Täysin ristiriidassa nämä eivät ole, koska sosiaalisuus voidaan ohjata siihen että myös kriittisyys on hyväksyttävä hyväksytään. Mahdollisuuksiakin on. Tämä ei kuitenkaan usein toteudu. Syynä on esimerkiksi oppilaiden laiskuus, pohjimmiltaan se että "ei jaksa kiinnostaa". Ja se, että opettaja opettaa ensimmäisellä filosofian tunnilla että auktoriteettejä pitää kyseenalaistaa ja sitten loppuaika kuunnellaan ja totellaan. Pohjimmiltaan kysymys on sekä tasapainosta, siitä kuinka paljon on kriittisyyttä ja sosiaalisuutta. Mutta myös asenteesta, jolla kriittisyyteen suhtaudutaan.
Koulussa puheissa korostuu usein OPS, opetussuunnitelma. Se on se, mitä lakiin on kirjattu. Sitten on se käytäntö, joka on mahdollisesti hieman erilainen. Voitaisiin puhua piilo -opetussuunnitelmasta.
Koulua kuten muutakin tahoa tulee tarkastella sen luonteen kautta. Tässä tarvitsen hieman "apuja". Onneksi tiedän mistä sellaisen saan. Berger ja Luckmann ovat esittäneet että kulttuurissa on hegemonioita, jotka ovat niin voimakkaita että niitä ei enää "nähdä" kysymyksinä. Tämä tarkoittaa sitä että niitä pidetään itsestäänselvyyksinä. Tämä on institutionaalista sokeutta, joka ylläpitää arvoja ja niihin liittyviä valtarakenteita. Koulun, kuten muunkaan vastaava kohdalla, tulkinta ei aina ole helppoa, koska valtarakenteita on kahdenlaisia : Pintarakenteet ovat usein aika helposti nähtäviä, ne voivat olla selkeitä sääntöjä. "Mitä, Kuka, Monta" -tyyppiset kysymykset ovat pintarakenteen kysymyksiä silloinkin kun kyseessä on kirjaamattomat mutta tiedetyt pintarakenteet. Syvärakenteet ovat asemaltaan määrääviä mutta ne ovat suurimmaksi osaksi tiedostamattomia. Niihin coidaan päästä käsiksi "Miksi" -kysymyksillä. Tosin kun institutionaalisen sokeuden rakenne on mitä on, näitä itsestäänselvyyksiä on usein vaikein keksiä.
Ideologia ei elä yksin, se vaatii sopivan rakenteen.
Jotta ideologia selviäisi, on ulkopuolisella yhteiskunnalla olennainen merkitys. Jotta siinä voitaisiin olla, valitaan selittäviä tarinoita jotka mahdollisimman hyvin sopivat jo olemassaolevaan rakenteeseen. Syvärakenteiden on sovittava pintarakenteisiin. Tästä seuraa helposti tilanteen säilyttävyyteen pyrkivää toimintaa : Erilaisen tilan ja institutionaalisesti sokean asian välillä koetaan jännite ja idea taas on "itsestäänselvästi oikein", jolloin on selvää että erilaisen tilan on oltava paha asia. Näin ideologiaan liitetään rituaalejen kaltaista toimintaa ja ideologiat toimivat näiden toimintaperiaatteiden kautta. Näin laajasti määritellen rituaali tietysti eroaa sen arkikielen merkityksestä, se ei tavoittele uskonnollisuutta.
Ja tätä kautta päästään Peter McLarenin "Schooling as a ritual performance":en. Hänestä koulutusjärjestelmäkin on tälläinen järjestelmä. Se on tietyllä tavalla toimiva prosessi. Tämä ei tietenkään ole yllätys, koska jo aluksi olen maininnut siitä että koulutukseen liitetään myös arvot, jotka nykyisin korostavat sosiaalisuutta esimerkiksi kristillisyyden tai kommunismin sijasta.
Tähän sopii tietysti se paraikaa vellova "krusifiksijuttu". (Taustoitus luolassa eläville: Euroopan ihmisoikeustuomioistuin määräsi Italiassa kouluissa seinillä olevat krusifiksit uskonnonvapautta loukkaaviksi. Kipinä tuli ateistilta ja suomalaiselta Lautsilta.Arhi Kuittisen näkemys oli aika tiukka. Hänestä risti on ensisijassa kidutusväline, joka ei ole (1) alkuperäinen Jeesuksen tunnus ja se (2) tuo jännitteitä uskonnon pehmeyteen rinnastaen. Hänelle kirkko muutenkin edustaa jotain joka pysyy kurissa vain tilanteiden vuoksi, ja joka olosuhteiden muuttuessa muuttaisi luonnettaan. Toki tämä on tottakin: Olosuhteiden muuttuessa kirkon on sopeuduttava tai tuhouduttava, ja harvapa sitä omaa uskontoaan vapaaehtoisesti uhraa. Mutta mielestäni muitakin vaarallisia mahdollisuuksia on. Itse asiassa jos olosuhteet muuttuvat, se antaa joka tapauksessa tilaa pahantahtoisille syvärakenteille. "Yleinen nyrkkisääntö", joka valtarakenteissa on on se, että ne eivät jää täyttämättä. Mielestäni hän myös taustoittaa "liikaa", niin että suuri osa on offtopicia. Symbolit muuttuvat ajan kanssa, ja ideologiat joustavat aina sitä mukaa kun sen on pakko mukautua pintarakenteisiin. Siksi alkuperä ei ole sama kuin nykytila. Symboli on myös kontekstisidonnainen, ei aina sama.
Tämä ei tosin tarkoita ihan sitä mitä Helsingin Sanomissa esitettiin. "Merkkien maailmasta emme kuitenkaan pääse eroon. Merkkien alle ihmiset ajetaan, ja sinne he hakeutuvat. Jos kristilliseen perinteeseen viittaavat symbolit häivytetään, tilan valtaavat kaupalliset ja nationalistiset symbolit. Sellainen kehitys vähentää luultavasti entisestään kykyämme lukea muidenkin uskontojen oppeja ja perinteitä - sekä myös ateismia." Tämä on rakenteeltaan aika erikoinen. On nimittäin totta että ihmisille tulee jonkinlaisia valtarakenteita. (Symbolit taas ovat niiden käyttämiä keinoja.) Kuitenkin tässä on hyvä muistaa että se ei välttämättä koske joka ikistä soppea. Jos koulun seinällä ei ole krusifiksiä se ei tarkoita että sen tilalle olisi laitettava vaikkapa McDonaldsin mainos tai Suomen siniristilippu. Seinä voi olla tyhjäkin. Silloin nämä asiat tulisivat koulun ulkopuolelta.
Tässä korostettiin "uskonnollista lukutaitoa". En ymmärrä miten seinäkoriste vaikuttaa siihen. Uskontoja perustellaan nykyään ikään kuin "tapaoppaina", jossa opitaan ymmärtämään ihmisiä ja kulttuureita. Mielestäni tämä on hieman outo tapa lähestyä asiaa, koska jos näin olisi, uskonnonopetus kannattaisi korvata sosiaalisella kanssakäymiskursseilla, joissa opeteltaisiin eri maiden etikettiä. (Älä näytä jalkapohjiasi japanilaiselle. Äläkä anna sille puukkoa, väärinymmärtää vielä ja tekee seppukun!) Minusta uskonnon ymmärtäminen on tietysti tärkeää, mutta syy ei ole missään "monikulttuurisessa toimeentulemisessa". Tässä uskonto on joko merkityksetön (jää etiketin jalkoihin) tai sitten toimeentulemista vaikeuttava (fanatismi voi johtaa kaikenlaiseen.)
Omasta mielestäni uskonto on muuten tärkeä. Ne ovat isoja kulttuurillisia ilmiöitä, joiden nimissä ihmiset hyppivät kuin marionetit. Lisäksi niiden kohdalla tulee konflikteja. Monikulttuurisuuden lisääntyessä en usko että jännitteiset kilpailevat ryhmät vähentävät tätä. Tässä alueessa on jo, ja luultavasti syntyy lisää, erilaisia keskenään kisaavia kenttiä, jotka vaativat huomiotamme. Me joudumme reagoimaan niihin. En siis lähde "one world together" -utopiasta, jossa uskontojen ymmärtäminen vähentää erimielisyyksiä, vaan siitä että nämä jännitteet ovat olotila. Niihin on opittava suhtautumaan. (Aiempaan viitaten: Luomaan sosiaalisen kentän joka mahdollistaa kriittisyyden ja sellaisen kriittisyyden joka mahdollistaa sosiaalisuuden.)
Seinäkrusifiksi on kuitenkin kahdella tavalla kiinnostava.
1: Ensinnäkin se näyttää että symboleilla on valtava vaikutus yhä nykyäänkin. Ateisti muistuttaa tässä kohden eräänlaista kreivi Draculaa, joka kavahtaa kristillisiä symboleja. Suvivirsikin on tätä kautta muuta kuin "pelkkä höpö laulu", jona se ainakin itselleni ilmenee. Heille se on symboli uskonnollisesta vallasta joka pakottaa heidät osallistumaan. Rituaaliin osallistuminen on heille sosiaalisuutta kriittisyyden yli. (He käyttävät vähemmän sivistyssanoja mutta henki on sama. Te tiiätte.)
___1.2: Jännittäväksi tämä tekee tietysti ateistejen vapauden. Olen aina ollut hieman huvittunut sellaisesta vapaudesta joka koostuu kielloista. Uskovainenkin usein selittää miten uskonto vapauttaa ja tekee moraaliseksi samanaikaisesti. Tosiasiassa jälkimmäinen vaatii sitä että ensimmäinen ei päde. Uskonnoissa moraalinormisto tuodaan ulkoa, jolloin sanotaan että ei ole ihmisen asia päättää tästä asiasta. Mitä merkittävämpänä uskonnolliseen ideologiaan kuulumisen katsoo olevan moraalille, sitä enemmän sanoo että ihmisen oma etiikan pohtiminen voi johtaa vain huonoon. Tämä tarkoittaa sitä että tästä vapaudesta luovutaan, toki hyvyyden nimissä. (Kuten aina.) Sovellettuna ateismiin tämä sama on juuri sitä että samanaikaisesti voidaan kieltää toista pukeutumasta burhaan (mikä kieltää yksilön uskonnon näyttämisen) eli sanoo että yhteiskunnan pitää rajoittaa yksilöä. Ja toisaalta yhteiskunnan ylläpitämää uskonnollisen symboliikan käyttöä pitää kieltää ja rajoittaa (ainakin kouluissa). On selvää että tämä vapaus näkyy ulkopuolisille kohdistetuissa rajoitteissa. Uskontoja minä suvaitsen sikälimikäli (1) he tekevät käskyjä itselleen eivätkä komenna minua elämään heidän valintansa mukaan tai jos (2) heidän flametrollaamisensa on sellaista että se huvittaa minua puhtaalla typeryydellään.
2: Toisaalta myös uskovaiset ovat osoittaneet että kyseessä on heillekin iso asia. Ristien pitämistä perustellaan ja sitä puolustetaan kuin sillä olisi isokin merkitys. Silloin herää kysymys siitä, että ehkä ateistit ovatkin ihan oikeassa sen valtapyrinnön kanssa. Selvästi asialla on merkitystä.
Tietenkin tässä tyhjästä seinästäkin tulee voitto ateisteille. Valtapyrinnöistä vapaata luokan koristelu ei siis olisi. Mutta se ei olisi sellaista valtapyrintöä joka tarttuisi lapsiin. Sillä sinne ei olla laittamassa tilalle mitään "ateistien merkkejä".
Itselleni krusifiksi on seinäkoriste. En voisi keksiä turhempaa asiaa kinata. Tosin jos minuta kysytään ohjeistusta luokan koristeluun, niin haluaisin että sinne laitettaisiin kuvia piilevistä, ne ovat kauniita. Tosin olen ihmetellyt miksi kouluissa on niin pehmoa, joten sinne voisi laittaa shokeeraavaakin materiaalia. Ekaluokalla ollessani opettaja kertoi loismadoista jotka Afrikasa menevät ihmisten jaloista sisään ja päätyvät lopulta silmiin. Se oli sellaista aineistoa joka jäi mieleen, ja siinä oli kaikesta huolimatta hyvä idea ja arvokas kohde. Nykyään vain tuntuu että kaikilta kolhuilta tulee suojata. (Niitä klommoja tulee itse kullekin. On vain katsottava että ei liikaa.)
Minua ei haittaa jos krusifiksit ovat seinällä. Minua ei haittaa jos ne ovat poissa. Ja jos niitä ammuttaisiin tarkkuusammuntapaikassa, niin taatusti ampuisin niillä. Ampuisin niitä Dirty Harry -sitaatilla: "I know what you're thinking. "Did he fire six shots or only five?" Well, to tell you the truth, in all this excitement I kind of lost track myself. But being as this is a .44 Magnum, the most powerful handgun in the world, and would blow your head clean off, you've got to ask yourself one question: Do I feel lucky? Well, do ya, punk?" Ja jos joku toivoo sellaista vaikka synttärilahjaksi ja satun olemaan varoissani, niin miksipä en ostaisi sellaista?
Toki valtarakenteet ovat tärkeitä. Kun tosiasia ja sitä symbolisoiva asia muuttuvat identtisiksi, aletaan itse asiassa puhumaan sanataikuudesta. Se on sitä taikauskoista ajattelutapaa, joka on ihmiselle yllättävän luontevaa. Itse asiassa Ursula K. Le Quin "Maameren velho" -kirjassa esitetään juuri tälläinen todellisuus. Sana ei olekaan vain joku merkkijono jonka sisällön olemme mielivaltaisesti keskenämme sopineet, eikä todellisuus ole jokin johon sanaa käytettäessä yritetään viitata. Sana ja totuus ovat yksi ja sama.
1: Se, että kyseessä on sanataikuus ja "huono ajattelu" ei kuitenkaan valitettavasti tee siitä yhteiskunnassa toteutumatonta. Sillä ihminen ei ole rationaalinen olento, vaan tunneolento. Symboli toimii ateistissa ja uskovaisessa samalla tavalla, kuin astrologin antama ohje päivän tekoihin toimii neuvoa kysyvälle. Vaikka horoskooppi olisi heitetty nopalla, se että joku noudattaa ohjetta tarkoittaa sitä että ennuste toteutuu. Ei siksi että ohje olisi syntynyt totuudesta, vaan sen vuoksi että siihen uskotaan.
Minua itkettäisi jos ei huvittaisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti