Oikeastihan politiikka ei ole pelkästään taloudellisten voittojen maksimointia. Mutta kuvitellaan hetki että se on.
Teollisuudessa työvoima ja raaka -aineet maksavat. Siksi tuotantoa pyritään tehostamaan, suoraviivaistamaan. Työvoima on työnantajalle samankaltainen resurssi kuin muukin. Valtiolle tilanne ei tietenkään ole aivan sama asia.
Työnantajalle ylimääräisen työn poistaminen tulee taloudellisesti kannattavaksi. Etenkin kun työpaikka ei maksa siitä että juuri sen kautta jäädään työttömäksi. Vaikka yhtiöt tietysti joutuvat mahdollisesti tukemaan välillisesti työttömiä, kaikki työttömät ovat kuitenkin "yhteismaalla". Eli jos pidät työntekijät töissä väen vimmalla, maksat silti muiden työttömistä. Tässä on siis mukana yhdenlainen yhteismaan tragedia.
Valtion kannalta tulot ovat tärkeitä. Koska menestynyt yritys tuottaa voittoa, se saa tätä kautta myös verotuloja. Vaikeuksia tuottaa tietysti se että palkkatuloja menetetään kun ihmiset jäävät työttömiksi. Ja itse asiassa työttömiin liittyy kuluja. Eli rahaa tuottava yksikkö muuttuukin rahaa kuluttavaksi yksiköksi.
Vastakkain on siis fiksu ja tehokas organisaatio ja työn tarve. Molemmista on hyötyä yhteiskunnalle ja jossain menee se tasapainottava raja. Tässä on hyvä muistaa että valtio saa rahaa verotuloista. Jos siis verotulot järkeistämisestä tuottavat enemmän kuin mitä sen tuottamien työttömien kulut aikaansaavat, teko on valtionkin kannalta järkevä. Vähemmän tehostava organisointi taas voi tuottaa valtiolle haittaa.
Tästä päästään progressiiviseen verotukseen. Siinä se, mitä enemmän tuloja saa, sitä isompi osuus siitä menee valtiolle veroina. Yleisesti ottaen progressiivinen verotus ilmenee keskustelussa ikään kuin hyvätuloisten rankaisemisena.
1: Tihkumisteoria vastustaa (etenkin progressiivista) verotusta. Sen mukaan rikkaat kylvävät rahaa ympärilleen kulutukseen ja synnyttävät tätä kautta rahan kiertoa, ja kasvattavat yhteistä hyvinvointia. Tässä toki unohtuu se, että jos rahaa on paljon, sitä jää käyttämättä. Ylijäämä kertyy tileille. Uskallan väittää että hyvätuloisten tileillä pyörii taala jos toinenkin. Köyhä tietenkin kuluttaa helpommin kaikki, jolloin raha itse asiassa kiertää enemmän.
2: Progressiivista verotusta kannatetaan sillä että "rikkailla on varaa makssa".
Yleisesti voisi sanoa että progressiivinen verotus poistaa haluja olla hyvätuloinen. Ihminen on helposti itsekäs, jolloin lisätulon pieneneminen on ikään kuin "huonompaa korvausta nähtyyn vaivaan nähden". Kuitenkin se antaa (ensimmäisen kappaleen määrittelemäni pelin sisällä) valtiolle "talouspelissä" haluja tukea enemmän juuri hyvätuloisia, lisätä niiden määrää.
Jos järjestelmän organisoituminen tuottaa lisää tuloja yhä harvemmalle, se tarkoittaa sitä että yhä suurempi osuus tehdyistä organisoinneista on sellaisia että ne ovat valtiolle kannattavia. Mitä enemmän järkeistäjä maksaa veroa parannuksestaan, sitä helpommin työttömäksi dumppaaminen ei valtiota haittaa. Tuloja ajatellen ne ylittävät helpommin menot. Tietenkin se, mitä isomman siivun valtio leikkaa, sitä kannattavampaa työvoimaa on pitää ja sitä kannattamattomampaa toiminnan järjestelmällistäminen on.
"Kapitalistin" kannattaa toimia joka tapauksessa siten että "valtio ei tykkää", olipa kyse sitten tasaverosta tai progressiivisesta verosta.
Kirjoitin tämän lähinnä sen vuoksi että tulos on hieman epäintuitiivinen. Yksilötasolla progressiivinen verotus tuntuu, ainakin paatuneimmista kapitalisteista, "menestysvihalta", eli rangaistuskeinona jossa hyvin tienaamista rankaistaan prosenttiosuuksiltaankin kasvavilla maksuilla. Mutta kun katsoo yhteiskuntaa, se saattaa jopa innostaa yhteiskuntarakennetta muuten kapitalisteja tukevampaan suuntaan.
Tämä olkoon viite siitä että politiikka on vaikeampaa kuin ensimiettimältä voisi luulla. Mitä enemmän politiikkaa miettii, ja mitä enemmän suuria linjoja ja pieniä linjoja vertailee, sitä helpommin tälläisiä jännitteitä löytää. Vaikka systeemistä tekisi hyvin pelkistetynkin. (Politiikassa tehdään paljon muutakin kuin lasketaan euroja.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti