Suomen kansalaisista suuri osa kannattaa eutanasiaa. Sitä vastustavat tahot ovat lähinnä uskonnollisia. Tiukahkoa linjaa edustaa esimerkiksi "Katolisen kirkon Katekismus" joka määrittelee asian niin, että "Välitön eutanasia merkitsee sitä, että vammaisilta, sairailta tai kuolevilta ihmisiltä riistetään elämä mitä tahansa perustetta käyttäen. Sitä ei voida moraalisesti hyväksyä." Tässä kysymys on erikoinen. Jos sanotaan minä haluan juoda Sokrateen myrkkymaljan, niin kuka tässä prosessissa riistää mitään keneltäkään?
Tässä kantana onkin rehellisesti sanoen useammin se että katolisen kirkon suhde itsemurhaan on mikä on. Ja eutanasia nähdään lähinnä yhtenä itsemurhan alatyyppinä. Sanavalintana riistäminen on kuitenkin kiinnostava koska siinä korostetaan jotenkin sitä että eutanasiaa haluava olisi jokin tahdoton kohde ja uhri ; Jos tämä olisi totta, eutanasiassa ei voisi olla kyseessä itsemurha.
Onkon nähtävissä että eutanasiassa onkin itsemurha-vastustusteeman kohdalla toinenkin teema. Sellainen joka korostuu prostestanttisissa suuntauksissa. Protestantti korostaa helposti ajatukseen jossa eutanasian ottava on elävä olento ja että erityisesti haavoittuvaa ja haurasta elämää tulisi suojella. Ja tässä korostuu myös se, mikä tulee vastaan jos protestantin kanssa puhuu vakavasti Faustilaisista sopimuksista. Ihminen pelastuu armosta, ei ansiosta. Ihmisen sielun kohtalo on Jumalan armeliaisuuden käsissä. Joten se ei ole edes mikään jota ihminen itse omistaa. Ihminen ei omista sieluaan joten sitä ei voi myydä. Eutanasiaa vastustetaankin vahvasti sen vuoksi, että nähdään että elämän ja kuoleman teemat kuuluvat Jumalalle eivätkä ihmiselle.
Tässä kohden onkin sanottava että eutanasiaa ottava ei ole se jolta teknisesti riistetään mitään. Hän ei ole uhri vaan rikollinen. Rikollinen joka riistää Jumalalta. ; Tässä mielessä Jumala tietenkin voi Helvetin kanssa tehdä omaisuudelleen miten mielii. Ihmisen on turha mutista. Hän on ehkä sielunsa ja kärsii ikuisesti mutta hänelle ei kuulu omien askeleidensa ohjaaminen eikä edes oman itsensä omistaminen.
Elämä onkin luterilaisuudessa lahja. Hyvin erikoinen lahja. Useimmiten hyvin paska lahja. Jota ei saa edes palauttaa, toisin kuin ne niin monet muut epäonnistuneet lahjat jotka olisivat saaneet jäädä antamatta in first place. Jos sielu pelastuu Paratiisin iloon armosta, niin täällä maan päällä ei paratiisia nähdä. Emme joudu elämään ainakaan armosta.
Kenties tämän vuoksi itselleni oikeus itsemurhaan on aina ja kaikissa tilanteissa ihmisen perimmäisin ja tärkein oikeus. Aina. Mistä tahansa syystä. Sen jälkeen hengissäolo on todellinen ja aito statement siitä että on parempi olla ei-kuolleena. (Se ei toki tarkoita ollenkaan samaa kuin se että olisi parempi olla ei-koskaan-syntyneenäkään. Itsemurhan problematiikassa kun on kyseessä useimmiten sellaiset kysymykset jotka käsittelevät sitä että sitä on jossain välissä oltu elossa jostain muusta kuin Jumalan armosta.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti