Vanhassa tarinassa harakka juuttuu tervatulle katolle. Jos sen nokka jää kiinni, se nykäisee itseään taakse päin. Silloin nokka irtoaa mutta pyrstö jää kiinni. Ja kun pyrstön irrottaa, jää nokka kiinni.
Tätä tarinaa käyttäen voidaan lähestyä sisältäpäin rakennettua kritiikkiä.
Melko useinhan erimielisyyttä perustellaan siten että asiaa kritisoidaan ulkopuolelta. Silloin ollaan erimielisiä lähtökohdista ja perustellaan miksi jokin toinen on parempi vaihtoehto. Sisäisellä tasolla lähestyttäessä taas haetaan joko epäkoherenttiutta eli ristiriitoja tai kehäpäätelmiä itse rakenteesta. Silloin vaikka hyväksyisi lähtökohdat, olisi lopputulos itsensä kanssa jännitteinen.
Otan tästä esimerkkinä Alvin Plantingan argumentaation. Hänellä on kaksi merkittävää teologista keksintöä. Tae (warrant) ja ratkaisu pahan ongelmaan.
Pahan ongelmahan on muotona että moraalinen Jumala ei kiduta tai salli piinaamista. Plantingan ratkaisu tähän on se, että kristittyjen Jumala voi hyväksyä kärsimyksen, joka on tarkoituksenmukaista. Eli kärsimyksen on ajettava jotain positiivista. Sellaista vastaan kristityn ei tarvitse olla. Siksi maailman pahan ei tarvitse ajaa häntä pois uskosta. Hyvä kristinuskon Jumala olisi silti mahdollinen.
Takeessa taas ajatellaan että moraalinen Jumala ei valehtele. Eli hän antaa meille aistit ja järjen jotka kertovat totuuden. Ateismi on Plantingasta vaikeuksissa, koska se ei voi luottaa järkeensä. Hänestä jos yhdessäkin asiassa on epävarmuutta, se leviää koko havaintosysteemiin ja silloin toiminta voi olla väärää.
Ongelmia tästä tulee heti jos aistivammaisuutta vertaa kärsimykseen:
Jos ateistit ovat naurettavia kun viittaavat siihen että kristillinen Jumala olisi mahdollinen vain jos kärsimyksiä ei olisi, voidaan aivan samalla logiikalla kysyä miksi kristitty ei olisi naurettava kun viittaa että takeettomuus olisi mahdotonta kristitylle.
Paras törmäämäni argumentaatio perustuu tässä kohden siihen että takeen antava Jumala on mahdollinen. Kristitty voi uskoa takeeseen. Samalla tavalla kuin se, että eletään paratiisissa ilman kärsimystä ei riko kristillistä näkemystä pahan ongelman kohdalla. Tästä päästään tietenkin Plantingan tapaan käsitellä todennäköisyyksiä.
Sillä se, mitä kristitty tässä tekee, on se että hän valitsee kristityistä Jumalista sellaisen, joka sopii takeeseen ja hylkää muut vaihtoehdot. Tämä perustuu siihen että tae on ilmiselvyys. Kuitenkin aivan yhtä hyvin naturalisti voisi sanoa että tae on ilmiselvyys . (En usko tällaiseen mutta tämä on esitys sisältäpäin rakentuvasta kritiikistä.) Kuitenkin on ilmiselvää, mitä tässä tehdään. Tässä otetaan loppupäätelmä ja "irrelevantti mahdollisuus" -leiman saavat kaikki kristilliset Jumaluustavat jotka eivät anna taetta. Uskovainen saa katsoa taaksepäin, olettaa takeen itsestäänselvyytenä ja valita tietyn Jumaluusvaihtoehdon joka ohjaa tähän. Vaikka tosiasiassahan todennäköisyys sille että kristinuskolla on tae riippuu siitä kuinka todennäköisesti on Jumala, jolla on juuri nuo tietyt ominaisuudet.
Entä jos "ateisti_naturalisti" tekisi saman? Tätä ei Plantingan systeemissä sallita.
Ateistille "mahdollisuus" -maininta ei riitä argumenttina. Taetta ei muka saa olettaa ja eliminoida epäsopivat tätä kautta. Heidän kohdallaan Plantinga käsittelee todennäköisyyksiä. Naturalistilla voi olla tae. Plantingasta se ei ole todennäköistä, koska muitakin vaihtoehtoja on paljon. Ateistin ei sen sijaan sallita samalla tavalla valita lopputulemaa kuin annettuna itsestäänselvyytenä. Hän ei saa eliminoida "siihen epäsopivia" vaihtoehtoja selvästi toteutumattomina ja siksi "turhina ja naurettavina spekulaatioina". Ateisti ei voi sanoa että naturalistiset eitakeiset versiot eivät olisi mahdollisia tai realistisia vaihtoehtoja.
Epätasa -arvoinen turvautumistapa on selvä. Suurin ongelma lienee siinä että Jumalaa kohdellaan kausaalisyynä joka ei tarvitse selittämistä. Kuitenkin tässä on muistettava vastakkain on (1) se todennäköisyys jolla pelkkä maailma on sekä (2) se että on Jumala joka myös luo maailman. Jos oletamme toisen selviönä, syntyy oletettuja asioita. Ei mitään mitä toista mieltä olevan tarvitsisi ottaa mitenkään vakavasti. Tälläisen pohjalta "haastaminen" on siis täydellisen naurettavaa, jos asiaa lähestyy järjenkäytön kannalta.
Siinä missä ateistin on Plantingan mukaan ehdottoman pakko miettiä kaikki relevantit vaihtoehdot, on teistinkin harkittava erilaisia Jumaluuksia joista ilkeät karsitaan ensin ja sitten jäljelle jäävistä kristillisistäkin otetaan vain tiukasti juuri tietynlaiset, vaikka muunlaisiin uskotaan ja niitä pidetään muutenkin mahdollisina. Jos tälläinen kattaa vain murto -osan vaihtoehtoavaruuksista, kristinuskollakaan ei olisi taetta. Uskova voisi saada vaikka mitä taivaallisia viestejä, mutta jos niiden lähde on valehteleva huijari, ei ne ole luotettavia.
1: Itse asiassa jos naturalismi vie takeen, olisi myös sellainen karu vaihtoehto että se antaisi taivaallisia valheellisia viestejä. Tämäkin vaihtoehto olisi otettava huomioon.
Tätä on vaikeaa paeta kun muistellaan miten näitä todennäköisyyksiä on lähdetty arvioimaan : Kun aitoja todennäköisyyksiä ei tiedetä, ne arvataan yhtä suuriksi ja tätä kautta saadaan sarja 50-50 -tilanteita joiden todennäköisyydet pitäisi osua kerralla oikeaksi.
Jopa kristillinen Jumalakin voi sallita takeettomuuden "jonkin suuremman asian edessä" emmekä tiedä tämän todennäköisyyttä, pitäisi tälle laskea todennäköisyys. Pahan ongelman edessä takeettomuus jossakin havainnossa voisi ajaa jotain suurempaa asiaa. Aivan kuten malarialoisiot, kuppa, AIDS, rutto, sikainfluenssa, tsunamit... voivat ajaa jotain suurempaa asiaa, voi Jumala pistää jonkun havaintovirheen meihin ihan sitä varten että siitä on jotain hyvää jossakin.
1: Vaihtoehto on olennainen myös siksi että esimerkiksi kristityt kreationistit uskovat rappeutumiseen ja perustelevat sitä syntiinlankeemuksella ja Saatanan vallalla. Tämä on selvästi kristillinen, ja peräti suosittu, näkemys.
Ja kun emme tiedä miten ne menevät, todennäköisyys on "fifti-fifti" -sovelluksella olennaisesti sama kuin ateisti_naturalistin. Onhan maailmassa aina kyseessä samat havaintokokonaisuudet.
Esittelyistä Jännitteisiin.
Sisäinen kritiikki voidaan nostaa siitä että on selvä tulkintaerojännite.
Uskonnoissa lasketaan lopputilasta minkälainen alkutila on ollut. Tilanne arvoidaan "after the fact" : Otetaan itsestäänselvänä että tae on. Tätä kautta takeettomat Jumalat ovat irrelevantteja, nehän eivät vastaa sitä tilaa joka on esioletettu. Ateismi arvioidaan eri tavalla, eli arvio otetaan "before the fact". Kaikki versiot on otettava. On selvää että tässä eri maailmankuvia ei käsitellä reilusti. Kyseessä on hyvin piilotettu epätasa -arvoistaminen ja epäreiluuspeli.
Tämä jännite voidaan kiertää kieltämällä että takeettomuus ei ole relevantti teistinen vaihtoehto. Tämä kuitenkin sotii Plantingan omaa Pahan ongelman ratkaisua vastaan. Sillä tämä on yhtä järkevä väite kuin se, että sanoisi että Hyvä Jumala ei kiduta vauvoja EHEC -ripulibakteeri -infektioilla ja peräti varusta näitä ripulibakteereja erikoisen hienostuneella siimamoottorilla jonka avulla nämä voivat kuljeskella ympäriinsä vauvan elimistössä pahentaen tämän vaivaa. Pahan ongelman ratkaisun kanssa olennaisesti samanlainen argumentaatio, jossa "tae voi mennä" vaikkapa sitä kautta että syntiinlankeemus on rappeuttanut ihmiset ja tässä on mennyt tae vähintään yhdestä maailmankaikkeudesta tietämisen peruskysymyksestä – joka on sama kuin takeettomuus.
Kun muistetaan että Plantinga laskee eri tilanteita yhdessä toteutuvina, on Paha Jumala ja Hyvä Jumala vaihtoehtoja jotka kaikki tulisi ottaa huomioon yhtä todennäköisinä. Muu olisi kaavan kiertämistä ja kun tätä ei sallita ateisteillekaan - hehän eivät voi pitää Plantingan esimerkkejä "kaukaa haettuina" ja todennäköisyyksiä "huonoina arvauksina" ja tätä kautta kiertää koko argumentin - ei uskovainenkaan voi tätä arvion muuntamista tehdä. Uskovan kokemus hyvyydestä ei ole pätevä, koska kokemus on yhtä luotettava kuin taho jolta se tulee. Eli jos taho valehtelee, siihen ei voi luottaa. Eikä voida olettaa sitä mitä ollaan todistamassa ajautumatta kehäpäätelmään.
Tätä kautta "tällä argumenttikokonaisuusharakalla" on kolme pistettä. Yksi on Pahan ongelma, toinen on tapa käyttää ja laskea todennäköisyyksiä ja kolmas on havaintojen ehdoton luotettavuus. Kun yhden pelastaa, rimpuillaan niin että toinen tai molemmat osasista jäävät pakosti kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti