Minullahan on aina sadaluvun tullessa kirjoittaa blogaamisesta. Olen pyrkinyt joka kerran siihen että näkökulma olisi aina erilainen kuin muut. Jatkan tätä perinnettä.
Tämän kerran aiheen sain luontevasti Umberto Econ "Foucaultin heilurin" sisältämästä ideasta. Tämän kirjan sisältö on tietysti tärkeä ottaa huomioon juuri nyt. Kirjan lukemisesta on sopivasti aikaa, ei liian kauaa, ei liian vähää aikaa. Kirjassahan nostettiin esiin omakustannetoimintaa. Ja tästä päästään siihen, miten monet kutsuvat blogiaan lehdeksi. Entä jos otettaisiin pohjaksi se, että blogin pitäminen on julkaisutoimintaa? Kirjoittamisen taustassana olisi vähemmän kirjain ja enemmän kirja. Ja kun kirjoituksia julkaistaan, tullaan kirjailijaksi. Julkisuuteen taas liittyy suosio, joka liittyy siihen että ihmisestä pidetään tai tätä arvostetaan.
Juuri tähän sopii Econ "Foucaultin heilurissahan" on juonellekin keskeinen "liikeidea" : Elinkeinona on omakustannekirjailijoiden (OKK) julkaisujen painaminen. Keskiössä ei ole se että ihmiset saavat lukemista, vaan se että kirjailijoiden egoa hivellään. Idea on yksinkertainen: Omakustannekirjailija tekee toimintaa siksi että kirjoihin liittyy tiettyä glamouria. Jos kirjoittaa vain itselleen laatikkoon, pelkkä kirjoittaminen tulisi tyydytetyksi. Kun ihminen julkistaa asian, kyseessä on "rapsutuksen tarve". Kun tälläinen kirjailija sitten tulee, hänelle tehdään pieni painosmäärä, kirjaa mainostetaan parissa paikassa, mikä on suhteellisen edullista. Sitten kirjalle annetaan pieni kunniamaininta, joka on tämän painotalon oma palkinto. Sitten kerrotaan että kirja on "aikaansa edellä" ja painos myydään kirjailijalle. Varastotilan pienuuteen ja sen kalleuteen viitaten uhataan että painos joko tuhotaan tai kirjailija ostaa sen. Kirjailija tietysti ostaa, ja antaa kavereilleen. Kun mukana on se palkinto, joka ei ole rahaa vaan kunniamaininta, hän kokee tyytyväisyyttä onnistumisesta.
Blogaaminenhan on kieltämättä yhdenlaista omakustannetoimintaa. Tosin halpaa sellaista. Se tavallaan veisi tilaa yllä mainitulta toiminnalta, on tullut sen sijalle. Voidaankin sanoa että se tarjoaa uuden, nopean ja kontrolloimattoman julkaisukanavan: Onhan esimerkiksi Jukka Hankamäen blogiprofiiliin asti päässyt lainaus "Onneksi on blogi: poliitikkojen ja tiedotusvälineiden vispilänkauppa ei enää hallitse joukkotiedotusta." Eli blogaaminen tarjoaa nopean, halvan, julkisen ja helposti haluttaessa tavoitettavan kanavan, jota ei sensuroida samaan tapaan kuin normaalia lehdistöä. Tässähän kontrolli tarkoittaa kahta asiaa: (1) Tabuasioista kirjoittaminen sallitaan ja (2) huonot kirjoitukset sallitaan. Kaikessa on hyvää ja huonoa.
Tietenkin moni blogi on kuten tämäkin: Sillä ei ole hirveästi lukijoita. Siksi onkin hyvä miettiä että miksi ihmeessä julkistaa jotain, joka ei ole kovin haluttua. Jo julkaiseminen sinällään on silti eräässä mielessä palkitsevaa. Econ OKK -kirjailijoiden egoismi (vai pitäisikö sanoa Ecoismi?) ei varmasti ole aivan vieras elementti. Julkisuuskuvaa halutaan antaa, kiinnostipa ketään tai ei. Se on ikään kuin "olen olemassa" -huuto hiljaisuuteen. Johon tietysti liittyy "toive rapsutuksesta".
Blogi onkin aina myös julkinen kuva tekijästään. Etenkin silloin, kun sitä tehdään laillani omalla nimellä. Tätä kautta se, mitä kirjoittaa vaikuttaa siihen minkälaisen kuvan toiset saavat. Jos asiaa vertaisi muotiin, se että keskityt pukeutumiseen ja olet vaikkapa muodikas, tai "oikeaoppisesti tukkaa myöten punkkari", tiedetään että keskityt lookkiin, jopa millä tavalla sen teet. Ja jos olet nörtti, joka pukee mitä tahansa, tästä syntyy vaikutelma, josta toiset tietävät silti.
Tämän ylläolevan, julkisen kuvan, toi mieleeni pieni sisareni Sonja, joka ei blogaa. Hän kun ei osaisi valita sitä kuvaa, jonka itsestään haluaisi tai osaisi antaa. Hän käytti esimerkkinä sitä miten minulla ja isosiskollani, joilla on blogi, on molemmilla tietty imago: Tämä näkyy muun muassa siten, että hän ei voisi kuvitella että yksikään minun blogissa oleva teksti olisi siinä muodossaan isosiskoni blogissa tai toisinpäin. Tämä onkin melko selvää.
Kysymys on siis astetta enemmän kuin perinteinen retoriikan miettiminen, jossa katsotaan aihe ja yleisö ja sovitetaan käytetyt retoriset, kuten aiheen rajaus, käytetyt sanat, eleet ja muut keinot niihin. Tässä on kyse siitä miltä näyttää muille. Aivan kuten Econ kirjan OKK:kin, tässä on mukana myös aina jonkinlainen PR -toiminta. Tätä kautta blogaaminen voi todella helposti ruokkia egoa. Joku voi vaikka tienata tällä tarpeella.
Minkä kuvan sitten haluan antaa itsestäni? Se on oikeastaan selvää. Idea voisi tiivistyä oravaan, joka on sekasyöjä. Tällä eläimellä onkin minulle "suurempi merkitys", se on minulle tärkeä symbolisesti. Ne ovat herttaisen näköisiä eläimiä, joihin sopii sama, minkä "Life" -sarjassa sanottiin koaloista: Ne näyttävät mukavilta ja leppoisilta, mutta ne ovat oikeasti julmia. Sellainen Crews halusi olla seuraavassa elämässä. Koska oli senkaltainen jo nykyisessä elämässään.
Ehkä se kuva, jonka haluan antaa onkin saatavalla seuraamalla oravia joita on kuvattu Bachin musiikilla, sillä tiluttelevimmalla mallilla. Musiikilla joka kappaleelliselta kannalta jatkuisivat, mutta jotka kuitenkin loppuvat kesken :
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti