Raskaat huvit

Buddhan mukaan tahtominen aikaansaa kärsimystä. (Tämän sanomiseen ei toki mitään Siddharta Gautamoita tarvita.) Nykyään kärsimystä tuottaa myös työpaikka-yritysten tahtotila. Ja näitä tahtotiloja on vaikeaa ohittaa. Sillä niiden ohittaminen tuppaa tuottamaan tyydyttymätöntä ruoan ja vuokran tahtomista, joka taas on lähtökohta kärsimykselle. Siksi on tärkeää osata käsitellä stressiä.

Stressin käsittely onkin vaikeaa. Sillä se on hieman kuten Banachin–Tarskin paradoksi ; Jos stressin pilkkoo pienemmiksi osiksi ja nämä osat järjestelee uusiksi, niin jotenkin ihmeellisesti tätä stressiä tulee tällälailla lisää ; Keskeisintä stressin ehkäisyssä onkin se, että yrittää jotenkin katkaista tuollaisen stressin käsittelyn.

Tämä voi onnistua miltei millä tahansa häiriötilalla. Itse saatan katsoa miehekkäästi "My Little Ponyja", ainakin jos puolisolta ei tule hänelle mieluisaa animea DVD:ltä juuri silloin samaan aikaan. Sitä voi myös seilata toimitotuoleilla täysillä pitkin työpaikan pisintä käytävää. (Kiellettyä!) Kun ei keskity stressiin, se katoaa.

Mutta joskus stressi on kovaa ja häiriöihin ei ole aikaa. Silloin vastaan tulee perinteinen Suomalainen Sanonta ; "Raskaat työt vaativat raskaat huvit." On otettava erityistä laatuvapaa-aikaa joka on raskasta jotta voidaan kestää stressaava työpaikan tahtotila. Silloin ei voi muuta kuin kuvitella olevansa ylipainoinen ranskanluppakorvapupu ; 15 kiloa ehtaa flegmaattista jänistä.

Puhdas pöytä ; Eli muutamia moderneja uudelleensyntymistarinoita

Jeesuksen aikana messiastarinaksi riitti se, että kuoli ja sitten tulikin takaisin. Nykyaikana kaikesta pitää tehdä vaikeaa. Batmanelokuvan "Dark Knight Rises" kuvaa Two-Facea joka lähtee elokuvan alussa liikenteeseen lakituvan kautta toimivana "valkoisena ritarina", jolle Batmanin "musta ritari" on sitten psykoottisena vastavoimana. Harvey Dent ei kuitenkaan paljastu paremmaksi kuin Batman. Vaan muuttuu "kaksnaamaksi" räjähdyksessä. (Nimitys on hieman hassu koska "puolinaama" olisi kenties osuvampi.) Ja elokuvan lopuksi hän kuolee yhtä runneltuneena kuin Jeesus, kuitenkaan heräämättä takaisin. Paitsi tietenkin ideaalina josta on siivottu kaikki se ryönä mitä "kaksnaama" elokuvassa sitten tekikään. Tätä ideaalia sitten palvotaan ja hänen nimiinsä asetetaan sittemmin esimerkiksi uusia lakeja.

Moderni kohtukokemus se vasta kauhea onkin.

Jos otamme "Fifty Shades of Grey" -teoksen, voidaan siinä huomata se, että se ei ole romanttinen tarina. Businessmies Christian Gray ei ole kovin kristillinen, eikä harmaa hiirulainenkaan. Hän itse asiassa manipuloi ilkeästi heikkoa ja tahdotonta ja identiteetiltään epävarmaa naista omaksi henkilökohtaiseksi fetissintoteutusorjakseen.

On mielenkiintoista miten Greyn henkilökohtainen seksiluola on punainen. Se onkin kohtumetafora. (Kirja itse asiassa esittää vertauksen aivan kirjoitettuna, koska alleviivaaminen.) Siinä missä kahlinta (tässä tapauksessa sekä metaforisesti että konkreettisesti) yleensä tulkitaan vangitsemiseksi ja lokeroimiseksi, voidaan jopa sanoa että Grayn ikävä luola takoo Anastasiasta esiin hänet itsensä. Henkenä on se, että tämänlainen dramaattinen kyykytys voi herättää itsesuojelun kautta itsen. Jossain vaiheessa sitä vain saadaan "enough is enough" -hetki. (Joka tunnetusti on kypsä tapa rakentaa omaa identiteettiä.) Voidaan siis ajatella että Anastasia on lapsenkaltainen ja hän menee kohtuun kehittymään jotta voisi tulla ulos aikuisena. Kaikki sosiopatia on vain sitä limaa ja verta joka synnytykseen noin tosimaailmassakin kuuluu. Prosessin jälkeen Anastasia ymmärtää että hänellä on valtaa paitsi seksissä niin myös maailmassa.

Mutta kyllä miehetkin osaavat. Jos katsotaan "Fight Clubia", siinäkin on hyvin samanlaisia teemoja kuin "Fifty Shades of Greyssä". Siinäkin ympäröivä maailma kahlitsee päähenkilön odotuksiin. "Fight Clubissa" ei tosin yritetä väkisin lokeroida ihmisiä outouteen ja vierauteen, sen teemana on nimenomaan se että useille ihmisille on näppärää ostaa identiteetti ja minuus erilaisten brändituotteiden kautta. Sen tekeminen itse on sitten rankkaa. Tässä tavallisuus luo tylsän ja onton ja tätä kautta huonon elämän. (Eikä mielenvikaisuuteen ponnistavalla tasolla poikkeavaa ja liiankin dramaattista elämää joka on huono sitten sen vuoksi.) Tässäkin eheytymistä haetaan traumasta. Tappelusta. Ja muusta konfliktista, sillä se mikä alkaa "Fight Clubina" jatkuu "Project Mayhemina" joka on "Fight Club" mutta räjähteillä ja tuliaseilla. Mielikuvitusystävä Tyler hoitaa Christian Grayn työt, sillä mies on itsenäinen eikä tarvitse ulkopuolista tahoa pilatakseen elämäänsä.

Molemmissa maailmoissa luokittelu luo frustraation, eläimellinen alkutila palauttaa tämän tilaan jossa ihminen on monien mukaan avoimemmin mielenvikainen kuin alussa. Mutta on jotenkin sisäistänyt ja hyväksynyt tämän joten tätä hulluksi tulemista voidaan sitten kutsua vapaudeksi. Uudelleensyntymisen teemat ovat siitä erikoisia että ne tekevät kohdusta - tuosta perinteisesti rauhalliseksi autuudeksi kuvattu sikiönlilintäpaikasta - sen verran väkivaltaisen paikan että mieleen voi nousta asiallisia kysymyksiä siitä miten nykyajan ihmiset sikiöitä siellä kohduissa oikein kohtelevat.

Tästä saadaan karkea erottelu vanhanaikaiseen ja nykyaikaiseen uudelleensyntymistarinaan.

Vanhanaikainen uudelleensyntymistarina kertoo Siddharta Gautamasta. Hänen kerrotaan olleen syntymärikas. Hän syntyi onnelliseen 1%:n. Shakya-heimon ylhäisöperheen poikana hän eli nuoruutensa ylellisyydessä. Sitten hän näki köyhiä ja sairaita. Tämä oli shokki, trauma ja ahdistus. Hän luopui rikkauksistaan ryhtyäkseen hengelliseksi etsijäksi. Tämän jälkeen hän valaistui. Tuli hahmoksi joka tunnetaan Buddhana.

Tarina on hyvin samanlainen kuin toisen tunnetun ja kenties tärkeämmän hengellisen hahmon. (Ihan kuin kyseessä olisi kaava jollekin tarinalle eikä tosiasioiden ehdoton kuvaus.) Mutta moderni uudelleensyntymistarina on enemänkin kertomus Bruce Waynesta joka syntyi myös varakkaisiin onnellisiin olosuhteisiin jossa hänellä oli henkilökohtainen hovimestari, valtava linnamainen huvila jossa oli luolastojärjestelmä. Idylli murtui kun hän näki omien vanhempiensa kuolevan. Siksi hänkin teki kuten Siddharta Gautama, eli osti varoillaan hirveän määrän teknologiaa ja lähti vetämään köyhempiä kansanosia turpaan. Hänet tunnetaan Batmanina. (Eli hahmona jonka seikkailuista tämä blogaus alkoi.)

Väärin marttyroitu ; Profeetan myrkyttyminen

"Takkiraudassa" otettiin esille kaksi myrkytyskuolemaa, Buddhan ja Muhammadin. Tekstin idea oli olla maailmankuvia valottava. Buddhan reaktio oli lempeä kuten uskontonsa. Muhammad haki kostoa kuten uskontonsa.
1: Itse jäin toki junnaamaan teknisiin yksityiskohtiin. Siihen mitä myrkkyä Muhammadin kohdalla oli todennäköisesti käytetty. Tämänlainen historiallinen tulkinta ei aina ole yksiselitteistä ja monia vaihtoehtoisia malleja voidaan tarjota. Jotkut niistä ovat sitten vain huonoja. Esimerkiksi Muhammadin kohdalla on otettava esille se, että (a) Myrkyillä on tietty saatavuus, myrkyn on oltava sellainen että se on ollut saatavilla. (b) Myrkyillä on tietyt vaikutusajat, oireet ja niiden toipumisajat vaihtelevat. ; Siksi esimerkiksi teoria paternosterpavuista on epätodennäköinen, siihen osuu oikeastaan vain saatavuus. Arsenikki tai jokin muu vastaava mineraalipohjainen myrkky sen sijaan kuulostaa Muhammadin kohdalla osuvalta. Arsenikki esimerkiksi sekä tunnettiin että sitä oli helpostikin saatavilla Lähi-Idässä. Sillä ne tappavat nopeasti ja niistä toivutaan hyvin hitaasti. (Muhammad kitui kolmisen vuotta, samaa ruokaa syönyt kuoli miltei heti.) En kuitenkaan jatka tätä tämän enempää. En pidä myrkyttämiseen liittyvien asioiden opettamista ja levittämistä hirveän eettisenä tapana.

Myrkkyyn kuoleminen on liitettävissä muuhunkin. Takkiraudassa viitattiin Buddhan ja Jeesuksen samanlaisuuteen. Itse saattaisin rinnastaa Jeesuksen ennemminkin Sokrateen kuolemaan, sillä Sokrateskin teloitettiin juridisesti, hän olisi kenties saanut mahdollisuuden väistää tilanteen, mutta hän kuoli ennemmin kuin rikkoi periaatteensa.

Itse liittäisin myrkkykuolemat kuitenkin Paavaliin. Sillä Paavalilla oli erityinen suhde myrkytyksiin. Tämä suhde oli siinä, että hän ei kuollut. "Apostolien teot 28:3-6" kertoo Paavalin seikkailuista Maltalla "Paavali keräsi sylyksen risuja ja pani ne nuotioon, mutta kuumuus ajoi sieltä esiin kyyn, ja se kävi kiinni Paavalin käteen. Kun saarelaiset näkivät käärmeen riippuvan hänen kädessään, he sanoivat toisilleen: "Tuo on varmaankin murhamies. Merestä hän pelastui, mutta kostotar ei sallinut hänen elää." Mutta Paavali ravisti käärmeen tuleen, eikä hänelle tapahtunut mitään, vaikka saarelaiset odottivat käden ajettuvan tai Paavalin kaatuvan äkkiä kuolleena maahan. Kun he olivat aikansa odottaneet ja näkivät, ettei Paavalille tapahtunut mitään merkillistä, he tulivat toisiin ajatuksiin ja sanoivat: "Hän on joku jumala."" Myrkyllä ja sen kestolla onkin erityinen asema. "Markus 16:17-18" neuvoo "Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat." Monet kristityt ovat kiusallisen varovaisia näyttämään ja demonstroimaan uskovaisuuttaan, mutta toisaalta pahempaa kiusallisuutta aikaansaavat ne jotka demonstroivat. Käärmeiden käsittelijät pitävät myrkkykäärmeiden käsittelyä oman vakaumuksen todistamisena. Ja pureman jälkeinen lääkehoidosta kieltäytyminen on heille jopa kunnia-asia. Käärmeiden käsittelijät kuitenkin omalla tavallaan näyttävät että kristinuskon piirissä myrkkyihin suhtaudutaan yhä erityisellä kiinnostuksella. Aihe on kristinuskossa yllättävän syvällä. Itse asiassa jopa "Takkiraudan" viestiin, latteassa itsemyrkyttelyjä välttelevässä kulttuurissamme, viestiin tuli kommentti joka korosti että "Eiköhän tuo tapaus osoittanut aika selkeästi, että Muhammed oli väärä profeetta. Hän kuoli siihen myrkkyyn eikä Herra pelastanut häntä. Hän maksoi rikoksistaan hyvin tuskallisella kuolemalla." Samaa kieltä puhuvat myös englanninkieliset. "Paul's miraculous protection led the people to wrongly conclude that he was a god! Although not a god, this miraculous intervention did prove that Paul was a real emissary of the true God. Allah could have done something similar for his messenger, but he didn't, thereby solidifying the doubts of the unbelievers regarding Muh"

Tämä on minusta surkuhupaisaa kieltä kristityltä jonka (a) päämessias Jeesus Kristus kuoli, tosin nousten kuolleista (b) Marttyyrikuolemat kuvaavat vahvasti Jeesuksen seuraajien tietä. Kuolevaisuus ei itsessään ole ongelma. Kristityt vain ovat liittäneet nimen omaan myrkkyyn jotain sellaista, mitä he pitävät universaalina. Hyvin harva kuitenkin yhtyy tähän "universaaliuteen". Ja se onkin hyvin samantapainen kuin kristillisyyden sävyttämät universaaliväitteet ylipäätään. Niitä väitetään ilmiselviksi ja suorastaan pakotetuiksi näkemyksiksi joista järkevä ihminen ei poikkea. Usein tämäntapainen horse laugh -asenteinen suhde asioihin kuitenkin lähinnä viittaa lähinnä johonkin mielivaltaiseen dogmiin, perimmiltään koko tämän strategian käyttöönotto kertoo että tässä kohden on se väitteen heikoin ja oletuksenvaraisin paikka.

Muhammadin tai Buddhan erityisasema tuskin muuttuu miksikään buddhalaisten tai islaminuskoisten mielessä sillä että he kuolivat myrkkyyn. Myrkky on tässä mielessä tärkeä Tosi Uskovan merkki vain kristittyjen piirissä. - Vain kristitty voi arvostaa marttyyriyttä ja uskovan kuolemaa todella hirvittävästi, mutta sanoa sitten muiden marttyyrien kohdalla että marttyyrit osoittivat kuolevaisuutensa ihan väärällä metodologialla. Heille minulla ei ole muuta sanottavaa kuin että Paavali kuoli ristillä ja että sellainen nyt vaan on täysin väärin marttyroiduttu. Obviously.

MasterChef -shokki

MasterChef -ohjelmassa oltiin nyljetty kaniineja. Tämä oli ollut katsojille liikaa. "Kilpailijoiden joukossa on kokkeja, jotka ovat harrastaneet metsästystä. Tuottajan mukaan raaka-aine oli tarkkaan harkittu ja katsojille haluttiin välittää tietoa lihan koko tuotantoketjusta." ... "Ohjelmassa näytettiin yksityiskohtaisesti, miten kani nyljetään. Perheemme ei pitänyt lainkaan siitä, kuvailee perheenäiti Iltalehdelle. Nainen kertoo, että hänellä meni maku koko ohjelmaan." Tiedostaminen on kuitenkin juuri se, jolta ihmiset yleensä haluavat itseään - ja etenkin lapsiaan - suojella. Järkyttyminen on se, joka on monille se kauhein paikka. Yhteiskunnan nähdään olevan velvollinen suojelemaan meitä kaikelta järkytykseltä, järkyttymisen kokemus on kiusaamista.¹

Järkyttymisvastaisuus näkyy moneassa asiassa. Poliittinen korrektius ja tapakäytänteet ovat tätä varten tehtyjä. Ne ovat itse asiassa pienissä määrin hyviä asioita. Esimerkiksi itse hyväksyn teurastamisen yhdeksi oleelliseksi osioksi lihantuotantoketjua. - Olen toki itsekin ollut Kiteen opetusteurastamossa niissä hommissa, ja uskoisin että minulla on "jonkinlainen ote"² siitä mitä teurastaminen ja lihanleikkuu pitävät sisällään. Usein niissä järkyttää kuvasto eikä kärsimys. Tehokas ja nopea teurastus on tuskatonta, mutta siinä on mekaanisuudessaan ja kliinisyydessään jotain pelottavaa. Hitaampi teurastus ei pidä sisällään samanlaista vannesahan sirinää, ja joku voisi pitää sitä luonnollisena. Mutta itse en sitä suosi, koska itse kiinnitän huomiota eläinten kärsimykseen.

Ruuan tuotannossa on selkeästi osia joissa liha erotetaan nahasta. MasterChef:in nyljentä oli itse asiassa melko irrelevantilla tavalla järkyttävää, koska kuolleen jäniksen nylkeminen ei tuota tuskaa jänikselle. Jäniksen teurastaminen jätettiin kuvauksen ulkopuolelle. Koko ketjua ei siis suinkaan edes näytetty. Teurastusosio olisi siitä mielenkiintoinen, että se antaisi paremman kuvan koko ketjusta. Toisaalta sen näyttäminen nähtäisiin helposti provokaatioksi jossa ajettaisiin "eläinten hyvinvointia". Totuus ei kuitenkaan ole luomuhippiasiaa, se vain näyttää siltä.

Itse asiassa ymmärrän että nylkemisen näyttäminen voi aivan aidosti järkyttää niitä ihmisiä jotka eivät näe elämäntavassaan olevan mitään eettisiä ongelmia koska perheen ruoka tulee kaupasta eikä mistää metsästä. Lihakin tulee pakkauksesta eikä eläimestä. Ja sitäpaitsi jokainen heidän näkemänsä turkiseläin on ollut asiallisissa olosuhteissa, esteettisesti ja siisteissä puhtaissa riveissä. Vaatehuoneen rekeillä roikkumassa. Tämänlaisessa elämäntavassa ei itsessään ole mitään häijyä tai ilkeää. Tässä maailmassa kun ei tehdä ollenkaan tiedostettua intentionaalista pahaa. Siinä vain eletään ja paha tapahtuu jossain muualla. Kun sitä ei itse tarvitse tehdä, siitä ei ikään kuin vain tarvitse välittää.

Toisaalta tiedostaminenkaan ei ratkaise mitään. Ymmärrän nimittäin myös sen, miksi ensijärkytyksestä mennäänkin sitten helposti ääripäästä toiseen. Ongelmattomuuden utopiasta mennään totaalipahuuden kokemisen dystopiaan. Tiedostamisen ensimmäisestä vilkaisusta tulee helposti sellainen mielikuva että tiedostanut ihminen tajuaa että esimerkiksi sikalassa ihmiset vain kiertelisivät pää pystyssä, halveksien ja tietäen että niiden kohtalo olisi täysin eläintenhoitajan verisissä käsissä. Että tämä vallantunne on taustalla, ja myötätunnon sammuttaminen on niin oleellinen osa prosessia, että jos työ joskus loppuu, niin olisi sitten aivan mallikappale psykopaatista jota voisi sellaisenaan lähettää jonnekin julmaan pakanamaahan³ teloittamaan kuolemantuomittuja.

Tämän tason yli pääseminen vaatisikin sitten oikeaa työkokemusta. Siinä huomaa tehdessä että asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Valitettavasti sitä työn tekemistä olisi vaikeaa tarjota kaikille. Osa kun ei kestä edes työhön kuuluvaa paskan raappaamista. Saati että tarttuisi hätäteurastuksen tarpeessa kivääriin tahi puukkoon.⁴

Tältä osin maailma näyttää noudattavan buddhalaisia periaatteita. Buddhan kerrotaan olleen ensin prinssi, joka ei nähnyt kärsimystä. Hän eleli mukavuudessa ja ylellisyydessä. Sairaan ja kuolevan näkeminen oli hänelle shokki. Maailman karuus, eräänlainen itämainen pahan ongelma, hieroi itseään hänen tietoisuuteensa. Buddha päätti tästä kokemuksesta tiedostuneena vaihtoehdoksi sen että sen sijaan että elettäisiin haluista ja niiden tyydyttämisestä pyrittäisiinkin nimenomaan haluista vapautumisen jolloin pettymyksiä ei tule yhtä runsaasti. Nähdäkseni buddha meni liian pitkälle. Tämä liian pitkälle meneminen on sama syy miksi Schopenhauer, hyvin buddhalaissävyinen filosofi länsimaissa, oli pessimisti. Maailmassa tarvitaan tässä kohden kuitenkin enemmän kykyä kompromisseihin.⁵

---

1 Tämä omituinen asenne näkyy myös kiusaamiskeskustelussa. Siitä ei puhuta väkivallan teonkuvien kautta. Ei kerrota nuorena ihmisenä aloitetuista törkeistä pahoinpitelyistä. Sen sijaan kiusaamista määritellään uhrin kokemuksen kautta. Ajatus on toki sinänsä nokkela, että kiusaajat ovat ainakin joskus hyvinkin ovelia. Jos kiusaaminen määritellään tarkasti, he kyllä keksivät porsaanreikiä. Keksimisen jälkeen muutkin osaavat näitä hyödyntää. Kuitenkin tämä määrittelykulma on tuonut mahdollisuuden siihen että ties mikä pikkuasiakin muuntuu pumpuliprinsessan päähän asetettavaksi marttyyrinkruunuksi. Valitettavasti ihmiset tietävät tämän ja se vaikuttaa siihen miten myös vakavampia kiusaamistapauksia kuvaillaan. Siksi kiusaamiseen liittyvät mielikuvat kevenevät. Tämä ei tietysti haittaa niitä joille kiusaaminen on vain keino boostata statusta marttyyriaseman kautta. Sen sijaan se haittaa niitä jotka oikeasti tarvitsisivat apua. Pikkupahastuminen ja "vittuuntumiselta suojelu" johtaa siihen että vakavampiin asioihin ei suunnata yhtä paljoa panoksia, kun ne sekoittuvat tähän "kevyempään materiaaliin".
2 Nimenomaan "jonkinlainen", kurssitin vain perusasiat. Nimenomaan "ote", sillä kyseessä ei ole mielikuva.
3 Kuten Iran, Uzbekistan, USA...
4 Ei ihmekään että heistä monista tulee eutanasian vastustajia, kun suhde kärsimykseen ja elämään jää vieraantuneeksi.
5 "Kompromissi" tässä kohden saattaa tarkoittaa kaksinaismoralistilta vaikuttamiselta. Siis vähän kuin se että on ensin valmis haukkumaan vartijaa siaksi ja apinaksi ja sitten tönimään ja lyömään tätä eläinten hyvinvoinnin nimessä. Tai jotain. Ilmeisesti. Ainakin vartijoiden kautta toimintaa seuratessa joskus saattaa syntyä tämänkaltaisia mielikuvia.

Jekyll ja Hyde.

"Jos noilla molemmilla olisi asuntonsa eri minuudessa, niin elämämme vapautuisi kaikesta sietämättömästä. Moraaliton minä voisi kulkea omaa tietään vapaana moraalisen kaksosensa arvailuista ja omantunnon vaivoista. Tuo vanhurskas taas voisi vaeltaa vakaasti ja horjumatta tietään ylöspäin tehden hyviä töitä, joista hän saa tyydytyksensä, joutumatta enää häpeään ja rangaistavaksi tuon hänelle vieraan pahuuden vuoksi."
(Robert Louis Stevenson, "Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde.")

Jokainen meistä on elänyt tilanteessa, jossa ensin annetaan lupaus, jota ei voida pitää käytännössä; Opiskelulupaus muuttuukin kahvilassa notkumiseksi, laihdutuskuuri sortuu siihen että ostetaan kaloritonta olutta ja ollaan niin iloisia että otetaan ranskanperunat päälle. Pikkujouluissa sorrutaan syrjähyppyihin. Lisäksi koemme mustasukkaisuutta ja vihaa muita kohtaan. Tämä on niin tiivis asia, että kristinuskossa perisynti on saastannut kaikki ihmiset, ja olemme pohjimmiltamme pahoja. Ja jos ei ole kristillisen uskonnon ystävä, voidaan lainata Buddhaa, jonka mukaan vihan välttäminen on vaikein ja kaunein vaate, jota voi yllään pitää. Tietenkin osa epäonnistuu. Tästä ehkä selvin esimerkki on Ted Haggard, joka oli näkyvä uskonnollinen hahmo Ameriikan mantereella. Hän vastusti homoseksuaalisuutta kiivaasti. Paljastui kuitenkin että hän oli itse harjoittanut homoseksuaalista toimintaa, peräti maksullisen miehen parissa. En sitten tiedä oliko tilanteeseen liittyvä huumeiden käyttö lieventävä asianhaara vai ei.

William Brodie oli arvossapidetty herrasmies, jota puritaaninen, tiukassa säännössä elävä, 1750 -luvun Edinburgh piti kunnioitettavana miehenä. Toki hän toimi näin päivisin, mutta hänellä oli kaksoiselämä, jossa oli muun muassa kaksi vaimoa jotka eivät tienneet toisistaan mitään. Lisäksi hän pelasi ja varasteli ja huijasi. Hän päätti elämänsä hirsipuussa; Jopa tästä hän oli yrittänyt selvitä; Hän oli asettanut kaulansa sisään metalliputken, jonka piti estää kaulan murskautuminen hirsipuussa. Keinot pettivät -luultavasti ainakin siksi että kaulasuonten tukkeutuminen riittää kuolemaan- ja niin hän kuoli hirttolavalle vuonna 1788. Hän toimi lähtökohtana eräälle tarinalle ; Hänen uskotaan olevan taustalla Stevenson romaanissa"Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde", jossa tohtori Jekyll eräänä päivänä kemiallisia kokeitaan tehdessään huomaa, että ihminen ei pohjimmiltaan ole yksi vaan kaksi, ja kirja kuvaa sitä miten hän oppii tuntemaan ihmisen alkuperäisen ja läpikotaisen kaksinaisuuden.

Sisäisen pahansa kanssa taistelu on tärkeä teema myös täysin fiktiivisissä kertomuksissa Shakespearen "Macbethissä", puhumattakaan Dostojevskin "Rikos ja Rangaistus" -kirjassa, jossa Raskolnikov on tehnyt rikoksen josta omatunto kolkuttaa. Hän ei tehnyt murhaa niinkään ryöstöaikeissa vaan todistaakseen itselleen sen, että hän on valioihminen, jolla "on munaa" tuollaiseen. Hän on jakanut ihmiset kahtia:
1: Sellaiset, jotka elävät säännöistä ja jotka ovat rakentaneet yhteiskunnan. Nämä toimivat sääntöjen mukaan ja he eivät kohtaa vastustusta eivätkä vainoa. Tähän kannustetaan lain voimin. Nämä vertautuvat näppärästi viisaaseen Tri Jekylliin.
2: Sellaiset, jotka elävät tässä ja nyt. He astuvat normaalien sääntöjen yli. He ovat liikuttajia, jotka muuttavat maailmaa: Kirjassa mainitaan nimeltä Newton (joka kehitti tiedettä), Napoleon (joka vaikutti politiikkaan ja maan rajoihin) ja Muhammed (joka kehitti maailmanuskonnon). Tätä ihmistyyppiä kritisoidaan ja heitä vastustetaan heidän tekojensa vuoksi. Tämä ihmistyyppi taas tiivistyy kaaoottiseen Mr Hydeen.

Kirjassa on siis tullut tehdyksi murha, jota on tekohetkellä pidetty kovastikin hyvänä, joka on ratkaissut juuri sen mitä on haettu. Mutta joka kuitenkin tuo katumuksen. Ja katumus on niin kova että rangaistus on se, eikä se mitä rikostarkastaja hänelle tyrkyttää. Tunnustaminen itse asiassa poistaa rangaistuksen pahimman terän.

On teemaa toki käsitelty muutenkin, runsaastikin. Se on myös käytetty huumorin lähde : Esimerkiksi Douglas Adamsin "Sielun pitkä pimeä teehetki" kertoo vastaavasta tilanteesta. Kirjassa eriskummallinen, metodeiltaan -jos sellaisiin nyt ollenkaan ruvetaan, nehän ovat vain karkea yksi näkökulma joka rajoittaa todellisuutta ja tarjoaa vain kapean siivun- omalaatuinen mutta onnistumisprosenttinsa kautta tehokkaaksi - ainakin palkkavaateiden suhteen- osoittautunut, dekkari Dirk Gently, toimii tutulla tyylillään. "Hän ei ollut koko päivänä polttanut ainuttakaan savuketta paitsi mitä nyt aamulla heti herättyään, ja vähän heräämisen jälkeen, ja silloin kun oli joutunut vastatusten Geoffrey Anstenin pyörivän pään kanssa, mikä oli ymmärrettävää, ja tietenkin ollessaan Katen kanssa pubissa. Ei ainuttakaan. Hän oli vannonut luopuvansa tupakasta kerta kaikkiaan. Hän tuli hyvin toimeen ilmankin. Tupakka vaan raastoi hänen hermojaan ja teki elämästä helvetin, mutta kyllä se siitä. Ja juuri nyt kun hän oli tyynen harkitusti tehnyt selvän ja suoraviivaisen päätöksen (ei mitään voimatonta antautumista vastustamattoman himon edessä) polttaa kaikesta huolimatta savukkeen..."

Kaksittainen ihminen on kuitenkin melko näkyvä asia. Sigmund Freud on ensimmäisiä jotka nostivat sen keskiöön: Hänestä id voi tuoda esiin alhaisiakin vaistoja, jos se pääsee livahtamaan superegon ulkopuolelle.

Sen verran tästä tiedetään, että oltiinpa psykoanalyysistä sitten mitä mieltä tahansa, tälläinen "liskonaivo" on olemassa;
1: Tiedetään että aivojen otsalohko hallitsee tätä toimintaa. Tästä suorastaan kulttimaineen on saanut Phineas Gage, joka selvisi ikävästä onnettomuudesta hengissä, mutta aivovammaisena. Hänen luonteensa muuttui vastuuntuntoisesta ja huolellisesta tuli äkkipikainen ja kärsimätön. Tämä lienee hyvä muistutus kaikille niille joiden mielestä spontaanius ja kaikkien tunteiden seuraaminen on aina hyvä asia.
2: John Darley ja Daniel Batson osoittivat että ainakin kiire muuttaa toimintaa aika tavalla. Heidän testinsä oli yksinkertainen: He ottivat siihen papiksi opiskelevia oppilaita. Heille annettiin "varsinaiseksi tehtäväksi" tehdä saarna tai esitys Laupiaaseen Samarialaiseen liittyen. Ensimmäinen ryhmä sai kovan aikataulun ja heillä oli kiire. Toiselle annettiin paljon aikaa. Pyydettiin että he kävelisivät esityspaikalle. Matkalle asetettiin raukka apua tarvitseva. 61% niistä joilla ei ollut kiire, auttoivat. Kiireisille pappisopiskelijoille auttaminen tuli mieleen vain 10% tapauksista. Tilanteen suuruus korostuu koska laupiaan samarialaisen kertomus Raamatussa käsittelee juuri tälläistä auttamistilannetta ja sen hyvyyttä. Kiireiset papit olivat niin puheen kimpussa että he jättivät konkreettisen sanomisen mukaan toimimisen tekemättä.
3: Kenties humoristisempi, aihe liittyy seksuaalisuuteen. Dan Ariely nimittäin teki kokeen parikymppisillä heteroseksuaaleilla opiskelijoilla. Siihen liittyi pornografian katselua. Lupa kokeen tekoon oli työn ja tuskan takana, koska hänen piti vakuuttaa eettinen neuvosto asiasta. Kokeen tekijöille voisi tulla traumoja. Ariely viittasi muun muassa siihen että elämme kuitenkin internetpornon kulta -aikaa. Olisi luultavaa että mitään uutta ei tulisi vastaan. Lupa saatiin. Hän kysyi heiltä kysymyksiä. Tietenkin, kun tieteessä ei vain tehdä koetta, vaan systeemi tulee korrelaatioiden ja niiden muuttumisten kautta, hänelläkin oli kaksi datankeruutilannetta. Ensimmäisessä henkilöiden käskettiin kuvittelemaan itsensä kiihottuneiksi ja korostettiin ottamaan tämä tila huomioon kokeessa vastatessa koko ajan. Toinen sessio taas koostui pimennetystä huoneesta, isosta kasasta pornoa ja käskystä masturboida koetuloksia antaessa. Kysymykset olivat molemmille ryhmille samoja. Sellaisia kuin "Voisitko rakastella vihaamasi naisen kanssa?", "Menisitkö hakemaan kondomia jos voisi käydä niin että hakiessa toinen ei haluaisikaan enää?", "kiihottavatko korkokengät?" ... Ryhmien vastaukset erosivat aika paljon. Jos ihmisten piti kuvitella itsensä kiihottuneiksi, he olivat kunnollisia. He eivät pääsääntöisesti naineet kuin rakkaudesta ja kondomi muistettiin usein. Kun taas kyseessä oli aito tilanne, se ei enää ollutkaan yhtään niin helppoa. Lisäksi erilaiset perversiot alkoivat kiinnostamaan enemmän, ja oltiin valmiimpia valehtelemaan rakkaudesta jos sillä saataisiin seksiä. Tämä koe oli selvästi sellainen, että se näytti yhden kyselyjen heikkouden : Henkilöt vastaavat väärin, vaikka kysyttäisiin heidän omasta elämästään.
___3.1: Ariely käyttää tästä valintatilanteesta termiä procrastination, (pro=for, cras=tomorrow~ huomista varten), ja se koskettaa koko tunne -elämäämme. Eli teemme lupauksen erilaisessa mielentilassa kuin sen noudattamisen. Kun lupaamme säästää, napsahtaa sähköpostiin sepän erikoisspesiaalitarjous "kaverille" ja onkin uuden pitkän miekan hankinnan aika, tai näemme auton tai "beigepilkulliset supernaiselliset jotkin". Samoin dieettilupaukset "jatkuvat tietysti katkeamatta heti huomenna", kun näemme kakkupalan. Meillä on siis sisällä ikään kuin Mr Hyde joka estää meitä olemasta tri Jekyllejä. Tai toisinpäin. Riippuen tietenkin siitä, kumman vai molempien kokee olevan se "perimmäinen minä".

Uskonto, laskento, laulu, laiskanläksy ja kertomataulu.

"Jos arvostelisin Kansallissosialismiin uskovan henkilön vakaumusta kauheaksi olisinko myös silloin rasisti? Mikä sen teidän vakaumuksenne asettaa erityisasemaan?"
(Jakke)

Ajatuksia olemisesta -blogissa on käsitelty sitä, onko ateismi uskontoa ja onko stalinismi uskontoa. Aihe on luonnollisesti tärkeä. (Ja minun on helppo käsitellä sitä, koska en ole syyttäjien enkä syytettyjen penkillä. Harva fundamentalistikaan raivoaa kuinka agnostikot tuhosivat ihmisiä venäjällä tai natsisaksassa. Toki heilläkin voi olla yritystä niputtaa agnostikot ja ateistit yhteen, kutsumalla agnostikkoja esimerkiksi "kohteliaiksi ateisteiksi" tai "munattomiksi ateisteiksi".)

Tässä kohdassa ensimmäinen, mistä lähdetään, on uskonnon ja ateismin määrittely. Kun kohteet on määritelty, tiedetään mistä puhutaan. Tässä aiheessa se on erityisen tärkeä, koska muutoin määrittelyillä voitaisiin esimerkiksi tehdä niin, että uskonto määriteltäisiin totalitarismiksi, jonka jälkeen stalinismi olisi tietysti suoraan totalitaristinen. Ateisti joka muuttuisi totalitarismiksi muuttuisi tällöin uskonnoksi. Jolloin olisi tautologista väittää että vain uskonto voisi olla totalitarismia. (Koska niin on sanottu jo määritelmässä. Premissi ei ole validi johtopäätös. Saman tien voisi väittää "tosi skotissa" esittämääni tyyliin, että jokainen uskonto on hyvä tai ateistit pahoja.)

Määrittelyn tärkeys korostuu, koska aihe on monimutkainen, ja siihen liittyy monenlaisia eri mielipiteitä. Lisäksi käsitteiden epämääräisyys voisi sotkea tilannetta niin, että määritelmän sisältö voisikin vaihtua kesken perustelun, jonka jälkeen määrittely ehkä pinnallisesti olisi pätevää, mutta sisältöä analysoitaessa löytyisi virheellisyyksiä. Lisäksi määrittelyissä on se hyvä puoli, että argumentoija ei enää voi vain tehdä määritelmäliukasteluja ja hokea "en minä niin sanonut". Kun määrittelyt on tehty, on uskallettava seistä omien sanojensa takana - ja lisäksi voidaan aina sanoa että määrittelyissä on kerrottu mitä on tarkoitettu. Tämä tietenkin estää vastapuolen määrittelykikkailut ja "virheelliset kritiikit" jotka perustuisivat juuri siihen että määrittelyjä hämärrettäisiin ja sitten väitettäisiin niissä olevan ristiriidan joka samassa määritelmässä pysyen saadaan katoamaan. (Olen käyttänyt aikaisemman blogimerkintäni jakoa pohjana.)

Itse olen lähestynyt asiaa nimenomaan yksinkertaisista elementeistä. Voidaan sanoa, että jos uskontoteoriani olisi "atomiteoria", se käsittelisi protoneita ja neutroneita ja elektroneja, joista atomit koostuvat. Sen sijaan esimerkiksi ateismi voisi olla vetyä ja jokin muu esimerkiksi teoria hiiltä. Voimme järkevästi käsitellä "hiiltä hiilenä" ja "vetyä vetynä" ja ottaa huomioon, että niissä voi olla myös yhteisiä elementtejä.

Tällä estetään tietysti ylimääräinen ja perusteeton herjaaminen; Voimme löytää yhteneväisyyksiä, mutta emme voi herjata niiden kohdalta yli. Estän tällä yksinkertaisesti sitä, että Oskar Schindleriä voitaisiin syyttää natsien rikoksista vain siksi että hän oli natsipuolueen jäsen, jolla oli paljon valtaa. (Hänen pelastamansa juutalaiset puhukoon siis tätä vastaan.)

Voidaan sanoa että kaikki aatteet koostuvat seuraavista osasista. Osalla ei ole niistä kaikkia, osalla on useita. Mutta hiili ja uraani ovat kuitenkin eri asioita.
1: Ismi on määrittelyissäni aatesuunta, jolla on jonkinlainen arvotusjärjestelmä. Sen jäsenet seuraavat tätä normistoa.
2: Uskonto on määrittelyissäni uskoa yliluonnolliseen. Yliluonnollinen taas on fysikaalisuudesta poikkeavaa, ei todistettavissa olevaa, ainesta. Koska tämä vaatii Søren Kierkegaardin vaatiman tapaisen "uskon hypyn", on mielestäni rationaalista kutsua nimenomaan tätä uskonnoksi. (Voidaan siis sanoa, että siinä missä uskonto väittää että se tietää että on jotain josta ei voida tietää. Tämä on tietysti hieman ristiriitaista. Jos jostain ei voida tietää, siitä ei voida tietää. Eikä tätä tietämättömyyttä voida pelastaa heisenbergin epätarkkuuden kanssa samanlaisuudella, koska tiloja ja nopeuksia voidaan mitata ja ne tiedetään olemassaoleviksi. Yliluonnollisen kanssa vastaavaa ei voida tehdä. Tämä ei siis ole tietoa, vaan oletus. Perusteeton uskomus.) Tämä määritelmä on mielestäni siitä kätevä, että esimerkiksi sielunvaellus ja muut uskonnot, joissa ei korosteta älyllistä henkeä, sopivat mitä mainioimmin tämän uskonnon sisään.
3: Paranormaali taas on näkemys, jonka mukaan henkilö uskoo johonkin eifysikaalisen näkemyksen kanssa poikkeavan (ei kuitenkaan välttämättä tämän kannalta ristiriitaisen) näkemyksen, jolle se ei ole onnistunut rakentamaan tutkimusohjelmaa, joka myös tuottaisi sen odottamia tuloksia. Siksi esimerkiksi buddhalainen, joka uskoo KI -voimaan, mutta ei usko jumaliin, kuuluisi tähän elementtiin.
4: Ateismi taas on määritelmissäni jumalauskon puutetta. Tätä voisi kutsua myös fysikaaliseksi todellisuuskäsitykseksi sitä kautta että se uskoo että maailma koostuu pelkästään fysikaalisesta aineksesta. Ateismi ei kuitenkaan tarkoita, että henkilö uskoisi että kaikki tästä fysikaalisesta todellisuudesta voitaisiin tietää. (Hän voi siis hyväksyä esimerkiksi heisenbergin epätarkkuusperiaatteen, joka tiedollisesti osoittaa että on kaksi tilaa, joista kumpikin voitaisiin periaatteeessa tietää, mutta että emme voi tietää molempia samanaikaisesti.) Ateismissa vain "hyvin perusteltu uskomus" on minkään arvoinen. (Mikä toisaalta tarkoittaa myös sitä että ei ole mitään havaittavaa ilmiötä jolle ei väistämättä voitaisi keksiä selitystä.)

Tässä kohden on helppoa havaita, että kommunismi oli ateistista. Kommunistit uskoivat fysikaaliseen todellisuuteen. Kommunismi ei uskonut jumaluuksiin. Se ei pitänyt edes Stalinia kuolemattomana. Toki se oli henkilökultti, mutta tämä henkilö ei ollut jumaluus - tai edes Buddhan tapaan paranormaali. Mutta sen vaarallisuus syntyi siitä, että siinä oli paha ja totalitarinen ismi. Toki monella vaarallisella uskonnollakin on ollut ismissään "totalitarismin henkeä". (Kutsu tätä sitten vaikka kvarkiksi jos haluat.) Voidaankin sanoa että se, mikä on tehnyt sekä ateistiset että uskonnolliset tahot pahoiksi, on nimenomaan sen totalitaarisuus. Niissä on ollut "by definition" syrjivä henki, joka on määrittänyt ihmiset paremmiksi ja huonommiksi siten että näiden välissä on valtavan suuri kuilu. Näin toisinajattelijat ovat muuttuneet arvottomiksi suhteessa ismin kannattajiin. Kun tälläinen elementti nousee hallitsevaksi, sen luonne todellakin muuttuu yhteiskunnassa. Aikaisemmin pieni ja mahdollisesti huvittava raivopääjoukko onkin vallassa tuhokone. Riippumatta siitä, miten he käsittelevät todellisuutta. (Mikä onkin Humen giljotiinin kannalta uskottavaa: Siitä miten asiat ovat ei voida sanoa miten niiden pitäisi olla.)

Tämä tarkoittaa koko lailla sitä, että mielestäni sekä uskonnollinen että ateistinen yhteiskunta voi tulla toimeen, jos siitä puuttuu "totalitarismin kvarkki". (Yllättävän ateistinen Norja ei esimerkiksi ole mitenkään erityisen kammottava paikka elää ja olla. Eikä Suomikaan ole hullumpi paikka elellä. Koska olemme sekulaari, emmekä totalitaristisen uskonnon/kommunismin valtaama maa.)

Määritelmäni mukaan ateismi ei ole myöskään uskontoa. Ne ovat itse asiassa keskenään ristiriitaiset. Tosin tämä on määritelmästä suoraan nouseva, joten tätä ei voi pitää päätelmänä, vaan "toisena tapana esittää uskonto". Sillä siinä missä ateismin positiivinen määritelmä on "fysikaalinen todellisuuskäsitys" ja negatiivinen(~itsessään puutteellinen) määritelmä "Jumalauskon puute", voidaan sanoa että uskonnon positiivinen määritelmä on "usko yliluonnolliseen" ja negatiivinen "fysikaalisen todellisuuskäsityksen kiistäminen". (Tätä eroa ja en merkitystä jokaisen tulee miettiä.)

Lisäksi on huomattava, että esimerkiksi moni historiamme vaarallinen uskonnollinen toimija ei ole ollut "pelkkä uskonto". Niissä on ollut mahdollisesti myös paranormaaleja elementtejä, ihmetekoihin uskomisen kautta, tai jotain muita elementtejä joita he ovat väittäneet todistetuiksi. Ja mitä olennaista, niillä on aina ollut myös aatenormisto, jota ei tietenkään voida suoraan liittää Jumalan olemassaoloon, mistä jo lukuisat eri uskonnot ja näiden lukuisat eri käsitykset vakuuttavat. Sillä on siksi uskosta erillinen isminormisto. Joka on vaarallinen sen mukaan onko se luonteeltaan totalitaarinen vai ei. (Voidaan siis sanoa että jos "Ainoa Oikea Absoluuttinen Totuus" jonka täytyy näkyä myös elämässä "jotta ei olisi Pahuuden edustaja", alkavat näkymään, voidaan olla huolestuneita.)