Conatus

Baruch Spinozasta puhutaan usein vain teologiansa ja vapaata tahtoa koskevan filosofiansa kautta. Kuitenkin Spinozaa kannattaa lähestyä myös hänen poliittisen näkemyksensä kautta. Otan tässä esiin Spinozan aika vähän yleisessä keskustelussa käytetyn konseptin, conatuksen.

Spinoza näki että Jumala oli äärettömyydessään itseriittoinen. Mutta hän näki että ajalliset ja äärelliset olennot kykenivät lähentymään tätä itseriittoisuutta. Spinoza näki että joillain kohteilla oli conatusta ja toisilla ei. Mitä enemmän conatusta kohteella on, sitä vahvemmin se on olemassa omana itsenään.

Spinoza näki tämän ilmenevän siten että nämä kohteet vastustivat itseensä kohdistuvia muutoksia. Näinollen maailmassa oli kohteita jotka eivät sisältäneet conatusta. Esimerkiksi taskukelloja voidaan rakentaa ja purkaa ja niille tapahtuu passiivisesti asioiota. Samoin kivenjärkäleillä ja hiekkakasoilla on ajallinen luonto joka ei vastusta niihin kohdistuvaa rikkoutumispyrkimystä. Sen sijaan eläimet ja ihmiset vastustavat särkymistä ja korjaavat itseensä kohdistuvia muutoksia. Tässä mielessä regeneraatio on tärkeä epäanalogia eläinten ja taskukellojen välillä.

Kun eläin kuolee siitä tulee kasa lihaa ja sen conatus lakkaa olemasta. Spinozan mukaan conatus on ajallista ja sen voi menettää. Ja tätä kautta syntyi ajatus jossa Conatus on olion olemukseen kuuluva piirre jota ilman kohde menettää perusolemuksensa ja jota ilman kohdetta ei kuitenkaan voi ymmärtää. Mitä enemmän conatusta on, sitä kestävämpi kohde on. Mutta kun tämän kestoraja ylitetään – ja esimerkiksi eläin sahataan kappaleiksi – sen perusolemus lakkaa ja tätä myötä myös korjautuminen.

Spinoza näkee että ainoastaan organismit tuovat maailmaan pysyviä ja kestäviä yksilöllisyyden muotoja. Tässä yhteydessä hän korostaa myös sitä, miten ruumiin pyrkimys on myös tajunnan pyrkimys. Näin ollen paitsi ruumiin regeneraatio niin myös mentaalinen puoli kuuluu conatukseen. Tästä päästään ajatukseen jossa Spinoza puhuu siitä mikä voimistaa tai heikentää. Tietenkin erityisesti ihmistä. Koska konteksti on kuitenkin teologis-poliittinen eikä vain teologinen.

Spinozan näkemys itsellisyydestä ja vapaudesta ovat hyvin tietynlaiset. Hän arvosti yksilöllisyyttä mutta korosti sitä että meillä ei ole vapaata tahtoa siinä mielessä kuin usein uskomme. Hänestä ihmiset erehtyvät luullessaan itseään vapaaksi. Hänestä se johtuu siitä että ihmiset ovat perillä päämääristään ja keinoistaan mutta eivät siitä miksi he haluavat sitä mitä haluavat. Koska he eivät mieti tekojensa perimmäisiä syitä, he kokevat tekevänsä valintoja. Spinozan etiikka ja poliittinen teoria onkin rakennettu sen varaan että ei ole perinteisessä mielessä olevaa vapaata tahtoa. On vain conatusta. Sitä miten eri toiminnat kumpuavat joko itsen ulkopuolisista pakotteista tai itsen sisältä. Mitä enemmän pakote tulee omasta ruumiista ja mielestä sitä enemmän conatusta ihmisellä on.

Spinozan mukaan filosofia koostuu ajattelusta. Ajattelu ei voi muuttaa ruumista vaan ainoastaan tajuntaa. Mutta kun kehitetään ajattelua kehitetään myös ruumista. Filosofi on ajattelija eikä urheilija tai voimistelija. Kuitenkin koska tunteet ovat Spinozalle mentaalisia, ne ovat jotain johon voi vaikuttaa ajatuksilla. Tunteiden turmelus on siis ajatusten turmellusta. Spinozalle tajunta ja voima ja itsellisyys ja ajattelu liittyvät vahvasti yhteen conatuskonseptin kautta. Mentaalinen toiminta enentää tai vähentää, auttaa tai estää ruumiimme toimintakykyä. Tai enentää tai estää ajattelumme toimintakykyä.

Mitä adekvaatimpia olemme, sitä elinvoimaisempia olemme. Epäadekvaatti elämä taas muuttaa meidät passiivisiksi kärsijöiksi. Passiiviset kärsijät ovat itsensä ulkoisten voimien vietävissä. Sellaiset asiat jotka antavat meidän kukoistaa omana itsenämme tekevät meistä voimakkaita ja tunne-elämältämme iloisia, rakastavia ja tasapainoisia. Sellaiset tunteet kuin pelko, viha ja mustasukkaisuus taas kertovat siitä että conatuksemme vähenee tai koemme conatuksemme vähenevän. Spinozasta esimerkiksi tarpeettoman mustasukkaisen ihmisen kanssa keskustelemalla mustasukkaisuuden takaisista syistä he voivat rauhoittua ja tämä on ajattelun tehtävä. Spinoza näkee myös että viha lakkaa olemasta vihaa heti kun sen taustasyyt ymmärretään oikein. ; Tosin Spinoza näkee että myös positiivisia tunteita kuten rakkautta vaivaa riskit. Ne voivat olla liiallisia tai huonosti kohdennettuja. Siksi järjen tulisi kannatella ja ylittää myös positiiviset tunteet.

Politiikan kannalta on tärkeää huomata, että Spinoza julistettiin ”suureen pannaan” (cherem), eli hänet suljettiin juutalaisyhteisön ulkopuolelle luopumuksen ja kerettiläisyyden vuoksi. Toisaalta Spinoza eli Hollannissa aikana jota kuvasi ”muutos”. Hollannissa elettiin hetken melko vapaasti. Hollanti oli kapinoinut Espanjaa vastaan ja menestynyt. Omantunnonvapaus ja ajattelunvapaus kuitenkin lakkasivat kun kalvinistit toivat mukaansa … no sitä mitä kalvinistit tuppaavat tuomaan.

Itse korostaisin tässä sitä miten Paleyn kelloseppäargumentin kannalta erikoinen asia tähän liittyy. Tämä tarkoittaa sitä, että eläimet ja ihmiset ovat oleellisesti epäanalogisia koneiden kanssa. Samalla korostan sitä että tämä ei varmasti ole satunnaisessa yhteydessä siihen että nykyajan kreationistien opit ovat usein kalvinistisin pohjasävyin sävyttyneitä. Näin ollen tämä minusta korostaa sitä, että etenkin kreationismi ja Intelligent Design korostavat asennetta jossa ihminen on ensisijaisesti alisteinen kone. Koneanalogia kun on tärkeä koko ”design” -prinsiipin kannalta. Tämä on tärkeää koska he haluavat uskonnot ja perinteet takaovesta. Tapio Puolimatkakin ei sattumalta kannata Intelligent Designiä ja ole traditiokeskeinen professori.

Spinoza eli korostetusti maailmassa jossa tiedostetaan että ajattelun vapauden saavuttaminen on mahdollista mutta vaikeaa. Toisaalta sen menettäminen on myös helppoa. Siksi tarvitaan yhteiskunta joka mahdollistaa yhteiskunnassa elämisen myös vapaille ihmisille. Spinozan vapaa ihminen on tunne-elämältään enemmän aktiivinen kuin passiivinen. Vapaa ihminen voi kohdata ongelmia jotka ovat hänen valtansa ulkopuolella mutta niiden koittaessa hän kuitenkin tietää yrittäneensä parhaansa. Tämä mukailee yhtä omaa iskulauseistoani: Jokaiseen ongelmaan on olemassa ratkaisu. Jos ongelmaan ei ole ratkaisua se ei ole ongelma vaan olotila.

Spinozan vapaa ihminen vastustaa lujasti sellaisia piirteitä jotka ovat oleellisia ja ihailtuja kalvinismissa. Tämä ei liene sattumaa. Spinoza kiinnittää huomiota esimerkiksi siihen miten uskonnollinen taikausko – joka ei Spinozalle ole samaa kuin Jumalan puute, pikemminkin päinvastoin – koostuu siitä että asioita jotka tuovat ihmisille iloa rajoitetaan nimeämällä niitä synniksi. Kun taas asiat jotka tuottavat kärsimystä ovat kilvoittelua ja siksi hyveellisiä. Tämänlainen heikentää ihmistä. Eikä ihme koska tämänlaiset uskonnot haluavat muuttaa ihmisen ikään kuin osaksi jotain kasvotonta ja persoonatonta mallia jossa ihmiset ovat itsensä ulkopuolisia – ”ihmistä itseään suurempia voimia” tottelevia.

Spinoza esimerkiksi korostaa että vapaa ihminen miettii enemmän elämää kuin kuolemaa. Hän pyrkii omantuntonsa mukaiseen hyvää ja välttää sen mukaista pahaa. Vastustaa vaaroja mutta ei altista itseään niille. Hän pyrkii rehellisyyteen.

Samalla Spinozan ajattelua kuitekin leimaa myös se, että hänestä enemmistö ihmisistä ei kykene elämään järkiperäisesti. Spinozan ajattelua leimaakin esimerkiksi se, että hän esittää että vapaa ihminen joka elää tietämättömien parissa joutuu voimiensa mukaan torjumaan ei-vapaiden-ihmisten anteliaisuutta. Kuitenkin Spinoza vastusti erakkoutta vaikka siinä ihminen tietenkin olisikin vain tekemisissä oman itsensä kanssa ja olisi oman itsensä kautta. Kuitenkin ihminen on sosiaalinen ja häneen liittyy sosiaalisia tunteita ja pyrkimyksiä. Ja tätä kautta erakoitumiseen liittyy hyvin helposti paljonkin katkeruutta, halveksuntaa ja muita ihmistä heikentäviä tunnepiirteitä.

Spinoza näkeekin että valtiota tarvitaan juuri siksi että ilman sitä vapaat ihmiset eivät voisi elää muiden ihmisten kanssa joutumatta sorretuiksi. Hallituksen tärkein tehtävä onkin taata vapaus, tai siis conatus, ihmisille. Ihmisille tulee antaa vapaus tehdä rauhassa työtä ja toimia omantuntonsa mukaisesti pyrkimällä järjen antamiin päämääriin ilman että hallitus puuttuu tähän. Spinozan poliittinen teoria on alleviivatusti jotain jota voi odottaa vapaalta mieheltä jolle politiikka on hengissä selviämistä tietämättömyyden keskellä.

Viiva, salama ja kakka

Elokuviin on tulossa uusi "The Ring" -kauhuelokuvasarjan elokuva. ("Rings") Toivon että tässä elokuvassa unohdetaan koko "The Ring Two" -elokuvan olemassaolo. Sillä sarjan kakkoselokuva oli yhtä huono kuin se ensimmäinen oli hyvä.

Tästä mieleeni muistui kuitenkin tarina. Tarina siitä kun ensimmäinen "The Ring" ilmestyi. Olin siihen aikaan töissä bingossa. Ja työkaverinani oli eräs Petri. Hän oli nähnyt elokuvan ennen minua. Siksipä hän oli kiinnostunut milloin menen katsomaan sen elokuvan. Hän katsoi myös milloin tuo elokuva loppui. Ja hän soitti minun puhelimeeni heti elokuvan päätyttyä. Hänen soittonsa ideana oli se, että hän kähisee sinne "seven days" ja sulkee puhelimen. Idea oli muuten hyvä mutta olin laittanut kännykkäni kiinni koska olin elokuvissa.

Suunnitelmassa oli siis pieni aukko. Sitä ei oltu älykkäästi suunniteltu. Kuitenkin se olisi ollut niin hyvä että jos kännykkäni ei olisi ollut kiinni, olisin todennäköisesti paskonut housuuni.

Tietenkään en usko että elokuvat ovat totta. Tai että tuollainen kauhuhirviö on todellinen. Mutta aivan samalla tavalla se on kuin kummitustenkin kanssa. En usko niiden olemassaoloon mutta pelkään niitä. Ja jos vaikka kuljen pimeässä ja puskasta hyppää joku jumpscare, niin säikähdän vaikka en usko että pensaissa on hirviöitä. Rationaalinen järki tulee tässä ikään kuin jälkijunassa.

Tässä mielessä onkin muistettava nopeuskilpailut. Vaikka menisi viivana vessaan ja vetäisi salamana housut alas, on kakka jo housuissa.

Mikä onkaan se mielipiteenvapaus?

Stuart Kauffmanin "Pyhän uudelleen keksimisessä" on käsitelty globaalin maailman ongelmaa. Hän korostaa sitä että maailmassa olisi historian varhaisimmissa vaiheissa ollut kulttuureja jotka ovat olleet joko sellaisia että (1) ne ovat olleet kohtuu pieniä ja tätä kautta kokonaisuus on ollut monipuolinen ja monimuotoinen tai (2) sitä ollaan oltu yhtenäiskulttuurissa ja suuria. Globaalissa maailmassa yritetään sen sijaan tasapainoilla vapauden ja monimuotoisuuden ja suuruuden kanssa. Tätä Kauffman pitää uutena haasteena jota tulee ratkaista osittain uusilla keinoilla. Siksi se Pyhäkin pitää keksiä uudelleen. Ei toistaa entisenlaisenaan.

Kysymys on kiinnostava koska se asettaa mielipiteenvapauden keskiöön. Ja tekee sen tavalla jota modernissa maailmassa usein kierretään. Tässä on jännittävää että konservatiivit kyllä jossain määrin nostavat esiin Kauffmanin kuvaamaa asiaa moittiessaan liberaaleja ; He korostavat miten monikulttuurisuus johtaa siihen että vahvin kulttuuri helposti voittaa. Eli suuri ja monipuolinen olisivat jännitteisiä. Toisaalta he itse unohtavat tämän huomion hyvin usein välittömästi kun alkavat puhumaan siitä miten konservatiivi arvostaa vapautta, mielipiteenvapautta, ilmaisunvapautta ja taistelee poliittista korrektiutta vastaan.

Toki jännite ei ole täysin mahdoton kiertää. Siihen tosin vaaditaan väistämättä jonkinlaista Tapio Puolimatkan kannattamaa dialogista pluralismia. Puolimatkalla kun on ajateltu että ihmiset olisivat Jumalan armosta ja antamista takeista - Alvin Plantingan reformoidun teologian warrant -konseptista - johtuen erityisen rationaalisia olentoja. Eli kun keskustelisimme oppisimme toisiltamme ja mielipiteemme yhdenmukaistuisivat. Ja lähestyisimme tässä muutakin kuin kulttuurista koheesiota, lähestyisimme Totuutta. Totuutta, joka ei tietenkään ole mielipiteistä riippuvainen. Tässä mallissa erimielisyys voi kertoa siitä että jossain on aivopesua ja indoktrinaatiota. (Ja Puolimatkan tuntien hän itse ei edusta tämänlaatuista demagogiaa koska hän on tietenkin mielipiteenvapauden vihollisten ja muiden darwinistien viaton uhri.)

Mutta jos on minunkaltainen ihminen, jolle taloustieteen rationaalinen kauppaa käyvä homo economicus on yltiöoptimistinen, ja jolle jokainen ihminen on ennen kaikkea maailmankuvaansa jähmettyvä hahmo, ei ole tarjolla mahdollisuutta jossa se että aivopesu lopetettaisiin ja ihmisille sanoo Sapere Aude johtaisi siihen että mielipiteiden kirjo vähenisi. Päinvastoin, vapausasteiden lisääminen ajatteluun lisää vapausasteita lopputuloksissa. Tämän vuoksi kultit ja ideologiat joutuvat käännyttämään, eristämään vääristä mielipiteistä ja harrastamaan sosiaalista kontrollia. ; Koska muuten ihmisille tulisi vääriä mielipiteitä.

Tämä tekee Kauffmanin kuvaamasta riskistä itselleni relevantin. Toki en ole kovin yhteiskunnallinen olento. Arvostan vapautta melko korkealle ja tässä kohdassa tilanne on rehellisesti sanoen monesti sellainen että jos koko muu yhteiskunta sanoo jotain ja tämä on itseäni vastaan, on ensimmäinen ja kenties viimeinenkin vastaukseni asiaan se, että jokaiseen junaan on ihmisiä ja junia menee Toijalaankin. Että voitte laittaa yhteiskuntaanne minne se kuuluu, jos vaan persaus kestää.

Kauffmanin tiivistelmästä voi saada tähän liittyen jotain jännittävää. Hän nimittäin hakee jonkinlaista raakavedosta. Ja tuottaa seuraavia arvoja ; Ihmiskunnan tulee tavoitella kokonaisuutta, eikä sitä että ollaan fragmentoituina eriarvoistettuihin yksiköihin yhteisön täytyy olla myös avoin. Tätä ideaalitilaa tavoitellaan sitten korostamalla oikeudenmukaisuutta, kohtuullisuutta ja nöyryyttä. Tuho ja ahnehtiminen tulee kieltää ja ajattelun monimuotoisuutta on erikseen tuettava. Demokratian ja tasavallan tukeminen on myös jotain jota on erikseen tehtävä. Samoin pitää välttää yhtä valtakeskusta, valtakeskuksien on oltava monessa paikassa ja jakautettuna. Kauffman mainitsee tässä yhteydessä kielestä sen että pitää panostaa edistyvään dialogiin jonka ytimessä on neutraali kieli.

Tämä on hyvin kiinnostava ajatus koska siinä on henkenä se, että ajatusten yksipuolistamista ja monokulttuuriin menoa on erikseen vastustettava tai muuten se tulisi tapahtumaan. Samalla mielipiteenvapautta tulisi tukea jotta ei päädyttäisi monokulttuuriin jossa vahvimmilla on eniten mielivaltaa jota toteuttaa vapaasti niin että toisilla ei ole vastaavia oikeuksia.

Huomio tarttuu tässä myös siihen mitä mielipiteenvapaus ylipäätään on. Osalla on tästä jopa sellaisia ajatuksia että mielipiteenvapaus tarkoittaisi sitä että sanomisilla ei voisi olla mitään seurauksia. Eli mielipiteenvapaus tarkoittaa sitä että vastapuoli ei esimerkiksi saa suuttua tai sakottaa mistään sanotusta. Itselläni mielipiteenvapaus ei ole sananvastuuttomuutta. Mutta se koskee sekä mielipiteiden sisältöä että sitä miten se muotoillaan.

Kauffman on tässä selvästi itseni kanssa eri linjoilla. Hänen näkemyksensä on sellainen että on ikään kuin mielipidesisältö ja sitten se miten se muotoillaan. Tässä kohden hän vaatii rajoitteita retoriikkaan, ei siihen mitä mielipidesisältöjä saa olla. Tässä mielessä hän sallii mielipiteitä ties mistä kysymyksistä mutta rajoittaa sitä sävyä ja asennetta jolla niitä esitetään. Räväkkä ja loukkauksia sisältävä kielenkäyttö on tässä jotain joka enemmänkin rajoittaa muiden ilmaisua ja vapautta kuin on itsessään oleellista ilmaisua ja vapautta. Ajatus on varmasti sopiva sivistyshenkiselle tiedemiestyypille jota Kauffman itse ilmaisee.

Sen sijaan kaltaiselleni puolihullulle pellelle tämänlaatuinen muotoilu on melko vieras. Sillä usein retoriikka on enemmän kuin puolet viestistä. Retoriikka välittää tunnetta, kuvaa sanojan identiteetistä ja tulkintaa yleisöstä. Ja tässä mielessä en pidä Kauffmanin rajoitteita kovin hyvinä. ; Se tuntuu nojaavan sellaiseen vanhaan järjen ja tunteen dikotomisuuteen jossa asia on kuvattu mielipiderakenne ja tunneväritys vain irrelevanttia koristelua.

Tosin on huomautettava että minulla ei ole tarjota mitään keinoa jolla yhteiskunnan monokultturisoituminen ja valtaideologioiden harjoittama mielipiteenvapauden rajoittaminen saataisiin loppumaan. Voin toki ehdottaa että tyypit lähtevät Toijalaan ja menevät itseensä ideologiansa kanssa - eli laittavat jutut paikkaan jonne aurinko ei paista - mutta epäilenpä että eivät tottelisi. Ja vaikka tottelisivatkin olisi auktoriteetti ja mielipidekirjon rajoittaminen lähinnä minun suunnassani eivätkä olemattomia...

---

Olen tosin syvästi erimielinen gobaali+yksipuolinen -näkemyksestä. Esimerkiksi Rooman valtakuntaa usein kuvataan moniliittina, mutta se oli moniuskontoinen ja monikulttuurinen. Teknologiaa varastettiin kaikkialta ja lähinnä infrastruktuurin levittäminen moniin paikkoihin oli monoliittista. Itse asiassa suuret yhteisöt näyttävät toimivan siten että ne tulevat toimeen sen kanssa että siinä on moniarvoisuutta ja monia mielipiteitä. Monokulttuurisuuskeskiset valtiot paisuvat ja romahtavat nopeasti kuin Natsien kolmas valtakunta ja Stalinin neuvostoliitto.. Edes kohtuullisesti pysyvä monoliittivaltion tulee olla pieni kuten Pohjois-Korea. Samoin kaikista monoliittisimmat ja muutenkin huolestuttavimmat ja pysyvät uskonnot ovat pieniä kultteja, eivät suuria valtauskontoja. Pienet valtauskonnon sisällä olevat ääriryhmät ovat tässä oikeastaan lähinnä se poikkeus joihin kannattaa kiinnittää huomiota relevantteina mahdollisesti-poikkeuksina..

Piispa, oikeus uskoon ja uskonnottomien ylivalta

"Tuo ero on nyt poistettu lakitekstistä, mutta ajatus on oikea. Solvaus tarkoitti sellaista tietoa, joka on omiaan saattamaan henkilön halveksimisen alaiseksi. Sellaisia tietoja julkaistaan mm. minusta jatkuvasti. Herjaus tarkoitti henkilön väittämistä syylliseksi rangaistavaan tekoon, siis esim. ”Teosta tuomitun X:n sijasta murhan teki todellisuudessa Y, joka on edelleen vapaalla jalalla.”"
(Jukka Kemppinen, "lähdesuoja")

Perinteisessä ajattelussa on esitetty, että ihmiset olisivat rationaalisia olentoja joilla on vapaa tahto. Tälle perustalle on rakennettu esimerkiksi valistusihanne. Ihanteena on Sapere Aude. Ja jos jokin asia on Totta niin sitten tasapuolisessa ja neutraalissa keskustelussa tämä asia hyväksytään useammin. Ja näin ei tarvita erillistä valvontakoneistoa. Tosin valistukseen kuuluu pluralistisia ellei peräti relativistisia sävyjä siinä mielessä että siinä tiedostetaan että jos ihmisten annetaan vapaasti päättää asioita niin sitten he eivät päätä samalla tavalla. Tässä mallissa jos jokin joutuu erikseen painostamaan, indoktrinoimaan tai dogmatisoimaan, niin se vihjaa vapaan ajattelun rajoittamiseen.

Tästä ajatustavasta voidaan vetää juuria vaikka siihen miten Aristoteles esitti että puhetaidossa on kysymys siitä että sanomisen muotoilu kohtaa järjen ; Hyvässä viestissä logos (järki), pathos (yleisön tunteiden hakeminen) ja ethos (sanojan karismaattisuus ja hyveellisyys) ovat yhteistyössä.

Myöhemmin tämä on kääntynyt karkeasti ottaen siihen suuntaan että retoriikka nähdään huijaamisen ja manipuloinnin taitona kun taas logiikka ja järki ovat jotain joka kuitenkin paistaa ihmisissä. Luottamus järkeen on kuitenkin säilynyt monilla.

Oma pessimismi.

Itse olen niitä pessimistejä jotka mukailevat enemmän Arthur Schopenhauerin maailmaa. Siinä missä moni logiikan ja päättelyvirheiden kirja esittää olevansa järjen puolustaja, Schopenhauer näki että vänkäämisessä on usein siinäkin kysymys siitä että halutaan mahdollisimman vakuuttavasti oikeuttaa oma mielipide, vängätä ja puolustaa omia näkemyksiä mahdollisimman hyvin. Kysymys on siis siitä että jos perinteinen retoriikka tuomitaan usein tarpeettoman kategorisesti niin sama toimii kääntäen myös logiikan kohdalla: Loogisuus ei ole aina niin ihanteellista kuin se esitetään vaikkapa erilaisissa argumentointioppaissa. Schopenhauerin jäämistöstä löydettiinkin "Taito olla ja pysyä oikeassa" -teos, joka lähestyy väittelyä kisana jossa tavoitellaan voittamisena.

Tästä huolimatta minulla on jonkinlainen suhde vapaaseen tahtoon. ; Se vain ei ole kovin tavanomainen. Koska en pidä ihmisiä useinkaan kovin sisäisesti vapaina - he ovat kaavamaisia rutinoituneissa toiminnoissaan ja esimerkiksi heidän keksimänsä vitsit ovat varsin ennustettavissa, toisaalta myös ideologiaan heittäytyminen kaavamaistaa heidän ajatuksiaan hämmentävän ankarastikin. Mutta tällä ei ole merkitystä koska olen kompatibilisti. Toisin sanoen jaan vapaan tahdon sitä kautta onko lähde itse vai onko lähde painostava. Näin ollen esimerkiksi kasvatus on aina ideoiden siirtämistä ihmisiltä toisille. Mutta tätä voidaan tehdä indoktrinoivassa hengessä jolloin kyseessä on vapaan tahdon rajoittaminen. Tai se voidaan tehdä neuvottelullisesti ja neutraalisti jolloin ihminen päätyy valitsemaan kaavamaisesti sen mikä on hänelle itselleen luontevaa. Tämä on toki dogmaattista ja lukkiutuvaa ja ennustettavaa ulkopuoliselle. Mutta oleellista meille kompatibilisteille onkin tämän kaavamaisuuden lähde.

Ylläoleva oli pitkä alustus Piispan puheille.

Piispa Seppo Häkkinen sai näkyvyyttä "Verkkouutisissa". Tässä esitettiin melko tiiviitä väitteitä. Ja niiden perussääntö on se, että Häkkinen on hylännyt valistusihanteet. Ja hänen ihmiskuvansa on jopa negatiivisempi kuin minun. Ja hänen moraalinsa todennäköisesti myös. Tämänlaatuiset tilanteet ovat melko harvinaisia. Vielä erikoisemmaksi tilanteen tekee se, että piispat ovat tiettävästi oikein hyvin koulutettuja ja kirkko on sidottu eettisyyskysymyksiin aika tiukasti. Tässä mielessä ihanteen ja käytännön välillä on jännitettä joka kieltämättä ajaa kohti sellaista suuntaa että lienee parasta kyseenalaistaa valistusihanteet tai ainakin niiden toteutuminen kristillisten piirien sisällä.

"Seppo Häkkisen mukaan neutraali näkemys uskontoon johtaa uskonnottomuuden ylivaltaan." ... "Nykyään on yleistynyt näkemys, että uskontoa tai uskonnollisuutta tulisi arvioida katsomuksellisesti neutraalilta pohjalta." ... "Julkisuudessa on esitetty mielipiteitä, joissa on haluttu kieltää esimerkiksi kaikki päiväkodeissa ja kouluissa tapahtuva uskonnonharjoitus" ... "Neutraalisuus ei siten merkitsisi kaikkien katsomusten tasa-arvoa, vaan yhden katsomuksen, uskonnottomuuden, ylivaltaa. Tämä riistäisi piispa Häkkisen mukaan samalla lapselta oikeuden omaan uskontoonsa." Huomattavaa on että Häkkinen ei puhu katsomusaineiden opettamisesta vaan nimenomaan uskonnonharjoittamisesta. Tämä voidaan sitoa muuhunkin kuin jostain "Enkeli taivaan" -laulamiseen joulujuhlassa. Tämä voidaan sitoa myös siihen että koulujen uskonnonopetus - jopa silloin kun opetetaan "lapsen omaa uskontoa", (lue "lapsen vanhempien uskontoa") - olisi tunnustuksetonta. Eli uskonnonopetus ei ole uskonnonharjoittamista vaan tästä uskonnosta neutraalisti kertomista. "Hänen mukaansa lapsella ei ole välineitä myöhemmin arvioida uskontoja ja katsomuksia, jos hän jää ilman uskonnollista kasvatusta." ... "Piispa toteaa, että ”hyvään elämään kuuluu lapsen oikeus uskoon ja Jumalaan” eikä tätä oikeutta saa viedä."

Toki ensimmäinen ajatus on varmasti se, että tämä uutinen oikoo ja demagogioi. Mutta itse asiassa koko Häkkisen mielipidekirjoitus Suomen Kuvalehdessä on tätä uutista tymäkämpi. (Häkkinen toki haluaa myydä asiaansa jonain rationaalisempana ja vakavampana ja järkevämpänä, jopa akateemisen ajattelun popularisoimisella. Mutta sen kutsuminen mielipidekirjoitukseksi osuu lähemmäs totuutta.) Tässä korostetaan esimerkiksi juuri sitä että lapsen ei saao oikeasti valita. Vanhempien on valittava hänen puolestaan. "Kirkkoon kuuluvatkin vanhemmat saattavat nykyään jättää lapsensa kastamatta ja vaille uskonnollista kasvatusta. Ajatuksena on, että lapsi voi sitten aikuisena päättää, mihin uskoo vai uskooko mihinkään ja liittyykö johonkin uskonnolliseen yhteisöön vai ei. Kauniilta kuulostava ajatus on käytännössä lapsen uskonnollista heitteillejättöä."
Tässä hän viittaa jopa YK:n lastensuojeluun. "YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen 14. artiklassa taataan lapselle ajattelun, omantunnon ja uskonnon vapaus. Sopimuksen 27. artiklassa tunnustetaan lapsen oikeus hänen ruumiillisen, henkisen, hengellisen, moraalisen ja sosiaalisen kehityksensä kannalta riittävään elintasoon. Vanhemmilla on velvollisuus huolehtia tästä elintasosta. Lapsella on oikeus saada oman uskontonsa mukaista ohjausta, tukea ja kokemuksia." Tämä on niitä lausumia jotka ovat juridisesti haastavia. Koska tiettävästi YK:n lastensuojelulakia tulkitsevat eivät näe asiaa tällä tavalla. Se, että lasta ei kasteta kirkkoon tai hänelle ei opeteta iltarukousta ei nimenomaan nähdä lapsen heitteellejättönä. Häkkisen tämä kohta onkin haasteellinen. Sillä jos väittää että YK:n laki ei sano mitään tälläistä ei ole mitään järkeä sitä mainita. Mutta jos väittää että YK:n laki todella on relevantti tässä aiheessa niin valehtelee. Ja tästä päätyy helposti siihen tilanteeseen missä Päivä Räsänen oli taannoin. Hänhän puhui avioliittolain muutoksen yhteydessä siitä miten lasten oikeus isään ja äitiin on YK:n ihmisoikeuksissa. Ja sitten hän joutui selittelemään YK:n ihmisoikeusasioiden asiantuntijoiden korjausten jälkeen että ei ollut mitään sellaista tarkoittanut. Ei vaikka erikseen piti YK mainita.

Mitä tässä tehdään?

Oikeus on hyvin mielenkiintoinen sana tässä yhteydessä. Häkkinen käyttää melko ovelasti retoriikkaa juuri siinä muodossa missä sitä usein moititaan. Häkkinen käyttää uskontoon liittyviä oikeuksia ovelasti kaksoismerkityksessä. Ja tämän tempun huomaaminen on melko haasteellista koska monet ihmiset kulkevat sanojen antamien mielikuvien eivätkä määritelmäsisältöjen maailmassa.

Kun yleensä puhutaan oikeudesta uskontoon, puhutaan vapauksista. Eli ihminen saa valita oman uskontonsa ilman indoktrinointia. Häkkinen kuitenkin käyttää tässä sanan oikeus toisenlaista vakiintunutta merkitystä. Sitä että oikeus tarkoittaa likimain samaa kuin pakotettu resurssi. Eli jos on vaikka oikeus ruokaan tai juomaveteen, se on jotain joka pakotetaan. Oikeus -sanaa käyttämällä tämä hyppy uskonnonvapauden ja siihen liittyvän oikeuden uskoon merkitys voidaan kääntää suoraan nurinperin.

Häkkisen lausunnossa paistaa toki läpi sekin, että lapsen uskonnon ja lapsen oman ajattelun tilalle tulee se että lapsen puolesta tehdään asioita. Tätä tapahtuu toki monissa paikoissa lapsen elämää. Häkkiselle lapsi onkin korostetusti vanhempien uskonnollisen vallankäytön ja indoktrinaation passiivinen ja ei-arvostettu kohde. Sellainen kyvytön ja avuton jolle ei voi antaa valtaa päättää edes uskonkysymyksiään.

Itselläni on sellainen ajatus että jos jonkun ihmisten näkee kyvyttömäksi johonkin asiaan niin sitten hänelle on aivan turhaa opettaa sitä. Toisin sanoen lasten uskonnonopetus on missään mielessä relevanttia jos ja vain jos lapsen katsotaan olevan kyvykäs sen kohdalla. Jos lapsi on kyvytön niin sitten se ei ole ongelma.

Muuten voi päätyä siihen että oikoo logiikassaan kuten Häkkinen. Eli päättelee vaikka että kastamatta jättäminen on sama kuin se että ei kerro mitään uskonnosta. Tai että jos ei aja uskonnonharjoittamista niin sitten ei oikeastaan ole väliksi opettaa edes neutraalisti ja tunnustuksettomasti uskonnosta. (Koska jos näin ei ole kauhisteluperustainen ajatusketju katkeaa ja erilaisia asioita väitetään samanlaisiksi.)

Toisaalta hauskaa on se että Häkkinen puhuu uskonnottomien ylivallasta. Mutta hänen keinonsa eivät perustu vapauteen vaan siihen että kohde indoktrinoidaan uskontoon sisälle. Joka taas voidaan nähdä nimenomaan by definition ylivallaksi. Toisin kuin neutraali uskonnonopetus joka itse asiassa meille kompatibilisteille on niin vapaata kuin käytännössä ylipäätään voi. Siinä ylivalta on näkemyskysymys josta voi olla järkevästi erimielinen. On vaikeaa olla näkemättä Häkkisen asennetta nimenomaan vallankäytöksi jossa ihmisen ei anneta itse päättää koska hän kuitenkin neutraalissa tilanteessa valitsisi väärin..

Kuka tunteilee - kuka järkeilee?

Yllä on vierekkäin asetettu kaksi kuvaa. Niissä molemmissa käsitellään Euroopan pakolaiskriisiä joka alkoi vuonna 2015. Kuvissa käsitellään yhtä asiaa. Sitä, miten maahanmuuttoa toteutetaan.

Ensimmäinen (vasemmalla, länsimaisen lukutavan mukaan) kartta kuvaa samanaikaisesti kahta asiaa ; Maihin liitetty palkki näyttää osuutta kaikista pakolaisista. Itse maa on sitten väritetty sen mukaan miten paljon se ottaa pakolaisia suhteessa sen väkilukuun. Suomen palkki on säälittävän olematon, juuri ja juuri nähtävissä. Lisäksi Suomen pohjaväri on vaalea, ei punainen joka tarkoittaisi runsasta määrää maahanmuuttajia suhteessa väkilukuun. Toisin sanoen Suomeen tulee paitsi vähän maahanmuuttajia niin myös vähemmän väkimäärään nähden kuin moneen muuhun maahan.

Toisella puolella on sitten se miten kuvataan se miten Suomi muka olisi koko maailman sosiaalitoimisto. Mielenkiintoista jälkimmäisessä kartassa on, että siinä ei lähde nuolia kaikkiin paikkoihin joihin otetaan  maahanmuuttajia ja liitetä kuvaan mukaan sitä tahoa joka hoitaa asiaan liittyvän byrokratian tässä maassa. (Sillä ne ovat länsimaisia sivistysvaltioita joissa nämä asiat on byrokratisoitu jonnekin.) Lisäksi siinä mianitaan "ei sotaa". Ja tätä ei ole selvästi tarkistettu. Esimerkiksi Ukrainassa on tunnetusti kaikkea muuta kuin "ei sotaa" -tila. Toisin sanoen on selvää että kartan tekijä on lähinnä läiminyt valmiiseen maakarttaan "ei sotaa" jollain dossin paintilla. Tarkistamatta yhtään mitään yhtään mistään.

Silti yleinen kanta on että liberaalit tunteilevat ja konservatiivit ovat järkeilijöitä. Ainut syy tähän taitaa olla se, että oikein kukaan ei voi teeskennellä että konservatiivit olisivat hyveellisiä tai lämminsydämisiä. Kovatunteisuus ei tarkoita kuitenkaan välttämättä tunteettomuutta. Julmuuteen taivutaan usein tunteilulla. Esimerkiksi jos on menty johonkin pelottelupuheisiin.

Tämä ei itse asiassa ole minun puoleltani edes kannanotto siihen että kaikki maahanmuutto olisi hyvästä. Itse asiassa on melkolailla selvää että taantumatilanteessa hyvä elintaso ja avoimet rajat ovat jotain jotka ovat enemmän tai vähemmän nollasummaisia. Kysymys on siitä mitä preferoi. (On selvää että oikeisto haluaa ajaa köyhät kilpailemaan keskenään jotta työn hinta saadaan mahdollisimman alas ja jos sosiaalitoimintaa joudutaan ajamaan alas koska se on "mahdotonta ylläpitää" niin se on heille vain bonus. Ja osa nyt vain ajattelee enemmän etiikkaa kuin budjetin rajoja ja heitä voi vahvasti viehättää ajatus pelastaa kaikki, köyhät, mummot, ulkomaalaiset ja koirat.)

Kysymys on siitä että näkemysten huonoutta voidaan mitata aika hyvin sillä miten paskat argumentit sen sisällä hyväksytään. Jos asia on vahvoilla ja hyvin perusteltu, sen argumentit voivat olla hyvinkin vahvoja. Sen sijaan roskamielipiteet tuppaavat joutumaan ottamaan vastaan mitä tahansa. Huono maahanmuuttokritiikki ja sen leviäminen ja levittäminen luo viestiä siitä että tätä mielipidettä kannattavat ovat joko idiootteja tai heillä ei ole parempia argumentteja puolustamaan asiaansa.

---

Kartankäyttöä provosoi lähde josta se oli saatu. Henkilö piti sitä nerokkaana. Henkilö joka mm. ensin kritisoi Delfiinien hyväksi tehtyä konserttia kun mummoille ei pidetä konsertteja. Eläintensuojelu on liberaalien humpuukia. (Vanhusten hyväksi muuten pidetään konsertteja - esim "Tampere auttaa" ja se että maahanmuuttokriitikko ei näiden aiheiden parissa toimimisesta ole kiinnostunut eikä siksi saa niitä mediaansa tee niitä olemattomaksi, pikemmin demonstroi että häntä itseään ei mummo kiinnosta jos mummoihin vetoamalla ei saada oikeutettua väkivaltafantasioita hänelle itselleen. Aika moni on halukkaampi vetoamaan erilaisiin avuntarvitsijoihin saadakseen valtaa, mutta ovat samalla erinomaisen vähän tekemässä näiden autettavien eteen mitään...) Ja joka sitten pari tuntia myöhemmin jakoi koiranhakkausvideota joka oli vahva peruste sille että "matulle kuulaa kalloon". Upeaa!

Ajattelun outouttamisesta

Nykyaikana urvaanissa yhteiskunnassa hipsterit ja nörtit ovat "jokseenkin muodikkaita" vaikka he ovatkin samalla "outoja". (Tosin he ovat cool vain niin kauan kuin he ovat undergroundissa. Sitten kun he ovat mainstreamia se muuttuu jotenkin pointless.) Tässä on jotain poikkeuksellista. Ei vain sitä kautta että vielä 1990 -luvulla nörttejä halveksittiin. Nimitys oli pilkkanimi eikä alakulttuurinimitys. Nörtit rakensivatkin itseironisia "Irti elämästä" -järjestöjä kuultuaan riittävän monta kertaa siitä että heidän tulisi hankkia elämä.

Mutta evoluutiopsykologisesti tilanne on erikoinen. Sillä menneisyydessä ihmiset ovat usein tehneet fyysistä työtä ja ihminen on saavuttanut menestystä olemalla hypersosiaalinen eläin. Nörtit taas ovat individualistisia ja usein "ei-fyysisiä" ja vailla "sosiaalisia taitoja". Tämä setti on ollut evolutiivisesti ei-kannattava. Evoluutio on siitä jännittävä, että se vaatii aikaa. On selvää että sukupolven aikana tapahtunut asennemuutos ei johdu siitä että yhteisön genomi olisi hyvin erilaista.
1: Kulttuurin muutokset ovat niin nopeita että geeniperäinen evoluutio on näiden muutosten rinnalla "jokseenkin merkityksetöntä" ; Onkin nähtävä että genotyyppi ja fenotyyppi ovat lähinnä liitoksissa toisiinsa. Kuten Matt Ridley on kirjoittanut toistuvasti, esimerkiksi "Perimä: Ihmisen historia 23 kappaleessa" ja "Geenit, kokemus ja ihmisenä oleminen" -kirjoissa ; Geenit tarjoavat usein enemmän mahdollisuuksia ja potentiaalia. Ja tästä seuraa se, että geenit eivät suinkaan ole vapautta vastaan. Vaikka monesti esimerkiksi ihmisten geenien määrän vähyyttä korostetaan jos halutaan kuvata että ihmiset ovat vapaita, ollaan tässä hieman harhateillä. Kysymys "nature vs. nurture" on siksi oikeastaan väärä kahtiajako. Hyvin usein on kysymys molemmista. Esimerkiksi ollakseen joustavasti älykäs tarvitsemme aivot jotka kykenevät tälläiseen. Ja tämän rakentamiseen tarvitaan geenejä ja niiden säätelyä.

Nykyisessä ympäristössä nörttiys on hyöty. Nörttydessä on etuja, koska yhteiskunta on teknologistunut. Ja tässä yhteydessä näihin liittyvät sosiaaliset hierarkiat ovat nekin muuttuneet. Tämä kuvaa ihmislajin joustavuutta. Ja tässä älykkyydellä on suuri merkitys. Kykenemme oppimaan ja tämä tekee meistä joustavan lajin. Tämä on toki melko selvää kun katsoo älykkyysosamäärää. Monissa maissa tunnetaan ns. Flynnin efekti. Ja se on niin nopea että muutosta ei voi selittää evoluutiolla. Toisin sanoen kulttuuriset ja yhteiskunnalliset muutokset ovat ilmiön takana.

Tämä joustavuus unohtuu usein kun käsitellään ihmisten toimintaa. Kun tutustuu vaikka Joe Henrichin tarkastelua siitä miten ihmisten ajattelutavat vaihtelevat eri paikoissa, voidaan huomata että ihmisten kognitiiviset tyylit vaihtelevat aikamoisen paljon. Osassa alueilla harrastetaan paljon useammin analyyttistä ajattelua, kun taas toisaalla ollaan intuitiivisempia. Intuitiivisuus on jossain määrin "luonnollisempaa" ajattelua. "Generally, humans are intuitive thinkers, and analytical thinking – which is far more energy-intensive and difficult than intuitive reasoning – is reserved for relatively rare situations. But Henrich’s work shows that certain societies value and reward analytical thinking more than others." Tällä on merkitystä uskonnollisuuden kannalta. "The difference is, in part, exemplified by the distinction between analytical and intuitive reasoning. Several studies in the past few years have demonstrated that analytical thinking – that is, thinking that overrides intuitive hunches and parses information finely in order to produce logical, but often counterintuitive, answers – is anti-correlated with religious belief. Intuitive thinkers tend to rely on gut feelings and intuitions, and also to be more religious. Analytical thinkers override hunches and intuitions, and tend to be less religious." Tämä ei toki ole mitenkään erityisen yllättävää; On esimerkiksi havaittu että konservatiivisuus liittyy melko vahvasti siihen että mietitään vähemmän analyyttisesti. Tämä ei toki tarkoita sitä että konservatiivit eivät ajattelisi lainkaan. He vain luottavat oleellisesti erilaiseen päättelyjärjestelmään ja ajattelutapaan. Ajatteluprosesseissa kun on erilaisia tyylejä. Daniel Kahneman on kuvannut näitä varsin hyvin "Thinking fast and slow" teoksessaan. Samaa teemaa korostavat myös esimerkiksi konservatiivien suosiossa oleva Jonathan Haidt (jota itsekin kyllä arvostan). Hän on esimerkiksi ollut mukana tutkimusprojektissa joka näytti että liberaalit ajattelevat analyyttisemmin kuin konservatiivit. (Mikä on varmasti osaltaan selittämässä miksi liberaalius ja uskonnottomuus näyttävät kulkevan yhdessä aivan kuten konservatiivius ja uskonnollisuus.) Tätä kautta liberaalit ovat ajatuksiltaan joustavampia ja vähemmän sitoutuneita. Abstraktiot ja niiden väliset suhteet voidaan rakentaa loogisesti eheiksi sellaisilla tavoilla jotka muuten olisivat arkijärjenvastaisia ja epäintuitiivisia.

Tämä vihjaa siihen että vaikka aika usein ateisteja ja uskovaisia rinnastetaan toisiinsa, niin yhteydet eivät välttämättä ole niin vahvoja tai perusteltuja. Jos heitetään että ateismi olisi vain yksi uskonto, ollaan kenties ohittamassa jotain oleellista. Ja kun korostetaan että homo religiosus -ihmiskuva on tosi ja ihminen on luontaisesti ja irrottamattomasti uskonnollinen ihminen, niin tässä esitetäänkin puolitotuus - jos sitäkään. ; Tässä unohtuu helposti se, että nörtit ja ateistit ja hipsterit ovat kokemuksena "outoja". Ja tämä johtunee siitä että he ajattelevat hyvinkin oleellisesti eri tavalla.

"Laiton maahanmuutto on kiellettävä"

Viime aikoina on puhuttu paljon "laittomasta maahanmuutosta" ja siitä miten se pitää kieltää. Tämä on hyvin hämmentävää.

Sillä olipa maahanmuutosta mitä mieltä tahansa, niin jos katsotaan yhteiskuntaa ja yhteistä asioiden päättämistä, niin asia on sillä tavalla että yhteiskunnassa - olipa tämä teokratia tai demokratia tai mitä vaan - on nähty niin että jos jokin asia kielletään lailla niin silloin se on kielletty. Jos jokin asia on laitonta, se on määritelmällisesti kielletty. Ei siis voi olla samanaikaisesti "laitonta maahanmuuttoa" joka "ei olisi jo kielletty".

Onkin selvää että termiä käytetään koska "laittomuutta" vastaan on helppoa iskeä. Ja samalla tietenkin luodaan sellaista mielikuvaa että ei olla kategorisesti rasistelemassa maahanmuuttoa vastaan vaan ollaan maahanmuuttokriittisiä. Kun ei vastusteta maahanmuuttoa vaan laitonta maahanmuuttoa on tavoiteltu tämänlaista viestiä. Valitettavasti tässä onkin mietitty tunteisiin vetoavaa sentimentaalista retoriikkaa enemmän kuin vaikkapa "laittomuuden" määritelmää tai sitä mitä asiat nyt ylipäätään tarkoittavat. Logiikka ja järki on vedetty viemäristä kielileikillisin PR -syin.

Suosittelisinkin maahanmuuttovastaisille sellaisien käsitteiden kuin "haittamaahanmuutto" käyttämistä. Ne kun eivät ole oksymoroneita. Toki jos haluaa antaa itsestään idiootin kuvan voi omaksi huvikseen huudella sellaisia idioottimaisuuksia kuin "laiton maahanmuutto on kiellettävä". Sitten ei vaan pidä ihmetellä jos kukaan tervejärkinen ei ota vakavasti ja kaikki puolellaolevat ovat jotenkin joko kognitiivisesti vajaita tai laiskoja lähdekritiikissä ja muissa "pikkuasioissa".

Mikä ihmeen "uus" natsismi?

Jotkut ovat ottaneet esille sen että ei ole mielekästä puhua uusnatseista ja natseista. Että samaa jengiä. Olen syvästi erimielinen:

* Natsit olivat esteetikkoja. Heidän estetiikkansa oli kitchiä, mutta se oli kuitenkin huolella suunniteltua. Bossin verstaalla ommeltiin ensimmäiset mustat SS-univormut, joskin niiden suunnittelusta vastasivat professori Karl Diebitsch ja graafinen suunnittelija Walter Heck. (Jonka toinen nimi ei valitettavasti alkanut T -kirjaimella.) Uusnatsien pukeutuminen on antiesteettistä ja koostuu äärimmäisen pragmaattisesta maastokuviosta ja musta T -paita -tasoisesta pukeutumisesta. Sellaisesta, jonka suunnittelijan pitäisi maksaa rikoksistaan estetiikkaa vastaan.

* Natsit olivat pedantteja. Natsien juna kulkee minuutilleen, pragmaattisesti ja säntillisesti ja kurinalaisesti. Natsin pahuus tulee siitä että emootiot jätetään syrjään ja ajatellaan "kansan parasta" kuin paraskin utilitaristi. Ihannenatsi on älykäs ja murskaa tielleen tulevat tunteettomasti. Uusnatsi taas elää emootioista ja kuuluu siihen suun kautta huohottavain kansanosaan joka hädintuskin tietää mitä "juna" tarkoittaa. Uusnatsi toimii tunteella, joista yleisin on pelko ja uhan kokeminen. Uusnatsismissa äly on vain tiellä. He osaavat kurin vain kurittamisen muodossa. Kurittaminen heillä tarkoittaa hyvin spontaania tunnelatautunutta sekoilua. Joka on antiteesi siitä mitä klassinen natsi tarkoittaa "kurinalaisuudella".

Siksi tarvitsemme termiä "uusnatsi".

Ajatuksia siitä miten on kenties nimenomaan järkevää pilkkoa ja määritellä rakkautta

Skientismi ja analyyttinen filosofia nähdään usein jonkinlaisena loukkauksena ihmisyydelle. Syynä on se, että niissä tarkastelun kohde määritellään ja tätä kautta sidotaan se jonkinlaiseen vankilaan. Ja tämä kielikuva on mielikuva ja mielikuva ikävä tosiasia. Kenties tässä on kuitenkin hieman "rajoittunut" tapa katsoa asioita.

Moni toki käytännössä unohtaa tämän jos esille laitetaan jokin muu kuin "pahamaineinen evoluutiopsykologia". Esimerkiksi Platonin rakkauden kolmijako jossa on eros (eroottinen rakkaus), filia (veljellinen rakkaus) ja agape (jumalallinen rakkaus) eivät koe samanlaista tuomitsemista. Vaikka teknisesti niissäkin on kyse hyvin samantapaisesta asiasta.

Asiaa voi lähestyä kenties jopa paremmin ottamalla käyttöön ajatuksen jossa luokittelu voi tarjota näkökulmia hyvinkin erilaisiin rakastamisiin. Evolutiivisestikin on aivan eri asia selittää seksuaalista himoa kuin vaikkapa altruismia. Yleisnimi on tässä mielessä aivan liian ylimalkainen ja rajoittunut. Syntyy ikään kuin vääriä dikotomioita. Ja siksi, kun variaatiota ei nähdä, syntyy tilanteita joissa osiota tarkastelevat näkökulmat ovat vääriä. ; Jos ajattelee vain "rakkautta", on seksuaalisen himon selittäminen loukkaavaa koska rakkaus voi olla myös tuntemattoman auttamista. Tämä sinänsä osuva vastaesimerkki ei sitten vain osu siihen tässä tilanteessa tarkoitettuun maaliin.

"Psychology Todayssa" kirjoitettiin vähän aikaa sitten siitä miten psykologi voi nähdä aihepiirin. Ja yllättävää kyllä näyttää siltä että kun kuva tarkentuu, niin nimenomaan syntyy uusia erilaisen rakkauden lokeroita. Platon oli siis hyvinkin paljon liian yksinkertainen.
1: John Lee on tehnyt luokitelmia. Joita on enemmän kuin Platonin kolme. Niistä jokainen on omalla tavallaan tärkeä, keskenään erilainen eikä yksikään niistä ole täysin väärä. Eros, idealisoituun partneriin heijastetut romanttiset tunteet. Ludus, jännityksentunnetta luova rakastamisen tapa. Storge, vakautta ja ystävyyttä korostava rakkaus. Pragma, joka on käytännöllistä rakkautta jossa mukana on myös omia mieltymyksiä ja tarpeita, joiden kautta saadaan piirteitä - ja niihin voidaan jopa luoda "suositusluetteloja". Mania johon liittyy pakkomielteisyyttä, mustasukkaisuutta ja äärimmäisiä tunteita. Agape joka on epäitsekästä ja ehdotonta myötätuntoa ja myötäelämistä.
2: Robert Sternberg on määritellyt rakkauksia joissa huomataan että osa rakkauksista on kombinaatioita. Ei ole siis vain yksi lokero johon pitäisi jämähtää vaan mausteita voidaan ottaa useasta eri luokasta. Kenties jopa kaikista. Rakkaudessa on läheisyyttä (intimacy), seksuaalista ja romanttista viehätystä (passion) ja sitoutumista (commitment). Esimerkiksi teinien suhteet tuntuvat hyvin vakavilta ja muokkaavat persoonalisuutta mutta niistä puuttuu sitoutuminen. Pitkäaikaisessa parisuhteessa taas alkuinnostus saattaa hiipua ja muuttua kypsemmäksi kumppanuudeksi.

Mielestäni nämä yksityiskohdat ovat tarpeen jos pitää esimerkiksi ymmärtää sitä miksi nettideittipaikoissa annetaan toivelista ja ihannekuvia. Ja miten tämä oma ihanne ei sitten välttämättä herätä suuria tunteita. Mutta samalla tämä tapa voi olla rationaalisempi kuin lähimmän fyysisen ihastuksen herättävän partamotoristin tai biletytön kyytiin hyppääminen. Ja miten moni helposti sanoo että "väärin tehty" kun oikein tapa kuvata asiaa on nimenomaan "eri tavalla tehty". Näkisin jopa niin että analysoimaton mieli on asioita ymmärtämätön ja asioita arvostamaton mieli.

Jos siis määritelmien vankila ja dikotomisuus ahdistaa, voi syynä olla "liian vähän filosofiaa" eikä "liian paljon filosofiaa". Ylianalysointi on harvoin ongelma. Usein jos ongelma näyttää tältä, se voi olla jopa sitä että omat epävarmuudet, pelot ja asennevammaparanoijat naamioidaan mietiskelyksi ja itsereflektioksi.

"Uskotko että vaimosi rakastaa sinua?"

Hyvin usein uskovaisten parista kuulee ajatuksen siitä että tunteet olisivat mysteeri. Ja siksi jos esimerkiksi uskoo että vaimo rakastaa itseä uskoisi eiempiiriseen lausuntoon. Itseäni tämä ajatus ihmetyttää. Sillä tarkalleen ottaen voin tehdä empiirisiä mittalaitetestauksia. Esitän mittaustestin ja saan responssin. Periaatteessa vaimon käyttäytyminen on jotain joka voidaan testata aivokuvauksella. Ja tässä tunteista todella voidaan tehdä empiirisen tutkimuksen alaisia.
1: Jos joku sanoo että näissä pyydetään responssia, eli koehenkilö voi kertoa olevansa surullinen. Ja että tässä voidaan valehdella, voin muistuttaa että jos aivoja ärsytetään satunnaisesti tai jaetaan "kaksoissokkoutetun tapaan" eri ryhmiin joissa aivoja stimuloidaan tietyiltä alueilta tai laitteet eivät stimuloi mitään, voi olla että ihminen valehtelee. Mutta miten hän saa kaikki kohderyhmän jäsenet valehtelemaan samalla tavalla siten että se osuu aineistoon tietyllä tavalla vaikka he eivät tiedä ovatko he verrokkiryhmä vai eivät. Näin ollen ilmiö saadaan testauksen piiriin valehteluilmiönkin kiertävällä tavalla. Ilmiö on ainakin falsifioitavissa joten tätä kautta on perusteita uskoa että se olisi nimenomaan empiirinen kysymys.

Objektiivinen-subjektiivinen jaottelu on tässä kohden maailmankuvallinen ja uskovainen itse asiassa määrittelee vastapuolen näkemyksiä oman maailmankuvansa kautta. Ei vaimon tunteiden olettaminen ole mitään täysin eiempiiristä.
1: Ehkä tässäkin on jokin ajatus siitä että empirismi olisi loogista positivismia joka taas on naurettavaa. Sen valossa emme täysin varmasti tiedä että tiili putoaa kun pudotamme sen kymmenen kerroksen korkeudelta. Tetknisesti joo, mutta silti jos pudotan tämän tiilen jonkun päähän ei epäuskoselitystäni pidetä vilpittömän mielen mukaisena. "Skientismikritiikki" onkin tältä osin hyvin syvällisellä tasolla tapahtuvaa kategoriavirheilyä.

Ja kolmanneksi tunteita voidaan lähestyä monella tavalla. Moni ajattelee että tunteet määritellään ikään kuin oman henkilökohtaisen sisäisen phaneronin kautta. Ja että tämä olisi jakamaton. Joku voisi kuitenkin nähdä että tunteet ovat itse asiassa ilmaisua. Että vaimon tunteista puhuminen kertookin jollain tavalla hänen käytöksestään. (Kvalia ei kenties ole edes relevantti lähestymistapa.) Että rakkaus ei tarkoita ruokaa ja seksiä mutta että nämä ovat sen ilmenemismuotoja. Ja kun kaikki nämä ilmenemismuodot pienintäkin kulmakarvanräpäytystä ja neuronin stimuloitumista myöten otetaan pois, ei rakkaudesta jää jäljelle mitään. Eli hieman kuten vertauksen appelsiinin kanssa jossa appelsiinista poistetaan kaikki ominaisuudet joiden kautta se vaikuttaa maailman kanssa. On täysin mahdollista että kun jäljellä on massaton, väritön ja muodoton appelsiini ei ole jäljellä mitään "appelsiinin essentiaalista ydintä" vaan "ei mitään". Nämä maailmankuvalliset seikat ovat oleellisia kun mietitään onko vaimon tunteet empiirinen kysymys vai ei. Määrittelemällä asiat tietyllä tavalla voidaan tietysti aina sanoa että uskomus olisi eiempiirinen. Mutta ei ateisti tai skientisti silti näe näitä asioita eiempiirisinä. Ristiriita tulee siitä että heidän ajatuksensa ja käyttämänsä sanat määritellään uusiksi. Tätä strategiaa kutsutaan olkiukottamiseksi. Ja se on argumenttivirhelistoissa. Ja se on perusrakenteeltaan looginen argumentointivirhe. Kritiikki kohdistuu johonkin muuhun kuin mitä toinen sanoo, joten on väärin väittää sen koskevan sitä.

Mutta vaikka uskottaisiinkin että "rakkaus ilman todisteita on stalkerointia" niin on filosofisesti kiinnostavaa ottaa argumentti vakavasti. Koska se näyttää miten koherentti ja laadukas tämä argumentti on.

Jos olisikin perusteltua sanoa, että uskot johonkin jota et voi tieteellisesti osoittaa? Eikö tuo enimmilläänkin tarkoita sitä että ihmiset ovat hyvin laajaasti ja mahdollisesti lajinmukaisest idiootteja? Että empiria on kuin synnin karttamisen ideaali. Se, että jokainen kristitty on syntinen ei tarkoita että he eivät pyrkisi synnittömyyteen tai pitäisi tätä ihanteellisena. Samoin skientisti voi epäonnistua ja olla tyhmä. Mutta ei tämä tarkoita sitä että tämä empiirisyysperiaate olisi pakko hylätä.

Tämän lisäksi ei tämä tilanne ole mikään oikeutus vaikkapa teismille tai kristinuskolle. Se, että joku uskoo ilman todisteita niin eihän se todista että nyt kristinusko olisi järkevää ja hyvin perusteltua rationaalisen ihmisen toimintaa. Itse asiassa strategia on tu quoque -argumenttivirhe. Jossa "kun sinäkin teet tuon virheen niin ei se ole oikeasti virhe". Kyllä se voi olla. Ja tämänlaiset argumentit kuvioissa tarkoittavat että vaikka skientisti kenties tekee virheitä niin teisti osaa niitä aina tu quoquen verran pahentaa. Eli kukaan ei ole synnitön mutta jotkut ovat pahempia syntisäkkejä kuin toiset. Ja tämä vertailu on kenties ainut mitä meillä on. Ja että tähän seikkaan on syytä paneutua erityisen syvästi ja tarkasti.

Se, että jokin asia uskotaan yleisesti ilman empiirisiä todisteita ei ole myöskään todiste siitä että jokin toinen asia voitaisiin uskoa. Esimerkiksi jos joku ilman empiirisiä todisteita uskoo vaimonsa tunteita - vaikka tavalla jotka falsifioituvat kun aivokuvia ei oteta ja yksi päivä eukko vain heittää vaatteet pihalle ja kukkaruukulla päähän, ilman syytä vain siksi että kävit huorissa - niin ei se tarkoita että jokin uskomus jossa uskon että Kuningatar Elisabeth on liskoihminen joka hallitsee ihmiskuntaa HAARP -ajatushallintasäteillä olisi sekin järkevä oletus.

Ei tämän argumentin kohdalla voi oikeastaan tehdä muuta kuin kysyä. Sellaisia kysymyksiä kuin että "Mistä perseestä noita argumenttikliseitä oikein vedellään?" Tai jopa "Oletteko te jotain erityisen omalaatuisia käsilläiseisojia kaikki kun näyttää siltä että piereskelette suullanne?"

Twilight Princess : Kaikista itämaisin Zelda

"The Legend of Zelda:Twilight Princess" on muodollisesti hyvin klassinen Zeldapeli. Link on jälleen yksinäinen sankari joka seikkailee tunneleissa, kerää esineitä ja käyttää näitä erilaisten ongelmien ratkaisemiseen ja etenee lopulta päihittämään erilaisia loppuvastustajia joiden voittamiseksi käytetään sitä esinettä joka on löytynyt juuri siitä linnasta jossa hän majailee. (Koska jos sinut voi voittaa jollain tavalla, niin etkö ympäröikin itsesi juuri tämänlaisilla?)

Kuitenkin jo varsin pinnallinenkin tarkastelu paljastaa tästä jotain hyvin omituista. Zelda seikkailee sekä normaalissa Hyrulessa että varjojen valloittamassa maailmassa. Apuna hänellä on varsin synkeän olointen "twili". Sankareitten jonkinlaisena kohtauspaikkana toimivan baarin omistaja esittelee häntä termillä "infamous" sen sijaan että kutsuisi suoraa "famous". Hän vaihtaa pimeydessä muotoaan sudeksi, kunnes oppii kontrolloimaan tätä hallitusti. Hyvin harvassa pelissä ihmissusiratkaisua on pidetty oivallisena sankarille. Ja jos katsotaan sitten sitä muuta tukijoukkoa, löytyy esimerkiksi miekkailunopettaja. Joka on epäkuollut. (Miekkailunopettajat ovat tärkeitä.)
Joku voisikin sanoa että "Twilight Princessin" Link olisi antisankari. Tämä on kuitenkin hyvin hätäinen päätelmä. Peli on enemmänkin irtiotto entisten Zeldapelien rakenteeseen joka on hyvin länsimainen. Itse asiassa klassisessa Zeldassa on eettinen rakenne joka on hyvinkin suuresti Platonin "Valtiossa". Voidaan sanoa että normaali Hyrule onkin järjestelmä joka on rakennettu melko vahvasti Platonin ihanteiden mukaiseksi. (Se on jopa sekä aristokraattinen että kaupunkivaltio.)

"Valtiossa" yhteiskunnassa oli kolme osiota. Hallitsijat, vartijat ja työläiset. Nämä olivat rooleja joihin kasvatettiin lapsesta lähtien. Joustavuus ryhmästä toiseen oli pientä. Ihminen syntyi vartijaksi, hallitsijaksi tai työläiseksi ja oppi tässä erinomaiseksi. Platonin ajatus oli sinänsä kiehtova koska työläiset olivat ainut ihmisryhmä joilla on omaisuutta. Hallitsija oli viisas. Mutta todelliset käytännön filosofit olivat vartijoita jotka olivat samanaikaisesti sotilaita että poliiseja. ; Tämä kuvastaa Zeldan maailmaa varsin hyvin.

Etenkin jos katsoo asiaa Platonin kardinaalihyveiden kautta. Platonille hyveitä olivat oikeudenmukaisuus, rohkeus, viisaus ja kohtuus. Kaupunkivaltion kannalta tämä oli tärkeää. Sillä jos hallitsijat ovat viisaita, valtio on viisas. Jos vartijat ovat rohkeita on valtiokin rohkea. Ja koko valtio on kohtuullinen jos työläiset ovat kohtuullisia, tekevät työnsä eivätkä kapinoi tai vedä ylihintaa. Ja oikeudenmukaisuus on sitä että jokainen luokka hyväksyy että hallitsijoiden tulee hallita ja vartijoiden vartioida ja käsityöläisten tehdä. Platon käytti tässä analogiaa yksilöiden ja valtion välillä. Mikä tarkoittaa perimmiltään sitä että hän jakoi myös ihmissielun kolmeen osaan, joiden tasapaino oli hyvää elämää. Platonilla oli järki, henki ja ruokahalu. Ihminen oli viisas jos järki ohjasi tunteita. He ovat rohkeita jos sielu tottelee järjen neuvomia hyveitä. Ja ruokahalu oli asianmukainen jos se toimi energianlähteenä rohkeudelle ja sielulle mutta oli näiden ohjauksessa. ; Zeldan maailmassa triforcen kolme eri elementtiä ovat Power, Wisdom, ja Courage. Nämä ovat itsessään selkeästi hyveitä. Voiman takana olevat jumalattaret esitetään selkeästi hyveellisinä. Pelissä sääntönä on että pelin sankari Link on Courage -osan valitsema sankari. Prinsessa Zelda taas on wisdom -osion valitsema. Paha Ganon taas on korruptoitunut mutta silti Power -triforce -osan valitsema. Yhteys triforcen ja Platonin mallin välillä onkin ollut hyvin vahva.

Paitsi että "Twilight Princess" irtautuu tästä. Itse asiassa tarinassa pimeitä ja valoisia puolia sekoitetaan toisiinsa melko paljon. Tapa tuo jossain määrin mieleen sen kuinka italowestern muokkasi klassista westerniä. Perinteisesti länkkäreissä hyvä ja paha olivat tarkasti määriteltyjä ja esillä. Ja tämä näkyi jopa sankareiden hattuvalintoja myöten. "Spagettiwesternit" sotkivat tätä kuviota ja sankarit olivat paheellisia. Mutta italowesternin sankarit olivat antisankareita. Ja tämä lähinnä selittää miten "Twilight princess" voitaisiin nähdä antisankaroituneen Linkin kautta.

Mutta tosiasiassa tarina on tätä syvempi. Link on nimenomaan hyveellinen sankari. Hänessä ei ole säröjä. Tarina onkin selvästi itämainen. Se ei, oikein alleiviivatusti, irtaudu etiikasta vaan pelkästään klassisesta länsimaisesta etiikasta.

Kun katsotaan tarinaa, huomataan että aikaisemmat vaiheet ovat olleet puolittaisia. Ulottuvuuksien välistä peiliä on käytetty siirtämään pahoja voimia toiseen maailmaan. Pahaa ei ole tuhottu vaan se on siirretty. Tätä kautta paha on sitten lähinnä vaihtanut valta-alueitaan ja hyökkää sitten taikuudella myös valon ulottuvuuteen. Varjojen maailman asukkaat eivät ole pahoja tai rumia, vaan enemmänkin estetiikaltaan synkkiä.

Linkin susimuoto näyttää perin ystävälliseltä. Ja häntä avustava Midna on siitä erikoinen, että jos häntä katsoo näkee vinkkejä jo pelkästään ulkonäössä. Hänessä on mustaa ja valkoista. Ja kypärä ja valkoiset läikät hänen ulkonäössään huutavat jing-jang -symbolin muotoa. Hän kasvaakin pelin edetessä koko ajan ilmiselvemmin hyväksi. Ja lopuksi asiaa täytyy alleviivata myös sillä että hänelle annetaan "tosimuoto" joka viestii että sisäinen kauneus ei riitä silloin kun pitää alleviivata symboleilla.

Ja tietenkin, kuin pisteenä i:n päälle - tai laikuiksi jing-jang -symboliin, aivan lopuksi täytyy korostaa sitä miten osa valosta siirtyy pimeälle puolelle ja miten varjojen maailmasta osa jää valoisalle puolelle, jos ei muuna niin muistona. Kaiken kaikkiaan pelin eksplisiittinen viesti onkin siinä että valo ja pimeä ovat saman kolikon eri puolia. Pelin implisiittinen viesti taas on se, että länsimaiden etiikka on ikään kuin ymmärrykseltään (varsin konkreettisesti) puolinaista, vajaata. Se on vain yhden maailman etiikkaa. Kun kokonaisuus on tätä suurempi.

I am ja jerk - or is someone jerking me?

Minulla on merkittävän usein nukahtaessa eitahdonalaista nytkimistä (hypnic jerk). Ilmiö ei ole mitenkään merkittävän harvinainen. Ja yleisesti ottaen se on lähinnä koominen. Ilmiön takana on se "arkielämässäkin ilmiselvänä otettu asia", että tietoisuus ja ruumiin hallinta unessa on erilaista kuin valveilla. Tai kuten Tom Stafford asian asettelee, "Nobody knows for sure what causes them, but to me they represent the side effects of a hidden battle for control in the brain that happens each night on the cusp between wakefulness and dreams."

Eilen illalla yritin valmistautua nukkumaanmenoon. Minua huvitti haeskella selkounia (lucid dreaming), pitkästä aikaa. Sopivan mielentilan löytäminen ei tuntunut vaikealta, jotkin asiat vain ovat vähän kuin polkupyörällä ajo. Oli hyvin erikoista nukahtaa, koska pystyin jollain tasolla olemaan tietoinen siitä mitä tapahtuu. Ja sitten kävi se, mitä ei koskaan aikaisemmin ole käynyt. Eli tämä sopiva mielentila kohtasi tämän nytkimisen.

Kokemus oli hyvin erikoinen, koska nimenomaan yritin olla nytkimättä. Ja tuntui että omalla tahdollani oli vaikutusta. Oli kuitenkin ponnisteltava. Ja siltikin tuntui että selkärankaan ja selkään kasautui jännitystä johon sai helpotuksen vain antautumalla nytkeelle. Lisäksi asiaa vaikeutti se, että kun sitten kivenkovaan päätin että nyt keskityn vain siihen että nytkin vain kun haluan, niin pian huomasin nytkiväni ja koin halunneeni tämän vaikka olin juuri ihan itse päättänyt toisin. Enkä voinut tietää onko tämä lyhytjännitteisyyttä vai konfabulointia. Kokemus oli sen verran omituinen että siitä ei voinut muuta kuin nousta.

Mielestäni tämä yksittäinen tilanne on sellaisenaan hyvin mielenkiintoinen ajatuskoe vapaan tahdon kohdalle. Monet kompatibilistit määrittelevät vapaata tahtoa sellaisella tavalla että se hieman eroaa monien muiden tavasta nähdä vapaa tahto. Tässä vapaa tahto rinnastuu autonomiaan. Johonkin josta Schopenhauer sanoi "Man can do what he wills but he cannot will what he wills." Eli vapaa tahto tarkoittaa sitä että voi tehdä mitä haluaa, ei sitä että päättää mitä haluaa. Oli selvää että tuossa tilanteessa sekä nytkiminen että sen vastustaminen olivat peräisin omista aivoistani. Silti kyseessä tuntui olevan jonkinlainen hyvin syvällinen konfliktitila.
* Itse unen ja valveen välinen konfliktitila on jo itsessään jonkinlainen kina. Molemmat, sekä uniminä että valveminä ovat "minä". Mutta ilmeisesti jotenkin oleellisesti eri tavoilla.
* Refleksitasolla ei ole välttämättä mitään tunteita. Esimerkiksi nukahtamisnytkintä on liitetty ajatukseen siitä että nukahtaminen tuntuu putoamiselta ja siihen reagoidaan reflekseillä kuten puusta putoava lisko tai muu mönkijäinen. Heilutetaan jotta voidaan tarttua johonkin, mihin tahansa.
* Päätös olla nytkimättä taas on enemmänkin tunteita ja päätöksentekoa. Useinhan nämä irrotetaan toisistaan, mutta juuri tässä kohden ne tuntuvat relevanteilta yhdistää. Entä jos tunteet ovat reflekseille hieman samaa kuin tietoinen ja työläs tietoinen analyysi on intuitiivisille päätöksenteoille? Eli ne tekevät samoja asioita mutta tietoisuus otetaan käyttöön vasta kun ongelmat ovat sellaisia että niihin ei ole totuttu tai ne ovat jotenkin muutoin niin hankalia että "nopea riittävän hyvä ratkaisu ei riitä".
* Halutessa sitä voisi kenties luoda lisäkonfliktia tunteiden ja järkeilyn välillä. Tämä lajityyppi on suosittua kulttuurissamme, joten selvästi näidenkin välille saadaan rakennettua jotain.
* Lisäksi olisi päätettävä milloin "vapaa tahto" on oma päätös ja milloin sitä voi ylipäätään sanoa konfabuloiduksi? Onko tälläistä eroa ylipäätään olemassa?

Kun mietitään mitä vapaa tahto on, joudutaan selvästi ottamaan kantaa hyvin moneen kysymykseen. Jos ei muuten niin sen vuoksi että voitaisiin vastata niin yksinkertaiseen kysymykseen kuin siihen että mitä helvettiä minä oikein puuhasin eilen nukahtaessani...

Miksi Turingin testi olisi onnistuessaan lähinnä "nätti temppu"?

Tekoäly on monelle innostava aihe. Monesti sillä nähdään teologisia implikaatioita ja keskustelu pyörii lähinnä siinä voiko kone olla älykäs vai ei. En ymmärrä miksi tämä on oleellisesti teologinen kulma teistien mielessä ; Yleensä sielu nähdään eialgoritmisena, mutta toisaalta on vaikeaa olla välttämättä Paley -tyyppistä analogisuutta jos se onkin kuvattavissa algoritmisesti. Mutta moni kokee tietoisen tekoälyn ihmisyydelle ja eksistentiaaliselle olemiselle uhaksi. Tai jos ei uhaksi niin ainakin joksikin jossa yritetään jotain joka on a priorisin hengellisin syin mahdotonta tieteelle. Onkin tervettä että tätä jätetään joskus vähemmälle ; Moni lähestyy asioita lähinnä tekemisen kautta. Ja näin esimerkiksi Turingin testi on lähinnä jokin joka tehdään. Se on sitä että saadaan kone tekemään jotain. Tällöin vain puuhataan ja jätetään sieluasiat niille jotka osaavat sellaisia ohjelmoida, rakentaa tai eristää.

Mutta minua, kuten varmasti aika montaa muutakin, tässä kiinnostaa enemmän se että "onko tietokone oikeasti tietoinen". (En ole kovin kiinnostunut koneista, teknologiasta tai rakentelusta noin yleisesti.) Ja siksi asiat menevät helposti soveltamisen ja tulkinnan puolelle. Ja tämä onkin suosittua muutoinkin. Monista syistä.
1: Kysymys voi olla etiikasta, eli milloin tietokoneille tulisi antaa oikeuksia. Tämä on tietysti samantapaista kuin kaikki soveltava etiikka. Eli melko löyhässä suhteessa tietoisuuteen.
2: Tai sitten huomio siirtyy transhumanismiin ja tätä kautta "toiseen suuntaan", eli siihen että missä kohden ihminen voi muuttaa itsensä koneeksi menettämättä tietoisuuttaan. Tällöin puhutaan joko kyborgeista ja androideista tai sitten vaihtoehtoisesti ns. mind uploadingiin, oman tietoisen mielen lataamiseen tietokoneelle.

Mutta vaikka olenkin tietoisuusfiksoitunut, nämä sovelluksetkin ovat jonkinlaisia harhautuksia. Niissä ei oikeastaan puhuta tietoisuudesta ja siitä mitä se on, vaan jostain muusta joka on kytköksissä tietoisuuteen. Siksi ajattelin purkaa hieman joitain ajatuksiani. (Etenkin kun olen varsin ahkerasti ottanut kantaa noihin erilaisiin "sivupolkuihin". Ihan siksi että ne ovat tärkeitä ja kiinnostavia.)

Itse pidän Turingin testiä kiinnostavana haasteena joka ei mitä luultavimmin ole mahdoton edes nykyteknologialle. Ja samalla se on melko nähdäkseni "herttisen yhdentekevä" tietoisuuden kannalta. Tämän eron kuvaamiseksi voidaan katsoa aikaisempi kirjoitukseni, jossa korostin miten etologia ja eläimet ovat kenties tietoisuuden kannalta paljon relevantimpi kuin shakkipeli. Toki shakinpeluukyky kertoo jotain tekoälyn tasosta. Mutta tietoisuuden kohdalla se ei ole niin keskeinen. Tämä kertautuu siihen, miten suhtaudun ns. filosofiseen zombieen. Määritelmissäni se on perimmiltään pseudo-ongelma. (Jos joku kysyy minulta miltä tuntuu olla filosofinen zombie, vastaan että brains. Tai jotain muuta yhtä "fiksua" ja "hassunhauskaa".) Kenties hieman yllättävää onkin se, että havainnointi-reagointi-homeostaasinäkemykseni (tietoisuus toimintakyvyn jatkamiseen keskittyvänä reseptori-termostaattina) tarkoittaa sitä että bakteeri on tietoisempi kuin ohjelma joka selviäisi Turingin testistä. Se tarkoittaa myös sitä hupsuna turhakkeeksi helposti mieltyvä "ultimaattikone" on minun kirjoissani "tietoisempi" kuin Turingin testistä selvinnyt algoritmi.

Arkikielelle näkemykseni tiivistyy siihen että tietoisuutta lähestytään liian logiikkakeskeisesti. Kuitenkin tietoisuudessa on kysymys reagoinnista ja tunteista. Näin käsien pystyyn laittaminen painaa tietoisuusasioissa enemmän kuin kyky laskea yhteen kompleksisia yhtälöitä.

Tämän ilmituonti toki latistaa itse ideaa, mutta sen ymmärtämisen avuksi voi olla hyödyllistä tiedostaa että en usko että tietokoneeseen ohjelmoitu kalkyyli voisi olla oikealla tavalla tietoinen kovinkaan helposti. Näen nimenomaan että tekoälyä saavutetaan toiselta puolelta. Liikkuvien erialisilla antureilla kulkevien robottien kautta. (Etenkin niiden joiden sisäisessä mallissa ratkotaan ristiriitoja kun yksi anturi sanoo yhtä ja toinen toista ja niiden välillä tehdään kompromisseja.) Tässä on toki oltava varovainen. Sillä riskinä on se, että päädytään "denialistiseen kuiluun". Mielenfilosofiassa tiedetään että emme perimmiltään voi tietää muuta kuin sen että olemme olemassa koska olemme itse tietoisia. Mutta meillä ei ole mitään tietä ulos solipsismista emmekä voi olla aivan ehdottoman varmoja siitä onko edes toisilla ihmisillä tietoisuutta. (Pidän tätä vain samanlaatuisena osoituksena kuin loogisen positivismin kohdalla kävi tieteenfilosofiassa. Ehdottomasti totta, mutta ei se tieteentekoa täysin estä. Kaikki vaan muuttuu enemmän rajanvetokysymyksiksi.) En siksi mene sille tielle jossa selitetään että ei ole yhtä tietoisuuden määritelmää josta kaikki olisivat samaa mieltä tai että emme voi todistaa että tietokonealgoritmi ei olisikin tietoinen. Tämänlaisia näkemyksiä on paljon. Sen sijaan heittäydyn röyhkeästi lähtökohtaani ja katson mihin suuntaan se vie.

Tunnenäkökulma korostaa että mehiläisen toiminta on kenties esitietoista loogisella tasolla, eli se ei sisällä reflektoivaa tietoisuutta. Mutta se on kuitenkin hitusen tietoista, koska siinä on reseptorisuhde jonka kautta mehiläinen muuttaa toimintaansa. Siksi on vaikeaa nähdä että liiskattu mehiläinen maassa kituessaan vain toteuttaisi jotain mutkikasta refleksitanssia. (Paitsi siinä mielessä että brains.) Mehiläisen tietoisuus on käytännössä aivan varmasti erilaista kuin ihmisen, ja luultavasti ihmisellä on myös enemmän tietoisuutta kuin mehiläisellä. Mutta toisin kuin ohjelmoitu keskustelubotti, mehiläisellä on jonkinlainen tietoisuus. (Niihin on siis järjellistä kohdistaa sääliä. Koneisiin voi niihinkin kohdistaa sääliä mutta se on järjetöntä sääliä, toki inhimillistä on antropomorfisoida koneita.)

Tätä kautta esitän että periaatteessa tietokonealgoritmin saa tietoiseksi kun sen laittaa reagoimaan ympäristöön. Digikamerat jotka johtavat tietokoneen homeostaasihakuisuuteen tekevät siitä selviytymisrobotin jolla on hyvin alkeellinen tietoisuus. Ja väitän että tämänlaisten toimintojen lisääminen muuttaa oleellisesti sitä tapaa jolla tämä tietokone on olemassa. Joten tätä kautta elämän piirteet myös ulkoisesti tulevat väkisin ikään kuin kaupantekijäisinä. Viimeistään siinä vaiheessa kun tietokoneeseen asetetaan antureita jotka mittaavat sitä toimivatko muut sen anturit oikein, ollaan saavuttamassa jonkinlaista sisäistä ymmärrystä joka viimeistään avaa polut "aidolle, joskin äärimmäisen alkeelliselle, tietoisuudelle". Tätä kautta syntyy syvä yhteys ulkoisen ja sisäisen havainnoinnin ja näihin havaintoihin reagoimisen kautta. Turingin testi yrittää matkia reagointia. Mutta siinä ei ole tietokoneen omaa tilaa mittaavia "sisäisiä reseptoreja". Ja niin kauan kuin yksikin puuttuu, minä en pidä sitä minkäänlaisena tietoisuutena. Sen jälkeen alkaakin sitten creepy. Ihan jo nykyteknologialla.

Kuin Gandalf, yksi harvoista - eli Forer -efektiä Jungin tapaan

Olen liittänyt oheen kuvan, joka on melko levinnyt meemi. Siitä tekee vitsin oivallus että persoonallisuustesti johon sillä viitataan ei luokittele tuloksia onnistuminen-epäonnistuminen -asteikolla. MBTI:n ideana on juuri ollut se, että erilaisia "profiileja" tarvitaan erilaisissa tehtävissä. Näin työkalu on enemmän ajattelutavan ja sosiaalisuuden analyysiä jota voi käyttää itsereflektion apuvälineenä ja suunnitellessa uraa ja vastaavaa.

Jatkovitsi on sitten siinä, että jokainen joka tekee MBTI -testin ja ottaa tämän vakavasti todellakin fail. Jos jokin asia vie minun silmissä uskottavuutta on se, että henkilö paitsi tekee MBTI -testin, niin myös tekee tuloksesta jotenkin relevantin, tärkeän ja suuren ja kuvaavana asian. Ilkeästi voisi sanoa että MBTI -testin kohdalla on MBTI -kulttilaisia jotka ovat, kuten aikaisemmin argumentoin, "hσlmσläisiä".

Kritiikin diagnosoiminen sen kumoamisen sijaan.

MBTI -teeman kritisointi on tietyssä määrin ärsyttävää. Syynä on se, että testi toimii .. siis siinä mielessä että se toimii hieman paremmin kuin horoskoopit. Se ei kuitenkaan ole erityislaatuisen hyvä. Mutta se on erityisen suosittu. Ja tämä tekee siitä "yliarvostetun". Joka on minun silmissäni hyvin paha asia. Asia joka menestyy muodikkuuden eikä asiasisältönsä avulla. Kritisoijan rooli tässä kohden on ärsyttävää

Eräs toistuva temppu nimittäin on se, että MBTI -kritiikissä luokittelua puolustava ei vastaa kritiikkiin vaan sen sijaan käsittelee kriitikkoa MBTI -luokittelulla ja tästä tehdään ikään kuin argumentinkorvike. Esimerkiksi minun on kerrottu olevan INTJ. Ja että tämä kertoo että olen ajatteleva ihminen joka menee tieteen pariin ja on sieltä tuleva tuomitsemaan. Ja sitten tämä profiili kertoo, että testi kertoo jotain todellista ja oleellista ihmisistä. Temppu muistuttaa sitä mitä Hamilo "Älkää säätäkö päätänne" -kirjassaan kuvasi psykoanalyysin kritiikin kohdalla ; Siinäkin tyypillistä on että kritiikki nihiloidaan siten että ennustetaan että kriitikoita tulee ja selitetään heille jokin psykoanalyyttinen ongelma.

Soveltaminen esim. työasioissa

Asiaa ei tietysti auta se, että MBTI:tä käytetään usein apuna jossain jossa nähdäkseni pitäisi mitata saavutuksia ja osaamista. Nimittäin työpaikan haussa ja suunnittelussa. Tällöin henkenä on itse asiassa sama mistä valittelin lahjakkuusfiksaatioitumisen kohdalla. ; Ihmiset arvostavat lahjakkuutta ja sekoittavat tämän helposti osaamiseen. Lahjakkuus on kuitenkin lähinnä potentiaalia hankkia taito ja siksi itse osaamisen korrelaatti, jos sekään. Osaaminen on sitten ihan toinen asia.

Mutta ainakin itse haluan mieluummin osaavan ihmisen kuin älykkään ihmisen. Sillä en minä oikeasti olisi palkkaamassa potentiaalia vaan tyyppiä joka aktualisoi tiettyjä piirteitä. Itse asiassa tilanne on enemmänkin niin että jos joku on älykäs ja lahjaton, se olisi minulle työhönpalkkaajana varoitusmerkki. Sillä eihän ihminen ole kiinnostunut asiasta jos hänellä olisi kykyjä hankkia taitoja mutta ei ole kuitenkaan tullut hankkineeksi niitä. Noin karkeasti : Haluan osaajan enkä jotakuta jolla on älykkyysosamäärä jolla kenties voisi joskus hankkia sen taidon. Ja uskon että aika moni muukin.

Näin MBTI -testissä on elementti soveltamispuolella joka ei ole välttämättä puute itse testin huonoudessa. Ja ne pitäisi käsitellä erikseen. Testin hyvyys ei ole vielä tae siitä että mikä tahansa sovellus olisi erinomainen. (Tai kuten asian tiivistäisin "MBTI measures preferences, not personality traits.") Ja tämä ongelma menee vielä pahemmaksi jos kouluttajien sijasta kysymys on tavallisista ihmisistä jotka tavallaan vain käyttävät MBTI -termejä.

MBTI joka ei ole edes MBTI:tä, kunhan käyttää samoja sanoja.

MBTI -kritiikissä on hyvä huomata että usein metodin lisäksi on syytä katsoa sitä muoti-ilmiönä. Tällöin on puhuttava MBTI -kulttilaisista. Ihmisistä jotka käyttävät sen termistöä ja intoilevat sillä ikään kuin arkijärjen voimalla. Jos MBTI kouluttaja olisikin hyvä spesialisti ei se takaa että tämä kohkaaminen olisi mitenkään laadukasta tai pätevää. Ja nähdäkseni iso tarve koko MBTI -kuplassa on juuri se, minkälainen lieveilmiöpiiri aiheen reunamilla pyörii.

Ottaisin tästä esimerkiksi Takkiraudan  tuoreen listauksen jossa saa testata sadan kysymyksen kautta sitä onko INTJ.

Tämä on siitä erikoinen, että se ei ole kovin neutraali. "Sinulla on hyvin vahvat ja perusteelliset periaatteet, jotka juontuvat laajasta maailmankuvastasi." kuvaa että vaihtoehto on jotenkin huono. Samoin "Bulls*itin-sietokykysi on hyvin alhainen" Ihmisiä ja heidän valintojaan ohjataan tunnetusti käsitteiden konnotaatioilla. Takkiraudan listaus onkin itse asiassa Forer -efektin maksimoivaa. Forer -efektissä ihmiset tunnistavat itsensä satunnaisista kuvailujonoista. Ja tässä on huomattu että jos kuvaukset ovat positiivisia, yhteyksiä huomataan enemmän kuin muutoin. Takkiraudan tekemä listaus ei siis itse asiassa ole enää edes MBTI -testin mukainen vaan se kuvastaa pikemminkin sitä miten sen ideasta on itse asiassa luovuttu ja miten mahdollisimman monen tuloksia ohjataan kohti sitä että he kokevat olevansa INTJ -profiilia. Itse MBTI -testissä ei ole voittajia ja häviäjiä samalla tavalla. Mutta Takkiraudalla konnotaatiot värittävät että vaihtoehtoina on "helposti huijattava hölmö" ja "suppeamaailmankuvallinen ääliö".

Ja vaikka tämä olisi tottakin, niin ihmiset eivät tunnista itseään tämänlaisista. Jokainen psykologiaan tutustunut tietää että Lake wobegon effect on todellinen. Nyrkkisääntönä on että 80% kokee olevansa keskivertoa parempi. Ja tämän vuoksi mielipidetutkimuksissa - tai markkinatutkimuksessa jolla alalla itse satun työskentelemään - otetaan kysymysten sanavalinnat huomioon. Tutkimuksen tuloksia kun voi ohjailla sanavalinnoilla.

Annie Murphy Paul on kuvastanut teoksessaan "The Cult of Personality Testing" että persoonallisuustestien kohdalla ongelmana on se, että MBTI on sitonut itseensä muodikkuutensa vuoksi uskottavuutta. Behavioral economicsista tunnettu ns. Sunk Cost -effect vaikuttaa ; Kun ihminen on panostanut johonkin hän ei luovu siitä vaan luottaa siihen. Siksi se, että joku on kouluttanut itsensä MBTI -kouluttajaksi johtaa siihen että hänen on vaikea pitää sitä epäluotettavana. Ja pahin ongelma ei ole testaajissa vaan asiakkaissa. Moni käy testissä ja maksaa siitä. Ja sen lisäksi ongelmaa lisää juuri se mitä Takkirauta itse asiassa toiminnassaan demonstroi. Heillä persoonallisyystyyppeihin liittyy jotain jota MBTI -testiin itseensä ei liity. Se, että joku tietty persoonallisuustyyppi nostetaan ihanteeksi. Voi olla että se on joku taiteellinen tai jokin älyllinen tai tieteelliseksi koettu. "Those who love type have been seduced by an image of their own ideal self." Ja kun testi sitten rapsuttaa tätä - testihän nojaa itsetuntemukseen joka on lake wobegon effectin kautta herkkä siihen että itse aletaan heijastamaan tätä ihannetyyppiä.

Ja sitten sitä eletään jo sellaisessa maaillmassa jossa MBTI -testi tarjoaa keinon nostaa omaa häntää ja tarjota testituloksena failia ihannemallista poikkeaville. Esittämässä jotain sellaista upeaa että ilman meitä INTJ -ihmisiä maailma olisi hieman vähemmän organisoitunut, hieman tehottomampi, hieman tärkeilevämpi ja pöyhkeämpi - ja siinä olisi paljon enemmän pahuutta. Ja me INTJ- tyypit tiedämme sen. Me todella, todella tiedämme sen. Olemme kuin Gandalf eli yksi harvoista. Emmekä mieti sitä miksi 50% ihmisistä saa testistä eri tuloksen jos he tekevät sen viikon välein. Emme vaikka kriittinen epäily ja epäilyn epäily ja syvä ajattelu ja varmistaminen ovatkin huoellisen INTJ:n sankaripiirteitä. Testin reliabiliteettiongelmat voivat mennä hiiteen sillä tässä ollaan erityislaatuisia superhienoja lumihiutaleita jotka eivät kestä p**kanjauhantaa.

Hieman asiallisempi kohta.

Olen itsekin maininnut siitä että MBTI -luokittelun suurin ongelma on siinä että se on dikotominen ja luokitteleva. Tämä on ehdottomasti hyvä mainita. Mutta se myös johtaa helposti väärinkäsitykseen. Osa nimittäin ajattelee että kaikki luokitukset olisivat jotenkin huonoja. Että ei saa pistää kaksiarvoiseen maailmaan. Minä heitän tuollaisella postmodernismilla vesilintua.

Takkiraudan sadan listauksen kohdalla kommentoinut "Jaska Brown" on tässä kohden hyvällä linjalla sanoessaan että "Jos joku väittää, että Myers-Briggs on kuraa joko-tai -luokittelun takia, hän ei ole ymmärtänyt luokittelusta yhtään mitään." Nähdäkseni luokittelu voi olla kahteen suuntaan luokittelevaa. Ja MBTI on jotain joka esitetään prosentteina. Näin ollen voisi olla aivan perusteltua vaikka esimerkiksi intuitiivisuus noudattaisi kellokäyrää. Toki luokittelu tällä tavalla toimisi erityisen hyvin jos jakaumat olisivat "kapeita keskeltä" eli ihmiset ajautuisivat helposti kauas muista lokeroista. Mutta kun tulos koostuu useista kysymyksistä niistä voitaisiin tehdä jatkumo. Ja näin ollen kellokäyrämäinen jakauma ei ole kumous. Se on hidaste.

Sen sijaan se on virheellinen siksi että sen käsittelemät asiat eivät ole jatkumoita. Intuitiivisesti ne luultavasti ovat jatkumoita. Joku ajattelee että ihminen joko on ulospäinsuuntautunut tai sisäänpäinsuuntautunut. Ja että näiden välillä olisi nollasummapeli. Eli kun yhtä ottaa lisää joutuu vastaparia ottamaan pois. Ja MBTI toimii juuri ajatuksella että "introvert is not extravert" ja "if you are intuiting you are not sensing". Ja kenties näkyvin on ajatus siitä että tunteet ja järki olisivat yhteensopimattomia. "thinking vs. feeling". MBTI -luokittelu nojaa siihen että kaikki näkemykset ovat vastinpareja joiden välillä on nollasummapeli. ; Ja tottakai Takkiraudan blogi kuvastaa tätä hienosti. Esimerkiksi järjen ja tunteen välinen kaava toiimii "Jos olet nainen, sinua luullaan usein mieheksi. Jos olet mies, sinua luullaan usein robotiksi."

Tämä asenne on jotain jota voisi kutsua "skeptikon kiroukseksi". Eli ajatellaan että skeptikko olisi jotenkin klassinen tunteitaan kurissa pitävä. Ja toisaalta jos sitten räyhää skeptikkona moni ajattelee että nyt ei skientisti ole skientisti kun on väärä reaktiotapa. Syynä on se, että tunteet ja järki nähdään jatkumoksi. Eli toista lisää on toista pois. Monen intuition mukaan näin on. Mutta sitten onkin hyvä huomata että se, mitä tutkimukset nimenomaan näyttävät aiheesta onkin se, että tosiasiassa tunteet ja järki eivät ole ristiriidassa. Ne korreloivat keskenään ; Ihmiset joilla on kyky ajatella rationaalisesti ovat usein parempia myös tunteiden tunnistamisessa ja kontrolloimisessa. Jos järki ja tunteet olisivat toisistaan riippumattomia, MBTI olisi ongelmissa. Mutta tämä on vielä pahempi. Sillä "Jos A ja B korreloivat" ja sitten kysytään "A vai B" saadaan aikaan syviä ongelmia. Tutkimukset näyttävät että jos pidät datasta, voit pitää myös ihmisistä. Ja jos kyseessä ei ole jatkumo, nollasummaista luokittelusuhdetta ei ole perusteltua käyttää.

On kuitenkin ymmärrettävää miksi "Jaska Brown" esittää asiaa näin. Sillä teoriassa se voisi olla jatkumo. Ongelma ei ole siinä että metodi ei jossain todellisuudessa voisi tehdä. - "Jaska Brown" itse asiassa tietämäni mukaan hallitsee kyllä tilastollisten yhteyksien matematiikan hyvin. - Ongelma on se, että tietomme psykologiasta kertoo että tuota tapaa ei voi käyttää tässä tilanteessa joka maailmassamme vallitsee. Metodi toimii muualla ja se toimisi toisin reunaehdoin tässä kysymyksessä. Mutta reunaehdot vain eivät ole toisenlaisia.

Lisäksi testissä on asia joka on tavallaan tyystin ohitettu. Se on nimittäin se, että ihmiset voivat toimia erikoisilla tavoilla stressiprofiilinsa vuoksi. Esimerkiksi itselläni on taipumuksia ylilyönteihin jotka vaikuttavat olevan vahvasti ristiriidassa yleisen persoonani kanssa. Ja tämä ylilyöntitaipumus pakottaa minua vastaamaan MBTI -testin kysymyksiin spontaaniutta lisäten. Sillä se on hyvin rajatussa tietyssä kontekstissa kenties leimallisin piirre. Se kuitenkin kertoo melko vähän siitä muusta tilanteesta. Tämä asia tuli vahvasti tarpeeseen armeijassa. Siellä kun tarvitaan ylianalysoijia. Mutta ei minunlaisiani jotka stressitilanteissa vetävät PTSD -putikan kaakkoon ja lähtevät tekemään spontaaneita paniikkiratkaisuja emootiopäissään. Tämä tarkoittaa sitä että vähintään yhden lisäelementin lisääminen MBTI -testiin olisi hyvin tarpeen jotta omalla kohdallani saataisiin irti tärkeitä oikeanlaisia tuloksia jotka ovat tärkeitä nimenomaan työnvalintaratkaisuiden kanssa.

Loppukaneetti:

Jos ajattelet, että "Olet tutkijaluonne. Haluat löytää ja keksiä uusia asioita ja tuoda tietoa esiin." Ja jos olet sitä mieltä että "Kyseenalaistat viralliset totuudet. Osaat epäillä, ja osaat epäillä myös epäilyä itseään." ja näet että "Asia, joka saa sinut pahimmin suuttumaan, on p*skantärkeys yhdistyneenä epäpätevyyteen." mutta sitten kuitenkin 100 -kohtaisen vahvasti väritetyillä kohdilla väritetyn MBTI -luokittelu listan viimeisellä kohdalla tunnustat myös, että "Jaksoit lukea tänne saakka, ja nyökkäilit joka kohdassa salaa hymyillen." olet (a) joko kusettanut itseäsi tai muita ja sen vuoksi rastinut keskenään ristiriitaisia kohtia (b) tai et ymmärrä juuri mitään psykologiasta eikä sinulla tätä kautta ole ollut tutkijanasennetta ja sen kautta tietoa jolla tehdä päätelmiä aiheesta, joka kyllä indikoi että sinun luultavasti pitäisi olla kohdassa (a).

Skeptismi "järjen omatuntona"

Sivusin aiemmin omaatatuntoa koskevaa filosofiaa ja siihen liittyviä filosofisia perinteitä. Sen perusytimessä oli Heideggerin ajatus siitä, että hyvä omatunto on vain moraalista ylemmyydentunnetta, ja että aito omatunto on enemmänkin huonoa omaatuntoa. Omatunto on velvoite. Ja ihminen on samanaikaisesti tietoinen velvollisuudesta että kuitenkin äärellinen ja epäonnistuva. Ihminen tulee prosessissa enemmän tai vähemmän syylliseksi. ; Voidaan itse asiassa nähdä että skeptismi on ajattelulle ja tietämiselle samaa mitä tämän tyyppinen omatunto on tunteille ja etiikalle. Tässä kohden voidaan korostaa huonon omantunnon sankaroivaa vaikutusta ; Nietzsche joka korosti onnellisuuden ja kärsimyksen yhteyttä, voisi korostaa että tiedollinen epävarmuus on kuin omatunnon kolkutuskin. Kenties sairaus, mutta sairus vain samassa mielessä kuin raskaus on sairaus. Eli jos se ei anna täysissä voimissa olemisen kokemusta, niin se kuitenkin on ennen kaikkea luova tila. Ja kunnon übermench tietysti tavoittelee luovuutta.

Molemmissa ihmisen perustila tuntuu olevan huonoon suuntaan. Omatunto on argumentatiivisesti usein lähinnä oikeutus sille mitä on tullut tehdyksi tai mitä kannattaa. Tämä on korostetusti juuri sitä "hyvää omaatuntoa". Samoin argumentaatiossa ongelmana on oma maailmankuva ja sen mukanaantuomat silmälasit. Niissä asiat assimiloidaan ja tulkitaan itselle mieluisiksi. Molempien kohdalla asiat ovatkin usein yhteennivoutuneita. Sekä hyvä omatunto että oikea maailmankuva tuovat itsetuntoa. Ja tätä kautta ihmiset palkitsevat itseään tavalla joka johtaa "positiiviseen takaisinkytkentään" ; Ihminen oppii tulkitsemaan asioita itselleen parhain päin ja on entistä kannustuneempi ja vakuuttuneempi muiden vääryyksistä. Tämä onkin hyvä muistutus siitä että en pidä crankeja tyhminä, pikemminkin päin vastoin ; He ovat erittäin fiksuja keksimään älyllisiä puolivoltteja ollakseen oikeassa. Kunnon pseudotieteeseen hurahtanut on hyvin sitoutunut ja asiaansa uponnut. Tämä riski on oleellinen.

Jos omantunnon kolkuttelu on huonoa omaatuntoa ja tämä johtaa Lutherin kokemaan "ahdistukseen etiikassa ja omassatunnossa". Lutherilla synnintunto oli ahdistava, itsetuntoa rapistava tila, jotain joka korostaa omaa huonoutta. Tässä kohden ei tarvitse kuin muistaa se, että tiedon puolella on hyvinkin analoginen tunnetila. Mmaailmankuvan järkkymisessä on kysymys enemmästä kuin epätäydellisyydestä ja mahdollisuudesta oppia. Sillä väärässä oleminen, psykologisesti aivan tunnetusti, johtaa väärässäolosta enemmänkin tyrmistyneeseen ja oman rajallisuuden kiistävään shokeeraantumiseen, kognitiivinen dissonanssi on ahdistus ja assimilaatio, maailmankuvallisen kuoren vahvistaminen, parannus oireeseen mutta ei sairauteen. ; Eli aivan kuten hyvän omantunnon vallassa pullisteleva ei huomaa moralisoivansa ja olevansa tuomari-hyökkääjä, vaan luulee olevansa vain moraalisesti närkästynyt oikeassaolija, on maailmankuvaansa julistava ihminenkin oleellisesti samanlaisen "fiksummuudenkokemuksen" vallassa.

Tämänlainen egoismi ja siihen liittyvän itsetunnon rapsutelu on ajallemme tyypillistä, ja nähdäkseni jos se on ihmisilel tyypillinen ongelma, koulutusjärjestelmämme käytännössä tekee kaikkensa jotta se vahvistuisi entisestään. ; Eikä tämä "fiksummuudenkokemus" rehellisesti sanoen ole esimerkiksi itselleni ollenkaan vieras tila. ; Samoin kuin kristillisen teologian maailmassa jokainen on syntinen, tieteenfilosofia opettaa että jokaisessa tieteellisessä teoriassa on pakosti edes jonkinlainen aukko. Täyttä objektiivisuutta ei voida saavuttaa. Ihminen voi toki pyrkiä moraaliin ja tietoon, ja onnistua jossain määrin.

Ja vaika skeptikoita pidetään kylminä ja kovina ja tylsinä - osittain koska he viestivät mielellään denotaatioin ja välttävät konnotaatiopohjaista viestintää - heidät voidaan liittää tietoteorian Giordano Brunon omantuntomallin vastineiksi. Brunon mallissa ytimessä oli kiintymys universumiin ja heittäytyminen sen lumoihin. Jos omantunnon rooli tässä on osallisuus, niin aivan vastaavaa ajattelua löytyy taatusti vaikkapa Dawkinsin skientismi-innostuneesta "The Magic of Reality" -kirjasta. Bruno tosin korosti että ihmisen elämässä ihmisen osallisuus tarkoittaa väistämättä traagisia seurauksia, koska ihmisen luovuus ja mielikuvitus ovat rajallisia ja joskus tuhoisiakin. Dawkinsilta näitä tuhon ja turmelluksen sävyjä on vaikeampi löytää. Kenties pitäisi.

Sillä tieteellä on riskinä eettisellä tasolla ; On aivan selvästi se, että tiede on tietoa eikä itsessään eettistä. Soveltaminen on aina myös eettinen aktio. Kun tiedemies kehittää ydinpommin, hän käyttää taatusti tehokasta välinettä, tiedettä. Ja juuri tämä tehokkuus tekee siitä myös vaarallisen ja mietittävän. Siinä missä joku Jumalallinen rukousparannus on tehotonta, ja sen kohdalla voidaan valtaosa eettisistä ongelmista ohittaa juuri sen roskaisuuden takia kysyen että "what's the harm". Itse asiassa koska ongelmat ovat lähinnä sitä että jätetään tehokas keino käyttämättä, eli jopa haitat on sidottuja tieteen soveltamisen etiikkaan! Tällöinkin merkitys syntyy tehokkuuden ja toimivuuden kautta ja merkitys rukousparannuksessa tulee vain sitä kautta että se imee loisen tavoin merkitystä tieteen toimivuudesta. ; Ilman sairauksien hoitoa koskevia vaihtoehtoja sillä ei olisi väliä käytetäänkö tehotonta metodia vai ei käytetä. Mikään ei muuttuisi. Ja jos analogiamme tieteen ja etiikan välillä viedään loppuun asti löytyy analoginen ongelma myös tiedon puolella. Esimerkiksi tutkimusohjelman hedelmällisyyttä korostavat tieteenfilosofian teoriat ovat tässä kohden erinomaisia muistutuksia siitä, että tehottomiin ja tietoa tuottamattomiin tutkimusohjelmiin panostaminen - vain siksi että se hieroo jotain maailmankuvaa sofistikoituneemmaksi - tuo tiedollisia ongelmia "mutkan takaa". Ei siksi että tämä säätäminen itsessään olisi haitallista, vaan siksi että se parempi vaihtoehto jää toteutumatta.

Loogisten ihmisten ärsyttäminen

"Business Insider" vastasi lukijan pyyntöön. Siinä joku kyseli hyviä keinoja älykkäiden ihmisten ärsyttämiseen. Itse pyyntö ei ihmetytä. Sillä vaikka nykyään selitetään monesti että tieteellisellä naturalismilla olisi jonkinlainen ylivalta, niin tosiasiassa esimerkiksi skepsis on pikkupuuhastelua verrattuna ihan mihin tahansa. Järki ei ole vallinnut minään historiallisena aikana - ei varsinkaan Ranskan vallankumouksessa tai Stalinin Neuvostoliitossa - eikä se vallitse nykyäänkään.

Siksi erittäin moni on kannustunut siihen että "kylmiä ja kovia naturalisteja" vähän rangaistaan ja ärsytetään. Näin ne voidaan irrottaa kaksijakoisesta logiikasta kohti hyvää ranskalaisen filosofian humaania otetta ja avoimeksi taikauskolle ja uskonnoille ja kääntymään sen kannattajaksi pois vääristä tiedeuskoisista mielipiteestään. Ja jotta he ovat positiivisia kaikille humpuukihuijareille jotka vain myyvät lempeyttä nimellisen isoa korvausta vastaan.

Keinot olivat varsin helppoja ; Ei tarvitse kuin päättää tunteillaan ja kutsua sitä intuitioksi, heittää mitä tahansa kuulemaansa ja luulemaansa ilman että antaa niille referenssin mistä asiantilan voi tarkistaa, käyttäytymällä huonosti, kirjoittamalla virheellisesti, olkiukottamalla toista, käyttää epäoleellisia auktoriteetteja oman kannan pönkittämisessä, sekoittaa korrelaation ja kausaation, selittämällä asiat henkilökohtaisten anekdoottien kautta, rakentamalla eifalsifioitavissa oleviin kritiikki-immunisoituja näkemyksiä. Ja kysymällä typerästi asetettuja kysymyksiä, retorisia kysymyksiä ja vääriä dikotomioita sisällään kantavia kysymyksiä. Ja keskittymällä retoriikkaan sisällön sijasta, eli keskittymällä siihen että voittaa sen sijaan että hakisi johtopäätöstä.

Ohjeet ovat tiivistetysti se, että ole huono ja kusipää. Tämä on helppo ohje jota moni kyllä osaa noudattaa ilman ohjeitakin. Mutta ymmärrän jos oma ymmärrys keskustelusuhteesta on niin omanapainen ja etääntynyt että yhteyttä ei osaa hakea itse vaan joutuu konsultoimaan. Kaikeasta huolimatta minulla on teille pieni ehdotus.

Talousarvioiden post hoc -selitykset ja yksilön seksikkyystaso

Klassisesti talousteoriassa on ajateltu että kuluttaja ja yrittäjäkin olisivat rationaalisia toimijoita. Tämä johtaa usein ns. post hoc -selityksiin ja ad hoc -selityksiin (suomeksi : Kaikenkarvaiseen venkoiluun). Eli jos jokin toiminta vaikuttaakin tyhmältä ja yritys ajautuu konkurssiin, voidaan selittää että yritys vaikutti aiemmin järkevältä. Tai huono kauppa vaikutti silloin rationaaliselta.

Ajatus kaupoista rationaalisena vastaa ihmisten arkikokemusta kaupankäynnistä ; Tehdyt ostokset perustellaan hyvin usein siten miten järkevä ja hyvä tämä ostos oli ollut. Kuitenkin esimerkiksi teinien ostopuuhia tarkastellessa on selvää että rationaalisuus on jälkikäteen päälleliimattua. Ja itse asiassa aikuisillakaan ei järjettömyyshankinnoista päästä eroon. 
Talousteorian kriisi ei ole siinä että se olisi lähtökohdiltaan ristiriitainen tai mahdoton. Se ei vain toteudu ihmisten kanssa ; Ihmisten toimintaa tarkkailemalla on havaittu että rationaalinen päätäntäteoria ei mitenkään erityisen usein toteudu yksittäisissä valinnoissa eikä oikein kuvaa muutenkaan taloutta. Tämän vuoksi kannatankin behavioral economicsia ; Esimerkiksi Arielyn psykologinen lähestymistapa pohjautuu siihen että tutkitaan miten ihmiset käyttäytyvät sen sijaan että oletettaisiin minkälaisia ihmiset ovat ja sen jälkeen päätellään miten he kuluttavat.

Ostot eivät ole ehkä aivan dramaattisen huonoja, ne ovat enemmänkin lyhytjänteisiä.

Ostamisen kohdalla on sama kuin muuallakin missä ihminen kehuskelee älyllään. Huhut ovat vahvasti liioiteltuja. ; Ihminen ei ole rationaalinen olento. (Tai on, mutta niin harvoin että tästä ei kannata hirveästi mainostella.) Kahneman kuvaa tätä aivojen valintaprosesseja tutkien siten että "nopea heuristiikka" on se joka toimii yleensä kohtuulliseti mutta sen tapana on tuottaa virheitä. Tämä on se tunnetason toiminto jolla yleensä toimimme. Älyllinen ja rationaalinen toiminta taas on harvinaisempaa. Näin ollen rationaalisia kauppojakin tehdään, mutta yllättävän harvoin. Siksi heräteostokset ja vastaavat virhekaupat ovat tavallisia. Intuitio ei siis suinkaan ole läpityhmä, se vain tekee enemmän virheitä. (Ja itse asiassa ennustettavilla tavoilla.)

Tämä voidaan liittää karkeasti Eaglemanin esittämään nyrkkisääntöön jossa lyhyen jänteen tunneperustan toiminta voi johtaa pitkäjänteisiin ongelmiin. Hedonismin ongelma on se, että se on lyhytjänteisyydessään kivaa mutta se helposti tuottaa pitkän tähtäimen ongelmia. ; Ihminen joutuukin usein tekemään Odysseus -sopimuksia, eli tehdä lyhytjänteisen toiminnan estäviä jarruja elämäänsä, juuri sen vuoksi että hetken houkutus voisi muuten pilata asioita.

Tämä on tietysti siitä mielenkiintoista että sen voi liittää hyvin vahvasti Laasasen markkina-arvoteoriaan. Se kun toimii sillä perustein että tehdään ikään kuin kauppaa. Laasanen itse selkeästi usko molempiin ja näkee niiden yhteyden. Kommenteista kun selviää että kun häneltä kysytään "Taloustieteilijät sortuvat helposti post hoc -tyyliseen selittämiseen. Kaikki ilmiöt saadaan sopimaan teoriaan, kun rationaalisuus ja hyöty määritellään tarpeeksi laveasti: "Ahaa, hän löi itseään. No, hänellä on kipupreferenssi." "Ai, se yritys meni nurin? No, se oli hyvä sijoitus _silloin_." hän vastaa "No, tuo on juuri subjektiivisen hyödyn etsimisen idea, eli lähtökohta on tautologisesti tosi. Ts. "Nainen valitsi väkivaltaisen rentun, joka oli naiselle subjektiivisesti paras valinta". Teorioissa on aina joitakin kyseenalaistamattomia lähtökohtaisia oletuksia, jotka eivät ole teorian tarjoama selitys, vaan pelkkä lähtökohta niiden rakenteiden selittämiseen, jotka ovat subjektiivisten valintojen seuraus."

Tästä voi päätellä että hänelle ne ovat yksi ja sama asia. Itse kuitenkin näkisin että klassinen rationaalisen kaupantekijän teoria on paljon pahemmin virheellinen kuin seksuaalivalintaan liitetty markkina-arvo. Syynä on se, että vaistotoiminta on yleensä ottaen sellaista, että niiden osuus tietoisuudessamme on yllättävän pieni. Eaglemanin mukaan tilanne on niin että tietoisen prosessoinnin osa onkin näiden kohdalla usein vain luoda narraatio jälkikäteen. Näin ollen voidaan sanoa karkeasti että "pikaheuristiikan" eli intuitioiden ja tunteiden käyttö ei ole rationaalisen toiminnan tuotos vaan tunnetason tuotos.

Ja intuitio ei ollut tyhmä. Ja vaikka se olisi tyhmä, se on kuitenkin, kuten Ariely sanoisi, "predictably irrational". Toisin sanoen siinä on sääntö jota voidaan kuvantaa. Tässä kohden näkisinkin, että Laasasen ja hänen kriitikkojensa välillä on voimakas lähtökohtaero. Kriitikot perustavat asiat intuitioon. Laasanen taas on astetta psykologisemmalla asenteella. Kun kriitikko esittää että "En henkilökohtaisesti tunne yhtäkään naista, joka käyttäytyisi teorian mukaan. Naisia tunnen kuitenkin kohtalaisen määrän." hän vihjaa että hänen naiskaverinsa eivät kerro tämänlaisia motiiveja. Laasanen taas selittää että "Olin yhteydessä satoihin ja satoihin naisiin. Tein aloitteita kaiken tasoisille naisille, ykkösestä kymppiin. Aluillasta kohteena olivat kympit, loppuillasta ykköset. Jos naiset eivät olisi käyttäytyneet ma-teorian mukaan, niin olisin väistämättä onnistunut kauniimpien naisten iskennässä melko usein. Niin ei kuitenkaan koskaan (tai juuri koskaan) tapahtunut. Naiset tiesivät markkina-arvonsa digitaalisen tarkasti. Silloin harvoin kun minulle tehtiin aloite, aloitteen tekijät edustivat poikkeuksetta alemman markkina-arvon naisia. Nettideittailussa kauneimmat naiset eivät juuri koskaan vastanneet. Miten se on mahdollista, jos naiset eivät käyttäydy ma-teorian mukaan?" Tässä on selkeästi esillä se, miten vastapuoli nojaa tietoisiin ja tiedostettuihin intresseihin. Naiset eivät koe toimivansa markkina-arvoteorian mukaan. Heillä on toisenlainen ihanne ja näkemys omasta toiminnastaan Laasanen taas katsoo että ihanne ei käyttäytymisen tasolla toteudu. Eli havaittu käyttäytyminen ei osu teorian ihmsyydestä kanssa yhteen. Näin ollen onkin huomattava että vaikka Laasasen ajatus seksuaalisesta vallasta onkin vahvasti sidoksissa klassiseen talousteoriaan, se on "kunnon psykologisin silmin" oikeassa seksuaalivalinnan kohdalla täsmälleen samasta syystä miksi vastaavanlainen logiikka epäonnistuu talousteorian puolella.
1: Toki Laasasta vaivaa minun silmiini vähän turhan kova kyökkipsykologia, eli esimerkiksi se, että hän ei huomaa että hänen prosessointinsa jossa alussa haetaan tiukalla seulalla ja lopussa löyhällä linjalla, on prosessi joka itsessään on altis ns. systemattiselle virheelle. Jos esimerkiksi myös naiset tekevät niin, niin kenties ne jotka alkuillasta olisivat antaneet pakit olisivat nyt suostuneet. Toisaalta markkina-arvon analysointi on helposti subjektiivista, ja jos lähtee tietty skeema mielessään liikkeelle, vahvistusharha helposti johtaa siihen että jos nainen torjuu, se johtuu siitä että tämä tulkitaan markkina-arvoltaan vahvemmaksi. Ja jos ei, tämän markkina-arvo oletetaan pienemmäksi. Ilmiötä ei voi "vain ottaa huomioon" ja yrittää kalibroida mieltä oman mielen voimalla ; Tämä on yksi niistä syistä jonka vuoksi lääketieteen kokeissa tilanteita on kaksoissokkoutettu niin että tutkija ei tiedä testaako hän näytettä siltä osalta joka on saanut lääkettä vai lumeosiolaiselta.

Toisaalta Laasasen "kritiikki-vastaus" -blogaus paljastaa että tosiasiassa hänen teoriaansa voidaan kalibroida. Tosin kenties sellaisella tavalla jota Laasaselle ei ole tullut mieleen. Kun kritiikki sanoo "Tilanne on usein siis niin, että on naiselle jopa vaikeaa "naida alaspäin", kun suurempi osa miehistä kuitenkin tienaa naista enemmän." Laasanen sanoo "Ei ole, koska (1) huonosti ansaitsevia alhaisen statuksen miehiä on sinkkuina pilvin pimein ja (2) huonosti ansaitsevista alhaisen statuksen miehistä ei ole juuri ollenkaan kilpailua muiden naisten suunnalta."

Tässä kohden mieleen tulee väistämättä se, että molemmille tekisi hyvää lukea vaikkapa Ridleyn "Perimä - ihmisen historia 23 kappaleessa". Se nimittäin kiinnittää yhdessä luvussa huomiota siihen että tilastojen valossa naiset ja miehet katsovat eri ominaisuuksia. Nainen hakee miehessä rahaa, koulutusasemaa ja vastaavia. Miehille näissä ei ole vastaavaa vaikutusta. Sen sijaan esimerkiksi nuoruus ja ulkonäkö ratkaisevat miehillä; Kun naiset hakevat miehissä eri ominaisuuksia kuin miehet naisista, ei kukkaron tuijottaminen riitä. Lisäksi on hyvä havaita että valintakriteeri ei näy siinä miten naisten alkka eroaa miesten palkoista ihan sen takia että miehet (paitsi jos ovat homoseksuaaleja jotka ovat vähemmistö) eivät hae kumppanikseen toitsa miestä. Sen sijaan miehet valitsevat naisten joukosta. (Samoin naiset miesten suuntaan tietysti, attribuutit ovat vain erilaisia.) ~ Oikea vertailu näkyykin siten, että laitetaan kaikki miehet tilastoon jossa on esimerkiksi tulotaso. Ja arvoidaan sitten todennäköisyys jolla tietyn tulotason ihmiset menevät naimisiin. Jos prosenteissa on eroa, tämä asia vaikuttaa siihen miten todennäköisesti päädytään naimisiin. Esimerkiksi koulutetut miehet pääsevät Ridleyn esiin nostamien tilastojen valossa naimisiin hyvin paljon todennäköisemmin kuin kouluttamattomat miehet. Näin ollen naiset suosivat korkean koulutustason miehiä. Tämä ei ole mielipide vaan tilastotietoa. Samoin näkyy että nuoren naisen on helpompi päästä naimisiin - rikkailla miehillä ikä ei ole vastaava este kuin rikkailla naisilla. Nainen kun valitsee miesten parista.
1: Kenties tulotasoero lietsoo tätä, nainen väsyy köyhyyteen ja kompensoi tätä hankkimalla rikkaamman puolison. Kenties biologiassa valta ja siihen liittyvät piirteet koetaan naisista vaistomaisesti seksuaalisena. Valikointi tapahtuu joka tapauksessa. "Nature ja nurture" -debatti ratkaisee vain kysymyksen siitä miksi rikkailla miehillä on parempi aviotodennäköisyys eli markkina-arvo. Eikä se voi kritisoida sitä että eroja on.

Näkisinkin että Laasasen ongelmana on se, että hän on korostetusti humanisti. Hänen juttunsa saisivat ytyä jos hän hakisi voimia tutustumalla aiheeseen vaikak biologian kautta. Tässä Ridley ja Tammisalo voisivat toimia oivina tarkennusvirikkeinä. Talousteoria on nähdäkseni kätevä vertaus ja se jossain määrin helpottaa asian ymmärtämistä. Mutta se myös tuo väärinymmärryksiä ; Esimerkiksi juuri se että talousteorian rationaalinen ihmiskuva osoittautuu vääräksi voidaan kokea oleelliseksi kritiikiksi, kun humanisteilla huomio keskittyy ajattelutapaan eikä ajattelun kontekstiin. Itse sen sijaan en voi olla vetämättä eroon sitä että rationaalinen kaupankäynti tapahtuu ihmiselle poikkeuksellisella päättelypohjaisella rationaalisella päätöksenteolla. Kun taas seksuaalivalinta on nimenomaan intuitiivisen tunneheuristiikan käyttöä.   Laasasen näkemyksen piirteet kuten "Miesten arvokkaimmat seksuaaliset resurssit ovat sosiaalinen status, ulkonäkö, varallisuus, käyttäytymisen kyvyt romanttisten tunteiden herättämiseksi naisissa ja sitoutuminen." voidaan nähdä adaptiiviiksi piirteiksi ; Evoluutiivisesti oma kelpoisuus riippuu paitsi syntyvien jälkeläisten määrästä, niin pitkällä tähtäimellä myös lisääntymään pääsevien jälkeläisten ja "lisääntymään pääsevien lastenlasten" kanssa. Puolisonvalinta on tärkeää koska omat geenit saavat niiden avulla helposti lisäboostia tai riesakseen riippakiven. Siksi ei pidä ihmetellä että siihen liittyy valikoitnia. Eikä ole oikeastaan mikään ihme että se on vaistotoimintatasolle syväkoodattua. (En tässä väitä että kaikki seksuaalisuus on tälläistä. Mutta ei sitä ihastumista ainakaan järkeily selitä.) ~ Markkina-arvo ei siis johdu pelkästään naisten häijystä laskelmoinnista (ihminen ei ole rationaalinen kuin harvoin) vaan sama toiminta syntyy ovat siis samalla tavalla intuitiivisesti järkeviä kuin säpsähdys säikähtäessä ; Ne ovat "nopeita ja tarjovat kohtuullisen usein riittävän tehokkaan ratkaisun." Ne eivät ole tarkkoja ja joskus tulee tehtyä kömmähdyksiä. (Rationaalinen-irrationaalinen on hieman karkea. On parempi puhua nopeuden ja käyttökelpoisuuden suhteesta. Hidas heuristiikka järkeilee hitaasti mutta hyvin ; Nopea heuristiikka tarjoaa ripeän ja kohtuullisen ratkaisun.)

Kun mietitään avioeroprosentteja, ei voi olla miettimättä sitä, että jos syynä onkin se, että pikajärjestelmä tuottaa lyhyellä jänteellä hyviä ratkaisuja mutta pettää helposti pitkällä tähtäimellä. Toki avioliittoa voi puolustaa rationaalisen ja laskelmoivan ihmisen tarinalla selittäen että avioliitto oli silloin hyvä ratkaisu. (Venkoilu on helppoa, kun sen osaa. Ja sen me ihmiset kyllä osaamme.)