Yökyöpelinvuorenpeikkotanssi tanssitaan mieli nurinpäin

Kun katsoo suurmiesten tekoja, voi syntyä sen tyylinen ajatus mitä "clickhole" on kehittänyt Benjamin Franklinin ympärille. "6:30 AM-7:00 AM: Invent bifocals." ... "7:00 AM-7:30 AM: Invent bifocals once again, for as I often say, “Anything worth inventing once is worth inventing twice.”" Kuitenkin monilla ajattelijoilla on ollut omanlaisensa rutiinit. Niissä ei kenties keksitä samoja asioita kahdesti. Mutta niissä ollaan sitäkin pedantimpia. Immanuel Kantin päivärutiiniin kuuluva kävelylenkki on kuuluisan pedantti.

Jotkut filosofit ovat olleet aamuvirkkuja. Nietzsche aloitti päivänsä aikaisin ja kylmällä suihkulla. Hän työskenteli kahdessa jaksossa, ensin aamusta ja sitten kävelylenkin jälkeen illasta. Ja kirjoitti sitten yömyöhään. Jotkut ovat sitten olleet löysempiä. Simone Beauvoir nukkui mielellään pitkään ja tiettävästi hänet veti ylös sängystä lähinnä tylsistyminen. Sen jälkeen hän teki töitä kuutisen tuntia ja lähti sen jälkeen tapaamaan ystäviään.

Kummatkin yllämainituista elämänrytmeistä eivät ole mahdollisia kenelle tahansa. Esimerkiksi minä en voi lähteä kävelylle keskellä päivää Nietzschen tapaan. Minun elämntapani on tässä mielessä vähemmän kahdehdittava, jos ei muuten niin sen vuoksi että minun elämäntapani on helpompi järjestää kuin vaikka Beauvoirin. Vapaa-ajan sijoittaminen on ylellisyyttä johon vain harvalla on mahdollisuuksia.

Tosin minua viehättäisi enemmän myöhään nukkuva tyyli. Mutta en voisi kuvitella aloittavani sosiaalista vapaata Beauvoirin tapaan varsin aikaisin. ; Minä, kuten monet muutkin ihmiset joutuvat harjoittamaan erilaista päivärytmiä. Oma päivärytmini on se, että herään liian myöhään, kulutan aamun kahvin parissa ja lueskelen samalla jotain, yleensä mitä tahansa. En oikeastaan tee kahvia vaan enemmänkin automatisoitu raatoni raahautuu hereille ja valmistaa kahvin jotta voisin herätä. Loput mielestäni herätän tietoisuuteni hereille työmatkan aikana. Tämä kaikki on yleensä ottaen hirveää. Töiden jälkeen alan yleensä kuluttamaan ajatuksenjuoksuttumista työmatkalla. Kuljen julkisilla kulkuneuvoilla joten päivääni kuuluu tältä osin pakollista istuskelua. Sitten kirjoitan illalla, mielellään mahdollisimman myöhään. Saan yleensä sairaimmat ja mielenvikaisimmat ajatukset ennen nukkumaan menoa ja saan ikään kuin purkaa päivän aikana mieleeni kasautuneet asiat ja heittää ne unohdukseen joka ei ole oikeaa unohdusta koska internetistä ei koskaan katoa yhtään mitään. Samalla varmistan että menen hieman liian myöhään nukkumaan joka takaa sen että seuraavan aamun herääminen on täsmälleen yhtä hirveää. Ja olen tehnyt jotain tämän laatuista hyvin monta vuotta.

Mikä tarkoittaa sitä että minullakin on rutiini. Monelle rutiinit ovat jotain jonka avulla he voivat ikään kuin valmistaa mielensä jonkinlaiseen meditatiiviseen tilaan. Aamurutiinit ja muut toistuvat asiat ovat heille lohdullisia, jopa meditatiivisia. Minulle ne ovat vain hirveitä. Tarvitsen kuitenkin niitä jotta säilyn toimintakykyisenä. Ilman työpaikkaa heräisin joka aamu hieman myöhempään ja menisin vielä entistäkin myöhempään nukkumaan. Ja tämä sotkisi pian elämän. Sillä jokainen yökyöpeli tietää että yöt ovat huonoa aikaa. Televisiosta ei tule mitään. Kaupat, kirjastot ja kaikki muutkin paikat ovat kiinni. Yöaikaan on vaikeaa tehdä mitään muuta kuin vetää pää täyteen viinaa. Ja rehellisesti sanoen tämäkään ei onnistu kaikkina viikonpäivinä kaikkina kellonaikoina. Itse asiassa se mikä takaa että kirjoitan myöhään onkin juuri se, että maailma takaa hetken jolloin minulla ei ole mitään muuta. Se pakottaa kaltaiseni mielen tekemään jotain. Itse asiassa mitä tahansa.

Toki jotkin asiat ovat viehättäviä siksi että ne ovat tuttuja. Niiden avulla maailma toimii. Ne tekevät asiansa eivätkä jotain muuta. Ne vähentävät kitkaa. Kahvinkeittimen idea on tehdä tietty asia täsmälleen samalla tavalla joka päivä. Samoin junien olisi miellyttävää kulkea ajallaan ennalta määrättyä reittiä. Osalle ihmisistä näistä tulee jopa jotenkin persoonallisia. On kuin he jotenkin omistaisivat aamurutiininsa ja muut toimensa. Tällöin aamutoimetkin voisivat ainakin periaatteessa olla jonkinlaisia persoonan jatkeita tai tapoja joilla persoonaa ilmaistaan sitä kautta miten arkirutiineita hoidetaan. ; Tällöin rutiineiden vaatimat esineet on valittu oman tyylin, maun ja tekemisen tarpeen kautta. Niiden omistamisella ennakoidaan se abstrakti hetki kun tämän laitteen kanssa ollaan vuorovaikutuksessa jotta voidaan luoda jotain joka on itselle merkityksellistä. Ja näin luodaan vaikkapa aamukahvi.

Minulle nämä ovat tarpeen koska ilman niitä en olisi toimintakykyinen. Ne ovat enemmänkin ilmentymä siitä miten heikosti ymmärrän tiettyjä elämän osa-alueita. Tarvitsen kofeiinia ja käytän kahvinkeitintä joka tekee tämän. Ne eivät ole persoonan ilmentymiskeinoja, jotain joiden avulla luon arkeni maailmaan. Vaan ne ovat jonkinlaisia vammaisuuden tunnustuksia. Ne luovat parhaimmillaan esteettömyyttä. Ja luovimmat ja kekseliäisyyttä vaativimmat asiat taas ovat yleensä juuri omien mukavuusalueen rajojemme ulkopuolella. Näin ollen rutiineilla voidaan luoda helpommin oma miellyttävä kupla jossa on vähiten tarvetta kyseenalaistaa tai muuttaa mitään. Ja tämän jälkeen minun tekee entistäkin vähemmän mieli pedata sänkyäni.

Avoin kirje huolimattomalle kuskille

Te huolimaton kuski.
(En valitettavasti voi kutsua Teitä etuliitteellä "hyvä" - saati "rakas" tai "arvoisa".)

Lähestyn teitä, valitettavan anonyymiä kuskia. Kuskia, joka on niin mysteerinen että hänen tuntomerkeistään, asuinpaikastaan ja henkilöllisyydestään poliisikin on kiinnostunut. (Älkää käsittäkö väärin, ette ole missään nimessä tärkeä tai merkityksellinen ihminen. Luultavasti lattea persoonanne ei kiinnosta ketään - identiteettinne sitten sitäkin enemmän.) Kuski jonka kohtaamisesta ei ole jäänyt tietoa nimestä tai rekisterinumerosta. Kutsun sinua epäkohteliaasti nimellä "tummansininen henkilöauto". (Nimitys on kieltämättä loukkaava. Jokaiselle nelirenkaiselle.) Keskustelisin asiasta mielelläni kanssasi kasvokkain, mutta oman toimintanne vuoksi se on ollut hyvin vaikeaa. Haen kuitenkin tässä kontaktia jotta voisin viestittää asiani Juuri Teille.

Asia koskee sitä, miten ajoitte suojatiellä sisareni päälle Järvenpäässä, Jampassa, FOX centerin kulmilla, kello 16.30 tienoilla, perjantaina 23 toukokuuta herran vuonna 2014. Impaktin jälkeen olitte raottaneet ikkunaa ja kysyneet "ootko ookoo" ja ajoit pikaisesti lipettiin saatuasi jonkinlaisen äännähdyksen takaisin. Teko on mielenkiintoinen, koska tunnetusti esimerkiksi sisäiset verenvuodot eivät tapa heti. Ja muutenkin onnettomuuden jälkeen uhri on oletettavasti jonkinlaisessa shokkitilassa. Lisäksi tämänlaisissa tilanteissa olisi vähintään kohteliasta jättää yhteystiedot jatkoselvittelyjä varten. Tämän jätitte välistä. (Olen Teille hyvin vihainen. Teoista jota ette ole edes tehneet. Voit toki kokea olosi väärinkohdelluksi tämän pohjalta, mutta jos näin teette niin olette kaiken lisäksi Tyhmäkin.)

Kysymyksesi oli toki erikoisesti muotoiltu. Mutta vastatakseni kysymykseen rehellisesti, niin mikäli tarkoitatte "ookoolla" revähtänyttä rannetta, kyynärpäätä, sekä erinäisiä ruhjeita jotka vaativat terveyskeskuskeikkaa niin siinä tapauksessa hän oli "ookoo".

Kysymyksestäsi heräsi ällistys, joka pakottaa minut filosofioimaan.

Ensimmäinen asia jonka kohtaamisemme herätti oli kysymys. Älä hämmästy, filosofia alkaa usein kysymyksellä. Ja usein myös jää siihen. Luontevin ja intuitiivisin kysymykseni oli "miten tuollaisille annetaan ajokortti?" Ensin pidin kysymystäni validina, kunnes tiedostin että se oli harhautus. Harhautus joka ajoi huomiota syrjään aidommista, tärkeämmistä ja relevanteimmista kysymyksistä. Sellaisista kysymyksistä kuin "miten tuolla tilannetajulla on eletty aikuisikään - eikö noin tyhmä jossain välissä vain spontaanisti unohda hengittää?" Se on paljon oleellisempi kysymys, ja tieto siitä että poliisin kannattaisi painottaa hakuprosessinsa siihen että he etsivät kenties "tummansinistä henkilöautoa jonka kuski on sidottu elämään koko säälittävän epäeettisen idiootin elämänsä jättimäisessä rautakeuhkossa" voi olla rikosteknisesti ratkaiseva tieto joka lopullisesti ratkaisee rikoksen ja saattaa teidät juridiseen vastuuseen teoistanne.

Äläkä ymmärrä tätä väärin. Sillä kommunikaatiosi lähti kysymyksellä. Ja toki, näin jonkinlaisena filosofinplanttuna, osaan ehdottomasti kunnioittaa kysymyksiä. "Meidän alallamme" saatetaan jopa selittää että ei ole tyhmiä kysymyksiä. Tosin olemme myös sen verran kriittisiä kaikille dogmeille että tiedostamme että esittämäsi kysymys "ootko ookoo" on nimenomaan tyhmä kysymys. Aivan järkyttävän tyhmä.

Asiaa voi demonstroida yksinkertaisella fysiikalla. Fysiikka on siitä mukavaa, että impaktissa liikkuvat voimat riippuvat massasta ja nopeudesta. Tässä kohden kohtaisin mielelläni kanssasi kasvokkain ja demonstroisin asiaa empiiris-kokeellisesti. Kenties saisimme jopa rakennettua yhdessä jonkinlaisen konkreettisen fenomenologis-empiirisen tutkimuksen jossa arvioitaisiin eri painoisten ja eri nopeuksilla liikkuvien esineiden nopeuksia. Ja saisimme taulukon joka kertoisi tarkan numeerisen arvon sille kuinka relevantti tahi absurdi kysymys "ootko ookoo" tuon kyseisenlaisen impaktin jälkeen on. Tämä tutkimus olisi kanssasi antoisaa tehdä, sillä oppisimme taatusti molemmat prosessissa paljon. Etenkin jos voisimme huolellisesti ja riittävillä otoksilla käydä läpi koko taulukon.

Mutta koska asennoitumistapasi on se, tämä kohtaamismahdollisuus on kovin estynyt. Ja siksi suosittelenkin että demonstroit asiaa itsellesi. Jos sinulla on mielenkiintoa aiheeseen, suostutan muistamaan että auto toki liikkuu teillä  vaakasuuntaan, esimerkiksi kimmahtaessaan pahki ihmislihaan, mutta toisaalta pudotessakin esineillä on nopeus. Ja tämä nopeus on vakioitu Galileo Galilein toimesta. Tiedämme että maan kohdalla putoamiskiihtyvyys on 9.80665 m/s²
Tätä tietoa on näppärä käyttää.

Jos kuvitellaan että autosi ajoi törmäyshetkellä varsin hiljaa, sellaisella tasolla että sitä hitaampi liike olisi niin hidasta että sen väistäminen olisi varsin helppoa, voisimme olettaa että törmäsit hyvin hitaassa kaupunkiajossa, 35.2 kilometriä tunnissa. Tämä luku ei ole sattumalta 9.8 m/s² Olen valinnut sen jotta sinun demonstroidusti rajoittunut kognitiosi kykenee seuraamaan avustajan avulla päättelyketjuani. Voit nimittäin saada aavistuksen törmäyksen voimasta ottamalla tummansinisen autosi, nostamalla sen vaikka lainaamallasi nosturilla 9.8 metrin korkeuteen ilmaan. Sitten voit mennä seisomaan sen alle. Ja kun tuuli heiluttaa vaijerin varassa riippuvaa autoasi (joka killuu pääsi yllä vajaan 10 metrin korkeudella) voit kysyä että jos vetäisit narusta joka tipauttaa tämän auton päähäsi, niin onko tarpeellista tai informatiivista kysyä kysymystä "ootko ookoo"? Luultavasti molemmat meistä ymmärtävät tämän jälkeen että autoilla on niin paljon massaa, että törmäys sellaisen kanssa on aina otettava vakavasti.

Analyysi ylläolevasta

Olen pakotettu tekemään ylläolevan filosofisen demonstrointikeinojen vuoksi tiettyjä johtopäätöksiä. Filosofit voisivat sanoa että naturalismin läpitunkema analyysini tiivistyisi kahteen pääkohtaan. Pääkohdat olen sitten tiivistänyt lausunnoiksi (statement). Koska kyseessä on kova luonnontiede johon on liitetty eiempiirinen elementti, lajityyppinä on niin sanottu "soveltava etiikka". Analyysini ytimessä on kaksi lausuntoa. Näistä ensimmäinen on yleinen lausunto (general statement) ja toinen on erityinen lausunto (particular statement). Yleinen lausunto toiminnastasi on se, että noin ei saisi tehdä kenellekään. Erityinen lausunto on se, että noin ei kannata tehdä minun sisarelleni.

Varmistaakseni viestini läpimenon (tämä lienee Teidän kognitiiviset kykynne huomioiden kohdallanne enemmän kuin tarpeen) korostan että tämä kannanottoni ei ole uhkaus (threat). En kutsuisi sitä myöskään lupaukseksi (promise). Sillä oikeastaan kysymys on lähinnä tosiasian mainitsemisesta (matter of fact). En siis esitä statementeja utopistisena toiveena tulevaisuudesta tai jonain jolla ilmituon normatiivisia tasoja jotka väittäisivät että esittämäni asiat olisivat jotain perimmäistä hyvyyttä. Lausunnot ovat sen sijaan aivan neutraalisti deskriptiivisiä, ne kuvaavat tulevaisuutta sellaisena kuin se todennäköisesti tulee olemaan.

Tuon tämän tosiasian esiin lähinnä jotta voisitte ottaa itseänne niskasta kiinni. (Ja mahdollisesti autoanne nosturilla.) Ja että asiaa sen eettisistä ja tieteellisistä kulmista reflektoituanne voisitte korjata tekonne ja vaikkapa ilmoittautua poliisille. (En tosin tiedä miten Te reflektoitte yhtään mitään, mutta kenties teillä on jotkin erityiset avustajat tätä varten, tai jokin robotti.) Tämä tomertumisprosessi voisi, rehellisesti sanoen, helpottaa myös omaistenne ja rakkaidenne tuskaa. Sillä heille on varmasti vaikeaa elää kaltaisenne ihmisen kanssa. Esimerkiksi joskus ihmiselle saattaa paljastua, että hän on ollut niin todellisuudentajuton että on esimerkiksi avioitunut kanssanne. Ja että jollakulla saattaa olla jättimäinen halu tehdä noloja itsemurhia siitä myötähäpeästä että hän jakaa kanssasi 50% genetiikastaan.

Toivon että miettimisenne jälkeen ymmärrätte, että teillä ei voinut olla tärkeämpää tekemistä jossain muualla. Toki jos kiirehtimällä vaikkapa saitte pitää työpaikkanne jonka olisitte muutoin menettäneet, olette kenties saavuttaneet jotain poistumisellanne. Mutta ette missään tapauksessa enää ansaitse tätä saavuttamistanne, joten saavutuksestanne on otettu tyystin sen arvo pois.

PS. Kohtaamisesta ja ihmisyysfilosofiasta.

Toki ymmärrän että toivoni nojaa siihen että tomerasti oikaisisitte ajatteluanne ja tekojanne eettisen mietinnän avulla ja toimisitte lisäksi näiden tuottamien tulosten mukaan. Ja kaiken Teistä saamanne tiedon mukaan todennäköisyys tälle lienee äärimmäisen pieni. Lienee vaikeaa saada järkeä ja hyvyyttä läpi ihmiseen joka on niin vihjeetön että ei ymmärrä autolla ajamisesta edes kahta melko pientä asiaa: (a) Sitä että normativiisesti, eettis-juridisella tasolla hit-and-run -tyyliset ajamiset ovat rikollisia. (b) Sitä että operationalis-strategisella tasolla hit-and-run -strategia ei toimi jos uhri jätetään henkiin ja silminnäkijäksi.

Koska selkeästi epäonnistuitte näissä päättelyn muodoissa, tiedämme että jos kykenee yhdellä lyhyellä aktiolla epäonnistumaan lain, etiikan, hyvyyden, järjen, strategian, ja yleisen todellisuudentajun kohdalla, tiedämme että toivoa jostain niinkin syvällisestä kuin katumus ja parannuksenteko ovat varsin kaukaa haettuja. (Mikä palauttaa meidät siihen oleelliseen rautakeuhkokysymykseen ja vahvistaa aiempia argumenttejani.)

Tämä toiveikkuus-toivottomuus on itse asiassa paljastanut minussa uusia puolia. Tämä muistuttaa siitä että kaikissa ihmiskohtaamisissa on mahdollisuus oppia jotain. Teidän kohtaaminen on siis ollut jossain määrin kasvattavaa. Minusta on tämän vuoksi tullut rippusen kasvaneempi ihminen. Kiitos tästä ihanasta mahdollisuudesta. Toivottavasti voin joskus palauttaa teille tämän antamanne palveluksen. Palveluksen josta tekisi mieli sanoa jotain sen suuntaista kuin että "tämä nyt oli aivan liikaa teiltä". (Ja vaikka tämä latteus yleensä sanotaan kohteliaisuudesta, niin Teidän kohdallanne todella, siis todella tarkoitan tätä ; Tekonne oli todella aivan liikaa, vaikka paradoksaalisesti samalla toimintaanne kuvaakin pääasiassa se mitä ette tehneet.)

Hengellisiä puolia. Olen esimerkiksi tullut siihen tulokseen, että jos maailmassa on hyvä ja rakastava Jumala, hän tekee teidän kohdallanne juuri samanlaisen rukousihmeen mitä niille fundamentalisteille tapahtuu niissä "karismaattisissa" ihmeparannustilaisuuksissa. Teidän kohdallanne hän tekisi erityisen luonnonlain joka puhkoo-viiltelee tummansinisen autonne kaikki renkaat riekaleiksi joka ikinen päivä. ; Ja koska minussa on kreikkalaista ja Aesopoksen henkeä, olen kannustunut. Olen hakenut voimaa ja toivoa rukoiluun. Voisin toki faabeloida vaikkapa Sofokleen "Philoctetes" -teosta, josta rukousasenteeni kumpuaa. Mutta tämä referenssi luultavasti menisi ohi, joten viittaan samaa teemaa banaalimmin mutta populaarimmin esittäneisiin ; George Herbert ja Benjamin Franklin ovat esittäneet samantyylisiä hengellisiä lausumia Jumalasta - ja ennen kaikkea siitä minkälaisia ihmisiä Hän näyttää auttavan.

Siksipäs jos joku päivä huomaat, että autosi renkaat on viillelty jo kahtenasadantena päivänä peräkkäin, toivon että et syytä minua tai kostonhimoasi, vaan otat tämän hengellisen kasvun paikkana ja katsot maailmaa jonkinlaisena karmisen vakaana Jumalatodistuksena.

Jos sen sijaan joku päivä huomaat, että autosi on kadonnut pihasta, ja mennessäsi ulos huomaat että autosi killuu 9.8 metrin korkeudella pääsi päällä nosturista killuen ja joku psykopaattisesti hymyilevä kaheli jahtaa sinua tuon em. nosturin kanssa. Niin silloin voit aivan turvallisesti olettaa että se olen minä. Ja että minulla on sinulle hyvin pian kysyttävänä yksi (1kpl) kysymyksiä. - Ja jos ajatuskokeemme vuoksi kuvittelemme em. skenaarion tapahtuvaksi, voinet tässä hetkessä - kenties em. avustajarobittisi tukemana - reflektoida tämän kysymyksen mielessäsi niin että minun ei koskaan tarvitse edes sanoa tätä kysymystä ääneen. Koska luotan siihen että kykenet päättelmään kysymyksen, jonka olet itsekin esittänyt, niin tiedän että tämä pieni implisiittinen kysymys on itse asiassa kohtaaminen, syvä kahden ihmisen välinen vastavuoroinen tapahtuma. Tätä seuraavaa rysähdystäkään ei voi silloin pitää esimerkiksi "pahuutena". Sillä siinä eräässä mielessä olen vain minä sanomassa sinulle "hei!"

Toivoo: Tuomoh

Palveluksettaminen

Vanhoissa viikinkisaagoissa ei tunteilla. Niiden tunne-elämä koostuu lausunnoista tyyliin "olen vihainen, kostan". Tai "sitten he hautoivat kostoa kaksi viikkoa". Eräs tarina kertoo kaksintaistelusta. Ja se muistuttaa siitä minkä elokuvaväkivalta usein unohtaa. Nimittäin sen, että ihminen ei kuole haavoituttuaan heti.

Tarinassa voitettua lyötiin jalkaan ja hän nojasi kantoa vasten. Hän pyysi kaksintaisteluvihollistaan tuomaan hänelle vettä kypärässään. Toinen epäröi, koska toinen kuitenkin löisi häntä päähän. "En lyö, lupaan." Kun toinen sitten haki vettä ja tuli lyöntietäisyydelle, häntä lyötiin päähän. Tietysti lyötiin. Kyseessä oli viikinkisaaga. Se opettaa että vain idiootti ottaa kypäränsä päästään kaksintaistelussa. Sillä vaikka toinen pitäisi sanansa, on riski kova ja sitä ei tee se jolle tehdään palvelus.

Hieman samantapainen tilanne tulee vastaan uskonnollisessa julistamisessa. Esimerkiksi joskus he käyttävät apunaan kahvitarjoilua, voivat kysyä että haluaako kahvia. Ja korostavat että kyseessä on ilmainen kahvi. Jos heiltä kysyy että eihän tule raamatulla päähän lyömistä, sanovat että ei tule. Jos sitten juot kahvia, he juttelevat seuranasi. Ja vaikka kuinka yrittäisit jutella "Nalle Puhista", he pyrkivät siirtämään keskustelun Jeesukseen. Ja kun yksi väsyy kun ei pääse Nasu -teflonin ohi, he vaihtavat toiseen. Tätä voi sitten jatkua jopa useita tunteja. Tietenkin siinä julistetaan ja yritetään käännyttää ja lyödä raamatulla päähän. Kyseessä on "lähetystyötä tekevän" käännytysryhmän kahvitarjoilu. Jos tässä kohden yllättyy, on typerä.

Tästä ei pidä yllättyä. Sillä se, miten julistaminen toimii on yllättävää. Moni ajattelee että ystävyys ja luotettavuus saavutetaan hyvillä teoilla ja auttamisella. Mutta tosiasiassa tämä on kallis ja tehoton tapa. Benjamin Franklin mainitsikin siitä miten hän hankki usein luotettavuutta siten, että hän pyysi muita tekemään hänelle palveluksia. Ne olivat pieniä palveluksia, joita ei viitsinyt olla tekemättä. Ja tämän jälkeen nämä ihmiset joille Franklin oli kaiken järjen mukaan kunniavelassa, luottivat Frankliniin enemmän. Vaikka tosiasiassa Franklin ei ollut tehnyt mitään ansaitakseen heidän luottamuksensa kun taas he olivat tehneet asioita jonka vuoksi Franklin tiesi että he olivat luotettavia.

Ja toki julistajakin ajattelee omassa ideologiassaan pelastavansa heikoilta jäiltä, tekevänsä palveluksen. Mutta tämä "heikkojen jäiden argumentti"  toimii vasta jos kohde olisi jo sisällä kristillisessä opissa. Ja koska kyseessä on käännyttäminen on käytännössä niin että toinen ei ole. Koska jos kristitty kääntää kristityn kristityksi kyseessä ei ole käännyttäminen sanan missään kovin oleellisessa mielessä. Tosiasiassa se, että kuuntelee julistajien paasausta on pieni palvelus joka tehdään kohteliaisuudesta tai pienestä omasta kiinnostuksesta. Julistaminen ei ole niin haluttua toimintaa että ihminen kiertäisi tuntikausia ympäri kaupunkia voidakseen kuunnella sitä. Eivät edes ne jotka lopulta kääntyvät tähän julistajan uskontoon. Kuuntelija tekee palveluksen.

Psykologia tunteekin ilmiön joka on nimetty Benjamin Franklinin mukaan Ben Franklin effectiksi. Sen mukaan ihminen joka on tehnyt toiselle palveluksen luottaa toiseen ja on valmiimpi tekemään samalle ihmiselle uuden palveluksen. Sen sijaan ihminen jolle palvelus on tehty, palauttavat palveluksen harvemmin kuin se joka on jo valmiiksi tehnyt palveluksen. Samoin jos joku on lähtenyt häiritsemään tai vahingoittamaan toista ovat todennäköisemmin tekemässä tekoa uudestaan. Ja tässäkin uhrin tekemä kosto on epätodennäköisempi tapahtuma kuin tämä tekijän vääryyteensä palaaminen.

Melko paljon voi siis oppia yhdestä kahvikupillisesta, joka ei olekaan niin ilmainen kuin voisi luulla. Yritän välttää tilanteen toistumista tulevaisuudessa.

Someone Is Wrong On The Internet.

"You cannot reason a man out of a position he has not reasoned himself into."
(Benjamin Franklin)

SIWOTI eli "someone is wrong on the internet." kuvaa tilannetta, joka on tavallinen internetissä: Jos joku laittaa verkkoon jotain järjetöntä, monet lähettävät pakonomaisesti ja runsaasti vastineita yrittäen jotenkin oikaista virheen tekijää : Ihmiset haluavat selvästi kovasti korjata toisten virheitä. SIWOTI -akronyymin kehittäjäksi kutsutaan usein Paul Zachary Myers. Ilmiö on tuttu. Esimerkiksi hassuhkona esimerkkinä on taannoin 100 -lehden palstalla ollut väite, jossa yksi viesti sisälsi esityksen siitä, että kananmunissa on tipu sisällä. Seuraavat pari päivää palsta oli täynnä kommentointeja siitä, että tipua ei tule ilman kukkoa, ja että munissa ei ole alkiota. Niitä tuli siis todella runsaasti. Ihmisillä on selvästi kova tarve opettaa ja opastaa, ja kenties brassailla hieman osaamisellaan.

Ehkä vielä erikoisempaa on kuitenkin se, että normaalikeskustelun tasolla faktojen käyttö ns. "ei vain toimi" : Tämä lähestymistapa alleviivaa sitä, että erimielinen on tietämätön ja tyhmä, jolloin tilanne kääntyy siihen että korjailtu kokee että oikojalla on määräilevä ja auktoritaarinen asenne. Ongelmana on tietysti se, että jos joku osaa jonkun taidon, jonka hankkiminen vaatii taitoa, hän osaa jotain jota muut eivät osaa. Tämä voi tehdä jonkinlaisen auktoriteettiaseman. Henkilöt eivät keskimäärin tutki asiaa, vaan suhtautuvat tunteellisemmin. (Tosin internetissä monet SIWOTI -ilmiön aikaansaajat harrastavatkaan eivät tee perustelujaan arumentatiivisesti vaan siitä syystä että ovat erimielisiä ja reagoivat asioihin tunteellisesti. Internetkeskusteluissa noin keskimäärin ei ole kyse prosessista vaan projektista : Rakenne on, että ensimmäinen porukka yrittää voittaa toisen porukan sanallisessa kiistassa - ei siis keskustelussa jossa eri kantoja perustellaan ja ehkä päädytäänkin johonkin lopputulokseen käyttäen pelkkää perusteltua argumentointia.) Tähän liittyen Anto Leikola kirjoittikin kirjassaan "Kätilösammakon arvoitus", että hippiliike ja muut antirationalistiset (tai uusromanttiset, kuten itse tapaan sanoa, ihan sen vuoksi että se on hieman kunnioittavamman kuuloinen) liikkeet haluavat mieluummin tuntea asioita ja kerätä kokemuksia, kuin miettiä asioita, perustella niitä ja saada näin kokemusta. Syynä on osittain juuri se, että tiede nähdään ikään kuin sellaisena, jossa tieteentekijät laskeutuvat jalustaltaan kertomaan kuolevaisille miten asiat ovat, ja tämä luonnollisesti koetaan inhottavana. Hallinta ylhäältä alas tilanteessa jossa on jotain eriarvoistavalta vaikuttavaa, ei ole koskaan mukavaa. Ainakaan, jos olet se joka on portaalla se joka on alempana.
1: Tässä kohden minusta tärkeää on huomata, että tiede on paitsi ratkaissut ongelmia, tuonut myös uusia tilalle. Ennen ei tarvinnut miettiä, miten kantasolututkimuksen etiikkaa pitäisi laitella. Nyt se on hyvinkin tärkeä keskustelunaihe. Lisäksi asiat ovat monisyisempiä ja kompleksisempia, koska asioita tiedetään enemmän ja enemmän. Ja tämän seurauksena niiden mekaniikkaa joutuu opettelemaan, jolloin ne eivät ole joka ikisen saatavilla tai edes arkijärjen mukaisia. Tilanne on hieman kuten matematiikassa: Kun joku taitava matemaatikko väittäisi ratkaisseensa jonkun ongelman, en osaisi tarkistaa puhuuko hän totta. Tämän arviointiin tarvittaisiin toinen matematiikan osaaja. Tiedeasioiden kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että henkilö osaa päätellä eikä toinen välttämättä edes ymmärrä koko perustelua, jolloin ulkoisesti henkilö ei voi vakuuttua, hän vain joko luottaa tai ei luota tahoon. Aina tieteellistä perustelua ei erota "Argumentum ad Technobabblesta", jossa vain hämmennetään hienon kuuloisilla sanoilla.
___1.1: Myös käytetty kieli muuttuu monimutkaiseksi, eikä ole vaikeaa joutua tilanteeseen, jossa ei edes ymmärrä mitä toinen sanoo. Kun lausetta ei ymmärrä, on vaikeaa tietää onko sen sisältö myös totta : Ja nykyäänhän erilaisia termejä on paljon. Terminologiaahan käytetään "helppouden vuoksi" : Jos esimerkiksi pokerinpeluussa tiettyjä pelitemppuja, tilanteita ja asioita kutsutaan nimeltä, tämä tehdään sen vuoksi että ei tarvitsisi joka kerta sanoa yksityiskohtaista määrittelyä. Siksi esimerkiksi kun pokerinpelaaja kertoo että olet pelaajana liian "Calling Station", voit jäädä huuli pyöreänä ihmettelemään. Tätä ei tehdä aina siksi jotta pokerinpelaaja voisi brassailla, vaan sen takia että olisi hitaampaa ja mutkikkaampaa ruveta selittämään joka kerta asiaa alusta. Tosin ilman pokerisanaston osaamista henkilö voisi sanoa että "häviät koska olet liian Unga-Bunga" -enkä voisi sanoa onko se joku eksakti pokeritermi, joka vain kuulostaa hassulta. Siksi jos joku tulee moittimaan peliäni -luultavasti ihan syystäkin- käyttämällä termejä, koen sen uhkaavana. Arkitermeillä perustuvaa lähentämistä ja selittämällä voisin kuitenkin oppia pokeria, ja samalla ne termitkin tulisivat tietysti tutuksi. Mutta kaiken kohdalla tähän on tietysti liian vähän aikaa. (En vieläkään tiedä mitä "Calling Station" tarkoittaa. Olen kuitenkin ilmeisesti sellainen.)

Kun tilanne on tämä, syntyy tietenkin ongelmia, koska normaalisti tunteenomaisempaa argumentaatiota pidetään enemmän virheellisenä, ja asioiden yksinkertaistamista taas pidetään olkiukko -argumenttivirheenä, eli Yleisesti Huonona Asiana. (Kenties siksi että ne ovat juuri sitä.) Kun asiat ovat monimutkaisia ja vaikeita ei perusteltu tapa voi olla se että vaikeat mutta olennaiset asiat vain poistetaan ja pelkistetään niistä jokin helppo heijastus ; Jotta näkökanta on hyvä, se ei saa tappaa tietoa vain siksi että se olisi sen kanssa "monista liian mutkikas".

Siispä vaihtoehtona internetin "argumentatiivisessa maailmassa" on siis olla joko tunnetason argumentaatiota ja yliyksinkertaistamista käyttävä henkilö jota syytetään huonosta argumentaatiosta tai sitten kaamea zombie-robotti jota syytetään ylimielisyydestä. (Zombie-robotti on peräisin lähteestä: Eräällä puolisoni tutoroimalla yliopistokurssilla ollut oppilas käytti nimitystä. Tilanne oli se, että puolisoni reagoi erääseen kommentointiin jota tämä harrasti ja johon tämä viittasi myöhemmin "tieteellisenä perusteluna". Puolisoni sitten listasi siihen viereen argumenttivirheiden nimet ja asiavirheet, minä lähinnä hihittelin : Esimerkiksi "tieteellistä perustelua" on ilmeisesti se, että kritiikkiin vastataan sanomalla "Olen vain niin nero että idiootit eivät ymmärrä". [End of argument]. Tämän viereen ilmaantuikin muutamia latinankielisiä sanoja. Oppilaan reagointi tähän kommentointiin oli tietenkin tuo sangen eloisa termi.)

Oma kantani on, että SIWOTI on yleensä ilmiönä turha, koska se ei itse asiassa yleisesti katsoen vaikuta mihinkään eikä kehenkään. Se ei kuitenkaan ole menossa minnekään. Ja ehkäpä minäkin tulen tekemään sen ylläpitämisessä oman osani.