Näytetään tekstit, joissa on tunniste Salmi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Salmi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Uskonnon haitoista; Miten kristinusko syvällisesti uhkaa tulevaisuuttamme

Uskontoa puolustetaan usein. Sitä pidetään arvostettavana. Näitä pidetään ei-tieteellisinä ja henkisinä väitteinä joita ei voi todentaa. Tässä uskonnon pahuus on kiinnostava. Esimerkiksi kristinuskon aikanaan tekemiä noitavainoja ei pidetä relevantteina koska siihen aikaan ei oltu oikeita kristittyjä. Paitsi kun ne samat kristityt pitää sitten saada kiitetyksi siitä miten luostarilaitos on alkuna ja perustana lääkäreille ja kouluille ja kirjastolaitoksille. Joista ei voida kiittää pakanakulttuureita vaikka pakana Hippokrateen vala on yltänyt Päivi Räsäsenkin pro-life -huulille.

Usein uskontoa tuomitaan ja pidetään haitallisena lähinnä jos ne suoraan käskevät tappamaan pikkulapsia ja vastaavaa. Ja tässä kontekstissa usein korostuukin että uskonnot tekevät aina ja kaikkialla käytännössä pahaa. Ja tällä ei ole mitään merkitystä koska vikana on ihmiset ja instituutiot. Vika ei ole uskonnossa vaan siinä että uskontoa ei ole instituutioiden sisällä. Tämä on kiehtovaa koska se ohittaa suurimman osan minun harrastamastani kritiikistä. Joka on nimenomaan sitä että ihmisen arvot ovat ne joita hän toteuttaa elämässään. Mistä on tullut muodikasa viime aikoina kun Jordan Peterson on selittänyt miten arvot ovat what you act out. Tässä ideaali ja PR -puhe on bullshittiä jos se ei yllä toimiin asti.

Mutta kenties onkin järkevämpää katsoa myös oppikysymyksiä. Ja katsoa miten ja millä ehdoin uskonnot ovat haitallisia myös ollessaan oikeaoppisia. Koska olen jo maininnut suoran ihmisten surmaamisen, otan tämän kriteerin otettuna ja katson muita piirteitä.

Mutta käytännössä ne ovat samanlaisia omaan kokemukseen perustuvia näkemyksiä kuin mitä oma äitini kertoo. Hän arvostaa kristillistä vakaumustaan ja on esimerkiksi huolipuhunut minusta pastorilleen. Tästä on esitetty erilaisia erämaakausiteoriota ja vastaaviakin. Mikä on tietenkin uskonnon antamaa turhaa toivoa äidilleni. Että se etsikkoaika kolkuttaa pahamaineisen ja kaunaisen antiteistin sydämeen joskus ; Äitini kertoo, miten hän on saanut voimaa uskonnosta. Ja tämä jaksaminen näkyy esimerkiksi siinä, miten hän oli kerran juuttunut järven pohjaan jalastaan ja oli temponut. Rukoiltuaan hän oli päässyt irti. Tästä on jäänyt sitten tarina mallia post hoc ergo propter hoc. Hänelle kokemus on tietenkin vakuuttava.

Itselleni tulee taas mieleen Marcus Tullius Ciceron kertoma tarina Diagoraasta. Siinä oli temppeli, jossa rukoiltiin suojelusta hukkumista vastaan. Sinne kerättiin tietoja niistä jotka olivat rukoilleet ja pelastuneet laivojen onnettomuuksista. Tämän piti vakuuttaa. Kuitenkin Diagoras (Meloslainen aka "Jumalaton".) kysyi yksinkertaisen kysymyksen; "Missä on niiden henkilöiden laatat, jotka ovat rukoilleet ja silti hukkuneet?" Kuolleet eivät mainostaneet kokemuksiaan haudasta, mutta pelastuneet olivat keskuudessamme. Se, mikä erotti nämä kaksi toisistaan oli silkka onni. Luultavasti uimataito olisi ratkaisevampaa ja rukoilulla ei ole väliä.

Näillä syntyy helposti kulttuuri jossa rukoilu muuttuu samaksi kuin jonkin tekeminen. Tämä on passivoivaa. Luotan veden alla ponnistelun nostavan selviytymistodennäköisyyksiä verrattuna ponnistelemattomiin. Mutta rukoilleet ja hukkuneet eivät ole parantaneet selviytymistodennäköisyyksiään rukoilemalla vaan ponnistelemalla.

Passivoivalla vaikutuksella on tietenkin sellainen jännittävä piirre, että uskontohan on perinteisesti tunkenut rukousta ja vaikutustaan esimerkiksi ihmeparannuksiin. Lääketiede on tavallaan tunkenut uskonnon alueelle ja antanut meille jotain jota mikään kristinusko ei ole ikinä tehnyt. Jos otetaan verrokiksi kaksi pistoolilla ammuttua, joista toinen kohtaa kirurgin ja toisen puolesta pelkästään rukoillaan on rukouksella parantunut yhtä todennäköinen kuin se joka on saanut avukseen homeopaattisia peräruiskeita. Joskin homeopaattiset peräruiskeet olisivat vähemmän nöyryyttäviä katseltavaa ulkopuolisille.

Jos rukous on käytännössä sitä mitä tarkoitetaan kun sanotaan, että pahan voittamiseksi riittää, että hyvät ihmiset eivät tee mitään, ei uskontojen oppien haittavaikutukset jää tälle tasolle. Todellakaan. Itse asiassa voidaan nähdä että uskonnoissa on mahdollista nähdä piirteitä jotka haittaavat meitä kaikkia. Mahdollisesti uhaten koko olemassaoloamme.

Tässä ongelmana on nimenomaan se, että uskonto on huolissaan siitä että sen alueelle tungetaan. Ja tämä tarkoittaa sitä että tiede tekee kannanottoja jotka on nähty uskonnon määräysvallan alle. Rukousparannus ja lääketiede ovat kuitenkin jotain jotka nykymaailmassa ei ole kovin usein keskenään kilpailevia. Toki on eräitä rukousparantajia jotka näkevät Jumalaan luottamisen niin vahvaksi että pitävät maallisen lääketieteen pariin menoa epäluottamuksena Jumalaa kohtaan. Mutta nämä ovat harvinaisempia.

Uskonnossahan on monesti tieteellisiä väitelauseita, sellaisia kuin post hor egro propter hoc voimananto joka löytyy hengelllisen kielen takaa heti kun pyytää esimerkkejä siitä mitä tämä oikeasti tarkoittaa. Näissä on tavallaan kaksitahoinen ongelma; Ensinnäkin jos uskonto on sellainen että se näkee että esimerkiksi evoluutioteoria on sen oppia vastaan, se helposti haittaa tieteentekoa ihan sinällään. Toisaalta vaikeammin huomattaaa olisi se jos uskonto todella ennustaisi että evoluutioteoria on totta. Silloin se tekee tehdystä löydöksestä kyseenalaistamattoman ehdottomuuden joka ei itse asiassa sovi tieteelliseen toimintaan lainkaan. Vaikka tässä tapauksessa uskonto usein ottaakin kunniaa siitä miten se on fiksu kun on tämänkin nykytieteen hyväksymän ennustanut. ; Uskonto tällöin helpottaa keksimistä mutta vaikeuttaa koettelua.

Eli jos uskonto tekee minkään kannanoton mistää joka on nyt tai tulevaisuudessa tieteen kysymys tai ottaa kantaa mitkä kysymykset ovat ja eivät ole tieteen kysymyksiä se on suoraan tai epäsuoraan haitallista tieteen kehityksen kannalta.

Mutta tämäkin on abstraktia. Kenties suorin vaikutus on kuitekin suoraan opeissa ja niiden suorissa ja epäsuorissa vaikutuksissa. Tästä hauska esimerkki on Susanna Kosken tuore kolumni. Siinä hän oli huolissaan siitä että uskonto astuu alueelle jossa sille ei ole osaamisaluetta. Koski ei ole huolissana kirkon ja sen sisällä olevien virtausten suhteesta vaikka homoseksuaalisuutene, vaan ilmastonmuutokseen. Jossa kirkko on inostunut IPCC:n, eli alan tutkijoiden kannasta. Koski oli sitä mieltä että hän kykenee metsästyksen harrastajana sanomaan relevantisti kantaa ilmastonmuutokseen. Toisin kuin pastorit. Ja tässä hän voi siis asettua IPCC:n yli. Koskella on toisin sanoen mielenkiintoinen suhde siihen kenellä ja millä ehdoin on kykyä päättää tiedekysymyksistä.

Kannanotto on siitä kiinnostava, että uskonnon kanta ilmastonmuutokseen on hyvinkin relevantti. Ja tässä ongelmana on nimenomaan kristinuskon eskatologia. Kristinuskon ytimessä, jopa lujemmassa ytimessä kuin ajatus homoseksuaalisuuden syntisyydestä, on nimenomaan lopun ajan teologia. Jeesuksen paluun odotus on hyvin keskeinen osa tätä uskontoa. Tässä on kaksi piirrettä jotka haittaavat ilmastonmuutokseen reagoimista;
1: Nooan tulvaan liittyvässä teologiassa Jumala lupaa olla pyyhkimättä maailmaa enää. Tämä johtaa erikoiseen tapaan suhtautua ympäröivään todellisuuteen. Syntyy erityinen antrooppisen periaatteen alamuoto jossa universumi yleisesti ja maapallo spesifisti ovat olemassa ihmisten olemassaoloa varten. Ja tämä on uhkaamaton tila. Tällöin ilmastonmuutokseen tarttuminen on epäluottamusta Jumalaa kohtaan.
2: Toisaalta eskatologiassa on kuvattu lyhytjänteinen maailma jossa ilmastonmuutoksella ei ole väliä. Koska se korkeintaan kertoo että Harmageddon on tulossa. Jos ilmastonmuutos on tosi se on lopunajan merkki eikä sillä ole väliä koska paratiisiin tempaudutaan joka tapauksessa.

Tässä mielessä kirkko on tavallaan nimenomaan sellainen että jos se tekee ilmastonmuutoksen kannalta hyvää se voidaan ohittaa juuri samasta syystä miksi moni ohittaa noitavainot. Eli sen kautta mikä on osa oppia ja mikä on suoraan sitä vastaan. Ilmastonmuutoksessa on liian pitkä aikajänne jotta se sopisi uskontoon jonka perusongelmana on se, että pelastus on sidottu oikeaan mielipiteeseen eli uskoon ja armoon. Se on yksilöllinen eikä yhteisöllinen. Ja sen aikajänne on lyhyt lopunajan odotus eikä idea jossa ihmiskunnan tulisi selvitä miljoonia vuosia.

Onkin mielenkiintoista katsoa miten uskonnolla on konkreettista vaikutusta ilmastonmuutosta koskeviin mielipiteisiin. Kartoituksissa näkyy että ilmastonmuutoksen vastustaminen on itse asiassa jotain joka on aika vahvasti ideologisesti sitoutunutta. ; Ilmastonmuutoksen kannattamiseenkin liittyy tietenkin ideologisointia. Mutta oleellista onkin se, että tiede on ensin. Ja tietty kanta on sitä vastaan. Ja siksi ilmastonmuutoksen kannatus on sellainen että se kantaa monenlaista ideologiakirjoa ja ideologia ei selitä juurikaan sitä miksi tämä mielipide ylipäätään valitaan. Ilmastonmuutoksen vastustaminen taas on nimenomaan ideologisesti painottunutta. Politiikka ja uskonto ovat merkittäviä.

Ja tätä kaikkea voidaan itse asiassa pahentaa.

Suomessa on ihmisiä joiden mielestä kristinuskon vaikutus on erityisesti rakenteissa. Tässä nojataan hyvin usein Max Weberin sosiologiaan. Ja tässä korostuu esimerkiksi se, miten länsimaiden työnteon kulttuuri, erityisesti kapitalismi, on yleisesti ottaen liitoksissa protestanttien työetiikkaan. Erityisesti kalvinismiin. Suomessa Weberin näkemyksistä on tehty olkiukkoargumentti jossa sen ytimen väitetään liittyvän myös luterilaisuuteen. Merkki tästä on se, että käsite luterilainen työetiikka on aika laajassa käytössä. Weber puhui kuitenkin kalvinismista. Oletetaan kuitenkin että soveltaminen olisi edes jotenkin vähän asiallista koska lutherkin oli protestantti.

Tämän ongelma paistaa hyvin vahvasti esiin tuoreessa kohukirjoituksessa. Ronja Salmen kirjoituksessa korostui ”kaksoisstandardissa elävä” vihreä jonka kohdalla nähtiin paheeksi että tavat eivät noudattaneet ihanteita. Ja tämä liitettiin monien mielessä vihreiden nuorten yleiseksi ongelmaksi vaikka joku voisi sanoa että eihän tämänlaiset ongelmat ole uskonnossakaan mitenkään relevantteja kun ne ei ole oikeita seuraajia jos ei noudata ihanteita ja oppeja pilkulleen…

Tekstissä vastustettiin liberalismia ja elitismiä jossa ei saakaan enää lentää neljästi vuodessa ulkomaille. Mikä on tärkeä asia koska hyväosaiset tuhlaavat moninkertaisesti luonnonvaroja; Väkiluvun sijaan on kiinnitettävä huomiota ensimmäisen maailman ongelmiin koska ne ovat ilmastonmuutoksen keskiössä ensinnä henkilöä kohden tulevien kulutusten vuoksi. Että sen vuoksi että heillä on teknologiaa ja kykyä muuttaa käytöstä enemmän kuin jossain alueilla joissa tekniikka on alkeellista ja kehityspotentiaalia vähän ja henkilöä kohden tuleva kulutus on jo leikkaantunut murto-osaan ihmistä kohden.

Mutta jos luovutaan lentämisestä, luovutaan tarinasta, jolla luodaan oma identiteetti. Tässä on tiiviisti sanoen se, miksi ilmastonmuutoksen torjuminen on länsimaissa yksilötasolla niin hidasta, vastentahtoista ja usein jopa välttelevää. Oikeistolaiset eivät halua että isketään autoiluun. Koska auto edustaa vapautta. Koska itse asiassa auto on vapautta. Ja tämä on todella tärkeä ja iso asia. Meille on lapsesta asti opetettu, että pitää kouluttautua hyvin, että saa hyvän työpaikan. Ja kun saa sen hyvän työpaikan, niin sitten voi sillä rahalla ostella itselleen kaikkea mukavaa, kuten autoja. Ja jos duuni väsyttää liikaa, niin aina voi lentää etelään lomalle ja jo vain jaksaa taas.

Tarvitsemme insentiivejä työntekoon. Ja nämä ylläpitävät Weberiläistä kalvinistista työilmapiiriä joka kattaa tiettävästi Suomenkin luterilaisen työmoraalin nimellä. Tämä ajattelu on kristiaanien mukaan yhteiskuntamme keskeisiä kantavia rakenteita. Tämä on hyvän elämän tarina, jota meille kerrotaan lapsesta asti ja jota pääosa meistä pyrkii toisintamaan elämässämme joka päivä. Tänä syksynä, kun IPCC-raportti lopulta tuntui nykäisseen monia hereille ilmastonmuutoksen suhteen, ja tätä kautta tarina on mennyt rikki. Omakotitalot, citymaasturit ja lennot Aasiaan eivät enää olekaan hyviä juttuja ja tavoiteltavia palkintoja, vaan elinympäristöämme kuormittavia ongelmia. Tarinan päämäärä, eli omalla työnteolla saavutettava hyvä, onkin yhtäkkiä muuttunut pahaksi.

Kyse ei ole siitä, että pääseekö joku lentämään ulkomaille. Kyse on siitä, että jos meiltä viedään työntekomme motivaatiotekijät, auton tuoma vapaus ja ulkomaanmatkustelun tuomat ilot ja se, että voi muna pystyssä paneskella Firenzen yössä niin mitä järkeä työnteossa on? Mikä enää motivoi työntekoon, jos sen myötä ei voi toteuttaa vapauttaan ostamalla asioita? Tämä korostuu etenkin itselläni koska suhtautumiseni työntekoon on hyvin stoalaista. En minä silmät kirkkaana mene suorittamaan. Itse asiassa olen hyvin aikaansaava ja ahkera nimenomaan siksi että olen kompartmentalisoinut elämäni. Työstä tulee raha muuta varten. Työssä ei kannata kannustaa puhumaan uskonnosta, seksistä tai politiikasta koska työ on irrallinen magisteria.

Kun tajuamme, että palkinnoissamme ei ole mitään järkeä vaan ne ovat vahingollisia ja vaarallisia, alamme pohtia koko työmme mielekkyyttä. Ja sen myötä meille saattaa pikkuhiljaa valjeta, että itse asiassa koko työkin on täysin järjetöntä ja se on olemassa vain siksi, että saamme pidettyä talouskasvun yllä. Mutta talouskasvussakaan ei ole tässä mittakaavassa mitään järkeä, sillä se on vastuussa siitä, että planeetta on muuttumassa meille mahdottomaksi paikaksi asua ja voida hyvin. Tämä taas osoittaa että kalvinistinen työetiikka joka on työelämän takana on sekin varsin heikoilla. Uskonto menee tässä hyvin syvällisellä tavalla uhatuksi. Kaikki kalvinistisen työetiikan ongelmat kun ovat uskonnon noudattamisen ja sen asenteiden noudattamisen seurausta. Kun act out kristinuskon periaatteet, syntyy tälläinen ongelma. Josta moni ei välitä koska eskatologia sanoo että Jeesus kuitenkin palaa ennen kuin tuhoudumme koska Jumala on luvannut niin Raamatussa. Ja pahinta on että vääräoppistuneet kristitytkin saattavat altistua rukoilulle käytöstapamuutosten sijaan. Ja haluaa kantaa oman vastuunsa vetoamalla johonkin armoon, joka tulee etenkin katuville ja vilpittömille.

Lopputuloksena on hyvin syvällinen ongelma. Joka demonstroi että uskonto voi olla hyvin haitallinen ja vastustettava asia jos se täyttää tietyt ehdot.

Tiiviisti;
- Koska yhteiskuntamme kerran on kristinuskon ansiota ja työelämämme ja koko yhteiskuntamme toiminta rakentuu sen ansiosta Weberiläiselle luterilaiselle työmoraalille, on se luonut meille yhteiskunnan jossa ilmastonmuutos on relevantti ongelma. ; Järjestelmä on kokonaisuutena kristinuskon syytä ja ansiota koska ei voida kuoria kirsikoita. Jos kerran kristinuskoa voidaan kiittää, on ongelmatkin aivan samalla tavalla sen syytä.
- On helppoa olla denialisti koska ilmastotuho rikkoo Nooalle annettua lupausta vastaan. Tämä avaa samanlaisen teologisen portin ilmastonmuutosdenialismille kuin evoluutiodenialismin kohdalla on käynyt kreationismin kohdalla. Jolloin ongelmaa ei myönnetä eikä muuteta sitä systeemiä jonka olemassaolo on "oman ideologian vika".
- Jos tästä tasosta selvitään, on vastassa ajatus siitä että se on lopun ajan merkki. Joka kannustaa käännyttämiseen mutta ei tapojenmuutokseen. Lyhytjänteistä ja yksilökeskeistä.
- Lopuksi sitten selitetään vilpittömästi armeliaisuutta ja odotetaan että kulttuurin pohja vain antaa anteeksi niin että koko tästä tuhon portaikosta, aina ongelman luomisesta sen kiistämisen kautta muuhun kikkailuun, tulisi vain ohittaa.

Viittaukset:
Marcus Tullius Cicero, ”De Natura Deorum” (45–44 eaa.) [suom. ”Jumalten luonteesta”] 
Susanna Koski, ”Kirkon ei tule toimia ympäristöjärjestöjen keppihevosena” 
Sonya Sachdeva, ”Religious Identity, Beliefs, and Views about Climate Change” (2016)
Max Weber, ”Die protestantische Ethik und der Geist des Kapitalismus” (1905) [suom. ”Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki”]
Ronja Salmi, ”Suomessa ei pysy järjissään marraskuussa ilman lentämistä – ja se on meidän parikymppisten luonnonystävien tragedia” 
Horisontti, ”Piispa Seppo Häkkinen: Kohukirja edustaa kirkon perinteistä, turvallista opetusta”
Wisecrack, ”Why South Park Apologized”

lauantai 2. maaliskuuta 2013

"Ei pie*, ei pie*"

Virpi Salmen kolumni "Helsingin Sanomissa" käsittelee filosofiaa. Sitä peilataan ennen kaikkea Himasen kautta. Tosin se pitää sisällään mielestäni ansiokkaan - ja ennen kaikkea hauskan - filosofian määritelmän ja kuvauksen. "Filosofia on niin kuin ajatuksia, joita kaikille toisinaan tulee kakalla tai kännissä, mutta joita ei pysty ilmaisemaan tarpeeksi monimutkaisesti ilman akateemista koulutusta." ... "Filosofia on miehekkääksi hyväksytty tapa hölistä joutavia siitä, kuuluuko kaatuneesta puusta ääntä, jos metsuri on harvesterin kopissa kuulosuojaimet päässä ja kuuntelee täysillä Stam1naa. Ennen vanhaan filosofit olivat ankeita mörkkejä, jotka ajattelivat sellaisia, että elämä on kuin pitkä tyhjäkäynti ennen kuolemaa, mihinkään ei edetä ja lähinnä syntyy saastetta. Siinä on sentään mietelmä, jossa vaikuttaa olevan järkeä. Nykyään julkisuudessa esiintyvät filosofit ovat silmiä kivistäviin kravatteihin pukeutuneita bumtsi bum -heppuja, jotka näkevät hassuilla rilleillään tulevaisuuteen. Tulevaisuus on pullollaan positiivisuuden valoenergiaa, kansakunnan menestyskonsepteja ja ihania yhteisiä haasteita halailtavaksi." ; Se peilaa filosofiaa jakaen sen karkeasti kahtia. Että on teknillis-rationalistista filosofiaa joka on pessimististä, ja sitten on utopistista optimismifilosofiaa, joka on se mistä filosofi saa rahaa. Se myös vihjaa että tekemällä asiat muuttuvat, eivät unelmoimalla.

Tätä kehutaan kommenteissa jotenkin kuvia kumartamattomana ja rohkeana ja poikkeuksellisena ajatteluna. Kuitenkin kun tarkalleen ottaen mietitään asiaa hitusenkin enemmän, huomataan että kyseessä on itse asiassa anti-intellektuellismi. Se on yleistä, ja "rivikansalainen" kokeekin että kun joku rapsuttaa hänen mielipidettään puolustaa väärinajattelijoita vastaan. Ja anti-intellektuellille nämä ovat typeryksiä ja haihattelijoita jotka hallitsevat ja vallitsevat. Mikään akateeminen tyyppi ei voi tulla sanomaan että 10 vuoden alan opiskelu antaisi jotain osaamista jolla voisi sanoa että putkimiespenat ja rohvelireiskat voisivat olla väärässä. Yleistys on tietysti röyhkeä, mutta tapani mukaan liioittelen jotta viesti tulisi selväksi.

Asialliseen sävyyn sama on esitetty "kotimaan -blogissa joka otsikolla "Demonien ulosajamisen kirkkososiologia" käsittelee demoneja jahtaavaa Jalovaaraa uskonnollisessa kontekstissa. Ja tässä esiin nousee pietismi. Jalovaaran suosio liitetään samaan voimaan mikä on ajanut esimerkiksi perussuomalaisten suosioon. Syynä ei ole "vaihtoehtoajattelu" vaan se että ollaan populisteja ja seurataan yleisintä mielipidettä. Koska kun ollaan populisteja ja seurataan mitä mieltä ihmiset itse ovat, seurataan tietysti yleisiä mielipiteitä ;  "Tässä paljastuu jotain olennaista ajastamme. Tämä aika on vain 1800-luvun replika. Alistettu kansa elää sääty-yhteiskunnassa, jossa eliittiä suorastastaan vihataan. Eliitti onkin tympeää. Tässä sääty-yhteiskunnassamme on menossa vallankumous, sillä tavallinen kansa tuntuu tietävän tautinsakin paremmin kuin lääkärit. Sitä luotetaan Googleen enemmän kuin lääkäriin, joka ei tiedä mitään, koska lääkäri selvästi on herra. Uskonnon piirissä on käynnissä samanlainen omankädenoikeus, "itsevanhurskaus". Politiikassa alistetun kansan herraviha ilmenee perussuomalaisuutena. Pietismissä nimenomaan pappeja inhottiin, kerran haastattelussani vuosia sitten dosentti Esko M. Laine sanoi, että pietistit pyyhkivät Tunnustuskirjoilla takapuolensa, ja ainoa tosi ilmoitus oli Pyhän Hengen ilmoitus eli se, että henkilö on "uskossa". Nyt on menossa ihan samanmoinen kapina. Iskusanoina ovat "Raamattu" ja "klassinen kristinusko", vaikka ei se mitään klassista ole vaan ihan 1800-lukulaista pietismiä."

Anti-intellektuellismi on ajan henki, joka paistaa esimerkiksi pseudotieteiden ja uususkonnollisuuden suosiossa ja vastaavissa. Sääty-yhteiskuntaa on itse asiassa monin paikoin purettu ; Suvut eivät ole yhtä vahvasti tiettyyn sosioekonomiseen luokkaan sidottuja kuin ennen (tosin ne ovat vielä olemassa jossain määrin). Herraviha on säilynyt, siirtynyt sukupolvelta toiselle opetetussa saksalaisperinteeseen nojaavasta pietistisestä arvomaailmasta. (Ja sitä on copy-pastetettu amerikakkalaisesta anti-intellektuellismista joka elää kalvinistisessa kulttuurissa.) Ilman kohdetta se vain sitten muotoutuu omituiseksi mutta ei kovin omintakeiseksi mouhottamiseksi. Jalovaara, Soini ja vastaavat ovat aikansa lapsia.

Samalla selviää miksi uskovaiset yhä puhuvat sydämen uskosta joka ei ole uskontoa, kun he kuitenkin samaan aikaan selittävät mitä dogmia sydämen uskon olisi noudatettava jotta se olisi aitoa uskoa. Rukouskirjoilla ei pyyhitä persettä vaan seurataan "Raamatun" sanomaa. Mutta pietistisestä pohjsta ponnistava ei voi tunnustaa että heillä olisi oikeasti auktoriteettia lammasmaisesti seuraavien tyyppien asenne. Sillä he näkevät että populisti ymmärtää kansaa ja kuuntelee heitä. Sanoo mitä mieltä he muutenkin olisivat.

Onkin mielenkiintoista että juuri Himanen on filosofian ikoni nykyaikana. Se on sama kuin jos koko kristinusko ymmärrettäisiin fundamentalistien kautta. Se on sama kuin perussuomalaiset ymmärrettäisiin pelkästään natsien kautta. Se on sama kuin jos uskonnottomuus ymmärrettäisiin vain uusateismin bussikampanjoijien kautta.

Jukka Hankamäki kirjoittaakin siitä, miten postmodernissa maailmassa on paljonkin sellaista jota on moitittava. Hän nostaa Sokalin toiminnan malliesimerkkinä asiallisesta kritiikistä tälle. (Sana trollaus mainittu. Positiivisessa filosofisessa yhteydessä.) "Paljastaessaan samanaikaisesti Lingua Franca ‑aikakauslehdessä (May/June 1996), että hänen artikkelinsa olikin täyttä puppua, Sokal onnistui aiheuttamaan suuren kohun, sillä hän pystyi osoittamaan, että tietyn kuppikunnan ja paradigman kannattajat hyväksyvät painettavaksi kaiken, mikä myötäilee heidän mielipiteitään, kunhan vain kirjoittajan asenne on oikea. Vaikka myös Sokalin omaa tiedekäsitystä leimasi objektivistinen usko tieteen pyhyyteen, hänen metodinsa oli etevä. Tiedätte varmaan, mitä on trollaus. Joku saattaa kirjoittaa myös internetin keskustelupalstoille täysin poskettomia mielipiteitä pelkästään härnäystarkoituksessa: kerätäkseen kommentteja ja kiusatakseen tosikkoja." Filosofia ei siis ole tuhottu Sokalin iskussa, mutta se oli ansiokasta kritiikkiä joka päin vastoin takaa sitä, että jäljelle jäävä ja moitteesta selviävä filosofia olisi tätä alasammuttua laadukkaampaa.

Se kuitenkin samalla selvittää että "pietistinen asenne" anti-intellektuellismia on itse asiassa samaa millä Himasen kirjaan sattuneet sotkut osuvat. Kun ihminen tilaa mitä haluaa ja hankkii sitä tukevan asiantuntijan, tapahtuu juuri sitä mitä Himas -sotkussa kävi. Populisti tekee saman massoilla. Ja johtava populisti muuttaa tulotasoaan tällä. Ja selittää päälle jotain sen suuntaista että jos on tullut toimeen työttömän palkoilla niin kyllähän sellainen maisterisjätkä selviää sillä isonnetullakin palkalla.

* Asekerho tilaa International Rifle Associationilta selvityksen, pitäisikö aseiden hankintaa helpottaa.
* Yksityinen turvallisuusala tilaa uusnatseilta selvityksen, pitäisi äärivasemmistolaisuus kriminalisoida ja pitääkö vartijoille antaa näitä vastaan enemmän valtaa.
* Kuljetusliike tilaa autoliitolta selvityksen, pitäisi polttoaineveroa alentaa.
* Kristillinen sairaala tilaa Päivi Räsäseltä selvityksen, pitäisikö abortti kieltää.
* Renessanssiherrasmieskerho pyytää minulta selvitysken pitäisikö julkinen miekankanto sallia.
* Nuorisotyön järjestöt pyytävät Keijo Ahorinnalta kantaa johtuvatko nuorten ongelmat saatananpalvonnasta.
* Hengelliset eheyttäjät pyytävät Pirkko Jalovaaralta selvityksen manaamisen tehoista mielenterveysongelien hoidossa.
* Fundamentalisti tekee koostavan mielpidetutkimuksen kreationistijohtajilta ja selvittää tällä että onko Intelligent Design uskontoa tai tiedettä. 
* Oikeistopopulisti kerää köyhien ja katkerien ksenofoobikkojen joukossa kyselyn joka kartoittaa suhdetta herravihaan ja ulkomaalaisiin
* Oikeusministeriö pyytää seksin oston kriminalisoinnista selvityksen radikaalifeministiltä.
* Vasemmisto kerää mielipidemittauksen liberaaleilta joka selvittää onko perussuomalaisuus rasismia tai natsismia.
* Maa-ja metsätalousministeriö tilaa Riistantutkimuslaitokselta selvityksen onko suurpetoja siirtoistutettu.
* Katainen maksaa veronmaksajien rahoja kaverilleen saadakseen selkänojaa omalle agendalleen.

Himaseen on itse asiassa niin muodikasta suhtautua kriittisesti, että olen tympääntynyt. En ole vakuuttunut kirjan laadusta ja sen hinnoittelusta itsekään, mutta siihen on suhtauduttu niin toistaen, että asia on muuttunut lähinnä joukoksi kliseitä. Sen vuoksi osallistunkin sellaiseen pieneen ryhmään jonka pääteemana on harjoittaa trollifilosofiaa. Menemme johonkin julkiseen tilaan analysoimaan Himasen tuotosta "aivan kuin se olisi vakavasti otettava teos." Se tunnustaa lähtökohdan heikkouden mutta haluaa silti antaa chanssit, sillä jos tyhmälle ja pellelle antaa mahdollisuuden, voi alta paljastua jotain fiksua ja mielenkiintoista. Ja jos ei, niin tuomio on sitten ainakin reilu eikä pelkästään jonkun muun puheista napattu ja omia eliittiin kohdistettuja katkeruudentunteita peilaava mökötys. (Jota on kyllä mukavaa tehdä, en sitä kiistä.) Tämänlainen on nykyään marginaalista ajattelua. Se on kenties omituista mutta myös omintakeista. Piirin rakentamiseen on liittynyt melko paljon argumentaatiota. Se pitää nykyään jo oikeuttaa, jopa kavereille ja puolitutuille jotka tietävät että olet täysin sekopää ja valmis kokeilemaan kaikenlaisia ihan höpöjuttujakin. (Jos ei muuten niin ihan siksi että saa oikeuden tuomita niitä.)

Otsikko tulee äidin puolen isoäidiltä jonka suhde ruokaan oli omintakeinen. "Ei pie" koski sitä että hän ei halunnut syödä esimerkiksi vihanneksia. Pietismissä on pie -alku. Kertomerkki muuttaa sen miltei kirosanaksi.