Pikaisia tökkäyksiä pikajousiammunnasta

Lars Andersenin jousella ampumisen taitoa kuvaavasta videosta on tullut nettihitti. Itse asiassa sellaisella volyymilla että jopa Helsingin Sanomat uutisoi siihen liittyen. En ole missään nimessä ampuja, mutta uskallan kuitenkin kommentoida asiaan jonkin verran. Olen hieman provokatiivinen, mutta en kuitenkaan itse asiassa suhtaudu tämänlaiseen toimintaan negatiivisesti.

Andersen ampuu niin tarkasti ja nopeasti, että ainakin minun ensimmäinen ajatukseni oli se, että kenties olen ymmärtänyt jotain väärin. Kenties pian jostain tulisi tummapukuisia miehiä jotka kutsuisivat häntä "Mr. Andersoniksi". Sillä temput olivat juuri sellaisella tasolla hienoja että on aivan uskottavaa että takana on valtava määrä trikkikuvausta, iso määrä otoksia joista parhaat onnistumiset on otettu itse suoritukseen sekä tietysti tärkeintä itsepuolustuksellista taitoa jonka tarjoaa Photoshopin voima.

Epäilyksen tärkeimmät syyt olivat siinä että tekniikat kuvataan sekä erityisen nopeina että tarkkoina. Joka ihmetyttää lähinnä sitä kautta että minkä vuoksi olympia-ampujat sitten käyttävät niitä tästä poikkeavia tekniikoita. Syy on tietysti siinä että tarkkuusammunnassa on aivan erilaiset vaatimukset. Ja niissä ei voi ottaa useampia otoksia.

Lars Andersen ei kuitenkaan ole, ainakaan suurimmaksi osaksi, huijausta. Nuolen halki ampuminen on tietenkin jotain johon voi suhtautua Myytinmurtajien hengessä. Mutta nuolen ampuminen ilmasta on tietyllä tavalla mahdollista. (Ainakin jos sallitaan useampia ottoja.) Kuitenkin samalla myös Helsingin Sanomiin aiheesta myöhemmin haastateltu asiantuntija on hyvin vakaalla pohjalla kritiikissään. (Tosin nuoliviinikysymyksessä uskon hänen ylitulkinneen Andersenia. Andersen puhuu hollywood -tyylisestä selässä pidettävästä kotelosta ja suosii nuolien pitämistä kädessä. Jotka ovat tosin olleet historiallisesti käytössä, mutta ne eivät ole nopeita. Mutta uskoisin että jopa Andersen myöntää että sivussa pidettävät nuoliviinit ovat olleet tärkeitä esineitä.) Eikä Andersenin tyyli ole teknisesti ottaen mitenkään uusi - siis siinä mielessä missä hän viittaa historiaan kuten kuviin. (Tosin video painottaa nopeuskysymyksessä näitä paremmin perusteltuja kohtia. Kuitenkin kun hän ampuu, mukana on koko mekaniikka. Myös se jota ei lausuta ääneen. Ja joilla on valtavasti vaikutusta niihin numeroihin joita videossa sitten esitetään.) Videon viraalisuus on tietenkin johtanut siihen että asiallisia kritiikkejä aiheesta on tehty paljonkin.

On kuitenkin syytä tiedostaa että Andersenin sinänsä upeat suoritukset menevät hyvin tiettyyn kategoriaan. Ne ovat nopeusammuntaa ("speed shooting") eivätkä tarkkuusammuntaa ("olympic archery"/"sharpshooting") tai jousen käyttämistä sota-aseena ("military archery"). Ero on monella tavalla tärkeä. Ja sitä kautta uskallan heittää pari nopeaa kohtaa asiasta;
1: Ensimmäinen asia on se missä ei tarvitse moittia Andersenia lainkaan. Hän tekee asioita helpon näköisesti (ja kenties jopa hieman typerällä ilmeellä). Mutta tämän ei pidä hämätä. Kyseessä on oikeasti vaikea taito. Joka tarkoittaa sitä että se vaatii paljon harjoittelua. Se voi siis sopia ammattimaisille metsästäjille tai sotilaille. Tämä rajoittaa sen sotilaskäyttöä jonkin verran.
2: Toinen asia koskee sitten jousen ja ammuntatekniikan kohdalla tehtyä huomiota. Andersen keskittyy ampumaan nopeasti. Hän ampuu hyvin kevyellä jousella ja selvästi voi huomata, että hänen jännittämistapansa on sellainen että hän ei jännitä jousta hirveän pitkää matkaa. Itse asiassa kaikki mitä hän tekee on äärimmäisen hyvin perusteltua ja loppuun asti hiottua. Nopeuden kannalta. Joka on johtanut siihen että jousen iskuvoimasta on isketty pois kaikki mahdollinen. ; Ilkeämpimielinen voisi jopa sanoa että Andersen on hyvin luova siinä mielessä että hän ampuu jousella hyvin innovatiivisella tekniikalla jossa osansa on annettu myös sille että määritellään uusiksi niin se mikä lasketaan jouseksi kuin se mikä määritellään ampumiseksi.
3: Kolmas asia koskee kohtausta jossa ammutaan nukkeihin joilla on päällä rengashaarniskaa. (a) Ensimmäinen asia on se, että luultavasti kyseessä on ns. historianelävöittämiseen tarkoitettu rengaspanssari jonka renkaita ei ole niitattu. Niistä ampuu kohtuu helposti läpi. Ja siksi niiden kaltaisia ei käytetty historiallisina aikoina. Nykyisin moni ostaa niitä koska se on hirveän paljon halvempaa kuin ostaa niitattu. Ulkonäkö ja paino ja muut asiat ovat hyvinkin samanlaisia. (b) Toisaalta nuolien kanssa toimiessa rengaspanssari ei ole se suurin ongelma. Suurin ongelma on rengaspanssarin ja gambesonin yhdistelmä. Eli jotain jota tässä testiammunnassa ei näytetty. Gambesonin kohdalla on tosin huomattava, Mr. Andersenin eduksu, huomautettava että ristiretkien alkupuolella eurooppalaiset ritarit herättivät hämmästystä. Sillä pienempipaunaisilla jousilla ammutut nuolet eivät lävistäneet panssarointeja ja ritarit näyttivät siileiltä, kuolematta. Pienempipaunaisilla jousilla on siis konkreettiset haittansa, joita on kohdattu historiallisina aikoina. Jolloin asia ei toimi mutta perustuu historiaan, samanaikaisesti.

Itse tosin ajattelen että jos haluaa kikkailla nopeilla mutta eitappavilla esineillä, on syytä aloittaa veitsenheittely. Mutta tämä on enemmän esteettinen tyyliä koskeva lausunto. Ja muistutus siitä että veitsenheitossakin on yrityksiä luoda "joustavuudella" sotilaallisuutta. Kuitenkin samanaikaisesti veitsenheittoon ei saa sen tyylistä impaktia että se olisi kovin luotettavasti letaali. Veitsenheitto on taistelussa häiriöntuoja, ei mikään varsinainen ihmisen tappamisen väline. Samassa mielessä se että olet tiiviisti purkitettu ritari joka ammutaan siiliksi luonnollisesti häiriintyy. Veitsenheitto on luonteva vertaus koska siinäkin on hiottu tyylisuuntia joita mainostetaan hyvin samalla tavalla kuin Andersen.

Onko itsepuolustus taidetta?

Suomessa termit itsepuolustuslaji ja kamppailulaji viittaavat nimensä mukaan suoraan urheiluun. Tämä on melko neutraali tapa lähestyä asiaa, erotteluja käytetään vain sen mukaan missä taiteita käytetään. Sen sijaan muissa kulttuureissa asiaa katsotaan toisin. Japanilaisessa jaottelussa lajit jaetaan do -lajeihin ja jutsu -lajeihin. Joissa do on enemmän filosofinen, jopa hengellinen. Ja jutsu on sitten enemmänkin vain taito. Englannin kielellä ollaan sitten hyvinkin henkeviä ; martial art viittaa nimenä taiteeseen.

Platon on tähän asiaan kenties mielenkiintoinen filosofi. Sillä hän lähestyi taiteita taitoina. Erottelu ei ollut hänellä tässä kohden voimakas. Ja toisaalta Platon oli myös taitava pankrationisti, joka oli sen ajan rankimmasta rankin showkamppailu-kontaktilaji ; Tämä tekninen lähestymistapa näkee taiteilijan käsityöläisenä. Näin puuseppä tai savimaljojen tekijä on joku jolla on mielessään lopputulos, jonka hän sitten toteuttaa siten että aluksi on jotain raakamateriaalia ja lopussa lopputulos. Tässä mielessä maalari joka maalaa taulun osaa käyttää värejä - kenties myös valmistaa värinsä - tuottaakseen näkemyksensä. ~ Tässä mielessä ei ole vaikeaa nähdä että kamppailulajit voidaan nähdä jonkinlaisena käsityöläistaiteena ; Siinä on tietty tavoite, jota sitten tavoitellaan valitsemalla sopivia tekniikoita, joiden valitsemisessa on varaa mieltymyksiin vaikka mikä tahansa ei olekaan hyvää kamppailutaitoa. Tavoitteeseen päästään useita teitä, mutta ei kaikkia. Toisaalta kamppailulajissa on hyvin vaikeaa nähdä mikä on raakamateriaali joka jalostuu. Jossain hyvin omituisessa mielessä vihollinen joka päihittyy voidaan nähdä joksikin jossa on saatu muutos. Mutta tämä kulma viittaa enemmän siihen suuntaan että kamppailulaji ei ole kovin hyvin käsityöläisyyteen rinnastuva taito (craft). Tämä ongelma vaivaa muutakin urheilua.

Analogia toimii vain jonkin aikaa ja sen jälkeen lopputulos näyttää epätyydyttävältä. Tosin monista tuntuu epätyydyttävältä väittää että taide olisi pelkkää käsityöläistaitoa. Taiteilijat eivät ikään kuin olisi mitään duunareita vaan jotain hienompaa. Syynä on kenties pelkästään se, että taiteilijat haluavat auktoriteettia ja portin sivistyksen ja intelligenttien pariin. Mutta tämä tie on kuitenkin hyvä tutkia.

Kenties itsepuolustuslajejen taiteellisuutta voisi lähestyä sitä kautta, että T. S. Eliot korosti että runoilija ei järjestele sanoja, vaan prosessi on hieman mystisempi. Runoilija siirtää tunteita eikä käsittele ennaltanäkemiään lopputiloja. Ja tämäntapainen mystinen elementti liittyy lähes kaikkeen itsepuolustustaitoon. (Myös jutsu -lajeihin.) Syynä on se, että tietoinen mieli ei ole itsepuolustuslajien kohdalla riittävän nopea. Itsepuolustus on vaikeaa juuri siksi, että taidot pitää päntätä ensin tietoiseen mieleen, hioa niitä eteenpäin samalla kun opittu painuu "automaattisiksi reaktioiksi". Tekniikat eivät ole valmiina mielessä, ja aloittelijan intuitio ei toimi. Taitajan intuitio sen sijaan toimii. Ja tätä kautta on helposti ymmärrettävää miksi itsepuolustuslajit keräävät ympärilleen myös kaikenlaista yliluonnollista täyteaineistoa.
1: Mielikuvaharjoittelukin on korkeintaan mutkan päässä tästä mystiikasta. Esimerkiksi jos on vaikeaa seisoa yhdellä jalalla, oikean asennon saa siten, että kuvittelee nojaavansa näkymättömään kääpiöön kädellään. Ja käsiä jaksaa pitää kämmenet ylöspäin suorina sivuille kun kuvittelee tökänneensä etusormensa jonkun ärsyttävän ihmisen sieraimeen. Ketään ei ole "aikuisten oikeasti" paikalla, mutta lihakset ja luut asettuvat juuri oikein. Ei ole vaikeaa kuvitella miksi vatsassa olevan Ki -voiman kuvittelu tuntuu uskottavalta. Se toimii samalla tavalla kuin kuvitteellinen näkymätön kääpiö.

Intuitiota ja alitajuntaa korostava näkemys voi tietysti johtaa mietteitä jopa siihen että onko taide sitten samaa kuin jonkinlainen hengellisyys tai uskonnollisuus. Japanilainen näkemys korostaa, että näin voisi olla. Do -lajeihin kuuluu tietynlaisen filosofisen elämänasenteen ja yleisen henkisen kasvun tukeminen ja niiden tärkeyden erityinen korostaminen. ; Kuitenkin tässä voi siirtyä myös siihen, että tietyssä mielessä "taide" on länsimainen yleinen käännös "do":lle. Se ei kuitenaan täysin vastaa 1:1 sitä mitä japanilaiset asialla tarkoittavat.
1: Muutenkin tämä käännöspuoli on tässä kohden haasteellista ja varsin epämääräistä. Kun Zen -klassikko "Zen ja jousella ampumisen taito" -kirjan tekijä Herrigel teki kirjan kyūdō:n taidosta, se suomennettiin taiteen sijasta taidoksi. Englanniksi se kääntyi taiteeksi "Zen in the Art of Archery". Länsimainen kulttuuri ja itämainen kulttuuri ovat hyvin erilaisia ja määritteet nojaavat niin erilaisiin lähtökohtiin että on vaikeaa sujauttaa edes denotaatiot, saati sitten konnotaatiot, kohdalleen niin että kieli olisi edes jokseenkin ymmärrettävää.

Toisaalta itsepuolustuslajit vain hyvin harvoin ovat suoraan uskontoa. Ne ovat enemmän jotain jota uskonnoissa käytetään apuvälineenä. Sen vuoksi melko harva kristitty vastustaa itsepuolustuslajien harrastamista. Moite siirtyy enemmän siihen jos joku do -laji yrittää livauttaa mukaan pakanallisia idän harhaoppeja. ; Ja kysymykseni kannalta relevantimpaa onkin se, että uskonto ei tunnu itsessään olevan taidetta. "Se vain koristelee temppelinsä taiteella ja vaikuttaa taiteen sisältöön ja muotoihin". (Mikä ei ole argumentti sen puolesta että uskonto ei ole taidetta, pikemminkin päinvastoin mutta se kuitenkin tuntuu intuitiivisesti relevantilta erolta.)

Näistä mietinnöistä syntyy sellainen mielikuva että itsepuolustuslaji olisi ehdottomasti haasteellinen taito, joka ei olisi käsityöläistaito, ja jolla on voimakkaita kulttuurisia yhteyksiä. Mutta se ei silti olisi oikein mikään taide. Ajatus itsepuolustuksesta pelkkänä taitona tuntuu olevan itsepuolustukselle lähes aina osuvin kulma. Mutta vain harvoin se esiintyy puhtaana. Konteksti tuntuu määrittelevän hyvin paljon.
1: Useimmiten se tuntuu kuitenkin olevan urheilua. Silloin näitä taitoja käytetään abstraktin ja absurdin tavoitteen (päihittämisen sijaan "pisteet") saavuttamiseksi liikunnallisessa konfliktitilanteessa jossa mitään oleellista ei muutu (vastustaja ei edes päihiinny).
2: Kadulla samoja tekniikoita voi käyttää itsepuolustamisessa. Tappelua harva pitää taiteena. Se on enemmän rikollisuutta tai rikollisuuden kohtaamisesta selviämistä. Tappelu on jotenkin epäesteettistä ollakseen monista taidetta. Ja se pyörii Maslown tarvehierarkian hyvin matalilla portailla, toisin kuin taide jota yleensä tehdään lähinnä siksi että voidaan - eli Maslown portailla ollaan hyvin korkealla, kenties jopa itsetoteutuksessa.
3: Itsepuolustuksen estetiikka on sitten jotain jota kyllä aivan varmasti voidaan soveltaa taiteissa niin että niistä tulee taidetta. Puhutaampa sitten elokuvien taistelukohtauksista tai vaikka tanssista joka käyttää itsepuolustuslajeista tuttuja liikkeitä ja liikeratoja, kysymyksessä on jossain määrin itsepuolustuksen soveltamisesta. Ja tässä mielessä tekijöiden intentio ja konteksti voi ratkaista hyvinkin paljon. - Tosin tässä prosessissa yleensä tapetaan itsepuolustuslajin funktionaalisuutta. Ja ainakin minä raastan tämän puhtaasti taiteena myydyn itsepuolustuksen soveltamisen iskulauseella joka kuuluu englanniksi "This is bullshit ballet, not martial art!"

shoot-dang hoohah

Kävin "työmatkalla" Tallinnassa. Aikaa tuli tuhlattua hyödyllisesti. Siis mikäli hyöty uudelleenmääritellään esimerkiksi alkoholin lipittämiseksi ja muuksi hauskaksi toiminnaksi.

Sain jotenkin ihmeellisesti houkuteltua ihmiset ammuskelemaan jousiammuntaa, minusta vallan hienoissa puitteissa. Olen tietysti kokeillut jousiampumista aika monta kertaa ja olen aivan legendaarisen huono jousen kanssa. Kuitenkin nyt todistin että osun taustalla näkyvään Toompean linnaan, jos se ei juokse hirveän kovasti karkuun. Voitin "firman sisäisen" jousiammuntakilpailun hurjalla 2 pisteen marginaalilla. Kukaan muu kuin minä ei luonnollisesti ollut koskaan koskenutkaan jouseen. Nyt voin vain sanoa että ahkeralla harjoittelulla muut kenties pääsevät samanlaisen mestaritason tulokseen. Ammuimme 10 nuolen sarjana, taulussa oli pisteet 1-10, etäisyyttä oli 25 metriä. Osuminen oli yllättävän vaikeaa mutta ei mahdotonta. Ja minun tulokseni oli 27 pistettä. Keskiarvoinen nuoli siis "haavoitti" taulua hyvin niukasti.
1: Ja minun parannus kakkossijaan on keskiarvojen mukaan se, että kakkoseksi tulleelle annettaisiin "1 nuoli enemmän". Minua huvittikin rakentaa tämänlainen tuloksiin perustuva tasausjärjestelmä, joka löytyy golfistakin. Minusta tälläinen tasausjärjestelmä joka tekee systeemistä enemmän itseä vastaan kilpailua olisi ihan hieno. Tosin ne, joista jousiammunnan historian "tapa mahdollisimman monta vihollista", on jousiammunnassa jotain josta ei voida erkaantua, pitävät tietysti suoran objektiivisesta tuloslaskennasta.

Tämä tilanne kuitenkin on sellainen, että luonnollisesti se ratkaisee kaikki firman sisäiset arvovaltaongelmat. Jos joku on erimielinen, kerron vain kuinka päihitin kaikki jousessa. Tästä kuullaan ikuisesti, ja tähän vedotaan vielä sadankin vuoden päästä!

Pitkästäjousesta.

Usein keskiajasta tulee mieleen ritarit ja ratsut sekä miekat. Kuitenkin pitkäjousi hallitsi keskiaikaista sodankäyntiä vahvasti. Etenkin englanti käytti sitä taisteluissa menestyksekkäästi.

Britit taivuttavat mutta eivät taitu.

(Tietenkin myös lyhyempiä ja useasta materiaalista tehtyjä jousia käytettiin.) Etenkin satavuotisessa sodassa se oli Englannille valtavan merkittävä ase.
1: Tehot olivat huomattavat. Vuonna 1346 englantilaiset jousimiehet onnistuivat yhdessä taistelussa kaatamaan 11 prinssiä, 1 200 ritaria, 30 000 normaalia rivimiestä. Britit menettivät vain 100 miestä. Taistelun alussa voimasuhteet olivat 20 000 englantilaista vastaan 60 000 ranskalaista. TÄMÄ on hyvä osoitus siitä miten tehokkaasta aseesta oli kysymys.

Yhtenä syynä oli ampumanopeus. Pitkällä jousella kokenut ampuja voi ampua noin viiden sekunnin välein. Esimerkiksi jalkajousella latausajat olivat pidempiä. Ja nuoli oli tehokas: 200 metrin etäisyydeltä ammuttaessa nuoli lävistää tuuman verran tammilevyä. Täyshaarniskankin läpi nuoli kykeni menemään vielä noin sadan metrin päästä.

Englantilaisten jousi tuli luultavasti Walesista ja levisi sieltä Englantiin. Ainakin Edward I oli nähnyt sen käyttöä 1280 kun hän valloitti Walesin. Myöhemmin kuninkaat rohkaisivat jousenkäyttöön sponsoroimalla ampumakilpailuja, joissa oli hyvät palkinnot. Näin taitavia jousiampujia motivoitiin harjoittelemaan. Samoin urheilulajit kiellettiin. Sunnuntaisin ei saanut harjoittaa muuta urheilua kuin jousiammuntaa.

Jousista ja niiden rakentamisesta.

Pitkä jousi on noin kuusi jalkaa pitkä ja se on perinteisesti tehty marjakuusesta. (Tämän vuoksi marjakuusi koki suuren kannanalennuksen, kun englantilaiset saalistivat niitä jousimateriaaliksi. Sen jälkeen käytettiin muitakin puulajeja.) Nuolet olivat uleensä noin kolmen jalan mittaisia. Tammi, saarni ja koivu olivat yleisiä nuolimateriaaleja.

Yleisin pitkän housen malli on yksinkertainen jousi joka on tehty yhdestä puunpalasta. Ideana on se, että ydinpuu on ulkopuolella ja tuoreempi puuaines on takanapäin. Syynä on se, että ydinpuu on kovempaa ja kestävämpää, mutta tuore puuaines kestää puristusta ja muodon muuttamista. Joissain puissa, kuten mulperipuissa, joita käytettiin jousimateriaalina parhemman puutteessa, olivat puuainekseltaan sellaisia että vain ydinpuun käytössä "oli järkeä".

Jännitteenkesto jousessa on itse asiassa todella tärkeä asia. Ja se on yksi syy siihen miksi pitkäjousi on niin pitkä : Kun jousella jännitetään, syntyy kahdenlaisia jännitteitä. Kun se kaareutuu, jousen sisäpuoli puristuu ja ulkopuoli venyy. Kun jännettä vedetään, jänne taivuttaa jousen kaarta. Sen on taivuttava niin paljon että suorana pidettävästä jousikädestä jänne saadaan korvan lähellä olevalle jännekädelle. Kun puu taipuu, ulkopuoli venyy ja sisäpuoli puristuu. Pehmyt puu kestää puristumista ja kun jousi on pitkä, siihen saadaan hyvä voimananto nuoleen. Eikä jännite -ero jousen kaaren ulkoreunan ja sisäreunan välillä kasva niin isoksi että koko komeus katkeaisi.
1: Siksi lyhyemmät jouset pitää tehdä eri tavalla kuin pitkä jousi, koska sen pitää kestää tätä taivuttamista ja puristamista enemmän. Se menee muutoin poikki. Pitkäjousi voidaan tehdä yhdestä puusta. Lyhyessä jousessa on tavallisesti jokin sitkistävä, vetämistä kestävä aines, kuten kuituosa, ulkopuolella. Sisäpuolella on jotain puristusta kestävää, kuten sarvea tai luuta.
___1.1: Pitkäjousi oli halvempi ja helpompi tehdä juuri sen vuoksi että se voidaan tehdä yhdestä puusta. Mutta lyhyttä jousta voi käyttää hevosen selästä. Tietenkin jousenteko on kaikissa muodoissaan vaativa taito.

Jos jousesta halutaan sellainen että se ei murru, on mukana eri elementtejä. Katkeamattomuutta saadaankin kolmea kautta:
1: Tehdään vähemmän voimakas jousi.
2: Valitaan elastisempia puulajeja tai materiaaleja jotka muuten kestävät vetämistä ja puristamista paremmin.
3: Tehdään jousesta pidempi, jolloin jännite jakautuu pidemmälle matkalle. Tehoja ei tällöin tarvitse pienentää eikä puuainesta valikoida.

Materiaalien yhdistämisestä:

Komposiittijousi, jota esimerkiksi Tsingis -kaanin joukot käyttivät, olikin itse asiassa lyhyt jousi jota tarvittiin koska joukot kulkivat hevosilla. Kun ulkoreunassa oli jännettä, keskellä puuta ja sisäpinnassa sarvea saatiin jousesta sellainen että siihen saatiin isompia jännitteitä ilman että se murtuu. Samankokoinen ja samantehoinen jousi muutoin valmistettuna olisi katkennut. Ja niin pitkä jousi joka olisi yhtä voimakas taas olisi niin pitkä että sen käyttö hevosen selästä ei olisi sujunut kunnolla.

Puuta voidaan käyttää myös laminoimiseen. Silloin toisiinsa kiinitetään erilaisia puita. Eri puulajit kun kestävät eri asioita. Ulos voidaan laittaa jotain taipuisaa ja jännitettä kestävää. Hikkori tai bambu toimivat hyvin jousen ulkoreunalla koska ne kestävät vetämistä. Sisäpuolelle voidaan laittaa vaikkapa sitruunapuuta joka kestää puristamista. Japanissa käytettiin tätä lähestymistapaa. Siellä tehdyt kuuluisat yumi -jouset onkin tehty yhdistämällä bambua ja kovapuisia säleitä. Puusäleet estävät väärään suuntaan taipumisen eli tekee jousesta kestävän ja vakaan. Ja kokonaisuutena rakenne kestää ulkoreunaltaan venyttämistä ja sisäreunalta kasaanpainumista.

---

Kirjoittaja on luultavasti suomen huonoimpia jousiampujia. Osuu ladon seinään viiden metrin päästä, jos ladon seinä on auliilla ja nuolta päin syöksyvällä tuulella. Puuseppänäkin hän on melko onneton. Aihe on kirjoitettu sekä mielenkiinnosta että osittain nöyryysharjoitteena.