Kantapäänpurentaa.

John Pieretin blogissa käsiteltiin Kenneth Millerin "genomihaastetta". Genomihaastetta nimittäin oltiin kritisoitu. Kriitikko pyrki olemaan tiukasti kannoilla ja olemaan "terävähampainen". Kritiikki oli sinällään erityisen huonolaatuista, mutta kun näytetään miksi se oli huonoa, voidaan kuitenkin ehkä oppia jotain tieteenfilosofiasta.

"Kromosomihaasteen" ideana on osoittaa kansantajuisella esimerkillä se, miten evoluutioteoriassa taustalla oleva ajatus yhteisestä kantamuodosta on falsifioitavissa oleva väite. Eli jos tapahtuu jotain, se osoittaa että evoluutio yhteisestä kantamuodosta on yksinkertaisesti väärin. Fallibilistisen tieteenkäsityksen mukaan tieteen ja epätieteen olennainen ero on siinä että tiede on kumottavissa. Eli jos mikä tahansa havaintoaineisto voidaan sovittaa teoriaan, se ei ole tiedettä. (Vaikka se arkijärjellä ajatellen olisikin "mahdollinen" ja jopa "uskottava".)

Esitetty näkemys on hyvin suosittu. Kaikki eivät pidä falsifiointia välttämättömänä tieteellisen teorian vaatimuksena. Mutta ratkaisevaa oikeastaan onkin se, että kukaan ei pidä sitä minään haittana. Tämä on konteksti jossa Millerin argumenttia tulee esittää.

Ideana on se, että simpansseilla ja ihmisillä on eri määrä kromosomeja. Tähän kreationistitkin ovat viitanneet ahkerasti. Ihmisen 46 ja simpanssin 48 kromosomia. Eli kromosomipareja ihmisellä on yksi vähemmän. (Simpanssi 24 kromosomiparia, ihminen 23). Koska yhden kromosomin poistamisesta olisi varmasti isoja haittoja, ei se ole uskottava vaihtoehto. Siispä kromosomien pitäisi olla fuusioituneena.

Ja tämä voidaan testata. Jos ihmiseltä ei löydy sellaista kromosomia, jossa olisi kaksi simpanssin kromosomia yhdistyneenä (+ mahdollisesti hieman mutatoituneena) yhteinen kantamuoto ei ole lainkaan mahdollinen. Tämä mahdollisuus ei tietenkään riitä. Kenneth Miller korostaakin väitteen testattavuutta.

"Every chromosome has a special DNA sequence at both ends called the telomere sequence. Near the middle it has another special sequence called the centromere. If one of our chromosomes was formed by the fusion of two ancestral chromosomes, what we should be able to see is that we possess a chromosome in which telomere DNA is found in the center where it actually doesn't belong, and that the chromosome has two centromeres. So all we have to do is to look at our own genome, look at our own DNA, and see, do we have a chromosome that fits these features? We do. It's human chromosome number 2, and the evidence is unmistakable. We have two centromeres, we have telomere DNA near the center, and the genes even line up corresponding to primate chromosome numbers 12 and 13."

Luskin kommentoi että jos telomeeria ei löytyisi, se tarkoittaisi että se voisi olla deleetion kautta poistunut. Hän on tässä kohden tietysti oikeassa. Mutta tämä tarkoittaa suunnilleen samaa, kuin jos rikostutkimuksessa löydettäisiin ase, joka on oikeaa mallia, oikeaa kaliiberia, ja jonka jälki aseeseen vastaa ballistista testiä ja jossa on sama sarjanumero. Ja kun tässä tilanteessa sanotaan että "jos aseessa ei olisi sarjanumeroa". Kromosomi on kokolailla muutakin kuin pelkkä telomeeri. Geenit, sentromeerit, koodaavat geenit, muu geneettinen aines ja kaiken tämän järjestys. Tavaraa on paljon, jolloin todistusaineistoa karttuu erittäin runsaasti vaikka jokin yksi kohta puuttuisikin. Jos ihmisellä ei olisikaan kromosomia joka olisi olennaisesti samanlainen kuin simpanssien kaksi kromosomia, evoluutio on väärässä.

Luskin ei näytä tajuavan sitä että tämä testi osoittaa selvästi että yhteinen kantamuoto olisi falsifioitavissa. Hän ottaakin "voisi sopia toisenlaiseen aineistoon" -kortin. Tämä on tietysti varsinaisen asian kannalta epäolennaista, koska falsifioituvuuden kriteerinä on yksinkertaisesti se, että asian voi osoittaa vääräksi. Falsifiointi ei sisällä vertailua toiseen teoriaan. Toki usein tehdään sellaisia testejä, jossa vastakkain on kaksi teoriaa, ja jossain koeaineistossa jokin tulos falsifioi yhden teorian ja toinen tulos sen toisen teorian. Yksi testi voi siksi koetella kahtaa teoriaa. Mutta tämä ei ole välttämätöntä.

Hänen kannanottonsa on se, että vertailevaa anatomiaa voi harjoittaa sillä oletuksella että takana voi olla yhteinen Suunnittelija.
1: Toki tämä on Intelligent Designin kannattajalta varomaton huomautus, koska he kovaan ääneen kiistävät ottavansa mitään kantaa siihen mikä Suunnittelijan luonne, lukumäärä tai muut vastaavat asiat ovat.
2: Hän syyttää Milleriä siitä että tämä ignoroi vaihtoehdon että takana on Jumala. Kuitenkin hän tekee saman evoluution kohdalla. Hän viittaa ad hoc -mahdollisuuteen ja kieltää toisen vaihtoehdon. Tässä ei ole takana mitään falsifioivaa testiä.
___2.1: Vaatimus Intelligent Designin huomioonottamisesta on outo. Sillä siinä on piilo -oletus siitä että olisi jokin tunnettava mekanismi, Design, jonka vaikutukset voitaisiin ottaa huomioon. Jos tätä ei voida tehdä, takana ei ole mitään konkreettista johon tarttua. Itse asiassa voidaan jopa sanoa että Intelligent Designiä ei voi falsifioida, joten sitä ei koskaan voida eliminoida. Se ei ole vahvuus, vaikka ei mikään fallibilisti olisikaan.
___2.2: Voidaan jopa väittää että Luskin pelaa "Kruuna minä voitan, klaava sinä häviät" -peliä, joka on merkki asiattomasta toiminnasta. Nimittäin jos ihmisen kromosomisto olisi sellainen että se ei voisi syntyä evoluutiolla, sitä käytettäisiin todisteena Intelligent Designille. Tämäntapaisia argumentteja on rakennettu paljon. Eli toisin sanoen Intelligent Design ei lainkaan ennusta että vertaileva anatomia olisi pakollista. Evoluutio selittää miksi vertailevan anatomian ON PAKKO. Mutta Intelligent Design ei voi sanoa miksi Suunnittelija on PAKOTETTU noudattamaan sitä. Heille tilanne on vain "voi olla". Ja itse asiassa ihan mikä tahansa on tälläistä "voi ollaa". Tälläinen ad hoc -selitysten rakentaminen on tieteenfilosofiassa tunnettu ja aina hyvin vähän pidetty asia. (Se on vähän kuten ristiriita. Mikään tieteenfilosofinen koulukunta ei rakasta ristiriitaisia teorioita. Vaikka ovatkin kuinka erimielisiä ties mistä asioista.)
_____2.2.1: Imre Lakatoksen tieteenkäsityksessä tälläinen asioiden sovittaminen jälkikäteen on merkki huonosta ja/tai hiipuvasta tieteenteosta. Siinä rakennetaan "protective beltiä", mietitään miksi tulokset voisivat sopia, sen sijaan että tehtäisiin rohkeita riskinottoja joissa teoria joutuisi kohtaamaan haasteita, eli tiedon etsintää.

Itse asiassa tässä on takana vielä yksi tarkastelunäkökulma.

Nimittäin kun Luskin vihjaa deleetioon, hän viittaa luonnossa havaittuun prosessiin. Evoluutioteorian yksi suurimmista vahvuuksista onkin se, että luonnossa havaitut prosessit nähdään menneisyydessäkin tapahtuvina. Eli nykypäivä on menneisyyden avain. Tätä sovelletaan esimerkiksi fysiikassa. Siinä oletetaan että luonnonlait ovat tänään samat kuin eilen. (Tämä on itse asiassa alkuoletus, mutta se toimii ns. "ihmeteltävän hyvin" ja sitä pidetäänkin "hyvänä työhypoteesina".) Miller ei vain sano "yhteinen kantamuoto", vaan hän sitoo tämän luonnossa havaittuihin proesseihin. Eikä mihin tahansa prosesseihin, vaan sellaisiin joita tapahtuu juuri tämän asian tiimoilla. Geenit mutatoituvat luonnossa. Deleetioitakin tapahtuu luonnossa, tämä on havaittu asia. Tämä sitoo teorian ilmiöön, ja se on tärkeä asia.

Mitä nimittäin tapahtuu jos näin ei tehdä? Kuvitellaan että meillä on salamointia. Vastakkain on näkemys siitä että Zeus heittää salamoita, ja toinen jossa pilvet tuottavat salamoita. Ensin Zeuksen kannattaja voisi väittää että lämpö ei tiivisty mihinkään salamaan, sehän sotisi termodynamiikan toista pääsääntöä ja ties mitä vastaan. Salaman irtoaminenhan tiivistäisi lämmön tiettyyn kohtaan ja kylmentäisi koko ympäröivää pilveä. Luonnontieteen kannattaja voisi sitten muistaa että pilvi on avoin systeemi, jolloin salamointi onkin mahdollista. Ja osoittaa jännite -erot joita pilven rakenne aikaansaa. Tämän jälkeen Zeuksen kannattaja voisi sanoa että Zeus voisi tuottaa salamat tuolla tavalla. Niin voisi, mutta millä testillä Zeus sidotaan tuohon ilmiöön?

Intelligent Designin kohdalla kyse on samasta. "Rakennesuunnitelman" olettamisessa voidaan parhaimmillaan löytää jokin sääntö, kuten "isot linjat tietyllä tavalla ja yksityiskohdissa joustetaan". Tämä selittää eläimet. Tämä on peittävä laki, joka selittää ilmiön sellaisenaan. Kysymys onkin siitä, että voidaanko tämä laki ja sen olemassaolo selittää. Tämä vaatii jo erilaisen tutkimusohjelman. Pelkkä kaavan olemassaolo ei anna lupaa yhdistää siihen ad hoc -taustaselitystä. Muuten tehdään juuri sama virhe kuin tuossa Zeusesimerkissä. Jos tätä ei tehdä, voisi "Zeun ystävä" tai "Intelligent Designer -Jeesuksenystävä" voi aina vain voidaan aina vaatia "yksi askel lisää" todisteita, ad infinitum. (Mikä on jo sinällään huolestuttava merkki, merkki joka viittaa paitsi huonoon tieteeseen, myös laajemmin huonoon päättelytapaan. Epätieteellisyyden lisäksi epärationaalisuuteen.)

Tältä kannalta huomataankin että voidaan sanoa että oletetaan että kyse on tieteestä. Eli haetaan kokeellisesti testattavia teorioita ilmiölle. Selvästi evoluutio on tiedettä, koska se selittää miksi vertailu toimii - ja sitoo sen havaittuihin ja siihen liittyviin ilmiöihin. Ja tietty olosuhde peräti osoittaisi selvästi että tämä teoria olisi poistettava. Eli sen kannattaja uskaltaa tässä ottaa riskin ja peräti selviää siitä.

Kysymys onkin: Missä on sellainen testi, joka tekee luomissysteemeille saman kuin Millerin kromosomihaaste tekee yhteiselle kantamuodolle? Missä on se konkreettinen testi jolla Suunnittelu sidotaan tuohon yleiseen rakennesuunnitelmaan? Niin kauan kuin tässä ei onnistuta, ei mikään määrä kantapäänpurentaa riitä. Sillä ennen tätä ei ole mitään "kilpailevaa vaihtoehtoa", joka pitäisi ottaa huomioon. On vain tunnetun ilmiön päälle uskonnollis-fiilistelypohjalla heitetty adhoc -heitto. Joka oikeutetaan alkuolettamalla luontoon ilmiö asian pariin.