Itsenäisyyden kaksi ydintä

6. joulukuuta on Puolalaisten pyhän Nikolauksen päivä. Eli joulupukkipäivä. Ei ihme että Suomessa juhlitaan kovasti. Etenkin tänä vuonna. Joulupukki on aina pyöreä mutta tänä vuonna täytetään pyöreitä.

Mutta vakavasti; Joulupukki on tärkeä osa Suomalaista identiteettiä. Sitä ei ole sidottu kansallistunteeseen. Mutta se on jäänyt aika mielivaltaisesti valitsematta. Tai jäänyt valikoitumatta myöhemmin. Sillä perinteet syntyvät mielivaltaisilla sidoksilla jossa eri asiat symbolisesti merkitsevät jotain. Esimerkiksi tumma puku ei merkitse mitään. Mutta kun se sidotaan perinteeseen on itsenäisyyttä kunniakasta juhlistaa tummassa puvussa.

Ainakin itselleni hupaisinta on Runebergin ja Snellmannin fennomaanisuus. Jossa puhutaan kansallistunteesta kuin se olisi jokin perusta jollekin mystisyydelle vivahtavalle hengellisyydeltä ja uskonnolta maistuvalle konseptille. Tämänlainen kansallistunne on runollitsa. Ja se vaikuttaa unelmoinnilta juuri sellaisella tavalla joka muistuttaa siitä että unelmia kutsutaan unelmiksi sen vuoksi että sitten joskus heräät ja huomaat että nämä kuvaukset eivät oikeasti ole millään tavalla totta.

Itselleni on ulkopoliittisesti sovittu pinta-ala maapallon kamaraa ja ilmakehää, jossa elää taloudellisissa ja kulttuurisissa ja sosiaalisissa suhteissa toisiinsa keskimäärin vahvemmin sidottuja ihmisiä. ; Suomen kansakunnassa kytkökset ovat keskimäärin sisäisesti lujempia kuin kytkökset sen ulkopuolelle. Samalla tätä pinta-alaa ovat määrittäneet ulkopoliittiset aktiot joita sodiksi kutsutaan. Ja se mitä niissä on käynyt. Jossa tapahtuneet muutokset kertovat että ei ole mitään ilmiselvyyttä nimeltä Suomi tai suomalaisuus.

Kun Napoleon ja tsaari Aleksander 1808 sopivat että Suomen alue kuuluu Venäjän etupiiriin, ei kyseessä ollut oikeastaan muuta kuin vallan vaihtuminen suurvallalta toiselle. Alueellamme elävien parissa ajatus itsenäisyydestä ei ollut suuri tai edes merkittävä. Kun sata vuotta tästä Hitler ja Stalin tekivät samankaltaisen sopimuksen, oli henki jo aivan toinen ; Alueellamme nousi asenteita joiden mukaan temppu oli ylimielinen. 1939 Stalinin tekemä propagandan levittäminen jolla se hamusi sitä minkä se oli Saksan kanssa sopinut sille kuuluvaksi, tilanne otettiin vastaan aivan toisin.

Kansa, kielialueet ja perimä ja kulttuuri eivät olleet merkittävästi muuttuneet. On mielenkiintoista miettiä miten Lalli ei puolustanut mitään Suomalaisuutta lännestä tullutta vierasmaalaista maahanmuuttajaa kohtaan. Lallin geenit, kieli ja muu vastaava olivat kuitenkin hyvin samanlaisia kuin Stalinille murisseiden.

Syynä on tietenkin kansallisvaltioideaali. Tämä on aika uusi idea ja vaikka meille kuinka selitetään että Suomi on nuori maa, niin tosiasiassa tämä ei tavallaan pidä paikkaansa. On toki selvää että mitään Ruotsi-Suomea ei ole koskaan ollut. On ollut vain Ruotsi jonka vallan alla on ollut ryhmä ihmisiä esimerkiksi 30 -vuotiseen sotaan lähetettäviksi hakkapeliitoiksi. Ruotsista oli toki kätevää taistella maa-alueitsaan vaikka viimeiseen Suomalaiseen joka kertoo siitä miten tiettyjä ryhmiä pidettiin samanaikaisesti alamaisina että ”poliittisina vihollisina” joiden tuhoutuminen voi olla sääli mutta hyväksyttävä uhraus. (Ylipäätään hyväksyttävä uhraus kertoo näistä asioista aika paljon. Se keiden on kunniakasta kuolla kenenkin lompakon vuoksi on aina oleellista tietoa jonka takana ei ole sanoissa kumpuava kunnioitus vaan ajatus siitä mitkä ihmisryhmät ovat enemmän uhrattavissa kuin toiset. Ei ihme että nuoria miehiä mutta ei nuoria naisia lähetetään meilläkin rintamalle.) Kansallisen itsenäisyyden ytimessä onkin ainakin kahta aivan erilaista itsenäisyyttä joista molemmat ovat oleellisia jotta itsenäisyyttä on; On olemassa muodollis-juridista itsenäisyyttä jossa suotuisat ulkopoliittiset suhdanteet luovat tai ylläpitävät maa-alueita ja kansalaisten verotusta sekä sisäistä lainsäädäntöä koskevia sopimuksia. Ja jotka purkautuvat näiden ulkoisten voimien alla.

Ja sitten on sisäistä itsenäisyyttä joka itse asiassa ei toimi millään ulkoisella. Jo se että itsenäisyyttä haetaan niin kielestä, kulttuureista ja geeneistäkin näyttää että kansa, kulttuuri ja kieli yksin eivät riitä. Kansallisvaltio ei toisin sanoen ole mikään biologinen tai kulttuurinen entiteetti joita voitaisiin havaita ja objektiivisesti tunnistaa. Koska loppujen lopuksi kyseessä on idealismin ja pragmatismin liitto. Sama idea on aiemmin toteutettu kun on rakennettu kaupunkivaltioita. Niissä ihmisten ja kylien suvereeniutta on liitetty keskusvaltaan. Kansallisvaltiosta kasvaminen liittovaltioksi tai EU:ksi on tietenkin aika samansuuntainen prosessi joka on käytännössä havaittu käteväksi tavaksi käsitellä rahaan ja ihmisiin liittyvää valtaa. Se on byrokraattista ja edullista ja ennustettavaa verrattuna heimoyhteiskunnassa toimimiseen.

Tässä mielessä Suomen itsenäisyys oli tavallaan puoliksi olemassa jo ennen Suomen virallista syntymäpäivää, eli joulukuun 6. 1917. Ilman tätä jotain ei olisi mitään funktionaalisuutensa tasolla oleellisesti ulkopoliittisia sopimuksia allekirjoitettu.

Ja on hyvä että kilistämme juuri tänä päivänä. Ja juuri tänä päivänä. Sillä aikanaan on käyty ankaraa debattia itsenäisyyspäivän ajankohdasta. Itsenäisyyden alkuvaiheessa itsenäisyyspäivästä oli eri mielipiteitä. Oikeisto ajatteli, että Suomi irrottautui Venäjästä kokonaan vasta sisällissodan päätyttyä, ja halusi juhlia itsenäisyyttä valkoisen armeijan voitonparaatin päivänä 16. toukokuuta. Vasemmisto puolestaan ajoi itsenäisyyspäiväksi marraskuun 15. päivää, koska kansanvaltaa edustanut Suomen eduskunta oli julistautunut korkeimman vallan käyttäjäksi 15. marraskuuta 1917.

Tähän liittyi siis oleellisesti myös debatti maamme sisällissodasta ja sen merkityksestä. Esimerkiksi siitä oliko kyse kansalaissodasta vai vapaussodasta. Tähän liittyen yritettiin esimerkiksi saada suosiota ajatukselle jossa oikeistolainen vapaussota on objektiivinen ja oikea nimi koska kai ne kommunistitkin taistelivat vapautensa puolesta. Tämä oli tietenkin päälleliimattu idea, koska suuri osa poliittisesta keskustelusta on juuri tämänlaista määritelmäkikkailua omien intessejen pönkittämiseksi.

Itsenäisyyspäivän päivämäärä oli verevän debatin aihe ja esimerkiksi lehtikirjoitteluun aiheesta osallistui hyvinkin nimekkäitä ihmisiä. Esimerkiksi Mannerheim.

Minusta juhlittavaksi päiväksi valittiin oikea. Emme valinneet päivää jona Lenin antoi suostumuksensa – se olisi mahdollista ja asia on tosi vaikka takana taisi olla enemmän se että Venäjä oli kommunismin ja vallankumouksen heikentämä, kommunismilla ja vallankumouksilla tapaa olla sellaisia vaikutuksia. Emme juhli oikeistolaisten haluamana päivänä. Vasemmistolaisten haluama päiväkin jäi valitsematta. Juhlimme yksinkertaisesti ulkopoliittista sopimusta. Joka alleviivaa sitä että Suomi ei ole maa jossa joko punaiset tai valkoiset ovat ”ensisijaisia kansalaisia” josta vastapuoli edustaa ”kansanpetturuutta”. Tämä on mielestäni suhteellisen hienoa. Kyseessä on kompromissi joka haistattelee molemmille puolille tavalla ja asenteella joka on näennäisen neutraali mutta hengeltään oikeansuuntainen. Poliittisille idealisteille tulee tarjota tämänlaista rukkasta kasvoille jotta ymmärtävät. Suomi saisi tehdä vastaavanlaisia eettisiä kaikkia osapuolia loukkaavia ratkaisuja enemmänkin!

Ulkopolitiikalle!

---

Luettavaa juuri näistä aiheista:
Jukka-Pekka Pietiäinen, ”Onnellinen Sisyfos ja muita kirjoituksia 1980-luvulta” (1990) [esimerkiksi lehtikirjoittelua itsenäisyyspäivädebatin ajoilta.]
Tauno Nurmela, ”Sanottu mikä sanottu” (1979) [kokonainen osio Suomen itsenäistymisestä.]

Terveestä järjestä ja pseudotieteistä

Internetissä kiertää melko usein erilaisia meemejä joiden sisältö on kokolailla oheen laitettu. Meemin sisältö on sinänsä ymmärrettävä. Skeptikkopiireissä tuon tyylistä kokemusta käytetään esimerkiksi tieteellisen päättelyn kohdalla.

On kuitenkin kiinnostavaa huomata, että miksi nämä meemit leviävät. Jos se pitäisi paikkaansa, se olisi loukkaus enemmistölle ihmisistä. Kuitenkin se näyttää olevan jotain joka enemmänkin viittaa yleiseen kokemukseen. Yleiseen kokemukseen siitä kun ihmiset ovat erimielisiä jostain jota itse pitää ns. "ilmiselvänä".

Ja tässä mielessä lausunto ei ole jotain joka yhdistää iskulauseen skeptikoihin. Sama periaate yhdistää sen myös ns. "anti-intellektualleihin". Eli niihin jotka ovat jossain määrin skeptikkojen vastaisia, mutta ennen kaikkea niitä jotka vastustavat sitä mitä kutsuvat "älymystöksi". Tässä kontekstissa usein muistetaan että Lenin arvosti sitä että älykkäitä ihmisiä saa manipuloiduksi uskomaan ties mitä. Ja unohdetaan että lukutaidottomat ääliöt ne taipuvatkin uskomaan ties mihin huuhaseen ihan vaan sillä että joku kertoo heille. (Harjaantuneisuus esimerkiksi loogiseen ajatukseen on välttämätön mutta ei riittävä ehto siihen että osaa arvioida asioiden uskottavuuksia. Ja tätä ei tiedosteta.)

Sillä siihen kuuluu ajatus akateemisessa norsunluutornissa haihattelusta, jossa kansa tietää paremmin ihan kaikista mahdollisista asioista. Ja tässä mielessä meemin suosio ratsastaa myös jollain sellaisella jota voisi kutsua termillä "Dunning-Kruger -effect in action."

Psykologisesti asia on tietenkin ymmärrettävä. Ihmiset pitävät omia mielipiteitään jotenkin oleellisen ilmiselvästi totena. Siksi omista mielipiteistä tulee helposti jotain jotka ovat ilmiselviä kyseenalaistamattomissa olevia faktoja. Ja omasta maailmankuvasta ilmiselvästi erityisen laadukas. (Ja tämä taas yhdistää kaikki edellämainitsemani ihmisryhmät.) Erimielinen alkaa tässä kontekstissa tietenkin vaikuttamaan idiootilta ja ääliöltä. Ja tätä kautta "ilmiselvästi kyseenalaistamattomissa olevien tosiasioiden kyseenalaistajat" ovat haihattelijoita.

Kun asiaa katsoo, voi huomata varsin helposti että ihmiset assimiloivat, eli jos heidän oma maailmankatsomuksensa on ristiriidassa joidenkin ajatusten tai tieteellisten teorioiden kanssa, he paikkaavat ristiriidan, jos ei muuten niin sanomalla että tieteellinen periaate on väärin. He puolustavat omaa maailmankatsomustaan. Ja ovat valmiita maksamaan niille jotka perustelevat näitä asioita heidän itsensä puolesta.

Mutta onkin hyvä katsoa sitä haihattelua.

Kun katsotaan nykyistä ilmapiiriä, ollaan unohdettu se mitä Edgar Allan Poe oivalsi lehdistöstä ja sen suhteesta Totuuteen. Tarkalleen ottaen se, että journalismi on jotain jota yritetään myydä. Totuus taas ei aina mene kaupaksi. Poe tiivisti ajatuksen novellissa "The Murders in the Rue Morgue" ; "We should bear in mind that, in general, it is the object of our newspapers rather to create a sensation  - to make a point - than to further the case of truth."

Tässä hengessä osa lehdistä on yksinkertaisesti sitä että joku on keksinyt että joku voisi olla halukas maksamaan siitä että joku printtaa juoruja. Ja tässä tilanteessa syntyy helposti tilanne jossa esimerkiksi myydään lehteä mallia "Mitä Lääkärit eivät kerro sinulle." (Jota voi kiittää rehellisestä nimestä. Lääkärit todellakin aika harvoin kertovat että homeopaattiset hoidot tehoavat koleraan ja että Jumalan rukoilu on tehokas keino estää avioero. Ja hyvä että eivät kerro!) Kun lehti tukee jo "arkijärkenä" pidettyä asiaa, syntyy ajatus että tämä näkökulma on nyt paremmin perusteltu. Lehden kaupaksimenemiestä ja mielipiteen yleisyydestä tehdään laajennus siihen että siihen uskominen ei voi olla hölmöä. Ja kyseenalaistaja on elänyt liiaksi norsunluutornissa tutustumatta oikeaan aineistoon jota pyöritetään ties keidän toimesta internetissä...

Skeptikot "toisinajattelijoita vaientamassa".

Toinen erikoinen teema on siinä että vaikka maalaisjärkeä pidetään ilmiselvänä ja jotain intellektuellis-skeptikoiden kiemurteluja pidetään todellisuudesta vieraantuneena haihatteluna ja sulkusilmäisyytenä, jonain joka on enemmän terapoitava ongelma kuin vaihtoehtoinen maailmankatsomus, on poikkeavia näkemyksiä usein puolustettu viittaamalla sananvapauteen tavalla jossa korostuu se että mielipiteen on oltava arvostettu ja perusteltu vain siksi että sen saa sanoa ääneen. Tämä on toki meko vahvasti jännitteinen sen kanssa että toiset asiat nähdään "haihatteluna". Mutta tämänlaiseen sitä tottui jo Intelligent Designin kanssa painiessa siinä muinaisuudessa jolloin ID -teorialla oli edes poliittista relevanssia. (Tieteellistä relevanssia sillä ei ole ollut koskaan.)

Tässä jännitteessä on itse asiassa takana kuitenkin jotain enemmän. Jotain muuta kuin virhe. Ja kun tämän huoaa voidaan itse asiassa nähdä että moni vaihtoehtoteoria, pseudotiede ja denialistinen tiedevastaisuus on itse asiassa vielä yhtä kategoriavirhettä hoopompi. Hoopous perustuu siihen että tieteenfilosofiaa on ymmärretty aikalailla niin väärin kuin voidaan. He kärsivät siitä että he käyttävät viitekehyksien ja maailmankuvallisuuden retoriikkaa samalla kun he eivät oikein näytä ymmärtävän mitä tämä viitekehyksisyys sitten kaiken kaikkiaan tarkoittaa.
1: Tästä on mainio blogaus "Debungking Denialism" -blogissa. Siinä läpikäydään Uncommon Descentin blogauksia, erityisesti David Andersonin kirjoituksia. Ja korostetaan että "He deploys the presuppositional argument that everyone has interpretative frameworks (and that therefore, appeals to evidence is not valid), while that the same time contradicting himself by stating that all interpretative frameworks are not equal and some can even be fundamentally wrong." ... "fails to understand the power of evidence to differentiate between different models and interpretative frameworks."

Taustalla on ajatus siitä että koska loogisessa positivismissa on ollut ongelmia, niin sitten kaikki naturalismi olisi väärässä. Tässä unohdetaan hyvin monia asioita. Esimerkiksi se, että (a) Looginen positivismi on ongelmissa vaikka naturalismi olisi tosi. (b) Se, että looginen positivismi ei toimi ei tarkoita että olisi jokin vaihtoehtoinen keino tietää asioita eli tieteen toimimattomuudesta ei voida päätellä että esimerkiksi usko olisi oikeasti perusteltu keino saada tietoa näistä asioista joihin tiede ei pysty vastaamaan (c) ei muisteta että loogisen positivismin ongelmat koskevat induktioita ja vastaavia perusteluperiaatteita eivätkä tiettyjä aiheita kuten Jumalaa... (Listaa voisi jatkaa älyttömän paljon pidemmälle.)

Tällä kertaa tartun siihen että mitä tapahtui kun ID korosti että he (a) eivät ole kreationismia ja olivat (b) puolustamassa akateemista vapautta ja (c) opettamassa kouluissa laajempaa skaalaa erilaisia tieteellisiä näkemyksiä vallitsevien näkemysten kritisointia unohtamatta. Kun kokonaisuus on se, että maailmankatsomukset ovat vapaita mutta evoluutio on valheellista epätotta ja kakkaa, voidaan huomata että jossain on "jotain mielenkiintoista". Onko asia ratkaistavissa tieteellä ei-maailmankuvallisesti vai ei ole?

Täydellisen tiedon puute ei tarkoita että kaikki on samanarvoista tietoa

Ongelmana on tietenkin se että akateeminen vapaus ei tarkoita sitä että opettajat saisivat opettaa mitä tahansa mitä he uskovat. Tai että ID olisi todella tieteellisesti relevantti vaihtoehto. On toki selvää että ID on maailmankuvallinen, kuten se sanoo kaiken tieteen olevan mutta muistaa vain mainita tästä pelkästään evoluutioteorian kohdalla samalla kun ID -promoottorit ovat voineet selittää Wedge -dokumentissa että tärkein tavoite on “defeat scientific materialism and its destructive moral, cultural, and political legacies” ja “reverse the stifling materialist world view and replace it with a science consonant with Christian and theistic conviction”. Kun materialistisen ideologian vastustaminen ja sen ylivallan murskaaminen nousee toistuvaksi teemaksi, korostuu että tässä tosiasiassa olla puolustamassa sananvapautta sanan oikein missään mielekkäässä merkityksessä.

Tässä on sisältönä vastustaa "positivismia" ja "skientismiä". Taustalla on tietenkin aivan todellinen huomio siitä että täysin metafysiikatonta tiedettä on täysin mahdotonta tehdä. Tästä loogisen positivismin ongelmasta vain on tehty kaikkea tiedettä koskeva ongelma ; Ja tässä kohden on unohdettu että kaikki eri maailmankuvien väliset skismat eivät ole pelkkää perspektiivien pluralismia.
1: Perspektiivien pluralismi tulee vastaan siinä tilanteessa että samat havainnot antavat eri viitekehyksissä yhtä todennäköisen ja yhtä hyvän vastauksen. Joskus on kuitenkin tilanteita joissa toiset uskomuket ovat heikommin perusteltuja ja tällöin maailmankuvaero ei ole perspektiivien pluralismia vaan sitä että toinen näkökanta on heikommin perusteltu. ; Eroa voisi kuvailla Sudokuruudukoilla. Toiset sudokuruudukot voi täyttää usealla eri tavalla. Ja nämä ovat keskenään perspektiivien pluralismin tapaan samanarvoisia. Mutta silti ei voi sanoa että jos läimii satunnaisia numeroita mihin tahansa sudokuruudukkoon niin että ne olisivat jotain yhtä hyviä vaihtoehtoisia ratkaisuja. Ne ovat vain sotkettuja sudokuruudukoita.

Aivan kuten ihmiset unohtavat että nykyajan skientistit eivät ole loogisen positivismin kannattajia. Verifikationistinen näkökulma puuttuu ja monet ovat fallibilisteja. Ja tässä mielessä näkökulma on oleellisesti erilainen. Skientisti voi nimittäin fallibilistisessa kontekstissa sanoa että hän vaatii vain että hänen maailmankuvansa jokainen induktio on läpikäynyt vähintään yhden testin jossa se olisi voinut falsifioitua mutta ei ole. Tämä on mahdollista ja tätä on mahdollista vaatia. Eli näin ollen fallibilistinen skientisti ei ole mitenkään väärässä. Hän on vain muuttanut sitä mitä tieto tarkoittaa ja mitä siltä voidaan vaatia.
1: Verifikaatiokeskeinen positivisti taas joutuisi testaamaan joka ikistä induktiota äärettömän monta kertaa. Ja pseudotieteilijät vaativatkin tämän ajatuksen mukaisia täydellisiä naturalistisia selityksiä. He ovat niitä positivisteja jotka pitävät vaatimuslistallaan positivistien tietokäsitystä. Positivismia näkeekin nykyään lähinnä naturalismikriitikoilta. Positivismin tietokäsitystä pidetään vaatimuksena ja kriteerinä skientisteiltä. Ja toisaalta esimerkiksi Plantingan warrant -ajatus vaatii että tieteen tulisi olla tällä tasolla luotettavaa ja havaintojen hyvin tiukassa positivistisessa varmuussuhteessa Totuuteen. Samoin uskovaiset kertovat mystisistä kokemuksista kuin ne olisivat ehdottoman varmoja verifioituja havaintoja. Ja näitä kokemuksia pidetään todisteina että jonain joka pitää selittää ja on tätä kautta "haaste naturalismille". Mikä viittaa siihen että näkökulma ei ole ainakaan fallibilistinen.

Skeptismiä koskeekin jännittävä tieteenfilosofinen paradoksi ; Kaikki loogiset positivistit olivat aikanaan skientistejä. Mutta koska kaikki skientismi ei ole loogiseen positivismiin sitoutunutta, on looginen positivismi ongelma naturalistiselle maailmankatsomukselle jotakuinkin sellaisen argumenttirakenteen pohjalta josta voitaisiin sanoa että "koska kaikki kissat ovat eläimiä, ja kaikki kissat naukuvat, on kaikkien koirien nau-uttava koska kaikki koiratkin ovat eläimiä". Nykyään skientistit eivät kannata loogista positivismia. Mutta sen sijaan nykyajan tiedekriittiset antiskientistit näyttävät olevan kovasti loogisen positivismin ystäviä. He ensinnäkin osoittavat skientismin vajautta loogisen positivismin ehtoja vaatimalla, ja sitten kun skientisti epäonnistuu täyttämään loogisen positivismin ehtoja, niin antiskientisti täydentää tätä loogista positivismia jollain vaihtoehdolla ja kuvittelee että hänen maailmankuvansa on tämän jälkeen ehjä. Antiskientistit ovat hämmentävän usein loogisia positivisteja+1 aistilla. Tätä voi olla vaikeaa huomata koska he haukkuvat niin kovasti skientismiä ja korostavat loogisen positivismin epäonnistumista. Nykyaikana käytännössä kaikki loogiset positivistit ovat anti-skientistejä jotka uskovat täydentävänsä verifikaatioperiaatteen jollain paranormaalilla periaatteella, kuten vaikka uskonnollisilla kokemuksilla. (Kaikki uskonnollisiin kokemuksiin nojaavat eivät toki ole loogisia positivisteja. Eli osa pitää uskoa ei-todisteena vaan näkevät että se on ei-todiste. He vain maailmankuvallisesti seuraavat sitä. He ovat enemmän relativisteja kuin niitä jotka sanovat että "naturalismi on epätotta".)

Loogisen positivismin ongelmien erikoinen loppuseuraus onkin se, että "omaan maalaisjärkeensä ja kokemuksiinsa" luottavat hoopot ovat ottaneet sen omakseen. (Loogisen positivismin ehdottomuus sopii hengellis-uskonnollisille dogmaatikoille ja vakaumuksellisille pseudotieteilijöille kuin nyrkki silmään.) Ja loogisen positivismin ongelmat eivät ole opettaneet heille lisäsyitä olla nöyrä kokemusten ja havaintojen edessä tavalla jossa kyseenalaistamista ja testaamista tarvittaisiin entistä ehnemmän. Sen sijaan se on opettanut heille automaattivastauksen jonka avulla omaan maailmankatsomuksen kohdistuva, käytännössä mikä tahansa, kritiikki voidaan ohittaa. Kritiikkiä ei tarvitse ottaa vakavasti koska se edustaa väärää maailmankatsomusta eikä Totuutta. Siinä ei voi olla mitään Totuutta. Joten pseudotieteilijä voi jatkaa entisellä ponnella. Konflikti ei olekaan syy katsoa nöyrästi omia paranormaaleja uskomuksia maailmankuvallisuuksien sävyttäminä asioina. Vaan päin vastoin ; Kaikki kritiikki on vain lähde narsisminsävyttämälle marttyyriydelle jossa skeptikko vainoaa paranormaalista tietävää toisinajattelijaa..

Karkeasti voidaan sanoa että on ilmiselvää että jokaisella on jonkinlainen tulkitseva viitekehys. Mutta tämä ei ole mikään syy relativismiin. Eli siihen että kaikki näkemykset olisivat yhtä hyvin perusteltuja. Voidaankin nähdä että moderni skientistinen tieteenfilosofia on muotoutunut siihen suuntaan että on tunnistettavissa aste-eroja sen suhteen miten tietoisia ja konsistentteja ollaan omien uskomusten kanssa. Ja samoin kaikki viitekehykset eivät pidä sisällään yhtä paljon haihattelua ja pelkkään omaan tunnevarmuuteen ja "arkijärkeen nojaavia dogmia". Erot eivät ole pelkästään sitä kuinka omat filosofiset taustateoriat tunnistetaan. Eroa on siinä missä määrin ne ovat evidenssillä tuettuja. Se, että asiaa ei voi lopullisesti todistaa ei tarkoita että sen tueksi ei olisi jotain. Ja että se ei tätä kautta olisi enemmän totta kuin jokin toinen asia ei.

Tieteenfilosofia näyttää rajoitteita. Ja tämä tarkoittaa juuri sitä että modernina aikana ei voi olla omiin tunteissaan ja kokemuksissaan riippuva. Sillä jos looginen positivismi oli ongelmissa niin juuri siksi että mitään suoraa havaitsemista ei ole. Yksilöt voivat olla omien henkilökohtaisten uskomustensa harhauttamia tavoilla jotka koskevat myös niitä "minusta ilmiselviä ja vahvoja kokemuksia joissa itse koin Jumalan läsnäolon".

Tiedekriittisten tieteelle vaihtoehtoisten näkemysten ongelma onkin siinä että he argumentoivat presuppositionalistisesti, eli ottavat maailmankuvan perususkomukset foundationalistisessa näkökulmassa viitekehykseksi. Ja sitten rakentavat tämän varaan oman maailmankuvansa. Ja rientävät tämän jälkeen sanomaan että esimerkiksi naturalismi on perustavanlaatuisesti ja oleellisesti väärä. Ja heidän oman näkemyksensä sanominen vääräksi kertoo oleellisesti maailmankuvallisesta vainosta.

Tässä prosessissa on runsaasti ristiriitoja. On itse asiassa mahdotonta nähdä miten niitä kaikkia voidaan kannattaa ja harjoittaa samanaikaisesti. Tai voihan sen nähdä. Mutta tätä ei voi oikein tehdä olematta syy sille miksi alkuun laittamani iskulause iskee niin moniin skeptikoihin. Samalla kun on kuvattu miksi oheinen iskulause on näistä antiskientisteistäkin osuva ja tärkeä jaettava. Se miksi tuollaiset iskulauseet jaetaan ovat jotain jossa on sekä kaikkia, maailmankuvasta riippumatta, yhdistävää psykologiaa. Että siinä on sitten mukana myös se ero joka alleviivaa sitä että kaikki ihmiset eivät kaikesta huolimatta jaa tuon iskulauseen tunnelatausta samoin syin. Vaan heidän tavoissaan käyttää ajattelukykyään on olemassa oleellinen ero. Ja tämä ero on paitsi erilaisuutta siinä että asiat ovat erilaisia, niin myös eroa laadussa, eli toiset ajattelutavat ovat heikompilaatuisia kuin toiset.

Kekkosesta länteen

Minulla on Kekkos -aiheinen juhlaraha ajalta kun hän oli vielä elossa. Juhlarahan mukana on myös tekstiosa. Joka on tässä blogitekstissä ohessa. Se korostaa sitä miten kansalaissovun nimellä oleva ilmiö tunnetaan nykyään poliittisen korrektiuden nimellä. Nykyajan konservatiivien teksteissä Kekkosen aika ja poliittinen korrektius liitetäänkin aivan asiallisesti yhteen.

Merkittävää on että ilmiö oli tuohon aikaan positiivinen. Tekstin konnotaatiot "kansalaissovusta" ovat myönteisiä. Kuitenkin nykyään konservatiivit kokevat tärkeäksi vastustaa poliittista korrektiutta. Selvästi jokin on tässä muuttunut. Ilmiö ei ole satunnainen. Sille voidaan liittää aatehistoriaa. ; Myös globaalisti voidaan sanoa että poliittinen korrektius nähtiin positiivisena ilmiönä 1980 -luvulle asti. Ja sen jälkeen se muuttui negatiiviseksi. Tämä kaikki muodostaa kokonaisuuden.

On toki hyvä katsoa mitä poliittinen korrektius ylipäätään tarkoittaa. Se voidaan määrittää karkeimmillaan sanoiksi ja käyttäytymiseksi jotka tähtäävät siihen että ei loukata yksilöitä tai ihmisryhmiä. ("Using words or behavior which will not offend any group of people.") Taustalla on ajatus sananvapaudesta ja ihmiselle kuuluvasta ihmisarvosta (dignity) joka on absoluuttinen, ja jota ei voida ansaita toisin kuin kunniaa (honour). Ja siksi ihmisiä tulisi kohdella ystävällisesti.

Tämä voi ilmetä monella tavalla.

Näkyvin ja toistuvin teema näyttää koskevan sitä että ei sensuroida mielipiteitä vaan sitä miten se ilmaistaan. Näin päädytään hikipediaversioon poliittisesta korrektiudesta. (Mielestäni se on ihan hauska teksti.) Jossa ei saa sanoa "Lumikki ja seitsemän kääpiötä" vaan "Kaukaasialainen henkilö ja seitsemän pituudeltaan erikoislaatuista Y -kromosomilla varustettua henkilöä." Tämä koskee mielipidesisältöjen sijaan ilmaisua koskevia sanavalintoja. (Ja joka on näppärä kikka koulujen äidinkielenaineisiin joihin aina pitää raapia kasaan pituutta ja sanoja väen väkisin. Tekstin venyttäminen tuntuu olevan vaikea monelle muulle. Paitsi itselleni toki ei.)

Kuitenkin se miten poliittisesta korrektiudesta usein puhutaan on kuitenkin hyvin toinen asia. Sen ei nähdä koskevan retorista muotoilua vaan itse mielipiteitä. Eli jotain mielipidettä vaikka jonkun uskonnon vaikutuksista ei saisi sanoa. Eli asioita ei saisi vastustaa.

Itse en arvosta poliittista korrektiutta. Olen varttunut monokulttuurisessa ympäristössä jonka olen kokenut latistavaksi. Tämä voi näkyä siinäkin että en kannata "hikipediatason" poliittista korrektiutta. Ja tämä näkyy vaikka siinä että en arvosta "kielen keskiluokkaistamista" tai muita vastaavia vaateita. Mielestäni on myös ikävää että Tapio Puolimatkan teksti poistettiin Uudesta Suomesta. Uskon että harva ihminen on hänen kanssaan vähemmän samaa mieltä (ja suhtautumiseni herraan yksilönä ovat vielä tätäkin vastakarvaisemmat, johtuen siitä mitä tämä persoonallisuus nyt on ihmisenä, yksilönä ja olentona). Olenkin näyttänyt tätä poliittisen korrektiuden vastaista puolta itsestäni aika vahvasti. Syynä on se että klassisesti määrittyen poliittinen korrektius on ankaraa positiivisen sananvapauden rajoittamista. Tutummin ; Sensuuria. Minusta ihmisen tulee saada sanoa mitä haluaa. Myös kritisoida toisten mielipiteitä, etenkin jos ne ovat enemmän jotain "pielimietteitä". Mikään uskonnollinen tunne ja niiden suojelu ei saa olla esteenä tälle.

Tässä kohden voidaankin kysyä että miksi sitten en ole täysipainoinen uuskonservatiivi?

Olen tietyllä tavalla konservatiivinen. En ole neofiili. Kartan uutta teknologiaa. (Kartan itse asiassa lähes kaikkia koneita. En omista ajokorttia. En itse asiassa aja edes mopolla. Kännykkäni on sellaista mallia että monet koulunsa aloittavat eivät muista sellaisia ennen edes nähneensä.) Ja vastustan poliittista korrektiutta. Voisin siis olla hyvinkin jokin agnostinen Jussi Halla-aho. (Joka on tiettävästi ateisti.) En kuitenkaan ole.

Syynä on se, että olen kokenut latistavan kulttuurin. Ja tiedostan että se kultuuri on oleellisilta osiltaan se sama latistava kulttuuri joka toimii nyky-yhteiskunnassa. Ja juuri se että vastustan poliittista korrektiutta saa minut vastustamaan niitä jotka korostavat poliittisen epäkorrektiuden merkitystä. Syynä on se, että prosessissa on itse asiassa tehty jotain hyvin erikoista. Ja tässä prosessissa se miten poliittinen korrektius on käytännössä jotain hyvin muuta kuin miten se on määritelty. Tekojen ja sanojen välinen epäsuhta alakulttuurissa huutaa asioita. ; Asia voisi yllättää - jos ei tietäisi ilmiön taustoja.

Miksi kommunistien jälkeen lähdettiin vastustamaan hippejä?

Avain muutokseen on tavallaan helppoa ymmärtää. Kun katsotaan USA:n historiaa, sielläkin on oma Kekkosensa. Niistä kenties jämäkin yhteiskunnan dogmaattinen puuttuminen asioihin liittyy MK-ULTRA -projektiin. Jossa USA:n kansalaisia käytettiin koehenkilöinä vastoin heidän tietoaan ja suostumustaan. Tämä on tehty "vanhoina hyvinä aikoina" joihin konservatiivien pitäisi olla iloisia. Mutta tälle on siellä käynyt kuten Kekkoselle Suomessa.

Avainsanana on "kulttuurimarxilaisuus" (cultural marxism). Termi löytyy pienillä varioinneilla toistuvasti hyvin useista (uus)konservatiivisista keskustelupalstoilta ja blogeista. Se on karkeasti ottaen se jota vastustetaan kun heidän parissaan vastustetaan poliittista korrektiutta. (Mikä on vähän erikoista, koska siinä vastustetaan tiettyjä kulttuurivaikutteita ja niitä halutaan rajoittaa ja sensuroida. Mutta ei tästä sen enempää.)

Termi on luonnollisesti lainaa globaalista keskustelusta. Ja on tietenkin hyvä lukea mitä muissa maissa kirjoitetaan. Kun virtaukset tulivat Suomeen moni konservatiivikristitty piti niitä "raikkaana tuulahduksena". Ja miksi ei olisi pitänyt? Se kun sopi täysin heidän oman monokulttuuriasenteensa ytimeen.

Jotkut sivistyneimmät konservatiivit osaavat jopa mainita Theodor Adornon nimeltä, kun he puhuvat "kulttuurimarxilaisuuden" heikkouksista. Hän liittyy asiaan tavallaan hyvin vahvasti. Tarkalleen ottaen "kulttuurimarxismin" ytimessä on tietty kritiikki ns. Frankfurtin koulukuntaa kohtaan. (En itsekään ole kyllä tuon koulukunnan hirveän syvä ystävä. Mutta se ollee irrelevanttia. Paitsi niille jotka sitovat kirjoittajan identiteettiä liian lujasti siihen miten hänen sanomisiaan otetaan vakavasti. Eli ad hominemiin taipuvia tyyppejä.)

Teorian taustalle voidaan liittää Michael Minnicino. Hän kirjoitti artikkelin "The Frankfurt School & Political Correctness". Se ilmestyi "Fidelio":ssa, joka on Schiller Instituten lehti. (Se on hieman erikoinen lähde kirjoittaa.) Hän näki Frankfurtin koulukunnan salaiseksi suunnitelmaksi jolla USA tuhotaan sisältä käsin. Hänestä oli tyrmistyttävää että Frankfurtin koulukunnan oppeja opetettiin yliopistossa, koska sitä kautta USA turmeltiin sisältäkäsin soluttamalla sen sijaan että sitä vastaan hyökättäisiin väkivaltaisesti vallankumouksella. Kyseessä oli siis teoria salaliitosta. Hänen argumenttinsa oli erikoinen. Hän esitti mm. että MK-ULTRA loi edellytykset LSD:n popularisoinnille. Ja tämä taas loi tilaa turmelevalle kulttuurille. Ja loi suosiota nimenomaan Frankfurtin koulukunnalle. (Ilmeisesti takana on teoria siitä että jokainen joka ottaa Frankfurtin koulukunnan vakavasti on huumeissa...)

Myöhemmin William Lind käytti samaa ideaa konservatiivisten ajatushautomoiden parissa. Lindin teemana oli että marksismi on poliittista korrektiutta ja poliittinen korrektius on totalitariaa. Poliittisen korrektiuden eli kulttuurimarxismin nähtiin turmelevan niin median kuin muunkin kautta. Ihmisiä aivopestiin poliittisen korrektiuden oppiin. Lind liittikin tähän paljon asioita. Poliittista korrektiutta edustivatkin tätä kautta esimerkiksi niin ympäristöliike, homojen avioliittoa hakevat kuin uskontokriitikotkin.

Tämän "synonymisaation" varaan on sittemmin rakennettu paljon. Esimerkiksi Jerry Falwell ja monet muut nimekkäät kristityt ovat olleet mukana prosessissa. Ajatuksia ovat pyörittäneet monet konservatiiviset ajatushautomot (think-tankit). Sellaiset kuten Heritage Foundation, Moral Majority... Nämä ovat rahoittaneet ajatuksen leviämistä. Ja ei olekaan sinänsä ihme että MK-ULTRAlle on käynyt kuten Kekkoselle. ; Mitä oman ideologian parissa tehtiin ennen onkin nyt jotain joka on vastustajan ideologian ydintä.
1: Asia on itselleni siinä mielessä tuttu että retoriikka paistaa läpi myös kreationistien - erityisesti Intelligent Designin - esityksistä. Phillip Johnson käytännössä käyttää "kulttuurimarxistin" sijaan termiä "evolutionismi". Ei tosin ole tavatonta nähdä sitäkään että evoluutioteoria sinällään edustaa "liberaalia biasta" "yliopistojen aivopesuohjelmissa". Ei itse asiassa yllätä että ID:läisillä on varsin vaihteleva suhde siihen mitä akateeminen vapaus tarkoittaa.

Se, että en itse ota asiaa vakavasti johtuu siitä että tämä yhtäläisyysmerkkien vetäminen kätkee taakseen ekvivokaatioita (= virhepäätelmiä).

Ydinsana tässä on mielestäni juuri poliittinen korrektius. Kun se sanakirjassa poliittisen korrektiuden puute tarkoittaa sitä että ei suojella kenenkään tunteita, on kristittyjen uskonnollisten tunteiden loukkaaminen poliittista korrektiutta jolla turmellaan kansaa koossa pitävä arvopohja. ; Turmelemisteoria on toki hyvä syy harrastaa sensuuria mutta tässä unohtuu että se on silti sensuuria. Kun käytetään välittäjäterminä poliittista korrektiutta voidaan samanaikaisesti leikkiä sananvapauden puolustajaa että maan arvopohjan suojelijaa. Tajuamatta että tässä ajetaan keskenään määritelmällisesti ristiriidassa olevia täysin vastakkaisia asioita muka samanaikaisesti. (Mikä ei ole sisäisesti koherentille ihmiselle mahdollista.)

Sitä vaan halutaan toisaalta vastustaa poliittista korrektiutta joka on monikulttuurisuutta. (Asiaan myös liittyvä käsite.) Tämä jotenkin alleviivaa tämän koko tilanteen outouden. ; On vain jotenkin niin että jos konservatiivien kannattamat ihmisten rajoitteet poistuvat, niin tämä uhkaa kristittyjen omaa toimintaa ja vapautta. (Homojen avioon pääseminen uhkaa kristittyjen uskonnonvapautta, vaikka he saisivat itse päättää menevätkö heterosti vai homosti naimisiin keskenään.) Samalla he saavat rajoittaa vastapuolta koska se suojelee arvopohjaa. (Se, onko koulukirjoissa "sukupuolineutraalia materiaalia" jota heidän lapsilleen näytetään on heistä tärkeää uskonnonvapauden puolustamista.)

Tilanne muistuttaa sitä, miten erilaisiin lehtiin tulee kirjoituksia siitä miten "haluan olla nainen enkä sukupuolineutraali". Kun taas sukupuolineutraalius nimenomaan antaa jokaiselle luvan määrittää omaa sukupuoltaan joten se ei määritelmällisesti estä ketään olemasta nainen. Päin vastoin, jopa minä miehenä voisin määrittää itseni naiseksi. Tämä ei ole sukupuolettomuutta. (Se, onko tässä prosessissa järkeä ja onko sukupuoli todella tälläinen on sitten erikseen keskusteltava asia. On kuitenkin selvää että sukupuolineutraalius on erilainen joten "haluan olla nainen enkä sukupuolineutraali" on olkiukko -argumenttivirhe olipa sukupuoli sitten oikeasti sosiaalinen, biologinen tai mitä tahansa. )

Onkin selvää että uuskonservatiiviset poliittista korrektiutta vastustavat sananvapauden ystävät usein haluavat rajoittaa muiden ihmisten vapauksia, kuten oikeutta mennä homoseksuaalina naimisiin, oman vakaumuksensa nojalla. Usein näkökulma on holhoava "yhteiskunnan paras". Syynä on se, että kommunisteja vastustava sensuristinen monokulttuuri on vain modifioitu uutta vihollista vastaan tavalla jossa moni ei edes huomaa että vihollinen on muuttunut.

Tämän vihollisenvaihtoprosessin outoudesta vihjaa jotain toki jo ihan sekin että liberaalit itse asiassa eivät ole kovinkaan kommunistisia. Kun katsotaan Marxin oppeja ja verrataan niitä liberaalien oppeihin, yhteistä on itse asiassa ällistyttävän vähän.

Marxismiksi voidaan tietenkin laskea monenlaisia asioita. Voidaan kuitenkin nähdä että niitä yhdistävät (a) Ajatukset siitä että esineen tai tuotteen tai palvelun arvo syntyy siihen käytetystä työstä. (b) Ajatuksesta siitä että on olemassa historiallinen materialismi, eräänlainen kulttuurievoluutioprosessi, joka on kuvattavissa. Ja jonka mukaan kohtaloa suuntaa se, minkälainen suhde työläisillä on tuotantovälineisiin. (c) Yhteiskunnissa on erilaisia elintasoluokkia joita voidaan lähestyä ja näin saadaan luokkarakenne. (+) Lisäksi voidaan ottaa Marxin ajatuksista lisäloikattu Leninin suuntaus jonka mukaan ihmiskunnan tulisi nopeuttaa b:ssä kuvattua prosessia vallankumouksen avulla.

On selvää että nämä ovat aika kaukana siitä mitä liberaalit ovat. He eivät puhu työstä ja omistuksesta, vaan homojen avioliitosta ja siihen liittyvistä asioista. Otin esimerkiksi hipin koska he todellakin edustivat jotain joka on ei-vallankumouksellista ja jotka pyrkivät eroon omistuksesta yleensä sen sijaan että miettisivät tuotantovälineiden ja työläisten suhteita. (Hey, maan!) Hipit ovat kuitenkin liberaaleja.

Toki ajatusta kultturibolševikeista (cultural bolshevism) on käytetty jo aiemmin. Ja siinäkin kohteena ei ollut kommunistit vaan hyvin kirjava joukko. Erityisesti taiteilijat ja sellaiset ihmiset jotka ajoviat suvaitsevaisempaa linjaa kuin sen hetkinen kulttuuri. Termi oli käytössä natseilla. Se oli epämääräinen tapa jolla leimata ihmisiä. Konnotaatiot olivat selviä joten sillä saatiin levitettyä heihin negatiivisia asenneteita jotka taas mahdollistivat heihin kohdistettavia muutoin moitetta saavia proseduureja. Kuitenkin se oli niin epämääräinen että syytöstä vastaan oli vaikeaa puolustautua. Mikä oli tietenkin kätevää. Yhteys on varmasti siinäkin mielessä sattuva, että Theodor Adorno ja Frankfurtin koulukunta olivat natsien vainoja paenneita juutalaisia.

En väitä että uuskonservatiivit olisivat natseja tai pro-natseja. Väitän sen sijaan että he ovat analyysikyvyttömiä tai sellaisia että eivät jaksa tai ole kiinnostuneita sellaista tekemään. Jos olisin Minnicinon asenteella ja mielenliikkeillä ympäriinsä kulkeva, tämänlainen historiallinen yhteys olisi todiste siitä että uuskonservativismi olisi natsien salaliitto. Mutta tämä olisi mielestäni naurettavaa. (Ja täsmälleen samasta syystä Minnicino ei ole kovin vakavastiotettava teorioineen.) Yhteys on kuitenkin tavallaan kiinnostava. Ihan siksi että tuollainen kielenkäyttöpropaganda onnistuu ilman joukkotuhontaakin. Ja siihen törmää joka päivä internetissä.

Olenkin luonut sellaisen ajatuksen että vastustan poliittista korrektiutta. Ja tämän vuoksi joudun vastustamaan poliittisen korrektiuden kriitikoita varsin usein. Jos poliittisen korrektiuden vastustaja haluaa sensuroida tai rajoittaa "kulttuurimarxismia", tiedän että toimitaan tahon kanssa joka ei ole rationaalisella pohjalla ja jonka mielipiteitä, arvoja tai muita asioita ei tarvitse kunnioittaa tai kohdella silkkihansikkain. Ihan siksi että sellainen olisi sitä poliittista korrektiutta.

Militanttius

Ateisteja kutsutaan usein militanteiksi. Tämä on hyvin erikoinen ajatus. Sitä on kuitenkin hyvä tarkastella hieman lähemmin : Sami Liedes on esittänyt että "Militantti ateismi on ihan hyödyllinen käsite erilaisten ateistien erottamiseksi, ja sitä käyttävät myös ateistit itse. Ymmärrän kyllä, miksi jotkut (usein itse militantit) ateistit eivät pidä termistä. Esimerkiksi ateistifilosofikirjailija Julian Baggini määrittelee sen seuraavasti: "Although - atheism Is not necessarily hostile to religion, there are, of course some atheists who are hostile to religion, and not just fundamentalist religions. - Atheism which is actively hostile to religion I would call militant. To be hostile in this sense requires more than just strong disagreement with religion - it requires something verging on hatred and is characterized by a desire to wipe out all forms of religious beliefs. Militant atheists tend to make one or both of two claims that atheists do not. The first is that religion is demonstrably false or nonsense, and the second is that it is usually or always harmful." Esimerkiksi Dawkins on minusta tämän määritelmän puitteissa hyvin selvästi militantti ateisti." Sami Liedes toppuuttelee lähinnä sillä että kaikki ateistit eivät ole militantteja. "Toki militantti on sanana aika latautunut, ja sopii parhaiten niihin, jotka äänekkäimmin vaativat esimerkiksi yhteiskunnallista väkivaltakoneistoa toimimaan uskontoja vastaan (esimerkiksi ateisteja, jotka kuitenkin näkevät uskonnonvapauden kohtuullisena asiana myös silloin kun se suojelee uskovia enemmistön mielivallalta en lähtökohtaisesti yleensä pitäisi militantteina)."

Mutta on todellakin asiallista katsoa asiaa lähemmin.  Sillä jälkimmäinen kommentti herättää hämmennystä heti jos tajuaa että Liedes vakavissaan pitää Dawkinsia mililtanttina. Jännittävää on myös se, miten Liedes lainaa Bagginia täsmälleen samalla tavalla mitä conservapedian "militant atheism" -artikkeli sen näyttää. Paitsi että siellä nähdään korostetusti Bagginin lisämääre. Joka tosin korostaa aggressiivisuutta tasolla jota on käytännössä mahdotonta nähdä Dawkinsissa. "According to Baggini, the "too-zealous" militant atheism found in the Soviet Union was characterized by thinking the best way to counter religion was "by oppression and making atheism the official state credo."" Conservapedia on siis tässä kohden tarkempi, laadukkaampi ja eksaktimpi viitatessaan Bagginiin kuin Liedes. Ja tämä yksinään on jotain jonka pitää kilistää tiettyjä kelloja siitä miten luotettava ja osaava Liedes on.

Itse asiassa jos menee lukemaan itse Bagginia sen sijaan että tutustuisi copy-paste -tasoon juuri ja juuri kykenevään Liedekseen, voidaan löytää koko Bagginin määritelmä. "Thus, militant atheism is driven by a hatred and hostility toward "any kind" of religion - without distinction. This high level of hostility blinds them to the good religion has done, or is doing, and fails to acknowledge that there is a wide variety of religion expressions ranging from extremist groups, on one side of the belief continuum, to very sincere, loving and service-oriented groups on the other side. Unfortunately, it is this kind of rage that has led to extreme forms of militant atheism in the past that led to the persecution of religions and the killing of a great many, as it has occurred in Communist countries." Itse asiasa on huvittavaa miten Liedes tekee kuten Conservapediakin. Eli ottaa ja määrittelee jonkin asian ja sitten väittää että jokin edustaa sitä mutta ei perustele sitä mitenkään. Liedes ei itse asiassa suostunut lainaamaan Richard Dawkinsia jotta määritelmän kriteeriattribuutit täyttyisivät. Toisin sanoen hän ei argumentoinut vaan syytti.

Baggini on selvästi suosittu lähde termille. Ehkä syynä on se, että hän on itse myös ateisti. Ja näin ajatellaan että jotenkin korostuisi miten kauheita uusateistit ovat. Ja tämä on tärkeä osa nykyistä keskustelua jossa muodikasta on korostaa sitä miten "on ikävä vanhoja ateisteja". Eli tavoitteena on nimenomaan korostaa että uusateistit ovat militantteja ja että ennen oli paremmin.

Mutta hänen määritelmäänsä ei käytetä kovin usein. Itse asiassa se mikä usein tulee esiin onkin se, että Dawkinsin kohdalla käytetään astetta lievempää ja osuvampaa määritelmää. Sellaista joka Kerry Walters on kuvannut "Atheism" -kirjassaan ; "Both positive and negative atheism may be further subdivided into (i) militant and (ii) moderate varieties. Militant atheists, such as physicist Steven Weinberg, tend to think that God-belief is not only erroneous but pernicious. Moderate atheists agree that God-belief is unjustifiable, but see nothing inherently pernicious in it. What leads to excess, they argue, is intolerant dogmatism and extremism, and these are qualities of ideologies in general, religious or nonreligious." Määritelmä kenties todella osuu tässä lievemmässä versiossa Weinbergiin ja Dawkinsiin. Mutta on hyvin vaikeaa nähdä miten Bagginin määritelmä osuisi heistä kumpaankaan.

Mielestäni tämän lievemmän määritelmän kohdalla on kuitenkin kysymys kohtuuttomuudesta. Siitä että halutaan kutsua tiettyä ryhmää militantiksi tahallaan ja tietoisesti. Tämä sitten ei onnistu millään militanttiuden kunnollisella määritelmällä. Ja siksi sitä sitten ikään kuin pitää määritellä militanttius uusiksi. Ja tässä "uudessa määritelmässä" ateistit sitten ovatkin militantteja hokkus pokkus.

Itse hakisin militantin ateismin määritelmän seuraavalla tavalla

Jos jotain kutsutaan militantiksi on huomattava että militantilla on vakiintuneita määritteitä. Jo Wikipedia päästää käsitteessä hyvään alkuun. "Militant is usually used to describe a person engaged in aggressive verbal or physical combat (e.g. an activist, revolutionary, terrorist or insurgent)." Ja jatkoapuja saa vaikka sanan etymologiaan ja nykykäyttöön kurkistaen; "militant (adj.) early 15c., "fighting, engaged in warfare," from Middle French militant "fighting," from Latin militantem (nominative militans), present participle of militare "serve as a soldier" (see militate), originally especially in Church militant. Related: Militantly. militant (n.) "one engaged in war or strife," c.1600, from militant (adj.); in a political sense, it is attested by 1907."

Itse olen joskus huvitellut ajatuksella että käännyttävä uskovainen jolla on ajatus että ateismi vaarantaa yhteiskunnan tai johataa hedonismiin ja moraalittomaan ajatteluun olisi sitten militantti kristitty. Siis siten että jos uskova käyttäytyy kuten Dawkins, niin hän olisi militantti. Se voisi olla hupaisa veto, mutta tosiasiassa kukaan ei ottaisi tätä vakavasti. Sillä militanttius viittaisi enemmän sotilaallisiin tai puolisotilaallisiin joukkoihin. Esimerkiksi militantti muslimi ei ole sellainen joka luennoi ja myy kirjoja vaan sellainen joka no vaikka toimii jihadistina ISIS -järjestössä.~Voisin toki määritellä mitä tarkoitan militantilla kristityllä uusiksi. Mutta se ei auttaisi. Syynä tässä on se, että termien uudelleenmäärittelyä viestinnässä ja yleisessä arvokeskustelussa koskee se, että kieli on sosiaalista. Kukaan Sami Liedes uskonnollisen echo chamberinsa kanssa ei vain voi määrittää puhetta ja käsitteitä uusiksi mielensä mukaan ja olettaa sitten että voivat käyttää tätä viestinnässä muiden ihmisten kanssa. Abraham Lincoln on itse asiassa kuvannut tätä kielenkäyttötilannetta "If you call a tail a leg, how many legs has a dog? Five? No, calling a tail a leg don't make it a leg."

Waltersin määritelmä tuntuu melkoisen vahvasti liian löysältä. Parista syystä:
1: Pelkkä ajatus haitallisuudesta ei ylipäätään ole mikään militanttiuden tae. Sillä vaikka "militantti" -termiä viljelläänkin paljon, niin juuri kukaan ei syytä Sigmund Freudia militantiksi ateistiksi. Freud kuitenkin nimenomaan uskoi että uskonto olisi ongelmallinen. "Obsessive Actions and Religious Practices" kertoo että uskonto oli obsessiivinen neuroosi. "The Future of an Illusion" -kirjassaan hän myös toivoi että jatkossa tieteellinen ajattelu pyyhkii uskonnon pois. Tämänlainen ei ole tietenkään militanttia koska Freud ei yrittänyt väkivallan avulla pyyhkiä uskontoa pois. Henkenä oli enemmän valistushenkinen älyoptimismi ja skientismi. Sellainen ajattelu jossa kun neurootikkoja riittävästi ja ystävällisesti terapoi niin he ikään kuin ihan itse tiedostavat asian ja kääntyvät. Freudin asenne on itse asiassa jotain joka on yleinen monilla uskonnollisilla julistajilla. Tapio Puolimatka esimerkiksi korostaa että ihmisillä on warrant ja hän teoksissaan aivan suoraan korostaa että jokainen ateisti elää itsepetoksessa tai valehtelee. Sillä Calviniin vedoten Puolimatka esittää että jokainen tietää että Jumala on totta. Ja hänen pluralisminen keskustelumallinsa nimenomaan nojaa ajatukselle että ihmiset päätyvät ihan omilla aivoillaan ajatellen siihen tiettyyn haluttuun tulokseen. Tätä on paha nähdä suoraan militanttina. Ja kenties siksi termiä ei Freudin kohdalla heilutellakaan. Puolimatkakin näkee ateismin haitallisena, jonain joka uhkaa esimerkiksi moraalia. Ja tämä ei tee hänen ajattelustaan militanttia.
2: Toisaalta yksinään ajatus siitä että uskonto tulee pyyhkiytymään ei ole sekään militantti. Tästä hyvänä esimerkkinä olkoon John Lennon. Hän lauleskeli esimerkiksi "Imagine" -kappaleessaan siitä miten hienoa ja rauhanomaista olisi jos "Imagine there's no countries / It isn't hard to do / Nothing to kill or die for / And no religion too / Imagine all the people / Living life in peace." Tässä ajatus uskontojen ja valtioiden ylipyyhinnästä on vahva. Tämänlaista hippiliikettä voi pitää monenlaisena - naïvina, hölmönä, naurettavana, epätotena, LSD -harhaiselta - mutta militanttia siitä ei oikein saa tekemälläkään.

Tämä tarkoittaa sitä että viestintään sopivalla käsitteistöllä militanttiudella ei ole vain attribuutteja vaan kriteeriattribuutteja. Niissä olisi korostettava jollain tavalla sotilaallista machobullsht -asennetta jossa uskonnot ovat paitsi tyhmiä ja haitallisia niin myös jotain sellaisia jotka tulee nimenomaan jyrätä. Sotilaallisuuskulmaa korostaen voidaan tuoda esiin vaikkapa Phil Zuckermanin "Atheism and Secularity" -teoksen määritelmää militantista ateismista. “In contrast, militant atheism, as advocated by Lenin and the Russian Bolsheviks, treats religion as the dangerous opium and narcotic of the people, a wrong political ideology serving the interests of antirevolutionary forces; thus force may be necessary to control or eliminate religion.” Se korostaa väkivaltakuvastoa joka ei taivuta "militantti" -käsitteen sisältöä liiaksi. Samalla korostuu se, miten militanttiudella ei yht'äkkiä ole kaksoisstandardia jossa kristitty on militantti jos ampuu aborttiklinikoita, islamisti tehdessään terrori -iskuja ja ateisti jos laittaa bussin kylkeen mainoksen. Tämä ei itse asiassa ole kovinkaan kaukana Bagginin määritelmästä. Joten Bagginin määritelmä oli Liedekseltä ja Conservapedialta aivan hyväksyttävissä oleva aktio.

Jatkoanalyysi: onko militantti todellinen ilmiö?

Kun meillä on käsite on syytä katsoa miten se soveltuu todellisuuteen. Ilmiöt eivät nimittäin muutu reaalisiksi sillä että niille keksitään sana. Jos meillä on militantti ateismi määriteltynä, emme voi sanoa että se olisi todellinen ja kooltaan relevantti poliittinen ilmiö. Mutta kun meillä on määritelmä voimme sitoa sen todellisiin ilmiöihin.

Ja tässä kohden minulla ei ole mitään tarvetta "valkopestä" ateismia. Olen agnostikko. Ja siitä iloisessa asemassa että voin bashata kristittyjä noitavainoista ja muista vastaavista ihan miten paljon haluan eikä heillä ole mitään, ei yhtään mitään, vastaesimerkkiä joka olisi kohdallani relevantti. Agnostikkoa kun ei joku ateisti-Stalinin touhu omaan ideologiaan kalahda.

Enkä nostanut Stalinia esiin sattumalta. Ja itse asiassa se on jotain joka paistaa läpi myös Bagginin määritelmästä. Ja Zuckermanin määritelmästä. Ja tämä ei ole sattumaa. Syynä on kommunistisen politiikan kohdalla tapahtuneet selvät tosi-ilmiöt. Toki ihmettelen miten Conservapedia liittää Karl Marxin militanttien ateistejen joukkoon. Sillä jos nyt katsotaan rehelliseti sellaisia ihmisiä kuin Engels ja Marx voidaan huomata että he eivät ole häijyläisiä. ; Toki pidän puhdastoppista Marxilaisuutta politiikassa yhtä relevantiksi opiksi kuin Intelligent Designiä luonnontieteessä. Mutta tämä opin epätotuus on eri asia kuin näiden herrojen asenne. ~ Lasken heidät suoraan siihen samaan joukkoon joka käsitteli köyhien asemaa. Ja siinä oli todellakin parantamisen varaa. Marxin ja Engelsin lisäksi sellaiset ihmsiet kuin Charles Dickens ja Henry Mayhews ja Angela Burdett-Coutts katsoivat samoja asioita. Ja syytä olikin. Kaikkien mainittujen ihmisten tapa taistella ongelmia vastaan oli erilainen. Dickens kirjoitti kaunokirjallisia kirjoja joissa köyhiä kohdeltiin asiallisesti, kenties heidän kurjuudellaan vähän rypien tosin. Mayhews taas keräsi dataa "London Labour and the London poor" -teokseen jossa selvisi esimerkiksi että köyhien mummojen joukossa oli ammattikunta joka seuloi taloista siivouksen jälkeen poisheitettyjä pölypalloja koska niiden sisällä saattoi olla joskus pieniä kolikoita tai jotain jonka saattoi syödä. Burdett-Coutts taas perusti köyhille kouluja.
1: Marx on luettelossa ilmeisesti sen takia että kommunismi halutaan läpihaukkua. Ja sen takia mitä hän sanoi uskonnosta ja oopiumista. Tämä ei kuitenkaan ole sen ideologiaa vastaan olevampaa tai enemmän vihaa kuin se mitä conservapedian artikkelisto sanoo ateismin moraalisista vaikutuksista.

Sen sijaan Lenin ja Stalin aivan taatusti täyttivät militantin ateismin määritelmän. Ja samaan linjamaan menee myös Ranskan vallankumous. Näissä asioissa on vaikeaa nähdä mitään muuta kuin sitä että asiat ovat päin persettä. Ateismi ei selvästi pelastanut näiden ihmisten etiikkaa. Toki tässä on helppoa puolustautua muistuttamalla että henkilökultit ovat itse asiassa uskonnonkaltaista toimintaa. Ja analogioita onkin helppoa nähdä tältä osin. Muistutan kuitenkin että uskonnonkaltaisuus ei tarkoita samaa kuin ei-ateismi. Sillä ateismi on määritelmällisesti kantaa siihen että Jumalaa ei ole olemassa. Stalinia taas ei määritelty Jumalaksi. Hänellä oli tosin Jumalaa enemmän valtaa, mutta hän ei selvästi silti ollut kommunisteille yliluonnollinen toimija. Selvästi militanttia ateismia on siis ollut olemassa hyvinkin relevantisti.

Onko Dawkins militantti ateisti?

Hupaisaa onkin sitten se, miten uusateismin kauhistelussa siitä on tullut tärkein yksittäinen iskulause. Sami Liedes toimii hyvänä demonstraationa ihmisestä joka vakavasti esittää ja uskoo että Dawkins on militantti ateisti. Samaa voi lukea Conservapediasta suoraan miten "Militant atheism (Russian: воинствующий атеизм) is a term applied to atheism which is hostile towards religion. Militant atheists have a desire to propagate the doctrine, and differ from moderate atheists because they hold religion to be harmful. Militant atheism was an integral part of the materialism of Marxism-Leninism, and significant in the French Revolution, atheist states such as the Soviet Union, and Great Proletarian Cultural Revolution. The term has also been applied to antireligious political thinkers. Recently the term militant atheist has been used to describe adherents of the New Atheism movement" ja jos tämä ei vihjaa riittävästi niin conservapedialla on toinenkin militanttia ateismia koskeva sivu joka sanoo vaatimattomasti "Richard Dawkins is a militant atheist."

Jos on lukenut uusateistisiksi kirjoittajiksi määrittyneitä kirjoittajia, voi huomata että siinä linjamassa ei yleensä levitellä ajatusta siitä että ateismi olisi valtionuskonto. Tai edes juhlita ajatuksella jossa uskonto päihitettäisiin tai että se poistuisi. Itse asiassa jopa Waltersin lievennetty versio on liian tulinen jotta uusateismi sopisi siihen. Dawkins on siitä kätevä että "God Delusion" on teos jonka kaikki tietävät nimeltä. Ja se on internetissä pdf-muodossa. Itse omistin joskus "Jumalharha" -kirjan mutta hukkasin sen muutossa. Teos ei ole maailmankuvalleni niin oleellinen että olisin vaivautunut ostamaan uutta tilalle. (Yleissävynä on itse asiassa se, että kun joskus kävin keskustelua jossa lainailin tuota kirjaa, oli uskovaisen kannanotot suunnilleen sen suuntaisia että lausumani asiat olivat ihan järkeviä ja perusteltuja. Mutta ne eivät voineet olla Dawkinsin lausumia koska Dawkinshan on militantti. Ja niin sanomani ei voinut olla Dawkinsilta!)
1: Dawkinsin näkemys uskonnon pahuudesta on erikoisen lievä. Se näkyy jo esipuheessa. "January 2006 I presented a two-part television documentary on Britis h television (Channel Four) called Root of All Evil? From the start, I didn't like the title. Religion is not the root of all evil, for no one thing is the root of all anything." Itse asiassa usein kun Dawkinsin militanttiuteen vedotaan, esille nostetaan se miten hän esipuheessaan toivoo että moni kristitty kääntyisi sen luettuaan. Mutta tässä unohtuu että Dawkins ei suinkaan odota että näin tapahtuu. Hän on siis tältä osin vähemmän militantti kuin edellämainitsemani Puolimatka joka uskoo että jokainen ateisti joka on rehellinen tietää pettävänsä itseään ja kääntyy jumala-aistinsa ohjaamana teismiin joka voi olla kristinuskoa jopa.
2: Itse asiassa preface on kirjassa hyvä sillä se esittää "Dawkinsin argumenttien lopputulokset". Ja vaikka argumenteista ei kenties ole vakuuttunut niin näistä saa selville mitä ne Dawkinsin dogmat sitten ovat Raivoa herättäneimmät kohdat ovat varmasti seuraavat. "Perhaps you think there must be a god or gods because anthropologists and historians report that believers dominate every human culture. If you find that convincing, please refer to Chapter 5, on 'The root s of religion' , which explains why belief is so ubiquitous. Or do you think that religious belief is necessary in order for us to have justifiable morals? Don't we need God, in order to be good? Please read Chapters 6 an d 7." Ajatus siitä että ateisti ei tarvitse Jumalaa ollakseen moraalinen on järkyttänyt monia. Ja tätä pidetään öykkäriytenä. Toisaalta tässä korostuu myös jonkinasteinen liioittelu. Dawkins korostaa uskonnon huonoja puolia demonstroidakseen virheargumenttia joka itse asiassa koskee evoluutiota. Tässä argumentissa ytimenä on se, että uskonnosta täytyy olla hyötyä ihmiskunnalle jotta se voisi olla niin yleinen. Dawkins tuntee evoluutioteorian ja on itse asiassa selvää että evoluutiosta on naïvi kuva jokaisella joka pitää tätä uskomiseen uskomista tukevaa "uskonnon hyvyys" -argumenttia vakavastiotettavana. Aivan kuten perhonen lentää liekkiin evoluution siihen ohjelmoiman liikehdintätavan vuoksi, voi ihmistäkin ohjata tuhoon jokin jolla on evolutiivinen tausta. Se, että uskonnosta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä on relevantti vaihtoehto. Eikä se ole sen dogmaattisempi, ideologisesti julmempi tai torjuvampi kuin ajatus siitä että uskonnosta olisi pakko olla enemmän hyötyä kuin haittaa ja että tältä pohjalta olisi mukavaa jos ihmiset motivoituisivat julistustyöhön tunkemaan pelastuslappusia ihmisten käsiin. Eikä tätäkään toimintaa pidetä militanttina. Paitsi ateistejen kohdalla.
3: Kolmas asia onkin sitten se mitä Dawkins sanoo kissojen paimentamisesta. On selvää että hän haluaa lähinnä että ateistit saavat ne oikeudet mitä muillakin ideologioilla on. Ensin Dawkins vertaa poliittista valtaa ja ideologioiden kokoja ja sen jälkeen toteaa että "Indeed, organizing atheists has been compared to herding cats, because they tend to think independently and will not conform to authority. But a good first step would be to build up a critical mass of those willing to 'come out,' thereby encouraging others to do so. Even if they can't be herded, cats in sufficient numbers can make a lot of noise and they cannot be ignored." Ei sanaakaan uskontojen poisjyräämisestä. Kysymys on siitä saako ateisti tulla kaapista ja saako heillä olla kokoonsa verrattavissa olevaa poliittista valtaa. Tätä kautta minusta tässä kohden ei pitäisi olla vakavaa keskustelua edes siitä onko Dawkins tässä kohden oikeassa vai väärässä. Sillä jos Dawkins on väärässä emme eläisi avoimessa yhteiskunnassa, jossa on mielipiteenvapaus. Ja valtiotyypiksi tulisi myös ehdottomasti valita jokin toinen ratkaisu kuin demokratia. Siksi on ihmeellistä että Dawkins nähdään militanttina.

Itse asiassa Dawkinsin suurin synti näyttää koskevan otsikointia. Hän nimittäin käyttää deluusio -sanaa tavalla joka ei ole psykiatrien normien mukaista. Hän määrittelee termin uudestaan tavalla jota voi pitää kusipäisenä. Hän jopa tunnustaa tämän itse ja tekee sen silti. "The word ‘delusion’ in my title has disquieted some psychiatrists who regard it as a technical term, not to be bandied about. Three of them wrote to me to propose a special technical term for religious delusion: ‘relusion’. Maybe it’ll catch on. But for now I am going to stick with ‘delusion’, and I need to justify my use of it. The Penguin English Dictionary defines a delusion as ‘a false belief or impression’. Surprisingly, the illustrative quotation the dictionary gives is from Phillip E. Johnson: ‘Darwinism is the story of humanity’s liberation from the delusion that its destiny is controlled by a power higher than itself.’ Can that be the same Phillip E. Johnson who leads the creationist charge against Darwinism in America today? Indeed it is, and the quotation is, as we might guess, taken out of context. I hope the fact that I have stated as much will be noted, since the same courtesy has not been extended to me in numerous creationist quotations of my works, deliberately and misleadingly taken out of context. Whatever Johnson’s own meaning, his sentence as it stands is one that I would be happy to endorse. The dictionary supplied with Microsoft Word defines a delusion as ‘a persistent false belief held in the face of strong contradictory evidence, especially as a symptom of psychiatric disorder’." Tämä ei toki tee Dawkinsista militanttia vaan ärsyttävän kusipään ja epäfiinin ihmisen jonka eleganttius on kenties ripuloivasta rotasta tulevan vihreän näljän tasolla. Tässä en voi sanoa oikeastaan muuta kuin todeta retorisen kysymyksen voimalla, että arvatkaa kuka muu tekee tällä tavalla? Sami Liedes. Conservapedia. Jokainen ideologinen hihhuloiva rinkirunkkari joka käyttää sanaparia "militantti ateisti" uusateismin synonyyminä. (Muunlaiset ihmiset eivät sanaparia muuten käytäkään, paitsi korkeintaan ironisesti.) Dawkinsin kauheaksi tuomittu tapa herjata deluusio -sanalla ja rinnastamalla uskonto mielenterveydenhäiriöksi on täsmälleen samaa käsitteenuudelleenrunkkaamista ideologisin motiivein kuin mitä tässä militantti ateisti -termin kanssa on tehty. (Että vittu hyvää onnea kaikille vaan. Ansaitsette jumalauta toisenne.)

Loppukaneetti

Itse asiassa koko "militantti" -sanan käyttämiseen liittyvä jupakka on hyvin vaikeasti ymmärrettävissä. Että miksi kukaan tekisi näin. Itse en näe asialle muuta kuin yhden selityksen. Kristityillä on vainoharhakulttuuri. He haluavat saada itselleen marttyyrinkruunua koska se toteuttaa omituisella tavalla Jeesuksen profetiaa. Tätä varten ollaan valmiita vääristelemään historiaa ja nykyaikaa. Ja sen avulla voidaan bashata ja latistaa muita. Siinä missä joskus ateisteja puhuttiin käännytysmielessä, se on muuttunut. Liedes edustaa jo selvästi sellaista kulttuuria jossa käännytys on muuttunut joksikin aivan muuksi. Oman sosiaalisen maineen boostaamiseksi. Henkenä on se, että kun haukkuu ja provosoi ja joku suuttuu saa ikään kuin todistuksen siitä että "ovat ne militantteja".

Tätä kautta esitänkin että "militantti" -sanan uudelleenmäärittely tehdään siksi että tämänlaiset asiat vaikuttavat ihmisen psyykeen. Ja ihan oikeasti ihmisen psyyke toimii tiedetysti näissä tilanteissa siten että termin konnotaatiot vuotavat läpi. Siksi esimerkiksi luopio -sana Jehovan Todistajilla on hyvä käsite. Se kun virallisesti tarkoittaa heillä uskosta luopuvaa, mutta negatiiviset konnotaatiot vuotavat uskovaisten asenteisiin kuitenkin. Virallisesti voidaan heittää uudistettua määrittelyä. Joka ei ole niin julma kuin luopio -sana arkikäytössä. Mutta kuitenkin, tästä huolimatta, Jehovan Todistajien kanssa on hupaisaa keskustella uskosta luopuneista kun nämä ovat hitusenkin herpautuneet. Esimerkiksi kun nostin meillä vierailevien Jehovan Todistajien juoruiluhaluja kertomalla paikallisesta entisestä Jehovan Todistajasta, joka oli sanonut valittuja sanoja esimerkiksi Jehovan Todistajien paikallisesta johtoportaasta, he osasivat nyökytellen kertoa että niitä kutsutaankin luopioiksi, pettureiksi. Teokraattiseen sodankäyntiin varustettu virallinen suopea termi unohtui. Sillä juuri näin käsitteet vaikuttavat asenteisiin.

Avuksi on tälläinen määrittely. Ja voin vain oikeasti ihmetellä mikä Liedestä motivoi. Asian voi paljastaa katsomalla eri skenaarioita:
1: Onko hän hyväntahtoinen ihminen joka yrittää saada argumentoitua ateistit puolelleen. Luuleeko hän siis että hän saa uskonnolle mielevämmiksi sillä että käy vittuilemassa? Tämä tarkoittaa sitä että hän on mielisokea pahemmin kuin monet tietämäni autismin kirjon ihmiset. Jos asia todella on näin, Liedes on harvinaislaatuisen sokea sosiaalisesti. En minäkään luule saavani uskovaisia puolelleni kutsumalla heitä ensin hihhuleiksi ja sitten jos he pitävät kuvausta epäkohteliaana - katso vielä konteisti : Liedes tuli uusateistien ryhmään sanomaan näitä, joka vastaa sitä että minä kävisin kirkonpenkissä huutelemassa paikallaolijoita hihhuleiksi - niin alkaisin länkyttämään miten käsite on silti kätevä ja hyvä ja tarpeellinen. Jos tekisin näin ei siihen voisi sanoa muuta kuin että kenties totta mutta haistappa poika paska.
2: Vai päinvastoin ; Ovatko ateistit niin vaarattomia ja eipelottavia että hän uskaltaa omalla nimellään liittyä yhteen aktiivisimmista aihepiirin ryhmistä. Ja vittuilee jotta joku tekisi kuten ihmnen tekee kun häntä haukutaan ja pilkataan. Eli loukkaantuu ja kenties provosoituu ja sanoo jotain ilkeää. Ja Liedes näin uskoo että hän jotenkin paljastaa tämän piilevän militanttiuden. Vaikka oikeasti hän paljastaa korkeintaan sen että joillakuilla meistä vihaisista fundamentalistiagnostikoista on tunteet ja kyky puolustaa ihmisiä selvältä koulukiusaamistapaukselta. (Nimittelykäytös Liedeksellä on juuri tyypillistä koulukiusaajille. Minä taas olen se mikä oikeastikin olen. Eli se joka piinaa koulukiusaajia.)

Ja vaikka tästä voidaankin päätellä suoraan asiantila, korostan että tämä ei oikeastaan ole kaikki. Internetissä joku Sami Liedes nyt on vain huvittavan naurettava toimineen. Mutta asialla on vakava ja tärkeä puolensa. Ja se koskee sitä miten kristittyjen vainoamista käsitellään mediassa. ; Tässä on kaksi puolta.
1: Ensimmäinen on se, että jopa ihmisten kärsimyksellä kikkailu ja lukujen liioittelu ja syy-yhteyksien manipulointi vievät uskottavuutta kaikelta siltä oikealta vainolta.
2: Toinen puoli on siinä että puhuessaan vainosta kristityt itse asiassa vievät huomiota aidolta vainolta. Väittäessään ja rinnastaessaan omia "first world problems"ejaan oikeasti uskonsa vuoksi tapettuihin ihmisiin käyttämällä esimerkiksi samoja termejä kokemuksistaan  hän mitätöi todelliset ongelmat ja laimentaa niitä omiin turhiin kermaperseilyihinsä.
     2.1: Tämä on toki nykyajassa relevantti ongelma. Sillä jos koulukiusaamisessa ylikorostetaan sitä että kiusaaminen "on sitä minkä kukin itse kokee kiusaamiseksi" käy helposti niin että jokin asia joka lähinnä ärsyttää muuttuu samaksi kuin kunnon piinaaminen. Ja vielä pahempaa : Tämä tekee herkkänahkaisuudesta hyveen. Tämänlainen marttyyrinkruunu on kuitenkin haluttava ja sitä ylikäytetään ja arvatkaa kuka tästä kärsii? Ne joita oikeasti kiusataan. Se, että Dawkinsin toimintaa kutsutaan militanttiudeksi tuottaa vainokohinaa joka on pois vakavilta asioilta. Kuten oikeasti vainotuilta kristityiltä.

Eli karkeasti ottaen "militantti ateisti" -termin käyttäjät partikulaaristi Dawkinsin ja generaalisti uusateismin kohdalla heittelevät ovat asiattomuuksia heitteleviä ihmisiä joiden asiaa ei tue logiikka eikä etiikka. He ovat kusipääpaskiaisia ja mölliolmeja. Ja osa heistä saattaa lisäksi olla militantteja kristittyjä jotka täyttävät militanttiuden kriteeriattribuutit. Liedes esimerkiksi itse riehuu kommentteineen nimenomaan "uusateistiseksi" nähtävissä olevalla foorumilla. Suurella sellaisella. Vierailijoiden kantoja ja habitusta katsellessa ei mieleen tule järjestäytynyt sotilaallinen tai puolisotilaallinen machoporukka. Vaan se koostuu enemmän nörtihtävistä hipstereistä jotka ovat hintihtäviä hippejä. Militanttikortin vetely on tässä kontekstissa jopa hirvittävän koomista.

Mutta mitä tahansa voi tietysti odottaa ideologiselta ryhmältä jonka edustajilla on vaikeaa tajuta miten media ja ryhmäytyminen uusateismissa toimii. Kun juuri sosiologi havaitsi miten modernit ateistit eivät pänttää Dawkinsia vaan käyttävät häntä löyhästi ja paljon suvaitsevaisemmin kuin hän oli tottunut, ja korostin miten uusateistien tutkimus vaatii "skenen" tuntemista, artikkeliin kommentoi ihminen joka ihmettelee että mikä se skene oikein on. Että pitääkö tuntea positiivisen ja negatiivisen ateismin eron että voi olla ateisti. Eli hän tarjosi kirjapänttäämistä ratkaisuksi tilanteeseen joka oli argumentoinut sen puolesta että kirjapänttäys ei ole tässä niin relevanttia. Uusateismia ei ymmärretä. Vaikka ironisesti osataankin muistuttaa että se ei oikeasti ole mitään kovin uutta. (Mutta unohdetaan että se on tosiaan uutta niille jotka ovat jämähtäneet toisen maailmansodan aikaisiin ja hieman sen jälkeisiin ateismin filosofisiin suuntauksiin, eli Stalin-Sartre-Nietzsche -linjalle.) Ja oikeastaan ainut syy miksi "militantti" -termin heiluminen menee läpi on Dunning-Kruger -efekti. Ihmiset ovat todellakin niin huonoja uusateismin osaamisessa että he eivät edes ymmärrä miten vähän he siitä tietävät. (Joka selittää aiemmin mainitsemani ajatuksen jossa Dawkins on militantti ja kun esille laittaa Dawkinsin ajatuksia niin ne tulkittiin ihan asiallisiksi. Mutta ne eivät tietysti voineet olla Dawkinsin lausumia koska Dawkins on militantti. Kun niin moni on sanonut.) Rehellisesti sanoen ihmettelen onko Liedes edes lukenut Dawkinsin teoksia. Ja jos on, niin miten hänen tekstinymmärryksensä toimii tasolla jolla ei luulisi pääsevän luokalta edes peruskoulussa! (Mutta jos osaa esittää määritelmän eikä tajua että argumentoidakseen täytyy sen kriteeriattribuutit tunnistaa ja yhdistää Dawkinsiin viitteistämällä. Eli viittaamalla mitä hän todella on sanonut. Joka taas vaatii muutakin kuin "minusta hän on" -heittoja joita vahvistetaan ontoilla "hyvin selvästi" -vakuutteluilla. Jos tätä ei tajuta vaan ollaan valmiita tuomitsemaan ihmistä tältä pohjalta, niin ei tietysti paljoa voi kognitiolta ja etiikalta odottaa toiselta sen jälkeen kyllä.)

Uskonnoton ; "hyödyllinen idiootti" vai "minimitekijä"

"Reason.com" kuvaa patologisen altruismin käsitettä. Siinä keskeisenä ajatuksena on, että ihmisten hyvät intentiot johtavat usein ongelmiin. Ilmiö määritellään "behavior in which attempts to promote the welfare of another, or others, results instead in harm that an external observer would conclude was reasonably foreseeable." Teksti viittaa eritoten Barbara Oakleyn "Concepts and implications of altruism bias and pathological altruism":iin. Reason.com toki puolustaa tässä lainmuutoksia vastaan. Henkenä on, kunnon konservatiiviseen tapaan, että nykyiset säädökset ovat testattuja. Ja liberaali hössötys ja ennen kaikkea sen seuraukset nähdään hyvien tavoitteiden ja kauniiden pyrkimysten tuottamina katastrofeina. Seuraukset ovat tietysti konservatiiveille "ilmiselviä" jo ennen kokeilua.

Mutta konseptissa on puolensa. Dan Arielyn "the upside of irrationality" kertoo miten hyväntahtoisuus on suurin ongelma joka lääketieteen kohdalla voi olla. Hän kuvaa miten hyvää toivova lääkäri jolla on odotus ja luottamus lääketieteeseen kärsii luonnostaan vahvistusharhasta ja päätyy ylitulkitsemaan placeboefektin samaksi kuin lääkkeen toimivuus. Ja tämän takia on tärkeää tehdä lääketieteen tutkimusta nimenomaan kontrolloidusti eikä vaikkapa luottamalla hyväntahtoisten lääkäreiden vuosien kokemukseen. Ja että tämä on luultavasti suurin ongelma vaihtoehtohoitojen kohdalla.

Tämänlaatuisen epäonnistumiskoneiston kohdalla saadaankin yksi tapa sille miten jokin Aaron Jamesin määrittelemä kusipäisyyden konsepti voi ylipäätään olla mielekäs. ; Hänhän on katsonut että kusipäisyys ei johdu ilkeydestä ja pahuudesta, vaan enemmänkin siitä että ihmisellä on "jesuiitta -asenne". Tarkoitus ja päämäärä oikeuttaa keinot. Ja jos odotukset eivät vastaakaan haluttua, hyvät intentiot johtavat kärsimykseen.

Tämä toki vaatii taustalleen myös ajatusken epäonnistuvasta ja luonnostaan irrationaalisesta ihmisestä. Joka on rehellisesti sanoen monelle USA:n oikeistokonservatiiville ajatuksena vieras. He nimenomaan luottavat siihen että tavallinenkin ihminen on jonkinlainen nero. Että Jumala on antanut meille kaikille järjen ja siksi akatemiakin nähdään arvolatausten kautta jonain joka valehtelee oppilaille maailmankuvallisia. Sillä kaiken hyvän voi oppia itse miettimällä sen kaljalasin kanssa kotona. Mutta hyvin harva konservatiivi miettii konsistentisti näin pitkälle. Ja siksi voitaisiinkin nähdä että juuri tämä "hyväntahtoisen idiotian" käsite on heille tärkeä. ~ Ja kyllä. Kommunistitkin ovat arvostaneet ns. hyödyllisen idiootin käsitettä. Mutta nykyisin jos siihen viittaavia käsitteitä käytetään, voi olla melkoisen varma että lausuja on konservatiivi. Joka vihaa punavihermädättäjiä ja kommunisteja. Mutta joka on oppinut tuon hyödyllisen idiootin käsitteen. Ja uskoo että se on hyvä konsepti. (Heidän on kenties helppoa oppia konsepti, koska se ei ole peräisin Leninin tuotannosta kuten monesti väitetään. Joskin sen henki on kieltämättä jotain joka on helppo uskoa kommunistiseksi.)

Ja tämä taustoittaa varsinaiseen asiaani.

Minulla on facebookystävänä eräs ... "Doug". Hän on kunnon Tea -partylainen. Hän on malliesimerkki crank magnetismista. Jos on olemassa jokin oikeistolainen paranoidi salaliittoteoria, hän kannattaa sitä varmuuden vuoksi kahdesti. (Tämän lisäksi hän on ihan hyvä tyyppi kyllä.)

Keskustelimme hänen kanssaan laatuelokuvasta jonka katsoin melko tuoreesti. Elokuva on "Big Fat Important Movie". Se kertoo muunnelman Charles Dickensin "Joulutarinasta" jossa on kolme henkeä jotka opettavat joulun arvon ja muita tärkeitä asioita elämästä. Tämä on hyvin tärkeä tarina USA:ssa, vaikka Suomessa se onkin niitä vähän vähemmän tunnettuja tarinoita.

Elokuvan päähenkilö ei ole Scrooge vaan Michael Malone, joka on alleviivatun selvä parodia Michael Mooresta. Elokuvassa mainitaan kohta jossa Malone on terroristien puuhissa tärkeässä osassa. Ja lapset jotka kuuntelevat tarinaa elokuvassa kysyvät että eikö tämä tarkoita sitä, että Malonekin olisi terroristi. Mutta elokuvalla on tähän kaunis sanoma. Ei. Hän on vain idiootti. Ja juuri tämä on se kuva jota "Dougin" kaltaiset hyvät ihmiset kannattavat.

He toki vastustavat pahoja naturalistidarwinisteja, mutta lähinnä sitä kautta että he pelkäävät että islamistiterroristit saavat lisää tilaa toimia. Liberaaliin suhtaudutaan kuten tyhmyyden vuoksi vaaralliseen ja sinänsä ystävälliseen toopeen jonka toiminta uhkaa yhteiskunnan säilyvyyttä ja maan kansalaisten hyvinvointia. (Kokemus johon on helppoa samastua, vaikkapa miettimällä minkälainen on vaikkapa sanotaan kouluttamaton crank magnetismin vaivaama Tea -partylainen liberaalien silmissä.)

Ja tämä palauttaa asiat siihen mitä kerroin aikaisemmin briteistä. Siellä kommentteihin ilmestyi se, että ateistit olivat aikaisemmin leikkineet "pastafareina". Ja tämä ei ollut vaikuttanut. Islamilaisten temppu sen sijaan tehosi heti. Tämä muistuttaa kohtausta "Big Fat Important Moviessa" (genre:pölhökomedia) jossa äärihörhö selittää miten kristityt räjätyttävät itseään busseissa. Heidän annetaan puhua mediassa mutta viha kohdistetaan Malonen kaltaisiin maltillisempiin liberaaleihin. Sillä kriitikot tietävät että kukaan ei usko mitä äärihörhö sanoo kun taas Malonen ideana on se, että hän kertoo jotain jonka monet uskovat todeksi ja vielä useammat haluavat uskoa sen todeksi. Pastafari on vitsi, islamilainen aito uhka.

Kun huomataan että liberaalien näkeminen "islamistien hyödyllisinä idiootteina", voidaan huomata että islamistit ovat itsessään vaarallisia, niillä on "itseisvaarallisuus" kun taas ateisteilla on "välinevaarallisuutta" sitä kautta että he hyödyttävät näitä "itseisvaarallisia" tahoja. Toki "Doug &kumpp." ovat pahoillaan siitä että ateistit hylkäävät Jeesuksen. Mutta he haluavat enemmänkin julistaa Jumalasta jotta kaikki saavat valita, kuin pakottaa ketään uskontoonsa. Sillä oikeistokonservatiivi näkee että ateistin epäonnistuminen on ateistin oma ongelma. Helvettiä ei varata muille. Toisin kuin yhteiskunnan epäkohdat jotka eivät välitä vakaumuksesta. ~ Ja tässä maailmassa Tea -partylaiselle on selvää että sitä voidaan antaa pikkusormi darwinismille jos tätä kautta ei menetetä koko kättä jihadismille.

"Doug" esimerkiksi muistutti siitä että hänestä on ilmiselvää että ateisteista ei pidetä. Hän viittasi siihen miten ateistit ovat USA:n vähemmistöistä halveksituin. Hänestä tämä on ilmiselvää. Sen sijaan hän kyllä korosti että on väärin sanoa että vihatuin ("most hated") koska vihan sijaan kysymys on nimenomaan luottamuspulasta ("most distrusted"). Ateistien pelätään pölkkypäistävän asiat ja tumpuloivan yhteiskunnan. Ei heitä pidetä pahantahtoisina. Tea -partylaiset voivat kertoa vitsejä siitä miten militantti islamisti kuolee lentokoneessa koska hän ruiskuttaa deodoranttia joka olikin ebolavirusta. Ateistien tekemistä ebolaiskuista ei vitsailla samalla tavalla. (Eikä ateistitkaan yleensä ole niin höpsöjä että menisi selittämään että lentokoneturvallisuus on siksi kun ne radikaalit kristityt tiedätkö lensi ne lentokoneet niihin kerrostaloihin.)

Kuitenkin Suomessa tilanne ei näytä aivan tältä.

Toki Perus Suomalaisilta löytyy ajatuksia joissa islamismia pelätään. Täällä suosittuna on porttiteoria. (Jota ajaa esimerkiksi Halla-aho joka on kiistatta ateisti.) Mutta siinä missä USA:laiset pelkäävät lentokoneita jotka lentävät 911 -torniin, on islamilainen terrorismi jopa paatuneiden perussuomalaisten silmissä "kaukainen uhka". Sen sijaan pelätään yhteiskuntarakenteiden romahtamista suoraan uskonnottomuuden kautta. Ja "välinevaarallisuus" tulee ikään kuin kaupantekijäisenä.

Tämä näkyy muuten siinäkin miten suomessa kreationismi ja Intelligent Design on monta astetta vähemmän "piilokristillistä" kuin USA:ssa. Siinä missä USA:ssa kreationismi on hyvin vahvasti kristinuskoa jota yritetään naamioida tieteeksi, ja kätkeä mukanaolevat yhteydet Jeesukseen sen verran mitä laki vaatii, on Suomessa ID selvästi lähempänä "Discovery Instituten" virallista määritelmää joka on enemmän teistinen. Eli Suomessa ID -ideana on "rapakontakaisvaltakuntaa vahvemmin" se että teismistä tehdään "luonnontiedettä jota ei kuitenkaan kutsuta naturalismiksi".

Suomessa esimerkiksi Tapio Puolimatka on korostetusti kannattanut kalvinistista ajatusta jumala-aistista ja sanonut että jokainen ihminen on syntyjään teisti. Tarkalleen ottaen että "Jo uskonpuhdistajat pitivät lähtökohtanaan sitä, että ihmismielen yleispätevät rakenteet johtavat ihmisen uskomaan Jumalaan, vaikka ihminen syntiinlankeemuksen takia pyrkiikin torjumaan Jumalan pois tietoisuudestaan. Calvin kirjoittaa: "On kiistatonta, että ihmismielessä on luonnollisen vaiston pohjalta jonkinlainen taju jumaluudesta. Itse Jumala on lahjoittanut kaikille ihmisille jonkinlaisen käsityksen jumaluudesta estääkseen ihmisiä teeskentelemästä tietämättömyyttä. Jumala uudistaa ja ajoittain laajentaa tätä tietoa, niin että kaikki ihmiset ovat tietoisia siitä, että on olemassa Jumala ja että hän on heidän Luojansa. [– –] Tästä päättelemme, ettei tämä ole sellainen oppi, joka opitaan vasta koulussa. Tämän opin osalta jokainen ihminen on kohdusta asti oma opettajansa. Tätä oppia itse luonto ei salli yhdenkään yksilön unohtaa, vaikka monet kaikin voimin pyrkivät sen unohtamaan." (Calvin 1962, 10–12.)" Ja samaa kalvinistista henkeä Puolimatka korostaa kirjoissaan. (Maassamme joka on perinteisesti ollut luterilainen, mutta kreationismi onkin aina vähintään piilokalvinismia ja copy-pastettu USA:n kalvinistisesta ilmapiiristä.) Esimerkiksi Professori Puolimatkan tuore - ja ihanasti nimetty - teos "Viisauden ja tiedon aarteet kristuksessa" kertoo (s. 29-35) että ihminen on luonnostaan teisti. Ja jatkaa sitten rohkeasti siihen että ateismi on aina itsepetosta ja että jokainen ateisti oikeasti ja pohjimmiltaan nimenomaan tietää että Jumala on olemassa (s. 184). Puolimatka on siis enemmän teistien puolella ja ateismia vastaan kuin vaikkapa äärilinjamaa edustavaksi nähtävissä oleva "Doug". (Joka, toisin kuin Puolimatka, on inhimillinen kelpo reilu tyyppi.)

Siksi on tavallaan vaikeampaa olla uskonnoton Suomessa kuin USA:ssa. Sillä USAssa uskonnoton on hyväntahtoinen idiootti. Suomessa uskonnoton on itsessään riski jota on hyvä roimia kovalla kädellä esimerkiksi kirjoissa ja muutenkin. Puolimatkan marttyyriasenteinen vain oman puolen asioista esittävä ruikutus kirjassa "tiedekeskustelun avoimuuskoe" tuottaa sivutuotteenaan vihaa ja halveksuntaa uskonnottomuutta kohtaan. (Eikä mitään keskustelua missään.) Ja häneltä aikanaan kirjoihin ja kansiin päätynyt pelottelu siitä että Pianka aikoo tappaa valtaosan ihmiskunnasta ebolaviruksella kertoo siitä asennemaailmasta joilla hän uskonnottomia käsittelee muutoinkin.

Toki Suomessakin kristityt pitävät islamia riskinä. Mutta tosiaisiassa ateismin ongelmana onkin se, että ateismi nähdään välittömäksi ongelmaksi. Ateismi on minimitekijä, jokin joka tällä hetkellä rajoittaa eniten hyvien kristittyjen elämää. Ja siksi ateistien rajoittaminen mahdollistaa eniten hyvää välittömästi. Islam on sen ijaan "miltei muiden ongelma" vielä. (Maataloudessa minimitekijä viittaa siihen että esimerkiksi kasvit eivät voi hyvin vaikka niille syydetään ylenmäärin lannoitetta jos jokin muu elementti rajoittaa niiden kasvua enemmän. Siksi on tärkeintä iskeä näihin puutostekijöihin ja ylilannoittamisen sijaan kannattavinta voi olla iskeä näihin minimitekijöihin.)

Ei ole vaikeaa kuvitella että suomen uskovaisten piireissä pyörisi deodoranttivitsistä versioita joissa islamistiterroristien sijaan tekijöinä ovatkin ateistit.; Sen jälkeen kun tiedostaa nämä pelot, voi vain muistaa miten pelot ohjaavat ihmisiä. Pelko on toinen moottori - kenties suomen kristittyjen kohdalla jopa tärkeämpi kuin viha - jota kautta syntyy pahoja tekoja joissa on hyvät intentiot. Ja tämän jälkeen en ihmettele miksi peruskokemuksenani on se, että jos kohtaa uskovaisen joka kokee tärkeäksi ilmaista tämän vakaumuksensa ääneen tietää että kohta saa kokea kusipäistä asennevammailua joka kohdistuu itseen.

Miksi ateistien etiikkakysymykset ovat oikeasti kova juttu?

Idi Amin oli melkomoinen kansanmurhamies. Hän myös koki saavansa viestejä Jumalalta. Idi Aminilla oli kuppa. Se vaikuttaa käytökseen ja hallusinointikin voi olla sen seurautsa. Lenin keksi kommunismin ja oli moraaliltaan varsin kyseenalainen mies, jota esimerkiksi Russell kammoksui. Asia oli Venäjän valtionsalaisuus, mutta nykyään muutkin tietävät että Leninillä oli kuppa.

Uskonto-uusateismi -keskustelukentässä pahoissa teoissa on aina selitys ideologiassa. Fundamentalistit syyttävät että "materialistinen" maailmankuva tuhoaa. Ateistilla on heistä moraalityhjiö ja heistä tulee murhaajia. Uusateistisessa näkemyksessä taas uskonto on pahan alku ja juuri ; Ja oman puolen väärintekijät on tietysti vääräuskoisia. Siinä missä fundamentalisti on sitä mieltä henkiset viestit Jumalalta pitäisi ottaa vakavasti viesteinä Jumalalta, Aminin kohdalla kyseessä ovat moraalittomuuteen kannustavat voimat tai kuppahallusinointi. Ne selitykset joita esimerkiksi minä en saa tarjota ja tulla vakavasti otettuna fundamentalistien silmissään jos heitä kohtaan. Ja uusateistista Lenin harjoitti persoonakulttia joka haiskahtaa uskonnolta.

Molemmilla puolilla on vahva näkemys että vastapuolen hyvä on sitä ideologiastaan huolimatta mutta omalla puolella on ansioita asiassa. Molemmissa pelastetaan maailmaa ; Ja molemmissa vastapuolen kohtelussa ei muisteta että ideologia voisikin antaa auktoriteeteille tekosyitä tehdä monenlaista ja suostutella muita siihen. Ja osa pahoista teoista tehdään ja tekojen pahuus piilotetaan muilta - ja joskus itseltäkin - ideologisella tekosyyllä joka värittää siitä hyväksyttävän.

Mutta minulle ei ole uutinen että uskonto voi olla myös likaisen, pahan ja inhottavan lähde. Moni tuntuu ajattelevan dikotomisesti että hyvät asiat voidaan liittää ja vastaavantapaiset ikävät asiat kiistää. Tässä olisi kuitenkin kaksoisstandardin makua. Miksi uskovaisena yksilöinä esiintyvän tekemä hyväntekeväisyys on uskonnon ansio mutta uskovaisena yksilöinä esiintyvän tekemä pahantekeväisyys on hairahtuneisuutta?

Näitä kysymyksiä herää ainakin kun lukemisen ja kuuntelun aiheena on Larry Moranin kuvaus Daniell Dennettin uskontojen hyveitä listaavista asioista. Hän muistuttaa että kirkot ovat turvaverkkoja monille ihmisille. Kun vastaavaa toimintaa tehdään kirkon ulkopuolellakin, on syytä kysyä onko ansio todellakin uskonnon vai onko uskonto vain monopolisoinut ilmiön. Ihan samasta syystä kuin uskontojen piirissä tehdyt pahat teot helposti ulkoistetaan jollakin selityksellä. Dennettin näkemyksessä kun on paikoin selvää amerikkakeskeisyyttä. Suomessa lääkärinhoito on oikein mallillaan. USA:ssa tämä asia on hyvin eri tolalla. Moni asia joka täällä tuntuu ilmiselvästi yhteiskunnan tehtävältä on siellä ulkoistettu kirkolle. On toki mukavaa että USA:ssa kirkot tekevät työtä ja korjaavat yhteiskunnan tekemiä puutteita. Mutta kenties rahat saisi sittenkin sielläkin paremmin ohjattua suoran toiminnan, yhteiskuntarakenteen muutoksen, kautta. Onko uskonto sittenkin tässä kohden enemmänkin laastaripakka jonka takia sitä että yhteiskunnassa on haavoja joiden tuleminen voitaisiin estää tekemällä asiasta yhteiskunnan, eikä uskontojen, asia.

Kysymys on toki tärkeä, eikä vastaus ole yksiselitteinen. En anna sen kummempia ohjeita kuin että siinä vastauksenhaussaan kannattaisi tosin olla konsistentti eikä keksiä selityksiä sen mukaan mikä hivelee enemmän omaa maailmankuvaa. Tämä ei ole paljoa mutta sekin on sentään parempi kuin ei mitään. Monille tämäkin on tosin liian vaativaa.

Kuitenkin tässä kohden tuntuu olevan myös painotusero.

Uusateistit lähinnä koristelevat uskontojen moraalittomuuksilla. Se muistuttaa enemmänkin sivulauseessa että kirkko ei ole "edes niin ehdottoman hyvä". Etiikkakysymys näyttää kuitenkin olevan uskovaisille kova asia. Jos heiltä kysyy mistä uusateismissa on kysymys, he vastaavat helpommin "uskonnonpilkan" ja vasta vähän sen jälkeen "naurettavan skientismin ja evolutionismin".

Esimerkiksi Myers nosti esiin miten osa uskovaisista nostaa esiin buddhalaisen näkemyksen. Moitteessa ytimenä oli se, että buddhalaisuus on kannattajilleen mukavaa ja se on rauhanomaista. Uusateistien kritiikin sanotaan osuvan islamilaisiin ja kristittyihin, mutta maailmassa on muitakin uskontoja. Ja ne ovat kivoja ja ystävällisiä uskontoja.

Myers ihmettelee eniten sitä, miten subjektiiviset kokemukset ja mukavuuden tarjoaminen ovat tärkeitä. Hänestä uusateismin uskontokritiikissä toki moititaan moraalikysymyksiä, mutta se on enemmän mauste kuin koko ateria. Hänestä oleellista on "is it true?" [joka tässä kontekstissa on käsittääkseni tulkittava kysymykseksi siitä onko Jumala luonnontieteellisesti voimakas ja tarpeellinen teoria vai ei]. "big mistake is assuming that our central question is, "Is it good for us?", which leads him into all these pointless anecdotes about how praying makes him feel better, and how animism helps impoverished people cope with their circumstances. I don't care if religion makes someone feel better. Stacking illusions over a grim reality does not turn it sweet."

Kuitenkin valtaosa uusateismin kritiikistä korostaa että tärkein asia olisi syyttää uskovaisia murhaajiksi. McGrath on esimerkiksi tunnettu siitä että hän yhdistää uusateismia vihapuheeseen. Että uusateismi tarkoittaa samaa kuin syyttää uskontoa kaiken pahan lähteeksi. Kaiken tutustumisen ja tietynlaisesta uskontovihaisuudestani huolimatta tämä ei ole kovinkaan ilmiselvä tulkinta uusateistien kirjoittamasta aineistosta. Se on itse asiassa minun nähdäkseni vain miltei yhtä häijyä kuin fundamentalistikristittyjen normaalinaggressiivinen aineisto keskimäärin. Tästä ei kai kuitenkaan voida tulkita että fundamentalistikristillisyys olisi sama kuin aggressiivisuus ja ideologinen viha ateismia kohtaan.

Tai hetkinen ... ehkä tässä uusateistiparanoijassa sittenkin ON jotain... Sillä todellakin tuntuu kuin fundamentalismissa olisi kysymys nimen omaan vihaliikkeestä. Fundamentalistin tunnistaa aina hyvin pian. Ei edes mielipiteidensä vuoksi, vaan sen vuoksi että lauseisiin tiivistyy tietynlaista halveksuntaa jota edes minä en voi olla huomaamatta. On luultavaa että uskovaiset kokevat samoin lukiessaan uusateistejen tekstiä.

Siinähän sitä on sitten joko ainekset kunnolliseen väärinkäsityksiin jotka johtavat lihavaan riitaan. Tai sitten kyseessä on todellakin kahden vihaliikkeen taistelusta. Aineiston aggressiivisuussävyt ja muu vastaava kommunikaatio vihjaa että molemmat ovat samantapaisia ilmiöitä ovat joka tapauksessa.

"Alussa lupas meille mukavaa. / Jätskiä sekä hunajaa. / Kunnes alko kavereita teurastaa. / Ja sano "Ou jee tää on mukavaa". / Kaikkihan me hänet tunnetaan. / Kaikkihan me hänestä pidetään."
("Sleepy Sleepers", "Idi Amin")

Kommunistinen kasvatusutopia.

Yksi luontoon ja kasvatukseen liittyvä jännittävä ominaisuus on ollut se, että ihmiset eivät ole tyytyneet vain tutkimaan ja selvittämään sitä, mitkä asiat ovat opetettavissa ja mitkä ovat geenien ohjaamia. Muutenkin ihmisen perusluonteen pysyvyys ja muuntuvaisuus ovat olleet paitsi tutkittava mielenkiintoinen ilmiö, se on ollut myös lähtökohta utopioille - jotka sitten ovat käytännössä muuntuneet dystopioiksi. Toisin sanoen kuvaus muutetaan ohjailuksi ja ihanteet hallinnaksi.

Tietenkin ohjailu vaatii usein sen, että ilmiötä ymmärretään, joten tämä ei tavallaan ole ihme. Surkeaa vain on se, miten usein näin on tapahtunut. Tietenkään nämä ikävät asiat eivät tarkoita että niiden näkökanta olisi väärä, vaikka tämänkaltaista argumentaatiota pidetäänkin yleisenä. Godwinin lain mukaan natsikorttia liitetään käytännössä kaikkeen. Monesti yhteyskin on olemassa, mutta ei saisi sekoittaa pahaa tekijää ja kaikkia hänen uskomuksiaan toisiinsa. Se, että dynamiitilla voidaan tappaa ihmisiä ei pitäisi väittää että dynamiitti ei olisi tieteellisesti toimiva juttu ja että "kemian kannattajat haluaa vain murhaata, eikä ne ole oikeassa". (Tämä ongelma on tietysti muiden kohdalla vaikeammin huomattavissa, ja juuri siellä yhteyksiä väärinkäytetään.)

Tämä muistutus on pakollinen. Sillä seuraavaksi esittelen kasvatusta.

Vladimir Lenin aloitti venäjällä kommunistisen projektin. Sen onnistuminen vaati sen, että suuri osa ihmisen käyttäytymisestä voitaisiin opetella uudestaan. Tai kuten Lenin itse sanoi: "Ihminen voidaan korjata. Ihminen voidaan tehdä sellaiseksi kuin me haluamme." Lev Trotski taas mainitsi samasta asiasta että "Kommunismin tuleva tehtävä on tuottaa ihmisestä uusi parannettu versio." Tämän takia he kannattivat kasvattamista ja Pavlovin koirilla tekemät kokeet olivat niin vahva asia, että Pavlov sai pitää arvostetun asemansa, vaikka hän olikin aluksi julkisesti vallankumousta vastaan. Tosin kun komissaarit suosivat häntä, Pavlovkin pehmensi suhtautumistaan vallankumouksellisiin.

Olennaista oli ymmärtää että kasvatuksen vaikutuksen olisi oltava vahva, koska muutoin uuden ihmisen luominen ei olisi ollut mahdollista. Jos ihmisluonto ei muokkaudu kovin hyvin, tavoite olisi ollut mahdoton ja kommunismi olisi ollut mahdoton toteuttaa. Tämä ei tietenkään ollut hyväksyttävä mahdollisuus ja projektin epäonnistuminen olisi voinut tuottaa ikäviä ajatuksia nopeammin kuin opit tavaamaan miten "Сибирь" lausutaan (Se lausutaan "Sibir".)

1920 -luvulla kommunistit yrittivät saavuttaa tavoitetta eugeniikan kautta. Tässä suhteessa se seurasi länsimaita. N.A. Semasko laati jopa neuvostoliitolle eugeniikkasuunnitelman. Hän perusteli tätä utilitaristisin periaattein, kuten suurin osa kommunistisesta muokkaustoiminnasta. Hän esitti että se "asettaa etusijalle koko yhteiskunnan kollektiivin edut yksittäisen kansalaisen etujen kustannuksella." Stalinin aikana eugeniikka oli kuitenkin täysin ristiriidassa "valtionpolitiikan kanssa": Muutokseen menisi liikaa aikaa, jos muutettavana olisivat geenit. Lisäksi valtionjohdon politiikka, johon kuului älymystön vainoaminen, ei tietenkään ollut kovin yhteensopiva. Jos eugeniikka olisi esitetty toimivaksi, olisi ikään kuin sanottu että Stalin olisi rappeuttanut kansaa typerämmäksi. Tämä ei ollut terveellistä. Lisäksi kun natsismi nousi saksassa ja sen piirissä eugeniikkaa kannatettiin, samanlainen arvomaailma olisi voitu katsoa veljeilyksi länsimaiden kanssa. Tätä kautta viralliseksi kannaksi tuli se, että eugeniikka oli fasismia.

1920 -luvulla kommunistien riesana oli myös nälänhätä.

Uusi aate saatiinkin maanviljelyksen kautta. Ivan Vladimir Mitsurin oli puolihullu omenankasvattaja, joka väitti että hän koulutti hedelmäpuita. Kun puuta kasteli sokerivedellä, sen hedelmien siemenistä kasvaneet hedelmäpuut olivat oppineet olemaan makeampia. Tässä kommunistinen ajatus muokkatuvasta ihmisestä sovellettiin kasvimaailmaan. Hänen oppiensa katsottiin murskaavan Mendelin näkemykset. Tätä perinnettä alkoikin sitten johamaan eteenpäin sellainen kaveri kuin Trofim Lysenko. Hän väitti että hän oli jalostanut syysvenhän opettamalla. Tämä petti ja usea kuoli nälkään. Lysenko ei välittänyt pienistä vastoinkäymisistä ja kävi uutterasti vernalisoinnin idean avulla toimeen ja esitti että kevätvehnä oppi vedessä liottamisesta kasvamaan nopeammin. Tämä ei toiminut sen paremmin, mutta Lysenko olikin parempi politiikassa kuin tieteessä. Siksi Lysenkon näkemys, jonka mukaan geenit olivat metafyysistä fiktiota, ja geeneihin perustuva evoluutio, "darwinismi" oli siksi satuilua joka oli korvattava. Hänestä länsimaiselta kapitalismilta kalskahtava luonnonvalintaan liittyvä "kilpailu" tuli korvata kommunistisemmalla "yhteistyöllä". Lysenkon mielestä reduktionismi oli huono asia, ja että hänen tieteensä oli orgaanista, holistista ja "hymni ihmisen ja hänen elävän ympäristönsä luonnolliselle liitolle." Siksi hän piti venäjän tarinaperinnettä ja kansanviisautta tärkeämpänä ja arvokkaampana todistelähteenä kuin empiirisiä testejä.

Kieroa kyllä, Lysenkon suosio oli yksi kommunismin romahtamisen syitä. Lysenko kaatui Hrustsevin mukana, ja tässä suuri syy oli se, että maaseututuotteiden tuotanto oli heikentynyt valtavasti. Puoluejohtajia tietenkin syytettiin tästä, koska niinhän kansalla on muutenkin ollut aina tapana syyttää johtajia jos asia on huonosti ja sääkin on huonoa. Tällä kertaa syytökset kuitenkin kohdistuivat aivan oikeaan tahoon.