Ämpäripäät

Jos mietimme ristiretkien ritareita, varmasti eräs vahvimmista mielikuvista liittyy ristiretkien aikana käytettyyn "ämpärimäiseen" patakypärään. Tämä ns. great helm on hyvin umpinainen kypärä, jossa kasvoja suojaa metallilevy jossa on pieniä reikiä hengittämistä ja vähän läpikatsomistakin varten. Silmiä varten on ohut rako. Kypärämallia alettiin käyttämään 1100 -luvun loppupuolella. Ja se kehittyi ajan mittaan eteenpäin. Varhaisimmissa malleissa edessä on kasvosuojus ja takana ei. Mutta 1200 -luvun puolella tämä kasvosuojus tuppasi menemään takaraivon ympäri, joten oikeastaan vasta tässä vaiheessa "ämpärimäisyys" oli hyvinkin loppuunastivietyä.

Tämä kypärä on selvästi tehty suojaamaan kasvoja. Varhaisemmissa kypärämalleissa on ollut pääasiassa "pipon tyylinen" päälle ja tähän on sitten lisäilty suojaa poskille ja nenälle. Tätä vaatimattomampaa metallikasaa on yleensä perusteltu sillä, että kypärät rajoittavat näkemistä. ; Kuitenkin etenkin varhaiskeskiajan patakypärässä on huomioitava se, että kypärän tuomat rajoitteet näkemiselle ovat itse asiassa varsin maltilliset. Raot ovat itse asiassa niin lähellä silmiä että näkökenttä ei kavennu kovinkaan paljoa. Myöhemmissä vaiheissa silmän rakoja sitten kuitenkin pienennettiin ja niissä näkökenttä on sitten kaventunut jo paljon vahvemmin. ; Pääasiassa patakypärä rajoittaa näkyvyyttä ylös ja aivan eteen. Näin omiin jalkojen juuriin tai taivaalle ei näe kumartelematta. Kuitenkin jo muutaman metrin päässä näkökenttä yltää maahan, joten minimaallisesti tarkkaavainen ihminen pystyy kyllä näkemään että on pian tulossa isomman kiven tai aidan kohdalle. Näin liikkumista voi ennakoida.

On kussu!

Kypärämallilla on kuitenkin suuri heikkous. Ja se on sen tunnusomaisin piirre. Se on piirre joka erottaa sen muista kypäristä. Jos katsomme viikinkien, spartalaisten, roomalaisten tai oikeastaan keiden vain kypäriä, niissä on yleensä pyöristetty tai jopa terävän suipoksi venytetty päälakiosa. Patakypärä taas on ylhäältä hyvin littana. Ja tämä tuo mukanaan erikoisen ongelman. Nimittäin sen, että jos patakypärän kanssa päähän tulee isku ylhäältä siten että se menee tälle lätälle osalle, isku pysähtyy sen sijaan että liukuisi syrjään. Ja tämä johtaa siihen että isku perimmiltään pysäytetään omalla ruumiilla. Toki kypärä tässäkin laajentaa impaktin osumapinta-alaa, joka on hyvin tärkeä asia vammautumisesta puhuttaessa. Mutta tämä koko iskun lyöntivoiman vastaanotto johtaa kuitenkin siihen että tämän kypärän kanssa on mahdollista horjuttaa kovastikin vastustajan tasapainoa, lyödä tätä jopa tainnoksiin tai vahingoittaa tämän niskaa. Ratkaisuna "lättäpäisyys" oli itse asiassa sen verran typerä temppu että sitä käytettiin vain muutaman sukupolven ajan. Itse asiassa kypärätyypissä alettiinkin pyöristämään päälakea 1300 -luvulla. Ja näin edellämainittu ongelma katosi.

Patakypärän kohdalla on pakko korostaa, että varsinkin myöhäisimmissä malleissa on selvästi kysymys sotilaan kypärästä joka soveltuu kaksintaisteluun hyvin huonosti. Pääasiallinen syy on siinä että näkökenttä alas on rajoittunut. Siksi kaikki iskut ja laajemmat tekniikkasarjat jotka alkavat miekka alhaalla ovat hyvin vaarallisia, koska niistä tulevia iskuja ei kovin tehokkaasti näe. (Toki hengitysrei'istäkin näkee rippusen.) Ja jos iskua ei näe, niitä on varsin haasteellista torjua, koska näkemistä tarvitaan esimerkiksi torjunnan ajoittamiseen silloinkin kun kykenee arvaamaan mitä toinen on lähdössä tekemään. Mutta sdassa, etenkin sellaisessa jossa ilmassa on paljon nuolia ja muuta epämääräistä, on varmasti hyvin tärkeää kaventaa reikää josta nuoli pääsee silmään. Ja lisäksi näissä olosuhteissa on muutoinkin hyväksi olla näkemättä kaikkea mitä ympärillä tapahtuu. Ignoranssi on sotaoloissa erinomaisen hyvä ritarirohkeuden säilyttäjä.

Tästä kaikesta päästään kysymykseen "miksi".

Monia on mietityttänyt että miksi lattana kypärämalli ylipäätään yleistyi. Muut kulttuurit tunsivat pyöreyden mahdin, ja asia ei ole rakettitiedettä. Osa ajattelee että kulma olisi erityisen vahva. Mutta metallilevy suojaa kyllä kasvoissa littanana riittävän hyvin, eikä siihen ole tehty kulmia väkisin. Osa ajattelee että kypärän lattanuus ei ole niin paha. Ja he ovat minusta yksinkertaisesti väärässä.

Itselläni on asiasta melko banaali teoria. Se on ihan rahakysymys. Kun nimittäin katsotaan nykylarppaajien kypäriä, on juuri patakypärällä hirveä yliedustus. (Itse käytän bascinettia. Mutta toisaalta. Minä. En. Larppaa.) Ja tämä yliedustus vahvistuu jos katsotaan ihmisiä jotka ovat tehneet kypäränsä itse. Patakypärän tekeminen on helppoa ja edullista. Ja tämänlainen on tarpeen jos pitää mobilisoida suuria määriä joukkoja suhteellisen nopeasti. Etenkin jos sotaan osallistujia tarvitaan niin paljon että kaikki eivät voi olla rikkaita. Ja suuri osa hankkii itse omat varusteensa. Eli esimerkiksi sellaisissa tilanteissa kuin ristiretkissä.

Toisin sanoen sotatilassa kypärien tuotanto täytyi tehdä enemmänkin runsaaksi kuin laadukkaaksi. Ja siksi tehtiin patakypäriä vaikka tiedettiin että parempiakin voitaisiin tehdä. Ja tämä kertoo kaiken oleellisen siitä miten sota toimii aina. Myös nykysuomessa.

Jos mietimme armeijaa, on huomattava että siihen liittyy ihmiselämää haaskaavia voimia jotka toimivat kahdella keskenään hyvin erilaisella tavalla.
1: Rauhan aikana haaskataan ihmiselämää pitämällä alipalkatussa työssä joka ei käytännössä opeta mitään sellaisia taitoja joita tarvittaisiin oikeasti juuri missään rauhanajan työssä. Armeijassa tämä onkin tiedostettu ja siksi palvelusaika on varsin maltillinen. Puoli vuotta tai vuosi ei ole hirveän paljoa.
2: Sodassa ei pyritä siihen että sotilaat varustettaisiin mahdollisimman hyvin. Suomen armeija ei esimerkiksi aseta sellaisia tavoitteita että "85% sotilaista selviäisi sodasta kuolematta" ja sitten poweruppaa sotilaita maltillista määrää. Sen sijaan ostetaan kohtuullisia varusteita ja pitäkööt sotilaat huolen elämistään itse jos heitä kiinnostaa. Puolen vuoden naurettava koulutus itse asiassa tukee tätä. Itsekin mietin, näin Putinin ja kolmannen maailmansodan hengessä, että jos on rintamalle meno niin rynkkyjumppaanko minä ne Venäjän sotilaat hengiltä. (Armeija on omissa kirjoissani homoin paikka jossa olen koskaan käynyt. Tämä on paljon koska olen aikanani saanut porttikiellon DTM -ravintolaan. Joka vaatii em. homobaarissa vierailemista.)

Eli joka kerran kun ritarielokuvassa näkee lattanan päälaen, tietää että kyseessä on perimmiltään ollut se että ihmiset jotka eivät itse ole eturintamassa ja jotka ovat päättämässä sotaan liittyvistä asioista eivät välittäneet edes omalla puolella oleviensa hengestä ja terveydestä korkeimpana itseisarvona. Lattana päälaki kertoo että juuri sen verran hintaa voidaan laittaa elämän ja kuoleman kysymykseen. Todennäköisyys ja hinta toimivat kätevänä laskurina jona voitaisiin teoriassa estimoida ristiretkien masinoijien määrittelemä hinta ihmiselämälle.

"arkeologista miekkailua" - eli miksi en ole kovin innostunut gladiaattoritaidoista

Maailmassa on ryhmiä jotka harjoittelevat gladiaattorien taitoja. He ovat kovia sällejä ja heidän toimintansa on systemaattista ja jotain sellaista jota voi ihan hyvällä sydämellä sanoa martial art -henkiseksi toiminnaks eikä esimerkiksi puku päällä huitomiseksi tai muuksi teatteriteeskentelyksi. En kuitenkaan ole hirveän kiinnostunut tästä puolesta.

Tarkkuus.

Keskiaikaisessa miekkailussa etuna on se, että tässä on käytettävissä historiallista aineistoa. Kun on esimerkiksi jokin "Codex Wallersteinin" kaltainen manuaali täynnä tekniikoita, on asiassa eteneminen vähintään melko eksaktia. Voidaan sanoa melko varmasti että harjoiteltu ja tehty on vähintään suhteellisen lähellä alkuperäistä. Tämä kirjallinen aineisto on mielestäni se, joka tekee historiallisesta miekkailusta paitsi miekkailua niin myös historiallista.

Tämän lisäksi on jotain jota voisi kuvata "arkeologiseksi miekkailuksi". Siinä mielessä että tavallisesti historiantutkimuksen ja arkeologian väliseksi eroksi rajataan karkeasti se, onko ajalta kirjoitettua aineistoa vai ei. "Arkeologisessa miekkailussa" kirjallista aineistoa ei ole. Esimerkiksi viikinkien sodankäyntitaitoja harjoittava joutuu luottamaan pääosin aseisiin ja siihen miten niitä voidaan käyttää. Ja tietenkin epämääräisiin saagoihin jotka ovat teknisesti ottaen kirjallista aineistoa, mutta jotka eivät kuitenkaan valota tekniikoita "niin paljoa".

Tämä ei ole sama asia kuin historiallisen ajan alku. Itse asiassa on käytännössä ilmiselvää että se ei tarkoita edes sitä että tuona aikana ei ole opeteltu asioita kirjallisesta tai sen kaltaiseksi oleellisesti rinnastettavasta materiaalista. Sillä historiallinen kirjallinen aineisto pitää myös löytää. Ja ajan mittaan paljon erilaisia asioita on tuhoutunut. (Tätä voidaan kutsua ekohenkisesti kierrätykseksi, koska sitä se usein nimenomaan on.) Itse asiassa tiedämme, että esimerkiksi gladiaattoreilla on ollut systemaattista opetusta johon on todennäköisesti liittynyt jonkinlaista kirjallista ja kuvallista aineistoa. Tästä vihjeitä saa esimerkiksi Petroniuksen "Satyricon" -teoksesta jossa hän esittää ivaavan kuvauksen huonoista gladiaattoreista. Hän kuvaa ivallisesti Norbanuksen "yhden sestertiuksen gladiaattoreita", laiheliineja ja pelkureita. Ja kuvaa sitten miten ainut jolla on puhtia oli traakialainen, joka osasi vain oppikirjan temput.

Mutta koska mitään aineistoa ei ole ainakaan toistaiseksi löytynyt, on tekniikoita pitänyt rekonstruoida ruukuissa tehdyistä kuvauksista. Ja rehellisesti sanoen tämä on suunnilleen sama kuin yrittäisi uudelleenrakentaa karaten tekniikoita katsomalla karaten alkeiskurssejen mainosjulisteita. Sillä ruukkuihin maalatut gladiaattorit olivat pääasiassa sitä varten että niillä on hyvä myydä ruukkuja. Samoin suositut gladiaattoreista tehdyt saviveistokset ovat jotakuinkin samaa aineistoa mitä nykyajan actionfiguurit. En tyystin kiistä niiden arvoa, ne ovat toistaiseksi paras menettely. Eikä asiasta edes valehdella, gladiaattorien tekniikoita penkovat tunnustavat aivan avoimesti että tässä nyt pelataan tälläisellä epätarkkuudella. Mutta en ole viehättynyt tästä.

Funktionaaliset varusteet.

Toinen ja vielä tärkeämpi asia on se, että kun keskaikaisen eurooppalaisen miekkailutaidon varusteita katsoo, niin suuri osa ilosta tulee siitä että kaikki varusteet ovat tarkoituksenmukaisia kamppailun kannalta. Niillä on tavoiteltu tiettyä funktiota joka on hengissäselviämiselle oleellista. Ja esineet hoitavat tarkoituksensa hyvin. Esineet ovat funktionaalisia ja kauniita, ja niiden käsittely on tarkoituksella tehty mahdollisimman vaivattomaksi. Ja tätä kautta syntyy iloa joka on tärkeä osa kokonaisuutta. Ja tämä ei ole ilmiselvää. Gladiaattorien kohdalla tämä elementti puuttuu usein. Voinen demonstroida asiaa kahdella hyvin antiikinaikaisella esineellä jotka muistuttavat pinnallisesti toisiaan.

HOT

Jos otetaan aluksi spartalaisten käyttämä kypärä. Siinä on tiettyä koristeellisuutta koska kypärässä on näyttävä harja. Mutta kun esinettä katsoo, näkee että siinä on paljon sileitä pintoja jotka siirtävät iskua syrjään. Näin koko iskua ei pysäytetä vaan valtaosa voimasta menee hukkaan, iskun suunta siirtyy ja tähän tarvitaan paljon vähemmän voimia kuin siihen että isku pysäytettäisiin niin että koko liike-energia pitäisi ottaa vastaan. Tämänlainen suojaa hyvin päätä. Toki sparatalainen kypärä on klaustrofoobikon vihollinen, purkki joka kaventaa näkökenttää hieman erikoisella tavalla. Mutta se on kuitenkin hyvin käytännöllinen ja toimiva. Harjakin on sellainen, että koska se on pehmeä, siihen tullut iskukaan ei suoraan vain jää siihen.

NOT

Gladiaattoreiden kohdalla tilanne on sitten jotain aivan muuta. Traakialaistyyppiset gladiaattorit pitivät päässään tuon tyylistä kypärää. Siinä on leveitä lisukkeita. Ja ne näyttävät jostain syystä olevan senlaatuisia että ne olisivat käteviä jos joku yrittäisi lyödä takaapäin. Silloin levy voisi liu-uttaa iskuja sivulle. Mutta edestä katsoen kypärässä on hirveän paljon kohtia joihin vastustajan ase voi jämähtää. Itse asiassa näyttää että kypärä on tarkoituksella sellainen että jos päähän lyö, isku liukuu käytännössä väistämättä johonkin kulmaan ja sitten kypärän kantaja joutuu todella puskemaan iskua vastaan jotta se pysähtyisi. Tämä on tietenkin johtanut näyttävään horjumiseen ja vastaavaan. Areenan yleisölle tämänlainen on ylen viehättävää. Ja kun katsoo traakialaiskypärän harjoja, kuvaani valitsema kypärä on kammottava. Siinä on iso eteen päin viipottava lisäharjanne joka vaatii sen että väistääkseen päähän tulevaa iskua olisi painettava päätä syvemmälle tai muutoin liikuttava enemmän. Ja jos näin ei tee, niin sitten ollaan jälleen siinä horjumisasetelmassa. Ja mikä kamalinta, valitsemani kypärä on tältä osin suhteellisen maltillinen. Kun katsoo säilyneitä gladiaattorien kypäröitä, tyypillistä oli että niissä oli eteenpäin sojottavia metallisia ja kypärään suoraan valettuja koriste-eläimiä ja vastaavaa. Ne ovat vielä pahempia kuin tässä esimerkkimallissani.

Toki kypärä tekee tästä huolimatta sen tärkeimmän, eli suojaa hengenlähtöä päähän kohdistuvilta iskuilta, yllättävänkin hyvin. Mutta se tekee sen silti tavalla jonka voisi tehdä melko helposti paremmin. Ja tämä puutteellisuus on ilmiselvästi tahallista. Ja se tahallisuuspuoli on se joka tässä ärsyttää näitä heikkouksien olemassaoloja enemmän.

Keskikaikaisessa haarniskassa on paljon sileitä pintoja ja kaikki elintärkeät elimet on suojattu. Mutta kun katsoo gladiaattorien varusteita, suurin osa niistä suojaa pääasiassa lihaksia ja muuta vastaavaa eiletaalia. Paikat joilla ihmisen saa surmattua ovat yllättävän avoimia. Ottaen huomioon että ne kuitenkin ovat teknisesti olevinaan suojuksia ja Rooman legioonalaiset näyttävät että roomalaiset ymmärsivät kyllä relevantin panssaroinnin salaisuuksista melkolailla paljon. Eihengenvaaralliset iskut ovat suojattuja jotta taistelijat jatkaisivat mahdollisimman pitkään.

On yksinkertaisesti inhottavaa kantaa esineitä jotka on selvästi tehty siten että niiden kantajaa ja tämän ihmisarvoa on halveksittu niin paljon että kaikessa näkyy että show on tärkeämpi kuin showmies. Ja rehellisesti sanoen ne kypärät eivät minun silmiini ole edes niin kauniita tai siistejä.

Niissä on jotain samantyyppistä iljettävää ja itkettävää kuin niissä miekoissa joihin on laitettu ties mitä ylimääräisiä piikkejä. Ja niissä panssareissa joihin on laitettu sojottavia piikkejä. Etenkin hartiapiikkejä. Tai niitä fantasiapanssareita joihon on taottu tietynmalliset korostetut tissit, koska jonkun feminismin mukaan toisenlaiset olisivat fallosentristä vainoa kun naisen pitäisi teeskennellä miestä kelvatakseen taistelukentälle. Tai jotka muuten vain haluavat näyttää seksikkäiltä panssarissa. Itse toivon kuitenkin naissoturien elävän. (Rehellisesti jos joku viihtyy seksikkäissä panssareissa ja haluaa irvistellä piikitettyjen ja hädin tuskin edes kädessä pidettävien miekkojensa kanssa niin siitä vain. Haluan kuitenkin känistä tässä nyt enemmän omista mieltymyksistäni kuin rajoittaa muiden puuhastelua.)

Instant kolme viisasta apinaa

Kirjoittaja demonstroi
länsimaista sanontaa
"Hiljainen voi vaikuttaa
tyhmältä, mutta suun
aukaiseminen poistaa
viimeisenkin epäilyksen."

Kolme viisasta apinaa (三匹の猿) on Japanin kulttuurissa tunnettu maksiimi. Jossa ei pidä kuulla pahaa, nähdä pahaa eikä puhua pahaa. Ideaali on tietenkin melko vieras kulttuurissa joka perustuisi avoimuuteen ja tiedonjakamiseen. Mutta opportunistisemmissa tai valtahierarkialta tiukassa paikassa tämänlaatuinen käyttäytyminen on varmasti, jos ei viisasta, niin ainakin strategisesti järkevää. Toki Suomessakin on hyväksytty että hiljaiset ovat jotenkin järkevämpiä kuin muut.

Japanilaiset olisivat saattaneet arvostaa ketä tahansa eurooppalaista joka pitää bascinet -kypärää. Itselläni onkin juuri tämänlaatuinen hyvin klassinen pääsuoja. Ja kypärät hyvin usein vaativat toppausta niin että kuuleminen vaikeutuu hyvin vahvasti. Mutta bascinet on siitä kenkku, että sen silmikko on hyvin kapea. Ja se on itse asiassa hyvin kaukana silmistä. Monissa muissa kypärämalleissa silmikon rako ei ole ehkä kauempana, mutta se on kuitenkin hyvin lähellä silmiä. Joten ne rajoittavat näkökenttää yllättävän vähän. Bascinet -kypärän pitäminen sen sijaan rajoittaa näkökenttää käsittämättömän paljon. Siinä on vain kapea rako ja maskissa olevat raot tai reiät, joiden kautta saa pienen aavistuksen ympäristössä. Sellaisen kanssa taisteleminen on todella vaikeaa.

Mikä tavallaan on se huomio josta olen blogaamassa nyt.

Jos mietimme bascinet -kypärää, voimme huomata että se on kehittynyt cervelliere -kypärästä. Siihen on vain laitettu visiiri ja tämän lisäksi kypärää on muotoiltu siten, että siinä on taaksepäin "suippoa kärkeä". Bascinet - kypärätyyppi syntyi 1300 -luvun alkupuolella, ja sen kehittymisessä on ilmeisesti otettu vaikutteita muslimien käyttämistä kypäristä.

Aluksi kypärään kuului visiiri joka oli joko täysin irrotettavaa mallia tai sitten siinä oli luukku josta visiirin voi nostaa. Ja niissä ei käytetty kiinnitysmenetelmiä. Siinä oli myös erilliset kiinnitystapit aventailille, eli rengaspanssarista tehdylle "verholle" jonka saa laskeutumaan suojaamaan kaulaa ja hartioita. (Jotkut aventail -tyypit suojaavat myös kasvoja mutta bascinetissa tätä puolta hoitaa visiiri.)

Kypärän visiiri on tietysti nerokas keksintö, koska se suojaa naamaa. Ja tätä kautta siitä tuli haaste taistelijoille ; Koska ihmisillä oli tuollaisia naamansa suojana, täytyi tietysti keksiä kikkoja joiden avulla tämä suoja voidaan kiertää. Tästä näytteenä onkin Fiore dei Liberin opetukset. Hän opettaa miten haarniskan visiiriä voi nostaa ja lyödä sitten sen alle. (Kuvassa on huomattavaa miten lyöjällä on kasvot paljastettuina. Tähän liittyen lupaan palata asiaan kohta.)

Myöhäisaikojen bascinet
jossa visiiri kiinnittyy
ja jossa on melko isot reiät.

Myöhemmin tätä asiaa sitten korjattiin siten että visiiristä tehtiin aivan täysin kiinnittyvä. Tähän käytettiin erilaisia hakasia tai nuoralla sitomista. Näin Fiore viittaakin kohtuu lyhyeen aikaväliin jossa visiirit olivat päasiassa helposti nostettavia mutta olemassa. Samalla visiirien asemointia korjattiin niin että silmänraot olivat lähempänä. Ja toisaalta kypäriin saatettiin tehdä isompia reikiä. Suojaavasta visiiristä tuli enemmänkin ohuiden kaltereiden suojaama koppa kuin vanhan bascinetin tyylinen lähes umpinainen laatikko jossa oli lähinnä ilmanreikiä sen verran, että hyvällä tahdolla ja yrittämisellä kypärässä voidaan hengittää pitkiä aikoja ilman tukehtumista.

Mutta näkisin että tämä kypärän kehittyminen ei itse asiassa ole pelkästään sitä että kypärät muuttuivat paremmiksi. Uskoisin nimittäin että jos asia olisi näin, bascinet olisi osattu hioa paremmaksi melko helposti. Itse asiassa kypärässä on sen tyylisiä ratkaisuja, että on hieman omituista miksi sitä on tehty. Jos kypärässä on paljon ilmiselvästi tyhmiä ratkaisuja ja se tekee instant kolmeksi viisaaksi apinaksi kerralla, niin miksi kukaan olisi halunnut käyttää niitä? Ennen kaikkea miksi sitä olisi käytetty niin kauan? Luultavasti siksi että kypärä ei olekaan tyhmä.

Tähän liittyen minulla on teoria.

Teoria siitä miksi juuri bascinet -kypärät olivat melko suosittuja ja miksi niitä käytettiin niin kauan. ; Toki asiaa on mietitty omasta kannasta poikkeavallakin tavalla. Jos katsotaan vaikka minun kypäräni muotoilua, osa näkee siinä kuonoa ja muuta vastaavaa pelottavaa. Siannaamakypärä on saattanut kenties olla jonkinlainen pelotteluväline. Tällä teorialla on kannattajansa ja puolensa. Mutta näkisin että kuonolla on ihan toinen funktio. Ja tämä toinen funktio on se minun teoriani.

Jos katsotaan bascinetia, siinä on edessä kuono joka ohjaa edestä tulevia impakteja sivulle. Sen silmänraot ovat kaukana ja itse asiassa silmänraon kohdalla on usein jonkinlainen harjanne, joka oikein erikseen nostaa rakoa kauemmas. Nämä harjanteet siirtävät impaktia siten että silmänreikiin on mahdollisimman vaikeaa osua. Pitää osua täsmälleen oikein tai muuten impakti siirtyy syrjään. Sama täsmällisyys on vielä vahvempi visiirin kohdalla.

Itse näen että visiirin pääasiallisena tehtävänä ei ole aluksi ollut olla mitään joka on ollut koko ajan käytössä. Normaalisti vakiintunut tähän verrattu kypärämalli on nähtävissä pelkkänä avonaamaisena kypäränä. Visiiri on alun perin ollut luultavasti upgrade jota on käytetty vähän aikaa. Nimittäin silloin kun ollaan joukossa jota ammutaan kauempaa nuolilla. Silloin ei olla lähitaistelussa. Kaikki mitä pitää nähdä on se, onko vihollinen jo liian lähellä. Ja sen verran kypärästä kyllä näkee. Muotoilu joka siirtää iskuja syrjään on kätevä juuri nuolia ajatellen, koska nuolet ovat perimmiltään pistäviä. Niiden syrjään siirtäminen onnistuu kohtuullisen hyvin (verrattuna siihen miten kovaa nuolet oikeasti tulevat). Nuolet on siis haluttu siirtää syrjään (ei pysäyttää). Ja tähän kypärä on ollut hyvä. Sitten varsinaisessa taistelussa visiiri on joko avattu (saranamalli) tai heitetty kokonaan pois (irrotettava malli). Sen vuoksi Fioren kuvassakin on esillä avonaamainen kypärä samassa kuvassa kun vastapuolella on nostettava visiiri.

Myöhemmät versiot sitten vain ovat mukaelmia joissa on haluttu käyttää visiiriä myös lähitaistelussa. Ja niiden kohdalla on sitten tehty kompromisseja. Isoreikäinen verkko ei suojaa nuolilta yhtä vastaansanomattomasti kuin esimerkiksi minun käytössäni oleva varsin umpinainen versio. Väittäisin että nuolimyrskyteoria on siitä hyvä että sen mukaan kypärässä olisi sen vallitsevat ja selvimmät piirteet, ja syyt eivät olisi esteettisiä tai erilaisia selityksiä siitä miten ihmiset olisivat olleet erityisen tyhmiä. Aikana jolloin kypärät ns. "eivät olleet hirvittävän edullisia" on uskottavaa että niiden muotoilua oli mietitty hyvinkin pitkälle. Kuten tietysti myös keinoja kiertää tämä asia.

Kypärin.

Sattuipa kerran niin että kävin suomalaisessa linnassa (Joko Kastelholma tai Olavinlinna) opastetulla kierroksella. Linnan yläkerrassa oli esillä keskiaikaisia sotilaiden varusteita. Opas kertoi kypärästä varsin erikoiseen sävyyn. Hän esitti että vankkatekoinen kypärä salli anonyymiteetin. Näin ritari pystyi helpommin tappamaan ihmisen, koska hän ei paljastanut kasvojaan. Kypärän tärkeämpi funktio, se että se on kasa terästä jota on mukavaa laittaa päin tulevan terän ja itsen väliin, jäi tässä esityksessä vähemmälle painoarvolle.

Ajatus kypärästä naamiona ei kuitenkaan ole vallan outo. Onhan tervehtiminen ja erilaiset vaakunat tärkeitä myös yksilöitymisen kautta : Kun tekoihin liittyy kunniaa ja korostetaan luotettavuutta, on kasvot hyvä näyttää.

Kypärä on siis kätevä jos halutaan kantaa vastuuta kunnolla: Kypärällä varustautunut kykeni paremmin puolustamaan asioita jotka ovat tärkeitä, taistelun arvoisia. Toisaalta se tarjoaamahdollisuuden väistää vastuuta, kun kasvoja ja persoonaa ei liitetty tekoihin, ja siksi esimerkiksi rikoksia voidaan tehdä rangaistuksetta.

Minä olen tietysti juttelemasa internetkeskusteluista. Jukka Hankamäki on kirjoittanut internetin anonyymiyteen liittyen asiaa : Hän korostaa että internet on lisännyt sananvaltaa ja tätä kautta demokraattista erilaisten esitysten ääneen sanomista. [Käytännössä asioita, asian kritiikkiä ja vastakritiikkiä ad infinitum...] Hänestä anonyymiteetti antaa mahdollisuuden sanoa asioita joita ei muuten uskaltaisi tai kehtaisi. "Nimetön kirjoittaminen tuo esille paljon sellaista, mitä ihmiset eivät koe voivansa sanoa työpaikkojensa tai henkensä menettämisen pelossa, vaikka se mitä he sanovatkin, on totta. Vaikka anonyymi kirjoittaminen voi johtaa kulissien takaa tapahtuvaan läimäyttelyyn, myönteiset puolet ovat merkittävämpiä kuin mahdolliset haitat." Näin anonymiteetti on tavallaan kypärä. Sillä on kaksi funktiota: Se suojelee pahalta mutta toimii myös naamiona jonka takaa voi tehdä ilkitekoja.

Nimettömyyden kohdalla onkin hyvä huomata että sen vastustaminen ei ole perusteltavissa kovin hyvin. Jos keskustellaan aiheesta, on silloin aivan sama vaikka itse Hitlerin kummitus kirjoittaisi kommentin nimimerkikkä "Muumipeikko", kunhan perustelut ovat kunnossa. Nimettömyyden poistamisen vaatimus perustuu aina eettis-sosiaaliseen maailmaan. Siinä vedotaan ihmiseen, eikä asiaan.

Itse luonnollisesti ja tunnetusti halveksun anonyymiteettiä jota ei ole tehty hyvästä syystä. Ja esimerkiksi tähän blogiin nimettömänä kirjoittaminen on likimain samaa kuin syytös. Olen sen verran pienessä mittakaavassa vaikuttava toimija, että anonyyminä riehuminen täällä on vihjailu siitä että juuri minä olisin se tekijä joka ajaisi vaaraan. Toisin sanoen se on loukkaus.
1: Vain kelmit jotka eivät kehtaa näyttää naamaansa tekojensa yhteydessä. Ja vaarassa olevat jotka joutuvat isoihin puliin nimensä ja naamansa kanssa tarvitsevat "anonyymiuden kypärää". Joko kypärää käyttävä on kelmi tai sitten hän vihjaa jotain.

Jo vakiintuneen nimimerkin - jos sitä ei vaihdella useammin kuin minä vaihdan alushousujani - käyttäminen saa "riittävät sympatiat" osakseen. Syynä on se, että mukana tulee sitoutuminen. Kenellekään ei liene yllätys, että takana on eräänlainen ajatus ritarikunniasta. Ennen taistelua nostetaan visiiriä jotta nähdään kuka toinen on. Tai sitten naama on kätkössä mutta annetaan vaakunan vakuuttaa.

Toiminnan ideana on se, että jokainen sanoo sellaista jonka painoarvo on niin mietittyä että on valmis seisomaan sen takana. Tämä vähentää myös tahallista loukkaamista, puskasta on helpompi ilkkua. Anonyymiydessä on sosiaalisella tasolla "Kunniallinen vai Pelkuri" -kysymys. Pelon kohdalla taas arvioidaan onko pelkuruus järkevää vai järjetöntä - molemmat kun ovat mahdollisia.

---

Kuvassa on miekkailumaski, jota on tosissaan lyöty miekalla. Tämä toimii miekkailukoululla turvallisuudesta. Muistutuksena siitä että maski ei kestä minkä tahansa laista viuhtomista. Ja että tavoitteena on se, että kaikki tyypit kävelevät illalla kotiinsa paremmassa kunnossa kuin salille tullessaan. Tyytyväisinä siihen mitä ovat treeneissä tehneet.