Terry Pratchettin "Elävää musiikkia" -kirjassa Kuolema(antropomorfinen ilmestymä) on korostetusti looginen mutta kummallinen olento. Tätä kuvataan esimerkiksi siten, miten hän rakentaa keinun. Hän tekee sen omin käsin ilman taikuutta, koska keinu pitää tehdä omin käsin. Hän sitoo keinun puun tukevimpaan oksaan. Ja koska hän haluaa olla varma siitä että rakennelma kestää, hän itse asiassa sitoo keinun kahteen vahvimpaan oksaan. Jotka ovat puun eri puolilla. Koska nyt keinuminen ei onnistu koska keinu pasahtaa runkoa päin, hän rakentaa puuhun tukitelineen, joka kannattelee puuta oksista ja pitää sen latvan taivasta kohden. Ja sahaa keskeltä puuta sen rungon pois tieltä. Näin meillä on toimiva keinu. Kuolemasta se on täysin toimiva keinu. Muut eivät luonnollisesti jaa tätä näkemystä.
Tämä tarina on oleellinen. Sillä sain tänään kommentin blogaustyylistä. Kommentissa ihmeteltiin teenkö tekstistä "tarkoituksella vaikealukuista? Onko se tehokeino vai meneekö muunlainen ilmaisutapa tarkoittamasi asian ohi?" Kommentoija huomautti myös, että esimerkiksi Esko Valtaoja kirjoittaa hyvin helposti ymmärrettävää tekstiä, vaikka aiheet eivät olekaan mitään helpoimmasta päästä.
Kommentti ei ole hengeltään ainutlaatuinen. Ja kysymyskin on itse asiassa varsin relevantti. Tekstillä kun voi hämätä:
1: "Obskurantti terroristi" voi pyöritellä epäselviä ja ympäripyöreitä asioita ja syyttää kaikkia kriitikoita siitä että he eivät selvästi ymmärrä asiaa. Kun kritiikkiin vastaa "en ole sanonut mitään tuonlaista", voi ongelman kuin ongelman ohittaa. Tämä ei tietysti ole toivetila.
2: Terminologialla on aina myös vallankäytöllinen ulottuvuus ; Ihminen voi vakuuttua siitä että on käytetty hienoja sanoja sen sijaan että katsoisi asiaa jota on kirjoitettu. Hieno sana sekoittuu helposti hienoon sisältöön. Kuitenkin sisältö, eikä pakkaus, on se jonka pitäisi olla tärkeää.
3: Lisäksi on helppoa sekoittaa sisällön hienous ja syvällisyys ja vaikeatulkintaisuus. Kuitenkin aito vakuuttuminen voi syntyä vain sitä kautta että ymmärtää käytetyt argumentit.
En vaan osaa : Rakasta, kärsi ja unhoita.
Tässä kohden onkin hyvä ottaa jopa Montaignen tapa lähestyä asiaa. Jos teksti on tylsää, on syytä siirtyä toiseen lukemistoon. Joko kirjoittaja tai lukija on typerä. Jos jotain asiaa ei voi ymmärtää, on kenties syytä lukea ensin jotain ja palata asiaan sitten jos asia näyttää tärkeältä. Näin mutkikas ja "yli hilseen" menevä voidaan hyvin sydämin ohittaa.
Tämä ongelma on tietysti minulle itselleni varsin ikävä. Sillä minulla on yleisesti ottaen aikamoisia kommunikaatiovaikeuksia. Kanssakäyminen - jutustelusta debattiin - ovat kuitenkin jonkinlaisen ymmärryksen varaan rakentuneita. Erimielisyysasiassakin pitäisi vähintään tietää mistä ollaan erimielisiä - ja tässä erimielisyydessä voidaan, kenties paradoksaalisesti, olla yhtä mieltä. En ole niitä ihmisiä jotka haluavat harrastaa erakkoelämää. Montaignekuurilla minua odottaa mitä todennäköisemmin yksinäisyyteen ignorointi.
1: Asiaa ei auta se, että eräs pahimpia kokemuksiani on ainainen ulkopuolisuuden kokemus. Se, että ymmärtämättömyyskuilu on kaksisuuntainen. Minä en oikein ymmärrä muita ja he eivät taatusti ymmärrä minua. Arkielämäni tarjoaa minulle siis runsain mitoin pahinta helvettiäni, eikä se ole sitä että olisi vain jotenkin erikoisen mielenkiintoinen eksentrikko. Siksi epäymmärrys, etenkin selvä sellainen, johtaa minulla vittuuntuneisuuteen. Vittuuntuneisuuteen, joka btw. on eräs perustunteistani, joka värittää kaiken siitä kun nousen sängystä siihen kun menen nukkumaan - unimaailmaan joka on viime aikoina tarjonnut minulle vain painajaisia.
2: Tietoisena ongelmasta olen yrittänyt käyttää jopa oikolukijoita. He yleensä kehuvat. Toisaalta moni välttää kommentoimasta perustein kuten "ettei pilaa" juttua. Tai koska niihin ei ole mitään kommentoitavaa. Tämä itsessään on tietysti ongelmallista, koska se vihjaa että tämä ei ole "kommenttiystävällinen blogi". Minä en toki ole mikään ystävällinen ihminen vaan totaalisen kyynistynyt kusipää, mikä ei tee asiaa ainakaan helpommaksi. Ja toisaalta on vaikeaa keksiä mitä ihmeen kommentoimista on siinä jos väittää että "Tyyppi X on tätä mieltä" jos tätä on sen jälkeen vain esitelty. Paitsi jos tyyppi X onkin ollut aivan erimielinen kuin olen väittänyt. Ja tätä yritän välttää selailemalla ja varmistamalla juttuja jo kirjoitusvaiheessa.
Aihe ei tee syvällisyyttä, vaan sisältö.
Yritän kuitenkin puolustaa omaa tyyliänikin hieman. Sillä Esko Valtaoja itse asiassa kirjoittaa aika konkreettisista asioista. Kun hän lähestyy elämää, hän voi käyttää Könnin kuokkamiestä apunaan. Sen sijaan tieteenfilosofia on paljon absraktimpaa. Valtaojan kirjassa tieteellistä realismia puolustetaan sillä miten koivua ruumiilla kalahdettamalla tuntuu vaikealta olla hyväksymättä sen olemassaoloa. Tieteenfilosofiassa tämänlaista lähestymistapaa ei kuitenkaan katsota kovin asiallisena tai perusteltuna.
Valtaoja käyttää oikoteitä, joita minun itsekunnioitukseni ei "antaisi vaan tehdä". Tieteen popularisoinnissa tämänlainen on tietysti mahdollista. Mutta edes tieteenfilosofianpopularisoinnissa tämän ei pitäisi olla "se tapa".
Minun kiinnostuksenala taas on kuitenkin enemmän tieteenfilosofian ja kerettiläisen teologian puolella. Siinä missä elämä on havaittava ja konkreettisesti lähestyttävä asia, on esimerkiksi falsifiointiperiaate varsin abstrakti ja "arjen ulkopuolella". Ja se on vielä melkoisen helposti käsitettävä asia.
Olen esimerkiksi yrittänyt joskus selittää analyyttisen ja synteettisen välisen eron häilyvyyttä, mutta en ole saanut oikein selkeästi selitettyä mitä analyyttinen ja synteettinen ovat. Ja ottaakseni näistä selvät esimerkit, syntyy helposti tilanne jossa ne ensin opitaan erilaisina ja sen jälkeen sitä ruvetaankin selittämään miten paljon niissä on samanlaisuutta. Tästä seuraa päänsärkyä toiselle osapuolelle ja turhaumaa minulle.
Luomisen humalassa : Täällä ei selvää päivää nähdäkään.
Kauheinta on tietysti se, että kaikesta huolimatta yritän kirjoittaa selkeästi. Käytän eksakteja määritteitä. Yritän käsitellä monia eri puolia asiasta, jotta en olisi dogmaattinen. Minusta asiat ovat vieläpä pirun kiinnostavia. Ja ne ansaitsisivat siistin retoriikan, joka välittäisi ne kivasti eteenpäin, jotta ne voitaisiin jakaa. Siksi asia pitäytyykin siihen että joudun blogaamaan etupäässä itselleni. Se taas vie henkeä siitä ymmärrettävyyden hakemisesta. Omia muistiinpanoja tulkitessa riittäisi se, että osaa itse lukea omia harakanvarpaitaan.
Riskinä itsensä kanssa toimiessa on kuitenkin se, että sitä helposti rakentaa jotain, joka näyttää suunnilleen yhtä loogiselta kuin se Kuoleman(antropomorfinen ilmestymä) väkertämä keinu. Sen huomaamiseen tarvitaan joku hihittäjä. Joka tietää miten keinu pitää tehdä. Ja näkee miten se väärin koottu keinu on tehty.
Blogaaja ihmettelee, ottaakohan kukaan tästäkään tekstistä jotain selvää..
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tieteellinen realismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tieteellinen realismi. Näytä kaikki tekstit
maanantai 7. helmikuuta 2011
lauantai 2. tammikuuta 2010
Tuomaroinnin vaikeus.
Julistin kilpailun. Sain siitä, hieman yllättäen, kilpailun. Sillä sain kaksi vastausta. Tehtävänä oli miettiä "millä filosofiaa tehdään". Viittaus on tietysti blogiotsikkoon, joka taas on viittaus Nietzscheen ja tämän vasaraan. Välineen käyttö voi tietysti tarkoittaa konkreettista työkalua, jolloin puhutaan funktionaalisuudesta. Tai sitten se on metafora, vertaus. Kolmas tapa on tietysti se, jonka tein itse paljon aikaisemmin. Esitin että miekankäyttö ja filosofia minun tekemänä saadaan toimimaan hyvin samantapaisilla asennoitumisilla. Filosofian ja kaulojen katkonnan yhdistävä elementti oli asenne metodiin ja välineistöön, sekä yleinen suhtautuminen kohtaamiseen.
Sain kaksi vastausta, joista Esa Turkulainen on "noviisi". Hän on nuori, ei ole vielä lukiossakaan. Toinen taas oli "veteraani", battle hardened Kari Tikkanen. Pistän työt esille, annan niiden ensin puhua puolestaan.
"KUN FILOSOFIAA TEHDÄÄN KÄPYRAUHASELLA:"
(Esa Turkulainen, 2009)
Käpyrauhanen on tunnetusti aivojemme osa, joka sijaitsee "syvimmällä" aivokudoksemme keskellä. Se säätelee ainakin melatoniinin tuotantoa ja samalla koko kehon vuorokausirytmiä. Edellytyksenä tietenkin se, että Aurinko nousee huomennakin.
Mutta entä jos se ei nousekaan? Entä jos seuraavana "päivänä" taivaalle nouseekin suunnaton lainelautaileva marsu? Marsut eivät illuminoi mitään itsekseen (tietääkseni) ja melatoniinin tuotanto pysähtyykin. Kehomme kokevat Salvador Dalin sulavat kellot.
Mitäs virkaa silloin käpyrauhasella on? Mikä on käpyrauhasen asema sitten, kun se menettää hallinan vuorokausirytmistä ja sen tieteellisesti todennettu käyttötarkoitus katoaa?
Käpyrauhanen kehittyy sikiössä melko samalla rakenteellisella mallilla. Se on aivojen fyysisesti keskeisin osa. Siinä varmasti pari syytä, miksi käpyrauhaseen on liitetty ja liitetään vieläkin niin paljon metafyysisiä ja filosofisia ajatelmia. Jotkut teorisoivat käpyrauhasen olevan se kuuluisa "ihmisen kolmas silmä".
Lukija saattaa tässä vaiheessa kirjoittajan rinnalla huomata, mihin edeltävät tekstinsäikeet ajatusratoja johdattavat. Mutta kiistän tuon hiljalleen valkenevan päämärän, agendan rivien välissä, olevan tarkoitukseni. Ehei, tarkoitus ei ole se päämäärä vaan se matka ja sen aikana vaihdetut renkaat.
Katsos, pointti ei ole siinä, mitä käpyrauhanen joidenkin mielestä alkaa tehdä kun kolossaalinen surffaava marsu kohoaa taivaalle. Kyse on tämän koko konseptin fenotyyppisistä vaikutuksista. Kyse on siis siitä, miten se meille ilmenee ja miten se saa ajatukset viriämään. Käpyrauhasen lupaavanoloinen mysteeri tarjoaa uusia asetelmia aivoratojen keskeisessä rutiiniudessa. Mikä tahansa sattumanvarainen konsepti saattaa muuttaa ajatusta ja hetkeä, tästä käpyrauhanen ollen loistava vertauskuva.
Siksi, vaan ei ainoastaan siksi , on käpyrauhanen filosofiani väline, oli se sitten vertauskuvallinen tai vähemmän niin. Oli se sitten sinun, minun tai meidän.
Artefakteja en suostu filosofian harjoitusvälineiksi antamaan, sillä niille on jo jaettu tietynlainen asema, "käyttötarkoitus". Tämä havainnollistaa sen, miten jäämme kiinni statukseen. Voihan kynällä rei'ittää ja miekalla voidella leipää. Miksemme siis tekisi filosofiaa käpyrauhasillamme?
"TAIVAALLINEN HENGENPELASTAJANI:"
(Kari Tikkanen, 2009)
Näin nälkää sen takia. Myyjä joutui valehtelemaan sen takia. Miehelleen. Vaimo kun möi sen kirppiksellä alihintaan ja kuiskasi panevansa omiaan, että sai sen vihdoin myydyksi - edes minulle. Järveen pudonneen, hän hiljaa tunnusti kun olin huomauttanut vioista optiikassa ja hän aisti edessään totuudentorven. Hinta 65 mk minulle, miehelleen 100 mk. Vain 11 euroa nykyajassa mutta silloin söi minun käteisvarani loppuviikoksi ja vietin sen maha kurnien.
Hajotin sen osiinsa, jotta sain sen optiset pinnat puhdistettua. Kokoaminen ja optisten akselien kohdistaminen vei tuntikausia, mutta se kannatti. Siitä tuli kenties parhaat ja tarkimmat kiikarit mitä käteni koskaan ovat koskettaneet. Panora 10x50 mm. Paransin vielä tarkkuutta liittämällä kumirenkuin kylkeen kuivatun pajunoksan olkatueksi, joka stabiloi kuvakentän. Aiemmin olin jo aloittanut muuttuvien tähtien tarkkailun isän 12x50 mm kiikareilla. Mittailin säännöllisesti muuttuvia tähtiä, paria kefeidiä ja eritoten pimennysmuuttujia, toisiaan pimentäviä kaksoistähtiä. Nyt tuli lisää tarkkuutta ja intoa. Kiikareilla olen voinut, ei ainoastaan seurata mitä muut ovat tieteellisesti päätelleet, vaan myös itse osallistua tieteenteon prosessiin. Amatöörinä, pääasiassa "kirppiskiikareilla", olenmaistanut tieteenfilosofian kenttäkokemusta. Olen kokenut vaatimatonta tieteellisen mittaamisen, laskemisen, tulostamisen, keskustelun, löytämisen, toisinajattelun, verifikaation ja oivaltamisen iloa. Ja saanut kokea mitä on olla ensimmäinen maailmassa omalla hyvin kapealla sektorillani. Eikä siinä tietenkään kaikki.
Olen saanut kiikareistä arvaamatontakin apua tieteellisen realismini todentamisessa ja puolustamisessa kaiken maailman harhaoppeja vastaan, jopa postmodernismia ja ilmastondenialisteja vastaan kreationisteista nyt puhumattakaan.
Kiikarointi on opettanut minulle seuraavaa tieteenfilosofiasta, tieteenkenttätodellisuudesta ja tähtitieteestä:
1) Tiedettä voi tehdä amatöörikin ja ilman rahoitusta (nälkää näkien ;). Ei tarvitse olla rahaa, salaliittoa tai suurta miljonäärien tukemaahöpöinstituuttia tiedejournaalien peer review -muurin läpäisemiseen. Kotipihaja kirppiskiikarit+ahkeruus+into riittää.
2) Kiikari on vahvistanut, että tähtitieteen auktoriteetti on pääosin luotettava. Havaintoni (kiikareilla mittaamani valokäyrät) kentällä pääosinvastaavat sitä, mitä tähtitieteen auktoriteetit kirjoissansa ilmoittavat.
3) Tieteen auktoriteetti on tilapäinen auktoriteetti, ei erehtymätön. Kari Kailan "Tähtitaivaan oppaaseen" luotin kuin kallioon huomatakseni, että BetaLyraen jakso oli päin p:tä, ja lopultaan jakso vaihteli lähteestä toiseen. Itse asiassa tämä ristiriita oli tärkein syy miksi lakkasin luottamasta auktoriteetteihin ja painuin itse ulos kiikareilla mittaamaan sen oikeanjakson ja aloitin muidenkin tähtimuuttujien mittaukset. Eivätkä ne auktoriteetit lopultaan oikeastaan ihan väärässä olleetkaan, kyse oli erikoistapauksesta, johon palataan kohdassa 11.
4) Tieteen tieto, ihmiskunnan tieto, on rajallista ja epätäydellistä ja tieteentekijöitä rajallinen määrä, jonka voi päihittää keskittymällä. Vaikka tiedeyhteisöllä on satelliitit, Hubblet, jättikaukoputket niin aina löytyy amatööri joka kiikarilla keskittymällä yhteen tähteen tai löytämällä novan tai komeetan voi lyödä heidät mennen tullen ja huomata että kaikkea ei tiedetämitä hän tietää.. Löysin muuttujan V355 And jakson ja sain määriteltyä,että se on Algol-tyypin pimennysmuuttuja, kaksoistähti, ja mittasin kiertoajaksi 4.71841 vrk. Sainpa sanoa veljelleni: "Tiedätkös, että olet nyt vasta 3. ihminen maailmassa viidestä miljardista, joka saa ensimmäistenjoukossa tietää kaksoistähti V355 Andromedaen kiertoajan. Eikös olekin jännittävää?" Veljeni vastaus oli epäuskoinen: "Pyhh.." :D Läpäisin kuitenkin peer reviewin kun tuo hyväksyttiin sveitsiläiseen amatöörien pimennysmuuttuja-journaaliin.
5) Kiikareilla olen itsekin ollut vahvistamassa että useat pimennysmuuttujat ovat olleet vakioisia jopa vuosisadan ja koska valo on tullut kaukaakin, niin valonnopeuden derivaatta on pitänyt olla noin nolla tuhansia vuosia. Ja siis valonnopeus on ollut tuhansia vuosia vakio ja monien kaukaisten tähtien valonikä on paljon yli 6000 vuotta. Täten YEC-höpöfilosofia joka luotti valonnopeuden nopeaan muuttumiseen ja 6000v ikäiseen maailmankaikkeuteen on myös kiikareilla tullut käytännöllisesti katsoen kumottua omakohtaisin havainnoin.
6) Kiikarointi on vahvistanut tähtitaivaan tuntemusta niin, että tiedän päivänvalossakin osoittaa missä päin Vega kulkee. Ehkä minussa pyörii päänsisäinen autistisen omituinen laskentaplanetaario. Mutta en usko, että olen jälleensyntynyt siriuslainen tai ihmisruumiiseen siirtynyt alieni tai ihminen joka matkustelee ja saa astraalista tietoa ohi tieteenmetodien! Minähän olen tieteellinen realisti! Sen sijaan tällä "pääplanetaariollani" voisin pistää sellaisiksi tähtimatkailijoiksi itseään väittävät ufoilijatkoville: "Näytä nyt päivällä kädelläsi missä suunnassa on Sirus tai Vega jostavärähtelysi tulee tai jonne menee! Minä tiedän mutta tiedätkö sinä?! Voimme tarkistaa PC-planetaariosta." Ovat vain haasteeni edestä pakeneet tai vaienneet.
7) Aistihavaintokin on tulkinta. Kiikarointi opettaa, että me tulkitsemme suorissa silminnäkijähavainnoissammekin. Silmät tulkitsee, aivot tulkitsee,se
___7a) ottaa tähden ilmakehässä vilkkumisen mittausarjojen keskiarvojajokaisella havaintosessioilla, jonka me luulemme tulkitsevamme "1 suoravälitön havainto". Siis myös ilman kiikaria sama juttu.
___7b) tulkitsee optisen välineen heilumisen, optisten pintojen taittumisen jafiltteröinnin kautta tulevaa moneen kertaan käänneltyä kuvadataa. Joutuuluottamaan optisiin pintoihin. Sama juttuhan se on silmälasien käyttäjilläkin."Suora silminnäkijähavainto" on suhteellinen käsite.
8) Silti nämä filosofiset "perusolettamukset" ja "tulkinnat", niiden oikeellisuus, voidaan testata
___8a) säännöllisellä pimennysmuuttujalla itseensä verraten ja ennustavana. Jos tähti pimenee ennustettuun aikaan toisten havaitsemana taiCCD-laitteistolla mitaten, niin silmä ja kiikari ei valehdellut ja on edesjossain määrin luotettava.
___8b) lähikohteilla suoraan käy katsomassa miltä kiikarein suurennettu linkkinäyttää tai muilla välineillä verraten.
9) Puolimatkan ja opetuslastensa kreationistinen filosofinen höpinä, että havainnoilla on oltava filosofinen perusta eli tae, että on oltava joku hienoteoria ja filosofia miksi havaintomme ovat luotettavia että voisi havainnoidaja tehdä tiedettä, on puppua. Optista teoriaa, kiikarin rakenneteoriaa ei tarvita tuntea sen joka käyttääkiikareita havainnointiin uskoakseen ja luottaakseen kiikarien toimintaan. Itse havainnointi antaa metodin ja takeen.Eihän lapsenkaan tarvitse opetella silmän teoriaa uskoakseen ja luottaakseensilmiensä kertomaan. Galileo ei tuntenut kunnolla kaukoputken optista teoriaa eikä valonteoriaa tai kvantteja ja siinä putkessa oli värivirhekin (eriväriset säteet taittui erilailla), silti tälläoptisesti vajaalla värivirheisellä hän teki mullistavaa tiedettä ja Raamatunsanan kumonneen tiedevallankumouksen, johon homojen puolustaja piispa Riekkinenkin viittasi miksei Raamattua kannata kirjaimellisesti enää seurata ;) On ihan sama keksikö joku Lippershey kaukoputken tietoisesti rakentaen vai sattumaltako syntyi kun linssit oli kerran sopivasti peräkkäin linjassa. Mikroskoopin käyttäjälle on sama onko se älyllä suunniteltu vai sattumalta kastepisarana syntynyttä "Leeuwanhoek"-mallia. Kunhan se toimii.
10) Kiikarilla ja silmillä havainnointi ei ole virheetöntä, vaan vajavaista. Tarkkuus on rajoitettua. Odotukset vaikuttavat. Ihmisaisti on erehtyväinen. Muuttuvilla tähdillä konkarit havaitsevat 0.1 magnitudin tarkkuudella. Mutta ainakin aloittelijoilla on myös havaittu joukkosuggestiota: jos ryhmä aloittelijoita kiikaroi ja mittailee RZ CAS:ia ja pomo lopettaa pari tuntia kestävän pimennyshavainnon "noin pimennys on päättynyt -lähdenpä oluelle", niin muut ryhmässä synkronoivat tietoisesti tai tiedostamatta (vrt. ViisasHans-hevonen) havaintonsa. Eivät olekaan riippumattomia havaintoja. Tämän vuoksi ryhmähavainnointituloksia ei hyväksytä julkaisuihin. Tätä voidaan onneksi välttää:
___10a) Havaitaan todella riippumattomasti. Eri paikkakunnilla jne.
___10b) Ennusteet tähtienpimennyksiin annetaan tarkoituksella epätarkasti.
___10c) Ei katsota kirjoista tai aiemmista muistiinpanoista mitä tänä iltanapitäisi havaita.
___10d) Yksilöillä on eroja tarkkuudessa ja eri värien näkemisessä. URSAn VeikkoMäkelä näkee punaisen muuttuvan Betelgeuze-tähden jopa 0.5 magnitudia (+100%!) kirkkaampana kuin minä kun vertailutähtinä on valkoisia tähtiä. Myöskin jos kiikari vaihtuu isompaan tai kaukoputkeen, punaiset kirkastuvat. Tämä virhe voidaan ottaa haltuun mittaamalla päällekkäin eri vehkein ja useiden havaitsijoiden toimesta. Näiden havainnointivirheiden matemaattista haltuunottoa käsitellään kohdassa 12. Tieteellinen realisti siis ottaa huomioon ihmisaistien vajavuuden ja erehtyväisyyden. Pseudotieteilijät ja huuhaahörhöt luottavat taas kyselemättäliiankin sokeasti ihmisyksilön tai silminnäkijäjoukon "riippumattomaan" havainnointikykyyn.
11) Olen voinut havaita kiikarein, että taivaan tähdet muuttuvat toisinkuineräät humbuukimaakarit ovat väittäneet. (Kreationisti-instituutin ICR:n Morris: tähdet vakioita eivät muutu). Eikä ainoastaan tähtimuuttujia vaankiikarilla havainnoinut kaksoistähden - hui kauheaa - kehittymistä tai kutenjenkkikielellä sanotaan: evoluutiota. Kohdassa 3 mainitut ristiriidat selittyy yllättävällä seikalla. Beta Lyraeon erikoisen suorastaan hirvittävän nopeasti kehittyvä kaksoistähtijärjestelmäjossa kaasujen virtaus muuttaa niiden massaa, säteitä ja kiertoaikoja hyvinnopeasti kosmiseen aikaan suhteutettuna. Kailan kirjassa olikin vanha1800-luvun kiertoaika, hyvin pitkän ajan keskiarvo. Nykyään se on useita promilleja pitempi ja pitenee jatkuvasti.
12) Kiikarilla tekemäni mittaussarjat osoittavat että keskiarvon keskivirheparanee tarkemmaksi kuin yksittäisen mittauksen virhe. Keskivirhe ~ s/sqrt(n). Epäsäännöllisillä muuttujilla tätä vastaa se, että riippumattomia havaitsijoita on useita eri puolilla maailmaa jotka raportoivat AAVSOon jne. Postmodernisti prof. Alanen ei tajunnut tätä periaatetta kun ihmetteli miten atomeista tehty laite voi mitata atomin halkaisijaa pienempää. Ei tajua myöskään moni ilmastodenialisti, joka ihmetellyt HS:n mielipidesivuillakinmiten lämpötilojen keskiarvo voi olla tarkempi kuin yksittäisen lämpömittarintarkkuus. Moni voi ihmetellä miksi olen koko ajan ylistänyt kiikareita enkä kaukoputkea. Minulla on kyllä kaukoputki, peiliteleskooppi.Mutta ei sillä tule tuhansien mittausten sarjaa kun se on raahattavaa 18 kg mallia. Kiikaria taas olen vienyt ulos 5-15 minuutin välein piipahdellen 14 tuntia yhtäjaksoisesti läpi jouluyön kivikovien pakkasten palelematta ja optisten pintojen huurtumatta. Ja kaksi silmää mittaa tarkemmin kuin yksi,hajonta on teoriassa sqrt(1/2) kertaa eli 71% siitä mitä yksisilmäiselläkaukoputkella.
13) Yksittäisen jakson tarkkuus paranee, jos mittausarja on pitkä koostuenuseista jaksoista. Tarkkuus ~ s/n. Kaksoistähti RZ CAS (Cassiopeiaen)yksittäisen kolmituntisen pimennyshetken määritystarkkuuteni on n. +-2..+-3minuuttia. Silti pystyin kiikareilla mittaamaan sen jakson eli kiertoajan1.195252 vrk kasvamisen 0.9 sekunnilla v. 2000-2003 jopa 0.18 sekunnintarkkuudella koska minulla oli mittauksia ensin 1000:lta ja sitten 750:ltäjaksolta. New-age-ufo-kabbala-ihmiset, jotka ihailevat muinaisten maya- tai juutalaiskansain kykyä mitata kuun tai maan kiertoaikoja sekuntientarkkuudella pitäen sitä taivaista tulleena alienellisena/jumalallisenainformaationa, eivät hoksaa sitä, että jos näitä syklejä tarkkailee ja kirjaa ylös satoja tai tuhansia vuosia niin tunninkin epätarkkuus voi supistua joihinkin sekunteihin eikä näin ollen sekuntikelloja ole edes tarvinnutkeksiä ja "taivasinformaation" voi mitata ihan itse omin silmin.
14) Toisinajattelijan kohtalo ja tieteellinen konfirmaatio. EdellämainitunRZ CAS:n jakson äkillisen pitenemisen syksyllä 2000 aloin havaita jo varsinpian. Raportoin siitä muuttujahavaitsijoiden postituslistalle jaammattilaiselle ja vastaukseksi sain suurin piirtein: "Höpö höpö, ei sitä voivisuaalisesti (kiikarein) mitata niin tarkasti..". Kului jokunen vuosi, kun yllättäen ukrainalainen tähtitietelijä Dr. Mkrtichian lähestyi emailitse. Hän oli löytänyt internetistä kirjoitukseni ja graafini. Hän olikin samanaikaisesti v. 2000 havainnoinut spektroskooppisesti RZ CAS:n pinnassa omituisia muutoksia, yläharmoniset tähtivärähtelyt vaimenivat yhtäkkiä. Päätelmä: Toiselta tähdeltä kaasua oli alkanut virrata tähdenpinnalle kuin öljyä laineille vaimentaen korkeammat värähtelyt ja kaasuvirtausoli muuttanut myös kiertoaikaa. Dr. Mkrtichian esitteli meidän molempienhavainnot Etelä-Korealaisessa seminaarissa. Summa summarum. Yksilön tekemä tieteellinen epätavallinen havaintokaksoistähden evoluutiosta ei ole kovinkaan uskottava ja pätevä ellei joku ole sitä riippumattomasti vahvistanut. Silloin ne vahvistavat toisiansa eikä se ole kehäpäätelmä.
15) Geosentrisyyden humbuugin kumoaminen. Yllättäen huomasin, että RZ CAS havaintojeni tarkkuuden ja suuren määrän takia pystyin havaitsemaan tämänkaksoistähden pimennyksissä vuodenaikaista variaatiota, välillä edistäävälillä jätättää muutaman minuutin. Paras selitys on, että maa kiertää aurinkoa, joten valo välillä tulee nopeammin välillä myöhästyen maahan. Oli myös tuuria että RZ CAS pysyi melko vakaana tuon ajan v. 1997-2000.
___15a) Pystyin myös sormituntumalla mittaamaan tuosta 200 vuotta vanhasta valosta, sen edistämisestä ja jättämisestä karkeasti arvioimaan etteiainakaan hirveästi (kymmeniä prosentteja) ole valonnopeus eri ikäisillävaloilla erilaista.
___15b) Kreationisti-geosentristeillä, jotka ottaa Raamatun lauseita "Aurinkokiertää rataansa.. maa pysyy paikallaan.." kirjaimelliseti, on taas selittämistä .. hehe ;)
___15c) Voin ohittaa auktoriteetit. Miksi minun tarvitsisi uskoa sokeastitähtitieteen auktoriteetteja, Pyhiä miehiä tai Pyhiä ikivanhoja kirjojansa,kun VOIN HAVAINNOIDA IHAN ITSE SUORAAN OMIN SILMIN EMPIIRISESTI ?!
16) Aikamatkaaja. Professoreitakin on mennyt tieteenfilosofiaseen solmuunväittäen, ettei historiaa voi tavoittaa empiirisesti, että menneisyyttä emme voi muka havainnoida. He eivät hoksanneet, että tähtitaivaalle katsoessa silmä näkee menneisyyteen. Kiikarillani tavoitan säännöllisesti muuttuvan tähden AOCassiopeaen, jonka 6000 vuoden takaiset muutokset näen "reaaliajassa livenä", ja Rho Cassiopeiaen tänään havainnoitavat muutokset tapahtuivat 10 000 vuotta sitten. Voi siis havainnoida omin silmin menneisyyttä. Jos Andromedan galaksissa M31 posahtaa supernova niin näen "livenä" kiikareilla sen mitä tapahtui 2,5 miljoonaa vuotta sitten. Vuonna 1993 kaukoputkellani itse asiassa kyllä näin "livenä" galaksissa M81 noin 12 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneen supernovaräjähdyksen mutta kun tässä olitarkoitus kiikaroidakin niin odotan läheisempää suurta paukkua..
17) Kiikariin liittyvän tähtiharrastuksen kautta olen saanut lukea alan kirjallisuutta, perehtyä tieteenhistoriaan, nähdä teorioiden syntyä, kehitystä ja kumoutumista ja hyvien teorioiden vahvistumista. Havainnoinut uskontojen ja höpöfilosofioiden munauksia ja tiedollista romahdusta, astrologian humbuugin naurettavuutta. Toisaalta se on kasvattanut luottamusta rationaaliseen tiedonhankintametodiin ja sen harjoittajiin. Se saattoi pelastaa henkeni. Kenties se ero, että minä luotin KYS:nsydänlääkärien edustamaan koululääketieteeseen ja selvisin hengissä mutta 2. serkkuni ei ja menehtyi, on myös kiikarien ja tähtitieteen harrastukseni ansiota.
Vain kolmisen viikkoa sitten sain vahingossa tietää, että tähtitieteenammattilaisten huippulehdessä Astrophysical Journalissa on viitattu minuun jawebbisivuuni. Kyseessä on juuri em. V355 Andromedae havaintoni ja valokäyräni.Mittaukset teki amatööri pääosin 11 euron kirppiskiikareilla kotipihalta. Vetää hiljaiseksi. Siispä nyt viimeinkin vaikenen, vain keltaista nestettäpäässäni hölskyttäen.
Kumpikin vastauksista kiersi vertausten käytön. Kun tälläinen implisiittinen ja kulttuurillisesti melko vahva ohjaus ohitetaan, voi olla vain tyytyväinen. Tehtävänantoa pyrittiin kuitenkin noudattamaan.
Turkulaisen lähestymistavassa keskiössä oli käpyrauhanen, joka liitetään valveeseen. Jos olisin itse lähtenyt tälle tielle, olisin ehkä valinnut joko koko aivot, tai korostanut aivojen kuorikerroksen (ja etiikan kohdalla otsalohkojen) merkitystä. Kuitenkin valinta on siitä osuva, että ilman käpyrauhasta ei tehdä filosofiaa. (Sama tosin koskee myös maksaa.) Ja käpyrauhaselle on annettu erityisiä rooleja niin sielun, chakrojen ja vastaavien piilotuspaikkana. Ja siihen liittyy hallusinoivia huumeita, mikä on vähintään filosofisesti siistiä..
Turkulaisen juttu oli myös lyhyt ja tiivis. Vaikka itse kirjoitan pitkästi, arvostan lyhyttä. Sillä kuka tahansa osaa näytellä fiksua olemalla riittävän jaaritteleva ja monimutkainen. (Yksinkertaisen tekeminen vaikeaksi ei ole yhtä vaikeaa kuin vaikean tekeminen yksinkertaiseksi, tämä kun vaatii enemmän näkemystä.) Pieniä miinuksia juttu saa runsaasta sivistyssanojen käytöstä. Toki omakin käyttämäni kieli on tässä osin kauheaa, mutta en pidä sitä tavoitteena. Juttua lukiessa ei ole ihme, että Sokal käytti tämänlaista strategiaa hyväkseen, onnistuneesti. Hän sai huijattua bullshittiä postmodernin filosofisen vertaisarvioinnin läpi. Hienot sanat hämäsivät mannermaisen arvioijan täysin, vakavat puutteet sisällössä jäivät huomaamatta. Jargonin takana oleva konkretia kuitenkin on jotain sen tasoista josta pidän. Filosofiaa tehdään valvetilalla. (Tosin erottaisin tämän analyysistä ja tajunnasta, varoittaisin yllä häilyvästä kuilusta kartan kera.) Toinen miinus tuli autovertauksen käytöstä. Kuvauksessa oli mukana "matkavertausta" ja "renkaiden vaihtamista". Tämä olisi sopinut, jos olisi käyttänut autoa vertauksena. Tämä rikkoi tekstin eheyttä, etenkin kun sisällön puolesta metafora (sinänsä rohkeasti) ajettiin nurkkaan. Jos asiasta selviää ilman, selviää ilman. Metodologia ja filosofian suhde tietämiseen, hengellisyyteen tai elämään jäi myös täysin ulkopuolelle. Tästäkin saadaan heiman miinuksia. Näkökulma on toki herkullinen, mutta silti hieman suppean makuinen.
Tikkasen teksti oli ennen kaikkea (1) pitkä ja (2) ymmärrettävä. Filosofian rooli elämässä ja mikä filosofia nähdään arvossa tuli selvästi esiin. Joskin se oli makuuni hieman "liian tietty", mielestäni filosofia "kokonaisuutena" ei tiivisty täysin tieteelliseen realismiin. Tikkaselle systeemi on tehty, eletty, koettu ja hallussa. Tikkasen tieteellinen realismi maistuu myös vahvasti pragmatismilta. (Ja niin sen kai kuuluukin.) Sävy oli oman elämän kautta saatu, ja sen vaikutukset sidottiin elämänfilosofiaankin, nälän ja sydänleikkausten kautta. Sävyn aggressiivisuus joissain paikoissa oli odotettavaa, kun tieteelliseen realismiin kuuluu kriittisyys, syntyy väkisinkin "vihollisia". Huonoa suoritusta, johon verrataan. Tästä voi syntyä sitä makua että ollaan olemassa ensisijassa vihollisen kautta. (Itse en arvosta niinkään torturer -hahmoja jotka käyvät kuulustelemassa ja kiduttamassa ihmisiä, kuin SM -seksin (mies/nais) dominahahmoja joiden "lemmenleikkeihin kuuluu isosti piiskaa".)
Isoin ongelma minulla oli tässä kohden tietysti se, että kirjoittajat ovat hyvin erilaisella taustalla liikkeessä. Luultavasti Turkulainen on joutunut panostamaan juuri tähän tekstiin paljon. Tikkanen taas on kokemuksiensa kautta "tehnyt kymmeniä vuosia esityötä". Golfissakin tavataan antaa tasoitusta, hyvä pelaaja ja huono pelaaja saa tasaisen kisan. Tuoreessa ylioppilaslehdessä oli kolumni, jossa "lasten suusta" -tekstejä pidettiin hieman ikävinä. Niissähän lasten virheille nauretaan. Ja jos lapsi osaakin, tästä tehdään hassu välikevennys. Lapsi selittämässä vaikeaa teoriaa jota aikuisetkaan eivät osaa, on juuri sitä mitä MTV3:n loppukevennys kaipaa. Lapsen rooli on tässä konseptissa sirkusta. Jos kehitysvammaisille tehtäisiin samanlaista "kehareitten suusta", niin olisi polliisit kolokuttelemassa oven takana. Se, että pitää hakea lapsia että saa kokea omaa osaamista, on tietyllä tavalla aika halpamaista toimintaa. Asenne on se, että "kun ei pärjätä tappelussa miesten kanssa, piestään esiteinejä."
Olen tässä kuitenkin hieman erimielinen. Itseäni "lasten suusta" -palstoilla huomiota herättää se, että lapsilta tulee asioihin uusia perspektiivejä. He kun eivät ole oppineet vakiintuneita. En siis hae sitä että lapsi olisi tyhmä tai missä lapsi on sirkusapina. Lapset ovat omintakeisia, surrealistisia ja typerän viisaita. Aivan kuten aikuisetkin. Mutta enemmän ja paremmin. Ja itse asiassa handicapin antaminen lapselle on jollain tavalla vihje yleisestä halveksunnasta. Minäkin laitan sitä peleihin, kun haluan brassailla että "Vähäx oon sua parempi Tekkenissä!".
Tämän vuoksi määrään voiton ainakin tällä kertaa Tikkasen Karille. Ja tietenkin tärkeintä ei ole voitto, vaan ne hyvät palkinnot.
Sain kaksi vastausta, joista Esa Turkulainen on "noviisi". Hän on nuori, ei ole vielä lukiossakaan. Toinen taas oli "veteraani", battle hardened Kari Tikkanen. Pistän työt esille, annan niiden ensin puhua puolestaan.
"KUN FILOSOFIAA TEHDÄÄN KÄPYRAUHASELLA:"
(Esa Turkulainen, 2009)
Käpyrauhanen on tunnetusti aivojemme osa, joka sijaitsee "syvimmällä" aivokudoksemme keskellä. Se säätelee ainakin melatoniinin tuotantoa ja samalla koko kehon vuorokausirytmiä. Edellytyksenä tietenkin se, että Aurinko nousee huomennakin.
Mutta entä jos se ei nousekaan? Entä jos seuraavana "päivänä" taivaalle nouseekin suunnaton lainelautaileva marsu? Marsut eivät illuminoi mitään itsekseen (tietääkseni) ja melatoniinin tuotanto pysähtyykin. Kehomme kokevat Salvador Dalin sulavat kellot.
Mitäs virkaa silloin käpyrauhasella on? Mikä on käpyrauhasen asema sitten, kun se menettää hallinan vuorokausirytmistä ja sen tieteellisesti todennettu käyttötarkoitus katoaa?
Käpyrauhanen kehittyy sikiössä melko samalla rakenteellisella mallilla. Se on aivojen fyysisesti keskeisin osa. Siinä varmasti pari syytä, miksi käpyrauhaseen on liitetty ja liitetään vieläkin niin paljon metafyysisiä ja filosofisia ajatelmia. Jotkut teorisoivat käpyrauhasen olevan se kuuluisa "ihmisen kolmas silmä".
Lukija saattaa tässä vaiheessa kirjoittajan rinnalla huomata, mihin edeltävät tekstinsäikeet ajatusratoja johdattavat. Mutta kiistän tuon hiljalleen valkenevan päämärän, agendan rivien välissä, olevan tarkoitukseni. Ehei, tarkoitus ei ole se päämäärä vaan se matka ja sen aikana vaihdetut renkaat.
Katsos, pointti ei ole siinä, mitä käpyrauhanen joidenkin mielestä alkaa tehdä kun kolossaalinen surffaava marsu kohoaa taivaalle. Kyse on tämän koko konseptin fenotyyppisistä vaikutuksista. Kyse on siis siitä, miten se meille ilmenee ja miten se saa ajatukset viriämään. Käpyrauhasen lupaavanoloinen mysteeri tarjoaa uusia asetelmia aivoratojen keskeisessä rutiiniudessa. Mikä tahansa sattumanvarainen konsepti saattaa muuttaa ajatusta ja hetkeä, tästä käpyrauhanen ollen loistava vertauskuva.
Siksi, vaan ei ainoastaan siksi , on käpyrauhanen filosofiani väline, oli se sitten vertauskuvallinen tai vähemmän niin. Oli se sitten sinun, minun tai meidän.
Artefakteja en suostu filosofian harjoitusvälineiksi antamaan, sillä niille on jo jaettu tietynlainen asema, "käyttötarkoitus". Tämä havainnollistaa sen, miten jäämme kiinni statukseen. Voihan kynällä rei'ittää ja miekalla voidella leipää. Miksemme siis tekisi filosofiaa käpyrauhasillamme?
"TAIVAALLINEN HENGENPELASTAJANI:"
(Kari Tikkanen, 2009)
Näin nälkää sen takia. Myyjä joutui valehtelemaan sen takia. Miehelleen. Vaimo kun möi sen kirppiksellä alihintaan ja kuiskasi panevansa omiaan, että sai sen vihdoin myydyksi - edes minulle. Järveen pudonneen, hän hiljaa tunnusti kun olin huomauttanut vioista optiikassa ja hän aisti edessään totuudentorven. Hinta 65 mk minulle, miehelleen 100 mk. Vain 11 euroa nykyajassa mutta silloin söi minun käteisvarani loppuviikoksi ja vietin sen maha kurnien.
Hajotin sen osiinsa, jotta sain sen optiset pinnat puhdistettua. Kokoaminen ja optisten akselien kohdistaminen vei tuntikausia, mutta se kannatti. Siitä tuli kenties parhaat ja tarkimmat kiikarit mitä käteni koskaan ovat koskettaneet. Panora 10x50 mm. Paransin vielä tarkkuutta liittämällä kumirenkuin kylkeen kuivatun pajunoksan olkatueksi, joka stabiloi kuvakentän. Aiemmin olin jo aloittanut muuttuvien tähtien tarkkailun isän 12x50 mm kiikareilla. Mittailin säännöllisesti muuttuvia tähtiä, paria kefeidiä ja eritoten pimennysmuuttujia, toisiaan pimentäviä kaksoistähtiä. Nyt tuli lisää tarkkuutta ja intoa. Kiikareilla olen voinut, ei ainoastaan seurata mitä muut ovat tieteellisesti päätelleet, vaan myös itse osallistua tieteenteon prosessiin. Amatöörinä, pääasiassa "kirppiskiikareilla", olenmaistanut tieteenfilosofian kenttäkokemusta. Olen kokenut vaatimatonta tieteellisen mittaamisen, laskemisen, tulostamisen, keskustelun, löytämisen, toisinajattelun, verifikaation ja oivaltamisen iloa. Ja saanut kokea mitä on olla ensimmäinen maailmassa omalla hyvin kapealla sektorillani. Eikä siinä tietenkään kaikki.
Olen saanut kiikareistä arvaamatontakin apua tieteellisen realismini todentamisessa ja puolustamisessa kaiken maailman harhaoppeja vastaan, jopa postmodernismia ja ilmastondenialisteja vastaan kreationisteista nyt puhumattakaan.
Kiikarointi on opettanut minulle seuraavaa tieteenfilosofiasta, tieteenkenttätodellisuudesta ja tähtitieteestä:
1) Tiedettä voi tehdä amatöörikin ja ilman rahoitusta (nälkää näkien ;). Ei tarvitse olla rahaa, salaliittoa tai suurta miljonäärien tukemaahöpöinstituuttia tiedejournaalien peer review -muurin läpäisemiseen. Kotipihaja kirppiskiikarit+ahkeruus+into riittää.
2) Kiikari on vahvistanut, että tähtitieteen auktoriteetti on pääosin luotettava. Havaintoni (kiikareilla mittaamani valokäyrät) kentällä pääosinvastaavat sitä, mitä tähtitieteen auktoriteetit kirjoissansa ilmoittavat.
3) Tieteen auktoriteetti on tilapäinen auktoriteetti, ei erehtymätön. Kari Kailan "Tähtitaivaan oppaaseen" luotin kuin kallioon huomatakseni, että BetaLyraen jakso oli päin p:tä, ja lopultaan jakso vaihteli lähteestä toiseen. Itse asiassa tämä ristiriita oli tärkein syy miksi lakkasin luottamasta auktoriteetteihin ja painuin itse ulos kiikareilla mittaamaan sen oikeanjakson ja aloitin muidenkin tähtimuuttujien mittaukset. Eivätkä ne auktoriteetit lopultaan oikeastaan ihan väärässä olleetkaan, kyse oli erikoistapauksesta, johon palataan kohdassa 11.
4) Tieteen tieto, ihmiskunnan tieto, on rajallista ja epätäydellistä ja tieteentekijöitä rajallinen määrä, jonka voi päihittää keskittymällä. Vaikka tiedeyhteisöllä on satelliitit, Hubblet, jättikaukoputket niin aina löytyy amatööri joka kiikarilla keskittymällä yhteen tähteen tai löytämällä novan tai komeetan voi lyödä heidät mennen tullen ja huomata että kaikkea ei tiedetämitä hän tietää.. Löysin muuttujan V355 And jakson ja sain määriteltyä,että se on Algol-tyypin pimennysmuuttuja, kaksoistähti, ja mittasin kiertoajaksi 4.71841 vrk. Sainpa sanoa veljelleni: "Tiedätkös, että olet nyt vasta 3. ihminen maailmassa viidestä miljardista, joka saa ensimmäistenjoukossa tietää kaksoistähti V355 Andromedaen kiertoajan. Eikös olekin jännittävää?" Veljeni vastaus oli epäuskoinen: "Pyhh.." :D Läpäisin kuitenkin peer reviewin kun tuo hyväksyttiin sveitsiläiseen amatöörien pimennysmuuttuja-journaaliin.
5) Kiikareilla olen itsekin ollut vahvistamassa että useat pimennysmuuttujat ovat olleet vakioisia jopa vuosisadan ja koska valo on tullut kaukaakin, niin valonnopeuden derivaatta on pitänyt olla noin nolla tuhansia vuosia. Ja siis valonnopeus on ollut tuhansia vuosia vakio ja monien kaukaisten tähtien valonikä on paljon yli 6000 vuotta. Täten YEC-höpöfilosofia joka luotti valonnopeuden nopeaan muuttumiseen ja 6000v ikäiseen maailmankaikkeuteen on myös kiikareilla tullut käytännöllisesti katsoen kumottua omakohtaisin havainnoin.
6) Kiikarointi on vahvistanut tähtitaivaan tuntemusta niin, että tiedän päivänvalossakin osoittaa missä päin Vega kulkee. Ehkä minussa pyörii päänsisäinen autistisen omituinen laskentaplanetaario. Mutta en usko, että olen jälleensyntynyt siriuslainen tai ihmisruumiiseen siirtynyt alieni tai ihminen joka matkustelee ja saa astraalista tietoa ohi tieteenmetodien! Minähän olen tieteellinen realisti! Sen sijaan tällä "pääplanetaariollani" voisin pistää sellaisiksi tähtimatkailijoiksi itseään väittävät ufoilijatkoville: "Näytä nyt päivällä kädelläsi missä suunnassa on Sirus tai Vega jostavärähtelysi tulee tai jonne menee! Minä tiedän mutta tiedätkö sinä?! Voimme tarkistaa PC-planetaariosta." Ovat vain haasteeni edestä pakeneet tai vaienneet.
7) Aistihavaintokin on tulkinta. Kiikarointi opettaa, että me tulkitsemme suorissa silminnäkijähavainnoissammekin. Silmät tulkitsee, aivot tulkitsee,se
___7a) ottaa tähden ilmakehässä vilkkumisen mittausarjojen keskiarvojajokaisella havaintosessioilla, jonka me luulemme tulkitsevamme "1 suoravälitön havainto". Siis myös ilman kiikaria sama juttu.
___7b) tulkitsee optisen välineen heilumisen, optisten pintojen taittumisen jafiltteröinnin kautta tulevaa moneen kertaan käänneltyä kuvadataa. Joutuuluottamaan optisiin pintoihin. Sama juttuhan se on silmälasien käyttäjilläkin."Suora silminnäkijähavainto" on suhteellinen käsite.
8) Silti nämä filosofiset "perusolettamukset" ja "tulkinnat", niiden oikeellisuus, voidaan testata
___8a) säännöllisellä pimennysmuuttujalla itseensä verraten ja ennustavana. Jos tähti pimenee ennustettuun aikaan toisten havaitsemana taiCCD-laitteistolla mitaten, niin silmä ja kiikari ei valehdellut ja on edesjossain määrin luotettava.
___8b) lähikohteilla suoraan käy katsomassa miltä kiikarein suurennettu linkkinäyttää tai muilla välineillä verraten.
9) Puolimatkan ja opetuslastensa kreationistinen filosofinen höpinä, että havainnoilla on oltava filosofinen perusta eli tae, että on oltava joku hienoteoria ja filosofia miksi havaintomme ovat luotettavia että voisi havainnoidaja tehdä tiedettä, on puppua. Optista teoriaa, kiikarin rakenneteoriaa ei tarvita tuntea sen joka käyttääkiikareita havainnointiin uskoakseen ja luottaakseen kiikarien toimintaan. Itse havainnointi antaa metodin ja takeen.Eihän lapsenkaan tarvitse opetella silmän teoriaa uskoakseen ja luottaakseensilmiensä kertomaan. Galileo ei tuntenut kunnolla kaukoputken optista teoriaa eikä valonteoriaa tai kvantteja ja siinä putkessa oli värivirhekin (eriväriset säteet taittui erilailla), silti tälläoptisesti vajaalla värivirheisellä hän teki mullistavaa tiedettä ja Raamatunsanan kumonneen tiedevallankumouksen, johon homojen puolustaja piispa Riekkinenkin viittasi miksei Raamattua kannata kirjaimellisesti enää seurata ;) On ihan sama keksikö joku Lippershey kaukoputken tietoisesti rakentaen vai sattumaltako syntyi kun linssit oli kerran sopivasti peräkkäin linjassa. Mikroskoopin käyttäjälle on sama onko se älyllä suunniteltu vai sattumalta kastepisarana syntynyttä "Leeuwanhoek"-mallia. Kunhan se toimii.
10) Kiikarilla ja silmillä havainnointi ei ole virheetöntä, vaan vajavaista. Tarkkuus on rajoitettua. Odotukset vaikuttavat. Ihmisaisti on erehtyväinen. Muuttuvilla tähdillä konkarit havaitsevat 0.1 magnitudin tarkkuudella. Mutta ainakin aloittelijoilla on myös havaittu joukkosuggestiota: jos ryhmä aloittelijoita kiikaroi ja mittailee RZ CAS:ia ja pomo lopettaa pari tuntia kestävän pimennyshavainnon "noin pimennys on päättynyt -lähdenpä oluelle", niin muut ryhmässä synkronoivat tietoisesti tai tiedostamatta (vrt. ViisasHans-hevonen) havaintonsa. Eivät olekaan riippumattomia havaintoja. Tämän vuoksi ryhmähavainnointituloksia ei hyväksytä julkaisuihin. Tätä voidaan onneksi välttää:
___10a) Havaitaan todella riippumattomasti. Eri paikkakunnilla jne.
___10b) Ennusteet tähtienpimennyksiin annetaan tarkoituksella epätarkasti.
___10c) Ei katsota kirjoista tai aiemmista muistiinpanoista mitä tänä iltanapitäisi havaita.
___10d) Yksilöillä on eroja tarkkuudessa ja eri värien näkemisessä. URSAn VeikkoMäkelä näkee punaisen muuttuvan Betelgeuze-tähden jopa 0.5 magnitudia (+100%!) kirkkaampana kuin minä kun vertailutähtinä on valkoisia tähtiä. Myöskin jos kiikari vaihtuu isompaan tai kaukoputkeen, punaiset kirkastuvat. Tämä virhe voidaan ottaa haltuun mittaamalla päällekkäin eri vehkein ja useiden havaitsijoiden toimesta. Näiden havainnointivirheiden matemaattista haltuunottoa käsitellään kohdassa 12. Tieteellinen realisti siis ottaa huomioon ihmisaistien vajavuuden ja erehtyväisyyden. Pseudotieteilijät ja huuhaahörhöt luottavat taas kyselemättäliiankin sokeasti ihmisyksilön tai silminnäkijäjoukon "riippumattomaan" havainnointikykyyn.
11) Olen voinut havaita kiikarein, että taivaan tähdet muuttuvat toisinkuineräät humbuukimaakarit ovat väittäneet. (Kreationisti-instituutin ICR:n Morris: tähdet vakioita eivät muutu). Eikä ainoastaan tähtimuuttujia vaankiikarilla havainnoinut kaksoistähden - hui kauheaa - kehittymistä tai kutenjenkkikielellä sanotaan: evoluutiota. Kohdassa 3 mainitut ristiriidat selittyy yllättävällä seikalla. Beta Lyraeon erikoisen suorastaan hirvittävän nopeasti kehittyvä kaksoistähtijärjestelmäjossa kaasujen virtaus muuttaa niiden massaa, säteitä ja kiertoaikoja hyvinnopeasti kosmiseen aikaan suhteutettuna. Kailan kirjassa olikin vanha1800-luvun kiertoaika, hyvin pitkän ajan keskiarvo. Nykyään se on useita promilleja pitempi ja pitenee jatkuvasti.
12) Kiikarilla tekemäni mittaussarjat osoittavat että keskiarvon keskivirheparanee tarkemmaksi kuin yksittäisen mittauksen virhe. Keskivirhe ~ s/sqrt(n). Epäsäännöllisillä muuttujilla tätä vastaa se, että riippumattomia havaitsijoita on useita eri puolilla maailmaa jotka raportoivat AAVSOon jne. Postmodernisti prof. Alanen ei tajunnut tätä periaatetta kun ihmetteli miten atomeista tehty laite voi mitata atomin halkaisijaa pienempää. Ei tajua myöskään moni ilmastodenialisti, joka ihmetellyt HS:n mielipidesivuillakinmiten lämpötilojen keskiarvo voi olla tarkempi kuin yksittäisen lämpömittarintarkkuus. Moni voi ihmetellä miksi olen koko ajan ylistänyt kiikareita enkä kaukoputkea. Minulla on kyllä kaukoputki, peiliteleskooppi.Mutta ei sillä tule tuhansien mittausten sarjaa kun se on raahattavaa 18 kg mallia. Kiikaria taas olen vienyt ulos 5-15 minuutin välein piipahdellen 14 tuntia yhtäjaksoisesti läpi jouluyön kivikovien pakkasten palelematta ja optisten pintojen huurtumatta. Ja kaksi silmää mittaa tarkemmin kuin yksi,hajonta on teoriassa sqrt(1/2) kertaa eli 71% siitä mitä yksisilmäiselläkaukoputkella.
13) Yksittäisen jakson tarkkuus paranee, jos mittausarja on pitkä koostuenuseista jaksoista. Tarkkuus ~ s/n. Kaksoistähti RZ CAS (Cassiopeiaen)yksittäisen kolmituntisen pimennyshetken määritystarkkuuteni on n. +-2..+-3minuuttia. Silti pystyin kiikareilla mittaamaan sen jakson eli kiertoajan1.195252 vrk kasvamisen 0.9 sekunnilla v. 2000-2003 jopa 0.18 sekunnintarkkuudella koska minulla oli mittauksia ensin 1000:lta ja sitten 750:ltäjaksolta. New-age-ufo-kabbala-ihmiset, jotka ihailevat muinaisten maya- tai juutalaiskansain kykyä mitata kuun tai maan kiertoaikoja sekuntientarkkuudella pitäen sitä taivaista tulleena alienellisena/jumalallisenainformaationa, eivät hoksaa sitä, että jos näitä syklejä tarkkailee ja kirjaa ylös satoja tai tuhansia vuosia niin tunninkin epätarkkuus voi supistua joihinkin sekunteihin eikä näin ollen sekuntikelloja ole edes tarvinnutkeksiä ja "taivasinformaation" voi mitata ihan itse omin silmin.
14) Toisinajattelijan kohtalo ja tieteellinen konfirmaatio. EdellämainitunRZ CAS:n jakson äkillisen pitenemisen syksyllä 2000 aloin havaita jo varsinpian. Raportoin siitä muuttujahavaitsijoiden postituslistalle jaammattilaiselle ja vastaukseksi sain suurin piirtein: "Höpö höpö, ei sitä voivisuaalisesti (kiikarein) mitata niin tarkasti..". Kului jokunen vuosi, kun yllättäen ukrainalainen tähtitietelijä Dr. Mkrtichian lähestyi emailitse. Hän oli löytänyt internetistä kirjoitukseni ja graafini. Hän olikin samanaikaisesti v. 2000 havainnoinut spektroskooppisesti RZ CAS:n pinnassa omituisia muutoksia, yläharmoniset tähtivärähtelyt vaimenivat yhtäkkiä. Päätelmä: Toiselta tähdeltä kaasua oli alkanut virrata tähdenpinnalle kuin öljyä laineille vaimentaen korkeammat värähtelyt ja kaasuvirtausoli muuttanut myös kiertoaikaa. Dr. Mkrtichian esitteli meidän molempienhavainnot Etelä-Korealaisessa seminaarissa. Summa summarum. Yksilön tekemä tieteellinen epätavallinen havaintokaksoistähden evoluutiosta ei ole kovinkaan uskottava ja pätevä ellei joku ole sitä riippumattomasti vahvistanut. Silloin ne vahvistavat toisiansa eikä se ole kehäpäätelmä.
15) Geosentrisyyden humbuugin kumoaminen. Yllättäen huomasin, että RZ CAS havaintojeni tarkkuuden ja suuren määrän takia pystyin havaitsemaan tämänkaksoistähden pimennyksissä vuodenaikaista variaatiota, välillä edistäävälillä jätättää muutaman minuutin. Paras selitys on, että maa kiertää aurinkoa, joten valo välillä tulee nopeammin välillä myöhästyen maahan. Oli myös tuuria että RZ CAS pysyi melko vakaana tuon ajan v. 1997-2000.
___15a) Pystyin myös sormituntumalla mittaamaan tuosta 200 vuotta vanhasta valosta, sen edistämisestä ja jättämisestä karkeasti arvioimaan etteiainakaan hirveästi (kymmeniä prosentteja) ole valonnopeus eri ikäisillävaloilla erilaista.
___15b) Kreationisti-geosentristeillä, jotka ottaa Raamatun lauseita "Aurinkokiertää rataansa.. maa pysyy paikallaan.." kirjaimelliseti, on taas selittämistä .. hehe ;)
___15c) Voin ohittaa auktoriteetit. Miksi minun tarvitsisi uskoa sokeastitähtitieteen auktoriteetteja, Pyhiä miehiä tai Pyhiä ikivanhoja kirjojansa,kun VOIN HAVAINNOIDA IHAN ITSE SUORAAN OMIN SILMIN EMPIIRISESTI ?!
16) Aikamatkaaja. Professoreitakin on mennyt tieteenfilosofiaseen solmuunväittäen, ettei historiaa voi tavoittaa empiirisesti, että menneisyyttä emme voi muka havainnoida. He eivät hoksanneet, että tähtitaivaalle katsoessa silmä näkee menneisyyteen. Kiikarillani tavoitan säännöllisesti muuttuvan tähden AOCassiopeaen, jonka 6000 vuoden takaiset muutokset näen "reaaliajassa livenä", ja Rho Cassiopeiaen tänään havainnoitavat muutokset tapahtuivat 10 000 vuotta sitten. Voi siis havainnoida omin silmin menneisyyttä. Jos Andromedan galaksissa M31 posahtaa supernova niin näen "livenä" kiikareilla sen mitä tapahtui 2,5 miljoonaa vuotta sitten. Vuonna 1993 kaukoputkellani itse asiassa kyllä näin "livenä" galaksissa M81 noin 12 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneen supernovaräjähdyksen mutta kun tässä olitarkoitus kiikaroidakin niin odotan läheisempää suurta paukkua..
17) Kiikariin liittyvän tähtiharrastuksen kautta olen saanut lukea alan kirjallisuutta, perehtyä tieteenhistoriaan, nähdä teorioiden syntyä, kehitystä ja kumoutumista ja hyvien teorioiden vahvistumista. Havainnoinut uskontojen ja höpöfilosofioiden munauksia ja tiedollista romahdusta, astrologian humbuugin naurettavuutta. Toisaalta se on kasvattanut luottamusta rationaaliseen tiedonhankintametodiin ja sen harjoittajiin. Se saattoi pelastaa henkeni. Kenties se ero, että minä luotin KYS:nsydänlääkärien edustamaan koululääketieteeseen ja selvisin hengissä mutta 2. serkkuni ei ja menehtyi, on myös kiikarien ja tähtitieteen harrastukseni ansiota.
Vain kolmisen viikkoa sitten sain vahingossa tietää, että tähtitieteenammattilaisten huippulehdessä Astrophysical Journalissa on viitattu minuun jawebbisivuuni. Kyseessä on juuri em. V355 Andromedae havaintoni ja valokäyräni.Mittaukset teki amatööri pääosin 11 euron kirppiskiikareilla kotipihalta. Vetää hiljaiseksi. Siispä nyt viimeinkin vaikenen, vain keltaista nestettäpäässäni hölskyttäen.
Kumpikin vastauksista kiersi vertausten käytön. Kun tälläinen implisiittinen ja kulttuurillisesti melko vahva ohjaus ohitetaan, voi olla vain tyytyväinen. Tehtävänantoa pyrittiin kuitenkin noudattamaan.
Turkulaisen lähestymistavassa keskiössä oli käpyrauhanen, joka liitetään valveeseen. Jos olisin itse lähtenyt tälle tielle, olisin ehkä valinnut joko koko aivot, tai korostanut aivojen kuorikerroksen (ja etiikan kohdalla otsalohkojen) merkitystä. Kuitenkin valinta on siitä osuva, että ilman käpyrauhasta ei tehdä filosofiaa. (Sama tosin koskee myös maksaa.) Ja käpyrauhaselle on annettu erityisiä rooleja niin sielun, chakrojen ja vastaavien piilotuspaikkana. Ja siihen liittyy hallusinoivia huumeita, mikä on vähintään filosofisesti siistiä..
Turkulaisen juttu oli myös lyhyt ja tiivis. Vaikka itse kirjoitan pitkästi, arvostan lyhyttä. Sillä kuka tahansa osaa näytellä fiksua olemalla riittävän jaaritteleva ja monimutkainen. (Yksinkertaisen tekeminen vaikeaksi ei ole yhtä vaikeaa kuin vaikean tekeminen yksinkertaiseksi, tämä kun vaatii enemmän näkemystä.) Pieniä miinuksia juttu saa runsaasta sivistyssanojen käytöstä. Toki omakin käyttämäni kieli on tässä osin kauheaa, mutta en pidä sitä tavoitteena. Juttua lukiessa ei ole ihme, että Sokal käytti tämänlaista strategiaa hyväkseen, onnistuneesti. Hän sai huijattua bullshittiä postmodernin filosofisen vertaisarvioinnin läpi. Hienot sanat hämäsivät mannermaisen arvioijan täysin, vakavat puutteet sisällössä jäivät huomaamatta. Jargonin takana oleva konkretia kuitenkin on jotain sen tasoista josta pidän. Filosofiaa tehdään valvetilalla. (Tosin erottaisin tämän analyysistä ja tajunnasta, varoittaisin yllä häilyvästä kuilusta kartan kera.) Toinen miinus tuli autovertauksen käytöstä. Kuvauksessa oli mukana "matkavertausta" ja "renkaiden vaihtamista". Tämä olisi sopinut, jos olisi käyttänut autoa vertauksena. Tämä rikkoi tekstin eheyttä, etenkin kun sisällön puolesta metafora (sinänsä rohkeasti) ajettiin nurkkaan. Jos asiasta selviää ilman, selviää ilman. Metodologia ja filosofian suhde tietämiseen, hengellisyyteen tai elämään jäi myös täysin ulkopuolelle. Tästäkin saadaan heiman miinuksia. Näkökulma on toki herkullinen, mutta silti hieman suppean makuinen.
Tikkasen teksti oli ennen kaikkea (1) pitkä ja (2) ymmärrettävä. Filosofian rooli elämässä ja mikä filosofia nähdään arvossa tuli selvästi esiin. Joskin se oli makuuni hieman "liian tietty", mielestäni filosofia "kokonaisuutena" ei tiivisty täysin tieteelliseen realismiin. Tikkaselle systeemi on tehty, eletty, koettu ja hallussa. Tikkasen tieteellinen realismi maistuu myös vahvasti pragmatismilta. (Ja niin sen kai kuuluukin.) Sävy oli oman elämän kautta saatu, ja sen vaikutukset sidottiin elämänfilosofiaankin, nälän ja sydänleikkausten kautta. Sävyn aggressiivisuus joissain paikoissa oli odotettavaa, kun tieteelliseen realismiin kuuluu kriittisyys, syntyy väkisinkin "vihollisia". Huonoa suoritusta, johon verrataan. Tästä voi syntyä sitä makua että ollaan olemassa ensisijassa vihollisen kautta. (Itse en arvosta niinkään torturer -hahmoja jotka käyvät kuulustelemassa ja kiduttamassa ihmisiä, kuin SM -seksin (mies/nais) dominahahmoja joiden "lemmenleikkeihin kuuluu isosti piiskaa".)
Isoin ongelma minulla oli tässä kohden tietysti se, että kirjoittajat ovat hyvin erilaisella taustalla liikkeessä. Luultavasti Turkulainen on joutunut panostamaan juuri tähän tekstiin paljon. Tikkanen taas on kokemuksiensa kautta "tehnyt kymmeniä vuosia esityötä". Golfissakin tavataan antaa tasoitusta, hyvä pelaaja ja huono pelaaja saa tasaisen kisan. Tuoreessa ylioppilaslehdessä oli kolumni, jossa "lasten suusta" -tekstejä pidettiin hieman ikävinä. Niissähän lasten virheille nauretaan. Ja jos lapsi osaakin, tästä tehdään hassu välikevennys. Lapsi selittämässä vaikeaa teoriaa jota aikuisetkaan eivät osaa, on juuri sitä mitä MTV3:n loppukevennys kaipaa. Lapsen rooli on tässä konseptissa sirkusta. Jos kehitysvammaisille tehtäisiin samanlaista "kehareitten suusta", niin olisi polliisit kolokuttelemassa oven takana. Se, että pitää hakea lapsia että saa kokea omaa osaamista, on tietyllä tavalla aika halpamaista toimintaa. Asenne on se, että "kun ei pärjätä tappelussa miesten kanssa, piestään esiteinejä."
Olen tässä kuitenkin hieman erimielinen. Itseäni "lasten suusta" -palstoilla huomiota herättää se, että lapsilta tulee asioihin uusia perspektiivejä. He kun eivät ole oppineet vakiintuneita. En siis hae sitä että lapsi olisi tyhmä tai missä lapsi on sirkusapina. Lapset ovat omintakeisia, surrealistisia ja typerän viisaita. Aivan kuten aikuisetkin. Mutta enemmän ja paremmin. Ja itse asiassa handicapin antaminen lapselle on jollain tavalla vihje yleisestä halveksunnasta. Minäkin laitan sitä peleihin, kun haluan brassailla että "Vähäx oon sua parempi Tekkenissä!".
Tämän vuoksi määrään voiton ainakin tällä kertaa Tikkasen Karille. Ja tietenkin tärkeintä ei ole voitto, vaan ne hyvät palkinnot.
sunnuntai 22. helmikuuta 2009
Miten postmodernisti eroaa tieteellisistä realisteista?
Kuvitellaan tilanne, jossa joku haluaa tutkia proteiinia X, joka menee tumaan. Tämän tehdäkseen hän tekee tieteellisen metodin mukaisen tutkimuksen, jossa proteiinia värjätään, lisätään sitä soluihin ja nähdään mikroskoopilla, että proteiini sijoittuu solun tumaan. Tämän jälkeen siihen kohdistetaan säteilyä, ja huomataan, että proteiinit eivät enää menekään tumaan. Sitten bakteereja otetaan, niiden solurakenne rikotaan ja otetaan mikroskoopissa näkyvät DNA -säikeet erikseen. Näitä monistetaan PRC -laitteella ja laitetaan geenisekvenssointilaitteeseen. Sitten tuloksia verrataan ja otetaan ylös, mitä eroa normaalien ja mutatoitujen solujen geenien ilmenemisessä on. Huomaan, että yksi geeni ei ilmene silloin, kun proteiini Y on erilainen.
Reaktiot:
1: Tieteellinen realisti kertoo artikkelissa että proteiini Y säätelee X:n geeniekspressiota. Todisteena on mikroskooppi- ja DNA-sirukuvia ja DNA -sekvenssointitulokset. Artikkeli sisältää sen käsittelyä, mikä geenin ja proteiinin merkitys voi olla. Viitataan aiemmin tutkittuihin esimerkkeihin. Paperi sisältää lisäksi kertomuksen siitä kuinka koe on tehty. Käytännössä nämä ovat myös ohjeet siitä, kuinka kuka tahansa (välineet omistava taho) voi toistaa kokeen, jotta hän voi varmistua että saa saman tuloksen. Tutkittavuus ja toistettavuus kertoo siitä että tämä viittaa todellisuuteen.
2: Postmodernisti taas kertoo että on tehty jonkinlaisen sosiaalinen konstruktio, joka perustuu yhdessä sovittuihin rituaalinomaisiin periaatteisiin. Rituaalin tekotapa on ehkä systemaattinen, mutta totuuden etsiminen ei välttämättä sitoudu mihinkään tiettyyn tai edes mihinkään tiettyyn menetelmään, ja totuus voidaan hävitä aina kun tälläisiä mekanistisia sitoumuksia tehdään.
___2.1: Tutkimuksen tulos on saatu nykyisen soluteorian, geeniteorian, tämän johdannaisteorian proteiinit_säätelevät_geenejä -teorian ja mikroskoopilla_voidaan_havaita_makromolekyylejä -näkemyksen vallitessa, ja on siksi niistä kriittisesti riippuvainen. Tulos ei sen sijaan perustu lainkaan objektiivisesti havaittaviin faktoihin, vaan on täysin noiden em. mainittujen teorioiden perusteella tehty tulkinta. Tulos ei myöskään kerro siitä miten asiat todella ovat. Tutkimus ei vastaa mihinkään kysymyksiin suhteessa todellisuuteen vaan pikemminkin representoi tutkijan aikakautta ja hänen tunne-, elämys- ja kokemusmaailmaansa sekä maailmankuvaansa. Tulkinta on siksi täysin sidoksissa tutkijan historiaan, kieleen, keskusteluun ja kokemiseen ja siksipä toistettaessa saattaa seuraava tutkija konseptualisoida tuloksen eri tavoin, joskin hänen saamansa yhteneväkän tulos ei kerro mitään mistään muusta kuin siitä että tuloksen tarkastelu on reduktoitu laajemmasta historiallis-yhteiskunnallisesta holistisesta yhteydestä.
___2.2: Muutenkin koko tutkimuksen tulos on erikoinen, koska koko tarkasteltava "proteiini" on meidän eksistenssimme määrittämää, ei itse asiassa pohjimmiltaan lainkaan fakta, vaan teoriaan pohjautuva tiedemaailman sisällä määritelty kulttuurillinen tulkinta, ja on otettava huomioon, että proteiinin itsensä eksistenssi saattaa muuttua, jopa lakata olemasta kulttuurisen kontekstin muuttuessa. Siksi koe on, paitsi kulttuurillinen rituaali, myös kulttuurillista tulkintaa, jonka pohjalta ei voida postuloida edes sitä että normaalin proteiinin esiintyminen tumassa on tosi, saati että proteiini Y jotenkin vaikuttaa proteiiniin X. Jyrkkiä rajauksia toteen ja epätoteen on syytä välttää. Ilmiö kuitenkin saattaa olla olemassa, mikäli solipsistiset näkemykset sivuutetaan, kuitenkin tämänkin asiaintilan vallitessa tämä tosiasia voidaan sanoa vain kulttuuris -sosiaalisessa konseptissa, ei sen ulkopuolella. Se on siksi enemmän henkilön yritys vahvistaa asemaansa tiedemaailman sosiaalisessa verkostossa kuin yritys selvittää sitä miten ympäröivä maailmamme toimii.
Reaktiot:
1: Tieteellinen realisti kertoo artikkelissa että proteiini Y säätelee X:n geeniekspressiota. Todisteena on mikroskooppi- ja DNA-sirukuvia ja DNA -sekvenssointitulokset. Artikkeli sisältää sen käsittelyä, mikä geenin ja proteiinin merkitys voi olla. Viitataan aiemmin tutkittuihin esimerkkeihin. Paperi sisältää lisäksi kertomuksen siitä kuinka koe on tehty. Käytännössä nämä ovat myös ohjeet siitä, kuinka kuka tahansa (välineet omistava taho) voi toistaa kokeen, jotta hän voi varmistua että saa saman tuloksen. Tutkittavuus ja toistettavuus kertoo siitä että tämä viittaa todellisuuteen.
2: Postmodernisti taas kertoo että on tehty jonkinlaisen sosiaalinen konstruktio, joka perustuu yhdessä sovittuihin rituaalinomaisiin periaatteisiin. Rituaalin tekotapa on ehkä systemaattinen, mutta totuuden etsiminen ei välttämättä sitoudu mihinkään tiettyyn tai edes mihinkään tiettyyn menetelmään, ja totuus voidaan hävitä aina kun tälläisiä mekanistisia sitoumuksia tehdään.
___2.1: Tutkimuksen tulos on saatu nykyisen soluteorian, geeniteorian, tämän johdannaisteorian proteiinit_säätelevät_geenejä -teorian ja mikroskoopilla_voidaan_havaita_makromolekyylejä -näkemyksen vallitessa, ja on siksi niistä kriittisesti riippuvainen. Tulos ei sen sijaan perustu lainkaan objektiivisesti havaittaviin faktoihin, vaan on täysin noiden em. mainittujen teorioiden perusteella tehty tulkinta. Tulos ei myöskään kerro siitä miten asiat todella ovat. Tutkimus ei vastaa mihinkään kysymyksiin suhteessa todellisuuteen vaan pikemminkin representoi tutkijan aikakautta ja hänen tunne-, elämys- ja kokemusmaailmaansa sekä maailmankuvaansa. Tulkinta on siksi täysin sidoksissa tutkijan historiaan, kieleen, keskusteluun ja kokemiseen ja siksipä toistettaessa saattaa seuraava tutkija konseptualisoida tuloksen eri tavoin, joskin hänen saamansa yhteneväkän tulos ei kerro mitään mistään muusta kuin siitä että tuloksen tarkastelu on reduktoitu laajemmasta historiallis-yhteiskunnallisesta holistisesta yhteydestä.
___2.2: Muutenkin koko tutkimuksen tulos on erikoinen, koska koko tarkasteltava "proteiini" on meidän eksistenssimme määrittämää, ei itse asiassa pohjimmiltaan lainkaan fakta, vaan teoriaan pohjautuva tiedemaailman sisällä määritelty kulttuurillinen tulkinta, ja on otettava huomioon, että proteiinin itsensä eksistenssi saattaa muuttua, jopa lakata olemasta kulttuurisen kontekstin muuttuessa. Siksi koe on, paitsi kulttuurillinen rituaali, myös kulttuurillista tulkintaa, jonka pohjalta ei voida postuloida edes sitä että normaalin proteiinin esiintyminen tumassa on tosi, saati että proteiini Y jotenkin vaikuttaa proteiiniin X. Jyrkkiä rajauksia toteen ja epätoteen on syytä välttää. Ilmiö kuitenkin saattaa olla olemassa, mikäli solipsistiset näkemykset sivuutetaan, kuitenkin tämänkin asiaintilan vallitessa tämä tosiasia voidaan sanoa vain kulttuuris -sosiaalisessa konseptissa, ei sen ulkopuolella. Se on siksi enemmän henkilön yritys vahvistaa asemaansa tiedemaailman sosiaalisessa verkostossa kuin yritys selvittää sitä miten ympäröivä maailmamme toimii.
maanantai 28. huhtikuuta 2008
Kaikkihan me ollaan realisteja?
"Jos katsot itseäsi peilistä ja huomaat lihoneesi, tuleeko mielesi raskaaksi?"
Realismilla tarkoitetaan filosofiassa sellaista oppia, jonka mukaan on olemassa meistä riippumaton todellisuus. Esimerkiksi tieteenfilosofiassa realismi tarkoittaa sitä, että teoriat menestyvät sen vuoksi että ne vastaavat todellisuutta. Tämä on esitetty tyypillisesti "yhteytenä lauseen ja todellisuuden välillä".
Naiivin realismin mukaan todellisuus on juuri siten, kuin sen arkielämämme valossa näemme. (Tämä oletus joko oletetaan valmiiksi, tai sitten oletetaan jonkinlainen Jumala joka on säätänyt nämä aistit täydelliseksi.) Tässä näkemyksessä oletetaan että havaitsemme luotettavasti, ja tämä johtaa siihen, että kun maistamme haistamme ja paiskaamme asioita, näemme ja tunnemme tapahtumat oikein. Tästä seuraa se, että havaitsemme ne sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat. Naiivissa realismissa esimerkiksi omenalla on väri. Russell vastusti tätä näkemystä. Hänen mukaansa emme havaitse yhtenevästi, vaan että havaintomme ovat jopa ajasta riippuvaisia; Omena on päivällä punainen ja illalla harmaa. Burnyeat vastusti tätä kritiikkiä esittämällä että asiat voivat muuttua ajan mittaan ; Russellin kritiikki toimii vain, jos oletamme että ollakseen jotain joskus, sen olisi oltava sitä aina.
Colin Turnbullin kokemukset BaMbutin, eräänlaisen pygmikansan, parissa osoittavat miten naiivi realismi kohtaa erikoisia tilanteita. BaMbutit elävät sankassa metsässä. Ja koska he ovat lyhyitä, heidän visuaalinen havaintoaineistonsa tulee melko pieneltä alueelta. Kun Turnbull vei pygmin avomaastoon ajelulle, pygmi Kenge kysyi että mitä hyönteisiä hän näki. Hän osoitti sormellaan kaukana olevia puhveleita. Kenge ei ollut tyhmä. Perspektiivin käsitekin on opittava. Omia havaintoja on siksi hieman hassua olettaa absoluuttisen tosiksi. Monet havaitsemamme asiat ovatkin kulttuurisidonnaisia, subjektiivisia. Eivätkä suinkaan erehtymättömiä. Jos Pygmien havainnot eivät olleet erehtymättömiä, olisi aika arroganttia väittää että me muut olisimme yhtään sen varmemmalla pohjalla. Asia tulee vielä entistä selvemmäksi, jos otamme esimerkiksi tavallisen kastemadon tavan aistia. Sehän ei näe esimerkiksi värejä. Sen havainnot ovat enemmän kuin puutteellisia. Samoin, vaikka ihmisen tai matojen aistit olisivat miten erehtymättömiä, emme silti havaitsisi totuutta. Ihmistenkään aistimukset eivät väistämättä ole täydellisiä. Tai kulttuuririippumattomia. Tai tosia.
Realismi ei tietenkään jää pelkkien arkikokemusten ja arkihavaintojen tasolle.
Tieteellisessä realismissa, jota muun muassa John Locke kannatti, taas ajatellaan, että vain ne todellisuuden kuvaukset, jotka on esitetty tieteellisessä teoriassa ovat pätevästi tosia. Esimerkiksi omenilla ei ole punaista väriä vaan tiettyjä ominaisuuksia, jotka heijastavat ja sirottavat erilaisia aallonpituuksia. Joista tietyt havaitaan punaisina. Tästä ajatuksesta on johdettu representatiivinen realismi, joka tarkoittaa näkemystä, jonka mukaan ihminen ei koskaan havaitse itse asioita, vaan ainoastaan mielessään olevia asioita. Kun siksi keskitymme esimerkiksi Pamela Andersonin hidastettuun juoksuun Baywatchissa, ajattelemme mielessämme olevaa ajatusta Pamelasta, emme varsinaisesti itse Pamelaa. (Päässämme ei ole vähäpukeisia naisia, ainoastaan mielessämme on.) Tästä eteen päin on kehittynyt kriittinen realismi, jossa keskitytään siihen, että emme tieteessä havaitse asioita sinällään, vaan että tiede kulkee kohti totuudenkaltaistamista. Teemme jonkinlaista parannusta ja lähestymme oikeita asioita. Keskeisin parannus on kuitenkin se, että nämä mielessämme olevat kuvat eivät ole mitään ideoita, vaan ne ovat mielikuvia, joissa käsitellään ominaisuuksia, olemuksia ja muita vastaavia "merkkiyhdistelmiä". Kriittisessä realismissa keskeistä on se, että ollakseen tuloksellista, tutkimuskohteella tulee olla mekanismeja jotka ovat käsiteltäviä ja todellisuudessa tapahtuvia. Kriittisessä realismissa ei kuitenkaan positivistiseen tapaan liitetä kausaalisia suhteita tapahtumien tasolle, vaan ne sijoitetaan synnyttävien mekanismien tasolle. Kriittinen realisti viittaa David Humen induktion kritiikkiin ja sanoo että korrelaatio, yhteys tapahtumien välillä, ei varmista että yhteys on tosi. Tämä tarkoittaa sitä, että kriittisessä realismissa ei uskota että havaintojen sopiminen mekanismiin ei todista mekanismia lopullisesti oikeaksi. Tämän vuoksi tiede ei ole koskaan valmista, vaan aina on mahdollisuutta muuttaa näkemystä. Kriittinen realismi hylkääkin fallibilismin, sen mukaan mekanismi voi periaatteessa jostain syytä jäädä aktivoitumatta, aktivoitua mutta jäädä huomaamatta, tai aktivoitua tavalla jossa se reagoi toisten, mahdollisesti tuntemattomien tapahtumien kanssa siten että se tuottaa vääriä seurauksia. Näin oletettujen mekanismien toteutumatta jääminen ei voi merkitä sitä, etteivät ne olisi olemassa, eikä niiden tapahtumisesta seuraa että selitys olisi tosi.
Voidaankin sanoa että naiivin realismin ja tieteellisen realismin erimielisyys eräässä ongelmassa on mainio esimerkki yhteismitattomuudesta. Kun laitamme tikun veteen, se näyttää taittuvan. Naiivin realismin mukaan sen pitäisi siis taittua oikeasti, koska se näyttää siltä ja havaitsemme luotettavilla aisteillamme niin. Tieteellinen realisti taas mittaa ja sanoo että uusimpien teorioiden mukaan valo taittuu ja tämän vuoksi havaintomme vääristyvät ja antavat tämän väärän aistihavainnon tuloksen. Kuitenkin tieteellinen realisti oikeuttaa itsensä vain olettamalla tieteellisen realismin, ja mittaamalla sen lähtökohdista. Kuitenkin on ihan mahdollista että arkirealisti vain päättäisi että tikku taittuu koska se näyttää luotettavissa aisteissamme taittuvan. Ja jos tieteellinen teoria näyttää muuta, sen pahempi tieteelliselle teorialle.
Tähän tulkintatapaan törmää joskus pseudotieteiden kannattajissa. He esittävät että heidän arkijärkensä ei hyväksy teoriaa, se näyttää intuitiivisesti järjettömältä, joten teorian täytyy olla väärä. Teorian pohjalta tulkitsevan mukaan taas on tieteellisesti osoitettu, että tuo intuitio on väärä. Kysymys onkin loppupeleissä kysymys siitä, hyväksyykö tieteellisen metodin tulokset vai intuitionsa päällimmäiseksi valintakriteeriksi.
Realismilla tarkoitetaan filosofiassa sellaista oppia, jonka mukaan on olemassa meistä riippumaton todellisuus. Esimerkiksi tieteenfilosofiassa realismi tarkoittaa sitä, että teoriat menestyvät sen vuoksi että ne vastaavat todellisuutta. Tämä on esitetty tyypillisesti "yhteytenä lauseen ja todellisuuden välillä".
Naiivin realismin mukaan todellisuus on juuri siten, kuin sen arkielämämme valossa näemme. (Tämä oletus joko oletetaan valmiiksi, tai sitten oletetaan jonkinlainen Jumala joka on säätänyt nämä aistit täydelliseksi.) Tässä näkemyksessä oletetaan että havaitsemme luotettavasti, ja tämä johtaa siihen, että kun maistamme haistamme ja paiskaamme asioita, näemme ja tunnemme tapahtumat oikein. Tästä seuraa se, että havaitsemme ne sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat. Naiivissa realismissa esimerkiksi omenalla on väri. Russell vastusti tätä näkemystä. Hänen mukaansa emme havaitse yhtenevästi, vaan että havaintomme ovat jopa ajasta riippuvaisia; Omena on päivällä punainen ja illalla harmaa. Burnyeat vastusti tätä kritiikkiä esittämällä että asiat voivat muuttua ajan mittaan ; Russellin kritiikki toimii vain, jos oletamme että ollakseen jotain joskus, sen olisi oltava sitä aina.
Colin Turnbullin kokemukset BaMbutin, eräänlaisen pygmikansan, parissa osoittavat miten naiivi realismi kohtaa erikoisia tilanteita. BaMbutit elävät sankassa metsässä. Ja koska he ovat lyhyitä, heidän visuaalinen havaintoaineistonsa tulee melko pieneltä alueelta. Kun Turnbull vei pygmin avomaastoon ajelulle, pygmi Kenge kysyi että mitä hyönteisiä hän näki. Hän osoitti sormellaan kaukana olevia puhveleita. Kenge ei ollut tyhmä. Perspektiivin käsitekin on opittava. Omia havaintoja on siksi hieman hassua olettaa absoluuttisen tosiksi. Monet havaitsemamme asiat ovatkin kulttuurisidonnaisia, subjektiivisia. Eivätkä suinkaan erehtymättömiä. Jos Pygmien havainnot eivät olleet erehtymättömiä, olisi aika arroganttia väittää että me muut olisimme yhtään sen varmemmalla pohjalla. Asia tulee vielä entistä selvemmäksi, jos otamme esimerkiksi tavallisen kastemadon tavan aistia. Sehän ei näe esimerkiksi värejä. Sen havainnot ovat enemmän kuin puutteellisia. Samoin, vaikka ihmisen tai matojen aistit olisivat miten erehtymättömiä, emme silti havaitsisi totuutta. Ihmistenkään aistimukset eivät väistämättä ole täydellisiä. Tai kulttuuririippumattomia. Tai tosia.
Realismi ei tietenkään jää pelkkien arkikokemusten ja arkihavaintojen tasolle.
Tieteellisessä realismissa, jota muun muassa John Locke kannatti, taas ajatellaan, että vain ne todellisuuden kuvaukset, jotka on esitetty tieteellisessä teoriassa ovat pätevästi tosia. Esimerkiksi omenilla ei ole punaista väriä vaan tiettyjä ominaisuuksia, jotka heijastavat ja sirottavat erilaisia aallonpituuksia. Joista tietyt havaitaan punaisina. Tästä ajatuksesta on johdettu representatiivinen realismi, joka tarkoittaa näkemystä, jonka mukaan ihminen ei koskaan havaitse itse asioita, vaan ainoastaan mielessään olevia asioita. Kun siksi keskitymme esimerkiksi Pamela Andersonin hidastettuun juoksuun Baywatchissa, ajattelemme mielessämme olevaa ajatusta Pamelasta, emme varsinaisesti itse Pamelaa. (Päässämme ei ole vähäpukeisia naisia, ainoastaan mielessämme on.) Tästä eteen päin on kehittynyt kriittinen realismi, jossa keskitytään siihen, että emme tieteessä havaitse asioita sinällään, vaan että tiede kulkee kohti totuudenkaltaistamista. Teemme jonkinlaista parannusta ja lähestymme oikeita asioita. Keskeisin parannus on kuitenkin se, että nämä mielessämme olevat kuvat eivät ole mitään ideoita, vaan ne ovat mielikuvia, joissa käsitellään ominaisuuksia, olemuksia ja muita vastaavia "merkkiyhdistelmiä". Kriittisessä realismissa keskeistä on se, että ollakseen tuloksellista, tutkimuskohteella tulee olla mekanismeja jotka ovat käsiteltäviä ja todellisuudessa tapahtuvia. Kriittisessä realismissa ei kuitenkaan positivistiseen tapaan liitetä kausaalisia suhteita tapahtumien tasolle, vaan ne sijoitetaan synnyttävien mekanismien tasolle. Kriittinen realisti viittaa David Humen induktion kritiikkiin ja sanoo että korrelaatio, yhteys tapahtumien välillä, ei varmista että yhteys on tosi. Tämä tarkoittaa sitä, että kriittisessä realismissa ei uskota että havaintojen sopiminen mekanismiin ei todista mekanismia lopullisesti oikeaksi. Tämän vuoksi tiede ei ole koskaan valmista, vaan aina on mahdollisuutta muuttaa näkemystä. Kriittinen realismi hylkääkin fallibilismin, sen mukaan mekanismi voi periaatteessa jostain syytä jäädä aktivoitumatta, aktivoitua mutta jäädä huomaamatta, tai aktivoitua tavalla jossa se reagoi toisten, mahdollisesti tuntemattomien tapahtumien kanssa siten että se tuottaa vääriä seurauksia. Näin oletettujen mekanismien toteutumatta jääminen ei voi merkitä sitä, etteivät ne olisi olemassa, eikä niiden tapahtumisesta seuraa että selitys olisi tosi.
Voidaankin sanoa että naiivin realismin ja tieteellisen realismin erimielisyys eräässä ongelmassa on mainio esimerkki yhteismitattomuudesta. Kun laitamme tikun veteen, se näyttää taittuvan. Naiivin realismin mukaan sen pitäisi siis taittua oikeasti, koska se näyttää siltä ja havaitsemme luotettavilla aisteillamme niin. Tieteellinen realisti taas mittaa ja sanoo että uusimpien teorioiden mukaan valo taittuu ja tämän vuoksi havaintomme vääristyvät ja antavat tämän väärän aistihavainnon tuloksen. Kuitenkin tieteellinen realisti oikeuttaa itsensä vain olettamalla tieteellisen realismin, ja mittaamalla sen lähtökohdista. Kuitenkin on ihan mahdollista että arkirealisti vain päättäisi että tikku taittuu koska se näyttää luotettavissa aisteissamme taittuvan. Ja jos tieteellinen teoria näyttää muuta, sen pahempi tieteelliselle teorialle.
Tähän tulkintatapaan törmää joskus pseudotieteiden kannattajissa. He esittävät että heidän arkijärkensä ei hyväksy teoriaa, se näyttää intuitiivisesti järjettömältä, joten teorian täytyy olla väärä. Teorian pohjalta tulkitsevan mukaan taas on tieteellisesti osoitettu, että tuo intuitio on väärä. Kysymys onkin loppupeleissä kysymys siitä, hyväksyykö tieteellisen metodin tulokset vai intuitionsa päällimmäiseksi valintakriteeriksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)