Filosofia on oppialana ikivanha ja se nojaa hyvin vahvasti erilaisiin perinteisiin. On järkevää puhua klassikoista. Filosofin on jossain määrin syytä tuntea "antiikkisia tai muuten vaan vanhoja partoja", sellaisia kuin Aristoteles, Platon, Cicero, Augustinus, Rousseau... Kenties jopa Kant ja Hume voidaan laskea "ikivanhoihin filosofeihin" jotka on syytä tuntea. Mutta sitten kun katsotaan moderneja filosofeja. Sellaisia joiden mainitseminen herättää ihmisissä mielikuvia ja antaa namedroppaajasta sivistyneen vaikutelman, saadaan kasa "moderneja filosofeja". Kun heidät laittaa aikajanalle voidaan huomata esimerkiksi seuraavien nimien kohdalla jotain leimallista.
Toisen maailmansodan jälkeen vaikuttaneet filosofit ovat suunnilleen tuoreimpia filosofeja joiden mainitseminen antaa sivistyneen vaikutelman. Tätä nuoremmat filosofit ovat tuntemattomia tai kiistanalaisia ja niihin vetoamisessa ei ole samanlaista arvovaltaa. Ollakseen moderni ja antaakseen itsestään lukeneen filosofian tuntijan vaikutelman pitää siis viitata periaatteessa ikivanhaan materiaaliin.
Kuitenkin tosiasiassa koko ajan vanhoja ajatuksia kehitellään paremmiksi ja uusia keksitään ; Jopa noissa moderneissa filosofeissa on huomattava että he ovat keksineet "kuningasajatuksensa" yleensä melko nuorina ja sitten kuluttaneet näiden kehittämisessä ja hiomisessa loppuelämänsä. (Ja modernit filosofit ovatkin järestään kuolleet, iso osa ihan vanhuuteen.)
Tässä mielessä yleissivistykseen kuuluvat filosofit ovat järestään jälkeenjäänyttä vanhaa materiaalia. Statussivistys vetoaa arvovaltaisiin klassikoihin jopa silloin kun niiden filosofioita pidetään nuorekkaina. Ne ovat nuorekkaita korkeintaan sitä kautta että keski-ikäiset ja jopa tätä vanhemmat ovat opetelleet asioita omassa nuoruudessaan yliopistossa ja tällöin nuo starat ovat olleet kuuminta hottia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti