"Kannatatko tasa-arvoista peruskoulua" otti esille sen että tasa-arvoinen avioliittolaki on nimenä retorinen arvovalinta. Se esittelee kaavan jota se toistaa kolmeen kertaan ja jota se kutsuu argumentiksi joka kirvoittaa reaktioita "tasa-arvoista avioliittoa" vastaan:
"1. Otetaan jokin hyvä asia. Esimerkiksi peruskoulu.
2. Ehdotetaan siihen muutosta: siellä pitää pystyä suorittamaan myös ammattitutkinto.
3. Kutsutaan uutta konseptia nimellä ”tasa-arvoinen peruskoulu”.
4. Kysytään, ovatko ihmiset tasa-arvoisen peruskoulutuksen kannalla.
5. Huomattava osa on.
6. Muut kannattavat epätasa-arvoista peruskoulua ja ovat ihmisoikeuksien vastustajia."
Artikkeli on äärimmäisen postmoderni. Nimenomaan postmodernismin hengessä. Tosin se on samalla hyvin pinnallista postmodernismia. Kyseessä on semanttinen argumentti joka ei laikaan käsittele määritteitä ja niiden sisältöjä. Miksi voimme sanoa arvokeskustelussa mitäkin miksikin. Nähdäkseni tämä kysymys on oikeastikin tärkeä ja antaa humanistisille sanasaivartelijoille, retorikoille ja muille vastaaville tekotaiteellisille intellektuelleille merkitystä ja arvoa.
Argumentti on toki sovellettavissa klassiseen argumenttiin jossa korostetaan että nykyinen avioliittolaki on tasa-arvoinen koska siinä annetaan kaikille samat oikeudet. Jokainen mies voi mennä naimisiin kenen tahansa haluamansa naisen kanssa. Mutta kukaan mies ei saa mennä miehen kanssa naimisiin. Teknisesti tämä on samanarvoisuutta lain edessä ja tätä on mahdollista kutsua tasa-arvoikeksi. Tosin tässä logiikassa ei olisi väärin kutsua myös homoseksuaalien avioliittoa tasa-arvoiseksi, koska tässäkin laissa on niin että kaikilla on samat oikeudet. Lain muutoksen jälkeen lupa mennä naimisiin laajenee. Ihmisillä tulee eteen uusia oikeuksia ja valintoja. Mutta kaikki ovat tämän lain edessä tasa-arvoisia. Nimityksenä "tasa-arvoinen avioliittolaki" ei siis olisi tässä kulmassa ollenkaan virhe. Se olisi kenties hieman epäinformatiivinen mutta ei siinä mitään loogista virhettä ole.
Itse asiassa tehdään toki niin että siirretään keskustelu asiasta retoriikkaan. Että ei puhuta aiheesta vaan siitä käsittelevistä sanoista ja vallankäytöstä. Tässä teemana on tällöin postmodernien kulttuurirelativistien ajatus siitä että terminvalinnat ovat valtaa.
Tottakai olen minäkin - näin ei-postmodernina tyyppinä - sitä mieltä että kaikki käyttävät sävyttynyttä kieltä. Arvokeskustelu ja politiikka on termienvalintaa ja vallankäyttöä. Ei siinä objektiivisuudesta ole kysymys. Ei siitä edes tarvitse erikseen tulla kertomaan.
1: Moni toki väittää että tässä homojen avioliittoasiassa olisi kysymys biologiasta. Nämä ihmiset eivät ole kovin innoissaan jos minä selitän aivan samalla tavalla normatiivisesti että 21 trisomiasta kärsivät eivät ole ihmisiä koska heillä on eri määrä kromosomeja kuin ihmisillä yleensä. Ja ihmiset voivat yleensä lisääntyä toisen ihmisen kanssa. Ja että biologisen lajin määritelmän mukaan samaan lajiin kuuluvat voivat tuottaa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.
Tämä on toki jollain omituisella teknis-saivartelullisella tasolla totta mutta en minäkään tätä niele. Minusta tämä olisi silti viehättävää heittää jokaiselle sellaiselle joka tuntee 21 trisomisen, on kenties sellaisen vanhempi, ja joka sitten argumentoi homojen avioliittolakia vastaan koska he ovat määritelleet että perhe on jälkeläisentuottamista varten. (Eli jotka perimmiltään sanovat että katoliset ovat oikeassa, luultavasti myös kondomeista.)
On kenties tärkeintä tiedostaa lähinnä se että homoseksuaalien avioliitto tuskin on mitään "biologiaa". Siksi esimerkiksi kreationisti Mika Niikko joka ei demonstroidusti ymmärrä biologiasta mitään voi silti aivan perustellusti olla sitä mieltä mitä on. Sillä kysymys on aivan oikeasti arvovalinnoista. Etiikasta. Ja tämä ala ei välttämättä ole lainkaan objektiivista. (Tosin aika monien mielestä on. Esimerkiksi ateisti Sam Harriksen mukaan on. Puhumatta kovin monesta kristitystä.)
Kysymys on siitä mikä on analogista ja mikä ei. Tätä voidaan katsoa seuraavien esimerkkien kautta:
* Segregaatiossa kyse oli siitä että rotu määräsi hyvin paljon. Oikeudet olivat hyvin tasa-arvoisia. Oli lupa mennä naimisiin omanrotuisen kanssa. Tätä pidetään nykyisin yleisesti aika oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon ideaalien mukaisena. Segregaatio oli rajoittava ja rasistinen laki. Oli aivan oikein sanoa että toinen puoli oli "tasa-arvoisuuden" ja toinen vain "samalakisuuden puolella". Ja että jälkimmäiset olivat joko rasisteja tai rasistinmielisiä. On itse asiassa hyvinkin oikein kutsua heitä ihmisoikeuksien vastustajiksi. Jälkipolvet ovat siis tuominneet tämän mielipiteen joka oli aikanaan - eikä niin kauan aikaa sitten - itse asiassa hyvin suosittu.
* Toisaalta jos saa mennä naimisiin oman veljen tai sisaren kanssa niin aukeaa siinäkin oikeudet.
Molemmilla on tämänkin jälkeen samat oikeudet. Mutta harvempi on sitä mieltä että tällä olisi samaa "tasa-arvon" ominaisuutta.
Väittäisin että käytännössä kaikille - niin avioliittolain muutosta kannattavien kuin vastustavienkin kohdalla - on tällä retoriikka-semantiikka -kulmalla kysymys pääasiassa siitä onko tämä ehdotettu laki analoginen minkäkin kanssa. Jos analoginen ensimmäisen kanssa ihminen on oikeutettu mielipiteensä vuoksi käyttämään sanaa tasa-arvoinen. Jos ei niin tuskin käyttääkään.
Sanavalinta on mielipide ja sen ilmaisu samanaikaisesti. Ja siitä vapaudestahan nuo vouhkaavat usein nuo homoseksuaalien avio-oikeuden vastustajat. Että heillä on tässä rohkea mielipide joka pitää saada tuoda esille. Kuka määrää mitä sanavalintoja esimerkiksi minä saan käyttää arvokeskustelussa? Päivi Räsänen? Suomessa on teoriassa vapaa lehdistökin, joten mitäs siihen sitten määräämään?
PS. Sitäpaitsi viha on jotain joka on niitä ainoita keinoja joilla inkompetentit, banaalit ja latteat ihmiset lähentelevät jotain joka on rehellisyyttä. Siksi se oman vihan helliminen on tärkeä minulle. Ja uskonihmisille.
Sama ilmiö on tietenkin kaikessa. Joka kerran kun puhutaan vaikka "Suvivirrestä" voidaan huomata että ihmiset käyttävät sellaisia sanoja kuin "suomalainen perinne" joka vihjaa että "Suvivirren" laulamatta haluavat vihaisivat joko "kulttuuria" tai "Suomea" tai ainakin "suomalaista kulttuuria". Ja voidaan huomata että jos puhutaan suomalaisesta perinteestä ja elävästä perinteestä niin tämä on kaikkea muuta kuin eksaktisti määritelty. Sanavalinta on ehdottomasti aina ideologinen. (Ja homoavioliittokeskustelussa "avioliitto" -sanaa määritellään "lapsia varten" jne. tavoilla joita nimenomaan ei jaeta kiistalinjan molemmin puolin joten näillä keinoilla väistämättä ajetaan tiettyä agendaa.) Mielestäni tämä kulma on kuitenkin jonkin verran "liian helppo" ja jopa halveksuttava. Mutta tämä johtuukin vain siitä että en ole postmoderni humanisti. Toisin kuin, argumenteistaan päätellen, ilmeisesti suurin osa niistä ihmisistä jotka vastustavat tasa-arvoista avioliittolakia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti