Trendihörhöys

Tampereen yliopisto tiedotti, että suomessa voimakasta uskonnollisuutta vieroksutaan. Tämän syynä nähdään konfliktien synty ; "Neljä viidestä suomalaisesta pitää voimakkaita uskonnollisia käsityksiä omaavia ihmisiä suvaitsemattomina. Kolme viidestä suomalaisesta ajattelee, että uskonnot aiheuttavat enemmän konflikteja kuin rauhaa. Suomalaiset eivät kuitenkaan ole erityisen ennakkoluuloisia toisia uskontoja kohtaan. Esimerkiksi vain neljä prosenttia maamme asukkaista vastustaa ehdottomasti oman sukulaisen avioitumista toisen uskonnon edustajan kanssa. Kolme viidestä suomalaisesta uskoo perustotuuksien löytyvän useista uskonnoista, kun taas kymmenesosa ajattelee, ettei totuutta löydy mistään uskonnosta." Sama tutkimus kuitenkin näyttää myös hyvin toisenlaisen puolen. Suomalaiset nimittäin eivät ole kriittisiä kaikille uskomuksille, he suvaitsevat monia eksoottisen oloisia uskontoja. "Nuoret olivat omaksuneet vaihtoehtoisia uskomuksia vanhempia yleisemmin. Joka neljäs (24 %) alle 25-vuotias esimerkiksi uskoi onnenamulettien tuovan hyvää onnea (65-74-vuotiaista 13 %). Ennustajiin uskoi neljännes (24 %) alle 25-vuotiaista ja runsas kymmenesosa 65-74-vuotiaista. Perinteinen uskonnollisuuden väheneminen ei siis välttämättä johda uskonnottomuuteen, vaan vaihtoehtoisten uskomusten lisääntymiseen." Islam ja kristinusko koetaan vaarallisina, mutta monia muita pidetään lempeinä ja kokonaisvaltaisina.

Suomessa on siis esillä jotain jota voisi kutsua provokatiivisesti trendihörhöydeksi. Tämä näkökulma on nostanut esiin uskovaisten puolelta pari pääaihetta;

Kristinusko nähdään skeptisenä. Tässä se, että kristinuskossa vastustetaan sellaisia taikauskoisia näkemyksiä mitä New Agen parissa harjoitetaan ahkerasti, tarkoittaa sitä että kristinusko suojelee taikauskoilta.

Kristinusko, skeptinen varokeino joka suojelee Jumalallisen Tieteen avulla harhaopeilta.

Tässä erimielinen voi tietysti muistuttaa siitä että kysymys ei välttämättä ole suinkaan skeptisyydestä itsestään vaan dogmaattisuudesta ; Se, että yksi taikausko kieltää toisen, voidaan nähdä vain kilpailijoiden karsimisena. Voidaankin sanoa että kristinuskon vallankäyttö on ollut ennen kovempaa ; Se on rajoittanut syntisiksi ja kielletyiksi monia uskonnollisia näkemyksiä. Nyt kun tämä valta on heikennyt, on selvää että variaatio kasvaa. Näin kirkon vallan väheneminen olisi variaation kasvamisen syy, ja se sopii varsin mukavasti nykyiseen tilaan.

Jos tähän selitykseen uskoo, näyttää "kristillisyyden skeptisyyden korostaminen" ylenkatseelta, jossa oma eitieteellätodistettu vakaumus on parempi, laadukkaampi ja ehdottomasti vähemmän taikauskoinen kuin muiden uskontojen eitieteellä todistetut vakaumukset. Jos astrologit tekisivät samoin ja kieltäisivät joitain muita näkemyksiä ja pitäisivät tätä paremmuudenosoituksena, heitä pidettäisiin taikauskoisina ja ylpeilijöinä sen sijaan että heidän nykyinen likimain kaiken sietävä "höpöhöpölinjansa" on vain taikauskoista.

Ne kiusaa mielivaltaisesti vain meitä.

Kristinuskoallergianäkemyksessä yhteiskunta nähdään kaksinaismoralistisena, siinä suvaitaan kaikkia paitsi yhtä uskontoa. Tässä ajatellaan että vähemmistö on ikään kuin suojeltu ja enemmistö on moitteenalaisena. Eli eksoottisten, marginaalisten, uskontojen edustajia kohtaan ei Suomessa olla kriittisiä, vaan niiltä hyväksytään kritiikittömästi kaikenlaisia latteuksia. Marginaalinen ja outo on kiinnostavaa ja eksoottista.

Tämä luokka on hyvin paljon sukua Fatwakateus -ilmiölle, joskin tämän tutkimuksen mukaan myös islamia vieroksutaan, joten sitä on sovellettu. Toki tässä katoaa valtava määrä fatwakateus -argumentaation voimasta, sillä siinähän kristinuskon lempeyttä nähdään syynä ; Ihmisten katsotaan pelkäävän terveesti islamin kritisoimista, jolloin he pilkkaavat jotain jonka kritisoimiesta ei kuole tai joudu terroristipommitetuksi.

Tosin hieman yllättäen tässä havainnossa on varmasti perääkin. Tosin tässä voidaan huomata, että kristinuskon suuruus itsessään tekee siitä merkittävän ilmiön. On tavallaan irrelevanttia kritisoida jotain tahoa, joka on kooltaan niin marginaalinen että se ei voi saada aikaan "kovin merkittävää vahinkoa".

Ne on vieraantuneet kristinuskosta.

Kristinuskosta vieraantumisnäkemys on oikeastaan edellisen kohdan kanssa päivastainen - ja sen kanssa jopa ristiriitainen - näkemys, jossa kristinuskosta vieraantuminen on ytimessä. Oppeja ei osata, joten kristinuskosta on tullut eksoottinen asia, jokin joka ei enää vaikuta arjessa ja elämässä. Muut uskonnot voivat tuntua silloin tutulta.

Tässä on mukana mausteena näkemystä jonka mukaan kristinuskoon tutustuminen tarkoittaisi vakaumuksen syntyä, eli eikristittynä oleminen johtuu siitä että kristinusko olisi väärinymmärretty, tai että sitä ei muuten vain osaa. Tämä on toki yleinen näkemys uskovaisten parissa, mutta näin uskonnottoman silmään se tuntuu melkomoiselta arroganssilta.

Lisäksi se on varsin epäuskottava. Sillä nykyisin kouluissa opetetaan hirvittävän isoja tuntimääriä kristinuskoa. Itse asiassa uskon että nykyinen sukupolvi on paremmin koulutettua ja kristinuskon perusdogmat lukenutta ja ymmärtänyttä kuin mitä Suomessa on ikinä ollut. Tätä ei ole vaikeaa perustella, kun muistaa mihin aikaan suomessa oli lukutaito ja rippikoulutason perusasiat (katekismus) jonkinlainen koulutukse saavutus. Näyttää pikemminkin siltä että kristinuskon oppiminen on ollut liitoksissa kristinuskosta etääntymiseen. - Ja toisessa päässä historiaa ; Katolinen maailma jossa oli käytössä vain papiston omistama kieli piti asemaansa tiukiten. Tiedon puute ei selvästi suinkaan tarkoita uskontoinstituutioista etääntymistä. Osaaminen tarkoittaa mahdollisuutta kritiikkiin ; Et voi keksiä kriittisiä argumentteja johonkin jota et osaa, jolloin yhteiskunnassa on ikään kuin "lähtökitka on suurempi kuin liikekitka." Ja osaaminen pienentää tätä eroa.

Olipa syy mikä tahansa.

Skeptikko tietysti itkee sitä, että skeptisyys ei kasva, vaan ihmiset pikemminkin hajottavat kannattamansa taikauskot laajemmalle. Nykyään nimittäin vaaditaan nimittäin melko uskomaton skaala erilaisia krotisoitavia näkemyksiä ; Pelkästään New Agen, harekrishnan, astrologian, kvanttimystiikan ja muiden vastaavien luetteleminen on rasittavaa, saati sitten argumenttien esilletuonti ja analysointi..

---

Kuva on Pasilasta. Aidan aukkoa on parsittu erikoisella järjestelmällä, joka sopii hyvin kuvastamaan kristittyjen asennetta kirkostakarkaajia kohtaan. Siinä parsitaan aidassa olevia ilmiselviä reikiä jollain purkkaviritelmällä. Ihmiset haluavat pois, joten aidan paikkausta tietysti tarvitaan. Mutta jos saataisiin pois haluaminen vähenemään, ei tarvitsisi katsella kummallisia aidanreikiäkään...

Ei vieläkään ratkaisua ongelmaan X

Tieteenfilosofian ja tiedeilmiön suurin siunaus ja kirous on siinä että tietomme eivät ole täydellisiä.
1: Lohdullisesti tämä tarjoaa mahdollisuuden oppia. Tiede voidaan kuvata oppimisprosessina, mutta joka tapauksessa tieteellinen tutkimus ilmenee nimen omaan tiedetyn ilmaisemisena : On selvää että jonkin uuden korrelaation synnyttäminen on jotain uutta. Kun taas tuntemattoman pysyminen tuntemattomana ei ole minkään uutisoinnin arvoinen asia. Oppiminen sen sijaan on. Voidaan sanoa että tästä seuraa jonkinlaista tarkentumista ja kehittymistä. Näin tieteen voima ei olekaan siinä että heti keksittäisiin jokin oikea teoria ja sitten loppuelämä koherentisoitaisiin tätä absoluuttista totuutta, vaan pikemminkin se, että ensin oletetaan jotain väärin ja sitten tästä erehdyksestä opitaan jotain siitä miten asiat eivät ole. Verifioinnin ja suoran todistamisen sijaan edetäänkin modus tollens -logiikan mukaan.
2: Ikävästi tietojen epätäydellisyys tarkoittaa sitä, että kohtaamme absurdin ja tietämättömyytemme. Tieteen aukkojen kohdalla ei yksinkertaisesti voida vedota huonoon muistiin. Ihmiskunta just fails, eikä ratkaisua voida edes delegoida keneltäkään asiantuntijalta.

Periaatteessa tietämättömyys voidaan kuitenkin jakaa henkilökohtaisesta julkisen kautta eijulkiseen tietämättömyyteen.
1: On asioita joissa on melkoisen hyvää tietoa. Mutta joko laiskuus, ajanpuute, muistin vajavaisuus tai psykologinen maailmankuvasilmälappu joka ajaa tarkoituksellisesti tai värittää tulkinnat niin että asiantila ei näy.
2: On olemassa tietoa, josta tiedetään että emme tiedä niistä. Näissä kohden meillä on jotain tietoa ongelman luonteesta. Ilmiö on tunnettu ja siihen liittyvää tutkimusta on tehty sen verran että tiedetään että tutkimuksessa on jonkinlainen etenemättömyysvaihe ja että kaikki tutkimusohjelmat aiheen kohdalla ovat hedelmättömiä. Tutkimus sepeää paikallaan eikä tuota uusia tuloksia. Tohinaa on, mutta asia ei etene. (Tälläiseksi voidaan ainakin toistaiseksi nimetä alkeishiukkanen joka on generoitu selittämään gravitaatioilmiö. Tiedetään että siitä ei ole havaintoa.) Näiden merkkinä ovat erilaiset anomaliat.
3: On tuntemattomia tuntemattomia. Eli ilmiöitä joista ei tiedetä edes sen vertaa että epätietoisuus tiedettäisiin. Nämä selviävät yleensä vasta jälkeenpäin. Näin kävi esimerkiksi kun Einsteinin suhteellisuusteoria korvasi Newtonin fysiikan. Aikaisemmin fysiikkaa pidettiin melkolailla valmiina ; Kaikki olisi vain yksityiskohtien säätöä, tiedon lisääntyminen olisi ikään kuin tarkkuuden kasvattamista ties kuinka monenteen desimaaliin. Suhteellisuusteoria tuotti kuitenkin paljon uusia saarekkeita, jotka "selittyivät jälkikäteen" : Ilmestyi uusia tutkimuskohteita : Etukäteen ne eivät näyttäneet välttämättä edes ongelmilta joten niiden ratkaiseminen ei ollut tietysti edes tarpeellista.

Tieteessä kuljetaan kuitenkin yleensä selkä tietämättömyyttä päin : Uusi tutkimus on ratkaiseva siksi että se kertoo asioita joita ei ole ennen tiedetty. Aukkojen paljastamisen näyttäytyy näin niiden peittämisen kautta. Näin tuntemattomat asiat sata vuotta sitten ovat monin paikoin ratkaistuja nykypäivänä. Tässä on tietysti intoa tarinoittaa prosessi, jolloin syntyy mielikuva jossa tieto korostuu tietämättömyyden sijasta.

Tämänlainen ajattelu on kuitenkin pitkässä tähtäimessä vaarallista. Tämän näyttää perinteinen uskonnollinen tapa. Siinä tunnetaan argumentaatiovirhe jota kutsutaan Aukkojen Jumalaksi. Tässä tietämättömyydestä päätellään mysteeri ja mysteeri määritellään Jumalallisuudeksi. Tässä on takana kaksi oleellita perusteluongelmaa:
1: Tässä tuntematon peitetään toisella tuntemattomalla. Olipa kysymys sitten Jumalasta, avaruusolennoista tai sitten taikauskoisesta johonkin eläimeen liittyvästä essenssistä, on takana joka tapauksessa se, että selityksessä on mukana suuri tuntematon, jota pidetään ratkaisuna. ~ Jos kysymys on jotain joka tulisi korjata, miksi ratkaista kysymys uudella kysymyksellä?
2: Sisällä on määritelmäkikkailulla synnytetty ristiriita. Tuntematon on pohjimmiltaan määritelty tunnetuksi antamalla sille uusi nimi. Näin syntyy luultavasti (pintapuolisesti~typerästi miettiville) selittymisen kokemus ja tunne, joka on eri asia kuin perustelurakenteen toimivuus ja pätevyys. Jos emme tiedä jotain, emme voi väittää että tiedämme siihen ratkaisun. Ei vaikka kuinka sanoisi että "just because".
___2.1: Se, että tekee kuten kysymysvaiheessa olevan lapsen vanhempi tekee, eli vastaa kysymykseen "miksi" pelkän sanan vastauksen "siksi" ei tosiasiassa opeta lapselle mitään uutta asiasta. Tai korkeimmillaan se opettaa sen, että vanhempikaan ei osaa vastausta. Tai halua antaa sitä.
___2.2: Näin uskovaisen nöyryys tietämättömyyden edessä muuttuukin PR -tempuksi. Väittäessään Jumalaa ratkaisuksi, hän väittää tuntevansa ratkaisun tähän monia viisaita vaivanneeseen kysymykseen. Näin uskovaista innostaakin juuri kokemus ymmärryksestä. Ja jos tietämättömyyden tunnustaminen on nöyryyttä, on tämä liitoksissa röyhkeään arroganssiin.

Näin palaammekin agnostismiin. Etenkin sellaiseen surrealistissävyteiseen, jossa absurdinkin kohtaaminen on mukana. (Miten ihmeessä tässä blogissa sellaiseen muka voisi törmätäkin.) Siinä skientismi, jossa uskotaan että tiede ratkaisee kaiken on tietysti koominen, hallitessaan absurdia laittamalla sen koriin johon se ei muokkaudu. Mutta niin uskontokin, joka tekee mysteeristä jotain jota väittää tiedoksi. Sen sijaan kannattaa röyhkeästi sanoa että "I don't know. And anyone else doesn't know either - and anyone who disagrees with me is an filthy infidel."

Squirrel y était!

"Wilson: "Why is it always reasonable in Houseland to take an emotional problem and sidestep it by turning it into a mechanical problem?"
House: "Because in Houseland - and the rest of the universe, by the way - when a question presents itself, it calls for an answer.""
("House M.D","Both Sides Now")

Tämä on taas niitä "sadansia blogauksia" Kirjoitus numero 1600. Niillä on ollut tavallisesti tärkeä rooli. Sillä vaikka sataluku itsessään on mielivaltainen rituaali, se kuitenkin rytmittää kirjoittamisprojektia. Normaalina päivänä blogaaminen vertautuu tavallaan työskentelyyn, jossa vain katsoo tulosta ja vääntää tekstiä. Näkökanta katsoo nykyisyyteen ja ehkä lähitulevaisuuteen. Sadannet tekstit taas ovat ikään kuin hengähdyspaikkoja joiden kautta katsotaan sekä taakse- että eteenpäin. Rytmitys ei tule siitä, että kirjoittaminen olisi erityisen työlästä. Vaan siitä että ilman tälläistä rituaalia sitä vain kirjoittelisi eikä asiaa tulisi mietittyä. Joskus on hyvä rikkoa arki jotta saa ilmoille jotain hieman erilaista.

Tuottamani tekstimäärät ovat sen verran valtaisia, että tässä vaiheessa on hyvä ottaa eräänlainen kokonaisnäkemys. Se voidaan tehdä, koska tekstiä on riittävästi. Yritän antaa yleiskatsauksen, jota lähestyn tekemällä erilaisia vertailuja.

Yleisesti ottaen blogit voidaan jakaa sellaisiin että ne etenevät, jauhavat samaa tai ovat hyvin kaaoottisia. Tämä blogi on ehdottomasti niitä viimeisimpiä.
1: Aiheita on yksinkertaisesti liikaa jotta olisin ajautunut olemaan yhdelle asialle ja yhdelle näkemykselle omistautunut one trick pony.
2: Kokonaisuus ei selvästi johda eteenpäin. Eli entiset jutut eivät rakenna argumenttiketjua eteenpäin. Tai kuvaa elämää tai edistymistäni siinä juonenomaisesti. Blogitekstit voi jakaa sekaisin randomisti, eikä se muuttaisi tekstin ymmärryssuhteita juurikaan. Ensimmäisissä teksteissä on asioita joita voisin kirjoittaa nyt (jos siis en olisi kirjoittanut niitä aikaisemmin).

Kaiken kaikkiaan olenkin siis tunkenut nokkaani joka puolelle. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että blogia sävyttää tietty arrogantti dilentantismi. Minusta se sopii minun blogiini, vaikka myönnänkin että tätä olisi maailmalla liikkeellä riittävästi ilman panostani asiaan. Perustelen tämän tietysti asenteella joka kunnioittaa sivistystä ja arvostaa sitä. Eli oikeutusstrategialla, jolla puolustan esimerkiksi huonoa kirjallisuutta.

Vertaus elokuvaan.

Blogini ymmärtämistä voisi selkeyttää elokuvamaailman kautta. Ratkaisuksi ei tietysti löydy mikään hienostunut taide -elokuva. Tai edes actionrypistys, koska niissä on eheä juoni. Onneksi "Monty Pythonit" ovat tehneet sellaien elokuvan kuin "The Meaning of Life". Se kun kuvaa hyvinkin paljon tämän blogin ydintä. Elokuvahan on todellinen sillisalaatti, jossa on kaloja, kalan syömistä, kalojen etsintää, kalojen syömistä, kalojen puhetta, kalojen elokuvakritisointia. Ja on siellä mukana groteskiakin, kuten ylensyöntiin räjähtävä mies jonka perusrooli elokuvassa tiivistyi syömiseen ja oksentamiseen. Elokuvassa on myös maksanluovutusta ja romanssi. Ja laulua ja tanssia. Koko paketti.

Elokuvan punainen lanka syntyy elämästä. Se ei tosin ole yhdenkään esitetyn sketsin hahmojen elämä itsessään, vaan elämä noin yleisesti ottaen. Se käsittelee rohkeasti elämän suurta mysteeriä. Ja se lähestyy sitä paikoin ansiokkaasti, kuten vaikkapa tarjoilija Gastonin kävelyretki kauniille nummelle ja kehotus rakastaa kaikkia osoittavat. Koko elämä syntymästä kuolemaan käydään läpi.

Lopulta annetaan vastaus, joka on itsestäänselvyydessään ilmiselvä mutta ei silti tunnu riittävältä : "Try and be nice to people, avoid eating fat, read a good book every now and then, get some walking in, and try and live together in peace and harmony with people of all creeds and nations."

Olo elokuvan jälkeen onkin hieman kuten sen eräällä siivoojahahmolla, joka oli työskennellyt Académie Française:ssa, tutustunut aiheeseen lukemalla useammankin kirjaston kirjat aiheesta. Mutta mikään lukeminen ei ollut tuonut häntä lähemmäs vastausta. Eikä British Museumkaan antanut vihjeitä. Hän vain kulutti aikaansa ja lopulta hän vanheni ja sitten oli vaikeaa lukea, kun näkö oli mennyt. Hän oli kuitenkin tyytyväinen elämäänsä siivoojana, koska hän näki elämän pelinä jossa voittaa joskus ja häviää joskus. (Ja siivoojana hänen ei tarvinnut työskennellä juutalaiselle.)

Juuri samanlainen olo syntyy - tai pitäisi syntyä - blogitekstejä selatessa. Joskus teksti on jopa irvokasta tai vain "silly". Mutta joskus siellä on asiaakin. Melkein. Ja annan ihan oikeita vastauksia jotka ovat ilmiselvyydessään puutteellisia. (Enkä blogatessani työskentele juutalaiselle - tai ylipäätään kenellekään.)

Vertailu internetmeemiin.

Vertailua voi hakea myös "internetmeemien" kautta. Onneksi juuri tähän blogiin sopiva vaihtoehto löytyy. Se ei ole lolcateese -eikä edes montaa astetta pervompi pedobear. Se on "Sarkozy was There" -meemi.

Ilmiö syntyi siitä että Sarkozy latasi vuonna 2009 facebooksivulleen kuvia joissa hän oli murtamassa berliinin muuria. Kuvat paljastuivat lehdistön oveluuden vuoksi kuvamanipuloiduiksi. Tämän seurauksena nettinörtit kostivat. Ilmestyi mitä ihmeellisempiä kuvamanipulaatioita, joissa Sarkozy oli esimerkiksi kuussa, JFK:n autossa tämän ampumishetkellä, Sokrateen myrkytystilaisuudessa... Manipulaatiot on yleensä tehty melko hyvin, mikä erottaakin meemin olennaisesti monista muista. "Sarkozy was There" -meemissä manipulointi ei saa olla liian alleviivaavasti tehty. Vitsi syntyy toteutuksen räikeästä anakronismista.

Kun kirjoittelen monista aiheista, näyttää helposti siltä että olen hieman kuten Sarkozy. Pärstää liitetään ties mihin tilanteeseen. Asiaa ei auta se, että teen usein vertauskertomuksia oman elämäni kautta. (Mitä kautta lukija saakin irti yllättävän kasan tietoa, jos vain jaksaisi kaivella. Temppu onkin juuri se, että epäolennaista tavaraa on niin paljon että kukaan ei jaksa kaivaa irti niitä mehukkaita.) Toisaalta olen myös juuri tämä kostava nörttijoukko joka ei tunne kohtuutta ja kostaa kuvamanipuloinnin kaltaiset huijaukset.

Sarkozyn kuvamanipuloinnissa oli takana myös jonkinlainen ajatus omasta tärkeydestä. Osallisuus historialliseen asiaan, hienoon kontekstiin asettautuminen, on sellaisenaan merkki. "Olen täällä" rinnastuu "olen tärkeään". Ja jos muuttuminen on merkki vaikutuksesta ja vaikutus on merkki olemassaolosta, korostuu ihmisen olemassaolo. Kun ottaa huomioon, että muutoin olen "varsin luuseri", jonka toimet sisältävät hupsuutta, tyhmyyttä ja epäonnistumisia, synnyttää tämän blogin ympäristö minusta jonkinlaista henkevämmän miehen mallia. Kun miettii synkkiä syviä, saa päälleen gloriaa. En ole täysin immuuni tälle, joten siitäkin on hyvä tiedottaa ääneen. Jotta tietää. (Ja muut näkevät miten vaatimaton olen.) Kirjoittelu ja kannanottojen julkistaminen itsessään on aktio, joka vihjaa jossain rivien välistä että kannanotolla olisi jotain erityistä merkitystä. (Mikä on tietysti totta, koska enemmistö on typeryksiä ja minä taas olen harvinaislaatuisen älykäs ja taatusti erehtymätön sekä luonteeltanikin perin vaatimaton ja minäkuvaltani rehellinen.)

Blogin kokonaisteeman sulkeekin siksi lainaus Housen jaksosta "Here Kitty" : "Wilson: "Congrats. Because of your crazy obsession with the cat, you have solved a completely trivial mystery."
House: "Completely trivial. My God. It's clearly only partially trivial.""

---

Kuvassa on Rembrandtin taulutsa "yövartio". Kuvamanipuloin sen Sarkozy -mallin, mutta sillä erotuksella että käytin omaa naamaani. Koska pärstäni on yleisesti ottaen tuntematon, en voinut toteuttaa eräitä versioita joissa naama upposi sujuvasti kuvaan. Tässä naamani on hieman esillä.

Comment & Conquer

Monet blogit ovat kommentointipaikkoja. Minun blogini ei ole tästä poikkeus. Jokainen kirjoitus on tavallaan haltuunotto, kirjoitelma aiheesta, minun oma näkökulma asiaan. Joskus tekstit ovat hyviä - ja joskus vain tykkään muuten vain aiheesta juuri silloin. Kommentoinnilla ja kirjoittelulla otan itselleni pienen tilan virtuaalitodellisuudessa. Ja blogaaminen antaa minulle keinon purkaa kritiikinkaltaiseen toimintaan aggressioitani. Ja tietysty runsaasti tilaa egoilla ja päteä!

Kolumnien kirjoittamisessa tekstejä tulee melko säännöllisesti, ja tekstit ovat melko lyhyitä. Niiden tehtävänä on kommentoida ajankohtaisia aiheita, kyseessä ei kuitenkaan ole uutinen koska siinä kirjoittajalla on oma aihe, näkökulma ja mukana on usein mielipide ja kannanotto asioihin.

Poliitikot ja julkkikset ovat usein kolumnisteja. Yksi syy on siinä, että kolumneihin voi laittaa vallankäyttöä. Toinen siinä, että kolumni antaa luvan esiintyä arrogantisti oikeassa olevana, käyttää muuten ikävinä pidettyjä vinoiluja keinoina. Ja niin edespäin. Kolumneissa on usein myös kirjoittajan naamakuvaa vieressä, jolloin pärställe saa julkisuutta.

Jos kolumnistilla on sanataiteellisia kykyjä, hänen katsotaan puhisevan, vanhahtavasti pakisevan, jolloin hän on pakinoitsija. Tässä korostuu persoonallinen tyyli. Pakinan jako taas voidaan tehdä kahtia: Niitä on faktisia ja fiktiivisiä. Ja ulkopuolelta objektiivisesti ja jopa toiseuttaen katsovia tai sisältäpäin samastumisen kautta katsovia. Kaikilla on tietysti suhde todellisuuteen : Valehtelu pakinassa on ikään kuin ajatuskokeiden tekoa eikä valehtelua.

Ja aivan kuten graffiteissa aktiivisen sisäpiirin määritelmä sanoo että vain laiton graffiti on aito graffiti, ja laillinen on seinämaalaus. Niin myös pakinakin ja kolumnikin on hienoimmillaan hieman "kirjoittamisen sääntöjä rikkova". Hyvin tehtynä kyseessä ei ole vandalismi vaan raikas tuulahdus. Usein kolumnistit ja graffititaiteilijat kuitenkin epäonnistuvat tässä, jolloin tulos ei ole yhtä hyvä. Mutta se ei graffititaiteilijoita tai kolumnisteja haittaa, sehän synnyttää reagointeja ja jopa keskustelua jolloin kolumnisti saa nimensä paperiin. Joskus kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta.Graffitit ja kolumnit ovat henkilökohtaisia kannanottoja, joissa - usein hyökkäävä - kommentti laitetaan näkyville. Lopputulos voi olla kaunis ja outo samanaikaisesti. "Jutusta tulee vähän ufoa". Vaikka se kuinka sidottaisiin paikkakuntaan: Kolumneissa ja graffiteissa on usein myös kysymyksiä, joskin jotkut kysymykset ovat selvästi parempia kuin toiset eivät: Tosin huonoillakin kannanotoilla ja typerillä kysymyksillä on laaduttomuudestaan huolimatta kuitenkin paljon arvoa, koska kolumnisti ja graffititaiteilija saavat niihin reagoinista hallitsemisen ja ymmärtämisen tunnetta itselleen ja aatetovereilleen. Näin kommentaattorin toiminnan jälkeen kaikella on oma paikkansa, olivatpa muut samaa mieltä asiasta, sen perusteluista tai eivät. Näin maailma täyttyy sekasotkusta jossa ei välttämättä ole paljoa järkeä - objektiivista järkeä - mutta jossa on paljon merkitystä - subjektiivista merkitystä. Joskus lopputulos, käyty keskustelu on jopa, joskin oudolla ja vinoutuneella tavalla, kaunista. Ja tällöin teksteissä voi näkyä jopa toinen toisensa hyväksyntää ja rakkautta.Mutta silloinkin kaikkia kiinnostaa lähinnä se, että oma nimi tai tagi on näkysällä. Sillä siitä kysymys on: Näkyvyyttä joko yleisesti tai sitten kommentaattorin valitseman ja kannattaman "eliittijoukon" silmissä. Siispä minunkin on aika lopettaa johonkin joka voisi olla sellainen.

---

Tämän blogauksen numero on 1300 - mikä tarkoittaa perinnettä. Jos blogikirjoitukset olisivat vuosia, nyt olisi hyvä aika alkaa odottamaan mustaa surmaa.

Sisäinen ja ulkoinen rukous.

Rukoilu on ulkopuolisen tarkastelijan katsomana hiljaista tai äänekästä. Joko sanotaan ääneen sanoja, tai ollaan hiljaisuudessa. Karkeasti sanoen nämä voisi jakaa hiljaiseen meditatiiviseen rukoukseen ja äänekkääseen julistavaan rukoukseen.

Katolisilla on ääneen luettavia rukouksia katumusharjoitteina, ja tätä tehdään esimerkiksi ripin yhteydessä. Näin rukouksesta tulee ulkoinen suorite. Hiljainen rukous taas on äänetöntä eikä ulkopuolinen kuule mitä sanotaan. Tätä on harjoitettu luostareissa, joissa askeesi on tarkoittanut myös suunkäytön vähentämistä.

Luther teki tähän kahtiajakoon lisävääntöä. Mielestäni tämä on eräs hänen ovelimpia huomioitaan - se vain jätetään usein kertomatta ihmisille. Lutherin "Ankara Varoitus Ahkeraan Rukoukseen" nimittäin sisältää aineksia siitä, että katolisen kirkon harjoittama rukoustapa on ulkokultaista. Se on vain ulkoinen rituaali, jotain jota lapset, koulupojat tai yksinkertaiset harjoittavat. Ulkoluku ei ollut Lutherista kunnon rukoilua. Lisäksi Luther korosti sitä että ääneen rukoilu voi olla vain sellaista jossa saadaan ulkoista asemaa. Ääneen rukoilemalla voidaan antaa kuva siitä että ollaan kovasti hyviä uskovaisia, ja tällä ruokitaan omaa ylpeyttä.

Luther kuitenkin samanaikaisesti muistutti että ulkoisen rukouksen kritisoiminen tai rajoittaminen poistaa myös sisäisen rukoilun. Hän muistutti että "sydämen kyllyydestä suu puhuu". Eli kun ihmisellä on sisäinen rukousmaailma kunnossa, se purkautuu ikään kuin automaattisesti ulkoisena toimintana. Tälläinen ääneen rukoilu ei kuitenkaan ole mitään poikain ulkolukua tai asennevammaista näyttämistä, koska intentio takana on ihmisen oma sisäinen tila. Luther siis vaati molemmat.

Muuten yllä mainittu voisi olla tylsää uskontekstiä, mutta se samalla paljastaa sen, miten dikotomioita voidaan yhdistää lisäelementeillä. Tämä muistuttaa sitä kuinka joihinkin älytehtäviin vaaditaa "out of box" -ratkaisua. (Jos vaikka halutaan saada omena pulloon, täytyy pullo rakentaa pölytetyn omenankukan ympärille ja odottaa). Ihminen ei voi ratkaista niitä "normaalilla valikoimalla". Uusia sääntöjä luomalla ja mukaantuomalla (kuten omenassa aika ja muutos) ratkaisu voidaan löytää. Tämän vuoksi lisäoletuksilla voidaan muuttaa ristiriidat jännitteiksi.

Tämä mahdollisuus taas on sekä hyvä että huono asia. Sillä ristiriidan poistamiseen liittyy toisaalta kritiikki -immunisointi. Tällöin itsekriittisyys ja "tosiasioiden hyväksyminen silloin jos ne olisivat itselle epämieluisia" - aka. nöyryys - jäisi pois. Toisaalta sillä voidaan ratkaista "muuten mahdottomia ongelmia", jonka ei pitäisi olla automaattisesti huono asia: Innovatiivisuus ja lateraalinen ajattelu vaativat kykyä tämänlaiseen ajatteluun. Ehkä insinöörien koetaan tämän vuoksi olevan arrogantteja?