tiistai 31. maaliskuuta 2015

Asennevammalla naturalisteja vastaan ; eli kaunokirjallisuus argumentinkorvikkeena

Olen jossain määrin tottunut siihen että modernin ajan ongelmana on hyvin hämärä suhde lähdekritiikkiin ja argumentointiin. Elämme postmodernia aikaa ainakin siinä mielessä että koulussa monilla on suuria vaikeuksia erottaa tieteellistä artikkelia, lehtijuttua, uutista ja blogin mielipidetekstiä toisistaan. Kaikki ikään kuin leijuvat samassa sumussa rinta rinnan. Tätä pidetään yleensä jonain joka vaivaa vain niitä jotka eivät ole kovin lukeneita.

Kuitenkin täsmälleen sama ongelma on olemassa myös niiden kanssa joita voidaan pitää lukeneina. Tästä ajatuksesta otan esimerkin tuoreista blogikommenteistani. Niina Karjalainen tuli kommentoimaan arvotyhjiöstä. Hän käyttää sanaa "keskustelu" joten hän ilmeisesti odottaa jotain vastavuoroisuutta. Tämä on kaunis tavoite. Hän aloitti statementilla "Kristittynä sanoisin, että kuka tahansa meistä pystyy heikolla hetkellä hirmutekoihin, jos jumalanpelko ja usko siihen, että Jumala maksaa jokaiselle tekojen mukaan, puuttuvat. Turvattominta on silloin, jos jokainen saa itse määritellä, mikä on oikein ja mikä väärin."

En tiedä mitä tämänlaisiin maailmankuvallisiin lausuntoihin oikein pitäisi lausua. Selvästi hän tietää maailmankuvani ja selvästi hän kommentoi minulle. Potut-pottuina -strategia jota kovasti kannatan pakottaisi minut sanomaan jotain sellaista että "darwinistisatanistina sanoisin että ihminen yksinään ei kykene kovin järjestelmälliseen väkivaltaan ja usko siitä että Jumala oikeuttaa ikävän toiminnan helpottaa sen kanssa että väkivallasta tulee järjestelmä. Turvattominta on silloin kun ideologia näyttäytyy jonain jossa asiallisena ja kohteliaana ensikontaktiksi voi näyttäytyä se että eriuskoisen maailmankatsomus haukutaan vaaralliseksi." Tämä kenties olisi demonstroinut jotain. Koska jostain syystä olin tavoistani poiketen lempeä, pyysin todisteita ja argumentointia asiasta. Sellaista Karjalainenkin varmasti olisi kaivannut jos olisin väittänyt tuota vihreällä olevaa. (Jota mieltä en tosin oikeasti ole. Mutta maailmankuvaan vetoamalla voi vedellä monenlaisia statementeja jotka ovat ilmaistuja mielipiteitä.)

En kuitenkaan saanut perustelua vaan sen sijaan seuraavan lausunnon. "Oliko Andreaksella jumalanpelkoa, uskoa siihen että hän joutuu vastuuseen teoistaan kuoleman jälkeen? Vai ajatteliko hän kuoleman kautta välttävänsä maallisen oikeusjärjestelmän rangaistuksen ja näin pääsevänsä kuin koira veräjästä? Ajan tässä takaa Dostojevskin ajatusta että jos Jumala on kuollut, kaikki on sallittua. Toisaalta elämänvaikeudet voivat tuntua suuremmilta kuin mitä ne ovatkaan jos tarkastelee niitä vain tämän lyhyen elämän valossa eikä huomioi ikuisuutta. En voi tietysti tietää, saako Andreas tekonsa anteeksi, koska hänhän on voinut huutaa Jeesuksen puoleen viimeisillä hetkillään. Toivottavasti huusi." Tämä on nähdäkseni pahinta Dostojevskin väärinkäyttöä sitten Paavo Väyrysen. Tämä toki heijastelee hyvin mielipidettä. Mutta se oli kuvattu tarpeeksi nasakasti jo siinä ensimmäisessä kommentissa. En halunnut tietää mikä mielipide on, se oli jo riittävästi määritelty ja sidottavissa tunnettuihin konventioihin. Ei sellaisen kuvaaminen lisädetaljein innosta. (En yksinkertaisesti nauti saman kliseesopan konemaisesta toistamisesta.) Minua kiinnosti että miksi tämä mielipide olisi jotenkin hyvin perusteltu.

Kommentista tekee ikävän se että olen itse asiassa pitänyt Dostojevskistä paljonkin. Tuolla tavalla käytettynä näkemys kuitenkin lähinnä lähteistää asennevamman. Kun jokin kaunokirjallinen teos kuvailee tunteen hyvin, se tietenkin toimii valottamaan mitä mieltä ollaan. Kiinnostavaa, ja sitä jota pyysin, olisi kuitenkin ollut se että miksi tätä mieltä voidaan perustellusti olla. Maailmankuvaan vetoaminen on tässä yhteydessä samaa kuin mielipiteenvapauteen vetoamista. Ei asia muutu järkeväksi ja upeaksi vain siksi että sen saa sanoa ääneen.

Nähdäkseni tämä onkin paluuta Rooman ajan kulttuuriin jossa korkein taito oli retoriikkaa, puhetaitoa jossa tunteisiinvetoava viestintä oli korkein koulutettu taito. Tämä on toisaalta paluuta esisokraattisiin sofisteihin jotka kreikassa hoitivat viisauden virkaa ikään kuin lakimiespohjalta, jossa taitava ihminen puolusti mitä tahansa hänen asiakkaansa halusi. Tämä on sitä mitä vastaan tarvittiin Sokrates. Se, että arvostuksia ja arvoja herätellään puheilla vaatii vastapainokseen jotain, jotain joka tekee asiasta muuta kuin sen kenen tunteilla ja mielipiteillä on parhaat valtapelit.

Itse näen että arvotyhjiönäkökulma tuossa Karjalaisen muodossa ansaitsee seuraavan osioihinpilkonnan. Hän ei argumentoinut mutta asiaan kuitenkin on argumentointiperinteitä. Ja niiden taustat voidaan ottaa mukaan. Itse asiassa niiden käsittely auttaa osaltaan huomaamaan miten vähän substanssia tämänlaisilla Dostojevskiin viittaamisilla on.

Huomattavaa onkin lähinnä se, että voin esitellä luokitukset ja johtaa sitten asioihin joita olen jo sanonut aiheesta. Niissä on kritiikkiä juuri tätä näkökulmaa kohtaan. Nähdäkseni käytetty asenne voidaan liittää neljään argumenttiperinteeseen. Niiden perustalta tätä asennetta ei vain kuvata vaan se oikeutetaan.
1: Metaeettinen arvotyhjiönäkemys. Varsin klassiseen metaeettiseen argumentaatioon jossa ajatellaan että Jumala oikeuttaa moraalin. Ja jossa tästä poikkeaminen tuhoaa moraalin. Ateisteilla ei siis olisi oikeutusta etiikkaan. Tässä kohden on kuitenkin selvää että kritiikin ydin latistuu siihen että "ateisteilla on premissejä". Valitettavasti teismi ei poista tätä. Teismi ei itse asiassa ratkaise ongelmaa. Esimerkiksi William Lane Craigin "God Command Theory" törmääkin tähän ongelmaan varsin konkreettisesti. Euthyfronin dilemman modifiointi paljastaa hänen kohdallaan sen mikä väistämätöntä on.
2: Eksistentialistinen angst, universumin merkityksettömyysahdistus "universumitasolla". Olipa Jumala olemassa tai ei niin Jumalattomat ajatukset ahdistavat poistamalla elämästä merkityksen. Dostojevski kuitenkin lähestyy asiaa tavalla joka ei vastaa suurimman osan tuntemuksia. Toki strategia on raivostuttavan yleinen mutta se lähinnä kertoo että asennevamma kristityillä on tarpeettoman yleinen. Heidän on helppoa uskoa siihen, mutta valitettavasti heidän on vaikeaa saada sama ajatus läpi ateisteille. On aina riemastuttavaa nähdä miten maailmankuva takaa supervoimia kuten ajatustenlukukyvyn siitä mitä toinen oikeasti, perimmiltään ja pohjimmiltaan ajattelee. Miksi kristitty saisi määrittää universaalisti miltä joka ikisestä ateistista tuntuu syvimmiltään? Koska hänellä on subjektiivinen kääntymiskertomus jonka otos on korkeintaan 1?
     2.1: On aina hupaisaa huomata miten etenkin Camus'n, Sartren ja Nietzschen sanomisia aivan suoraan vääristellään jotta ateismin peruskokemus olisi ahdistus. (Tosin nämä tuskin kiinnostavat esimerkiksi uusateisteja jotka ovat skientistejä eivätkä eksistentialisteja. Näistä toki yritetään useinkin tehdä jotain kaikkia ateisteja koskevaa. Mutta minun silmissäni tämänlainen aivan ilmiselvä vastapuolen esitysten olkiukottelu ja yleinen asennevammailu eroaa älyllisestä keskustelusta siinä että se ei ole älyllistä eikä keskustelua.) Jotenkin nämä väärät syytökset nousevat usein esiin. Mutta samalla sitten voidaan unohtaa että kristittyjen eksistentialisti Kierkegaard näki ahdistuksen oleellisena osana joka tapauksessa. Uskomiseen uskominen on nykyään kenties vahvin uskonnollisen argumentoinnin suuntaus. Uskonnosta ajatellaan olevan iloa ja hyötyä. Kenties monelle onkin, mutta ainakin omakohtaisesti tilanne on ollut päinvastainen. (On tullut koettua, ja maksoi lähes oman hengen joten se siitä.) Jos tällä asenteellisuudella ja toisen tuntemukset paremmin tietämällä todella haetaan keskustelua ja myötämielisyyttä niin ei ehkä kannattaisi.
3: Tyytymättömyysargumentti siitä miten ateistinen maailmankuva ei anna riittävästi, jotta elämä olisi mielekästä. Rajallisuus ja epäonnistuminen ja muu epätäydellisyys on vain huonoa. Argumentti nojaa siihen että vaaditaan hirvittävän paljon, niin paljon että on oikeastaan hyvä kysyä että miksi tuollainen olisi soveliasta. Jos en saa lamborghinia ja epäonnistun enkä saa kaikkia tavoitteitani täyttymään niin pidän tätä elämänä enkä sen puutteena. Itse suhtaudun näihin vaatimuslistoihin lähinnä huumorilla, kertakäyttöelämästä voi saada paljonkin irti. ("Positiivinen peruste", ansio omana itsenään, puuttuu.) Ja on hyvin mahdotonta nähdä miten "vain/tilalle" -henkinen kannanotto olisi mitenkään edes merkittävä kritiikkinä. ("Negatiivinen peruste", vaihtoehdon heikentämisen kautta puuttuu myöskin.)
4: Eksistentiaalinen kokemus pienuudesta ja rajallisuudesta tekee murheelliseksi ja merkityksettömäksi "yksilötasolla". Tunnetasolla voinen huomauttaa että ihmisen pienuus universumissa ja elinajan rajallisuus yritetään liittää asiaan innolla, mutta mitenkään väistämättömiä tunteenkuvauksiakaan ne eivät ole. Ne ovat enemmänkin kristittyjen kokemuksia siitä miten he kuvittelevat kokevansa ateismin. Tai miltä ateisti näyttää kristittyjen maailmankuvan värittämänä. Ateistit eivät tietenkään yleensä elä tämänlaista elämää. (Minä elän, mutta tietyistä syistä - ja tämä on nähdäkseni vahva syy olla uskontoa vastaan.) Itse asiassa voidaan jopa nähdä että käytetyt argumentit ampuvat teistiä jalkaan. Eksistentiaalista arvoa ei voi olla koska Jumalan suvereniteetti helposti pyyhkii sen altaan. Joten jos eksistentiaalisuus on todella tässä kohden argumentti ateistista olemassaolokokemusta vastaan niin sitten se on myös teististä olemassaolokokemusta vastaan.

Tämä blogaus ei ollut ilkeä veto. Tai oli, mutta ei tarpeettoman ilkeä. Karjalaisella oli kova kiinnostus kommentoida, hänellä oli enemmän tiettyä sanomaa kuin jotain jossa pitäisi niin kuin kommunikatiivisesti reagoida vaikka minun blogiteksteihini. Ja blogiehtoni kieltävät sellaisen. Joustan näissä vain ansioista, yleensä kaikki poikkeamat blogikommenttiehdoissa ansaitaan. Kirjoitin tämäm blogauksen vaikka Karjalainen on minun silmissäni minulle velkaa. Mutta nyt hän varmasti sopii aiheeseen ja saa sanoa asiansa.

Tästä blogauksesta olisi voinut tulla vaikka mitä...

Olen viime päivinä lukenut paljon Caesarista. Hän otti elämänsä aikana paljon riskejä. Hän menestyi koska hän selviytyi niistä. Hän olisi voinut murtua velkoihinsa jos hän ei olisi päässyt poliittisiin virkoihin, hän olisi voinut kuolla sotaretkillä. Jossain mielessä tämä riskistä puhuminen on hyvin relevanttia.

Mutta sitten toisaalta jos asiaa ajatellaan voidaan huomata että kaikki tämänlaisista puhuminen on perin juurin omituista. Jos ajattelemme välttämättömyyttä ja olemassaolevaa, voimme nähdä että Caesar ei ollut epäonnistunut riskeissä. Ja tästä seuraa se että on jossain määrin hankalaa puhua näistä riskeistä tosiasiallisina.

Onkin jännittävää miettiä että kun tämänlaisista asioista puhutaan, niin oletetaanko tässä itse asiassa ontologinen kanta ja ollaan väittämässä että (1) maailma olisi väistämättä ei-deterministinen, jossa viitataan joko indeterminismiin tai siihen että asia olisi toinen jossain toisessa mahdollisessa maailmassa (2) vai viitataanko tässä vain episteemiseen epävarmuuteen. Eli siihen että ennen kuin käsissä oli niitä faktoja kuin nyt, ei voitto näyttänyt epäselvältä.

Näistä jälkimmäinen tuntuu intuitiivisesti uskottavammalta ja filosifisesti varovaisemmalta. Mutta toisaalta se tuntuu myös vaativan jonkinlaista mielessä tehtyä aikamatkaa Caesarin ratkaisujen tekohetkeen tai jopa tätä edeltäviin aikoihin..

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Swinburnen teloitusjoukko

Richard Swinburne on moittinut ns. heikkoa antrooppista periaatetta ajatuskokeella. Siinä hän kuvaa sitä miten teloitusryhmän edessä on mies. Kivääreillä on hyvä toimintavarmuus. Teloittajat tähtäävät ja painavat liipasinta. Mutta joka ikinen luoti menee ohi ja mies selviää hengissä. Swinburnen mukaan ei ole järkevää ajatella että selvinnyt mies ajattelisi että hengissäselviämiselle ei olisi mitään syytä.

Swinburnen mallissa antrooppinen periaate voitaisiin ratkaista Jumalalla tai sitten viittaamalla jonkinlaiseen multiversumiin. Mutta heikko antrooppinen periaate, eli ajatus siitä että maailma sopii meille koska me satumme elämään siinä, on heikko.

En pidä ajatuskoetta kovin vakuuttavana. Se nojaa jossain määrin liikaa tarinan retoriseen voimaan. Tämän voi huomata ottamalla vähemmän tunteisiin vaikuttavia esimerkkejä. Jos katsotaan aidosti satunnaisia tapahtumia kuten lottoarvontoja, logiikka pysyy samana, mutta intuitiot eivät vedäkään samaan ratkaisuun kuin Swinburnen esimerkissä. Jos ajatellaan että on lottoarvonta jossa kukaan ei välttämättä voita, mutta tässä tapauksessa yksi ihminen sattuu voittamaan, niin tuntuu tarpeettomalta vaatia jotain erityistä selitystä sille miksi juuri tämä kyseinen ihminen voitti sen sijaan että joku toinen tai ei kukaan. (Toki moni näkee näissäkin aina jotain huijaamista, mutta kyseessä on enemmänkin salaliittoteoriointi. Jota se muuten on teistisessä antrooppisessa periaatteessakin.)

Mutta kenties asiassa on kuitenkin sen verran järkeä että on kannattavaa miettiä ammuntaesimerkkiä tarkemmin. Kuvitellaan että minä olen oikeasti teloitusryhmän johtaja. Olen tilannut toimintavarmoiksi mainostettua asetta. Teloitusryhmäni on tottunut ja paatunut työhönsä. Kun ruudinsavu hälvenee ja teloitettava onkin elossa, niin olisiko minun todellakin väistämättä ajatella että teloitusryhmäni on jostain syystä halunnut säästää uhrin hengen. Tai että Jumala on interventiollaan tullut väliin. Kenties asia onkin niin yksinkertainen, että tuotteita mainostanut kaupparatsu on kussut minua silmään. Antrooppisen periaatteen arvioinnissa haasteena on ihan oikeasti se, että jos todennäköisyydet ovat vastaan, syynä voi olla se että todennäköisyyksiä ei ole arvioitu oikein.

Havainnoinnin dogmaattisuudesta ~ Eli kuinka oppia inkojen kieli muutamassa tunnissa...

"Philosophers often behave like little children who scribble some marks on a piece of paper at random and then ask the grown-up "What's that?" - It happened like this: the grown-up had drawn pictures for the child several times and said "this is a man," "this is a house," etc. And then the child makes some marks too and asks: what's this then?"
(Ludwig Wittgenstein, "Culture and Value")

"Da Vinci's Demons" -televisiosarjassa toisella kaudella vieraillaan työläästi Amerikoissa. Intiaanikansaa ei suoraan nimetä mutta ornamenttien kautta voidaan päätellä kyseessä olevan inkat. Merkittävää on että inkat vangitsevat joukkion. Ja matkalla viidakosta kaupunkiin herra Da Vinci - sarjan ihastuttavan mielipuolinen Mary Sue - oppii ymmärtämään melko paljonkin heidän kieltään. Tämänlainen ihmetyttää itseäni, se vaikuttaa jopa täysin mahdottomalta. Eikä ehkä vähiten siksi että olen itse hirvittävän huono oppimaan vieraita kieliä.

Onko tämä käännösten tekeminen ylipäätään mahdollista?


Nähdäkseni ongelmat kielten välisissä eroissa voivat olla hyvinkin relevantteja. Quine esittää teoksessaan "Ontological relativity" että kielen käännös termi kerrallaan toiseen on radikaalin vaikeaa. Sillä käsitteiden merkitys vaatii sitä että on keino tunnistaa käsitteen formaali määritelmä (intension) ja siihen liitoksissa olevat käsitteet (extension) joihin sitä sovelletaan. Ja Quine huomauttaa että kumpikaan näistä ei ole kovinkaan helposti tunnistettavissa pelkästään käyttäytymisestä. ; Jos kuulemme vieraan sanan ei voida olla täysin varmoja viittaako sormi jänikseen, eläimen käsitteeseen, jäniksen jalkaan, osoitetun jäniksen väritykseen vai mihin. Nämä ongelmat ovat epistemologisia ongelmia joihin vieraaseen kieleen tutustuva tai kieltä opetteleva joutuu törmäämään. Da Vincikin joutuu periaatteessa jotenkin ylittämään ja ratkomaan näitä ongelmia saadakseen ymmärrystä siitä mitä heidän vangitsijansa suunnittelevat.

Koska Da Vinci menee keskelle kulttuuria josta hän ei tiedä mitään hänellä ei ole tukevia käsitteitä joiden kautta hän voi rajata sitä miten tuossa tilanteessa yleensä rajataan termejä. Hänellä ei ole myöskään tätä kontekstin kautta tulevaa tukikäsitteistöä jotka rajaisivat merkitystä. Quinella onkin näkemys jonka mukaan Da Vincillä olisi hyvin suuria vaikeuksia kääntää kieltä. Suoritus on siis epäuskottava ja televisiosarja on ottanut "taiteellisia vapauksia". Mikään nerous ei voisi ratkaista ongelmaa, koska oleellista tietoa ei voi olla riittävästi.

Kuitenkin Quine on tässä toki vähemmän realativisti kuin yllä voitaisiin ajatella. Hän tarjoaa keinon pienentää tätä ongelmaa. Quinen mukaan suhteellisen homogeeniset objektit jotka liikkuvat kokonaisena jonkun kontrastoivan taustan ympärillä ovat todennäköisempiä viittauksenkohteita kuin jonkin toisenlaiset kohteet. Tämä ja muut vastaavat kaikkia kieliä koskevat konventiot ovat jotain jotka vähentävät arvailuntarvetta, tekevät toisista arvailuista perustellumpia kuin toisista ei. Arvaus ei välttämättä ole täysin tosi mutta se on kuitenkin hyvä arvaus ja tämä nopeuttaa vieraan kielen oppimista.

Tämänlainen jaettu pohja selittää myös sitä miksi ei-fiktionaalisenkin maailman sanakirjoihin voidaan laittaa sanoja joilla on suunnilleen yhteneväisiä sisältöjä. Esimerkiksi kielet tuntevat siilin, mutta niissä ei yleensä ole sanaa siilin piikittömälle alapuolikkaalle.

Quine ajattelee että tämä on ihmisen huomioinnin ja kiinnostuksen seuraus eikä kielifilosofinen käsitteiden ominaisuus. ; Jos ihmisellä on jokin lajityypillinen tapa havainnoida asioita, tästä tulee helposti käyttämämme kielen rajaaja. Tällöin käännöstyö helpottuu tavallaan sillä että ihmiset eivät olekaan filosofisesti järkeviä ja näe maailmaa erilaisien mahdollisuuksien kautta vaan sen sijaan siksi että havaitsemme asioita jotenkin oleellisesti samalla tavalla. Siksi kielenfilosofisesti esiin tulee paljon vaihtoehtoja jotka vain ohitetaan, niitä ei oikeastaan edes harkita. Ja havainnointijärjestelmämme ja muun vastaavan vuoksi on pragmaattista tehdä tietynlaisia käännöksiä sen sijaan että otettaisiin toisia.

Tämä on siitä kiinnostavaa että vaikka Quinen kielifilosofiassa korostetaankin sitä että käsiteverkossa mitä tahansa käsitettä voidaan muuttaa, joka voi johtaa hyvinkin erilaisiin tiedeverkkoihin jotka ovat hyvinkin valideja, niin tosiasiassa jotkin käsitteidenrajaustavat johtavat siihen että näitä mahdollisia käsiteverkkoja joita todella käytetään ja joita pidetään relevantteina on sitten jo huomattavasti harvalukuisempi määrä. Tieteen käsiteverkkoa rakennetaan näiden rajausten mukana. (Ja Quinelle, kuten minullekaan, tämän verkon ulkopuolella ei ole mitään relevanttia koska käsitteet ovat sisällyksellisiä ja merkityksellisiä vain suhteessa toisiin käsitteisiin.)

Voidaankin nähdä että Quine tämän havainnointipohjansa vuoksi poistaa käsiteverkkojensa erilaisuutta korostavilta argumenteilta pohjaa. Quinehan korostaa että periaatteessa esimerkiksi falsifiointitilanteissa ristiriitatilanteet voidaan ratkaista useilla tavoilla ja että käsitteitä voidaan määritellä monella eri tavalla niin että tiedeverkoista voi syntyä sisäiesti koherentteja, toisiin verkkoihin verrattuna yhtä päteviä mutta silti keskenään yhteismitattomia siinä mielessä että käsitteitä ei voida siirtää verkosta toiseen koska samalla pitää muuttaa kaikki siihen liittyvät käsitteet ja niihin liittyvät käsitteet. Jos havainnointi ei ole satunnaista vaan dogmaattista niin tosiasiassa suuri osa näistä mahdollisista käsiteverkoista ja mahdollisista käsitteenmuodostumistavoista eivät koskaan toteudu. Tämä ei ole mikään Quinen argumentaatiota koskeva sisäinen ristiriita, mutta se rajoittaa joka tapauksessa tehtäviä tulkintoja huomattavasti. Relativismille on hämmästyttävän vähän tilaa käytännössä vaikka teoriassa tilaa on suunnattomasti.

Sovelletaan tätä sarjan esittämään ongelmaan.

Joka tapauksessa on mielenkiintoista ajatella että televisiosarjan artista voisi Quinen mukaan selvittää matkansa aikana kieltä sitä kautta että häntä koskee kaksi kohtaa (1) eletään jonkinlaisessa yleishumanistisessa maailmassa jossa on jotain objektiivisia havaitsemisen, näkemisen ja kategorioinnin tapoja jotka eivät ole kulttuurirelativistisia ja jotka kaikki ihmiset jakavat keskenään (2) Da Vinci on siinä mielessä "neurotypaali" että hän kykenee jotenkin erityisen hyvin tunnistamaan juuri nämä yleishumanistisest piirteet ja tunnistaa kielen tätä kautta paremmin kuin matkakumppaninsa.

Näistä televisiosarjan eetos tukee vahvasti kohtaa 1. Mutta 2. kohta onkin sitten vaikeampi. Da Vinci on hyvinkin omituinen ja omissa maailmoissaan. Toisaalta hän kykenee tunnistamaan ihmisten juonitteluja ja pelaamaan niillä. Joten kenties hänen omituisuutensa ei olekaan sitä että hän olisi jotenkin erityislaatuinen (extraordinary), kenties hän on vain erityisen tavallinen (extra ordinary) nopealla informaationprosessoinnilla.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Feministit sanovat hassuimmat asiat - vai sanovatko?

Feminismi on niitä aiheita jota ajaen tai jonka nimissä sanotaan paljon hassuja asioita. Tällä viikolla sosiaalisessa mediassa näkyvyyttä sai sittemmin poistunut kommentti jossa kommentoija oli ahdistunut siitä että joku on voinut masturboida ajatellen häntä. Hän ei voinut tehdä tälle asialle mitään. Joten hän päätyi esittämään tämänlaisista mielikuvista seuraavaa "Try not to telepathically rape me anymore." Tuo on tietenkin jokseenkin hupaisaa. Tunnustan että saan älyllisessä ylemmyydentunteessani erektion. Joka vihjaa siihen suuntaan että syyllistyn jonkun kauheaan telepaattiseen raiskaukseen. (Mitäs kulkevat ympäriinsä niin viekoittelevasti vilautellen liian lyhyitä ja paljastavia argumentteja... Tai siis hetkinen, tästä vitsistä tulikin oikeasti aika karmiva.)

Ja feminismi ja raiskaus ovatkin usein tämänlainen yhdistelmä. Toinen tämän viikon puhina on koskenut sitä kuinka Australiassa joukko tyttöjä oli hyökännyt autistisen pojan kimppuun. Ja hyväksikäyttäneet häntä seksuaalisesti. Jos uhri olisi ollut nainen, kyseessä olisi joukkoraiskaus. Nyt aiheeseen liittyvä kohukommentti oli kuitenkin "Yes, it’s horrible what happened to him, but this is more ableism than anything. But don’t you dare equate the rape of women to sexual assault of males. They are not the same thing. Let me say that again: They are not the same thing." Mieleni tekisi vinoilla ajatukselle, mutta sekin olisi varmasti ableismia joten on varmaan parasta jättää väliin. (Dissektoidakseni vitsisammakkoni ; Ableism on käsite joka liittyy vammaisien kohteluun. Jos ajattelee että eivammaisilla on oikeus jotenkin tallata vammaisia, kysymys on juuri tästä.)

Koska nämä ovat sosiaalisen median kommentteja on käytännössä mahdotonta erottaa ovatko lausunnot feministien vai sellaiseksi teeskentelevien trollien lausuntoja. Niissä on kuitenkin hyvin kiinnostavia puolia jotka voidaan sitoa vakavastiotettavampaan feminismiin. Sellaiseen joka on kenties vähemmän absurdia. (Mikä ei ratkaise onko asia trollauksena vai aitona asiana esitetty. Sekä tollot että trollit vääntelevät konventioita tällä tavalla.)
1: Kysymyksiä siitä mikä on ihmisestä olevan mielikuvan, ihmsien identiteetin ja ihmisen ytimen välinen suhde. Tämä täytyy selvittää jotta voidaan ratkaista milloin joku välineellistetään. Jos mielikuva ihmisestä on sama kuin ihminen, niin silloin voidaan puhua jonkinlaisesta telepaattisesta raiskauksesta. Itse en pidä ajatusrikoksia rikoksina, joten teon täytyisi minusta olla vähintään sellainen että siitä jotenkin erityisesti tiedotetaan kohteelle. Jos mies soittaa tietylle naiselle ja huohottaa tämän korvaan puhelun, tämä on jonkinlainen telefoniaraiskaus. Ja sellaisesta saakin syytteen ahdistelusta.
2: Raiskauksen sukupuolisuus taas on tärkeä. Sillä feminismissä on karkeasti ottaen de Beauvoirmainen linja jonka mukaan biologinen sukupuoli ei ole merkittävä. Tässä kulmassa on jotenkin ilmiselvää että miehenkin voi raiskata. Toisaalta jos ajatellaan Luce Irigarayta, hän on korostanut että mies ja nainen eivät oikeastaan ymmärrä toisiaan. Ja tässä maailmassa voidaan huomauttaa että mies ei esimerkiksi voi tulla raskaaksi raiskauksesta, ja tämä ero voi olla merkittävä emotionaalisella tavalla. Joten kenties miesten kohtaama seksuaalinen hyökkäys tarvitsisi uuden nimen.

Kaikki tämä on tärkeää, sillä jos katsomme feminismiä voidaan korostaa vaikka sitä että Ayaan Hirsi Alia ei jostain syystä usein pidetä sopivana feministien sankarina. Hän on aktiivinen patriarkaattia vastaan taistellut nainen. Mutta koska hän on uusateisti ja vastustaa islamia, on tämä vaikea pala monelle feministille. Uusateismi kun edustaa monelle maskuliinista imperialismia. Sillä länsimaat ovat samaa kuin mieskulttuuri. (Koska länsimaiden naista ei nähdä tasa-arvoiseksi eli kulttuuri on nähty miesten valloittamaksi.) Koska hän moittii väärää uskontoa, Hirsi-Alin sukupuoli ei pelasta häntä.

Enkä minä tämänlaiten edessä enää osaa sanoa onko tämä absurdi vitsi vai jotain jossa on jotain järkeäkin. Tiedän kuitenkin että tämä ei ole enää feminismi-trollausta.

Viekö Karma merkityksen ihmisen moraalista?

On hyvin tavallista että elämän tarkoitus liitetään juuri Jumalaan. On ajateltu että ateismi tarkoittaisi merkityksettömyyttä. Ajatus on siinä mielessä perusteltu että klassisessa teleologiassa korkeampi tavoittellisuus ja merkitys liittyvät yhteen. Ja jos ihminen on naturalistinen ja evoluution tulos, tämänlainen tietynlainen teleologinen merkitys puuttuu ihmisen olemassaolosta.

Kuitenkin asiassa on sitten tästä eteenpäin hieman erikoinen. Olen itse korostanut tässä usein sitä että tämä teleologinen merkitys on kovin kapea ja olisi epäreilua selittää että jos tämän yhden tietyn spesifin merkityksen vie niin samalla eliminoituisi kaikki mahdolliset merkitykset. Olen kuvannut tätä siten että monesti näyttää että uskovaisilla on syvä ajatus universumin reiluudesta. Merkitys näyttää samalta kuin elämän ikuinen jatkuminen ja se, että paha saa palkkansa. Itse näkisin että jos he pysyisivät siinä mitä tämä tarkasti tarkoittaa eivätkä laajentaisi sitä sfääreihin johon ei voida mennä olisi lopputulos sellainen että siitä voisi ollakin yhtä mieltä. Maailma ei ole reilu. Ja ateismi todellakin poistaa maailmasta ajatuksen ultimaattisesta reiluudesta. Tämä tuskin on samaa kuin elämän mielekkyys ja merkityksellisyys. Minä näen että maailma on hyvinkin epäreilu, eikä ole mitään sellaista joka antaisi perusteltuja syitä uskoa että väärintekijöille kostetaan. Ei se silti tee elämästä merkityksetöntä. Jopa tämä katkeruus on täynnä pettymyksen tunteita jotka värittävät tämän kaiken syvällä merkityksellisyydellä. Se ei kenties ole kaunista ja kivaa, mutta kuka on sanonut että merkityksen olisi pakko olla jotain optimistihöpöä?

Mutta asiassa on kenties vielä syvempi ongelma.

"Philosophical Disquisitions" -blogissa on esitelty aivan tuoreesti ilmestynyt Toby Betensonin argumentti. Se on melko erikoinen ja länsimaisen uskonnollisen maailmankatsomuksen kannalta melkoisen ikävä. Sillä siinä otetaan monien uskontojen hyvin vahvasti suosimia teemoja ja niiden yhteenlaittaminsesta johtaa yllättävä lopputulos. Niiden ehdoilla ihmisen elämässä ei olisi merkitystä. Betensonin huomio keskittyy William Lane Craigin ihmisen elämän merkitystä koskeviin argumentteihin. Niissä korostuu esimerkiksi se, että Craig vaatii seuraavia asioita;
1: Ihmisen toimilla on oltava vaikutus. Valinnan on tehtävä muutos universumiin. Ja tämän muutoksen on oltava aidosti merkittävä. Craig erottaa elämän joka on täynnä toimintoja merkityksestä. Craigin mukaan ihmisen teoilla on oltava seurauksia. Ja jos jollakin teolla on vain suhtetellinen ero (relative difference) jossa jokin ihminen synnyttää jonkin lyhytaikaisen eron omassa perspektiivissään hän ei tuota merkitystä. Ateistilla olisi pääsy vain tähän. Sen sijaan ihmisen teoilla pitäisi olla perimmäinen ero (ultimate difference) joka taas on universumin näkökulma, Jumalan näkökulma ja ikuisuuden näkökulma. Ja vain tämä on oikeaa merkitystä. Muu on Craigin mahtipontisiin vaatimuksiin liian pientä.
2: Craig korostaa myös sitä että Jumala lopulta tasaa kaiken omaan tahtoonsa. Väärintekijät saavat rangaistukset ja pahanteko pyyhkiytyy. Ilman tätä universumi olisi paha ja huono eikä merkityksellinen.

Bentensonin huomio tässä on se, että nämä näkökulmat ovat keskenään ristiriidassa. Jos Jumalan rankaisusysteemi toimii ihminen ei voi tehdä mitään pysyviä ja ikuisia muutoksia mihinkään. Ihmisen merkitys on vain alistumista Jumalan suvereeniuden alle. Eli universumissa on merkitystä mutta se kuuluu Jumalalle eikä ihmisen tekoihin. Itse asiassa kun Craig keskittyy moittimaan ateismia sarjatulella kaikilta mahdollisilta rintamilta, hän näyttää luoneen sellaisen kentän jossa teistinkään on vaikeaa säilyttää uskoa merkitykselliseen ihmiselämään. Osittain syynä on juuri se, että merkitykseltä on vaadittu niin paljon. Tällä karsitaan toki ateismi mutta samalla leikataan niin paljon muutoin mahdollisia merkityksellisyyden sisältöjä että teismikin leikkautuu samalla.

Mieleeni tuli kuitenkin ennen kaikkea karma.

Craigin merkityksellisyyden vaatimus näyttää olevan jotain joka itse asiassa on melko vierasta monillekin kristityille. Hänen moraalimallinsa on toki apologeetikkojen suosiossa. Mutta tähän näyttää enemmänkin olevan syynä se että heidän on tärkeämpää olla ateisteja vastaan kuin heijastaa jotain tyypillistä kristillistä sisältöä. Sen sijaan Craigin tapainen ajatusmalli siitä että teoilla on merkitystä perimmäiselle totuudelle ja jossa teot rangaistaan on tyypillinen nimenomaan itämaisemmissa uskonnoissa.

Craigin moraalimalli on siksi itse asiassa minun silmääni lähempänä buddhalaista karman ajatusta kuin normaalia kristillistä ajatusmallia. Tätä voi toki olla vaikeaa huomata kaiken sen helvetti-taivas-pelastus-rangaistus -retoriikan alta. Mutta jos ottaa karman lain opin ja korvaa rangaistusteemat helvetillä ja paratiisilla mielessään huomio on melkoisenkin helppo tehdä.

Nähdäkseni tämä vihjaa siihen että Betensonin ajatus on itse asiassa laajemminkin merkityksellinen. Ja sen pääsuunta iskee apologeettisiin kristittyihin. Mutta myös itämaisiin uskontoihin. Niissä näyttääkin olevan vahva henki jossa ihmisen merkitys nihiloituu. Tämänlaisessa maailmassa on luonnollisesti hyvä ajatella että elämän tarkoitus olisi yhtyminen maailmansieluun ja oman erityisluonteen haipuminen. Betensonin ajatus vihjaa miksi tämä on järkevää. Tämänlaisessa maailmassa ihmisyksilön elämän merkitys on perimmiltään nihilistinen. Sillä universumi on täynnä merkitystä ja se on ristiriidassa sillä että meidän elämämme olisi oikeasti jotain muuta kuin mitätöntä pientä puuhastelua.

Craig näyttää että kristinuskon oppi onkin tässä kohden heikoimmalla. Se kun ei ole ratkaissut sitä ikävää epämiellyttävää totuutta joka näyttää olevan buddhalaisille ja hindulaisille jotenkin ilmiselvä. Kristityt tuntuvat haluavan molemmat merkitykset. Sekä sen ateistisen merkityksen jossa ihminen on moraalin lähde ja moraalin Jumala ja siksi hänen elämänsä on täynnä merkitystä. (Kaikki ateistit eivät ajattele näin mutta esimerkiksi Sam Harrisin "moraalinen maisema" on tämänlaisen ajattelun läpitunkema.) Ja sen lisäksi se haluaa sen buddhalaisen koko universumia koskevan merkityksellisyyden. Ja nämä merkitykset näyttävät olevan vahvasti jännitteisiä. Niiden yhteensopiminen ei ole helppoa tai ilmsielvää. Kenties se ei ole edes mahdollista.

Valokuvassa on ns. Brockenin kummitus. Se on valoilmiö joka tapahtuu jos aurinko on matalalla selän takana ja edessä on sumua ja riittävästi tilaa. Siinä on 3D -efektejä joita on vaikeaa vangita valokuvaan. Se on kuitenkin periaatteessa vain oma varjo.

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Teach the controversy?

Ylläoleva lausunto on tunnettu ID -iskulause. Se oli siitä kiinnostava että erimielisyyden olemassaolo nähtiin samana kuin erimielisyyden relevanssi. Ja tässä mielessä se oli melko huvittavaa. Huvittavuutta asiaan tuo tietenkin se, että monesti kiistaa rakennettiin varsin iskevillä tavoilla. Sellaisilla jotka olivat enemmän "aseet eivät tapa ihmisiä, darwinismi tappaa" -viestin levittämistä kuin tieteellistä keskustelua. Joka on tietenkin johtanut myös huvittaviin tilanteisiin silloin kun retoriikka on purrut takaisin, kuten tuoreesti kävi, kun ISIS joukot olivatkin kovia evoluutionvastustajia ja pitivät tätä osana levityspuhettaan. (Kun ID hyväksyy isoon telttaan kaiken on varsin hauskaa nähdä miten ISIS ei voisi olla sen kannattajakuntaa...)

Mutta mitä jos väittäisin että ID:n menestysstrategia perustui trollaamiseen?


Itse asiassa asia ei jää pelkästään ID:seen. Se koskee valtavaa määrää asioita joita tapahtuu ympärillämme. Nykyään menestys ja suosio saavutetaan kun muistetaan kaksi asiaa. (1) Ei ole huonoa julkisuutta ja kiista lisää ihmisten kiinnostusta ja näkyvyyttä. (2) Streisand efekti johtaa siihen että tosiasiassa vastustus lisää näkyvyyttä.

Tämä tuli mieleeni kun seurasin suosittua tietokonepelikanavaa. Siellä oli teksti jossa tarjolla oli mainoskampanjoita joiden henkenä oli se, että luodaan paheksuntaa. Esimerkiksi Max Clifford on kuuluisa ja taitava mainosmies joka loi erikoisia mainoksia. Hän livautteli moraalipaniikkipuheita konservatiivisiin lehtiin. Näin hän lietsoi vastustusta joka lisäsi näkyvyyttä peleille. Eikä se edes näytä mainokselta. Ja myynti kasvoi valtavaksi.

Ja tämä ei ollut arvailua, vaan osana tunnustettuja mainoskampanjoita joissa strategia on "kirjoissa ja kansissa". Tietokonepelien ympärillä on valtavasti kohuja. Ja niissä usein vaaditaan pelien sensurointia, niiden yksityiskohtia poistellaan ja vastaavaa. Nämä johtavat usein

Pelaajat sitten puolustavat asiaa. Puolustajat ovat tässä mielessä ilmaisia mainostajia, jotka sekä puolustavat peliä autenttisuudella jota mikään raha ei osta. Ja nykymaailmassa ei toimi klassinen sensurointikulttuuri jossa kirjarovio ratkaisee ikävän asian lopullisesti. Ei. Nykymaailmassa kirjarovio on hyvä. Sillä kirjanmyyjää ei kiinnosta mitä kirjalla tehdään, kun joka tapauksessa tulee rahaa kassaan. Ja tietokonepelien polttaminen on vaikeaa. Paitsi jos niitä poltetaan CD:lle.

Miksi tällä on väliä?

Ihmisillä on identiteetti. Ja tätä uhkaavat asiat saadaan nopeasti ja kannattavasti keskustelunkohteiksi. Jos nykyään "ei puhuta jostain asiasta", tätä ei pidä kysyä suunnilleen keneltäkään. Koska olipa kyse "Mitä Vittua??!!" -lehdestä, perussuomalaisesta tai ID -kreationistista, he kaikki esittävät esittävänsä jotain joka on sensuurin kohteeena. Että maahanmuuttajista ei puhuta. Että evoluutioteorian kritiikkiä ei käsitellä. Että Saksan mellakoista ei puhuta valtamediassa. On äärimmäisen omituista kuulla että miten ihmeessä media, tiedemaailma tai ihmiset eivät lainkaan puhu asioista joista se puhuu lähes häiritsevän paljon ja koko ajan kaikissa blogeissa ja runsaissa lehtiuutisissa.

Kuitenkin tosiasiassa ne ovat kiistan keskiössä. Paskamyrsky tarkoittaa sitä että kaikki tietävät mitä nämä tahot sanovat. Tämä ei ole sensuuria, tämä on sensuroiduksi tulleeksi väittämistä. Kritiikki, eli perimmiltään sananvapauden ilmeneminen, nähdään vastustuksena ja sensuurina. ; Syynä tietenkin on se, että kritisoitu kokee olonsa uhatuksi. Tämä uhatuksi tuleminen ei kuitenkaan ole sensurointia. Se on sitä että ei kestä eriäviä mielipiteitä ja niiden määrää. Tämänlaisen uhattunaolemisen seuraus on päin vastoin antisensuuri.

Ei. Itse asiassa tilanne menee enemmänkin niin että näillä sensuroiduksi tulemisilla tehdään red herringejä. Niillä keskustelu ohjataan tiettyihin asioihin. Ja tehokkain tapa sensuroida asia nykyään onkin nimenomaan olla paheksumatta sitä. Olla huomaamatta sitä lainkaan. Kehittämällä jokin joka uhkaa ihmisten identiteettiä ja pelata tällä. Ja tässä ei käytetä aiheita jotka yhdistävät kaikkia vaan nimenomaan niitä jotka toimivat erottavina tunnusmerkkeinä. (Uskonto on kenties joskus yhdistänyt, nykyään se on tärkeä identiteettimarkkeri jolla erotetaan meidät muista.) Ja tämä kaikki onkin hyvin viekottelevaa. Sillä identiteetti on osa itseämme ja pidämme itseämme tärkeinä ja kiinnostavina.

Kenties olisi viisainta opettaa jotain muuta kuin controversya. Tosin on kaunista huomata että minä en ole ainut joka trollaa. (ABCBCD) Kenties koko ajatukseni nykymediasta voidaan tiivistää varsin lyhyeen. Totuus ei ole relevanttia, paras tarina voittaa. Ja nykyään paras tarina on aina häijy ja repivä. Sillä prosessissa joku tekee rahaa. Esimerkiksi Discovery Institute.

Pitäisikö kristityt päästää ystäväalueelle?


Usein kristittyjen suhde ateisteihin, uskonnottomiin, homoseksuaaleihin ja ties mihin muihin alaryhmiin on skismaattinen. Tätä skismaa kuvataan esimerkiksi siten että se kuvaa sitä miten kristityt vihaavat ateisteja.

Koska kristityt itse eivät yleisesti ottaen tunnusta tätä, on peruskäsitteenä se, että he valehtelisivat jotenkin. Ajatus varmasti pitää jossain määrin paikkaansa. Mutta ongelma on hieman sama kuin perussuomalaisilla ja natseilla. Joka ikinen natsi taatusti seuraa maahanmuuttokriittistä linjaa koska se on ainut tapa saada oma vihapuhe läpi. Mutta kaikki maahanmuuttokritiikki ei näytä kumpuavan rasismista. Eli natsit piilottavat vihansa ja valehtelevat, muut ovat rehellisesti sitä mieltä mitä natsit valehtelevat olevansa.

Tämä vihalla selittäminen on toki siitä kuvaavaa että on hyvin vaikeaa kuvitella miten moni ihminen voi päätyä niin absurdeihin argumentteihin kuin että tasa-arvoinen avioliittolaki on kammottava koska se sortaa esimerkiksi lastenhoitajia jotka joutuvat hoitamaan lesbojen lasta tai saavat työpaikkatietoihin miinuksen, lääkäreitä jotka joutuvat hoitamaan tätä lasta tai menettämään ansioita ... Jos puhutaan rakkaudesta ja siitä että halutaan paljon negatiivisia vapauksia, eli sitä että ei olla missään tekemisissä koko ilmiön kanssa, on yhtälö hyvin vaikea. Se on sama kuin jos minä selittäisin että minä rakastan niin pirun kovasti kristinuskoa ja kristittyjä koska vain kaikkialla haluan että he menisivät pois läheltäni.

Asiaa voi tietenkin pehmentää sillä, että kristityt pahastuvat koska he sekoittavat vihapuheen raivopuheeseen. Eli kun he eivät tunne itseään raivoisiksi, he eivät voisi harjoittaa syrjivää ja kiusaavaa toimintaa. Mutta kenties tämän takana on kuitenkin vielä enemmän.

Viha, saati raivo, tuskin on yksinään ja pelkästään hyväkään selitys.


Kuitenkin jotain selvästi tarvitaan. Viha -argumentti on tarpeen. Sillä jostain kertoo se, että kun Hannu Karpo kuvasi Helsingin Sanomien haastattelussa (23. 5. 2007) uraansa hän mainitsi ohjelman joka oli hänelle "mieleenpainuvin ja surullisin kokemus elämän nurjan puolen kuvaajana". Karpo teki pitkän tutkivan journalistin uran ja kohtasi ties mitä tapauksia. Ja tämän arvosanan sai ohjelma jonka hän oli tehnyt siitä miten lestadiolaiset kohtelevat omia uskonveljiään hoitokokouksissa. Samanaikaisesti lestadiolaiset mainostavat että he ovat rakkaudellinen hyvien ja ystävällisten ihmisten joukko joka ei ole mikään lahko vaan osa evankelisluterilaista kansankirkkoa ja osallinen sen kirkollisverotuloista. Tämä kontrasti on pakko selittää. Ja jos tätä ei selitetä, ei uskontokeskustelusta ole täyttä kuvaa.

Valehtelu on helppo selitys. Mutta entä jos se ei olekaan kokototuus, vaan esimerkiksi vain fragmenttia koskeva osuus? Itse olen jopa halukas uskomaan näin. Mieleeni nimittäin tuli että mitä jos kristittyjen kokemus rakkaudesta uskonnottomia kohtaan on tosi?

Näkisin että juuri näin voi olla.

Mieleeni nimittäin tuli se, että jos kristityt rakastavat, he viittaavat tietenkin agape -rakkauteen joka kestää riippumatta siitä mitä toinen tekee. Se on ominaisuuksista riippumatonta rakkautta. Tällä on syvä arvo teologiassa. Valitettavasti kun katsotaan ihmisten keskistä rakkautta, tälle on lähisukuinen ilmiöjoukko. Silloin puhutaan erilaisesta patologioista, erotomanioista ja stalkeroinnista.

Ja viattomin versio tästä on ollut itselleni hyvinkin tuttu ongelma. Ns. friend zone. Se on siinä mielessä agape -rakkautta että tässä ei ole kysymys klassisesta vastavuoroisesta rakkaudesta. Sellaisesta joka kattaa filia -ystävyyden ja eros -henkisen rakkauden josta "Moulin Rouge" -elokuva loi sloganin "The greatest thing you'll ever learn is just to love and be loved in return." Valitettavasti yksisuuntainen platoninen rakkaus - saati sen jalostuneempi versio, ritarinrakkaus (fin amour) - ovat vaativia.
1: Fin amour on kokijalleen parhaimmillaan hienoa, mutta luopuminen, vallattomuus ja puutteenalaisuus tuovat mukanaan sen tyylisen eksistentiaalisen kriisin, että suurin osa nykyajan uskomiseen uskomista korostavista evankeelisista kristityistä ei voi sitä hyväksyä ; Koska uskomiseen uskomista myydään elämän merkityksen täyttävällä onnellisuudella ja muulla pohjimmiltaan hedonistisella. Eikä sillä että on itse asiassa pirun vaikeaa olla välineellistämättä toista ihmistä vain siksi että haluaa tätä kovasti. Etenkin jos sen voi maalata hyväksi antamalla sille yleisesti eettiseksi luokitellun nimen.

Hyvin monelle se ei riitä. Yksisuuntainen yritetään muuttaa vastavuoroiseksi. Ja tässä valitettavan usein käytetään manipulatiivisia kikkoja. Agape on ihmiselle hyvin vierasta. Halu pelastaa johtaa sellaisiin käsitteisiin kuin "lying for Jesus". Ei siksi että valehdeltaisiin rakkaudesta ateistia kohtaan. Vaan koska tämä rakkaus mutiloituu joksikin joka ei ole kovin arvostettavaa.

Ja jos katsotaan ihmisiä, harvalla on minun ritarihyveitäni tässä asiassa. Kirjoitin aikaisemmin siitä miten friend zonesta poistumiseen on vain yksi eettisesti hyväksyttävä keino, ja useita jotka ovat halveksuttavaa manipulointia. Se on kuitenkin samalla myös se kaikista vaikein. Samalla on hyvä huomata että friend zonessa oleva syyttää yllättävän usein yksisuuntaisen rakkautensa kohdetta erilaisilla tavoilla. Kuitenkin friend zone on jotain johon kohde ei laita ihmistä. Friend zonesta syntyykin helposti rakkauden rosvosektori. Ja siinä oleva ikään kuin ajattelee ansainneensa toisen olemalla ystävällinen. Samoin kristitty voi ajatella että hän on ansainnut sen että ateisti vakuuttuu siitä että hän on kertonut hänelle statementinomaisesti uskonnollisia dogmejaan. Ja jos ateisti ei suostu, hän on järjetön, tyhmä, idiootti. Ja jos hän pistää vastaan ja argumentoi erimielisyyttään hän "savustaa" tai on muuten "militantti."
1: Yllättävän moni oikeasti selittää että heidän sananvapauttaan rajoitetaan sillä että he saavat paskaa niskaan. Paska on mielipiteitä ja sanomista, jota siis halutaan sensuroida. Ajatus on jossain määrin huvittava.

Tämä varmasti selittää avantovertauksen. Miksi kristityt pitävät sitä hyvänä vertauksena samalla kun vastapuoli kokee sen vastenmielisimpänä asiana ikinä. Kristitty selittää että ei hän uhkaile väkivallalla ja helvetillä vaan enemmänkin varoittaa heikoista jäistä. Ateisti ihmettelee että aikamoinen jumala. Ja kristityn käytös ja huutelukaan ei usein ole asianmukaisinta. Samoin tämä selittää miksi kristinuskossa tunnetaan rakkauspommitus (love bombing). Ja tämä ilmiö on sen laatuinen että se on koettu riittävän arvokkaaksi siihen että se on laitettu melko korkeatasoiseen aivopesua koskevaan Streatfeildin "Brainwash" -kirjaan omaksi osiokseen. Tämä usein yhdistyy erilaisiin tunkeilumenettelyihin, joissa toisen henkilökohtaisiin asioihin meneminen nähdään ystävällisyytenä ja sosiaalisuutena. Kysyminen ja henkilökohtainen läheisyys toki kuvaakin intiimejä ja luottamuksellisia ihmissuhteita. Mutta ilman luottamusta ja lähelle päästämistä kyseessä on imitaatio eikä aito asia. Ja mikä pahinta, tämä imitaatio ei pidä yllä yhtään tämän itse aidon asian hyveellisyydestä. (Se on kaunis kuin eräs langennut Lucifer, joka paitsi näyttää enkeliltä myös tavallaan on sellainen. Vertauskuva uponnee kristittyjen käsitysmaailmaan.)

Ateistinen tai uskonnoton puoli näkee tämän retorisena kääreenä, jossa väkivalta kätketään paketoimalla se ystävällisesti. Kristitystä kyse ei ole kääreestä vaan ytimestä. Se väkivalta on tavallaan se kääre. Kenties jopa harhautumisen merkki jos tästä tulee kristityn egolle inhottavaa arvokeskustelua.

Friend zone on hankala asia ja siinä oleminen on viheliäistä. Tästä ei kuitenkaan saa syyttää kohdetta. Jos kristinusko lähetyskäskyllään käskee julistamaan ja kutsuu tätä rakkaudeksi, se on ideologian eikä ateistejen vika. Jos kristinusko kehottaa rakastamaan ärsyttäviä erimielisiä, ei voi olla niin että kun kristittyjen käytös ei sovi rakkaudellisuuden malleihin niin sitten vain muutetaan rakkauden määritelmää niin että kristityt voivat edelleen leikkiä olevansa rakkaudellisia vaikka he ovat ties mitä kumisevia vaskia. (Kenties vaskitynnyreitä jotka ovat tyhjiä ja kumisevat siksi koviten.) Vika on tällöinkin kristityn ei ateistien. Jos kristinusko kertoo ateistejen kohtaloksi jotain ja oma lapsi tai läheinen sattuu olemaan sellainen, eikä hän sitten suostu kääntymään kristinuskoon, niin vika ei ole sen joka kävelee näille määritellyille heikoille jäille. Sillä hän ei ole siihen sellaista heikkoa jäätä määritellyt. Vika on jälleen vain ja ainoastaan kristityn.

Eikä siksi että hän olisi ilkeä ja vihaava. Vaan juuri siksi että ei. Tämän tiedostaminen herättää ainakin minussa sen tyylisen hengen että asennevammoja on kenties helpompi ymmärtää. Itse asiassa ymmärrän tätä kautta varsin hyvin miten mielisairaat ylilyönnit ja muu vastaava kohtuuttomuus ovat varsin luontevia seurauksia. Mutta toisaalta sitä tietää että on, kaikesta vaikeudesta huolimatta, sitten itse kyennyt kiipimään parempaan. Tuosta lähtökohdasta kristityt tuskin ovat kovin korkealla statuksella opettamaan minulle eettisyydestä noin suunnilleen mitään. Kysymys ei siis oikeastaan ole siitä pitäisikö antaa kristittyjen päästä ystäväksi, vaan siitä miten ystäväalueongelma hoidetaan. Sillä jos siihen mennään niin pirulaiset kuitenkin ensi töikseen pyrkivät sieltä pois. Eivätkä pois sillä hyvällä tavalla jossa katsotaan poistuvaa selkää ja arvataan että ei murehdit sitä eroa. Vaan juuri niillä väärillä.

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Liian pian?

Olen jo nähnyt ensimmäisiä Germanwings -vitsejä. Lentokoneen perämies Andreas Lubizin katsotaan tämän hetken tietojen mukaan olleen lentoturman aiheuttajana, tahallaan. Syyksi on nähty masennusta ja eron synnyttämää henkilökohtaista kriisiä. Ja siksi vitsistä tehtiin kuva jossa on valokuva lentokoneen ikkunasta. Ikkunan takana on mies vapaapudotuksella ja hän pitelee käsissään lappua "This is your plane's captain". Vitsi oli mielestäni sellainen että vuoden päästä se on ehkä hauskempi. (Sen lisäksi siinä on asiavirhe mutta jos sen korjaa, niin vitsi lakkaa toimimasta. Perämiehellä ei ole samanlaista shokkiefektiä kuin kapteenilla.) Nyt se oli vain liian pian.

Huumorin kohdalla tunnetaan ajatus siitä että vitsi kerrotaan liian pian. "Too soon" -ajattelun henki on ymmärrettävä. Katastrofin vielä savuavilla raunioilla hyppiminen nähdään epäesteettisenä. Näin ollen vaikka vitsin voi kertoa, olisi kenties parempi ja kaunista olla kertomatta. Näin ollen vitsi on vähän kuin orgasmi. Aina ihan kiva, mutta ei kannata kenties räimiä liian nopeasti.

Valitettavasti sama hienotunteisuus ei koske ns. arvokeskustelua. Ja Lubizia koskeva keskustelu on herättänyt minussa samantapaisia tunteita kuin "The Daily Beastissa" hieman toisessa yhteydessä. Siellä huomiona on se, mihin attribuutteihin huomio keskitetään. Jos tekijä on muslimi, tätä pidetään merkittävänä ominaisuutena. Jos tekijä on kristitty, uskonto on välitömästi irrelevantti ja syy täytyy löytää muualta. Uutisointi ja muu kirjoittelu näyttää todellakin noudattavan sellaista rakennetta että jo varsin vähäisellä informaatiolla luodaan konventionaalisia tarinoita. Ja jos muslimeihin sovellettuja keinoja käyttäisi, olisivat uutiset pullollaan sen tyylisiä otsikoita kuin "Another Christian Terrorist". Ja tästä seuraisi sitten liian runsaasti nyökyttelyä.

Lubitzin kohdalla masennus on näyttänyt riittäneen, mutta jos muistelen Jokelan tapauksia, niin masennus ei ollut ultimaattinen syy vaan Auvisen ateismi, joka tietenkin aikaansaa luonnollista valitsejuutta ja masennusta. Joten tämän täytyi olla se perimmäinen syy. (Tai jokin vastaava, mikä nyt itse kunkin taikaluotiselitys näihin kaikkiin onnettomuuksiin on.) Toki on hyvä huomata että ennen kuin tietoja oli liikkeellä paljon, teoriat noudattivat silloinkin konventioita. Antamani linkin keskusteluosiossa on esimerkiksi sellaisia kommentteja joissa aprikoidaan että olisiko Lubitz nimestään ja ihonväristään huolimatta muslimi. Koska sehän se olisi tehnyt asiasta selkeän ja ymmärrettävän. Nyt kun asia ei ollut näin, ei epäonnistumista lasketa. Koska vain osumat merkitsevät tässä vahvistusharhaisessa tarinankerronnassa.

Huumori harvemmin on niin radikaalisti too soon kuin rationaaliseksi ja älylliseksi naamioitu ideologinen pöhinä.

Mitähän liikkui Andreas Lubitzin päässä viime hetkillään?
Alpit sekä penkkirivit 1 - 30.

Ärsyttäviä evoluutioon uskovien luokkia

Evolutionismin kohdalla kyseessä on usein viha ateisteja kohtaan. Itse katson evoluution kannattamiseen liittyvän inhottavia lieveilmiöitä. Mutta militantti ateismi ei ole niitä. Olen jakanut nämä ihmiset kahteen pääluokkaan. Ne molemmat ovat ärsyttäviä mutta keskenään eri tavalla ärsyttäviä. (Mikä on parannus, sillä esimerkiksi kristityissä kaikki ärsyttävät kristityt tuppaavat olemaan ärsyttäviä täsmälleen samalla tavalla.) Näissä vastenmielisissä evoluutioasioissa ärsyttävä puoli on juuri maailmankuvassa. Joten tässä ei ole armoa saatavilla.

Arjalan kauhukoirat. Ihmiset jotka näkevät evoluution pelkästään yksilövalintana. Tämä ihmisryhmä näkee kehityksen jonkinlaisena sankaritarinana. Stephen Jay Gould onkin moittinut sitä miten evoluutio liian usein nähdään tarinana jossa voittajat glorifioidaan. Ärsyttävimmillään tämä ajatustapa johtaa eugeniikansävyisiin rasistisiin ajatuksiin. Joissa rotujen eroista vedetään päätelmiä liian pitkälle siksi että ei ymmärretä mitä eroa on implikaatiolla ja ekvivalenssilla. (Noin tiivistäen ; rotuteoria vaatii geneettisiä eroja mutta geneettiset erot eivät tarkoita samaa kuin rotu.) Heikkoja ei tarvitse auttaa, koska se kuuluu osana luonnonjärjestystä. Usein tätä ajavat sen tyyppiset ihmiset jotka selvästi itse uskovat olevansa sitä eliittiä joka jää eugeniikan ja sortamisen jälkeen henkiin. Mutta jotka ironista kyllä ovat mitä luultavasti sitä porukkaa joka lajin parhaan nimissä tulisi eliminoida ensimmäisenä. Ovat vaikeuksissa jos katsovat poikasiaan pelastavia eläimiä, koska se vaatisi geenitason ymmärtämistä. Mutta ei hätää, yksilötasolla liian riskialttiisiin toimintoihin osallistuminen myydäänkin sankaruustarinalla.

Äiti-Maammat. Ihmiset, jotka elävät ryhmävalinnan mukaan. Tässä maailmankuvassa evoluutio on jonkinlainen perimmiltään kaikkivoipa ja lempeä voima, jonka avulla ihminen on sosiaalinen ja hyvä. Tämä liittyy joskus ns. Gaia -hypoteesiin jossa biologinen itsesäätely takaa että elämä ei voi mitenkään kuolla pois. Ja silloinkin kun sitä ei liitetä suoraan tähän, niin se on asenteissa mukana. Richard Dawkins onkin ymmärrettävästi moittinut ryhmävalinnan kannattajia siitä, että näillä moraaliset ja poliittiset tavoitteet ja ihanteet sekoittuvat siihen miten maailma nähdään. Eli idealismi ohjaa sitä miten maailma toimii sen sijaan että maailman toiminta ymmärrettäisiin ja tätä käytettäisiin apuna jotta maailma voitaisiin muuttaa sellaiseksi kuin halutaan.

Ymmärtäisivät edes sen että evoluutio on määritelmällisesti geenifrekvenssien määrien muuttumista populaatioissa. Yksilöt eivät kehity evoluution kannalta lainkaan, valinta vain suosii ja karsii niiden kautta seuraavan sukupolven. Geenitasolla on vielä paljon tilaa.

Joulun nimi

Joulu on Amerikoissa "Christmas". Siellä on viime vuosina käyty toistuvaa kinaa jota kutsutaan konservatiivipiireissä nimeltä "The War on Christmas". Se ilmenee esimerkiksi siten että toivotetaanko "Christmas" vai "Season's Creetings". Tämä sota ei tuota yhtä paljon väkivaltaa kuin "War on Drugs". Mutta sitäkin enemmän internetväninää. (Joku voisi jopa kysyä että kumpi on pahempi, voittaako määrä vai laatu.)

Tämä kaikki on erikoista. Sillä
1: Kristittyjen kannalta kyseessä on provenienssin kunnioituksesta. Joulun alkuperä nähdään kristilliseksi, jopa siinä määrin että usein selitetään että koska joulu on kristillinen juhla ei ateisti saisi pitää vapaata vaan hänen pitäisi mennä töihin. (Jota ei sitten kovin helposti saa tehdä vaikka yrittäisi. Kokeiltu on!) Koska joulussa on Christ -sanan keskellä ei Jeesusta pidä sensuroida. Nimen sisältö on siis tässä mielessä muotonsakin puolella tärkeä. Tämä johtaa kahteen ongelmaan joista toinen on tuon alkuperäasenteen vuoksi tavallaan pakko vain niellä.
     1.1: Mitenköhän kukaan jenkkipastori ei ole vaatinut että viikonpäivien nimet pitää uusia? Nehän tarkoittavat "kuun päivä", "Tyrin päivä", "Odinin päivä", "Thorin päivä", "Freijan päivä", "Saturnuksen päivä" ja "auringon päivä". Kaikki ovat täynnä pelkkää saatanallista epäjumalien palvontaa. Kyllä tähän pitäisi nyt ainakin Jeesus saada mukaan.
     1.2: Edellämainitusta syystä voitaisiin nähdä että viikinkien uskonto olisi nyt pakko ottaa käyttöön. Että kun kyseessä on viikinkien viikonpäivät niin sitten kristitty ei saisi käyttää kalenteria tai vastaavia.
2: Toisaalta vahvasti sekulaarien ateistienkin pitäisi vaatia sitä että tämänlaisista pakanallisista kytköksistä ja taikauskoista luovutaan. Että viikonpäivistä pitäisi poistaa sinne piilotettu uskonto. Sekulaarissa ateismissa kun halutaan puhdistaa julkinen tila uskonnollisista merkeistä.

Ei oo tosikaan miten harhaisia kristittyjä maailmassa onkaan...


"Paholaisen Asianajajan" ryhmässä kohosi keskustelua homontappolakialoitteesta. Keskustelua herättä erityisesti Sami Liedes joka piti aloitteen läpikäymistä demokraattisena ratkaisuna. Mutta jolla oli kuitenkin sellainen erikoinen puolustusvaihde päällä että häntä varmasti vaivasi se että kristitty tekevät tämänlaisia aloitteita. Valitettavasti hän lähestyi asiaa enemmänkin syynä moittia ateisteja jotka eivät ymmärrä kristittyjä ja kristillisyyttä. Tarkemmassa katsomisessa näytti kuitenkin enemmän siltä että tässä hänen argumentoinnissaan oli kuitenkin enemmän kyse siitä että hänestä olisi miellyttävää jos kristityt - joihin hän identifioituu - eivät olisi sellaisia idiootteja kuin usein ovat. Ja näin Liedeksen kaunis lähtökohta päätyy rumaan lopputulokseen.

Tämä kina tiivisti tämän hetken teoriani siitä miksi ateistit ja kristityt pitävät omaa puoltaan eettisenä ja vastapuolta väehmmän. Nähdäkseni kristinuskon ja ateismin kinassa on aika pitkälle siitä että
* Kristityt näkevät asiat siten että vain Jumala voi antaa objektiivisen moraalin. Toisin sanoen ateismi ei anna metaeettistä oikeutusta moraalisiin tekoihin.
* Ateistit näkevät että tämä sama mekanismi johtaa siihen että tosiasiassa kristityt usein tekevät pahaa kutsumalla sitä hyvyydeksi ja että tämä moottori masinoi väkivaltaa.

Pinnallisesti työn alla oli No True Scotsman -argumenttivirhe.

"No true Scotsman is an informal fallacy, an ad hoc attempt to retain an unreasoned assertion. When faced with a counterexample to a universal claim ("no Scotsman would do such a thing"), rather than denying the counterexample or rejecting the original universal claim, this fallacy modifies the subject of the assertion to exclude the specific case or others like it by rhetoric, without reference to any specific objective rule ("no true Scotsman would do such a thing")."
(Wikipedia)

Sami Liedeksen mukaan teot eivät ole kristillisiä. Tämän ajatuksen takana on laaja apologeetikoiden perusteluperinne. Jossa selitetään että jos kristitty murhaa, niin tästä yksittäistapauksesta ei voida yleistää koska kyseessä ei ole tosi kristitty. Tekohan on kristinopin vastainen. Näin ollen murhaaja ei kuuluisi kristittyjen joukkoon. Tämän vuoksi Liedes viljelee "harhassa oleva kristitty" tai joka vain "esiintyy sellaisena". Valitettavan usein tämä liittyy muualla myös siihen että ateistimurhaajasta yksittäistapauksesta voi yleistää koska metaetiikka. Liedes kuvaa tätä asennetta ymmärrettävällä tavalla. Hän on pahastunut kun uskonto liitetään negatiiviseen asiaan. Ja tähän syyllinen on tietenkin paha ateisti. "Todellisuudessa tässä oli enemmän kyse teidän argumentistanne siitä, että kristityt tekevät jotain pahaa. Myönnän, että kristityt voivat tehdä pahaa, joten en ensinkään näe, mitä urputatte. Jos kyse ei ole tai ei mahdollisesti ole kristitystä, tämä on kuitenkin täysin validi ja pätevä argumentti eikä NTS."

Jos tähän vetää "No True Scotsman" -puolustuksen, Liedeksellä on asiaa "Tarkkasilmäinen kuitenkin huomaisi, ettei sitä voi soveltaa tähän, vaan se muistuttaa tilannetta lähinnä pinnallisesti. Suosittelisin tutustumaan tarkemmin siihen, mistä No True Scotchmanissa on kysymys, ettet väärinkäyttäisi sitä uudestaan yhtä nolosti ja tekisi siten itse argumentointivirhettä." Sillä hänellä on tarkat määritelmät "Kristitty on ihminen, joka uskoo tiettyihin asioihin ja pyrkii elämään näiden uskomusten mukaisesti." ja "Harhassa oleva kristitty on sellainen ihminen, joka on riittävän oikeaoppinen ollakseen kristitty, mutta jolla on jotain räikeästi mainstream-kristillisyyden ei-ydinalueen kanssa ristiriitaisia (tai ainakin mainstream-kristillisyyden vastaisia) näkemyksiä tai toimintatapoja. Nähdäkseni esimerkiksi kristitty rasisti (modernissa maailmassa) olisi tällainen, samaten kristitty palkkamurhaaja. Tai kristitty mafioso, joita uskoakseni Sisiliassa on paljon. Nämä ovat edelleen kristittyjä, mutta heidän elämäntapansa on selvästi kristinuskon vastainen." ... "Mainstream-kristillisyys selvästi kuitenkin tuomitsee tällaiset elämäntavat. Nähdäkseni esimerkkien listaan voidaan lisätä myös sellaiset tavanomaisemmat esimerkit kuten avosuhteessa elävä kristitty tai aktiivisesti homoseksuaalisuutta harjoittava (ja toimintaansa katumaton) kristitty." Liedes selittää "En myöskään ymmärrä, mikä ongelma sinulla on sen väitteen kanssa, että mikäli kyseessä on kristitty, se on harhassa. Sitä paitsi minähän en ole edes sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että he olisivat kristittyjä. Mutta vaikka suoraan väittäisin, että he eivät ole kristittyjä, kyseessä ei selvästi siltikään olisi No True Scotchman."

Otan tämän esiin siksi että jollain tavalla argumentti itse asiassa toimii. Siis siihen asti kunnes ei.

Ei oikea skotti -argumentin kohdalla Liedeksen ongelma on siinä että hänen ratkaisunsa on hyvin spesifi. Se nojaa moneen hyvin maailmankuvalliseen ja mielipiteenvaraiseen premissiin siitä mitä tarkoittaa olla kristitty.

Ja jos on erimielinen suunnilleen yhtään mistään niin tosi skotti palaa. Ja erimielisyys niiden kanssa on helppoa. Sosiologiassa esimerkiksi kristitty on se joka itseään kutsuu kristityksi ja kuuluu kristityksi liittyviin instituutioihin. Ja kristillisyyttä tässä kulmassa on se mitä kristityt tavallista useammin tekevät. Yliedustukset suhteessa muuhun kulttuuriin kertoo ideologisista kytköksistä toiminnan tasolla. Liedeksen ajama teologinen korrektius on vähän kuin poliittista korrektiutta, voidaan nähdä jopa valehteluna ja hämäyksenä sen sijaan että se paljastaisi jonkin syvän ja väistämättömän Totuuden. Tässä valossa suhtaudun myös Liedeksen retorisiin kysymyksiin, jotka olivat jonkinlaisia statementeja. Ja mitä ilmeisemmin vaihtoehdon torjuminen ns. horse laugh -asenteella argumentin sijaan. "Olisiko sinun vaihtoehtosi se, että kristitty on jokainen, joka sanoo olevansa sellainen? Miksi tämä lähestymistapa olisi yhtään rehellisempi?" Kysymys on, mutta se ei ole retorinen.

Tässä mielessä Liedeksen ratkaisu on sellainen että sitä voisi verrata hieman huvittavaan tositilanteeseen. (Josta olen blogannut aikaisemmin.) Kun antiikin kreikassa keskusteltiin ihmisen määritelmästä, päädyttiin karvattomaan kaksijalkaiseen. Diogenes toi esille kynityn kanan ja sanoi että siinä on meille ihminen. Sami Liedeksen ratkaisu olisi jotakuinkin se, että tässä viitekehyksessä hän haluaisi murhata jonkun, joten hän ensin nyppii kohteelta kynnet pois. Tämä on pahoinpitely. Sen jälkeen kyseessä ei ole ihminen. Joten sen voi tappaa ilman että kyseessä on surma. Tämän jälkeen hän puolustaisi itseään oikeudessa uljaasti siitä että hän haluaa tuomion vain pahoinpitelystä. Tilanne on jollain hyvin erikoisella tavalla loogisesti koherentti. And that's it. Ei sillä kovin pitkälle ponnisteta.

Tarkemmin:

Jos aiheena on "No True Scotsman" puhutaan aivan oikeasti määritelmistä.
1: Se on argumenttivirhe samasta syystä kuin ad hoc. Eli sen soveltaminen johtaa lopulta siihen että sitä voi käyttää mihin tahansa. Ad hoc tarjoaa loogisen mahdollisuuden ja vaihtoehdon, mutta tämä vaihtoehto ei ole selitysvoimainen. Ja tätä kikkaa voi käyttää kaikkeen. (Ad hoc on ; "Sinä olet kaunainen. - En tunne olevani. - Se onkin salattu alitajuinen kauna.". Ja NTS "Kukaan skotti ei käytä alushousuja - Angus kyllä pitää naisten pikkareita - no, hän ei olekaan todellinen skotti.")
2: Toisaalta joskus No True Scotsman -virhettä ei tapahdu vaikka siltä näyttääkin. Tällöin kyseessä on jokin jonka kriteeriattribuutit tai luonto on muutoin määritelty, tunnettu ja rajattu tavalla jossa voidaan nähdä että esimerkki ei todella kuulu joukkoon. Tämä vaatii kykyä määritellä asia. (Angus onkin sitten oikeasti tummaihoisen afrikkalaisen Suomeen maahanmuuttaneen kovan MacGyver -fanin antama nimi. Ei ole skotti hän. Ei kansalaisuuden eikä etnisyyden eikä alkuperänsä kautta.)

Näin ollen jos kristityt ajavat tappoaloitteita, kysymys ei ole mitenkään väistämättä siitä että kristityt eivät oppinsa mukaan saa tappaa tai että kristillisyys, etenkin tiettyjen suuntausten kristillisyys, ei lietsoisi tätä ongelmaa. Sillä voihan todellakin olla että "Harhassa oleva kristitty on myös tosi kristitty. Kristinuskon luonteeseen kuuluu hyvin keskeisesti käsitys ihmisen, ja myös jokaisen kristityn, syntisyydestä." Kuten Sami Liedes onkin sanonut kun ihmisiä on rajattu jyviin ja pakanoihin. Jos näin on, on hyvin vaikeaa keksiä miten syytös olisi viallinen. "Yksikään kristitty ei kannata murhaamista" päätyy helppoon siilipuolustukseen.

Tällöin Liedeksen soveltama puolustus on ontto syytös. Vaihtoehto määrätään naurettavaksi a priorisesti tavoilla joita ei voida jakaa ja selittää. Jos tämä sallitaan päädytään juuri siihen miksi No True Scotsman on argumenttivirhelistassa. Vakaumus siitä että sydämessään tietää mitä kristitty tekee ja ei tee muuttuu argumentinkorvikkeeksi. Toki ymmärrän että nykyään monelle mielipiteenvapaus on jotain joka muuttaa kaiken perustelluksi ja järkeväksi vain siksi että sen saa sanoa ääneen. Liedes kykenee tässä tilanteessa sanomaan ainoastaan todellisen helmen, sokerin argumentaation pohjalta "Miksi minun pitäisi pystyä määrittelemään selvästi "kristittyyden" rajat? Onko kiellettyä myös sanoa ihmistä pitkäksi, jos en osaa sanoa tarkalleen, missä kulkee pitkän ihmisen raja? Voidaan tähän ottaa hengellinenkin näkökulma (josta osa kristityistä on kyllä kanssani eri mieltä): Kristityt ovat ne ihmiset, jotka ovat riittävän oikeaoppisia, että he pelastuvat. Mutta sitä on vähän vaikea observoida." Tämä määrittelyongelma räjäyttää asiat sosiologisen määritelmän puolelle. Jos kristinusko ei ole observoitavissa, kun taas sosiologinen määritelmä on, niin siinä tapauksessa käyttökelpoinen ja keskustelussa sovellettava käsite on melkoisen vahvoilla. Liedes yrittää puolustautua yhtäälle. Ja tämä vaatii puolustautumista joka sitten iskee tämänlaisen takaoven auki toisaalta. Liedeksen argumentti vaatii kuitenkin molemmat premissit. Sen että kristinusko määritellään kuin hän haluaa. Ja että rinnastus on väärä koska tämänlainen ei osu kristillisyyden määritteisiin.

Sillä kaikesta huolimatta puolustuksessa on muutama melkoisen vakava perusongelma;
1: "Harhassa oleva", mutta kuitenkin kristitty, vaikuttaa kovasti kristityltä, joka on kristitty, vaan ei kuitenkaan "tosi" kristitty. Voidaksemme sanoa että tekijä on kristitty meidän täytyy tietää että hän on kristitty. Voidaksemme sanoa että No True Scotsman on väärässä, täytyisi kuitenkin kyetä tekemään sama. Eli selittää että kyseessä ei todellakaan ole kristitty vaan todella jokin joka on kristillisyyden kriteeriattribuuttejen ulkopuolella. Muutenkin kuin viittaamalla syviin tunteisiinsa ja siihen miten pahastuttavaa on jos asia olisikin tosi.
2: Puolustuksessa on itse asiassa moving the goalpostsin henkeä. Määritelmää muutetaan tilanteen mukaan. Milloin kristinuskon sisältö on ja ei ole ilmiselvästi jotakin. Liedes ei selvästikään itse kykene määrittelemään rajaa, jonka jälkeen ollaan poistuttu "kristittyyden" olemuksesta. Tämä täytyy kuitenkin olla jotta voidaan tunnistaa "harhautuneet kristityt" "tosi kristityistä". Ja tämän linjan on pidettävä jotta pahaa tekevät kristityt eivät purkaudu argumenttirakenteiden välistä kohti tulevaisuutta jossa arvokeskustelussa nousevat teemat eivät olekaan mitään "militantismia" vaan rationaalisesti perusteltu ideologia-analyysi. Loukkaava totuus on totuus - ei ad hominem.
3: Liedes nojaa argumentissaan kohtiin joiden kanssa erimielisyys on helppoa ja joka romuttaa puolustuksen varsin helposti. Näin ollen argumentti on ehyt mutta maailmankuvallinen. Näin ollen syytöksen kanssa erimielisyys on helppoa.
   3.1: Valitettaavasti tämä menee kuitenkin vielä astetta pahemmaksi. Sillä siinä on ad hocin luonnetta. Ja ad hoc -argumenttien perusongelma on siinä että niistä ei pidetä, mutta usein niitä joudutaan käyttämään. Imre Lakatos on itse asiassa selittänyt että teorioita ei oikeasti falsifioida. Sen sijaan tutkimusohjelmien tekijät korjaavat teoriaansa ongelmilta. Ja ad hoc -rakennelmien kasautuminen on se joka romauttaa tutkimusohjelman käyttökelpoisuuden. Ja näin ollen teoria ei kaadu ristiriitoihinsa vaan siihen että se on korjattu sellaiseen muotoon että ristiriidat voidaan aina selittää parhain päin. Jonka jälkeen teorialla ei ole ennustusvoimaa eikä selitysvoimaa. Sami Liedes kohtaa tämän krusiaalin ongelman viimeistään sanoessaan "vaikea observoida".
   3.2: Itse asiassa näyttää siltä että Liedes puolustaa kahta sellaista käsitettä joiden puolustaminen samanaikaisesti on vaikeaa. Kun hän puolustaa yhtä, syntyy takaportteja jotka iskevät toiseen. Näin ollen on hyvin vaikeaa puolustaa molempia käsitteitä samanaikaisesti. Ja ollakseen validi argumentatiivinen puolustus juuri tämä olisi tehtävä.

Loppukaneetti.

Kaikesta huolimatta on aina miellyttävää kuulla kristityistä joiden mielestä esimerkiksi minunkaltaisteni tappamiseni olisi jotenkin eikristillistä. Se kertoo heidän asenteistaan. Se mikä minut lietsoi tähän blogaukseen ei ole tämä asenne. Kyseessä on se miten se kohdistuu.

Olen itse asiassa varsin ärsyyntynyt siitä että minkälaista arvojen degeneraatiota on sekä siinä että tälläinen lakiehdotus ensin tehdään. (Tavoite objektiiviseen moraaliin johtaa epämoraaliseen tekoon.) ja sitten tästä ehdotuksen vaarallisten puolten esilletuomisesta ja tiedotuksesta nostetaan syytös viestinviejää kohtaan. (Moraalinen pahastumisentunne ei kohdistu lakialoitteeseen vaan siihen joka moittii tätä lakialoitetta.) Itse näen että näissä strategioissa on vain aste-ero. Toki jossain mielessä hyvin suuri aste-ero. Mutta aste-ero, eikä jonkin muunlainen ero. Kuten vaikka ihan oikea ero jossa ollaan ihan eri kategorioissa.

Minä en pidä siitä että ihmiset usein pesevät käsiään sen sijaan että korjaisivat ongelmia. Ihmisten ei pitäisi ottaa itseensä, vaan opikseen. Siksi ei ole järkevää siirtää keskustelua siihen ovatko kaikenlaiset puuhailijat oikeita kristittyjä vai harhautuneita kristittyjä. Sen sijaan on kysyttävä että mikä kristillisessä ideologiassa on sen luonteista ja vaikeaa että siihen identifioista löytyy vakaa joukko joka harhautuu säännönmukaisesti, tietyillä tavoilla ja huomattavan usein.

Yleisesti ottaen katsonkin että jos kyse on jonkun toisen ihmisen ideologiasta, ihmiset innolla hyökkäävät sitä vastaan. Mutta jos kyseessä on oma ideologia, nousee into pelkästään pestä käsiä asiasta. (Toki tämä on vain nyrkkisääntö, No True Scotsmanin sovellusrajojen sisällä. Mikä kerronnalliselta rakenteeltaan sulkeekin koko tämän blogaukseni ... johonkin.)

torstai 26. maaliskuuta 2015

Demokratialla teokraattiseen valtakuntaan

TV7 tarjoaa kristillisen vaalikoneen. Joka tosin ei ole kovin hyödyllinen ehdokkaan valinnassa koska ehdokkaiden tietoja ei ole saatavilla. "Jokaista kansanedustajaehdokasta, jonka sähköpostiosoite on tiedossamme (selvästi suurin osa on), pyydetään osallistumaan vaalikoneeseemme ti 24.3. alkaen. Julkaisemme vastaukset sivuillamme noin viikon kuluttua siitä, kun ensimmäiset ehdokkaat ovat kysymyksiimme vastailleet." Aiemmin sivu mainosti huhtikuun alkua. Mutta ilmeisesti suosiota ei ole ollut hirveästi. Eikä ihme
* Monille ehdokkaille asiasta ei ole tiedotettu. Ilmeisesti on ymmärretty että vaalikone voisi toimia itseään vastaan jos liberaalit pääsisivät listoille. Huonot pisteytykset voisivat olla mainontaa.
* Itse vaalikonekaan ei vakuuta. Se on enemmänkin alkeellinen kotisivukyhäelmä jossa paistaa kaiken tekniikkaa koskevan vaivannäön välttely. Kun vastaavan "koneen" voi pykätä pystyyn varttitunnissa, on tuonlaisia viritelmiä varmasti niin paljon että kutsuttujakaan ei kiinnosta. Tämä varmasti vaikuttaa ns. uskottavuuteen.
* TV7 ei ole poliittinen puolue eikä se ole muutenkaan erityisesti tuottanut vaalikoneita. Kenties ihmiset eivät halua etsiä.
* Elämme aikaa jolloin TV7 -mallin kristityt ovat saaneet kokea aivan erityislaatuista pahastumista. He ovat pahoittaneet mieltään siitä että heitä koskevia privileegioita ei ole pidetty saavutettuina etuina joista ei luovuta ja tämä asenne on sitten muutettu ajatukseksi kristittyjen uhriudesta. Tämä maallistunut ilmapiiri ei ole yleisesti kiinnostunut TV7:sta. Toki se voi palvella monia kristittyjä, mutta tämä varmasti karsii koneeseen tulevien vastaavien ehdokkaiden määrää radikaalistikin.

Erikoinen asia.

Se koostuu kysymyksistä jotka ovat enemmänkin statementeja kuin kysymysmuotoon asetettuja tiedusteluja. Mikä on hieman erikoista, mutta myös tyypillistä kaikille vaalikoneille. Toisaalta statementit ovat tässä koneessa lähestulkoon ohjelmanjulistuksen imperatiiveja. Usein vaalikoneessa on kysymyksiä joiden olemassaolo ei kerro sitä mitä vaalikoneen tekijä haluaa vastaajan niihin vastaavan. Tässä sanavalinnat ja kysymysten muotoilu on aivan toinen. On selvää että "kristillinen" on se joka vastaa näihin kysymyksiin myönteisesti. Edes "käännettyjä kysymyksiä" ei ole. Siis sellaisia että hyvän kristityn haluttaisiin nimenomaan vastaavan niihin "ehdottomasti ei". Tämä on ällistyttävää. Mutta ymmärrettävää kun ymmärtää vaalikoneen lausunnon "kysymykset perustuvat tv-sarjaan "Suomi Jeesukselle - Sanasta tekoihin"" Kysymys on osittain siitä että tässä halutaan myös ohjata kristittyjen mielipiteitä yhteiseen rintamaan.

Omat vaalivastaukseni

Varmasti tämänlaiselle vaalikoneelle on tilaa. Koska en ole sensuroimassa tai jääväämässä kristillistä kanavaa poliittisesta keskustelusta, en vaadi sen poistamista. Sen sijaan olen kannattamassa tiedonvälitystä. Joka tarkoittaa sitä että jos joku ilmaisee julkisesti mielipiteensä, niin sitten siihen reagoidaan julkisesti. Ja levitetään tätä kaikkea ympäriinsä. Kun moni näkee naurettavia asioita, he osaavat tiedostua tästä. Monesta tämä on paljon ikävämpi strategia kuin sensuuri. Siinä kun voi aina ottaa uhristatuksen. Sanomisten levittely sitten onkin jotain jota vastaan ei voi taistella sananvapauden puolestapuhujan viittaan naamioitumalla.

Tämä vastaaminen on tietenkin hieman kusipäistä minulta. Siksi pyrin olemaan vastauksissani edes sarkastisen hauska. Reagointini on nähtävissä myös huonona huumorina. Ja ei ehkä niin paljon täysin omien mielipiteideni ilmituomisena. Aivan sen vuoksi että kun vastassa on jotain näinkin absurdia, on siihen luontevaa vastata valitun kielipelin säännöillä.

"1. Koulujen uskonnonopetus tulisi muuttaa Raamatun mukaiseksi."

Olen taipuvainen uskomaan että uskonnonopetus on jo nyt "Raamatun" mukaista, mutta ei vakaumuksellisesti esitettyä. Uskonnonopetus on teologien heiniä, ja tässä on pitkään harrastettu liukumaa ns. uskonnoista tietämisen suuntaan. Tämä on järkevää. Vakaumuksilla pisteytys ei kuulu yleissivistävään koulutukseen. Teokratiat toki tuntevat tietynlaiset koraanikoulut, mutta olen halukas uskomaan että tämänlaiset eivät sovi sivistyneen lännen koulutusasenteeseen, edes kristilliseen sellaiseen.

Ehdottomasti ehkä, jos määritelmistä ja rajauksista sovitaan.

"2. Kristinuskon tulee kuulua koulujen normaaliin arkeen mm. virrenveisuuna, hengellisinä lauluina, rukouksina, aamunavauksina ja juhlatilaisuuksina."

Tämä kysymys muistuttaa siitä, miten maailmamme on omituinen. De jure vakaumuksellisuus on kielletty. De facto kaikki ylläoleva tapahtuu. Kiinnostavasti tämä herättää myös sen että vaikka usein selitetään että tämänlainen mainittu tapahtuma ei ole uskonnonharjoittamista, niin sitä kuitenkin usein näytetään puolustavan juuri siksi että uskontoa saataisiin harjoittaa. Koska tätä ei lain mukaan saa tehdä, on tietysti kätevää selittää että käytänne ei vain riko lakia. Ilmeisesti se ei riko sitä koska tekemisen kannattajat haluavat jatkaa toimiaan. Ja koska he sanovat että se ei ole. Just because.

Toisaalta nämä herättävät paljon närää. Uskonnottomat hyötyvät kaiken maailman suvivirsikinoista koska niissä syntyy vaikutelma siitä että tässä uskontoa tuutataan propagandana ja jos ei suostu tottelemaan saa kuritusta ja pilkkaa. Lisäksi pakottamalla maallistuneet ihmiset uskonnonharjoittamiseen - etenkin jos tässä yhteydessä uskonnonharjoittaminen kiistetään jolloin heitä bonuksena vielä väitetään tyhmiksi, tilannetajuttomiksi ja valehtelijoiksi - saadaan entistä enemmän antipatioita uskontoa ja kaikkea mitä se edustaa vastaan.

Ehdottomasti kyllä, kauneuden eteen on kärsittävä.

"3. Paikallisten kristillisten seurakuntien tulisi saada järjestää joka vuosi jokaisen paikkakunnan koululuokalle erikseen vähintään yksi oppitunti, jossa oppilailla on oikeus kuulla, että vaikka sinusta tuntuisi, ettei kukaan sinua rakasta, niin sinua rakastetaan. Jeesus rakastaa sinua, ja seurakunnista löydät ihmisiä, jotka rakastavat sinua."

Jumalasta en tiedä. Mutta kaiken maailman pikku lahkojen seurakuntalaisista minulla on sitten sitäkin enemmän kokemusta. Ja heidän kohdallaan on huomattava että he ovat suopeita aatetovereilleen. Itse olen taipuvainen uskomaan että ystävyys joka ei kestä kaverin mielipiteen ja maailmankuvan muutosta ei ole aitoa ystävyyttä. Ja rakkaus taas on vielä paljon ystävyyttäkin vaativampi.

Kristityt toki kannattavat rakkauskäsitettä uskossaan paljonkin. Mutta he toimivat kuten toimivat. Ja näin ollen he ovat joutuneet laimentamaan koko rakkausajatuksen niin että heillä koko asia on menettänyt klassisen merkityksensä. En kannata että tämänlaisia valeita kerrotaan lapsille.

Ehdottomasti ei. Opetuksen on oltava edes hämärässä suhteessa johonkin todellisuuteen jossain mahdollisessa maailmassa.

"4. ­Kristillisten koulujen perustamiseen ja ylläpitoon pitäisi saada nykyistä enemmän ja helpommin rahoitusta verotuloista."

Sittenpähän kulttilaiset olisivat erossa meistä muista ihmisistä. Omissa eriytyneissä kuplissaan jossa heihin ei esimerkiksi joutuisi törmäämään. Kannatan myös sitä että rahoitusta annetaan korkeaan aitaan. Portille jokin kiva teksti. "Työ vapauttaa?" Ei kun se vapauttajahan oli Jeesus. No, jotain.

Ehdottomasti kyllä, yhteiskuntarauhan vuoksi.

"5. Peruskoulun ja lukion opetus ei saa sisältää kristinuskoa loukkaavaa materiaalia (oppikirjoissa, oppikirjojen ulkopuolisessa kirjallisuudessa, videomateriaalissa, lauluissa eikä missään muussakaan) esim. homoseksuaalisuutta ja lesboutta."

Olen jossain määrin taipuvainen pitämään tätä kysymystä ironisena sen jälkeen kun on ensin haluttu laittaa monia loukkaavaa materiaalia aamunavauksiin ja juhlatilaisuuksiin. Etenkin kun minun on vaikeaa nähdä homoseksuaalisuutta - tai toistamisen, jankkaamisen ja saman asian moneen kertaan ilmaisemisen vuoksi - lesboutta samanlaisena osallistuttavina julkisina performansseina kuin uskonnollisen oppisisällön levittämistä.

Ja heteroseksuaalina miehenä huomautan että minua jossain määrin kiinnostaa lesboporno. Ja minä en halua tietää miten miehet harjoittavat seksiä. Minua ei kiinnosta enkä halua näitä ajatuksia päähäni tuottamaan erilaisia kuvotusreaktioita. Ja sitten toisaalta haluaisin että kaikki muut miehet muuttuisivat homoiksi niin sitten minä saisin kaikki naiset.

Mitä oppikirjoihin taas tulee niin huomautan että kirjat ovat itse asiassa jo nyt kuvitukseltaan hyvin kitchiä. Ne ovat hyvin ei-provokatiivisia ja esittävät kaiken laimennettuna.

Ehdottomasti ei, jos kristitty loukkaantuu, minä saan erektion.

"6. Oppimateriaalin kuva- ja videomateriaalin, tekstien jne. tulee edustaa vain siveätä pukeutumista ja käyttäytymistä kunnioittaen kristilliset arvot omaavia oppilaita."

Ja arvosanat pelkästään pärstäkertoimella, sekä sillä miten hyvin pystyy lahjomaan ja mielistelemään opettajia. Tämä kaikki tukee sitä suurta päätehtävää minkä vuoksi kouluja on olemassa.

Omasta henkilökohtaisesta rahatilanteesta riippuen kyllä. Tai ei.

"7. Valtion verorahoista tulisi rahoittaa toimielin, mikä toteutettaisiin yhteistyössä kristillisten koulujen kanssa, jotka myös valitsisivat siihen henkilökunnan. Tulevat oppikirjat ja oppimateriaalit tulisi hyväksyttää ennen julkaisua toimielimellä, joka ohjaisi myös tarpeelliset muutokset jo käytössä oleviin materiaaleihin ja kirjoihin, ettei niissä olisi kristinuskoa loukkaavaa sisältöä."


Minä luulin että darwinistit olivat niitä jotka eivät sietäneet eri maailmankuvista kertomista. Ja jotka ovat sen vuoksi sortajia.

Ehdottomasti minulla on sellainen ällistynyt ei helvetti mitä ihmettä -olo.

"8. Oppilailla ja opiskelijoilla (myös aikuiset) tulee olla kristillisen vakaumuksen perusteella vapaus olla osallistumatta vakaumuksensa vastaiseen opetukseen tms. ilman, että se esim. vaikeuttaa opiskelua tai huonontaa arvosanoja (esim. oikeus olla olematta läsnä seksivalistuksessa, abortissa ja lepopäivänä (sunnuntai tai sapatti) tapahtuvassa opetuksessa tms. opiskeluun vaikuttavassa)."

Mielestäni on todellakin aivan järkevää että ihmiset eivät osallistu mihinkään opetukseen joka loukkaa heidän vakaumustaan. Mukana tässä ovat tietenkin, ehdottomasti ja varmasti tuossa aiemmissa kysymyksissä esiin nostetut uskonnontunnit ja uskonnolliset aamunavaukset ja muut vastaavatkin?

En tosin ymmärrä miksi tämä ei sitten saisi vaikuttaa arvosanoihin. Joita saadaan taidoista. Työelämässäkin varmasti työnantajaa kiinnostaa että suostuuko työntekijä tekemään asioita. On hyvä vastata näihin tarpeisiin.

Minusta on oikein hyvä jos sinun lapsesi eivät osallistu biologiantunneille samalla kun minun lapseni osallistuvat. Mutta älkää sitten valittako jos minun lapseni eivät palkkaa sinun lastasi alaisikseen.

Periaatteessa ei ; abortti on just paras kouluaine, se oli minun lemppari.

"9. Rakastan Jeesusta."

Jeesuksia on paljon, täsmentämättä voin vihjata että monet latinalaisen maan miehet on nimetty näin. Osa heistä on homoja. En ota heitä sydämeen, en edes perseeseen. En ole homo.

Kiitos ei, nautin vain heteroseksistä.

"10. Oppilailla tulee olla oikeus tietää, että Encyclopaedia Britannica vuodelta 1768-1771 opettaa tähtitiede-osiossa, että maailma on luotu noin 6000 vuotta sitten."

Käsittääkseni koulun tehtävänä ei ole opettaa irtoknoppifaktoja. Teoriassa oppilailla voisi toki olla oikeus tietää vaikka että Agathidium bushi -kovakuoriaislaji on nimetty Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin mukaan. Ongelmana on toki se, että tämän tiedon relevanssi on kyseenalainen. Koulussa pitäisi entistä enemmän opettaa tietoa ja ymmärrystä asiayhteyksistä ja irtoknopit ovat tässä hyvinkin irrelevanttia sälpettä. Siksi kysymyksen asenne viittaa varsin omituiseen käsitykseen niin ihmisen oppimisesta, sivistysksestä kuin tiedostakin.

Kuitenkin tieto voisi aivan hyvin kuulua oppitunneille. Opetetaanhan kouluissa aivan säännönmukaisesti siitä miten maailmankuva mullistui kun maakeskinen maailmankuva muutettiin aurinkokeskeiseksi. Samalla voidaan opettaa myös sitä että tiede etenee ja että tietosanakirjat eivät itse asiassa ole tiedettä sanan vahvassa mielessä vaan tieteen popularisointia.

Itse asiassa suosittelisin Paul Mireckin ehdottamaa tapaa kohdella tämänlaisia . Hänhän piti luentoja joilla opetettiin ID -ajattelun virheitä oppilaille luentosarjalla. Hän sai pian ehdotuksen jälkeen turpaansa. Mutta kannatan silti ideaa siitä että koulussa ensin opetettaisiin kursseilla kunnolla että millä tavalla kreationismi edustaa niin vanhoillista ja virheellistä maailmankuvaa että sen tukemista tavoittelevissa kaiken maailman vaalikoneissa pitää hakea epätoivoisesti tukiaineistoa 1700 -luvulta. (Ja vain muutaman vuoden jaksolta sieltäkin.)

Tavallaan kyllä. Mutta kannustaisin kuitenkin pitämään turpaa kiinni, ihan oman maineenne vuoksi.

"11. Peruskoulun ja lukion opetussuunnitelman käsitellessä mm. maailmankaikkeuden, aurinkokunnan, maapallon, geologisten muodostelmien, elämän, eliöiden, jääkauden, kielten, kulttuurin, luonnontieteellisen maailmankuvan ja evoluutioteorian syntyä ja/tai kehitystä sekä Raamatun syntyä, tutkimusta ja tulkintaa, oppilailla tulee olla oikeus saada lukea oppikirjoistaan näistä samoista aiheista sensuroimattomia haastatteluja nykypäivän tiedemiehiltä, jotka edelleen uskovat nuoreen maailmaan ja Raamattuun."

Kyllä. Kun samalla kuunnellaan myös niitä evoluutiopuolen tiedemiehiä, on melko selvää että kreationistit näyttävät sitä absurdeimmilta mitä enemmän molempia puolia kuullaan. Tätä tukee sekin että kreationistit ovat useimmiten molempien puolien kuuntelun puolella ideaaleissaan. Mutta he lainaavat argumenttejaan pääasiassa omista sisäpiirin lähteistään ja tuntuvat tuntevan vain niitä. Vastapuolella taas viitataan usein myös erimielisten näkemyksiin.

Itse asiassa kun tarkemmin mietitään niin ehkä tässä jotain on.

"12. Oppilailla tulee olla oikeus tietää mitä eroa on käytännön kokeellisella ja toistettavalla tieteellä verrattuna historiallisia tapahtumia tutkivaan tieteeseen (esim. evoluutioteorian edellyttämä historia)."

Nähdäkseni tieteenfilosofia ei tunne tuota jakoa. Se on peräisin joltain amatööreiltä. Mielestäni tämä voidaan sovittaa opetussuunnitelmaan heti kun tieteenfilosofian peruskurssi on ylipäätään saatu pakolliseksi lukiokurssiksi. Sitten kaiken Hempelin, Wittgensteinin, Popperin, Quinen ja vastaavien jälkeen tuo kreationistikyhäelmä näyttää lähinnä naurettavalta sivistymättömyyden osoitukselta. Ja ihmisillä on oikeus tietää että kreationistit ovat inkompetentteja idiootteja. Ja mitä tarkemmin asiaa tutkit ja mitä tasapuolisempi olet, sitä vahvemmin tämä käy selväksi.

Tietyin reunaehdoin pidän tätä erittäin kannatettavana vaihtoehtona
.

"13. Abortit eli syntymättömien ihmisten tappaminen pitää olla lain kieltämä rangaistava rikos."

Miten tappaa syntymätön ihminen? Sehän on vähän kuin väittäisi että lopettaisi kreationistisen ajattelun. Näetkö mihin suuntaan tämä on menossa?

Voimakas ei. En pidä siitä että käsitteiden sisältö määritellään tuolla tavalla jos tarkoituksena on esittää kysymys eikä luoda väkisin keinotekoisia ristiriitoja typerehtimällä.

"14. ­Eutanasia eli ihmisten tappaminen pitää olla lain kieltämä rangaistava rikos."

Eutanasiassa harvemmin tapetaan ihmisiä. Eutanasiassa tapetaan ihminen. Eikä häntäkään oikeastaan murhata, pahoinpidellä tai surmata. Hän tappaa itsensä. Itsemurha taas on hyve. Kannustan omaehtoiseen omankädenoikeuteen. Kenties maailma olisi parempi paikka jos myös kaikenmaailman vaalikoneiden kyhäilijät lopettaisivat ensin vaahtoamisensa ja sitten itsensä.

Ehdoton ei ; Palkittavaahan eutanasian pitäisi olla.

"15. ­Sairaaloissa ja vanhainkodeissa potilailla tulee olla oikeus olla kuulematta ja näkemättä maallista musiikkia ja maallisia ohjelmia."


Suvivirsikeskustelua lainaten tahtoisin todeta vain sen, että homopornoelokuva päivässä ei ole maallisen ateismin harjoittamista. Ei kun tässä on ihan oikeasti ideaa. Negatiivisilla vapauksilla on syvä merkitys ihmisten onnellisuuteen. Sairaaloissa on muutenkin kenkkua. Saadaanhan tähän pykälään sekin että ihmiset eivät saisi ottaa sairaustilaasi oikeutuksena käännytyspuheisiin ja muuhun uskonnolliseen paskaan? Sitä on jo sairas, ei sitä tarvitse päälle enää kiduttaa!

Ihmetyttävää kyllä kyllä.

"16. Kristityillä terveydenhuollon henkilökunnan jäsenillä tulee olla vapaa oikeus potilaiden kokonaisvaltaisempaan auttamiseen tarjoamalla potilaille rukousapua ja keskusteluapua uskonasioista."


Lausunto on ironinen, etenkin heti edellisen kysymyksen perässä. Sillä tässä negatiivisia vapauksia ei tunneta ja positiiviset on laitettu maksimiin. Voin kuitenkin joskus nautiskella ajatuksesta jossa kristityt eivät sairastuttuaan ajaisikaan sairaalaan saamaan naturalistista lääkehoitoa, vaan jotka ajettaisiin kovalla kiireellä paikalliseen vapaaseurakuntaan jossa joku Pirkko Jalovaaran tapainen tyyppi saa sitten rukousparantaa heidät.

Miksipä ei ; Jos minä saan maailmankuvani pohjalta parantaa uskonnollista tiukkapipoisuutta tarjoamalla heille kokonaisvaltaista goatsehenkistä fistingiä.

"17. Vankiloissa olemassaolevien kristillisten osastojen laajentamistarvetta tulisi selvittää ja uusia kristillisiä osastoja tulisi perustaa vankiloihin, joissa ei vielä niitä ole."

Olen luullut että maahanmuuttajilla olisi yliedustus rikostilastoissa. Mutta en todellakaan ihmettelisi jos ketjujen, rikollisten ja muiden keskuudessa olisi paljon kristittyjä. Hekin lukevat. Ja vanki joka lukee ei ole shankkaamassa muita venkuloita.

Miksei kyllä. Päivitetään samalla evoluutiokirjallisuushylly, sinnehän Piankakin joutuu, ebolan vuoksi.

"18. Avioliitto tarkoittaa vain sellaista liittoa, joka on yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto."

Ja vitut on. Lapsella on oikeus isään ja isään.

Ja taas tätä. Miksipä ette keksisi jotain muuta jankattavaa, vaihteeksi.

"19. Lainsäädäntöhanke sukupuolineutraalista avioliittolaista tulee kumota."

Se meni jo läpi. Joten tavallaan se on jo kumottu. Nyt voimme olla yhdessä ystäviä. Siis jos ette olisi tapaisianne vastenmielisiä yhteen sinänsä kauniiseen ideologiaan tarpeettoman voimakkaasti fiksoituneita dogmaatikkoja, joilla on ylenmääräinen taipumus oikeuttaa kusipäistä käyttäytymistä muita ihmisiä kohtaan tuohon em. ideologiaan eksplisiittisesti viitaten.

Tarpeeton kysymys joka lähinnä kyseenalaistaa kysyjänsä mielenterveyden. Ja vaarantaa vastaajan.

"20. Lasten adoptio-oikeus kuuluu vain heteroseksuaaleille."

En tiennytkään että lapset saavat adoptoida. Olen luullut että early adopter tarkoittaa jotain muuta. No, ei ole ensimmäinen kerta kun olen erehtynyt.

Aina oppii uutta. Tätä pitää miettiä tarkemmin. En osaa sanoa.

"21. Seurakuntien, yhdistysten ja yritysten tulee voida asettaa työntekijöilleen kelpoisuusvaatimukseksi kristillisen vakaumuksen. Kelpoisuusvaatimuksen puute tulee voida olla myös vanhojen työntekijöiden irtisanomisperuste."

Jos minä saan dumpata kaikki kristityt pois töistä ja tätä ei kutsuta ideologiseksi vainoksi. Sama pätee tietenkin kaikkiin Sternbergeihinkin. Puolimatkakin tulisi vain potkia koska hänen ideologiansa ei miellytä Jyväskylän yliopistoa. Ja tätä ei saisi kutsua ideologiseksi kiusaamiseksi koska tämänlaiset asiat ovat hyvyyttä.

Lisäksi olen ajatellut että työpaikkojen tärkein tehtävä on tuottaa voittoa. Ja tässä työntekijöiden välineellistäminen taitojen kanssa on paljon miellyttävämpää sortamista ja orjuuttamista. Heidän ideologiansa eivät itse asiassa kiinnosta eikä pidäkään olla. Se haittaa vaan rahan tahkoamista ja repii työyhteisöjäkin.

Kyllä, mutta vain jos kuppa mädättää aivoni, etiikkani ja rahanhimoni.

"22. Tulisi olla normaalia eduskunnan päivittäisessä elämässä (esim. täysistunnoissa), että kristityt poliitikot pitäisivät julkisia rukouksia esim. Suomen puolesta."

Heti kun kristityt osallistuvat viisi kertaa päivässä muslimien rukouksiin eduskunnassa osana luontevaa arkea. Mikä helvetin paradoksi tuo muuten ylipäätään on. Jos jossain on pakkorukoilua, niin se nimenomaan ei ole luontevaa. Se on ylhäältä ohjattua ja pakotettua. Se on organisoitua, ei orgaanista.

Miksipä ei olisi niinkin että hyvä kristitty ratkaisee eduskunnassa rukoilun jeesusteipillä.

"23. Kristillinen toiminta tulee olla peruste rahankeräykselle."

Eihän se mitään muuttaisi. Kristityt keräävät jo nyt rahaa kristillisillä perusteilla. He toki eivät saa. Lainmuutos vähentäisi tekosyiden ja selittelyjen kehittämistä ja kuuntelua.

Kuitenkin ei. Mutta varovaisesti. Kristittyjen tekosyyt ovat hyvin vaivaannuttavia, ne ovat niin läpinäkyviä, absurdeja ja osoittavat sen tyylin kognitiota että se herättää sellaista myötähäpeää jota saa vain kuulumalla samaan lajiin näiden ihmisten kanssa.

"24. Yle-verosta tulisi antaa osa sellaisille toimijoille, jotka tuottavat pelkästään kristillistä sisältöä television ja sähköisen median keinoin. Tästä hyvänä esimerkkinä TaivasTV7."

On todella miellyttävää kuulla että vaalikoneessa pyydetään rahaa vaalikonetta pitävälle taholle. Haluan että Helsingin Sanomien vaalikoneeseen laitetaan kysymys siitä että Helsingin Sanomille pitäisi lähettää enemmän valtion rahaa. Parantaa vaalikoneen laatua.

Yle -verosta tosin menee jo nyt melkolailla rahaa kristillisiin ohjelmiin. Joita tulee. Tämä voi tietenkin unohtua jos ei esimerkiksi omista televisiota ja joutuu siksi kuulopuheiden varassa puhumaan siitä saatanan sontaluukusta. Tälläisessä kuulopuhemaailmassa ei muistu televisiojumalanpalvelusvelvollisuudet mutta sitä paremmin muistuu kuinka Tervo siellä vaan koko ajan kerran viikossa heittää Raamatun lattialle. Ja miten radiostakin kuuluu vain Koraanin lukua kaikki päivät.

Miksipä ette
lähettäisi minulle enemmän rahaanne?

"25. Uskovien poliitikkojen pitäisi puhua avoimesti julkisuudessa uskostaan Jeesukseen ja sen merkityksestä."

Ehdottomasti kyllä. Sillä minä tiedän jättää äänestämättä heitä. Mitä enemmän poliitikko kertoo, ja mitä avoimemmin, sitä parempi.

Bonus.

Jos arvioin, noin kokonaisuutena, sitä yhteiskuntaa joka syntyisi jos kaikki vaalikoneen kysymykset toteutuisivat. Sellaisen yhteiskunnan rakentamiseen osallistumiseen minulla on mielipide. Ilmaisen sen "Napoleonismina".