Sisäinen kauneus pettää.

"Pian vaipuu lumen peittoon maa / Sitä ehkä valkeus lohduttaa / Sinä kaipaat rakastettavaa / kaipaat unohduksen humalaa / Joka aamu hieman julmempaa / kaipaat särjettyjen Jumalaa / Joka aamu hieman julmempaa / peläten kohta alkaa uusi päivä horisontin takaa sarastaa."
(CMX, "Kauneus pettää.")

Estetiikka (αισθητική ; aisthetike), tutkii sinänsä abstraktia käsitettä kauneudesta. Platonin mielestä kauneus on muuttumaton idea, johon kauniit asiat liittyivät. Pythagoras taas ajatteli kauneuden olevan "lukusuhteissa" ja nämä muodostivat harmonioita. (Esimerkiksi musiikissa oktaavi syntyy aina kun samanpaksuinen kieli lyhennetään puoleen tai pidennetään kaksinkertaiseksi.) David Hume puhui "maun standardista". Opin nimesi Alexander Gottlieb Baumgarten; Hänestä estetiikka tutki aistihavaintoja ja sitä, miten ne koetaan. Estetiikassa tutkitaan sitä, mitä kaunis tarkoittaa - ja päädytään sellaisiin käsitteisiin kuin harmonia, symmetria, lyyrisyys, tasapaino, värit, ajoitus, rytmi, huumori, kontrasti, sensuaalisuus ... ja yritetään selvittää subjektiivisten kokemusten sisältöä. (Joka on melko lailla sama asia kuin se, kun sikojen rehuista tutkitaan mitkä niistä ovat toisia maittavampia.)

Tällä kertaa "kauneus" tiivistyy kuitenkin lähinnä pärstäkertoimesta eli naamasta koettuun esteettisyyteen. Siitä, onko joku "Hottia tai nottia". (Tähän liittyy mielenkiintoisia näkökantoja seksuaalivalinnasta, mutta tällä kertaa aiheena ei ole tämä.)

John Keats oli runoilija, jonka mielestä kauneus=totuus. Keatsille kauneus oli myös subjektiivinen kokemus. Wald Disneyn universumi taas näyttää puhuvan siitä, kuinka kauneus=hyvyys. Vaikka esimerkiksi "Kaunotar ja Hirviö" -elokuvassa on hirviö, tämä on itse asiassa aika sympaattisen näköinen. Hän ei ole tässä yksin, vaan yleensä kuvitteellisessa kulttuurissa on tavallista kuvata epäeettiset olennot myös rumiksi. Esimerkiksi Tolkienin maailmassa örkit ovat teknisesti taitavia - mutta heidän tuotoksistaan puuttuu kauneus, ne ovat vain toimivia. Samoin kuin örkit itse ovat kammottavan rumia, joskin elinkykyisiä ja voimakkaita. Eikä tarvitse pysyä modernissa ajassa nähdäkseen tämän ilmiön: Vaikka Lusifer demoneineen onkin kristinuskon mukaan langenneita enkeleitä, enkelit kuvataan maalauksissa eteerisinä ja sopusuhtaisen kauniina, kun taas demonit kuvataan hirviömäisinä sarvipäinä.

Tämä sama kuva näkyy itse asiassa etenkin parisuhteenhakutilanteessa. Toki meille puhutaan paljon sisäisestä kauneudesta - joka kyllä itse asiassa näkyy jollain tavalla. Itse olen huomannut, että parisuhteessa saa itse asiassa paljon enemmän "ehdotuksia" naisilta kuin vapaana ollessaan. Ehkä itsevarmuus tai se, että ei yritä ahdistella, vaikuttaa ryhtiin ja ulkoasuun ja käytökseen niin, että jotenkin muuttuu toivotummaksi. Mutta aivan kaikkeen ei silläkään päädytä.

Katselin tässä taas nimittäin erään vammaisen ystäväni (nainen) parinhankintaa. Jos sisäinen kauneus ratkaisisi, minä olisin vapaa ja hän pitkäaikaisessa suhteessa. Nyt toisin päin. Toki hyvällä luonteella saa helpommin treffikumppanin tulemaan toisenkin kerran. Mutta ensimmäiselle treffeille saaminen onkin sitten jo oma lukunsa. Eräät hänen nätit ystävänsä (naispuoleiset) selittivät kuinka ulkonäkö ei ole tärkeää, eikä se ratkaise mitään. Minulle tuli tästä hieman sama olo, kuin siitä kun oikein rikas sanoo että "raha ei merkitse" tai kun urbaanin legendan Maria Antoinette kysyy "Miksi he eivät syö leivoksia?" Minusta tämä väite sisältää jo sinällään implisiittisen väitteen siitä, että "jos ulkonäkö ei ratkaise, eikä onnista isonkaan yrityksen jälkeen", niin täytyy syyn olla sitten jo luonteessa. Tätä yksityiskohtaa vaan ei tunnuta muistavan siinä vaiheessa, kun sitä kuuluisaa "sisäistä kauneutta" mainostetaan. Se on toki kaunis ideaali, joka on tavoittelemisen arvoinen. Mutta että se olisi myös saavutettu ideaali.

Olen liian kyyninen uskoakseni. Ja valitettavasti tilastot näyttävät olevan puolellani. Naiset haluvat ainakin Matt Ridleyn mukaan tutkimukset näyttävät koulutetun ja varakkaamman miehen ja miehet taas katsovat ulkonäöllisiä seikkoja. Naiset haluavat miehen jolla on valtaa, rahaa, älyä tai näitä kaikkia. Miehet taas etsivät "nuoruuden merkkejä", jotka viittaavat pitkään lisääntymisikään ja lantion kaltaisia piirteitä jotka viittaavat hyvään lisääntymisterveyteen. Ei ihme että jos ei mene usko kauneuteen, niin usko ihmisiin ainakin menee, kun tämän aiheen tutkimuksiin tutustuu.

Toisaalta sitä kai pitäisi keksiä lohdun sanoja ja valaa rohkaisua. Sanoa että yleissääntö ei kiellä yksityiskohdissa joustamista. "Ei yksilöstä yleistämistä, ei yleistyksestä yksilöintiä." Mutta ei osaa.

Aamiaismuroja

Ensimmäinen neljän päivän rupeama meni. Koska asun harjoittelupaikan lähellä "sangen askeettisesti", olen joutunut turvautumaan tuttuihin ja turvallisiin sissiruokiin. Sissiruuathan perustuvat siihen että ne eivät pilaannu, sisältävät paljon energiaa ja tarvittavia aineita. Yleensä tämä tarkoittaa sitä että ne ovat kuivia. Sitten syötäessä niihin laitetaan vettä.

Tämä on vaha tapa. Kenties tunnetuimpia on kuivaliha, savustetut kalat ja moni muu vastaava - itse asiassa jopa leipä voidaan laskea tälläisen ruuan erikoistyypiksi. Tosin sissiruista sissiruoin on pemmikaani, joka kuivattua lihaa, johon on lisätty rasvaa ja marjoja ja jotka on pakattu nahkapussiin. Minä kuitenkin tyydyin aamiaismuroihin, ja koska taukotupa, eli lähin käytössäni oleva jääkaappi, vaatii ulkona erikseen käymistä, olen päätynyt laiskuuteni johdosta syömään muroja joita kostutetaan vedellä. Sitä saa hanasta kotoa.

Käytännössä aika samaa herkkua tarjotaan töissä possuillekin: Monet teolliset rehut ovat samantapaista kuivaa nappulaa, joihin sitten laitetaan vettä, sisällysluetteloissakin on suunnilleen samoja aineksia. Tosin aamiaismurojen kilohinta on hieman suurempi, eikä possujen nappuloita saa toistaiseksi suklaan makuisina - joten ne ovat todennäköisesti hieman terveellisempiä, eli suomeksi ne myös maistuvat ihmisen suuhun pahalta.

Tästä päästäänkin päivän aiheeseen, eli etiikkaan.

Juttuhan perustuu siihen, että monissa virikekokeissa testataan esimerkiksi puuhapallojen miellyttävyyttä. Tätä voidaan testata metodilla, johon olen jo aikaisemmin viitannut . Tämä perustui siihen, että jos eläin haluaa jotain, se on valmis tekemään jotain sen eteen. Karkeasti voi sanoa että jos se on valmis tekemään paljon asioita, asia on sille erityisen mieluinen. Mikä karkeasti arvioiden tarkoittaa sitä että hoitaja on kiistatta sian paras virike : Vaikka miten tönii ja yrittää hätistää sikaa pois tieltä, se on kärsineen vetämässä suojaessun reunaa ja leikkimässä koiraa ja näykkimässä, eikä juuri mikään temppu muuta tätä asiaa kuin pariksi sekunniksi.

Rehuissa miellyttävyyttä voidaan mitata maittavuuden kautta. Maittavuus taas tarkoittaa sitä, miten miellyttävänä eläin, kuten sika, pitää rehun syömistä. Vaikka ruoka on tunnetusti monien mielestä makuasia puhtaimmillaan, ja sangen subjektiivinen asia, tätäkin voidaan lähestyä objektiivisesti: Toisin sanoen, käsiteltävän aiheen subjektiivisuus ei estä sitä että aiheen joitakin piirteitä ei voitaisi lähestyä objektiivisesti. Maittavuuden kohdalla asiaa voidaan testata esimerkiksi seuraavasti:
1: Jos halutaan selvittää miten maittavaa jokin rehu on esimerkiksi sioille, annetaan ruokaa vapaasti tarjolle niin paljon kuin ne haluavat, ne syövät eniten sitä joka on niistä parempaa.
2: Tarjotaan useita eri vaihtoehtoja rinnan ja katsoa mitä ne itse valitsevat ensimmäisenä ja mikä jää viimeiseksi.
3: Tietenkin myös tähteiden määrä kertoo omaa karua tarinaansa sian mielipiteestä rehun mausta.
Taustalla on kaikissa näissä tapauksissa samantapainen ajatus, josta on sitten vain johdettu useita menetelmiä : Mitä enemmän eläin on valmis ja halukas tekemään asian eteen. Kuinka herkun kohdalla täydelläkin vatsalla ne vielä haluavat ottaa lisää rehua, ja kuinka ajatus siitä että tuota rehua on tarjolla saa ne kirmaamaan ensimmäisenä syömään sitä kun sitä on tarjolla. Tälläistä isompaa ajatusta jonka eri johdoksia testataan kutsutaan tieteenfilosofiassa huipputeoriaksi. Ei välttämättä siksi että teoria olisi niin hyvä, vaan sen takia että siitä on johdettu teorioita, joiden kautta itse ajatustakin testataan. Toki huipputeorioissa voidaan esittää erilaisia yhteyksiä ja testata itse huipputeorian toimivuutta: Esimerkiksi jos useita eri rehuja testatessa huomataan, että siat ei havaittavin korrelaatioin ryntää ensin samoille rehuille, mitä ne syövät paljon, se on taatusti heikennystä tälle huipputeorialle. Jos taas rehuja sekä syödään ensin ja syödään paljon, se taatusti tukee tuota yhteyttä näiden asioiden välillä.

Rehun kulutukseen vaikuttaa tietenkin myös kosteutus. Rehut on kostutettava, koska kuiva rehu imee nestettä ja aika usein turpoavat itse hieman samalla. Näinhän sitä käy myös aamiaismuroille, ja ainakin erään ystäväni koira on joutunut eläinlääkärille siksi että se söi kuivia nappuloita, jotka mahassa alkoivat turpoamaan aikaansaaden sangen tukalan olon ja vaarallisen tilanteen. Jos vettä taas laittaa liikaa, rakenteesta tulee lillimäinen, maittavuus huononee ja rehu myös pilaantuu märkänä kuivaa helpommin. On hyvin tunnettu asia, että siat eivät suostu syömään yhtä paljon liian märkää rehua, ja että kuivankin rehun maittavuus huononee. Tämä ei tietenkään ole yllätys kenellekään aamiaismurojen ystäville.

Toki rehun maittavuuteen vaikuttaa myös sian mielentilat: Yksilötapauksena oli ihan käytännön sika, joka oli ilmeisen kiintynyt karsinakaveriinsa, että kun kaveri siirrettiin pois, tätä piti surra niin että ruokaa kului hieman vähemmän kuin tavallisesti. Voidaan siis sanoa, että tässä meillä on objektiivinen (katsojan näkökulmasta riippumaton) mittari sian kokemalle tuskan määrän arviointiin. Ruuan jääminen voi siis kertoa myös huonosta viihtyvyydestä. Slogan "Hyvä ruoka - parempi mieli" toimii siis itse asiassa molempiin suuntiin. Ruoka tuo iloa, ja murheessa ei ruoka oikein maistu.

Tästä päästäänkin siihen, kuinka siat ovat monin paikoin kuin ihmisiä. Heille tärkeitä ovat kaverit, hyvä ruoka ja aamiaismurojen kosteus. Sillä niistä tulee hyvä mieli. Tämä on toki hieman eri asia kuin se, että väittäisi että se on eettistä. Mukavuus ja eettisyys eivät siis myöskään ole aivan sama asia, tosin nämäkin aika usein rinnastetaan.