"epäspesifinen erilaisuus ihmisyyden kirjossa"

"Me hiljaisuuden, numeroiden, hämärän, valon ja appelsiininmakuisten ja muiden yksinäisten ajatusten lapset, joiden tekisi mieli kiivetä puuhun, kätkeytyä oksien sekaan ja jäädä sinne, kauaksi mustien aukkojen näkymättömistä muurahaisleijona-antitötteröistä, joita väistämättä osuu kulkijan vaelluksen varrelle;"
(Markus Kajo, "Me hiljaisuuden, numeroiden, hämärän, valon ja appelsiininmakuisten ja muiden yksinäisten ajatusten lapset")

Markus Kajon alkuun viittaamani teksti on hyvin vaikuttava. Tai ainakin se oli minulle hyvin vaikuttava. Se pitäisi oikeastaan lukea kokonaan eikä pilkkoa esille fragmentteja. Olen jo melko kauan sitten sisäistänyt että minulle ei ole tarjolla viitekehystä johon voisin aidosti kuulua. Ja olen jo kauan aikaa sitten lakannut itkemästä moisen vuoksi.

Kajon kirjoituksen outojen ihmisten ja käsittämättömyyden tematiikka tuntui sitten osuvan siihen mistä näyttää tulleen tämän viikonlopun teema. Teeman "päätti" "maailma", en "minä" ; Toisistaan riippumattomat ihmiset nimittäin tuppasivat puhumaan minulle yksinäisyydestä ja eristämisestä. ("Jostain syystä" nämä kaikki mainitut tapahtuvat "kehäkolmosen pohjoispuolella".)
* Eräs henkilö oli ryhtynyt lapsen kummiksi. Ja sittemmin ateistiksi. Kummilapsen vanhemmat olivat olleet hyvin jyrkkiä tästä tiedosta. Kysymys ei ollut kristinuskon opin tuntemisesta, vaan siitä että kukaan "paatunut" ei voi opettaa lapselle edes kristinuskon oppeja ilman ateismistapuhumista. Siksi yhteys kummilapseen oli katkaistu. Lisäksi kummilapsen vanhemmat pitivät aivan kohteliasta ateismista kertomista loukkauksena. He selvästi kokivat itsensä petetyiksi vaikka kukaan ei ollut valehdellut missään vaiheessa kenellekään.
* Toisen ateistin lapsi on kuollut ja hän on saanut syvää kyseenalaistamista tukiryhmissä. Sillä useilla vanhemmilla on tärkeää luoda erilaisia kuvaelmia enkelilapsista taivaassa. Osalla mukana ovat jopa sulkia tiputtelevat enkelilapset. Mutta taivaselementin mukanaolo on mukana kaikilla. Tämä ei tietenkään ole se ongelma. Ongelma on siinä että jos näitä tarinoita ei ole on kyseenalaistettu koko surun kokemus. Ilmeisesti logiikka menee sillä tavalla että lapsen kuolema, silloin kun tuo aitoa surua, on niin musertavaa että siitä ei selviä ilman yliluonnollista voimaa. Ja jos sitten tulet toimeen ilman, ei surusi ole ikään kuin aitoa. Tämä ei tietenkään ole sitä mitä tarvitaan jos mennään tukiryhmään kun oma lapsi on kuollut.
* Kolmannen henkilön lapsi on jätetty kastamatta vanhempien vakaumuksen pohjalta. Paikalliset ihmiset, mukaanlukien pappi, ovat sitten kertoneet että lapsen kastamattomuus on heitteellejättöä. Se, että kastamattomuutta verrataan kielenkäytössä pahoinpitelyn tapaisiin termehin on tietenkin varsin loukkaavaa.

Kaikissa näissä on kysymys "jostain" normista. Ja niiden noudattamatta jääminen on tuottanut yleisen kokemuksen siitä että olisi helpomaa teeskennellä kristittyä kuin olla avoimesti omalla kannallaan. (Mihin minun kantani on, että miksiköhän he luulevat kristillinen valtajärjestelmä on tuollaiset käytänteet rakentanut. Että mitäköhän funktiota tuomitsemis-eristämis-savustus ajaa. Vihjaan että hyvyys ja lähimmäisenrakkaus eivät ole näitä funktioita.) Toisaalta esiin on tullut sekin miten mitä kohteliain kanssakäyminen koetaan pilkkana ja loukkauksena. Ei tarvitse sanoa että "sinun vauvaenkelitarinasi on hevonpaskaa" vaan riittää että ei usko Jumalaan. (Mihin minun kantani on se, että asia menee niin että uskonnottomuus koetaan usein loukkauksena ja pilkkana teki mitä teki joten saman tien voi edes saada huvin siitä pahanteosta. Kun joka tapauksessa syytetään niin ihan sama sitten mitä tekee. So to be it.)

Monia ihmisiä vaivaa tämänlainen pakotettu yksinäisyys. Minä olen tottunut olemaan yksin tässä mielessä. Monille sellainen on kuitenkin hyvin ahdistavaa. Ja ilmeisesti juuri siksi tämänlaisia ylläolevia asioita tehdään. Tahallaan. Rakkauden nimessä. Minulle tämänlainen on sen verran yleistä ja ilmiselvää, että en koe yksinäisyyttä. Kuka ja miksi joku ylipäätään kokee kaipuuta tuollaisten ihmisten joukkoon kuulumisesta? Mikä tarve tähän muka voisi olla? Miksi oikeastaan edes pitäisi kunnioittaa heitä. Tai välittää heistä ja heidän mielipiteistään, arvoistaan ja vakaumuksistaan?

"kulkijat sokeita joka ikinen - mutta tötteröiden imulle alttiita vain pienen pieni osa; kuka yksilöity milläkin kirjainyhdistelmällä, tai sukunimellä Kanner, Asperger, Tourette tai joku muu heppu, tai varustettu leimalla ”epäspesifinen erilaisuus ihmisyyden kirjossa”, taikka autismin, tahi ei leimana mitään selkeää, vain kyky maistaa osa yksinäisistä ajatuksista appelsiininmakuisina tai kyvyttömyys olla muuta kuin ihmisjousena jatkuvassa jännittyneessä, säikähdysvalmiissa valmiustilassa tässä oudossa, käsittämättömässä maailmassa, jonka säännöt ovat käsitettäviä vain (suurimmalle) osalle väestä eikä juuri yhdellekään meistä muista, ainakaan koko ajan."
(Markus Kajo, "Me hiljaisuuden, numeroiden, hämärän, valon ja appelsiininmakuisten ja muiden yksinäisten ajatusten lapset")

Ikuisen elämän tylsyydestä

"Ex faece urinaque et inter utraque haec elementa narcimur. Pikkuhädästä ja isosta sekä niiden lomasta me syntynhet olemma."
(Markus Kajo, "Ihmisen käsikirja")

Jos minua katsotaan humanistin vinkkelistä olen jossain määrin Michel Montaignen ja Heideggerin lomassa.
1: Edellinen korosti sitä että kultturelleina pidetyt ilmiöt ovat usein pömpöösejä. Ja itse asiassa vajaita. Niiden ytimessä on eräänlainen sensurismi ; Ihmiselämästä leikataan paljon pois. Etenkin kusi ja paska. Montaignen maailmassa elämää pitää rikastuttaa ymmärtämällä kaikenlaista. Minkään inhimillisen ei tulisi olla vierasta.
2: Jälkimmäinen kertoi paljon siitä miten rajallisuuden tiedostaminen on tärkeää. Elämässä niukkuus tekee arvokkaaksi. Ja kuolevaisuuden tiedostaminen luo tärkeän perspektiivin jota ilman elämä ei ole yhtä merkityksellistä.
+: Minä tosin puhun molempia enemmän epäonnistumisesta ja rajallisuudesta. Kakka on hauskaa ja liittyy termodynamiikan ja aineen ja energian säilymislakien määräämään rajallisuuteen. Ja joskus epäonnistumiseenkin. En suhtaudu paskaani sillä tekijän ylpeydellä jolla voisi. (Poikkeus : Jos se on blogissa.)

cornu copulation - elämä on ikuista tulemista

Länsimainen kulttuuri on itse asiassa yllättävän paljon nimenomaan runsaudensarven perässä. Tästä saa jonkinlaisen aavistuksen katsomalla "Nietzsche lyhyesti" -blogin tapaa käsittellä niukkuutta. "Humanistit ovat kautta aikain yrittäneet voittaa ja peittää niukkuutta. Suurin humanisti, Jeesus, ravitsi 5000 miestä murtamalla kaikille riittävät eväät kahdesta kalasta ja viidestä leivästä. Immanuel Kantin (On Education 2003, 65) mukaan ”lapsi voi kehittää oman yksilöllisyytensä ainoastaan osana yhteisöä (…) voimme ottaa nämä sanat motoksemme. Meidän ei tule olla ongelmallisia toisillemme: maailma on tarpeeksi suuri meille kaikille.” Kantin toteamuksesta nousee mieleen lapsena laulettu virsi: "Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on. Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton". Humanismiin liittyykin liian usein suoranaista silmien ummistamista maailman niukkuudelta. Utopioihin nojaava humanismi yrittää karistaa ja kieltää niukkuuden." Tämä on ainakin minulle hyvä muistutus. Sillä yhdistän niukkuuden kieltämisen "korkoa korolle" -kasvuun ja kerskakulutukseen. Samassa yhteydessä teksti tosin tuo esiin sen että Nietzsche käsittelee niukkuutta hyvinkin paljon ; "niukkuus on Nietzschelle kaiken elämän perustassa. Nietzschen maailmassa ihmiset eivät asusta Jumalan kämmenellä vaan tyhjän taivaan alla niukkoine resursseineen ja risteävine haluineen ja tarpeineen. Koska kaikki on niukkaa ja niukkuus synnyttää valtaa, kaikki on tahtoa valtaan. Niukkuuden filosofina Nietzsche julistautuukin useaan otteeseen antihumanistiksi, traagiseksi filosofiksi ja asettaa päävastustajakseen Jeesuksen, jolla on jalat tukevasti taivaassa."

En kuitenkaan voi olla miettimättä sitä että Nietzschellä oli myös ikuisen paluun idea. "Nietzsche lyhyesti" -blogisti on tietenkin käsitellyt tätäkin. Aika on haaste Nietzschelle "Olemisen staattisuus rikkoontuu tulemiseksi, kun silmänräpäys vaihtuu seuraavaksi." Ja sitten tämä pulma pitää poistaa päiväjärjestyksestä ; "ongelma ratkeaa, kun aika poistetaan yhtälöstä. Kun ei ole enää aikaa, jäljelle jää vain oleminen. Nietzsche poistaa ajan yhtälöstä, tukeutumalla ajatukseen ikuisesta paluusta. Jokainen hetki on ikuisuus, sillä elämä kiertää kehää ja kaikki asiat toistuvat samanlaisena ikuisesti. Tämä tekee jokaisesta silmänräpäyksestä olevaa. Ja jos jokainen hetki on olevaa, ei mikään ole tulevaa." Eräässä mielessä Nietzshekin ei tavoittele ääretöntä aikaa vaan ajattomuutta tai ajan ulkopuolelle menemistä. Itselleni aika on kuitenkin niukkuuselementti. Olen siis kaiken kaikkiaan hieman kuin Nietzsche, joskin pessimistisempi ja kyynisempi. Ja tässä mielessä humanistisempi. Tämä on itsereflektiivisenä huomiona omituinen, ja se kertonee siitä että jollain tavalla ollaan menty pohjasta läpi niin paljon että se on vähän kuin olisi mennyt ympäri. Minulle elämä on, kokemuksellisesti ja melko lailla väkisin, yhtä tulemista. Siis silloin kun se ei ole hirvittävän tylsää.

Elämä ilman loppua.

Koen vierautta ääretöntä ja rajatonta elämää kohtaan. Tätä kautta niin ikuinen paluu kuin ikuinen elämäkin tuntuvat vieraannuttavilta. Rajallinen elämä on minulle lähinnä mielikuvitusjatkumo. Kun ihminen ei halua kuolla, hän ei halua kuolla tänään eikä huomenna. Ja ajattelee että jos X toimii kun X=1 ja X toimii kun X=N+1 niin idea kantaa X=∞ asti.

Itselleni mahdollisuudella itsemurhaan on kuitenkin äärimmäisen suuri merkitys ; Se kertoo että elämää ei voi tiivistää ehdottomaan statementiin. Ei mihinkään sen tyyliseen kuin "Elämä on lahja". Se että emme ole tehneet itsemurhaa on statement siitä että elämä on elämisen arvoista. Ja tämä statement on statement toistaiseksi. Näin ollen päättelyketjun kohta X=N+1 ei ole toimiva eikä mitään äärettömään kurottamista olisi siinäkään tapauksessa että ihminen ei biologisista ja fysikaalisista syistä voisi kuolla mitenkään. Päin vastoin ; Jos elämä ei ole ehdottoman arvokasta, ääretön elämä tarkoittaa käytännössä sitä että ihminen jossain vaiheessa tekee itsemurhan.

"Philosophical Disquisitions" -blogi kertoi tuoreesti juuri siitä miten ikuinen elämä olisi jotain joka ei välttämättä olisi toivottavaa. Siinä pidennettyä elämää lähestytään Bernard Williamsin ajatuskokeen kautta. Tässä käsitellään ikuisen elämän eliksiiriä erikoisella tavalla ; Eliksiiri pidentää elämää 300 vuotta. Ja sen jälkeen saa päättää nauttiiko seuraavan annoksen joka pidentää elämää jälleen 300 vuotta. Ja tätä voi jatkaa ikuisesti. Williamsin kohdalla esitetään että elämään tylsistyy ja siksi eliksiiriä ei välttämättä halua nauttia kovin montaa kertaa.

Kristitty ei tietenkään voi hyväksyä tätä ajatusta. Mutta tosiasiassa Williams ei argumentoi siitä että ikuinen elämä olisi aina ja väistämättä epämielekästä. Sen sijaan hän mietti mitä ehtoja paratiisille voi antaa. Moni esittää että rajallinen ja epätäydellinen ihminen ei voisi vaatia Jumalalta ehtoja. Itse olen sitä mieltä että mikäli täydellinen, ääretön, kaikkivoipa ja kaikkivaltias Jumala on olemassa, niin nimenomaan rajallinen ihminen voi valittaa. Jos ihminen rajallisuudessaan vaatii vääriä ehtoja, niin hän voi esittää niitä vain koska hän on epätäydellinen. Ja oman rajallisuuden tunnustaminen on tässä jopa hyvä asia. Ja sen mukaan toimiminen. Williams on kenties ajatellut jotain tämänlaista sillä hän asettaa ehtoja joilla ikuinen elämä voisi olla mielekäs. Ja niiden puute tekisi ikuisesta elämästä eimielekkään. Lainaamani blogi tiivistää nämä ehdot erinomaisesti.

"Williams’s Conditions: An immortal human life must:
(a) preserve a sense of self over time, i.e. it must be the same self that is living the life in question;
(b) be such that the state of being in which the self will be, should it survive, allows the self to satisfy those aims it has in wanting to survive."

Moni kristitty ei hyväksy tämänlaisia ehtoja rukousten kohdalla. Mutta itse asiassa naturalismin kritiikkiin on usein livahtanut ajatuksia joissa asetetaan ehtoja mielekkäälle elämälle. Aiemmassa blogauksessani mietin rajallisuutta ja käytin tässä William Lane Craigin argumenttia jossa hän esittää tietyn äärettömän elämän merkityksettömänä. Joten kenties ehtojen asettelu ei olekaan niin antikristillistä.

Toisaalta niukkuuden kohdalla jännittävää on että universumin koolla on väliä, maantieteellinen niukkuus on monelle tärkeää. Jos universumi on nimenomaan pieni ja ihmisen ja maapallon paikka universumissa keskeinen, se jotenkin lisää elämän merkittävyyttä. Vaikka luulisi että maantieteellinen runsaus tekisi elämästä hauskempaa. Tässä mielessä kykenen ymmärtämään monia paremmin Williamsin ajatuskokeen tylsistymisen hengen. Toisaalta minä tylsistyn todella helposti. Olen useamman vuoden kieltäytynyt petaamasta sänkyäni - vaihdan kyllä vuodenvaatteet mutta en taittele - ja tämä petaamattomuus tuntuu monesti todella hyvältä. Sitä on ilmeisesti saatu riittävästi yhden elämän tarpeisiin. Ja tätä kautta olen sitä mieltä että b -premissi on hyvin vakavasti otettava.

Itse kuitenkin näen Williamsin ajattelussa yllättävän puutteen

 En nimittäin hyväksy ollenkaan kohtaa a. Itse asiassa jos a -kohta ei päde, olisi ikuinen elämä mahdollisesti hyvinkin merkityksellinen. ; Tämä on mitä ilmeisemmin tiedostettu Douglas Adamsin "Dirk Gentlyn holistisessa etsivätoimistossa". Tässä teoksessa nimittäin esitetään kaksi äärimmäisen pitkäikäistä olentoa.
1: Professori Urban "Reg" Chronotis on aikamatkustaja joka on elänyt niin kauan että on unohtanut suurimman osan kaikesta. Hän käyttää aikakonetta mutta hän ei muista miten on opetellut tai oppinut sen käytön. "Ilmeisesti lapsena" hän ilmaisee. Chronotis esittää myös lausunnon siitä miten hän ei eroa tavallisesta ihmisestä siinä miten paljon hän muistaa vaan siinä miten paljon hän on unohtanut. Ainoana uhkana hän näkee sen että hajut ja korvakorut jäävät hänen muistiinsa lähtemättömästi joten kenties hän lopulta ajautuu tilanteeseen jossa hän ei käsitä miksi hän muistaa hajuja ja korvakoruja. Ja miten hän sen sitten tulkitsee. Hän on hahmona huumorintajuinen, elämänhaluinen ja muita ilahduttava.
2: Nimettömäksi jäävä kummituksenomainen hahmo joka on haaksirikkoutunut maan päälle ja näin aikaansaanut elämän. Hän muistaa kaiken, joskin hänet on pakotettu elämään ikuisuudessa jossa jokainen miljoona vuotta on kuin sekunti. Ja jokainen sekunti on tuskallisempi kuin edellinen. Hän näkee ympärillään limaliskoja ja hän on kokenut vuosimiljoonien mudassakahlaamisen ankeana. Hän on alun perin saapunut maapallolle siksi että hän on ollut idealisti. Hän on halunnut luoda utopian ilman sotaa. Maailman jossa on korkeakulttuuria, taiteita ja tieteitä. Koska hän muistaa miten hienoa musiikki voi parhaimmillaan olla, kaikki esitetty klassinen taidekin on jotain jossa on korkeintaan kömpelöitä aavistuksia siitä mitä musiikki voisi olla. Ja tätä kautta näistäkään ei ole lohtua. Ikuisuus ja muisti yhdessä kauneudentajun kanssa on kyynistänyt hänet ja kummituksen tahtona onkin peruuttaa koko banaali epäonnistuminen nimeltä elämä. Elämä jonka huipentumana on aivan liian usein humalainen joukko jotka humalaisia asioita juomisesta.

Itse näkisin että ikuisuus muuttuu kestettäväksi jos kaikkea ei muista. Toivonkin että mikäli erehdyn ja Jumala jotenkin ehdottoman varmasti on olemassa, niin että hän säilyttää tuonpuoleisessa kenties näkyvimmän piirteeni. Huonon työmuistin. Toivon että hän täydentää sitä poistamalla toisen näkyvimmän piirteelläni, eli säilömuistiin kasautuvista kaunoistani. Jos minulla on äärettömiin venytetty minuus, olisi miellyttävää jos identiteetti olisi rajallinen, siten että muisti kattaa jonkinlaisen jatkuvuuden tunteen. Mutta ei sen enempää.

Olkoon paratiisini täynnä niukkuutta. Jos aika ja tila ovat äärettömiä, olkoon edes muisti niin lyhyt että luulen eteneväni siksi että muistini on lyhyempi kuin kehä jota kierrän.

Innovaatioista, verotuksesta ja korollaeläjistä

Takkiraudassa oli varsin erikoinen huomio erikoisesta poliitikon lausunnosta. Taustalla oli tekniikan alan yrittäjien huomio siitä että teknologia korvaa työvoimaa. Josta seuraa se, että harvalla on rahaa ostaa tuotteita. ; Ministerin ratkaisu oli ollut että sitten yrittäjiä täytyisi vain verottaa lisää. Ministerin kommentissa omituista oli juuri se että jos kukaan ei osta yrittäjien tuotteita, ei ole verotettavaakaan. Se on siis ratkaisuna sinänsä hyvin outo.

Ensin utopiasta.

Kykenen kuitenkin yhdistämään tämän asenteen tiettyyn tilanteeseen. Nimittäin siihen mikä on vallalla useilla ns. teknoutopisteilla. Sellaisilla optimisteilla kuin vaikkapa Esko Valtaoja. Tässä kuvataan usein maailma jossa koneet tekevät töitä ja ihmiset laiskottelevat. Työtä ei ole, mutta ei tällä ole väliäkään kun koneet tekevät kaiken ja tuovat eteen. Teoriassa tämänlaatuinen järjestelmä voitaisiin kenties jotenkin pystyttää ja ylläpitää. (En tosin tiedä miten moni kuvittelee että tämä olisi enemmän kuin jonkinlainen ajatuskoe. Mutta en olekaan teknoutopisti.) Tässä kontekstissa huomio voidaan aivan oikeasti vetää siihen että koneet muuttavat työn käsitteen. Ja tätä kautta palkkaamiseen liittyvät perinteiset ongelmat katoavat.

Useinhan on ajateltu että työttömän suurin ongelma on se, että hän vaatii työtä ja resursseja jotka ovat joltakulta muulta pois. Jos koneet hoitavat työt, there is really no harm. Siksi on aivan oikeasti syytä muuttaa palkkaamiseen liittyviä ajatuksia. Työttömät massat huvittuvat. Ja miksipä eivät huvittuisi kun koneet hoitavat työt. Tällä tavalla ei ole työttömien ihmisten ryhmää joka esimerkiksi yrittäisi murhata tai surmata tai varastaa "teknologiaa omistavalta luokalta". ; Eli päästään siihen mitä sosiaaliturva on käytännön tasolla. Eettisellä tasolla se voi olla humaania. Mutta kylmän opportunistisesti minusta työttömyyskorvausta maksetaan juuri sen takia että työttömät passivoituvat. Ettei heistä tule yritteliäitä epätoivoisia rosvoja ja rikollisia. (Nälkäänsä ihminen ryhtyy vaikka kannibaaliksi. Tai ainakin liian suuri prosentti heistä. Itse todennäköisesti ryhtyisin. Tämän tiedostaminen ei ole eettisessä mielessä miellyttävää, mutta se on rehellistä.)

Tässä teknoutopiassa on kuitenkin joitain omituisuuksia joita en malta olla moittimatta. Pidän ongelmana sitä että ns. ikiliikkujaa ei voida tehdä. Ihmismäärä kuluttaa energiaa. Ja jos ihmisten määrä kasvaa he kuluttavat entistä enemmän energiaa. Laiskojen ihmisten kansoittamaa - tai ainakin pääasiassa laiskojen ihmisten kansoittamaa - teknoutopiaa vaivaa se ongelma että energia on tässä äärimmäisen alttiina ns. yhteismaan tragedialle. Koska palkkatyötä ei ole olisi vaikeaa kuvitella miten estetään tilanne jossa se että itse jättää energian käyttämättä ei tarkoittaisi sitä että joku toinen ei käyttäisi sitä. ; Kuten Markus Kajon "Kettunen" asiaa ilmaisi vanhassa sketsissään. Että säästääkö naapuri. Ei. Sen sinun säästämän sähkön ja veden kuluttaa.
1: Tämä vaatii siis rajoittavia elementtejä. Todennäköisesti tässä rajoitettaisiin myös lisääntymistä jotenkin. Kenties helpoin tapa hoitaa asiat olisi se, että lisääntyminen annettaisiin niille jotka ovat valmiita tekemään sitä vähää työtä joka on pakko tehdä. Mistä seuraisi kyllä mielenkiintoisia evolutiivisesti koska se tukisi sitä että jokainen haluaisi mukavan elämän sijasta nimenomaan tehdä töitä, ihan väen väkisin. Minkä jälkeen moni varmasti kyseenalaistaisi sen että tarvitaanko niitä koneita mihinkään ylipäätään. Joku muu tietysti laittaisi vain kiintiöitä ja keskushallintaa. Joka taas altistaa kaikille niille ongelmille joita ns. "ei hajautetut järjestelmät" kohtaavat. Tämänlaisissa ratkaisuissa on usein suuria ja merkittäviä ja yllättäviä riskejä. Sellaisia jotka ovat toteutuessaan vakavia. Nassim Talebin mukaan tämänlaiset yhden kortin varaan rakennetut systeemit ovat ikään kuin jotain joiden kaatuminen on käytännössä vain ajan kysymys. Ne ovat kenties suuria mutta ne ovat hauraita. Siksi lisääntymisvaihtoehto on minusta relevantimpi. Tai ainakin seurauksiltaan minusta jotenkin humoristisempi. Ja arvoa se on huumoriarvokin.

Toinen asia on sitten astetta käytännönläheisempi.

Se on se, että tosiasiassa Takkiraudassa oleva systeemi näyttää minusta säätelymenetelmältä joka nimenomaan ennaltaehkäisee sitä ongelmaa mitä luddiitit pelkäsivät. On toki selvää että jos miettii yrittäjien menestymistä nyt, on pessimistinen. Mutta itse olen niin monenteen potenssiin kyyninen että näen tässä tilanteessa jotain hyvää.

Mitä me nimittäin tarvitsemme että luddiittien kirous iskee päälle? Sitä että joku tuottaa ne koneet jotka korvaavat ihmiset. Tämänlaisia tehdään käytännössä jos se on kannattava investointi. Ja nyt kun työn murroksen vuoksi katoaa työpaikkoja on yhä harvempia jotka investoivat. Jos huoli taloudesta innovointiyrityksissä on reaalinen, se jarruttaa kehitystä.

Tämä on eräs niistä asioista joita olen jossain määrin huomaamattomasti tuonut esille ; Kognitiotieteen opinnoissani opin lähinnä sen miten vaikeita monet tekoälyn haasteet ovat. Ja toisaalta miten niitä on sittemmin purettu kun alan ideoihin on saatu kannattavuutta. Esimerkiksi minulla on aika vahva "intuitiivinen eli ei-tieteellinen perstuntuma" siihen että Turingin testiä ei ole läpäisty lähinnä sen takia että suorituksena se olisi jonkinlainen kerskaileva merkki ; Hieman samanlainen symbolinen voimannäyttö kuin kuulennot. Jotka olivat älyttömän kallis, ihmisiä aika vähän suoraan hyödyttävä mutta symbolisesti merkittävä tempaus. Joka tehtiin koska siihen saatiin pirusti rahaa.
1: Tähän suhtautuminen on vaikeaa. Osa on naureskellut "FOX" -kanavan uutisoinneista. Kanava kun uutisoi asteroidille laskeutuneesta luotaimesta hieman hassusti. Ensin moitittiin miten veronmaksajien rahaa haaskataan turhaan. Mutta kun selvisi että rahoitus ei olekaan USA:lta alkoi mussutus siitä miten luuseri USA:n hallitus ei ole tehnyt tätä urotekoa. Hallitus on toki aina syyllinen, mutta tosiasiassa itse näen että "Fox" -kanavan molemmissa lausunnoissa oli järkeä enemmän kuin kyseisen kanavan jutuissa yleensä. Temppu oli pröystäilyä ja vallan symboli. Ensimmäinen on törkeää tuhlailua. Mutta toiselle sijalle ei kannata jäädä jos aikoo pitää maineensa edelläkävijämaana.

Investoinnin kohdalla on oleellista muistaa että rahamiehet ovat aika mielenkiintoinen ilmiö. He ovat vähän kuin batman. "Because he's the hero Gotham deserves, but not the one it needs right now." Minusta on turhaa etsiä näkymättömän käden kannattajaa tai sitä että talous aina tasaa itsensä. Siksi tarkoitankin tällä enemmän sitä että rikkaimpien ihmisten käytös kuvaa aina jotain yhteiskunnasta. Karkeasti ottaen ne kuvaavat tapoja joilla voidaan tulla rikkaiksi. Rikkaimmat ihmiset kertovat millä tavalla rahaa voi saada. Ja ajan mittaan millä ei.

Taleb muistuttaa tässä loistavasti siitä että rikas ei ole välttämättä rikas taidoillaan tai rikas siksi että hänen ratkaisunsa olisi erityisen varma. Nykyään moni pörssinvälittäjä on rikas koska hän on sattunut tekemään hyviä kauppoja. Samalla heidän kohdallaan ei näy että moni on sijoittanut pörssiin ja hävinnyt.
Menneisyydessä oli varsin vakaita tienaajia. Koroillaeläjiä. Jos mietitään miksi erääseen aikaan rikkaimmat ihmiset tuppasivat olemaan rahaa perineitä jotka sitten kuluttivat korkojaan nautintoihin, taiteen mesenointiin ja vastaaviin. ; Historiassa on oikeasti ollut aika jolloin varakas herrasmies ei hikoillut.
1: Tämä liittyy mielenkiintoisesti siihen miten rikkaat tukivat tieteitä - jonkinlaisena viihteenä ja "pröystäilynä" eikä siksi että siitä olisi suoraa hyötyä. Tämä on tärkeä asia koska nähdäkseni tieteen ongelmana on se että se perehtyy "totuuteen tai totuudenkaltaisuuteen" eikä tästä seuraa välttämättä hyviä tuloja tai yhteiskunnan rikastumista. Tosin hyvin usein teoria lähtee älyllisenä saavutuksena - eli filosofisena pröystäilysymbolina - mutta päätyy sovelluksiksi sitten myöhemmin. Einsteinin ajatukset eivät olleet hänen aikanaan tuottoisia. Mutta nykyajan GPS -paikantimet käyttävät suhteellisuusteorian kaavoja jotta he osaavat laittaa karttaohjelmassa ihmisen oikeaan suuntaan. Kuulemaan "käänny vasemmalle, käänny oikealle, aja suoraan taaksepäin kulkematta lähtöruudun kautta". Jolla ilmeisesti pääsee perille kunhan tajuaa että ei pidä ajaa seinän läpi.
2: Huumausaineiden historiakin on hupaisaa. Sillä huumeiden turmiollisuus oli erityisen selvää vasta kun ne olivat köyhien käsissä. Koroillaeläjän huumeriippuvuus tietenkään tuskin haittasi yhteiskuntaa mitenkään. Kun hän nyt joka tapauksessa norkoilisi salongeissa. Haitta on korkeintaan norkoilijalle itselleen. Eikä narkomaani tästä välitä joten ei haittaa häntäkään.

ollaan tilanteessa jossa on kenties hyvä lukea vaikka Hännikäisen blogaus Balzacilaisesta ajasta. "menneisyydessä kasaantunut varallisuus kasvaa nopeammin kuin tuotanto ja palkat, mikä ruokkii taloudellista eriarvoisuutta. Sama mekanismi myös muuttaa menestyvät yrittäjät ajan myötä koroillaeläjiksi." Tai kuten itse asian olen tiivistänyt ; Miksi ihminen investoi? Koska hän ajattelee että investoimalla hän saa enemmän rahaa kuin jos laittaisi rahat pankkiin. ; Tosiasiassa mekaniikka tietenkin menee siten että ei ole väliä haluaako ihminen strategisesti ratkoa asioita vai ei. Jos investoinnit eivät kannata investoivat ihmiset köyhtyvät elleivät peräti mene konkurssiin. Molemmissa tapauksissa he eivät näy rikkaimpien joukossa. Ne jotka joko älyävät myydä investointinsa ja elää koroilla tai jotka muuten vaan ovat laiskuuttaan eläneet koroillaan taas näkyvät rikkaimpien joukossa.

Eli kenties teknologiayrittäjien ahdinko on ainut asia joka on meidän ja täystyöttömän teknoutopian välissä. (Toisaalta tätä voi silti uhata on se, että joku päättää pröystäillä ja panostaa investointeihin koska on niin sikarikas että voi!) Tässä tiellä on kuitenkin melko ikävää se, että tämänlaisessa järjestelmässä (a) omistava ryhmä on omistava ryhmä ja muut eivät ja erot tuppaavat kasvamaan koska raha joka on tilillä kasvaa korkoa korolle. (b) Tästä tulee rasitteita pankeille koska he joutuvat keksimään jotain jolla tuottaa korot koroillaeläjille. Ja he eivät voi panostaa innovaatioihin investoimiseen kun niiden tuotot ovat huonompia kuin jos ne rahat jotenkin kieroilisi vaikka kilpailevaan pankkiin ja vaikka ei voisikaan niin korkojen maksaminen innovaatioiden kautta lähinnä hidastaisi velkautumista. (c) Varattomat ja osattomat vaativat jonkinlaista passivoivaa insentiiviä että eivät mellakoi. Esimerkiksi lähde tekemään vallankumouksia.

Kylmät alueet ja myrkkyeläimet

Markus Kajon "Kettusella" oli kehuja siitä miten Tanska oli hyvä maa. Kajo korosti että on maita joissa on kylmä ja sellaisia maita joissa on myrkkyeläimiä. Että normaalisti valitaan jompi kumpi. Ja sitten oli Tanska. Tämä ajatus tuntuu omituiselta. Sitten se tuntuu aivan järkevältä.

Myrkkyeläimet vilistävät tropiikissa. Afrikassa on mamboja. Intiassa kobria. Australia oikein vilistää myrkyllisiä käärmeitä. Ja heillä on sydneyntunneliverkkohämähäkki. Ja vaarallinen sinitäplätursas.  Meksikossa on ties mitä vaarallista. Ja aina kun lännenelokuvissa puree myrkyllinen kalkkarokäärme, niin arvatkaa tapahtuuko tämä aavikolla? Ja koska yksittäisten lajien nimeäminen ei auta, voidaan demonstroida lukemilla. Suomessa on kyy. Meksikossa on yli 80 lajia ihmiselle vaarallista myrkkyeläintä. Toiseksi eniten myrkkyeläimiä on Brasiliassa. Ja kolmanneksi eniten Australiassa. Mutta mistä tämä johtuu?

Ajatus on sinällään kiinnostava. Sen selittämiseksi voi olla hyvä vilkaista muutamaa poikkeusta. Ensimmäinen tuntemamme poikkeus on Malta. Olen maininnut tästä blogissanikin. Siellä ei ole ainuttakaan myrkkykäärmettä. Ja siellä on selvästi lämmin. Toinen poikkeus on helppo muistaa kansanperinteestä. Kerrotaan että pyhä Patrick hääti käärmeet Irlannista. Tosiasiassa käärmeitä ei ole häädetty Irlannista, sillä Smithsonian Science kertoo että siellä ei ole käärmeitä koskaan ollutkaan.
1: Pyhä Patrick on tässä mukana ironisin syin. Sillä kristityt puolustavat Maltaa ja Raamatun erehtymättömyyttä kertomalla että lajisto voi muuttua eikä sitä voida tietää. Kyllä voidaan sillä eläimistä esimerkiksi jää jäänteitä. Ja  Pyhän Patrickin tarinaa on aivan vakavasti käytetty selityksenä sille miten vaikkapa ilmastonmuutos tai muu luonnonolosuhteiden muutos on voinut häätää käärmeet Irlannista ja että vastaava pikakatoaminen voisi tapahtua Maltallakin. Että sukupuutto kuin sukupuutto. Patrick -selitys näyttää siis "vähintään ironiselta". Mutta näitä biologian alueella mestarilausuntoja voi kuulla ihmisiltä jotka eivät ole biologeja vaan teologeja. Ja jotka itse pahastuvat heti jos biologi vähänkin vääristelee heidän teologisia premissejään.

Tai kuten The Guardianissa muistutetaan "Snakeless islands are not very unusual, there are also no snakes in New Zealand or Madagascar." Madagascarilla on yli 80 käärmelajia mutta yksikään niistä ei ole ihmiselle vaarallinen. On ihan tavallista että saarilla ei ole käärmeitä. ; Ja jos mietitään miksi englantilaisia ei ole kohdannut  Irlannin onni niin tästä saarivaltio joutuu syyttämään Ranskan välitöntä läheisyyttä. Siinä on välissä vesialue jonka yli uidaan. Mutta britit tunnetusti syyttävät kaikesta mielellään ranskalaisia, joten kenties he pitävät asiasta näin.

Madagascar ja Malta ja vastaavat ovat kohtuullisen lämpimiä paikkoja joissa ei ole myrkkyeläimiä. Isolaatio on tässä hyvä syy sille miksi nämä ovat poikkeuksia. Mutta toisaalta tämä nostaa esiin jatkoajatuksen adaptaatiosta. Ja tämä on yllättävän tärkeä kulma. Jos lämpötilalla olisi merkitystä, myrkyn täytyisi jotenkin näillä alueilla olla erityisen adaptiivista. Eli lämpötilan tulisi jotenkin suosia myrkyn käyttöä. Tämä taas tuottaa erikoisia ongelmia. Sillä syyt miksi irlannissa on myrkkykäärmeitä selittyy pääasiassa maantieteellisellä isolaatiolla. Joka koskee sitä miksi muualla syntyneet myrkyllisyysominaisuudet eivät leviä sen alueelle. Auki jää kuitenkin kysymys siitä miksi siellä ei synny myrkyllisiä käärmeitä. Jos luonnonvalinta jotenkin erityisesti tukisi myrkyllisten eläinten toimintaa, sen pitäisi syntyä siellä erityisen helposti. Ongelma on luonnollisesti relevantimpi Madagascarin kohdalla.

Ja sitten on Australia. Jos katsotaan Australiaa, niin sen runsaat myrkkykäärmeet eivät ole endeemisiä. Siinä missä kenguru on kehittynyt Australiassa, sen myrkkykäärmeet ovat peräisin muualta. Se on vähän kuin Irlanti. Paitsi että käärmeet ovat saapuneet sinne kaikesta huolimatta jossain vaiheessa. (20 miljoonaa vuotta sitten.) Ajelehtiminen tapahtui Aasiasta. Ja ajelehtinut laji sattui kuulumaan myrkylliseen linjaan, se oli kobrien sukulainen. Ja tämän jälkeen merkittävää on oikeastaan tiedostaa vain, että kaikki Australian myrkykäärmeet ovat läheistä sukua toisilleen. Koska kilpailua ei ollut, populaatio menestyi ja levittäytyi. Ja lajiutui, kuten evoluutiossa on tapana. Luonnonvalinnan sijaan kysymys on siis perustajavaikutuksesta.

Kuuman ja myrkyn välinen yhteys ei olekaan niin ilmiselvästi suoraan adaptiivinen. Stephen Jay Gould voisi selittää miten ihmiset sekoittavat sen että jokin asia tekee jotain siihen että se on adaptiivinen. Kuitenkin usein evoluutio tuottaa asioita sivutuotteena. Ja tällöin luonnonvalinta on väärä selitys tälle piirteelle. Malliesimerkki tämänlaisesta sivutuotteesta on jo edellä mainitsemani sydneyntunneliverkkohämähäkki. Tämä hämähäkki on ihmisille hirvittävän myrkyllinen. Ja itse asiassa sen myrkky on ikään kuin spesiaalimyrkyllistä kädellisille apinoille joita ihmiset ovat. Australian evoluutiohistoriassa tämä ryhmä eläimiä on kuitenkin jokin joka ei ole ollut läsnä hämähäkin kehitysaikana. Tosiasiassa sydneyntunneliverkkohämähäkin myrkky on sitä mitä muidenkin hämähäkkien myrkky. Sen päätehtävänä on ennen kaikkea sulattaa ravinto. Hämähäkin myrkyn primääritoiminto on ikään kuin toimia vatsahappoina joita suihkutetaan hampaiden läpi saaliiseen jo mahan ulkopuolella. Myrkytysoireet ja muut vauriot ovat enemmän sivutuote. Saaliseläimen kohdalla tämänlainen päätyy toki luonnonvalinnan piiriin. Mutta sydneynverkkohämähäkin myrkky on spesiaalivaarallista ihmisille lähinnä vahingossa. ~ Tilanteen ironisuutta kenties tehostaa se, että sydneynverkkohämähäkki ei edes ole myrkyllinen kovin monelle nisäkkäälle. Myrkyllisyys on tässä kohden suhteellista ja jo tappolistan antaminen alkuun oli ihmiskeskeistä. Kun katsotaan myrkyllisiä eläimiä, päädytään helposti katsomaan ihmiselle myrkyllistä. Mutta LD50 arvot ovat lajikohtaisia.

Ja viimeinen naula tähän arkkuun on sen tiedostaminen että Australia on suuri alue. Siellä on kuumia alueita ja kylmiä alueita. Australia on yllättävän lähellä etelämannerta. Ja kun katsotaan Australian myrkkykäärmeitä voidaan huomata, että Etelä-Australiassa käytännössä miltei jokainen käärme on myrkyllinen. Mutta pohjoisessa käärmeet ovat tavallisesti myrkyttömiä ja ihmiselle harmittomia. Kylmillä alueilla on siellä siis eniten ihmiselle hengenvaarallisia myrkkykäärmeitä. Vaikka aluksi Australia oli hyvä esimerkki lämpimän ja myrkyllisen yhteydestä, tilanne sen kohdalla onkin päinvastainen.

Mutta tämä ei tietysti vakuuta aivan täysin. Meksiko ja muut vastaavat paikat ovat selvästi pullollaan myrkyllisiä lajeja. Tässä kohden on kuitenkin hyvä tiedostaa se, että myrkylliset lajit sattuvat olemaan vaihtolämpöisissä lajeissa. Ja noilla alueilla vaihtolämpöisiä lajeja on enemmän. Jos esimerkiksi mietimme Suomea, täällä on pirun vähän käärmelajeja, pari hassua. Ja meillä on silti kyy. Madagascarilla tämä prosenttimäärä kaikista matelijalajeista tarkoittaisi kymmeniä myrkkykäärmelajeja. Kun lajien kirjo on suurempi, on selvää että myös numerot ovat suurempia. Jos jossain on sata lajia, on selvää että niistä on helpompi löytää kymmenen myrkkykäärmettä kuin jos alueella on kolme lajia. (Mikä ei lohduta eteläaustralialaisia joilla prosenttimäärät ovat taivaissa, kiitos perustajavaikutuksen.)

Näin ollen uskallan sanoa että vaikka myrkyllisyys taatusti on monissa suhteissa adaptaatio - ja lämpimien maiden ihmiset ovat useimmiten enemmän hankaluuksissa kuin autuaat Tanskalaiset - niin lämpötilan ja myrkyllisyyden välillä ei ole adaptiivista suhdetta. Markus Kajo paljasti tavallaan illuusion. Ja tämä tuo surulisia uutisia, sillä sen mukaan ajatus Skyrimin frostbite spidereiden kaltaisista myrkyllisistä eläimistä on vähemmän mahdoton kuin ensivilkaisulta voisi luulla. (Se on mahdoton lähinnä siksi että hyönteisen ja hämähäkkieläimen tukirankarakenne ei kykenisi maassa tuottamaan mitään niin isoa. Elintoiminnot, kuten hengittäminen eivät onnistuisi. Eli se on yhä mahdoton, mutta ei enää yhtä monella tavalla mahdoton. Eli vähemmän mahdoton. Fantasia on mutkikasta.)

Tiedän, koska kaverini näkivät sen tästä

Markus Kajon eräässä vitsissä on rakenne, jossa tieto esitetään varmistetuksi sillä, että hänen kaverinsa olivat varmistaneet asian siitä samasta artikkelista itsestään. Tämä on tietysti koomisen kehäinen tapa perustella asioita. Mutta sillä on samalla hyvin inhimillinen puoli. Nimittäin se, että tieto on usein sosiaalista ja sisäänpäinlämpiävää.

Ja vaikka internet on julkisen ja vapaan tiedon maineessa, se on kuitenkin lisännyt tämänkaltaista. Puhutaan "echo chambereista". Mediakontekstissa tämä tarkoittaa sitä, että sisäänpäin lämpiävä piiri jakaa tietoa, ideoita ja uskomuksia keskenään ja luo väitteille uskottavuutta pelkästään sillä että sisäpiiri toistaa keskenään ja ristiin samoja tietoja. Tähän usein liittyy voimakas väärien mielipiteiden sensuuri. ; "Echo chamber" on siis medianhallinnan tapa jossa joku tekee väitteen ja moni samanmielinen ihminen sitten toistaa tätä väitettä. Ja uudestaan kuuleminen johtaa usein "rikkinäiseen puhelimeen" jossa viesti muuttuu liioittelevammaksi. Mutta aina se johtaa siihen että se, että samaa asiaa toistetaan tavallaan muuttaa sen tosiasiaksi, sillä "echo chamber" luo illuusion siitä että sama uskottava tieto on peräisin useasta eri lähteestä.

En yleisesti ottaen suhtaudu "echo chambereihin" juuri mitenkään muuten kuin huvittuneisuudella. Otan tästä esimerkin.

"Paholaisen Asianajajan" blogi joutui blogaamaan facebookryhmäänsä liittyen. Syynä oli klassinen joulurähinä ; Joulun aika muistuttaa kristityille että he ovat kristittyjä ja tästä seuraa kasvanutta julistustarvetta. Joskus tämä purkautuu siten että he menevät erilaisiin ryhmiin jotka ovat melko kaukana heidän omista mukavuusalueistaan. Ja täällä heille mitä tavallisemmin vittuillaan.

Mielenkiintoista oli sen sijaan se, mikä tästä rähinästä oli jatkoseurauksena. Ja en puhu herjausoikeudenkäyntien ehdottelusta. (Joku voi yllättyä, mutta tämä ei koskenut minun sanomisiani, vaan ihan muita ihmisiä.) Nimittäin tilanteen jatkoseurauksena "Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittoa" -facebookryhmä (tästä lähtien "vsna") aloitti tehopuhdistuksen. Tämä ei yllätä, sillä loukkaantunut ja vittuiltu kristitty oli ryhmässä varsin hallitsevassa roolissa. Ensimmäinen vaihe oli itse asiassa aivan ymmärrettävä ; Ne joiden sanomisista oltiin loukkaannuttu, poistettiin ryhmästä. Vaikka metelöintiä ei tehty "vsna":n ryhmässä, voidaan käyttäytymistä pitää varoitusmerkkinä.

Pian asenteet tiukkenivat. Ryhmässä tehtiin asteittaisia siivouksia, joihin lopulta riitti pelkkä kytkös "Paholaisen asianajajan" ryhmään. Bannityiksi päätyivät myös ne ihmiset joiden asiallista keskusteluasennetta arvon kristittymme tuossa katastrofiin vajonneessa ketjussa kehui! "Vsna" on tunnettu ryhmä. Ja ryhmän yksi tunnetuiksi tehneistä piireistä on juuri siellä harjoitettu viestien sensuuritoimi ja järjestelmä jotka tekevät siitä sisäänpäinlämpiävän.

Mielestäni tämä ei haittaa. On ihan hyvä että saavat olla keskenään. Itse asiassa minun kannattaisi jopa maksimaalisesti tukea tuon ryhmän "echo chamberiutumista". Sillä jos hetken miettii mitä "echo chamber" -ryhmä itse asiassa on, huomaa monta asiaa. Ne ovat aktivistiryhmiä joilla ei ole vaikutettavia kohteita. Kun he käännyttävät keskenään jo kääntyneitä, he tekevät "echo chamberistaan" agendan suosion kannalta mahdollisimman huonon. Siitä tulee mukava ajanhaaskuupaikka, joka toimii ikään kuin ryhmäterapiana. Lisäksi tähän sisäänlämminneeseen ympäristöön tottuvat ovat aivan ihmeissään jos joku on heidän kanssaan erimielinen - saati perustellusti erimielinen. Ja tästä järkytyksestä seuraa - paitsi klassinen marttyyrikortin vetäminen niin myös - se, että sisäänpäinlämpiävä kerho vaikuttaa entistäkin mukavammalta paikalta josta ei halua mennä muualle.

Tämä sopii "anonyymeille alkoholisteille". Mutta jos tavoitteet koskisivat lainmuutoksia ja vastaavia, strategia on täysin tehoton. Tämän vuoksi en ole itse liittynyt "vsna" -ryhmään. Tuen sen echo chamberiutumista, joka tosin ajaa asiaansa ilman minun tukeanikin. Nähdäkseni tämä on fundamentalistien kulttuurin "uusi musta". Ja mielestäni se on hyvä. Sillä aikaisempi versio oli echo chamber yhteiskunnan kokoisena, tavalla josta seurasi muun muassa saatanapaniikiksi kutsuttu joukkohysteria. (Joka näyttää kenties jälkikäteen naurettavalta pelleilyltä, jota se olikin, mutta se ei siihen aikaan näyttänyt kovin kivalta elettäväksi ja koettavaksi.)

Haluan kuitenkin ottaa esimerkin "echo chamberin" ns. "manufactroversyjen" eräästä hauskasta piirteestä.

"Echo chamber" ottaa usein faktoja valikoiden ja päätyy tässä korostamaan sitä että jonkun kiistan täytyy olla relevantti kun siitä kiistellään. He haluavatkin ikään kuin opettaa sitä että kina on olemassa ja että se on relevantti. Ja tämän päälle vasta tulee se agendan levittäminen. Usein tässä käytetään hyvin vääristyneitä faktoja, faktoja jotka uskotaan koska ne ovat lähtöisin useasta eri lähteestä.

"Kotimaa" on kristillinen blogipalsta. Ja paikkana jotain joka on pitkin matkaansa harrastanut jonkinlaista väen ulosajamista. Ensin blogit olivat vapaita. Sitten niitä rajoitettiin. Rajoitukset ovat tiukentuneet ja tiukentuneet. Mutta uskoisin, että syynä on laadun tavoittelu eikä echo chamberiutuminen. Tästä saa mielestäni hyvän kuvan kun katsotaan tuoretta eutanasiakeskustelua. Kirjoittaja blogasi hyvin tuttuun tyyliin, melko pelottavia asioita Belgiasta. "Voiko lapsi päättää omasta kuolemastaan? Riittääkö syyksi syvä masennus? Mielipiteet jakautuvat ja rajat liukuvat Belgiassa. Belgia laillisti aikuisten eutanasian lääketieteellisesti toivottomissa tapauksissa vuonna 2002. Armokuolemien määrä on kymmenessä vuodessa kasvanut rajusti, ja käytännössä syyksi on kelvannut myös masennus tai se, että ei enää pärjää omin avuin. Nyt Belgiassa ollaan hyväksymässä lakia lasten eutanasiasta. Armokuolemaa ajaneet olisivat halunneet sisällyttää syihin myös psyykkiset sairaudet, syömishäiriöt ja väsymisen elämään, mutta vastakampanja rajoitti eutanasian kuolemansairaille lapsille. Maan uskonnolliset johtajat vastustavat uutta lakia, mutta tutkimusten mukaan kolme neljästä belgialaisesta kannattaa sitä. BBC raportoi kuitenkin viime viikolla, että asiantuntijatkaan eivät ole silti yksimielisiä tilanteesta. Eräs saattohoidosta vastaava lääkäri katsoo, että keinot lapsen kärsimyksen lieventämiseksi ovat jo olemassa." .. "Toiset pitävät Belgian eutanasiatilannetta humaanisuuden voittona, toiset varoittavana esimerkkinä siitä, että kun armomurha sallitaan, sitä ei saada pysymään päätetyissä rajoissa. Englantilainen lääkäriblogisti Peter Saunders kertoo, että joissakin osissa Belgiaa joka kolmas armokuolema ei ole ollut vapaaehtoinen ratkaisu. Eutanasian väljemmästä käytöstä ei ole myöskään nostettu syytteitä."

Jani Salminen tarttui asiaan kriittisesti "on vielä pakko ihmetellä väitteitä ei-vapaaehtoisesta eutanasiasta, joka olisi joillain alueilla jopa 30 % tapauksista. Se kun on Belgian lain mukaan kiellettyä. Eutanasialle on mahdollista kahdessa tapauksessa. 1) Etukäteen ilmoitetun hoitotestamentti-tyyppisen korkeintaan 5 v ennen käsillä olevaa tilannetta allekirjoitetun ja oikeaksi todistetun kirjallisen dokumentin kautta silloin, kun henkilö on esim. vaipunut koomaan. Näitä tapauksia on noin 2 % kaikista tapauksista eli noin 25 kpl vuodessa (2010-2011). 2) Lääketieteelliset kriteerit täyttävässä tilanteessa oikeustoimikelpoisen henkilön vapaaehtoisesti, toistuvasti ja harkitusti ilmaiseman tahdon perusteella. Tähän tahdonilmaukseen ei saa liittyä painostusta. Tämän lisäksi lääkärille on asetettu joukko velvoitteita, jotka sisältävät sekä lääketieteellistä konsultaatiota että läheisten ja potilaan kuulemiseen liittyviä seikkoja. Suomessa ollaan pahoillaan siitä, että naapurimaa Venäjällä tiedotusvälineissä kerrotaan faktoina vaikka mitä Suomen lastensuojelusta. Varmaankin belgialaiset ainakin ystäväni kommenteista ja sikäläisen keskustelun referoinnista päätellen kokevat, että heidän eutanasialainsäädäntönsä ja -käytäntöjensä käsittely ulkomaisessa mediassa on toisinaan samalla tasolla." ja Tarja Koivumäki nosti esille linkitetyt lähteet ja niissä olevat ristiriidat "Jos blogistille saisi antaa neuvon (kun kerran blogi tuo katsauksenomaisesti esiin keskustelun avauksia), niin olisi voinut selkeämmin erottaa BBC:n artikkelin brittiläisen blogistin mielipiteistä. BBC:n artikkeli on hyvää journalismia, se valottaa vaikeaa asiaa monitahoisesti yksittäisin esimerkein. Englantilainen blogisti sen sijaan on omalla asiallaan, sillä kun esim. BBC:n artikkeli toteaa, ettei yhtään ainoa armokuolematapausta ole tehdyn vastoin lakia, englantilaisblogisti tietää lähdettään ilmaisematta kolmanneksen Belgiassa myönnetyistä armokuolemista Belgiassa tehdyn vastoin lakia ja puolen jääneen kokonaan ilmoittamatta! Lähteiden uskottavuuden kohdalla on oleellinen tasoero, itse en olisi liittänyt niitä noin saumattomasti yhteen. Saunders mm. kertoo, että v. 2002 laillistettujen armokuolemien määrä kasvoi 10 vuodessa (2002 – 2012) 500% ja 11vuodessa (2011 – 2012, vuoden 2013 vahvistettuja lukuja ei ole artikkelia marraskuussa 2913 kirjoitettaessa ollut käytettävissä) peräti 5000%. Näin äkkiseltään tulee mieleen että tuollaisessa tilastomatematiikassa voi olla muutakin mielenkiintoista."

Mon ami, harrmaat aivosolunni
rratkoivat perräti kiperrän 
mummomurrhamysteerrin.
He lavasstivat kuólemanssa
ja ellivät pitkän ellämänsä
miltei loppuun assti onnellisenà.
Merci pour votre temps.

Blogisti antoi linkkejä, jotka olivat kahta mallia. Niitä joista ei voinut sanoa muuta kuin että "ei löydy annetusta lähteestä" ja niitä jotka, blogauksen kirjoittajan omia sanoja mukaillen "Tiedon hakemisessa on se ongelma, että haitoista puhuvat yleensä ne, jotka ovat eutanasiaa vastaan." ja joiden luotettavuutta tukee oikeastaan vain se, että "Peter Saunders on puolestaan seurannut aihetta pitkään ja vaikka hän on eutanasiaa vastaan, samoja tietoja löytyy myös muualta." Tosiasia on, että tietoa ei ole perustellulla tavalla lähteistetty pelkästään vetoamalla auktoriteettiin ja kutsumalla joku nimi. Saunders on validi sanomisineen jos ja vain jos hän sitoo väitteensä virallisiin tilastoihin jotka hän myös lähteistää. Se, että BBC antaa huomattavasti vähemmän pelottelevan kuvan kertonee siitä että Saunders on osana manufactroversyä jossa väärin faktoin levitellään pelotteluja ja selitetään että eutanasia on tärkeä ja vakava ongelma koska "moni asiantuntija on erimielinen". Eikä kerro moniko näistä asiantuntijoista on uskonnollisin syin lokerossa - ja kuuluu keskenään samaan echo chamberiin vielä peräti todennäköisesti.

Joku voisi tässä korostaa Saundersin epämääräistä "jossain alueilla" -tyylistä heittoa. Siinä kun on faktan varmistamisen vaikeus. Että se, kun eutanasiaa tosiasiassa tehdään hirvittävän vähän, niissä tapahtuu helposti erilaisia heilahteluja jotka eivät kerro eutanasiasta mitenkään. Liian pienen otoksen rajaaminen sanoilla "joillain alueilla" tunnetaan cherry picking -argumenttivirheenä.

Mutta tämä ei ole tärkeää. Tärkeää on se, miten Saunders ja hänen tukijoukkonsa ovat selvästi muodostaneet echo chamberin. Mutta kotimaan blogit eivät. Tätä kautta on selvää, että kysymys ei ole uskonnosta itsessään. Ja se toisaalta muistuttaa siitä että vaikka mielipidekirjoitus ja faktateksti usein erotetaan toisistaan, niin lähdekritiikistä ja laadusta on hyötyä molemmille. Siksi kun kotimaassa kirjoitetaan "viidennestä kolonnasta" "Taistelu mielipidesivustoja vastaan on varmasti hävitty, jos yksityisten tai yhdistysten ylläpitämiltä portaaleilta ryhdytään vaatimaan samaa "objektiivisuutta" kuin organisaatioviestinnältä. Koko demokratiamme perustuu sanojen ja tekojen eli virallisen tahon tiedon ja toimien analysointiin, epäilyyn ja puntarointiin. Tiedon julkistamisen jälkeen mielipideuutisointia ei voi vaientaa oikaisuilla vaan mielipiteillä! Journalismi ei ole organisaatioviestintää eikä mielipideuutisia. Ammattilaismedian tärkein kilpailuvaltti ei ole monipuolisuus vaan luotettava tieto. Sen kriteeri on yksinkertainen: se kestää arvostelun niin organisaatioissa kuin mielipidesivustoillakin." Ei voi korostaa muuta kuin että mielipide on paska jos sen väitteet koostuvat epämääräisistä vihjailuista, valheista ja puolitotuuksista. Jos echo chamber tuottaa mielipidekirjoituskoneiston, paras tapa sotia sitä vastaan ei nimenomaan ole kirjoittaa toista mielipidekirjoitusta, vaan tuoda esiin faktat. Sillä niiden esiintuominen kyseenalaistaa koko agendan. Kun echo chamberin epäluotettavuus tulee esille, epäilys levitetään helposti muihinkin sanottuihin asioihin.

Esimerkiksi uskon, että toiston vuoksi aika moni uskoi "yhteen kolmasosaan" jo valmiiksi. Hieman useampi uskoi siihen luettuaan että joku on sanonut niin. Mutta faktojen esiintulon jälkeen tapahtui varmasti jotain johon mikään määrä minun ovelinta trollaamistani ei riittäisi. Nimittäin siihen, että yhteen kolmasosaan uskoo yllättävän harva.

Pieni ajatus ; Kaiken valtakunnan ongelmat

Jos ensimmäisen maailman ongelmina pidetään pikkumaisia ja turhia riesoja joiden kuvailusta Markus Kajon "Kettunen" ammensi valtaosan aineistostaan, jossain vaiheessa ongelmat muuttuvat huumorista selviytymistaisteluksi. Usein tämän muutoksen on vaihdettava maata. Tai laiskempi hengen ritari voi tietysti vaihtaa Arman Alizadin "Viimeinen ristiretki" -sarjaan.

Samoin esimerkiksi joku voi olla ärsyyntynyt siitä että hänen bloginsa ei saa tarpeeksi lukijoita tai tykkääjiä. Ja osa ei laillani pidä siitä että aina silloin tällöin saa vihaisia - tai ainakin moittivia - viestejä facebookiin ja sähköpostiin. Samanaikaisesti Saudi-Arabiassa "liberaalisivustoa pyörittänyttä bloggaajaa Raif Badawia uhkaa kuolemantuomio" sillä "Islamin uskosta luopumisesta rangaistaan Saudi-Arabiassa kuolemantuomiolla". Tuomiota on edeltänyt muitakin rangaistuksia "Badawi on Free Saudi Liberals nettisivuston perustaja. Hän on ollut vangittuna vuoden 2012 kesästä alkaen ja hänet on tuomittu jo seitsemän vuoden vankeuteen ja 600 raipaniskuun muun muassa islamin uskon loukkaamisesta."

Painotukset uutisoinneissa ovat siitä erikoisia, että tämänlaisista uutisoidaan, mutta näkyvyys ja levityslaajuus on yllättävän pieni. Tätä epäsynkkaa voisi kutsua neljännen valtakunnan ongelmaksi. Ja se taas on (a) sekä ensimmäisen maailman ongelma josta on hyvä nillittää netissä pikkumaisuuttaan kun ei ole riittävän viitseliäs etsiäkseen harvinaisempia uutisia netistä muutamalla ylimääräisellä googlehaulla (b) että se on ongelma joka vaikuttaa siihen mitkä ongelmat otetaan ratkaistavaksi ja mihin saadaan mahdollisesti korjaus vaikka poliittisella kansainvälisellä vaikuttamisella.

Ei ole kesyä oravaa

Työkaverini kertoi, miten erään kerran eräs hänen tuntemansa nuori mies oli kiivennyt puuhun, jossa oli oravanpesä. Orava oli puolustanut pesäänsä ja purrut miestä sormeen. Mies oli pelästynyt, pudonnut puusta ja kuollut - eikä orava ollut vieläkään irrottanut hampaitaan tästä. Tiedän siis ihmisen joka tuntee oravan surmanneen ihmisen. (Tai sitten se on ainakin hyvä tarina.) Ajatus voi tuntua koomiselta ; on muodikkaampaa pelätä susia. Itsekin pelkään enemmän ilveksiä kuin susia. Oravat kuitenkin herättävät kunnioitusta. Samoin kuin erilaiset peurat, jotka voivat olla erittäin pelottavia kohdattavia.

Oravien kohdalla tärkeintä on ymmärtää että ne ovat kamalia purukoneita ; Yleisesti esitetään, että oravat eivät voi irrottaa purentaansa. Markus Kajokin kertoo tästä, että "Eli, kun sanotaan, että jos orava puree henkilöä vaikka peukalonkankaan, niin se ei lopeta ennen kuin on hampaat vastakkain. Mutta jos onkin sillä oravalla paha alapurenta, eikä ota hampaat vastakkain, niin eikö se ikinä lopeta? Niin että se on pakko nukuttaa se orava, ettei se kuolisi nälkään siinä peukalonhangassa riippuessaan."

Toistuvuus oravasta joka ei päästä irti kertoo siitä että kyseessä on yleinen uskomus. Tässä kohden saattaa mukana olla jo liioittelua - tässä on kenties jopa eräänlainen myytti tai urbaani legenda yritteliään murrettavaksi. Mutta totuus on kuitenkin kohtuullisen lähellä kansan tietämää. Nimittäin tiedetään että oravien puremiskäytäntöä kuvaa muutama asia.
(a) Niillä ei ole puremista hillitseviä vaistoja, joten kun orava saa päähänsä purra, se ei osaa lopettaa toimintaansa.
(b) Niillä ei myöskään ole pureskelua hillitseviä vaistoja, joten niiden päähän tulee maistella likimain kaikkea. Tämä on melko kamala yhdistelmä.
(c) Pureskeluinto ei tietysti merkitsisi paljon, jos puruvoima olisi yhtä pikkiriikkinen kuin orava itse. Mutta tosiasiassa oravat ovat jyrsijöitä, joiden puruvoima kykenee esimerkiksi pähkinöiden murtamiseen. vahingoittavat halutessaan kiinteistöjä, koska ne kykenevät pikkunykeröhampaineen nakertelemaan tiensä läpi miltei kaikesta, mukaan lukien alumiini. Oravien ruokavalio vaatiikin runsasta kalsiumin saantia, sillä ne ovat jyrsijöitä joiden hampaat kasvavat koko ajan.
(+) Hampaiden lisäksi oravilla on kynnet joiden pääfunktiona on upota kaarnaan. Ihmisen iho on paljon ohuempaa ja lävistettävämpää, joten oravan raapimaksi joutuminenkaan ei ole ollenkaan miellyttävää.

Oravat ovat yleensä varovaisia ja pyrkivät pakenemaan, mutta jos ne ovat nurkkaan ajettuja ne voivat saada ns. ison vaihteen päälle. Silloin ne ovat pelottomia ja pelottavia. ; Itse asiassa niiden aggressiivinen käytöskään ei kuitenkaan ole hirveän harvinaista. Ne ovat yksiä vihaisimpia jyrsijöitä joita luontomme tuntee. Rotta on oravaan verrattuna helppo olento. Mikä onkin varmasti se syy, miksi rottaa saa yleisesti lemmikkieläinkaupoista, kun taas niitä söpömpiä ja pörröisempiä oravia ei saa. (Kaikkeen tälläiseen on yleensä jokin syy. Yleensä se on hyvä. Nykymaailmasta tarvitsee tavallaan tässä yhteydessä tietää vain se, että miltei kaikki kaupallistetaan, joka vain voidaan.)

Itse asiassa oravan pitäminen lemmikkinä olisi aivan yleisesti ottaen kammottavan huono ajatus. Oravien ainut ansio lemmikkinä on se, että ne ovat pörröisiä. Sen lisäksi ne tuppaavat pitämään alueensa puhtaana sotkemalla lattiat, olemalla pieniä, salamannopeita ja sille päälle tullessaan ne rikkovat, repivät, purevat, raatelevat... Tärkein asia oravien kanssa pelaillessa on se, että oravia on helppoa ja miellyttävä kesyttää, mutta ne eivät koskaan täysin kesyynny. Oravasta saa helpostikin villin elätin joka seuraa sinua minne menetkin, mutta lemmikkiä niistä ei tule.

Itsekin olen toki kesytellyt elämäni varrella muutamankin oravan. Ne ovat ihan mukavia otuksia, etenkin kun muistaa että ne syövät pähkinöitä, käpyjä, linnunmunia, linnunpoikasia, kaikkea lihaa, kaikkea mikä on roskaruokaa. Ja ennen kaikkea ne oppivat melko nopeasti mistä saa ruokaa. Ja kesyys on sitä että ne tajuavat että sinä tarjoat ruokaa. Niiden kohdalla on vain syytä muistaa turvaväli. Muistaa tuoda niille ruokaa mutta ei olla itse ruoka.

Räsä ; Päivitä Blogia!

Olen kirjoittanut Räsäskohun tiimoilta jo liikaakin. Ensimmäinen oli maailmankatsomuksellinen yleiskatsaus, toinen kontekstoi Räsäsen lausunon ajankohtaiseksi reaktioksi homoseksuaalejen lähetystyöhön siunaamisesta, ja kolmas käsitteli kirkon virallista kantaa jota Räsänen ei edusta mutta jonka hän ääneensanoi. ; Näissä viesteissä olen suhtautunut varsin positiivisesti Räsäseen, joskin olen ilmoittanut erimielisyyteni tietyissä teemoissa, ja moittinut kirkkoa ja jonkin verran vihjasin että Räsästä ollaan lynkkaamassa - joka on oikeuden omiin käsiin ottamista lain yli ja siksi itsessään sellaisella ikävällä tavalla semi -ironista.

Tämä on varmasti järkyttänyt harvoja aatetovereitani ja suurilukuisempaa joukkoa ateisteja. Koska olen varmasti niitä äkäisimpiä uskontokriitikoita joita Suomesta löytyy, joten odotukset ovat tässä olleet tietynlaiset. Ärhäköitymiseeni tarvitaan yleensä jokin syy, kenties pikkumainen syy, mutta syy yhtä kaikki. Ja Räsänen ei sellaista vain minulle tarjonnut. Tähän vahvin syy lienee minimaalinen sisälukutaito. Siis se, että minulla kaikesta räyhähenkisyydestäni huolimatta on (edes) sellainen.

Tässä otan avukseni "Jaskan pauhantaa". Hän huomauttaa että kun Räsänen sanoi että "Kaikilla meillä on tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia. Raamatussa kuitenkin sanotaan, että ’Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä’" niin lehdistö on lukenut sen "Ministeri kehottaa rikkomaan lakia!" Tästä voi oikeastaan tehdä vain yhden huomion : "Näyttäkää missä kohtaa tuota sitaattia on kehotus. Ensin on virke, jossa kerrotaan jokaisen joutuneen dilemman eteen. Toisessa todetaan sitaatti, jota edeltää "kuitenkin". Kyseessä on pohdiskelu." Kyllä, kenties ideologinen pohdiskelu mutta pohdiskelu yhtä kaikki. Toki tässä on hyvä huomata, että Räsänen on vakaa kristitty, joten hän käyttää Raamattulainausta samalla tavalla kuin uskovaisten parissa on tapana. Raamattu on äärimmäisen monille ihmisille jotain johon viittaaminen on käsky ja kehotus. Tämä on luultavasti sisälukutaitovirheenkin syynä. Räsänen on luokiteltu, ja tämä luokitelma on antanut lopullisen sisällön hänen lausumiensa tulkitsemiselle.

Mutta mitä lainkuuliaisuuteen ja kansalaistottelemattomuuteen on sanottavaa on se, että siihen kannattanee suhtautua Kemppismäisesti. "Räsäsen toinen repliikki koski lain ja omantunnon ristiriitaa. Perustelin Lutherilla, että ”laillista esivaltaa” on toteltava. Nykyaikana nuo sanat tarkoittavat asianmukaisesti säädettyjä lakeja." ... "Muuan periaate on selvä. Kansalaistottelemattomuus, jolla usein tarkoitetaan lievän asteista asettumista lakia vastaan, on ilmiö, jota vastaan ei pidä asettua. Sen sijaan siitä on rangaistava." Tämä on ajatuksena mielenkiintoinen, koska olen itsekin harkinnut mielipidevankeutta jumalanpilkasta. Puolisoni ei viehättynyt ajatuksesta yhtä paljon kuin ajatukseni siitä mitä media tekisi jos hommaisi linnaa ja kieltäytyisi sakonmaksusta niin että häkin olisi heilahdettava. Nähdäkseni rankaiseminen voi jopa tukea sitä sanomaa.

Dilemma (oikeasti polylemma) jossa valitset miten tahansa niin kadut ja päädyt rankaisemaan itseäsi.

Räsäsen pohdiskelussa olennaista on huomata että siinä on kysymys kansalaistottelemattomuuteen liittyvästä dilemmasta. Siinä vastakkain ei ole mustavalkoisen dikotomisesti hyvä ja paha, vastakohdat. Vaan kaksi hyvettä. Tämä tekee siitä hyvin haasteellisen. Kyseessä ei ole ongelma johon on ratkaisu, vaan dilemma, jokin jossa on seurauksena on valinta erilaisten olotilojen väliltä. (Ongelmiin on olemassa ratkaisu. Jos niihin ei ole olemassa ratkaisua ne eivät ole ongelmia vaan olotiloja.) Olen itse ollut useassakin työssä jossa tämäntyyppiset asiat ovat olleet työn lujassa ytimessä. Esimerkiksi MTT:n sikalassa porsaita kuohitaan - kuten niitä kuohitaan kaikissa sikaloissa. Tämä ei ole kenestäkään mukavaa työtä mutta se on tehtävä. Työpaikalla oli ihmisiä jotka eivät eettisistä syistä halunneet tehdä tätä. Heidät ohjattiin tekemään muita töitä, koska tekemistä siellä kyllä riitti. Esimerkiksi kuohintavuoron sijasta saattoi päästä vaikkapa raappaamaan paskaa, joka on tehtävä joka luonnollisesti on aina yhtä miellyttävä delegoida jollekulle muulle. Samoin vartijana toimiminen vaatii tiettyä kikkailua ties minkä juridis-eettisen kanssa. Ymmärrän että moni ihminen ei elämänsä aikana kohtaa tämäntyyppisiä dilemmoja.

Itse asiassa maailma on yhtä vaikeutta. Kuten olette kenties huomannut, olen negatiivisesti varautunut rasvahappo enkä mikään vapaa radikaali, joten elämäni on yhtä vaikeutta. Ja minun maailmassani ei ole mitään dilemmoja vaan polylemmia. Aivan kuten suuresti salaviisas Markus Kajo asian ilmaisi ""A ⊃ C, B ⊃ C, A ∨ B, joten C" kun (C = itseä ottaa päähän) Arjen kirousten kirjo manifestoituu edessämme monin mielenkiintoisin, mutta säkenöivän rasittavin ilmentymin, ollen eräs suosittu muoto heistä ns. di- tai polylemma. Vain mielikuvitus on rajana sille, millaisin perkelyyksin meitä toistuvasti koetellaan, ja millaiseen pukuun arjen -lemmat pukeutuvat." Monesti ongelmat ovat juuri sellaisia että jokainen lopputulos on hankala. Eli ei välttämättä tehdä valintaa jossa valitaan kahden hyvän välistä, vaan joudutaan valitsemaan kahden huonon välistä. Ja koska maailma on mitä on, näitä huonoista valitsemisia tulee vastaan aika monta kertaa. Maailma on täynnä dilemmoja.

Monesti ihmiset vain seuraavat tapoja, tottumuksia ja yleistä tohinaa. Voidaan sanoa että on seurallista eettisyyttä, jossa taustavoimia ja vaikuttimia ei reflektoida. Tällöin on helppoa olla hyvällä omallatunnolla. Tässä ongelmia ei yleensä tule koska ihmiset eivät riko lakia, joten he ovat lainkuuliaisia. Ja usein silloinkin kun he ihan oikeasti rikkovat lakia, he seuraavat omaatuntoa ja olettavat että laki on sen mukainen. Eli oletus lain reiluudesta pätee ja silloinkaan lakia ei kyseenalaisteta - ellei poliisi tai vartijasetä tule tässä pamppuineen vähän auttamaan. Ja näitä dilemmiä tulee vastaan joskus. Vartijoille ehkä vähän enemmän kuin tarpeen olisi.

Dilemman ratkaisussa on ytimessä omatunto ja laki. Ja omantunnon vaikeutena on tietysti se, että sitä on hankala määritellä. Se onkin sitten määritelty hyvin erilaisilla tavoilla.
1: Lukiolaisena esittämäni jako jossa on laki ja oikeus jossa laki on välinearvo jolla saavutetaan oikeus joka on itseisarvo vastaa hyvin arkimielikuvaa aiheesta. Karkeasti sanoen näiden arvojen välillä on hierarkia, ja jos laki on oikeuden kanssa ristiriidassa, lain tekijä ei ole ottanut jotain huomioon. Kysymys tässä on nimenomaan dilemmasta ja sen ratkaisusta. Tämä on karkea, mutta siitä nappaa aika hyvin perusidean ja tärkeitä huomioita. Ei rassaa päätä, on helppoa.
2: Päivi Räsäsen näkemys on tätä astetta hienostuneempi. Se edustaa objektiivisen moraalin mallia, jossa teoriana on se, että omatunto seuraa moraalilakia. Myös laki on moraalilaki. Joten kyseessä on kahden moraalilain välisestä dilemmasta. Ja Räsäsen maailmassa Jumala nyt on ihmistä mahtavampi, joten end of discussion. Omatunto on tässä enemmänkin jonkinlainen "moraaliaisti" joka näkee objektiivista moraalia samaan tapaan kuin eisokeiden silmät näkevät valoa.
3: Toisaalta omatunto on käytännössä tunnetila, joten sitä voidaan pitää enemmänkin subjektiivisena mieltymyksenä. Ja tästä seuraa se että objektiivista moraalia joka syntyy kulttuuri-identiteettiin sitoutumalla ei voida "sillai filosofisesti" erottaa kulttuurirelativismista. Tässäkin on dilemma kahden (relativistisen) moraalilain välillä. Lain ja oikeudentunon välille voidaan rakentaa vaikkapa kulttuurirelativistinen narraatio "byrokraattikulttuuri vs. romantikkokulttuuri".

Näen hyvin rakentavana lähteä tarkastelemaan Heideggerin kautta. Hänellähän hyvä omatunto ei ollut omaatuntoa ollenkaan. Oli vain huonoa omaatuntoa, joka muistuttaa virheistä. Tämä on mielestäni erittäin hyvä muistutus ; Nähdäkseni Aaron Jamesin näkemys siitä että kusipäisyyden takana on moraalinen närkästys on ilmiönä tosi. Ja se johtuu juuri siitä että hyvä omatunto ei oikeastaan ole ollenkaan omaatuntoa. Se on vain sitä lynkkausmielialaa, josta aiemmin varoittelin kovasti. ; Tässä mielessä ongelmanani on se, että minulla on omatunto, jopa vahva sellainen. Se liittynee räyhäkkyyteenikin. Minulla on vahva oikeudenmukaisuuden taju. Taju, jonka suurin ongelma on se, että oikein kukaan muu ei jaa sitä samanlaisena tai oikein edes samansuuntaisena. Ja tämä kokonaisuus on riesa.

Esimerkiksi kun luin tekstin "Kirkko on enemmän kuin instituutio", koin syvää vierautta ja omituista tunnetta kun luin kannusteena että "Kirkkoon kuuluminen liittynee paljolti veronkantoon. Ideologinen kuuluminen sen sijaan on merkittävämpi. Kirkollinen juhlahetki on monille mahdollisuus itkeä, surra, katua, tunnistaa, etsiä, puhdistua. Karismaattiset työntekijät vahvistavat erityisesti nuorten itsetuntoa, joka useimmiten on itseä vähättelevä, pahoinpitelevä jopa julma. Kirkon työmuotojen moninaisuus liennee unohdettu voimavara. Kirkko on panostanut ihmisten hyvinvointiin monin sosiaalisin vastaantuloin." Tämä on nähdäkseni malliversio ns. onnellisuuspuheesta joka läpitunkee lähinnä vain kaiken. Tämä olisi kenties ongelma omalletunnolle, ellei se olisi niin ärsyttävää ja ongelma itsessään. Itse asiassa tämä on sitä puolta joka voidaan liittää suoraan armoon ja siihen miten se on tuhoisaa vastuulle. Onkin erikoista että moni pitää armoa kirkon ominaisuutena, joka on etiikan ytimessä kun se voidaan nähdä suoraan vastuulle tuhisana etiikan tuhoavana ongelmana. Ja että juuri tässä kysymyksessä on kenties tiukoin ja ylitsepääsemättömin maailmankuvaero. Jota hämmästyttävän harvoin oikein tiedostetaan, sillä myös ateisteja vaivaa täsmälleen sama onnellisuusharha. ; Olenkin tässä mielessä hieman Sartren ja Camusin tyylisillä nykyään taatusti enemmän kuin hieman vanhanaikaisilla linjoilla. He eivät olleet mitään uusateisteja jotka mainostavat elämästä nauttimista, vaan jotka korostivat angstia. Se kuului prosessiin ja tämä teki tästä ateismin mallista "vain vahvojen ideologian". Sitä ei myyty helppona ja kivana. ; Minä en myy elämää kenellekään sellaisena. Maailma on iso kasa polylemmia. Ja niissä valinta johtaa aina siihen minkä Kierkegaard osasi kertoa. Jos teet yhdellä tavalla, kadut. Jos teet toisella tavalla, kadut. Molemmissa tapauksissa kadut.

Suuren osan polylemmista perseilet itse itsellesi. Ja osa niistä tungetaan yllesi maailman tahi ulkopuolisten ihmisten toimesta. Lopulta kuolet ja dilemmasi loppuvat ja jotenkin tämäkin on monista paha. Joten joka hetki elät sen kanssa että itsemurha on ratkaisu. Tai oikeastaan se on vain yksi tapa hoitaa ongelma ja rakentaa dilemma jopa sinne missä sitä ei muuten ole. Tässä on taatusti tarjolla huonoa omaatuntoa niin paljon kuin mieli sietää - ja luultavasti vähän päällekin. Mutta kyllä se siitä. Jossain on aina jyrkänne jolta heittäytyä, luoti jonka napata aivokoppaansa tai juna jonka alle jäädä.

Miten itsemurhalle on aina vaihtoehto - omantunnon tappaminen keinolla millä hyvänsä

Angstaamisesta taas voidaan virrata Tillichiin. Ja Rauno Räsänen on kirjoittanut juuri tuoreesti Tillichistä ja tämän omatuntoa koskevasta teorisoinnista. "Uusi omatuntokäsitys oli nimenomaan Lutherin, ei Paavalin eikä Augustinuksen. Hän loi sen kokemansa uskonvanhurskauden kokemuksen pohjalta. Kokemuksen taustalla vaikuttivat luostariajan omantunnontutkiskelut ja viimeisen tuomion pelko, jonka Luther kaikessa sen syvyydessä ja kauheudessa koki. Tällaisista kokemuksista hän käytti ilmaisua Anfechtungen; ne olivat saatanasta lähtöisin olevia ahdistuskohtauksia, jotka hän koki jumalallisen vihan osoituksiksi. Tällaiset kohtaukset ovat kauheinta, mitä ihminen voi kokea. Ne aiheuttavat hirvittävän angstin: ihminen kokee olevansa suljettu ahtaaseen paikkaan, josta ei ole pakoa." ... "Kun paha omatunto on vajonnut absoluuttisen epätoivon tilaan, se voi löytää vapahduksen vain Jumalan uhrautuvassa rakkaudessa, jonka näkyvä kuva Jeesus Kristuksena on. Jumala ikään kuin alistuu oman vihansa kohteeksi ja ottaa sen itseensä. Näin hän palauttaa yhteyden meihin." Tässä itse asiassa korostuu se, että Luterilaisuus on ytimeltään juurikin pahasta omastatunnosta vapautumista. Mikä selittänee aiemmissa blogauksissani korostamani sille tyypilliset negatiiviset piirteet. "Onnellisen omantunnon korkeus on yhtä korkea kuin epätoivoisen omantunnon syvyys on syvä." Räsänen löytää tästä jopa erikoisen yhteyden Nietzscheen - eli mieheen jota uskovaiset ovat yleensä ajaneet "toiselle puolelle, niihin" kuin omiinsa. "Nietzschen kuvaus ihmisen todellisesta päämäärästä muistuttaa Lutherin transmoraalisen omantunnon kuvausta: ‘Vielä tulee aika, joka on väkevämpi kuin tämä nykyinen, sairaalloinen ja epätoivoinen, ja jolloin hänen täyttyy tulla esiin, ihmisen, joka osaa rakastaa ja halveksia, luovan hengen, joka ei suvaitse sitä, että hänen kiihkeä elämänvaistonsa suunnataan tuonpuoleisen maailmaan’. Nietzsche nimittää häntä ihmiseksi, joka kestää sodat ja voitot, joka kaipaa valloituksia, seikkailuja, vaaroja, jopa tuskaa’. Tämä ihminen on moraalisesti ‘hyvän ja pahan tuolla puolen’. Samalla hän on metafyysisessä [tai mystisessä] mielessä hyvä ihminen, koska hän on yhteydessä universaaliseen elämään." Tosin Nietzschen maailmassa kärsimys ei lopu, eikä vähene. Onnellisuus ja kärsimys vain kuuluvat yhteen. Toisaalta on mielenkiintoista, miten Tillich voidaan melko hyvin sovittaa omaan ajatteluuni. Olen korostanut "modulaarista mieltä" - joka itsessään on tietysti evoluutiopsykologian läpiturmelemaa kammottavaa naturalismia. Siinä ohitetaan yksi pysyvä itseys ja huomataan että monesti se, mitä kutsutaan itsepetokseksi on itse asiassa vain merkki siitä että on jonkinlainen dilemma tahi polylemma jonka kanssa ei ole lukkoonlyötyä pysyvää vastausta. Eli itsepetoksen sijasta on puhuttava sisäisestä ristiriidasta. On helppoa delegoida toinen näistä "piruksi" ja toinen "enkeliksi" korvaan kuiskuttelemaan, symbolisesti. Ja tämän jälkeen ajatukset Jumalan kansa vuorovaikuttamisesta voidaan vain konvertoida : Siirtää ulkopuoleiset symboliset "jumalan puheet" oman pään sisäiseksi aivotoiminnaksi. Sen jälkeen voidaan huomata että paatunut egoistinen naturalisikin voi nähdä että "Hyvä, transmoraalinen omantunto on huonon, moraalisen omantunnon hyväksymistä, sillä huono omatunto on väistämätön kaikkialla siellä, missä tehdään ratkaisuja ja toimitaan." Tosin minä mitään armoa tunne tai hyväksy, emotionaalisesti täysin vieras kokemus.
1: En oikeasti muista koskaan antaneeni anteeksi yhtään mitään kenellekään, itselleni tai muille ; Anteeksianto tarkoittaa lähinnä sitä että symbolisesti ilmoitan että haluan että keskustelu aiheesta loppuu. Osaan ilmaista katumusta, mutta en antaa antaaksi edes itseleni - tai en tee näin ainakaan tiedostetusti. (Sen lisäksi että osasta olen tehnyt väärin, mutta itse olen ylpeä niistä ja haluan tehdä saman uudestaan! Tämä ei ole katumattomuutta vaan sitä että minä en näe mitään polylemmaa ihan kaikkialla. Joskus pääsee helpolla.) Unohdan asioita kyllä senkin edestä ja huono muistini estää elämääni olemasta täysin viheliäistä. Paremmalla muistilla olisin kenties jo haudassa, en tosin tiedä olisinko siellä katumuksesta vai siitä että en siedä hyvin monia muita ihmisiä. 
2: Monet uskovaiset kavahtavat tätä koska se kuulostaa heistä "skitsofreeniselta". Ja juuri tämä henki oli roolipelivainojen kohdalla tärkeässä asemassa. Se, että pelaaja otti hahmon ja samastui tähän nähtiin skitsofreenisena aktiona joka vaarantaa mielen eheyden. Tätä piirrettä lukuunottamatta siirros onnistuu kuitenkin varsin vaivattomasti. Ja koska tästä siirroksesta pahastuvat lähinnä muut kuin itse, niin oman maailmankuvani kanssa päätän itse ja annan muiden tehdä omat ratkaisunsa.

Räsänen ei tosin olekaan täysin tyytyväinen Tillichin teologiaan. Hänen toisessa blogauksessaan nousee esille ongelma jonka voin hyvinkin alleviivata - ja mikä pahinta copy-pasteta omalle blogialustalleni - Se koskee Tillichin korrelaatio-teologiaa, mutta hivoo suoraan omaatuntoaihetta. "Mitä Tillichin pohtiman ‘transmoraalisen omantunnon’ mahdollisuuteen ja oikeutukseen tulee, pidän sitä välttämättömänä ja väistämättömänä joskaan ei riittävänä vaihtoehtona myös kantilaisuutta ‘täydentämään’. Lähtökohta tälle ajatukselle etiikan alueella on aiemman sitaatti-päreeni hylätty ja ymmällään oleva [eremos aporos] Sokrates, joka ei löydä hyvettä, mutta on kuolemaan asti sitoutunut etsimään sitä omantuntonsa rehellisyyden nimissä. Ajattelen, että transmoraalisen omantunnon subjekti palautuu aina Sokrateen ja Jeesuksen hahmoihin. He puhuvat samasta asiasta, eri kulttuureista käsin ja tässä ajatuksessani Tillich lienee aivan samaa mieltä. Mutta siinä missä Tillich tekee jopa Jumalasta pelkkää äärimmäisen korkealentoista retoriikkaa, siinä minä yritän mahdollisimman konkreettisesti mennä niiden ihmisten nahkoihin [samaistua heihin], joiden kokemus omastatunnosta ja/tai Jumalasta on ajanut heidät konfliktiin vallitsevan, yleensä konservatiivis-porvarillisen, kulttuurin ja tradition kanssa."

Ja juuri tästä on kysymys. Konfliktista, dilemmoista. Siitä, että jos sinun omatuntosi on kristinuskoa ja muuta traditiota vastaan, Tillich korkeintaan yrittää symbolisoida ja muuttaa uskon tätä kautta vähemmän väitelauseita sisältäväksi. Ja perusongelman ratkaisuksi tarjotaan siis kristinuskoa, joka on tämän dilemman ytimessä. Asia joka on ongelma naamioidaan ratkaisuksi jota se ei kuitenkaan ole niille joille tämä ongelma on reaalinen. Vain uskova pitää sitä ratkaisuna, koska hänen ei tarvitse itsensä elää sitä! Vain teologia ja uskonto voi luoda ensin ongelman jonka ratkaisemiseksi se luo konsepteja joka itse asiassa voi vain pahentavat niitä ongelmia ja luoda kokonaan uusia polylemmauniversumeja kiusaksemme. (Ihan kuin niitä ei olisi ilmankin riittämiin.)

Omatunto ei tee onnelliseksi, eikä se tee hyvää omaatuntoa jolla bible-thumbata ihmisiä selittäen avantoanalogialla että "Ei tässä olla vihaisia ja uhata Helvetillä vaan varoitellaan heikoista jäistä, mitä sinne solahtaminen nyt on oikeudenmukaista." Ja että ilman tätä väliintuloa ei ole etiikkaa, vaan ollaan korkeintaan kontrollissa olevia psykopaatteja keskuudessamme. Asia on kenties jopa nimenomaan aivan päinvastoin. Ilman kentiestä ehkä jopa.

Sotamaalaus

"Saa olla kiitollinen, että leijonavaakunissa on nimenomaan urosleijona, nostaen täten epäsuorasti miessukupuolen statusta ja hänen omaa itseis-arvoa kerta on mieskin uros, insinööritiedemielessä. Mutta minusta ei tarvitse olla kiitollinen, jos joku nais muistuttaa tarpeettomasti, että peloittavimmat leijonat onkin päinvastoin naaraat eikä uroot, ja että naaraat tekee kaiken työn ja miesleijona vain istuu kaiket päivät persiillään tai löhöää savannilla kuin mikäkin yli-Tsuhna."

(Markus Kajo, "Saa olla kiitollinen mutta minusta ei tarvitse")

Takkiraudassa arvioitiin meikkimainosta. Mainoksen slogan oli varsin erikoinen ; "Haluat rajauksen siipiosuuksien olevan niin terävät, että niillä voi tappaa miehen ja valuttaa hänen verensä jumalatar Athenen uhrina." Ja Takkiraudassa reagoitiin tähän selittämällä että "Meikkaaminen on määritelmän mukaisesti rituaali, jolla saa toisen ihmisen haluamaan itseään seksuaalisesti. Se siis ei ole sotamaalaus, vaikka sitä toisinaan ironisesti sellaiseksi kutsutaankin."

Tämä on itse asiassa jotain joka nähdään asian tilaksi lähes aina, vaikka se pitää paikkaansa vain yllättävän vähän. Itse asiassa naisten meikkaus on siitä erikoinen, kuten valtaosa naisten muodistakin ; Sillä ei hankita seksuaalista valtaa miehiin vaan sillä erottaudutaan muihin naisiin nähden. Muotihankinnoilla hankitaan statusta toisten naisten eikä miesten silmissä. Pukeutuminen on siis hieman kuten avioliitto, joka sekin on naisten kesken jonkinlainen statuksen nousu ja jota esitellään vaikka avioliitto ei taatusti paranna omia seksuaalisen valloittamisen mahdollisuuksia.

Esimerkiksi miehiä ei yleensä jaksa kiinnostaa se onko joku käsilaukku merkkilaukku vai ei. Miesten sisäinen klisee onkin se, että he kärsivät naisten vaatekaupoissa kun taas kliseinen "Sex and the City" -sarjan henkeen naiset mielellään shoppailevat ja puhuvat shoppailusta keskenään. Toki meikki ja vaatteet liittyvät naisten seksuaalisuuteen, mutta olisi turhaa luulla että seksi olisi vain miehen ja naisen välinen asia. Seksuaalisuudessa on aina kysymys myös statuksesta - ja etenkin naisten kohdalla tämä näyttää peräti korostuvan.

Valtaosa naisten ulkonäkönormeista ei olekaan patriarkaatin luomia vertailumyyttejä ; Naiset tuntuvat olevan hyvin kiinnostuneita toistensa sääristä ja ulkonäöstä. Ja valtaosa naisten ulkonäkömyyteistä ei olekaan peräisin mieslähteistä kuten pornolehdistä ja miesten lehdistä. Ne ovat peräisin naisten lehdistä joita miehet eivät edes lue. Siksi naistenlehdissä onkin hieman erilainen naiskuvasto kuin miestenlehdissä. Molemmat toki esineellistävät naista siinä mielessä että niissä erilaisia ominaisuuksia vertaillaan. Mutta vertailtavat ominaisuudet ja niiden kriteerit ovat hyvin erilaisia. ;Näin karkeasti sanoen meikki on useimmiten enemmänkin sotamaalaus, jonka kohde on toinen nainen.

Silti en voi olla olematta Takkiraudan kanssa samalla kannalla siitä miten mainos kertoo siitä että tasa-arvon maailmassa ei eletä. "Tuo lausahdus "jolla voi tappaa miehen ja valuttaa hänen verensä jumalattaren uhrina" kertoo syvään pinttyneestä vihasta ja murhanhimosta. Se ei ole enää ironiaa. Se täyttää kaikki tuntomerkit rikosnimikkeestä kiihotus kansanryhmää vastaan. Ruukinmatruuna ei äitinä ole yhtään huvittunut tuollaisesta kiihotuksesta hänen omia lapsiaan vastaan. Jos tuossa tavoiteltiin huumoria, se oli yhtä mautonta kuin vaikkapa neekerivitsit tyyliin Mitä kuolleista neekereistä tehdään? - Jääkiekkoja."

Miesten tappaminen ; historiallisen
tehokas markkinointikikka.

Naisista ja heidän esineellistämisestään on mainonnan historiassa ollut moniakin esimerkkejä. Niissä ei sentään ole käytetty vastaavaa uhraamisen ja alistamisen ja tappamisen tematiikkaa. Itse asiassa vastaavaa tematiikkaa ei tahdo löytyä edes miesten suosimasta pornosta, vaan sitä täytyy hakea siitä extremelinjaman perverssistä pornosta jota ilmeisesti vain feministiaktivistit googlailevat ja tuovat tietoon ties mitä yllätyksiä joita kaltaiseni aikuinen mies ei voi kuin ihmetellä ja naama valkoisena katsoa löytyneitä esimerkkejä.

Naisiin kohdistettuna mainos vedettäisiin markkinoilta vaikka se olisi kuinka maalikauppamainoksen ironinen. Miesten kohdalle sovellettuna vastaava on vain huumoria ja emansipationarista valtaa jolla nainen osoittaa vapautuneensa. Itse asiassa naisten vapautuminen painaa niin paljon että he voivat aivan asiallisesti tehdä tämänlaisia kampanjoita. Valituksia saaneita mainoksia yhdistää se, että ne esineellistävät naisia seksiobjekteiksi. Mutta tämä kyseinen mainos yhdistää seksin ja väkivallan tehden miehet paitsi seksiobjekteiksi, myös alistaen heidät alamaisiksi sekä seksuaalisesti että väkivallalla. Tämänlainen mainos ei voisi mitenkään mennä läpi jos se kohdistuisi naisiin.

Telaketjufeministejä kuvaakin yleensä vahva misandrismi jossa nainen on uhri ja miehen väärinkohtelu on oikeudenmukaista kostoa historiallisista tapahtumista. Tälläisen telaketjufeminismin ytimessä on feminismi -sanan moniselitteisyys jota moni intellektuellifeministi suoltaa. Epämääräisyys yhdessä positiivisiin konnotaatioihin antaa näille väkivallan moottoreille ja puolitiehen kaatuneille saatanoille perkeleille ja huumehoure -enkeleille  mahdollisuuden piiloutua suffragettien saavutusten taakse. Syntyy omituinen tilanne jossa esimerkiksi tälläisen väkivaltakuvaston vastustaminen tarkoittaa sitä että on antifeministi joka taas tarkoittaa sitä että vastustaa heti naisten äänioikeutta ja vastaavia.

Tämä epämääräisyys ja sen tuoma suoja on yksi niistä syistä joilla kiistän identifioimiseni minkäänlaiseksi feministiksi tai profeministiksi. Se muistuttaa liikaa Sam Harrisin uskonnoissa korostamaa puolta, jossa valtaosa uskovaisista on leppoisia ja vain marginaalinen on fanaattista. Mutta normaalia uskontoa käytetäänkin fanaattisen uskonnon suojana. Fanaattiset fanatisoivat ja kun tulee vaikeuksia he menevät uskonnonvapauden ja tavallisen uskon positiivisuuden taakse. - Siitä huolimatta että fanaattiset halveksuvat näitä vakaumuksettomia muutoin, niin ongelmatilanteessa he ovat paras ystävä ja tuki. - Ja mikä kamalinta on että normaalit uskovaiset antavat tämän tapahtua ja nollaavat kaiken uskontokritiikin selittämällä että "ei usko ole tuollaista." Niin kauan kuin tälläinen systeemi on pyörimässä, järjestelmä on niin mätä ja halveksuttava että sellaiseen ei pidä identifioitua ollenkaan. Siihen kuuluminen on jo itsessään pahuutta niin kauan kunnes tälläinen pahantekijöiden suojelukupla on tuhottu. Sillä ennen tätä enemmistöllä on vain yksi tehtävä. Suojella ääri-ilmiöitä jolloin kokonaisuus on arvioitava ensisijaisesti näiden sen suojelemien ääri-ilmiön kautta ja sen heikkouksien mukaan. Sen sijaan annan feministien, fantasioissaan murhaavien, istua ammeensa saastassa raiskaamassa omaa kättään.

Joku voisi pitää tämänlaista ylitiukkana ja julmana suhtautumisena. Se ei ole sitä. Se on armeliasta. Sillä jos kannattaa jotain ideologiaa eikä puutu sen sisällä tapahtuviin virheisiin on sääliö, sivustakatsoja. Joko tilanne on niin että ei tee mitään siksi että on eettinen ihminen ja pitää asioita hyvänä. Silloin ihminen seuraa periaatteitaan jotka ovat kuvottavia. Jos tilanne on niin että pitää niitä pahoina eikä puutu niihin, tekee tietoisen valinnan - valitsematta jättäminenkin olisi valinta, ja tässä vain valitaan että hiiteen etiikka. Tällöin osoittaa halveksuvansa etiikkaa ja soittaa valinnallaan, että se ei ole niin tärkeää.
1: Näin esimerkiksi valtionkirkko on yhtä kuin vanhoillislestadiolaisten tekemät teot ja niiden peittelyt, koska kirkko ei irrottaudu näistä ja rankaise tekojen tekijöitä ja riisu rahoitusta vanhoillislestadiolaisuudesta. Ja tarkemmin myös vanhoillislestadiolaiset ovat oman ryhmänsä sisällä omia sääliöitään jotka ovat vastuussa siitä mitä suojelevat sisäpiirissään. Joko näitä kannattaa tai ei. Kirkko on tehnyt valintansa jossa valitsematta jättäminenkin on valinta.

Irtautumiseni profeminismistä ei siis ole äärimmäistä. Se, että kohtelen feminismiä sen pahimpien tekojen mukaan joihin ei puututa on reilua. Sillä tosiasiassa rivifeministi on tätä pahempi. Sillä sääliötä alemmas ei minun etiikkamalissa voi mitenkään mennä. - Ei edes rikoksia tekemällä pääse niin syvälle kuin olemalla rikollisten tekojen tukivoima ja niiden mahdollistaja. Syntyneessä ilmapiirissä kun voi tehdä monta rikosta, jotka muuten jäisivät tekemättä. Ja sääliöt ovat niissä osasyyllisiä kunnes puuttuvat ja tarttuvat toimeen eli lakkaavat olemasta sääliöitä.

Sampo

Sampo on luultavasti yksi tunnetuimpia "Kalevalan" teemoista. Se on laite, kirjokansi, joka jotenkin jauhaa hyvinvointia, rahaa, viljaa ja suolaa. Tarinasta muistetaan aina se, miten Seppo Ilmarinen, taivaankannen takoja, haluaa itselleen eitaottavan vaimon ja tässä yhteydessä hän mielistyy Pohjolan tyttäreen. Hän saa tehtäväkseen takoa Sammon. Ilmarinen takoo kun käsketään. Pohjan akka hautaa sammon pohjolan kivimäelle, lukkojen taakse. Sampo halutaan kuitenkin ryöstää. Syntyy taistelu jossa Pohjan akka ja Väinämöinen taistelevat ; Pohjan akka metamorfosoituu viikatteet kynsikseen lentäväksi hurjaksi vaakalinnuksi ja Väinämöinen, vesielementin herra joka ajaa pakolaivaa sitä miekka peräsimenä pitäen taas taistelee lyöden Louhea melalla. Taiston tuoksinassa sampo hajoaa ja uppoaa mereen.

Siikalan "itämerensuomalaisten mytologia" kuvailee sampoa hyvinkin erilaisissa yhteyksissä; Alkuun pari ideaa.
* Sampo voidaan liittää moniin tarinoihin, kuten Fródin ihmemylly -tarinaan, jotka on ollut selittämässä meren suolaisuuden. Koska Sampo uppoaa veteen, ja se jauhaa suolaa, on ymmärrettävää mistä suola tulee veteen. (s. 190)
* Ensinnäkin Sampo liitetään elinkeinoihin. Koska Sampo jauhaa viljaa ja rikkautta, se on liitetty nimenomaan maanviljelyyn. "Laulun lopuksi Ilmarinen ilmoittaa miksi sammon ryöstö oli tarpeen: kyntö, kylvö sekä taivaankappaleet olivat pelastuneet." (s. 160) Toisaalta siinä voidaan nähdä yhteyksiä jopa tätä varhaisempaan kalastusta ja hylkeenpyyntiä harrastavaan kulttuuriin. Sampo upposi veteen, joten sieltä sitä hyvinvointia saadaan. "Muu kaikki mäni mereh, siitä merell onki paras hyvys, siel on kalat ja hylykehet, kaikki siellä on - Kaikki sammossa oli ennen mitä meressä on elävätä." (s. 161)

* Sampo liitetään myös maailmanpuu-maailmanpatsas-maailmanvuorimytologiaan. "Sammas on patsas, joka kannattaa taivaan kantta." (s.187) Tämä selittää miksi sen takomiseen tarvitaan Seppo Ilmarista, taivaankannen takojaa. Ne liittyvät oleellisesti yhteen. ; Sampo on liitetty selittämään miksi taivaankansi pyörii. Se on liittänyt taivaankannen (tai taivaankannet) pohjantähden kohdalla olevaan taivaannaulaan. "Sampo on esine, joka on varustettu sammalla eli sammakolla. Koska sampa (vrt. sammakko, sammakka) merkitsee rotaatiokoneen sitä osaa, johon vertikaalinen akseli tukeutuu ja jossa se sivulle liukumatta pyörii, sampo(i) on rotaatikone, jonka merkityksellinen osa on sampa." (s. 190)

Tarinan tulkintoja.

Tässä on tietysti luontevaa, että vesiteemat korostuvat kulttuureissa joissa on meri lähellä. En edes usko että myyttejä voidaan laventaa yhdeksi tietyksi monoliitiksi joka olisi ollut muuttumattomana kaikkialla. Samat teemat tulkitaan eri konteksteissa eri tavalla, ja uusia ideoita lisätään oman kulttuuripiirin mukaan ja toisia otetaan pois. ; Esimerkiksi hiiden hirven hiitoon on lappalaismyyteissä tullut mukaan hirven kesytysaiheita. Siksi meren suolaisuuden selittäminen ei ole varmasti yhtä tärkeää kaukana merestä, ja sampon kiinteyttä ja paikallaanpysyvyyttä voidaan korostaa.

Ylläolevalla hyvin lyhyellä ja luonnoamaisella ominaisuuslistalla on kuitenkin itseäni kiinnostavampi mieli siinä, miten ne liittyvät juuri Pohjolaan. Pohjola taas on sekin monisyinen ilmiö. Karkeasti sanoen Pohjola voidaan nähdä (a) kuolleiden valtakuntana (b) se voidaan nähdä vanhana poisajettuna jumaluutena, jossa vanhat jumalat ovat uuden maailmankuvan vihulaisia. ; Esimerkiksi Joukahaisen ja Väinämöisen kilpalaulannassa on nähty vanhan uskonnon moittimista. Joukahainen on siis vanhan kulttuurin jumaluus, jolle Väinämöinen näyttää etevämmyytensä. (+) Näkisin että molempien teemojen liittäminen samanaikaisiksi on varsin luontevaa. On helppoa demonisoida vanha uskonto ja liittää se mielikuvissa tuonelaan. Sellaisen kanssa leikkiminen on pahaa ja vaarallista.

Nähdäkseni tämä on erikoista on se, että Pohjolan kivimäki voidaan nähdä maailmanvuoreksi. (Eräät teoriat liittävät Pohjolan kivimäen selittämään revontulikaariin, joka taas liittyy suoraan ilmansuunnallisesti pohjoiseen.) Ja jos Pohjola on kuoleman maa, liittyy Ilmarisen vaimonhaikailuun syvempiäkin teemoja. Ilmarisen erikoislaatuisuutta tietysti korostaa jo se, että hän nai henkivaltojen olentoa, mutta symbolisesti juuri Pohjolaan liittäminen luo häneen tiettyä kuolemankaipuuta.

Sampon yhteys maailmanpuun tematiikkaan on tietysti vaikea. Tietyllä tavalla ne ovat "toistensa poissulkevia". Onhan nähty että jättiläispuu kannattaa taivaankantta. Kalevalassa maailmanpuu kuitenkin kaadetaan, koska se on samanaikaisesti myyttinen maailmanpuu että maailman valon peittämistä uhkaava puu. Yhteyksiä tähän saa runoistakin, joissa maailmanpuuta ja sampoa yhteennivotaan teemoittamalla niitä yhteen. (s. 196) On vaikeaa sanoa ovatko ne toistensa poissulkevia, vai liittääkö tarinaperinne ne yhteen, vai onko niiden takana jatkumo jossa vanha kulttuuri olisi kannattanut maailmanpuuta ja tämä olisi sitten kaadettu ja korvattu jollain vähemmän valoa peittävällä.

Moderni uudelleensovellus.

Itse olen huvittuneempi nykyajasta. Ensin työ-sitten huvi -periaatteella otankin esille sen miten Sampo on [(post)post]modernina aikana pankkilaitokselle, symbolisoimaan yltäkylläistä hyvinvointia. ; Symbolisesti nykyajasta kertoo - toki "eitarkoituksellisesti" - kaiken oleellisen se, että Sampo on pankki-vakuutusyhtiöhässäkkyyteen liittyvä nimi. Tosin kuvaa se eitarkoituksellisen sopivasti Pohjolaakin, joka voidaan liittää harhaoppisuuteen ja kuolemaan.

Koska Sammon tarina itsessään on mielenkiintoinen yhdistelmä teknologiaoptimismia, joka yhdistää teknologisuuden sekä aktuaalisiin saavutuksiin, että liittää sen onnen tuhoon ja siihen että paraskin tekno-optimisti on freudilaisessa mielessä thanatosviettiä seuraava kuolemankaipailija. Ja näin se on kannustava-varoittavana esimerkki siitä miten teknologia voi tehdä ihmisille monenlaista. Tietyssä mielessä tämä symboliikka korostuu juuri nykyajan teemoissa : Emme hylkeenpyydä tai maanviljele vaan olemme rahamaailmassa. Taistelu ja sammon tuho voidaan nähdä myös varoitustarinana vaikkapa pörssiromahduksista.

Näin voidaan laulaa vaikka Markus Kajon "Nokia-Siemensin osavuosikatsaus" -laulua jonka sanat hän opettaa "Kettusen kannettava" -kirjassa sivulla 123 (lyhyt ote). "Nokiaiseni simaiseni, miksipä sie notkahitki, suolaiseni Siemensini, surupussiini sitkaani, sonnaksi syväksi syöksähdit. Yhyy, mustille mullille käyrät mulahti, jontkaan kurssit juolahtihe, äpärikköön äyrit karkas, hauem persieen pesetat."