Tämä on hieman erikoinen lähtökohta. Tätä kautta voidaan kuitenkin lähestyä monia asioita erilaisesta kulmasta. Tieteenfilosofisesta totuudesta voidaan silloin siirtyä arkielämän luotettavuuteen. Ja tieteellisyyden sijasta voidaan puhua siitä "mihin on suht. järkevää uskoa". Tätä kautta päästään siihenkin puheeseen, missä kannatetaan sitä että kouluissa oppilaille opetetaan avointa ja kriittistä lukutapaa. Tämä onkin korostetun tärkeä taito, koska kulttuurimme on nopeatempoisempaa, ja turhien esineiden mainonnan lisäksi myös pseudotieteitä ja muuta höpöä on paljon. Ja ihan järkevien asioiden rinnalla. Näistä pitäisi jotenkin osata erottaa olennainen epäolennaisesta.
Tätä kautta päästään tietysti siihen, mitkä ammatit joutuvat käyttämään toden ja epätoden erottelua työssään. En puhu poliiseista, koska niiden parissa toimitaan rajoitetussa piirissä Kiinnostuksen aiheena on yleensä se, onko rikosta tapahtunut ja jos on, tekijä, tämän motiivit ja toimintatavat kiinnostavat. Toinen ala sen sijaan joutuu käsittelemään laajempaa määrää ilmiöitä, ja se on siksi parempi.
Tämä taho on lehdistö. En väitä että lehdistö onnistuu kaikessa: Osa lehdistä erehtyy valtaosan ajasta ja parhaatkin joskus. "Minkään ei tarvitse olla ikuisesti totta, vaan tarpeeksi kauan". Valtaosa lehdistön kirjoituksista on turhaa. Se on vanhaa jo tullessaan ulos painosta. Juttuja ei muisteta viikon päästä. Eikä tarvitsekaan. Tämä antaa uuden, mielestäni oikeamman käsityksen, siitä mitä totuudentavoittelu sisältää. Vanhakantainen asia on liian järkähtämätön monoliitti. Ja ihmiset kokevat omistavansa tämän muuttumattoman ja pysyvän asian. Lehtimies kohtaa prosessin joka päivä.
Juttuluokittelu.
Lehdistössä julkaistaan kuitenkin kolmenlaisia juttuja.
1: Konkreettisia ja isoja asioita, jotka käsittelevät vaikkapa jonkun maan energiapolitiikkaa tai ydinaseohjelmaa, merkittäviä (hyvässä tai huonossa) tieteellisiä innovaatioita..
2: "Human intrest" -jutuissa aiheet ovat "turhia mutta mukavia". Esimerkiksi juttuja eläimistä, Helsingin "Bubi" -huuhkajasta, kännimäyristä (katso kuvat!), julkisuuden vieraista ja niin edespäin.
3: Erikoisia sensaatiohakuisia juttuja joissa esimerkiksi avaruusolennot kaappaavat henkilöitä tai tapahtuu muuta erikoista.
Mitä tämä kolmijako tarkoittaaa? Otan Terry Pratchettin "Totuuden Torvi" -kirjasta tähän sopivan lainauksen. Se on mielestäni monella tavalla paitsi hauska, myös oivaltava, omalla sekopäisellä tavallaan. (Hyvä taide ja hyvä huumori on aika usein jonkinlaista maailmanmenon imitointia. Ei kai siitä jää muita vaihtoehtoja kuin olla hieman
""Ahaa, nyt ymmärrän. Tarkoitatte varmaan että teidän itsenne pitäisi olla vapaa painamaan mitä haluatte?"
Pakotietä ei ollut missään. "Tuota ... laveassa mielessä kyllä."
"Koska se on, mikä se toinen kiintoisa termi olikaan? Ai niin, suuren yleisön edun mukaista?" Lordi Vetinari otti ladotun kehikon ja tarkasteli sitä huolellisesti.
"Luulisin niin, sir."
"Kuten nämä tarinat ihmissyöjäkultakaloista ja aviomiesten katoamisesta isoissa hopea -astioissa?"
"Ei, sir. Suuri yleisö on kiinnostunut niistä. Me teemme sitä toisenlaista uutismateriaalia, sir."
"Huvittavan muotoisia vihanneksia?"
"Tuota noin, sir, hieman sitäkin. Sakariina kutsuu niitä human intrest -tarinoiksi."
"Kasveista ja eläimistä?"
"Kyllä, sir. Mutta ne ovat sentään oikeita kasveja ja eläimiä."
"Joten ... meillä on siis sitä, mistä ihmiset ovat kiinnostuneita, ja human intrest -tarinoita, joista ihmiset ovat kiinnostuneita, ja suuren yleisön edun mukaisia tarinoita, joista kukaan ei ole kiinnostunut."
"Paitsi suuri yleisö, sir", William sanoi yrittäessään pysyä kärryillä.
"Mikä ei siis ole sama asia kuin nämä ihmiset ja nämä humaanit?"
"Minusta tuntuu, että asia on tuota mutkikkaampi, sir."
"Ilman muuta. Tarkoitatteko että suuri yleisö on eri asia kuin ne ihmiset, joiden vain näkee kävelevän kadulla? Suuri yleisö ajattelee suuria, järkeviä, harkittuja ajatuksia, kun taas ihmiset vain juoksentelevat ympäriinsä puuhailemassa kaikenlaista typerää.""
Lehdistön valikoimassa tärkeää on tavallaan lähde. Filosofiassa lähde on enemmän vain tarkistuskanava. Lähdekriittisyys on eräällä tavalla auktoriteettiin vetoamista. Mutta ei sillä tavalla että lähde itse sanoisi olevansa auktoriteetti. Esimerkiksi hallitsija voi olla epärehellinen ja hyvä lehtimiesvainu tarkoittaakin sitä miten kaikista niistä tahoista jotka väittävät olevansa luotettavia saadaan paljastettua epäluotettavat. Valehtelun tunnistamisella voidaan jopa keriä auki erilaisia juonittelujen vyyhtejä, joista taas saa paljastuttuaan hyviä uutisia. Hyvä uutinen on usein sellainen että "joku auktoriteetti ei halua sitä julkaistavan", mutta mikään yleispätevä sääntö tämä ei tietysti ole. Eli tässä auktoriteetti yritetään valita mahdollisimman hyvin.
1: Joku minua reilumpi voisi sanoa että auktoriteetin ja konsultin välillä on ero : Joo, ehkä, mutta millä testillä nämä erotetaan toisistaan? Arkielämässä tämä taitaa olla se, että "konsultti" on se jolla on "oikeat mielipiteet" ja "auktoriteetti" se jolla on "väärät mielipiteet".
Pienistä asioista pienisieluisille?
En tässä kuitenkaan halua pilkata "pehmouutisia". Sillä tosiasiassa hyvä yhteiskunta on sellainen että siellä ei ole syytä murehtia. Siksi jos Ilta~Lehden lööpeissä on juttuja Matista ja Mervistä, se kertoo siitä että (1) ikävämpiä asioita ei ole tapahtunut (2) ihmisillä yhteiskunnassa menee yleisesti niin hyvin että heidän ei tarvitse murehtia tuota suuremmista asioista. Toisaalta konkreettiset asiat käsitöistä ovat kuitenkin "ihan oikeita käsitöitä" ja kännimäyriä. Ihmisiä kiinnostavat pienet asiat. Ja minusta on yksinkertaisesti mahdotonta niellä sitä että uskontojen käsittelemät asiat olisivat oikeasti "merkittäviä". Pienillä asioilla on minusta enemmän "merkitystä" tavallisessa elämässä. Olipa kyseessä sitten asioista iloitseminen tai pragmaattinen hyöty. (Jätän otsikon kysymyksen auki.)
Shokkisensaatio!!
Tätä kautta sensaatiohakuiset tarinat ei paljastu pelkästään aihepiirinsä kautta. Itse asiassa ne paljastuvat siitä että ne esittävät "tuottavansa aineistoa jotta ihmiset voisivat rakentaa oman mielipiteensä." Toki kaikki järkeväkin uutisointi on tehty tätä tarkoitusta varten. Mutta se voi perustella uutistaan sen sisällön aktuaalisuuteen viittaamalla. Siksi vain roskauutisten tarvitsee kommentoida tätä. Ilmiö näkyy kevyesti myös muun shokkisensaatiouutisoinnin kohdalla. Toki niissä voi olla ihan oikeita tapahtumia ja ihmisiä, kuten stripparisarjamurhaajan alastonkuvia ja shokkihaastatteluja. Mutta todellinen syy siihen että nämä tahot vetoavat sananvapauteen, on se että ne rikkovat "yleistä hyvää makua" ja monia muita asioita vastaan. Tai sitten niillä ei jostain muusta syystä ole muuta puolustusta, jota käyttää argumenttina oikeuttamaan sitä miksi juuri tuota asiaa julkaistaan, joten ne käyttävät sitten sitä.
En väitä että näitä lehtiä ja juttuja tarvitsisi sensuroida. Mielestäni nämä tahot saavat julkaista mitä tahansa, ja ajattelevat ihmiset saavat sitten ottaa sen niin vähämerkityksellisenä, höpönä, turhana ja typeränä kuin mahdollista. Asioita kun voi pitää typeryytenä ja jopa vääränä ja valheellisena tietona ilman että niitä haluaa kieltää. Tämä kohta on kuitenkin erinomaisen hyvä ratas lähdekriittisyystestiin. Se paljastaa auktoriteettia itselleen keinolla millä hyvänsä rakentavan lähteen, joka vetoaa ylevään periaatteeseen joka kuuluu "kaikille". Johon tulee siksi suhtautua "erityisen varovaisesti".
Itse asiassa lehdistön kritiikki sopii erityisen hyvin pseudotieteen tunnistamiseen, vaikka se tietysti sopii aika heikosti tieteenfilosofiseen pohdiskeluun. Syykin on oikeastaan selvä. Pseudotieteissähän on takana mahtipontisuutta. Pseudotieteet ovat juuri niitä "avaruusolento kaappasi naisen joka synnytti kolmipäisen vuohen" -juttuja. Niissä on hyvinkin tietynlainen rakenne. (Itse asiassa niiden kehittämiseen vaaditaan tietynlainen mielikuvitus, ja taitoa ja näkemystä.)
Ainut ero lehdissä esiintyvissä jutuissa on konteksti, kun tuota lehtijuttua ruvetaan väittämään tieteeksi, sen sijaan että siitä haluttaisiin vain kertoa lehtimiehille, kyseessä on pseudotiede. Eli ilmiönä pseudotiede on samoja tarinoita mitä lehdille myydään, ja jota kriittinen ja fiksu lehdistö ei ota vakavasti. Erot höpöjulkaisujen ja pseudotieteiden välillä ovat vain sanojen muotoiluissa. Koska pseudotieteellisessä julkaisussa yritetään saada höpöjulkaisu näyttämään aidolta julkaisulta valitsemalla siihen sopivasti esimerkiksi teknisiä sivistyssanoja ja asettelemalla - ja jopa fontittamalla - ne "samalla tavalla", jota ne "luotettavat tahot käyttävät". (Jos pseudotieteellä olisi sen sisältöä koskeva määrittely, se voisi olla että "Ulkonäkö on sisältöä tärkeämpi.")
Tämä ei ole yhtään yllättävää, tai edes kovin vaikea oivallus.
Sillä pseudotieteet ponnistavat aina "ruohonjuuritasolta".1 Valtaosa niiden kannattajista on "taviksia", toki sen "huipuissa" on usein joku jolla on "Dr." tai "Ph.D" tai "Tri." -etuliite nimessään. Mutta hekin tuottavat enemmän populaarille julkaistuja kirjoja aiheesta kuin tekevät tieteellisiä tutkimuksia aiheesta. (Mikä on sinänsä erikoista, koska tutkimuksiin viittaamisia tarvitaan yleensä monta per kirja.) Itse asiassa pseudotieteet elävätkin julkaisutoiminnasta ja lehdistöstä. Niille tärkeää on julkisuus, julkiset ja nimenomaan puheen varaan perustuvat debatoinnit.
Niiden suosio ei rakennu akateemiseen kinasteluun, vaan siihen että ne ovat ihmisien mieliä kiehtovia. On hyvä muistaa että avaruusolennot, henget, demonit, itsestäänsyttymiset ja enkelien tapaaminen ovat itse asiassa kertomuskulttuuriltaan "ylihenkisiä": Niitä ostavat ihmiset jotka uskovat niihin valmiiksi, ja ne ovat heidän "kuorenvahvistamistaan". (Heille sen on pakko olla totta, kun siitä jokin lehti kirjoittaa! On nimiä ja tapahtumapaikkoja ja aikoja, joten niiden on pakko olla totta!)
Jos "human intrest" -jutut kiinnostavat ihmisiä niiden konkreettisuuden ja harrastustoiminnan ja muun "konkreettisen oman elämän" kautta, nämä kiinnostavat lukijoita koska ne ovat hylänneet konkretian. Ihminen yhdistää ikään kuin automaattisesti usein "hengellisen" ja "syvällisen" toistensa kanssa ja pitävät tämän synonyymeinä "tärkeydelle". Tosiasiassa se on vain hupsuttelua. Ehkä ihmistä kiinnotava hupsuttelua, mutta hupsuttelua kuitenkin. Sillä voi olla merkitys heille, mutta sen yleistäminen itsestä muihin on järkevyydessään samaa tasoa kuin jos minä alkaisin vaatimaan miekkailukursseja oppiaineeksi ja velvollisuudeksi kaikille. Että "et voi olla hyvä ihminen jos et heiluta metallia".
Tärkeät uutiset käsittelevät tosiasioita, mutta eivät tuonpuoleista. Ne ovat väliinputoajia. Todella tärkeät asiat eivät tavallaan ole massoja "niin kiinnostavia".
Keskitason uutisien hyöty on vain siinä että käsitöitä tekevät eivät saa sellaista diktaattoria joka pistää heitä heidän omilla kudinpuikoillaan. Toki kaikki ihmiset pitävät näitä uutisia "tärkeänä", ja kannustavat niiden julkaisemiseen. Mutta eivät silti lue niitä yhtä paljon kuin muita aiheita. He varmasti haluaisivat lukea niitä silloin jos siihen olisi tarvetta. Silloin se vain on yleensä sensuroitu, eikä sitä ole saatavilla.
Lehdistön avomielisyys on siksi olennaisesti samantapaista kuin skeptikon avomielisyys. Eri puolia voidaan kuunnella, mutta se ei tarkoita että kaikki tulisi niellä karvoineen. Hyvä lehtimies on julma mutta reilu.
1 Siksi he voivat myös aina käyttää "vainokorttia". Se, että he eivät ole akateemisessa maailmassa sisällä muuta kuin ammattinimekkeen kautta antaa mahdollisuuden syyttää siitä että ulosjäämisen syy ei olisikaan peiliinkatsojan argumentaatiossa, vaan siinä että peiliinkatsojaa kiusataan. Heiltä jää helposti huomaamatta se, että tiedemaailmasta ulkona oleminen tarkoittaa kuitenkin samalla myös sitä että he eivät ole sisällä siinä. Siksi näihin liittyy aina jonkinlaista hysteeristä salaliittoteoretisointia. Mielestäni vainoamissyyte on samanaikaisesti vakava syytös että todistettavissa oleva syytös, joten odotan tästä joko anteeksipyyntöä tai sitten lakituvassa tehtyjä tuomioita olisi syytä kasautua aiheen tiimoilta. Siis muillekin kun "vainotuksi joutuneiden" puolella olevia lakitupahäviöitä ja tuomioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti