Markkinavoimain viisaudesta

Kun korona-aikana kirjoittelin työstä, moni näki että se, että puhuu palkasta jolla on tultava toimeen oli kommunismia. Opin, että jos puhuu markkinavoimista työntekijän näkökulmasta on kommunisti. Nyt, bensan sekä energian hinnan nousun kohdalla perussuomalaisistakin on sitten tullut hyvin ripeästi kommunisteja. Ja laajemminkin näyttää siltä, että "tunneälyn valtavana bisnesoivalluksena" myydään sitä että työntekijöitä saadaan maksamalla parempaa palkkaa.

Kysynnän ja tarjonnan laki ovat siitä kiinnostavia että perinteisesti on usein sanojen tasolla selitetty miten työntekijä ja työnantaja ovat tasapuolisia. Mutta käytännössä henkenä on ollut se, että oikeistolaisen mukaan tasapuolinen asema on siinä kun työantaja määrää kaikki ehdot.

Tässä kohden on usein esimerkiksi puhuttu laiskuudesta hyvin erikoisilla tavoilla. Ja tämä kokonaisuus näyttää siltä että työtön on vastuussa ja moni paikka saa työntekijöitä vain jos vaihtoehtona on kuolema ja kaikkien sosiaalisten turvaverkkojen ulkopuolelle meneminen.

Monesti ei tarvitse kuin katsoa haastatteluja joissa työnantaja valittaa työntekijöiden hakemusten puutetta ja muuta vastaavaa. Näissä kun katsoo käytänteitä, takana voi olla esimerkiksi se että provisiopalkkainen puhelinmyyjä on massahaussa. Koska ilman myyntiä työnantajalla ei ole menoja, on tämä käytännössä aina kannattavaa työnantajalle. Mutta kokonaisuus on vähän sama että jos kysynnän ja tarjonnan laki toimisi tuolla tavalla, niin sitten olisi rationaalista luoda kuluttajavalituksia siitä että;

"Kävin autokaupassa ja tein moneen eri sosiaalisen median palveluun tarjouspyyntöjä. Minulla on 50 euroa puhdasta rahaa jonka tarjoan puhtaana käteen sille joka myy minulle uuden ja käyttämättömän auton joka toimii kunnolla. Mutta kaikki autokauppiaat sanoivat, että he joutuvat tappiolle jos myisivät niin halvalla autojaan. Mutta tässä minulla on raha kädessä. 50 euroa. Nykyään kukaan ei halua myydä autoja."

Samalla tavalla moni työnantaja on perinteisesti nostanut meteliä siitä jos joku asettaakin kilpailukulmaksi jotain joka on konkreettisempaa kuin työttömyyskorvauksesta saatava rahamäärä ja tähän liittyvät kannustusloukkuilmiöt. Jos joku sanoo että ei voi ottaa kokopäivätyötä jonka ottamalla menee konkurssiin. (Esim. Koska jos vaikka tekee 40 tuntia viikossa ei saa vuokraansa maksettua.) On viestinä joskus ihan eksplisiittisesti että työnantajan velvollisuus ei ole elättää vaan työntekijän on oltava riittävän kannattava ja hyvä. (Ja selittää sitten tämän jälkeen pahastuneena miten nykyään kukaan ei enää halua tehdä työtä.)

Itse sanoisin tähän kaikkeen että markkinavoimat ovat viisaita, mutta monet työnantajat eivät. Se, että palkannosto on tunneälykäs tempaus joka saa haastatteluja kertoo miten pitkälle on viety prosessi jossa markkinavoimat eivät käytännössä ole neuvottelutilanne vaan työnantajan sanelutilanne. (Paitsi tyhjänpäiväisessä hyvesignaloivassa jargonhöpöttelyssä.)

Tästä tavallaan voidaan nähdä jotain markkinavoimien outouksia.

Elizabeth Anderson teki 1990 -luvulla pienen tutkimuksen markkinavoimien etiikasta. "The Ethical Limitations of Market" kuvastaa markkinoiden henkeä jollain tavalla kohtuullisen oleellisesti.

Andersonin perusväite on että markkinoilla on viisi tärkeää ominaisuutta. Pidän näitä kätevinä, joskin näen että näitä on syytä päivittää. Tietotekniikka on laajasti muuttanut markkinakysymystä. Jotain pysyvääkin tässä kuitenkin näen. (Omat kommentaarini suluissa.) Andersonin mielestä markkinoilla olevat perusominaisuudet ovat seuraavat:
1: Persoonattomuus. Ostoksessa on kysymys hyödykkeestä, tuotteesta tai palvelusta. Ei henkilöstä joka myy ne. (Tämä on muuttunut kun brändäämällä ja muulla nostetaan arvoa tekemällä asiasta haluttavaa käyttämällä hyväksi esimerkiksi parasosiaalisia suhteita. Sivutuote tästä on esimerkiksi pridemarkkinointi ja woke-kaupallisuus.)
2: Markkinat ovat keskittyneet siihen että kaikki tavoittelevat prioriteeteissä korkeammalle omaa hyötyä kuin yhteistä hyvää. Eli vaikka näkymätön käsi ja muut näyttävät miten itsekkyys usein voi hyödyttää asiakkaitakin, ei tämä ole automaatio vaan sivutuote. Prioriteetti on itsekkyydessä ja yleinen hyöty argumentoidaan mukaan sivutuotteena joka oikeuttaa sen prioriteettiykkösen, enemmän argumenttina itsekkyydelle kuin pääasiana. (Tässä on kiehtovaa nähdä miten työnantajapuoli usein vetoaa yleiseen hyvään kun puhuu vaikka työllistämisestä halvemmalla. Eli ilmeisesti itsekäs näkymätön käsi toimii täydellisesti työnantajan puolella mutta työntekijän puolella hänen on oltava uhrautuva utilitaristi. Koska ilmeisesti nettoveronmaksajat ovat arvokkaita ja työntekijästä ei nettoveronmaksajaa tule jos ottaa sen palkan mitä työnantaja heille haluaa maksaa.)
3: Markkinat ovat eksklusiivisia ja kilpailtuja. Palvelut ja tuotteet eivät ole yleishyödykkeitä.
4: Markkinat ovat tahtokeskeisiä, jolloin ne keskittyvät erilaisten tarpeiden tyydyttämiseen eivätkä oikeastaan muuhun. (Tosin tässä nykyaikana lähes mistä tahansa muotoillaan tarve ja halu joten näiden erottaminen on yhä vaikeampaa ja vaikeampaa.)
5: Markkinapuolella tyytymättömyyteen reagoidaan usein nimenomaan siten että sitten diili hylätään. Eli jos tuote maksaa liikaa, niin sitten sitä ei osta. Ja jos joku on tyytymätön palkkaansa niin sitten lopettaa työt tai ei hae sitä ollenkaan. (Paitsi että nämä ovat sitä laiskuutta jossa kukaan ei enää halua tehdä työtä. Muuten tietenkin pidän tästä sillä tunnetusti esimerkiksi mielelläni laskutan keskustelustani jos se ei muuten ole riittävän miellyttävää.) 

Nämä piirteet rajoittavat asioita. Esimerkiksi näkymätön käsi demonstroi että aina yleinen hyöty ja yksilön itsekkäät edut eivät ole ristiriidassa. Mutta tässä helposti unohtuu että joskus markkinat eivät tuo yleistä hyvää. Tästä hyvä esimerkki on se, kun Fortum - joka ironisesti on valtionyhtiö - on suomen energiapulassa mahdollisesti seisottanut energiantuotantoa koska näin se saa energiasta isomman hinnan ja paremmat katteet. Koska kun energiasta on pulaa, kysynnän ja tarjonnan laki maksimoi sen hinnan yli sen mitä saadaan sillä että energiaa tuotetaan enemmän. Perussuomalaisten Ronkainen on tässä hyvä esimerkki. Hän on vaatinut "päitä vadille" jos tälläistä on tehty. On erikoista, että jos minä sanon samanlaisia asioita, saan kuulla että se on kommunismia.

Muutenkin näkisin että perinteiseen oikeistolaiseen logiikkaan sähkönmyynti on bisnestä. Ja tässä on turhaa itkeä energian (sähkö, öljy etc.) hinnasta koska hintahan on vain signaali. Että kannattaa muistaa että jos hinta on liian korkea niin sitten muistaa sen Andersonin kohdan 5. Josta päästään usein siihen konkreettiseen pikkuasiaan, että monella ihmisellä asioissa on todellisuuden pakottamia joustamattomuuksia. Jotka voivat olla monenlaisia. Voi olla sitouduttu useaksi vuodeksi tiettyyn sähköön. Ja jos bensa on kallista, on aika kohtuutonta vaatia köyhältä investointia Teslaan. 

Investoinnit ovat muuten usein sellaisia että vain rikkaalla on varaa niihin. Vanhan viisauden mukaan köyhällä ei ole varaa ostaa halpoja kenkiä koska niihin kuluu pitkässä aikajänteessä enemmän rahaa kuin siihen että ostaisi kalliimmat ja kestävämmät kengät heti aluunsa. Mutta köyhillä ei ole mahdollisuutta raapia kasaan kerralla rahaa isoihin kenkiin joten he kävelevät itseään kohti köyhyyttä keravalenkkaripari kerrallaan. Itse muistan miten moni ihmetteli kuinka minulla ei ollut ajokorttia. Koska vanhemmillani ei ollut sellaista varaa hankkia, oli tavallaan hankalaa hakea ensimmäisiä töitä koska tarvitsit töitä saadaksesi ajokortin. Tarvitsit ajokorttia voidaksesi käytännössä hakea monia töitä. Rikkaat voivat investoida ja pelata voitoillaan paljon paremmin.

Ja tässä mielessä tavallisen autolla-ajajan huolet ovat sellaisia että myötätuntoni on heidän. Näin siitä huolimatta että en saa ajaa autoa nykyään (heikkonäköisyys).

Heinzin dilemma ; moraalinen hierarkia ja sinisilmäisyyden karsiutuminen

Monesti kun esitetään eettisiä tai moraalisia ajatuskokeita, keskitytään vastaukseen. Ja tavallisesti kun ihminen kysyy kysymyksiä, ollaan hyvinkin johtopäätöskeskeisiä. Vastausta arvioidaan sen mukaan kumman lopputuloksen valitsee. Siksi onkin hyvä tarkastella Kohlbergin luomaa Heinzin dilemmaa.

Heinzin vaimo on kuolemansairas, mutta hänen sairauteensa on olemassa lääke. Apteekkari on kuitenkin ylihinnoitellut sen, joten Heinzilla ei ole varaa ostaa lääkettä. Pitäisikö Heinzin pelastaa vaimonsa henki varastamalla lääke?

Tämä dilemma on filosofisesti aika tärkeä. Siihen liittyen filosofisessa aikakauslehdessä Niin&Näissä oli jopa pieni Arttu Laitisen essee. Joka taas on sidottu vuoden 2019 reaalikokeen kysymykseen. Siinä Heinzin dilemmaa esitetään tavalla jossa yksi tärkeä alkuun otettava huomautus on se, että kun Heinzin dilemmaan vastataan, on vastauksessa helposti erotettavissa toisistaan hyve-eettiset ja seurauseettiset vastaukset ; Karkeasti ottaen hyve-etiikka kieltää varastamisen ja seurausetiikka taas katsoo säästyneitä elämiä. Toki esiin tulee myös kysymyksen dilemmaluonne.

Kiehtovaa on että esimerkiksi perinteisessä kristinuskossa on haasteellinen koska kymmenen käskyä kieltävät varastamisen ja tappamisen ja on mietittävä onko lääkkeen hankkimatta jättäminen jokin josta voidaan olla vastuussa jollain tavalla. Itse heittäisin että jos ei ole, niin kymmenen käskyä antaa dilemmaan vastauksen.

Tässä kiinnostavaa oli se, että Heinzin dilemmaa ei ole tehty johtopäätös edellä Kohlberg loi kysymyksen nimenomaan siinä hengessä että se on oikea dilemma. Ja häntä kiinnosti enemmänkin se, millä tavalla ihmiset generoivat vastauksen. Hän loi tästä sitten psykologisen kypsyysmittarin. Joka on psykologisesti varsin kyseenalainen. Mutta on silti hyvin kiinnostavaa katsoa sitä miten huomio siirtyy metodiin.

Esikonventionaalinen taso
1. Heteronominen moraali
2. Oman edun ja reilun vaihdon moraali

Konventionaalinen taso
3. Hyvien ihmissuhteiden moraali
4. Sosiaalisen järjestelmän ja omantunnon moraali

Postkonventionaalinen tai periaatteiden taso
5. Yhteiskuntasopimuksen tai yksilön oikeuksien moraali”

Heinzin idea oli että moraalikehityksen ensimmäisessä vaiheessa, esikonventionaalisella tasolla, asioita katsotaan omasta perspektiivistä. Silloin vastaukset dilemmaan ovat muotoa ”varastamisesta rangaistaan, se ei kannata” tai ”saa varastaa, koska vaimo on Heinzille tärkeä”.

Konventionaalisella tasolla taas voidaan puhua sosiaalisemmasta moraalista jossa keskitytään sopimisiin. Tällöin vastaukset ovat sellaisia, että ne voivat esittää ett ”varastaminen on epärehellistä ja vastoin lakia – mitä siitä tulisi, jos kaikki alkaisivat varastaa, mitä haluavat” tai ”Heinzin velvollisuus on pitää huolta vaimostaan”.

Postkonventionaalisella tasolla taas perustana on yhteiskuntasopimus ja yksilön jakamattomat oikeudet. Näistä periaatteista johdetaan muut säännöt. Tällöin vastaus saattaa olla muotoa ”ihmishenki on arvokkaampi asia kuin omistusoikeus” tai ”Vaimo ja kaikki muut ihmiset ovat yhtä arvokkaita. Jos vaimon vuoksi saa varastaa, saa kaikkien muidenkin vuoksi. Olisi siis pysyvä velvollisuus varastaa, mikä on aivan mieletöntä.”

Mitä tämä oli?

Kohlberg sitoi tämän kehitystasoihin jotka ovat deskriptiivisen ja eettisen välimaastossa: Toisaalta hän sanoi että aluksi lapset ovat itsekkäitä ja kasvavat kokemuksesta korkeammille tasoille ja miten oikein kukaan alle kolmekymppinen ei yltänyt korkeimmalle tasolle. Ja naiset taas nousivat sosiaaliselle tasolle nopeasti mutta vain harva heistä nousee kaikista korkeimmalle tasolle. Joka sitten on jonkinlainen ihanne ja parasta moraalisuuden tapaa.

Kohlbergin näkemys on kiinnostava koska se on strukturalismia. Strukturalismi katsoo merkitysten olevan sosiaalisesti tai kulttuurisesti rakennettuja tuotteita. Ja siksi osa näkee tämän postmodernina. Toisaalta siinä on sellainen moralistinen sabluuna joka vaikuttaa viehättävän erityisesti tiettyä konservatiivista siipeä. Erityisesti jos se kuvataan eettisenä hierarkiana. On syytä muistaa että oikeisto ja konservatiivius on aika lujasti sitonut filosofiaansa luonnollisiin hierarkioihin. Siksi heille on luontevaa ajatella hierarkisuus on loistavaa kun kuvataan moraalia ja samalla psykologisuus luonnollistaa tämän ajatuksen.

Toinen konservatiiveihin liittyvä asia on se, että konservatiiveilla tässä Kohlbergin kohdalla on vastaan tullut tilanne, missä he itse asiassa unohtavat että Kohlbergin mittarissa ei voita ”tietyillä oikeilla johtopäätöksillä”. Siinä usein mietitään johtopäätöstasolla niin että ne jotka päätyvät konservatiivisiin arvioihin tulkitaan tuottaneen vastauksensa tietyllä korkeammalla tavalla ja jos liberaaleja niin matalammalla tavalla. Eli selitetään miten konservatiivi voi käyttää korkealla tasolla olevaa perustelua ja liberaali voi käyttää matalalla tasolla olevaa selitystä omaan johtopäätökseen. Mikä on tietenkin aina tehtävissä, koska kuten huomata saattaa, tietty johtopäätös voidaan aina generoida jotenkin. Väitetään vain että vastapuolen argumentisto lopputulokseen on tietty ja puolellasi olevien vastaukset haetaan toisesta kerroksesta. Kyseessä on retorinen temppu.

Kohlbergin kuvauksissa erikoista on miten niin harvaa nähdään korkeimmalle portaalle ja miten naiset pärjäävät huonommin kuin miehet. Mutta sitten kun aiheesta on tehty suomalaisissa tutkimuksissa ei ole havaittu eroja miesten ja naisten sijoituksissa. Sen sijaan eroja on havaittu eroja sen mukaan, kuinka tottuneita tutkittavat ovat käsittelemään moraaliongelmia tai kuinka paljon he ovat tottuneet tai joutuneet perustelemaan arvovalintojaan. Itse olen halutessani helposti kyennyt yltämään Kohlbergin korkeimmalle tasolle viimeistään teini-ikäisenä. En siksi että olsiin erityisen kypsä vaan koska olen erityisen abstraktiokeskeinen haihattelija ja minun on lapsuuskotonani annettu sellainen myös olla. Tämä tietenkin muuttaa ”luonnollista hierarkiaa” joksikin astetta muuksi.

Minusta on kiinnostavaa katsoa dilemmaa filosofisesti. Ja tässä Arttu Laitinen tuo esiin mielenkiintoisen asian. Kun tavallisesti dilemmoja voidaan nähdä jonain jotka tuovat lisää informaatiota kuvioon ja luovat siksi jännitteitä. Dilemmojen generoiminenhan onkin tavallaan siitä helppopa että sen kun vaan ottaa ideaaleja ja paiskaa ne vastakkain. Immanuel Kant esimerkiksi loi tunnetun ajatuskokeen jossa käsitellään sitä saako murhaajalle kertoa ystävän olinpaikan vai pitääkö murhaajalle valehdella. Dilemmoissa onkin usein realismin makua siinä mielessä että maailma muuttuu usein harmaasävyisemmäksi. Tai kahtiajaetummaksi. Kun tärkeänä pidetyt asiat eivät voikaan molemmat toteutua samanaikaisesti.

Mutta dilemmojen ongelma voi olla myös liika yksinkertaistaminen. Itse asiassa Kohlbergin teorian kritiikki keskittyykin hyvin suuresti siihen, miten toisaalta hän mielellään torjui itselleen epämieluisat tulokset perusteluissaan ja toisaalta miten moni älykäs ja käytännönläheinen ihminen voi nähdä tilanteet liikaakin typistävinä. Esimerkiksi osamaksu- tai muut järjestelmät voisivat olla keino lääke-esimerkissä.

Laitinen kuvaakin tämäntapaista tilannetta filosofisesta näkökulmasta siten, että hän kuvaa tilannetta jossa utilitarismi antaisi aivan erilaisia tuloksia riippuen siitä kuinka paljon lääkettä on olemassa. Jos lääkettä on yllin kyllin varastaminen on paljon perustellumpaa. Mutta jos lääkettä on vähän tai se on rajallista koska kysyntää on paljon on huomioitava että Heinzin vaimon ottama lääke voisi olla toisaalla pelastamassa jotakuta muuta ja tämän elämää. Ja tämä taas voisi kenties olla maksukykyinen. Siksi lisäinformaatio ja lisämuuttujat saattavatkin ratkaista dilemman.

Tämänlainen pohdinta on erityisen hauskaa ja helppoa jos se on vain abstraktio. Mutta näin korona-aikaan tämä ei tietenkään juuri koskaan ole. Kohlbergia onkin jopa kritisoitu siitä, että kenties siinä ei huomioida maailmaa jossa eletään. Moraalia voi olla vaikeaa saavuttaa ihan siksi että vain osa voi olla varakkaasti irrallinen vailla tarvetta esimerkiksi liata käsiään moraalisesti ongelmallisissa asioissa.  Siinä missä liian pienen abstraktin moraalifilosofioinnin riskinä on tehdä ihmisistä infantiileja kidulteja jotka näkevät kaiken oman napansa kautta on liiallisen filosofisuuden riskinä synnyttää tekoaikuisia teokraatteja, joiden mielipiteet ovat jonkinlaisia Objektiivisia Totuuksia, ikuisia muuttumattomia. Ääripäissä on joka paikkaan näkemyksineen rynnistävä öyhöttäjä yhdessä ja päsmäröivä teokraatti toisessa päässä.

Ja näin Korona-aikaan tilanne on tietenkin aika konkreettinen. On hieman eri asia miettiä turvassa kotonaan Heinzin dilemmaa. Mutta jos sinun oma puolisosi on kuolemassa ja tarvitset lääkettä niin taatusti siinä vaiheessa ei mennä mihinkään platonis-filosofiseen pilvimaailmaan. Ja kun tilanteessa on kerran oikeasti ollut on sieltä varmasti vaikeaa tulla pois.

Viittaukset:
Arttu Laitinen, ”Filosofian reaalikoe, syksy 2019 ; Kysymys 5, Moraalinendilemma (20 p.)” 
Miina ja Ville, ”Kohlbergin moraalikehityksen teoria” 
Renessanssimies, ”Ylimääräinen vastaus väärään kysymykseen” 
Sami Eerola, ”Oikeistolaisuuden ideologiset juuret” 
Raivon Ensyklopedia, ”Martin Shkreli” 
Some More News, ”The Dystopian Reality Of All Those "Inspirational" Stories”