Eriarvoistaminen.

"-"Oh! Come and see the violence inherent in the system! HELP! HELP! I'm being repressed!"
-"Bloody peasant!"
-"Oh, what a give away. Did you here that, did you here that, eh? That's what I'm on about - did you see him repressing me, you saw it didn't you?""
(Monty Python and Holy Grail)

Syrjiminen, sortaminen, eriarvoistaminen ja tähän viittaavat asiat ovat nyky -yhteiskunnassa vakavimpia syytteitä joita voidaan esittää. Siinä missä vanhassa maailmassa kymmenen käskyn rikkominen oli pahinta, ja toiminnan synniksi vihjaaminen oli vakava syytös, on nykymaailma erilainen. Uskovaisetkaan eivät enää niin paljoa ole oma ryhmänsä joka syyttää eriuskoisia syntisiksi, kuin on ottanut osaa isompaan massaan, joka heittää erimielisiä erilaisilla natsianalogioilla. Kaikki käyttävät natsikorttia niihin joista eivät pidä, ja jokaiseen kohdistetaan natsikorttia niiden puolesta jotka pitävät tätä "ulkopuolisena", "väärän idean edustajana".

Erilaisuus, toiseus, vieraus ja muut vastaavat suhteet ovat käytännössä aina jonkinlaisia relaatioita. Arvottaminen sisäpiiriin on ulkopiirin olemassaolon vaatimus. Pitää olla käsite reiluus jotta epäreiluutta voidaan käsitellä. Pakolainen pakenee jostakin.

Vahvimmin tämä näkyy tietysti ideologioissa. Usein puhutaan siitä miten uskonnoissa korostetaan eriarvoisuutta, eli uskovaiset nähdään parempina ihmisinä. Näin ehdottomasti onkin, ja suuri osa uskonnon tuomasta hyvästä mielestä vetoaakin omaan egoon. Uskovainen kokee olevansa eettisempi, parempi, hän kokee saavansa toivoa elämäänsä ja apua vaikeuksiin. Hän kokee olevansa osa yhteisöä ja "osallisena jotain tärkeämpää, suurempaa, kestävämpää ja todellisempaa".¹ Kaikessa tässä on suhteessa "jokin eiuskova", joka on luonteeltaan olennaisesti eitoivotumpi ja huonompi. Ja juuri tämän vuoksi kun evoluutikko kohtaa uskovaisen, herää se ihmeellinen tunne siitä miten jokin taho joka myy rakkautta ja korostaa korkeampaa moraalia muistuttaa niin kovasti vihaamista. Koska uskonto myy olennaisesti "rakkautta ehdoilla". Ja mitä fundamentalistisempi tai muuten tiukempi ideologia on kyseessä, sitä ehdollisempaa rakkaus on. Sitä enemmän se on "lähimmäisen rakkautta" ja sitä enemmän se näyttää "naapurivihalta".

Uskovaiset eivät ole tässä kuitenkaan yksin. Itse asiassa ns. "uusateismi" (Dawkins-Harris-Hitcheismi) on tätä melko voimakkaasti. Vaikka se myykin itseään² pintatasolla juuri rationaalisuutta korostavana, on sen esiintymismuodot kuitenkin enemmän elämänfilosofiaa kuin tiedettä ja rationaalisuutta. Mainoslauseessa oleva "Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä" on elämänfilosofinen argumentti, jossa on implisiittisesti mukana luokitus, jossa vihjataan että mahdollisesti uskovaiset murehtivat enemmän. Tämä on tietysti toivottavuuteen vetoamista ja sellaisenaan argumenttivirhe (jos ateismia lähestyisi rationaalisella tasolla eikä elämänfilosofiana, jossa tuollainen argumentti olisi OK.) Tähän on hyvä tehdä lainaus.

"Dawkins vaikuttaa monien mielestä erittäin provokatiivisesta ja aggressiiviselta, ja hän torjuu vaihtoehtoiset kannat kohtuuttomalla kiireellä, tai kohtelee henkilökohtaisiin mielipiteisiinsä kohdistuvaa kritiikkiä hyökkäyksenä koko tieteellistä toimintaansa kohtaan. Tällaista kiivasta retoriikkaa esiintyy missä tahansa yleistajuisessa väittelyssä, oli se sitten uskonnollista, filosofista tai tieteellistä. Juuri se tekee väittelyistä kiinnostavia ja nostaa ne sellaisen normaalin oppineen keskustelun ja tylsän jaarittelun yläpuolelle, jota tuntuvat aina seuraavan loputtomat alaviitteet ja lainaukset tärkeiltä, mutta pitkästyttäviltä auktoriteeteilta, sekä raskassoutuinen pätevä, mutta varovainen vähättely. Kuinka paljon kiintoisampaa on taistelunhaluinen väittely, jossa ei ole kiellettyjä otteita ja jossa ei tarvitse huolehtia tiukan todisteisiin nojaavan tieteen tukahduttamista sovinnaisuuksista. Dawkins haluaa selvästi provosoida tällaista väittelyä ja keskustelua, joten olisi töykeää olla vastaamatta kutsuun."
(Alister McGrath: "Dawkinsin Jumala. Geenit, meemit ja elämän tarkoitus.")

Tätä kautta myös synnin käsitettä voidaan katsoa. Synnin käsite on suhtessa vanhurskauteen. Ateistien näkemyksessä uskonnoissa ollaan potentiaalisesti onnettomampia ja vähemmän rationaalisia. Molemmissa on ylemmyyssuhde toiseen.

Syrjintää tuottava osapuoli on aina määritelmällisesti vahvempi. Tämä ei välttämättä tarkoita lukumäärää. Jos olet kristitty ja vähemmistönä, voit silti pitää itseäsi muita parempana. Varhaisimmat lähetyssaarnaajatkin olivat imperialisteja. He katsoivat että heillä on asema, jota kautta he voivat toimia pakanoiden opettajina.

Usein syrjintä onkin tämänkaltaista, näkyvää. On joku joka määrittelee jonkun ihanteen, johon ollaan suhteessa. Joku on enemmän ja joku vähemmän. Jossain on raja, joka erottaa "paremmat" ja "huonommat". Ja tämä luokitus on erityisen helppoa löytää.

On kuitenkin myös toisenlainen syrjinnän muoto, joka on piilevämpi. Tästä ehkä radikaalein muoto on ryhmän kieltäminen. Silloin ei ole näkyvää syrjintäominaisuutta jossa jokin ryhmä tuomittaisiin. Sen sijaan ryhmästä ei puhuta. Voidaan jopa kieltää että tälläistä määritelmän rajaamaa ihmisryhmää ei edes ole olemassa, tai että se ei ole muuten vain "relevantti". Erityisen ongelmalliseksi tämän tekee se, että ollessaan todellinen, sitä ei ole helppo huomata.
1: Hankamäen (itse homoseksuaali) mukaan homoseksuaalisuuden kohdalla kyseessä on juuri tämän kaltainen ilmiö. Eli homoseksuaaleja ei hyväksytä omaksi ryhmäksi. Heitä esimerkiksi käsitellään kategorisesti etnisten vähemmistöjen kanssa samassa nipussa, vaikka homoseksuaalit voivat olla oman maan kansalaisia ja ylpeitä tästä.
___1.1: Tässä yhteydessä hän mainitsee myös toisen, hieman erilaisen piilosyrjinnän muodon. Sen miten heteroseksuaalin on vaikeaa ymmärtää että ympäristössä olisi syrjintää, kun hän ei itse näe sitä missään. Tämä on kuitenkin erikoinen kannanotto koska heteroseksuaalisuuden mukaan ketään ei tietenkään erikseen koroteta. Olen itse kohdannut tämän. "Normiheterona" elän normaalisti, mutta liikkuessani avoimesti homoseksuaalejen ja sellaiseksi tunnistettavien tai muuten tunnettujen kanssa sitä törmää erikoisiin asioihin. Elekieli ja suhtautumistapa muuttuu olennaisesti. En käytännössä mitenkään huomaa homoseksuaaleihin suhtautumista koska syrjintä "ei yksinkertaisesti ole sellaista". Mikään televisiosarjojen homoesiintyjien palkkatili ja yleisön kiinnostus, tai jopa suopeus, ei muuta tätä suhtautumistapaa arkielämäntasolla.

Toinen ongelma on tietysti se, että määritelmän ja luokan häivyttäminen ja kiistäminen on myös syrjivä keino. Esimerkiksi jonkun näkemyksen tai ihmisryhmän toiminnan kritiikki voidaan kieltää "järjettömänä" siten että sitä väittää huonoksi tai olemassaolemattomaksi luokaksi. Tällöinkin kyseessä on syrjintäilmiö, mutta tällöin kätketty luokka ei ole syrjinnän kohde vaan syrjivä toimija.
1: Tämä on erityisen yleinen dominionistien toiminnassa. Sen piirissä tehdyt poliittiset vaikutusyritykset ovat konkreettisia, ja koko ideologiassa keskitytään siihen että valtiosta tulisi tehdä "Kristillinen" sillä tavalla miten dominionistit kristillisyyden näkevät. Mutta ideologisiin pyrintöihin viitatessa osoittavia syyllistetään. Heitä kutsutaan liioitteleviksi, salaliittoteoreetikoiksi ja niin edespäin. Ja tämän jälkeen muistutetaan että kritisoiminen hyökkää uskonnonvapautta vastaan. Karkeasti : Heidän puheensa taholla heidän toimintansa ei ole mitenkään ideologisesti tai uskonnollisesti sävyttynyttä, mutta heidän kritisoijansa ovat kuitenkin automaattisesti uskonnonvastustajia.

Samoin jokainen lahko väittää että se ei ole lahko.

Itse asiassa kirkosta löytyy mielestäni pintatasolta onnistunut kuvaus. Sillä lähetystyössä on imperialismista vaihdettu näkökulmaa. Lainaan kannanoton, joka voi tietysti olla pintatasoa, enemmän toteutumaton utopia. Tai se voi ollla itseä mainostava PR -lausunto, joka ei ole asian tila vaan se mikä kuva halutaan antaa ulospäin. Mutta sellaisenaan se on toiseuttamista vähentävä. Ja ainakin pintatasolla se pakosti onnistuu siinä. Syvätaso voi olla mitä on, mutta sitä onkin yleensä vaikea tutkia. Siis lainaus:

"Meidän tulee pikemminkin tunnistaa kaikkien uskonyhteisöjen, myös omamme, monimuotoisuus ja vaihtelevuus. Kun puhumme toisten uskomuksista ja käytännöistä, meidän tulee etsiä asiallista tietoa, nojautua luotettaviin lähteisiin ja rakentaa tietomme niiden varaan: Meidän tulee puhua kielellä, jonka kuvauksista keskustelukumppanimme tunnistaa itsensä. Tämä johtaa meidät mielikuvitusta edellyttävään ja myötätuntoa vaativaan pyrkimykseen samastua toisen tilanteeseen. Ei ole reilua verrata oman uskontomme ihanteita toisen uskonnon arkikäytäntöihin tai päinvastoin. Kristittyjen yhtä hyvin kuin toisten uskonyhteisöjen edustajien on tunnustettava, että on haastavaa elää uskonsa mukaisesti yhteiskunnassamme. Sellaisissakin tapauksissa, joissa olemme voimakkaasti eri mieltä, on nähtävä vaivaa ymmärtääkseen toisten uskomuksia ja käytäntöjä. On kunnioitettava toisia ohjaavaa uskoa ja rakastettava heitä lähimmäisinä. Jos koemme, että meidän on joskus oltava kriittisiä toisten näkökantoja kohtaan, emme voi myöskään ohittaa itsekritiikkiä.
(Kirkon lähetystyön keskus, "Uskontojen välinen kohtaaminen, suuntaviivoja")

Toiseuttamista voi ainakin pyrkiä vähentämään. Seurauksena on onnistuessaan ihmisen kohtaamista hierarkiavapaana.

Kuitenkin pohjimmiltaan jokainen meistä toiseuttaa. Esimerkiksi ei ole tavatonta valittaa maailman epäoikeudenmukaisuudesta, kun samalla haalii itselleen herkkuja ja autoja. Apu punaiselle ristille paikkaa enemmän rikkaan mieltä kuin tasaa todellisuutta:
1: Antaja luokittelee itsensä "hyväksi ihmiseksi", ja voi kokea ylemmyydentunnetta naapuriaan kohtaan, joka ei mitään lahjoita. Ja kuitenkin hän on se rikas ja se lahjoituksen saava se köyhä. On lahjoittaja ja vastaanottaja, joiden roolit ovat tietyt ja pysyvät. Saajalta odotetaan helposti kiitollisuutta. Samalla voidaan korostaa oman kulttuurin erinomaisuutta.
___1.1: Kyynisenä optimistina ajattelen tietysti tässä kohden niin että "ihan sama" minkä likaisten motiivien vuoksi auttaa, kunhan auttaa. Pieni apu tuskin hirveästi muuttaa isoja linjoja, mutta sekin on parempi kuin ei mitään. Asiat menee vähemmän päin persettä. Ja joku muka oikesti odottaa jotain tätä enemmän? Ei tässä maailmassa!

Loppuun kysymys suvaittavan toiseuttamisen mahdollisuudesta.

Tietysti on myös monia luokituksen suhteita joita ei pidetä pahoina. Esimerkiksi koulussa jos vastaa väärin, saa huonon numeron. Opettaja voi sanoa "kunnioitan mielipiteenvapauttasi mutta tässä vastataan kuten tieteen/aritmetiikan... valtavirran mukaan tällä hetkellä on. Koulu ei pakota uskomaan näitä näkemyksiä, mutta se vaatii että niiden sisällöt tunnetaan." Näissä erona on kenties ainoastaan keskustelun suhde asiaan. Siinä missä perinteisessä tavassa vastustajille "ei anneta mahdollisuutta", eli luokitus on "sisäpiirin päätös" eikä "tuomituilla ulkopuolisilla" ole lupaa kritisoida tätä luokitustapaa. Kouluarvostelu on sen sijaan keskustelun alla koko ajan. Arvosteluperusteista väännetään.

---

1 Viittaus maanitteluun jossa minulle kehutaan uskonnon erinomaisuutta ja sen seuraamisen hyötyjä. Korostukset minun.
2 Absolutelly pun intended. Tulkittava kaikissa "myymisen" ja "itsensä" muodoissa mitä vain keksii. (Itse keksin niitä aika monta.)