Loppupeleissä

Elokuva "Enders Game" on herättänyt paljon keskustelua. Tarkalleen ottaen kohinan ydin on se, että on paljon ihmisiä jotka haluavat boikotoida kyseistä elokuvaa. Että sitä ei mennä lainkaan katsomaan. Elokuvan näkemisestä on itsessään tullut poliittinen aktio. Se on monista turhaa ja yliampuvaa. Keskustelun ydin on sellainen, että sen ydinasioiden ymmärtäminen on kenties tärkeintä mitä voidaan tehdä kun käsitellään kansankirkkoa ja sen kriitikoita.

"Enders Game" on melko normaali scifihenkinen elokuva. Teini-ikäisellä Ender Wigginsillä on erikoiskyky, superhienostunut strategiointitaito. Tämänlaatuinen aikuistumistarina on kenties jopa tarpeettoman tavanomainen. Mutta siinä ei ole juuri mitään vahvasti poliittista tai ideologista. Siksi tästä elokuvasta pahastuminen ja muu kohina voi hämmästyttää. Etenkin kun elokuva perustuu kirjaan. Ja tämä kirja on palkittua scifiä. Se on saanut arvostettuja palkintoja, sellaisia scifissä arvostettuja kuin Hugo award ja Nebula award. Teos on klassikko. Ja elokuvassa näyttelee sellaisia tähtiä kuin Harrison Ford.

Paheksunnan aihe onkin aivan muualla kuin elokuvassa tai sen ideologisessa sisällössä. Kirjan kirjoittaja, Orson Card on monien mielestä arvoiltaan kuvottava. Hän on ajanut aloitteita joissa homoseksuaalisuudesta tehtäisiin laitonta. Toisaalla hän on tosin edustanut vähemmän kriminalisointia oikeuttavia kannanottoja selittäessään että homoseksuaalit ovat syntyneet omituisen geneettisen sekoittumisen kautta. Biologisia kummajaismutanttifriikkejä. Hän kuvaa Obamaa diktaattoriksi. Ja kannattaa lujasti teoriaa jonka mukaan tiedeyhteisön vainosalaliitto estää ihmisiä tietämättä totuutta ilmastonmuutoksesta. Tarkalleen ottaen siitä että ilmastonmuutosta ei tapahdu.

Tämänlainen teoksen moittiminen sen tekijän persoonan kautta on omituista. Ja inhimillistä. Ei ole tavatonta törmätä kreationistiin joka selittää että evoluutioteorian täytyy olla väärä koska sen keksijä Charles Darwin oli heidän mukaansa rasisti. Ja koska evoluutiolla olisi natsisympatioita, stalinsympatioita ja se on pelkkää eugeniikkaa ja mummojen teloittamista. (You know. That type.) Toki tämä on joskus perusteltua. Teokset kuvaavat ja heijastelevat usein tekijänsä arvoja. Mutta toisaalta "Enders Game" on kirjoitettu 1970 -luvun lopulla ja julkaistu 1985. Cardin ärsytystä herättänee lausunnot ovat sen sijaan paljon tuoreempia. On muutenkin hyvin vaikeaa nähdä miten tämä teos tarinassaan heijastelisi näitä arvoja. (Se itse asiassa vastustaa henkeen ja vereen massa-ajattelua, sitä että yksi ajatustapa olisi Oikein. Juuri tämä ajaa koko ihmiskunnan lähes sukupuuttoon. Ja kaikkien pelastus syntyy juuri individuaalin individuaalisesta ja poikkeuksellisesta ajattelutavasta.)

Kuitenkin asiassa on myös seurauseettinen puoli. Elokuvan lipputuloista menee rahaa Cardille. Sopimus on ollut hänelle tuottoisa. Kun tuottaa elokuvan ja on kirjan kirjoittaja, tämänlaisia taloudellisia etuja tapahtuu. Joten elokuvan katsoja ja ostaja itse asiassa tuottaa Cardille rahaa. Ja hän käyttää tätä rahaansa varmasti osittain myös siihen että hän ajaa niitä asioita jotka ovat hänelle tärkeitä. Joten jossain mielessä elokuvan katsominen on implisiittisesti tehty teko jossa poliittista valtaa ei välitä ideologia vaan raha, kahiseva, massi, hynä ja muut vastaavat nykyajan vallankäytölle oleelliset voimat. Monet ovatkin nähneet että seurausetiikan kannalta on oleellista tiedostaa että on ero siinä että Cardilla on ilmaisunvapaus. Hän saa tehdä elokuvia. Niitä ei tarvitse sensuroida. Sen sijaan näiden elokuvien ilmaisulle luvan antaminen on irrotettava syvästi siitä että ihmisten tulisi tukea tämänlaista toimea taloudellisesti.

Elokuvan kohtelu tuntuu omituiselta lähinnä koska se on taidetta. Olemme itse asiassa tottuneet siihen että asiat liitetään niiden tekijöiden intresseihin. Kun ostamme lenkkarit, ei kengissä itsessään ole mitään poliittista viestiä. Mutta jos ne on tehty lapsityövoimalla kehitysmaissa nyrkkipajalla, lenkkarin ei tarvitse pitää sisällään mitään viestiä koska niiden ostaminen suoraan tukee tätä toimintaa. (Itse asiassa viestin kadottaminen voidaan kokea kuluttajan pettämiseksi ja pahojen tekojen piilotteluna.) Kuluttajana olemisen tuska nykyään koostuukin pääasiassa siitä että ostamme asioita ilman pahoja intressejä, asiat itse eivät julista ideologiaa. Ja sitten huomaamme olevamme jonkinlaisessa hyvin omituisessa kuluttajanvastuussa. (Tälle ajatukselle rakentuu myös vaihtoehtohoitojen "big pharma" -retoriikka. Ajatukselle että lääkkeet eivät toimi koska valmistajien intressi on saada ihmiset ostamaan lääkkeitä joita terveet ihmiset eivät osta.)

Tuoreen kirkostaeroamispiikin kohdalla moni on (a) korostanut että liberaaleilta tulisi löytyä suvaitsevaisuutta. Uskononvapautta kuulemma sensuroidaan sillä että kirkosta erotaan. Että pitäisi ymmärtää ja joustaa koska on ymmärrettävää jos joku uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi vastustaa sitä että homoseksuaalit pääsisivät naimisiin tai saisivat häät kirkossa (b) ja sitten toisella rintamalla on korostettu että kirkon ideologiasta on vaikeaa löytää homojen vastustamista.

Molemmat näistä puolista ovat jokseenkin ymmärrettäviä. Mutta vääriä.
* Ajatus siitä että boikotti on sensuuria on kova. Idea siitä että kirkkoon kuulumalla maksetaan toimintaa nähdään siten että boikotilla rangaistaan. Tämä ei kuitenkaan ole vainoa tai sensuuria. Kirkkoon kuulumista ei olla kriminalisoimassa. Päivi Räsänenkin saa sanoa uutisissa mitä tahtoo ja saada palstatilaa. Tästä suun aukaisemisesta vain seuraa muiden ihmisten vapaita päätöksiä. Tosiasiassa jos eroaminen näiden lausuntojen takia kiellettäisiin, oltaisiin tarttumassa uskonnonvapauteen. Uskonnonvapauskysymys ja autonomisuus on tässä tilanteessa hieman yllättävä. Boikotti tukee tässä mielessä sananvapautta sen vastustainen on halua sen antiteesiin.
* Ajatus kirkon virallisesta kannasta läpitunkee keskustelua ja tässä on helppoa unohtaa ja vaikea muistaa että kirkon käytänteet ovat väkisin jonkun puolella. Joko homot menevät naimisiin tai eivät mene. Tässä on turha leikkiä puolueetonta. Päivi Räsänen ei edusta kirkollista auktoriteettia, hän ei ole valtahierarkiassa. Mutta jotta Päivi Räsäsen tahto homojen avioliitossa toteutuisi kirkon tarvitsisi muuttaa. No, sen ei tarvitsisi muuttaa yhtään mitään yhtään mistään.

Kysymys on oikeastaan samasta kuin mitä on tuon elokuvan kanssa tehty. Kirkko voi tehdä hyvää mutta sen varjolla sen rahaa menee asioihin joiden kanssa ei haluta olla missään tekemisissä. Ja nähdäkseni kirkko ei ole yleinen moraalinpriorisoimisauktoriteetti joka käskee mitä asioita ihmiset saavat ja eivät saa pitää tärkeinä. (Kirkko on auktoriteetti niille jotka uskonnonvapauden nimessä antavat sille sen vallan. Sillä ei ole tätä mitenkään lähtökohtaisesti. Yllättävän harva kristitty ilmeisesti edes haluaa ajaa tämänlaisia asioita. Ainakaan ideaalina. Toki näissä eropiikkiasioissa moni ajaa juuri tämänlaisia asioita sanoin ja teoin. Mutta ilmeisesti siksi että heidän on vaikeaa käsittää mitä he ovat ihan itse tekemässä.)

---

Itse ajattelin kyllä katsoa tuon elokuvan.