Kuvasin ylläolevan telkkien ja sorsien kohtaamisen. Se ei ole itsessään mitenkään erityisen harvinainen tai dramaattinen tapaus. Mutta jos nauhaa katsoo etologin silmin, huomaa hyvin monenlaisia signaaleja. Videoitu tapaus on hyvin sosiaalinen ; Siinä huomioidaan parisuhdetta, toisen lajin edustajia ja jopa kuvaaja huomioidaan. Paikallinen homosorsapari väistyi melko suopeasti ärhentelevän heteroseksuaalin telkkäparin alta. Telkkäkoiraan aggressiivisuus taas selittyy munimiseen ja pesintään, poikasiin sitoutumisella. Seksuaalisuus, perhesysteemi ja omien geenien levittäminen ovat selvästi jotain joka vaikuttaa eläimillä käyttäytymiseen.
Tämäntapaiset ajatukset ovat hyödyllisiä myös ihmisiä miettiessä koska ne voivat auttaa kun mietitään miksi ihmiset ovat nimenomaan parisuhteessa. Eivät yleensä esimerkiksi laumasuhteessa jossa yhdessä huolletaan jälkeläisiä. Eikä lapsia toisaalta jätetä heitteelle elämään suoraan luonnossa kuten jotkut eläinlajit tekevät. Luonto tuntee mitä ihmeellisempiä perhemalleja, joten miksi ihmisillä on juuri tämänlainen systeemi mikä on? ;
Parisuhdeteoriat, etenkin jos ne ovat monogamiakeskeisiä, ovat yllättävän usein sellaisia että niiden ytimessä on termi tukahduttaminen. Tällä kertaa katson asioita vain tämän yhden käsitteen kautta. (Etologia on tausta-asenne jolla tätä käsitettä pyöritetään.)
Parisuhde miesten vallankäyttönä naisia kohtaan.
Klassinen feminismi selittää naiseen kohdistuneen seksuaalista vallankäyttöä ja alistamista. Tässä on syyksi annettu esimerkiksi pelkkä valta itsessään. Travis on esimerkiksi esittänyt että naisen seksuaalisuuden tukahduttaminen johtuu yksinkertaisesti siitä että mies vain haluaa hallita ja kontrolloida naista.
Feministit ovat jopa esittäneet että luonnontilassa naiset elivät promiskuiteetissa, eli harjoittivat hyvin vapaamuotoisesti seksiä. Perusteluna on käytetty bonobojen varsin avomielistä ja rietasta seksielämää. Ja sitä että nainen kykenee harjoittamaan seksiä monta kertaa peräkkäin, mikä taas on miehelle vaikeaa. - Tämä taas olisi nykymalliselle yhteiskunnalle tuhoisaa ja miehet olisivatkin siksi kahlinneet naisten seksuaalisuutta ja näin saaneet itselleen valtaa. Tämän teorian ainoana ongelmana on oikeastaan se, että tästä vapaasta seksistä ei oikeastaan ole näyttöä. Näyttää pikemminkin siltä että seksuaalisia rajoitteita on ollut jopa ennen maatalouden aikaa. (Jota on pidetty rajapyykkinä "kaaosteoriassa".)
Hieman toisenlaista, ei pelkkään miesten pahantahtoisuuden oletukseen perustuva, tapa löytyy esimerkiksi Bussilta. Hän on ollut sitä mieltä että miehillä on poliittinen tavoite saada naiset siveiksi. Tässä näkemyksessä ytimessä on se, että lapsi on aina kahden ihmisen sukusolujen tuotos, mutta naisen ja miehen kohdalla on biologinen epäsymmetria. Tässä epäsymmetriassa nainen tietää että jälkeläinen on hänen. Mies taas ei voi olla aivan varma siitä onko lapsi oma vai vaikkapa postimiehen. Lisäksi kun kulttuurissa omaisuus on yleensä ollut miehellä, tämän omaisuuden jakaminen muille kuin omille jälkeläisille on haluttu varmistaa. Tämän epävarmuuden ja varmistelutarpeen vuoksi miehellä olisi sitten motiivi "turvailla" asioita. Kun naiselta odotetaan ja vaaditaan siveyttä, he harjoittavat vähemmän seksiä muiden kuin puolisonsa kanssa.
Tässä näkemyksessä on hyvä havaita että vaikka feminismissä yleensä kuvataan "paha patriarkaatti" koko miessukukuntana, tämä teoria korostaa sitä että nimenomaan jo naisen saaneiden miesten kannattaa panostaa yksiavioisuuteen. Näin ollen miehen valta-asema olisi ytimessä. Ja näin ollen on ymmärrettävää miksi rikas ja naimisissa oleva konservatiivimies kannustaa naisia yksiavioisuuteen kun taas köyhä ganjaa polttava kitararenttu kannattaa "vapaata rakkautta".
Parisuhde naisten vallankäyttönä miehiä kohtaan.
Toisen teorian mukaan avioliitto on nimenomaan "naisten keksintö". Tätä ajaa suomessa esimerkiksi Laasanen. Mielenkiintoista kyllä, hänen vaihtamisen arvoon liittyvä teoriansa muistuttaa näkemyksissään yllättävän voimakkaasti vanhaa feministien näkemystä josta olikin aikaisemmin tässä samassa blogauksessa.
Hän korostaa sitä että mies voi harjoittaa seksiä useiden naisten kanssa ilman seuraamuksia. Siksi nainen haluaa seksiä vähemmän kuin mies. Tämä on lähtökohta johon sitten sovelletaan kysynnän ja tarjonnan periaatteita. Kun seksi on naiselle "vähäisempi tarve" eli nainen haluaa laatua määrän sijasta, tilanteesta tulee se, että "mies vonkaa ja nainen kieltää yleensä." Joka tarkoittaa sitä että nimenomaan nainen hallitsee seksiin liittyvää hintaa. Nainen voi vähäisemmän tarpeensa vuoksi kontrolloida sitä milloin, kenen kanssa ja millä ehdoin. Näin nainen pääsee mutkan kautta määrittelemään muita asioita. Esimerkiksi liehittelyyn liittyvät raha, lahjat ja seurustelutoiminta ovat nekin suoraan naisen päätettävissä. Mies jonka tarve on suurempi joutuu siksi helpommin tarjoamaan ja nainen päättää "kyllä vai eikö" tarjous ole riittävä.
Tähän liittyy voimakkaasti myös ajatus siitä että naiset kontrolloivat toisiaan jotta voisivat hallita paremmin miehiä. Naiset vahtivat toisiaan, ja kevytkenkäinen nainen nähdään riskinä omalle perheelle. Henkenä on se, että jos mies saa seksiä riittävästi näiltä kevytkenkäsiltä naisilta, he eivät enää haluaisi panostaa vastaavalla tavalla perheisiin ja lapsiin. Vanhan sanonnan tapaan "Jos saa ilmaista maitoa, miksi ostaa lehmä?" Lapsi taas on naiselle merkittävä panostus jonka kohdalla nainen voi olla varma äitiydestään. Se on kuitenkin myös työläs joten on hyvin käytännöllistä saada sidottua mies auttamaan lapsen hoidossa. Naiset siis ikään kuin rakentavat kartellin jossa he vahtivat toisiaan ja tätä kautta seksuaalinen hinta nousee entisestään. Näin ollen vähäisemmän tarpeen valta korostuu, kun mies ei voi kysellä tarjouksia muualta. Ja näin ollen naisten kannalta tilanne on se, että kaikki voittavat, paitsi miehet. Tässä naisen sukuvietin ei edes tarvitse olla heikompi kuin miehellä. Naiset ovat rakentaneet vain onnistuneesti kulttuurisen järjestelmän jossa he ovat onnistuneet resurssoimaan oman seksinsä paremmin nimenomaan "kartellitoiminnan" kautta.
Tukahduttamisen kiisto.
On olemassa myös näkemyksiä joiden mukaan mitään tukahduttamista ei tapahdu. Näissä teorioissa selitetään esimerkiksi sitä että naisella olisi heikompi sukuvietti kuin miehillä. Tällöin ero olisi biologiassa eikä kulttuurissa. Nainen joka on sidottu esimerkiksi raskauteen on varovainen jotta saisi parhaan isän ja olisi siksi biologisesti siveä. Etologianäkökulmani alussa auttaa (auttoi ainakin itseäni) kenties huomaamaan että tämä ei oikeastaan poista asian ydintä, eli sukupuolten vallankäyttöä ja epäsymmetriaa. Se vain siirtää sen kulttuuritasolta biologiaan.
Voidaankin sanoa että "seksin hinta" on vaihtoteoriassa hyvin omituinen. Sillä tosiasiassa kaikki tukahduttamisteoriat ovat korostetusti seksuaalisia. Sen sijaan etologianäkökulma voi auttaa (ainakin itselläni auttoi) huomioimaan että seksuaalisuus on "evoluution meihin editoima ominaisuus" koska se liittyy jälkeläistuotantoon. Evolutiivisesti seksin hinta on hyvin hyvin vaikea laskea. Koska vastakkain on;
1: Se, että mies panostaa vähemmän. Raskaus ja synnytys on energiatalouden kannalta hyvin paljon kovempi panostus kuin siittiöidentuotanto ja siemensyöksy. Tämä johtaa siihen että joko evoluutio on kannustanut naisista siveämpiä tai naisten kannattaa panostaa siveyteen oman itsensä ja omien etujensa vuoksi. Tämä ajaisi tilannetta siihen suuntaan että miehen tulisi maksaa jotain seksistä. Jos mies panostaa lapseen tai äitiin yhtä paljon kuin nainen raskauteen ja lapsenhoitoon, syntyy luonteva tasapainotila.
2: Se, että mies elää epätietoisuudessa on kuitenkin toinen epäsuhta. Mies voidaan huijata panostamaan raskauden hedelmää joka on itse asiassa jonkun toisen. Tämä tarkoittaa sitä että naisen tulisi maksaa miehelle jotain jälkeläiseen panostamisesta tai ainakin pienentää seksin hintaa dramaattisestikin.
Näin ollen parisuhteeseen, kenties jopa monogamisiin taipumuksiimmekin, löytyykin luonteva selitys. Nainen haluaa miehen koska mies ottaa osaa valtavaan työtaakkaan nimeltä lapsi. Näin nainen säätelee miehen tulemisia ja menemisiä ja haluaa välttää miehen vieraissakäymisiäkin koska tämä voisi vähentää naisen omiin lapsiin panostamiseen käytettävissä olevia resursseja. Mies taas haluaa valvoa sitä että syntyvät jälkeläiset ovat todella hänen omiaan eivätkä muiden joten hän luonnollisesti kontrolloi naisen seksuaalisuutta. Nainen haluaa miehen töihin ja mies haluaa varmuutta isyydestä.
Tämä on tietysti hyvin "konservatiivinen perhemalli". Se voi selittää miksi heteroseksuaalista yksiavioisuutta ainoana perhemallina puolustetaan "eikö kukaan ajattele lapsia" -argumentaatiolla kun taas "liberaalimmat parisuhdemallit" ovat seksuaalisuuskeskeisempiä. Tässä esityksessäni ainut ongelma onkin oikeastaan vain se, että perhe ei enää melko pitkään aikaan ole ollut biologinen konsepti vaan sosiaalinen konsepti. Adoptiojärjestelmät ja vastaavat ovat sotkeneet biologisuusteemaa syrjään.
Nykyään onkin luontevampaa puhua yleensä ottaen lapsen huoltamisesta. Ja yllättävän usein puhutaan jopa lapsen oikeudesta rakkauteen joka ei ole juridinen vaan eettinen oikeus, juridiikka huolehtii vain lapsen perustarpeista eikä se voikaan pakottaa vanhempia rakastamaan lapsiaan. Se, että lapsi ei ole biologinen ei ole monille este. Kun lastenhoitovietti ja vauvakuume on kova, riittää sen tyydyttämiseksi vieraskin mukula. Tämäkin on tietysti etologeille tuttua ; Jopa luonnossa hoidettavana saattaa olla toisen yksilön jälkeläiset. Ja joskus luonnossakin tapahtuu jopa eri lajin poikasten mukanaoloja.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Travis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Travis. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
Tukahduttajat
Tunnisteet:
Buss,
etologia,
evoluutio,
feminismi,
konservativismi,
Laasanen,
liberalismi,
monogamia,
parisuhde,
perhe,
seksuaalisuus,
siveys,
sovinismi,
Travis,
tukahduttaminen,
YouTube
maanantai 22. joulukuuta 2008
Syyttömän tuomitseminen.
"A friend of mine bought himself a shovel / Said I'm gonna tunnel me a mine / He set out to be a rich man / Happiness is what he thought he'd find / Got in too deep to see the diamonds / Down too dark to see the gold / Now he won't let go of the shovel / And he can't dig out of the hole.
Deeper and deeper he's going down / Driving his future right into the ground / He thinks he's closer the further he goes / But he's still on the bottom / And he can't dig out of the hole."
(Randy Travis, "the Hole")
Olen jutuissani kovasti keskittynyt assimilaatioon ja sen huonona asiana pitämiseen. Moni voisi ajatella, että se on tarpeetonta, koska sehän koskee vain mielipiteen vaihtamista. Sillä, onko oikeassa ei pitäisi riippua siitä vaihtaako mielipiteensä siihen vai onko kyseinen mielipide pysynyt samana. Se ei vaikuta. Luulisi siis, että assimilaatioon keskittyminen olisi epäolennaiseen keskittymistä.
Minulla on kuitenkin kaksi syytä asiaan:
1: Assimilaatio on mielellemme helppoa, joten jos vastakkain on saman näkemyksen pitäminen ja sen vaihtaminen, emme vaihda kovinkaan helposti. Tarvitaan vahvemmat todisteet siihen että vaihdamme itsekseen. Kun tämän tietää, ja tavoittelee itsekriittistä ajattelua, voi vaihtaa näkemystä helpommin.
2: Assimilaatio on yllättävän vaarallista hyvälle ajattelulle. Otan tästä esimerkin, jonka kautta maallikkokin ymmärtää miten vakavasta virheestä siinä itse asiassa on kysymys. Olen katsonut "Murha Tunnissa" -TV -sarjaa. Siinä tavikset yrittävät selvittää rikosta, joiden lavasteet on kopsattu aidoista rikoksista jotka on poliisin toimesta ratkaistu. Kyse on siitä, saavatko tavikset rikollisen kiinni. Näissä ohjelmissa löytyy aina välistä henkilö, joka jo epäiltyjä esittäessä valitsevat syyllisen "intuitionsa pohjalta". Tämän jälkeen he yrittävät selittää evidenssillä sitä, miten juuri tämä epäilty on syyllinen. He pitävät kiinni tästä viimeiseen asti. He voivat joskus mennä jopa niin pitkälle, että he myös keksivät "mahdollisia tilanteita", joitka eivät ole "evidenssipohjaisia": He voivat esimerkiksi keksiä vieraissa käynnin, eli irto suhteen, joka ei ole todisteiden näyttämää. Uhri oli vain jäänyt siitä kiinni ja tämän vuoksi murha on tapahtunut. Toki tämä on "periaatteessa mahdollista", mutta kuten sarjan poliisipäällikkö Tommy Le Noir kommentoi erästä tämän tyyppistä selvittelijää, hän mainitsi että se on "making things up", ja että poliisit eivät tee sitä. Hän kuvasi tilannetta siten, että hän saa päänsäryn vain kyseistä toimintaa ajatellessaankin. Ja että skenaariot olivat kyllä luovia, mutta että tuollaisella luovuudella ei saada syyllistä kiinni, vaan saadaan mahdollisesti tehtyä viattomalle tuomio. Luova skenaario kun voi olla lautamiehistä uskottava, vaikka siihen ei olisi evidenssin tynkääkään.
Siksi näkemykseni ei ole pelkkää fallibilismia, jossa vaihtoehto on saatava poistettua. Se on enemmänkin vaatimus itsekriittisyyteen. Se, että jokin asia ehdottomasti kumoutuu on toki itsekriittisyyden yksi muoto, mutta ei ainut. Siksi periaatteessa falsifioituva näkemys on aina itsekriittinen, mutta itsekriittinen näkemys ei ole aina fallibilistinen ; Jos henkilö ei voi kuvitella konkreettista evidenssirypästä jolla hän luopuisi epäillystään, se kertoo kovasti siitä että hän vain "tietää jo valmiiksi" ja yrittää vain rationalisoida sen miten se on "mahdollista". Tällöin kysymys tulee itse asiassa käsittelemään juuri sitä, mihin logiikkaa tai havaintoja tarvitaan. Jos logiikalla ja havaintoaineistolla karsitaan huonot vaihtoehdot ja tunnistetaan hyvät vaihtoehdot, ja ne saavat voimansa tätä kautta, ne menettävät voimansa; Jos itsekriittisyys unohdetaan on aivan samaa keksitäänkö syyllinen valmiiksi vai keksitäänkö miksi logiikka ja havainnot tuomitsevat ennaltapäätetyn syyllisen.
Jotta todisteilla ja logiikalla olisi yhtään mitään merkitystä, olisi siksi pakko vaatia sitä, että henkilö on valmis myös akkomodaatioon, vaikka näkemykset voivat olla erittäin rakkaita ja niistä luopuminen on yleensä aina vaikeaa. (Jopa niin vaikeaa että usein vaikka todistusaineisto on niin voimakkaasti näkemystä vastaan, että sitä ei voida mitenkään järkevästi pitää, on ihmisellä usein taipumus dissimulaatioon, jossa ainoastaan häivytetään ja piilotetaan kannanotto sen sijaan että se vaihdettaisiin. Se ei ole akkomodaatiota vaan assimilaatiota mallia "don't ask, don't tell.")
Se, että looginen systeemi ja evidenssin luonne - ja joskus pari teoriaakin voivat olla "yhtä hyviä" - ovat sellaisia jotka on päätettävä "ilman parempaa tietoa" ei voi olla syy sille että loogisen systeemin sisällä voidaan olla leväperäisiä. Se, että on erilaisia loogisia systeemeitä ei vielä tarkoita että loogisen systeemin sisällä voidaan tehdä mitä vain. Siksi esimerkiksi rikostutkimuksellisessa systeemissä ei voida "keksiä asioita", vaikka kahvipöytärikoksenselvittämisessä ja sen loogisessa ympäristössä juoru voikin olla kuinka vakuuttava todiste.
Deeper and deeper he's going down / Driving his future right into the ground / He thinks he's closer the further he goes / But he's still on the bottom / And he can't dig out of the hole."
(Randy Travis, "the Hole")
Olen jutuissani kovasti keskittynyt assimilaatioon ja sen huonona asiana pitämiseen. Moni voisi ajatella, että se on tarpeetonta, koska sehän koskee vain mielipiteen vaihtamista. Sillä, onko oikeassa ei pitäisi riippua siitä vaihtaako mielipiteensä siihen vai onko kyseinen mielipide pysynyt samana. Se ei vaikuta. Luulisi siis, että assimilaatioon keskittyminen olisi epäolennaiseen keskittymistä.
Minulla on kuitenkin kaksi syytä asiaan:
1: Assimilaatio on mielellemme helppoa, joten jos vastakkain on saman näkemyksen pitäminen ja sen vaihtaminen, emme vaihda kovinkaan helposti. Tarvitaan vahvemmat todisteet siihen että vaihdamme itsekseen. Kun tämän tietää, ja tavoittelee itsekriittistä ajattelua, voi vaihtaa näkemystä helpommin.
2: Assimilaatio on yllättävän vaarallista hyvälle ajattelulle. Otan tästä esimerkin, jonka kautta maallikkokin ymmärtää miten vakavasta virheestä siinä itse asiassa on kysymys. Olen katsonut "Murha Tunnissa" -TV -sarjaa. Siinä tavikset yrittävät selvittää rikosta, joiden lavasteet on kopsattu aidoista rikoksista jotka on poliisin toimesta ratkaistu. Kyse on siitä, saavatko tavikset rikollisen kiinni. Näissä ohjelmissa löytyy aina välistä henkilö, joka jo epäiltyjä esittäessä valitsevat syyllisen "intuitionsa pohjalta". Tämän jälkeen he yrittävät selittää evidenssillä sitä, miten juuri tämä epäilty on syyllinen. He pitävät kiinni tästä viimeiseen asti. He voivat joskus mennä jopa niin pitkälle, että he myös keksivät "mahdollisia tilanteita", joitka eivät ole "evidenssipohjaisia": He voivat esimerkiksi keksiä vieraissa käynnin, eli irto suhteen, joka ei ole todisteiden näyttämää. Uhri oli vain jäänyt siitä kiinni ja tämän vuoksi murha on tapahtunut. Toki tämä on "periaatteessa mahdollista", mutta kuten sarjan poliisipäällikkö Tommy Le Noir kommentoi erästä tämän tyyppistä selvittelijää, hän mainitsi että se on "making things up", ja että poliisit eivät tee sitä. Hän kuvasi tilannetta siten, että hän saa päänsäryn vain kyseistä toimintaa ajatellessaankin. Ja että skenaariot olivat kyllä luovia, mutta että tuollaisella luovuudella ei saada syyllistä kiinni, vaan saadaan mahdollisesti tehtyä viattomalle tuomio. Luova skenaario kun voi olla lautamiehistä uskottava, vaikka siihen ei olisi evidenssin tynkääkään.
Siksi näkemykseni ei ole pelkkää fallibilismia, jossa vaihtoehto on saatava poistettua. Se on enemmänkin vaatimus itsekriittisyyteen. Se, että jokin asia ehdottomasti kumoutuu on toki itsekriittisyyden yksi muoto, mutta ei ainut. Siksi periaatteessa falsifioituva näkemys on aina itsekriittinen, mutta itsekriittinen näkemys ei ole aina fallibilistinen ; Jos henkilö ei voi kuvitella konkreettista evidenssirypästä jolla hän luopuisi epäillystään, se kertoo kovasti siitä että hän vain "tietää jo valmiiksi" ja yrittää vain rationalisoida sen miten se on "mahdollista". Tällöin kysymys tulee itse asiassa käsittelemään juuri sitä, mihin logiikkaa tai havaintoja tarvitaan. Jos logiikalla ja havaintoaineistolla karsitaan huonot vaihtoehdot ja tunnistetaan hyvät vaihtoehdot, ja ne saavat voimansa tätä kautta, ne menettävät voimansa; Jos itsekriittisyys unohdetaan on aivan samaa keksitäänkö syyllinen valmiiksi vai keksitäänkö miksi logiikka ja havainnot tuomitsevat ennaltapäätetyn syyllisen.
Jotta todisteilla ja logiikalla olisi yhtään mitään merkitystä, olisi siksi pakko vaatia sitä, että henkilö on valmis myös akkomodaatioon, vaikka näkemykset voivat olla erittäin rakkaita ja niistä luopuminen on yleensä aina vaikeaa. (Jopa niin vaikeaa että usein vaikka todistusaineisto on niin voimakkaasti näkemystä vastaan, että sitä ei voida mitenkään järkevästi pitää, on ihmisellä usein taipumus dissimulaatioon, jossa ainoastaan häivytetään ja piilotetaan kannanotto sen sijaan että se vaihdettaisiin. Se ei ole akkomodaatiota vaan assimilaatiota mallia "don't ask, don't tell.")
Se, että looginen systeemi ja evidenssin luonne - ja joskus pari teoriaakin voivat olla "yhtä hyviä" - ovat sellaisia jotka on päätettävä "ilman parempaa tietoa" ei voi olla syy sille että loogisen systeemin sisällä voidaan olla leväperäisiä. Se, että on erilaisia loogisia systeemeitä ei vielä tarkoita että loogisen systeemin sisällä voidaan tehdä mitä vain. Siksi esimerkiksi rikostutkimuksellisessa systeemissä ei voida "keksiä asioita", vaikka kahvipöytärikoksenselvittämisessä ja sen loogisessa ympäristössä juoru voikin olla kuinka vakuuttava todiste.
Tunnisteet:
akkomodaatio,
assimilaatio,
country,
dissimulaatio,
fallibilismi,
falsifiointi,
intuitio,
itsekriittisyys,
Le Noir,
logiikka,
rationalisointi,
Travis
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)