Paradokseja, ideologiapuhtauden komisaario Puolimatka

Tapio Puolimatka on kirjoittanut "Keskisuomalaiseen" tasa-arvoisesta avioliittolaista. Tämä teksti ei ollut ensimmäinen. Ahkeruus on tietysti ajankohtaiseen poliittiseen päätöksentekoon sidottua ja siksi odotettavissa. Sellainen tietenkin kuuluu myös poliittiseen päätöksentekoon ja julkiseen keskusteluun. Toisaalta jokainen myös tietää sen ihmistyypin joka on aina kirjoittelemassa mielipidepalstoille. Ja kieltämättä Puolimatka sopii myös tähän mielikuvaan varsin mallikkaasti.

Otan aivan aluksi esiin mielenkiintoisen seikan. Puolimatka otsikoi mielipidekirjoituksensa "Uuden avioliittolain paradokseja". Paradoksi taas on looginen käsite jolla on määritelmäsisältö. Sivistyneenä ihmisenä Puolimatkan tulisi tietää mitä sana tarkoittaa. Merriam-Websterin sanakirja kuvaa sen käsitteeksi jossa on kolme eri vaihtoehtoista mallia (1) "something (such as a situation) that is made up of two opposite things and that seems impossible but is actually true or possible" (2) "someone who does two things that seem to be opposite to each other or who has qualities that are opposite" (3) "a statement that seems to say two opposite things but that may be true".

Puolimatkan teksti näyttää kuitenkin käsittelevän aihetta kuin se tarkoittaisi "eettisesti epämiellyttäviä seurauksia" tai "sisäisesti ristiriitaista asiaa". Olisi siis terveenpää kritisoida samaa sukupuolta olevien avioliittoa epäeettiseksi tai loogisesti ristiriitaiseksi. Paradoksi -sanan käyttö kun tarkoittaisi kaiken kaikkiaan sitä että jos aiheessa olisi todellinen ristiriita se olisi itse asiassa illuusio ja asia tästä huolimatta olisi tosi. Otin tämän esiin koska tämänlaatuinen terminkäyttö on oireellista ; Puolimatka selvästi valitsee epätäsmällisen ja epäpätevän termin asiallisen ja pätevän sijasta jos tällä valinnalla saadaan luotua älyllisyyden auraa sillä että valittu termi on sivistyssana. Ja oikeastaan tämäntapaisen lähestymisen kautta voidaan lähestyä sitä mistä Puolimatkaa aivan liian usein kehutaan.

Nimittäin analyyttisyydestä.

Onpa sukupuolineutraali avioliitto sitten oikein tai väärin, Puolimatka käyttää väitelauseita soveltavia rakenteita joiden looginen rakenne voidaan purkaa ja läpikäydä. Niiden uskottavuuskin voidaan arvioida Ja näin spoilerina uskallan sanoa että jokainen joka kehuu tätä Puolimatkan kirjoitusta kiittää mielipidettä eikä rakennetta. Tai sitten on vaihtoehtoisesti idiootti. Vaihtoehtoja kun ei oikein ole.

Kirjoituksen syvin virhe on se, miten se käsittelee adoptiota. Perhemalli on biologinen. Puolimatka toistaa tätä teemaa hieman varioiden. Tämä saman asian toistaminen on toki vänkkäävää, mutta se toisaalta lyhentää loogista analyysiä todella helvetin paljon. Sillä kun väitteet toistuvat, käytetty argumentaatio lyhenee. Päätelmä voi tietysti olla inttämisestä huolimatta oikea. Mutta toisaalta väitteen toistuminen näinkin lyhyessä tekstissä tuo vahvan mielikuvan siitä että substanssia ei ole paljon kun sanottavaa pitää toistaa jotta edes noin lyhyt asia saadaan sanotuksi. "Kun aikuiselle annetaan oikeus määritellä avioliitto vaihtelevien seksuaalisten taipumustensa ehdoilla, lapsen normaalitilaksi määrittyy elämä irrallaan biologisista juuristaan." ... "Niin kauan kuin avioliitto määritellään miehen ja naisen väliseksi, avioliittolaissa säilytetään YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen määrittelemä lapsen ihmisoikeus tuntea biologiset vanhempansa ja kasvaa heidän hoidossaan."

Biologinen vanhemmuus on siis keskiössä. Perhe määritellään tätä kautta. Tämä premissi on tärkeää muistaa. Siitä ei nyt luovuta. Puolimatka täydentää vielä aivan koherentisti että "Mutta kun avioliitoksi määritellään myös samaa sukupuolta olevan parin suhde, tämä lapsen oikeus poistuu avioliittolaista, sillä samaa sukupuolta olevan parin kodissa elävä lapsi on aina erotettu joko biologisesta isästään tai äidistään." Tämä on luonnollisesti totta. Ja siksi samaa sukupuolta olevien avioliitto ei sovi yhteen biologisen perhemallin kanssa. Tämä sinänsä koherentti argumentti ei tosin vakuuta ketään koska se on maailmankuvallinen. Itse asiassa tämä on julistus eikä argumentti. Se ei ole dialogia siinä mielessä että jossain määrin arvokeskustelussa keskiössä on ollut juuri se, että samaa sukupuolta olevien avioliitossa tätä biologista pohjaa ei hyväksytä. Puolimatka on tässä vaiheessa sisäisesti koherentti mutta ei muuta vastapuolen perustaa tällä.

Siksi häneltä löytyykin argumentteja omalle puolelleen. Niiden yrityksenä on selvästi ylittää tämä maailmankuvallisuuden ongelma. Tuoda esiin jokin yhteinen pohja jolla asia voitaisiin ratkaista, ikään kuin "maailmankuvariippumattomasti", siinä mielessä että eri puolet ovat näistä perustoista yksimielisiä. "Lapsen moraalisen identiteetin kannalta on tärkeä kokea olevansa isänsä ja äitinsä rakkauden hedelmä. Monet lapset kokevat eron biologisesta isästään tai äidistään traumaattisena hylkäämiskokemuksena. Lapselle herää kysymys, miksi oma äiti tai isä alun perin hylkäsi hänet. Lisäksi lapsen erottaminen biologisesta isästään tai äidistään siirtää lapsen ulottumattomiin paljon sellaista informaatiota, jota hän tarvitsisi oman identiteettinsä ja jopa oman terveytensä hoidon perustaksi." En toki oikein ymmärrä miten ihmeessä biologinen vanhemmuus erityisen hyvin takaa lapsen kokemuksen eihylättynä. Adoptiolapsen, toisin kuin avioliitossa eläneen lapsen, kohdalla hylkääminen on helpompaa. Vauva ei ole persoona samalla tavalla kuin se joka kokee hylättynä ja eirakastettuna olemista omassa kodissaan. Tämä on tosin aiheen parissa normaalia. Ihmiset tietävät sellaisia asioita kuin avioero ja adoptio. Molemmat konsepteja joita ei ole kielletty tai kriminalisoitu.

Ja tässä Puolimatkalla on sitten suuria heikkouksia. "Vaikka tällaista erottamista tapahtuu myös avioerojen seurauksena, biologista juurettomuutta ei aikaisemmin ole lainsäädännössä määritelty lapsen normaalitilaksi. Adoptiossa lähtökohtana on lapsen, ei aikuisen tarve: isättömäksi tai äidittömäksi jääneelle lapselle etsitään korvaava koti." Tämä on argumentatiivisesti todella huono. Nimittäin mikä on se prosessi joka tekee homoseksuaalien adoptiosta normaalitilan? No se, että laki sallii sen tekemisen. Joka ikinen adoptiolapsi joutuu eroon biologisista vanhemmistaan. Tieto terveydestä seuraa samoja ehtoja heteroilla kuin homoseksuaaleilla. Se, että adoptio sallitaan tekee adoption mahdolliseksi joten sekin määrittelee sen "normaalitilaksi" juuri sillä tavalla mikä tekee homoseksuaalien adoptiostakin "normaalitilan". Eli sillä että laki mahdollistaa sen tekemisen vaikka biologinen vanhemmuus tässä prosessissa katkeaakin ja tilalle tulee potentiaalinen lapsen hylkäämiskokemus. Jos taas tämä lain tilan anto adoptiolle ei tee "biologisen vanhemmuuden katkeamista normaalitilaksi" niin sitten ei ole mitään syytä uskoa että täsmälleen sama, lain sallima mahdollisuus prosessiin, muuttaisi "homoperheeseen adption normaalitilaksi".

Argumenttina tämänlainen on ekvivokaatio tai red herring. Joko samasta asiasta aletaan puhumaan eri termein tai sitten argumentti viedään sivupoluille harhaanjohtamalla. Puolimatka puhuu homoseksuaalien kohdalla eettisistä seurauksista jotka koskevat kaikkea adoptiota, mutta hän ei tartu siihen että kaikki mainitut argumentit toimivat myös kaiken adoption kohdalla. Samoin voidaan sanoa että adoptiolapsella on tarve perheeseen, biologinen suhde on joka tapauksessa katkennut. Ja homoparit tarjoavat tämän kodin aivan kuten heteroparitkin. Adopitio ei yksinkertaisesti luo isättömiä ja äidittömiä lapsia. Adoptiotilanteeseen päädytään koska tämä suhde on jo katkennut. Ollakseen koherentti Puolimatkan pitäisi siksi
1: Tunnustaa että hänen samaa sukupuolta vastustavien argumentit eivät itsessään ole kovin vahvoja. Siksi ne eivät päde heteroperheisiin adoptoimista. Joka tosin tarkoittaa sitä että jos samat argumenttirakenteet pätevät samanlaisissa tilanteissa - kuten logiikassa ja argumentoinnissa ja todistamisessa ajatellaan - eivät argumentit ole relevantteja homoseksuaalien adoptionkaan kohdalla. Eli Puolimatka on täyttänyt juttunsa tyhjillä tekoargumenteilla. Kenties relevantteja argumentteja on mutta jos näin on, ne eivät ole tässä kirjoituksessa vaan kenties jossain muualla. Jolloin herää kysymys että miksi arvon professoristatuksellaan jatkuvasti TV7 rehvasteleva älyn jättiläisemme ei kirjoita näitä argumentteja vaan listaa vain sellaisia jotka eivät ratkaise heteroadoption ja homoadoption suhteen. Että miksi niitä hyviä argumentteja ei esitetä vaan kirjoitetaan vaan noita huonoja.
2: Tunnustaa että argumentit ovat itse asiassa vahvoja ja ylipäteviä. Joka taas johtaa väistämättä siihen että heteroidenkin tekemä adoptio pitäisi täyskieltää. Ja hyväksyä tätä kautta myös se mikä vaikutus tällä päätöksellä on aborttiargumentteihin. Niihin joissa korostetaan että ei pidä abortoida vaan tunkea adoptioon. Tässä vaiheessa ei korosteta sitä hylkäämiskokemuksen relevanttiutta ja muita vastaavia asioita.

Voidaan jopa sanoa että Puolimatka sotii tässä kirjoituksessaan vahvasti omia periaatteitaan vastaan. Hänhän korostaa kaikessa dialogisuutta ja pluralismia. Hänestä ihmisillä on Jumalan antama järki ja ajattelukyky. Ja siksi pitäisi keskustella avoimesti. Ei pidä sensuroida jotain näkemystä vain siksi että pitää sitä vaarallisena tai typeränä. Ihmisten pitäisi antaa valita, koska siten he voivat myös valita oikein. Voitaisiin sanoa että jos Puolimatkan yleinen avomielisyystematiikka otettaisiin esiin, niin silloin kaikki adoptiot pitäisi sallia ja ihmiset saisivat itse miettiä ja päättää miten asia koskee juuri heitä. Näin ollen ihmiset voisivat aivan itse valita oikein. Sillä homoseksuaaleja ei tässä lainmuutoksessa pakoteta tekemään adoptiota. Eikä heteroseksuaaleja pakoteta antamaan ainuttakaan lastaan adoptioon. Joten he voivat oikeasti miettiä ja valita. On kuin nämä tekstit tulisivat aivan eri eetoksesta. Tämänlainen sisäinen ristiriita tarkoittaa sitä että Puolimatkan omassa maailmassa on joko ristiriita tai paradoksi. Mikä on hieman ironista kun otetaan huomioon hänen otsikkonsa.

Mukaan tulee myös todella ontto ja omituinen heitto.

Väitelause joka muuttuu argumentiksi Puolimatkalle tyypilliseen tapaan. Siten, että löydetään joku joka sanoo jotain. Tämä heitetään esille auktoriteetilla eikä argumentilla. "Alana Newman on ilmaissut näin syntyvän moraalisen ongelman terävästi: ”Miten voit odottaa tulevan sukupolven taistelevan vapauden, demokratian, puhtaan ilman ja veden puolesta, kun heiltä on varastettu jotakin niin kallisarvoista ja perustavaa kuin äiti tai isä?”" Tätä kehutaan teräväksi, mutta ei millä mekanismein. Jos takana olisi todella argumentti, se olisi kannattanut tuoda esiin. Se olisi helppoa kun väitelauseiden toistamista olisi vältetty ja heteroadoption ja homoadoption välillä olevat täysin analogiset piirteet olisi jätetty pois tekstissä jonka sisältönä on se että heteroperheeseen adoptointi on hyvä kun taas homoseksuaalien perheeseen adoptio on kauheaa ja pahaa.

Tämä lausunto on tunteisiin vetoava, siinä oikein rypevä. Emotionaalinen kohkaaminen on toki tehty Puolimatkalle tyypillisesti siten että sisältö pidetään mutta sanavalintoja viilataan. Tämänlaatuinen retoriikka on äärimmäisen epäargumentatiivista. Itse asiassa siinä yritetään olla tehokkaita argumentaation puuttumisesta huolimatta. Ja rehellisesti sanoen Puolimatkan toiminnasta valtaosa nojaa tämän taidon osaamisen varaan. Väite ilman arugmenttia on itse asiassa varsin epäuskottava monestakin syystä:
1: Jos mietitään miksi ihmiset ylipäätään taistelevat oikeuksista, voidaan huomata että yleensä tähän ajaa epämukavuus. Miksi minä olen aktivisti? No koska olen ärsyyntynyt kusipää paska. Ja se voima joka minut on ärsyynnyttänyt on ollut nimenomaan se, että asiat eivät ole olleet ihanteellisia. Jos Puolimatka siis olisi oikeassa että homoseksuaalien adoptioon olisi todella ongelmallista - (en itse usko tähän mutta filosofi osaa ottaa tämänlaisen ajatuskokeena - niin sittenhän niiden pitäisi lisätä taistelunhalua. ; Voidaan jopa sanoa kääntäen että jos ihmiset laiskistuvat moraalisesti se johtuu siitä että heillä on moraalisesti helppoa. Ja kenties homoseksuaaleille adoption salliminen olisi sellaista. Moni jopa selittää että "milläs sitten kohkaisit kun laki menee läpi". Ikään kuin kohkaaminen jollekin olisi välttämätöntä tai väistämätöntä. (Tai että tämä todella olisi ainut asia elämässä. Kenties tämä on projektiota ja kertoo siitä että kristittyjen ainut elämänsisältö on yhdestä asiasta kohkaaminen kuin pikku idiootti.)
2: Maslown tarvehierarkiaa katsoen voidaan huomata että identiteetti on itse asiassa varsin korkealla portaissa. Vesi on melko matalalla. Adoptioperheissä saa ruokaa ja turvallisuudentunnetta. Ongelmat ovat henkisempiä ja kulttuurisempia. (Lasta kiusataan koulussa koska heidän vanhempansa. No toisaalta lapsia kiusataan jos heidän vanhempansa on köyhiä. Minua kiusattiin koska jotain. Mutta siis jos oletettaisiin että Tapio Puolimatka olisi oikeassa ja kanta olisi relevantti. Niin silloin tulisi vastaan tuo ongelma.) Näin ollen on turhaa luulla että ihminen ei taistelisi paremmista perusasioista vain siksi että heiltä puuttuu jokin korkeampi arvo. Kääntäen on pikemminkin niin että tuollainen ylemmän tason arvoilla kohkailu on sellaista joka kertoo siitä että perusasiat ovat kunnossa ja siksi ihmiseltä jää aikaa pyöriä ns. hedonic threadmillissä kohti uusia vaikeuksia. Identiteetti Puolimatkan kuvaamana on itse asiassa jotain rikkaiden luksusta ja se soveltuu vain sellaisiin paikkoihin joissa Puolimatkan ja Newmanin korostamia ongelmia ei ole.
3: Ja historiallisesti on mietittävä sellaisia asioita kuin "Aku Ankka". Siinä ei toki eletä tosielämää. Mutta kyseessä on adoptioperhe jossa on yksinhuoltajaisä, eikä isää ja äitiä. (Akun selvästä heteroseksuaalisuudesta huolimatta ; Mutta Puolimatkalle näyttää olevan tärkeää että hän ei suoraan vastusta homoja vaan sen sijaan epäsuorasti puhuu "biologisesta äidistä ja isästä". Tämä on toki onttoa sillä jos hän pitäytyisi tässä "oikeus nimenomaan biologiseen äitiin ja isään" -kulmassa hän huomaisi heteroperhdadoption ongelmat. Mitä hän ei tee, joten selvästi hän dissaa homoja koska nämä ovat homoja mutta on luonteelleen tyypillisesti pelkurimasen epärehellinen propagandistidemagogi joka yrittää piilottaa tätä. Ikään kuin luonteen näkyvimmän piirteen ja käyttäytymistä leimallisimmin kuvaavan asenteen voisi muka jotenkin piilottaa. Hänen "kohteliaasta analyyttisyydestä" kumpuaa huvittunut olo. Vaikutelman ja sisällön  jännite on samankaltainen kuin minkä saa Karismaattisesta mr. Hitleristä.) Tähän on osittain nähty syyksi sota. Sodassa kuolee isiä. Helvetisti. Sota tekee sotaorpoudesta yleistä. Adoptiosta tulee normaalitila. Tässä ei kyse ole siitä onko tämä eettistä tai toivottavaa. Vaan siitä että jos isättömyys ja äidittömyys todella estää lapsiltaan hyveellisen asioista taistelun, niin miksi ihmeessä emme ole nähneet tätä kun asiaa on isoissa mittakaavoissa yhteiskuntakokeiltu, esimerkiksi täällä kotimaassamme talvisodan ja jatkosodan jäljiltä.

Loppukaneetti.

Kaiken kaikkiaan Puolimatka tekee kuitenkin pahimman virheensä jo siinä että hän nostaa tämän äiti- ja isäkysymyksen esille. Sillä kun avioliittolainmuutos oli arvokeskustelussa, korostettiin usein sitä että asia saataisiin aivan täysin läpi eri nimillä. Oli korostunut ns. symbolinen näkökulma jossa korostettiin että homoseksuaalit eivät tarvitse avioliittoa koska lait antavat samoja oikeuksia. Tässä esimerkiksi perinnönjakokysymykset korostuivat. Ja korostettiin että homot eivät taistele yhtään minkään konkreettisen muutoksen vuoksi. Että juttu on pikkumaisuutta. Tämä oli hyvin leimallista. "Sisällöiltään identtiset mutta rinnakkaiset lait" toistuivat homojen avioliittoa vastustavien suusta. Puolimatkan arugmentti pakotti esille sen että tosiasiassa muutoksessa on yksi valtavan suuri seikka. Eli tämä "identtiset oikeudet" on paskaa ja vahvin todiste tästä tulee eräältä vahvimmalta homoavioliiton kieltäjältä!

Ironiaa toki lisää sekin, että klassisesti homoseksuaalisuudessa on tuomittu lähinnä itse seksuaalinen aktio. Tätä ei ole lavennettu koskemaan koko ihmistä ja koko hänen elämäänsä. Puolimatka sen sijaan laajentaa homoseksuaalisuuden vastustamisen muihin homoseksuaalien elämän osa-alueisiin. Itse asiassa vastustus on ymmärrettävä pakosti jotenkin niin että ei enää vastustetakaan homoseksuaalista aktiota vaan jotain laajempaa homoseksuaalista elämäntapaa, joka ilmeisesti koskee monenlaisia asioita sisustusratkaisuja myöten. Puolimatka on siksi hieman hassussa tilanteessa. Hän ei pinnallisesti korosta sitä että hän vastustaa homoseksuaaleja vaan kiertää asiaa siten että seksuaalisuus ei kiinnosta vaan lasten oikeudet. Hän tekee tämän omituisella kaksoisstandardien läpitunkemalla tavalla joka itse asiassa vastustaa homoseksuaaleja laajemmin ja vahvemmin kuin mitä klassiset homoseksuaalien vihaajat ovat tehneet. (Lisäksi homojen vastustaminen rehellisesti homojen dissaamisena on rehellistä. Puolimatkalle tämä hyve on luonnollisesti täysin vieras.)

Itse asiassa pahempaa. Puolimatkan mukaantulo pakotti mukaan sen seikan mikä on hämmästyttävää. Avioliitolla ei oikeasti ole juuri mitään väliä jos olet heteroseksuaali. Sillä avoliitossa perinnönjaot ja muut voidaan hoitaa mitenkuten. Avioliitto ei tuo moderneissa nuorissa piireissä erityistä statustakaan. "Susipareihin" on syvästi totuttu. Ja jos vaikkapa minä haluan lapsia, ei minun tarvitse mennä avioon sen vuoksi. Valtion väliintuloa avioliittolainsäädännön kohdalta ei tarvita lainkaan sosiaalisessa perhesidoksessa. Voin elää kenen kanssa haluan siten että talossa on myös lapsia. Homoseksuaaleille ainut tapa saada taloon lapsia on sama kuin lisääntymiskyvyttömillä heteroseksuaaleilla. He tarvitsevat avioliittoa koska adoptio. Avioliitto on juridisena konseptina tyhjä, paitsi jos se annetaan homoseksuaaleille. Kaikki muut kulmat ovat sitten ideologisia päällemaalauksia joissa tähän juridiseen konseptiin liitetään maailmankuvallisia sidoksia. Ja jos nämä sidokset ovat rajoitteita niillekin jotka eivät näitä ideologioita kannata, niin silloin harrastaa maailmankuvallista rajoittamista. Jota Puolimatka vastustaa ihan sikana. Paitsi silloin kun tekee sitä itse, jolloin siihen pitää kannustaa kaikki ja mahdollisimman ahkerasti.

Kysymys on laaja ja huolestuttava. Sillä tosiasiassa Puolimatka ajaa hyvin yhteiskuntakontrollikeskeistä perhekuvaa. "Perheen ihmissuhteet ovat perustana koko yhteiskuntaelämälle. Rikkoessaan lapsen suhteen biologiseen isäänsä ja äitiinsä sukupuolineutraali avioliittolaki heikentää lapsen perusluottamusta ja siten yhteiskuntaelämän perustaa." Tätä asennetta ei ole eettisenä pidetty kovinkaan laajasti. Tämä on sitä kulmaa perhe-etiikassa jota on kannatettu ja vahvana argumenttina pidetty lähinnä rotyhygieniassa, eugeniikassa ja ideologista puhtautta korostavissa teokratioissa. Ei tähän voi paljoa sanoa. Ei siksi että ei voisi. Vaan siksi että ei tarvitse.