"-Barbossa: "The world used to be a bigger place."
- Sparrow: "World's still the same. There's just less in it.""
(Pirates of Caribbean : At World's End)
Globalisaation myötä maailma on muuttunut pikkuriikkiseksi paikaksi. Tästä on seurannut ennen kaikkea nopeatempoisuutta.
Nyky -yhteiskunta on ennen kaikkea suoritusyhteiskunta. Suorittaminen tarkoittaa opintopisteitä, diplomeja, työtunteja. Avioliittoa, omakotitaloa, autoa ja kahta lasta. On tietenkin hyvä muistaa että itse asiassa ihmiset ovat aina tehneet paljon töitä, ja suorittamista on riittänyt. Kuitenkin ennen suoritettiin koska oli pakko, kyse oli selviämisestä. Nykyisin suoritetaan koska voidaan, ja kyse on suorittamisesta.
Kauppojen aukioloajat ovat juuri tähän aikaan sopiva kysymys. Se on tosin siitä erikoinen että se tarjoaa ihmisille vapautta käydä ostoksilla. Osan mielestä tämä tarkoittaa sitä että Pyhä kielletään ja rikotaan Raamatullisia käskyjä. Ja heille ei riitä että he jäävät itse kotiinsa kuten heidän vakaumuksensa sanoo, vaan täytyy ulottaa muihin asti. Toisten mielestä se latistaa ihmsiet kuluttajiksi 7 päivänä viikossa. En sano onko kauppojen aukiolo hyvä vai huono asia. Se vain tuo esiin sen, miten maailmassa on yhä enemmän asioita koko ajan.
1: Jos kaupat ovat auki viikonloppuisin, ostan yksinkertaisesti perjantaina vähän vähemmän. Ostan sitten lauantaina ja sunnuntaina "ne samat". Saan aukiolojen kauta saman pidemmässä ajassa. Ja hyötyliikuntaa. Tosin samalla jokin pikkukauppa voi mennä konkurssiin koska kun isot kaupat ovat kiinni viikonloppuisin, ihmiset ovat käyneet ostoksilla niissä.
Dynaaminen maailma on pieni ja koko ajan päällä. Tässä toimintavapaudet ovat tietysti maksimaaliset ja rajoitteet ovat pienimmät. Samalla vapaus näyttää tuovan todellakin suuren vastuun. Suorittamista nimittäin odotetaan. Lomallakin pitäisi muka käydä jossain. Minunkin kaverit ihmettelee kun koisin kotona ja heilun takapihalla puupalikan kanssa sen sijaan että kävisin röyhyttelemässä pilveä Intiassa.
Asian henki on myös koulutusjärjestelmässä. Puolisoni on auskultoidessaan törmännyt siihen miten koulutusjärjestelmä vaatii suorittamista. Matematiikka on nykyään soveltavampaa kuin vielä silloin "hyvinä aikoina kun käytiin koulua". Josta ei ole kauaa. Ulkomailla tilanne on jopa paha. Briteissä on henkenä "pitkiä päiviä, vaikeita läksyjä". Seurauksena on kuulemma sitä että 8 vuotiaat käyvät kuraattorilla itkemässä kun eivät enää jaksa. Samoin koulutuksessa lukion "luokattomuus" on jo minun aikana muuttanut opiskelusysteemiä. Asiaa perusteltiin opiskelun vapauksilla. Kuitenkin käytännössä tämä tarkoittaa sitä että opiskelija rakentaa oman HOPS:insa. Ja tätä tehdessä joutuu miettimään pitkän tähtäimen asioita. Ei vain kiinnostavia kursseja, vaan sen sijaan pitää valita niitä jotka hyödyttää tulevalla uralla.
1: Ja minä kun olen katunut nuoruudessa lähinnä sitä että "en silloin ja silloin koheltanut sitä ja sitä". Yleisesti ottaen on vähän sellaisia koheltamisia joita kadun. On niitäkin tietysti. (Paitsi jos vanhemmat lukee tätä, jolloin tietysti kadun ihan hemmetisti kaikenlaisia.) Toisenlaisella elämällä tietysti katuisin sitä että en lukenut. (Tai siis hei hetkinen, mites se menikään.. Englantia olisi pitänyt lukea enemmän. Ja ruotsin numerostakin olisi ollut apua yliopiston pääsykokeissa.) Koheltamista kuitenkin sallitaan yhä vähemmän. (Ja se on sääli. Ihmisiltä kielletään heidän elämänsä tärkein asia!)
Ehkä pahimmillaan tämä on ihmissuhteiden kanssa. Unkuri -blogissa tästä oltiin otettu Mika Sipuralta nasakka lainaus. (Katso kuvat!) Teemana kokolailla se, että ihmisellä on viisisataa facebook -kontaktia mutta on silti yksin. Ennen riitti että tapasi jonkun. Sosiaaliset suhteet ovat tiivistyneet. Määrä on korvannut laadun. Maailma on samanaikaisesti pienempi, siinä on enemmän. Mutta tässä kaikessa on vähemmän sisältöä. Ystävät ovat latistuneet kontakteiksi. Seurauksena syntyy sitten pinnallisia blogiketjuja joissa jäsenet paiskivat toisiaan selkään. (Ei täällä vaan!) Kaiken ylle jää Sipuranmakuisia kysymyksiä. "miksi juuri tämä blogi? Miksi kaikista tuntemattomista kirjoitustaidottomista taviksista juuri tämä on se ihana ihminen? Kumpi aloitti vastavuoroisuuden inflaatiokierteen? Kehuiko hän ensin sinun jätettäsi?"
"Ylioppilaslehdessä" tähän pienenemisen teemaan sopivassa Kyrön piirtämässä sarjakuvassa oltiin kuvattu sitä miten keltainen lehdistö yhdessä veroviraston kanssa on tuottanut ihmisten arvottamisen. Ennen asioita yritettiin arvottaa niiden sisällön kautta, eli oli ideologiaa, uskontoa tai rakkautta tai kommunismia joka väritti asiat. Nyt asia tiivistyy yhteen numeroon. "Verotettavat tulot viime vuodelta". Kyseessä ei ole pelkkä kateuskirjoitus, vaan kysymys on samanaikaisesti statuksesta. (Kateus kohdistuu aina ajatukseen siitä että toisella on jotain jota itsellä ei ole.) Jorma -hyvä ihminen saa isommat verotiedot kuin Jorma -huono ihminen. Jeesus taas on "luuseri - ei verotettavia tuloja". Sarjakuvassa oli hyvä alustuskin, jonka mukaan uskonnosta on jäänyt vain kesähäät ja politiikasta poliitikkojen kesähäät.
Syytän tästä osittain materialismia. Samanaikaisesti kuitenkin pidän materialismia mahdollisuutena, kenties jopa parhaana sellaisena. Oikein käytettynä.
Otan tässä avukseni terroristin. Theodore Kaczynski, eli tutummin "Unabomber", esitti että yhteiskunta on jäsenilleen ikävä laitos, koska se ottaa vallan tärkeissä asioissa ja antaa ihmisille vain yhdentekeviä valintoja. Merkittävät valinnat koskevat rahankäyttöä. Et voi olla esimerkiksi maksamatta veroja, tai tutustut yhteiskunnan voimankäyttöön, joko henkiseen tai fyysiseen tai mikä kauheinta seurauksena voi olla jopa lompakkoon kohdistuvaa väkivaltaa. Sen sijaan ihmisten annetaan valita uskonto, puoliso ja muut vastaavat asiat. Ne eivät yhteiskuntaa juurikaan kiinnosta, ne eivät muuta asioita.
Mielestäni materialistisen yhteiskunnan pitää tehdä näin. Ja juuri siksi että raha ja muut vastaavat asiat ovat "pinnallista ja materiaa". Niiden hoitaminen on yhteiskunnan asia, koska ne vaikuttavat kaikkiin. Se muu ... Se taas on liian tärkeää jotta sen voisi jättää pelkästään poliitikkojen käsiin!
Sen tehtävänä ei ole komentaa ihmisiä näkemään maailma rakkauden, kommunismin tai uskonnon kautta. Tämä ihmisten pitää tehdä itse. Usea ihminen vain tuntuu ajattelevan joko että (1) Jos asia on tärkeä, se pitää komentaa kaikille. Eli täytyy rakentaa yhteiskunta tämän asian pönkittämiseksi. Tätä kautta syntyy propagandan levittäjiä. (2) Jos jotain asiaa ei komenneta, se ei voi olla tärkeää ja silloin ihminen ei kiinnitä siihen mitään huomiota. Tällöin valvomaton yhteiskunta joka ei tunge sisältöä, saa näissä ihmisissä aikaan sen että ihmisen olennainen tiivistyy yhteen verotietoon.
Ongelmana on tietenkin se, että henkisesti olemme yhä esimoderneja ihmisiä. Maailma vain on moderni. Moderni maailma on pienempi, ja siinä on enemmän asioita mutta vähemmän sisältöä. Jutun taika olisi siinä että ihminen tekisi sen sisällön. Hänelle annetaan tähän luomiseen kyllä materiaalia. Mutta ilmeisesti ihminen ei haluakaan luoda.
1: Eikä asiaa varmasti yhtään helpota se, että omistamista ja suorittamista pidetään tärkeimpänä asiana. Jos esimerkiksi "järkevä opiskelu" sitoo vaihtoehtoja niin että HOPS on joko tietynlainen tai olet jo valintasi vuoksi "potentiaalinen luuseri", asettaa maailma tiettyjä rajoja. Jos töiltä ei ehdi miettimään taiteita, sanoo yhteiskunta että joko olet työtön tai et mieti taiteita. Näitä rajoitteita on tietysti aina. Mutta ei niistä kaikkea voi syyttää. Vaikka mieli tekisikin. Sillä on aina mukavampaa syyttää jotakuta muuta, kuin itseä. (Tee kompromissi ja syytä peilikuvaa! Niin äiti minua käski. Sanoi että "Mene peilin eteen ja näet syyllisen".)
Eikä kartoillakaan enää ole valkoisia länttejä joista hakea seikkailua. Paikkoja joista tietää että siellä on hirviöitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti