Päättelyvirhelistoista

Argumenttivirhelistat ovat käteviä. Niillä pääsee hyvin alkuun ja niihin viittaamalla voi kuvata millä tietyllä tavalla toisen argumentti on virheellinen. Listaukset ovat usein aika pitkiä. Siitä huolimatta ei ole mitään yhtä tiettyä kaanonista päättelyvirhelistaa ; On vain luettelo joissa on joitain hyvin kaanonisia ja kaikkien tuntemia yksittäistapauksia ; Kuten vaikka latinistinen "tu quoque" tai kotomaankielisempi "olkiukko".

Tämä on tietenkin ymmärrettävää ; Karkeimmillaan päättelyvirhe on mitä Richard Whately niiden kuvasi olevan jo vuonna 1828 teokssa "The Elements of Logic" ; "any unsound mode of arguing, which appears to demand our conviction, and to be decisive of the question in hand, when in fairness it is not." Tämä tarkoittaa sitä että jokainen tapa jolla tehdään jokin perusteluvirhe on päättelyvhirhe. Näin ollen onkin lukuisia tapoja olla väärässä. Ja nämä ovat usein sidoksissa kontekstiin.

Karkeasti ottaen päättelyvirheet ovat kuitenkin paitsi virheitä, niin myös jotenkin vetoavia virheitä. Ne ovat siksi yleensä psykologisesti houkuttelevia. Siksi monet niistä ovatkin tavallisia. Sellaisia joita jopa harjaantuneet ihmiset lipsauttelevat. Tässä kohden virheet jaetaan tavallisesti;
1: Retorisiin päättelyvirheisiin jotka koskevat enemmän sitä miten omaa argumentointia paketoidaan. Tämä on tavallista esimerkiksi kun vastassa on epämiellyttävää todistusaineistoa joka halutaan ohittaa. Asia kierrellään eikä siihen välttämättä oteta kantaa tavalla jossa olisi looginen rakenne.
2: Suoraan sellaisia argumentteja jotka ovat loogiselta rakenteeltaan virheellisiä.

Näiden opettelu on hyödyllistä ja kätevää. Niissä nimetään temppuja joilla esimerkiksi itseä voidaan huijata. (Jopa mahdollisesti itse itseään huijaten.) Niiden takana olevat perusteet ovat usein syvällisempiä ja hankalampia joten ne ovat myös helppo oikotie asioihin.

Tässä kohden on kuitenkin syytä huomata että kaikki päättelyvirheet eivät ole näin yksinkertaisia. Itse asiassa on kaksi sellaista päättelyvirhetyyppiä joiden kohdalla tulee usein vaikeuksia;
1: On olemassa tilanteita joissa esimerkiksi ei ymmärretä ad hominemin takana olevaa ajatusta, vaan seurataan muotoa sisällön sijaan. Ad hominem on argumenttivirhe silloin kun toisen argumentti ohitetaan eli argumentin kumoamisen sijasta haukutaan toinen tyhmäksi ja että tämä on siksi väärässä. Tai sitten halutaan siirtää huomio pois niin että ei keskustella asiasta vaan ollaan ajamassa asiaa siihen että ei keskustellakaan aiheesta vaan keskustelijoista.
     1.1: Tässä kohden tarkkaavainen toki huomaa että näiden toimintatapojen takana on toisia pättelyvirheitä. Joille voidaan antaa nimi. Esimerkiksi toisen pilkkaamista voidaan käyttää kaivon myrkyttämiseen, siihen että koska hän edustaa jotain vastenmielistä tahoa niin siten hänen asiansa olisi automaattisesti väärin joka ei ole hänen argumenttirakenteidensa purkamista ja kritisoimista. Hän ei ole väärässä sen perusteella mitä hän sanoo vaan sen mukaan mitä hän edustaa. Ja toisaalta pilkka voi olla red herring. ; Vastaava Retorinen kulmakin voidaan kaivaa kun mietitään sitä eroa joka on siinä että joku otetaan kiinni varkaisista ja häntä evidenssin valossa kutsutaan varkaaksi. Tämä ei ole virhepäätelmä vaikka se voi loukata jonkun tunteita. Toisaalta jos oikeudessa joku todistaa toista rikollista vastaan ei hänen sanomisensa varkaaksi ole muuta kuin retorinen keino; Todistuksen arvo tulisi kumota viittaamalla siihen että annettu todistus se ei sovi todistusaineistoon eikä siihen että sanotaan vaikka rikollistoverin joukkionsa pettämistä joksikin joka tuhoaa moraalittomuuksissaan todistuksen arvon.
2: Toisaalta monesti virheellinen päättely ei ole itse asiassa käytetyissä argumenteissa. On aivan tavallista törmätä vaikkapa pseudotieteisiin joiden argumentisto on sisäisesti koherenttia. Myös monien poliitikkojen ajatukset ovat sellaisia että niissä tilastotiedettä väännellään niin että tosiasiassa virheet ovat asiavirheitä. Tai joskus tilastoja käytetään oikein niin että lukija harhaanjohtuu uskomaan niiden pohjalta jotain "ihan itse". On katsottava evidenssiä itse argumenttirakenteen ulkopuolella. Tai nähtävä sellaisia johtopäätöksiä joita seuraajat "tekevät ikään kuin itse" vaikka virallisesti poliitikko ei tietenkään "ole sanonut mitään sellaista". Hän on vain antanut ymmärtää. Näissä esitettyihin argumentteihin ei välttämättä voida naulata siistiä loogisen argumenttivirheen nimeä. Ne ovat silti huonoa ja virheellistä päättelyä.

Tässä mielessä monesti argumenttivirheet ovatkin huono isäntä ; Argumenttivirhelistat ulkoluettuna jonain jossa ei ymmärretä mihin loogisiin periaatteisiin ne nojaavat johtaa helposti virheellisiin syytöksiin argumenttivirheistä. Ja tällöin argumenttivirhelistan hieno nimi on jotain joka ikään kuin kutsuu logiikanarvostuksiamme ja viittaa arvostettaviin asioihin mutta sen sijaan että se lisäisi ja tukisi näitä kaivattavia ansioita, se toimii niitä vastaan.

Ja on sieltä tuleva tuomitsemaan

Olipa kerran mies joka kertoi ihmeparantumisesta minulle henkilökohtaisesti. Hänellä oli ollut hepatiitti, jonka hän oli saanut viettäessään narkomaanielämäntapaa. Sitten hän oli rukoillut ja tulehdus oli loppunut. Hän kuvasi tätä ihmeparantumiseksi. Tämä on sinänsä yllättävää, sillä kyseinen hepatiitin versio menee hyvin usein oireettomaksi. Itse asiassa todennäköisyyksien valossa oli epätodennäköisempää että hän saisi narkomaanina juuri kyseisen hepatiitin kuin se, että tämä hepatiitti menisi oireettomaksi. Ei tässä ihmetyttänyt oikein muu kuin se, että mikä tässä prosessissa oli se vaihe joka oli niin epätodennäköinen että se vaati selityksekseen taivaallista interventiota ja selittyi ihmeeksi ja Jumalan tahdoksi?

Näitä ja vastaavia ihmeparanemisia on tapahtunut sen verran usein että hyvin moni skeptikko on törmännyt vastaaviin. (Ihan sen vuoksi että tapahtuma on melko odotettavissa.) Itse asiassa moni tietää miten innolla paranemisestaan iloinnut on jopa myöhemmin kuollut hepatiittiin kun tauti onkin palannut. He eivät kuitenkaan ole julistamassa epäonnistumistaan ja siksi heitä ei nähdä missään. Heistä on tullut hukkuneen rukouksia. Tämä on vain yksi tapa jolla anekdootit ovat vääristyneitä. Ja lopputuloksena on se, että näiden tarinoiden todistusvoima onkin kaiken kaikkiaan hyvin vähäinen.

Derren Brown kertoo "Kuinka mieltä hallitaan" -kirjassaan siitä miten anekdoottien kohdalla tarinat usein värittyvät monin eri tavoin.
1: Esimerkiksi jos joku ottaa kemoterapiaa, on tavallista että aluksi olo on hyvin sairas. Paraneminen näkyy vasta pidemmällä aikajänteellä. Ja ihminen on aika huono havaitsemaan tämänlaisia. Siksi käy helposti niin että kun kemotearpian jälkeen kokeillaan jotain muuta, niin paraneminen johtuukin kemoterapiasta mutta ansio annetaan sille jonka käytöstä ei ole heti perään seurannut huonoa oloa.
2: Ihmiset ajattelevat hyvin vahvasti "sen jälkeen sen vuoksi" -henkisesti. Eikä huomioida vaikka sitä että flunssa paranee usein itsekseenkin parissa päivässä.
3: Lisäksi tiedetään että moni sairaus ei pahene ja huonone suoraviivaisesti vaan terveydentilassa on vaihtelua. On hyviä ja huonoja päiviä. Ja ihminen hakee apua helpommin huonoina päivinä kuin hyvinä päivinä. Valitettavasti heilahtelu johtaa usein siihen että huono olo otetaan juuri silloin kun muutosta parempaan päin on odotettavissa. (Joka liittyy siihen mitä Kahneman on sanonut onnistumis ja epäonnistumisketjuista.) Ja lisäksi tässä tasossa on sekin puoli että kun osa paranee toivottomista oloista ja osa ei, ja suurin osa yrittää jotain epätoivoista, niin lopputulos on todellakin vain se että onnistumiset näkyvät.
4: Tämän lisäksi ennakko-odotukset painavat. Placebon lisäksi tuloksia tulkitaan hyvin maailmankuvan mukaisesti. Vaikka havaintoaineisto ei muutu, se tulkitaan eri tavalla. Näin paranemiseksi voidaan tulkita jokin jossa olotila ei edes ole parantunut.
5: Ja näiden lisäksi anekdoottien kertoja saattaa myös aivan suoraan valehdella.

Tämä on se syy minkä vuoksi ihmiset tarvitsevat skeptismiä ja tiedettä. Heidän havaintoaistinsa ja tulkintansa ovat puutteellisia ja epätäydellisiä. Ilman tiedettä ihminen ajautuu vahvistusharhojen maailmaan. Ja tämän vuoksi skeptismi muistuttaa huijarien tunnistamista. Mutta jossa ei nojata siihen mitä ideologiaa henkilö kannattaa vaan sitä miten hän asiansa todistaa. Intressien sijaan huomio keskittyy todistamisrakenteisiin ja vastaaviin. Ja näitä seulomalla voidaan katsoa kyllä sitten sekin että onko todennäköistä että henkilö huijaa. Joka voidaan kokea epämiellyttäväksi koska siinä omaan tärkeään ajatukseen kohdistetaan epäilyä ja kritiikkiä. Mutta se voi silti olla lähinnä epämiellyttävä totuus.

Tähän liittyen on tietysti tietynlaista vastarintaa.

Skeptikot kohtaavat toistuvasti melko hampaatonta kritiikkiä. Esimerkki tästä saadaan tuoreesti. "Paholaisen asianajajan" facebookryhmään kun tunki tunnettu ammattihomeopaatti, Satu Järvilehto. Hän on tunnettu ihmisenä joka mielellään, toki ei kirosanoja käyttäen mutta muuten asennevammaillen, käy provosoimassa ihmisiä moittimaan homeopatiaaa. Ja sitten hän loukkaantuu ja alkaa uhkailemaan poliisilla. Ihmistyyppi on itselleni hyvin tuttu Korson nakkikioskeilta. Ja tämä ihmistyyppi on yleensä humalassa - silloinkin kun ei ole alkoholin vaikutuksen alaisena. Mutta tällä ei tietysti ole väliä. Sillä kusipääkin voi olla oikeassa.

Häneltä tuli erikoisia lausuntoja skeptismistä "Ja skeptismin määrittelynkin mukaan varmaa tietoa emme voi välttämättä saavuttaa, aistit ja ymmärrys ovat rajalliset. Oikeastaan pitäisi pyrkiä tutkimaan itse ihan konkreettisesti , epäilemänsä asiat, oman kokemuksen kautta!" Tämä on hirvittävän jännittävää sillä tämä kertoo siitä miten pihalla Järvilehto on.
1: Antiikin ajan filosofiassa oli todellakin olemassa skeptismi joka kannatti kaiken tiedon hylkäämistä. Mutta moderni skeptismi jota skepsis ry ja Paholaisen asianajajan ryhmä edustaa on ns. tieteellistä skeptismiä joka vaatii kaikelle tieteellistä todistamista. Käsitteen vakiintunut sisältö on siis jotain muuta kuin Järvilehto esittää. Kritiikin kohde täytyisi tuntea, ja tämänlainen ekvivokaatio (sanan homonyymisen version käyttäminen synonyyminä) kertoo sivistyksen ja osaamisen puutteesta.
2: On aivan tavallista että skeptikoita kohtaan tullaan asennevammailemaan tällä tavalla. Sanoman henkihän on yleensä ottaen se, että skeptikoita pidetään "ei-avomielisinä" ja silti se sanoma jota tämän jälkeen sanotaan on se, että joku tulee ikään kuin eiskeptikkona skeptikoiden ryhmään päsmäröimään että mihin ja millä tavalla skeptikot saavat ja eivät saa ajatella. Ja tämä on astetta vahvempi kuin pelkkä kritiikki. Itsekin esimerkiksi voin sanoa että homeopaateilla on huonoja ja epämiellyttäviä ja tyhmiä mielipiteitä. Ja että olisi parasta jos näitä ei olisi. Mutta en sentään mene ulkoapäin määrittelemään että homeopaattien tulisi nyt olla tätä mieltä asiasta a, b ja c. Yleensä asia menee nimenomaan siten että homeopaatit itse määrittelevät mielipidesettinsä ja sitten skeptikot mollaavat tätä homeopaattien omaa settiä. Skeptikoille sen sijaan ensin kerrotaan mitä mieltä he ovat ja sitten haukutaan tämä listaus ja kerrotaan mihin skeptikoiden pitäisi uskoa ja mistä syistä. Olkiukkoa ja kaivon myrkyttämistä sovelletaan siis hyvinkin ankarasti.
3: Kohta on täysin ristiriitainen vaikka kaikki tämä semantiikka, määrittely ja asennevammailu unohdettaisiin. Lausunnossahan ensin sanotaan että ei pidä luottaa aisteihinsa ja sitten selitetään että oma kokemus olisi jotenkin luotettavaa. Miten näin voisi olla jos aistit eivät olisikaan luotettavia?
     3.1: Päättelyvirheen kautta voittoon muistuttaa itse asiassa siitä että usein tiedon epävarmuuteen ei vedota miten tahansa vain. Henkenä homeopaatikoilla on tyypillisesti juuri se, että jos jokin tutkimus tukee homeopatiaa niin tämä tutkimus on luotettava. Jos tätä tutkimusta ja sen metodiikkaa kritisoi, niin sitten he valittavat siitä miten sulkusilmäistä tuonlaatuinen reduktiivinen ajattelu on. Ja jos jokin tutkimus ei todista homeopatiaa niin se johtuu siitä että tiede ei voi tietää kaikkea ja on niin rajallista että se ei kykene olemaan homeopatian tasolla. Että se todistaa lähinnä että tiede ei voi tutkia homeopatiaa. Varmuus on olemassa "koska itse, omat asiakkaat ja kaverit on kertoneet anekdootteja". Ja tiedon ja todistamien epävarmuus koskee vain tätä näkemystä koskevaa kritiikkiä.
     3.2: Samalla rakennetaan myös ehdostoa jota skeptikoiden tulisi noudattaa. Ristiriita kertoo mahdottomista ehdoista. Jotta skeptikko otettaisiin vakavasti erimielisenä homeopatian kanssa hänen täytyisi täyttää keskenään ristiriitaisia ehtoja. Ja lopputulemana on se, että homeopatian kriitikko saa käytännössä sananvaltaa vasta jos hän kannattaa homeopatiaa. Muuhan olisi vääränlaista skeptismiä.

"Olen nyt lueskellut tämän keskusteluryhmän postauksia ja ihmettelen vähän. Koko porukka on yhteen ääneen kaiken konsensuksen takana ja epäilee kaikkea muuta. On vaikkapa helppoa yhteen ääneen kumota joku enkeliparantaja . (En siis ole enkeliparantaja...) Minusta todellinen skeptikko nimenomaan suhtautuu kriittisesti kaikkeen siihen, mikä meille valmiiksi pureskeltuna totuutena tarjoillaan!" Tämän lausunnon kohdalla Järvilehdolla oli sitten suuria ongelmia.
1: Nimittäin on aivan täysin mahdollista että skeptikot ovat käsittelleet skeptisesti asioita ja saaneet erilaisen lopputuleman hänen itsensä kanssa. Ja se, että lopputulos ei miellytä Järvilehtoa ei tarkoita samaa kuin skeptisyyden puute. Järvilehdon päättely nojaa ketjulle jossa lopputuloksesta ja sen sopivuudesta arvioidaan suoraan se onko kriittinen vai ei. Ajatus on omituinen. Sillä kriittisyys ei ole sitä että saadaan tietyt lopputulokset. Joten sillä onko johtopäätös "konsensusta" vai ei ole ei ole ratkaisevaa. Ainoastaan perustelurakenne ratkaisee. Ja Järvilehto ei metodiikkaa kritisoi liitteenä. Hän vain syyttää.
2: Toisaalta Järvilehto korostaa "konsensusta", vaikka tosiasiassa suurin osa "P.A" -ryhmästä ovat ateisteja ja edustavat monia muitakin vähemmistöjä. Nämä viittaavat siihen että ajattelu ei ole enemmistön mukaista, sellaista jossa esimerkiksi uskonnollista ajattelua on mukana. Nämä eivät ilmeisesti ole "oikeanlaista konsensuksesta poikkeamista" ja Järvilehto määrittää ne siksi konsensukseksi. Joka viittaa mielipidepoliisiuteen, etenkin yhdistettynä ensimmäisen kohdan huomioon siitä miten Järvilehto tietää kriittisyyden siitä että henkilö saa Järvilehtoa miellyttävät johtopäätökset.
3: Voidaan uskoa että Järvilehto viittaa konsensuksella ns. vakiintuneisiin tieteellisiin käsityksiin. Mutta jos skeptikot ovat by definition ihmisiä jotka luottavat tieteeseen ajattelutapana ja perustelutapana, niin eikö se että he usein olisivat samaa mieltä tiedeyhteisön kanssa kertoisi siitä että he ovat koherentteja ajatustensa kanssa? Kuitenkin Järvilehto syyttää skeptisyyden puutteesta eikä liiasta skeptisyydestä!

Järvilehdon skeptisyys saadaan onneksi varsin hyvin esille. "Minä ainakin suhtaudun erittäin epäilevästi tieteellisiin tutkimuksiin, joiden rahoittajalla on intressit siinä, mihin tulokseen päädytään. Tai kaikkeen, minkä takana on voittoa tavoitteleva teollisuudenala. Aika hyvä eye opener oli vaikka Peter Gotzschen kirja ”Deadly Medicines and Organised Crime: How Big Pharma Has Corrupted Healthcare” Siinä Peter mm valottaa, miten arvostettujen tieteellisen julkaisujen artikkelit valitaan. Kuinka moni tämän ryhmän keskustelijoista on lukenut sen?" Hän viittaa tässä yhteydessä myös "näkemään tutkimusten taakse". Asenne on toki yleinen ; Aivan kuten ihminen joka ei katso kuuta vaan sormea joka siihen osoittaa, niin vaihtoehtohoitopiireissä ei tarkastella onko tutkimus luotettava, vaan puhutaan siitä minkälaisia tutkijat ja heidän yhteytensä ovat, ja tätä kautta yritetään sitten mitätöidä tutkimuksen merkitys riippumatta siitä onko se hyvin tehty vai ei. Ei katsota tutkimusta vaan sen taakse. Tämä oman maailmankuvan tuomien ennakkoluulojen lietsonta nähdään jostain syystä syvällisyyden synonyymiksi.
1: Pelkkiin Intresseihin viittaaminen on kuitenkin ad hominem. Siinä se, ketä joku edustaa on se joka ratkaisee. Toki myös homeopaatit saavat palkkaa mutta ei heitä voi tuomita pelkästään sen vuoksi että he myyvät valmisteita. Intressit ovat kuin persereikä, jokaisella on sellainen.
2: Argumentin takana on väärä kahtiajako. Itse en ole lukenut Gotzschen kirjaa. Mutta tiedän että "Big Pharma" on salaliittoteoriakäsite joka vihjaa "vahvoihin intresseihin". Mutta se ei tietysti tee sen sisällöstä täysin väärää. Esimerkiksi skeptikko Ben Goldacre on kirjoittanut kirjan "Bad Pharma" jossa hän nostaa esiin havaittuja lääketieteen väärinkäytöksiä, joissa talous on ajanut tutkimuksien suuntaa ja tuloksia. Merkittävää on kuitenkin se, että Goldacre ei paljasta asioita viittaamalla intresseihin vaan siihen miten tutkimuksia on tehty. Tiede paljastaa siis tiedehuijareita. Ja tätä kautta kaupallinen lääketiede ja homeopatia ovatkin hyvin samalla linjalla keskenään. Molempia moititaan samoin kriteerein. (Lopputulosten manipulointi, puutteellinen tilastollisuus, kaksoissokkoutuksen puute...) Itse asiassa Järvilehto ei siis tajuakaan sitä miten skeptikot ovat skeptisiä paitsi lääketiedettä niin myös vaihtoehtoja kohtaan samanaikaisesti. Kyseessä ei siis ole mikään puolen valinta jossa luotetaan täysin johonkin tasoon ja vastustetaan sitä toista. Itse asiassa voidaan sanoa että jos Järvilehto on lukenut Gotzschen kirjan ja tämä on hyvä, häneltä löytyisi kirjasta tilastoanalyysiä. Se, että hän puhuu ad hominemin ja kaivon myrkyttämisen kombinaatiolla intresseistä joissa "koululääketiede" on jakamaton monoliitti vihjaa että kirja ei ole hyvä. Tai jos on, niin Järvilehto ei ole oppinut siitä mitään järkevää ja älyllistä.
3: Järvilehto ei näytä tiedostavan että vastustajan mollaaminen ei riitä. On toki olemassa idioottimainen tapa harrastaa päättelyvirhettä nimeltä väärä dikotomia. Siinä voidaan esittää että on olemassa asia joko on joko A tai B. Ja sitten että jos A:ta puolustaa tutkimus joka on heikko niin sitten A:n oikeassaolon todennäköisyys on pieni. Ja näin B olisi oikeassa. Tosiasiassa tilanne menee enemmänkin niin, että asia ei mene näin. Se, että koululääketiede ei toimi ei tarkoita että jokin toimisi. On looginen mahdollisuus että jotain ei voida parantaa millään ihmisen tuntemalla. Ja näin ei voida sanoa että jos lääketiede on väärässä niin vaihtoehtohoito olisi hyvää ja laadukasta. Toisaalta vaikka näin olisikin niin todisteiden paremmuus ratkaisee. Kun hyväksyy sen että tiede ei ole täydellistä vaan vain ainoastaan parasta mahdollista sen hetkistä perustelua ja tietoa, niin voi tiedostaa että on tehtävä todisteet sekä A:lle ja B:lle. Ja se kumpi on parempi, vaikka olisi kuinka heikko, on se todennäköisempi asia. Järvilehto ei suinkaan todista että homeopatiaa olisi tehty tieteellisesti paremmin eikä perustele miten heillä asioita tehdään laadukkaasti ja hyvin. Ainut mihin hän näyttää viittaavan on se, että monet homeopaatit vilpittömästi uskovat homeopatiaan. Ja näin he ovat vilpittömiä. Mutta jos he eivät tiedosta miten tyhmiä he ovat niin ei mahda mitään sille että he eivät ole vilpittömiä puhuessaan omasta uskottavuudestaan ja ajatustensa laadusta.
4: Lisäksi Goldacre huomioineen viittaa siihen että skeptikot ovat nimenomaan huolellisia ja tunnustavat huijarit. Sen sijaan homeopatiassa ja vaihtoehtohoidoissa pettureiden puolta pidetään sen jälkeenkin kun he ovat jääneet kiinni ns. housut kintuissa. Oikea mielipide joka ei ole "konventionaalinen" sillä New Age -kliseiden ja vastaavien varsin tavallisten ja tendenssimäisten ideologioiden mukaan. (Sinänsä outoa heiltä mutta näin todella on Järvilehdonkin puheissa nousi esiin tahot joiden kautta esiin on noussut esimerkiksi Wakefield, joka on kiinni jäänyt koijari jonka syyttömäksi epäily on vaihtoehtopiireissä sama kuin hostiilin puolen ottaminen.) Kyllä minä luotan enemmän sellaisen tahon kriittisyyteen joka etsii huijareita ja tunnustaa ne riippumatta siitä "kumpaa puolta" jossain kaduntallaajien konventioissa asia sattuu olemaan. En sen sijaan luota niihin jotka eivät näe syyllisiä omalla puolellaan edes ilmselvissä tapauksissa vaan jotka sen sijaan näkevät syyllisiä vain toisella puolella, tunnistaen joko aidosti tai liioitellen. Etenkään jos he laajentavat tästä koko ilmiöön ja myös niihin joiden syyllisyys ei ole selvä. (Syyllisiä vaikka toisin todistettaisiin toimii norsunluutornitieteilijöihin lähes jokaisen vaihtoehtohoitopiirin tyypin näkemyksissä.) Intressillä koko puolen mollaaminen tai puolustaminen yhdellä kertaa viittaa epäreiluuteen ja epäkriittisyyteen hyvin syvällisellä tasolla. Sen sijaan kyky nähdä huijauksia myös omalla puolella kertoo että ne jotka ovat selvinneet ilman huijarin leimaa eivät todennäköisemmin ole sellaisia. (Sen sijaan jos huijaria suojellaan, siitä kyllä helposti syntyy ajatus siitä että mikä motivoi? Kenties se että itsekin ollaan samanlaisia? No, ei tästä sen pidemmälle, en sentään ole vaihtoehtohoitaja ja siksi harrasta heidän kökköisiä perustelustrategioitaan.)

Loppukaneetti

Onpa sitä avomielinen jokainen sellainen ihminen joka sanoo että skeptikot ei saa olla sulkusilmäisiä, mutta sitten määrittelevät mielellään kuka on ja ei ole skeptikko. (Olematta sellainen itse, vielä usein.) ; Lisäksi tässä "oikean skeptismin" määrittelemisen yhteydessä on syytä muistaa että sivistys on kaunista. Tieteellinen lukutaito, "kokeen taakse näkeminen" on tärkeää skeptikolle. Sillä tosiasiassa nykyajan skeptikko ei muistuta antiikin ajan skeptikkoa. Siis sellaista, joka epäilee kaikkea ja kiistää tiedon mahdollisuuden. Nykyajan skeptikko on määrittynyt aivan eri tavalla. Ja onkin erikoista kuunnella sellaisia jotka tulevat määräämään-päsmäröimään että kuka on oikea ja ei oikea skeptikko. Tämänlaisen jälkeen on paha valittaa mistään "ajatuspoliisi-ilmiöstä". Sillä on noloa valittaa jostain jota on itse ihan kybällä.

Toki korostan sitäkin, että monesti tämänlaisista valittavat sellaiset ihmiset jotka eivät todellakaan ole mitään varmuudenkiistäjiä vaan joilla on nimenomaan syväänhakattuja varmuuksia asioista. "Skeptisyyttä" kutsutaan ja manataan ilmoille kun tätä varmuutta pitää suojata kritiikiltä. Eli silloin kun kriitikoiden varmuus ja tieto pitää nollata ja mitätöidä - ja tässä siivotaan ihminen samalla jos sanotaan että "asennevamma". Siksi esimerkiksi homeopaateissa naurattaa eniten ja sikana se, että sivujaan lukiessa tiede ensin todistaa heidän juttujaan. Ja sitten näiden tiedetutkimusten kritisointi on kauheaa tiedeuskoa. Ja sitten toisaalta kun tutkimus ei todistakaan heidän näkemystään niin sitten tiede ei oikeasti kykene tukimaan näitä hienoja asioita. Että on niin rajoittunutta tiede. Samanaikaisesti siis tiede voi ja ei voi todistaa. Riippuen siitä mikä on lopputulos. Tzädääm. Se on muistettava jokaisen kohdalla joka puhuu tieteen rajoista tai siitä mitä skeptikot tekevät.

Ja usein nämä ihmiset ovat hyvin tiukasti määrittämässä tiedettä ja korostavansa tieteen rajallisuutta, vaikka eivät osaa lukea tutkimuksia ja taskussa ei näytä olevan tieteenfilosofian osaamista pätkääkään. (Tiede on epätäydellistä mutta onko se epätäydellistä juuri tässä kysymyksessä? Demarkaatio-ongelman epäselvyys on toki tässä monesti vaihtoehtopuolen aseena, mutta kuitenkin he toimivat tässä kohden siten että kerrotaan suoraan että jokin asia ei ole tieteen todistamiskyvyn rajoissa. Jolloin tieteen rajat sitten yht'äkkiä tiedettäisiinkin.) Se että moittii kohdetta jonka sisältöä ei yhtään hallitse on häpeä.

Toisaalta älkööt suppeaksi kutsuko koskaan sellainen joka ei itse kykene ilmaisemaan minkälaisella tutkimuksella hänen oma näkemyksensä voidaan kumota. Etenkään jos suppeaksi kutsumisen kohteena on sellainen ihminen joka haluaa tutkia asioita tarkemmin ja selvästi asettaa ehdot joilla tämä oma kanta muutetaan. (Kuten kaksoissokkotutkimuksessa placeboa paremmin pärjääminen homeopaattiselta valmisteelta.)

Samoin ei ole syytä ajatella lääketiede-vaihtoehtohoitoa dikotomisesti. Siis siten että jos tiedemiehet ja skeptikot kuten Goldacre paljastavat huijauksia, niin sitten kaikki olisi huijausta. Ajattelutapa olisi sama kuin kieltäytyisi käyttämästä rahaa tai ostamasta maalauksia sen vuoksi että joku on joskus paljastanut väärennetyn setelin ja väärennettyjä maalauksiakin on ollut olemassa. Sen sijaan kannattaa luottaa niihin tahoihin jotka näitä väärennöksiä ovat paljastaneet. Mutta ei niihin jotka yrittävät väittää oikesta rahasta että se on väärää, ja jotka yrittävät väärennöksiin vedoten kieltää kaiken rahankäytön ja tarjota tilalle "omaa vaihtoehtoaan". Jos henkilö sattuu olemaan juuri heidän ideologiansa mukaista ja johon liittyminen muutenkin on heidän intresseissään, se on toki odotettavaa, mutta vain kirsikka joka kruunaa kokonaisuuden. (Sillä ihminen jonka pääasia on intresseihin ja epäluottamukseen viittailu ja kaivon myrkytys on ihminen joka voidaan ohittaa hänen omalla argumentaatiokartastollaan sanomalla häntä ääneen kakkapääksi ja ihmisanukseksi jonka suusta ei koskaan kuule mitään luotettavaa, koska hän on ideologiansa sumentama. Jos perustelurakenne intresseistä pätee näin olisi pakko voida ajatella pätevästi. Ja jos tämä on roskaa niin sitten on kuplaa se koko intressipuhe muutoinkin.)

---

Otsikon lause viittaa usein Jeesukseen ja silloin "siellä" on yleensä nähty paratiisiksi. Tässä tapauksessa tuomitsija on kuitenkin Satu Järvilehto, joten todennäköisemmin tämä "sieltä" on se astetta alatyylisempi johon viitataan kun sanotaan että "jokin on sieltä".

"Gish gallopin" torjuminen kaivon myrkyttämisellä

"Järki" -lehdessä oli Mikko Perttusen kirjoittama teksti jossa käsiteltiin kysymystä siitä onko kaivon myrkyttäminen argumentointivirhe vai käytännön välttämättömyys. Artikkelin henkenä on, että
* Argumenttivirheet ovat hyvä oikotie tunnistaa höpöhöpö, mutta että ne johtavat joskus myös harhaan; "Höpöhöpöpuhe on helpompaa tunnistaa höpöhöpöpuheeksi, kun pystyy nimeämään täsmällisesti, mikä siinä on höpöhöpöä ja miksi. Mutta: vielä argumentointivirheitä ärsyttävämpi asia on argumentointivirheiden väärinymmärtäminen. Ad hominem ei ole argumentointivirhe, jos väitteellä todella on tekemistä toisen persoonan kanssa: esimerkiksi jos joku on soittanut neljä perätöntä tulipaloilmoitusta hätäkeskukseen, on ihan rationaalista olettaa, että viideskin puhelu on perätön, ellei muista syistä muuta johdu."
* Että kaivon myrkyttämisen kohdalla kysymys kaivon myrkyttämisestä on samantapaisessa tilanteessa kuin ad hominem tuossa kohdassa. "Kaivon myrkyttäminen, joka on ad hominemin alalaji, on argumentaatiovirhe, jossa debatoija koitetaan etukäteen saattaa huonoon valoon." ... "Perusongelma skeptikolla kun on se, että humpuukiväitteen esittäminen vie noin 5 sekuntia, mutta sen uskottava kumoaminen vie noin 5 minuuttia. Tämä korostuu erityisesti televisiodebateissa. Retorinen temppu, jossa hömppäveikko käyttää hyväkseen edellä mainittua epäsuhtaa, on nimetty osuvasti Gish Gallopiksi kreationisti Duane Gishin mukaan. Gish Gallopissa puoskari syytää perättömiä väitteitä sellaisella tahdilla, että väittelykumppani ei kerta kaikkiaan ehdi vastaamaan niihin kaikkiin" ... "Monen huuhaaväitteen levittämisen takana on pieni ja äänekäs aktivistijoukko, olipa kyse rokotevastaisuudesta, sähköherkkyydestä tai holokaustin kiistämisestä. Jos tältä aktivistiporukalta saadaan nykäistyä matto alta niin, että uskottavuus suuren yleisön silmissä putoaa, ei tarvitse joka kerta erikseen lähteä liikkeelle perusasioista tai käydä pitkää eipäs-juupas-väittelyä."

Milloin lähdekriittisyys loppuu?

Esitetty puolustus toki edustaa linjaa joka näyttää paistavan suhteessa argumentteihinkin. Argumenttivirhelistat ovat käteviä. Kaivon myrkyttäminen on tehokas ja näpsäkkä tapa.

Kuitenkin se, mikä itse asiassa on oleellista on se, että argumenttivirhelistoihin on yleensä jokin syy. Ja tämä syy on yleensä loogisessa rakenteessa. Ad hominem on väärin koska argumentti ei ole parempi tai huonompi sen mukaan kuka sen sanoo. Eli pitää puhua aiheesta. Mutta jos aihe todellakin on ihminen tai aihe on henkilökohtainen, asia muuttaa heti luonnettaan. Ja näin loukkaava lausunto ei ole aina sama kuin argumenttivirhe.

Ja jos katsomme kaivon myrkyttämistä, hän ei osoita että huuhaamiehet olisivat oleellisesti aihetta. Toki jokainen pseudotieteilijän kanssa keskustellut tietää että he ovat yleensä hyvin maailmankuvallisia. Ja esimerkiksi kreationisti voi loukkaantua uskonargumentin kritisoimisesta ja ottaa sen itseensä ja kokea tämän loukkaavana ; Kun puhutaan tämänlaisista maailmankuvan ytimessä olevista asioista kaikki on identiteettikeskeistä. Ja tällöin on vankka silta yksilön ja aiheen välillä. Mutta tämä on tunnesidos eikä looginen sidos.

Tosiasiassa Perttusen esittämä ratkaisu on järkevä vasta kun tiedostaa miten se on perimmiltään lähdekriittinen eikä argumentatiivinen. Tätä lähestymistapaa noudattaa esimerkiksi Goldmanin metodi. Lähdekritiikkiä arvioidessa kysymys on taas nimenomaan siitä että mitä kautta hyvää ja laadukasta argumentointia ja tietoa todennäköisesti saadaan - tai ei saada. Silloin kun ollaan jo debattitasolla, tuo arvio olisi pitänyt tehdä jo valmiiksi. Jos debattiin mennään on toki syytä korostaa sitä ovatko asiantuntijat todella akateemisesti juuri tähän tiettyyn käsiteltävään aiheeseen koulutettuja vai eivät. Mutta tätäkään ei ehkä kannata painottaa liikaa.

Itse asiassa asiaa voisi hoitaa enemmänkin puitteilla. Jonkinlainen keskustelustrategioiden rajaus täytyy olla. Muuten meno on sitä että pseudotieteilijä pelaa "Livedebattigambitia" ja skeptikko harrastaa debunkkausasenneongelmaa. ; Esimerkiksi voidaan esittää että jos aloittaa jonkun argumentin, ei saa vain vaihtaa toiseen väitteeseen heti jos toinen kritisoi sitä. Että pysytään tässä yhdessä argumentissa. Näin Gish Galloppaus estyy. Eli vika on enemmänkin median tavassa käsitellä ja antaa tilaa pseudotieteilijöille, eikä siinä että kaivon myrkyttäminen olisi jotenkin hyvä strategia.

Asiattomamman mutta laadukkaamman keskustelukulttuurin puolesta.

Itse toki edustan tässä vahvasti Dawkinsin linjaa. Hänhän on tullut tunnetuksi siitä että hän ei suostu keskustelemaan kreationistien kanssa debateissa. Hänellä on tähän paljon hyviä syitä. Itse nostaisin esiin kuitenkin sen, että jos kreationistien kanssa käydään debatti, on kuin sitä ei olisikaan. Ala on tunnettu siitä että hyvät argumentit eivät ole olemassa. Vasta jos niille on vasta-argumentti ne ilmestyvät esille. Sitä ennen niitä ei ikään kuin edes "tajuta". "The Uncredible Hallq":issa on tähän liittyen otettu mainio esimerkki Lennoxista. "Lennox generally talks as if there were no established criticisms of these authors, as if the many years of debate over Intelligent Design never took place. It’s as if when Lennox was writing his book, he was deathly scared that a reader somewhere might Google “Intelligent Design” and find out that his claims have been thoroughly refuted by credible scientists. In at least one case, it’s clear Lennox knows damn well his claims have been refuted: he claims that the probability of generating a particular 100 amino acid protein at random is 1 in 10 to the 130. In an endnote, he admits that actually the calculation behind this is based on a false premise, and the correct number is actually only slightly less than 1 in 1000, but hey, they’re both small numbers. This is like promising to make someone a trillionaire 10 to the 118 times over, and then giving them only a thousand bucks, because hey, it’s a lot of money either way."

"NeuroLogicassa" katsottiinkin ripaus esimakua uudesta kreationistien dokumentista. Henkenä on toisto. Vanhoja argumentteja esitetään. Ja mikä pahinta, niitä esitetään kuin ne olisivat uusia. "“Most evolutionists have never critically examined their own position.” That is, if you don’t count the last 150 years of scientific examination, thousands of published peer-reviewed papers, and dozens of popular books carefully (what’s that word?) examining the evidence for evolution. We can add to that now the countless websites and blog posts critically examining every question creationists endlessly raise. Seriously, such a claim is either a bald-faced lie, or evidence of profound intellectual laziness."

Kreationistien kanssa keskustelussa onkin tärkeää huomata että debatissa säilyvät vain asiattomat lausunnot. Jos kreationistia perustellusti loukkaa hän muistaa tämän vainona ; Heitä ei kiinnosta se, että argumentatiivisesti on väärin sanoa että hän on väärässä koska hän on idiootti. Epäkohtelias totuus taas on että jos he tekevät typeriä virheitä ja tämän virheen ensin tuo esiin, ja sen jälkeen sanoo ääneen implikaatioita heidän demonstroidusti vajaasta kognitiostaan. Jos argumentaatio tehoaisi ja omat virheet tunnustettaisiin sen sijaan että laitettaisiin banaanit korviin ja lopetettaisiin kyseisen virheellisen argumentin käyttö jatkossa kaikkialla. Niin siinä vaiheessa se kyllä kannustaisi asialliseen keskusteluunkin. Mutta koska näin ei tosiasiassa tapahdu, samat virheet toistuvat ja väitetään että kritiikkiä ei ole, niin keskustelun voi sanoa varmasti päättyneen jo ennen kuin se on alkanutkaan.

Siksi itse vaadin että kreationisti ensimmäisenä häikäisee. Hänen täytyy tuottaa sellainen argumentti jota en ole kuullut aikaisemmin. Tai esitettävä vanha argumentti sellaisessa muodossa että se selviää siihen jo aiemmin esitetystä kritiikistä. Jos tätä ei tehdä, ei keskustelu kiinnosta. Tämän jälkeen minua kiinnostaa vain se, miksi hän ei seuraa itselleen rakasta, omaa, alaansa. Sillä se pitää tuntea puolin ja toisin. Jos kritiikki jota ei ole olemassa löytyy viiden minuutin googlauksella, henkilön osaaminen ei ole kiinnostavalla tasolla.

Hän voi toki tarjota minulle toisenlaista iloa. Sitä iloa mitä saa kun tälläisiä torspoja kutsuu rumilla nimillä. Mutta tämä ei olekaan enää lainkaan argumentaatiota. Tämä tapahtuu täysin eiargumentatiivisessa kontekstissa jonne on jouduttu siksi että lähdekritiikkivaiheesta ei olla selvitty siihen tilaan että argumentaatio olisi uskottavasti relevanttia. Ja koska kyse ei ole argumentaatiosta ei siinä enää ole kysymys argumentointivirheestä, vaan kysymys on enemmän verbaaliakrobaattisesta insultiikasta. ; Siinä missä ad hominemin rajat määrää logiikka, herjauksen rajat määrää Suomen laki. Itse suosittelen että harrastetaan juuri niin häijyä ilmaisua kuin laki juuri ja juuri jättää rankaisematta. Mikä ei ole kiellettyä on tässä perin suositeltavaa.

Ja kyllä tällä on merkitystä. Jos kunnioittaa hyvää debattia, ei laita sitä samalle asteikolle huonon kanssa. Kunnioitus on ansaittava. Ja jokainen ei ole asiantuntija. Osa meistä ei ole asiantuntijoita missään. Yllättävän suuri osa.

Hammastahnaa ja rotanmyrkkyä

Eilen "Paholaisen asianajaja" -blogi facebookryhmän ilmestyi erikoinen häirikkö (nimityksenä Susanna Hirvonen, mahdollisesti pseudonyymi) joka aikaansai valtaisan provosoitumis/trollautumisryöpyn. Ammattitrollaajana olin iloinen tästä ammattitaidosta. Lietsoin tilannetta eteenpäin parhaani mukaan, koska tosiasiassa ilman tämänlaisia foorumi on tylsä. (Ja lisäksi minä tarvitsen jonkun jota vihata syystä. Tyhjästä vittuuntuminen on joskus vakiotila, viime aikoina liian tavallista, eikä sellainen ole yhtään kannustavaa, kohottavaa eikä voimaannuttavaa.) Kun kukaan ei puolusta vaikkapa fundamentalistien väkivaltaa, muuttuu paikka liiaksi pelkiksi asioiden esiintuomiseksi ja sisäiseksi selkääntaputteluksi. Ja tämä on liian laimeaa ollakseen kiehtovaa ja fasinoivaa sellaisella likaisella emotionaalisella tavalla jota minä kaipaan. Nyt sain sekä lietsottua tunteita että koin niitä itsekin. ; Trollikin sai tietysti ajatusta siitä että hän oli merkittävää kun moni trollautui mikä varmasti pitkässä tähtäimessä tukee hänen identiteettiään vaikka onkin kenties lyhytjänteisesti stressaavaa.

Etenkin kun sen seurauksena syntyi suuri hammastahnakeskustelu ; Tämä huipentui siihen että trolli ensin ilmoitti poistuvansa, jatkoikin sitten tappelua, kieltäytyi lähtemästä koska joku kommentoi hänen poistumisviestiään ja tämä vaati reaktiota. Ja lopulta hän käytti hyväkseen mahdollisuutta poitaa palstalta joka ikisen laittamansa viestin ja aloittamansa ketjun. ; Eli loputuloksena hän kävi poistamassa yksitellen kaikki kommenttinsa kaikista keskusteluista ja samalla muiden kommentit ja reaktiot näihin. Se, mikä muutoin olisi jäänyt vain facebookin syövereihin hukkumaan jäikin nyt syyksi laittaa ne itselleni talteen laittamat lausunnot joista ajattelin olevan itselleni henkilökohtaista iloa myöhemmin. En halua hammastahnakeskustelun katoavan tyystin, joten laitan esille sen vähän mitä tästä valtavasta provosoitumistrollautumisesta jäi.

1: Valitettavasti kaikkia omia minusta hauskoja vittumaisuuksia ja kiroilujani ei saatu tähän mukaan. (En kirjoita itseäni muistiin. Luotan spontaaniin häijyyteen.) Voitte kuvitella ne tähän mukaan, sillä keskustelu oli hyvin ärsyttävää ja olin tapani mukaan syönyt roimasti ärrimurrimuroja. Kutsuin häntä esimerkiksi keskittymyskyvyttömäksi siisseliksi. Ja idiootiksi. Se oli nähdäkseni asiaankuuluvaa, eli en kritisoinut hänen olevan väärässä koska hän oli idiootti vaan kutsuin häntä idiootiksi koska hän ei argumentoinut vaan toisti dogmaansa joka oli esitetyn argumentaation valossa tieteenvastainen. (Eli ollessani humanistisesti ilkeämielinen korostan kuitenkin että en sortunut ad hominem -virheargumentointiin. Vittumaisuus oli siis vain eettinen reaktio perusteltuihin tosiasioihin.) Eli hän oli väärässä tavalla joka teki hänestä idiootin.
2: Lisäksi tämä tarjosi mielelleni sitä lohtua jota kaipasin. Kiroaminen eksplisiittisesti oli sellaista että siitä tuli yksinkertaisesti samperin hyvä mieli. ; En ole koskaan ymmärtänyt niitä ihmisiä joista kaikkia kusipäisiä ideologistihoopoja tulisi kunnioittaa. Itse elän maailmassa jossa kunnioitus merkitsee. Tällöin on oltava jotain joka ei ole kunnioitusta. Pluralismini on sitä että uskon että jokaisella on jotain kykyjä ja että "ei pidä arvioida kalaa kirahvin kriteereillä" ; Mutta jos tekee jotain jossa on selvästi huono, niin "kirahvi yrittää olla kala" ja silloin asiaan on nähdäkseni reagoitava. Ja tämä reagointi ei ole hyssyttelykunnioitus, sillä tälläisellä ei ole koskaan muutettu mitään asiantilaa, vaan kannustetaan enemmänkin jatkamaan sitä huonoilua. (Kyllä, koska totuus ja laatu merkitsevät on oltava jotain joka on huonoilua, koska muuten sana menettäisi sisältönsä ja merkityksensä.)

Hän tuli keskusteluun kertoen olevansa totuuden etsijä. ja tarkensi että totuudella on merkitystä ja että tämä vaatii työtä. Lisäksi hän pitkin matkaa toi esille halunsa olla ystävällinen. Esimerkiksi hän linkkasi ikään kuin minun äksyydelleni kritiikiksi kuvan jossa oli lausunto siitä miten lausunnon pitäisi olla ystävällinen ja rakentava jotta sen kannattaa sanoa, ja hän kertoi myös itse ajavansa ystävällisyyttä keskusteluissa. "mutta totuus on se etta ei ihmiset kuuntele tai kykene ajattelemaan sen hiekkalaatikon ulkopuolella jossa ollaan ikamme leikitty... totuudella on merkitysta." Ja esitti päätseesikseen, että hammastahna on rotanmyrkkyä. "Onnea Hammaspesulle!! Olkaa ny ees sen verran kiltteja etta lopetatte lapsenne myrkyttamisen,ilman suostumusta ainakin!! Kysykaa ny ees ensteks etta haluaako ne Rotanmyrkkya myrkkyna vai tahnana." Tätä kritisoitiin perustoksikologialla, jossa muistutettiin esimerkiksi pitoisuuksista. (Jokainen aine on myrkyllistä, kysymys on aina määristä. Jopa hanavedellä on toksikologian kannalta merkittävä LD50 -arvo.) Samoin muistutettiin että hammastahna ei ole syötäväksi ja että hammastahnan tulkitseminen nielemisenä on omituista. Lisäksi esiin tuli esimerkiksi Varfariini joka on rotanmyrkyissä yksi käytetty vaikuttava aine, antikoagulantti, se varsinainen myrkyllinen aine. Näiden seulomisella on väliä. ; Esiintuotiin myös että erilaisissa aineksissa on sellaisia ongelmia kuin D -vitamiinissa joka on vitamiini, mutta jonka yliannostuminen on mahdollista ja siitä tulee tämän jälkeen myrkky. Kritiikkiin vastattiin että "Ei mua tarvi uskoa tai alkaa haastaan, ma en hyody tan sanomisesta mitaan. Muuta kun sen etta mun siskot & veljet (+ Tuomo) myrkyttaa itteensa hissun kissun mut oi niin varmasti!!" ... "Olette oikeassa!! Toihan just todistaa sen etta kaikki muut paitti telkan viralliset ihmiset ei tieda mistaan mitaan, tyhmia oltas ilman telkkaria!! Onni onnettomuudessa!! Ei silla tai millaan ole mitaan merkitysta meille, kuollaan kuitenkin joskus ja on paljon parempi etta antaa muitten paattaa miten asiat on. Onneks en oo rahan keruussa ja ei myoskaan syyta valehdella. Mutta onneksi on valta media joka kertoo meille kaikille just niinkuin asiat on."

Kun Esa Turkulainen sitten rakenteli tarkemman ja vähemmän yleisiin periaatteisiin viittavan sekä lähteistetyn kommentin jossa ydinasiat olivat seuraavat "Fluorin katsotaan olevan tehokas ja suhteessa turvallinen tapa ehkäistä kariesta ja muita hammaskiilleongelmia. Sopii myös luuston vahvistamiseen yleisesti. Näytöt tästä ovat kiistämättömät. Turvallinen veteen lisätty fluori-annos on yleisesti hyväksytty olevan 1ppm tasolla. Suomessa veteen ei kuitenkaan fluoria lisätä. Mm. amerikkalaiset pääsevät hammashuollossaan täten helpommalla. EU:n raja-arvo on 1,5mg/l, turvallisuussyistä. Vaarallinen määrä fluoria kerta-annoksena tai päivän mittaan on 20-40 mg/pv ja myrkyllinen 40-70mg/pv. Fluoritablettien päiväannos on maksimissaan 1,5 mg. Hammastahnassani on 1450ppm, eli tuhat milligrammaa (gramma) hammasharjani päällä sisältää 1,45 mg fluoria (jos ei matematiikkani erehdy). Sen jälkeen juon vaikkapa fluoritettua vettä 2 litraa. EU:n raja-arvojen rajoilla olen juuri juonut 3 mg fluoria. Luultavasti kuitenkin vain 1.4 - 2.4 mg. Suomessa 0.2 mg. Kupposen teetä jälkeen olen 0.3 mg fluoria rikkaampi. Yhteenlaskettuna tämä tekee maksimiarvoilla ~6.3 mg. En ole minkään valtakunnan standardien mukaan minkäänlaisessa terveysriskissä." Tähän reagoitiin "Kuka ne standardit laatii, kuka sen maaraa mika maara myrkkya on hyvasta, ma itte en ymmarra miks mun pitaa sita itteeni tunkee jos mun ei tartte, jos voin kayttaa tuotteita joissa sita ei ole lisatty!! - Hyva sitten niin!! Ma olen onnellinen etta sa olet tyytyvainen tohon wiki kirjotukseen ja jatkat fluoraamista." ... "Ja en ole taalla puolustumassa yhta tai toista puolta, jokanen tavallaan. Miksi tivaisit joltain tuntemattomalta linkkeja kun joudut kumminkin ottaa selvaa myos niiden aitoudesta ja esim etta kuka senkin tutkimuksen on sponssannu ja maksanu. Siten tuloksista saadaan halutun suuntaisia. Ja mina laadin omat myrkky standardit!! Mina en niita halua ja viela vahemman haluan niista maksaa tietamattani. Fluori ei todella ole ainut, sattuu vaan kohdistuun meista useimpiin. Sitahan tuo Herra Saadyt Kuosiin Hitler kaytti, ja oikein menestyksekkaasti! Parasta siina on se etta Fluoripaa ei itse tajua olevansa fluoripaa. Myos Aspartame auttaa ja edistaa tyhmyytta, fluorin kanssa kiva pari."

Tämän vaiheen jälkeen keskustelu siirtyi siihen että täytyy tiedostaa. Että ollaan ignorantteja ja laiskoja.  "On myos paikkoja jossa ihmiset hakee itse ne tiedot jotka kiinnostaa tai voi mahdollisesti vaikuttaa heidan elamaan." ... "me emme ole OIKEUDESSA!! Ja jos sua kiinnostaa ottaa selvaa asiasta joka voi tai ei valttamatta (voihan olla etta kaytat fluoritonta tahnaa) edes vaikuta sinuun, niin sina voit!! Mutta jos ei kiinnosta niin ignooraa, simppelia!! Taa on naamakirja ja meilla on kaikilla oma netti ja useella kirjasto lahella." Aivan kuten tämä olisi sitä ystävällisyyttä jota hän kertoi kannattavansa ja ajavansa. Aivan kuin esimerkiksi rotanmyrkkyjen ainesosien penkominen ja fluorin haitallisuuden analysointi tiedosta ei olisi nimenomaan tätä tutkimustyötä ja asioiden selvittämistä. Itse hän luonnollisesti kieltäytyi perustelemasta mitään väitteitään. "... jokanen ottaa vastuun itsestaan ja siita mita tietoa etsii ja lukee. On luettava paljon ja molemmin puolin kolikkoa, mutta ei sita ruveta tinkaan etta todista todista, jos en ole sinua mistaan syyttanytkaan!! Se on jokasen oma tehtava & asia." Ja että "Myrkky on myrkky. Pitoisuus on maara/taso." Hän ei ymmärrä että syyttämällä myrkyttäjiksi esitetään vakava syytös. Syyttämällä lääketiedettä huijariksi tehdään vakava syytös. Ja ennen kaikkea kun tehdään väite hammastahnan myrkyllisyydestä tehdään arkielämän kannalta merkittävä elämän ja kuoleman kysymys, väite jonka lopputulos ei ole se, että pitäisi antaa typerysten myrkyttyä. Tämä on myls väite, jota voidaan lähestyä tieteellisesti. Väite joka on lausuma jonka esittäjällä on kaikkien tietämieni tieteenfilosofian ja tutkimusetiikan että yhteiskuntaetiikan periaatteiden kautta asiansa todistamisen taakka. (Mahdollisesti jopa rikostekninen toditamisen taakka.)

Lopputulema oli että olemme epäsuomalaisia ja pedofiilejä. "APUA MITA PORUKKAA!! Ootteko te oikeesti Suomalaisia, onko meita tommosia oikeesti?? Mita ihmetta teille on annettu tai mika lie ruokavalio hairio" ... "Onks taa joku pedo rinki?? Etitteko uutta Kartanoo vai onko vanhat via rullaamassa??" Ja että krjoittaja on kuitenkin mitä mainioin "Ei todellakaan ole tarkeaa etta olenko oikeassa. Mielummin opin ja tiedan olevani vaarassa jos asia niin on kuin uskottelen itselleni etta tiedan mista puhun." ... "Se on taysin turhaa teille esittaa mitaan kun teille se nayttaa olevan vain kutsu riiteleen ja kiisteleen. Sit saa olla puolustamassa joka hela pikku lausetta ym ym ym mita joku muukin on kirjottanu. Naurettavaa kaytosta!"

Kokonaiskuvana olikin kaksoisstandardi kohti fosforisyyttelijän omiin ideaaleihin ja keskusteluun jota värittivät esimerkiksi seuraavat sillai semisti postmodernit väitteet "Just se,olkoon sit vaikka jokasen oma totuus joka perustuu henkilokohtaisesti tutkittuihin ja luotettaviin materiaaleihin, asian molemmin puolin. Ei saa myoskaan ignoorata faktoja matkan varrella, ne vaikuttaa retken suuntaan, sita ei tulisi ohjata vaan seurata." ... "mun tarvi saada mitaan tai pointtiani lapi,kun se on mulle ihan sama mihin kukin haluaa uskoa, itse en ole uskovainen niin olen aina valmis harkitsemaan kantaani jos minulle esitetaan parempi ja tai loogisempi kanta/argumentti katsoa asiaa, siina se ero onkin. Kuin myos ihastelen ja tutkastelen debunkkaajien kykya sivuuttaa & sekoittaa pointti kun pointti."

Se, mikä tässä on oikeastaan merkittävää on se, että tässä ei ole hirvittävästi mitään merkittävää. Käytössä olivat kaikki normaalit denialistin varusteet ; Selkein on tietysti rooli keskusteluun. Hän korostaa "molemmat puolet" -näkemystä. Tämä on toki jo lähtökohtaisesti ristiriidassa sen ajattelun kanssa että totuudella on väliä. Jos  totuudella on väliä, se on tietty ja selvitettävä. Sen sijaan totuusrelativismissa on mielipiteitä mutta totuudella ei ole väliä. ; Se, että syytetään murhamyrkyttämisestä ei ole mitenkään pikkuasia josta voisi tehdä jonkun mielipidekysymyksen josta saa olla mitä mieltä vaan. ; Jopa tupakkaan liittyy rajoitteita ja vaatimuksia vaikka se ei olekaan tappavaa rotanmyrkkyä vaan ihan muuten vaan vaarallista.

Kuitenkin tämä puolten tarkastelu on ymmärrettävissä tietystä näkökulmasta ; Eri puoliin keskittyminen on luontevaa jos perusstrategiana on muuttaa keskustelu asian sijasta keskusteluksi intresseistä. (Tällöin ei olla kiinnostuttu totuudesta, vaan siitä että edustaako taho hyväksyttävää ideologiaa. Sillä kaikessa on intressejä. Tässä kohden raha on tietysti intressi, mutta toisaalta myös hengellinen luonnollisuus on intressi.) Tämä tuleekin vahvasti esiin lausunnoissa ; Esimerkiksi valtavirtatiede näyttäytyy vaikkapa rahantekointressin valossa aina kun se on erimielinen tämän rotanmyrkkyväitteen kanssa. (Jos tutkimus kertoo että hammastahnan yksi aines on rotanmyrkyssä yksi aines, tämä oli "denialistitotuudentsijällemme" sen sijaan validi lähde vaikka olisi valtavirtatiedettä.) Luontevuus on kuitenkin melko irrelevanttia, koska tosiasiassa asioiden totuusarvo on asioiden totuusarvo. Ja totuus on esimerkiksi kysymyksessä "onko hammastahna hampaiden pelastus vai lasten myrkytystä" tietty ; Toksikologiassa ei ole mielipidekysymys siitä että montako grammaa stryktriiniä tarvitaan tappamaan 50 kiloinen ihminen. Ravintosuosituksissa ei ole mielipidekysymys että monta grammaa C -vitamiinia pitäisi vähintään saada ravinosta päivässä. Ja se, että kuuntelee eri tahoja johtaa siihen että "riittää että joku sanoo" että asia otettaisiin huomioon.
1: Väite siitä että myrkky on myrkky ohittaa kaiken tietämämme nykykemiasta. Ja itse asiassa laittamani Turkulaisen viite näytti että myrkyllisyysrajat ovat paljon korkeammalla kuin mitä saamme. Ja se suojaa hampaiden reikiintymiseltä tällä matalammalla eimyrkyllisellä tasolla. Fluori on siis juuri kuten D -vitamiini jonka puute aikaansaa ongelmia. Mutta toisaalta esimerkiksi itse fanitan maksalaatikkoa niin isosti että olen kerran sairastunut kun söin sitä paljon joka päivä. Väite siitä että fosfori olisi arsenikin kaltainen alati kertyvä myrkky joka pikku hiljaa kasautuen tappaisi on siis faktojenvastaista. Näin ollen ei ole mitään syytä millä voit sanoa että "myrkky on myrkky - määrä on tapponopeutta" -henkistä asennetta voi samalla kannattaa ja olla tieteenmukainen rationaalinen ihminen joka tietää edes alkeellisesti puhumastaan aiheesta.

Tieteessä ollaan kuitenkin kiinnostuneempia erilaisista koetuloksista, jossa ei ole vain fakta vaan se miten ne on tuotettu. Ilman tätä tasoa ei ole oikeastaan tieteellistä keskusteluakaan. Eli ei pelkästään siitä että onko rotanmyrkyn yksi ainesosa vaikkapa D -vitamiini tai tietty fluorin suola. (Molempia on rotanmyrkyssä.) Lisäksi intressipohja siirtyy keskustelemaan asian sijasta ihmisistä, jolloin ei voida puhua muuta kuin tahojen ja keskustelijoiden ominaisuuksista. Tämä johtaa siihen että ainut tapa keskustella tästä lähtökohdasta on jonkinlainen herjaamis-räyhääminen. (Minä teen tätä toki aina mielelläni, ei siinä mitään, en vain pidä tätä todisteena millekään paitsi sille että räyhäämisestä tulee pirun hyvä mieli.) Tämä siirtymä aiheesta ihmisiin taas mahdollistaa erilaisiin taint by association -syytöksiin. (Joksi fluoriargumentti itse asiassa muuntuu ; Siinähän ei käsitellä fluoria ja fluorin ominaisuuksia, sitä mitä fluori on, vaan siinä fluori saastataan liittämällä se asian vierestä rotanmyrkkyyn.)
1: Tässä kohden kaksoisstandardi on silmiinpistävä. Rinnastus rotanmyrkkyyn on mielenkiintoinen. Se nimittäin viittaa siihen että aineiden myrkyllisyystaso ei ole mielipide vaan on tieteellinen fakta. Tähän liittyen siis myös fosforin kohdalla myrkyllisyystason suositukset eivät ole mielipide vaan tieteellinen fakta. Jos myrkyttää kaivon ja selittää että lääketeollisuus kusettaa, niin emme voi huomata muuta kuin että koko toiminta kyseenalaistuu koska rahaintressi on tietysti myös rotanmyrkyn kauppiailla. Jotta asioita voidaan aidosti punnita, on katsottava tutkimusmetodia ja niiden tieteellisyyttä ja tutkimusjärjestelmän kaksoissokkokokeutuksen laatua ja vastaavia metodisia laatuja. Ja pätevien tutkimusten tuloksia. (Joista voidaan toistettavuuden eli vaikka eri tahojen tekemien samojen tulosten kautta varmempia.)

Tämä strategia on sitä, että ei enää keskustella asiata vaan aletaan puhumaan auktoriteeteistä ; Esimerkiksi Turkulaisen fosforitarpeen ja fosforin riskirajojen käsittely ohitettiin sillä että väitettiin että kriteerit ovat vain lääkärien mielivaltaa. Intressiperustainen lähestymistapa on tässä tietysti siitä ongelmallinen, että tällä voidaan aina murskata mikä tahansa fakta ; Sen lähde katsotaan saastuneeksi. Näin käy tietysti myös jos olisi pseudoskeptikko joka selittäisi pelksätään että teoria ei voi olla totta koska se liittyy intressiin jossa kannatetaan luontaishoitoja ja vastusteaan "big pharmaa". Että kiinnostus uskonnolliseen ja hengelliseen elämäntapaan olisi ainut syy kieltää asia. Tämänlainen strategia on nimeltään kaivon myrkyttäminen ja se kuuluu ad hominem -argumentaation argumenttivirheperheeseen. Lopputuloksena syntyy valitettavasti cherry pickingiä, jossa ideologisuus ja dogma korostuvat tärkeimmäksi. ; Jos tutkimustulos tukee omaa näkemystä, riittää että se osuu ensimmäisenä googlesta kohdalle. Ja jos se ei tue, se on peräisin ahneilta murhaajabigpharmalaisilta tai hamppuhipeiltä.
1: Tämän tason jälkeen huomaamme että jos syytämme tieteen suosituksia vääristelystä, me teemme tämän viittaamalla johonkin tietoon. Eli kyseiset tutkimustulokset on osoitettava vääriksi. On löydettävä jokin toisen tekemä tutkimus joka tekee hyvän koejärjestelmän ja jossa kyseinen tulos osoitetaan vääräksi. Tämänlaisia ei pitäisi olla vaikeaa löytää koska lääketieteessä ei ole vain yhtä toimijaa. Sen parissa on esimerkiksi useita lääketehtaita. Lisäksi on myös yliopistollista lääketieteen tutkimusta. Tämä palauttaa asiat Niiniluodon korostamaan tieteen toistettavuuteen ; Jos joku ei saa samoja tuloksia samoilla koejärjestelmillä, asiasta seuraa huijaustutkimus. Karkeasti ; Jos tulokset eivät mene yksiin keskenään (vaikkapa tietty pitoisuus fosforia on tappava yhdellä ja hampaat pelastava toisella), niin jomman kumman on valehdeltava.
2: Peräti huvittavaa oli se, miten kritiikki nähtiin "fosforipäisyydeksi". Ruoka-aineissa oli vikaa ja ajattelukyky oli rappeutunut. Kuitenkin ketjua seuratessa ei ollut vaikeaa nähdä että kognitiiviset rajoitteet sekä hyvän ja laadukkaan äidinkielen tuotossa, perustelujen syvyydessä ja jopa asiaankuuluvien terminologien omituisesta tuntemattomuudesta (joka näkyy perussanojen kääntämättäjättämisinä ja "anglismeina" joita ei suinkaan selitetä auki siinä ohessa) rajoitteet olivat nimen omaan hänen puolellaan. Kun jo peruskielentuottaminen tökkii, ja argumentointi ja siihen liittyvät termit ovat hakusessa, on rajoitteita osattava katsoa juuri tästä. Näin muiden syyttäminen typeryksiksi vain siksi että he ovat erimielisiä ja vaativat perusteita on sangen omituista ja ampuu enemmänkin "totuuden etsijän" omaan nilkkaan. (Jostain syystä ne jotka sanovat "etsivänsä totuutta" eivät koskaan näytä olevan kiinnostuneita tästä tai osaavansa mitään heuristista päättelyä, vaan he ovat aina jotain tiettyä omaa dogmaansa toitottamassa ja nihiloimassa kaikki erimielisten sanomiset ilman perusteita ja suoralta kädeltä naurettaviksi.) Lisähupia asiaan saa siitä että minun kotonani ei fluorihammastahnaa ole nähty yli 10 vuoteen koska puolisoni on pahasti allerginen tietyille rikkiyhdisteille joita hammastahnoissa käytetään täyteaineena. (Eri aine kuin tässä oli kinan alla muuten.) Näin ollen minä en edes voisi olla mikään "fosforipää".
___2.1: Oma kohtaloni tässä kysymyksessä tuo esiin toisen perusongelman. Jostain syystä dogmaattinen häirikkömme ajatteli että jos hammastahna ei ole rotanmyrkkyä niin sitten kaikkia pakotetaan käyttämään sitä. Tämä on omituista etenkin kun vettä ei Suomessa fluorata eikä hammastahnan käyttöä ole pakotettu. Ei valtio pakota omeniakaan syömään vaikka ne ovat terveellisiä. Jostain syystä hän näki että hän edustaa vapautta jossa saa tehdä mitä mielii kun taas muut ovat ajamassa jotain pakotusvaltaa. Kukaan ei ollut ajamassa pakotusvaltaa, paitsi ehkä se joka selitti että hammastahnan laittaminen lapsille olisi myrkyttämistä ja pedofiliaan rinnastettava teko. (Ajatus siitä että hammastahna on rotanmyrkkyä mutta sitä olisi maailmankuvan pohjalta oikein antaa lapselle vaan siksi että vanhemmat ovat tyhmiä on ajatuksena eettiseltä tasoltaan niin kuvottava että se ei liene mahdollista. Mieleen tulee vain joidenkin äärimmäisten kulttien lastenkasvatusperiaatteet joissa julmakin väkivalta hyväksytään ns. uskonnonvapauteen vedoten.) Ja jonka mielestä muuta mieltä ei saa olla olematta ignorantti, ideologisti, harhaanjohdettu -tai aivovammautunut idiootti, "fosforipää". Nähdäkseni juuri hän oli ajamassa pakkovaltaa ja kieltoja. Muut vain selittivät että tieteen mukaan hammastahnasta on hyötyä, kukaan ei ollut ajamassa edes fosforin lisäämistä juomaveteen vaikka se havaintojen ja Turkulaisen antamien linkkien valossa esimerkiksi USA:ssa säästikin hammaslääkärikuluja eli auttoi valtion yleisessä hyvinvoinnissa. (Sääli että en kopsannut näitä linkkejä, niitä oli pääasiassa muualle kuin wikipediaan jota lausuja lainauksissani halveksi. Niitä oli lääketieteen sivustoille.)

Cherry Pickingin ongelmana on se, että jos se on sisäänrakennettuna, vihrettä ei enää voi korjata millään perslihastyöllä. Sitä kautta rakentuu ns. vahvistusharha, jossa jokainen omaa näekemystä tukeva juttu kasautuu todisteeksi ja erimielinen on vain yhä kasvava todistus siitä että toinen puoli valehtelee. Jokaisesta mielipiteestä tulee joko oman dogman vahvistus tai sitten se vahvistaa taint by associationin kautta sitä että ne toiset on ihan pihalla.
1: Tässä lähteiden antamattomuus on mielenkiintoista. Siinä kun kehotetaan etsimään itse, ollaan ongelmissa koska kysymys on myös lähteiden löytämisestä. Yleensä ottaen lähteiden ideana onkin se, että voidaan tarkistaa esitetyt väitteet ja mennä lukemaan ne itse. Se, että ei tiedä mitä kirjaa ja mitä sivua pitäisi etsiä jossa se tieto makaa, niin kriitikko haudataan etsimistyöhön sen sijaan että voitaisiin katsoa että mitä se teksti siinä lähteessä oikeasti sanoo ja tarkoittaako se lähde oikeasti edes sitä mitä sen väitetään tarkoittavan. Ja samalla voidaan tarkistaa sekin onko kirja ammattilaisen tekemä, vertaisarvioitu, tiedeteos, ja ennen kaikkea sen sisältöä voidaan arvioida ja katsoa onko sen tieteellisyystasossa puutteita vai onko se perusteluna värityskirjan tasoa.
2: Huomioitavaa on se, että denialistitrolli valitteli kovasti lähteistä. Hän innosti hakemaan tietoa itse kirjastosta ja muualta. Kuitenkin jos vaikka televisiosta tai kemiankirjoista sitten sai jonkun lähteen ja kanannoton aiheeseen, tai viittasi lääketieteen suosituksiin jotka ovat kirjoissa, nämä lähteet mitätöitiin idealistisina manipulointeina. Samanaikaisesti näihin parempiin lähteisiin ei haluttu antaa lähteitä. Koska luonnollisesti ajassa jona pyytää kahden rivin lähteen ehtii etsiä kirjastossa 20 000 eri teosta ja löytää juuri sen tietyn jossa on "oikea totuus". Itse asiassa denialisti tunnustikin että hän ei halua tuoda lähteitä esiin koska se olisi vain syy jatkaa tätä hänen mukaansa "väsyttävää" ja "raskasta" keskustelua kun alettaisiin puhumaan lähteen sisällöstä ja uskottavuudesta. Tämä onkin se, mitä kautta hän itse asiassa tunnusti että tosiasiassa hän tietää että lähteen saaminen ei ole laiskuutta. Vaan sitä että keskustellaan tiedosta ja sen perusteista.
3: Autoritaarinen "mä väitän tietäväni asian ja väitän että näin on, menkää kirjastoon niin tiedätte ja jos olet erimielinen sulla on saastaiset lähteet, en halua ja jaksa keskustella viitteideni faktoista tai tutkimuksen metodeista tai tiedon perusteista ja laadusta koska määrittelen sen vänkäämiseksi ja inttämiseksi" -näkökulma ei tietysti ole kovin tiedottavaa, perustelevaa, tarpeellista, rakentavaa saati ystävällistä. Tosiasiassa tämänlainen strategia on odotettavissa jos väite ei kestä lähempää tarkastelua ja haluaa vain toimia ideologisena käännyttäjänä. Lähdekritiikki on raskasta, väittäminen ei vaadi mitään taustatietoa koska tietämisen sijasta voi vain väittää tietävänsä - ja kuten lainaukseni tekstinäytteet paljastavat - tai edes alkeellista äidinkielellistä kirjoitustaitoa. Molempia puolia tarkastelevaksi on mielenkiintoista että vaatii toista puolta paljastamaan lähteet ja nämä voidaan ohittaa selittämällä ne ideologisiksi kun taas omia väitteitä ja lähteitä ei edes tarvitse kertoa. Miten voi tutustua "molempiin puoliin" jos ei edes tiedä että mikä kirja edustaisi sitä "toista puolta"? Ilman lähteistystä jää vain perusteeton pätemisenhalu. (Jonka erotan perustellusta pätemisenhalusta joka tulee siitä että kykenee antamaan viitteet ja keskustelemaan niiden tieteellisestä ytimestä vahvaa ja laadukasta argumentaatiota. Tämä on vaativa taito josta voi olla ansaitusti ylpeä! Sitä on oikein olla ylpeä jos osaa rakentaa veneitä, tämäkin on taito joka vaatii paljon pitkäjänteistä ja määrätietoista harjoittelua.)

Eniten itseäni kuitenkin ihmetyttää se, miten skeptikkoblogiin voidaan tulla siillä mielellä, että asioiden perusteita ei ruodittaisi tarkasti. Hän tuntuu loukkaantuneen kun skeptikkous tarkoittaa tieteellisyyden vaatimuksia ja sitä että ilmaan heitetyt väitteet kuten "hammastahna on rotanmyrkkyä" perustellaan sen sijaan että niistä tehdään "omatutkittu fakta" joka pitää jättää "kotiläksyiksi perustelujenvaatijoille". Etenkin kun sitten kun näitä kotiläksyjä tekee, niin kaikki vasta-argumentointi kumotaan viittaamalla "suositusten irrelevanttiuteen", niin että vaihtoehdoksi ei oikeastaan jää muu kuin se, että mikään tosiasia-aineisto missään oloissa ei voisi falsifioida tätä esitettyä väitettä. Siitä on siis tullut dogma, jonka puolustaminen ja toistaminen on se oleellisin asia. ja jolle kriittinen monisyinen ja erimielisyyden kautta tuleva lähestymistapa on turhaa, häiriöllistä, ei rakentavaa - ja ilmeisesti ennen kaikkea pedofiliaa ja epäisänmaallisuutta. ; En uskonut että olisi erityisen Suomalaista esittää että "olet tätä mieltä kuin väitän ilman todisteita tai olet paha pedofiili ja fyysisesti vammaiseksi määriteltävä aivorappeumapotilas."

Kielen huoltoa - huolen kieltoa

Olen varsin aktiivinen blogaaja. Tuotan tekstiä runsaasti. Tähän kaikkeen tarvitsen äidinkieltä ja kielioppia. Kieli on siksi yksi tärkeimmistä työkaluistani. Kuitenkin ainut äidinkielelliseltä kuulostava termi joka tulee mieleeni on "aperitiivi".

Monesti sivistynyt puhetapa onkin se, jolla saadaan annettua sivistynyt kuva. Sivistyneen miehen taitoihin onkin perinteisesti kuulunut kaunopuheisuuden taito. Se on ollut olennainen osa koulutustakin. Sivistys ikään kuin paistaa koko olemuksesta, kun pukeutuu oikein, seisoo virallisen ryhdikkäästi ja suusta lipsahtelee kieliopillisesti oikeaa ja terminologiaa taktisesti käyttävää kieltä, joka on miltei sellaisenaan painettavissa runokirjan (tai ainakin joidenkin hyvin myyvien runokirjagenrejen) kansien väliin.

Tämä sivistyneen miehen kuva on olemassa nykyäänkin. Kielenkäyttäminen on ikään kuin käyntikortti jossa on mukana sellaisia käsitteitä kuin kirjoittajan järkevyys ja mukavuus. Jos joku kirjoittaa väärin (esim. "Isän maan puollustajat") niin hänen ajatellaan olevan sivistymätön moukka. Ja tämän on ajateltu tarkoittavan samaa kuin "kyvyttömyys järkevään keskusteluun". Näin kielioppivirheistä voi tulla argumenttien ohittamisen syy. Tällöin ei enää keskustella asiasta, vaan ihmisestä ja hänen tyylistään. Kyseessä on sentään -for crying out loud- kaivon myrkyttäminen habitukseen vetoamisella. Ja tämänlaisen kikan soveltaminen alkaa näyttämään varsin omituiselta. Kun järkevyyttä kunnioitetaan muotoon vedoten mutta järkevyyden sisältö hukataan näin tehdessä.

Juha Leinivaaran kohdalla tämänlaiseksi piirteeksi on noussut possessiivisuffiksi. Hänellä onkin tyypillinen, mainosmiehillekin tuttu virhe. (Minun Sonera - Minun Sonerani.) Jostain syystä jotkin tahot ovat ottaneet tämän kielioppivirheen osoitukseksi hänen yleisestä yleissivistyksen puutteesta. Argumenteista ei tarvitse välittää "koska kielioppi". Siitä on tullut jopa jonkinlainen leima, jota käytetään kun halutaan viitata kehen viitataan tavalla jonka kaikki ymmärtävät, mutta ei haluta kuitenkaan ohjata liikennettä häneenpäin, koska linkkaaminen "väärään ideologiaan" on niin kammottavaa ihmisille jotka kannattavat slogantasolla "kuunnellaan molempia puolia ja annetaan kaikkien tehdä omat johtopäätöksensä" -tasoisia esityksiä. Niissä vastapuoleen viitataan usein epämääräisesti tavalla jolla ei voi täysin varmistaa onko joku niin sanonut vai ei, ja miten olennainen lausuja oli.

Usein mukana on ns. leimaavaa kielenkäyttöä, eli sanojaan viitataan negatiivisin kiertoilmauksin, jotka voivat olla vaikkapa niin tarkkoja henkilökohtaisiin ominaisuuksiin tai tapoihin viittaamisia, että "vastustajan" tunnistaminen on mahdollista, mutta niin että vaikka tekijä löytyisikin, olisi itse sanotun löytäminen ison lisätyön takana. (kts). Tällöin vääristelyä ja manipulointia ja valehtelua on vaikeaa huomata. Lukija väsyy usein ennen ja tyytyy uskomaan kun sanotaan.

Oma kielenkäyttöni on taas sekakieltä. Siinä on itsetarkoituksellisesti kirjakielisiä lauseita, arkikielisiä ilmauksia ja englanninkielisiä "välihuudahduksia". Tämä ihan vain sen takia, että jos vierekkäin on sivistyssana ja kirosana, niin siitä tulee hyvä mieli. Vähän samanlaisen olon saa jos laulaa natsilauluja ääneen kirkossa. (Btw ; Been there done that.) Tyypilliseksi virheekseni voisi laittaa ainakin tapani käyttää adessiivia. Sitä pitäisi virallisesti ja oikein käyttää (esim. "kunnioituksella") mutta hyvin usein lipsahtaa arkikieliseen ilmaukseen (esim. "kunnioittaen"/"kunnioittavasti").

Tämän tietäminen tietysti ratkaisee kaikki ongelmat. Eikä esimerkiksi kritiikistä tarvitse välittää, kun muistaa vinoilla hiukkasen adessiivista ja kenties joistain muistakin minulle tyypillisistä kielioppikömmähdyksistä. Mutta tosiasiassa en välitä. Sillä "grammarnazit" ovat argumenttien sisällön kannalta irrelevantteja ja siksi kannaltani turhia ja epäkiinnostavia. Minulle riittää että kieli on "riittävän hyvää", eli että se hoitaa asiansa ja sillä saa sanottavansa sanotuksi. Suhteeni kieleen on siksi pragmaattinen joskaan ei hienostunut tai edes hirveän kunnioittava.

Tämä suhteeni äidinkieleen minun täytyy muistaa aina silloin kun kohtaan ihmisiä joista filosofia on herttisen epäkiinnostavaa abstraktia saivartelua. Kunnioittavasti sanoen heitä on aika paljon.

Tieteellisiä sillai epäempiirisesti.

John Pieret kirjoitti "Of Cats and Bags" -blogauksessaan Intelligent Designin kannattajien asenteista. Esimerkkinään vakavasti otettavan Intelligent Designistin kirjoitelma.

Lyhyesti sanoen henki on se, että valistusaikana tehty muutos nähdään ongelmana. Ennen sitä luonnonteologiaa pidettiin ensisijassa henkisenä. Naturalistien kourissa siitä tuli vain testaamista, jossa on koejärjestelmä ja kontrollia. Myös teknillistymisen ikävät seuraukset, kuten tehdastyön monotoonisuus johtuu siitä että vain se, mikä nähdään merkitsee.
1: Näin siitä huolimatta, että teknillistyvä maailma oli kristittyjen, ja sekulaari maailma on ajanut työhyvinvointiasioita varsin hedonistisesti työläisen edun nimeksi tavalla joka konservatiivia pelottaa sellaisella tasolla joka saa heidät miltei huutamaan "kommunisti", kunnes muistaa että kylmä sota on ohi, jolloin he sanovat vain "viherliberaali".

Tämä ID -näkemys sopii hyvin yhteen perinteisen kristillisen oikeistofundamentalismin näkemykseen ; Teknillistymisen ja tieteen positiiviset piirteet tietysti kaapataan kristillisen arvomaailman ansioiksi.
1: Ei ole vaikeaa nähdä tätä osana yleistä oman ideologian teflonpinnoittamista, joka perustuu cherry pickingin ja kaivon myrkyttämisen yhdistämiseen ja josta rakennetaan asennevammainen pseudoargumentti. ; Jos näemme positiivisia muutoksia tieteellisyydestä, se johtuu provenienssista; Luonnonteologia näyttää kyntensä. Ja jos näemme negatiivisia muutoksia, ne johtuvat tietysti "naturalisteista". Pelin henki on "joko me voitamme tai te häviätte", eli on selvää että kysymys ei ole mistään tasapuolisesta tai reilusta setvimisestä.

Kenties mielenkiintoisin asia liittyy kuitenkin siihen, miten debatin epäempiiristä luonnetta korostetaan ; Discovery Instituten tekstistä saadaan irti lausunto "These debates go beyond weighing evidences on a scale and seeing which side is the heaviest. Most people agree on what they see, but they disagree on what is the correct interpretation, which is a matter of philosophical perspective." Tämä ajatus toistuu ID -teksteissä hyvin laajasti. Siinä korostetaan että empirismin sijasta on turvauduttava maailmankuviin, joiden kautta asiat järjestellään. Tässä korostetaan mielipiteiden kirjoa.

Mikäli tämä "mielipiteiden kirjo" ja erilaiset filosofiset tulkinnat, joiden väliltä ei voitaisi valita muuta kuin mieltymysten kautta ; Niin silloin olisi pakko tunnustaa että Intelligent Design on maailmankuvallista julistamista ja valtapeliä. Se on maailmankuva, jota ei perustella tieteellä, vaan filosofialla jonka aksioomienvalinnan seurausta tulkinta on. Aksioomien valinnassa taas on irrationaalinen elementti. Näin ollen mikäli tämä kohta pitää paikkaansa, on koko Intelligent Designistä debatoiminen turhaa ajanhaaskuuta, keskustelu ei ratkaise mitään, jos joku kääntyy tai jää kääntymättä, on kyse vain jonkinlaisen valtapyrinnön toteutumisesta tai strategian epäonnistumisesta. Jostain syystä Ingelligent Designin kannattajat ovat varsin vastahankaisia olemaan tätä mieltä. Heistä kysymys on usein nimen omaan ratkaistavissa.

Lainaamani kohdan ydin johtaakin siihen, että on ikään kuin pakko tunnustaa että luonnontieteet eivät todista Intelligent Designiä, tai että se olisi mitenkään parempi kuin evoluutio tai naturalismi. Sen mukaan ei ole mitään fakta -aineistoa jota seuraamalla voitaisiin tieteellisesti todistaa onko evoluutio parempi kuin Intelligent Design. Se olisi sitä vakavaa empirismiä ; Se olisi se vaaka, jolla asiat voitaisiin punnita. Samoin tämä kohta kiistää sen, että Intelligent Design voisi aktiivinen havaintolähtöinen tutkimusohjelma. Nämä taas ovat olennainen osa ID -argumentaatiota ; He usein ja toistuvasti ja voimakkaasti korostavat sitä miten luonnontieteet eivät hyväksy evoluutiota. Ja että evoluution kannattaminen voi johtua vain siitä että sulkee silmänsä ja korvansa faktoilta ja tosiasioilta. Tämäkin korostaa juuri sitä, miten olisi jokin faktaperustainen empiirinen vaaka, jolla asiat voitaisiin arvottaa.
1: Tai kuten nimimerkki "Carlos" asian asetti "Well, if that's right, then they've pretty much admitted that there are no empirical grounds on which we can reject Darwinism. But wait! The very point of design theory was that design is empirically detectable!"

En kuitenkaan haluaisi jättää tätä piirrettä vain Intelligent Designin piiriin. Sillä juuri vastaava ambivalentti suhtautuminen on hyvin yleinen paranormaalien ilmiöiden kannattajilla. Sen perushenki on suorastaan se, että skeptikot ovat skientistejä jotka kiistävät yliaistillisen. Kuitenkin he väittävät olevansa tieteellisiä jossa faktat ja havainnot, kuten pylpyrät rahisevassa videonauhassa tai konkreettisesti lentelevät ja seiniin kirjoittelevat hahmot, ovat todisteita henkimaailmasta kuten kummituksista.

Ja lisäksi he ovat usein vain skientistejä +1 aistilla. Tämä on itse asiassa keino, jolla mainittua ristiriitaa voi poistaa. On selvää, että tämänlaisia loogisia siltoja rakentamalla ristiriidoista päästään eroon. Valitettavasti tässä törmätään kuitenkin siihen että korjaaminen johtaa kehäpäätelmäisyyteen ; Kun ristiriidalta pelastaudutaan kehittämällä silta niiden välille, tämä onnistuu siten, että rakennetaan järjestelmä joka sallii aivan mitä tahansa. Tällöin eksakti ristiriita muuttuu epämääräiseksi lausunnoksi, jossa ei ole konkreettista sisältöä, ja jolla ei tätä kautta ole mitään selitysarvoa : Lausunto ei ennusta mitä tapahtuu ja mitä taas ei. Näin kokonaisuudessa virheestä loikataan toiseen virheeseen ~ Selvästä virheestä turhuuteen.

Ideologian taustan soveltaminen.

Myers kirjoitti siitä miten kreationisti Ken Ham on selittänyt hippiliikkeestä. Hänestä hippiliike oli tekosyy, jossa rakkaus oli iskulause, jolla oikeutettiin huumeidenkäyttö ja kaikenlainen seksuaalinen rietastelu. Arvomaailma, sodanvastaisuus ja muu vastaava olivat heistä vain tekosyitä, joilla haluttiin oikeuttaa kaikenlainen destruktiivinen käyttäytyminen.

Ajatus on omalla tavallaan varteenotettava ; Ideologioiden luonne on yleisesti ottaen muutakin kuin niiden "PR -taso". Ihanteet ja arvot voivat olla vain jotain johon vetoamalla tehdään jotain jolle ei muuten saataisi oikeutusta. ; Toki moni hippiliikkeessäkin oli varmasti puhtain mielin mukana. Mutta on varmaa että moni halusi rettelöidä tai vähintään saada paljon seksiä ; Koska tämänlaista käytöstä ei voi oikeuttaa sellaisenaan, tehdään siitä vain jonkin ihanteen ilmenemismuoto. Tässä rakkaus on tietysti kätevä, koska moni sekoittaa seksin harjoittamisen ja rakkauden toisiinsa ~ CMX:ää lainaten "joku tuhlaa rakkautensa rakastumisiin."

Toisaalta raaka 1:1 -yleistäminen on kaivon myrkyttämistä ; Hipit vetoavat moniin arvoihin joiden kanssa fundamentalistit eivät ole erimielisiä ja jotka vetoavat hyvin moniin ihmisiin. Näin esimerkiksi käy jos väittää että jokainen uskovainen on fundamentalisti ja kiihkoidiootti. Tai että jokainen hippi vain paneskelee pilvipäissään.

Strategisesti voidaan huomata, että hippiliikkeen arvot ovat varsin yleisinhimillisiä ; Rakkaus, väkivallan vastustaminen, vapaus ja yhdessäolo ovat sellaisia arvoja että fundamentalisti tuskin hyökkää näitä arvoja itsessään vastaan. Hänhän joutuisi suoraan tunnustautumaan epäeettiseksi kaikkien silmissä, eikä tämä tee hyvää julistuskampanjoille. Siksi tehokkain vastaisku onkin se, että esitetään että vastustajat eivät itse asiassa noudata näitä ihanteita, vaan toteuttavat käytännössä vain näiden ihanteiden irvikuvaa joita ne yrittävät oikeuttaa oikealla asialla.

Valitettavasti fundamentalistit eivät näytä huomaavan, että tämänlainen strategia näyttää heidät itsensä varsin huonossa valossa. Hekin ovat tekemässä kaikenlaista. Heillä on ihanteina rakkaus, mutta valitettavasti tämä näyttää ulospäin samalta kuin viha ja moraalisen närkästyksen synnyttämä aggressiivisuus. Voisi sanoa että fundamentalistien oma ongelma on se, että heidän liikkeensä ei näytä ollenkaan heidän ihanteiltaan ; Suuttuminen erimielisyydelle oikeutetaan synnin vihaamisella ja aggressiivisuus saatanallisuuden vastustamisella. Heitä vastustava joka lähestyy asiaa omasta maailmankuvastaan ei kuitenkaan saa tehdä heille samoin olematta epäkunnioittava ; Jopa "nuotan" tuoreessa heterokampanjassa henkenä oli "emme ole loukkaavia koska sanomme niin." Kuitenkin rinnastus murhaajiin on aika raju ja moni voi pitää tämänlaista provokatiivisena tai jonain.

Nietzsche mainitsisi tässä kohden muutaman sanan ressentimentistä, joka on eräänlaista kaunaa, jossa omat halut määritetään vastustettavaksi asioiksi ja sitten sitä vihataan muissa kun ollaan eräällä tavalla kaunaisen kateellisia siitä että he tekevät niin kuin itsekin tekisi mieli. Itse pidän sublimaatiota ressentimentiä moraalisempana ; Siinä on kyse on moraalisuudesta lähtökohdista riippumatta; Ahneudesta tehdään ahkeruutta, kilpailunhalusta yritteliäisyyttä, vallanhalusta harjoittelun kautta taitavuutta... Tämä on ikään kuin tekosyy käänteisenä. Se muistuttaa että jos toiminta on riittävän hyvää, tekosyitä ei enää edes tarvita. Voidaan vain katsoa onko asia "hyvin tehty" vai ei.

Tiede auktoriteettina.

John Pieret viittasi tieteenhistoriaan vetoavaan henkilöön. Siihen kun liittyy mielenkiintoinen ilmiö. Kommenttina on se, että tiede on ajan mittaan muuttunut. Monet ennen vakavasti otettavat teoriat ovat kumoutuneet. Tämä muistuttaa hänestä siitä että tiede voi olla väärässä.

Tämä muistutus on toki tervettä. Sillä tiede ei myy absoluuttista totuutta. Kriitikko kuitenkin käyttää tätä askeleen pidemmälle. Hän vetoaa että hänen uskonasioidensa kohdalla tieteen epäkypsyys on aina relevantti. Toisin sanoen tiede ei koskaan anna syytä heittää syrjään omia näkemyksiään. Kenties tiede ei ole vain riittävän valmis.

Tässä vaiheessa strategia nimittäin menee mielenkiintoiselle asteelle. Ensinnäkin siinä unohdetaan se, että millä se vanha tieteellinen teoria on osoitettu vääräksi. Se on tehty uudemmalla tieteellä. Toisin sanoen tiede korjaa virheitään. Muutos tarkoittaa sitä, että tiede ei ole dogmaattinen järjestelmä. Muutenhan niitä virheitä ei korjattaisi. Voidakseen sanoa että vaikkapa flogiston on kumottu, on luotettava tieteelliseen ajatteluun, koska flogiston, vaikka oli aikanaan tieteellinen teoria, kumoutui tieteellisen tutkimuksen tuomilla välineillä.
1: Toki tässä kohden on mielenkiintoisia juttuja. Nimittäin monesti pseudotieteilijät viittaavat kaiholla menneisiin aikoihin. Silloin kun on esimerkiksi kannatettu alkemiaa tai kreationistien kaltaista ajattelua. Tieteen erehtyväisyys muuttuu tässä vaiheessa erilaiseksi : Vanha näkemys ei olekaan osoittautunut naurettavaksi, vaan uusi naurettava järjestelmä on valloittanut vanhan viisaan näkemyksen tilan kieroudella ja viekkaudella.

Toisaalta -ja ennen kaikkea- tässä on mukana myös kaivon myrkyttäminen. Erimielisyys estetään. Tämänlaiseen puolustukseen lähtevä tekee horse laughin, eli sanoo että hänen kanssaan erimieltä oleva tiede vain on naurettavaa ja epäuskottavaa. Erimielinen on automaattisesti väärässä ja jos hän argumentoi, argumentti on automaattisesti naurettava. Näin sille ei anneta mitään mahdollisuuksia. Näin ollen tunnustetaan että kyseessä on dogma, joka ei riipu tosiasioista. Mikä tahansa fakta joko tukee omaa dogmaa tai on naurettava.

Tästä syntyykin se ajattelutapa, joka ihmetyttää monesti pseudotieteiden kohdalla. Jos jokin tutkimus tukee omaa asiaa, sitä pidetään riemuvoittona. Tiede on todistanut että oma näkemys on totta. Tässä vaiheessa ei mietitä että tiede on kumoutunut historian varrella. Ei mietitä sitä että tutkijat voivat huijata. Eikä muita vastaavia asioita. Niitä, jotka nousevat esiin siinä vaiheessa kun heidän kanssaan erimielistä aineistoa tulee esiin. Silloin tiedemaailma on indoktrinoiva järjestelmä jossa valtaakäyttävät tiedemiehet sortavat, huijaavat ja valehtelevat. Ja tiedekin on niin erehtyväistä ja epävarmaa.

Tässä suhteessa tiede nähdään ikään kuin vain auktoriteettina. Sillä ei ole itse asiassa mitään tekemistä totuuden kanssa. On vain dogma, joka saadaan tieteen ulkopuolelta. Ja sen suhteen ollaan täysin absoluuttisen luottavaisia. Tieteeseen sen sijaan suhtaudutaan agnostiseksi. Se on kätevä taho viitata koska sillä on arvovaltaa. Tiede on arvovaltansa kautta kätevä, sitä kautta voidaan levittää dogman ilosanomaa jos se vain on mahdollista. Muuten se on vallankäyttökoneisto joka ei sovi omiin tarkoitusperiin.

Tätä kautta on selvää että tämänlaista kaksoisstandardia käyttävä ei itse asiassa lainkaan harjoita tieteellistä maailmankuvaa vaan ideologia/intressipohjaista maailmankuvaa. Tiedemaailmaan on suhde, joka on puhtaasti välineellinen. Ja avainkysymys on "onko se intressejeni puolella vai vastaan".

Tätä kautta voidaan jopa esittää että kyseinen ihminen ei oikeastaan koskaan aidosti argumentoi tieteen kautta. Hänellä on pelkästään yksi vaihde : Dogma, ja siihen liittyvään auktoriteettiin vetoaminen. Tässä on kaksi tapaa, joita käytetään tilanteen mukaan. Eikä niiden ulkopuolella ole vaihtoehtoja, joten löytyy aina tapa joka ylläpitää dogmaa.
1: Joko vetoaminen on suoraa auktoriteetin paremmuuden tunnustamista. Tämä tehdään sillon kun esimerkiksi "uskotaan Raamatun totuuteen tavalla jota tiede ei ole - ainakaan vielä - kyllin kypsä todistamaan."
2: Todistus on epäsuoraa silloin kun tieteellinen aineisto on sen puolella, jolloin sen mahdollinen epäkypsyys on kumottu sen takia että se tukee omaa dogmaa ja auktoriteettia, joka todistaa sen oikeaksi. Tällöin auktoriteettiin ei tarvitse viitata koska "tottakai te muutkin luotatte tieteeseen" jolloin auktoriteettia vahvistetaan epäsuoran paremmuusrummutuksen sijasta mutkan kautta.

Intressipohjaisessa maailmankuvassa sama koskee tosin yleensä kaikkia muitakin. Maailma tuppaa typistymään nollasummapeliksi, jossa keskustelussa tärkeintä on oman näkemyksen voitto, ideologian julistaminen. Tälläisessä tilanteessa erimielisen olemassaolo ja heidän suosionsa on itselle häviö. Toisenlaisuus on itseltä pois.

Moderointi.

"onko todennäköisempää se, että erikoisen väitteen on tehnyt harhautunut mieli, vai se, että väite on tosi? Noita kahta on punnittava keskenään. Omituiset väittämät vaativat harvinaisen todisteen. Tahtoo kuitenkin käydä niin, että merkilliset väittämät johtavat merkilliseen vakaumukseen. Me olemme taipuvaisia ajattelemaan, että henkilökohtaisen kokemuksemme syvyys erikoisesta asiasta - olipa se sitten Jumala tai parantava kristalli - on todisteena väitteen totuudenmukaisuudesta. Näin ei todellakaan ole. Se on todisteena vain siitä, miten hyvin olemme valmistautuneet uskomaan jotain (ilman todistusaineistoa). Mutta jos uskoo johonkin erikoiseen, ei voi vaatia tuosta uskosta osattoman todistavan väitteitään vääriksi. Todistuksen taakka on itsellä."
(Derren Brown, "Miten mieltä hallitaan")

Moderointi on hyvin yleistä. Hyvätkin keskustelupalstat ja blogit joutuvat tarkkailemaan että flamesotijat saadaan vaiennettua. Huonot keskustelijat alentavat tasoa. Estävät laadukkaan ja reilun asioiden ruotimisen. Sen lisäksi on olemassa huonoa moderointia.

Pseudotieteiden kanssa moderointi on sitten hyvin paljon kummallisempaa. Se toimii ennakkosensuurina samalla kun kommentointia väitetään avoimeksi. Tästä hauskana esimerkkinä on Intelligent Design, jonka paikkojen moderointi on tunnetusti varsin kummallista. Kriittiset mielipiteet (1) jäävät moderointijonoon pitkiksi ajoiksi. Tämän aikana kannattavat kommentit tulevat läpi. Mielenkiinnon loputtua kommentit voidaan laittaa esille. (2) Läpimenneet viestitkin usein katovat ajan mittaan. Sensuurin syynä ei ole huono keskustelu tai loukkaukset. Vaan kyseessä ovat asialliset kommentit.

Tämänlainen moderointi muuttuu protektionistiseksi. Palsta muuttuu omanmielisten tukijoukoksi. Paikkaa voidaan samalla väittää avoimeksi. Voidaan pinnallisesti jopa viitata kommentointimahdollisuuden olemassaoloon ja väittää että tämä tarkoittaa samaa kuin halu avoimeen keskusteluun "jota ei vain kuulu". Moderoinnin väitetään olevan vain häiriköitä varten. Sananvapautta rajoitetaan törkeästi mutta samanaikaisesti väitetään että ollaan sen puolella.

Sama tapahtui tietysti suomessa. Aiheena oli rokotevastustus. "Iskuryhmä" on viime aikoina tuottanut huvinaihetta. Ensin siis asiallisetkin kommentit haluttiin estää. Syynä olivat kriittiset äänet. "tulen poistamaan kaikki kommenttisi blogistani, vaikka ne olisivatkin asiallisia. En halua blogini olevan Skepsiksen ampumarata." Paikasta tehtiin sisäpiiri, jonne pääsee lukemaan juttuja vain kutsusta. Tätä jatkettiin "todelliset skeptikot" -teemalla. Siinä skeptikoiden mielipiteistä tehtiin olkiukkoja, eli heidän väitettiin kannattavan asioita joita he eivät kannata. Asian ydin oli siinä että jaettiin "aidot skeptikot" jotka olivat rokoteskeptisiä "valeskeptikoista" jotka kannattivat virallista totuutta. Argumentaatio rakentui tutun No True Scotsman -argumentaation varaan. Eli väärän mielipiteen kannattaminen tekee "valeskeptikon", jos hän olisi oikea skeptikko hänellä olisi oikea mielipide.

Näiden lisäksi argumentti rakentui herjaavan argumentaation varaan jonka ytimessä oli kaivon myrkyttäminen. "Skepsiksen "kriittisyyttä" tarkastellessa, tuntuu se kohdistuvan aina samanlaisiin asioihin ja ilmiöihin, kuten esimerkiksi rokotteita vastaan esitettyyn kritiikkiin, homeopatiaan, luontaislääketieteeseen sekä sen harjoittajiin. Mielestäni Skepsis ei tiedä mitään kriittisestä ajattelusta, vaan sen koko toiminta perustuu aivan selkeästi kaiken muun paitsi virallisen totuuden lyttäämiseen ja mollaamiseen. He vetoavat joka käänteessä tieteellisiin tutkimuksiin, mutta eivät ota huomioon, että on enemmän kuin yleistä nykypäivänä manipuloida tutkimuksien tuloksia sekä toteuttaa tutkimus tieteen etiikan vastaisella tavalla."

Toisin sanoen jos tiede tuottaa "väärän mielipiteen" kyseessä on se, että tiede on huijannut. Tätä kautta mikään argumentti ei tietysti voisi muuttaa mielipidettä. Tämänlainen estää tietysti erimielisyyden vakavasti ottamisen. Kyseessä ei siis ole mikään aito asioiden punnitseminen, skeptisyys. Sen sijaan oikea sana olisi paranoija, joka on dogamattista epäilyä joka rakentuu tosiasioiden sijasta ennakkoluuloista. Huijaamisen mahdollisuus unohdetaan omilta mestareilta, kuten vaikkapa Wakefieldin kohdalla on aikamoisen selvä virhe. Syynä on se, että tällä on "oikea mielipide".

Tottakai ei ole yllättävää että skepsis harjoittaa tietynlaisten näkemysten ruotimista ja moittimista. Ne kun niputtuvat yhteen. Ja niissä on samanlaisia ajatteluvirheitä. Ja ne ovat perinteitä. Ja ne ovat epätieteellisiä. Tottakai on selvää että he vetoavat tutkimuksiin tehdessään näin. Olisiko siihen olemassa jotain toista tieteellistä tapaa? Se, että samat piirit pyörivät yhteiskunnasa merkittävinä vallankäyttäjinä - esimerkiksi homeopatia on rahallisesti todella iso bisnes ja sen kannattajat ovat jopa väittäneet sen olevan "maailman toisiksi suosituin lääketiede" ja kirjatalojen painamat kirjat ovat hyvinkin voimakkaasti pseudotieteitä levittäviä- ja nämä laajat toimijat ovat julkisuudessa ja yhteiskunnassamme vuodesta toiseen. On selvää että jos pitää tieteellisyyttä tärkeänä, että juuri tämänlaisiin ilmiöihin tartutaan ja niitä kritisoidaan. On luonnollista että keskitytään levinenisiin ja yleisiin - eli merkittäviin - aiheisiin sen sijaan että puututtaisiin joihinkin lähinnä kuriositeettina oleviin näkemyksiin. Tarot -korteista ennustaminen on tärkeä aihe, koska siihen uskoo moni ja se on silti epätieteellistä. Sen sijaan moni muu taikauskon muoto on "ei niin vakavasti otettu".

Tätä kautta "aina samoja" ei ole oikein mikään argumentti skepsiksen toiminnan huonouden puolesta. On täysin mahdollista että "aina samoja lyödään" siksi että samat taikauskot ovat huonoine argumentteineen liikkeellä vuodesta toiseen lypsäen asiakkaidensa rahoja ja muutoinkin näkyvyyttä hankkineet vuodesta toiseen. Tämä itse asiassa voisi vihjaa siitäkin että skepsis on johdonmukainen. Taikauskoon syyttämiseen on syitä, jotka ovat usein tiettyjen kriteerien mukaisia.

Toisaalta näiltä erimieltä olevilta unohtuu usein se, että he ajavat varsin vakiintunutta ja mielikuvituksetonta perinnettä. Vaihtoehtohoidot ja kreationistit ovat pitäneet argumenttejaan muuttumattomina. Niissä on selvät vakiintuneet perinteet ja mielipiteet. Kreationistin ja vaihtoehtohoitajan oletetaan kannattavan tietynlaisia asioita "nipussa" ; Esimerkiksi luontaishoitajat ovat järkyttyneitä siitä että en ota ilmiötä nipussa. Sen sijaan hyväksyn että monet yrttihoidot perustuvat tutkimusten tukemiin ilmiöihin ja osat ovat huuhaata. Voin hyväksyä luontaislääkkeen A ja vastustaa samalla homeopatiaa tai ajatusta siitä että "luonto kostaa" kaiken keinotekoisen kuten normaalilääketieteen. Eli itse asiassa mukana on piiloväite jossa parantuminen millä tahansa yhdellä luontaisella lääkkeellä tarkoittaa samaa kuin poppaenergiavirtojen olemassaoloa joka vaikuttaisi kaikissa niissä piireissä jotka väittävät parantavansa hengellisesti ja vastustavansa normaalilääketiedettä.

Heistä "munapääskeptikon" pitäisi purematta niellä ideologisia kappaleita, joissa toisiinsa liitetyt asiat on niputettu yhteen. Ikään kuin olisi jokin "normilääketiede" jossa olisi vain yhdenlaista toimintaa ja jota olisi vastustettava ja kannatettava kokonaisuutena esimerkiksi siihen liittyvän kaupallisuuden ja institutionaalisuuden vuoksi.

Tässä mielessä Intelligent Design ja vaihtoehtohoitajien moderointi on hyvin kuvaava termi. Moderate kun tarkoittaa keskinkertaista. Erimielisyyden sensurointi taas on keskustelukentän keskinkertaistamista. Se on sen jälkeen "oikeaoppinen ja oikeamielinen". Samanmielisten läsnäolo ja selkääntaputtelu koetaan kannustavana ja tämän ajatellaan tarkoittavan samaa kuin oikeasaolo. Näin ollen "moderoijat" eivät aja mitään skeptistä toisinajattelua ja ammu argumenttivirheitä ja herjoja heittäviä valehtelijoita hiiteen. He vain kiistävät yhden tahon ja kutsuvat paranoijaa ja jonkin asian vastustamista epäilyksi. He ovat mielikuvituksettomia niputtajia. Tämän jälkeen jäljelle jää vain herjaavia olkiukottajia jotka syyttävät toisia omista synneistään.

Indoktrinaatio pienryhmien välineenä.

"The fellow who says he'll meet you halfway usually thinks he's standing on the dividing line."
(Orlando Battista)

"Tieto on valtaa" on kliseisyydestään huolimatta hyvin monisäikeinen lausahdus. Tiedolla saa tehtyä paljon. Toisaalta tiedon avulla saa statusta ja yhteiskunnallista vaikutusvaltaa. Ja toisaalta usein totuus määrittyy kulttuurisesti, jolloin tieto määrittyy valtaapitävien mielipiteistä.

Indoktrinaatio rakenteellisena ja yksilöiden toimintana.

"Valor lies just halfway between rashness and cowardice."
(Miguel de Cervantes)

Ihmisten ohjaamiseen tiettyyn näkemykseen, ihmisten tiedottamisen sijasta heidän maailmankuviinsa vaikuttamisen ytimessä on sana "indoktrinaatio". Yleisimmin sitä on tavattu lähestyä kahta kautta:
1: On tarkasteltu yksittäisen opettajan tai kasvattajan indoktrinaatiota, jolloin tarkoitetaan sitä, että opettaja väärinkäyttää auktoriteettiasemaansa. Tällöin hän opettaa tietoa ilman että samalla opetetaan kriittisiä valmiuksia joilla tietoa voitaisiin arvioida. Yksilö kaataa omat mielipiteensä. Tällöin puhutaan julistavasta opettamisesta.
2: Toinen on rakenteellinen indoktrinaatio. Tällöin yhteisö ottaa määrääjän roolin ja tekee rakenteita jotka vahtivat, valvovat ja ohjaavat mielipiteitä.

Tämä tehdään tavallisesti joko yksipuolistamalla tietoa, jolloin erimielisten olemassaolosta ei kerrota. Tai sitten myrkyttämällä kaivo, jolloin "väärä mielipide" tehdään täysin vastemieliseksi, sellaiseksi että sitä voidaan kuvata vain weasel wordeilla. Molempien kohdalla käytössä on esimerkiksi propaganda. Sekä se, että erimielinen "infantilisoidaan" ja hänen ajatustyökalunsa asetetaan irrationaaliseen asemaan. Esimerkiksi väärä mielipide johtaa siihen että hän ei saisi tai voisi käyttää logiikkaa, hänen moraalinsa rapistuu.

Ja koko yhteiskunnassa olevat onnistumiset ovat oikean mielipiteen ansioita joita väärä mielipide yrittää tuhota. Tai sittenn yhteiskuntamme vikapaikat ovat väärän mielipiteen tekosia ja vain oikeamielisten vastustus on estänyt tilanteen eskaloitumisen.

Indoktrinaation vaarallisuuden korostaminen on molemmissa tyypillistä. Indoktrinoiva ryhmä, tämä helposti syyttää vastustajiaan indoktrinoivina yksilöinä. Ja toisaalta indoktrinoiva yksilö syyttää usein laajaa vainokoneistoa. Toisin sanoen kumpikin indoktrinaatioryhmä keskittää huomionsa siihen miten indoktrinaatio on vakava ongelma. Mutta ei siinä muodossa mitä hän itse tekee.

Itse asiassa indoktrinoija voi jopa vähätellä toista toimintatapaa. Esimerkiksi yksilön harjoittama indoktrinaatio muuttuu indoktrinoivan yksilön tekstikielessä olla "keskustelussa ylipainottunut" ilmiö, josta on kirjoitettu niin paljon että se on tavallaan näkyvyydellään tuhonnut arvonsa. Ikään kuin kirjoittaminen tekisi siitä vähemmän totta, eikä kertoisi siitä että usea on siitä huolestunut, kenties aiheesta.

Tässä mielessä ilmiö on vaikeaa ; On aitoja indoktrinaatiota vastaan taistelevia marttyyrejä. Ja sitten niitä jotka ovatkin oikeasti indoktrinoivia, mutta jotka vastustuksen edessä marttyrisoivat itsensä. Näiden kahden välinen ero on vain ja ainoastaan pikkusieluisuudessa.
1: Joka johtaa siihen että aidot molempien ryhmien tekemät teot on mitattava ja arvioitava. Pikkusieluinen vetoaa kuvitteelliseen ja mahdolliseen vainoon, jonka hän on voinut esimerkiksi varovaisuudellaan välttää. Tämä ei kuitenkaan vielä nosta asiaa paranoian yläpuolelle.

Pienryhmä

"What is a moderate interpretation of the text? Halfway between what it really means and what you'd like it to mean?"
(Antonin Scalia)

Itse ajattelin jatkaa tätä pienryhmien puolelle. Silloin käytössä ovat itse asiassa dynaamisesti molemmat puolet. On pienryhmä, joka on ikäänkuin "pienvaltio" ja sen julistajat, jotka ovat yksilöitä. Pienryhmäasema on minusta hyvin tärkeä, koska se näyttää olevan vallalla esimerkiksi internetkeskusteluissa. Tosiasiassa uskon että tämä on muutoinkin nyky -yhteiskunnassa tärkein mittari. Huono opettaja voi saada potkut. Yhteiskuntamme on ideologisesti niin sirpaleinen, että mitään kunnon vainokoneistoa ei ole ainakaan juuri tällä hetkellä. Sen sijaan pienryhmiä on paljon.

Pienryhmien indoktrinaation ytimessä on kaksi tärkeää ehtoa (1) vastapoolin rakentaminen, eli vihollisuussuhde ja (2) nollasummapelinen asemointi. Toisen ideologian voitto on itselle tappio. Tämänlainen asetelma on nykyään hyvin yleinen. Itse asiassa tavallinen tilanne on se, että vastakkain on kaksi eri pienryhmää jotka ovat ikään kuin sodassa keskenään.

Tämän vuoksi keskustelussa ei olekaan kysymys (1) asioiden punnitsemisesta (2) toisen näkemyksen sisällön selvittämisestä (2) jutustelevasta kommunikaatiosta. Ne olisivat kaikki jollain tavalla mahdollisia ja positiivisia vaihtoehtoja. Sen sijaan tilanne muuttuu sodaksi, jossa ei ole kysymys asioista, argumenteista, mielipiteistä tai muustakaan. Vaan strategioista. Kysymys on siitä "Miten voittaa".

Joitain strategioita.

"This bridge will only take you halfway there, to those mysterious lands you long to see. Through gypsy camps and swirling Arab fair, and moonlit woods where unicorns run free. So come and walk awhile with me and share the twisting trails and wonderous worlds I've known. But this bridge will only take you halfway there. The last few steps you have to take alone."
(Shel Silverstein)

Esimerkiksi holokaustin kieltäjät, revisionistit, ovat tunnettuja siitä, että heillä on fiksuja ihmisiä jotka ovat keksineet argumentteja jotka vetoavat maallikoihin. Heidän peruasemanaan onkin se, että he haluavat että "kiinnostuneiden maallikoiden" keskustelukenttä siirrettäisiin heidän pelikentälleen. Syynä on se, että tavallinen ihminen ei helposti osaa arvioida heidän sanomisissaan olevia virheitä. Tälläiseen keskustelukenttään siirretty maallikko on tilanteessa, jossa hänestä tulee revisionisti. Paitsi jos (1) hän on dogmaattinen eikä mikään fakta siirrä hänen mielipidettään. Toisin sanoen fakkiintuneet idiootit eivät käänny. (2) Heillä on runsaat tiedot aiheesta jo valmiiksi. Silloin he näkevät revisionistien argumenttien onttouden.

Tämä voisi tietysti johtaa siihen että joku voisi suoraan kieltää "älä mene sinne, älä lue tuota linkin takaista. Hän on revisionisti." Tämän ongelmana olisi tietysti se, että toisen sanoma piilotettaisiin debunkkaamisen sijasta. Sekin on vallankäytöllinen kannattava strateginen kikka.

Toinen tyypillinen kikka on epäymmärrykseen painottaminen. Oma asia sanotaan hämärästi. Siinä on kenties hienoja sanoja. Kenties siinä on uudelleenmääriteltyjä tuttuja sanoja. Joka tapauksessa ytimessä on se, että teksti kuulostaa hienostuneelta ja sellaiselta että kuulija ei voi sitä ymmärtää vaan vakuuttuu pelkästään siitä että se kuulostaa niin hienolta. Toinen tärkeä kikka tämän saavuttamiseen on se, että "vastustajaa" ei kohdata niillä alueilla joita "vastustaja" osaa. Sen sijaan keskustelua pyritään ajamaan "vastustajan" yleissivistyksen heikommille alueille. Usein aihevalikoima onkin runsas.

Esimerkiksi revisionisteilla perusaseita on löydyttävä historiantutkimuksen, toksikologian, insinööritieteiden... parista. Tämä antaa ensinnäkin monitieteellisen vaikutelman. Ja toisaalta tätä kautta keskustelu voidaan aina ajaa sellaiselle osa -alueelle mitä "vastustaja" ei osaa. Vaikka insinööri voisi helposti ryöpyttää oman spesiaalialueensa asiat, hänet voidaan ajaa sivuraiteille keskustelemaan toksikologiasta jossa hän on osaamaton. Tätä kautta hänet voidaan (1) vakuuttaa (2) sitoa aiheeseen jossa hän saa aikaan vähiten tuhoa (3) saadaan hänen uskottavuutensa yleisesti ottaen nollattua kun sivusta seuraajat näkevät että "eihän tuo osannut tuotakaan asiaa, joutui myrkyistä konsultoimaan wikipediaa."

Myös oman keskustelun relevantisoiminen on tärkeä vallankäytön strategia. Marginaalinen ja akateemisesti hyväksymätön mielipide hankkii helposti arvovaltaa siten että tekee erimielisyydestään tärkeän. Pelkästään se, että on erimielisiä tulisi tehdä siitä tärkeän. Keskustelukentän polarisoituminen voidaan tässä yhteydessä jopa myöntää, mutta tässä kohden vedotaan siihen että "vaihtoehtojen puutteessa näin on valitettavasti vähän pakko". Se vaihtoehto että esimerkiksi revisionistejen kanssa kinaava insinöörimme ensin menisi yliopiston kirjastoon tankkaamaan toksikologiaa tai kysyisi asiasta akateemiselta henkilöltä jolla on arvosana kyseisessä aiheessa. Tiedottuminen ja keskustelu tungetaan yhteen, ikään kuin keskustelutilanne olisi olennaisesti paras oppimisen väline.
1: Omien kokemusteni mukaan juuri näin ei ole. Debatti ei ole kovinkaan opettavaista. Sitä joutuu tarkistamaan toisen väitteet kirjoista, niissä on usein epätäsmällisyyksiä ja virheitä.

Arvovallan saamisessa omat mestarit ovat myös tärkeitä. Heitä ylikorostetaan. Heidän saavutuksensa esitetään tärkeinä. Heitä kuvataan esimerkiksi "ykköstiedemiehinä" ja heitä rinnastetaan Newtoniin ja muihin neroihin joiden arvostus on suurta. Keskustelijat pyritään ohjaamaan heidän vaikutuspiiriinsä. Esimerkiksi jos haluat keskustella ja ottaa jostain asiasta selvää, varmistukseen suositellaan oman aatteen kannattajaa. Väärän ideologian kannattajalta ei pidä mennä utelemaan, he vääristävät, valehtelevat ja huijaavat moraalittomasti.

Usein indoktrinoijalla on mukana on myös "ohjaileva vihjaava elementti". Tällöin argumentoija voi kiertää vastuuta useista ylilyönneistä. Tässä keinossa ytimessä on se, että kirjoitetaan jotain vihjailevaa, mutta ei sanota asiaa aivan loppuun. Näin ihminen ajetaan ikään kuin "itse ajattelemaan" asia loppuun. Näin syntyy yleisiä varsin tiukkoja tulkintoja joita voidaan hiljaisesti hyväksyä, mutta ongelmien tullessa vastuu voidaan kiertää taikasanoilla "en ole sanonut/tarkoittanut mitään tuollaista". Näin ideologia saadaan levitettyä ja vastuu sysätään ongelmatilanteissa toisille.

Tiivistäen ja "perusindoktrinaatioihin" rinnastaen.

"Just because your voice reaches halfway around the world doesn't mean you are wiser than when it reached only to the end of the bar."
(Edward Murrow)

Pienryhmien indoktrinaatiossa korostuu myös usein se, että indoktrinaatiosta ollaan huolestuneita ; Yksilöopettajien into on pelottava riski. Samoin isompien kokoonpanojen. Näiden kautta painoarvoa siirretään pois siitä, että pienryhmät synnyttävät ideologioita jotka pyrkivät vaikuttamaan yhteiskunnassa. Ja pyrkivät suostuttelemaan puolelleen uusia ihmisiä. Hekin levittävät omaa tiedotustaan, joka liittyy valtaan. Pienryhmää edustava PR -mies, joka pitää luentoja kaduntallaajille on kuitenkin merkittävä indoktrinaatiovoima. Hän on sekä ryhmä että yksilö. Hän on se, joka yksilönä indoktrinaatiossaan ollessaankin nappaa valtansa sitä kautta että hän edustaa ryhmää. Ja ryhmässä ollessaan hän on se poikkeava yksilö jota kuunnellaan eniten. Valtiossa vastaava mahti on keskittynyttä, ja vain muutamien saavutettavissa. Sen sijaan pienryhmiä on paljon, joten näitä "Mikrodiktaattoreita" sikiääkin kuin sieniä sateella.

Pienryhmän indoktrinoija on kansankynttilän sijasta kansansoihtu. Jokin joka innoittaa maailmaan lisää flamesotaa. Hekin esiintyvät marttyyreinä. Ja ainut joka heidät erottaa aidoista marttyyreistä on pikkusieluisuus.

---

Vaikka aihe on keskittynyt erityisesti revisionisteihin, sama asetelma kuvaa myös muita denialistisia järjestelmiä ja pseudotieteitä. Joku saattaa jopa älähtää koska on esiintynyt sinä kalikkana joka kalahtaa vaikka oikeasti hän onkin se koira. ; On nimittäin ihmisiä jotka ovat kirjoittaneet akateemisesti populismista ja ryhtyneet sitten populisteiksi. Ja henkilöitä jotka ovat kirjoittaneet indoktrinaatiosta ja ryhtyneet indoktrinaatiota harjoittaviksi. Tämä juttu on kirjoitettu myös näille henkilöille, miehille ja naisille ja hermafrodiiteille.