Ankkalinnan kritiikki.

Aku Ankka (lehti ja sarjakuva) saa usein osakseen kovaakin kritiikkiä. Sen katsotaan usein edustavan konservatiivisia näkemyksiä. Esimerkiksi kritiikkiä esitetään sukulaissuhteille, jotka ovat hämäriä. Setiä ja tätejä on paljon. Mielestäni tässä kritiikissä on melko yksioikoinen maku. Koska jos perheet olisivat normaaleja "Isä ja äiti" -perheitä, se ajaisi konservatiivista parisuhdetta. Ja nyt kun se ei sisällä sellaisia, kyseessä on tietysti "seksuaalisuudenvastaisuus."

Toki seksuaalisuutta käsitellään Aku Ankassa melko vähän. Mutta samalla logiikalla monet lastenkirjat ovat seksuaalikielteisiä koska ne eivät käsittele asiaa. Aku Ankassa seksuaalisuutta ei kritisoida. Se on vain "poissa". Aku Ankassa lapset ovat ehkä adoptoituja, mutta jostainhan ne adoptiolapsetkin sikiävät. Adoptiolapsi on astetta eri asia kuin neitsyestä syntynyt Jeesuslapsi.

Ehkä sukulaisperheisiin on toinenkin syy. Kun muistetaan että Aku Ankka liittyy ajanjaksoihin jossa esimerkiksi toinen maailmansota oli vielä tuoreessa muistissa. Isättömiä perheitä oli varmasti paljon, ja sellainen perhe jossa asuttiin sukulaisten hoivissa ei varmasti ollut mikään harvinainen mahdottomuus. Äidin kuoleman lisäksi myös isän kuoleman aikaansaama köyhyys on voinut vaikuttaa sukulaisadoptio -ratkaisujen tekemisessä.

Silti on selvää että Aku Ankka on kuljettanut mukanaan Amerikkalaisia vaikutteita. Sehän on sävyltään yllättävän urbaani. Toki lehden sivuilla Takametsän Veli Kani ei näyttele yhtä suurta roolia kuin minun lapsuudessani. Aku Ankka on siis urbanisoitunut lisää. Mutta kuitenkin Akun Suomeen tullessa Suomi oli "lande" verrattuna Amerikkaan. Ihmiset varmasti tutustuivat lehden kautta kaupunkilaisuuteen, maailmaan joka olisi muuten ollut täysin vieras. Tätä kautta Aku Ankka on varmasti siirtänyt niitä paljon puhuttuja "Amerikkalaisvaikutteita" Suomeen. Suomessa ei välttämättä muuten olisi tiedetty esimerkiksi Drive In -elokuvateattereista. Meillä oli urbaania keskittymistä, ja Aku Ankka ideoi mitä tässä ympäristössä voi tehdä ja mitä ehkä kannattaa yrittää.

Mutta Amerikkalaisuutta ei saa brändätä oikeistokonservatiiviseksi. (Tämä on yllättävän yleistä.)

Aku Ankka on nimittäin monin paikoin enemmän liberaali kuin konservatiivi. Tässä auttaa selvästi Mikki Hiiri. Tällä ratkaisulla haluan antaa tasoitusta: Hänhän on hahmoista se konservatiivisempi hahmo, joka puolustaa järjestystä esimerkiksi auttamalla poliisia. Hän on rationaalinen ja keskiluokkainen. Aku taas on liian köyhä ja kiihkeä onnistuakseen tässä kunnolla. Lisäksi minulla on apunani kotoa löytyvä "Kahdeksan kertaa Mikki", jossa on mukana Timo Ronkaisen kirjoittamaa ajankuvaa Mikki Hiirestä eri vuosikymmeninä.
1: Laiskuus on ihan hyvä vaikutin - itse asiassa jopa Umberto Econ opinnäytetyön kirjoittamisohjeeksi tarkoitettu kirja "Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään" sisältää muistutuksen siitä että jos työn saa tehtyä kirjoilla joita on saatavilla läheltä, se on fiksua. Eli likimain voisi sanoa että hyvän lähteen ei tarvitse olla kaukana, ja hyvä tutkimus ei vaadi matkaa kauas kartan valkoisille alueille! (Ja jollekin sinun lähikirjastosikin on kaukana!) Toki teos vitsailee vakavissaan siitä miten ohjeiden tarkoituksena ei ole osoittaa järisyttävää neroutta, vaan auttaa opiskelijaa tuottamaan säällisessä ajassa ja siedettävässä työmäärässä sellainen tekele, jonka arvostelubyrokratia voi hyväksytysti ja luvan kanssa päästää lävitseen - joskus jopa kiitettävällä arvioinnilla varustettuna - niin että opinnäytetyön tekijä voi siirtyä urallaan eteenpäin.

Alkuperäinen Mikki oli absurdi slapstick -hahmo, joka toilaili ja seikkaili vauhdikkaasti. Ja Minni taas oli sen ajan muodikas ja moderni jazz -tyttö, flapper girl. Alkuaikoina sarjakuvassa oli jopa radikaaleja sukupuolisuuskuvan jännitteitä, kun Mikki yritti "vanhaan malliin" pitää Minniä kotona, mutta Minni halusikin mukaan seikkailuihin. Toki naisen aktiivisuus tässä hengessä oli 1920- 1930 -luvulla trendikäs. Mutta konservatiivit eivät tykänneet siitä. Minnin hahmo on tätä kautta ehdottomasti Amerikkalainen mutta ei kovin vanhoillinen. Hahmo oli varmasti aikanaan yllättävän räväkkä.

Ei ollut yhtään sattumaa että Mikki esiintyi komediallisena koheltajana. Siihen aikaan vakavammat ja aikuisemmat sarjakuvat olivat vielä hakusessa. Siihen aikaan suositut sarjat olivat vauhdikkaita slapstick -komedioita. Siksi tätä konseptia haluttiin toisintaa. Tottakai tällä tavalla saadaan rahaa! Muunlaisessa sarjakuvassa on riski että se ei edes voi saada suosiota.

Tätä kautta sarjakuvat olivat hyvin myyviä, tuotteistettuja, jo alusta lähtien. Eli voidaan sanoa että "Jos se ei myy, se ei ole Aku Ankassa". Eikä syynä ole pelkästään se, että ihmiset ostavat mitä Akussa on. Vaan se, että jos Aku ei seuraisi aikaansa, jossain vaiheessa se jäisi ostamatta. Tätä kautta on selvää että sarjakuva on jollakin tavalla aikansa kuva.

Mikki muuntui ajan ja ajankuvan muuttuessa. Ja aikaisemmin käsittelemääni muottiin Mikki sovitettiin "vasta" 1950 -luvulla. (Eli Mikin aikuistumiseen/kypsymiseen meni monta kymmentä vuotta.) Ronkaista lainaten: "Frank Reilly päätti tehdä Mikistä keskiluokkaisen esikaupunkilaisen perheenisän. Muutos kuvasti aikaansa: Lähiöt kukoistivat ja turvallisuuden tunnetta luova perhekeskeisyys oli voimistunut sodan kauhujen jälkeen."

Tätä kautta on ymmärrettävää että sekä konservatiivit ja liberaalit - tai suomalaisittain oikeistolaiset ja vasemmistolaiset - ovat kritisoineet Aku Ankkaa. Onhan Mikkikin "kääntänyt takkiaan". Nykyisin Minniä ei voi järkevästi pitää minään radikaalina hahmona. (Tosin ovat jazztytötkin kadonneet historian hämäriin.)

Erikoista on kuitenkin seuraava.

Aku Ankkaa on syytetty oikeistopuolelta koska se edustaa epäkristillisiä turmiollisia arvoja, kun siinä ei olla vakituisessa parisuhteessa ja jossa perhesuhteet ovat erikoisia elleivät peräti perverssejä. Tämä "epäkonservatiiviisuus" jää vasemmistolaissävytteisessä kritiikissä tyypillisesti huomiotta. Kriitikot näyttävät huomaavan Akussa vain sen, mistä eivät pidä. Lopputuloksena on tietysti ristituleen joutuminen. Ja se, että kriitikon poliittisen vakaumuksen pystyy varsin hyvin arvoimaan hänen tuottamastaan tekstistä.

Ehkä Aku Ankkojen kohtalona onkin myös niinkin yksinkertainen asia kuin se, että se on suosittu. Suosio taas tekee monien eliitinhaluisten älyköiden silmissä asian kuin asian rahvaaksi ja halvaksi. (Mikä kertoo asenteesta keskivertoihmistä kohtaan.) Bildungphilister pitää suosittua viihdettä automaattisesti huonona, ja hakee korkeakulttuuria, mutta ei siksi että korkeakulttuuri olisi erityisen nautinnollista, vaan sen takia että korkeakulttuuri on yläluokkaista ja (bildungphilisterin itsensä relevantiksi määrittämän) eliitin kunnioittamaa.
1: Toki minäkin pidän ihmistä typeränä olentona, mutta en sentään kuvittele itse nousevani tämän loan yläpuolelle. Ja vaikka lähtökohtani ovat näinkin raa -at ja makaaberit, haen ihmisistä kuitenkin samaa kuin graffiteista. Sitä vaikeasti löydettävää kauneutta. Tekisi mieleni sanoa että löytyminen on ponnistelun arvoista. Mutta tämä kuulostaisi Nietzscheltä, enkä halua että Korson taksitolpalle tulee jonoa ihmisistä jotka karttojen kanssa osoittelevat ja haluavat tietää missä ihmeessä asuukaan se Korson _cübermench .. Siksi tämä sivulausunto osoittakoon lähinnä halpamaisen ja muita orjamoraaliin kannustavan halveksunnan paikan. Paikan siitä missä on muka niin ruma graffiti että siitä ei kauneutta näe.

Kasautumat.

Maailmassa on paljon erilaisia mielipiteitä ja asioita. Me myös selitämme yhteiskunnan asioita erilaisiin selityksiin tukeutuen. Nämä eivät kuitenkaan jakaudu satunnaisesti, vaan tietyt näkemykset kasautuvat. Toisin sanoen vaikka jotkut näkemykset ovat vain stereotypioita, myös tosimaailmassa tietyt asiat tukevat toisiaan.

Asiaa voi ymmärtää esimerkkien kautta:
1: Nietzsche esitti yhtenä ihmistyyppinä bildungphilisterin, joka on yksinkertaisesti ihminen, joka on näennäinen kulttuurin ystävä, joka ottaa siitä vain pintasilauksen. Tällöin taiteenystävästä tulee snobismin edustaja: Hän arvostaa asioita vain koska ne ovat arvostettuja. Nietzschen mukaan tältä ihmistyypiltä puuttui uteliaisuus ja omakohtaisuus sekä luova suhde. He olivat vastaanottajia.
2: Mark Hoofnagle määritteli ilmiön nimeltä "crank magnetism". Se taas tarkoittaa havaintoa siitä että erilaiset "crankit" tuppaavat kokoamaan vastaavanlaisia näkemyksiä. Näin syntyy kokoontumia, jossa yhdellä henkilöllä on useita erilaisia crankyjä näkemyksiä. Tässä kohden on hyvä huomata, että kaikki asiat eivät klusteroidu: Melko helposti voidaan huomata ainakin seuraavat alatyypit:
___2.1: Oikeistokristillinen crank -kasauma, jossa yhdistyy HI -viruksen olemassaolon kiisto, evoluutionepäily, ilmastonmuutoksen epäily. Lisäksi esimerkiksi holokaustin tapahtumisen kiistäminen on melko vahvasti oikeistolainen näkemys.
___2.2: Vasemmistolais New Agelainen crank -kasauma, jossa on erilaisia salaliittoja. 9/11 takana olevista asioista. Myös New Ageen sidotut näkemykset kulkevat tässä joukossa. Siksi tarot, avaruusolennot, homeopatia, astrologia, vaihtoehtohoidot (ja tähän liittyvään instituutioidenvastustukseen liittyen myös rokotteiden vaarallisuutta korostavat ilmiöt, kuten väite siitä että rokotteet aikaansaavat autismia) ja muut vastaavat kulkevat usein yhdessä.

On tärkeää huomata että näiden yhteydessä on korrelaatio. Se tarkoittaa sitä että usealla ei ole kaikkia, mutta toistuvasti kohtaa niitä joilla näistä on useampia. Ne kohtaavat useammin kuin ne satunnaisesti jakautuen tekisivät. Tavallista on että oikeistokristilliset vastustavat esimerkiksi kristityt vastustavat usein vaihtoehtohoitoja jotka edustavat näille "itämaisia harhaoppeja", väärää uskontoa. Toki kritisointi samankin joukon sisällä on mahdollista, mutta se on kuitenkin melkoisen harvinaista.

Jamie Whyte huomauttaa "Crimes against Logic" -kirjassaan että tämänkaltainen asioiden yhteys on tavallista. Esimerkiksi hän mainitsee sen, että me valikoimme sen mihin uskomme viitaten siihen minkälaisia asioiden esittäjät ovat sen sijaan että itse asia olisi kyseessä. Tällöin esimerkiksi tilasto joka on oikeistolaisten tekemä jää vasemmistolaisten huomiotta vaikka se olisi hyvä ja oikeistolaiset ottavat sen hyvänä vaikka se ansaitsisi huomiotta jättämisen. (Eivät kaikki, kyseessä on jälleen korrelaatio.) Tämän vuoksi hän kritisoi sitä että lehdistössä ilmoitetaan joskus onko datan tehnyt oikealle tai vasemmalle kallellaan oleva laitos. Pääasian pitäisi olla siinä, onko aineisto hyvää vai huonoa. Tätä kautta datavalikoimat politisoituvat. Toki moni on relativismin ystävä, mutta tosiasiassa monesti asiat eivät voi olla molempia. Esimerkiksi autokulttuuria tukeva oikeistolainen näkemys, jossa autoilu on perusoikeus, usein vastustaa ilmastonmuutosta. Ja vasemmistolaiset joista luonto on keskeisempi arvo ja auto edustaa "luonnotonta ja keinotekoista pahaa" kuten muukin teknologia heille tekee, taas mielellään kuvittelevat katastrofin joka seuraa siitä että teknologiapirulle annetaan koko käsi. (Molemmat esimerkit ovat liioiteltuja, tavoitteena ei ole provosoida vaan tehdä idea selvemmin tajuttavaksi. Liioitteluja ei siis saisi vain niellä vaan ottaa esimerkkinä.) Kuitenkin itse ilmastonmuutos joko tapahtuu tai ei tapahdu, eikä se ole käsiäänestyskysymys johon voitaisiin vaikuttaa demokraattisella äänestyksellä.

Nassim Taleb pitää ilmiötä myös tärkeänä. Hän kutsuu sitä rypäytymiseksi. Hän ottaa myös esimerkikseen lehdistön. Reporttereiden kommentit ikään kuin sulivat yhteen ja muodostivat vastaavia ryppäitä. Hän kuitenkin huomauttaa tärkeän asian: Rypäät liittyvät hieman eri tavoin eri aikoina ja ne voivat muuttua. Hän huomauttaa kuinka Libanonissa sodan seurauksena kristityistä tuli oikeistolaisia vapaakaupan kannattajia, ja islamilaisista tuli kommunistien ystäviä. Myöhemmin taas kun venäläiset hyökkäsivät Afganistaniin, USA puolusti muslimeja ja islamilaiset sotivat kommunisteja vastaan. Nyt taas USA taistelee islamilaisia vastaan. Vastaavasti aikaisemmin kristityt olivat antisemiittejä ja islamilaiset pitivät juutalaisia parempina kuin kristittyjä kun taas nykyään kristityt pitävät juutalaisia melko suuresti arvossa ja islamilaiset eivät. Kaikkina näinä aikoina näkemykset ovat kuitenkin klusteroituneet. Pysyviä ja ikuisia ne eivät kuitenkaan ole.

Tästä hauska esimerkki on tietenkin myös kristinusko. Kuiten Markku Ruotsila on huomauttanut, eroja on. Suomessahan ollaan luterilaisia ja USA:ssa kalvinisteja. Tästä seuraa se, että (1) Suomalainen näkemys on poliittisesti vasemmalle kallellaan ja täällä puolustetaan enemmän heikkojen oikeuksia ja tuetaan sosiaaliturvaa ; Ei ehkä kommunistisesti, mutta sosiaalidemokraattisesti. (2) USA:ssa taas sosiaaliturvaa ei kannateta vastaavalla tavalla, yrittäjähenki korostuu ja tuen tarve katsotaan yrittämisen puutteeksi. Koska siellä kristityt ovat vahvasti oikeistolaisia - ja he ovat oikeistolaisia mallia johon rinnastettuna Suomen kokoomus tuntuu kevyeltä kauralta. Tosin olen sitä mieltä että Suomessakin on oikeistotyyppisiä kristittyjä. Syynä ideavirtoihin on tiedonsiirto, esimerkiksi internet: Ideat kulkevat helposti ja kun "USA:n uskonveljien" tuotantoa käännetään copy-pastemallilla suomeksi, sisällöt eivät tietenkään vaihdu vasemmistolaisiksi. Toisaalta myös suomessa skinheadit ovat pääsääntöisesti oikeistolaisia ja kristittyjä. Tosin hekin ovat vähemmistöjoukko koko kansassa. Tähän liittyen kannatan Arhi Kuittisen kirjoituksen lukemista. Se liittyy vahvasti juuri tähän sekoittumisen teemaan.