Pakkomielteen hinta

"Oletko nähnyt valkoista valasta?"
(Herman Melville, "Moby Dick")

Herman Melvillen "Moby Dick" -kirjassa on kostonhimoinen Kapteeni Ahab, jonka jalan valkoinen valas on tuhonnut. Sen vuoksi hänellä on valaanluinen kinttu, ja mielessä vain yksi tarkoitus. Saada valas hengiltä, tai kuolla yrittäessään. Kaikilta laivoilta kysytään ovatko he nähneet tätä. Ahab on pakkomielteinen.

Tätä kautta päästään kohti kirjan teemoja, joita ovat korostetusti uskonto, pakkomielle, kosto, rasismi, hierarkiset suhteet, mielenterveys ja jopa politiikka.

Yhtenä tärkeänä kohtana on se, missä Ahab heittää piippunsa pois. Se on edustanut onnea hänen elämässään. Hän saa onnea enää vain valaanmetsästämisestä. Lopulta hän kuolee yrittäessään : Hän heittää harppuunansa valaaseen, mutta suistuu samalla mereen, kuolemaansa. Sen sijaan että mies kaappaisi pakkomielteensä, pakkomielle kaappaa miehen. Toki kuolema muuten on eeppinen, sellainen johon normaali ihminen ei pystyisi. Mutta se on kuitenkin kuolema ja tuho. Lopulta kaikki paitsi Ishmael kuolevat. Myös ainut Ahabia kriittisesti käsitellyt (ainut joka tätä on kyennyt) Starbucks kuolee.

Tarina on tietysti kaikille tutunoloinen toisessa muodossa. Televiosiossa piirretty Kelju K. Kojootilla on pakkomielle. Pitää pyydystää juoksevaa lintua. Kelju K. rakentaa ansoja ja raketteja joita saa "ACME" -yhtiöltä ("A Company Manufacturing Everything"). Lopputuloksena on tietysti se että maantiekiitäjä jää nappaamatta ka Kelju K. sortuu omiin ansoihinsa. Sitä pudotaan jyrkänteiltä, saadaan alasinta päähän, räjähdetään. Aina käy huonosti, mutta seuraavassa kohtauksessa tilanne alkaa taas samanlaisena.

Filosofiassa tilanne on melko lailla samantapainen. Sitä jahdataan toistuvasti erilaisia teemoja, joita ei koskaan ratkaista lopullisesti. Esimerkiksi totuutta ei koskaan löydetä, mutta sitä tavoitellaan. Sille saadaan aina vain likiarvoja. Joku voisi pitää tätä huonona asiana, hulluutena. Filosofiassa halotaan hiuksia (oikeasti) ja vaikka miten hienon argumentti ja todistusketjun rakentaisi, on mahdollista että "pommi räjähtää naamalle". Aina jokin juttu jää tyhjän päälle. Aina jossain on alasin valmiina tipahtamaan päähäsi, tai valas joka on valmis vetämään sinut syvyyteesi vain sen vuoksi että "olet kiinni koska oman harppuunasi köysi on kiinni jalassasi, ja itse harppuunasi kärki taas taas on kiinni valaassa ja se on matkalla syvyyksiin. Ja kaikki vain siksi että itse halusit keinolla millä hyvänsä päästä heittämään harppuunasi valaaseen ja ponnistelit kaikkesi tämän tavoitteen eteen".

Elämänfilosofian kannalta tilanne on aivan sama. Itse asissa mahdollisesti jopa pahempi. Ahab jahtaa valasta, vaikka voisi elää muutenkin. Pakkomielle vie ilon elämästä. Kelju K. voisi kuluttaa postimyyntimaksut syömällä ravintoloissa. Mutta tämä vaatii tietyn näkökannan. Sen, että lopullinen voitto on ainut asia jolla on merkitystä. Ehkä Kelju K. Kojootti nauttii ansanrakentamisesta. (Joskaan ei siitä kun epäonnistuu.)

Oikeastaan pohjimmainen kysymys on siitä, kuka määrää sen mikä on elämässä tärkeää. Ulkopuolisen silmin Ahabin elämä menee hukkaan, samoin Kelju K. Kojootin. Heistä se taas antaa koko sisällön kaikelle heidän elämälleen. Pakkomielle värittää heidän toimintansa niin että heitä ei voi kuvitellakaan ilman obsessiotaan.

Toisaalta lopullisuuden mahdottomuus voi johtaa siihen että ei tee mitään. On passiivinen, tai vain päättää että kun saavuttaminen ei ole muuten mahdollista, voi aina uskotella että se oma lähtökohta on yhtä hyvä kuin mikä muu tahansa. Tällöinkään ei olla immuuneja pakkomielteisyydestä. Se muuttuu etsivästä levittäväksi. Tässä ei metsästetä, vaan väitetään että saalis on jo saatu, ja "myydään tätä saalista muille".
1: Tätä kohtaa ainakin uskonnollisessa julistamisessa, jotka jopa perustelevat omaa olemassaoloaan sillä että inhimillinen tieteenteko ja tutkimus ei anna lopullisia vastauksia. Aivan kuin he itse olisivat inhimillisen ajattelun yläpuolella olevia olentoja, koska joku ihminen on esittänyt saaneensa tiedon joltakin erehtymättömältä taholta on kuitenkin luottamukseltaan inhimillinen: Siinä luotetaan että tuon tiedotuksen esittävä ihminen on samanaikaisesti sekä kyvykäs arvioimaan erehtymättömyyttä että ei valehtele tai ole muuten erehtynyt.

Silti on selvää että Ahabin ja Kelju K:n toiminta on sellaista että se pakottaa miettimään juuri mielenterveyden rajoja. Innostusta pidetään helposti vain positiivisena voimana. Kysymys on kuitenkin enemmän määrästä. Liian pieni määrä johtaa passiivisuuteen ja arroganssiin. Sopiva määrä johtaa syventymiseen ja keskittymiseen. Ja liian suuresta tulee riippuvuus, pakkomielle, joka pahimmillaan tuhoaa.