tiistai 17. maaliskuuta 2015
Poliitikkojen ääntenhankinnasta ; Vanhan reseptin soppa
Vaalikausi on alkanut. Ns. "piritorillakin" on ollut pystyssä erilaisia hernekeittopatoja. Äänestäjien kosiskelussa on sellainen mielenkiintoinen puoli, että ainakin minulle niistä tulee yleensä lähinnä mieleen se, että miksi näitä rokkapatoja ei näy keskellä vaalikautta. Muutoinkin eduskunnan toiminnassa on viime päivinä säädetty edestakaisin. Omia päätöksiä on ensin tehty ja sitten hylätty. Lisäksi poliittisilla broilereilla näyttää olevan syviä vaikeuksia suhtautua esimerkiksi ns. tavallisten ihmisten tulotasoon, ja omiin palkkoihinsa.
Joskus olen haaveillut siitä että poliitikkoja käsiteltäisiin Platonin opeilla. Platonhan piti tärkeänä että viisaat miehet ovat vallassa. Näitä filosofiruhtinaita kuvasi kuitenkin äärimmäinen askeesi. Jos poliitikko ei voi tienata työllään ja päätöksillään, häntä ei motivoi raha. Eikä hän suhmuroitsisi. Tässä sinänsä riemukkaassa ratkaisussa ei tietenkään ole muuta vikaa kuin se, mikä on kaikessa alipalkatussa orjatyössä. Poliitikoilla olisi innostus hankkia edes säällinen tulotaso korruptiolla. Ja toisaalta elinkeinoelämä joka kykenee maksamaan ministerille rahaa on usein jotain jota kannattaa tukeakin noin yhteiskunnan tasolla. Lisäksi jos poliitikkojen työ olisi alipalkattua, olisi todennäköistä että sinne ei hakisi suurin osa niistä nykyisistä pikku sosiopaateista, jotka tuottavat ongelmat. Joten ansaitun rangaistuksen tuntukin karisisi todennäköisesti.
Hernerokkaa vedellään vanhalla reseptillä koska kenties parempaakaan ei ole. Siksi olisikin kenties riemukkaampaa lähestyä asiaa vielä vanhemmalla reseptillä.
Näkisin että nykyjärjestelmässä on monen vuoden kaudet ja päätökset ovat joustamattomia siksi että toimitaan hyvin suurissa klustereissa. Tehdään puoluepolitiikkaa. Eikä vain sitä. Sen lisäksi hallitus täytyy jotenkin rakentaa. Joku kenties muistaa miten edellisten vaalien jälkeen hallituksen muodostaminen oli kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Syynä on keskusohjautuvuus. Hallitus muodostaa valittujen puolueiden lisäksi suuremman kokonaisuuden. Päätöksenteko tälläisessä varmasti tasapainoistuu mutta myös vaikeutuu.
Olen kuitenkin huvitellut astetta vakavammin siitä että jos minä saisin tehdä sen mikä pitäisi. Eli heittäisin nykyiset puoluepoliitikot sikatilalle. (Osa töihin, osa rapsuttelemaan sikoja kun ei heistä muuhun ole, ja osa tietysti itse sioiksi koska he ovat jo nyt siinä niin hyviä.) Ja aloittaisin alusta. Tällä kertaa kunnolla.
Saattaisin soveltaa "tasavaltalais-ajan" roomalaista järjestelmää.
Siellä ei ollut puolueita. Siellä oli sen sijaan yksilöitä. Yksilöt sidottiin jonkinlaiseen hyvin löyhään suvuntapaiseen konseptiin. Menneisyydessä menestyneet sukulaiset kertoivat että suvulla oli takana maineikkaita tekoja. Ja tämä toi uskottavuutta yksilölle. Tämä ei kuitenkaan varsinaisesti kahlinnut yksilön toimia.
Roomassa järjestelmä oli rakentunut hyvin vahvasti sen varaan että yksi henkilö ei oikein voinut saada pysyvää valtaa. Valtaa käyttävät konsulit olivat tasavallan ylimpiä toimeenpanevia viranomaisia. He olivat roolissaan vuoden kerrallaan. Ja heidät saatettiin valita uudestaan kymmenen vuoden välein. (Tosin esimerkiksi Marius valittiin 5 vuotena peräkkäin sotatilan vuoksi.)
Konsuli toimi arvovallallaan jota voidaan kuvata kolmella roomalaisella hyveellä ; Dignitas, Pietas ja Virtus.
1: Dignitas kuvasi arvokkuutta joka vaati ennen kaikkea pelotonta ja rauhallista esiintymistä. Olemuksen piti heijastaa arvokkuutta ja se vaati kunnioitusta. Ulkonäkö, tavat ja sisäiset ominaisuudet muodistivat kokonaisuuden hyvin monisäikeisellä tavalla.
2: Pietas oli eräänlaista hurskautta. Uskonnollisten tapojen lisäksi tuli olla osana roomalaista kulttuuria. Eli täytyi tuntea roomalainen tapaetiketti, kunnioittaa perhettä oikealla tavalla. Laki tuli myös tuntea ja sitä tuli noudattaa jotta voisi olla kunnolla hurskas. Kokonaisuus on jonkinlainen epätäsmällinen mutta kuitenkin jotenkin myös arvioitavissa oleva hyvä kansalaisuus.
3: Virtus taas käsitteli urheuden ja sotilastaitojen tapaisia hyveitä. Urheilullisuus, miekkailutaito ja kyky johtaa sotilastaitoja yhdessä luonteenpiirteiden ja käyttäytymisen kanssa rakensivat eräänlaisen miehuullisuuden. Tämäkin oli hyvin monisyinen hankittujen taitojen, sisäisten ominaisuuksien ja temperamenttityypin summa.
Ne kaikki käsittivät ihmisen mainetta ja kunniaa, hänen hyveellisyyttään. Maineikkuus ja karismaattisuus kasvoivat saavutusten mukaan ja toisaalta seksiskandaali saattoi seurata koko elämän ajan. Julius Caesar esimerkiksi sai päälleen huhun homoseksuaalisesta suhteesta, jossa hän oli peräti vastaanottavana osapuolena. Tämä varjosti hänen mainettaan ikuisesti, vaikka asia olikin huhu.
Olisi mielenkiintoista elää kulttuurissa jossa Mika Niikko saisi toistuvasti kuulla siitä että "käsilaukkuvaras ottaa kantaa arvokeskusteluun, mielenkiintoista." Olisi innostavaa jos yksilön hyveellisyys yhdistettynä hyvään palkkaukseen ja lyhytaikaiseen virkaan yhdistyisivät. Ote kansaan olisi pakko säilyttää, ja kova kilpailu takaisi sen että yritteliäitä ihmisiä olisi koko ajan tungussa. Toisaalta tässä järjestelmässä on huonona puolena se, että konsulilla ei ole oikeastaan intressejä muuhun kuin palkan vetämiseen. Suurimmat saavutukset ja poliittiset teot eivät olisi konsuleiden vaan konsuleiksi pyrkivien harteilla.
Lisäksi tällä tavalla on erikoinen suhde demokratiaan. Puoluejärjestelmän hyvä puoli on se, että samanmieliset ihmiset eivät syö toistensa ääniä. Jos kaksi ihmistä ovat keskenään hyvin samaa mieltä ja he ovat yksilöinä, he kilpailevat samoista ihmisistä. Ja usein juuri tavallisten ihmisten mielipiteitä olisi tarjolla useammalla ehdokkaalla koska ... no, näitä mielpiteitä kannatetaan yleisemmin. Näin ollen yksilöjärjestelmässä olisi enemmän hajontaa. Valtaan pääseminen ja sieltä poistuminen olisi enemmän onnenkauppaa. Erikoinen mielipide voi voittaa vain siksi että suositilla näkemyuksellä on 12 karismaattista ehdokasta. Tämä tilanne vaatisi ennen kaikkea muista samanlaisista irtautumista. Puoluejärjestelmä taas tukee yhteistyötä ja vähentää poliitikkojen keskinäistä kilpailua, etenkin samaa mieltä olevien kesken.
Mutta sopalla lahjontaa katsellessa tämä kaikki saattaa tuntua pienen hetken viehättävältä.
Tunnisteet:
Caesar,
demokratia,
historia,
hyve,
hyve-etiikka,
karisma,
kunnioitus,
maine,
Marius,
maskuliinisuus,
Niikko,
Platon,
politiikka,
raha,
rohkeus,
temperamentti,
yhteiskunta
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti