Veriryhmä ja evoluution mutkikkuus.

Motoo Kimuran neutraaliteoriassa luonnossa olevan monimuotoisuuden katsotaan olevan hyvin suurelta osin neutraalia. Toisin sanoen suuri osa monimuotoisuudesta on olemassa siksi, että siitä ei ole mitään erityistä haittaakaan. Osa yleisistäkin geeneistä ovat yleistyneet sattumalta, eivät luonnonvalinnan valikoimana.

Kimura korosti sitä, että luontoon syntyy koko ajan erilaisia geenejä. Mutaatioita on kokoaikaisena virtana. Osa ei vaikuta kelpoisuuteen, joten ne eivät yleisty tai harvinaistu luonnonvalinnan kautta. Sen sijaan ne voivat hävitä tai yleistyä geneettisen ajautumisen seurauksena.

Tästä voisi antaa esimerkiksi ABO -veriryhmät. Niillä ei näytä olevan kovin isoja vaikutuksia elämään. Ulkonäkö tai sairaalloisuus ei kerro veriryhmää. Sillä näyttää olevan merkitystä vain verensiirtoasioissa.

Tätä kautta voitaisiin selittää miten Amerikan intiaaneissa O -veriryhmä on yleinen ja muualla se on harvinainen ; Jos vaikutukset ovat neutraaleja, voidaan turvautua perustajavaikutukseen ; Amerikkaan meni pieni määrä ihmisiä, joilla sattui olemaan O -veriryhmä. Kun he lisääntyivät ja täyttivät mantereen, oli selvää että Euroopan yleiset A ja B -veriryhmät eivät tähän geenipooliin virranneet pitkään aikaan. Siksi amerikanintiaanit ovat yleensä O -veriryhmää.

Adaptationistit voivat kuitenkin henkäistä helpotuksesta, koska esimerkkinä ABO -veriryhmäjärjestelmä on väärä. Siihen itse asiassa liittyykin kelpoisuutta. Tämä ei tietysti poista neutraalin teorian toimivuutta kokonaan luonnosta. Asia koskee lähinnä tätä esimerkkiä. Ja siksi kirjoitan tästä.
1: Se itse asiassa opettaa myös sitä, miten valintapaineen vaikutus ei ole sidottu pelkkään yleisyyteen.

On nimittäin huomattu, että veriryhmä vaikuttaa ripuliin. A -veriryhmässä sairastutaan vaikeammin tiettyihin ripulitauteihin ja B -veriryhmässä vaikeammin toisiin. (Asia voidaan tietysti kääntää ajatellen että B sairastuu helpommin tauteihin kuin A ja toisinpäin, mutta olkaamme optimisteja ja sanokaamme sama asia eri tavalla.) O -veriryhmä taas sairastuu molempia veriryhmiä helpommin ripulitauteihin.

Koleratutkimukset näyttivät asiaa vielä selvemmin ; A -veriryhmässä tautia kestetään melko hyvin, B -veriryhmä tarjoaa sille melko huonon suojan ja O -veriryhmäläiset ovat taudille alttiita.

Tässä kohden ratkaisevaa on se, että AB -veriryhmä tarjoaa todella voimakkaan suojan. Tätä kautta jos alueella on koleraa, se tarkoittaa sitä, että A ja B -veriryhmät tulevat olemaan luonnonvalinnan vaikutuksesta voimissaan aina ; Jos B on harvinainen, se saa lisääntymisedun koska seuraava sukupolvi on B:n harvinaisuuden vuoksi käytännössä AB, jolloin jälkeläiset saavat lisääntymisedun. (Kuolleet eivät, paitsi turinoi, myöskään muhinoi.) A:n kanssa käy tietysti samoin. Koska A suojaa yksin hieman paremmin kuin B, syntyy tasapaino, jossa A -veriryhmää on populaatiossa hieman enemmän kuin B:tä, mutta jossa molempia on.
1: Erikoista tässä on "heiluva onni" ; AB -vanhemmat tuottavat keskenään 1/4 A -jälkeläisiä, 1/2 AB ja 1/4 B -jälkeläisiä. Neljäsosa kaikista vahvimpien jälkeläisistä on kaikista heikoimpia. Tämä tekee tilanteesta varsin vaihtelevan ; Geenit ovat pysyviä, mutta aivan kuten jalostajat tietävät heteroosin kohdalla. Voit tuottaa jalostukseläimillä tuotantoeläimiä joilla on erityisen korkea heteroosiaste ja jotka ovat siksi elinvoimaisia. Mutta tämä korkea heteroosiaste purkautuu seuraavassa sukupolvessa.
2: Tälläistä tilanne on frekvenssistä riippuvaa valintaa. Ei riitä että katsotaan mitä alleelit ovat, vaan lisääntymisetuun liittyy myös se, kuinka paljon niitä on prosentuaalisesti populaatiossa. Nämä ovat hyvin mielenkiintoisia, siis jos pitää tälläisiä peliteorian makuisia tilanteita mielenkiintoisina.

Yllä oleva tekee O -veriryhmästä oudon. Asia ei helpotu kun katsotaan mitä 0 -veriryhmän geneettinen rakenne on : Se on itse asiassa mutaatio, joka rikkoo proteiinin. O -veriryhmässä syntyy proteiini joka ennen mutaatiota katalysoisi, mutta mutaation jälkeen se ei katalysoi mitään. Yksi syy on siinä, että ripulitaudit eivät asettuneet amerikanintiaanien pariin. Tätä kautta neutraaliteorialle saataisiin tilaa edellisestä huolimatta: Vaikka A ja B suojaavat koleralta, se ei ole adaptaatio olosuhteissa jossa koleraa ei ole. Tästä ei kuitenkaan ole nyt kysymys. O -veriryhmä suojaa kupalta. Joka taas oli eurooppalaisille mukava ameriikantuliainen.

Asiaa voisi tietysti mutkistaa ottamalla mukaan vielä ei_erittäjät. He eivät eritä veriryhmien proteiineja ruumiinnesteisiinsä. Heillä on tavallista useammin esimerkiksi aivokalvontulehduksesta ja virtsatientulehduksia, mutta toisaalta he kestävät hyvin hengitystiesairauksia. Se, onko kyseessä adaptaatio vai ei, riippuu totaalisti tilanteesta joka ympäröivässä maailmassa on.

Näinkin yksinkertainen ja arkinen ilmiö voi olla mutkikas, ja sen käsittely vaatia hyvinkin monenlaisia evolutiivisia konsepteja. Sitä voidaan selvitellä adaptaation erottamista muusta yleistymisestä, ja sitä miten hyötyä pitää katsoa geenien, ei yksilöiden, kautta - kuten silloin kun koleraheikolla B:llä on lisäntymisetu maailmassa jossa on paljon A:ta. Ja muutenkin kaikki on tilannekohtaista. Silti arki -ihmisiltä tehdyt kyselyt näyttävät että he kokevat ymmärtävänsä ja osaavansa evoluutioteorian erinomaisesti. Ainakin minusta tuntuu että tämä on ylpeyttä itsestä tai aiheen ylenkatsetta. Ja mitä enemmän luen, sitä vahvemmin tuntuu siltä, että näin on.

---

Kirjoittaja on veriryhmältään parasta B -ryhmää. Hän tarvitsee enää maailman jossa hän on viimeinen mies, ja kaikki naiset ovat A: naisia. Ja sitten tarvitaan tietysti koleraepidemia ja vedenpuhdistamo omaan käyttöön. No, saahan sitä ihmisellä olla unelmia, eikö?

Näkemyksen vahvistaminen, todistaminen ja kumoaminen.

Arkijärjessä korostuu se, että todistaminen tarkoittaa sitä että jokin todistusaineisto osoittaa että sen takana ei (uskottavasti) ole mitään muuta. Samoin tässä korostuu mahdollisuus, eli se että asiaa ei kumota. Näitä pidetään samoina asioina. Tässä on kuitenkin monenlaisia mutkia. Tästä ehkä mutkikkain on se, että joskus todistaminen on "voi ollaa". Moni "voi olla" on saivartelua, ja arkikielessäkin tämä ilmiö tunnetaan.

Tästä ehkä selkein esimerkki on veriryhmä. ABO -veriryhmät on tunnistettavissa, siihen liittyy myös perinnöllisyys, eikä se vaihdu ihmisen elinaikana. Se on myös siitä hyvä, että ihmiset osaavat sen melko hyvin. Se on "tuttu televisiosta", rikossarjoista ja kirjoista, dekkareista. Siihen liittyy myös "oikeaa tiedettä". Tämä mahdollistaa asioiden käsittelemisen rinnakkain. Arkiajattelun ja tieteellisen ajattelun nivouttaminen onnistuu tältä osin hyvin. (Näitä esimerkkejä on itse asiassa suhteellisen haasteellista löytää.)

Sormenjälki on aikaisemmin nähty hyvin uniikkina ja yksilöllinen, eli voidaan sanoa suurella todennäköisyydellä todentavana todisteena, ja nykyisin sen statuksen rikostarinoissa ja lakituvassa on saanut DNA -testi. Sen katsotaan osoittavan hyvin varmasti että syyllinen on kiinni. Veriryhmä ei kuitenkaan ole tämänkaltainen todiste. Sillä jos rikospaikalta löytyy tekijän verta, sen vertailu veriryhmien kautta kertoo varmasti vain jos on syytön saatu kiinni. Eroava veriryhmä kertoo että kuka on tekijä. Jos veriryhmät taas sopivat, ei suinkaan varmasti tiedetä että oikea tekijä on kiinni. Tekijä "voi olla" syyllinen.

Vastaavasti veriryhmä toimii tietysti isyystestauksessa. Tietyt veriryhmät osoittavat, että joku ei varmasti ole isä. (Tosin joissain tapauksissa tätä ei voida tehdä. Esimerkiksi jos isä on B ja äiti on A, voi syntyä AB lapsi ja O -lapsi, koska B voi olla vain yhden kerran samoin kuin A, jolloin "piilossa" on molemmilla yksi O, jotka kohdatessaan näkyvät.) Eli tietyissä rajoissa havainnot (veriryhmätestissä) voivat kumota isyyden, mutta eivät täysin varmistaa sitä.

Tieteenfilosofisesti fallibilismi suhtautuu tälläiseen aineistoon suopeasti. Sen mukaan tämä riittää mainiosti, jos isyys voidaan kumota, on se kriittisen testin läpikäynyt arvio, se on korroboroitunut. Tätä kautta voisi ensin ajatella että tämä ylikorostaa tälläisen todistamisen arvoa, ja lisäisi "vääriä tuomioita". Tätä lieventää se, että fallibilismin haaste on kuitenkin pohjimmiltaan vain demarkaatio, joten se erottaa tieteen epätieteestä mutta ei hyvää tiedettä huonosta tieteestä, joten tässä kohden on joustamistilaa. Tiedettä voidaan sitten asettaa hyvyysjärjestykseen vaikka sitä kautta miten vahvasti tai helposti asiat kumoutuvat, jos on paljon asioita, mitä näkemys "kieltää", eli se on helppo falsifioida, on kyseessä selvästi vahvempi teoria. Muissakin tämänkaltaista perustelua pidetään melko vakuuttavana.

Eräällä tavalla kyse taas on aina tämänkaltaisesta todistamisesta. Voidaan sanoa (mutuarvauksella)että sormenjälki sopii ehkä yhteen tuhannesta, joten se käytännössä rajaa syyttömiä valtavan paljon enemmän jolloin jäljelle jää pienempi määrä potentiaalisia rikollisia. DNA -analyyseissäkin on esitetty rikosoikeudessa luottamusväliä. Yhdellä miljoonasta on sama veriryhmä.
1: Tästä on tehty mielenkiintoisia tulkintavirheitä. Jos ihmisille sanotaan että mahdollisuus on 1 miljoonasta, ihmiset ajattelevat että 999 999/1 000 000 varmuudella syyllinen on käsillä. Jos taas sanotaan että "Suomesta löytyy arviolta 6 tälläisen DNA:n omistajaa" arvioidaan tällä tiedolla mahdollisuus lähemmäs 1/6:tta. Todennäköisyys on olennaisesti samansuuruinen, tulkinta vaihtuu paljon.

Pohjimmaista täysin varmaa todistamista ei voida havainnoilla tehdä, muistuttaa käytännössä jokainen tieteenfilosofi. Näin ollen suuri osa todisteista on itse asiassa tarkemmin katsottuna tätä tyyppiä. Todistaminen on tavallaan veteen piirretty viiva, jossa asia on "niin todennäköinen että ei viitsitä miettiä sitä pientä osuutta, liian marginaalinen".

Toisessa päässä näissä on tietysti saivartelun pää. Jos jokin systeemi rajaa hyvin pienen määrän syyttömäksi ja muut ovat "voi ollaa" se on hyvin turha todistamistapa. Jos jokin tila sopii mihin tahansa aineistoon, se ei voi ennustaa ja selittää, havainnot vain sovitetaan siihen jälkikäteen. Eli jos kaikki voi olla, näkemys ei auta, taustanäkemys ei painota tapahtuma -arvauksia mitenkään.