Tämä blogaus syntyi siitä että minulle esitettiin että "asioiden kirjoittaminen julkisesti" on erityisen hyvä asia. Että siinä ei elä omassa maailmassa. Sitten mietin, että miten se muuttuisi jos juttelisi vain niiden kanssa jotka ovat samaa mieltä. Ja jos juttelisi aina vain kina mielessä. Lähtökohta ei siis ole "mitenkään musertavan nerokas", mutta hei - sain koristeltua sitä parilla sivistyssanalla!
Aiheeksi tuli keskustelukulttuuri. Ja keskiössä on sana "avomielisyys", vaikka sitä ei juuri mainita. Tässä jutussa avomielisyys ei tarkoita sitä "pehmoa" tapaa jolla se yleensä käsitetään. Tämä lähestymistapa on enemmänkin tasapuolisuutta. Relativismin, kaiken sallimisen, sijasta keskiössä on jotain jota voisi kuvata sanaparilla "tasapainoinen kriittisyys". Eli se perinteinen "pidetään mieli avoimena mutta ei niin avoimena että aivot valuvat korvista."
Kerron aluksi homoista. Ennen oli homojen oikeuksien puolesta kamppailevia homoseksuaaleja, jotka olivat homoseksuaaleja avoimesti silloin kun yhteiskunta katsoi sitä pahalla. Näillä homoseksuaaleilla oli ihanne ja ideaali, jonka puolesta he taistelivat yhtenä rintamana. Nykyisin heidät hyväksytään, ja keskusteluissa näyttää aika isoa osaa saavan se, kuka on "riittävän homo", "liikaa homo", "sopivasti homo" ja "millä tavalla homo". Taistelijahomot kävivät ulkoista keskustelua ja homoluokittelijahomot taas sisäistä keskustelua.
Näissä on olennainen ero. Suuri osa niistä iskee suoraan ihmisen psyykeen. Suurin ongelma on tietysti se, että ihmiselle position ottaminen on ikään kuin automaatio. Meitä ei erikseen tarvitse pyytää että "ole jotain mieltä". Sen sijaan perusteluja joutuu vaatimaan paljon useammin. Epävarmoja ollaan vain asioista, joita ei "koeta tärkeiksi itselle".
1: Ulkoinen keskustelukulttuuri on ihmisille helppoa. Ulkoinen diskurssi on hyödyllinen koska sillä voidaan vaikka rajoittaa jonkun ryhmän toimintaa kuulumatta siihen itse. Esimerkiksi jos jokin taho toimii väärin, sitä voi vastustaa ja kritisoida. Tämä korostuukin vastustamisen alla, eli esimerkiksi jos jokin ryhmä yritetään vaientaa, tämä helposti kokoaa rivinsä ja aktivoituu puolustautumaan juuri tätä tiettyä hiljentämistä hakevaa tahoa vastaan. Tätä kautta käytetty vakuutuspuhekin keskittyy tiettyihin asioihin. (Pieni vihje: Ihmiset eivät tappele siitä mistä he ovat samaa mieltä. He tappelevat vain asioista josta he ovat erimielisiä.) Riskinä ulkoisessa keskustelukulttuurissa on tietysti se, että siinä oman ryhmän viat projisoidaan ulkopuolelle. Toiset demonisoidaan. Viat nähdään toisenlaisissa ihmisissä. Kritiikki "ulkopuolelta" taas otetaan helposti vain syytteenä ja se itse asiassa helposti vain "vahvistaa kuorta". Ulkopuolinen koetaan siis ikään kuin "hyökkääjänä" jota vastaan "puolustaudutaan" erilaisilla manöövereillä. Erimielinen on siis ensisijassa vastustaja. Mielipide harvoin muuttuu, ellei sellaiseksi sitten oteta jo valmiiksi otetun mielipiteen vahvistuminen mielessä. (Olipa argumentaation taso mitä tahansa, ja oltiinpa oltu parempia tai huonompia.) Toisaalta jos vastustaja nousee todella vahvaksi, ulkoinen keskustelukulttuuri pakottaa reagoimaan ja muuttamaan oppia.
2: Sisäinen keskustelukulttuuri taas vaatii vakaampia oloja, ja siinä asioista keskustellaan oman ryhmän sisällä. Sen heikkoutena on tietysti se, että se helposti tukee ryhmän vallitsevimpia hegemonioita. Koska keskustelu nousee oman ryhmän sisältä, se on helpommin lämminsävyisempää ja sen tuloksena jonkun mielipide jopa saattaa muuttua hieman johonkin suuntaan. Keskustelu hakee helpommin kompromissia.
Ulkoinen keskustelu käydään "toisia" vastaan ja se yhtenäistää ja tekee vahvan yhtenäisyyden tunteen. Siinä ei kuitenkaan helposti sallita erimielisyyttä rivien sisällä, ja muut nähdään pahoina. Tästä seuraa turhia kahtiajakojen ja leirinvetojen tekemistä. Sisäinen keskustelu taas muuttaa omaa ideologiaa, mutta se lisää myös ryhmän sisäistä hajaannusta, erilaiset mielipiteet kun sallitaan. Riskinä tässä on tietysti se, että ryhmän sisäisesti jakama hegemonia itse asiassa vahvistuu.
Sisäinen ja ulkoinen keskustelu uskonnon kautta.
Ulkoista diskurssia löytää esimerkiksi uskovaisten asioista. Luin Markku Vuoren "kauhistuksen kanahäkki" -kirjasen, joka käsitteli luonnehäiriöitä "amatööripohjalta". Siinä nousi esiin kuinka uskonnollisissa piireissä on yksilöitä jotka esimerkiksi pitävät perheen kaikkea valtaa miehille automaattisesti kuuluvana asiana. Eräs oli jopa esittänyt että jos mies päättää tappaa vaimonsa, se on tämän oma asia eikä ulkopuolisen rooli ole tulla väliin. Samanaikaisesti nämä samanlaisen ideologian ihmiset voivat syyttää ateismia kouluammuskelusta ja kaikesta muustakin, aina lamasta lähtien. (Puhumattakaan siitä mitä sana "evoluutikko" tarkoittaa joidenkin tahojen korvissa.) Tämänkaltaisista asioista ei kuule koskaan evankelioivilta, ja tämä sensuuri tarkoittaa juuri sitä että sisäinen keskustelukulttuuri estetään, tai se vähintään peitetään näkyvistä jolloin sen olemassaolo eräällä tavalla peitetään. Silloin ainut miten nämä esiintyvät ulospäin ovat pakosti ulkoista. Markku Vuori itse sen sijaan lähestyy asiaa tietenkin sisältäpäin, koska hän on vahvasti uskovainen mies. Hän toi sisälle sisäistä keskustelua.
Sisäistä keskustelua löytyy sen sijaan myös valtionkirkkomme puolella. Tästä on helppo löytää esimerkkejä. Esimerkiksi naispappeudesta väännetään kättä. Siitä on erimielisyyksiä. Samoin homoista ja heidän siunaamisestaan käydään keskusteluja. Ulospäin tilanne voi näyttää siltä että "moraalinen kompassi on hukassa", suuntaan tai toiseen. Sitä kun helposti odottaa että taholla olisi vain dogmaattinen kanta josta ei neuvotella.
Rajat eivät aina ole selviä. Esimerkiksi Vuoren ajatus on selvästi "puhdistaa omaa pesää", jolloin tälläisten asioiden esiintuominen ei olekaan mitään "ideologian huonoksi osoittamista" vaan sitä että muuttamalla tiettyjä asioita siitä tulee huomattavasti parempi. Hän on itse uskovainen, ja hän nostaa "kissan pöydälle". Kun asia nousee "omista piireistä" syynä on tuskin mikään Jumalaviha joka korttina nousee heti pöydälle jos vaikkapa minä huomaisin samaa ja kommentoisin samaa. (Koska tosiasiassa keskustelukulttuurissa on aina kyseessä paitsi se, mistä puhutaan myös se, kuka puhuu.)
Martti Luther taas osoitti että rajanveto on mutkikasta: Hänen uskonpuhdistuksensahan tavoite oli puhdistaa katolinen kirkko tietyistä asioista. Sen sijaan tulikin perustettua uusi ja oma. Ja keskustelukulttuuri oli ulkoista. Ja siinä missä sisäinen keskustelu voi olla sitä että kaksi tylsää akateemikkoa vääntää kättä pilkunpaikasta, ulkoisessa keskustelussa ei tässä tapauksessa rovioita säästety. Paavilta tuli jopa pullaa. (Mutta ei sellaista hyvää.)
Paras ratkaisu:
Jos minulta kysytään, minkälaista keskustelukulttuuria pitää olla, esitän että yleensä molempia.
Osoittaakseni tässä olevan pointin lainaan Mika Sipuraa: "siirrytään naiiviin uskontokritiikkiin. Halpaan wannabeedawkinsilaisuuteen, vapaa-ajattelijoiden nettikirjoittelun tasoiseen nakkikioskikirjallisuuteen. Uskonto on virus, joka johtaa mielenvikaisuuteen. Piäksävät, tappavat ja silpovat, ne hörhöt. Enqvist korostaa liian usein olevansa uskonnoton. Ei ateisti, ei agnostikko. Hän ei ole uskottava. Ei varsinkaan kun kirjan kolmas luku on ladattu kärjistyksillä jotka varmasti loukkaavat uskovia, ellei peräti Jumalaa. Moniin Enqvistin ajatuksiin on sinänsä helppo yhtyä. Hän tietää, hän tuntee, hän on nähnyt, hän on perehtynyt. Hänen reduktionisminsa lienee paras lähestymiskulma silloin kun sorrutaan metafysiikkaan. En silti ymmärrä miksi kirjassa täytyy jankuttaa ulkopuolista uskonnottomuutta silloin kun henki on taistelevan ateismin jostain Dawkinsin ja Hitchensin välistä. Kirja on niin ilmeinen, että tunnen itseni huijatuksi. Mitä ihmeen vedätystä?" Ateistit nimittäin todellakin harjoittavat lähes pelkkää ulkoista keskustelua. Näen tämän vastareaktiona siihen miten uskovaiset ovat vuosia demonisoineet ateisteja, darwinisteja ja muita vastaavia. Olen saanut oman osani ja ymmärrän vitutuksen. Mutta tarvitseeko paskan tasolle vajota? Valitettavsti vastaus on "joskus kyllä". Ulkoista diskurssia tulee käydä. Mutta ei siitä kannata "asuntoa tehdä". Tässä on kuitenkin selvää se, että pelkkää ulkoista keskustelua käyvä oppii vain paremmaksi moittijaksi. Oma idea taas on vain jokin jota suojataan, eikä se muutu ja kehity laadullisesti, korkeintaan epämääräisemmäksi.
Lainaan Sipuraa myös toisessa yhteydessä: "Olin polttaa ravintolassa liivinhihani kun viereisessä pöydässä istunut metroseksuaali suoritti katseellaan meille molemmille täydellisen ruumiintarkastuksen, avoimesti tuijottaen. Onko tämä joissain kulttuureissa tapana? Pitäisikö minun suvaita? Jätin lopulta äläkän nostamatta koska homoseksuaalien arvostelu ei ole sallittua. Näinhän me tasa-arvoa poljemme. Me piilorasistit, piilosovistit, piilonatsit. Naiset saavat haukkua ja nöyryyttää miehiä rajattomasti, koska parempi sukupuoli kyllä kestää. Muslimeita ei saa arvostella koska huonompi uskonto saattaisi siitä loukkaantua. Homoseksuaalien tapoja ei saa kritisoida, koska perverssit ovat kaiken muun luonnottoman ohella myös herkkiksiä. Tai ainakin media on." Sensuurikaan ei ole ratkaisu. Tässähän ulkoinen keskustelukulttuuri kannustetaan mahdollisimman pieneksi. Tällöin riskinä on se, että syntyy kaksoisstandardeja: Yhden seksuaalinen häirintä on toisen ruumiintarkastus-inventaario. Tämänkaltainen hyssyttely ei itse asiassa lisää suvaitsevaistuutta, vaan itse asiassa vähentää sitä. (Kun jossain vaiheessa on varmasti odotettavissa paljon ja demonisoivaa ulkoista diskurssia tästä aiheesta..) Eli sisäisen keskustelun ongelmana on se, että se pelkästään, itsessään, rakentaa kuplan. Ulkopuolisesta osasta ei ole kuin mielikuvia ja ennakkoasenteita, jotka eivät tietenkään muutu koska niiden kanssa tekemisissä oleminen vaatisi ulkoista keskustelua.
Keskustelulla ei siis tarkoiteta "kinastelua" eikä "rupatteluja", vaan jotain jossa on molempia. Metodina ne yhdistämällä syntyy ikään kuin menetelmä, jonka avulla voidaan löytää, analysoida ja ratkaista konflikteja. Pelkän ulkoisen keskustelun hakeminen rakentaa konflikteja. Ja pelkkä sisäinen keskustelu lakaise konfliktit pois silmistä, mutta ei poista konfliktin olemasaoloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti