Näytetään tekstit, joissa on tunniste agape. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste agape. Näytä kaikki tekstit
lauantai 28. maaliskuuta 2015
Pitäisikö kristityt päästää ystäväalueelle?
Usein kristittyjen suhde ateisteihin, uskonnottomiin, homoseksuaaleihin ja ties mihin muihin alaryhmiin on skismaattinen. Tätä skismaa kuvataan esimerkiksi siten että se kuvaa sitä miten kristityt vihaavat ateisteja.
Koska kristityt itse eivät yleisesti ottaen tunnusta tätä, on peruskäsitteenä se, että he valehtelisivat jotenkin. Ajatus varmasti pitää jossain määrin paikkaansa. Mutta ongelma on hieman sama kuin perussuomalaisilla ja natseilla. Joka ikinen natsi taatusti seuraa maahanmuuttokriittistä linjaa koska se on ainut tapa saada oma vihapuhe läpi. Mutta kaikki maahanmuuttokritiikki ei näytä kumpuavan rasismista. Eli natsit piilottavat vihansa ja valehtelevat, muut ovat rehellisesti sitä mieltä mitä natsit valehtelevat olevansa.
Tämä vihalla selittäminen on toki siitä kuvaavaa että on hyvin vaikeaa kuvitella miten moni ihminen voi päätyä niin absurdeihin argumentteihin kuin että tasa-arvoinen avioliittolaki on kammottava koska se sortaa esimerkiksi lastenhoitajia jotka joutuvat hoitamaan lesbojen lasta tai saavat työpaikkatietoihin miinuksen, lääkäreitä jotka joutuvat hoitamaan tätä lasta tai menettämään ansioita ... Jos puhutaan rakkaudesta ja siitä että halutaan paljon negatiivisia vapauksia, eli sitä että ei olla missään tekemisissä koko ilmiön kanssa, on yhtälö hyvin vaikea. Se on sama kuin jos minä selittäisin että minä rakastan niin pirun kovasti kristinuskoa ja kristittyjä koska vain kaikkialla haluan että he menisivät pois läheltäni.
Asiaa voi tietenkin pehmentää sillä, että kristityt pahastuvat koska he sekoittavat vihapuheen raivopuheeseen. Eli kun he eivät tunne itseään raivoisiksi, he eivät voisi harjoittaa syrjivää ja kiusaavaa toimintaa. Mutta kenties tämän takana on kuitenkin vielä enemmän.
Viha, saati raivo, tuskin on yksinään ja pelkästään hyväkään selitys.
Kuitenkin jotain selvästi tarvitaan. Viha -argumentti on tarpeen. Sillä jostain kertoo se, että kun Hannu Karpo kuvasi Helsingin Sanomien haastattelussa (23. 5. 2007) uraansa hän mainitsi ohjelman joka oli hänelle "mieleenpainuvin ja surullisin kokemus elämän nurjan puolen kuvaajana". Karpo teki pitkän tutkivan journalistin uran ja kohtasi ties mitä tapauksia. Ja tämän arvosanan sai ohjelma jonka hän oli tehnyt siitä miten lestadiolaiset kohtelevat omia uskonveljiään hoitokokouksissa. Samanaikaisesti lestadiolaiset mainostavat että he ovat rakkaudellinen hyvien ja ystävällisten ihmisten joukko joka ei ole mikään lahko vaan osa evankelisluterilaista kansankirkkoa ja osallinen sen kirkollisverotuloista. Tämä kontrasti on pakko selittää. Ja jos tätä ei selitetä, ei uskontokeskustelusta ole täyttä kuvaa.
Valehtelu on helppo selitys. Mutta entä jos se ei olekaan kokototuus, vaan esimerkiksi vain fragmenttia koskeva osuus? Itse olen jopa halukas uskomaan näin. Mieleeni nimittäin tuli että mitä jos kristittyjen kokemus rakkaudesta uskonnottomia kohtaan on tosi?
Näkisin että juuri näin voi olla.
Mieleeni nimittäin tuli se, että jos kristityt rakastavat, he viittaavat tietenkin agape -rakkauteen joka kestää riippumatta siitä mitä toinen tekee. Se on ominaisuuksista riippumatonta rakkautta. Tällä on syvä arvo teologiassa. Valitettavasti kun katsotaan ihmisten keskistä rakkautta, tälle on lähisukuinen ilmiöjoukko. Silloin puhutaan erilaisesta patologioista, erotomanioista ja stalkeroinnista.
Ja viattomin versio tästä on ollut itselleni hyvinkin tuttu ongelma. Ns. friend zone. Se on siinä mielessä agape -rakkautta että tässä ei ole kysymys klassisesta vastavuoroisesta rakkaudesta. Sellaisesta joka kattaa filia -ystävyyden ja eros -henkisen rakkauden josta "Moulin Rouge" -elokuva loi sloganin "The greatest thing you'll ever learn is just to love and be loved in return." Valitettavasti yksisuuntainen platoninen rakkaus - saati sen jalostuneempi versio, ritarinrakkaus (fin amour) - ovat vaativia.
1: Fin amour on kokijalleen parhaimmillaan hienoa, mutta luopuminen, vallattomuus ja puutteenalaisuus tuovat mukanaan sen tyylisen eksistentiaalisen kriisin, että suurin osa nykyajan uskomiseen uskomista korostavista evankeelisista kristityistä ei voi sitä hyväksyä ; Koska uskomiseen uskomista myydään elämän merkityksen täyttävällä onnellisuudella ja muulla pohjimmiltaan hedonistisella. Eikä sillä että on itse asiassa pirun vaikeaa olla välineellistämättä toista ihmistä vain siksi että haluaa tätä kovasti. Etenkin jos sen voi maalata hyväksi antamalla sille yleisesti eettiseksi luokitellun nimen.
Hyvin monelle se ei riitä. Yksisuuntainen yritetään muuttaa vastavuoroiseksi. Ja tässä valitettavan usein käytetään manipulatiivisia kikkoja. Agape on ihmiselle hyvin vierasta. Halu pelastaa johtaa sellaisiin käsitteisiin kuin "lying for Jesus". Ei siksi että valehdeltaisiin rakkaudesta ateistia kohtaan. Vaan koska tämä rakkaus mutiloituu joksikin joka ei ole kovin arvostettavaa.
Ja jos katsotaan ihmisiä, harvalla on minun ritarihyveitäni tässä asiassa. Kirjoitin aikaisemmin siitä miten friend zonesta poistumiseen on vain yksi eettisesti hyväksyttävä keino, ja useita jotka ovat halveksuttavaa manipulointia. Se on kuitenkin samalla myös se kaikista vaikein. Samalla on hyvä huomata että friend zonessa oleva syyttää yllättävän usein yksisuuntaisen rakkautensa kohdetta erilaisilla tavoilla. Kuitenkin friend zone on jotain johon kohde ei laita ihmistä. Friend zonesta syntyykin helposti rakkauden rosvosektori. Ja siinä oleva ikään kuin ajattelee ansainneensa toisen olemalla ystävällinen. Samoin kristitty voi ajatella että hän on ansainnut sen että ateisti vakuuttuu siitä että hän on kertonut hänelle statementinomaisesti uskonnollisia dogmejaan. Ja jos ateisti ei suostu, hän on järjetön, tyhmä, idiootti. Ja jos hän pistää vastaan ja argumentoi erimielisyyttään hän "savustaa" tai on muuten "militantti."
1: Yllättävän moni oikeasti selittää että heidän sananvapauttaan rajoitetaan sillä että he saavat paskaa niskaan. Paska on mielipiteitä ja sanomista, jota siis halutaan sensuroida. Ajatus on jossain määrin huvittava.
Tämä varmasti selittää avantovertauksen. Miksi kristityt pitävät sitä hyvänä vertauksena samalla kun vastapuoli kokee sen vastenmielisimpänä asiana ikinä. Kristitty selittää että ei hän uhkaile väkivallalla ja helvetillä vaan enemmänkin varoittaa heikoista jäistä. Ateisti ihmettelee että aikamoinen jumala. Ja kristityn käytös ja huutelukaan ei usein ole asianmukaisinta. Samoin tämä selittää miksi kristinuskossa tunnetaan rakkauspommitus (love bombing). Ja tämä ilmiö on sen laatuinen että se on koettu riittävän arvokkaaksi siihen että se on laitettu melko korkeatasoiseen aivopesua koskevaan Streatfeildin "Brainwash" -kirjaan omaksi osiokseen. Tämä usein yhdistyy erilaisiin tunkeilumenettelyihin, joissa toisen henkilökohtaisiin asioihin meneminen nähdään ystävällisyytenä ja sosiaalisuutena. Kysyminen ja henkilökohtainen läheisyys toki kuvaakin intiimejä ja luottamuksellisia ihmissuhteita. Mutta ilman luottamusta ja lähelle päästämistä kyseessä on imitaatio eikä aito asia. Ja mikä pahinta, tämä imitaatio ei pidä yllä yhtään tämän itse aidon asian hyveellisyydestä. (Se on kaunis kuin eräs langennut Lucifer, joka paitsi näyttää enkeliltä myös tavallaan on sellainen. Vertauskuva uponnee kristittyjen käsitysmaailmaan.)
Ateistinen tai uskonnoton puoli näkee tämän retorisena kääreenä, jossa väkivalta kätketään paketoimalla se ystävällisesti. Kristitystä kyse ei ole kääreestä vaan ytimestä. Se väkivalta on tavallaan se kääre. Kenties jopa harhautumisen merkki jos tästä tulee kristityn egolle inhottavaa arvokeskustelua.
Friend zone on hankala asia ja siinä oleminen on viheliäistä. Tästä ei kuitenkaan saa syyttää kohdetta. Jos kristinusko lähetyskäskyllään käskee julistamaan ja kutsuu tätä rakkaudeksi, se on ideologian eikä ateistejen vika. Jos kristinusko kehottaa rakastamaan ärsyttäviä erimielisiä, ei voi olla niin että kun kristittyjen käytös ei sovi rakkaudellisuuden malleihin niin sitten vain muutetaan rakkauden määritelmää niin että kristityt voivat edelleen leikkiä olevansa rakkaudellisia vaikka he ovat ties mitä kumisevia vaskia. (Kenties vaskitynnyreitä jotka ovat tyhjiä ja kumisevat siksi koviten.) Vika on tällöinkin kristityn ei ateistien. Jos kristinusko kertoo ateistejen kohtaloksi jotain ja oma lapsi tai läheinen sattuu olemaan sellainen, eikä hän sitten suostu kääntymään kristinuskoon, niin vika ei ole sen joka kävelee näille määritellyille heikoille jäille. Sillä hän ei ole siihen sellaista heikkoa jäätä määritellyt. Vika on jälleen vain ja ainoastaan kristityn.
Eikä siksi että hän olisi ilkeä ja vihaava. Vaan juuri siksi että ei. Tämän tiedostaminen herättää ainakin minussa sen tyylisen hengen että asennevammoja on kenties helpompi ymmärtää. Itse asiassa ymmärrän tätä kautta varsin hyvin miten mielisairaat ylilyönnit ja muu vastaava kohtuuttomuus ovat varsin luontevia seurauksia. Mutta toisaalta sitä tietää että on, kaikesta vaikeudesta huolimatta, sitten itse kyennyt kiipimään parempaan. Tuosta lähtökohdasta kristityt tuskin ovat kovin korkealla statuksella opettamaan minulle eettisyydestä noin suunnilleen mitään. Kysymys ei siis oikeastaan ole siitä pitäisikö antaa kristittyjen päästä ystäväksi, vaan siitä miten ystäväalueongelma hoidetaan. Sillä jos siihen mennään niin pirulaiset kuitenkin ensi töikseen pyrkivät sieltä pois. Eivätkä pois sillä hyvällä tavalla jossa katsotaan poistuvaa selkää ja arvataan että ei murehdit sitä eroa. Vaan juuri niillä väärillä.
Tunnisteet:
agape,
aivopesu,
enkeli,
eros,
filia,
fin amour,
friend zone,
Karpo,
manipulointi,
oravan elämää,
platoninen rakkaus,
rakkaus,
rakkauspommitus,
Streatfeild,
uskomiseen uskominen,
vastavuoroisuus,
ystävyys
sunnuntai 15. helmikuuta 2015
Naisten alusvaatteet - paras lahja mieheltä miehelle?
Ystävänpäivään liittyy mainontaa. Minullekin mainostettiin naisten alusasuja. Eikä varmasti siksi, että oletuksena olisi että käyttäisin niitä itse vaan siksi että ystävänpäivää piristää aina se, että ostaa naiselleen alusasut, joista sitten helposti tulee sanomista olivatpa nämä liian pieniä tai liian suuria. ~ Kuitenkin alusasuihin liittyy vahvasti sellainen henki, että niiden ostaminen on itse asiassa lahjan ostamista itselle. Eli mies ostaa alusasuja saadakseen tästä itse jotain. ; Tällöin kyseessä on naisen esineellistäminen ; Naisen ruumista käytetään välineenä jotta saataisiin irti jotain hyötyä itselle.
Mutta onko asia näin?
Jos katsotaan ajatusta välineellistämisestä voidaan huomata vahva Kantilainen henki. Sen mukaan ihmistä ei saa käyttää välineenä. Tämä on monien kannattama eettinen periaate. Joten alusasusyytöksessä on jotain perää. (Pun intended intended.)
Se mihin alusasuargumentti tiivistyy erityisen vahvasti ovat reduktiivisia. Jotkut pitävät reduktiota itsessään pahuutena, jolloin redusointia pitää vastustaa teiteenfilosofiassakin. Mutta tässä kohden on hyvä painottaa että tässä reduktio on sidottavissa nimenomaan välineellistämiseen. Joten tässä kyseisessä tapauksessa yhteys voi olla validi vaikka sitten kannattaisikin reduktionismia noin yleisesti ottaen. Nainen redusoidaan joko ruumiiseensa (reduction to body) tai pelkästään ulkonäköönsä (reduction to appearance) ja tätä kautta naisen kehosta ja ulkonäöstä tulee keino jolla saadaan itselle erektio. Näin ollen voi olla että seksikkäät alusvaatteet ovat sovinistista esineellistämistä.
Mutta tästä huolimatta perustelussa pilkottaa aukkojen alla paljasta perustelematonta pintaa enemmän kuin bikiniuimarissa. Sillä tosiasiassa samantapainen logiikka voitaisiin siirtää muille elämänalueille. Voitaisiin esimerkiksi sanoa että ihminen ylipäätään antaa muille lahjoja vain jotta saisi itselleen hyvän mielen. Tämä on usein puolitotuus. Ja siksi oli tärkeää ottaa esiin reduktio. Reduktion ideana on se, että ihminen ikään kuin latistetaan yhteen tai muutamaan ominaisuuteen. Kuitenkin tosiasiassa alusvaatteet voivat olla enemmänkin "korostamista" ja "alleviivaamista" kuin "yliviivaamista". Ei naiselta tarvitse poistaa persoonaa sillä että hän pukeutuu jollain tavalla.
Voidaankin sanoa että lahjan antamisen asenne ja lahjan saaja ovat merkittävämpiä kuin pelkkä alusvaate. Ydinteemana on ajatus vaihdettavuudesta (fungibility). Jos nainen redusoidaan ulkonäköönsä ei ole väliä kuka tämä nainen on ; Jos seksikkään ruumiin voi vaihtaa toisen naisen seksikkääseen ruumiiseen, tilanne on selvästi välineellinen. Ja vaihdettavuus todistaa tämän. Mutta luultavasti suurin osa ostaa kuitenkin seksikkäitä alusvaatteita nimenomaan omalle kullalleen jolloin vaihdettavuutta ei ole. Kyseessä on siis lähinnä se, kohdellaanko lahjan saajaa persoonana vai vaatetelineenä.
Mutta ongelma on silti suoraan ystävänpäivän ytimessä.
Jotta voisimme ymmärtää asian syvyyden voimme huomata että suuri osa ystävänpäivästä keskittyy rakkauden muotoon jota antiikin kreikassa kutsuttiin erokseksi. Eros oli seksuaalista rakkautta. Näiden lisäksi kreikkalaisilla oli agape -rakkaus ja filia -rakkaus.
Agape -rakkaus on siitä mielenkiintoinen että siinä ei ole lainkaan kysymys ominaisuuksista. Toisin sanoen kohdetta rakastetaan riippumatta siitä minkälainen hän on. Tämä on sitä rakkautta jota kristinuskon Jumala kokee ihmistä kohtaan, ainakin monien teologien mukaan. (Tosin jos meidän täytyy uskoa Jumalaan pelastuaksemme, asia on oikeasti debatinalainen kysymys.) Kyseessä on ehdoton rakkaus, jonka mukaan jokaisella ihmisellä on ihmisarvo. Moni pitää tätä puhtaana rakkauden muotona.
Kreikkalaiset olivat kuitenkin hyvin käytännönläheisiä. Sillä filia -rakkaus ja eros olivat heillä jossain määrin sidoksissa ihmisen ominaisuuksiin. Aristoteles neuvoi esimerkiksi sitä minkälainen on hyvä ystävä. Tämä tarkoitti sitä että oli hyviä ystäviä ja huonoja ystäviä. Ja nämä liittyivät ihmisen ominaisuuksiin. Tämä tekee filiasta vähintään osittain vaihdettavaksi (fungible). Ja eroksen kohdalla tilanne oli vielä vakavampi. Sillä Platon näki että ihminen näkee suoraan toisessa olevaan kauneuden ideaan. Siksi ihminen esimerkiksi kykeni rakastumaan ensi silmäyksellä, tietämättä mitään toisen persoonasta. Kauneuden ominaisuudet olivat sidoksissa ideamaailman kauneuteen ja eros oli puhdasta ominaisuutta.
1: Aseksuaalisuuskeskusteluissa halutaan usein erottaa seksi mutta säilyttää eros. Eli suhdetta ei nähdä ystävyytenä. Tämä itse asiassa tiivistää filian ja eroksen hyvin lähelle toisiaan. Pitkään jatkunut ja seksinhimosta lauhtunut parisuhde vihjaa että asia on vähintään jossain määrin uskottava.
Ja tämä ongelma on oikeastaan kaikessa ystävänpäivän ytimessä. Etenkin alusvaatteissa. Eroksen maailmassa kaikessa on kysymys ominaisuuksista. Ja ainut mikä tässä sotkee asioita on vastavuoroisuus. Jossa molemmat hyötyvät. Jos nainen kokee itsensä hyväksi ollessaan seksikäs ja saadessaan näin miehen ihastumaan ja tekemään mitä itse haluaa, on kyseessä vastavuoroisuus. Jos rakastelu toimii niin että molemmat nauttivat, ihmiset jossain määrin välineellistävät toisiaan. Ja se mikä perhe-elämästä on tärkeää oppia on se, että raha ja kotityöt ovat yleisiä riidan aiheita.
Tosin niin ovat tiettävästi toiselle valitut seksikkäät alusvaatteetkin. Kenties siksi että ne kertovat vaatimuksista tai odotuksista. Tai siitä että valinnat kertovat lahjan saajalle siitä minkälaisena lahjan antaja heitä pitää.
Mutta onko asia näin?
Jos katsotaan ajatusta välineellistämisestä voidaan huomata vahva Kantilainen henki. Sen mukaan ihmistä ei saa käyttää välineenä. Tämä on monien kannattama eettinen periaate. Joten alusasusyytöksessä on jotain perää. (Pun intended intended.)
Se mihin alusasuargumentti tiivistyy erityisen vahvasti ovat reduktiivisia. Jotkut pitävät reduktiota itsessään pahuutena, jolloin redusointia pitää vastustaa teiteenfilosofiassakin. Mutta tässä kohden on hyvä painottaa että tässä reduktio on sidottavissa nimenomaan välineellistämiseen. Joten tässä kyseisessä tapauksessa yhteys voi olla validi vaikka sitten kannattaisikin reduktionismia noin yleisesti ottaen. Nainen redusoidaan joko ruumiiseensa (reduction to body) tai pelkästään ulkonäköönsä (reduction to appearance) ja tätä kautta naisen kehosta ja ulkonäöstä tulee keino jolla saadaan itselle erektio. Näin ollen voi olla että seksikkäät alusvaatteet ovat sovinistista esineellistämistä.
Mutta tästä huolimatta perustelussa pilkottaa aukkojen alla paljasta perustelematonta pintaa enemmän kuin bikiniuimarissa. Sillä tosiasiassa samantapainen logiikka voitaisiin siirtää muille elämänalueille. Voitaisiin esimerkiksi sanoa että ihminen ylipäätään antaa muille lahjoja vain jotta saisi itselleen hyvän mielen. Tämä on usein puolitotuus. Ja siksi oli tärkeää ottaa esiin reduktio. Reduktion ideana on se, että ihminen ikään kuin latistetaan yhteen tai muutamaan ominaisuuteen. Kuitenkin tosiasiassa alusvaatteet voivat olla enemmänkin "korostamista" ja "alleviivaamista" kuin "yliviivaamista". Ei naiselta tarvitse poistaa persoonaa sillä että hän pukeutuu jollain tavalla.
Voidaankin sanoa että lahjan antamisen asenne ja lahjan saaja ovat merkittävämpiä kuin pelkkä alusvaate. Ydinteemana on ajatus vaihdettavuudesta (fungibility). Jos nainen redusoidaan ulkonäköönsä ei ole väliä kuka tämä nainen on ; Jos seksikkään ruumiin voi vaihtaa toisen naisen seksikkääseen ruumiiseen, tilanne on selvästi välineellinen. Ja vaihdettavuus todistaa tämän. Mutta luultavasti suurin osa ostaa kuitenkin seksikkäitä alusvaatteita nimenomaan omalle kullalleen jolloin vaihdettavuutta ei ole. Kyseessä on siis lähinnä se, kohdellaanko lahjan saajaa persoonana vai vaatetelineenä.
Mutta ongelma on silti suoraan ystävänpäivän ytimessä.
Jotta voisimme ymmärtää asian syvyyden voimme huomata että suuri osa ystävänpäivästä keskittyy rakkauden muotoon jota antiikin kreikassa kutsuttiin erokseksi. Eros oli seksuaalista rakkautta. Näiden lisäksi kreikkalaisilla oli agape -rakkaus ja filia -rakkaus.
Agape -rakkaus on siitä mielenkiintoinen että siinä ei ole lainkaan kysymys ominaisuuksista. Toisin sanoen kohdetta rakastetaan riippumatta siitä minkälainen hän on. Tämä on sitä rakkautta jota kristinuskon Jumala kokee ihmistä kohtaan, ainakin monien teologien mukaan. (Tosin jos meidän täytyy uskoa Jumalaan pelastuaksemme, asia on oikeasti debatinalainen kysymys.) Kyseessä on ehdoton rakkaus, jonka mukaan jokaisella ihmisellä on ihmisarvo. Moni pitää tätä puhtaana rakkauden muotona.
Kreikkalaiset olivat kuitenkin hyvin käytännönläheisiä. Sillä filia -rakkaus ja eros olivat heillä jossain määrin sidoksissa ihmisen ominaisuuksiin. Aristoteles neuvoi esimerkiksi sitä minkälainen on hyvä ystävä. Tämä tarkoitti sitä että oli hyviä ystäviä ja huonoja ystäviä. Ja nämä liittyivät ihmisen ominaisuuksiin. Tämä tekee filiasta vähintään osittain vaihdettavaksi (fungible). Ja eroksen kohdalla tilanne oli vielä vakavampi. Sillä Platon näki että ihminen näkee suoraan toisessa olevaan kauneuden ideaan. Siksi ihminen esimerkiksi kykeni rakastumaan ensi silmäyksellä, tietämättä mitään toisen persoonasta. Kauneuden ominaisuudet olivat sidoksissa ideamaailman kauneuteen ja eros oli puhdasta ominaisuutta.
1: Aseksuaalisuuskeskusteluissa halutaan usein erottaa seksi mutta säilyttää eros. Eli suhdetta ei nähdä ystävyytenä. Tämä itse asiassa tiivistää filian ja eroksen hyvin lähelle toisiaan. Pitkään jatkunut ja seksinhimosta lauhtunut parisuhde vihjaa että asia on vähintään jossain määrin uskottava.
Ja tämä ongelma on oikeastaan kaikessa ystävänpäivän ytimessä. Etenkin alusvaatteissa. Eroksen maailmassa kaikessa on kysymys ominaisuuksista. Ja ainut mikä tässä sotkee asioita on vastavuoroisuus. Jossa molemmat hyötyvät. Jos nainen kokee itsensä hyväksi ollessaan seksikäs ja saadessaan näin miehen ihastumaan ja tekemään mitä itse haluaa, on kyseessä vastavuoroisuus. Jos rakastelu toimii niin että molemmat nauttivat, ihmiset jossain määrin välineellistävät toisiaan. Ja se mikä perhe-elämästä on tärkeää oppia on se, että raha ja kotityöt ovat yleisiä riidan aiheita.
Tosin niin ovat tiettävästi toiselle valitut seksikkäät alusvaatteetkin. Kenties siksi että ne kertovat vaatimuksista tai odotuksista. Tai siitä että valinnat kertovat lahjan saajalle siitä minkälaisena lahjan antaja heitä pitää.
Tunnisteet:
agape,
Aristoteles,
eros,
filia,
fungibility,
Kant,
kauneus,
lahjat,
mainonta,
mainos,
Platon,
pukeutuminen,
rakkaus,
reduktionismi,
seksuaalisuus,
sukupuoli,
ulkonäkö,
välinearvo,
ystävyys,
ystävänpäivä
lauantai 27. joulukuuta 2014
Ajatuksia siitä miten on kenties nimenomaan järkevää pilkkoa ja määritellä rakkautta
Skientismi ja analyyttinen filosofia nähdään usein jonkinlaisena loukkauksena ihmisyydelle. Syynä on se, että niissä tarkastelun kohde määritellään ja tätä kautta sidotaan se jonkinlaiseen vankilaan. Ja tämä kielikuva on mielikuva ja mielikuva ikävä tosiasia. Kenties tässä on kuitenkin hieman "rajoittunut" tapa katsoa asioita.
Moni toki käytännössä unohtaa tämän jos esille laitetaan jokin muu kuin "pahamaineinen evoluutiopsykologia". Esimerkiksi Platonin rakkauden kolmijako jossa on eros (eroottinen rakkaus), filia (veljellinen rakkaus) ja agape (jumalallinen rakkaus) eivät koe samanlaista tuomitsemista. Vaikka teknisesti niissäkin on kyse hyvin samantapaisesta asiasta.
Asiaa voi lähestyä kenties jopa paremmin ottamalla käyttöön ajatuksen jossa luokittelu voi tarjota näkökulmia hyvinkin erilaisiin rakastamisiin. Evolutiivisestikin on aivan eri asia selittää seksuaalista himoa kuin vaikkapa altruismia. Yleisnimi on tässä mielessä aivan liian ylimalkainen ja rajoittunut. Syntyy ikään kuin vääriä dikotomioita. Ja siksi, kun variaatiota ei nähdä, syntyy tilanteita joissa osiota tarkastelevat näkökulmat ovat vääriä. ; Jos ajattelee vain "rakkautta", on seksuaalisen himon selittäminen loukkaavaa koska rakkaus voi olla myös tuntemattoman auttamista. Tämä sinänsä osuva vastaesimerkki ei sitten vain osu siihen tässä tilanteessa tarkoitettuun maaliin.
"Psychology Todayssa" kirjoitettiin vähän aikaa sitten siitä miten psykologi voi nähdä aihepiirin. Ja yllättävää kyllä näyttää siltä että kun kuva tarkentuu, niin nimenomaan syntyy uusia erilaisen rakkauden lokeroita. Platon oli siis hyvinkin paljon liian yksinkertainen.
1: John Lee on tehnyt luokitelmia. Joita on enemmän kuin Platonin kolme. Niistä jokainen on omalla tavallaan tärkeä, keskenään erilainen eikä yksikään niistä ole täysin väärä. Eros, idealisoituun partneriin heijastetut romanttiset tunteet. Ludus, jännityksentunnetta luova rakastamisen tapa. Storge, vakautta ja ystävyyttä korostava rakkaus. Pragma, joka on käytännöllistä rakkautta jossa mukana on myös omia mieltymyksiä ja tarpeita, joiden kautta saadaan piirteitä - ja niihin voidaan jopa luoda "suositusluetteloja". Mania johon liittyy pakkomielteisyyttä, mustasukkaisuutta ja äärimmäisiä tunteita. Agape joka on epäitsekästä ja ehdotonta myötätuntoa ja myötäelämistä.
2: Robert Sternberg on määritellyt rakkauksia joissa huomataan että osa rakkauksista on kombinaatioita. Ei ole siis vain yksi lokero johon pitäisi jämähtää vaan mausteita voidaan ottaa useasta eri luokasta. Kenties jopa kaikista. Rakkaudessa on läheisyyttä (intimacy), seksuaalista ja romanttista viehätystä (passion) ja sitoutumista (commitment). Esimerkiksi teinien suhteet tuntuvat hyvin vakavilta ja muokkaavat persoonalisuutta mutta niistä puuttuu sitoutuminen. Pitkäaikaisessa parisuhteessa taas alkuinnostus saattaa hiipua ja muuttua kypsemmäksi kumppanuudeksi.
Mielestäni nämä yksityiskohdat ovat tarpeen jos pitää esimerkiksi ymmärtää sitä miksi nettideittipaikoissa annetaan toivelista ja ihannekuvia. Ja miten tämä oma ihanne ei sitten välttämättä herätä suuria tunteita. Mutta samalla tämä tapa voi olla rationaalisempi kuin lähimmän fyysisen ihastuksen herättävän partamotoristin tai biletytön kyytiin hyppääminen. Ja miten moni helposti sanoo että "väärin tehty" kun oikein tapa kuvata asiaa on nimenomaan "eri tavalla tehty". Näkisin jopa niin että analysoimaton mieli on asioita ymmärtämätön ja asioita arvostamaton mieli.
Jos siis määritelmien vankila ja dikotomisuus ahdistaa, voi syynä olla "liian vähän filosofiaa" eikä "liian paljon filosofiaa". Ylianalysointi on harvoin ongelma. Usein jos ongelma näyttää tältä, se voi olla jopa sitä että omat epävarmuudet, pelot ja asennevammaparanoijat naamioidaan mietiskelyksi ja itsereflektioksi.
Moni toki käytännössä unohtaa tämän jos esille laitetaan jokin muu kuin "pahamaineinen evoluutiopsykologia". Esimerkiksi Platonin rakkauden kolmijako jossa on eros (eroottinen rakkaus), filia (veljellinen rakkaus) ja agape (jumalallinen rakkaus) eivät koe samanlaista tuomitsemista. Vaikka teknisesti niissäkin on kyse hyvin samantapaisesta asiasta.
Asiaa voi lähestyä kenties jopa paremmin ottamalla käyttöön ajatuksen jossa luokittelu voi tarjota näkökulmia hyvinkin erilaisiin rakastamisiin. Evolutiivisestikin on aivan eri asia selittää seksuaalista himoa kuin vaikkapa altruismia. Yleisnimi on tässä mielessä aivan liian ylimalkainen ja rajoittunut. Syntyy ikään kuin vääriä dikotomioita. Ja siksi, kun variaatiota ei nähdä, syntyy tilanteita joissa osiota tarkastelevat näkökulmat ovat vääriä. ; Jos ajattelee vain "rakkautta", on seksuaalisen himon selittäminen loukkaavaa koska rakkaus voi olla myös tuntemattoman auttamista. Tämä sinänsä osuva vastaesimerkki ei sitten vain osu siihen tässä tilanteessa tarkoitettuun maaliin.
"Psychology Todayssa" kirjoitettiin vähän aikaa sitten siitä miten psykologi voi nähdä aihepiirin. Ja yllättävää kyllä näyttää siltä että kun kuva tarkentuu, niin nimenomaan syntyy uusia erilaisen rakkauden lokeroita. Platon oli siis hyvinkin paljon liian yksinkertainen.
1: John Lee on tehnyt luokitelmia. Joita on enemmän kuin Platonin kolme. Niistä jokainen on omalla tavallaan tärkeä, keskenään erilainen eikä yksikään niistä ole täysin väärä. Eros, idealisoituun partneriin heijastetut romanttiset tunteet. Ludus, jännityksentunnetta luova rakastamisen tapa. Storge, vakautta ja ystävyyttä korostava rakkaus. Pragma, joka on käytännöllistä rakkautta jossa mukana on myös omia mieltymyksiä ja tarpeita, joiden kautta saadaan piirteitä - ja niihin voidaan jopa luoda "suositusluetteloja". Mania johon liittyy pakkomielteisyyttä, mustasukkaisuutta ja äärimmäisiä tunteita. Agape joka on epäitsekästä ja ehdotonta myötätuntoa ja myötäelämistä.
2: Robert Sternberg on määritellyt rakkauksia joissa huomataan että osa rakkauksista on kombinaatioita. Ei ole siis vain yksi lokero johon pitäisi jämähtää vaan mausteita voidaan ottaa useasta eri luokasta. Kenties jopa kaikista. Rakkaudessa on läheisyyttä (intimacy), seksuaalista ja romanttista viehätystä (passion) ja sitoutumista (commitment). Esimerkiksi teinien suhteet tuntuvat hyvin vakavilta ja muokkaavat persoonalisuutta mutta niistä puuttuu sitoutuminen. Pitkäaikaisessa parisuhteessa taas alkuinnostus saattaa hiipua ja muuttua kypsemmäksi kumppanuudeksi.
Mielestäni nämä yksityiskohdat ovat tarpeen jos pitää esimerkiksi ymmärtää sitä miksi nettideittipaikoissa annetaan toivelista ja ihannekuvia. Ja miten tämä oma ihanne ei sitten välttämättä herätä suuria tunteita. Mutta samalla tämä tapa voi olla rationaalisempi kuin lähimmän fyysisen ihastuksen herättävän partamotoristin tai biletytön kyytiin hyppääminen. Ja miten moni helposti sanoo että "väärin tehty" kun oikein tapa kuvata asiaa on nimenomaan "eri tavalla tehty". Näkisin jopa niin että analysoimaton mieli on asioita ymmärtämätön ja asioita arvostamaton mieli.
Jos siis määritelmien vankila ja dikotomisuus ahdistaa, voi syynä olla "liian vähän filosofiaa" eikä "liian paljon filosofiaa". Ylianalysointi on harvoin ongelma. Usein jos ongelma näyttää tältä, se voi olla jopa sitä että omat epävarmuudet, pelot ja asennevammaparanoijat naamioidaan mietiskelyksi ja itsereflektioksi.
Tunnisteet:
agape,
altruismi,
analyyttinen filosofia,
eros,
evoluutiopsykologia,
filia,
järki,
Lee.J,
parisuhde,
passio,
Platon,
psykologia,
rakkaus,
romantiikka,
seksuaalisuus,
skientismi,
Sternberg.R,
tunteet,
ystävyys
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Pieni ajatus : Viisauden ystävistä
Tämän päivän "Helsingin Sanomissa" murehdittiin filosofian suosion laskua. Ylioppilaskirjoituksissa enää noin 700 kirjoittaa sen. Aikaisemmin luku on ollut tuhannen parissa. Syiksi esitettiin esimerkiksi se, että muut aineet nähdään hyödyllisinä, eli ne auttavat suoraan uralla. Ja lisäksi filosofia koetaan vaikeana. Myös Pekka Himasen sotkut ovat laskeneet filosofian mielikuvaa. Se tuntuu turhalta höpöaineelta.
Moni pitää tätä pahana. Nähdäkseni asia ei ole niin yksinkertainen jos keskitytään määrän sijasta laatuun. Tässä avuksi voi ottaa vaikkapa filosofia -termin etymologian. Etymologia ei ole tietysti kovin vakaa pohja tehdä mitään kunnon argumentteja. Mutta tässä tilanteessa se kuitenkin heijastelee ajatuksiani, joten tämänlainen sanaleikintä annettakoon anteeksi, näin blogitekstinä.
Jokainen kuulee filosofian määritelmän olevan suomeksi "viisauden rakastamista". Tämä on teknisesti oikein, mutta siinä unohdetaan filosofinen tarkkuus. Sillä rakkautta oli kreikassa hyvin montaa laista. Ja niiden erottelu kuuluu peräti filosofiseen yleissivistykseen. Filosofia -sanassa rakkauden kantasanana ei ole eros. Se ei ole (varsinkaan) agape. Se on filia. Tämä tarkoittaa sitä että filosofia itse asiassa tarkoittaa "ystävyyttä viisauden kanssa". (Siis nimensä mukaan.)
Mielikuva "viisauden rakastamisesta" on oleellista koska rakkaus -sana muuntaa ajatuksia ja suhtautumisia. Tämä sanaleikintä on relevanttia vain sen vuoksi että ystävyys on välttämättä vastavuoroista ja rakkaus taas ei ole.
Ystävyys on aina symmetrinen relaatio. Oleellisinta on se, että vaikka rakkaus kenties ihanteellisimmassa muodossaan on kaksisuuntaista, niin rakkaus ei välttämättä ole kaksisuuntaista. Itse asiassa harmittavan usein rakkaus jää juurikin yksisuuntaiseksi. ; On mahdollista rakastaa, vaikka rakkauden kohde ei rakastaisikaan takaisin. Ihminen voi olla "onnettomasti rakastunut". "Onnettomasti ystävystynyt" jää vain fanittamisen tasolle ; Aitoa ystävyyttä ei saavuteta koska fanilta puuttuu syvän ystävyyden vastavuoroisuus.
Tämä on oleellinen mietittävä. Filosofiassa ihminen voi rakastaa ideaa siitä että hän olisi viisas. Mutta jos viisaus ei kumpua takaisin, hän voisi olla "onnettomasti rakastunut", jolloin filosofi olisi filosofia epäonnistuessaankin. Vastavuoroisuusodotus tekee filosofiasta vaikeampaa ja haasteellisempaa. Siinä vaaditaan jo jotain. Ja tämä jotain on itse asiassa aika paljon.
Jos Himaskatastrofi vie maineen, on ihminen ollut aikaisemmin korkeaan filosofian "kamu" tai "fanittaja" tai jopa "loismainen siipeilijä". Jos filosofia on valittu helppona aineena. Jos filosofia on valittu siksi että sillä on välinearvo johonkin muuhun. Silloin kysymys on ystävyyden irvikuvasta. Jos näistä syistä ja perusteista lähtee ihmisiä muihin aineisiin, sen parempi filosofialle.
Moni pitää tätä pahana. Nähdäkseni asia ei ole niin yksinkertainen jos keskitytään määrän sijasta laatuun. Tässä avuksi voi ottaa vaikkapa filosofia -termin etymologian. Etymologia ei ole tietysti kovin vakaa pohja tehdä mitään kunnon argumentteja. Mutta tässä tilanteessa se kuitenkin heijastelee ajatuksiani, joten tämänlainen sanaleikintä annettakoon anteeksi, näin blogitekstinä.
Jokainen kuulee filosofian määritelmän olevan suomeksi "viisauden rakastamista". Tämä on teknisesti oikein, mutta siinä unohdetaan filosofinen tarkkuus. Sillä rakkautta oli kreikassa hyvin montaa laista. Ja niiden erottelu kuuluu peräti filosofiseen yleissivistykseen. Filosofia -sanassa rakkauden kantasanana ei ole eros. Se ei ole (varsinkaan) agape. Se on filia. Tämä tarkoittaa sitä että filosofia itse asiassa tarkoittaa "ystävyyttä viisauden kanssa". (Siis nimensä mukaan.)
Mielikuva "viisauden rakastamisesta" on oleellista koska rakkaus -sana muuntaa ajatuksia ja suhtautumisia. Tämä sanaleikintä on relevanttia vain sen vuoksi että ystävyys on välttämättä vastavuoroista ja rakkaus taas ei ole.
Ystävyys on aina symmetrinen relaatio. Oleellisinta on se, että vaikka rakkaus kenties ihanteellisimmassa muodossaan on kaksisuuntaista, niin rakkaus ei välttämättä ole kaksisuuntaista. Itse asiassa harmittavan usein rakkaus jää juurikin yksisuuntaiseksi. ; On mahdollista rakastaa, vaikka rakkauden kohde ei rakastaisikaan takaisin. Ihminen voi olla "onnettomasti rakastunut". "Onnettomasti ystävystynyt" jää vain fanittamisen tasolle ; Aitoa ystävyyttä ei saavuteta koska fanilta puuttuu syvän ystävyyden vastavuoroisuus.
Tämä on oleellinen mietittävä. Filosofiassa ihminen voi rakastaa ideaa siitä että hän olisi viisas. Mutta jos viisaus ei kumpua takaisin, hän voisi olla "onnettomasti rakastunut", jolloin filosofi olisi filosofia epäonnistuessaankin. Vastavuoroisuusodotus tekee filosofiasta vaikeampaa ja haasteellisempaa. Siinä vaaditaan jo jotain. Ja tämä jotain on itse asiassa aika paljon.
Jos Himaskatastrofi vie maineen, on ihminen ollut aikaisemmin korkeaan filosofian "kamu" tai "fanittaja" tai jopa "loismainen siipeilijä". Jos filosofia on valittu helppona aineena. Jos filosofia on valittu siksi että sillä on välinearvo johonkin muuhun. Silloin kysymys on ystävyyden irvikuvasta. Jos näistä syistä ja perusteista lähtee ihmisiä muihin aineisiin, sen parempi filosofialle.
Tunnisteet:
agape,
eros,
etymologia,
filia,
filosofia,
Himanen,
koulutus,
rakkaus,
vastavuoroisuus,
ystävyys
torstai 23. elokuuta 2012
Jeesus oli homo(mielinen)
Jeesuksen suhde homoseksuaalisuuteen on erikoinen. Hän ei ole suoraan lausunut mitään tähän liittyen. Kuitenkin moni pitää ajatusta homoseksuaalisuuden vastustamisena niin vahvana teemana kristillisyydessä, että et voi olla kristitty ja kannattaa sitä samanaikaisesti. Toki moni on täysin päinvastaista mieltä, ja heistä esimerkiksi "luonnottomuus" "perversio" näkemykset voidaan päin vastoin osoittaa Raamatunvastaisiksi.
Jeesuksen homomyönteisyyden ääripäätä edustamaan saadaankin sitten Jukka Hankamäki jonka näkemyksen mukaan Jeesus on ominaisuuksiltaan vahvasti homoseksuaalisen oloinen. "Jeesuksessa todellistuivat kaikki yhteisön ulkopuolisen homomiehen piirteet. Hän oli kielletty mies, joka tarvittiin veljeslauman toimeenpanemasta isänmurhasta seuranneen tunteiden ambivalenssin sovittamiseen. Hänen sosiodynaaminen funktionsa kristinuskon sisällä oli samanlainen kuin homoseksuaalisuuden asema heteroseksuaalisessa valtakulttuurissa. Hän vieläpä iski seuraajikseen nuoria, kauniita miehiä." ... "Hän oli naisten iskemiseen osallistumaton ulkopuolinen, ja niinpä hänet voitiin uhrata sovitukseksi isälle." Ajatus tuntuu sopivan huonosti kristittyjen homojen vastustamiseen, mutta Hankamäki pitää tätä peittelynä ; Jo vahvaa irrottautumista ei tulisi, moni uskoisi Jeesuksen olevan homo ; "kristilliset papit ja piispat pelkäävät oman uskontonsa homoseksuaalisen dynamiikan paljastumista. He eivät halua Kristuksen homoseksuaalisuuden tulevan esiin ja näkevät paljon vaivaa osoittaakseen, että Jeesuksen agape-rakkaus on muka eri asia kuin seksuaalisempana pidetty Eros-rakkaus."
Tämä näkemys on tietysti hieman pitkälle viety. Uskonnollisille mieslaumoille löytyy muitakin syitä kuin seksuaalisia. Jeesus onkin enemmän aseksuaalinen tai antiseksuaalinen olento kuin joku jonka seksuaalisuus olisi avoimesti esilletuotua. Jeesuksen seksuaalisuus (kuten heterous ja homous) jäävät toteutuksen puuttuessa pohjimiltaan mysteereiksi. (Toki monet kultit keräävät miehen ympärille suuren määrän naisia.) Kuitenkin Jeesuksen homomyönteisyys on sitten mielenkiintoisempi kulma ; Raamatun alkukieltä ja etymologiaa tarkastellen on nimittäin huomattu erikoinen seikka eräässä Jeesuksen parantamiskertomuksessa ; Jeesus pelastaa siinä aivan eksplisiittisesti homoseksuaalin miehen. Tarina on Suomen kouluissakin tuttu kertomus roomalaisesta sotilaasta joka lähettää palvelijansa pyytämään Jeesusta tulemaan parantamaan. Jeesus parantaa sotilaan edes käymättä hänen luonaan ja kiittää häntä vakaumusta. Tällä on korostettu uskon voimaa ja osuutta ; Jeesus ei välittänyt siitä että parannettu ei ollut juutalainen ja/tai sotilas. Pelkkä usko oli syy parantamiseen. Tarinassa mielenkiintoista onkin se, että "But pais does not mean "servant." It means "lover." In Thucydides, in Plutarch, in countless Greek sources, and according to leading Greek scholar Kenneth Dover, pais refers to the junior partner in a same-sex relationship. Now, this is not exactly a marriage of equals. An erastes-pais relationship generally consisted of a somewhat older man, usually a soldier between the ages of 18 and 30, and a younger adolescent, usually between the ages of 13 and 18." Pais -sana ei siis viittaakaan palvelijaan vaan poikarakastajaan.
Tämä on selvästi jotain joka hämmentää. Jeesus tekee tässä sukupuolineutraalin parantamisen. Mielenkiintoista on se, että seksuaalisuuskaan ei ole este vaikka se ilmitulisi noinkin konkreettisesti ja mainitusti. Moni voisi ajatella että tämä olisi jonkinlainen oikeutus myös homoseksuaalien avioliitolle. Toisaalta harva kuitenkaan esittäisi samaa roomalaisen uskonnosta ; Yleisesti ottaen ajatuksena on se, että sielun pelastus vaatii kristittynä olemista. Näin ollen parantaminen ja pelastus voidaan erottaa ja sanoa että Jumala saattaa aivan täysin auttaa homoseksuaalejakin vaikkapa ihmerukouksilla mutta että pelastus on aivan eri asia; Näin ollen ihmeparanemisen omakohtaisesti kokenut ei suinkaan saa mitään todistetta taivaspaiakstaan tai oikeaoppisuudestaan.
Roomalaistarina opettaa joka tapauksessa pitkämielisyyden hyvettä jota tulisi soveltaa ammattisotilaisiin, eri maalaisiin, eri rotuisiin ja eri seksuaalisuuksiin. Tällä opilla luulisi olevan kysyntää aikoina jolloin roomalaisia sotilaita avoimen pedofiilisissä homosuhteissa on vähemmän. Mutta kaikkea muuta kirjoa sitten onkin hieman enemmän.
Jeesuksen homomyönteisyyden ääripäätä edustamaan saadaankin sitten Jukka Hankamäki jonka näkemyksen mukaan Jeesus on ominaisuuksiltaan vahvasti homoseksuaalisen oloinen. "Jeesuksessa todellistuivat kaikki yhteisön ulkopuolisen homomiehen piirteet. Hän oli kielletty mies, joka tarvittiin veljeslauman toimeenpanemasta isänmurhasta seuranneen tunteiden ambivalenssin sovittamiseen. Hänen sosiodynaaminen funktionsa kristinuskon sisällä oli samanlainen kuin homoseksuaalisuuden asema heteroseksuaalisessa valtakulttuurissa. Hän vieläpä iski seuraajikseen nuoria, kauniita miehiä." ... "Hän oli naisten iskemiseen osallistumaton ulkopuolinen, ja niinpä hänet voitiin uhrata sovitukseksi isälle." Ajatus tuntuu sopivan huonosti kristittyjen homojen vastustamiseen, mutta Hankamäki pitää tätä peittelynä ; Jo vahvaa irrottautumista ei tulisi, moni uskoisi Jeesuksen olevan homo ; "kristilliset papit ja piispat pelkäävät oman uskontonsa homoseksuaalisen dynamiikan paljastumista. He eivät halua Kristuksen homoseksuaalisuuden tulevan esiin ja näkevät paljon vaivaa osoittaakseen, että Jeesuksen agape-rakkaus on muka eri asia kuin seksuaalisempana pidetty Eros-rakkaus."
Tämä näkemys on tietysti hieman pitkälle viety. Uskonnollisille mieslaumoille löytyy muitakin syitä kuin seksuaalisia. Jeesus onkin enemmän aseksuaalinen tai antiseksuaalinen olento kuin joku jonka seksuaalisuus olisi avoimesti esilletuotua. Jeesuksen seksuaalisuus (kuten heterous ja homous) jäävät toteutuksen puuttuessa pohjimiltaan mysteereiksi. (Toki monet kultit keräävät miehen ympärille suuren määrän naisia.) Kuitenkin Jeesuksen homomyönteisyys on sitten mielenkiintoisempi kulma ; Raamatun alkukieltä ja etymologiaa tarkastellen on nimittäin huomattu erikoinen seikka eräässä Jeesuksen parantamiskertomuksessa ; Jeesus pelastaa siinä aivan eksplisiittisesti homoseksuaalin miehen. Tarina on Suomen kouluissakin tuttu kertomus roomalaisesta sotilaasta joka lähettää palvelijansa pyytämään Jeesusta tulemaan parantamaan. Jeesus parantaa sotilaan edes käymättä hänen luonaan ja kiittää häntä vakaumusta. Tällä on korostettu uskon voimaa ja osuutta ; Jeesus ei välittänyt siitä että parannettu ei ollut juutalainen ja/tai sotilas. Pelkkä usko oli syy parantamiseen. Tarinassa mielenkiintoista onkin se, että "But pais does not mean "servant." It means "lover." In Thucydides, in Plutarch, in countless Greek sources, and according to leading Greek scholar Kenneth Dover, pais refers to the junior partner in a same-sex relationship. Now, this is not exactly a marriage of equals. An erastes-pais relationship generally consisted of a somewhat older man, usually a soldier between the ages of 18 and 30, and a younger adolescent, usually between the ages of 13 and 18." Pais -sana ei siis viittaakaan palvelijaan vaan poikarakastajaan.
Tämä on selvästi jotain joka hämmentää. Jeesus tekee tässä sukupuolineutraalin parantamisen. Mielenkiintoista on se, että seksuaalisuuskaan ei ole este vaikka se ilmitulisi noinkin konkreettisesti ja mainitusti. Moni voisi ajatella että tämä olisi jonkinlainen oikeutus myös homoseksuaalien avioliitolle. Toisaalta harva kuitenkaan esittäisi samaa roomalaisen uskonnosta ; Yleisesti ottaen ajatuksena on se, että sielun pelastus vaatii kristittynä olemista. Näin ollen parantaminen ja pelastus voidaan erottaa ja sanoa että Jumala saattaa aivan täysin auttaa homoseksuaalejakin vaikkapa ihmerukouksilla mutta että pelastus on aivan eri asia; Näin ollen ihmeparanemisen omakohtaisesti kokenut ei suinkaan saa mitään todistetta taivaspaiakstaan tai oikeaoppisuudestaan.
Roomalaistarina opettaa joka tapauksessa pitkämielisyyden hyvettä jota tulisi soveltaa ammattisotilaisiin, eri maalaisiin, eri rotuisiin ja eri seksuaalisuuksiin. Tällä opilla luulisi olevan kysyntää aikoina jolloin roomalaisia sotilaita avoimen pedofiilisissä homosuhteissa on vähemmän. Mutta kaikkea muuta kirjoa sitten onkin hieman enemmän.
Tunnisteet:
agape,
aseksuaalisuus,
eros,
etymologia,
Hankamäki,
homoseksuaalisuus,
ihme,
Jeesus,
kristinusko,
pelastus
maanantai 10. lokakuuta 2011
"Potentially"? - Now I'm "Offended"!
Sain sähköpostia blogspotilta, eli tämän blogin palveluntarjoajalta. Syynä oli se, että tästä blogista oli tullut valitus. Minua ei syytetä tai edes epäillä mistään rikollisesta, eli en ole rikkonut mitään tekijänoikeuslakeja tai usuttanut rikokseen tai tehnyt muuta kyseenalaista. Se, mikä sen sijaan on tutkinnan alla on se, onko blogini "Potentially Offencive" tai pahempaa. Olin hieman yllättynyt, koska en koskaan ajatellut että jossain olisi joku ihminen joka lähettelee sähköposteja tämänlaisesta. Alkuyllätyksessä ja ällistyksessä minua loukkasi sana "offencive". Sittemmin minua on alkanut ärsyttää enemmän sana "potentially" ; Koska pyrin elämään aktuaalisena, täysin ja jarruttelematta, tuntuu juuri tämä sana asenteeni vähättelyltä. (Samaan tapaan kuin jos joku väittää minua runkkariksi joka pakonomaisesti itsetyydyttää joka aamu on loukkaavaa vähättelyä libidolleni.)
Onneksi blogiani ei missään tapauksessa poisteta. Blogi saa vain erilaisia varoituskoristeita. Jokainen voi laittaa itse blogiinsa varoitusrastin, jota 17 -vuotiaskin osaa klikata. Saattaa olla että blogini saa sellaisen standardiksi. Tämä olisi mielestäni kuitenkin väärin koska se olisi väärää mainontaa. Eli en haluaisi tuottaa ihmisille pettymyksiä.
Luulen että joku on lähinnä ärsyyntynyt minuun. Ja tämä ärsyyntyneisyys on sitten värittänyt ja blogini koetaan syylliseksi sen sijaan että mietittäisiin vakavasti vaikkapa sitä omaa herkkänahkaisuutta. Ja hän ei ole uskaltanut sitten valittaa minulle suoraan ja on siksi delegoinut tämän työn muille. Ja koska jumalanpilkkalaki on Suomalaisen kulttuurin kuriositeetti, on asiaa yritetty hakea loukkaavuuden kautta. Eikä tässä ole välttämättä ymmärretty että ulkomailla loukkaavuus on käsitetty jotenkin aivan muutoin kuin täällä varovaisen poliittisen korrektiuden ilmapiirin värittämässä pohjolassa.
Toki tämänlainen epäsuora selkäänpuukotus tuntuu hieman ikävältä. En nimittäin koe kirjoittavani "aivan mahdottomasti". Ja jos joskus raja ylittyykin niin koen olevani kykenevä poistamaan "aivan mahdottomat osat" pyynnöstä. Ja oletan kykeneväni jopa tunnustamaan syyllisyyteni ylilyönteihin edes joskus. Siksi tätä keinoa olisi kiva käyttää ensin. Mutta sitten toisaalta ymmärrän tämän byrikratian. Osa ihmisistä on ujoja ja luonteeni on kieltämättä ymmärrettävissä "Paavoiluna" jossa Paavo Lipposen ärtyisä kielenkäyttö ja olemus kohtaa Paavo Väyrysen egon ja asenteen. (Kyseessä on siis kombinaatio joka ei - yllättävää kyllä - lopputuota suurenluokan valtiomiestä.)
Luulen, että blogissani ärsyttää eniten aihe ja näkökulma. Kaksi mahdollisesti loukkaavinta teemaa ovat tietysti uskonnonvastaisuus ja seksi. Näiden kohdalla kuitenkin koen olevani varsin viaton. Uskontokritiikkini on liian pedanttista ja pitkäpiimäistä ollakseen aidosti häijyä tai kiinnostavaa ja tunteita herättävää. Ja seksin suhteen en ole repostellut etäännyttävillä rivouksilla jotka kuvotuksen kautta olisivat epäpornografiaa ; Seksuaalisuuden tarkalla kuvaukselal seksistä etäännyttävää. Enkä toisaalta ole myöskään mennyt vastapäiseen sudenkuoppaan eli kirjoittanut pornografista tai edes eroottista kirjallisuutta. Tekstini on seksiaiheessa itse asiassa jotain sellaista, josta Michel Foucault varoitteli "Seksuaalisuuden historiassa". Hänestä kulttuuria vaivasi "vapaamielistymisdiskurssi", jossa ihmiset puhuvat seksistä ja kokevat siksi olevansa vapautuneempia kuin viktoriaaniset ihmiset. Mutta he ovat kuitenkin päätyneet enemmän puhumaan seksistä kuin toteuttamaan itseään. Uskoisin että seksiteema -artikkelini nostavat enemmän liikehdintää yläpäässä kuin alapäässä.
Silti tai juuri siksi päätän näyttää miten pahoillani olen kirjoittamalla aiheen joka yhdistää nämä kaksi. Eli kiitos epäsuorasta asiakaspalautteestanne. Tämä oli aivan liikaa. Kiitos kiitos. Yritän kuitenin reiluna miehenä palauttaa palveluksen.
Ekstaasi.
Online Etymology Dictionary tuntee sanan "ecstasy" taustan; "late 14c., "in a frenzy or stupor, fearful, excited," from O.Fr. estaise "ecstasy, rapture," from L.L. extasis, from Gk. ekstasis "entrancement, astonishment; any displacement," in NT "a trance," from existanai "displace, put out of place," also "drive out of one's mind" (existanai phrenon), from ek "out" (see ex-) + histanai "to place, cause to stand," from PIE base *sta- "to stand" (see stet). Used by 17c. mystical writers for "a state of rapture that stupefied the body while the soul contemplated divine things," which probably helped the meaning shift to "exalted state of good feeling" (1610s). Slang use for the drug 3,4-methylendioxymethamphetamine dates from 1985."
Toisin sanoen ekstaattisuus liittyy mystiikan perinteeseen. Takana on ajatus transsintapaisesta ihmisen yhdistymisestä Jumalallisuuteen. Nykyisin ekstaattisten kokemusten hakeminen liittyy seksiin ja huumeisiin. Ajatus on sinänsä kiehtova, koska tunnetusti tietyt mielentilat voidaan hankkia eri keinoin ~ Joko 10 vuoden harjoittelulla ja meditoinnilla tai syömällä kaksi taikasientä. Näiden välille voidaan nähdä kilpailu.
Ja tämä kilpailu on pahinta mahdollista. Sillä ekologia kertoo luonnossa tapahtuvasta kilpailusta sen, että jos kysymys on saalis-saalistaja -suhteesta ei kyseessä yleensä ole kummallekaan katastrofi. Yhteiselämä on mahdollista. Sen sijaan syrjäyttävä kilpailu tapahtuu saman ekologisen lokeron sisällä. Näin taikasienet ovat kisaamassa pitkäjänteisen harjoittelun kanssa.
Syrjäyttävä kilpailu näyttäytyy oikeaoppisuuspuheessa, joka on yleisesti ottaen melkoisen häijyä. Siinä missä käännytettäviin suhtaudutaan usein suostuttelevasti - ja tämä taas vaatii onnistuakseen jonkinlaista huomioonottamista ja kohteliaisuutta - on opin sisäinen erimielisyys helposti kovan riidan paikka.
Ja näin mystiikot ovat - paitsi "tee se itse ilman aineita" -pilviveikkoja - myös kilpasilla seksuaalisuuden kanssa. Pidättäytyminen ja kieltäymys ja askeesi ovatkin siksi olennainen osa mystiikkaa. Ymmärrettävästi. Esimerkiksi Pyhä Teresa Avilalainen kuvaa mystisiä kokemuksiaan seuraavin sanoin "I saw an angel in bodily appearance to the left of me. He was small and very beautiful. I saw in his hands a long golden arrow at the edge of which seemed to be burned with fire. And then it seemed to me that this boom, he repeatedly pierced my heart, and penetrated to my very insides, and when he drew an arrow, it seemed to me that he took with her my heart, and he left me a great inflamed with love for God". Avilalainen kuvasi Jumalan kohtaamista kovana kipuna. Kipuna joka niin kova, että se sai hänet voihkimaan. Samanaikaisesti hänestä tämä tuska oli hyvin nautinnollista. Ja hän toivoi että kaikki epäilijät saisivat kokea vastaavan koska kokemuksen voimakkuus olisi itsessään osoitus kokemuksen aitoudesta.
Se, mitä sekä seksissä että meditoinnissa tapahtuu onkin ruumiinkuvaan liittyvä kokemusmuutos. Siinä missä normaalia ruumiinkuvaa voi kuvata kreikan kielen sanalla "στάσις" (stasis) joka tarkoittaa pysyvyyttä, tarjoaa ekstaasi poistuvan suhteen. Emootio on nautinnollinen itsen ja omien rajojen hämärtyminen. Ruumiillisuuden häviäminen korostaa kokemuksen mielellisyyttä, joka on tietysti helppo sekoittaa sielullisuuteen ja hengellisyyteen.
Näin ei lienekään järin ihmeellistä, että seksuaalisuus on joissain uskonnoissa liitetty suoraan jumalallisuuteen. Siellä seksuaalisuutta vastaan ei ole kilpailtu koska kyseessä oli enemmän väline mystiseen toimintaan kuin jokin aivan eri asia. Länsimaissa on kuitenkin otettu kilpailuasetelma.
Tämä aseltelma taas on ollut mukana jo aivan alusta lähtien. Sillä siinä missä kreikkalaiset jakoivat rakkauden kolmeen osaan, (1) philiaan, ystävyyteen (2) erokseen eli seksuaalisuuteen ja (3) agapeen eli vahvaan sitoutumiseen ja tunnesiteeseen. Tästä tehtiin Raamatullinen perinne, jossa seksuaalisuuden aktiin olisi kuuluttava kaikki ylläolevat osa-alueet. Toisin sanoen seksiä haluttiin rajoittaa ; Fuckbuddy jossa ystävyys ja eros kombinoituvat ei ollut "vielä riittävästi". Eikä tässä jääty edes priorisointiin eli pitäisi suosia sitä tilaa johon voi yltää. Vaan ajateltiin että fuckbuddy on kielletty oli sitten agape -suhdetta kehenkään tai ei.
Mutta tämäkin olisi vielä hyväksyttävää. Sillä itse asiassa uskonnollinen seksuaalirakenne on korvannut kreikkalaisen jaottelun aivan uudella, kylmemmällä, osiolla. Sillä seksuaalisessa perinteessä seksin oikeutusta on alettu korostaa avioliittoinstituution ja lisääntymisen kautta. Agape on korvattu avioliittokäsitteellä ja eros suvunjatkamisen intentiolla. Näin parisuhde on uskonnollisessa ympäristössä määrittynyt varsin kylmäksi. Katolisen kirkon ideana on se, että selibaatti on ihannetila. Ja jos tässä ei onnistu, on se korvattava avioliitolla ja suvunjatkamisella. Eros -rakkaus on itse asiassa totaalisessa pannassa, siitä on tehty pelkkä lihalisen himon synti.
Ja tästä asenteesta on tehty yhteiskuntaa värittävä normi, kulttuurin syvärakenne. Tässä on muistettava vain yksi lausahdus "Diktatuuri pysähtyy kynnyksellä, totalitarismi tunkee mukaan makuuhuoneeseen."
Sillä amerikoissa on ollut seksiasentorajoitteita jotka ovat olleet parhaimmillaan sitä, että vain "lähetyssaarnaaja -asento" on ollut sallittu. Laki on siis astunut makuuhuoneeseen ja kontrolloin seksuaalisuutta äärimmäisen tiukasti. Asentovalinnan kohdallakaan ei ole kysymys sattumasta. Sillä se, minkä olen oppinut eri asennoista on se, että lähetyssaarnaaja on suunnilleen se huonoin kaikista. (Tarkemmin: Se on huonoin kaikista niistä asennoista jotka eivät ole niin akrobaattisia että ne ovat käytännössä liian vaikeita toteuttaa muuten kuin teoriassa.) Esimerkiksi naisen päälläolo mahdollistaa syvemmän ja monipuolisemman liikehdinnän. Ja lähetyssaarnaajassa mies asettaa ruumiinsa tielle niin että esimerkiksi klitoriksen stimuloimaan pääseminen on hieman vaikeutunut. - Ymmärtäisin toki jos "doggystyle" olisi kielletty koska se pakottaa ihmettelemään sitä miten miehen ja naisen sukupuolielimet ovat niin erikoisen muotoiset että ne sopivat parhaiten yhteen kontta-asennoista. Tämä huomio taas viitaisi ikävällä tavalla Darwinin oppeihin ja ymmärtäisin jos tämä pilaisi joidenkuiden nauttimiskokemuksen. Mutta se, että otetaan juuri se vähiten tyydyttävä asento kuvastaa sitä asennemaailmaa jota seksuaalisuuteen on kohdistettu.
Toki tämä heijastuu avioliittonistituutin arvotukseenkin. Siinä missä esimerkiksi minä korostan sukupuolineutraalia avioliittoa juuri siksi että se mahdollistaa valinnan merkityksen ; Heteroliitto on tämän jälkeen eräänlainen statement oman avioliiton ihannetilasta eikä jokin josta yhteiskunta on päättänyt. Uskovaisten puolella sen sijaan oma näkemys avioliitosta halutaan institutionalisoida koko yhteiskunnan ainoaksi normiksi.
1: On erikoista miten vain heteroille tarkoitettu avioliittopuolustus ylläpitää myös slogania "Lapsella on oikeus sekä isään että äitiin". Tämä on outo koska homot eivät lisäänny. Asia voisi koskea adoptiokeskustelua, jota ei voida yhtäläisyysmerkein liittää avioliitto-oikteuteen. Lausuma on järkevä kun muistetaan miten kristillisyyden rakkauskartta on vääristetty. Eros on korvattu jollain joka on lähinnä sen byrokraattinen ja kylmä parodia-irvikuva.
2: Asiaa on haluttu määritellä. Eli että luotaisiin jokin uusi termi jolla olisi täsmälleen samat oikeudet kuin avioliitolla. Mutta sitä ei kutsuttaisi avioliitoksi vaan vaikkapa "yhteiskunnan hyväksymäksi parisuhteeksi". Tämä korostaa sitä, että avioliitolla halutaan olevan jonkinlainen spesiaalistatus. On hyvä huomata, että homoseksuaalien halua avioliittoon on tärkeää uskovaisille. Esimerkiksi USA:ssa uskonnolliset piirit pahastuivat kun avoliiton juridisia oikeuksia lisättiin. Huolena oli nimenomaan se, että nyt homoseksuaalit eivät enää haluaisi naimisiin. Tämä vihjaa siihen että eri määritelmällä samat oikeudet ei itse asiassa riitä. Vaan halutaan että avioliitolla on spesiaalistatus joka tehdään kaikille mahdollisimman haluttavaksi. Ja tämä haluttavuus kytketään uskontoon.
Tämä on ymmärrettävää koska mystisen ekstaasikokemuksen pahin kilpailija on seksuaalinen nautinto.
Usein mystikot korostavatkin sitä miten aikaansaaminen on sidoksissa seksiin siten että pidättyväisyys ja aika joka seksiin käytetään kulutetaan johonkin muuhun. Kuitenkin seksuaalisuusasenne näkyy tieteen kehityksessä ; Esimerkiksi itämaiset mystikot ovat toki innolla selittämässä jälkikäteen tiedemiesten löytöjä, eli he tulkitsevat monitulkintaisia ja epämääräisiä säkeitään after the fact. Kuitenkin länsimaisessa kulttuurissa tieteen rynnistys liittyy ajallisesti yhteen seksuaalisuuden vapaamielistymisen kanssa. Askeettinen buddhalainen kulttuuri tuskin tuottaisi Versaillesin palatsin kaltaista seksuaalisuuden tuhlailua. On selvää mistä että seksuaalisesti avoimen kulttuurin tuotokset tulkitaan löydön jälkeen mystikkojen piireissä. Mutta kun tutkia pitäisi, he tutkiskelevat mentaalisia harjoitteita saavuttaakseen vuosien työllä jotain jonka rahvainkin runkkari saavuttaa muutamassa minuutissa.
On hyvä huomata, että mystiikkaan ja askeesiin perustuvia kulttureita on ollut useita. Ne eivät ole tieteen kehittymisen kehto. Länsimaissa on toki mystisiä perinteitä, mutta onkin hyvä huomata että kristillisyys ja mystiikka olivat paikalla paljon kauemmin. ; Muutoksen selitykset on järkevintä hakea siitä mikä on muuttuja eikä siitä mikä on vakio. Uskovaisuus on siis hieman kuten videopelit tai hammasharjan käyttö nykymaailmassa. Ne ovat läsnä mutta ne ovat silti selitys vain hyvin harvalle asialle. Kristinuskon läsnäolosta tehdäänkin siis aivan perusajattelua harjoittaen selvästi vääriä ja ylilyöviä tulkintoja. Jos kristillisyydestä olisi hyötyä tieteelle, olisi tiede kehittynt aikaisemmin. Koska ei, joutuvat he after the fact selittelemään erilaisilla ad hoc -rakenteilla sitä miten tieteen löydöt sopivat heidän obskurantteihin riimeihinsä ja selittämättä jää se olennainen. Eli miksi he eivät löytäneet niitä tieteen löytöjä ensikädessä. Skeptikon on helppo huomata syy tähän selityksen löytämiseen mutta innovaation köyhyyteen ; Monitulkintaisuus ja epämääräisyys tarkoittaa sitä että mikä tahansa voidaan sovittaa kun ei ole mitään eksaktia muotoa johon pitäisi osua. Sama epämääräisyys tarjoaa liikaa vaihtoehtoja jotta niistä voitaisiin generoida minkäänlaisia järkeviä ilmiselviä hypoteesejä.
Seksuaalivastaisuus ei siksi olekaan argumentti mystiikan puolelta vain se ainoastaan kuvaa inhoa ekstaattisen kokemuksen helppoutta kohtaan. On selvää kummalle jää tältä kantilta enemmän aikaa tehdä asioita. Mystikoilla kuluu enemmän aikaa orgasmin tavoittleuun joten siitä tulee heille elämäntapa.
Don't dodrugs Religion, aha.
Jumalaa tarvitaan vain jos kärsit huonosta seksistä. Väitänkin suoraan että jos väheksyt seksiä ja tarvitset Jumalaa et ole harjoittanut seksiä oikein. Uskonto voi siis olla sinulle jos olet paska seksissä ja saat paskaa seksiä. Mystiikka taas on kädettömille wannaberunkkareille sopivaa ajanvietettä. Mystiikka on jotain joka on itse asiassa nähtävänä koko rakkauskäsitteen tuhoamisena, koska siinä vastavuoroisuus ja toisen huomioiminen korvataan itseen ja omiin aistimuksiin käpertymisellä. Mystikko saa masturbatorisia fantasioita joissa ei ole toista persoonaa, vaan fantasia toisesta. (Mikä kuvaa osuvasti masturbaatiota muutenkin.)
Uskonto laajemmin taas on siis niille jotka eivät välitä seksistä mutta joilla on pakkomielle seksistä ja halu kontrolloida kaikkia muitakin tällä henkilökohtaisella saralla. Sekä mystiikkaa että muuta uskontoa yhdistääkin se, että se sopii ajatusmaailmaltaan erityisen hyvin niille joilla on vastenmielisyyttä seksiä kohtaan mutta jotka kuitenkin haluavat saavuttaa seksin tarjoaman ekstaasin. Minun silmiini tämä on likaista ja kaksinaamaista. Joten väitän että usknto sopii erityisen hyvin kaksinaamaisille ihmisille. Jos olet siis uskovainen etkä kaksinaamainen, suosittelen sinua harkitsemaan vakaumustasi uudestaan.
Sikälimikäli Teistä tuntuu että haluatte valitella filosofian epäkunnioittavuudesta tahdon vain huomauttaa että se, mistä tämä teksti tulee on paikka jossa tämänlaista - ja rehellisesti sanoen paljon häijympääkin - tavaraa löytyy. Lakia en riko, mutta lupaan lähestyä laillisuuden rajaa asymptoottisesti aina kun tämäntapaisia tempauksia esiintyy. Kiitos kun ette jatkossakaan rohkene ilmaista näkemystänne suoraan vaan kierrätte mutkan takaa. Se ei toki anna suoraa, keskustelevaa tai reilua vaikutelmaa. Mutta juuri näiden elementtien puute tekeekin siitä rehellisen. Ja tätä hyvettä minäkin arvostan!
Onneksi blogiani ei missään tapauksessa poisteta. Blogi saa vain erilaisia varoituskoristeita. Jokainen voi laittaa itse blogiinsa varoitusrastin, jota 17 -vuotiaskin osaa klikata. Saattaa olla että blogini saa sellaisen standardiksi. Tämä olisi mielestäni kuitenkin väärin koska se olisi väärää mainontaa. Eli en haluaisi tuottaa ihmisille pettymyksiä.
Luulen että joku on lähinnä ärsyyntynyt minuun. Ja tämä ärsyyntyneisyys on sitten värittänyt ja blogini koetaan syylliseksi sen sijaan että mietittäisiin vakavasti vaikkapa sitä omaa herkkänahkaisuutta. Ja hän ei ole uskaltanut sitten valittaa minulle suoraan ja on siksi delegoinut tämän työn muille. Ja koska jumalanpilkkalaki on Suomalaisen kulttuurin kuriositeetti, on asiaa yritetty hakea loukkaavuuden kautta. Eikä tässä ole välttämättä ymmärretty että ulkomailla loukkaavuus on käsitetty jotenkin aivan muutoin kuin täällä varovaisen poliittisen korrektiuden ilmapiirin värittämässä pohjolassa.
Toki tämänlainen epäsuora selkäänpuukotus tuntuu hieman ikävältä. En nimittäin koe kirjoittavani "aivan mahdottomasti". Ja jos joskus raja ylittyykin niin koen olevani kykenevä poistamaan "aivan mahdottomat osat" pyynnöstä. Ja oletan kykeneväni jopa tunnustamaan syyllisyyteni ylilyönteihin edes joskus. Siksi tätä keinoa olisi kiva käyttää ensin. Mutta sitten toisaalta ymmärrän tämän byrikratian. Osa ihmisistä on ujoja ja luonteeni on kieltämättä ymmärrettävissä "Paavoiluna" jossa Paavo Lipposen ärtyisä kielenkäyttö ja olemus kohtaa Paavo Väyrysen egon ja asenteen. (Kyseessä on siis kombinaatio joka ei - yllättävää kyllä - lopputuota suurenluokan valtiomiestä.)
Luulen, että blogissani ärsyttää eniten aihe ja näkökulma. Kaksi mahdollisesti loukkaavinta teemaa ovat tietysti uskonnonvastaisuus ja seksi. Näiden kohdalla kuitenkin koen olevani varsin viaton. Uskontokritiikkini on liian pedanttista ja pitkäpiimäistä ollakseen aidosti häijyä tai kiinnostavaa ja tunteita herättävää. Ja seksin suhteen en ole repostellut etäännyttävillä rivouksilla jotka kuvotuksen kautta olisivat epäpornografiaa ; Seksuaalisuuden tarkalla kuvaukselal seksistä etäännyttävää. Enkä toisaalta ole myöskään mennyt vastapäiseen sudenkuoppaan eli kirjoittanut pornografista tai edes eroottista kirjallisuutta. Tekstini on seksiaiheessa itse asiassa jotain sellaista, josta Michel Foucault varoitteli "Seksuaalisuuden historiassa". Hänestä kulttuuria vaivasi "vapaamielistymisdiskurssi", jossa ihmiset puhuvat seksistä ja kokevat siksi olevansa vapautuneempia kuin viktoriaaniset ihmiset. Mutta he ovat kuitenkin päätyneet enemmän puhumaan seksistä kuin toteuttamaan itseään. Uskoisin että seksiteema -artikkelini nostavat enemmän liikehdintää yläpäässä kuin alapäässä.
Silti tai juuri siksi päätän näyttää miten pahoillani olen kirjoittamalla aiheen joka yhdistää nämä kaksi. Eli kiitos epäsuorasta asiakaspalautteestanne. Tämä oli aivan liikaa. Kiitos kiitos. Yritän kuitenin reiluna miehenä palauttaa palveluksen.
Ekstaasi.
Online Etymology Dictionary tuntee sanan "ecstasy" taustan; "late 14c., "in a frenzy or stupor, fearful, excited," from O.Fr. estaise "ecstasy, rapture," from L.L. extasis, from Gk. ekstasis "entrancement, astonishment; any displacement," in NT "a trance," from existanai "displace, put out of place," also "drive out of one's mind" (existanai phrenon), from ek "out" (see ex-) + histanai "to place, cause to stand," from PIE base *sta- "to stand" (see stet). Used by 17c. mystical writers for "a state of rapture that stupefied the body while the soul contemplated divine things," which probably helped the meaning shift to "exalted state of good feeling" (1610s). Slang use for the drug 3,4-methylendioxymethamphetamine dates from 1985."
Toisin sanoen ekstaattisuus liittyy mystiikan perinteeseen. Takana on ajatus transsintapaisesta ihmisen yhdistymisestä Jumalallisuuteen. Nykyisin ekstaattisten kokemusten hakeminen liittyy seksiin ja huumeisiin. Ajatus on sinänsä kiehtova, koska tunnetusti tietyt mielentilat voidaan hankkia eri keinoin ~ Joko 10 vuoden harjoittelulla ja meditoinnilla tai syömällä kaksi taikasientä. Näiden välille voidaan nähdä kilpailu.
Ja tämä kilpailu on pahinta mahdollista. Sillä ekologia kertoo luonnossa tapahtuvasta kilpailusta sen, että jos kysymys on saalis-saalistaja -suhteesta ei kyseessä yleensä ole kummallekaan katastrofi. Yhteiselämä on mahdollista. Sen sijaan syrjäyttävä kilpailu tapahtuu saman ekologisen lokeron sisällä. Näin taikasienet ovat kisaamassa pitkäjänteisen harjoittelun kanssa.
Syrjäyttävä kilpailu näyttäytyy oikeaoppisuuspuheessa, joka on yleisesti ottaen melkoisen häijyä. Siinä missä käännytettäviin suhtaudutaan usein suostuttelevasti - ja tämä taas vaatii onnistuakseen jonkinlaista huomioonottamista ja kohteliaisuutta - on opin sisäinen erimielisyys helposti kovan riidan paikka.
Se, mitä sekä seksissä että meditoinnissa tapahtuu onkin ruumiinkuvaan liittyvä kokemusmuutos. Siinä missä normaalia ruumiinkuvaa voi kuvata kreikan kielen sanalla "στάσις" (stasis) joka tarkoittaa pysyvyyttä, tarjoaa ekstaasi poistuvan suhteen. Emootio on nautinnollinen itsen ja omien rajojen hämärtyminen. Ruumiillisuuden häviäminen korostaa kokemuksen mielellisyyttä, joka on tietysti helppo sekoittaa sielullisuuteen ja hengellisyyteen.
Näin ei lienekään järin ihmeellistä, että seksuaalisuus on joissain uskonnoissa liitetty suoraan jumalallisuuteen. Siellä seksuaalisuutta vastaan ei ole kilpailtu koska kyseessä oli enemmän väline mystiseen toimintaan kuin jokin aivan eri asia. Länsimaissa on kuitenkin otettu kilpailuasetelma.
Tämä aseltelma taas on ollut mukana jo aivan alusta lähtien. Sillä siinä missä kreikkalaiset jakoivat rakkauden kolmeen osaan, (1) philiaan, ystävyyteen (2) erokseen eli seksuaalisuuteen ja (3) agapeen eli vahvaan sitoutumiseen ja tunnesiteeseen. Tästä tehtiin Raamatullinen perinne, jossa seksuaalisuuden aktiin olisi kuuluttava kaikki ylläolevat osa-alueet. Toisin sanoen seksiä haluttiin rajoittaa ; Fuckbuddy jossa ystävyys ja eros kombinoituvat ei ollut "vielä riittävästi". Eikä tässä jääty edes priorisointiin eli pitäisi suosia sitä tilaa johon voi yltää. Vaan ajateltiin että fuckbuddy on kielletty oli sitten agape -suhdetta kehenkään tai ei.
Mutta tämäkin olisi vielä hyväksyttävää. Sillä itse asiassa uskonnollinen seksuaalirakenne on korvannut kreikkalaisen jaottelun aivan uudella, kylmemmällä, osiolla. Sillä seksuaalisessa perinteessä seksin oikeutusta on alettu korostaa avioliittoinstituution ja lisääntymisen kautta. Agape on korvattu avioliittokäsitteellä ja eros suvunjatkamisen intentiolla. Näin parisuhde on uskonnollisessa ympäristössä määrittynyt varsin kylmäksi. Katolisen kirkon ideana on se, että selibaatti on ihannetila. Ja jos tässä ei onnistu, on se korvattava avioliitolla ja suvunjatkamisella. Eros -rakkaus on itse asiassa totaalisessa pannassa, siitä on tehty pelkkä lihalisen himon synti.
Ja tästä asenteesta on tehty yhteiskuntaa värittävä normi, kulttuurin syvärakenne. Tässä on muistettava vain yksi lausahdus "Diktatuuri pysähtyy kynnyksellä, totalitarismi tunkee mukaan makuuhuoneeseen."
Sillä amerikoissa on ollut seksiasentorajoitteita jotka ovat olleet parhaimmillaan sitä, että vain "lähetyssaarnaaja -asento" on ollut sallittu. Laki on siis astunut makuuhuoneeseen ja kontrolloin seksuaalisuutta äärimmäisen tiukasti. Asentovalinnan kohdallakaan ei ole kysymys sattumasta. Sillä se, minkä olen oppinut eri asennoista on se, että lähetyssaarnaaja on suunnilleen se huonoin kaikista. (Tarkemmin: Se on huonoin kaikista niistä asennoista jotka eivät ole niin akrobaattisia että ne ovat käytännössä liian vaikeita toteuttaa muuten kuin teoriassa.) Esimerkiksi naisen päälläolo mahdollistaa syvemmän ja monipuolisemman liikehdinnän. Ja lähetyssaarnaajassa mies asettaa ruumiinsa tielle niin että esimerkiksi klitoriksen stimuloimaan pääseminen on hieman vaikeutunut. - Ymmärtäisin toki jos "doggystyle" olisi kielletty koska se pakottaa ihmettelemään sitä miten miehen ja naisen sukupuolielimet ovat niin erikoisen muotoiset että ne sopivat parhaiten yhteen kontta-asennoista. Tämä huomio taas viitaisi ikävällä tavalla Darwinin oppeihin ja ymmärtäisin jos tämä pilaisi joidenkuiden nauttimiskokemuksen. Mutta se, että otetaan juuri se vähiten tyydyttävä asento kuvastaa sitä asennemaailmaa jota seksuaalisuuteen on kohdistettu.
Toki tämä heijastuu avioliittonistituutin arvotukseenkin. Siinä missä esimerkiksi minä korostan sukupuolineutraalia avioliittoa juuri siksi että se mahdollistaa valinnan merkityksen ; Heteroliitto on tämän jälkeen eräänlainen statement oman avioliiton ihannetilasta eikä jokin josta yhteiskunta on päättänyt. Uskovaisten puolella sen sijaan oma näkemys avioliitosta halutaan institutionalisoida koko yhteiskunnan ainoaksi normiksi.
1: On erikoista miten vain heteroille tarkoitettu avioliittopuolustus ylläpitää myös slogania "Lapsella on oikeus sekä isään että äitiin". Tämä on outo koska homot eivät lisäänny. Asia voisi koskea adoptiokeskustelua, jota ei voida yhtäläisyysmerkein liittää avioliitto-oikteuteen. Lausuma on järkevä kun muistetaan miten kristillisyyden rakkauskartta on vääristetty. Eros on korvattu jollain joka on lähinnä sen byrokraattinen ja kylmä parodia-irvikuva.
2: Asiaa on haluttu määritellä. Eli että luotaisiin jokin uusi termi jolla olisi täsmälleen samat oikeudet kuin avioliitolla. Mutta sitä ei kutsuttaisi avioliitoksi vaan vaikkapa "yhteiskunnan hyväksymäksi parisuhteeksi". Tämä korostaa sitä, että avioliitolla halutaan olevan jonkinlainen spesiaalistatus. On hyvä huomata, että homoseksuaalien halua avioliittoon on tärkeää uskovaisille. Esimerkiksi USA:ssa uskonnolliset piirit pahastuivat kun avoliiton juridisia oikeuksia lisättiin. Huolena oli nimenomaan se, että nyt homoseksuaalit eivät enää haluaisi naimisiin. Tämä vihjaa siihen että eri määritelmällä samat oikeudet ei itse asiassa riitä. Vaan halutaan että avioliitolla on spesiaalistatus joka tehdään kaikille mahdollisimman haluttavaksi. Ja tämä haluttavuus kytketään uskontoon.
Tämä on ymmärrettävää koska mystisen ekstaasikokemuksen pahin kilpailija on seksuaalinen nautinto.
Usein mystikot korostavatkin sitä miten aikaansaaminen on sidoksissa seksiin siten että pidättyväisyys ja aika joka seksiin käytetään kulutetaan johonkin muuhun. Kuitenkin seksuaalisuusasenne näkyy tieteen kehityksessä ; Esimerkiksi itämaiset mystikot ovat toki innolla selittämässä jälkikäteen tiedemiesten löytöjä, eli he tulkitsevat monitulkintaisia ja epämääräisiä säkeitään after the fact. Kuitenkin länsimaisessa kulttuurissa tieteen rynnistys liittyy ajallisesti yhteen seksuaalisuuden vapaamielistymisen kanssa. Askeettinen buddhalainen kulttuuri tuskin tuottaisi Versaillesin palatsin kaltaista seksuaalisuuden tuhlailua. On selvää mistä että seksuaalisesti avoimen kulttuurin tuotokset tulkitaan löydön jälkeen mystikkojen piireissä. Mutta kun tutkia pitäisi, he tutkiskelevat mentaalisia harjoitteita saavuttaakseen vuosien työllä jotain jonka rahvainkin runkkari saavuttaa muutamassa minuutissa.
On hyvä huomata, että mystiikkaan ja askeesiin perustuvia kulttureita on ollut useita. Ne eivät ole tieteen kehittymisen kehto. Länsimaissa on toki mystisiä perinteitä, mutta onkin hyvä huomata että kristillisyys ja mystiikka olivat paikalla paljon kauemmin. ; Muutoksen selitykset on järkevintä hakea siitä mikä on muuttuja eikä siitä mikä on vakio. Uskovaisuus on siis hieman kuten videopelit tai hammasharjan käyttö nykymaailmassa. Ne ovat läsnä mutta ne ovat silti selitys vain hyvin harvalle asialle. Kristinuskon läsnäolosta tehdäänkin siis aivan perusajattelua harjoittaen selvästi vääriä ja ylilyöviä tulkintoja. Jos kristillisyydestä olisi hyötyä tieteelle, olisi tiede kehittynt aikaisemmin. Koska ei, joutuvat he after the fact selittelemään erilaisilla ad hoc -rakenteilla sitä miten tieteen löydöt sopivat heidän obskurantteihin riimeihinsä ja selittämättä jää se olennainen. Eli miksi he eivät löytäneet niitä tieteen löytöjä ensikädessä. Skeptikon on helppo huomata syy tähän selityksen löytämiseen mutta innovaation köyhyyteen ; Monitulkintaisuus ja epämääräisyys tarkoittaa sitä että mikä tahansa voidaan sovittaa kun ei ole mitään eksaktia muotoa johon pitäisi osua. Sama epämääräisyys tarjoaa liikaa vaihtoehtoja jotta niistä voitaisiin generoida minkäänlaisia järkeviä ilmiselviä hypoteesejä.
Seksuaalivastaisuus ei siksi olekaan argumentti mystiikan puolelta vain se ainoastaan kuvaa inhoa ekstaattisen kokemuksen helppoutta kohtaan. On selvää kummalle jää tältä kantilta enemmän aikaa tehdä asioita. Mystikoilla kuluu enemmän aikaa orgasmin tavoittleuun joten siitä tulee heille elämäntapa.
Don't do
Jumalaa tarvitaan vain jos kärsit huonosta seksistä. Väitänkin suoraan että jos väheksyt seksiä ja tarvitset Jumalaa et ole harjoittanut seksiä oikein. Uskonto voi siis olla sinulle jos olet paska seksissä ja saat paskaa seksiä. Mystiikka taas on kädettömille wannaberunkkareille sopivaa ajanvietettä. Mystiikka on jotain joka on itse asiassa nähtävänä koko rakkauskäsitteen tuhoamisena, koska siinä vastavuoroisuus ja toisen huomioiminen korvataan itseen ja omiin aistimuksiin käpertymisellä. Mystikko saa masturbatorisia fantasioita joissa ei ole toista persoonaa, vaan fantasia toisesta. (Mikä kuvaa osuvasti masturbaatiota muutenkin.)
Uskonto laajemmin taas on siis niille jotka eivät välitä seksistä mutta joilla on pakkomielle seksistä ja halu kontrolloida kaikkia muitakin tällä henkilökohtaisella saralla. Sekä mystiikkaa että muuta uskontoa yhdistääkin se, että se sopii ajatusmaailmaltaan erityisen hyvin niille joilla on vastenmielisyyttä seksiä kohtaan mutta jotka kuitenkin haluavat saavuttaa seksin tarjoaman ekstaasin. Minun silmiini tämä on likaista ja kaksinaamaista. Joten väitän että usknto sopii erityisen hyvin kaksinaamaisille ihmisille. Jos olet siis uskovainen etkä kaksinaamainen, suosittelen sinua harkitsemaan vakaumustasi uudestaan.
Sikälimikäli Teistä tuntuu että haluatte valitella filosofian epäkunnioittavuudesta tahdon vain huomauttaa että se, mistä tämä teksti tulee on paikka jossa tämänlaista - ja rehellisesti sanoen paljon häijympääkin - tavaraa löytyy. Lakia en riko, mutta lupaan lähestyä laillisuuden rajaa asymptoottisesti aina kun tämäntapaisia tempauksia esiintyy. Kiitos kun ette jatkossakaan rohkene ilmaista näkemystänne suoraan vaan kierrätte mutkan takaa. Se ei toki anna suoraa, keskustelevaa tai reilua vaikutelmaa. Mutta juuri näiden elementtien puute tekeekin siitä rehellisen. Ja tätä hyvettä minäkin arvostan!
Tunnisteet:
agape,
askeesi,
avioliitto,
blog,
diktatuuri,
ekologia,
eros,
etymologia,
Foucault.M,
masturbointi,
mystiikka,
oravan elämää,
philia,
rakkaus,
ruumiinkuva,
seksi,
seksuaalisuus,
totalitarismi,
transsi
tiistai 31. maaliskuuta 2009
LUBH
Kirjoitin aiheesta aikaisemmin. Tämä on asian ympäriltä kaartelua hieman eri tavalla.
Kreikkalaista jakoivat rakkauden kolmeen osaan, oli eros, filia ja agape.
1: Agapella, eli veljellisellä rakkaudella oli kaksi tärkeää vaikutusaluetta: (1) Jumalallinen rakkaus ihmistä kohtaan. (2) Ihmisen erityisen vahva ystävyys Jumalaa ja muita ihmisiä kohtaan. Agape on sitä rakkautta, jota kristittyjä kehotetaan tuntemaan Jumalaa kohtaan. Tämä tiedetään sitä kautta että Paavali seikkaili kreikkalaisten parilla ja tartutti kristinuskon sanomaa. Sama koskee myös ihmisen rakkautta lähimmäisiä kohtaan kuten itseään kohtaan. Tämä rakkauden versio on ollut keskeinen kristinuskossa. Toisaalta myös David Hume ajatteli että ihmisillä on yhteisöllinen tunne, sympatia ja lämpö jota tunnemme muita kohtaan. Hänen tapansa käsitellä tätä tunnetta on myös agape -rakkautta.
2: Eros on nähty muutamallakin tavalla. Platon näki että se oli hyvä asia, se oli ihmisen suuntautumista kohti kauniin ideaa. Tällöin rakkauden kohde ei ole rakastettu itsenään, vaan välineenä: Hän heijasti kauneuden ideaa. Eros on tällöin kauneuden kaipuuta, joka kohdistuu materiaalisen maailman ulkopuolella. Platonista siis rakastettu on eräänlainen väline: Tämä ajatus on sitä että esimerkiksi jonkun ryntäät voisivat olla mitä hienoimmat, mutta ne olisivat kuitenkin vain kalpea aavistus täydellisistä rinnoista. Ja sama koskee tietysti muitakin ominaisuuksia. Platon perusteli tätä sillä, että meillä on kyky asettaa ihmisiä jotenkin kauneusjärjestykseen ; toki voi olla vaikeaa erottaa lähes yhtä kauniita toisistaan, mutta hot-not -linja ei ole kovin satunnainen. Kun voimme tehdä tämän, se tarkoittaa että meillä on mielessämme ajatus jostain mitä lähempänä hotit ovat kun notit taas eivät. Tässä perustelussa on se ongelma, että jos kohteet muistuttavat kauneutta, kauneudella on muoto, ja silloin se selitetään itsellään. Tai sitten tarvittaisiin toinen kauneuden muoto, kauneus nro 2. Mutta tällä olisi samat ongelmat. Platon itsekin huomasi tämän vaikeuden, eikä keksinyt sille vasta -argumenttia. Joten hän teki kuten kaikki ihmiset, eli "kun parempaakaan ei keksitty, pitäydytään vanhassa." Kenties tätä tärkeämpää oli kuitenkin se, että Platonin eros ei ole sama asia kuin halut, jotka hänen persoonassaan olivat olennainen osa ihmistä. Sillä eros oli astetta ylevämpää. Nykyisin eros taas liitetään melko suorasukaisesti seksiin. Sanassa erotiikka se on jo nimessäkin mukana ja pornografiassa ei. Tavallaan tämä eros -sanan puute sanoissa valaisee hieman sitä, mikä ero haluilla ja eroksella oli Platonille. "Sitä voi olla vaikeaa nähdä, mutta sen tunnistaa kun sen näkee".
3: Filia taas on eräänlaista kiintymystä toiseen ihmiseen. Tämä ei ole sama asia kuin agape: (Kristinuskossakaan ei siis esitä että meidän pitäisi tuntea sympatiaa vihamiehiämme kohtaan ja pitää heitä samoin kuin kavereita.) Aristoteles esitti että filia oli mahdollista vain samanarvoisten ihmisten kesken, ja jotka tekevät meitä kohtaan ystävällisiä tekoja : Toisin sanoen filia onnistui sellaisten ihmisten kanssa, joilla oli suunnilleen sama asema, samoja päämääriä, joilla oli samanlaisia kaipuun alueita, joilla oli sama arvomaailma, jotka olivat tyyniä, rauhallisia ja jotka olivat reiluja, tasapuolisia ja oikeudenmukaisia sekä ystävällisiä. Aristoteleestä parhaat ihmiset olivat samalla myös parhaita ystäviä.
Lisäksi näiden lisäksi tunnetaan fin amour, jolla tarkoitetaan ritarillista rakkautta. Idea ei toki ole kristillinen ajatus, vaikka se saikin suosiota keskiaikana. Tämäkin idea on peräisin Platonilta Erikoista kyllä "platoninen rakkaus" ei muutoin suinkaan ollut epäseksuaalista, vaikka Platoninen rakkaus tarkoittaakin yleensä puheessa juuri fin amourin kaltaista seksuaalisesta vedosta vapaata rakkautta. On hyvä muistaa että monissa asioissa keskiaika, etenkin sen alkupuoli, oli filosofisesti melko pysähdyksissä. Se on puhtaasti seksivapaata, ja se ilmenee vain epäitsekkäin teoin ja hienolla käytöksellä. Eri tulkinnoissa tätä katsotaan joko hyvänä tai huonona asiana.
1: Nähdä tämä sublimaationa, jolloin voimavarat siirretään muualle. Tällöin ne voimavarat jotka muuten kuluisivat seksuaalisiin asioihin kanavoidaan muualle ja saadaan aikaan kasvua ja tulosta muualla.
2: Nähdä se tukahduttamisena, jolloin voimavaroja ei vapaudukaan vaan niitä käytetään itse asiassa säätelyyn ja ajatusten piilotteluun, jolloin itse asiassa ei saada aikaan kasvua ja tulosta muualla, vaan päinvastoin.
3: Kolmas tapa on nähdä se vain yhteiskunnallisena ilmiönä, perinnetapana. Tällöin se on neitsytkultti, jossa naisen seksuaalisuutta on pelätty ja se on kahlittu tätä kautta.
Tietenkin voidaan ajatella että ensimmäinen on "aitoa" ja toinen "yritettyä", ja kolmas "pakotettua" ja että ulkopuolinen ei kovin hyvin voi erottaa niitä toisistaan. Jokainen niistä voisi toteutua joskus, ja joskus ne olisivat toisiinsa sekoittuneinakin. Mutta se ei tarkoittaisi sitä että ne eivät toteutuisi tai että ne eivät olisi hyödyllisiä elementtejä asian ymmärtämisessä.
Modernissa maailmassa rakkaus on ollut mutkikas. Jos yksilön sisäinen on persoonaa, rakkauden kohde on vain heijaste tästä. Monesti rakkautta selitetään biologisena ilmiönä, joka selitetään vaikkapa evoluution luomana lisääntymisenvarmennusmenetelmänä. Tämä selittää miten se on ilmaantunut, mutta ei kuvaa itse rakkautta. Olennaisin kysymys on kuitenkin se, onko rakkaus itse asiassa pelkkää himoa, vai liittyykö siihen vain himon tunteita.
Jos vastaat että se on jotain muutakin, voit noudattaa esimerkiksi Platonin viitoittamaa tietä. Mutta jos rakkaus on sinusta vain himoa, et ole välttämättä mikään "Playboyn vakiotilaaja". Tässä lehdessähän korostetaan seksuaalisuuteen liittyvää iloisuutta, sitä kuinka se liittyy tietyllä tavalla moderniin elämäntapaan, ollen jonkinlaista aikuisten leikkiä ja sinällään iloinen asia. Mutta otan kuitenkin esiin niinkin masentavan tyypin, kuin pessimismistään tunnetuksi tulleen Schopenhauerin. Hänen elämäntahtonsa oli sokea voima, joka pyrki vain siihen että hankit sellaisia puolisoita, että saat mahdollisimman normaaleja jälkeläisiä. Tällöin poikamaiset etsivät tyttömäisiä, aggressiiviset rauhallisia, aktiiviset passiivisia ja niin edes päin. Tällöin ihmiset saavat mahdollisimman erilaiset puolisot kuin mitä he itse olivat ja tätä kautta heidän parisuhteensa oli onnistunut. Mutta onnellisuus ei kuulunut kuvioihin alun perinkään. Potra ja elinkykyinen jälkeläinen oli tärkeämpää. Schopenhauer korosti että tätä ei tehdä tietoisesti, vaan että jos esimerkiksi rakastumme ihmisen rahoihin, elämäntahto huijaa meidät luulemaan että rakastamme niiden omistajaa. Tätä kautta rahojen omistaja ei tule huomaamaan vilppiä ja jälkeläisesi saa käyttöönsä rahaa, joka auttaa tämän hengissä pysymisessä. Joka oli elämäntahdon tavoite. Schopenhauerin teesi lisääntymisen ja pessimismin vuoksi on tiivistettävästi ronskisti lauseeseen "Kaikki menee päin vittua." Sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti.
Itse asiassa itseäni hieman häiritsee lähes kaikissa rakkauskäsityksissä, etenkin naisen ja miehen parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen liittyvässä rakkaudessa, se että niissä ei juurikaan ajatella että rakastettaisiin kohdetta. Rakastetut tuntuvat aina olevan välineitä, eivät itsessään arvokkaita. Platonilla kauneuden tavoitteluun, Schopenhauerilla rakastettu on elämäntahdon toteutumisen välikappale, jolla on vain oikeat ominaisuudet, eli keinot päämäärään. Miltei tuntuisi siltä että filia, ei eros olisi lähempänä sitä romanttista rakkautta, jota ainakin viihde pursuaa. Ehkä se johtuu siitä että ainakaan perinteiset filosofit eivät ole saaneet tarpeeksi - toisin kuin elokuvaohjaajat, jotka ovat "lööpeistä tuttuja" aiheeseen liittyvistä elämäntavoistaan.
Sanskriitin sana lubh on likimain samaa kuin suomen sana kaipaus. Se on kuitenkin esimerkiksi englannin kielen love -sanan kantamuoto. Ismo Alanko ei liity asiaan tämän kummemmin.
Kreikkalaista jakoivat rakkauden kolmeen osaan, oli eros, filia ja agape.
1: Agapella, eli veljellisellä rakkaudella oli kaksi tärkeää vaikutusaluetta: (1) Jumalallinen rakkaus ihmistä kohtaan. (2) Ihmisen erityisen vahva ystävyys Jumalaa ja muita ihmisiä kohtaan. Agape on sitä rakkautta, jota kristittyjä kehotetaan tuntemaan Jumalaa kohtaan. Tämä tiedetään sitä kautta että Paavali seikkaili kreikkalaisten parilla ja tartutti kristinuskon sanomaa. Sama koskee myös ihmisen rakkautta lähimmäisiä kohtaan kuten itseään kohtaan. Tämä rakkauden versio on ollut keskeinen kristinuskossa. Toisaalta myös David Hume ajatteli että ihmisillä on yhteisöllinen tunne, sympatia ja lämpö jota tunnemme muita kohtaan. Hänen tapansa käsitellä tätä tunnetta on myös agape -rakkautta.
2: Eros on nähty muutamallakin tavalla. Platon näki että se oli hyvä asia, se oli ihmisen suuntautumista kohti kauniin ideaa. Tällöin rakkauden kohde ei ole rakastettu itsenään, vaan välineenä: Hän heijasti kauneuden ideaa. Eros on tällöin kauneuden kaipuuta, joka kohdistuu materiaalisen maailman ulkopuolella. Platonista siis rakastettu on eräänlainen väline: Tämä ajatus on sitä että esimerkiksi jonkun ryntäät voisivat olla mitä hienoimmat, mutta ne olisivat kuitenkin vain kalpea aavistus täydellisistä rinnoista. Ja sama koskee tietysti muitakin ominaisuuksia. Platon perusteli tätä sillä, että meillä on kyky asettaa ihmisiä jotenkin kauneusjärjestykseen ; toki voi olla vaikeaa erottaa lähes yhtä kauniita toisistaan, mutta hot-not -linja ei ole kovin satunnainen. Kun voimme tehdä tämän, se tarkoittaa että meillä on mielessämme ajatus jostain mitä lähempänä hotit ovat kun notit taas eivät. Tässä perustelussa on se ongelma, että jos kohteet muistuttavat kauneutta, kauneudella on muoto, ja silloin se selitetään itsellään. Tai sitten tarvittaisiin toinen kauneuden muoto, kauneus nro 2. Mutta tällä olisi samat ongelmat. Platon itsekin huomasi tämän vaikeuden, eikä keksinyt sille vasta -argumenttia. Joten hän teki kuten kaikki ihmiset, eli "kun parempaakaan ei keksitty, pitäydytään vanhassa." Kenties tätä tärkeämpää oli kuitenkin se, että Platonin eros ei ole sama asia kuin halut, jotka hänen persoonassaan olivat olennainen osa ihmistä. Sillä eros oli astetta ylevämpää. Nykyisin eros taas liitetään melko suorasukaisesti seksiin. Sanassa erotiikka se on jo nimessäkin mukana ja pornografiassa ei. Tavallaan tämä eros -sanan puute sanoissa valaisee hieman sitä, mikä ero haluilla ja eroksella oli Platonille. "Sitä voi olla vaikeaa nähdä, mutta sen tunnistaa kun sen näkee".
3: Filia taas on eräänlaista kiintymystä toiseen ihmiseen. Tämä ei ole sama asia kuin agape: (Kristinuskossakaan ei siis esitä että meidän pitäisi tuntea sympatiaa vihamiehiämme kohtaan ja pitää heitä samoin kuin kavereita.) Aristoteles esitti että filia oli mahdollista vain samanarvoisten ihmisten kesken, ja jotka tekevät meitä kohtaan ystävällisiä tekoja : Toisin sanoen filia onnistui sellaisten ihmisten kanssa, joilla oli suunnilleen sama asema, samoja päämääriä, joilla oli samanlaisia kaipuun alueita, joilla oli sama arvomaailma, jotka olivat tyyniä, rauhallisia ja jotka olivat reiluja, tasapuolisia ja oikeudenmukaisia sekä ystävällisiä. Aristoteleestä parhaat ihmiset olivat samalla myös parhaita ystäviä.
Lisäksi näiden lisäksi tunnetaan fin amour, jolla tarkoitetaan ritarillista rakkautta. Idea ei toki ole kristillinen ajatus, vaikka se saikin suosiota keskiaikana. Tämäkin idea on peräisin Platonilta Erikoista kyllä "platoninen rakkaus" ei muutoin suinkaan ollut epäseksuaalista, vaikka Platoninen rakkaus tarkoittaakin yleensä puheessa juuri fin amourin kaltaista seksuaalisesta vedosta vapaata rakkautta. On hyvä muistaa että monissa asioissa keskiaika, etenkin sen alkupuoli, oli filosofisesti melko pysähdyksissä. Se on puhtaasti seksivapaata, ja se ilmenee vain epäitsekkäin teoin ja hienolla käytöksellä. Eri tulkinnoissa tätä katsotaan joko hyvänä tai huonona asiana.
1: Nähdä tämä sublimaationa, jolloin voimavarat siirretään muualle. Tällöin ne voimavarat jotka muuten kuluisivat seksuaalisiin asioihin kanavoidaan muualle ja saadaan aikaan kasvua ja tulosta muualla.
2: Nähdä se tukahduttamisena, jolloin voimavaroja ei vapaudukaan vaan niitä käytetään itse asiassa säätelyyn ja ajatusten piilotteluun, jolloin itse asiassa ei saada aikaan kasvua ja tulosta muualla, vaan päinvastoin.
3: Kolmas tapa on nähdä se vain yhteiskunnallisena ilmiönä, perinnetapana. Tällöin se on neitsytkultti, jossa naisen seksuaalisuutta on pelätty ja se on kahlittu tätä kautta.
Tietenkin voidaan ajatella että ensimmäinen on "aitoa" ja toinen "yritettyä", ja kolmas "pakotettua" ja että ulkopuolinen ei kovin hyvin voi erottaa niitä toisistaan. Jokainen niistä voisi toteutua joskus, ja joskus ne olisivat toisiinsa sekoittuneinakin. Mutta se ei tarkoittaisi sitä että ne eivät toteutuisi tai että ne eivät olisi hyödyllisiä elementtejä asian ymmärtämisessä.
Modernissa maailmassa rakkaus on ollut mutkikas. Jos yksilön sisäinen on persoonaa, rakkauden kohde on vain heijaste tästä. Monesti rakkautta selitetään biologisena ilmiönä, joka selitetään vaikkapa evoluution luomana lisääntymisenvarmennusmenetelmänä. Tämä selittää miten se on ilmaantunut, mutta ei kuvaa itse rakkautta. Olennaisin kysymys on kuitenkin se, onko rakkaus itse asiassa pelkkää himoa, vai liittyykö siihen vain himon tunteita.
Jos vastaat että se on jotain muutakin, voit noudattaa esimerkiksi Platonin viitoittamaa tietä. Mutta jos rakkaus on sinusta vain himoa, et ole välttämättä mikään "Playboyn vakiotilaaja". Tässä lehdessähän korostetaan seksuaalisuuteen liittyvää iloisuutta, sitä kuinka se liittyy tietyllä tavalla moderniin elämäntapaan, ollen jonkinlaista aikuisten leikkiä ja sinällään iloinen asia. Mutta otan kuitenkin esiin niinkin masentavan tyypin, kuin pessimismistään tunnetuksi tulleen Schopenhauerin. Hänen elämäntahtonsa oli sokea voima, joka pyrki vain siihen että hankit sellaisia puolisoita, että saat mahdollisimman normaaleja jälkeläisiä. Tällöin poikamaiset etsivät tyttömäisiä, aggressiiviset rauhallisia, aktiiviset passiivisia ja niin edes päin. Tällöin ihmiset saavat mahdollisimman erilaiset puolisot kuin mitä he itse olivat ja tätä kautta heidän parisuhteensa oli onnistunut. Mutta onnellisuus ei kuulunut kuvioihin alun perinkään. Potra ja elinkykyinen jälkeläinen oli tärkeämpää. Schopenhauer korosti että tätä ei tehdä tietoisesti, vaan että jos esimerkiksi rakastumme ihmisen rahoihin, elämäntahto huijaa meidät luulemaan että rakastamme niiden omistajaa. Tätä kautta rahojen omistaja ei tule huomaamaan vilppiä ja jälkeläisesi saa käyttöönsä rahaa, joka auttaa tämän hengissä pysymisessä. Joka oli elämäntahdon tavoite. Schopenhauerin teesi lisääntymisen ja pessimismin vuoksi on tiivistettävästi ronskisti lauseeseen "Kaikki menee päin vittua." Sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti.
Itse asiassa itseäni hieman häiritsee lähes kaikissa rakkauskäsityksissä, etenkin naisen ja miehen parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen liittyvässä rakkaudessa, se että niissä ei juurikaan ajatella että rakastettaisiin kohdetta. Rakastetut tuntuvat aina olevan välineitä, eivät itsessään arvokkaita. Platonilla kauneuden tavoitteluun, Schopenhauerilla rakastettu on elämäntahdon toteutumisen välikappale, jolla on vain oikeat ominaisuudet, eli keinot päämäärään. Miltei tuntuisi siltä että filia, ei eros olisi lähempänä sitä romanttista rakkautta, jota ainakin viihde pursuaa. Ehkä se johtuu siitä että ainakaan perinteiset filosofit eivät ole saaneet tarpeeksi - toisin kuin elokuvaohjaajat, jotka ovat "lööpeistä tuttuja" aiheeseen liittyvistä elämäntavoistaan.
Sanskriitin sana lubh on likimain samaa kuin suomen sana kaipaus. Se on kuitenkin esimerkiksi englannin kielen love -sanan kantamuoto. Ismo Alanko ei liity asiaan tämän kummemmin.
Tunnisteet:
agape,
Alanko,
Aristoteles,
elämäntahto,
eros,
erotiikka,
filia,
fin amour,
halut,
Hume,
neitsytkultti,
Paavali,
Platon,
pornografia,
rakkaus,
romantiikka,
Schopenhauer,
seksuaalisuus,
sublimaatio,
tukahduttaminen
keskiviikko 28. toukokuuta 2008
Rakkaus.
"What is love / Baby no hurt me / no hurt me / no more!"
(Haddaway, "What is Love")
Henkilö voi rakastaa kahvia tai hyviä viinejä tai vaikka lännenelokuvia tai trancea. Hän voi rakastaa esimerkiksi mietiskelyä, rukoilun kautta tulevaa yhteyttä Herraan tai filosofiaa. Hieman erilaista rakastamista voi olla sellainen, joka kohdistuu koiraan tai kissaan. (Onko kaloihin kohdistuva rakkaus jotain erilaista, kun niillä on vähemmän tietoisuutta tai ainakin kommunikaatiota ihmisten kanssa tasolla, jota kissoilla ja koirilla on?). Sitten voidaan tietysti rakastaa ystäviä, perhettä. (Onko tämä jotenkin erilaista suhteessa eläimiin? Esimerkiksi minulla on ryhmässä eräs henkilö, jonka poni sairastui ja tämä oli tietysti aivan huolesta soikeana, kun hänen eläinystävänsä oli pulassa sädetulehduksen kanssa. Ja minä ihan suoraan kysyin yksi aamu ensimmäiseksi että "miten poni voi", vinoilin siitä että "enhän minä tietysti sinusta välitä, vaan siitä ponista jota en ole koskaan nähnyt..") Ja sitten on se oma lukunsa niille puolisoille.
Esimerkissäni olen ottanut tarkoituksella hieman erilaisia esimerkkejä. Esimerkiksi sellaisia joissa rakkaus viittaa siihen että pitää jostain aktiviteetista paljon. Toinen esimerkki on sitten sellainen, joka antaa elämälle sisältöä ja kertoo minkälainen yksilö olen, joka on sama asia kuin sanoisi että arvostan näitä asioita. Kuitenkin monesti rakkaus rajataan nimen omaan eläimiin, muihin ihmisiin, perheeseen tai puolisoihin. Ehkäpä siis minunkin on syytä rajoittua tälläiseen näkemykseen.
Kreikkalaiset olivat perinteisesti jakaneet rakkauden kolmeen osaan:
1: eros, joka tarkoitti intohimoa, tyypillisesti seksuaalista tai ainakin hyvin sen tapaista ja tasoista tunnetta. Tätä rakkautta on usein yhdistetty itsekkyyteen ja egosentrisyytteen. Toisaalta siihen on yhdistetty myös hyviä asioita. Esimerkiksi Sokrates ymmärsi että seksuaalinen himo oli yhdenlainen reagointi kauneuteen. Tämä tarkoitti sitä, että se ei ollut ainakaan täysin pahaa.
2: agape, joka tarkoittaa veljellistä rakkautta, jossa rakkaus on spontaania, eikä sitä lainkaan motivoi oma etu. Toisin sanoen agapea ei synny siksi, että jokin kohde on arvokas, mutta sen takia että johonkin kohdistetaan agapea, siitä tulee arvokas. Kristillisessä dualismissa tämä on usein nähty olevan yhdistämättömissä erokseen. Toisaalta osa o sitä mieltä, nämä esiintyvät aina yhdessä koska rakkaus on aina näiden sekoitus harmaan sävyjä; Kumpikaan ei oikein koskaan esiinny täysin puhtaana.
3: philia, joka taas tarkoittaa ystävällismielisiä tunteita. Näitä voidaan kohdistaa ystäviin tai vaikka naapyureihin tai bisnestuttaviin. Aivan kuten eroskin, philia on ymmärretty olevan vastaus hyviin ominaisuuksiin. Monet filosofit, esimerkiksi L. Thomas, ovatkin miettineet, onko philian ja eroksen välinen ero/suhde se, että eros on philiaa, johon liittyy seksuaalinen vire. Kun toiset filosofit, kuten Alan Soble, ovat taas yrittäneet erottaa eroksen "pelkästä kiimasta", erottelua on kuitenkin aika vaikea tehdä.
Romanttista rakkautta taas on määritelty muun muassa:
1: Tunteeksi joka luo arvon toiselle.
2: Seksuaalissävytteiseksi rakkaudeksi.
Tämä tarkoittaa sitä, että se ei oikein tunnu sopivan mihinkään yksittäiseen kategoriaan. Jos rakkaus olisi pelkkää agapea, ei rakkauteen liittyisi seksuaalisuutta. Tämä asia liittyy kuitenkin romanttiseen rakkauteen melko tiiviisti. (Näin ainakin päättelen omien kokemusteni sekä esimerkiksi fundamentalistikristittyjen innosta tuomita homojen parisuhde ja kieltämällä heidän välisensä rakkaus tuomitsemalla se -hieman keskenään ristiriitaiesti- "luonnottomaksi" ja "eläimelliseksi". Seksuaalinen käyttäytyminen näyttää kuuluvan kaikissa kulttuureissa mukaan kuvioon erottamattomasti.) Erosta näytetään tarvittavan, jotta puolisoiden välinen rakkaus eroaisi syvästä ystävyydestä. Toisaalta syyksi sekoittumiseen voidaan nähdä esimerkiksi se, että agape joka toiseen kohdistuu muuttaa kohteen arvokkaaksi, jolloin siihen voidaan sekoittaa myös erosta, joka arvostaa juuri tätä arvoa. Tosin tällöin henkilö tavallaan kiihottuu omasta rakkaudestaan, minkä ainakin minä koen hieman erikoiseksi, eräänlaiseksi itserakkauden vastineeksi.
Tietenkin, jotta filosofinen analyysi voisi sanoa mitään rakkaudesta sen tulisi voida erottaa pelkkä positiivinen tuntemus rakkaudesta. Tosin oma lukunsa on se, voiko se sanoa mitään, mutta yritetään kuitenkin.
1: Ero ystävyydessä ja rakkaudessa on "syvyys", eli erot olisivat määrällisiä: Eli rakkaus ei olisikaan mitään laadullisesti erilaista, vaan sitä olisi enemmän. Ero on silloin ikään kuin köyhän lompakossa olevat rahat ja rikkaan lompakossa olevat rahat: Ero ei ole rahassa, molemmilla on samoja kolikoita ja jos otamme molempien lompakosta yhden ja sekoitamme niitä aikansa, emme tiedä kumpi on peräisin kumman lompakossa. Ero on siis vain kolikoiden määrässä.
2: Toisaalta Irving Singer ja Robert Brown ovat ajatelleet pitämisen ja rakkauden eron olevan enemmänkin "desiring"; Pitämisessä arvo ja haluttavuus on pelkästään välinearvoa. Siinä halutaan kohdetta vain koska se täyttää tietyt ehdot. (Kuten että sillä on riittävän hyvä naama jotta sillä voi päteä seurapiirien illanistujaisissa.) Rakkaudessa taas kohteella on myös itseisarvoa.
3: Rakkautta voidaan nähdä myös arvostuksena, joka tehdään tiettyjen asioiden kautta. Tässä rakkaus on yhteyttä, joka saadaan toisen kanssa. Kun rakastetaan, ollaan tutkimusretkellä toisessa ja itsessä. "Värähdellään samalla aallonpituudella." Tässä rakkaus nähdään oikeutuksena sillä se vaatii työtä. Ja tietenkin yhteytenä. Kuvaavana on R. Scrutonin sitaatti: Hänen mukaansa rakkautta on olemassa "just so soon as reciprocity becomes community: that is, just so soon as all distinction between my interests and your interests is overcome". Tähän näkemykseen liittyy rakkauden itseisarvo; Tilanne muuttuu hieman mielenkiintoiseksi, jos rakkauteen liittyy ajatus huolenpidosta, tai kiinnostus rakkaan parhaasta. Sillä tämä vaatii sen, että otat rakkaasi arviointiin, eli mietit mitkä ovat hänen vahvuutensa ja heikkoutensa. Tämä taas vaatii arviointia. Voidaan siis ajatella että tämän tyyliseen rakkauteen liittyy myös toisen heikkouksien tunteminen, ja niidenkin hyväksyminen ja huomioon ottaminen.
4: Rakkaus on vain rakkautta, tunteena, emootiona. Sen erottaa ystävyydestä se, että ystävä tuntuu ystävältä ja rakas tuntuu rakkaalta. Tässä näkemyksessä rakkaus on kompleksi tunneside, joka kohdistuu toiseen yksilöön. Näkemyksen vahvuus ja heikkous on siinä, että tämä tunneside itse toimii arvottajana, jolloin rakkaudelle ei tarvita formaalia objektia. (Toisaalta jos rakkaus on jokin jakamaton elementti, joka koostuu vain itsestään, sitä ei voida lainkaan pilkkoa osaelementeiksi, jolloin täytyisi olla jokin erillinen rakkauselementti, "rakkauden idea". Rakkaus on siis perustunne samaan tapaan kuin vaikka viha tai hilpeys.)
5: Rakkaus voi kohdistua vain yhteen henkilöön, muu on vain pitämistä. "On vain se oikea, jolle on tarkoitettu". Tässäkin näkemyksessä ajatellaan syvä yhteys, mutta tähän ei liity työtä. Asiat sujuvat kuin itsekseen, ja molemmat ovat toisilleen automaattisesti sopivia. Tässä näkemyksissä rakastavaiset muodostavat oman entiteettinsä, "me". He kuvainnollisesti Raamatun lauseeksi jossa viitataan "muuttuvat yhdeksi lihaksi". Kriitikoiden mukaan yhteys on liioiteltua, koska se vaatisi jonkinlaista yliluonnollista sitojaa ja toisaalta sen vuoksi, että täläisessä fuusiossa katoaa yksilöiden autonomia: Tämä taas on tärkeää, jos ajatellaan että rakkauteen liittyy sellaisia asioita kuin valinnanvapaus ja siihen liittyvä vastuu.
Lyhyesti voitaisiin sanoa että rakkausnäkemykset voidaan jakaa seuraavasti:
1: Rakkaus henkisenä ja/tai ruumiillisena yhteytenä.
2: Rakkaus arvostuksena.
3: Rakkaus tunteena (kuten himona tai puhtaana välittämisenä.)
4: Rakkaus huolehtimisena ja välittämisenä.
Yleisesti muut näkemykset ovat näiden yhdistelmiä. Kenties eniten fuusioita harjoittava näkemys on Fisherin katsantotapa: Hänestä rakkaus on tila, jossa yhdistyvät rakastavaisten välittämiset, huolet, emootiot, halut ja toiminta.
Lisäksi on esitetty että rakkaus on kulttuurillinen ilmiö. Että tosiasiassa rakkaus on erilaista länsimaissa ja esimerkiksi itämaissa. Tässä näkemyksessä sanotaan likimain että "Euroopassa lähdetään kovalla liekillä ja poltetaan loppuun ja itämaissa lähdetään pienellä liekillä ja lämmitetään kauan." Tämä tarkoittaa sitä, että rakkaus on kulttuurillinen arvostustoimenpide. Toinen hieman tästä poikkeava lähestymistapa on ajatella että rakkaus on individuaalista: Kukaan ei voi määritellä sitä toiselle, ja kaikki voivat puhua "vain omasta puolestaan". Rakkaus on tässä näkemyksessä täydellisen subjektiivinen asia, jota ei voida lainkaan käsitellä objektiivisesti. Ja siksi se on tuomittu aina pakenemaan tarkkaa määrittelyä ja sortumaan erilaisiin harmaan sävyihin.
Sitten on aika vertailla paria näkemystä. Valitsin Arthur Schopenhauerin ja Jean-Paul Sartren. Valinta ei ollut sattumaa.
Schopenhauerista rakkaus oli elämäntahtoa. Ja Rakkaus on tunne, jota ei Shopenhauerin mukaan voi aloittaa eikä lopettaa järkeilyllä. Hänen näkemyksensä mukaan ihminen ei rakastu satunnaiseen ihmiseen, vaan sen sijaan hän valitsee sellaisen, joka pistää jälkeläiset "kohti keskiarvoa". eli että likipitäen, että lihavuuteen taipuvaiset hakevat laihoja luikkuja puolisoikseen. Schopenhauerista tämä turvaa sen, että jälkeläinen ei olisi luonnonoikku. Tosin lopputuloksena Schopenhauerista oli se, että ihmiset rakastuvat juuri sellaisiin ihmisiin, jotka sopivat hänelle itselleen mahdollisimman huonosti. Elämäntahto ohjasi rakkauden avulla ihmiset tuottamaan terveitä jälkeläisiä, hintana oli rakastavaisten onnettomuus.
Sartresta rakkaus on suhde tietoisuuden ja ulkopuolisen maailman välillä. Eli henkilö kokee jotain suhteessa tiettyyn soluista koostuvaan kompleksiin. Tämä korostaa sitä että rakkaus ei niinkään ole tunnetila, kuin reagointi. Sartre huomauttaa että vaikka voisimme pidättäytyä ulkoisista teoista, sekin on reagointi. (Sartrellahan tärkeä elementti on valinta. Ja hänen valitsemisessaan myös valitsematta jättäminenkin on valinta. Siksi hänestä ihminen on tuomittu vapauteen eli kahlehdittu vastuuseen.) Rakastavalla on suhde maailman, tai tarkemmin sen osan, kanssa. Sisäinen tila ei Sartrella eroa ulkoisesta tilasta, koska kaikki tietoisuus on tietoisuutta jostain ja teon tekemättä jättäminen ei tarkoita että itse suorite ei kävisi tietoisuudessa. Sartresta rakkaus on valinta. Hän korostaa että rakkaus ei ole mitään (eroksen kaltaista) tunnetta, joka hairahduttaisi ihmisen mielen pois tolaltaan ja veisi häneltä kyvyn ajatella vaihtoehtoja. Sartre oli siinä määrin romantikko, että hänestä rakkaudella tuli olla arvoa, ja arvo syntyi vain sitä kautta että rakastava valitsee tekonsa, eikä ole valinnanvapaudeton kone. Tosin tämän seurauksena Sartren mallissa myös henkilön itsensä päättämä rakkaus on arvokasta. Eli jos henkilö itse valitsee toimivansa kiltisti ja sitoutuvansa toiseen, se on rakkautta (Josta päästään siihen että ilman emootioita tehty parisuhteeseen sitoutuminen on arvokasta rakkautta.) Sartren mukaan on eroa sillä onko rakkaus tullut itsestään vai onko se päätetty, mutta erot ovat vain eri tasoilla ja niihin sitoutuminen on arvopainotteista, enemmän mielipideasiaa. Sartren rakkaus on aina yksilöön kohdistuvaa rakkautta. Hänestä emme voi nähdä toisen tietoisuutta, koska meillä on vain oma eksistenssimme. Tämä tarkoittaa sitä että rakkauden kohde ei ole meille koskaan täysin vapaa ja kokeva yksilö - kuten me itse olemme itsellemme. Tämä tarkoittaa sitä, että hän on meille kohde. Tämä korostuu Sartren mukaan erilaisissa rajoitteissa: Useinhan rakkaudessa molemmat tekevät uhrauksia, jotta homma onnistuisi. Kuitenkaan meillä ei ole mitään taetta siitä että toinen rakastaisi tulevaisuudessa. Rakkauskin on arvokasta vain koska se on valinta, joten on valittava uudestaan. Sartren mukaan emme voi erota vapaudestamme, ja jos rakastan toista muka vapaana samalla ajatellen, että hän ei käytä vapauttaan kaikessa laajuudessamme ja haluten rajata toisen valinnanvapautta esimerkiksi mustasukkaisesti, esineellistän pakosti toisen, vien häneltä arvon.
Tästä taas mieleeni tulee Dan Simmonsin "Endymion" -sarja. Siinähän Aenea oli miettinyt puhetta, jossa tiivistyisi se, mitä hän haluaa sanoa ihmiskunnalle. Hän oli yrittänyt tehdä siitä mahdollisimman lyhyen. Hän päätyi lopputulokseen "valitse uudestaan." Kirjan sankari, Endymion, kokee lauseen siten, että ensimmäinen valinta on yleensä väärä, ja sitä pitäisi korjata. Myöhemmin hänen "silmänsä avautuvat" tästä pessimismistä ja päätyvätkin ajattelemaan, että valinnassa voi valita saman lopputuloksen uudestaan. Hän voi siksi valita rakkautensa Aeneaan joka ikinen päivä uudestaan ja uudestaan: "Kyllä.")
Schopenhauer ja Sartre olivat kuitenkin yksimielisiä siitä, että parisuhde toimii parhaitten sellaisen ihmisen kanssa, joka on mahdollisimman samanlainen.
(Haddaway, "What is Love")
Henkilö voi rakastaa kahvia tai hyviä viinejä tai vaikka lännenelokuvia tai trancea. Hän voi rakastaa esimerkiksi mietiskelyä, rukoilun kautta tulevaa yhteyttä Herraan tai filosofiaa. Hieman erilaista rakastamista voi olla sellainen, joka kohdistuu koiraan tai kissaan. (Onko kaloihin kohdistuva rakkaus jotain erilaista, kun niillä on vähemmän tietoisuutta tai ainakin kommunikaatiota ihmisten kanssa tasolla, jota kissoilla ja koirilla on?). Sitten voidaan tietysti rakastaa ystäviä, perhettä. (Onko tämä jotenkin erilaista suhteessa eläimiin? Esimerkiksi minulla on ryhmässä eräs henkilö, jonka poni sairastui ja tämä oli tietysti aivan huolesta soikeana, kun hänen eläinystävänsä oli pulassa sädetulehduksen kanssa. Ja minä ihan suoraan kysyin yksi aamu ensimmäiseksi että "miten poni voi", vinoilin siitä että "enhän minä tietysti sinusta välitä, vaan siitä ponista jota en ole koskaan nähnyt..") Ja sitten on se oma lukunsa niille puolisoille.
Esimerkissäni olen ottanut tarkoituksella hieman erilaisia esimerkkejä. Esimerkiksi sellaisia joissa rakkaus viittaa siihen että pitää jostain aktiviteetista paljon. Toinen esimerkki on sitten sellainen, joka antaa elämälle sisältöä ja kertoo minkälainen yksilö olen, joka on sama asia kuin sanoisi että arvostan näitä asioita. Kuitenkin monesti rakkaus rajataan nimen omaan eläimiin, muihin ihmisiin, perheeseen tai puolisoihin. Ehkäpä siis minunkin on syytä rajoittua tälläiseen näkemykseen.
Kreikkalaiset olivat perinteisesti jakaneet rakkauden kolmeen osaan:
1: eros, joka tarkoitti intohimoa, tyypillisesti seksuaalista tai ainakin hyvin sen tapaista ja tasoista tunnetta. Tätä rakkautta on usein yhdistetty itsekkyyteen ja egosentrisyytteen. Toisaalta siihen on yhdistetty myös hyviä asioita. Esimerkiksi Sokrates ymmärsi että seksuaalinen himo oli yhdenlainen reagointi kauneuteen. Tämä tarkoitti sitä, että se ei ollut ainakaan täysin pahaa.
2: agape, joka tarkoittaa veljellistä rakkautta, jossa rakkaus on spontaania, eikä sitä lainkaan motivoi oma etu. Toisin sanoen agapea ei synny siksi, että jokin kohde on arvokas, mutta sen takia että johonkin kohdistetaan agapea, siitä tulee arvokas. Kristillisessä dualismissa tämä on usein nähty olevan yhdistämättömissä erokseen. Toisaalta osa o sitä mieltä, nämä esiintyvät aina yhdessä koska rakkaus on aina näiden sekoitus harmaan sävyjä; Kumpikaan ei oikein koskaan esiinny täysin puhtaana.
3: philia, joka taas tarkoittaa ystävällismielisiä tunteita. Näitä voidaan kohdistaa ystäviin tai vaikka naapyureihin tai bisnestuttaviin. Aivan kuten eroskin, philia on ymmärretty olevan vastaus hyviin ominaisuuksiin. Monet filosofit, esimerkiksi L. Thomas, ovatkin miettineet, onko philian ja eroksen välinen ero/suhde se, että eros on philiaa, johon liittyy seksuaalinen vire. Kun toiset filosofit, kuten Alan Soble, ovat taas yrittäneet erottaa eroksen "pelkästä kiimasta", erottelua on kuitenkin aika vaikea tehdä.
Romanttista rakkautta taas on määritelty muun muassa:
1: Tunteeksi joka luo arvon toiselle.
2: Seksuaalissävytteiseksi rakkaudeksi.
Tämä tarkoittaa sitä, että se ei oikein tunnu sopivan mihinkään yksittäiseen kategoriaan. Jos rakkaus olisi pelkkää agapea, ei rakkauteen liittyisi seksuaalisuutta. Tämä asia liittyy kuitenkin romanttiseen rakkauteen melko tiiviisti. (Näin ainakin päättelen omien kokemusteni sekä esimerkiksi fundamentalistikristittyjen innosta tuomita homojen parisuhde ja kieltämällä heidän välisensä rakkaus tuomitsemalla se -hieman keskenään ristiriitaiesti- "luonnottomaksi" ja "eläimelliseksi". Seksuaalinen käyttäytyminen näyttää kuuluvan kaikissa kulttuureissa mukaan kuvioon erottamattomasti.) Erosta näytetään tarvittavan, jotta puolisoiden välinen rakkaus eroaisi syvästä ystävyydestä. Toisaalta syyksi sekoittumiseen voidaan nähdä esimerkiksi se, että agape joka toiseen kohdistuu muuttaa kohteen arvokkaaksi, jolloin siihen voidaan sekoittaa myös erosta, joka arvostaa juuri tätä arvoa. Tosin tällöin henkilö tavallaan kiihottuu omasta rakkaudestaan, minkä ainakin minä koen hieman erikoiseksi, eräänlaiseksi itserakkauden vastineeksi.
Tietenkin, jotta filosofinen analyysi voisi sanoa mitään rakkaudesta sen tulisi voida erottaa pelkkä positiivinen tuntemus rakkaudesta. Tosin oma lukunsa on se, voiko se sanoa mitään, mutta yritetään kuitenkin.
1: Ero ystävyydessä ja rakkaudessa on "syvyys", eli erot olisivat määrällisiä: Eli rakkaus ei olisikaan mitään laadullisesti erilaista, vaan sitä olisi enemmän. Ero on silloin ikään kuin köyhän lompakossa olevat rahat ja rikkaan lompakossa olevat rahat: Ero ei ole rahassa, molemmilla on samoja kolikoita ja jos otamme molempien lompakosta yhden ja sekoitamme niitä aikansa, emme tiedä kumpi on peräisin kumman lompakossa. Ero on siis vain kolikoiden määrässä.
2: Toisaalta Irving Singer ja Robert Brown ovat ajatelleet pitämisen ja rakkauden eron olevan enemmänkin "desiring"; Pitämisessä arvo ja haluttavuus on pelkästään välinearvoa. Siinä halutaan kohdetta vain koska se täyttää tietyt ehdot. (Kuten että sillä on riittävän hyvä naama jotta sillä voi päteä seurapiirien illanistujaisissa.) Rakkaudessa taas kohteella on myös itseisarvoa.
3: Rakkautta voidaan nähdä myös arvostuksena, joka tehdään tiettyjen asioiden kautta. Tässä rakkaus on yhteyttä, joka saadaan toisen kanssa. Kun rakastetaan, ollaan tutkimusretkellä toisessa ja itsessä. "Värähdellään samalla aallonpituudella." Tässä rakkaus nähdään oikeutuksena sillä se vaatii työtä. Ja tietenkin yhteytenä. Kuvaavana on R. Scrutonin sitaatti: Hänen mukaansa rakkautta on olemassa "just so soon as reciprocity becomes community: that is, just so soon as all distinction between my interests and your interests is overcome". Tähän näkemykseen liittyy rakkauden itseisarvo; Tilanne muuttuu hieman mielenkiintoiseksi, jos rakkauteen liittyy ajatus huolenpidosta, tai kiinnostus rakkaan parhaasta. Sillä tämä vaatii sen, että otat rakkaasi arviointiin, eli mietit mitkä ovat hänen vahvuutensa ja heikkoutensa. Tämä taas vaatii arviointia. Voidaan siis ajatella että tämän tyyliseen rakkauteen liittyy myös toisen heikkouksien tunteminen, ja niidenkin hyväksyminen ja huomioon ottaminen.
4: Rakkaus on vain rakkautta, tunteena, emootiona. Sen erottaa ystävyydestä se, että ystävä tuntuu ystävältä ja rakas tuntuu rakkaalta. Tässä näkemyksessä rakkaus on kompleksi tunneside, joka kohdistuu toiseen yksilöön. Näkemyksen vahvuus ja heikkous on siinä, että tämä tunneside itse toimii arvottajana, jolloin rakkaudelle ei tarvita formaalia objektia. (Toisaalta jos rakkaus on jokin jakamaton elementti, joka koostuu vain itsestään, sitä ei voida lainkaan pilkkoa osaelementeiksi, jolloin täytyisi olla jokin erillinen rakkauselementti, "rakkauden idea". Rakkaus on siis perustunne samaan tapaan kuin vaikka viha tai hilpeys.)
5: Rakkaus voi kohdistua vain yhteen henkilöön, muu on vain pitämistä. "On vain se oikea, jolle on tarkoitettu". Tässäkin näkemyksessä ajatellaan syvä yhteys, mutta tähän ei liity työtä. Asiat sujuvat kuin itsekseen, ja molemmat ovat toisilleen automaattisesti sopivia. Tässä näkemyksissä rakastavaiset muodostavat oman entiteettinsä, "me". He kuvainnollisesti Raamatun lauseeksi jossa viitataan "muuttuvat yhdeksi lihaksi". Kriitikoiden mukaan yhteys on liioiteltua, koska se vaatisi jonkinlaista yliluonnollista sitojaa ja toisaalta sen vuoksi, että täläisessä fuusiossa katoaa yksilöiden autonomia: Tämä taas on tärkeää, jos ajatellaan että rakkauteen liittyy sellaisia asioita kuin valinnanvapaus ja siihen liittyvä vastuu.
Lyhyesti voitaisiin sanoa että rakkausnäkemykset voidaan jakaa seuraavasti:
1: Rakkaus henkisenä ja/tai ruumiillisena yhteytenä.
2: Rakkaus arvostuksena.
3: Rakkaus tunteena (kuten himona tai puhtaana välittämisenä.)
4: Rakkaus huolehtimisena ja välittämisenä.
Yleisesti muut näkemykset ovat näiden yhdistelmiä. Kenties eniten fuusioita harjoittava näkemys on Fisherin katsantotapa: Hänestä rakkaus on tila, jossa yhdistyvät rakastavaisten välittämiset, huolet, emootiot, halut ja toiminta.
Lisäksi on esitetty että rakkaus on kulttuurillinen ilmiö. Että tosiasiassa rakkaus on erilaista länsimaissa ja esimerkiksi itämaissa. Tässä näkemyksessä sanotaan likimain että "Euroopassa lähdetään kovalla liekillä ja poltetaan loppuun ja itämaissa lähdetään pienellä liekillä ja lämmitetään kauan." Tämä tarkoittaa sitä, että rakkaus on kulttuurillinen arvostustoimenpide. Toinen hieman tästä poikkeava lähestymistapa on ajatella että rakkaus on individuaalista: Kukaan ei voi määritellä sitä toiselle, ja kaikki voivat puhua "vain omasta puolestaan". Rakkaus on tässä näkemyksessä täydellisen subjektiivinen asia, jota ei voida lainkaan käsitellä objektiivisesti. Ja siksi se on tuomittu aina pakenemaan tarkkaa määrittelyä ja sortumaan erilaisiin harmaan sävyihin.
Sitten on aika vertailla paria näkemystä. Valitsin Arthur Schopenhauerin ja Jean-Paul Sartren. Valinta ei ollut sattumaa.
Schopenhauerista rakkaus oli elämäntahtoa. Ja Rakkaus on tunne, jota ei Shopenhauerin mukaan voi aloittaa eikä lopettaa järkeilyllä. Hänen näkemyksensä mukaan ihminen ei rakastu satunnaiseen ihmiseen, vaan sen sijaan hän valitsee sellaisen, joka pistää jälkeläiset "kohti keskiarvoa". eli että likipitäen, että lihavuuteen taipuvaiset hakevat laihoja luikkuja puolisoikseen. Schopenhauerista tämä turvaa sen, että jälkeläinen ei olisi luonnonoikku. Tosin lopputuloksena Schopenhauerista oli se, että ihmiset rakastuvat juuri sellaisiin ihmisiin, jotka sopivat hänelle itselleen mahdollisimman huonosti. Elämäntahto ohjasi rakkauden avulla ihmiset tuottamaan terveitä jälkeläisiä, hintana oli rakastavaisten onnettomuus.
Sartresta rakkaus on suhde tietoisuuden ja ulkopuolisen maailman välillä. Eli henkilö kokee jotain suhteessa tiettyyn soluista koostuvaan kompleksiin. Tämä korostaa sitä että rakkaus ei niinkään ole tunnetila, kuin reagointi. Sartre huomauttaa että vaikka voisimme pidättäytyä ulkoisista teoista, sekin on reagointi. (Sartrellahan tärkeä elementti on valinta. Ja hänen valitsemisessaan myös valitsematta jättäminenkin on valinta. Siksi hänestä ihminen on tuomittu vapauteen eli kahlehdittu vastuuseen.) Rakastavalla on suhde maailman, tai tarkemmin sen osan, kanssa. Sisäinen tila ei Sartrella eroa ulkoisesta tilasta, koska kaikki tietoisuus on tietoisuutta jostain ja teon tekemättä jättäminen ei tarkoita että itse suorite ei kävisi tietoisuudessa. Sartresta rakkaus on valinta. Hän korostaa että rakkaus ei ole mitään (eroksen kaltaista) tunnetta, joka hairahduttaisi ihmisen mielen pois tolaltaan ja veisi häneltä kyvyn ajatella vaihtoehtoja. Sartre oli siinä määrin romantikko, että hänestä rakkaudella tuli olla arvoa, ja arvo syntyi vain sitä kautta että rakastava valitsee tekonsa, eikä ole valinnanvapaudeton kone. Tosin tämän seurauksena Sartren mallissa myös henkilön itsensä päättämä rakkaus on arvokasta. Eli jos henkilö itse valitsee toimivansa kiltisti ja sitoutuvansa toiseen, se on rakkautta (Josta päästään siihen että ilman emootioita tehty parisuhteeseen sitoutuminen on arvokasta rakkautta.) Sartren mukaan on eroa sillä onko rakkaus tullut itsestään vai onko se päätetty, mutta erot ovat vain eri tasoilla ja niihin sitoutuminen on arvopainotteista, enemmän mielipideasiaa. Sartren rakkaus on aina yksilöön kohdistuvaa rakkautta. Hänestä emme voi nähdä toisen tietoisuutta, koska meillä on vain oma eksistenssimme. Tämä tarkoittaa sitä että rakkauden kohde ei ole meille koskaan täysin vapaa ja kokeva yksilö - kuten me itse olemme itsellemme. Tämä tarkoittaa sitä, että hän on meille kohde. Tämä korostuu Sartren mukaan erilaisissa rajoitteissa: Useinhan rakkaudessa molemmat tekevät uhrauksia, jotta homma onnistuisi. Kuitenkaan meillä ei ole mitään taetta siitä että toinen rakastaisi tulevaisuudessa. Rakkauskin on arvokasta vain koska se on valinta, joten on valittava uudestaan. Sartren mukaan emme voi erota vapaudestamme, ja jos rakastan toista muka vapaana samalla ajatellen, että hän ei käytä vapauttaan kaikessa laajuudessamme ja haluten rajata toisen valinnanvapautta esimerkiksi mustasukkaisesti, esineellistän pakosti toisen, vien häneltä arvon.
Tästä taas mieleeni tulee Dan Simmonsin "Endymion" -sarja. Siinähän Aenea oli miettinyt puhetta, jossa tiivistyisi se, mitä hän haluaa sanoa ihmiskunnalle. Hän oli yrittänyt tehdä siitä mahdollisimman lyhyen. Hän päätyi lopputulokseen "valitse uudestaan." Kirjan sankari, Endymion, kokee lauseen siten, että ensimmäinen valinta on yleensä väärä, ja sitä pitäisi korjata. Myöhemmin hänen "silmänsä avautuvat" tästä pessimismistä ja päätyvätkin ajattelemaan, että valinnassa voi valita saman lopputuloksen uudestaan. Hän voi siksi valita rakkautensa Aeneaan joka ikinen päivä uudestaan ja uudestaan: "Kyllä.")
Schopenhauer ja Sartre olivat kuitenkin yksimielisiä siitä, että parisuhde toimii parhaitten sellaisen ihmisen kanssa, joka on mahdollisimman samanlainen.
Tunnisteet:
agape,
Brown,
emootio,
eros,
Haddaway,
itseisarvo,
kiima,
laadullinen,
määrällinen,
philia,
rakkaus,
Sartre,
Schopenhauer,
Scruton,
seksuaalisuus,
Simmons,
Singer,
Sokrates,
välinearvo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)