Analyyttisen filosofian perinteisimmässä versiossa ajateltiin että loogiset totuudet olivat väitelauseita (propositio) jotka olivat välttämättä tosia (necessary true). Ne eivät olleet epätosia missään tilanteessa; Ajateltiin etä välttämättä todet lauseet tyydyttyivät kaikilla mahdollisilla konfiguraatioilla. (Esim. tautologiat olivat väistämättä tosia.)
Karkeasti sanoen tämä tarkoitti sitä etä määritelmänteko ajateltiin eräänlaisena koneena tai mallina jossa oli muuttuvia osia. Näitä osia voitiin laittaa eri tiloihin. Ja jotkin asiat muuttuivat ja toiset eivät. Toisin sanoen noudatettiin semanttisia sääntöjä. Tällä tavalla kieli oli jokin josta löydettiin analyyttisiä totuuksia.
Tämä näkemys on sittemmin kokenut kohtuu kovia. Esimerkiksi Quine moitti tätä näkemystä peräti kahdella eri tavalla, ensin "Truth by Conventionissa" ja toisaalta "Two Dogmas of Empiricismissä". Quine näki kielen jonain jossa analyyttiset ja synteettiset käsitteet eivät olleet yhtä selkeästi erillisiä kuin oli aiemmin ajateltu. Muita haastajia ovat olleet esimerkiksi Kripke.
Määrittely ja logiikka
Näillä näkemyksillä on erikoisia vaikutuksia myös siihen miten asiat nimetään. Voidaan nähdä että osa on "runoilijahenkisiä". Heille ei riitä että asian sisältö on hyvin määritelty. Sen on viitattava myös sopiviin kohteisiin. Toisaalta monet ovat olleet sitä mieltä että nimet ovat itse asiassa vain nimilappuja, ja tätä kautta voidaan sanoa että nimeämiseen käytetyllä merkkijonolla ei itsessään ole mitään referenssiä määrittävää sisältöä.
Kysymys on ikivanha. Shakespearen "Romeon ja Julian" ajatus siitä miten ruusu toisen nimisenä on samanlainen kukka, muistuttaa esimerkiksi Millsin väitettä siitä että nimillä ei ole konnotaatioita vaan pelkästään denotaatioita. Ja että suora viittaus on se joka merkitsee. Olen itse tässä mielessä "Shakespaariaalinen".
1: Tässä mielessä kiistat ja näkemyserot voivat näkyä vaikkapa evoluutioteorian kohdalla ; Osa kreationisteista näkee että jos evolutionisti kutsuu bakteerin siimamoottoria siimamoottoriksi niin hän itse asiassa tunnustaa että hänestäkin eliöt on luotu ja että hän tietää sen itsekin. (Tämä sopii vahvasti Jean Calvinin teologiaan, hänellähän jokainen ateisti tietää olevansa väärässä.) Tässä metaforan mukana tulevat konnotaatiot ovat heistä oleellinen osa tietosisältöä. Kuitenkin termiä voidaan periaatteessa käyttää pelkkänä viittauksena jolloin nimeämisellä ei ole sen suurempaa sisältöä tai merkitystä.
On tavallaan kiinnostavaa mietti sitä että kun meillä on tiettyjä määritelmiä, ne ovat itse asiassa konsepteja jotka kuvaavat partikulaareja kohteita ja kohderyhmiä. Ja liitämme nämä mielessämme niiden oikeisiin nimiin. Kripkellä oli tähän sovitettava ajatus jossa oikea nimi (proper name) viittaa samaan objektiin kaikissa mahdollisissa maailmoissa joissa tämä kohde on olemassa.
Tässä kohden on helppoa huomata yhteys alustamani klassisen analyyttisen filosofian suuntaan. Vaikka ainakin minun intuitioni sanoisi varsin helposti että käsitteenmuodostus ja looginen perustelu olisivat jotenkin toisistaan irrallisia asioita. Nimeäminen on kuitenkin konseptin luomista. Ja itse asiassa tätä on melko vaikeaa irrottaa teorianmuodostamisesta. Kun asialle luodaan kuvaus, määritellään millainen ilmiö on. Ja jos löytyy tilanne jossa kohde ei täyty annettua kuvaustaan, on mietittävä onko nimeäminen tehty huonosti vai onko kohde sittenkin jotain muuta. Nämä kysymykset muistuttavat hyvun ankarasti teorioiden falsifoimista. Joka taas tuo mukaan ne ongelmat analyyttisen ja synteettisen tiedon erottelussa joita Quine toi esiin.
Tässä mielessä analyyttisen filosofian ongelmat tulevat vastaan jopa silloin kun puhutaan asioiden määrittelemisistä..
Näytetään tekstit, joissa on tunniste väite. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. tammikuuta 2017
tiistai 29. marraskuuta 2016
Helppo ja vaikea filosofius
Nykyään eletään aikaa jolloin anti-intellektuellismi on voimissaan. Tässä tiedettä ja logiikkaa itse asiassa arvostetaan mutta jos ja vain jos se on arkijärjen mukaista ja helppoa.
Tässä kulttuurissa joku saattaa esimerkiksi ilmoittaa osaavansa tehdä hienoa filosofiaa jossa ei ole sanahelinää. Hän tekee tämän referaatin kuvaamalla loppupäätelmän aforisminomaiseksi kauniiksi muotoillussa muodossa. Tämä on tiivistä ja tyylikästä. Ja esillä on väitelause josta sitten on maailmankuvallisesti samaa mieltä tai eri mieltä ilman argumentteja. Koska argumentteja näissä muotoiluissa ei ole.
Ja tämän tiiviyden, helppouden ja tyylikkyyden hinta vaan saattaa olla se, että hän ei tiedosta että filosofia on taito. Se on vaikeaa jos perusteluketju lähtee alkuoletuksista jotka kasvavat deduktiivisten tai induktiivisten - ja eksplisiittiseti kuvattujen päättelysääntöjen - kautta johtopäätökseksi. (Ja että näitä sääntöjä käytetään oikein eikä virheellisesti ja siten että esimerkiksi "koska" -sanan takana olevista ei todella johdeta annettua johtopäätöstä.)
Itse näen että perustelematon väitelause on vain premissi joka oletetaan. Väittäminen ei ole kannattamani filosofian ytimessä. Ja tähän loogiseen jargoniin liittyy vaikeutta. Joka tarkoittaa että joku putoaa kelkasta. Tämä ei ole minun ongelmani. Tämä on heidän ongelmansa. Se, että he eivät ymmärrä jotain ei ole argumentti sen puolesta että sisältö on huonoa. Päinvastoin; Sisällön ymmärtäminen on minimivaatimus jotta ymmärretään miten sen logiikka toimii tai on virheellistä. Tämä on mahdollista kuvata. Mutta se ei latistu siihen että tilannetta kutsutaan sanahelinäksi.
Tosiasiassa sanahelinää ovat lähinnä runollisesti muotoillut väitelauseet ilman esillepantua rakenteeltaan oikeaoppista argumentistoa. Jos aforistikko syyttää loogikkoa sanahelinästä, hän osoittaa lähinnä sen että hän on perin tyhmä ja ilkeä aforistikko.

Tunnisteet:
aforismi,
argumentti,
arkijärki,
deduktio,
filosofia,
induktio,
johtopäätös,
väite
keskiviikko 19. helmikuuta 2014
Prosessi
Kun meille esitetään näkemys, tätä arvioidaan jotenkin. Tässä on monia erilaisia lähestymistapoja. Mutta kun erilaiset ihanteet laitetaan kasaan, niissä on yleensä jotain yhteistä. Kun nämä laitetaan esille voidaan koostaa jonkinlainen ajatus siitä miten arviointi pitäisi tehdä. Ja maailmankuva painaisi tässä melko vähän.
1§ Esiarvio. Argumentilla on jonkinlainen uskottavuusarvio. Syynä on se, että joka ikistä väitettä ei yksinkertaisesti ole tarvetta varmistaa. Jos väite on asiantuntijan lausunto, peräisin jostain kokeesta jonka vuosiluvun muistaa, tai peräisin intuitiosta tai introspektiosta se osuu tähän luokitukseen.
Toki kaikki eivät hyväksy kaikkia edellä mainituista metodeista, mutta jokainen suosii jotain tämänkaltaista. ; Ja useimmiten esiarvio tuottaa tuloksen josta ei jatketa. Tämä on tietynlaista älyllistä laiskuutta. Mutta kaikki käytännössä tekevät sitä. Ihminen luottaa vaikkapa yleissivistykseensä ja muistiinsa, kun kysytään vaikka maapallon muodosta.
2§ Varsinainen argumenttianalyysi alkaa vasta jos esiarvio on tuottanut joko yllättävän tai kiinnostavan tuloksen. Ilmiselvästi väärät ja ilmiselvästi oikeat päätyvät tälle tasolle melko harvoin. Jos mitään argumenttia ei ole, tulos hylätään tai se menee pelkän esiarvionnin piiriin.
Osa pitää ihanteena että kaikki esitetyt väitteet joita puolustetaan mitenkään päätyisivät tähänkin vaiheeseen. Ensimmäinen asia tässä kohden on tarkistaa onko argumentti deduktiivinen (3§) vai induktiivinen. (4§)
3§ Deduktiivisessa argumentaatiossa katsotaan ensin onko argumentti validi. Eli seuraako premisseistä johtopäätös. Jos näin ei tapahdu, tulos on roskaa. Se ei ole argumentti ollenkaan ja perustelu hylätään.
Mutta jos se on validi, katsotaan sen premissejä. Ja tässä tavallaan palataan introspektiovaiheeseen. Mietitään ovatko ne uskottavia. Jos ne ovat, argumentti hyväksytään melko usein. Jos ne eivät ole, on hyvä katsoa onko niille kuitenkin tehty puolustusta. Lopulta päädytään siihen että ovatko premissit riittävästi tuettuja vai eivät.
Jos ovat, argumentti hyväksytään ja jos ei, ne hylätään. Jos asialle ei löydy oikein mitään sanottavaa, argumentti on arvoton eikä painota asioita suuntaan tai toiseen, tilanne on sama kuin ennen sen esittämistä.
4§ Induktiivisessa argumentissa kenties keskeisin asia on katsoa minkälainen induktio se on. Jos induktio on vertaus, se tosiasiassa usein vetoaa introspektioon liittyviin tunteisiin eikä ole varsinainen argumentti. (Nämä tunteet on nyt ohitettu.) Niillä voi kuitenkin olla arvo. Sillä vertaukset ovat usein liitoksissa toisten argumenttejen sisällön ymmärtämisen helpottamisen vuoksi. Jos asia on näin, on unohdettava vertaus ja palattava katsomaan näitä argumentteja joihin se viittaa. Tajuamista helpottava kuvaus ei ole argumentti, vaikka se usein vetoaakin tunteisiin ja tekee asiasta ikään kuin helpommin hyväksyttävän. Hyvä vertaus ei tietenkään ole epäargumentti tai virhepäätelmä, vaan sen laatu arvioidaan muilla kriteerein, sitä kautta miten paljon helpommin ymmärrettäväksi se tekee sen varsinaisen argumentin.
Jos havaitaan että induktio on itse asiassa argumentatiivinen, on tarkistettava onko se vahva tai heikko. Tämä johtuu siitä että induktioissa on, toisin kuin deduktiossa, liitoksena teorioita ja oletuksia jotka antavat todennäköisyyksiä ja jotka ovat joko relevantteja tai irrelevantteja.
Heikossa induktiossa on kysymys siitä että premissit eivät ole tarpeeksi vahvoja tukeakseen johtopäätöstä. Paljon jätetään siis ilmaan. Tästä hyvänä esimerkkinä on argumenttivirhelistoihin päätyvä Aukkojen Jumala -argumentti. Siinä perusteena on että kun ei tunneta miten X syntyisi luonnollisesti sillä täytyisi olla yliluonnollinen synty. Tämä on selvästi mahdollista, mutta siitä että jonkin syntysyytä ei tiedetä ei tietysti voida päätellä että tietäisimme sen jonkin syyn luonteen.
Induktioiden arviointi on vaikeaa, mutta niiden arvioinnissa yhteistä on se, että vaikka heikko induktio johtaakin väitettyyn johtopäätökseen, se tekee tämän niin heikosti että tätä ei pidä hyväksyä. Vain vahvat ja hyvät induktiot sallitaan argumentatiivisiksi. Muut ovat enemmänkin saivartelua, käsien heiluttelua ja ajanhaaskausta. (Etenkin kun induktioiden arvointi on vaikeaa.)
Jos argumentti havaitaan vahvaksi induktioksi, pitää kuitenkin vielä tarkistaa induktion uskottavuus. Siinä on taustaoletuksena erialaisia taustaoletuksia, ja usein luonnonlakien tyylisiä "luonnontieteellisiä totuuden likiarvoja". Induktion vahvuuden lisäksi on siis arvioitava itse induktiivisen yhteyden relevanssi. Se, että se on todella olemassa, että sen olemassaoloon on jokin erityinen syy. Ilman tätä se jää helposti mielipiteeksi. Tässä arviointi muistuttaa deduktion yhteydessä tehtyjä premissien uskottavuuden arviointeja.
5§ Meta -arvio. Argumentit harvemmin esiintyvät yksin. Niitä on usein suuri joukko. Ihmisillä on tapana domeenispesifioitua, eli heillä on tiettyyn kysymykseen tietty mallivastaus. Tässä ei välttämättä tule tarkistettua ovatko nämä eri asioihin annetut ratkaisut yhdenmukaisia. Joskus ne vaativat keskenään ristiriitaisia premissejä tai tuloksia. Argumentit eivät tämän vuoksi yleensä ole yksin.

argumentaatio,
argumentti,
deduktio,
induktio,
introspektio,
johtopäätös,
muisti,
premissi,
validi,
vertaus,
väite
maanantai 26. elokuuta 2013
Voittaako elämä?
Sanonnan mukaan elämä voittaa. Tämä on jonkinlainen väitelause. Jokainen väitelause voidaan aina muuttaa kysymykseksi. Ja jokainen kysymys vaatii vastausta. Jopa silloin kun se on retorinen kysymys joka ei ole oikeasti kysymys vaan enemmänkin jonkinlainen naamioitu väitelause.
Kun katsotaan elämää, niin onhan se kieltämättä aika sitkeää. Se modifioituu ja sopeutuu elämään maailmassa vaikka ilmasto muuttuisi radikaalistikin.
Toki yksilötasolla elämät ovat hauraita, tämä on helppo ihan empiirisestikin huomata vaikka antamalla ninjan törkätä itseä taktisesti peukalolla. Mutta jo lajitasolla selviytyminen on huikeaa. Isoissa linjoissa lajitkin näyttävät melko haurailta lyhytaikaisilta konsepteilta jotka muuntuvat muiksi lajeiksi ennen kuin katoavat - jos hyvin käy. Isot linjat dinosauruksista ovat kuolleet. Tuhoaallot ovat pyyhkineet. Vaikka 90% lajistosta kuolisi nopeasti, on aina joku jyrsijä, torakka ja kovakuoriainen jäänyt äimistelemään ja jatkamaan sukuaan. Aina elämä on voittanut. Kerran toisensa jälkeen. Tämä antaa toivoa elämän voittamisesta.
Mutta tosiasiassa aurinko jonain päivänä syö planeettamme. Ja jos olemmekin päässeetä pakoon, niin termodynamiikan 2 pääsääntö kertoo julmaa kertomustaan. Jossain vaiheessa seuraa lämpökuolema. Lyhyellä aikajänteellä olemme kaikki elossa, pitkällä aikajänteellä elämä voittaa aina. ja oikein pitkällä aikajänteellä olemme kaikki kuolleita.
Elämä antaa kuolemalle kovan haasteen. Mutta oikeasti kuolema voittaa. Elämä vain sinnittelee.

kuolema,
kysyminen,
optimismi,
pessimismi,
retorinen kysymys,
väite
perjantai 17. huhtikuuta 2009
Erittely.
Melko usein puhetaidon kirjoissa esitellään tapoja, joilla voi voittaa toiset väittelyssä tai kuinka puhutaan vakuuttavasti. Ne tarjoavat keinoja, joilla voidaan etsiä tukea omille näkemyksille ja saada niille näin suosiota. Monessa suhteessa argumentaation pitäisi olla jotain päinvastaista; Analyyttisessä argumenttien pilkkomisessa yritetään päästä harhaanjohtavan, vääristä syistä uskottavan, taakse. Toisaalta tämä on osa myös rekonstruktiivista näkökulmaa: Siinä tälläinen menettely nähdään vallankäyttönä, joka on suorastaan se 1. asia, jota siinä vastustetaan koska se pyrkii tarkoitukselliseti rajaamaan näkökantoja.
Eli siinä, missä tavallinen vaikuttamiskirja tarjoaa keinoja, joilla voittaa keinolla millä hyvänsä, yritetään tarjota keinoja joilla tämä huomataan. Hyvässä argumentaatiossa onkin tätä kautta kolme elementtiä. Niitä ei ole helppoa saavuttaa. (1) Argumentin esittäjä on rehellinen, eli hän ei esitä perusteluja ja taustaoletuksia joihin hän ei itse usko. (2) Argumentin esittäjä tekee parhaansa jotta esittäisi kaikki relevantit oletukset. (3) Argumentin tekijä pyrkii välttämään virheargumentteja ja huonoja argumentteja. (4) Argumentin tekijä on valmis tunnustamaan virheensä, ja mahdollisesti jopa luopumaan näkemyksestään. (5) Argumentin esittäjä ymmärtää tai kokee ymmärtävänsä kommentoimaansa aihepiiriä, eikä sen vuoksi esimerkiksi esitä kritiikkiä aihepiiristä jota ei ymmärrä riittävän hyvin. (6) Toisaalta argumentit tulisi kohdistaa yleisölle, eli oletuksena on että argumentti ei ole niin esoteerinen että yleisö olisi jotenkin sen moittimisen yläpuolella.
Tavallaan hyvä argumentaatio koostuukin edellisen noudattamisesta, että taidosta huomata kun itse tai joku muu ei tässä aivan pysy. Oikea tapa olisi tietysti kannustaa muuttamaan tilanne. (Tosin itsekin olen usein tässä kohdassa tiettyyn pilkkaan ja naureskeluun syyllistynyt.) Tärkeä huomio on, että ehtojen toteutuessa kyseessä on enemmän tai vähemmän epäreilu argumentaatio. Silloin takana on jonkinlainen manipulaatio. Joskus tavoitteellinen huijaaminen, ja joskus vain omien väärässäololuulojen levittämistä.
Tässä keskityn erittelyyn. Analyysissä on tärkeintä
1: Eritellä mistä argumenteissa on kyse. Tämä on erityisen tärkeää, koska siinä määritellään mitä argumentoija tarkoittaa. Tässä on oltava huolellinen, koska eri asiat voivat tarkoittaa eri konteksteissa hieman eri asiaa.
___1.1: Määritelmät ovat tärkeitä, koska ne rajaavat aihepiirin joita väitteet koskevat. Jos esimerkiksi tapahtumalla ei ole muotoa, kohdetta tai ei kumpaakaan, asia ei tule ymmärrettäväksi. Määritelmä koskee siis kissan tapaisia kohteita, että jopa tapahtumia kuten putoamista. Lisäksi ne voivat olla sopimuksenvaraisia, kuten vaikkapa miehuuden saavuttaminen initiaatioriitissä. (Argumenteissahan voidaan käsitellä monia aihepiirejä.) Määritelmässä tulisi huomioida monia asioita.
_____1.1.1: Siinä on oltava sisältöä, eli määritelmä sisältää jotain tietoa siitä mitä kohteita siihen kuuluu. Etenkin pseudotieteissä törmää usein määritelmiin joille ei ole laitettu sisältöä. Ne on vain nimetty tavalla jolloin siihen tulee assosiatiivisia merkityksiä. Näin esimerkiksi New Agen tuntemattoman voiman nimeäminen "energiaksi" vihjaa kuin sillä olisi niitä ominaisuuksia mitä fysiikka sille antaa, mutta tosiasiassa tätä ei ole määritelty - saati tutkittu. Usein tätä selitetään siten että ihminen ei voisi ymmärtää sitä. Seuraus tästä on tietenkin hankalasti havaittava ristiriita: Henkilö nimeää "energian" sisällöksi "ei ymmärrettävissä", ja tämän jälkeen käyttää sitä kuin tämä nimeäminen tekisi asiasta jotenkin ymmärretyn ja hallitun.
_____1.1.2: Informatiivinen, eli määritelmän tulisi olla sellainen, että se rajaa tutkittavaa aluetta riittävästi ja järkevästi, eikä sisältäisi monimerkityksellisyyttä ja tulkinnanvaraisuutta. Tässä kohdassa otetaan huomioon se, että joskus argumentteihin on jätetty kikkailuvaraa; Se sisältää paljon tulkinnanvaraisuutta, joka sallii ongelmapaikan kohdatessa vaikkapa lausahduksen "En minä mitään tuollaista ole väittänyt." Tällöin argumentti muuttuu "saippuoiduksi", eli siihen ei voida kohdistaa kritiikkiä. Vaikka tämä on keskustelussa erittäin tehokasta, ja aikaansaa nopeasti päänsärkyä asiaa seuraaville, se ei ole hyvä asia. Itse asiassa se vihjaa siitä että asia on huono. Tällöin väitettä pitää vähintään tarkentaa ja selventää, eikä vain jättää sellaisekseen. Näin tulkinnanvaraisuus vähenee ja argumentista tulee tämän muutoksen jälkeen parempi.
___1.2: Argumentin oletukset ovat toinen tärkeä keskittymisen kohde. Oletuksissa on otettava huomioon sekä niiden määrä että niiden laatu. Mitä tahansa väitteitä voitaisiin saada perusteltua jos vain sallittaisiin ääretön määrä oletuksia. Lisäksi jotkut oletukset ovat oudompia kuin toiset eivät. Siksi oletusten olisi oltava paitsi oletuksia, myös hyväksyttyjä. Ne ovat joko aikaisemmin hyväksyttyjä tai ainakin runsaasti vähemmän outoja kuin johtopäätös. Jos oletuksia on paljon ja ne ovat erittäin huonoja, voisi olla perustellumpaa vain olettaa se johtopäätös ja pitää tätä väitteenä.
_____1.2.1: Esimerkiksi Occamin partaveitsi on periaate, jonka mukaan pitäisi valita pienempi määrä oletuksia. Einsteinin kovasin taas on tästä hieman parempi versio: Oletuksia tulisi ottaa mahdollisimman vähän jotta asia saadaan selitettyä. Mutta ei tämän vähempää.
_____1.2.2: Toinen merkittävä asia on laatu: Jos ensimmäinen perustelu vaatii kissan ja koiran ilmaantumisen ja toinen selittää saman tapahtuman kummituksen invaasiolla, on selvää että kummitusten olemassaolo on enemmän mielipidekysymys kuin kissojen ja koirien. Ongelman ratkaiseminen ei aina ole kovin yksinkertaista. Tätä voidaan kuitenkin hieman kiertää kahdella tavalla: (1) Käytetään vain sellaisia oletuksia joita sekä argumentin esittäjä että kuuntelija hyväksyvät. (2) Käytetään sellaisia oletuksia joille on saatu konsilienssiä, eli niitä käytetään yleisesti muualla tiedemaailmassa.
___1.3: Arvioidaan mikä on se linkki, joka sitoo väitteet johtopäätökseen. Se voi olla esimerkiksi laskutoimitukset, jossa lasketaan yhteen kohteita. Linkki voi olla myös viittaus yleisesti havaittuihin yhteyksiin, jolloin se on todennäköisyyksiin viittaava. Esimerkiksi kun perustellaan miksi Naapurin Misse kävi raatelemassa sohvan, eikä minulla ja minun miekallani ollut mitään osaa eikä arpaa kavalan teon kanssa, näytän vaikka kissankarvoja, jotka yhdistävät maukujan raatelujälkiin sohvassa, koska tiedämme että Missellä on punaiset karvat, kun minulla taas ei.
___1.4: Kolmas kohta on tietenkin se, että arvioidaan minkälaisia lisäoletuksia ja reunaehtoja argumentissa on mukana. Voi olla että Helsingin säätilan ennuste puolen tunnin päässä on hyvä ja toimii hieman Vantaallakin, mutta Kiinaan asti kuurosadetta tuskin voidaan venyttää vaikuttamaan. Lisäoletukset ovat usein ongelmallisia koska niitä on vaikeaa huomata. Jotenkin tuntuu että niiden keskeisyys tulee esiin suhteellisen helposti ainoastaan ihmissuhteita käsittelevissä tilanteissa. Muuallakin ne vaikuttavat, mutta niitä on vaikeampi huomata. Otan kuitenkin esimerkin ihmissuhteiden kautta: Oletetaan että Liisa on ihastunut Mattiin. Oletetaan että Liisa haluaa tavat Matin. Liisa tietää myös että Matti on menossa juhliin X. Tiedetään että Liisalla ei ole muuta menoa. Tästä voidaan kuitenkin päätellä sekä se, että Liisa menee juhliin, mutta tilanne voi muuttua jos onkin oletus että Liisalla on taipumus hermoilla ja menee tilanteesta niin paniikkiin että jääkin kotiin. Ehkä hän olisi muuten mennut juhliin ja tavannut Matin, mutta tieto asioista muutti koko jutun, vaikka Liisa ei haluaisi näin käyvän. Vastaava olisi rikostutkinnassa se, että joku huomaa tietynmerkkisen lenkkareiden jäljet ja nappaa jonkun tunnetun varkaan, kun oikea rikollinen onkin joku muu jolla vain sattumalta oli samanlaiset, sinällään harvinaiset, lenkkarit. Usein tälläisiä lisäehtoja on mukana, mutta niitä ei mietitä. Yleensä ne ovat epätodennäköisiä, mutta joskus ne voivat silti olla tärkeitä. Tämä kohta on siksi erityisen vaikea.
2: Tämän jälkeen jälkeen argumentin voimaa arvioidaan. Tärkeää olisi että prosessi tekisi argumentista ymmärrettävämmän ja että se auttaa sen hyvyyden tai huonouden huomaamisessa.
___2.1: Tässä kohdassa on hyvä huomata myös tietty suopeus: Tätä tarkoittaa hyväntahtoisuuden periaate: Olisi aina ajateltava että argumentoija on täysjärkinen, edes vähän. Ja että tämän pienet virheet, esimerkiksi kirjoitusvirheet, ovat merkityksettömiä argumentin kannalta. Tulkinnassa on kuitenkin kolme tapaa, joista vain yksi on tavoitetila.
_____2.1.1: Ylisuopea tulkitsija etsii vain hyvää. Hän jättää virheet huomioimatta ja katsoo vain sitä, mikä jutussa on järkevää. Tämä on erittäin yleistä ihmisillä, jotka lukevat itselleen tärkeää ideologiaa tukevaa asiaa tai joka moittii jotain, joka on heistä ikävä asia. Tämä on jokaisen ongelma, ja se että kokee olevansa jotenkin erityisen objektiivinen tarkoittaa hieman paradoksaalisesti usein juuri päinvastaista.
_____2.1.2: Ylikriittinen tulkitsija taas etsii vain huonoa. Hän huomioi vain virheet ja jättää vahvuudet huomioimatta. Tämäkin on yleistä ihmisillä, etenkin silloin kun he lukevat jotain joka kritisoi heidän kannattamaansa ideologiaa tai jos se kehuu jotain jota he pitävät huonona asiana. Tämäkin odottaa jokaisen nurkan takana.
_____2.1.3: Kriittinen tulkitsija taas tekee kriittisen arvioinnin; Tämä taas ei tarkoita aivan samaa, mitä se arkipuheessa tarkoittaa. Useinhan kriittisyys ymmärretään puhtaasti moittimisena, lyttäämisenä ja haukkumisena, tai ainakin asian vastustamisena. Kriittisessä arvioinnissa katsotaan sekä vahvuudet ja heikkoudet. Molemmat tunnistetaan ja tunnustetaan. Etenkin silloin kun ei yhtään tekisi mieli.
___2.2: Pitää arvioida linkin sitovuus: Ensin katsotaan onko tehty selviä päättelyvirheitä. Jos on, argumentti hylätään, vaikka johtopäätös olisi oikein. Jos ei, katsotaan vahvuutta : Tämä tarkoittaa sitä että jos väite koskee vaikkapa pulloja, ja kerrotaan että niitä on 1 tietynlaista, 2 toisenlaista ja 3 kolmannenlaista, eikä muunlaisia pulloja ole, voidaan varmasti sanoa että pulloja on 6 kappaletta. Tällöin linkki on sitova, koska sekä pullot että yhteenlaskuprosessi ovat meille hyvin määriteltyjä asioita, joiden seuraus on yksiselitteinen; Jos pulloja onkin vain 5kpl, tiedämme aivan täysin varmasti että että oletuksissamme on ollut vika. Ja jos oletukset ovat totta, tiedämme varmasti että pulloja on juuri tuo määrä. Usein linkki on kuitenkin propabilistinen; Kun vien tänään lottokupongin arvontaan, voin melko varmasti sanoa että hävisin rahaa. Tämä on järkevä looginen analyysi, joka perustuu siihen kuinka paljon keskimääräiseen lottokuponkiin menee rahaa, kuinka todennäköisesti pelilapulla voittaa ja kuinka paljon sillä voittaa rahaa. Tästä saadaan lottokupongin voiton odotusarvo, joka tyypillisesti on vähemmän kuin panoksen määrä. Kuitenkin lottovoittoja tapahtuu. Linkki on siis vähemmän sitova. Jos sen sijaan vien lottokupongin, sen aivan saman, pelikioskille ja sanon voittavani, tämä sidoskin on mahdollinen, mutta se on jo todella heikko. Se on itse asiassa niin heikko, että voidaan kysyä onko se lainkaan "järkevällä tavalla voi olla" -väite. Eli voidaanko sanoa että Lottovoittoon kannattaa järkevästi uskoa vasta kun se sattuu omalle kohdalle? - Tulkintaan liittyy tässä kohdassa selvästi pieni intuitiivinen lisä.
___2.3: Olisi lisäksi arvioitava jotenkin mahdollisuus loogiseen kömmähdykseen. Tämä on siitä erikoinen asia, että sitä tulee harvoin mietittyä. Tätä voi kuvata esimerkiksi rakentamalla aivan oikein yhteyden Miehet ovat ihmisiä -> Maija on ihminen -> Maija on mies. Väitelauseen rakenne on sinällään mahdollinen, eräässä mielessä se on oikein, mutta se tekee liian vahvoja yleistyksiä. Toki se toimii, vaihdetaan vaikka Maijan tilalle Matti ; Periaatteessa rationaalisetkin yhteydet voivat itse asiassa joskus tuottaa hassuja tuloksia. Tämän mahdollisuutta olisi jotenkin voitava arvioda.
Tästä seuraa se, että argumentti ei ole vain jotain joka tuntuu uskottavalta, vaan jossa asialle esitetään sitä vahvistavia asioita.

Einsteinin kovasin,
konsilienssi,
manipulointi,
määritelmä,
Occamin partaveitsi,
oletus,
reiluus,
väite,
väittely
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)