Et saa myydä sieluasi, et vaikka elämän lahja olisi kuinka kurja.

Suomen kansalaisista suuri osa kannattaa eutanasiaa. Sitä vastustavat tahot ovat lähinnä uskonnollisia. Tiukahkoa linjaa edustaa esimerkiksi "Katolisen kirkon Katekismus" joka määrittelee asian niin, että "Välitön eutanasia merkitsee sitä, että vammaisilta, sairailta tai kuolevilta ihmisiltä riistetään elämä mitä tahansa perustetta käyttäen. Sitä ei voida moraalisesti hyväksyä." Tässä kysymys on erikoinen. Jos sanotaan minä haluan juoda Sokrateen myrkkymaljan, niin kuka tässä prosessissa riistää mitään keneltäkään?

Tässä kantana onkin rehellisesti sanoen useammin se että katolisen kirkon suhde itsemurhaan on mikä on. Ja eutanasia nähdään lähinnä yhtenä itsemurhan alatyyppinä. Sanavalintana riistäminen on kuitenkin kiinnostava koska siinä korostetaan jotenkin sitä että eutanasiaa haluava olisi jokin tahdoton kohde ja uhri ; Jos tämä olisi totta, eutanasiassa ei voisi olla kyseessä itsemurha.

Onkon nähtävissä että eutanasiassa onkin itsemurha-vastustusteeman kohdalla toinenkin teema. Sellainen joka korostuu prostestanttisissa suuntauksissa. Protestantti korostaa helposti ajatukseen jossa eutanasian ottava on elävä olento ja että erityisesti haavoittuvaa ja haurasta elämää tulisi suojella. Ja tässä korostuu myös se, mikä tulee vastaan jos protestantin kanssa puhuu vakavasti Faustilaisista sopimuksista. Ihminen pelastuu armosta, ei ansiosta. Ihmisen sielun kohtalo on Jumalan armeliaisuuden käsissä. Joten se ei ole edes mikään jota ihminen itse omistaa. Ihminen ei omista sieluaan joten sitä ei voi myydä. Eutanasiaa vastustetaankin vahvasti sen vuoksi, että nähdään että elämän ja kuoleman teemat kuuluvat Jumalalle eivätkä ihmiselle.

Tässä kohden onkin sanottava että eutanasiaa ottava ei ole se jolta teknisesti riistetään mitään. Hän ei ole uhri vaan rikollinen. Rikollinen joka riistää Jumalalta. ; Tässä mielessä Jumala tietenkin voi Helvetin kanssa tehdä omaisuudelleen miten mielii. Ihmisen on turha mutista. Hän on ehkä sielunsa ja kärsii ikuisesti mutta hänelle ei kuulu omien askeleidensa ohjaaminen eikä edes oman itsensä omistaminen.

Elämä onkin luterilaisuudessa lahja. Hyvin erikoinen lahja. Useimmiten hyvin paska lahja. Jota ei saa edes palauttaa, toisin kuin ne niin monet muut epäonnistuneet lahjat jotka olisivat saaneet jäädä antamatta in first place. Jos sielu pelastuu Paratiisin iloon armosta, niin täällä maan päällä ei paratiisia nähdä. Emme joudu elämään ainakaan armosta.

Kenties tämän vuoksi itselleni oikeus itsemurhaan on aina ja kaikissa tilanteissa ihmisen perimmäisin ja tärkein oikeus. Aina. Mistä tahansa syystä. Sen jälkeen hengissäolo on todellinen ja aito statement siitä että on parempi olla ei-kuolleena. (Se ei toki tarkoita ollenkaan samaa kuin se että olisi parempi olla ei-koskaan-syntyneenäkään. Itsemurhan problematiikassa kun on kyseessä useimmiten sellaiset kysymykset jotka käsittelevät sitä että sitä on jossain välissä oltu elossa jostain muusta kuin Jumalan armosta.)

Rahankäyttökortti

Viime päivinä on puhuttu paljon veronkierrosta. Suuret paljastukset ovat nostaneet erikoisiakin tilanteita. Mutta tähän liittyen on vaikeaa nähdä miten näitä veronkiertäjiä tulisi kohdella?

Itse en näe että olisi oikein laittaa heitä vankilaan. Sakottaminen ei ole merkittävää koska saatu hyöty on valtavaa. Mielestäni olisi hupaisaa ajatella että rahaa alettaisiin käyttää kuten ajokorttia tai aseenkantolupaa. Raha, kuten tuliasekin, on kätevä ja mukava asia olla. Mutta sitä voi käyttää pahaan ja sillä voi vaarantaa ties mitä.

Veronkiertäjä ei joutuisi vankilaan vaan hän ei saisi kiinni jäätyään omistaa mitään. Toisin sanoen jos joku sanoisi että "anna minulle tuo paita päältäsi" heidän olisi annettava. Koska se ei olisi heidän omaisuuttaan.

Kuka maksaa ja mitä maksaa?

Ostimme taloomme hinnaltaan pienehkön ostoksen. Syynä oli, ainakin periaatteessa, vieraanvaraisuus. Näin ollen ilman tietynlaisia vieraita investointia ei olisi tarvinnut tehdä.

Kyseinen vieras halusi osallistua kustannuksiin. Minusta se oli tarpeetonta koska investointi oli pieni. Puolisoni taas kysyi vain yhden kysymyksen "kun lähdet kotiin, niin kannatko esineen mukanasi". Vastaus oli ei. Joten vieraamme ei maksanut. Ei, vaikka käytännössä juuri kukaan muu tuttumme ei vastaavaa investointia kaipaa.

De jure omistusoikeus ja de facto käyttöoikeus. Kumpi on se josta on syytä maksaa? Olisiko moraalisesti väärin jos ottaisi ostoksen investointina ja vaatisi siitä vuokraa? Itse pitäisin tätä viimeisintä epäeettisenä. Mutta en suoraan sanoen tiedä miksi.

Muumioituneet sielut

Nikolai Gogolin teoksessa "kuolleet sielut" Tšitšikov käy ostamassa orjia. Maanomistajat pitävät orjia ja näistä osa kuolee. Näiden ilmoittaminen eteenpäin vaatii työtä ja byrokratiaa. Jota kaikki eivät jaksa käydä. Tšitšikov ostaa näitä kuolleita sieluja. Sillä niiden omistusoikeus kulkee paikasta toiseen byrokratialla eikä vaadi esimerkiksi kuolleen maaorjan ruumiin siirtämistä mitenkään. Näin hän saa byrokraattista omaisuutta joka taas antaa hänelle varakkaan maineen. Joka taas tuo mukanaan aitoa rahaa.

Nykyään mitään tälläistä ei tietenkään voi tapahtua. Sen sijaan voi ryhtyä asunnonomistajaksi. Näitä asuntoja voi sitten vuokrata vanhuksille, huumeongelmaisille ja muille. Osa näistä kuolee pois. Osa heistä on sellaisia että heillä ei ole omaisia tai ystäviä. Jonka vuoksi he voivat kuolla ja muumioitua kotiinsa. Kun sosiaalihuolto maksaa heille asumistukea, vuokran saaminen ei lopu. Lisäksi on huomattava että muumioitunut ruumis korkeintaan haisee pahalta vähän aikaa. Muutoin he ovat harmittomia. Eivät valita jos putkitöitä ei tehdä ajoissa. Eivätkä valita monesta muustakaan asiasta. Kun tälläisiä täydellisiä vuokralaisia saa tarpeeksi, tämä takaa hyvät tulot. Joka tas tuo mukanaan aitoa rahaa ja varallisuutta. Jolla voi hankkia itselleen varakkaan maineen.

Anarkotyrannia? Eli ajatuksia itselataavien aseiden kieltämisestä

"Takkiraudassa" käsiteltiin EU:n tuliaserajoitusta. Itselataavat aseet halutaan kieltää yksityishenkilöiltä. "Syyksi ilmaistaan Ranskan islamistinen rynnäkkökiväärihyökkäys." Tämä laki ei rajoittaisi monia revolvereja tai haulikkoja. Mutta toisaalta tämä rajoittaisi monia muitakin aseita kuin "konetuliaseita". Monet aivan tavallisessa tarkkuusammunnassa käytetyt pistoolit ovat "itselataavia". Ja joitain metsästysaseita. Tässä suhteessa en itsekään pidä tästä laista.

Tuliaseet ovat minusta banaaleja, mutta tämä on esteettinen kannanotto enkä halua laajentaa tätä pidemmälle. Näen että jos maaliin ampuminen ja metsästys ovat sallittua harrastetta, niin sellaisiin käytetyt aseet ovat aivan hyväksyttäviä. Siitä huolimatta että on olemassa murhaiskuja omistavia ääliöitä jotka tuskin ansaitsevat happea jota hengittävät.
1: Tosin oikeus hengittämiseen lienee perusoikeus, joten ansaitseminen ei ehkä merkitse kovin paljoa niiden kohdalla. Perusoikeuksia ei voi riistää ihmiseltä milloinkaan, ei edes kusipäiltä, rikollisilta ja idiooteilta, tai edes idioottimaisilta kusipäisiltä rikollisilta. Palaan tähän myöhemmin tässä blogauksessa.

Olen nimittäin elänyt sellaisessa maailmassa, jossa perusasetelmana on se, että ihminen on syytön kunnes hänet osoitetaan syylliseksi. Näin ollen valtion tulee jossain määrin luottaa kansalaisiinsa - ainakin siihen asti kunnes nämä töppäilevät. Tätä asennetta kuvaakin sellainen - nykytilaa kuvaava - järjestelmä jossa aseisiin tarvitaan kantolupa mutta tämän saa melko helposti jos taustalla ei ole rikosrekisteriä.
1: Se, että rikolliset hankkivat aseita laittomasti on toki ilmiselvä asia. Mutta valtio ei valitettavasti voi tehdä muuta kuin tehdä asioita laittomiksi. Se ei voi tehdä asioita mahdottomiksi. Siksi esimerkiksi ylinopeuksista sakotetaan eikä estetä autoja ajamasta niin lujaa. Eikä poliisien ylinopeutta valvovia kamerajärjestelmiä kielletä sillä että hoopot kuitenkin ajelevat ylinopeutta.

Kannatetaan samaa asiaa, mutta eri argumentein ja maailmankuvin.

Kuitenkin "Takkiraudan" tekstissä on sellaisia piirteitä että olen hyvin erimielinen niiden kanssa. ; Nykymaailma on jostain syystä sellainen että moni näkee asiat ikään kuin agendojen kautta. Se, että haluaa tukea jotain asiaa tarkoittaa että hänen tulee kannattaa tätä puoltavia argumentteja ja vihata sitä vastustavia argumentteja. Asian ei kuitenkaan pitäisi olla näin. Lähes kaikkiin asioihin on argumentteja puolesta ja vastaan. Ja puolustavissa ja vastustavissa argumenteissa on seassa yleensä sekä hyviä että huonoja argumentteja. Arvio syntyy siitä että nämä tunnetaan ja sitten näitä arvioidaan. Tämä ei toki tiivisty näppäriksi statementeiksi joita suun kautta hengittäväin osasto voi hokea näppärästi ulkolukuna. Jossa on yksi siisti oikea vastaus joka on ehdoton ja jonka vaihtoehtoja ei edes tarvitse harkita. Mielestäni tämä onkin näppärä tilanne katsoa tilannetta jossa samaa asiaa puolustetaan hyvin vastakkaisista näkökulmista.

Käyn niitä läpi koska ne ovat (kuitenkin) toistuvia. Moni arvostaa niitä ja ne kuvaavat monien mielipiteitä. Ja tätä kautta ne on hyvä (vähintään) tuntea. Osa niistä jopa ansaitsee lähemmän tarkastelun. Valitettavana ja toistuvana teemana on orjuus -sanan ylikäyttö. "Ruukinmatruunan on pakko todeta, että mitäs minä sanoin. EU on koko ajan kehittymässä enemmän ja enemmän totalitaristisen Eurostoliiton suuntaan. Aseeton kansa on puolustuskyvytön kansa, ja aseettomia ihmisiä on helppoa tylyttää, kiusata, nöyryyttää ja nujertaa. Kun ihmisiltä viedään viimeinen keino puolustaa itseään, heistä tulee orjia." Tämä on oikeasti sukua sille uhriutumisasenteelle jota vihaan nyky-yhteiskunnassa. Tämä on johtanut hyvin omituisiin tilanteisiin. Esimerkiksi moni on siirtänyt kiusaamisen tekojenkuvaamisesta kokemukseen. Ja tästä on syntynyt tilanne jossa "jokaistahan kiusataan". Tämä väheäntää kiusaamis -sanan arvoa ja vakavuutta ja on poissa kiusatuilta. Samoin "orjuus" -sanan käyttö EU:n sisällä nykysuomessa tavallisen kansalaisen kohdalla on liioittelu.

Takkirauta -blogi toki elää konservatiivisen muodin pinnalla, osittain siksi että blogi tuntuu elävän ulkomaisia blogiartikkeleja lukien ja niitä osittain kääntäen. Siksi, kun vielä muutama vuosi sitten konservatiivit kauhistelivat uusateisteja koska nämä haittasivat yhteiskuntarauhaa ja voisivat surmata ihmisiä koska vain kristinusko ja muu vastaava uskonto voi antaa ei-nihilistiset arvot, on nyt ääni muuttunut kellossa. Kun pari vuotta sitten ranskan vallankumous oli vaarallinen esimerkki siitä, miten ateismi johtaa väkivaltaiseen anarkiaan ja kansannousuihin, voidaan konservatiivisissa blogeissa tänä päivänä siteerata "marseljeesia" aivan vakavasti.
1: "Aux armes, citoyens! Formez vos battaillons!" Minua paranoidimpi voisi nähdä tämän jopa kutsuna väkivaltaan. Tämänlainen varustautuminen ja valmistautuminen onkin äärioikeiston puolella tällä hetkellä muotia. Minun on kuitenkin vaikeaa liittää "Ruukinmatruunaa" äärioikeistoon. Joskin hän on vaikuttanut olevan jonkinlaisessa kurimuksessa jonka lopputulemana saattaa olla niin että hänestä tulee sellainen.

Näin ollen en ole yllättynyt siitä että aseiden kantamisessa vedotaan enemmänkin "korpilain tarpeeseen". "Euroopassa väkivalta-, omaisuus- ja seksuaalirikoksissa. Samoin olemme nähneet, kuinka kyvytön ja haluton poliisi on kaikkialla turvaamaan han-eurooppalaisten oikeuksia ja turvallisuutta. Meidät han-eurooppalaiset on jätetty oman onnemme nojaan ja lainsuojattomiksi kehitysmaalaisten väkivaltaa kohtaan. Näin se anarkotyrannia etenee. Anarkiaa rikollisille, tyranniaa lainkuuliaisille kansalaisille." Tuota lainausta tarvitaan tietenkin jotta saadaan oikeutettua otsikossa käytetty "anarkotyrannia".

Asenteista argumentteihin

Yllä kuvasin lähinnä erimielisyyttä. On asenteita ja mielipiteitä jotka ovat erilaisia. Tämä on kenties tärkeä taustoittava tieto. Mutta se ei ole kovin argumentatiivista. Se on lähinnä sellaista mielipidekirjoittamista joka tehdään mielipide edellä. Monet näyttävät arvostavan sellaista. Minusta sellaisessa ei panosteta riittävästi. Se on oikomista. Se on älyllistä laiskuutta. Ja tälläinen ei ansaitse kunnioitusta, jota osoitetaan esimerkiksi kirjoittamalla pitkiä vastineita. (Ajankäyttö on minulle kunnioitusta ja relevanssin antamista. Jopa silloin kun seassa on "haista paskaa". Se on temperamenttini ilmentymistä jossa sisäinen rumuuteni pulpahtaa pinnalle.)

Mutta tätä on toki katsottava hitusen tarkemmin. Takkirauta ilmaisee näkemystään ei-argumentatiivisesti. On ilmeisesti näppärää ilmaista itseään statementein. Sillä tavalla saadaan esimerkiksi seuraavia lauseita "Aseenkanto on vapaan ihmisen perimmäisin perusoikeus. Ei sananvapaus, ei omistamisenvapaus, ei liikkumisenvapaus vaan aseenkanto. Vain vapaa ihminen saa kantaa aseita. Orja ei saa." Jossain määrin tämä statementjoukko voidaan nähdä perusteltuna. Tai ainakin se voidaan sovittaa aatehistoriaan ymmärrettävällä tavalla.

Konservatiivit käyttävätkin usein tässä statementien sijaan lainausta jossa on perustelu. Kyseessä on Jeffersonin näkemys, tai ehkä oikeastaan hänen suuhunsa laitettu sitaatti. "Founding Fathers" on USA:ssa hämmentävä lähes pyhimyksenkaltaisiksi nostettu ihmisjoukko. Ja tätä kautta lausunnolla on USA:ssa argumentaation lisäksi vahva symboliarvo. Suomessa on helpompaa olla neutraali ja katsoa onko sanotussa järkeä. Samalla tulee määriteltyä keskeisiä käsitteitä. Ja ne määrittynevät tavalla jolla niitä on "Takkiraudassa" käytetty. "When governments fear the people, there is liberty" ... "When the people fear the government, there is tyranny. The strongest reason for the people to retain the right to keep and bear arms is, as a last resort, to protect themselves against tyranny in government."

Argumenttina on siis se, että on riskinä että valtio on julma ja sortava. Ja tätä kautta olisi tarve ihmisten puolustaa itseään. Takkiraudassa ollaan usein melko vahvasti anarkiaa vastaan, joten ei ole ihme että anarkia nähdään vain rikollisten, haittamaahanmuuttajien ja vastaavien ominaisuutena. Tosiasiassa itse näkisin että asekielto ei ole anarkotyranniaa. Se on anarkotyrannian antiteesi. Jos vain keskusjohdetulla hallinnolla on aseet ja sitä kautta sitä vastaan ei olisi mitään keinoja - parlamentaarisia tai muita - on määritelmällisesti keskusjohdettua systeemiä. Anarkisti ei kannata tämänlaista. Anarkismi on määritelmällisesti tämänlaisia rakenteita vastaan hyökkäämistä. Joten itse asiassa Jeffersonin sitaatti voidaan nähdä hyvinkin pro-anarkistisena. Tämä ei toki tee ongelmaa olemattomaksi. Se tekee "anarkia" -termin liittämisen tähän ongelmaan perustelemattomana, jopa tyhmänä.

Toinen asia joka tuosta monien konservatiivien arvostamasta Jefferson pseudo-sitaatista saadaan irti on sitten se, että selvää on että aseet eivät ole itseisarvo. Ne ovat välinearvo. Tätä kautta ne eivät mitenkään voi olla perimmäisin tai syvin arvo. Välinearvolla kun on arvo vain sitä kautta että ne takaavat muita arvoja. On kieltämättä mahdollista että tuliaseilla voidaan taistella ranskan tai venäjän vallankumouksen hengessä keskusjohtavaa hallitusta vastaan. Mutta tämä oikeutetaan sillä että taistelemalla puolustetaan esimerkiksi mainittuja liikkumisen ja sanomisen vapauksia. Ja muitakin vastaavia vapauksia. (Kuten mahdollisuutta saada reilu ja julkinen oikeudenkäynti.) Aseilla voidaan puolustaa omaisuutta vain jos omistusoikeus on puolustamisen arvoinen itseisarvo.
1: Ja itse asiassa tätä korostaa sekin että aseen omistaminen vaatii omistusoikeuden tunnustamista. Voit omistaa ilman aseita mutta et voi omistaa asetta ilman omistusoikeutta. Joten se siitä "perimmäisyydestä". Aseenkantoa voi pitää tärkeänä mutta tämänlaiset lausunnot viittaavat että "älykkyys" ja "perusteltavuus" ja "ei-sentimentaalinen sepeäminen" eivät ole niitä käsitteitä joita itselataavien aseiden kantamista koskeva teksti piti sisällään...

Ja tästä oikeastaan päästään siihen miksi orjilla ei ole aseita. Aseet eivät ole perimmäinen ja syvin oikeus johon olisi lupa kaikilla rikollisilla ja ihmisillä. Aseet eivät ole se joka esimerkiksi oikeusvaltioissa lakijärjestelmässä otetaan viimeisenä pois. Ihmisen oikeutta esimerkiksi ravintoon pidetään keskeisempänä. Putkaan otettu epäilty riisutaan tyypillisesti aseista jo ennen kuin häneltä viedään vapaus. Vapauden menetys arvioidaan oikeudessa oikeudenkäynnissä ja jos on tullut ilman syytä pidätetyksi, tästä on mahdollista saada korvauksia. Sen sijaan siitä jos viattomana putkaan viedyltä on pidätystilanteessa kiistetty mahdollisuus hakea kotoa tuliaseita mukaan putkaan ei vaadita korvauksia. Aseet ovat privileegio. Ja privileegioita ei ole kaikilla ihmisillä. Orjilla on kaikista vähiten privileegoita. Orjilla on vain syvimmät perusoikeudet.
1: Jos monissa paikoissa niitäkään. Kenties orjuus on sitä, että syvimpiä perusoikeuksia on viety. Kenties orjuus on sitä että vapaus on viety ilman rikollisuuteen osallistumista. Kenties orjuus on enemmänkin käytännössä samaa kuin "palkaton työntekijä" kuin sitä että hän olisi "joku joka ei saa kantaa sanotaan nyt vaikka konetuliasetta". Jos konetuliaseissa tulee raja niin onko orja sellainen jolla ei ole lupaa omistaa omaa panssarivaunua? Miksi ei jos kerran tuohon tuliasepuolellekin on jo lähdetty? Olenko orja kun hallitus ei anna minulle mahdollisuutta ydinaseen omistamiseen? Tuskin. Joku voisi selittää tähän vastaukseksi jotain mitä itse tykkään sanoa ; Eli se, että terve normaali kansalainen käyttää asetta metsästykseen ja tarkkuusammuntaan. Mutta tätä tietä ei voi käyttää siinä vaiheessa kun ollaan pseudo-Jeffersonin hengessä selittämässä siitä miten kansalaisten täytyy hyökätä väkivaltaisesti hallitusta vastaan. Sillä poliitikkojen tarkka-ammuta metsästysmielessä ei ole tätä vaihtoehtoista funktiota. Kun tuolle tielle lähdetään rauhanomainen funktio argumenttina on pakko heittää ikkunasta.

Tältä osin tuliaseet ovat minulle tässä osin kuin miekkoja ; Minulle on ilmiselvää että on kunnia harrastaa miekkailua, koska se on jotain joka sallitaan sillä että ollaan riittävän tolkullisia vastuullisia aikuisia. Tämä on etuoikeus ja ilo. Ei mikään riisumaton perusoikeus joka kuvaa jotain alinta väkivaltarikollista muta-aivojen ryönää jossa ei eroteta "siistejä asioita" "yleisoikeuksista". Jos joku väkivaltainen aseveljiään vaarantava riehuja saa potkut salilta, olen vain tyytyväinen. Ja jos tämä poispotkittu valittaa "perusoikeuksista puolustaa itseään" niin näen sen vain demonstraationa siitä että hän ei kykene erottamaan "mä haluun" -tasoa "mä tarvitsen" -tasosta ja "minulla on oikeus" -tasosta. Tämänlainen kitisijä on lapsen tasolla ja demonstroi valituksellaan sitä että hän nimenomaan ei ansaitse.

Ironinen twisti.

Asekielto ei ole totaalinen tuliaseiden kantamisen kielto. Tämä on mielenkiintoinen detalji. Sillä "Takkiraudan" teksti muistuttaa kovasti tekstiä yleisestä kaikkien tuliaseiden kieltämisestä. Tämänlainen lokeroimattomuus ei ole toki yllättävää. Mutta sillä on omituinen implikaatio.

Konservatiivipiireissä on totuttu käyttämään melko paljon aseidenkanto-oikeuden puolustamista koulusurmien tyylisissä tilanteissa. Tilanne on toki tässä tapauksessa hyvin rinnastettava, että "Charlie Hebdo" -lehteen tehty isku on luonteva reaktio (pelkureille). Vastaavat halutaan (sinänsä ymmärrettävästi) estää. (Tehdä mahdollisimman mahdottomiksi sillä tavalla jolla oikeusvaltioissa voidaan, kieltämällä lailla.) Koulusurmiin reagoiminen kiellolla nojautuu varmasti samanlaiseen järkyttymiseen ja vastaavan torjumisen haluun.

Kiinnostavaa onkin, että koulusurmien yhteydessä on korostettu että tuliaseita ei tarvitse kieltää. Koska sitä voidaan puolustaa itseään puukolla tai millä vain. Symboliseksi aseeksi tässä on näyttänyt muodustuvan ruuvimeisseli, jolla kuulemma voi näppärästi tappaa ihmisiä silläkin. Joten vaarallisten asioiden kieltämiselle ei olisi tarvetta tuliaseiden kohdalla. (Vaikka ruuvimeisseli ei tietysti kenestäkään ole tuliase. Kyse on siitä että sillä voi tappaa.) Ja tuore tapaus Trolhättanista näyttääkin että koulusurmiin kyetään ei-banaaleinkin asein. (Toki miekalla varustautunut hyökkääjä sai hengiltä melko pienen määrän ihmisiä. Verrattuna siihen mihin pistoolilla voi. Joten asekieltojen kannattajien asenne siitä että aseet joilla on helppo tappaa paljon ihmisiä on syytä kieltää vahvemmin on yhä jossain määrin perusteltu.)

Tässä asekieltokohdassa sitä voitaisiin kuitenkin sanoa että miten niin sitä ei voida hyökätä hallitusta vastaan. Kun kyllähän sitä saa ihmisiä hengiltä niillä ruuvimeisseleilläkin. Jos tämä koulusurmien asepuolustuksessa otetut argumentit otetaan vakavasti, niin tosiasiassa Pseudo-Jeffersonilainen argumentti ei murru. Ihmiset voivat yhä puolustaa itseään hallitusta vastaan.

Itse en toki ole arvostanut tuota "ruuvimeisselintappoteho" -argumenttia. Joten minulle tilanne ei merkitse mitään. Minusta kysymys on mittakaavasta. Ihmisillä on privileegioita, joita voidaan karsia esimerkiksi tappoteho mielessä siten että harmaasävyisessä vaarallisuuslistausmaailmassa jokin vain kielletään. Mutta moni konservatiivi välttää tätä harmaasävyistä ajattelua "ruuvimeisselillätappamistehoargumenteissaan", joten tosiasiassa heidän ei pitäisi välittää. Sillä mitä väliä on että kielletään yksi tietynlainen tuliasetyyppi kun tosiasiassa hallitusta vastaan voisi taistella ihan kertalaukeavilla tuliaseilla ja revolvereilla. (Tai ruuvimeisseleillä.) Ollakseen sisäisesti koherentti "ruuvimeisseliargumentin" kannattajan tulisi korostaa sitä miten triviaalia on kieltää itselataavat aseet kun terroristit voivat tosiasiassa tehdä vastaavia terrori-iskuja K -raudan kautta.

Toki minun on tunnustettava että ostan tämän "ruuvimeisseliargumentin" siinä mielessä että olen tiedostanut että halutessani minä, kuten oikeastaan ihan kaikki muutkin, voimme tappaa oikeastaan lähes kenet tahansa muun ihmisen Suomessa. Tässä on toki joitain rajoitteita. Tilanteet vaativat usein MAD -hengen. (Mutually Assured Destruction.) Eli jos tekijä ei välitä kuoleeko prosessissa ja jääkö kiinni ja vankilaan, hän voi tosiasiassa tehdä melko paljon kaikenlaista. Kunhan suunnittelee. (Olenkin vääntänyt tästä sellaista juttua että kun joku kertoi että "siinä vaiheessa kun hyttynen istahtaa omille kiveksille tietää että kaikkia ongelmia ei voi ratkaista väkivallalla" olen täsmentänyt että väkivalta on tuossakin ratkaisu, jos vain oikein kovasti haluaa tuhota sen itikan. Kysymys on siitä miten välittää siitä miten itselle käy.) Tässä mielessä jossain määrin Jeffersonin periaate siitä että hallituksen on pelättävä kansalaisia on olemassa jossain ruuvimeisselien tasolla. Käytännössä olisi toki helpompaa hoitaa tälläiset pikkuseikat sillä että jokainen saa omistaa tankkeja, sinkoja ja maamiinoja. (Sirpalemiinat ovat tiettävästi varsin edullisiakin per kappale.) Joten jossain määrin ruuvimeisselit eivät tarjoa ihan tasapuolista suojaa. Kamppailullisesti tuliase on "great equalizer". Miekkakin tasavertaistaa ihmisiä. Tämä on taatusti antielitististä siinä määrin että fyysisten ominaisuuksien ja taitojen tarve muuttuu. Miekalla pärjää taitava mutta fyysisesti heikompi. Tuliaseilla pärjää kuka tahansa. (Joka tekee "kenestä tahansa tuliaseenkäyttäjästä" tehokkaamman koulusurmaajan kuin miekasta joka sentään vaatii sen että osaa tehdä jotain.)

Mekan historian tuhoamisesta

Helsingin Sanomissa kerrottiin miten Mekassa on uudelleenrakennettu ankarasti. Mekan ja Medinan kaupungeista 95% islamin varhaishistorian aikaisista rakennuksista on purettu parin vuosikymmenen aikana. Paikalle tulee pyhiinvaeltajia, pyhiinvaellus on peräti osa uskontoa. (On kieltämättä kiinnostavaa että uskontoihin liittyy tälläistä turismia. Pyhiinvaelluksia on harrastettu euroopassakin. Ja nykyaikanakin on aivan erityinen uskovaisten luokka jotka matkustelevat Israeliin.) Ihmiset tulevat uskonnollis-historiallisen taustan vuoksi mutta talousasiat painavat.

Tämä on kieltämättä hyvin ärsyttävä tilanne.

Ensimmäinen assosiaatio tulee helposti vandalismiin. Esimerkiksi ISIS on ansioitunut historiallisten rakennusten tuhoamisessa. Bamian kaupungista talebanien vuonna 2001 tuhoamat Buddha-patsaat. Ja vastaavat. Lopputuloksen kannalta asia on tietysti melkolailla sama. Kohde on tuhottu.

Minulla on ollut jopa vähän sellainen henki että kulttuurit jotka tuhoavat kulttuuriperintöä joutunevat tekemään tätä osittain siksi että he itse eivät kykene tuottamaan mitään samanlaista. Tämänlaisen muistutuksesta, etenkin vääräoppisen muistutuksesta, on tietenkin luontevaa päästä eroon ja saada tätä kautta jonkinlainen valta tämän ärsyttävän asian yli.

Siksi suhtaudunkin hyvin eri tavalla siihen että talibanit tuhosivat Buddhapatsaita kuin sitä että kun vuonna 1453 osmannit valtasivat Konstantinopolin, ja tuolloin kristillisenä kirkkona ollut Hagia Sofia korjattiin moskeijaksi. Rakennus oli päässyt hieman rapistumaan ja korjaamisen yhteydessä talon käyttötapa muuttui tavalla joka varmasti ärsytti - ja tiettävästi ärsyttää yhä - monia kristittyjä syvästi.
1: Kun minun fundamentalistiagnostikkojen armeijat valloittavat Suomen niin takaan että kaupungin kirkoista tehdään pubeja ja moskeijoista pekonipurilaispaikkoja. Mutta se, että hakkaisin rakennukset taltalla palasiksi siksi että näissä taloissa olisi jokin maaginen kristillinen voima joka olisi tuhottava hajottamalla rakennus. Jääkööt muistomerkiksi siitä että paikalla oli ennen jotain joka päihitettiin. Ja että rakennuksissa ei ole mitään sellaista uljautta joka uhmaisi peniksiämme omaa mahtiamme. Olkoon näytillä vertailupisteenä tai haasteena josta pitää parantaa.

Toki analogia ei päde täysin.

On olemassa oleellisia erojakin. Ehkä näkyvin asia on se, että ISIS ja talebanit tuhosivat vääräoppista materiaalia kun tässä on isketty omaan kulttuuriperinteeseen. Toisaalta tämä tuhoaminen on Mekan ja Medinan kohdalla tehty omistusoikeuteen viitaten. Kun maat ja rakennukset ovat omistuksessa, kyseessä on eräässä mielessä astetta enemmän vain talojen purkaminen.

Suomessakin tämänlaista asennetta on ollut paljon. Itse asiassa Suomessa rakennuskanta on jopa hämmentävän nuorta. Näin ollen emme ole niin kaukana Mekasta ja Medinasta - oikeastaan se oleellisin ero on hieman nolo. Meillä ei ole samantasoista historiallista rakennuskantaa jota säilyttää. Ei ole edes yhtään mahtiuskontoa tullut meidän Suomalaisesta hulluudesta.

On kuitenkin hyvä tiedostaa että silti asioista voidaan pahastua ja jotkut temput edellyttävät pahaa huonoa makua. Esimerkiksi Suomenlinna on Uncesco -kohde joten voidaan nähdä että se on periaatteessa jollain abstraktilla tasolla "koko ihmiskunnan omaisuutta". Sellaista ei pidä rikkoman minkään omistusoikeuden nimessä. Toisaalta Suomenlinnan vieressä oleva Vallisaari ei ole Unescon listoilla. Mutta sinnekin tornitalojen pykääminen osoittaisi huonoa makua vaikka tälläistä ylevää ja mahtipontista statusta paikalle ei olekaaan saatu.

Aleksanterin Patteri esimerkiksi edustaa Venäläistä rakentamista ja voidaan nähdä siksi jossain määrin hieman sidoksissa "Suomen vihollisiin". Silti rakennuksen purkaminen ja sen päälle "Jonkun Viitasaarelaistyylisen Sahan" perustaminen osoittaisi muuhunkin kuin kykyyn laskeskella palovakuutuksien perään.

Omistus ja väkivaltamonopoli

Pekka Lampelto kirjoitti artikkelin jonka mukaan 1% ei omista mitään. "Jatkuvasti jaksetaan jauhaa ja valittaa kuinka maailman rikkain prosentti omistaa puolet maapallon varallisuudesta. Tämä on pölhöpopulismia. Rikkain prosentti ei omista useimmassa tapauksessa oikeasti muuta kuin äänioikeuden myötä osuuden valtiostaan." Lampelton kanta edustaa hyvin tarkasti libertarismia. Juuri sellaisessa muodossa jossa eettiset kannanotot kiistetään ja asiat esitetään muka objektiivisina.

Lampelto sanoo asian suoraan seuraavalla tavalla "Humen giljotiinin mukaan tosiasioista ei voida johtaa moraalisääntöjä. Tämä ei ole siis kannanotto, miten asioiden kuuluisi olla. Asiat ovat kuitenkin niin, että yksilöt eivät demokraattisissa maissa omista suoraan mitään, vaan suvereenit valtiot omistavat väkivaltamonopolinsa turvin. Se että rikkaat, kuten kaikki muutkin, nöyrtyvät valtion lakien ja verotuksen edessä on vain merkki siitä, ettei heillä ole todellisuudessa täydellistä suvereniteettia omistustensa suhteen. Valtio voi muuttaa lakeja ja nostaa veroja."

Valitettavasti hänen oma näkemyksensä on nimenomaan Humen giljotiinin rikkomista. Hän vetoaa omistamiseen liittyvään vallankäyttöön ja kutsuu tätä omistusoikeuden essenssiksi. (On muuten hauskaa että hän itse kylvää pejoratiivisia sanoja ja loukkaantuu kun hänelle vastataan kovasanaisesti.) Kun hänelle kerrotaan että omistamisen ja vallan yhteys toki on, mutta tämä ei välttämättä ole omistusoikeuden määrittämistä on kommenttina se, että "Mitä se sellainen omistaminen on, josta joku ulkopuolinen taho päättää?" Samaa voisi tietysti kysyä ryöstötilanteessa jossa väkivaltakoneistoa käytetään omaisuudensiirtoon. De facto omaisuus siirtyy, mutta tätä pidetään omistusoikeuden rikkomisena. Aivan yhtä hyvin voitaisiin perustella että jos valtio varastaa kansalaisiltaan niin se kyllä voi tehdä sen mutta se ei tee siitä omistusoikeuden määrittämistä vaan rikoksen omistusoikeutta kohtaan. Valtio ei omistaisi legitiimisti varastamaansa vaikka se käyttäisi sitä. Ja huvittavaa kyllä juuri tämä on sitä mitä Humen giljotiini tarkoittaisi.

Mutta libertarismissa onkin kysymys juuri siitä että valta muuttuu oikeutukseksi. Ja tätä vallan olemassaolo tunnustaen siitä luodaan deskriptiivinen rakenne siihen mitä esimerkiksi omistusoikeus tarkoittaa. Tämä ei ole nihilismiä tai arvoneutraaliutta. Siinä vain kieltäydytään miettimästä omien asenteiden eettisiä premissejä ja sitten  teeskennellään että niitä ei olisi. Lampelto itse kuvaa prosessia niin että "Mielestäni vallasta ei tule oikeutus, vaan omistus ilmenee vallan kautta silloin, kun tulee ristiriita." Joka perustuu juuri siihen eettisiä premissejä ottavaan prosessiin jonka kuvasin. Libertaristi puhuu omistuksesta ja omistusoikeudesta erikseen ja hänellä ei ole kieltä puhua omistusoikeudesta. Jos olemassaolevasta asiantilasta (is) ei muka päätellä että miten omistusoikeus määrittyy (ought) niin miten voidaan sanoa että omistusoikeus kyseenalaistuu jos joku ulkopuolinen siitä päättää? Eikö se että joku on (a) sisäpuolinen ja (b) ulkopuolinen ja (c) vallassa ole faktuaalisia tosiasioita?

Onkin hauskaa että Lampelton näkemys edustaa varsin klassista liberarismia tässä mielessä. Mutta jos todella on kuten hän sanoo ;  "Jos todella haluaa omistaa jotain, on hankittava oma puolustuskykyinen armeija ja olla alistumatta kenenkään muun tahdon alle. Esim. suomalaisten veroja ei tällä hetkellä määrää Venäjän valtio, vaan Suomen valtio, koska Suomi on itsenäinen, puolustuskykyinen maa. Valitus rikkaiden omistuksista on siis jonnin joutavaa puhetta. Ei ole mitään järkeä syyttää rikkaita, kun syypää resurssienjakoon on poikkeuksetta valtio." ; on hänen oma kannanottonsa kokonaisuutena hyvin omituinen.

Sillä eihän hän tässä todista että 1% ei omista mitään. Vaan nimenomaan hän osoittaa että on olemassa sotilaallista valtaa käyttävä taho. Se jolla on perimmäinen valta armeijaan. Ja vaikka tällä ei näennäisesti olisi omistusta, niin hänellä on silti käytännössä kaikki omaisuus. Hän kun voi ottaa sen haltuunsa. Kun tämä vaihtoehto tuodaan esiin, Lampelto puolustautuu "Se, ketä armeija (väkivaltamonopoli) kulloinkin tottelee, sillä on valta. Suomessa se enemmän tai vähemmän tottelee puolustusvoimien komentajaa, joka tottelee valtioneuvostoa, joka tottelee eduskuntaa, joka erinäisten mekanismien kautta tottelevat enemmän tai vähemmän äänestäjiä." Mikä on tietenkin destruktiivista. Jos tosiasiasssa ihmisillä on väliaikainen keinotekoinen ja näennäinen omistus jos heillä on rahaa tilillään koska väkivaltapotentiaalin perimmäinen valta omistaa kaiken, ei tosiasiasa ole niin että äänestäjä omistaa vain äänensä, vaan tämä ääni on perimmäistä valtaa väkivaltapotentiaaliin. Jos armeijan valta on perimmiltään kansalla niin sitten kansa perimmiltään omistaa sen mitä omistaa. Tässä mallissa on jälleen se "1%" jolla on aivan sikana rahaa tilillään.

Onkin herkullista miettiä asiaa niin että Lampelto edustaa hyvin klassista libertaaria joka on ylpeä omasta fiksuudestaan. Tämä fiksuus kuitenkin näkyy lähinnä siten että hän on pakonomaisesti kaikesta erimielinen vasemmistolaisten kanssa. Ja kun tämä kokonaisuus laitetaan yhteen se on sisäisesti yhteensovittamattomissa. Kokonaisuus ei ole looginen. Lampelto joutuu tilanteeseen jossa hänellä on jokaiseen yksittäiseen vasta-argumenttiin vastaus. Mutta näiden vastausten asenteet ovat keskenään ristiriidassa. Hän on siis hyvin valmistautunut voittamaan jokaisen yksittäisen taistelun hävitäkseen sodan.

Onkin hauskaa nähdä että
* Omistaminen liittyy väkivaltamonopoliin
* Rikkain 1% ei omista mitään koska valtio.
-> Peruskannanotto on "Kenellä on väkivaltamonopolin perimmäinen valta?" Vastaus tähän on selkeästi "valtio". Koska libertaari vihaa kontrollia ja valtio on hyvä taho syytettäväksi.

Kuitenkin toisaalla väitetään on että
* Väkivaltamonopolia ei ole hallituksella vaan äänestäjillä ja tätä kautta väkivaltapotentiaali on kansalla.
-> Eli jos väkivaltapotentiaaliteoria kuvaa omistamista niin kansa oikeasti omistaa sen mitä omistaa. Mitä on pankkitilillä se on sen kansalaisen omistamaa. Näin ollen 1% todella omistaa juuri sen mitä sanotaan. Vaikka teesi oli että näin ei ole. On selvää että jossain on vaihdettu "omistusoikeuden" määritelmää lennosta. Kokonaisuus on sisäisesti ristiriitainen kyhäelmä.

On kuitenkin hauskaa kuulla armeijasta väkivaltapotentiaalina ja äänioikeudesta armeijan väkivaltapotentiaalin perimmäisenä mahtina, ja huomata että välistä äänioikeus ei ole omistamista ja armeija legitimoi sen muille. Paitsi kun sitten yht'äkkiä väkivaltapotentiaali sitten EI olisikaan se jolla asioita legitimoidaan ja äänioikeus on väkivaltapotentiaalin käyttöä. Miten niin kansalainen demokraattisesti omistaa armeijan jos hän ei omista mitään? Miten hän ei omista mitään jos hänellä on kaikkien muiden kansalaisten tapaan osuus armeijasta?

Tässä on kaiken kaikkiaan niin syvä omituisuus että vaikka miten antaisi tilaa sen tiedostamiselle että libertaristille valtion puuttuminen vaikka verottamalla on ihan kauheaa eli ei eettistä omistusoikeutta, niin ei tilanne näytä kauniilta. Ja vaikka katsoisi että Lampelto vain kuvaa "omistamisen valtarakenteita" ottamatta kantaa "omistusoikeuteen eettisenä konstruktina" tähän "epäreiluusininään" viitaten niin tämä heijaaminen sen kanssa kenellä armeijan perimmäinen väkivaltapotentiaali on tekee kokonaisuudesta joka tapauksessa niin tyhmän että sen kutsuminen "pölhöpopulismiksi" on tarpeetonta kehumista.

Sillä jos perusteesi on että "ei se 1% oikeasti relevantisti omista mitään" ja taustalla on väkivaltapotentiaaliteoria ikään kuin Randilaisen objektivismin multihuipentumana, niin on itse asiassa selvää että jommasta kummasta on luvuttava. Sillä jos väkivaltapotentiaali todella pitää paikkaansa, niin kaikissa tapauksissa valta on hyvin pienellä määrällä.
* Jos kansalainen ei ole armeijan vallassa ja rikkaita potkitaan valtion toimesta instituutiona, niin silloin kansalaisilla ole mitään aitoa sananvaltaa. Ja näin todella valtio voi ohjailla. Tämä viittaa siihen että väkivaltapotentia tosiasiassa olisi muualla kuin vaikka liikemiehillä ja muilla kansalaisilla. Äänestäjä omistaa vain äänensä. Josta seuraa edeelleen se, että väkivaltapotentia kuuluu hyvin pienelle osalle väestöstä joka sitten omistaa de facto kaiken. Jos heillä ei ole oikeasti rahaa tilillään se on näennäistä valtaa koska heillä on suvereeni oikeus ottaa mitä haluavat. Joka oli valtapotentiateorian mukaan se joka määritteli omistusoikeuden.
* Jos kansalainen onkin armeijan vallan takana, niin silloin omistus on se mitä kullakin on pankkitilillä. Tässäkin mallissa vähemmistö omistaa hirvittävästi. Ja itse asiassa tämä 1% koostuu hyvin paljon samoista ihmisistä kuin edellisessä versiossa. (Raha on valtaa, ja sillä saa poliittista valtaa. Jopa vaalikampanjat maksavat jne.)
-> Sillä kuka on perimmäisessä vallassa ei ole väliä. Kummassakin tapauksessa on pieni eliitti joka omistaa suurimman osan. Ja itse asiassa sillä mikä näkökulma valitaan ei ole väliä koska tämä pieni vähemmistö koostuu yllättävän runsaasti samoista ihmisistä. Eli käytännössä väkivaltapotentianäkökulma johtaa väistämättä siihen että vähemmistö, joka itse asiassa on kaikissa skenaarioissa enemmän tai vähemmän sama vähemmistö, omistaa lähes kaiken tai aivan täysin kaiken. Mikä on tietenkin vain täydellsiesti ristiriidassa sen johtopäätöksen kanssa jota Lampelto väitti todistavansa.

Itse toki katson asiaa toisin.

Itse näen ensinnäkin että omistus on enemmän käyttöoikeus kuin kyky ottaa kaikkea haltuun. Voidaan kysyä että onko vallalla väliä jos sitä ei käytännössä toteuteta. Klassisesti on ajateltu että lahja on sitä että joku suo sinulle jotain. Onko lahjaan omistusoikeus? Nähdäkseni niin kauan kuin siihen on käyttöoikeus.

Teologit ovat toki tapelleet tämänlaisista asioista. Toisissa uskomuksissa ihmiselle ei kuulu edes askeltensa ohjaaminen, ja Jumalan kaikkivaltius poistaa jopa ihmisen vapaan tahdon (kalvinismi). Toisaalta osa taas selittää että elämä on lahja jonka saa käyttää vaikka olemalla ateisti vastoin Jumalan tahtoa. Ja se elämä on silti oma.

Kiinnostava ja oleellinen huomio ei ole se, että voiko ihminen olla "kalvinisti" myös libertaarina. Periaatteessa voi. Mutta tosiasiassa tähän kuitenkin liittyy eettinen premissi jossa rikotaan Humen giljotiinia vastaan. Joka taas oli Lampeltolla relevantissa asemassa. Omistusoikeus ei siis ole vain "omistamisen kuvaus" vaan taustalla on hyvinkin vahva henki siitä mikä on aitoa omistusoikeutta ja mikä ei ole.

Orjuudesta, teknologiasta ja sosiaalisesta mediasta

No niin, kiillotapas ne
minun kenkäni
vähän rivakammin.

Meitä on opetettu halveksimaan orjuutta. Yhtenä historiallisena syynä on varmasti "amerikkakeskeinen" kulttuurimme. Ja tämän maailman näkemyksiä on sidottu ennen kaikkea Yhdysvaltojen sisällissotaan. Tätä kautta konservatiiviseen kulttuuripiiriin on tosin livahtanut myös "etelävaltiolaisuutta" siinä mielessä että ei ole hirveän tavatonta löytää argumentointia jossa korostettiin sitä miten orja oli arvokas omaisuus ja resurssi ja joita ei siksi tuhlailtu. Missä tietenkin unohdetaan vain se, että statusta on kaikissa kulttuureissa saatu nimenomaan pröystäilyllä ja sillä että on tehty kalliita asioita vain siksi että voidaan.

Olen itse asiassa itsekin nähnyt että orjuudesta on itse asiassa tehty Yhdysvaltojen sisällissodan oikeutus vähän niin kuin jälkikäteen. Sodan taustalla kun oli enemmän jopa kysymys siitä "monta tähteä lipussa on". Siinä mielessä että kun Lincoln valittiin presidentiksi moni osavaltio irtautui. Koska Yhdysvallat tuossa vaiheessa eli demokraattisen kokeilunsa alkuvaiheita, tämä oli kova isku unionia kannattaville. Ideana kun oli juuri se, että osavaltiot tiimiytyisivät. Ja jos liittoumasta todella vain irtaudutaan jos vaalien lopputulos ei miellytä, se vaarantaa koko yhtenäisyysidean. Siksi on tärkeää huomata että irtautuneita osavaltioita ei nähty legitiimeinä päättämään asiasta ja siksi sisällissodan aikainen pohjoisvaltioiden lippukin piti sisällään täyden määrän tähtiä. Irtautuneetkin osavaltiot olivat siinä mukana.

Katsoin kuitenkin dokumenttia aiheesta ja siinä oli havaittu että orjuus oli itse asiassa mukana keskustelussa jo sodan aikana. Itse asiassa tutkijoiden ennakkoajatukset olivat olleet samankaltaisia kuin itselläni ; Eli ajatuksena oli se, että sotilaat tuskin hirveästi puhuivat orjuuskysymyksestä kirjeissään. Totuus oli kuitenkin jännittävämpi. Näyttikin itse asiassa siltä että sotilaat olivat idealistisempia kuin heidän kotiväkensä. Sotilaat puhuivat näkemästään orjuudesta ja tuomitsivat sen. Ja tämä jopa synnytti juopaa kotiväkeen. Ja tässä puhuttiin pohjoisvaltioiden ihmisistä. Tämä oli jokseenkin erikoista.

Orjuudesta vai kurjuudesta?

Jufo Peltomaa kirjoitti teknologiasta. Hän ei selvästi arvosta luddiittien nykyajan vastineita. Hänestä ei ole mitään syytä "kaivata mutakuoppiin". Hän puhuu työn katoamisestakin kiinnostavalla tavalla ; "Robotti viemässä ihmisiltä syöpävaarallista, raskasta ja ihmisarvoa alentavaa työtä jätteenlajittelussa." Hän luo tästä historiallisen referenssin "Nykyään joidenkin tarvitsee vielä tehdä töitä, mutta suomalaiset (pois lukien syrjäytyneet) elävät nyt kuten kuninkaat pari sataa vuotta sitten. Ennen olisi ollut mahdotonta tehdä jokaiselle käsityönä tämän päivän standardit täyttäviä taloja, huonekaluja, vaatteita ja ajoneuvoja. Elintasomme on siis automatisaation ja robotisaation suoraa seurausta. Ja kyllä, puusepät, räätälit, hevoskärryjen tekijät ja hevosmiehet ovat jääneet työttömiksi. Ne. Veivät. Meidän. Työpaikat." Hän on tekno-optimisti ja ajattelee todellakin että jossain vaiheessa teknologia ratkaisee kaikki yhteiskunnan toimimisen ja elämisen kannalta vaadittavat asiat "Jollain aikavälillä - itse veikkaan 50–500 vuotta - koittaa aika, jolloin perinteisiä, rahaa tuottavia töitä ei tarvitse tehdä. Ärkkäriltä saa femmalla ihmesammon, joka antaa lämpöä, happea, B-leffoja, seksiä ja apetta. Silloin emme voi enää teeskennellä, että ”isi menee nyt töihin tekemään rahaa”. Kun isin ei kerta kaikkiaan tartte." Ja tosiasiassa ongelmat joita meillä on, ei ole se pitääkö hävitä talouskilpailussa siksi että pelätään teknologian tekevän jotain. Vaan siitä miten selviämme tästä siirtymäajasta jolla nyt elämme.

Tämä oli siitä mielenkiintoinen kulma, että se muistuttaa siitä miksi pohjoisvaltion sotilaat kammoksuivat orjuutta. Koska he näkivät orjia. Ja orjissa he näkivät kurjuuden, köyhyyden, sairauden ja muun vastaavan. Toisin sanoen kysymys oli elintasosta eikä orjuudesta sanan täydessä mielessä. Orjuuden seuraukset, ei orjuus, oli se joka heidät pysäytti.

Tämä kaikki tarvittiin jotta osasin suhtautua sosiaaliseen mediaan uudella tavalla.

"Philosophical Disquisitions" -blogissa käsiteltiin erikoista argumenttia joka koskee orjuutta ja sosiaalista mediaa. Siinä käsitellään Andrew Keenin argumenttia jonka mukaan libertaarin pitäisi nähdä sosiaalinen media orjuutena. Kysymyksessä ei siis ole kommunistin näkemys riistosta vaan jotain hieman uudenlaista.

Libertaarit eivät tunnetusti pidä orjuudesta. Ja tähän on liittynyt ajatus siitä että "ei pidä tehdä ilmaista työtä".  Eli vapaa markkinatalous toimii kunhan ei oleteta että ihmisen pitäisi tehdä työtä pro bono. Tässä ytimessä on itse asiassa vapaus joka muistuttaa omistusoikeutta. Libertaarit ovat arvostaneet yksityistä maaomistusta osana itsellisyyttään. Ja aikakin on eräänlaista omistusta. Sosiaalinen media on ongelma koska sen rakenne on haastava. ("...that infrastructure may represent the most significant, and unjust, violation of property rights in recent human history.") Tämä on jännittävää koska libertaarit yleensä pitävät internetistä kovasti. ("libertarians often love the internet and many of the leading tech evangelists espouse a libertarian view.")

Keenin argumentti on siinä että perinteisesti ihmiset ovat myyneet omaisuuttaan, taitojaan ja aikaansa. Sosiaalisessa mediassa palkka kuitenkin tulee siinä että toimintatila tarjotaan ilmaiseksi. Ja sitten ihmiset tekevät vapaaehtoisesti ja ilmaiseksi sosiaalisessa mediassa asioita joilla on arvoa vaikkapa markkinatutkimuksen puolella. Ja tämä on se tuote jota sosiaalisen median kanavan omistaja myy eteenpäin. Ihminen toisin sanoen myy osaamistaan ja aikaansa ilmaiseksi jotta joku muu saa siitä rahaa. Ihminen tekee työn ilmaiseksi ja joku muu kerää hedelmät.

Sama koskee myös paikkoja jossa paikkaan talletetut jonkun muun ottamat valokuvat otetaan jatkokäyttöön ilmaiseksi. Teoriassa valokuvaaminen on ammatti josta pitää siis myös maksaa rahaa. Ja tämänlainen säästää rahaa sellaisella tavalla joka on voittoa - tai ainakin kulujen minimointia - kuvan käyttäjän päässä. Ja joka otetaan suoraan leikkaamalla kuvaajan palkasta.

Tämä on tietenkin siitä kiinnostavaa, että sosiaalisessa mediassa oma identiteetti on hyvinkin vahvasti ja näkyvästi mukana. Siellä luodaan itsestä jonkinlaista kuvaa. (Minullehan identiteetti ei ole se mitä ihminen on, vaan sitä mihin hän itsensä liittää. Kysymys on eräänlaisesta omasta brändistä.) Keenin argumentissa on tässä mielessä jotain hyvinkin osuvaa.

En kuitenkaan ota sitä hirvittävän vakavasti.

Sillä vaikka minulla on melko vahvoja libertaareja puolia, olen mielelläni jakamassa asioita ilmaiseksi. Niissä on aina sellainen henki että "minun ei olisi pakko". Sosiaaliseen mediaan ei ole pakko mennä mukaan. (Sieltä poisjättäytyminen on itse asiassa minun silmissäni kunniakasta. Vaikka itse pyörinkin siellä. Tai kenties juuri siksi.) Näen sosiaalisen median enemmänkin win-win -tilanteena jossa kävijä saa palkakseen näkyvyyttä, kirjoitustilaa, huvia ja paikan jossa voi kuluttaa vapaa-aikaansa ilmaiseksi lystikkäästi trollaillen ja sekoillen. Ja paikan pitäjä sitten lypsää rahaa mainosmiehien taskusta itselleen. Koska teot tehdään vapaaehtoisesti, en näe että sosiaalinen media rikkoo autonomisuutta. Jos ihminen on varomaton se voi loukata yksityisyyttä. Mutta ei autonomisuutta.

Yksi vahvimmista puolista joita tässä korostan on se, että "hedelmistään puu tunnetaan". Esimerkiksi uskonnoissa ongelmalliset uskonnot ovat niitä jotka taikauskollaan luovat pahaa mieltä ja kärsimystä ympärilleen joko jäseniensä valvonnalla tai erimielisten bashaamisella. Ne siis tuottavat ympärilleen viheliäisyyttä ja kurjuutta. Niissä julistustoiminta voidaan nähdä orjatyönä. Mutta jos uskonto ei tuotakaan kurjuutta ja iloinen lappuhihhuli heiluu into piukealla vaatimatta palkkaa, se kertoo että tekemisen into on se palkka. (Vaarallinen lahko tietysti aina korostaa miten heidän jäsenensä tietysti tekevät asioita ihan onnessaan. Mutta he valehtelevat.) Ja siksi sosiaalisen median kohdalla onkin katsottava että levittääkö se kurjuutta ympärilleen. Roskanlajittelija saa palkkaa, joten jos sosiaalinen media lisää kärsimystä ja kurjuutta, senkin täytyisi kompensoida tämä tuska palkalla.

Mutta mikäli olen mitään huomannut, ihmiset nauttivat sosiaalisessa mediassa. (Paitsi ehkä keskustellessaan minun kanssani. Olen laittamaton ja paikoitellen varsin törkeäkin ihminen, mikä ei ole yllätys juuri kellekään.) Klikkailupelejä ja muuta on toki vaikeaa nähdä korkeatasoisena huvina - sosiaalisen median huvit eivät muutenkaan ole mitään huippukokemuksia - mutta ne ovat huvituksia. Niistä palkan maksaminen vertautuisi enemmänkin siihen että joku alkaisi pyytämään palkkaa televisionkatsomisesta siksi että kanavalla joku tienaa kun myy mainostilaa mainostajille.

Itse asiassa voidaan mennä jopa niin pitkälle että sosiaalinen media on jatkumossa joka tunnetaan jo antiikin Roomassa. Kun Caesarin aikana Roomaan rakennettiin hieno teatterilava, tätä projektia moitittiin (a) koska se oli kreikkalaista eikä siis kunnon roomalaista kulttuuria vaan maahanmuuttohömpötystä (b) koska pelättiin että teatterinäytösten virta johtaisi varakkaista ihmisistä lohkeavaan joutilaaseen luokkaan jota ei huvittaisi politiikkaan osallistuminen vaan joka katselisi teatteria päivät pitkät.

Näkisinkin että sosiaalinen media on "murroskauden ilmiö", jossa on työn ja huvittelun sekoittumisen sävyjä juuri siksi että teknologia muuttaa kulttuuria. Ja tämä muutos johtaa esimerkiksi siihen mikä ylipäätään määritellään työksi. Kun sosiaalisen median kaltaiset prosessit yhdistää kansalaispalkkaan, ollaan jo hyvin lähellä sellaisia rakenteita joissa työntekoa ei tarvitse tehdä. Työttömien laiskojen luokan olemassaolo on ongelma jos ja vain jos eletään sellaisessa maailmassa jossa on työtä jota robotit eivät tee. Tai jossa robottien tuotokset on monopolisoitu niin että suuri osa ihmisistä elää kurjuudessa vailla mahdollisuutta kohota työllään sellaiseksi joka esimerkiksi ei kuole nälkään.

Miten 3D -tulostimet haastavat yhteiskuntamme?

Perinteinen tuotantotapa nojaa niukkuuteen. Kysynnän ja tarjonnan laissa on periaatteessa kysymys siitä että maailmassa on rajallinen määrä esineitä ja kun ostat sen, niitä on yksi vähemmän. Esineiden valmistamiseen tarvitaan resursseja. Joita ovat esineen rakenteen keksiminen, sen vaatimat materiaalit ja valmistamiseen kuluva aika.

Usein esineen rakenteen keksiminen on haasteellista, mutta kun se on kerran tehty siitä tulee helposti kopioitavaa. Tässä innovointi on joskus vaikeaa saada kannattamaan. "Takkiraudan" kirjoitus siitä miten venäjälle on vaikeaa rakentaa tehdasta kuvaa ympäristöä jossa on vaikeaa muuttaa designiä tuotteeksi taloudellisesti kannattavalla tavalla. Tämän vastakohtana on James Watt joka keksi höyrykoneen ja sai patenttinsa avulla prosenttiosuuksia joka ikisestä höyrykoneesta. Sopimus takasi sen että keksimisen jälkeen hänen ei tarvinnut tehdä työtä ja rahaa virtasi.

Toisaalta on huomattava että hyvinvointivaltioissa on usein kysymys nimenomaan siitä että siellä tehdään tuotteita joilla on mahdollista tienata hyvin paljon juuri tuolla Wattin asenteella. Joka johtaa siihen että on korkean riskin töitä joissa on pieni todennäköisyys tienata hirveästi ja suuri todennäköisyys työttömyyteen. Ja tämän vaihtoehtona sitten suuri todennäköisyys tehdä työtä jossa tahkotaan minimaalisen pieni palkka, mutta sen saaminen sentään tiedetään varmasti. Raaka-aine ja resurssit ovat niukkuuden ytimessä, mutta silti niiden kokoaminen on huono tapa tienata.Tätä kautta päädytään siihen nykyaikana vallitsevaan hämmästyttävään asiaan, että maat joilla on timanttikaivoksia ja luonnonvaroja ovat usein köyhiä. Tähän kaikkeen liittyy omituisuuksia, kuten kissavideoiden katsomisella elämistä ; Kannattavuus on tärkeämpi osa palkkatyössä kuin se työosa. Taito, osaaminen tai mikään muukaan ei liity tässä palkkioon muuta kuin epäsuorasti. (Mikä unohtuu helposti kaikenlaisilta Ayn Randin fantasioihin unohtuneilta.)

Oleellista on tiedostaa että maailmassa on ongelmana ns. yhteismaan tragedia. Tässä ytimessä on se, että yleisessä jaossa ihmiset vain ottavat asioita käyttöön ja sitten ne ovat muilta pois. Tämä korostuu erityisesti yleisomistuksessa ; Jos kaikki vain syöttävät nautoja yhteisellä laitumella, ei ole syytä olla hankkimatta lisänautoja, koska se että säästät lehmän ei tarkoita että joku muu ei kuitenkin söisi ruohoa. Ja seurauksena on liikalaidunnus. Sama kaikki vain koskee kaikkea muutakin kuin ruohoa ja lehmiä.

Tämä kaikki on vielä niukkuustaloutta. Mutta asiat ovat mutkistuneet. Musiikkibisnes on tässä kohden ollut valtavassa muutoksessa. Ja sen syynä on se että musiikin myynti on irtautunut täysin resurssien ja työhön nojaavasta taloudesta. Ja myös niukkuustaloudesta. ~ Esimerkin kautta ; Perinteistä resurssityötä tehnyt trubaduuri meni paikalle ja lauloi. Hän ei voinut olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Tämä takaa tuntipalkkion, mutta laiskotella ei voi. Muusikoista saattoi tulla sikarikkaita vasta kun musiikista voitiin tehdä designtyötä. Eli sitä että muusikko säveltää ja sitten tämä tuotos voidaan kopioida. Kun nauhoitteita myydään, on selvästi jokin varasto josta myydään levy ja levylaulaja saa tästä sitten prosenttiosuuden. Tämä nojasi niukkuustalouteen koska levyjä oli rajallinen määrä.

Tämä muuttui kun levyistä tuli kopioitavia. Jos minä nykyään ostan CD -levyn, pystyn varsin helposti tekemään sille niin että kopioin sen kaverille niin että en itse menetä kyseistä levyä. Hyvin moni on tehnyt näin ja musiikista on tullut bisneksenä hyvin kannattamatonta. Ongelmana tässä on oikeastaan se, että digitaalisessa maailmassa resurssit ovat hyvin minimaalinen rajoite. Ei ole mitään saastutusefektiä joka sammuttaisi musiikkipiratismin. Sillä yhden kappaleen jakaminen ei ole itseltä pois. Se voi vaikuttaa musiikkibisnekseen vain sitä kautta että se tekee designtaloudesta kannattamatonta.

Suurelta osin musiikkibisneksen probleema ja voima on siinä että raha onkin muuttunut maineeksi. Ja tämä tekee alasta hyvin kummallisen. Sillä yleensä ottaen niukkuus on kuvannut kaikkea kaupallista toimintaa ja olemme keksineet tähän kaikkia nerokkaita keinoja. On hyvin vaikeaa kehittää taloudellisia malleja jollekin joka on perimmiltään murtanut työn teon motiivit. Jos työstä ei saa palkkaa vaan mainetta, muusikon työ muuttuu joksikin sellaiseksi mitä jotkut valokuvaajat näyttävät tekevän. Eli he tekevät ilmaiskeikkoja ihmisten juhliin, ottavat siellä valokuvia jotta saisivat nimeä. Ja he saavatkin pyyntöjä tehdä töitä mutta eivät palkkaa. Sillä heillä on maine. Ilmeisesti maine tyyppinä joka sekä ottaa hyviä kuvia että on sellainen että kiertää ihmisten juhlissa ilmaiseksi pelkästään maineen vuoksi.

Cory Doctorowilla onkin erikoinen teos "Down and Out in  the Magic Kingdom" joka kuvaa talousmalleja jotka koskevat niukkuuden jälkeistä taloutta. (Post-Scarcity Economy.) Ja on hyvin hämmentävää että tässä maailmassa lähes kaikesta käsityöstä voi tulla jonkinlainen taideammatti jota tehdään koska työstä pidetään. Ja sitä tehdään helposti vain maineen takia. Kun design on työlästä mutta toisten tulosten kopioiminen megahelppoa syntyy epäsymmetria jossa vapaamatkustus on helppoa. Mutta tästä ei välttämättä seuraa muuta kuin teoreettinen ansionmenetys designerille. Ja tästä voi seurata se, että designiä voidaan joutua panttaamaan niin että sitä ei lainkaan kopioida tiedostoksi. Joka tarkoittaa sitä että tulevaisuuden musiikkiala saattaa todella olla sitä että muusikko tekee kiertueita. Musiikki joka jaetaan on vain mainontaa jolla mainostetaan tätä alkuperäistä arvokasta tuotetta.

En malta olla tässä yhteydessä ottamasta esille blogaustani joka on harvoja ylpeydenaiheitani tässä maallisessa epäonnistumistaipaleessani joka on kaiken kaikkiaan ollut pettymys kaikille osapuolille itsestäni vanhempiini, sivustakatsojiin ja mahdollisesti Jumalaan asti. Musiikkibisnes on joutunut tekemään kehää juuri sen vuoksi että käytännössä sen kohdalla on tapahtunut niukkuustalouden sortuminen. Ja näin niukkuustalouden ansaintamenetelmät ovat muuttuneet tehottomiksi ja absurdeiksi.

Ja 3D -tulostimet ovat tässä kohden ongelma nykyiselle talousjärjestelmälle joka rakentuu läpitunkevasti niukkuustalouteen. Sillä 3D -tulostomissa kaikki mihin on design voidaan tulostaa esineeksi kotona. Nykyään jo melko halvalla laitteistolla voidaan tuottaa pieniä esineitä. Ja design on dataa joka on kuin musiikkikappale musiikissa. Se on helppoa kopioida. Ihminen voi siksi suunnitella lusikan ja seuraavana päivänä se on miljoonissa taloissa ilman että suunnittelija saa siitä yhtään mitään. Tässä maailmassa ainut arvokas asia on muovi. Resurssitalouteen palaaminen on siitä yllättävää. 3D -tulostimien omituisin piirre saattaakin olla se, että se romuttaa kaiken minkä varaan nyky-yhteiskunta on rakennettu. Nykyiset tulostimet toki koskevat vain pieniä esineitä. Mutta jos tulevaisuudessa näiden teknologioiden koko kasvaa ja hinta alenee - kuten Mooren lain pohjalta voidaan jossain määrin olettaa - 3D teknologia paitsi mullistaa esineiden tuottamisen ja tekee käsityötaidoista irrelevantteja, myös uhkaa aivan kaiken tuotantoa hyvin jämerillä tavoilla. (Etenkin jos voit ladata koneelle designin ja tällä valmistaa uuden 3D -printterin entisellä 3D -printterilläsi jolloin edes tämä laite ei ole niukkuuden lähde.)

Kenties tulevaisuudessa palkkatyön sijasta onkin erilaisia mainetöitä. Tällöin olisi maita joissa keskitytään siihen että teknologia ylläpitää yhteiskuntarakenteet ja ihmiset hyvää hyvyyttään tekevät luovia asioita siksi että design on monista hauskaa. Etenkin jos siitä saa mainetta. Ja muut ovat sitten niitä jotka myyvät resursseja ja elävät rikkaina mutta niukkuustaloudessa. Ja kenties silloin tällöin kiristävät designmaita jotka sitten jakavat innovaatioitaan heille resurssejenjakoteknologiaa ja vastaavia vastaan. Tai kenties luddiitit olivat oikeassa. Tai sitten resurssitalous muuttuu abstraktioiden kautta niukaksi, jolloin puhutaan omistusoikeustaloudesta. Josta voi seurata omanlaisia vaikeuksia tai omituisuuksia. Tai jotain.

Riskit koskevat perustyötä. Mutta taiteen kohdalla voidaan kuitenkin vihjata että taide voi jopa hyötyä tästä muutoksesta, koska nykyinen järjestelmä tukee sitä että kaikessa on kysymys rahasta "about mother fucking money". Kun taas muuttuneessa tilanteessa taide voi olla enemmänkin niin että on tärkeämpää olla visionääri. Koska kysymys ei enää ole rahasta vaan taloudesta. Ongelma onkin se, että yhteiskunta pyörii tiettyjen asioiden varassa. Ja ansaintamenetelmä joka on kenties hyödyksi taiteelle on hyvin vaikea eristää niin että se ei vaikuttaisi aivan kaikessa. Selvää on kuitenkin että musiikkibisneksen ja elokuvabisneksen tulilinjallaolo on jotain jonka tarkkailusta varmasti saadaan hyötyjä. Kaikki tekijänoikeusrajoitteet ja kopiointiestotekniikat tulevat olemaan tulevaisuudessa tärkeitä. Eikä tähän voi sanoa kovin paljoa. Siihen asti, hyvää yötä.

Yhteiskunnan hoitamisesta

Yhteiskuntaratkaisuissa on erilaisia malleja. Luultavasti ne kaikki ovat väärässä;
1: Yhteisomistuksen ja suunnitelmatalouden ongelmana on yhteismaan tragedia. Kun jokin hyödyke on ilmaista, ihmiset helposti ylikäyttävät sitä. Jos itse ei käytä joku muu käyttää. Tämän seurauksena on yleensä ottaen ympäristökatastrofi. Moni ihmettelee miten neuvostoliiton kommunismi onnistui yhdistämään matalan tuottavuuden luonnonvarojen ylikäyttöön. Salaisuus piilee juuri yhteismaan tragediassa. Jared Diamond viittaakin että tämänlaatuinen ongelma on johtanut usean kansakunnan aivan tuhoon asti. Uusiutuvia luonnonvaroja ei käytetä kestävästi, eli niitä käytetään enemmän kuin ne uusiutuvat. Ja näin pienenee myös se varanto josta ne uusiutuvat. Ja näin uusiutumisen määrä pienenee silloin kun sen pitäisi ihmisten tarpeiden mukaan kasvaa. Itseäänruokkiva kehä on tuhoisaa. Ja koska ihminen elää myös leivästä ei luonnonkatastrofi voi johtaa muuhun kuin inhimilliseen kärsimykseen.
2: Yksityisomaisuudeksi siirtäminen johtaa sen sijaan toiseen ongelmaan. Tämä kulminoituu ns. resurssikiroukseen (Resource Curse) josta Leif Wenar on kirjoittanut mielenkiintoisesti. Uusliberaalin markkinavetoisuuden kulminoi jännittävä huomio : Nimittäin se, että maat jotka harrastavat resurssitaloutta ovat usein köyhiä. Eli maat joilla on timanttikaivoksia ja muuta arvokasta omistusta tuppaavat menestymään huonosti. Uusliberalismissa valta ei ole yksilöillä - toisin kuin jotkut libretardit libertaarit katsovat. Se on yhtiöillä ; Resursseja kun eivät myy ihmiset jotka elävät alueella vaan se taho jolla on valta päättää tämän omistuksesta. Tällä taholla on oikeus myydä näitä resursseja. Ja usein ihmiset ovat tässä vain työresurssi jonka saamat tulot pyritään pitämään niin pienenä kuin mahdollista. Jolloin mahdollisimman paljon menee sille jolla on valta ohjata näitä ihmisiä. Lisäongelmaa tuo se että se jolla on efektiivinen yhteys resursseihin voi myös lainata rahaa muilta valtioilta ja toimijoilta. Investointi johtaa siihen että nämä tahot saavat muita tahoja helpommin rahoitusta. Ja tässäkin ongelmana on se, että tämä omistajataho ei välttämättä edusta alueella olevia ihmisiä. Ja samalla on väistämätöntä että tämä omistajataho pyrkii maksimoimaan oman hyötynsä minimoimalla työläisten palkat. Seurauksena on usein se että raha virtaa yhtiölle tai hallitsijalle ja maa luopuu usein uusiutumattomasta resurssista. Joka johtaa helposti siihen että maa kalutaan tyhjiin samalla kun paikallinen väestö ei talouskasva. Inhimillinen tragedia yhdistyy jälleen luonnonkatastrofiin. (Lisäongelmia tulee siitä että suorittava työ on jossain määrin perustason resurssi.)

Jossain määrin tämä johtuu siitä että ihminen toimii termodynamiikan toisen pääsäännön mukaisessa maailmassa. Me syömme, juomme ja paskomme. Eli kulutamme resursseja ja saastutamme. Ainoastaan se, että aurinko ei ole kuin me, eli se syytää lämpöä planeettamme pinnalle, on se joka takaa että voimme jossain määrin jatkaa tätä toimintaa. Luonnolla on energiankäytössä yläraja jota ei voi ylittää. Mikään teknologinen parannus ei voi ylittää tiettyä rajaa. Ellei sitten usko että ikiliikkuja on todella potentiaalinen energiamuoto. Väestönkasvu ja saastuttaminen ovat tässä mielessä syvimmät ongelmat infrastruktuurille. (Ei kenties talouskasvulle koska se on symbolista ja on aikaa sitten irtautunut konkreettisuudesta. Rahakaan ei ole enää kultakannassa vaan "leijuu ilmassa" jossain joka viittaa enemmän luottamukseen kuin mihinkään konkreettisuuteen.)

Kenties olisikin rakentavampaa hakea pysyvän ideologian sijasta ratkaisua. Itselleni tämä nöyryys on jotenkin luontevaa. Moni ajattelee että ongelmat voi hoitaa jotenkin. Kenties näin ei ole. Kenties on tässä kohden ajateltava hieman kuten Barry Johnson "Miten selvitä ongelmista joihin ei ole ratkaisua?" jossa tasapainoilu, jossa ei jumiteta yhteen tilanteeseen vaan asiaa korjaillaan koko ajan ja heilutaan siksi eri ratkaisuissa kuin tuuliviiri. Mutta taktisesti. Sillä tämä luo taloudellista pysyvyyttä tilanteissa joissa ei ole yhtä ratkaisua ja jossa yhteen ratkaisuun jumittaminen voi johtaa jopa konkurssiin. Hieman kuten minimaxissa ja peliteoriassa tulee vastaan : Sekastrategia tarjoaa usein parhaan ratkaisun. Kenties on turhaa vääntää siitä ovatko kommunistit vai kapitalistit väärässä. Ihan siksi että jos tämä väärässäolo huomataan ollaan ymmärretty vasta puolet jostain oleellisesta.

arvokkaalla ja vainajan muistoa kunnioittavalla tavalla

Aina silloin tällöin kuulee esimerkiksi kirjoista joiden kannet on tehty ihmisen nahasta. Sitten sitä voi hämmästellä George Parrotista tehtyjä kenkiä. Ja sitten sitä saattaa jopa törmätä yrityksiin jotka valmistavat kenkiä ihmisten selkänahasta vähemmän metaforisesti kuin muut lapsityötehtaat. Samoin voi kuulla että Galileo Galilein keskisormi on symbolisesti muumioitu näyttelyesineeksi. Siellä se ikuisesti sojottaa pystyssä, kenties katoliselle kirkolle, kenties kenelle tahansa joka tuonlaatuisia esineitä käyvät katselemassa.

Tämänlaatuinen vihjaa että kenties ei olisi kovinkaan vaikeaa tehdä itsestään jotain samantapaista kuin Jeremy Benthamista, jonka muumioitunut ruumis vahapäällä on julkisesti nähtävissä Lontoon University Collegessa. (Aiemmin Jeremy Benthamin maatuva pääkin oli näytillä em. vahapäisen muumion jalkojen juuressa. Nyttemmin tätä ei enää ole nähtävissä.) Ja jos Leninkin on näytillä säilöttynä niin miksipä ei itsekin voisi tulla säilötyksi kaappiin? Ja jos museoissa on muumioita, niin miksipä ei sinne voisi lähettää mummoakin? Kyllä jokainen ansaitsee pienen palan kuuluisuutta ja mahdollisuuden topteniin!

Tämä on kuitenkin Suomessa hyvin hyvin vaikeaa. Lainsäädäntö ohjaa hautaamista ja perinnönjakoa. Ja tässä kohden on ilmeistä että kukaan ei tavallaan omista vainajan ruumista. Sen käsittely on sen sijaan korkeimman kädessä, tarkalleen sanoen obskuurin "hyvän maun", vallassa. Sillä hautaustoimilain 2§ selittää että "Vainajan ruumis on ilman aiheetonta viivytystä haudattava tai tuhkattava. Vainajan ruumista ja tuhkaa tulee käsitellä arvokkaalla ja vainajan muistoa kunnioittavalla tavalla. Vainajan ruumiin hautaamisessa ja tuhkaamisessa sekä tuhkan käsittelyssä tulee kunnioittaa vainajan katsomusta ja toivomuksia." Tämän lisäksi on mahdollista testamentata ruumis tieteelle. Mutta tässäkin on kysymys viivytyksestä. Sillä jos testamenttaa ruumiinsa tieteelle, niin luusi eivät pääty näyttelyesineiksi vaan loppujen lopuksi päädyt haudattavaksi kuten muutkin. Joten oikeastaan tämänlaatuinen mahdollisuus päättää ruumiin käyttämisestä ei muuta "mitään olennaista". Lääkäriopiskelijoiden mitä sitten ruumiilla tekevätkin on siis lähinnä jonkinlainen "aiheellinen viivytys".

En tosin ymmärrä miten minua voidaan haudata ollenkaan. Sillä minun kohdallani "arvokas" ja "vainajan muistoa kunnioittava" pitävät sisällään syviä jännitteitä.
* Olisi kyllä miellyttävää jos tulevaisuuden tärkeään hikipedia -museoon olisi taltioitu ehta, autenttinen ja aito muumioitu NPOV:n käsi. Käsi joka on pysyvästi kouristunut näyttämään keskisormea ties minne. Tätä muinaismuistoa ihmiset taatusti kävisivät, kenties ihmeparannus mielessä, katsomassa. Paitsi että ei.
* Minua viehättäisi myös se, jos minusta tehtäisiin eläinten täyttämiseen käytetyllä menetelmällä näyttelyesine. Siinähän olisi vain nahka ja alla jonkinlainen muoto. Sellainen ei loukkaisi ketään. Etenkään jos se olisi jotenkin hauskan näköinen, kuten badlystuffed animals, mutta ihmisellä. (Ihmisten täyttäminen ei ole ollut kovin suosittua, sillä pohja vääristää helposti piirteitä. Perustorsoa ei ihmisillä voi käyttää koska yksilölliset piirteet ja tunnusmerkit vaativat yksilölliset osat. Tämän vuoksi jotkut eläinten täyttäjät eivät täytä lemmikkejä, koska niitäkään ei voi läimiä standarditorsoon vaan pitää huolellisesti muokata jotta ihminen tunnistaa siinä juuri sen lemmikkinsä. Ihmisen kanssa on sama, mutta pahempi.)

Mutta ainut toivoni päätyä miksikään tämänlaatuiseksi taitaa olla se, että törmään johonkuhun hyvin kieroutuneeseen sarjamurhaajaan ja päädyn hänen henkilökohtaisen kokoelmansa näytekappaleeksi. Sillä en voi päättää oman ruumiini kohtalosta, enkä voi edes testamentata ruumistani jollekulle jonka voisin luottaa tekevän siitä jotain hupaisaa. (Saippua ja lampunvarjostimet ovat so last season.) Kuoltuani olen hyvän maun hallinnassa. Ja jos miettii mihin olen elämänarvoni asettanut, niin tämä on hieman surullinen ajatus. Loppujen lopuksi systeemi voittaa, pakosti.

Pinssi

Kun olin yläasteikäinen (~kävin yläastetta), sisareni löysi pinssin. Se oli hieno. Se oli "Koskenkorva viina" -pinssi. Hän oli hieman nuori pitääkseen sitä ; Ja muutenkin se oli provokatiivinen hänen tyyliinsä. Joten hän antoi sen minulle. (Vaikka en ollutkaan viinanjuonti-iässä.) Käytin sitä. (Vaikka en ollut edes kokeillut em. tuotetta tuolloin.) Kaikki oli hyvin siihen asti, kunnes pinssin alkuperäinen omistaja huomasi sen. Hänen ensimmäinen ratkaisunsa oli syyttää varkaudesta. Olin tietysti yllättynyt koska eihän noita pinssejä ole vain 1 kappale. Vähäarvoinen massatuotantoesine kun ei ole jotain jota ei ole mahdotonta saada hallintaansa muutoinkin kuin varkaudella. Asiaa selviteltiin opettajienkin kanssa. Sain pitää pinssin.

Tämä meteli kiinnitti sen verran huomiota, että pinssini oikeasti jopa huomattiin. Eräs ihminen oli kiinnostunut ostamaan sen minulta. Hän tosin myös selvitteli pinssin taustoja ja antoi uskottavan selityksen siitä miten pinssi oli päätynyt sisareni löydettäväksi ja miten alkuperäinen Lopulta tilanne kuitenkin päättyi siihen, että pinssin alkuperäinen omistaja odotti minua kotipihallamme. Päädyin antamaan sen hänelle ilmaiseksi.

Tämä tilanne tietysti demonstroi sitä miten monimutkaista etiikka on. Tosiasiassa jokaisella paikallaolevalla oli jonkinlainen case omalle kannalleen.
* Juridisesti pinssi on niin vähäarvoinen että lain kirjaimen mukaan löytäjä nimenomaan saa pitää. Tällöin olisin luonnollisesti omistusoikeiden takia voinut vain myydä pinssin.
* Toisaalta koska se oli lahja, olisi kohteliaisuuspuoli nimenomaan kannustanut minua pitämään pinssin itselläni ja käytössä. Ei siksi että se oli pinssi vaan sen vuoksi että olin saanut sen pieneltä sisareltani.
* Olimme kuitenkin teknisesti lapsia jolloin vähäarvoisuusperiaate ei ole yhtä vahva kuin aikuisten kanssa. Se, että hukkaa itselleen selvästi merkityksellisen esineen harmittaa. Ja se että saa sen takaisin on iloinen ja jopa oikeutettu asia. Kenties on jopa erityisen reilua antaa se takaisin. On vähän vittumaista pitää itsellään esine joka jollain tavalla on ollut toisella, poistunut tämän omistuksesta ilman tämän erityistä toivetta. Ja jotenkin esineen vähäarvoisuus pahentaa tätä reiluuskulmaa ; Jos ei suostu antamaan vähäarvoista esinettä jolla on toiselle valtava merkitys, se on aika kenkku asia tehdä.

Koin tilanteen tuolloin, kenties luonnollisesti, aika ahdistavana. Oli ikään kuin keskenään ristikkäisiä ratkaisuja jotka olivat keskenään nollasummapelissä. Asia oli ratkaistava jotenkin. En kuitenkaan ollut tässä mikään voimien kohde, vaan taakka joka päälläni oli johtui vallasta ja vastuusta. Tilanne oli tässä mielessä hyvin eksistentiaalinen. Ja elämänhistoriassani tuossa vaiheessa poikkeuksellinen. Tuossa hetkessä muut elivät minun valintani ja ratkaisujeni valossa. He voivat vedota minuun ja ainut valta ja hallinta joka heillä oli oli sitä miten hyvin he voivat vedota minuun. Heidän valtansa oli mutkan kautta vain sitä että minulla oli valtaa.

Olen jossain määrin tyytyväinen tekemääni ratkaisuun. Etenkin sen vuoksi että teko oli siinä mielessä hyveellinen että se oli se ratkaisu josta sain itselleni kaikista vähiten hyötyä. En tavannut pinssin omistajaa palautuksen jälkeen, joten tein toiselle palveluksen jolle en voi odottaa vastapalvelusta. Perhepiirissä vastapalvelusten ketjut voivat olla mutkikkaita ja pitkäaikaisia. Ja rehellisesti sanoen kymmenen markkaa on rahaa. (Vajaat 2 euroa rahaa.)

Nykyään hoitaisin asian kuitenkin hieman toisin. Vaatisin pinssin entiseltä omistajalta löytöpalkkion. Se voisi olla hyvin nimellinen, mutta vaatisin sen. Kysymys ei olisi rahasta vaan symbolista. Ja ennen kaikkea hoitaisin asian toisin sen vuoksi että episodista jäi hieman sellainen maku, että koko meteli nostettiin lähinnä siksi että hän huomasi pinssin minulla. Jos pinssiä ei olisi löytynyt hänen maailmansa ei olisi romahtanut, hän ei olisi surrut asiaa hirveästi. Se, että pinssi oli minulla tuntui olevan jotenkin se asia joka provosoi hänet.

Ja toinen asia on se tapa jolla hän lähti korjaamaan asiaa. Jos hän olisi tehnyt muuta kuin esittänyt statementin omistusoikeudestaan, eli perustellut että miksi pinssi todella on hänen, sen sijaan että heittää ilmoille sellaisen termin kuin "varas". Etenkin kun yhteys pinssiin on tänä päivänäkin hieman avoin. (Pinssi oli vähäarvoinen eikä uniikkiesine, joten pinssi on saamieni tietojen vuoksikin korkeintaan todennäköisesti tai mahdollisesti hänen.) Ja jos syyttää vähäarvoisen esineen löytäjää varkaaksi, tekee haasteen kunniaa vastaan. Kysymys ei siis enää ole pinssistä ja sen omistusoikeudesta, vaan haltuunottamisen tavasta joka heijastuu suoraan hallussapitäjän persoonaan ja tämän attribuutteihin. Ja koska kyseinen syytösprosessi viittaa suoraan minun pieneen sisareeni, se on myös syytös minun pienen sisareni attribuuteista. Sanotaan näin että tämä ei olisi terveellinen tie aloittaa nykyistä persoonallisuustyyppiäni kantavan henkilön kanssa joka ei ole vielä täydellisessä rikosvastuuiässä. Silloin se vielä tosin oli mahdollista.

Pieni ajatus : Sormeilu

Ylioppilaskokeiden aikana puhutaan usein erilaisesta vilpistä ja tyytymättömyydestä. Tällä kertaan puhetta on tullut symbolilaskimien resetoimisesta. Se kun, paitsi poistaa asiaankuulumattomat ohjelmat, muuttaa laskimen säätöjä. Kaikilla ei ole intoa opetella laskimen käyttöä kun kokeen kuitenkin pitäisi mitata ihan muuta osaamista.

Itselläni oli lukioaikana, ei symbolinen laskin, vaan graafinen laskin. Se oli tavallaan ensimmäinen tietokoneeni. (Se oli ensimmäinen tietokoneeseen vertautua laitteeni, mutta se ei ollut tietokone.) Se oli kohtuullisen kallis investointi.

Opettelin käyttämään laskinta ja muun muassa tein siihen pelejä. Aluksi tekstiseikkailutyyppisiä roolipelejä, matopelejä ja lopuksi jopa pienen luolastoseikkailun "Ökölä - tuomion maa", jossa oli standardilyömisen ja perusasevalikon lisäksi esimerkiksi kasvoillesylkemishyökkäys. Ja jos joku tietää miten paljon ajatustyötä ja naputtelua koherenttien ja toimivien pelien tekeminen ja buginkorjaus vaatii, tiedostaa että kulutin varsin paljon aikaa tämänlaiseen.

Tämä taas oli liitoksissa siihen, että aina kun jaksossa oli matematiikkaa, siihen kuului matematiikan koe. Ja näiden kokeiden aluksi laskin resetoitiin. Ja minulla oli pitkä matematiikka. Ja jouduin käymään muutamia pitkän matematiikan kursseja uudestaan. Laskintani siis resetoitiin todella usein.

Laskimista oli mahdollista vetää johto tietokoneeseen ja ottaa backupeja. Se olisi kuitenkin vaatinut siihen aikaan kalliin lisäpiuhan ja toisen tietokoneen. (Sellaisen joka tuki. Hankin lukioaikana käytetyn tietokoneen jossa tämänlaista ei ollut koska se oli liian vanha.) Siksi jokaisen jakson päätteeksi minulta vedettiin melko iso työmäärä bittiavaruuteen.

Tai siis olisi vedetty jos en olisi ohjelmoinut laskimeen ohjelmaa joka simuloi muistin tyhjennysprosessia. Se ei vain näyttänyt ilmoitusta vaan opettaja saattoi halutessaan aivan itse painella sen muistintyhjennyspainelun ja joka välissä laskin näytti oikealta, jopa virhenäppäilyjen kohdalla. Laskimeni tyhjeni toki sitten ylioppilaskokeeseen koska sen kohdalla en halunnut lähteä pelleilemään.

Osa voisi pitää tätä epäreiluna. Olisinhan voinut halutessani tehdä jotain hyödyllistä taidoillani. Eli esimerkiksi tehdä ohjelmia jotka olisivat auttaneet niissä matematiikan kokeissa. En koskaan tehnyt mitään tämänlaista (Arvosanani ja ennen kaikkea kokeideni sotkutasot ovat tästä varsin konkreettinen todiste.) Lunttaamattomuus oli minulle niitä kunnia-asioita.

Ihmettelen kuitenkin miten modernina aikana voidaan samanaikaisesti uskoa, että piratismi on varkautta. Mutta sitten tämänlaista ohjelmienpoistoa ei pidetä vandalismina. Toki kyseessä ei ollut rahallinen menetys, mutta työlle voitaisiin periaatteessa laittaa hinta. Ja kyllähän niitä pelejä esimerkiksi ostetaankin.

Löysää ettania ~ eli kiinnostava sosiologinen havainto työyhteisön viikonloppuun valmistautumisessa

Työpaikallamme oli tunnelmaa, viikonlopputunnelmaa. Tätä tunnelmaa on hyvä katsoa yläpuolelta, ikään kuin kärpäsperspektiivistä tai sivustakatsojan silmin.

Tarkastelemaan voidaan lähteä heti kun valitaan sopiva notaatio esim seuraavaan tapaan: A, B, C... ovat toimijoita joihin liitetään funktioita a,b,c... ja näin rakennetaan argumentteja. Sulkuihin () laitettu on argumentti mistä purnataan ja hakasulkeisiin [] laitettu argumentti on sellainen mistä ei purnata.

A[x] = ”Tarvitsen nuuskaa” B(A(x)) = ”Ethän sinä ole nikotiiniriippuvainen”, A[B(A(x)] [x]) = ”Viihdekäytän”. Jatkossa tutkittaessa B:n premissejä An dispositioita voitaisiin tutkia diskursseja kun ollaan viidennellä kierroksella, eli funktiolla A(B(y)) sijoittamalla siihen A:n purnaus ilmaisesta ruotsin risteilystä (y) joka hän on antanut B:lle ja jota hän vaatii takaisin koska B suojelee A:n terveyttä eikä suostu ostamaan nuuskaa. B(A[y]) B(A(x)). Etenkään kun lahjaristeily on jo käytetty. B(y). A kieltää tämän vaikutuksen koska lahja on annettu ja velka on velka. A(z) Sitä kautta funktion A[x] voidaan katsoa olevan oikeutettu vastavuoroisuudella jossa A(y) rinnastaa viihteen B[[A(x)] [x]) ja täten oikeuttaa kompensatioperiaatteen [z]. B viittaa moraaliseen periaatteeseen jossa lahja ei ole velkaa tuottava (z). Tämän jälkeen A viittaa siihen että B valehtelee käytetystä y joten hän voi hakea käyttämättömän lahjan takaisin joka palauttaa velkaa koskevan premissin [z]. B viittaa että A on väärässä (y). Tähän viitannee myös mainittu koprofiilinen yleisilmaus jonka painokas sisältö lähestynee muotoa B(A(z,y,x)). A toistaa väitteensä y käyttämättömyydestä [y]. B jatkaa viittaamalla siihen että A vakoilee toisen papereita ja lahjakortin käyttöä jonka tarjoama viesti logiikan mukaan olisi [y]. Loppuosa painuu varsin epätäsmällisiin ilmaisuihin joiden vaikutus funktioon A[x] ja sitä kautta funktioon B(A(x)) voidaan ottaa huomioon ett' B pitämä funktiota A(B(A[y])) funktion B(A(z,y,x)) parametrina kun A kiistää tämän A(B(A(z,y,x))). Tätä toistetaan eri muodoissaan uusin sanoin. B(A(B(A(z,y,x)))). A(B(A(B(A(z,y,x))))). Näennäisestä monotoniasta huolimatta sulkumerkit lähestyvät ääretöntä.

Väittelyn kenties huomattavin piirre on siinä, että yleisesti tämäntyyppisiin keskusteluihin kuuluva maksamisen periaate loisti poissaolollaan. Raha ei siis määrännyt tämän keskustelun kulkua. Tämä kertoo joko siitä että maksamiseen liittyy implisiittisiä käytänteitä tai siitä että raha edusti osallistujille sopimuksen yksityiskohtia kun taas tässä päästiin vasta siihen syntyykö koko sopimusta. Tämä sävytti asian vahvasti eettiseksi. Suuremmat periaatteet ikään kuin nostettiin ytimeen ja mainitut yksityiskohdat alistettiin ikään kuin hyvin suurten ja eeppisten linjojen sätkynukeiksi.

Näin itse varsinainen aihe, nuuska, oli ikään kuin detalji vaikka oikeasti oli selvää että keskustelu käytiin siitä painaako sosiaalinen velka ja hauskan haluaminen enemmän kuin se, että toisen ihmisen hyvinvointia halutaan ylläpitää eikä haluta osallistua tämän hyvinvointia huonontavaan toimintaan.; Näin ollen esille nousi esimerkiksi seuraavia suuria teemoja:
*: Kun puhutaan vastavuoroisuudesta, niin missä määrin reiluuden käsite muuttaa lahjan lahjukseksi. Ja tämä tematiikka päättää sen missä vaiheessa vastavuoroisuus muuttuu velvollisuudeksi.
*: Missä määrin terveys on ihmisen oma asia ja missä määrin on jopa velvollisuus moralisoida. Kysymys oli triviaalissa mielessä myös omistusoikeuden jatkumisesta. Tämä käsittelee muun muassa sitä voiko lahjan jossain olosuhteissa ottaa takaisin.

Kysymykset ovat selvästi suuria ja filosofisia. Kenties tämän vuoksi argumentit isketään varsin varhain pöytään ja sen jälkeen asiat tilanteet muuttuvat inttämiseksi jossa kaikki lausuttu kuitenkin ikään kuin kulkee mukana.

Tie on suljettu - sillä kulkevat kuolleet

Hautaaminen nähdään tavallisesti (a) hengellisenä toimintana ja (b) käytännöllisenä sanitointijärjestelmänä. Se on ehdottomasti molempia. Mutta asiaan liittyy myös valta. Tarkalleen ottaen valta on alueen hallinnassa. ; Tämä näkyy elokuvissa. Ei ole tavatonta, että intiaanien hautausmaa on tabu, paikka jonne vieraskaan heimo ei yletä. Haudattuja tulee kunnioittaa ja tähän liittyy myös maan käyttö.

Eurooppalaisessa kulttuurissa Irlanti on kenties vahviten hautaamisvallankäytön ytimessä. Irlantilaiset paikat joissa on "ferta" tai "fert" -pääte - kuten sellaiset paikat kuin Clonfert tai Ardfert - ovat nimiltään vanhaa perua. Ferta on ollut hautauspaikka. Ja sitä on käytetty rajojen merkitsemiseen. Heimon esi-isät on liitetty maan historiaan ja maan omistukseen. Arkeologit ovatkin huomanneet, että Irlannissa hautausmaat eivät ole vain sivussa keskuksista - joka on sinällään fiksu paikka hautausmaalle - vaan ne on asetettu erityisille paikoille. Mäillä, joenylitysalueille ja tärkeille raja-alueille. Haudoissa olevat esi-isät ovat maamerkeillä ja ovat ikään kuin antaneet hengellisen hallinnan topografiaan. Irlantilaisten tarinoissa kuvataan miten pyhät miehet ilmentävät mahtiaan siten, että heillä on kyky ylittää fertoja ja muinaisia hautoja ja liikkua miten mielivät.

Hautaamisessa on tietysti muissakin kulttuureissa hautaaminen ei ole vain kulttuurisen identiteetin indikaattori. Kysymys on myös auktoriteetista alueeseen ja jopa siinä asuviin ihmisiin. ; Tässä mielessä voidaan ymmärtää miksi ateistit vaativat samanaikaisesti omia hautausalueitaan, että ovat pahastuneita jos muinoin heidän aatetovereitaan ei ole suostuttu hautaamaan yhteiselle maalle. Samoin voidaan ymmärtää miten kirkossa samanaikaisesti nuristaan hautaamisen kalleudesta samalla kun hautaamispalveluiden siirto sekulaareille tahoille pois kirkolta nähdään vastenmielisenä.

Yksi rikos ja perimmäinen lauhkeus.

USA:ssa on kohistu rikoksesta jossa huppariin pukeutunut musta oikeustieteen opiskelija ja korttelipolisi kohtasivat. Aihe on rakentanut ympärilleen uskomattoman määrän keskustelua. Keskustelua siitä tuomitaanko mustia ja valkoisia samalla tavalla ja niin edespäin. Ajattelin että tämä pölötys jäisi Amerikkoihin. Mutta kun katsotaan esimerkiksi Takkiraudan blogaukseen tulleita kommentteja, on selvää että myös täällä pohjolassa asiasta on rakennettu hyvin pitkällevietyjä tulkintoja.

On ihmeellistä miten eipaikallaolleen silminnäkijän mieleen syntyy teorioita joita esitetään ikään kuin tietoina tapahtuneesta ja jotka pitävät tämänlaisia tilanteita ilmiselvinä. "OMA TEORIA Uskon, että Martinin majapaikasta olisi löytynyt varastettua omaisuutta. Martin saattoi luulla Zimmermania toiseksi rikolliseksi tai poliisiksi, ja tuli siksi hänen päällensä 64 metriä "kotioveltaan" - paikasta siis johon tuli ammutuksi. SUMMA SUMMARUM Helvetti että minua oksettaa ihmiset, jotka marssivat Martinin puolesta. Tsekkaisivat tapauksen taustat saatana! SUMMA SUMMARUM 2 Martin oli low-life ja Zimmermanin itsepuolustus oikeutettua. Case closed." Ainut low life joka tässä on ilmseivä on tälläisten kommenttejen tehtailijat ; Jos argumentti nojaa oletettuihin todistusaineistoihin jotka perustuvat mielikuvista vedettyihin voi olla -skenaariolla saivarteluihin joihin kova todistusaineisto ei viittaa. Teoria joka perustuu kuviteltuihin mahdollisiin todistusaineistoihin on melko arvoton. ; On selvää että mielessä on jokin stereotypia tai yleistys josta vedetään päätelmiä yksityiseen. En tiedä millä tieteenfilosofialla tämä voidaan tehdä. Sillä tilastotaso antaa mahdollisuuden ideologian analyysin ja yhteiskuntatason pohdintaan, sekä se tarjoaa jonkin verran tilaa profilointiin. Mutta profiili on vain "akateeminen arvaus" eikä sillä ole tai saa olla mitään vaikutusta silloin kun puhutaan yksittäisen rikoksen tuomitsemisesta. Koska silloin kysymys on rasismista, aselaeista ja maailmankuvista eikä siitä kuka on tehnyt minkäkin rikoksen ja miten heitä tästä tuomitaan.

Siksipä tapaus ei ole itseäni juurikaan kiinnostanut. Sillä maailmassa moni ihminen ampuu toista ihmistä ja joku joutuu hakatuksi. Jos minun pitäisi jaksaa ottaa kantaa tilanteisiin jossa kusipää hakkaa paskiaisen, ei minun tarvitsisi kuin ottaa oma Kontulan vartijointiaikani ulkona tapahtuneista perheväkivalloista joukkotappeluihin ja siinä minulla riittäisi kohkaamista koko loppuelämäkseni. Kaikesta voi vääntää osan isompaa kuvaa, mutta kysymys on aina siitä mikä määrä yksittäistapauksia riittää siihen että sitä voidaan pitää kokonaiskuvana. (Tämä on tematiikka jota esimerkiksi perussuomalaishenkiset korttelipoliisinpuolustajat eivät tietysti halua tuoda tässä tapauksessa esille ; Ja toisaalta heidän vastapuolensakin tuppaa ylitulkitsemaan ja idealisoimaan ties mitä joten tässä ei ole mitään sellaista jota oikein kenenkään kannattaisi tuoda esille.)

Juridisten järjestelmien totaalinen
eroaminen näkyy erinomaisesti tästä
aselakien suojelusta Amerikan puolelta.
Suomessa aseenkäyttäjät korostavat
vastuullisuuttaan ja sitä että metsästäjät
ja tarkkuusampujat eivät vahingoita
lähimmäisiään ja kanssaeläjiään.

Mielestäni blogistilla on hyvä - kenties ainut relevantti - näkökulma jolla hän lähestyy asiaa. Hän otti esille maamme lakikulttuuriin ja sen peruslähtökohdat. Ja miten USA:ssa laki ei ole Suomen laki koska sillä on erilaiset peruslähtökohdat. Ja sitten hän eritteli sitä miten erilaiset juridiset järjestelmät eroavat ja hämärrytti idealistista kokonaiskuvaa tuoden puolustuksia ja syytöksiä molemmille puolin, ja ennen kaikkea teki sen tavalla jolla juridisten järjestelmien peruserot tulisivat entistä vahvemmin esiin. (Mikä on muuten vaikeaa. Hämmentäminen on helppoa, tämänlainen hämärtämällä ideologisuuksien purkaminen jolla kokonaiskuva selvenee on hyvinkin vaikeaa!) Hän korostaa että kysymys ei ole rasismista tai aselaeista. Lakijärjestelmä tuottaa erilaiset lopputulokset. "Suomessa kyseessä on hätävarjelun liioitteluna tehty tappo raskauttavien asianhaarojen vallitessa. USA:ssa kyseessä on itsepuolustus, ja teko ei ole rikos. Tässä on roomalaisgermaanisen ja anglosaksisen oikeusjärjestelmän ero." Tuomiota pidetään epäoikeudenmukaisena koska ihmishenki on arvokkaampi kuin omaisuus. "Se, missä on vikaa, on itse amerikkalainen oikeuskäytäntö ja paikalliset lait. Se, että omaisuuden suoja ylipäänsä on vahvempi oikeusnormi kuin ihmishenki, johtaa väistämättä siihen, että USA:ssa ihmishengellä ei ole mitään arvoa ja että siellä tapahtuu kymmenkertaisesti henkirikoksia verrattuna EU-maihin." Ja tästä filosofiasta on vaikeaa olla erimielinen olematta aika tomppeli.

Näitä tomppeleita kuitenkin tuntuu löytyvän. Kommentit ovat melko hupaisaa luettavaa. Sellaisella pelottavalla tavalla. Esimerkiksi tekstiä selvästi ymmärtämätön vaatii että ymmärretään systeemi. "Ymmärtääkseen jenkkilän oikeusjärjestelmää tulee ymmärtää pääperiaate: sananvapaus ja omaisuuden suoja ovat ehdottomat. Miksi? Että vallanpitäjä ei voi ottaa sananvapautta harjoittaneen omaisuutta itselleen, jonkin tekosyyn varjolla. Jatkajaa jeesustelua, mutta ymmärtäkää edes lähtökohdat." Kun koko blogauksen idea oli tuoda tämä eri lähtökohta esiin, on vaikeaa ymmärtää mihin tuo syytös oli vasta-argumentti. Ei siihen oikein voi sanoa muuta kuin lainata blogistia joka sanoikin että "Voidaan perustellusti sanoa, että tuo, mitä sanot, on ns. omaan jalkaan ampuva sarjatulikanuuna. Jos sananvapaus ja omaisuuden suoja ovat ehdottomat mutta hengen ja fyysisen koskemattomuuden suoja eivät ole, lopputulos on täydellinen kaaos ja henki- ja väkivaltarikollisuuden räjähtäminen käsiin. Ja juuri noin USA:ssa on käynytkin."

Tässä kohden on oleellista huomata että eri lakijärjestelmät itse asiassa arvottavat samoja asioita. Mutta ne priorisoidaan eri tavoin. ; Karkeasti sanoen USA:n järjestelmä perustuu siihen että sananvapaus nojautuu viime kädessä itsepuolustuskykyyn. Siellä etatistinen keskusvalta ja ideologistuminen eivät ole oleellisia. Toisaalta juuri tämän mielipiteenvapauden kunnioittamisen vuoksi ideaali ja ideologia nousee ihmiselämää arvokkaammaksi. Suomessa tilanne on taas päinvastainen. Täällä ihiselämää kunnioitetaan ja sen seurauksena on syntynyt etatistinen järjestelmä jossa keskusideologia tuo turvan ja perinteen ja erimieliset nähdään aggressiivisina.

Uhkaava poseeraaminen jalkajouseni kanssa
parantaa (sanan)vapautta USA:n oikeustajussa.
Kotimaassamme sitä pidetään sananvapauden
heikentämisenä ; Sensurismina joka
pohjimmiltaan perustuu uhkailuun!
Suomessa ei poseeraamista voi jatkaa
siten että selittää miten erimielinen
saa  luvan väistellä vasamia!

Itse, kuten luultavasti aika moni muukin, nojaa kuitenkin siihen että sananvapaus ei ole yhteensovittamaton elämän kunnioittamisen kautta. Itse asiassa tämä on peräti juuri päinvastoin ; Harm principle on minimivaatimus sille että on mitään sananvapautta ;  Vasta kun voit sanoa mitä tahansa ilman että kasvatat tällä riskiäsi tulla ammutuksi, sinulla on aito sananvapaus. Ennen tätä on sananvapauden sankareita - joita USAssa onkin tarjota, toisin kuin Suomessa. Ihan sen takia että siellä järjestelmä on sellainen että ollaksesi sananvapaa, sinulla on joko oltava isoin pyssy tai sankarin rohkeus. Kotimaassamme taas tilanne on mennyt siihen että ihmiselämän suojelusta on tehty oikeutus henkiselle ja hengelliselle väkivallalle.

Jos sinulla on oikeus tulla ammutuksi low lifenä, ei sinulla eikä sinun näkemyksilläsi tai muullakaan ole mitään arvoa. Siksi esimerkiksi minä hakkaan ihmisiä naamaan tiilellä vähemmän kuin voisi luulla. Ei siksi että se ei olisi miellyttävää, eikä edes siksi että se on laitonta. Siksi, että se olisi totaalisen väärin. Ja koska minun maailmassani sananvapaudella on astetta enemmän arvoa kuin maassamme tavallisesti on totuttu ajattelemaan, joudun peräti korostamaan keskustelukulttuuria joka on sanallisesti rajoittamaton ja siksi joskus häijy ja aggressiivinenkin mutta fyysisessä maailmassa se kuitenkin vaatii perimmäistä lauhkeutta. Poliittinen korrektius tulee vetää vessanpöntöstä, mutta samalla ei pidä vetää poliittista korrektiutta ajavien tyyppien päitä. Siksi on asiallista haukkua kirkkoa, ja dissata sen edustajien ja eiedustajien mielipiteitä jyrkästikin. Mutta kirkon polttaminen ja viimeisen kuninkaan hirttäminen viimeisen papin suoliin eivät ole sallittuja ratkaisuja.

Riemua kevätsiivoukseen

Meidän piha meidän kerrostalon katolta kuvattuna.

Kevääseen kuuluu kuulemma kevätsiivous. Ja jos siivoamisesta puhutaan, meidän taloutemme klassiset sisustusratkaisut huomioon ottaen sille on noin karkeasti ottaen yllättävän suurta tarvetta. Ja aivan kuten hyvässä kevätsiivouksessa, meilläkin päätettiin aloittaa siivous sisältä ja jatkaa se ulos. Tavallisesti emme ole tehneet tätä prosessia ulos asti, koska asumme kerrostalossa. Meillä ei siis ole mitään yksityistä pihaa jossa peuhata.

Meillä päätettiin pitää kevätsiivous tänä viikonloppuna. Tai tarkalleen ottaen puolisoni päätti. Hänestä on hyvä että asia on kunnossa ennen kuin lähden Lontooseen ensi viikonloppuna. Että jotenkin kun tulen takaisin sieltä olisi jo kesäsiivous ilmeisesti. Ja vastahan täällä suli lumet! Mutta kuten monet tietävät, naisilla on paljon päätäntävaltaa tälläisissä asioissa. Viisaus ja auktoriteetti liittyy jotenkin siihen mitä ruumiinosia killuu ja missä. Niin juuri on meilläkin, vaikka olemme teknisesti todella moderneja ja teoriassa sukupuolineutraaleja joskaan emme hermafrodiitteja.

Itse asiassa puolisoni valta on sen verran voimakas, että hän luotti erityisesti - ja usein toistaen kertoi luottavansa - että kykenen proaktiivisesti aloittamaan projektin yksin. Hän kun lähti kouluttamaan ihmisiä liittyen hänen työhönsä. Että hän sitten jeesaa sunnuntaina kun tietyt asiat jotka sopivat juuri minun tekemiksi on tehty alta pois. Maailman ihme tapahtui ja olinkin pseudoaloitteellinen ja päätin että on vähimmän riesan mukaista tehdä toivotut-mutta-illokuutioiltaan-käsketyt työt alta pois. ~ Ainut lohtuni oli että sää ei suosinut. Koko ajan tekoa tekevä nurkan takana väihyvä sade ja kylmä ovat hyviä syitä siivota. Aurinko olisi tehnyt projektista kauheamman.

Kevätsiivoukseen liittyi tänä vuonna tavaroiden siirtelyä. Ainakin minun osaltani. Tämä osio ei luonnollisesti tullut osakseni siksi että olen mies tai vahva. Vaan siksi että tämä osio sopii paremmin älylliseen kapasiteettiini. Isoin tähän liittyvä osio koski sitä että erilaisia Asioita piti viedä varastoon. Talonyhtiöllämme on "kellarivarastotilat" jossa on ns. "kanakoppeja". Ne ovat paikkoja jonne karkeasti sanoen viedään aika usein sellaista tavaraa, että se oikeastaan pitäisi heittää kokonaan pois, mutta jotenkin ei oikein kehtaa. Meidän taloutemme ei ollut poikkeus.

Olin luonnollisesti hyvin pahalla päällä koska ajattelin että minkä kaikenlaista vaivaa, puurtamista ja hammasten kiristelyä onkaan edessä. Että iskisi edes kuppa tai yllätystyövuoro että pelastuisi. Ihan mitä tahansa. Hyvä Jumala jos olet siellä jossain, anna mahtisi iskeä Keravaan vaikka tuhotulvan muodossa! Kun menin varastokopille tiesin lisäksi että minulla olisi ylenmääräistä asentelutyötä.

Nimittäin aiemmin talvella varastokoppiimme oli iskenyt "käänteinen varastus". Joku oli irrottanut "kanakoppimme" lukonpidikkeet ja tuonut sinne vanhan joulukuusen ja jonkun homeisen patjan. Kopissa ei tuolloin ollut esineistöämme. Poistin em. esineet kopista aiemmin. Siitä on tullut myös jonkin verran kyselyitä koska koppi on ollut tyhjä. Olemme vastanneet kaikkiin kyselyihin sanomalla että olemme kyllä laittamassa koppiin omia esineitämme. Kun vaan viitsimme. Että olemme vain laiskoja, mutta olemme pahoillamme. Ei käy tämä teidän ehdottama ratkaisu.

Nyt meninkin asentamaan lukkoa. Kun huomasin että joku oli ylen luottavainen siihen että koppia voi käyttää. Se oli aivan tupaten täynnä tavaraa. Nyt oltiin tehty massiivinen käänteinen varastus. Ja koppi oli aivan pullollaan kaikkea sellaista tavaraa joka oli juuri sellaista hieman risaa säloettä että se olisi pitänyt heittää pois, mutta joku ei ollut kehdannut koska he eivät olleet raatsineet. Koska teknisesti ottaen koppi kuuluu meille, on sen sisältökin meidän omistusoikeuttamme ja minulla ei ollut minkäänlaisia emotionaalisia sidoksia kyseisiin atomikokonaisuuksiin, päätin että raivaan kopin esineille jotka ovat toki nekin epämääräistä periaatteessa turhaa rojua, mutta joka oli prioriteettinani koska ne ovat meidän rojuamme ja minulla on niihin jonkinnäköinen emotionaalinen sidos.

Etenkin kun ei ole mitään tuollaista sovittu. Siksipä päätinkin että meille on koittanut ylimääräinen joulu. Asensin lukon varastoon ja rupesin siirtämään kopin sisältöä suoraan roskakatoksen puolelle. Tavaraa oli kohtuu paljon ja ronttasin esineitä hissillä roskakatokseen jonkun vähän yli tunnin verran kiitettävän ahkeraa puurtamista. Koska kopissa oli myös esimerkiksi pöytälaatikosto joka ei sopinut roskiin kokonaisena, vein sen ensin kohtuu työläästi pihalle. Sitten kävin pikaisesti kotonamme. Pukeuduin rengaspanssari, huppuun, kypärään ja metallihansikkaisiin. Nappasin keskiaikaisen nuijan ja kävin moikimassa em. puukokokooman siilteiksi.

Pihan lapsille kerroin että meillä on kevätsiivous. Että meidän oma varastokoppi oli kerännyt rojua joka pitää heittää pois. Ja että vaikka siivous on ikävää, niin siitä voi tehdä hauskaakin. Että ahkeruus kannattaa, ja jos ei vahingoita ketään ja siivoaa jälkensä niin että piha on tempauksen jälkeen parempi kuin ennen sitä voi esimerkiksi purkaa vanhoja esineitä Extreme Duudsonit -tyyliin jotta ne sopivat roskalaatikkoon. Hymyilin ja arvokeskustelin lapsille. Sitten annoin heidän arvokkaaksi tehtäväkseen sen että pitivät sotanuijaani ja hansikkaitani. Ja sitten siivosimme pihaa yhdessä. Kun piha oli siisti, keräsin kimpsut ja siirtelin koppiin omaa tavaraamme. Sitä jota tarkoituksena olikin.

Tuli oikein hyvä mieli siitä ylimääräisestä työstä. Ilman sitä olisin varmaan kiroillut. Nyt sain tämän päivän urakoinnin tehtyä niin että hymy oli lähes korvasta korvaan, niin riemukas mieli siitä tuli!

Asialla ei ole ollut mitään seurauksia. Jos asiasta tulee valitusta, kerron että omistusoikeus. Ja että jos haluaa dyykata roskiksia, niin siitä vaan. Ei ole laitonta kerätä talteen jotain jota joku on heittänyt pois. Että jos meidän varastomme roskakasoista löytyy jotain itseä miellyttävää, niin ne voi penkoa sieltä niistä muovisäkeistä sieltä roskiksen puolelta. Että passokuu vaan minun puolestani.