Usein törmää siihen että tieteessä puhutaan teorian kauneudesta, eleganssista. Tässä on muutamia näkökulmia tähän aiheeseen. Olen pyrkinyt valitsemaan ne niin että ne olisivat keskenään melko erilaisia mutta kuitenkin toisiinsa limittyviä (Ja tehnyt niin että niitä voi miettiä itse.):1: Voidaan varsin hyvin sanoa että kauneus ei ole mikään irrallinen asia. Symmetria ja yksinkertaisuus ovat automaattisia seurauksia tietyistä tieteenmäärittelystä. Niissähän oletetaan että yksinkertaisempi selitys on parempi. Ja näihin viitataan kun jotain teoriaa perustellaan kauniiksi. (Kaavat ja yhtälöt itsessään eivät näytä kovin kauniilta.) Tämä ei tarkoita sitä että naturalismi todistaisi tiedon yksinkertaiseksi, symmetriseksi ja kauniiksi : Tulos ei ole seurausta tutkimuksesta vaan aksioomien valinnasta. Jos ja vain jos luonnontiede on totta se tarkoittaa sitä että nämä aksioomat on hyvin valittuja.
2: Ajatus itsessään ei ole totta. Voidaan varsin hyvin esittää että teorian matemaattinen kauneus ei ole mikään tosiasia. Pelkkä tieteellinen tutkimus riittää eikä viittaus estetiikkaan tuo mitään uutta tapaa käsitellä asiaa. Voidaankin sanoa että kauneus onkin vain matemaattisissa sfääreissä seikkailevien teoreettisten fyysikkojen työtä ohjaava heuristiikka, eikä koskaan mikään vakava argumentti. Kauneus ei todista mitään, ja tutkimus on perusteltava aina jotenkin muuten kuin sen kauneudella.
3: Kari Enqvist on esittänyt että tämä on myytti, joka esitetään jälkiviisaana. Hänestä esimerkiksi Gunnar Nordströmin yksikenttäinen painovoimateoria on matemaattisesti kauniimpi kuin Einsteinin kymmenenkenttäinen, mutta Einsteinin "rumempi" teoria on silti selvästi oikeampi.
4: Voi olla että kauneus on tarinankerronnallinen elementti, joka liittyy siihen että tutkimuksia puolustavat ihmiset joilla on myös tunneside suosikkiteorioihinsa. Eli kun paradigmassa kiistellään paremmuudesta, sen kannattajat näkevät siinä suosimassaan teorioissa kauneutta. He puolustavat tätä kauneutta, joka ei ole itse teoriassa "vaan heidän päissään". Kun joku teoria sitten yleistyy ja toinen, kilpailija, katoaa, katoaa samalla se kadonneen teorian puolustajien asiassa näkemä kauneus. Se, mikä jää jäljelle on taas voittajien näkemä kauneus. Näemme vain voittajien kauneuden, koska se esitetään meille. Vastustaja esitetään helpommin paitsi vääränä, myös "rumana". Tämä on yleinen virhe, jota tavataan historiantulkinnassa. Siinä tapahtumat nähdään narraationa tarinankerronnan kautta, jolloin tapahtumat näyttävät "jälkikäteen" paljon selvemmiltä ja automaattisemmilta kuin "ennen", ja tämä tapahtuu sitä kautta että tapahtumiin liitetään sankaruutta ja muuta "tarinallista maustetta".
5: Voi olla että kauneus on itse asiassa merkittävä elementti, mutta eri tavalla kuin luullaan. Tässä kauneus liittyy oivaltavuuteen ja sen ymmärtämiseen. Kun ihminen ymmärtää asioiden välisiä yhteyksiä, tämä on kauneutta. Hyvällä teorialla on siis vain runsas konsilienssi, valtavan runsas ja monisyinen yhteys monien muiden tällä hetkellä luotettujen teorioiden kanssa, jolloin kauneus on "yhdistävä voima", joka sitoo teorian toisiin teorioihin tehokkaasti. Tässä kauneus liitetään juuri tietynlaiseen tunteeseen.
6: Takana voi olla myös Kuhnin näkemys exemplarseista : Hänestä tieteen laadukkuus perustellaan sillä miten hyvin ne sopivat tiettyihin "ennakkotapauksiin". Eli on tietyt malliesimerkit "hyvästä tieteenteosta" ja asiat sitten vain ovat tai eivät ole analogisia näiden malliesimerkkien kanssa. Jos jokin tutkimus onnistuu olemaan hyvin samantapainen monen muun näkemyksen kanssa, se on "kaunis". Jos meillä olisi toiset malliesimerkit, jokin toinen olisi tietysti kaunis ja tämä voisi olla ruma. Esteettisyyskokemus voi syntyä sitä kautta että tiedettä ei ole formuloitu tiettyyn kaavaan, vaan sitä lähestytään samankaltaisuuden kautta, eikä sitä kautta miten hyvin se täyttää tietyt tieteenfilosofiset kaavat ja säännöt. Ero ei ole "tieteenfilosofisesti merkittävä", vaan "emotionaalisesti merkittävä". Koska analogisuuteen tässä kohden liittyy se että tieteen takana olevat säännöt ovat "puolitietoisella tasolla läsnä", niihin osutaan hyvin. Kaavamuodossa esitettynä sama muuttuu mekaaniseksi analyysiksi josta tunne -elementti voi kadota.
Kaikkien näiden kautta voidaan sanoa että "kauneudelle" ei ole selvää määritelmää, ja se tuntuukin olevan enemmän tieteentekijöiden hiljaista tietoa, kokemuksen ja harjoituksen mukanaan tuomaa näkemystä jota ei ole välttämättä muotoiltu ollenkaan tietoisesti sanalliseen muotoon. (Vaikka se kenties voitaisiin.) Kyseessä on tällöin enemmänkin pattern recognition -ilmiö.
Mutta entä jos silti?
Jos kaikesta huolimatta uskomme että totuus on kaunista ja/tai kauneus on totuutta, kauneuteen viittaaminen arvona vihjaa siihen suuntaan että pluralismi ei ole hyvä ratkaisu. Ei olekaan vain erilaisia mielipiteitä vaan näillä on sittenkin paremmuusjärjestys. Kauneus on se "jokin yhteinen mittari" jolla molemmat punnitaan. Jos kokemuksen kautta oppiminen otetaan huomioon, kauneuden luonne muuttuu ja se on enemmänkin hiljaista tietoa tieteenteosta, jolloin "yhteinen tieteen muoto" on olemassa. Ja se, että sitä ei ole formuloitu ja esitetty normatiivisen tieteenfilosofian perinteen mukaan ei tarkoita (1) sitä että mitään kriteeristöä ei olisi, kauneushan on jossain määrin arvioitavissa ja (2) tätä muotoilua ei voitaisi tehdä, eli tieteenfilosofit eivät onnistuisi lähestymään ja miettimään sitä mitä tämä kauneus tarkoittaa.
Kauneuteen viitataan tietysti usein relativismia lisäävänä tekijänä ja ajatellaan että se olisi jonkinlaista haihattelua. Mutta tällä tavalla käytettynä "jos on jokin tietty totuus" (olipa tämä normatiivista tieteenfilosofiaa tai tälläistä epämääräisempää kauneutta) jota voimme lähestyä, se tarkoittaa samalla tulkinnanvaraisuuden vähenemistä. Tietyt asiat muuttuvat tieteen historian varrella sellaisiksi että niihin ei ole enää järkevää uskoa. (Alkemia oli joskus järkevämpää kuin nyt. Koska tiede prosessina vähentää tulkintoja, se on peräti sen homma, "main job".)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti