Eettiset teoriat on yleensä määritelty joko sitä kautta että ne tarjoavat (1) hyvän spesifikaation ja (2) ohjeen oikeanlaiseen toimintaan. Nämä komponentit ovat osana kun mietitään etiikkaa ja eettisyyttä.
Yksinkertaisimmillaan meillä voi esimerkiksi olla aristoteelista hyve-etiikkaa joka kertoo että minkälaiset ovat hyveellisiä persoonallisuuden piirteitä. Toisaalta uskonnoissa jotkin asiat ovat usein a priorisesti hyviä ja Jumala kertoo hyvän johon sitten suhtaudumme perin juurin aksiomaattisella otteella. Hedonismissa taas on kysymys siitä että hyvä on nautintoa.
Ja sitten on hieman hämmentävä kysymys utilitarismista. klassisessa utilitarismissa esitetään että hyvää on tietoisten nautinnolliset kokemukset tasolla jossa tätä kaikkea katsotaan tilastollisesti. Eli tavallaan hedonismia massoilla. Josta seuraa se että utilitarismi ei olekaan enää niinkään pelkästään hyvän spesifikaatiota vaan seurausetiikan muoto, jonka perusperiaatteen mukaan teon moraalinen hyvyys määräytyy sen toimijoille tuottaman hyödyn perusteella. Joka on tavallaan erikoista koska klassinen utilitarismi tavallaan on vain hedonismia massoilla. Laajemmassakin mielessä utilitarismi on hyötyä tilastollisesti korostava. Ja näissä saatetaan tarkastella puhtaasti sitä miten toimintaa katsotaan vain lopputuloksesta käsin.
Osa moraalifilosofeista, esimerkiksi Philip Pettit, kertovat meille että seurausetiikka on teoria oikeudenmukaisuudesta eikä teoria hyvästä. Tämä jaottelu on samanaikaisesti hyvin tekninen että kaukana todellisuudesta, mutta samalla se on hyvin kätevä ja tärkeä koska se joskus auttaa ymmärtämään joitain arkielämästä.
Ja tilanne on hankala ja absurdi nimenomaan antamani utilitarismiesimerkin kautta. Koska yleisesti esitetään että utilitarismi on teoria hyvästä mutta se on kuitenkin seurausetiikkaa. Toisaalta jos ajatellaan velvollisuusetiikkaa ja seurausetiikkaa jaottelu on kätevä koska se opettaa että deontologit eli velvollisuuseetikot haluavat että toimimme siten että se palvelee hyvää kun taas seurauseetikot esittävät että meidän tulee tehdä asioita jotka tukevat hyvää. Pettitin kuvaamana tilanne on se, että jos historian opiskelu on ultimaattinen hyvä niin seurauseetikot sanovat että meidän tulisi promotoida historian opiskelun hyvyyttä. Kun taas deontologit sanovat että meidän tulisi opiskella historiaa.
Ja tästä tavallaan päästään siihen miksi tämä tähän asti hyvin metaiselta ja abstraktilta tuntuva hyveiden purkaminen muuttuu käteväksi.
Kuulin nimittäin sellaisesta ilmiöstä jota kutsutaan mikropettämiseksi. Se on jotain, jota mitä ilmeisimmin harrastan. Teknisesti ottaen mikropettäminen ei ole oikeaa pettämistä. Se on niin ei-oikeaa pettämistä että sitä varten on pitänyt luoda tälläinen uusi määritelmä koska oikein kukaan ei voi laskea mikropettämistä aidoksi pettämiseksi.
Mikropettämistä on esimerkiksi se, että seuraa instagramissa ja likettelee silloin tällöin tyyppejä joita pitää kuumina. Samoin se, että on sitoutunut parisuhteeseen mutta pitää mielessään ja kuvitelmissaan jotakuta muuta ikään kuin varalla harrastaa mikropettämistä.
Tämä on sinänsä oleellinen asia että tälläinen asia voidaan määritellä ja se jossain määrin kuvaa jotain todellista ilmiötä. Mikropettämistä selkeästi tapahtuu. Samanaikaisesti se tuntuu pikkumaiselta ja nipottavalta. Ja kuitenkin kun itse katson käytöstäni huomaan että harrastan mikropettämistä. Ja huomio nolostuttaa minua vähän. Ja minua ärsyttää se, että tunnetiloissa dissaan itseäni enemmän kuin pidän ilmiötä edes reagoinnin arvoisena koska tässä nyt on kysymyksessä parin sekunnin ajatukset jotka ovat vain pääni sisällä. Suurin osa mikropettämisistäni jäävät ajatusrikoksiksi joista rankaisua en pitäisi edes Jumalalle reiluna. Jos Hän voi lukea ajatuksemme ja näkee ne kaikki mikropettämiset tosiksi niin hänen soisi myös huomaavan sen, että siitä ei seuraa mitään. Aina edes sitä likeä. Ei ainakaan sen jälkeen kun on radiosta kuullut tälläisestä mikropettämisestä.
Mikropettämisen voi ymmärtää sitä kautta että kun mikropetän pääni sisällä en ole hyveellinen persoona. Seurausetiikan kannalta tästä ei-hyveellisyydestä seuraavat asiat ovat hyvin pieniä jos sitäkään. Mikropettäminen on yleensä harmitonta. Ja joskus se johtaa tavanomaista parempaan hyvään käytökseen jota soisin kasvattavan itsessäni mielelläni kaikissa muissakin yhteyksissä. Näen mikropettämisessäni siis jopa pienen Nietzscheläisessä mielessä sublimoivan teeman; Nietzschehän esitti että olisi hyvä jos ihmiset käyttäisivät paheinaan pitämiä asioita jonkin uuden luomiseen sen sijaan että vain sammuttaisivat tämän tai taistelisivat sitä vastaan.
Joka tavallaan kertoo sen oleellisen. Kun mietimme standardia jossa vastustetaan seurausetiikkaa, sieltä nousee usein vastaan se että seurausetiikka sallii paheellisuudesta nousevaa käytöstä. Joka itse asiassa tuo esiin utilitarismia koskevat klassiset kritiikit esimerkiksi siitä että utilitaristista voi jossain olosuhteissa olla oikein tuomita syyttömiä jos siitä seuraa vaikka se että kansa uskoo että rikoksista tulee rangaistuksia ja näin he ovat tyytyväisempiä eivätkä halua tehdä yhtä paljon rikoksia. Samoin perinteinen seurausetiikka laajemmin näkee että emme voi kategorisesti kieltää epämoraalisena vaikka valehtelua tai kidutusta. Koska jossain tilanteessa saattaa olla tarpeellista kiduttaa. Joskus pitää ikään kuin olla tilaa sille että 24 -sarjan Jack Bauer tekee juuri kuten hyväksi on. Hyve-etiikassa ja deontolgiassa nähdään että tälläiset teot eivät kunnioita hyvyyttä ja siksi ne ovat kategorisesti kiellettyjä.
Tämä on jännittävä koska kun me katsomme tämän hetken sananvapauskeskustelua on siinä vastakkain puoli joka arvostaa sananvapautta hyvyytenä itsessään. Tai vähintään retorisoidaan että näin on. Sen vuoksi ”vihapuhetta” tulee sallia koska sananvapaus on absoluuttinen. Näin myös silloin kun siitä tulee pahaa mieltä ja yleistä vihaisuutta ja kansakunnan yhtenäisyyden romahtamista erilaisiin vastakkainasetteluihin. Vastapuoli taas näkee että tästä seuraa erilaisia ties mitä asioita. Kuten rasismia ja rasismiin liittyvää väkivaltaa. Tätä kautta vastakkain on oikeudet ja seurausetiikka.
Toisaalta sitten tässä kääntyy kelkka hyvin nopeasti. Esimerkiksi tänään näin netissä meemikuvan jossa oli pistetty feministejä jotka huutavat metooliikettä ja jotka vaativat raiskauksia ja seksuaalista häirintää loppumaan. Mutta jotka eivät sitten suostu tuomitsemaan raiskareita karkotettavaksi maasta. Maahanmuuttokriittinen meme nojasi ajatukseen jossa korrelaatiot ovat korrelaatioita. Ja tässä helposti sitten mennään siihen että huomio menee pelkkään lopputulokseen eikä siihen miten se on saavutettavissa. Kun metooliikkeeläiset vaativat ihmisiltä hyveellistä käytöstä he selkeästi ovat esittämässä tiettyjä oikeuksia joita puolustetaan oikeudenmukaisesti ja he näkevät maahanmuuton ja kovat rangaistukset jonain joka on pahaa sinällään. Ja siksi yli- ja aliedustukset raiskaustilastoissa eivät ole heille tärkeitä tai relevantteja tietoja. Seurausetiikan näkökulmasta metoon ja raiskaajien karkotusten tulee olla tietyssä suhteessa ja jos toimit väärin olet jotenkin sisäisesti ristiriitainen. Mutta velvollisuus ja hyve-etiikan näkökulmassa mitään ristiriitaa ei ole ja näkemys on ihan koherentti.
Aivan kuten ei sananvapauspuolellakaan ole kiinnostavaa onko rasismin nousu kuviteltu vai aito liitännäinen. Sielläkin nähdään vain se taso jossa omaa hyveellisyyttä moititaan ”sanoivat mua rasistiksi ja natsiksi” -tasolla. Koska jos seurausetiikka ei ole tulkintakontekstisi juuri tuossa kohden niin otat ongelmat helposti hyve-etiikan tai velvollisuusetiikan rikkomisina. Ne pitävät metoofeministiä ”raiskausten kannattajana” tai ”maahanmuuttokriitikkoa rasistina”.
Tätä ei tavallaan voisi käsittää ilman Pettitin jakoa.
Tämä taas on itselleni kiinnostavaa koska minä olen aika vahvasti seurauseetikko. Tärkein argumenttini ei itse asiassa edes ole se, että onko hyvyys todella tätä. Ongelma on se, että hyveellisyys on helppo naamioida. Olen lapsesta asti tiennyt että mitä tahansa kauheita tekoja voi tehdä ja niiden taakse voi kertoa hyviä ja hyväntahtoisia motiiveja. Ja usein jos jää näiden hyväntekijöiden jalkoihin ei ole väliksi tai kiinnostavaa tietää valehtelevatko nämä ihmiset motiiveistaan vai eivät. Valehtelu on mahdollista ja se ei ole tavallaan se taso jota voidaan kovinkaan helposti ilman jotain todella hämärää valheenpaljastusjärjestelmää mittailla tai kartoittaa. Nuorena se sai puoleastni olla yksilön ja Jumalan välinen asia – tai minun aikuisen minäni tapauksessani yksilön ja yksilön välinen asia, eli jos on kaksinaamianen niin miettikööt sitä keskenään. Seurauseettinen taso on poliittinen ja sosiaalinen taso joka ilmenee ja josta voidaan helpommin olla samaa mieltä objektiivisella ja testattavalla tavalla.
Tässä näkökulmassa on mielestäni pari hauskaa etua;
1: Deontologian haasteena on se, että tietyt hyvät asiat ovat hyviä sellaisenaan mutta he joutuvat ottamaan myös välineellisiä asioita. Jolloin he helposti käyttävät monenlaisia erilaisia eettisiä teorioita rinnakkain. Josta seuraa se että seurausetiikka on mahdollista tehdä parsimonisemmaksi. Tämä on minulle merkittävä asia.
2: Velvollisuusetiikka ja hyve-etiikka on usein perussävyltään melko ad hoc. Tietyt asiat vain oletettaan hyviksi ja sitten niitä puolustetaan seurauksista riippumatta. Näitä väitteitä ei helposti voi falsifioida eikä todistaakaan. Ja ne ovat näin hyvin maailmankuvallisia. Näin esimerkiksi sananvapaus voi olla absoluutti jonka kohdalla ei tarvitse välittää siitä uhkaako vakooja valtionturvallisuutta vakoilutilanteessa tai lietsooko se rasismia tai tuleeko Junes Lokalle ärsytyksentunteita. Instrumentalismi ja seurausetiikka ovat jossain mielessä helpommin jotain muutakin kuin puhdasta a priori tietyn asian väittämistä ja sen jälkeen siihen nojaamista. Koska seurausetiikkaa voidaan soveltaa yleisimpään rationaaliseen perustaan eli panos-hyötylaskelmiin.
Viitteet:
Ilta~Sanomat, ”Pettääkö toinen teistä jopa tietämättään? Näistä merkeistä tunnistat mikropettämisen”
Peter Singer (toim), ”A Companion to Ethics” (1991) // Philip Pettitin jaottelu
Frans de Waal, ”The Bonobo and the Atheist: In Search of Humanism Among the Primates” (2013) //argumentti sadismista ja toisen ymmärtämisestä
Friedrich Nietzsche, ”Menschliches, Allzumenschliches: Ein Buch für freie Geister” (1878) [engl. ”Human, All Too Human”]
Frans de Waal, ”Mama's Last Hug: Animal Emotions and What They Tell Us about Ourselves” (2019)
Mark Rowlands, ”Everything I Know I Learned From TV: Philosophy For the Unrepentant Couch Potato” (2005) [suom. ”Opin kaiken tietämäni televisiosta – filosofiaa sohvaperunoille”] // Miten 24 -sarja on malliesimerkki utilitarismin ja hyve-etiikan erojen käsittelystä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste utiliteetti. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. huhtikuuta 2019
tiistai 19. kesäkuuta 2012
Parannuksia
Utilitarismin tausta-ajatus on intuitiivisella tavalla hyväksyttävä ; Siinä tavoitellaan yksinkertaisesti maksimaalista hyötyä. Utilitarismin ongelmana onkin ollut se, että vaikka se onkin esitetty usein sisällöllisesti objektiivisena - jopa arvoneutraalina - se kuitenkin enemmänkin jää ohjeistoksi jolla päästään lopputulokseen. Eli vasta kun ensin tiedämme mitä hyvä on (usean mielestä tässä riittää "kun hyvä on määritelty"), ja tiedetään tekojen seuraukset, voidaan tehdä utilitaristinen arvio.
Näin ollen se latistuu välineelliseksi. Eli kun meillä on tavoite, ja yhdistämme sen tekojemme seurausten analyysiin tiedämme miten sitä tavoittelemme. Päättelyketju on suorastaan deduktiivinen tähän asti.
Ongelmana on toki jo se, että arvot voidaan määritellä monella tavalla ; Utilitarismi on itse asiassa käsittämättömän huono ratkaisemaan arvokeskustleukinoja, koska niissä tyypillisesti tavoiteltavat hyvyydet on nimenomaan eri tavalla määriteltyjä. Mutta myös toteuttamispuolella tulee ongelmia. Utilitarismi on vaikeuksissa kun aiheena ovat pahat teot joiden seurauksena syntyy hyviä tekoja. Tarkalleen ottaen utilitaristi voi hyvinkin hyväksyä pahan juuri siksi että siitä tulee enemmän hyvää jossain muualla.
Ongelmana on se, että näiden vaikutusketjut on tunnettava jotta hyvyys-pahuusanalyysi voidaan tehdä. Tämä on usein mahdotonta, joten utilitaristi ajautuu utiliteetin arvioimisessaan erilaisiin mahdollisesti hyvinkin kaukaa haettuihin spekulaatioihin jotka ovat helposti salaliittoteorioita, pelkopaniikkia ja utooppisia tyhjiä toiveita. Tämä tekee siitä varsin epäkäytännöllisen etiikan. Tämä on kova isku, koska utilitarismin voimasta ja uskottavuudesta valtaosa nojaa nimenomaan pragmaattiselta vaikuttaviin lähtökohtiin.
Craig on "Ateismi" -kirjassaan kritisoinut ateistejen argumentointitapaa pahan ongelmasta juuri tämän utilitaristisen ongelman kautta.1 Hänestä pahan ongelma näkee vain läsnäolevan ja suoran ja lyhytaikaisen pahuuden, mutta ei kykene tarttumaan pitkäjänteisiin seurauksiin. Näin ollen Craig viittaa että utiliteetti olisi oleellinen etiikkakäsitys Pahan ongelman ymmärtämisessä, sen heijastevaikutukset olisivat kaiken takana perimmäisenä selityksenä. Kärsimys olisi siis pinnallista. Toki tämä on Jumalan kohdalla hieman kyseenalaisempi, koska Jumala kaikkivoipana voisi tehdä kaksi asiaa:
1: Esittää sen utiliteettiarvion. Tällöin voisimme nähdä että utiliteetti on todellinen seuraus. Ilman kaavaa voimme vain luottaa että se on hyvin. Stephen Law onkin kääntänyt tämän argumentaatiotavan siihen että kaiken takana voisi olla täysin läpipaha Jumala, ja että kaikki hyvä johtuu käänteisestä utiliteetista. Tässäkin me voimme vain luottaa, että Jumala loi parantamiskyvyn jotta sairaus olisi pelkän kuoleman sijasta kidutusta.
2: Toinen on siinä että Jumala on täydellinen. Utilitarismin ongelmana on se, että ihminen ei voi kaikkea. Voidaan sanoa että juuri epätäydellisyys ja pragmaattisuus johtaa siihen että voidaan joutua tekemään pahaa jotta saadaan hyvää. Koska oikotietä ei ole. Tämä ongelma on oleellinen ; Esimerkiksi kerran minulle selitettiin että vaikka tuska on ikävä asia, niin se on hyödyksi. Jos ihminen lyö vasaralla itseään sormeen niin sormi menee rikki ja uusi isku siihen olisi pahasta. Itse ihmettelin että jos ongelma on tämänlainen, on ymmärrettävää jos mutaatioiden kautta asioita ratkova evoluutio päätyy pelkkään funktioon. Eli että vältetään hajoamista. Jumala sen sijaan voisi luoda totaalisen vasarankestävät peukalot. Kun Jumalaa selitetään utiliteetilla, ongelmana on helposti juuri tämä ; Pitää kieltää mahdollisia skenaarioita mahdottomana. Tämä tarkoittaa sitä että kaikkivoipuus sidotaan "mahdollisen" ympärille. Ja tämä mahdollinen joudutaan määrittelemään hyvin tietynlaisella tavalla. Tämä kaikkivoipuus tuntuu omituisen keinotekoiselta ja suppealta useille (ellei peräti useimmille) ; Kun keksitään tämänlainen tehdään itse asiassa rajoite Jumalalle. Kun sanotaan että se ei ole mahdollista ollenkaan tehdäänkin siksi kaksi asiaa
___2.1: Miltei mikä tahansa rajoite Jumalalla olisikin, se ei olisi kaikkivaltiuden puutetta koska heillä on mahdollisuuden rajat. Samalla logiikalla voisin määrittää että avaruusolennot ovat kaikkivoipia ja jos heidät voi ampua hengiltä norsukiväärillä, se johtuu van siitä että norsukiväärin luodin kestäminen olisi "mahdotonta". Näin kaikkivaltius on kenties totta mutta triviaalia
___2.2: Ihminen esittää tietävänsä mikä on mahdollista ja mikä on mahdotonta. Jos ihminen tietäisi tämänlaisia asioita, ei utilitarismin arvoinnissa olisi oikeastaan kovin paljoa ongelmia. Ollakseen koherentteja kristitty joutuu vain sanomaan että hän olettaa että Jumala on kaikkivaltias ja että on vain luotetava että tuo asia vain on mahdotonta. Tämä on pohjimmiltaan väite, ei argumentti. Se kehties pelastaa kristityn maailmankuvan epäkoherenttiudelta, mutta se samalta tappaa neuvottelun, keskustelun ja argumentoinnin tästä asiasta. Se muuttaa asian "hyvin perustellusta uskomuksesta" dogmaattiseksi maailmankuvaa ylläpitäväksi ja vahvistavaksi uskonkappaleeksi.
+: Bonuskortti on tietysti se, että jos Jumala on kaikkihyvä, on mahdollista että Taivas ei olekaan kovin mukava paikka. Jos Jumala ei kerran voi tehdä ilman tuskaa asioita, on selvää että taivaassa meitä odottaa katonpaikkaushomissa laastaria sen sijaan että kestäisimme vasaraniskut. Eli aina kun keksitään argumentti jonka mukaan pahuus on hyväksyttävää, rakennetaan argumentti siitä että tämä kyseinen asia olisi vallitsevana myös Taivaassa. Tosin kun olen kuullut tarinoita Taivaasta, on selvää että se ei vaikuta kovin selkeältä paikalta. Oikein kukaan ei näytä kertovan mitä siellä on. Mieleeni on jäänyt esimerkiksi USA:lainen pastori joka oli itse aivan täysin varma että taivaassa on sorsanmetsästystä.
Kun ollaan selitetty utiliteetista tähän asti, on likimain pakko ottaa esille evoluutioteoria. Itselleni Craigin ajatukset nostivat esiin potentiaalista evoluutiokritiikkiä tältä osalta. Onhan evoluutiossakin adaptaatio ja kelpoisuus joka on usein vaikeaa sitoa kokeellisesti yhteen geeniin tai vastaavaa. Gouldin tunnetut selitykset siitä miten adaptationistit tekevät "Just so storyja", spekulatiivisia tarinoita, funktioiden keksimisiä vain koska geeni on yleinen ... (voit keksiä oman saman asian junnaamisen tähän_____) ... Selvästi utilitarismin epäselvyys osuu jotenkin oleellisesti evoluutioon.
Lisäksi on muistettava että klassisestihan oppihistorioitsijat kertovat miten evoluutiteoria liittyy talousteorian käsitteisiin. Darwinia innoittivat esimerkiksi sen ajan kulttuurissa olleet näkemykset kilpailusta ja taloudellisesta menestyksestä. Evoluutio on siis taloudellisten ajatusten soveltamista hieman modifioiden luontoon ja eläimiin.
Se, mikä ero talousteorioissa ja adaptaatiossa kuitenkin on, liittyy kuitenkin juuri tässä mainittuihin modifiointeihin. Ja niiden ytimessä ovat nimenomaan heijastusvaikutukset ja niiden arvioinnin yksiselitteisyys. Evoluutiollakin on heijastusvaikutuksia, mutta ne on havaittavissa melko yksinkertaisesti. Kelpoisuus liittyy suoraan geenien yleistymiseen. Näin ollen esimerkiksi altruistista käyttäytymistä selittävä mallisto voi oikeuttaa sen, että ihminen vaarantaa henkensä pelastaakseen lähisukulaisensa. Tämän taustakaava on laitettu Hamiltonin sääntöön. Se tarjoaa selvät reunaehdot hyödylle. Mittaaminen on myös yksiselitteistä, koska geenien yleistyminen on populaatioiden, yksilöiden ja geenifrekvenssien prosenttiosuuksien mittaamista. Tämä taas ei ole mitenkään kyseenalaista tai arvionvaraista. Näin ollen "evoluution utilitarismilta vaikuttava on eri juttu".
1 Kyllä. Tämä on ateistien kirja joka määrittele ateismia. Kyllä sen sisällä on eräs äkäisemmistä teologeista kritisoimassa ateisteja, antamassa kovan kriittisen äänenpainonsa. Jostain syystä ateisteja pidetään militantteina ja dogmaattisina verrattuna esimerkiksi niihin uskonveljiin jotka kirjoittavat evoluutiodenialistisia tai ateistikriittisiä kirjoja ilman että siellä tämänlaista vastustavaa kantaa olisi ollenkaan esillä. Tämä ON ihmeellistä. Lisäksi on ihmeellistä, miten "Ateismi" -kirjan kritiikeissä vilahtelee säännönmukaisesti Dawkinsin nimi mutta unohtuu Craigin läsnäolo. En tiedä minkä kirjan nämä kriitikot ovat lukeneet, kun näkevät jotain joka siinä ei kirjoita mutta ohittavat sen joka on siihen kirjoittanut. En ehkä tiedä mitä kirjaa he ovat lukeneet, mutta he eivät selvästi ole pitäneet siitä. Jos törmäätte joskus tähän aivan erinäköiseen, ilmeisen huonoon kirjaan, jota nämä "Ateismi" -kirjan arvioijat ovat lukeneet, niin voisitteko lähettää siitä minulle kopion? Se pääsisi epäkunniapaikalle naurettavimpien tuotosten vierelle, seurana olisi esimerkiksi Jehovan Todistajien "Ihminen - kehityksen vai luomisen tulos" -kirja ja skientologian perustajan, Hubbardin, tuotantoa.

Tunnisteet:
adaptaatio,
arvokeskustelu,
Craig,
evolutionismi,
evoluutio,
Gould,
kelpoisuus,
Law,
Pahan ongelma,
pragmatismi,
spekulatiivinen,
talousteoria,
utilitarismi,
utiliteetti
tiistai 29. marraskuuta 2011
Taikauskossa ja rakkaudessa on kaikki keinot sallittuja
"I'm saying that, but I'm also saying something different!"
(Alex Tsakiris)
Ylläolevalla lauseella1 Tsakiris yritti kuvastaa epäkoherenssia joka tulee toistuvasti vastaan uskontokeskustelussa. Monesti esiin nousee tiettyä epämääräisyyttä. - Etenkin "leppoisampien uskonnon ilmenemisien" puolella suositussa uskomiseen uskomisessa selitetään miten uskon kohde ei ehkä ole totta tai rationaalista, mutta siitä tulee hyvä mieli. Varhaisin tämänlainen versio on Pascalin vaaka -argumentaatiossa, jossa Jumalaa ei todistettu, eli häntä ei osoitettu todennäköiseksi, vaan sen sijaan ajateltiin että vaikka Jumala olisi kuinka epätodennäköinen, epäuskottava ja taikauskoinen kaukaa haettu spekulaatio, Häneen kannattaisi silti uskoa, koska siitä saisi minimaalisesta voittotodennäköisyydestä huolimatta osuessaan äärettömästi hyötyä ja iloa.
Tämän asenteen voi nähdä tätäkin korostetummin ainakin New Age -henkisessä maailmassa. Siellähän skeptikkoihin voidana suhtautua äärirelativistisella "perhaps that is true for you" -asenteella. - Tästä on suora linkki monen horoskoopinlukijan asennoitumismaailmaa jossa henki on se, että "en usko horoskooppeihin mutta luen niitä silti ja kyllä ne joskus osuvatkin." Moniin asioihin yksinkertaisesti suhtaudutaan kuten kummituksiin "en usko kummituksiin mutta pelkään niitä." Horoskooppien kohdalla niiden tiedetään ja tunnustetaan järjen tasolla olevan epätieteellistä taikauskoa, mutta tunnetasolla niihin viittaaminen on hyväksyttävää.
En siis näe tässä "epäkoherenssia" vaan jotain hyvin inhimillistä toimintaa. Asia ikään kuin tunnustetaan järjettömäksi asiaksi ja jatketaan siitä että on ihminen joka on järjetön ja johon järjettömyydet jollain tasolla vetoavat ja että juttu sopii siksi heille elämänohjeeksi. - Ja näen että että tämänlaiseen ajatteluun johtaa ennen kaikkea2 utilitaristinen ja instrumentalistinen ajattelu3. Niissähän katsotaan panos-tuotossuhdetta4 ja sitä kautta voidaan päätyä ajatteluun että harmiton valehtelu joka synnyttää utiliteettia5 voi hyvinkin olla tuettavaa toimintaa, jotain jonka tukeminen on paitsi oikein, peräti velvollisuus.
Vastaava ajattelu löytyy itse asiassa parisuhdemarkkinoilla. Taustan kannalta on olennaista tietää, että minulla on melkoisen runsas määrä naispuolisia ystäviä. Lisäksi minulla on kunnioitettava liuta pieniä entisiä seurusteluyritelmiä jotka ovat kariutuneet. Tätä kautta minulla on "taustajoukoissani" suurehko määrä naisia. Sellaisia jotka - monien kohdalla heidän eksplisiittisiin lausuntoihinsa viitaten - "eivät kykene näkemään minua sillä lailla" ja jotka "ovat vain ystäviä" tai joille olen "liikaa kuin veli". Suomeksi sanoen olen jonkinlainen jossain määrin sopivia ominaisuuksia ilmentävä "ihan kiva kaveri", jota on vaikeaa nähdä seksuaalisesti erinäköisten ulkonäköön ja etenkin sisäiseen rumuuteen liittyvien seikkojen vuoksi. Minulla on siis vilkkuva leima "Ihan mainio mutta silti ei käy". Tässä voidaan nähdä tiettyä epäkoherenssin makua, joka on hyvin yleisinhimillistä.
Tähän taas liittyy kuitenkin omituinen seikka. Tämä roolitus on johtanut siihen että saan joskus kuulla että minusta on tehty jonkinlainen vertailukohta. Naiset, etenkin riidoissa, voivat nostaa jopa nimen esiin ja vaatia puolisoltaan jotain minun ominaisuuksiani. Tämän voisi luulla tarkoittavan sitä että he haikailisivat perääni tai olisivat pettyneitä omaan kumppaniinsa. Mikä lietsoo esiin kysymyksiä "miksi et sitten ole sen kanssa!"6 Näin ei kuitenkaan ole. Sillä nämä naiset eivät voisi kuvitellakaan sitä vaihtoehtoa että eläisivät kanssani, ja siksi tämänlaiset eivät tule edes heidän mieleensä.
Tämänlaisen tilanteen voi avata "Naisen kanssa" -sarjakuvan kielellä. Siinä on strippi jossa käsitellään seurustelua. Miehelle seurusteluun liittyvä romantiikka on "työ". He tekevät temppuja, suorituksia ja sirkusta. Naiselle seurustelu on kuitenkin vasta "työhaastattelu". Eli siinä vaiheessa kun varsinainen parisuhde alkaa, mies ajattelee että nyt voi lopettaa keinotekoisen mellastamisen ja olla autenttisia ja elää. Nainen taas näkee että "kaikki työt ovat vielä tekemättä". - Tässä hengessä voidaan ajatella että nainen on seurustellessaan ikään kuin kutsunut minut työhaastatteluun ja nähnyt CV:n. Hän on nähnyt että CV on ihan kiva. He eivät kuitenkaan anna töitä kun joku pärjää työhaastattelussa paremmin. Kuitenkin joskus työpaikat oikestikin hyllyttävät jonkun joka olisi parempi työntekijä, koska työhaastattelu ei ole täydellinen syväanalyysi. Jos he siis palkkaavatkin puolihullun juopon, he kuitenkin muistavat sen "eipalkatun kaverin" jolla oli ihan kiva CV:kin. He voivat kannustaa nykyistä työntekijää sillä että "tähän työpaikkaan on halunnut moni ansiokaskin tyyppi". Joka ei enää tarkoita että juuri tämä tietty hyväCV:inen palkattaisiin, vaan että maailmassa on muita tyyppejä joilla on hyvä CV, jotka haluavat töihin ja jotka mahdollisesti ollaan valmiita palkkaamaan. Mutta että nykyisen työntekijän kanssa ollaan kuitenkin valmiita neuvottelemaan että jos työteho ja muut asiat saataisiin silti kuntoon.
1 Kiitos, Esa Turkulainen
2 Nykyajan maailmassa yllättävän suurta osaa näyttelevat.
3 Jotka usein nähdään teknis-objektiivisina, mutta niissä on usein tavoitteena enemmänkin hedonismi jota tavoitellaan eikä se että elettäisiin totuudenmukaisessa maailmassa. Siksi unelmanikkarit saavat enemmän palkkaa kuin siltoja tekevät insinöörit.
4 Sen Pascalin vaa -an tapaan.
5 raha, hyöty, rikostilastojen pieneneminen, yleinen onnellisuus... Olipa mittari mikä hyvänsä, niin utilitarismissa pohjimmiltaan "tarkoitus pyhittää keinot" jollakin tavalla.
6 Huomaa huutomerkki, ei kysymysmerkki, sillä näihin kysymyksiin ei toivota vastausta. Ne eivät ole edes retorisia kysymyksiä vaan jotain omaa kieroutunutta omaa luokkaansa jolle kyllä pitäisi olla nimitys.

tiistai 16. helmikuuta 2010
Ilmainen lounas.
Perinteisessä talousteoriassa kaikki ihmisen toiminta ja ostokset ovat hyvin informoituja, ja niissä on mukana tarkka tieto siitä miten paljon onnellisuutta esineen osto tuo. Myös vaikeus saada esine on tiedossa, jolloin sekä myyjä että ostaja tietävät kalibroida kysynnän ja tarjonnan lakinsa suuruuden järkeväksi. Tätä kautta tarkka esineen hintalaatusuhde ja utiliteetti (hyöty) on tiedossa, ja kaikki mahdollinen tieto on tuotteiden hinnoista.
Tässä logiikassa joka ikinen toimija maksimoi etunsa ja optimoi toimintastrategiansa. (Tämä ei toki tarkoita täydellisyyttä, vaan parasta mahdollista toteutusta niissä olosuhteissa.) Tässä näkemyksessä ei ole olemassa "ilmaisia lounaita". Jos sellainen olisi, joku olisi jo keksinyt sen ja käyttäisi sitä hyväkseen ja velottaisi siitä jotain.
On olemassa myös toisenlainen tapa lähestyä ostokäyttäytymistä. Behavioral economics. Tässä ihmiset tekevät virheitä ja ovat laiskoja ja huolimattomia - ainakin joskus. Tämä tarkoittaa sitä että virheiden korjaamisen kautta voidaan luoda mahdollisuuksia ja kehittymistä. Tässä on mahdollista että on "ilmaisia lounaita". Mutta toisaalta voi olla myös "maksettuja paastoja".
Tämä vaikuttaa tulkintoihin aika paljon.
Normaalissa talousteoriassa eläkesäästöjen vähyys johtuu siitä että ihmiset eivät välitä siitä onko heillä eläkkeellä varaa mihinkän vai ei, tai koska he haluavat kokea köyhyyden. Tai koska he odottavat että heidän lapsensa tai yhteiskunta kustantaa heille riittävän elämisen. Virheidentekoon luottava lähestymistapa taas selittää asiat sillä että ihmiset eivät osaa laittaa eläkeiän olojaan oikeaan mittasuhteeseen. Parikymppinen ei yksinkertaisesti tajua sitä että "jos säästän nyt pari kymppiä, niin sitten kun olen 64 vuotias gubbe niin...", vaan ajattelee vain lyhytjänteisesti esimerkiksi tuoretta CD -levyä. Joka on tietysti aina ehdottoman kriittisen tärkeä investointi tehtäväksi juuri nyt eikä puolen vuoden päästä kun se ei enää ole listoilla ja hintakin on pudonnut puoleen.
Ratkaisujen kohdalla suhtautumistapa eroaa tietysti paljonkin. Esimerkiksi jos ajatellaan perinteisen ekonomian mukaan, ei tehdä mitään. Jos taas halutaan tyhmän nuoren etua, voidaan kysyä vaikka työhaastattelun yhteydessä että paljonko tulevaisuuden tuloista laitetaan suoraa työnantajan puolesta eläkesäästöön. Standardinäkemyksen mukaan tämän ei pitäisi suurentaa eläkesäästämistä. Mutta tosiasiassa eläkesäästäminen voisi hyvinkin kasvaa, koska on helpompaa luopua abstraktista omistuksesta jota ei vielä konkreettisesti ole. Kun taas se parikymppinen siellä parikymppisen taskun pohjalla...

maanantai 27. heinäkuuta 2009
Evoluutio ja peliteoria.
Biologiassa lähes kaikki liittyy jonkinlaiseen vuorovaikutukseen. Eläimet ja kasvit saalistavat ja ovat saaliita. Lajitoverit auttavat ja kamppailevat keskenään. Immuunijärjestelmä estää viruksia ja virukset kaivelevat immuunijärjestelmän aukkoja. Tästä päästään siihen, että evoluutio ja luonnonvalinta eivät ole mitään kovinkaan abstrakteja asioita : Evoluutio ei sinällään ole pelkkä historiakertomus joka antaa ihmiselle lajina provenienssin. Se liittyy aivan konkreettisiin ja arkisiin tapahtumajoukkoihin. Kaikki tämä liittyy siihen kuka elää, kuka kuolee. Ja kuka elää niin kauan että ehtii jatkaa sukua ennen kuin kuolee. Koska kysymys on erilaisista vuorovaikutuksista, ei ole yllättävää että evoluutioon liittyy olennaisesti peliteoria. Itse asiassa kun peliteoria oli vielä pieni, tuntematon ja merkityksettömäksi koettu ala, eli ennen kuin taloustieteilijät alkoivat soveltamaan sitä, sitä mietittiin evoluution kannalta.
Kuitenkin John Maynard Smith vasta nosti evolutiivisen peliteorian tieteen "yleisesti tunnetulle alueelle". 1970 -luvulla hän sai arvioitavaksi George Pricen tutkimuksen. Aiheena oli se, miksi yksilöt eivät aina taistelleet kuolemaan asti. Tämä oli sinänsä merkittävä asia, koska voisi aivan hyvin luulla, että jos kamppailu käytäisiin loppuun asti, vain vahvin selviäisi. Kuitenkaan evoluutio ei ole "tälläistä" kamppailua. Smith opiskeli matematiikkaa vasta myöhemmin, mutta ongelma oli jäänyt hänen mieleensä. (Tiedemiehet miettivät usein ongelmia ja keksivät niihin ratkaisuja. Täten saadaan nimi historiankirjoihin. Sen sijaan he eivät tee sitä että jos johonkin ongelmaan ei ole ratkaisua, he päättävät että kukaan ei voi sitä keksiä, kun "viisaita on ollut pirusti ennen minua, jos he ei ole keksinyt miten minä voisin".)
Smith oivalsi että peliteorialla voitaisiin auttaa asiaa. Sillä eliöillä on erilaisia strategioita selvitä tilanteista. Voidaan ajatella että kun on kyseessä eri strategiat, voidaan puhua eräänlaisesta "konkreettisesta pelistä". Pelin nimi on tällöin "evoluutio" ja sitä pelaavat kaikki elossa olevat yksilöt. (Valitettavasti pelistä ei voi vapautua paitsi kuolemalla. Tämä taas on häviämiseen suuntaava toimenpide.) Smith oivalsi että eläinten ei tarvitse olla älykkäitä tai rationaalisia, koska niiden toiminta on joka tapauksessa strategia. Jos mato väistää kivun edessä taaksepäin, sen ei tarvitse miettiä tätä tekoa, ja sillä on ainakin joskus vaikutus tilanteeseen. Eläin on kokonaisuutena oma strategiansa.
Lisäksi Smith teki oivalluksen, joka tekee peliteoriasta ehdottoamasti paremmin evoluutioon sopivan, kuin mitä se sopii talousteoriaan. Syynä on se, mitä kelpoisuus on. Ja mitä talousteorian rationaalisuus on. Talousteorian utiliteetti nimittäin on keinotekoinen: Siinä yhdelle mittarille laitetaan hyvinkin erilaisia tuloksia. Tyttöystävän menettämiselle, tikkunekulle, omalle kuolemalle ja tuhat dollaria ovat samassa asteikossa ilman mitään sen kummempaa selitystä miksi nämä olisivat sama asia. Yksi suure, yksi numeroarvo. Talousteoriassakin on kuitenkin riittävästi piirteitä, jotta peliteoria toimii siinä. Evoluutiossa sen sijaan on yksi olennainen mittari, kelpoisuus. Lisääntymään pääsevien jälkeläisten määrää voi olla vaikeaa laskea vaikka kaikille pellon heinäsirkoille, mutta jokaisella pellon heinäsirkalla on kelpoisuus. Ja se on yksiselitteinen. Tämän vuoksi, kun talousteoria voi käyttää peliteoriaa ilman isompia ongelmia, evoluution piirissä sitä voidaan taatusti käyttää.
Ennen kaikkea Smithin oivallus auttoi ymmärtämään kaksi asiaa:
1: Miksi täysi aggressiivinen taistelu ei ole paras tapa.
2: Miksi luonnossa on monimuotoisuutta, eli "yksi strategia ei pyyhi koko pottia".
Tässä mukaan tulee "haukat ja kyyhkyt" -peli. Siinä ajatellaan että jos on kahdenlaisia lintuja, haukkoja ja kyyhkyjä, jotka elävät samassa alueessa. Lisäksi on "ruokaa". Kun kaksi lintua kohtaa toisensa ja ruuan, niillä on kaksi tapaa reagoida. Taisteleminen ja pakeneminen. Jos taistellaan, voittaja saa ruuan, häviäjä ei saa mitään. Mutta voittajakin voi haavoittua, jolloin "ruuan hinta" nousee. Sen saamiseen liittyy isompia riskejä. Häviäjä ottaa vain tappion, mutta ei saa mitään vastinetta sille. Pakenemistilanteessa taas kohtaaminen muuttuu sellaiseksi, että ruuasta luovutaan, jolloin sitä ei saada, mutta mukana ei ole myöskään riskiä saada häviön haittaa.
1: Haukka on aggressiivinen. Se päihittää aina kyyhkyt, ja taistelee ruuasta. Se syö hieman useammin mutta maksaa voittojen ja häviöiden kohdalla aina hieman taistelujen hintaa.
2: Kyyhky on passiivinen. Siltä voi jäädä aterioita saamatta, mutta se ei haavoitu taisteluissa koska ei ota niihin osaa. Jos kaksi kyyhkyä kohtaavat, ne molemmat saavat "puolikkaan ruuan".
Jos vielä oletetaan että "ruuan" saaminen määrää sen, miten haukat ja kyyhkyt maailmassa yleistyvät. (Yksilö on elämänsä ajan joko haukka tai kyyhky.), käy yleensä niin että kumpikaan strategia ei valtaa koko pöytää. Se asettuu Nashin tasapainoon: "Ruuan" ja "tappion" arvot loppupeleissä määräävät lopullisen suhdeluvun. Se on yleensä kuitenkin sellainen, jossa on sekä haukkoja että kyyhkyjä.
Tämä on esimerkki, mutta luonnossakin sama pätee. Kuitenkin ei tarvitse "jäädä vielä tähän". Kun menestys on sama kuin kelpoisuus, on eri strategioilla jokin arvo. Näistä voidaan tehdä "kelpoisuusmaisema". Jokin toimiva strategia on "vuorenhuippu" ja huono "syvä rotko". Ne vaihtelevat tietenkin alueellisesti, esimerkiksi sama strategia ei ole hyvä etelänavalla ja päiväntasaajalla. Siksi kelpoisuusavaruudet vaihtelevat myös paikallisesti. Yhdellä "leveyspiirillä" tietty "pituuspiirin" kohta on kukkula, mutta toisella "leveyspiirillä" sama "pituuspiirin" kohta on syvällä kuopassa. Voidaan siis ajatella, että jos toisaalla on maapetoja ja eläimellä on vaisto rynnätä veteen, se on hyvä stategia, jos ollaan jyrsijä ja pelätään kotikissoja jotka ovat niin laiskoja eivätkä pidä kastumisesta. Mutta kun sama jyrsijä laitettaisiin saarelle, jota ympäröivät krokotiilit, pelästymisen automaattireaktio "hyppää jorpakkoon" muuttuu melko typeräksi. "Voittajat" ja "häviäjät" määrittyvät kätevästi tätä kautta.
Evolutiivinen maisema ei myöskään ole pysyvä. Sillä eläimet muuttavat sitä. Tätä kautta, vaikka luonnonkatastrofit ja muut vaihtavatkin "evolutiivista maisemaa" isostikin, myös eläimen asettaminen pelilaudalle muuttaa sitä. Yksikään laji kun ei ole luonnossa ilman vuorovaikutussuhdetta toisiin:
Jos olet myyriä syövä kettu, ja myyriä on vähän, olet pulassa. Lisäksi jos alueella on paljon kettuja, ne kisaavat keskenään ja tämä vaikuttaa haitallisesti ateriointeihisi, vaikka olisitkin sitten erityisen taitava kettu. Joku tampikettu kuitenkin joskus syö sinun aamiaisesi. (Ja erikoista kyllä: Jos on paljon myyriä, ketut yleistyvät ja vähentävät myyriä jolloin myyriä on vähemmän ja kilpailua enemmän. Eli ketun menestys johtaa siihen että kettujen menestys on "seuraavalla kierroksella" hieman vaikeampi. Vaikka ketun nopeus, äly ja muut ominaisuudet koko ajan vaikuttavatkin siihen miten hyvin kyseinen kettu yksilönä saa saalista. Tai jää kivivyöryyn.) Menestys liittyy siis paitsi taitoon, myös paikkaan ja muuhun tilanteeseen.
Kun peliteoriassa usein onkin "pelejä", jotka ovat luonteeltaan sellaisia että "oikea toiminta" ei ole pelkkä strategianvalinta, vaan se riippuu myös siitä, mitä muut tekevät, ei ole mikään ihme että peliteorian laskuja käytetään evoluutiossa.
Kuitenkin John Maynard Smith vasta nosti evolutiivisen peliteorian tieteen "yleisesti tunnetulle alueelle". 1970 -luvulla hän sai arvioitavaksi George Pricen tutkimuksen. Aiheena oli se, miksi yksilöt eivät aina taistelleet kuolemaan asti. Tämä oli sinänsä merkittävä asia, koska voisi aivan hyvin luulla, että jos kamppailu käytäisiin loppuun asti, vain vahvin selviäisi. Kuitenkaan evoluutio ei ole "tälläistä" kamppailua. Smith opiskeli matematiikkaa vasta myöhemmin, mutta ongelma oli jäänyt hänen mieleensä. (Tiedemiehet miettivät usein ongelmia ja keksivät niihin ratkaisuja. Täten saadaan nimi historiankirjoihin. Sen sijaan he eivät tee sitä että jos johonkin ongelmaan ei ole ratkaisua, he päättävät että kukaan ei voi sitä keksiä, kun "viisaita on ollut pirusti ennen minua, jos he ei ole keksinyt miten minä voisin".)
Smith oivalsi että peliteorialla voitaisiin auttaa asiaa. Sillä eliöillä on erilaisia strategioita selvitä tilanteista. Voidaan ajatella että kun on kyseessä eri strategiat, voidaan puhua eräänlaisesta "konkreettisesta pelistä". Pelin nimi on tällöin "evoluutio" ja sitä pelaavat kaikki elossa olevat yksilöt. (Valitettavasti pelistä ei voi vapautua paitsi kuolemalla. Tämä taas on häviämiseen suuntaava toimenpide.) Smith oivalsi että eläinten ei tarvitse olla älykkäitä tai rationaalisia, koska niiden toiminta on joka tapauksessa strategia. Jos mato väistää kivun edessä taaksepäin, sen ei tarvitse miettiä tätä tekoa, ja sillä on ainakin joskus vaikutus tilanteeseen. Eläin on kokonaisuutena oma strategiansa.
Lisäksi Smith teki oivalluksen, joka tekee peliteoriasta ehdottoamasti paremmin evoluutioon sopivan, kuin mitä se sopii talousteoriaan. Syynä on se, mitä kelpoisuus on. Ja mitä talousteorian rationaalisuus on. Talousteorian utiliteetti nimittäin on keinotekoinen: Siinä yhdelle mittarille laitetaan hyvinkin erilaisia tuloksia. Tyttöystävän menettämiselle, tikkunekulle, omalle kuolemalle ja tuhat dollaria ovat samassa asteikossa ilman mitään sen kummempaa selitystä miksi nämä olisivat sama asia. Yksi suure, yksi numeroarvo. Talousteoriassakin on kuitenkin riittävästi piirteitä, jotta peliteoria toimii siinä. Evoluutiossa sen sijaan on yksi olennainen mittari, kelpoisuus. Lisääntymään pääsevien jälkeläisten määrää voi olla vaikeaa laskea vaikka kaikille pellon heinäsirkoille, mutta jokaisella pellon heinäsirkalla on kelpoisuus. Ja se on yksiselitteinen. Tämän vuoksi, kun talousteoria voi käyttää peliteoriaa ilman isompia ongelmia, evoluution piirissä sitä voidaan taatusti käyttää.
Ennen kaikkea Smithin oivallus auttoi ymmärtämään kaksi asiaa:
1: Miksi täysi aggressiivinen taistelu ei ole paras tapa.
2: Miksi luonnossa on monimuotoisuutta, eli "yksi strategia ei pyyhi koko pottia".
Tässä mukaan tulee "haukat ja kyyhkyt" -peli. Siinä ajatellaan että jos on kahdenlaisia lintuja, haukkoja ja kyyhkyjä, jotka elävät samassa alueessa. Lisäksi on "ruokaa". Kun kaksi lintua kohtaa toisensa ja ruuan, niillä on kaksi tapaa reagoida. Taisteleminen ja pakeneminen. Jos taistellaan, voittaja saa ruuan, häviäjä ei saa mitään. Mutta voittajakin voi haavoittua, jolloin "ruuan hinta" nousee. Sen saamiseen liittyy isompia riskejä. Häviäjä ottaa vain tappion, mutta ei saa mitään vastinetta sille. Pakenemistilanteessa taas kohtaaminen muuttuu sellaiseksi, että ruuasta luovutaan, jolloin sitä ei saada, mutta mukana ei ole myöskään riskiä saada häviön haittaa.
2: Kyyhky on passiivinen. Siltä voi jäädä aterioita saamatta, mutta se ei haavoitu taisteluissa koska ei ota niihin osaa. Jos kaksi kyyhkyä kohtaavat, ne molemmat saavat "puolikkaan ruuan".
Jos vielä oletetaan että "ruuan" saaminen määrää sen, miten haukat ja kyyhkyt maailmassa yleistyvät. (Yksilö on elämänsä ajan joko haukka tai kyyhky.), käy yleensä niin että kumpikaan strategia ei valtaa koko pöytää. Se asettuu Nashin tasapainoon: "Ruuan" ja "tappion" arvot loppupeleissä määräävät lopullisen suhdeluvun. Se on yleensä kuitenkin sellainen, jossa on sekä haukkoja että kyyhkyjä.
Tämä on esimerkki, mutta luonnossakin sama pätee. Kuitenkin ei tarvitse "jäädä vielä tähän". Kun menestys on sama kuin kelpoisuus, on eri strategioilla jokin arvo. Näistä voidaan tehdä "kelpoisuusmaisema". Jokin toimiva strategia on "vuorenhuippu" ja huono "syvä rotko". Ne vaihtelevat tietenkin alueellisesti, esimerkiksi sama strategia ei ole hyvä etelänavalla ja päiväntasaajalla. Siksi kelpoisuusavaruudet vaihtelevat myös paikallisesti. Yhdellä "leveyspiirillä" tietty "pituuspiirin" kohta on kukkula, mutta toisella "leveyspiirillä" sama "pituuspiirin" kohta on syvällä kuopassa. Voidaan siis ajatella, että jos toisaalla on maapetoja ja eläimellä on vaisto rynnätä veteen, se on hyvä stategia, jos ollaan jyrsijä ja pelätään kotikissoja jotka ovat niin laiskoja eivätkä pidä kastumisesta. Mutta kun sama jyrsijä laitettaisiin saarelle, jota ympäröivät krokotiilit, pelästymisen automaattireaktio "hyppää jorpakkoon" muuttuu melko typeräksi. "Voittajat" ja "häviäjät" määrittyvät kätevästi tätä kautta.
Evolutiivinen maisema ei myöskään ole pysyvä. Sillä eläimet muuttavat sitä. Tätä kautta, vaikka luonnonkatastrofit ja muut vaihtavatkin "evolutiivista maisemaa" isostikin, myös eläimen asettaminen pelilaudalle muuttaa sitä. Yksikään laji kun ei ole luonnossa ilman vuorovaikutussuhdetta toisiin:
Kun peliteoriassa usein onkin "pelejä", jotka ovat luonteeltaan sellaisia että "oikea toiminta" ei ole pelkkä strategianvalinta, vaan se riippuu myös siitä, mitä muut tekevät, ei ole mikään ihme että peliteorian laskuja käytetään evoluutiossa.
Tunnisteet:
evoluutio,
fittness,
kelpoisuus,
Nashin tasapaino,
peliteoria,
Price,
Smith.J.M.,
talousteoria,
utiliteetti
lauantai 27. kesäkuuta 2009
sir Lancelot ja Robin Hood.
Pienissä ihmisryhmissä ei välttämättä ole erillistä johtajaa. Mutta suuremmissa kokoonpanoissa esiintyy yleensä jokin johtava taho. Hänelle keskitetään sekä päätäntävaltaa, rahaa että voimankäyttömahdollisuuksia. Tällä saadaan esimerkiksi ylellisyystavaroita ja muita etuja. Toisten ohjaaminen nähdään tätä kautta kaikenlaisia etuja antavana. Tähän valtaan liittyy usein myös "kriittinen tieto", joka voi tarkoittaa ihan kirjaimellista tietoa että sellaista tietoa kuten "ovatko tämän meidän heimon jumalat suosiollisia", jonka heimo kokee tärkeänä.
Tämä nähdään arvokkaana. Sitä puolustetaan. Tästä arvoista on hyvänä esimerkkinä urhea sir Lancelot. Hän "puolusti systeemiä", oli - tai siis ainakin hänen imagonsa mukaan oli - jopa valmis antamaan henkensä sen puolesta. (Naisasiat ovat sitten oma lukunsa...) Nimittäin tälläisen vallan antaminen ei välttämättä anna kovin suuria hyötyjä. Vastakkaista näkökantaa edustaa Robin Hood. Hänestä -tai ainakin se imago joka hänestä tarinoissa on - oli oikein "ryöstää rikkailta ja antaa köyhille". Tietenkin nämä ovat tarinoita, mutta jos niiden paikalle siirtää vaikkapa meidän yhteiskuntamme poliisit ja afrikassa jotain sotilasdiktatuuria henkensä kaupalla vastustavat anarkistit, aletaan ymmärtää että molempia arvostetaan. Vaikka toinen on "systeemin puolesta" ja toinen "systeemiä vastaan".
1: Parhaimmillaan "systeemi" nimittäin tarjoaa sellaista mitä muuten ei voitaisi saavuttaa. Yhteiskunta voi tarjota sekä materiaalisia että immateriaalisia etuja: Ihminen saa sellaista mitä hän ei osaa itse tehdä. Ja toisaalta esimerkiksi Suomessa peruskoulutus ei ole "ilmainen taivaan lahja". Yhteiskuntamme rahoittaa sen. Kallista on. Ja tätä kautta ihmiset saavat sellaisia taitoja joita he eivät muuten osaisi. Ja tällä he voivat tehdä lisää sellaista mitä muut eivät osaa - ja joita ei ilman koulutusta osaisi itsekään. Keskittäminen hallinnossa nimittäin auttaa kontrolloimaan myös "hyvän jakamista" niin että mahdollisimman moni pääsee siitä osalliseksi. Tuloerojen määräänhän voidaan vaikuttaa, vaikka progressiivisella tai tasaprosenttisella verotuksella. Tai sillä että aatelistolle annetaan verovapaus, kuten aikaisemmin tehtiin. Keskittämällä saadaan tarvittaessa myös kunnolla keskitetyt rahamassat liikkeelle. Ja päätöksenteon jakaminen kaikille toisaalta rassaa systeemiä. Demokratia on äänestystapana usein kallis verrattuna pelkkään eliittijohtajan käskyjen toteuttamiseen.
2: Pahimmillaan systeemi taas on vain tapa kerätä omaisuutta harvalle eliitille. Silloin kyseessä on kirjaimellinen sorto, jossa "otetaan liian paljon ja annetaan liian vähän, ja otetaan itselle kunnon siivu". Tätä kautta toimivaa valtiota voitaisiin kutsua vaikka kleptokratiaksi.
Huonoilla systeemeillä on kuitenkin ongelma. Niiden alaiset eivät ole tyytyväisiä. He hakevat helposti jopa vallankaappausta. Karkeasti sanoen käy kuten "Robin Hood - varkaiden ruhtinaassa", jossa väki estää systeeminvastustajien hirttäjäiset, koska eivät pidä sheriffistä. Tietenkin kyseessä on vain elokuva, mutta todellisuus ei ole tätä kummallisempi. Moni vallankumous on tapahtunut siksi että eliitti on nähty riistäjänä. Toki kaikki vallankumoukset eivät ole tapahtuneet. Esimerkiksi Suomessa "Taistolaisten" kannattajien piirissä esiintyi ajatus siitä, miten valtio saadaan haltuun kun tehdään yleislakko, ja sitten valta annetaan lakkovahdeille. (Tiedän konkreettisesti tälläisiä vaikka "korpikommunisteiksi" sanottavia ihmisiä jotka yhä odottavat ja pitävät tätä vaihtoehtona.) Ilmeisesti tarve ja kokemus riistosta ei saanut riittävän suurta valtaa. Ehkä syynä on se, että kansamme ei ole niin "katajaista" kuin sanoo. Kun kuuntelee valitusta siitä miten terveyskeskuksessa joutuu odottamaan yli kaksi tuntia, voi muistaa muita paikkoja joissa sitä ei välttämättä edes saa. En siis viittaa niinkään siihen että kansa olisi liian laiskaa ja "valittaa ääneen helpommin kuin toimii" vaan siihen että rahasta nyt saadaan ihan kivasti hyötyä itsellekin.
Seuraavassa on hyvä huomata, että en jaa Rousseaun näkemystä siitä että valtiot olisivat olemassa erityisen yhteiskuntasopimuksen kautta ja että ennen tätä ihmiset olivat hyviä. En usko että kukaan on miettinyt niin jalosti että on miettinyt jotain yleishyvää utiliteettia. Vaikka joku Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus on byrokratiaa ja sisällöltään jalo, se on lopputulos. Se on seuraus, ei syy. Toimiva ihmisryhmä voi elää ja olla ilmankin tälläistä tiettyä yhteiskuntasopimuksen hetkeä. Olen pikemmin sitä mieltä että yhteiskuntia halutaan koska siitä saadaan itselle ja omalle perheelle, läheisille ja lapsille jotain etua. Tästä seuraa se, että valtiossa olo voidaan nähdä joskus ikään kuin "yhteiskuntasopimuksen rikkomisena" tai sen lopettamisena. Aristoteles ajatteli että ihmiset elivät luontaisesti valtiossa. En mene aivan näin pitkälle, vaan olen pikemmin sitä mieltä että ihmiset elävät luontaisesti ryhmissä, yhdessä muiden kanssa. Ja jos se on näppärää eikä liian mutkikasta, niin mikäs ettei valtiossakin?
On hyvä muistaa että valtiossa systeemi perustuu aina keskittämiseen. Rahaa nyhdetään ja kasataan jonnekin ja sillä tehdään jotain. Tätä kautta pysyvä valtio - siis sellainen joka pysyy pystyssä voi käyttää jotain seuraavia temppuja.
1: Sodankäynnin materiaalin ja niihin liittyvien taitojen hallinta. Tässä olennaista on kerätä aseistus köyhiltä ja aseistaa eliitti. Tässä kohden on hyvä muistaa että voidaan aseistaa erillinen soturiluokka, mutta tämän jäsenillä on tapana päätyä eliittiin. Esimerkiksi samurait hallitsivat käytännössä japanissa. Samoin euroopassa aselajin harjoittajista tuli eliittiä. Puhutaan siis ritareista. Teknologia korostaa tätä. Toki miekka ja panssari ja pitkäaikainen harjoittelu kamppailulajeissa ja sotastrategiassa auttaa kovasti, jos vastassa on tyyppejä joilla on kiviä, keppejä ja vihainen mieli. Mutta jos kivet ja kepit pistetään panssarivaunua vastaan, siitä ei tule mitään. Tämä tajuttiin Punaisten Khmerien piirissä. Riiston yksi tärkeä elementti oli että paikalliset taistelulajien osaajat pyrittiin tappamaan pois ja harjoittelu kiellettiin.
2: Jaetaan osa kaikilta napatuista rahoista takaisin. Ideana on siis se, että yhteisestä kassasta otetaan ja palautetaan siihen joko hieman tai paljon vähemmän. Tällöin ihmiset saavat rahalle vastinetta. Materiaalisena oikeutena voisi olla vaikka työttömyyskorvaus. Immateriaalisena oikeutena voi olla vaikka demokratia. Jos sinulla on pieni mahdollisuus vaikuttaa asioihin, se on hyöty.
3: Voimankäyttö suunnataan ylläpitämään järjestystä kokonaislaatuisesti. Tämä voi tarkoittaa armeija ja poliisivoimia, jotka puolustavat paitsi johtajia, myös kansalaisia kohtaan tulevaa väkivaltaa ja jotka jo olemassaolollaan toimivat ennaltaehkäisevänä pelotteena. Toki täsä sääntöä seuraa myös Pohjois Korea, jota en kutsu "Korean demokraattiseksi kansantasavallaksi" koska sen nimen ymmärtäminen vaatii liian kovaa sanojen "demokratia" ja "kansa" ja "tasavalta" uudelleenmäärittämistä että en vain jaksa tehdä sitä. Siellähän on kuri tiukkaa: Elektroniikaa ei saa viedä maahan, ja Kim II sung -in patsaista pitää ottaa kokokuva. (Tästä oli hauska juttu tuoreessa City -lehdessä. Reportteri keplotteli kuvia jossa on otettu kapinamielessä kuvia patsaan perseestä. Lehteen asti painettiin kuva, jossa pieni osa kädestä puuttui, joten kuva oli laiton.) Onhan systeemi rauhallista ja purukumipapereita ei näy maan kaduilla, kun kaikki ovat velvoitettuja joka päivä siivoamaan niitä yhteisvoimin. On hyvä kuitenkin muistaa että poliisi estää väkivaltaa. Nimittäin pienten heimojen kohdalla väkivalta ei toki ole "jokapäiväistä", koska jos joka päivä tapettaisiin joku, ei ensi kuussa olisi ketään elossa. Mutta niissä on erittäin tyypillistä että joku läheinen on kuollut väkivaltaisesti. Prosentuaalisesti murhia tapahtuu näissä enemmän.
4: Rakennetaan ideologia, joka oikeuttaa vallan. Näin ihmiset liimataan yhteen jonkun aatteen kautta. Tämäkin on tietysti täynnä hyviä ja huonoja ilmiöitä. Moni pitää tätä erityisen keskeisenä ja on esittänyt että kristinuskon poistuminen yhteiskunnasta tuhoaisi "valtiota ylläpitävän selkärangan". Uskon että näin tapahtuu vain jos näitä muita käytetään liian vähän. En usko että suomessa on ilman kristinuskoa niin huonot olot että syntyy vallankumousta tai anarkiaa.
Käytännössä yhteiskunnan säilyminen voi syntyä yhdellä tai näiden riittävällä yhdistelemisellä. Yhteiskunta pysyy pystyssä vaikka yhden voimalla. Tietenkin näitä on usein yhdistelty siten että ideologialla tuetaan sotilaallista valtaa, joka on "jumalan/jumalien sille antama oikeus" tai "kansan parhaaksi". Moni asia riippuu tietysti myös hallittavan ryhmän koosta. Pienissä heimoissa ei yleensä tueta riskin alla tehtäviä hyökkäyksiä. Siellä on jäseniä niin vähän, että yhden kuolema on heimolle iso menetys. Aggressiolla voitaisiin jopa ajaa koko ryhmä tuhoon nopeasti. Siksi pienten ryhmien ei yksinkertaisesti kannata rakentaa ideologiaa joka kannustaa itsemurhaan tai hyökkäykseen jossa oma kuolema olisi todennäköinen. Siksi ne harjoittavat sissisotaa, jossa väijytään ja hyökätään ylivoiman turvin. Suuremmissa ryhmissä tilanne taas muuttuu: Niiden kohdalla sota tai valtio ei yhtä miestä kaipaa. (Mitkä ovat itse asiassa oleellisesti sama asia. Jos valtio kaipaa yhtä, myös sota kaipaa ja päinvastoin.) Niiden piirissä hurja rohkeus lisää sen sotilaallisia vaihtoehtoja. Ja tämän vuoksi kristinuskon ja islamin piirissä esiintynyt uskonnollinen kiihko kasvatti niihin vetoavien valtioiden sotilasmahtia. He ovat valmiita kuolemaan jotta saavat "tuhoa vääräuskoisille" ja jos he saavat ne alistettua, eli "yhteisen hyvän sanan ääreen", niin aina parempi. Tämä tavoittelu taas lisää muuta valtaa. Tämä tarkoittaa sitä että ideologian sisällössä on painotettava eri asioita erilaisissa kulttuureissa. Esimerkin kohdalla sama toiminta olisi tyhmää joko pienissä tai sitten isoissa ryhmissä. (Ja säilyneet ryhmät ikään kuin "osaavat tämän säännön", ja toimivat sen mukaisesti. Ehkä siksi että se on lajinmukaista, ehkä siksi että ihmiset ovat rationaalisia ja ehkä osittain myös siksi että ne jotka eivät ole noudattaneet tätä, ovat tuhoutuneet kun ne ovat joko tappaneet pikkuryhmänsä suisidaalisessa rynnäkössä tai jääneet passiivisesti aloilleen kun taas muualta ollaan rynnitty kimppuun kiihkolla.)
Yleisesti ottaen keinot ovat siis tyytymättömyyden vähentäminen tai tyytymättömien toiminnan estäminen. Tältä kannalta ajatellen sir Lancelot ja Robin Hood ovat hyvinkin samanlaisia. Kummallakin on ainakin sellainen imago että he vähensivät tyytytmättömyyttä: Robin Hood varasti riistäjiltä ja sir Lancelot puolusti vaaroilta. Se, että hyväksymme molemmat johtuu tästä. Systeemin vastustaminen tai sen puolustaminen sen sijaan olivat oikein tai väärin sen mukaan minkälaisessa maailmassa he elivät. (Vaikka se olikin molemmissa tapauksissa olennaisilta osiltaan sama kulttuuriympäristö, puolustettavat tai vastustettavat vallankäyttäjät on niissä kuvattu hyvin eri tavoin.)

anarkismi,
Aristoteles,
demokratia,
elokuvat,
ideologia,
Juche,
kleptokratia,
Rousseau,
Taistolaisuus,
utiliteetti,
vallankumous,
valta,
yhteiskunta
maanantai 11. toukokuuta 2009
Ennustettavasti epärationaalinen.
Luin Dan Arielyn kirjan "Predictably irrational - The Hidden Forces that Shape Our Decision", se käsittelee talousteoriaa klassisesta näkemyksestä poikkeavalla tavalla. Kun perinteisesti ajatellaan että ihmiset olisivat rationaalisia, hänestä näin ei ole. Kirjan sanoman ymmärtämiseksi on tiedettävä mitä rationaalisuus tarkoittaa nimen omaan klassisen talousteorian vinkkelissä; Se tarkoittaa sitä että ihmisillä on mielessään tietty arvo eri asioille, ja he vaihtavat niiden pohjalta. Tämä tarkoittaa sitä että ihmiset klassisen talousteorian mukaan eivät panosta eläkkeeseen kuin juuri oikean määrän; He ottavat eri elementit rationaalisesti huomioon ja mittaavat utiliteettia, yleistä hyvää. He maksimoivat voiton tätä kautta. "Ilmaisia lounaita" ei ole, koska jos joku saa jostain etua, hän osaa ottaa sen irti ja niin markkinat pitävät huolen itsestään.
Arielyn näkemys taas perustuu siihen että ihmiset eivät ole tällä tavalla rationaalisia, vaan he valitsevat tietyillä tavoilla. Tätä voidaan tietysti hyväksikäyttää tuotteiden myynnissä, jos halutaan. Ja manipuloinnissa. Otan tässä esiin "perinteisen conmanin/kauppasaksan tietämän asian". Ja tietenkin näiden tunteminen on tärkeää myös niille, jotka haluavat välttää huijatuksi/hönötetyksi tulemisen. On pääsääntöisesti kaksi tapaa toimia:
1: Joko tietty prosentti ihmisistä toimii jollain tavalla. Tällöin tilannetta voidaan ymmärtää keskiarvon ja keskihajonnan kautta; Tälläisessä tilanteessa yrittäminen ilman painotusta tuottaa tietyn tuloksen. Tätä strategiaa noudatetaan esimerkiksi roskapostissa: Jos lähetetään miljardi mainosta, joku muutama promille ostaa ja tämä riittää tekemään hommasta kannattavaa. Tällöin toiminta on satunnaista, tai jopa tilanteen kannalta epäsuotuisa, ja sitä voidaan soveltaa silti kannattavasti.
2: Ihmiset toimivat säännönmukaisesti epärationaalisesti, jolloin heille asetetaan ympäristö, jossa he vapaaehtoisesti toimivat tietyllä tavalla. Tällöin asiakas joko valikoidaan tietynlaisesta persoonatyypistä tai sitten toimitaan yleispätevillä tavoilla. Arielyn kirja käsittelee juuri tätä tilannetta. Erityisesti kirja käsitteleekin sitä, miten ihmiset tekevät valintoja. Eirationaalisia valintoja, joihin voidaan vaikuttaa tilannetta kontrolloimalla.
Nyt taustoitus on jokseenkin selvä. Aika mennä kirjan esiintuomaan yksityiskohtaesittelyyn, jotka valottavat laajempia linjoja. Tämä ei ole varsinainen kirjareferaatti, vaan enemmänkin sen esimerkkien pohjalta tehty isoja linjoja maalaava tilanneluokittelu.
Kirja koostuu muutamista tärkeistä päälinjoista.
1: Asioilla ei ole kiinteää hintaa, vaan niiden hinnat leijuvat ilmassa. Tämä tarkoittaa sitä, että
___1.1: Tuotteiden hinnat liimautuvat kokemuksen kautta. Tästä hauska esimerkki oli siitä, että henkilöille pistettiin esille tuotteita ja käskettiin heidät laittamaan sen hintakohtaan oman sosiaaliturvatunnuksensa määrä rahaa. Kun heidät tämän jälkeen laitettiin antamaan mielestään hyviä hintoja tuotteille, he eivät tietenkään laittaneet punaisille kynille hinnaksi kymmeniä euroja, eli juuri sitä numeroa, jota heitä pyydettiin laittamaan hinnaksi. Mutta jos sosiaaliturvatunnus oli suuri laittoivat suuremman numeron kuin ne joiden sosiaaliturvatunnus oli pieni. He eivät tietenkään kokeneet että hinnalaitto olisi vaikuttanut. Samaan tapaan jos heille esitettiin enne hinnanarviointia kysymys "maksatko tästä X dollaria", tuote sai isomman arvon jos X oli suurempi, kuin jos X oli pienempi. Eli vaikka he kieltäytyisivät antamasta "1500 dollaria viinipullosta" he maksoivat enemmän kuin jos toinen, joka oli kieltäytynyt siitä että viini maksaisi 1000 dollaria. Tätä strategiaa soveltaen voisi sanoa että jos on kaksi pultsaria, joista ensimmäinen pyytää paria euroa ja toinen kahtasataa euroa, jälkimmäinen ei toki saisi pyytämäänsä ikinä, mutta hän saisi yhteensä enemmän rahaa. Klassisen talousteorian mukaan näin ei tapahdu koska arvo ostajan mielessä on rationaalinen, sen vakaan utiliteetin suuruinen.
___1.2: Hintoja vertaillaan, ja helppoja vertailuja tehdään vaikeiden kustannuksella. Tämä tarkoittaa sitä että jos on samantasoiset vaihtoehdot A ja B valintaa voidaan ohjata helposti: Jos halutaan että ihmiset valitsevat A:ta, riittää että heille esitetään "heikennetty A". Ihmiset vertaavat sitä mitä on helppo verrata, ja hylkäävät sen jonka vertaaminen on vaikeampaa. Tätä kautta jos on kaksi matkakohdetta, Rooma ja Pariisi, jotka ovat yhtä suosittuja, ja sitten olisi jostain syystä parempi jos asiakkaat saataisiin valitsemaan Rooma, ei hintaa tarvitse lisätä. Riittää että tarjotaan Rooman matka, joka on samanhintainen, mutta jossa aamiainen ei sisällykään hintaan. Fiksut ihmiset huomaavat että paketti on hieman huonompi - Sama maksu mutta ihan kaikkea samaa ei saada - eivätkä tietenkään valitse sitä. Ja he valitsevat tämän sijaan Rooman ateriaedulla, ja unohtavat Pariisin.* Sama toimi kirjan mukaan myös seurusteluissa. MIT:n opiskelijoista otettiin kuvia ja heidät laitettiin "HOT-NOT" -arviointiin. Saatiin kasa komeita ja vähemmän komeita. Valintoja saatiin ohjailtua kuvankäsittelyllä: Jos haluttiin että A sai suosiota, piti rinnalle laittaa tästä rumennettu versio. Tätä kautta toivon, että ihmiset tästä lähtien ottavat minut mukaansa avoimemmin kun lähtevät baareihin iskemään naisia. He varmasti suostuvat koska olen valmis olemaan "heikennetty versio heistä". Intoa saada saalista kun ei liiemmin tässä elämäntilanteessa ole. Jos saan kaljan, tilanne on win-win.
___1.3: Ihmiset arvostavat eniten sitä mitä heillä on. Tätä kautta ikään kuin "happamia sanoi kettu" -ilmiö alkaa vaikuttamaan. Tästä hyvä esimerkki oli siinä, että eräässä jalkapallo -ottelussa oli sellaisia jotka olivat saaneet liput ja sellaisia jotka eivät olleet saaneet. Liput oltiin arvottu. Kun niiltä jotka eivät olleet saaneet lippuja soiteltiin huutokaupan nimissä että lippuja olisi muutama jaossa, he antoivat tiettyjä summia. Heitä yritettiin saada kasvattamaan tätä summaa mahdollisimman suureksi. He perustelivat että he voisivat ostaa rahalla vaikka CD -levyjä ja olutta. Sitten niiltä joilla oli liput yritettiin saada myymään lippuja mahdollisimman halvalla. He perustelivat kuinka ainutlaatuisia elämyksiä ottelusta saisi. Matalin heidän tarjoamansa hinta oli todella paljon suurempi kuin se, mitä ostajat olivat valmiita maksamaan. Tuotteilla ei siis ollut pysyvää arvoa, vaan se vaihtui. Tärkein hinnanmäärääjä oli se, että se oli omistuksessa.
___1.4: "Ilmainen" ja "nolla" vaikuttaa valtavasti. Tässä esimerkkinä oli se, että lasten oltiin annettu vaihtaa suklaanappeja snickers -patukoihin. Heille oltiin annettiin suklaanappeja ja kysytty haluaisivatko he vaihtaa yhden napin patukkaan. Lapset suostuivat. Jos heille tarjottiin 2 nappia 2 patukkaan, he suostuivat. Sen sijaan jos heille annettiin 2 nappia ja mahdollisuus joko siten että he saisivat lisäksi ilmaiseksi yhden patukan tai että he saisivat kaksi patukkaa yhtä nappia vastaan. Molempien arvo oli edellä mainitun säännön mukaan pysyvä. Kuitenkin ilmainen kiinnosti enemmän. Vastaava tehtiin tietenkin sovellettuna muillekin ja sama periaate toimi. Ilmainen toimii tietenkin muutenkin: Jos kevytkokista myydään rehellisesti "1 kalori/litra" se ei ole läheskään yhtä myyvä, kuin jos sitä myydään "zero sugar" -hengessä. Ihmiset halusivat ennemmin ilmaisen 10$ lahjakortin (10$ voitto), kuin että he olisivat maksaneet 7$ lahjakortista jonka arvo on 20$ (13$ voitto). Samoin 1 frangin postimaksun poistaminen oli iso juttu: Tätä ennen kauppa ei käy, tämän kanssa se käy lujasti. Ja kirjoja saadaan myytyä enemmän jos niiden hintaan laitetaan korotusta, jos samalla ilmoitetaan että niiden rahti on ilmainen. Klassisen talousteorian mukaan näin ei ole, vaan kirjalla olisi utiliteetti, ja rahti sekä hinta otettaisiin huomioon sen saamisen arvoa laskiessa.
___1.5: Alennuksissa ihmiset katsovat mieluummin prosentteja, eivät konkreettista rahaa. Jos he ovat ostamassa taiteilijankynää, jonka hinta on 20 taalaa, he vaihtavat kauppaan joka myy sen saman kynän 10 taalalla, jos se on varttitunnin kävelyn päässä. Sen sijaan jos joku myy 1000 taalan pukua ja naapurikauppa varttitunnin kävelyn päässä antaa siitä 10 taalan alennuksen, matkaa pidetään pilkunviilauksena. Perinteisen talousteorian mukaan näin ei pitäisi käydä. Ajalla ja vaivalla, matkalla, on hinta. Joko se on 10 taalan arvoinen vaiva tai ei ole.
___1.6: Ihmiset tekevät miltei mitä vaan, jotta vaihtoehdot eivät lakkaisi olemasta. Tästä tehtiin hauska koe: MIT:n nörttien annettiin klikkailla erivärisiä ovia. Melko tylsä peli -idea. Eri ovien takaa tuli rahaa, toisista keskimäärin isompia kuin toisista. Tässä MIT:nörtit maksivoivat voittonsa kepeästi: Kokeilivat ensin eri vaihtoehtoja ja keskittyivät parhaaseen. Sitten, kun peliin liitettiin toinen kohta: Se, että jos jotain ovea ei klikata 12 kertaan, se katoaa kokonaan. Tässä vaiheessa älykkäintä osaa luultavimmin edustavat MIT -nörtit siirtyivät siihen että ovien sulkeutuminen olisi paha asia. Jos ovet pysyvät, ne eivät kiinnostaneet. Jos ne lähtevät, niiden ylläpito muuttui tärkeäksi. Näin MIT:nörtit saivat paljon vähemmän rahaa kun ne klikkailivat huonosti tuottavia ovia avonaisiksi. Samasta syystä ihmiset joilla on useita parisuhdeyritelmiä, ovat vaikeuksissa ja roikkuvat helposti niissäkin yksittäisissä suhteissa, jotka ovat alamäessä. Lopettaminen kun konkreettisesti sulkee yhden oven. Ihminen ei valinnanvapauden kohdalla mieti aina sitä miten onkin huono ovi, joka olisi syytä paitsi sulkea, myös muurata umpeen. He ajattelevat vain sitä että heidän mahdollinen toiminta -alueensa kaventuu.
2: Sosiaalinen tilanne ja odotukset vaikuttavat.
___2.1: Placeboa ei voida jättää huomiotta. Tästä hauska esimerkki oli Pepsin ja Coca-Colan kilpailu. Coca-Cola mittasi brändiä, eli ihmiset arvioivat siten että he tiesivät mitä he juovat. Näin Coca-Cola maistui parhaalta. Pepsi taas teki sokkotutkimuksia; Kun ihmiset eivät tienneet mitä lasissa oli, Pepsi maistui paremmalta. Sama toimi tietysti särkylääkkeiden kanssa: Kun sen ilmoitetaan olevan kallista, se toimii paremmin, vaikka kyseessä olisi sama tavara.
___2.2: Sosiaalinen konteksti ja taloudellinen konteksti ovat tärkeitä ja aivan eri maailmoja. Ihmiset tekevät hyvästä hengestä ja ilmaiseksi, sellaisia asioita, joita he eivät tee jostain rahasta. Tästä esimerkkinä olivat lakimiehet, jotka tekivät apua ilmaiseksi mutta eivät samaa työtä jos heille annettiin dollari. Samoin koehenkilöt tekivät tylsää suoritetta tehokkaasti, jos he olivat tehneet sen ilmaiseksi. Jos heille maksettiin rahaa, sitä enemmän mitä heille maksettiin, sitä enemmän he tekivät. Ilmaistyön tason saavuttaminen oli kuitenkin kallista. Tämän takia ilmaistyöhön perustuvassa linuxissa on toimintaa joka toimii hyvässä hengessä, ja jonka maksaminen palveluna olisi hinnakasta. @Tästä ehkä radikaalein on Woody Allenin vitsailuun siitä miten "Ilmainen seksi on kalleinta seksiä" pitää paikkaansa ; Jos lounaiden tarjoaminen, elokuvissa käyntien maksaminen ja niin edespäin nähdään maksuna ja sitten vihjataan tähän jos sitä hyvänyön pusua (ja jotain muuta) ei saada, nainen tietenkin suuttuu. Siksi prostituoidut eivät myy ikuista rakkautta eivätkä tyttöystävät halua ajatella tilannetta maksua seksistä -tilanteena. Tämän vuoksi esimerkiksi henkilökohtaiset työsuhde -edut ovat työpaikalle kannattavia: Jos annat palkanlisän, jonka suuruus on se, että sillä pääsee ravintolaan, se on persoonatonta rahaa. Mutta jos pomo antaa samansuuruisen lahjakortin käteen että "mene ravintolaan perheesi kanssa", tämä on sosiaalinen ja henkilökohtainen lahja, joka ei ole kylmää käteistä vaan lämmintä kommunikointia ja huomioon ottamista. Vaikka rahan voisi käyttää mihin haluaa, ihmiset kokevat lahjakortit käytännössä miellyttävinä. Tässä on sekin jännittävä asia, että työpaikka voi jopa säästää lahjakorteilla: Usea ravintola varmasti arvostaa tukkualennusta, vakaata asiakaskuntaa, joka tulee siitä jos iso pulju antaa kaikille alaisilleen lahjakortteja sinne. Ongelmana on vain se, että sosiaalinen romahtaa helposti pelkäksi maksuksi, jolloin se menettää etunsa.
___2.3: Konteksti livahtaa tietenkin myös sosiaaliseen puoleen. Tärkeintä ei ole niinkään se, miten paljon saat palkkaa, vaan se kuinka paljon "puolisosi veljen/sisaren puoliso tienaa".
___2.4: Palvelu ja huvi vaikuttavat. Tämä tarkoittaa likimain samaa, mitä Mark Twainin Tom Sawyer tekee : Hän kalkitsee aitaa, ja tämä on työtä. Kuitenkin kun hän myy sitä harvinaisena tilaisuutena, hän saa siitä vaihdossa sammakoita ja muuta poikia kiinnostavaa tavaraa. Tästä hauska esimerkki on siinä, kun Ariely tarjoaa runonlukua. Toisille annetaan ymmärtää että runonkuuntelu on palvelus professorille ja toiselle että se on huvi. Ne, joille sitä myytiin palveluksena, pyysivät rahaa. Ja mitä pidempi runo, sitä enemmän heille piti maksaa. Heille joille runo myytiin huvina, olivat valmiita maksamaan. Ja mitä pidempi runo, sitä enemmän he olivat valmiita maksamaan. Olennaista oli se, että Ariely lukemassa runoja oli molemmissa asioissa tietysti ihan sama asia.
___2.5: Procrastinaatiossa ihmiset toimivat eri tavoin kuin mitä he suunnittelevat, koska he eivät osaa ottaa omaa tunne -elämäänsä huomioon. Pitkän tähtäimen suunnitelmia rakennetaan usein "coolina" ja siksi tunne saa vallan ja suunnitelmat romahtavat. Siksi opiskelijat tekevät jaloja päätöksiä, mutta jäävät tavoitteissaan jälkeen. Tätä voidaan estää tekemällä eräänlaisia sosiaalisia solmuja. Tästä hauska esimerkki oli pankkikortti: Jos pankkikorttiin liitetään tuhlailuraja, jonka ylittämisestä lähetetään kirjallinen viesti ystäville, puolisolle, sukulaisille... kortin omistaja varoo tarkemmin rahankäyttöään.
___2.6: Ihmiset luottavat jonottamiseen. Tämä tarkoittaa sitä että jos jonkun paikan edessä on jonoa, sen ajatellaan olevan hyvä. Samassa tilanteessa hauskinta on tietysti myös se, että jos ihminen on "itse jonossa", tämä toimii yhtä hyvin. Tästä seuraa urautuminen, eli kun käyt yhdessä kahvilassa toisen sijasta, ja se ei ollut huono, käyt siinä todennäköisemmin uudestaan kuin siinä toisessa. Uudet ketjut joutuvat siksi rakentamaan kilpailun sijasta itsensä jotenkin erilaisena esiin. (Ja tietenkin ihmiset aina välistä kokeilevat muitakin paikkoja, jolloin uusi jono voi syntyä tätä kautta.)
___2.7: Ja vaikka ihmiset pitävät tavaroita lahjoina henkilökohtaisena ja parempina, eli kokistölkki lahjana voi olla pomoon lähentävämpi kuin tämän antama euro, joka automaatissa antaisi juuri samanlaisen kokiksen, ihmiset vievät tavaraa helpommin. Kokeissa havaittiin kuinka ihmiset vievät dollarin arvoisen anonyymin kokistölkin työruokapaikan jääkaapista melko ripeästi. Rahaa sen sijaan varastetaan paljon nihkeämmin. Siksi kynien ja kumien pihistelyä työpaikalta pidetään yleisenä, pikkukolikoiden vientiä taas ei katsota hyvällä.
___2.7: Stereotypiat ja odotukset vaikuttavat. Tämä näkyy hauskasti siinä, että kun testattiin avointa ääneen tilaamista ja lapuilla tilaamista, kävi niin että euroopassa ihmiset halusivat osoittaa yksilöllisyytensä ja tilasivat erilaisia kuin muut. Eli tilauksien variaatio kasvoi suhteessa verrokkiin. Itämailla taas pyrittiin tilaamaan enemmän samaa: Variaatio kutistui. Eniten onnellisimpia olivat ne, jotka olivat tilanneet lapuilla. Yhtä onnellisia olivat vain ne, jotka ääneen tilatessa tilasivat ensimmäisenä. Tämä vastaava näkyi hauskasti myös aasialaisissa naisissa. Heidät pistettiin kahdessa ryhmässä matematiikan kokeeseen: Molemmille ryhmille asetettiin esikysymyksiä itsestä. Ensimmäinen kyselylista sisälsi naiseuteen liittyviä kysymyksiä. Toisen taas rotua, vanhempien alkuperää ja muuta vastaavaa käsitteleviä. Stereotypia naisten huonoista matematiikantaidoista ja aasialaisten hyvistä matemaattisista taidoista on melkoisen tunnettu. Jännittävää kyllä, naiseutta kysymyksissä korostetut pärjäsivät huonommin ja aasialaisuutta korostavat paremmin. Stereotypiat vaikuttavat siis ulkopuolisten lisäksi myös sisäpuolelta käsin.¤
___2.8: Myös muistutus vaikuttaa. Kun tehtiin koe, jossa piti vastata tietyllä tavalla, lunttausmahdollisuuden laittaminen paransi hieman tuloksia. Huijausta tehtiin. Ja kun kyseessä ei ollut raha, sitä tehtiin jopa ahkerammin kuin silloin kun kyseessä ei ollut raha. Mutta jos lukijoiden käskettiin miettiä eettisiä normeja, he lopettivat huijaamisen, vaikka tilanne oli hoidettu niin, että he eivät voisikaan jäädä asiasta kiinni. Hauska esimerkki tästä oli siinä että vaikka henkilö ei osannut kuin 2 kymmenen käskyn kohtaa, huijaaminen lakkasi. "Lunttimahdollisuuksettoman matematiikkatestin" tuloksissa kymmenen käskyn lukeminen taas ei vaikuttanut laskutuloksiin, joten se ei vaikuttanut itse laskutaitoon muistia sitovasti.
* Tässä kohdassa on hyvä huomata, että jos Pariisi ja Rooma ovat yhtä hyviä, niin silloinhan niiden valitseminen on yhtä rationaalista/epärationaalista. Korostuu siis se, että kyse on nimen omaan siitä miten klassinen taloustiede käsittää rationaalisen.
@ There is Free Lunch. And if you want to buy it, it's would be quite expencive one.
¤ Stereotypiathan ovat paitsi väärien yleistyksien lähde, myös sosiaalisessa kompleksissa maailmassa ymmärtämisen apuvälineitä. Siksi ne kirjan mukaan paitsi vahvistuvat, voivat myös muuttua. Ehkä siksi aasiassa oli yhteisöllistä korostava ja euroopassa yksilöä korostava ilmapiiri.

Allen,
Ariely,
huijaus,
placebo,
procrastination,
rationaalisuus,
sosiaalisuus,
stereotypia,
talousteoria,
Twain,
utiliteetti,
valinta
tiistai 10. maaliskuuta 2009
Kauppamies, poliitikko, pappi ja barbaari.
"Ja Jumala sanoi "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat.""
(Genesis. 1:26)
Tämä blogaus tuo uuden, erilaisen ja täydentävän katsantokannan, syvennyksen ja täydennyksen (ei sentään korvauksen) aiheeseen, jota olen käsitellyt aikaisemmin, itse asiassa pariinkin otteeseen. Jonkinlainen suosikkiaihe siis.
Lyhyt historia:
1: Antiikissa ajateltiin rationaalisesti, ja esimerkiksi Aristoteles eritteli luonnontutkimista melko paljon. Kuitenkin ajatus luonnon hallitsemisesta oli vieras. Tavoitteena oli sopusointu sen kanssa. Kreikkalaisille luonto oli esikuva, jota oli seurattava. Luonnollisen vastakohtana oli luonnoton.
2: Ja vielä keskiajallakin ihminen nähtiin pitkälti osana luontoa: Siksi esimerkiksi eläinoikeudenkäyntejä pidettiin. Kuitenkin yliluonnollista maailmaa korostettiin. Ihminen oli lisäksi jotain yliluonnollista. Luonnollisen vastakohta olikin yliluonnollinen, ja luonnollisen arvo laski siinä missä sitä ennen korostettiin.
3: Ero luontoon kuitenkin kasvoi ajan mittaan ja harmonian tavoittelu jäi syrjään eduntavoittelun sijasta: Erityisesti Descartesin Kartesiolainen dualismi jakoi ihmisen tiukasti lihalliseen ja hengelliseen. Tässä vaiheessa ajateltiin että mekaanista ja aineellista luontoa voitiin ymmärtää.
4: Kesti kuitenkin kauan ennen kuin käytäntö ja teknologia saatiin mukaan kuvioihin. Syynä oli se, että rationalismi eli pelkkään järkeilyyn ja "nojatuolissa mietiskelyyn" perustuva tiedonhankintatapa jouduttiin korvaamaan empiristisellä eli kokemusperäisellä ja kokeellisuutta korostavalla ajattelulla - joka oli suuri ja vaikea askel - ja tästä puutteesta johtui että ajatusten teknologiaan siirtäminen ei onnistunut tai sitä ei pidetty "mielenkiintoisena" (yliluonnollinen oli mielenkiintoista ja tärkeämpää kuin aineellinen; "Ikuinen sielu vs. katoava liha.") ja "päättelyitä varmistavana" (loogisuus riitti, hienojen logiikkojen piti olla mahdollisia, ja sen jälkeen niiden testaaminen oli merkityksetöntä). Kokemusperäinen ajattelu ja mekanistinen ymmärtäminen on sittemmin tiivistynyt luonnontieteiden metodiin - Vaikka siinä onkin monin paikoin luovuttu dualismista, joka mekanismille antoi sen alkusysäyksen. Valistusajan henkeen ajatellaan että luontoa voidaan paitsi ymmärtää, myös hallita.
5: Humanismi taas edusti jonkin verran "molempien kriitikkoa": Siinä korostettiin sekä sitä luonnosta tietäminen oli irrelevanttia, kun ihmisistä tiedettiin niin vähän, että se korosti sitä että vanhan sielua, elastusta ja tuonpuoleisuutta korostaneen näkökannan sijasta piti huomioida korostaa sitä että "elämää on myös ennen kuolemaa." Esimerkiksi Francesco Petrarcaa hylkäsi skolastiikan, jota hän piti barbaarisena mutta samalla liian tiukkana järjestelmänä. Hän ihmetteli mitä hyötyä on ymmärtää luonnon hienoisimmista ominaisuuksista kun ymmärrys ihmisistäkään ei ollut järin korkeallla tasolla. Hän katsoi luonnon salaisuuksien olevan Jumalan luomia mysteerejä, joiden tutkimus oli paitsi turhaa myös ajan haaskaamista. Salat oli vain nöyrästi hyväksyttävä salaisuuksiksi. Mysteerisyys koski etenkin yliluonnollista, mutta myös luonnontieteen tutkimista.
Nykyaika:
Tietenkin luontosuhde on muuttunut myös valistusajoista. Ja voidaan sanoa että tällä hetkellä ei ole "yhtä tiettyä" näkemystä. Juhani Pietarinen on ryhmitellyt "Oikeutemme ympäristöön" -kirjassa, että on neljä eri suhtautumistapaa ihmisen ja luonnon väliselle suhteelle. Pietarisen mukaan suhtautuminen luontoon voi olla joko ihmiskeskeistä tai luontokeskeistä. Hänen luokittelussaan nämä jakautuvat vielä alatyypeiksi: ihmiskeskeisiä asenteita ovat utilismi ja humanismi. Luontokeskeisiä asenteita taas ovat mystismi ja primitivismi:
1: Ihmiskeskeisissä näkemyksissä korostetaan ihmisen aktiivista asemaa luonnossa. Luonnosta saatava hyöty ja sen hyödyntäminen kuuluu näiden teemoihin.
___1.1: Utilismi, joka perustuu utiliteetin eli yleisen hyödyn periaatteelle. Siinä korostetaan hyvinvoinnin edistämistä. Mahdollisimman suuri etu mahdollisimman monelle. Utilisti ajattelee että luonto on ihmistä varten ja uskoo että tekniikka ratkaisee ongelmia käytännöllisiä ongelmia, ja että luontoa voidaan käyttää tätä kautta. Tämä arvostaa tätä kautta teknistä käytännöllisyyttä ja tuloksia. Pragmaattiset tulokset ovat sitä mitä arvostetaan eniten. Suomessa tätä näkökantaa edustaa Anders Chydenius.
___1.2: Humanismi korostaa sekä luonnonvarojen käyttöä, että niihin liittyvää teknologiaa tärkeinä. Syvimmäinen tavoite ei ole materiaalinen hyöty, vaan ihmisten henkinen hyvinvointi, johon aineellinen hyöty on ehkä välinearvon asemassa tai joskus jopa irrelevanttia. Eettisyys korostuu siinä, että ideaan kuuluu vastuuntunnon käsite. Humanistisessa luontosuhteessa sopusointu menee kulutuksen edelle. Humanismissa on mukana myös usko tietoon ja taitoon. Tätä näkemystä suomessa on edustanut Georg Henrik von Wright.
2: Luontokeskeinen ajattelutapa taas korostaa luonnon arvoa, ihmisen hallinta nähdään usein epäpyhänä tai vääränä kontrolloimisena. Toisaalta ihmisen luontoon kuulumista korostetaan.
___2.1: Mystismi torjuu hyötyajattelua edellisiä jyrkemmin. Siinä luonnolle annetaan henkinen, jopa spirituaalinen ja ääritapauksissa pyhä muoto. Luonnon roolina on se, että se kätkee Jumalallisen olemuksen, jolloin se on tärkeä osa koska ihminen asettuu tämän kautta tärkeään rooliin vain suhteessa siihen. Luonnon kunnioittaminen on siksi ihmisen hyvinvoinnin minimivaatimus ja ehto, eikä luontoa nähdä hyödyn kohteena - tosin hyödyn olemassaoloa ei myöskään kielletä. Se on pikemminkin irrelevantti, tai automaattiesti "oikeaa elämäntapaa" seuraava asia; Tavoiteltava asia on viitata siihen mihin järki ei ulotu, ja hyväksyä tämän olemassaolo. Tähän pyritään reagoimaan joko intuitioilla, jolloin siitä tulee "vaistomaisesti ymmärrettyä" tai sitten tunteilla elämistä korostetaan muutoin. Tätä kautta mystismi tarjoaa, ei maata ja mammonaa, vaan ykseyden kokemusta, tunnetta että on yhtä maailman kanssa. Tässä näkökulmassa luonto on sama kuin yliluonnollinen, henkinen ja jumalallinen, ja että se tätä kautta on aivan kuten ihminenkin ~ "eroa ei ole".
___2.2: Primitivismi ( Tunnetaan myös nimellä "naturismi", mutta tällä kertaa "alastomat eivät sisälly hintaan", enkä sekoitusvaikutuksen vuoksi pidä tästä nimestä.) katsoo että ihminen on osa luontoa eikä hänellä ole siinä mitään erityisasemaa. Luonto toimii kuten toimii. Tässä ihmisen kulutus nähdään joko aktuaalisesti tai potentiaalisesti koko ekosysteemiä vahingoittavana. Siksi ihmisen on syytä luopua luonnon teknisestä käytöstä ja jopa sivistyksestä. Suomessa tätä ajatustapaa edustaa kuuluisimmin Pentti Linkola.

Chydenius,
Descartes,
dualismi,
empirismi,
humanismi,
ihmisyys,
Linkola,
luonto,
mystismi,
Petrarca,
Pietarinen,
primitivismi,
rationalismi,
sielu,
teknologia,
utilismi,
utiliteetti,
valistus,
von Wright
1 000 000 ja 1 dalmatialaista.
Eläinten oikeudet herättävät usein huomiota. Tämä ei sinällään ole mikään ihme. Ihminen käsittelee etiikassa monia asioita, kuten esineitä ja niiden omistusoikeutta. Ja toisaalta sen piirissä käsitellään ihmisiä ja heidän asioitaan. Siksi ei ole mikään ihme, että eläimiäkin käsitellään. Nehän kuitenkin ovat selvästi elollisia olentoja, joilla on jonkinasteista hermostollista toimintaa.Ajatus eläinten oikeuksista on sinällään vanha.
1: Vanhimmat liittyvät uskontoihin. Amerikoissa on vanhastaan palvottu esimerkiksi jaguaareja. Aboriginaalien alchera (esiaikainen ja myytillinen uniaika) -tarinoihin liittyy eläinhahmoja. Egyptiläiset kuvasivat jumaliinsa eläinhahmoja, kuten Anubiksen. Merkittäviä olivat myös kissat, joita egyptiläiset muumioivat. Samoin he pitivät erityistä Aspishärkää, jonka kuolemaa seurasi aina maansuru. Egyptiläiset palvoivat pelättyä krokotiilia: Sen hampaisiin kuoleminen oli suuri ilo ja onni, mutta tämän pyhän eläimen tappajalle ei hyvä heilunut.
2: Homeroksella on tarina, jossa Pandaros muistelee hevostaan, ja miettii kuinka paljon sille olisi ollut tarvetta sodassa. Lopuksi hän kertoo, miksi ei ollut alun perin ottanut hevosia mukaan: Varsat olivat tottuneet syömään hyvin ja Pandaroksesta olisi ollut ikävää ottaa ne sotaan niukalle appeelle. Niin hän lähti itse vaaralle alttiiksi. Hevonen oli siihen aikaan kuitenkin valtavan kova etu taistelussa, joten mistään pienestä uhrauksesta ei ollut kyse. Samoin Homeros kirjoitti kehuvasti Odysseuksen Argos -koirasta, joka oli odottanut isäntäänsä. Tarinaan saatiin sentimentaalinen lisä, kun Argos koira kuoli Odysseuksen nähtyään.
3: Monilla on ollut kauan erilaisia lemmikkieläimiä, joita kohdellaan ikään kuin perheenjäseniä. Näitä ruokitaan ja hellitään. Tosin näille esitetään tietynlaisia rajoitteita jotka koskevat erityisesti niiden lisääntymistä. Minä jalostuksesta kiinnostuneena tietenkin olen oikein panostanut tähän "eläineugeniikkaaan" joksi tätä toimintaa kerran kuulin kutsuttavan.
___3.1: Erikoista on tietysti se, että harva söisi lemmikkejään, kun taas yhtä älykkäitä ja henkeviä muita eläimiä voidaan syödä. Syynä voi tosin olla sekin, että koiranliha ei ole kovin hyvää. Monet hevosharrastajat eivät tosin suostu hevosmakkaraa syömään, mutta minä kyllä sekä leikin ja rapsutan vasikoita että syön naudanlihaa. Söisin koiraa, mutta en saa siitä sellaista utiliteettia että alkaisin elättämään koiria sitä varten, että saisin niistä ruokaa.
Nykyisen eläinsuojelun ajattelu perustuu siihen että tarpeeton kärsimys on väärin. Tämän vuoksi esimerkiksi on tehty erilaisia eläinsuojelulakeja. Periaatteena on se, että eläinten kiduttaminen ja rääkkääminen on kiellettyä. Vain harva kannattaa tätä. Toisaalta jotkut kannattavat eläinten vapauttamista tai eläinten oikeuksien lisäämistä. Asiassa on paljon aste -eroja. Esimerkiksi hyönteisiin suhtaudutaan usein kepeämmin kuin vaikkapa apinoihin. Koe -eläiminä banaanikärpäsiä suojellaan vähemmän kuin pupuja, vaikka banaanikärpäsiä taitaa päälukuna laskettuna olla paljon paljon enemmän.
1: Erikoinen yksityiskohta on kuitenki hierarkinen "kastijärjestelmä", joka eläimille annetaan. Tärkeintä ei olekaan eläimen elämisen arvo sinällään, vaan korostetaan sitä miten söpöjä ne ovat. Suloisen näköiset eläimet, kuten hillerit, ketut ja jänikset saavat paljon myötätuntoa ja suojelunhalua, kun taas rumat eläimet koetaan vähemmän suojeltaviksi. Monilla on sympatiaa perhosiin ja marsuihin ja antipatiaa hämähäkkeihin sekä käärmeisiin.
2: Toinen erikoinen yhteys on siinä, että toisaalta ennen on maalla hukutettu kissanpentuja, eikä tämä ole ollut toki iloinen asia, mutta ei mikään kammottava teko. Ja toisaalta sitä lemmikkikissaa on tarpeen tullen elvytelty. Ja joskus ihminen kokee olevansa eettinen, kun lopettaa kissan vamman tai taudin vuoksi. Ihminen kuitenkin selvästi hallitsee kissojen ja muidenkin eläinten elämää ja kuolemaa.
Yleisesti ottaen eläinaatteet voidaan jakaa kahtia. (Eläinten kiduttajia ei mainita, he ovat sen verran marginaalia että saavat vain tämän sulun. Jotta muistetaan että 1 -kohta ei ole eläinrääkkäysstigmatisoinnin paikalla.)
1: Ihmiskeskeiset, joiden mielestä ihmisellä on oikeus käyttää tuotantoeläimiä. Tämän vuoksi tuotantoeläimiä saa pitää. Osa heistä hyväksyy eläinkokeet. Tässä piirissä ajatellaan että eläimellä on ihmiselle monin paikoin välinearvoa. Tämä ei estä sitä että eläimellä ei olisi itseisarvoa joissain asioissa. Esimerkiksi sialla voi olla oikeus olla kitumatta, vaikka se laitetaankin lihoiksi. Osalla on tietysti mustavalkoisempaakin näkemystä, ja heille eläin edustaa vain välinettä. Mutta nämä ovat harvinaisia. Tämän riskinä on antroposentrismi eli se että ihminen jotenkin erotetaan eläinkunnasta, samanlaisuuksia ei huomata ja eläin muuttuu siksi toisinnetuksi. Tämä luonnollisesti hivelee ihmisen egoa ja omanarvontuntoa.
2: Eläinkeskinen näkökunta korostaa sitä miten eläin on samanlainen kuin ihminen. Tai miten ihminen on oikeastaan eläin. Tässä on kaksi päälinjaa, joiden keskeisin ero on siinä miten "animal liberation" tarkoittaa:
___2.1: Peter Singer, joka edustaa miltei ihmiskeskeistä linjaa. Hänestä "liberation" eläimillä tarkoittaa vapauttamista turhasta, tarpeettomasta, tuskasta. Tätä kautta eläimiä voidaan käyttää tuotantoeläiminä tai koe -eläiminä, kunhan tämä jollain tavoin perustellaan. Miltei samanlaista, joskin astetta tiukempaa kantaa edustaa Tom Regan, joka edustaa kantaa, jonka mukaan eläimillä on edellä mainitun lisäksi muutenkin samankaltaisia oikeuksia kuin ihmisilläkin. Kuitenkin hänkin asettaa ihmiselämän eläimen elämän yläpuolelle. Hänen laivaesimerkissään on uppoava laiva. Hän kirjoitti, kuinka hukutettakoon ennemmin miljoona koiraa, kuin yhtään ihmistä.
___2.2: Näitä aktiivisempaa linjaa edustaa näkemys, jonka mukaan "liberation" tarkoittaa sitä, että eläimet on vapautettava. Ne eivät ole vapaaehtoisesti ihmisten palveluksessa, joten he (ei siis ne) ovat tätä kautta orjia. (Samaan tapaan kuin minä olen "vapaa valitsemaan". Kokeillaan jättää verot maksamatta ja jutellaan asiasta sitten..) Tässä nähdään se, että kaikesta hyödyntämisestä tulisi luopua. Eläinoikeusliikkeen mukaan eläimillä on vähintään yhtä suuri arvo kuin ihmisellä. Usein kuulee jopa sitä että eläimille pitäisi antaa suurempi arvo kuin ihmisille, koska avuttomuuden periaate on eläinten puolella: Tämä on likimain se sääntö että "naiset ja lapset ensin pelastusveneeseen ja viimeiseksi sotarintamalle", koska näillä on heikompina ja avuttomampina isompi oikeus ensisijaiseen suojeluun. Eläinkeskisyyden riskinä on antropomorfismi eli se, että he ihmistävät eläintä liikaa antamalla niille (1) piirteitä joita niillä ei ole tai (2) rinnastavat yhtäläisiksi piirteitä joissa on argumentin kannalta liian suuria aste -eroja.
Tämä on vasta lähtökohta tai lopputulos (etiikan kohdalla kun ei ole aina selvää, kumpaa mikin kannanotto on.) : Asiaa voidaan sitten perustella tai ainakin esittää puolustuspuheenvuoroja eri tavoin:
1: Deontologisen etiikan eli velvollisuusetiikan mukaan ihmisellä on joitain velvollisuuksia eläinten suhteen. Tässä kohden on vaikeaa sanoa tarkalleen missä raja kulkee. Minun ei voi kuvitella olevan vastuussa eläimestä, joka kuolee sukupuuttoon. Niitä on kuollut sukupuuttoon vuosimiljoonien aikana ties mitä, eikä ihminen ole niissä kaikissa syyllinen. Toki ihmisen toiminta on lisännyt sukupuuttoja, joten jotain vastuuta voisi luulla tässäkin asiassa kuitenkin olevan. Itse ajattelen että ihmisillä on eläinten suhteen velvollisuuksia, jos eläin on hänen suorassa vaikutuspiirissään. Pääasia on kuitenkin se, että velvollisuuksia on. Mutta kehen ne itse asiassa kohdistuvat? Tähän on eläinten oikeuksien kohdalla kahta päälinjaa.
___1.1: Tämä velvollisuus ei kuitenkaan ole välttämättä suoraan eläintä kohtaan. Kun esimerkiksi sovin käyväni ruokkimassa naapurin koiran, teen diilin naapurilleni. En toki ruoki naapuriani, mutta koiran ruokkimisen vastuu on samalla tavalla minun, kuin jos lupaan käydä kastella kukkia tai lapioimassa pihan. Vastuu on tällöin juuri minun, koska olen sopinut asian. Jos koira kuolee naapurin matkan aikana nälkään syy on ensisijaisesti minun, ei naapurini. Jos naapuri ei ilmoita asiasta, tai en lupaudu, järjestys vaihtuu, vaikka olenkin periaatteessa meistä kahdesta se, joka olisi loman aikana voinut koiran käytännön rajoituksissa tehdä.
___1.2: Kuitenkin voidaan ajatella että ihmisellä on velvollisuus juuri koiran hyvinvointia kohtaan. Eli vaikka teen diilin naapurin kanssa, ei ole tervettä ajatella että velvollisuuteni on olla tuottamatta naapurilleni pahaa mieltä, vaan että velvollisuuteni on ensisijaisesti koiran elintoimintojen ylläpitäminen ja toissijaisesti naapurin mielenterveys. (Joka kärsii seurastani muutenkin.)
2: Asiaa voidaan lähestyä myös utiliteetin kautta. Tällöin puhutaan yleisestä hyvästä. Tässä kohden on kolme tapaa ajatella:
1: Hyöty on se, joka tulee ihmiselle. Tämä johtuu joko siitä että (1) ihminen vain voi eli hänellä on valtaa (2) Ihminen tekee kustannuksia voidakseen pitää eläimiä, joten hän omistaa ne (3) tai siitä, että luonnossakin eläimet syövät toisiaan ja aikaansaavat tuskaa toisilleen eikä tämä ole moraalisesti väärin - jolla kierretään is - ought -ongelma, joskin hieman keinotekoisesti ja muutetaan argumentti indutioksi - ja jos ihminen on yksi eläin niin ihminenkin voi tehdä samoin. Eli ihminen joka käyttää eläintä hyväkseen ei ole sen pahempi kuin susi joka tappaa lampaan.
2: Eläimellä ja ihmisellä on omat hyötypoolinsa. Tällöin ihminen voi haitata eläintä jo siitä on eläimille hyötyä ja eläin saa aikaansaada kiusaa ihmiselle vain jos siitä aikaansaadaan hyötyä ihmiselle.
___2.1: Useinhan ihmisen toiminta koe -eläimien kohdalla katsotaan kammottavaksi juuri sen takia että siinä paitsi vangitaan eläin, myös tehdään tästä omanedun tavoittelemisen välinen. Tätä syytetään ahneudeksi, joten näille voisi saada myös negatiivisen arvon. Syynä on se, että toista välineellistetään ja hyväksikäytetään, jolloin tästä tulee sorrettu. Tämä mielipide on sukua sille, että kansanmurhaajallan saa tappaa enemmän tai tämän elämä on vähemmän arvokasta kuin vaikka hänen surmaamansa kansalaisen.
_____2.1.1: Voidaan kysyä missä määrin niitä voidaan soveltaa "kaikessa vaihdoissa". Eli se, joka enemmän hyötyy, joutuu enemmän perustelemaan toimintansa oikeutusta. Voidaan kysyä, saako lemmikin omistaja vaatia lemmikiltä vaikkapa näyttelyyn osallistumista, kun tämän ruokkimisesta on kuitenkin kiusaa ihmiselle. Samoin, jos joku intiaaniheimo saa vaikkapa omanarvontuntoa "toteemieläimestään puumasta" "Umpahpah" -sarjakuvien malliin, onko kyseessä eläinten riistäminen? Tuntuu että välineellistämisessäkin on aste -eroja.
3: Eläinten ja ihmisten hyödyt ovat "samassa poolissa"; Molemmat on otettava huomioon ja molemmilla(sekä mielessä ihminen/eläin että hyöty/haitta) on jotain arvoa ja merkitystä. Tällöin ajetaan sitä, että tehdään sitä, mistä aiheutuu eniten hyötyä. On myös muistettava että etuja ja haittoja voivat saada ihmiset ja eläimet. Kaikki osapuolet ja kaikki puolet olisi otettava huomioon. Tässä laskelmassa on tietysti ongelmana se, että on jotain uhrauksia ja jotain mitä saavutetaan. Ja sen vuoksi vaikka valtaosa tuntuukin kannattavan tätä vaihtoehtoa, näkemyseroja on paljon. Pääongelma on tietysti se, että hyödyt ja haitat suuruuksineen eivät vain killu hintalapun tapaan, vaan ne perustuvat enemmän tunteeseen kuin varsinaiseen "objektiivisuuteen". Jotta utiliteetista voidaan lainkaan puhua, näitä tulisi kuitenkin voida jollain tavoin arvioida.
___3.1: Tässä kohden mielestäni tärkeää on se, että jos arvioidaan eläimen utiliteettiä, arvioidaan eläimen kärsimys ja eläimen hyöty. Pääpointti on kuitenkin siinä, että jos ajetaan eläinten oikeuksia ihmisten mielenterveyden ja hyvän fiiliksen sijasta, ei pidä miettiä pelkästään sitä "onko eläin koe -eläin vai vapaa", vaan on arvioitava eläimen kokemaa tuskaa, joka kasvaa juuri siitä että se on koe -eläin suhteessa muihin vaihtoehtoihin. Tätä kautta esimerkiksi eläimen vapauden arvolle täytyy antaa jokin painoarvo, joka ei ole pelkkä eläinaktivistin oma rakkaudenkannatuksen suuruus. On muistettava myös verrata vaihtoehdon tuottamat kärsimykset. Esimerkiksi kettuhäkeissä kuulee usein kuinka kettujen tassut menevät rikki. Kuitenkin luonnossa kettu kärsii sekä pelkoa pedoista, nälkää, vilua että se myös rikkoo tassujaan mm. kiviin. Ja ne tappelevat keskenään. Näin koe -eläinlaitoksessa erikoisharjoitteluni suorittaneena on eniten ihmetystä herättänyt se, että lemmikkieläinten hyvää kohtelua korostetaan ja koe -eläimiä pidetään kärsimyksen esimerkkeinä. "Erot eivät ole niin suuria." Luulen että syy on se, että käytännön kokemus koe -eläimien pitkäaikaisesta hoitamisesta ja tutkimuksesta puuttuvat enemmistöltä puhemiehistä.
_____3.1.1: Itse perustelen - mikäli etiikassa voidan tälläistä sanaa lainkaan käyttää -tuotantoeläinten käytön sillä, että esimerkiksi naudat ovat käytännössä sellaisia että ne eivät kovin hyvin eläisi luonnossa. Niiden pitäminen lemmikkeinä ei ole käytännön syistä, kuten suuren koon voksi, mahdollista kovin monille. Tätä kautta naudalla on käytännössä vaihtoehtona joko (1) olla tuotantoeläin tai (2) olla syntymättä lainkaan, jolloin se ei myöskään elä. Jos naudan elämällä on mitään arvoa, näen että nauta saa utiliteettia. Eläinten tuska tietysti laskee elämisen ilon kokemuksia ja tätä kautta naudan saamaa hyötyä, joka sillä on tässä utiliteettilaskelmassa. Voidaan kysyä missä vaiheessa niitä rääkätään niin paljon että kuolema olisi parempi.
___3.2: Suuri osa esimerkiksi koe -eläimenpidosta syntyvästä tuskasta onkin vain kettutyttöjen kokemaa surua, joka on kiusa, mutta aivan erilainen kiusa. Myös monesti keskusteluihin tuodaan eläinten symboliarvoa: Esimerkiksi jonkin eläimen uskonnollinen arvo. Toisaalta koiran timanttikaulapanta ei ole eläimen utiliteettia vaan ihmisen utiliteettia. Nekin ovat kuitenkin mukana laskelmassa. Fifin kaulapannalla on arvoa utiliteettilaskelmassa, mutta ei Fifin vaan tämän omistajan poolissa. Tämä tekee arvioinnista itse asiassa todella vaikeaa, mikäli aiotaan olla "kunnon antaumuksellisia eetikko -filosofeja".
_____3.2.1: Voidaan kysyä mikä on kettutyttöjen surun ja turkistarhaajan surun ja turkiksenkäyttäjien etujen suuruudet.
Muutamassa asiassa olen kuitenkin täysin erimielinen "eläinsuojelulinjauksen" kanssa:
1: Leena Vilkan "Eläinten tietoisuus ja oikeudet" -kirjassa esittämien kannanottojen kanssa. Suurin syy on täysi sisäinen ristiriitaisuus: Hän kritisoi Reganin koira-laiva -vertausta ja sanoo että koirat eivät ole laivassa vapaasta tahdostaan, ja avuttomuuden periaatteen nojalla ensin olisi huolehdittava niistä jotka ovat kaikista heikoimmilla. Tässä kohden utiliteetti koskee kaikkia. Koirat ja eläimet ovat samaa poolia, eikä erottelua eläimiin ja ihmisiin tehdä. Toisaalla hän sanoo että eläinkokeita ja tuotantoeläimiä ei voida mitenkään oikeuttaa, koska eläimet saavat kärsimystä, eivätkä etua. Hänestä eläimet saa lääkitä ja rokottaa ja tuottaa kipua koska eläin saa siitä etua itse. Mutta utiliteetti jossa eläin saa haittaa ja ihminen edut, ei voida tehdä. Tässä kohden niillä olisi erilaiset utiliteettilähteet. Olen sitä mieltä että ihminenkään ei ole vapaaehtoisesti laittanut itseään onnettomuuslaivaan, joten vapaaehtoisuusargumentti tuntuu vähintään erikoiselta. Toisaalta epäilen että koiran mahdollisuus selvitä onnettomuudesta turkkeineen ja luonnollisine uimataitoineen on parempi kuin monien ihmisten. Avuttomuusperiaatekin on siksi hieman väärä. Toisaalta jos ihmisten olisi velvollisuus ottaa eläinten utiliteetti huomioon, eli korostaa kuinka ne kuuluvat samaan eläinkuntaan ja tätä kautta yhteen, on sen käytävä myös toisin päin.
2: Eläinsuojelun yhteydessä näytetään usein kuvia nyljetyistä turkeista ja lihasta ja suolenpätkistä. Olen käynyt teurastamossa tutustumassa omakohtaisesti teurastuksen ja lihanleikkuun vaiheisiin. Siellä minulle tuli erittäin vahva kokemus siitä, että tappamistapa on se pääasia. Kun elän on kuollut, se ei tunne tuskaa. Siksi en oikein ymmärrä niiden jäänteiden näyttämistä. Ne vihjaavat minulle siihen että tavoite olisi siirtää asia itse keskustelun pääasiasta, eläinten aidosti kokeman kärsimyksen määrästä ja siitä miten mukavaa/ikävää niiden elämä on verrattuna luonnonoloihin, siihen mitä mielikuvia asiaan saadaan liitettyä ja mitä ennakkoluuloja ihmisillä on, miten niitä saadaan vahvistettua ja saadaan tietenkin synnytettyä uusiakin.
3: Etiikan kysymysten yleinen liukuvalinjaisuus (josta esimerkiksi kirjoitin tappamiskysymyksessä - itse asiassa minulle eläin/ihminen jatkumo on monilta osin kuitenkin samanlaisempi ihminen/androidi/robotti -liukumon kanssa) jätetään eläinoikeuskeskusteluissa vähälle ellei kokonaan pois: Eläinten ja ihmisten välissä on harmaan skaala : Ihmiset ovat eläimiä, joten meillä on samanlaisia piirteitä. Mutta kaikki eläimet eivät ole ihmisiä, joten ihmisillä on piirteitä joita muut eläimet eivät jaa. Siksi liika rinnastaminen tai liika rinnastamatta jättäminen on pakosti ns. "false analogy". Yleinen kommenttini on, että tämä harmaarajaisuuden huomiotta jättäminen on sekä yleistä etiikan käsittelyissä, että se itse asiassa myös huonontaa niiden laatua. Perusteluista tulee silloin helposti mustavalkoisia ja kummallisia. (Perustelemattomuuden liittäminen eettisiin kysymyksiin ei ole kovin yksiselitteistä. Dikotomisuus on kuitenkin selviö.)
Kuvassa siis elvytetään kissaa, vaikka kuvan rankka muoto saattaa yllättää pintapuolisen tarkastelijan joka ei näe lukea pientä kuvatekstiä eikä jaksa klikata sitä suuremmaksi. Jokin rinnastus tässäkin taitaa olla piilotettuna..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)