Augustinus tuli tunnetuksi armoa käsittelevistä kristillisistä opeistaan. Hän myös korosti ja avoimesti tunnusti nuoruutensa hedonistiset ajat. Hänellä oli nuorena muun muassa jalkavaimo. Hän kääntyi, tarinan mukaan kuultuaan kehotuksen lukea "Raamattua" ("tolle lege") ja ottaessaan sattumalta Roomalaiskirjeiden kohdan 13:13-14. Tuo kohta kehottaa elämään nuhteettomasti. Riita, kiihko, juopottelu ja vastaavat saavat kuulla kunniaansa.
Vastaavaa tekevät monet muutkin. Julistuksellisessa kohtaamisessa törmää toistuvasti siihen että vastassa on ihminen joka kertoo olleensa jotain "josta äidit perinteisesti varoittelee". Eli he ovat olleet erittäin huonoa seuraa. Juoppous, vaimonhakkaus, varastelu, huumeidenkäyttö... ovat yleisiä teemoja. Ne ovat tietysti menneen talven lumia. Ja ainut syy luopumiseen on uskonto. Ja implisiittisesti korostetaan miten juuri ja vain uskonnon kautta muutkaan voivat päästä eroon näistä, ja osaavat pysyä erossa niin että eivät ala olemaan sellaisia. Tätä kautta väärien ideologioiden vihjataan tappavan ihmisiä.
Tämä edustaa melko perinteistä kristillistä tapaa. "Admit past, deny future." Se on tarinallisesti tehokas. Ihmiset vakuuttuvat käännynnäisyydestä. Ikään kuin kaikki mielipiteenmuutokset olisivat oppimiskokemuksia, jossa huono vaihdetaan paremmaksi. Toisekseen tämäntapainen tarina antaa tehokkaan toiseutuskeinon. Uusi minä asetetaan paremmaksi kuin vanha, ja tämän vertailun kautta "vanha ideologiaryhmä" saadaan samalla alennettua ja "uusi" kehuttua.
Toki yksittäisten ihmisten kokemuksissa ja näiden tarinoiden käyttö on siltäkin kannalta mielenkiintoinen että sillä avataan toisia tunnustamaan nykyisiä virheitä. Kuitenkin tässä käy niin että tunnustava vain antaa "aseita". Koska hänen tunnustuksensa koskevat hänen nykyistä minäänsä. Kääntynyt sen sijaan voi tunnustaa vaikka murhan, mutta sen kritisoiminenhan koskee vain "vanhaa minää", jolloin sen esiintuominen vain kertomuksellisesti vahvistaa pahantekijän asemaa. Sehän korostaa miten paljon parempi hän on nyt.
Ja onhan tässä asenne, jossa "yksilö kokemuksiensa pohjalta" asettaa oman näkemyksensä ja kokemuksensa toisten elämänkokemuksen ja näkemysten yläpuolelle. Ja tämä voidaan tehdä yllättävän ripeästi. Alle varttitunnissa keskusteluun alkaa nousemaan näitä juttuja. Joillakin tähän vaiheeseen menee minuutin verran. Eli tämä asenne voidaan ottaa tuntematta toisen elämäntarinaa.
Itseäni nämä puheet kuitenkin ihmetyttävät muutamasta syystä: Niissä usein korostetaan jonkinlaista hedonismia. Hedonismi on joko juopottelua tai sitten on tehty töitä ja hommattu omakotitalo, mersu ja ura. Tästä ensin pari pikku huomiota.
1: Jos uskovainen on kertonut olevansa ateisti, hän usein kertoo yrittäneensä baarielämää tai muuta vastaavaa. Esitetään että on oltu ateisteja. Tarkemmin kysellen on takana usein kuitenkin ollut esimerkiksi spiritismiä, New Agea ja muita vastaavia uskonnollisia näkemyksiä. Kun näiden välisen jännitteen tuo esiin, tätä puolustetaan sillä että "ei ollut järjestäytynyt". Toki ateisti voi olla järjestäytymätön, jos otetaan määritelmäksi "jumaliin uskomattomuuden". Mutta rajansa kaikella : New-Age -ateisti on oksymoroni : Hän rikkoo tuota määritelmänormia. Ja jos henkilö ei ole New Ageisti, vaan muuten "järjestäytymätön", hän joutuu tunnustamaan sen, että ateismia on monenlaista. Ja tätä kautta hän ei voisi puhua mitään "järjestäytyneestä ateismista" tai niiden ihmisten puolesta joiden "ateismi on erilaista kuin hänen edustamansa juopotteluateismi". Tätä ei kuitenkaan tehdä. Koskaan.
2: Takana voi olla Maslown tarvehierarkia. Ihmiset jotka ovat kuolemassa nälkään eivät mieti niinkään itsensä toteuttamista, vaan syömistä. Tätä kautta voi olla että hedonistinen elämäntyyli on johtunut siitä että rahaa ei ole ollut tarpeeksi. Vasta kun tarve on tyydytetty, on alettu hakemaan jotain muuta. Tällöin hedonismiajalta voi muistua mieleen tyytymättömyys. (Köyhän on helppo olla tyytymätön.) Tämän tyytymättömyyden aiheeksi sitten vain sovitetaan "uskonnon puute". Tätä korostaa se, että omakotitaloa hankkineet eivät suinkaan heitä rahojaan pois. (Joka haluaa todistaa että omakotitalo, auto ja raha eivät merkitse mitään, voi helposti todistaa sen lahjoittamalla koko omaisuutensa minulle!)
Kuitenkin se pääasia on seuraava. Kuvitellaan että joku henkilö X on tosi tyhmä. Hän kuluttaa nuoruutensa vaikka juomalla viinaa. Välistä hän polttaa pilveä. Hän tekee typeriä ihmisiä. Jos he tajuvat jotain, tämä ei vielä tarkoita kovin paljoa. Voidaan aina sanoa että "stupid people do stupid things". Minä luottaisin enemmän sellaisen henkilön sanaan, joka on aina elämässään onnistunut tekemään hyviä ratkaisuja. Jos minä panostaisin rahaa, en haluaisi ensimmäisenä tietää että neuvojani olisi tehnyt aikaisemmin isoja konkursseja. Ei, vaikka hän olisi vaihtanut toimintastrategiaansa. Haluaisin ennemmin sellaisen, jonka toiminta on toiminut aina ainakin kohtuu hyvin.
Tarina, jossa henkilö korostaa älyn lahjojensa ja mielikuvituksensa puutetta, joita heidän tarinoidensa pinnallinen baarielämä ja omakotitalon keräämisensä edustavat, ei ole omiaan antamaan takeita siitä että "joo, tämä tyyppi osaa ehdottomasti tehdä hyviä valintoja elämässään".
1: Tilanne vertautuu siis täysin siihen että toinen alkaisi kehumaan miten hän on mokannut niin ja niin monta älykkyystestiä, ja miten hän on epäonnistunut niin ja niin monessa asiassa joista selviämiseen ei tarvita kummoista arkijärkeä. Ja jossa tämän jälkeen sanottaisiin että "nyt kun olen rakentanut tilanteen niin että tiedät menneisyyteni kautta että olen järkevä ja luotettava..."
Ehkä joku on oikeasti niin typerä että tarvitsee erikseen "Raamattua" siihen että osaa pysyä selvänä. Että tieto alkoholin vaikutuksista ruumiille - ja tämän kärsimyksen vaikutuksesta hedonismille - ei muuten voisi saavuttaa käytökseen vaikuttavia asioita. Minä en tarvitse uskontojen kaltaisia apuvälineitä näihin asioihin. Ehkä minä vain olen niin perkeleellisen fiksu.
Tai sitten nuo tunnustustarinat vain ovat niin typeriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti