tiistai 18. marraskuuta 2014

"Uskotko että vaimosi rakastaa sinua?"

Hyvin usein uskovaisten parista kuulee ajatuksen siitä että tunteet olisivat mysteeri. Ja siksi jos esimerkiksi uskoo että vaimo rakastaa itseä uskoisi eiempiiriseen lausuntoon. Itseäni tämä ajatus ihmetyttää. Sillä tarkalleen ottaen voin tehdä empiirisiä mittalaitetestauksia. Esitän mittaustestin ja saan responssin. Periaatteessa vaimon käyttäytyminen on jotain joka voidaan testata aivokuvauksella. Ja tässä tunteista todella voidaan tehdä empiirisen tutkimuksen alaisia.
1: Jos joku sanoo että näissä pyydetään responssia, eli koehenkilö voi kertoa olevansa surullinen. Ja että tässä voidaan valehdella, voin muistuttaa että jos aivoja ärsytetään satunnaisesti tai jaetaan "kaksoissokkoutetun tapaan" eri ryhmiin joissa aivoja stimuloidaan tietyiltä alueilta tai laitteet eivät stimuloi mitään, voi olla että ihminen valehtelee. Mutta miten hän saa kaikki kohderyhmän jäsenet valehtelemaan samalla tavalla siten että se osuu aineistoon tietyllä tavalla vaikka he eivät tiedä ovatko he verrokkiryhmä vai eivät. Näin ollen ilmiö saadaan testauksen piiriin valehteluilmiönkin kiertävällä tavalla. Ilmiö on ainakin falsifioitavissa joten tätä kautta on perusteita uskoa että se olisi nimenomaan empiirinen kysymys.

Objektiivinen-subjektiivinen jaottelu on tässä kohden maailmankuvallinen ja uskovainen itse asiassa määrittelee vastapuolen näkemyksiä oman maailmankuvansa kautta. Ei vaimon tunteiden olettaminen ole mitään täysin eiempiiristä.
1: Ehkä tässäkin on jokin ajatus siitä että empirismi olisi loogista positivismia joka taas on naurettavaa. Sen valossa emme täysin varmasti tiedä että tiili putoaa kun pudotamme sen kymmenen kerroksen korkeudelta. Tetknisesti joo, mutta silti jos pudotan tämän tiilen jonkun päähän ei epäuskoselitystäni pidetä vilpittömän mielen mukaisena. "Skientismikritiikki" onkin tältä osin hyvin syvällisellä tasolla tapahtuvaa kategoriavirheilyä.

Ja kolmanneksi tunteita voidaan lähestyä monella tavalla. Moni ajattelee että tunteet määritellään ikään kuin oman henkilökohtaisen sisäisen phaneronin kautta. Ja että tämä olisi jakamaton. Joku voisi kuitenkin nähdä että tunteet ovat itse asiassa ilmaisua. Että vaimon tunteista puhuminen kertookin jollain tavalla hänen käytöksestään. (Kvalia ei kenties ole edes relevantti lähestymistapa.) Että rakkaus ei tarkoita ruokaa ja seksiä mutta että nämä ovat sen ilmenemismuotoja. Ja kun kaikki nämä ilmenemismuodot pienintäkin kulmakarvanräpäytystä ja neuronin stimuloitumista myöten otetaan pois, ei rakkaudesta jää jäljelle mitään. Eli hieman kuten vertauksen appelsiinin kanssa jossa appelsiinista poistetaan kaikki ominaisuudet joiden kautta se vaikuttaa maailman kanssa. On täysin mahdollista että kun jäljellä on massaton, väritön ja muodoton appelsiini ei ole jäljellä mitään "appelsiinin essentiaalista ydintä" vaan "ei mitään". Nämä maailmankuvalliset seikat ovat oleellisia kun mietitään onko vaimon tunteet empiirinen kysymys vai ei. Määrittelemällä asiat tietyllä tavalla voidaan tietysti aina sanoa että uskomus olisi eiempiirinen. Mutta ei ateisti tai skientisti silti näe näitä asioita eiempiirisinä. Ristiriita tulee siitä että heidän ajatuksensa ja käyttämänsä sanat määritellään uusiksi. Tätä strategiaa kutsutaan olkiukottamiseksi. Ja se on argumenttivirhelistoissa. Ja se on perusrakenteeltaan looginen argumentointivirhe. Kritiikki kohdistuu johonkin muuhun kuin mitä toinen sanoo, joten on väärin väittää sen koskevan sitä.

Mutta vaikka uskottaisiinkin että "rakkaus ilman todisteita on stalkerointia" niin on filosofisesti kiinnostavaa ottaa argumentti vakavasti. Koska se näyttää miten koherentti ja laadukas tämä argumentti on.

Jos olisikin perusteltua sanoa, että uskot johonkin jota et voi tieteellisesti osoittaa? Eikö tuo enimmilläänkin tarkoita sitä että ihmiset ovat hyvin laajaasti ja mahdollisesti lajinmukaisest idiootteja? Että empiria on kuin synnin karttamisen ideaali. Se, että jokainen kristitty on syntinen ei tarkoita että he eivät pyrkisi synnittömyyteen tai pitäisi tätä ihanteellisena. Samoin skientisti voi epäonnistua ja olla tyhmä. Mutta ei tämä tarkoita sitä että tämä empiirisyysperiaate olisi pakko hylätä.

Tämän lisäksi ei tämä tilanne ole mikään oikeutus vaikkapa teismille tai kristinuskolle. Se, että joku uskoo ilman todisteita niin eihän se todista että nyt kristinusko olisi järkevää ja hyvin perusteltua rationaalisen ihmisen toimintaa. Itse asiassa strategia on tu quoque -argumenttivirhe. Jossa "kun sinäkin teet tuon virheen niin ei se ole oikeasti virhe". Kyllä se voi olla. Ja tämänlaiset argumentit kuvioissa tarkoittavat että vaikka skientisti kenties tekee virheitä niin teisti osaa niitä aina tu quoquen verran pahentaa. Eli kukaan ei ole synnitön mutta jotkut ovat pahempia syntisäkkejä kuin toiset. Ja tämä vertailu on kenties ainut mitä meillä on. Ja että tähän seikkaan on syytä paneutua erityisen syvästi ja tarkasti.

Se, että jokin asia uskotaan yleisesti ilman empiirisiä todisteita ei ole myöskään todiste siitä että jokin toinen asia voitaisiin uskoa. Esimerkiksi jos joku ilman empiirisiä todisteita uskoo vaimonsa tunteita - vaikka tavalla jotka falsifioituvat kun aivokuvia ei oteta ja yksi päivä eukko vain heittää vaatteet pihalle ja kukkaruukulla päähän, ilman syytä vain siksi että kävit huorissa - niin ei se tarkoita että jokin uskomus jossa uskon että Kuningatar Elisabeth on liskoihminen joka hallitsee ihmiskuntaa HAARP -ajatushallintasäteillä olisi sekin järkevä oletus.

Ei tämän argumentin kohdalla voi oikeastaan tehdä muuta kuin kysyä. Sellaisia kysymyksiä kuin että "Mistä perseestä noita argumenttikliseitä oikein vedellään?" Tai jopa "Oletteko te jotain erityisen omalaatuisia käsilläiseisojia kaikki kun näyttää siltä että piereskelette suullanne?"

Ei kommentteja: