Filosofioinnista ja sofistikoituneesta käytöksestä

PEA Soup -filosofiablogissa kirjoitettiin siitä, onko kohtelias filosofinen keskustelu mahdollista. Kysymys on tärkeä ja mielenkiintoinen. Sillä jossain määrin filosofia kohdellaan jännitteisesti ; Toisaalta hänet nähdään sofismin vastustaja Sokrateen tavoin jonkinlaisena paarmana joka kyseenalaistaa ilmiselvyyksiä. Ja sitten toisaalta hänen täytyy olla sofistikoitunut ja kohtelias. Vaikka toki on öykkäröinnin muotoja jotka ovat selvästi sekä filosofiaa, älyllisyyttä ja kohteliaisuutta vastaan, on jännite kuitenkin vaikea. Suomessakin esimerkiksi Jukka Hankamäki on korostanut että hyvää filosofia kuvaa poliittinen epäkorrektius.

PEA Soup korostaa, että "Furthermore, I will argue against the philosophical Henry Kissinger within many of us who worries that whatever might be true about war and war crimes, realistically speaking philosophical rigor just requires rudeness." Tässä korostetaan sitä puolta että epäkohteliaisuus ja konfrontaatio ei ole samaa kuin voimakas tai epänormaali kannanotto. Ja olemalla raaka estetään itse asiassa monia ihmisiä harrastamasta filosofiaa. "it has been said many times that women are put off by the idea of entering philosophy because girls are not taught to handle confrontational, adversarial situations, or situations where one’s abilities are judged harshly" Ja näin syntyy tilanne jossa öykkäreimmät ideologiat hallitsevat. Joka taas on vastoin niitä teesejä joiden pohjalta poliittista epäkorrektiutta suositaan.

Tässä on monia aivan ansioituneita ajatuksia. On kuitenkin selvää että tämä aihe koskee enemmän niitä ongelmia jotka syntyvät filosofiasta jota tehdään yliopistojen ulkopuolella. Julkisessa keskustelussa on kiistatta ongelmia. Silloinkin kun sitä pyritään käymään argumentaatio edellä. Tai ainakin väitetään että sitä pyritään käymään.

Koulun ydin

Suurin osa filosofian opiskelusta on nimittäin hyvinkin erikoista. Se nojaa koulun perinteelle. Ja koulutuksessa on se jännittävä puoli, että se näyttää yllättävän samalta. Koulutuksen takana oleva ideologiat voivat vaihtua ja teknologiaa voi tulla lisää. Mutta itse koulutustilanne vaikuttaa peruselementeiltään hyvin samanlaiselta.

Toki rangaistukset ovat muuttuneet. Ja esimerkiksi meillä ei ole enää samanlaista kulttuuria kuin mitä Michel Foucault kuvaa kirjassaan "Tarkkailla ja rangaista". Hän puhuu disipliinistä. Hän kuvaa sitä esimerkein. Esimerkiksi siten, miten koulujärjestyksen käsikirja 1800 -luvun lopulla piti sisällään tarkat ohjeet siitä minkälaisessa asennossa opiskelijan piti istua ; "Täytyy istua suorassa, hieman vasemmalle kääntyneenä ja aavistuksen eteenpäin kumartuneena, niin että kyynärspään ollessa pöydällä leukaa voidaan tukea nyrkkiin..." Melko pitkän ja detaljoidun kuvauksen jälkeen sanotaan, että "Opettajan tulee opettaa oppilailleen se asento, jossa heidän on kirjoittaessa oltava, ja korjattava tätä asentoa jollakin merkillä tai muulla tavoin milloin he poikkeavat siitä." Lapset eivät koulussa saa myöskään piiskaa. Tai laiteta tötterö päässä istumaan nurkkaan. Mutta muutoin koulussa oleminen ja tekeminen on hyvin tutunoloista. Isoäitikään ei saa kulttuurishokkia.

Filosofia koulussa ja yliopistossa onkin hyvin helposti Thomas Popkewitzin kuvaamaa identiteetin muovaamista. Kun oppilaalle opetetaan filosofiaa, hänelle opetetaan miltä tuntuu olla fiksu, miten tätä fiksuutta tulee ilmaista ja miten tätä fiksuutta voi ilmituoda sanavalinnoissa, puheissa ja eleissä. Tästä syntyy kuva sosiaalisesti hyväksyttävästä tavasta olla filosofi. Hyvin usein tähän liitetään ajatus siitä että filosofi on viileän etäinen. Kulttuurissamme onkin tietty ajatus siitä että objektiivisuus tarkoittaa tunteettomuutta. Näin ollen mukaan tulee kaikenlaista "koristelua". Ja tämä tulee mukaan väistämättä. Toisin sanoen filosofian opiskelu opettaa käytösetikettiä ; Pedagoginen diskurssi ja käytännöt muovaavat identiteettiä, minäkuvaa, itsesäätelyä ja käytöstä. Sekä luovat mallin joilla itse voidaan tarkkailla muiden sosiaalista käytöstä ja tehdä tästä jatkopäätelmiä hänen fiksuudestaan tai filosofiointikyvystään.

Esimerkiksi itselläni pelkkä kirjojen lukeminen on vaikuttanut sanavarastooni. Ja itselleni aika normaali kirjoittaminen on monista jotain joka on pömpöösiä kun siinä on "liikaa hienoja sanoja". Tämä voi tuntua jopa ylimielisyydeltä. (Mikä toki kuvaa egoistista luonnettani monin paikoin. Mutta joskus se tuntuu siltä silloinkin kun se ei mielestäni ollenkaan kuvaa sitä asennetta jolla olen liikenteessä.) Toisaalta samanaikaisesti kieltämättä räväkämmät ilmituloni - jotka ovat minulle aivan yhtä luontevia ja persoonallisuuspiirteitäni - nähdään osoituksena sivistymättömyydestä. Joka taas helposti luo kuvaa siitä että en oikeasti sitten olekaan filosofiaa osaava. Kokonaisuutena käytöksestäni ja muusta ei perustelurakenteisiin liittyvästä syntyy vahva kuva siitä että olen tyyppi joka arvostaa pintaa sisällön yli. Tämä näkyy tekosivistyneisyytenä. (Vaikka mielestäni tekosivistyneisyys pyrkisi kattamaan kaiken käytöksen, ja se näyttäisi enemmänkin "Pokka Pitää" -sarjan Hyacinthin käytökseltä.) Itse koen pikemminkin sekä osaavani filosofiaa että olevani varsin vastenmielinen vihainen keski-ikäinen katkera paskiainen.

Filosofian graduissakin tietenkin vaaditaan autoritäärisyyttä ; Myös postmodernit humanistit ja omasta akateemisesti vapaasta ajattelustaan iloiset filosofit suorittavat tutkintoja. Ja suorittaessaan instituution byrokratiaan säädettyjä suoritteita he tekevät sen tavalla jossa odotetaan runsasta määrää siirrettyä tietoa ja vain pientä määrää itse luotua tietoa. Toisin sanoen vaikka kuuluisaksi filosofiksi pääsee yleensä vain sellainen ihminen joka luo oman omintakeisen ja uuden ajatusjärjestelmänsä, niin tämän väsäämiseen kannattaa ryhtyä vasta kun on tohtori. Tätä ennen kannattaa tehdä kuten Heikki Ylikangas on kehottanut ; "Jos haluat menestyä akateemisessa maailmassa, tee tiukasti perinteistä tutkimusta. Varoitus uuden kavahtamisesta on siis todellisuudessa tänään yhtä aktuelli kuin se oli 1600 -luvulla Turun yliopistossa."

Onkin mielenkiintoista huomata miten postmoderni ihminen jonka mielestä kaikki on intressejä ja valtaa, hurmioituu ja vakuuttuu vasta kun asiaa ei sano yksilö vaan yksilö osaa viitata oikeaoppisesti vaikkapa Michel Foucaultiin tai Jacques Derridaan. Tai miten itse luon filosofiaa käsittelevän tekstin joka haikailee poliittista epäkorrektiutta ajatteluun, ja teen tämän ei-yliopistossa. Ja silti se mikä monelle jää mieleen koko tekstistä on valtava määrä name-droppingia ja viittauksia jonkun muun ajatuksiin.

Loppukaneetti

Filosofia onkin koulussa, lukiossa ja yliopistossa ennen kaikkea "kouluaine". Jossa osoitetaan oma oppineisuus. Ollaankin siis vahvemmin Friedrich Baumeisterin kannalla jonka mukaan perusteellinen oppineisuus liittyy sola doctrinaan ; Perusteellinen oppineisuus on sellaista, joka koostuu riittävästi koetelluista ja todistetuista lauseista ja jotka on myös riittävästi selitetty. Pierre Bourdieau onkin kuvannut sitä miten filosofia voidaan jakaa kahteen hyvin erilaiseen osaan ; Filosofiasta tutkimuksena ja yliopistoaineena tehdäänkin filosofia kouluaineena.

Julkinen keskustelu nykyaikana demonstroi että sen käytänteet yliopistossa eivät toimisi. Se johtaisi pelkkään metelöintiin jossa itse asiassa vapaus tarkoittaa vahvimman vapautta. Vapautta jossa todellakin isoin dogmaatikko joka on kovin öykkäri voittaa koska pelokkaampi ajatusmalli joka ei uskalla astua keskelle konfrontaatiota ei saa ääntään kuuluviin.

Kuitenkin usein näitä pelkoja liitetään puheissa myös yliopistoon ja filosofiaan. Ne piirit taas tuntuvat noudattavan hyvin toisenlaista maailmaa. Sellaista joissa julkisen keskustelun konkretisoituneet riskit eivät ole niin relevantteja. Siellä sen sijaan konkretisoituvat toisenlaiset ongelmat.

Molempien ongelma on tavallaan sama ; Molemmissa hamutaan ajatusta siitä että tietynlainen käyttäytyminen on liitoksissa ajatteluprosessointiin. Ilkeys ja rohkeus ajaa omanlaista filosofiaa sekoittuvat liikaa yhdeksi ja samaksi. Tai sitten ajatus sivistyneestä käytöksestä sekoittuu liikaa filosofian sisällöksi. Aletaan puhumaan filosofioijasta filosofian sisällön sijasta.

Toisalta on hyvä huomata että jos huonoa käytöstä aletaan sietämään, niin sitten se vaikuttaa käytännössä siihen minkälaista filosofiaa uskalletaan esittää tulevaisuudessa ; Julkisessa keskustelussa tapahtunut kun vaatii vain sen että julmalle käytökselle annetaan tilaa. Siihen liittyvä valta konkretisoituu. Se miksi ilkeys saa vallan ei ole merkittävää. Siksi käytännössä jonkinlainen käytöskontrolli ja disipliini voi olla hyvin relevanttia.

Onkin kenties haettava ajatusta jostain Aristoteleen kultaisen keskitien kaltaisesta. Liian kurittamisen ja liian anarkistisen kaaoksen välillä oleminen vaan on vaikeaa. Koska sitä ei voi tiivistää yksinkertaisiin onelinereihin.

Opportunismi ja sukupuoliroolit : Paljon vihattu näkökulma.

"Evoluutioteoria ei todellakaan ole syypää, jos yhteiskunnat näyttäytyvät kilpailevina ja hyötyajatteluun sidottuina. Ja vaikka yhteiskunnat sellaisina näyttäytyisivätkin, silläkään ei voi perustellusti - tai edes helposti - puolustaa eriarvoisuutta. Wahlstedt myös valittelee, että evoluutiota käsittelevät kirjat ovat "niin täynnä taloudellisia termejä ja vertauksia, että usein kokee lukevansa taloustieteellistä teosta." Wahlstedtin huomio evoluutioteorian läheisyydestä taloudelliseen ajatteluun on oikeansuuntainen, mutta hän ei näytä kykenevältä ymmärtämään, miksi näin on. Miksi siis evolutionistit käyttävät taloustermejä? Evoluutioteoriassa (kuten taloustieteessäkin) puhutaan hyödystä paljon sen takia, että luonnonvalinta punnitsee juuri hyötyjä ja haittoja."
(Osmo Tammisalo, "Evoluutio ja eriarvoisuus.")

Kirjoitin aikaisemmin jutun joka käsitteli työtä ja riskinottoa sekä voittajia ja häviäjiä. Voittaja määräytyy tietyllä tavalla, eikä parhaiden katsominen anna aitoa kuvaa tilanteesta. Jos apinoit parhaita, voit olla jopa typerä. Lottovoittajat ovat rikkaita, mutta lottoaminen ei tee rikkaaksi. Eikä lottovoittajien rikkaus tarkoita sitä että yhteiskunta epäreilusti suosisi opportunisteja ja pelaajia. Päin vastoin, katsomalla pelivelkaisia ja köyhiä pelurimummoja voidaan huomata että tämä väite on ns. bullshittiä.

Strategianvalinta, ja miten syylliset ja uhrit jakautuvat epätasaisesti.

Roy Baumeisterin "Is There Anything Good in Man" esittääkin tämän pohjalta muutamia tärkeitä huomioita. Hän nostaa esiin sen huomion että feministit katsovat aina vain yhteiskunnan johtoportaaseen. Siellä on miehiä. Kuitenkin miehiä on enemmän myös aivan pohjalla. Tilanne onkin se, että miehiä pidetään ison riskin jutuissa, joissa on seurauksena isoimmat voitot. Häviäjiä on paljon ja heitä ei huomata. Luuserit ja sosiaalisista verkoista läpipudonneet ovat useammin miehiä

Jos tähän sovelletaan lottoesimerkkiäni, voidaan nähdä että esityksen mukaan miehet ovat "vahvoilla yhteiskunnassa", ei ole mikään ilmiselvä fakta. Heikoilla olevat unohdetaan. Ikään kuin vain naisten menestymättömyys voisi olla yhteiskunnan vika, kun miehet olisivat aina vastuussa tappiostaan. Menestys miehellä voi taas johtua vain naisten tallaamisesta. (Telaketju)feministi toisin sanoen tekee tässä aivan saman, kuin se jonka mielestä Idolsiin osallistuminen kannattavaa ja että yhteiskunta epäreilusti tukee Idolsiin osallistujia koska siellä on muutamia hyvin tienanneita. Ne jonot joita ensimmäisissä koelauluissa on, unohtuvat.

Ehkä tasa -arvoa pitäisikin parantaa siten että miesten tilannetta tasapuolistetaan. Eli naisia on sen jälkeen enemmän johtotehtävissä ja miehiä vähemmän turvaverkkojen ulkopuolella.

Baumeister nostaa esiin evoluutioon viittaavan perustelutavan. Miehet ja naiset ovat joutuneet vastaamaan erilaisiin lisääntymispaineisiin, joka taas on vaikuttanut genetiikkaamme : "Today’s human population is descended from twice as many women as men. I think this difference is the single most underappreciated fact about gender. To get that kind of difference, you had to have something like, throughout the entire history of the human race, maybe 80% of women but only 40% of men reproduced" Tätä voi ymmärtää ihan lisääntymiserojenkin kautta. Nainen, joka on koko ajan raskaana voi tuottaa vain tietyn määrän jälkeläisiä. Tämä ei ole kovin suuri verrattuna miehiin. Esimerkiksi Tsingis Kaanilla oli useita satoja jälkeläisiä. Tästä lisääntymiserosta johtuu se, että miehet evolutiivisesti pakotetaan "aarteenmetsästyspeliin", kun naisen taas on ollut viisaampaa valita turvallisempi strategia. Baumeister vetää tästä päätelmiä siitä mihin suuntaan luonnonvalinta on ohjannut käyttäytymistä. "...taking chances like that would be stupid, from the perspective of a biological organism seeking to reproduce. They might drown or be killed by savages or catch a disease. For women, the optimal thing to do is go along with the crowd, be nice, play it safe. The odds are good that men will come along and offer sex and you’ll be able to have babies. All that matters is choosing the best offer. We're descended from women who played it safe. For men, the outlook was radically different. If you go along with the crowd and play it safe, the odds are you won't have children. Most men who ever lived did not have descendants who are alive today. Their lines were dead ends. Hence it was necessary to take chances, try new things, be creative, explore other possibilities."

Tässä on hyvä muistaa että Idolsvoittajat ja Kaani ovat kovin ääriesimerkkejä. Esimerkiksi ihmisellä pysyvä parisuhteen muodostus vähentää seksuaalivalintaa ja lisääntymiseroja. Samoin jos mies joutuu "deittaamaan" saadakseen naisen suosion, se lisää sen tarvetta että pysytään yhdessä liitossa. Prosenttiosuudet kuitenkin näyttävät että tämä ei ole täysin tasannut pöytää. Eroja on. Myös molempien sukupuolten, sekä naisetn että miesten mustasukkaisuuden tunteet viittaavat siihen suuntaan että parisuhdetta on haluttu tastata. 40% miehistä on kuitenkin "miltei puolet" kaikista miehistä. Ja 80% ei ole "ihan kaikki naiset". Toki erot ovat aidosti samanaikaisesti isot ja merkittävät. Strategiaerot ovat, mutta niitä voi olla erilaisissa mittasuhteissa. Eli se että miesten kannattaa olla vaikka opportunisteja ei tarkoita sitä että kaikkien miesten tekisi mieli hyppiä benjihyppyjä ja elämään "nopeista autoista". Naisten turvallisuushakuisuuskaan ei tarkoita sitä että nainen olisi vain passiivinen. Mittasuhteet ovat olemassa mutta se ei tarkoita äärimmäisyyksiin menemistä, juttuja ei pidä liioitella.

Evolutiivisesti miesten "kannattava strategia" eroaa siis jonkin verran naisten "kannattavasta strategiasta". (Kannattavuus on fittnessiä, lisääntymistä. Ei mitään "onnellista elämää" välttämättä!) Tässä on hyvä muistaa tilastollisuus. Evoluutiossa on hyvin usein niin, että se mitä muut tekevät ja missä olosuhteissa, vaikuttavat paljon.

Eikä tasapainotilassa ole välttämättä "yhdellä tavalla toimivia". Jos esimerkiksi kaikki miehet lähtevät sotaan, ja tähdätään "sotasankaruuteen" voikin käydä samanaikaisesti myös niin että "kotiin jäävä mammaripelkuri" saa lohduttaa jäljelle jääviä naisia. Ja tähän voi liittyä seksiäkin, nainen kokeekin kotiin jääneen lempeänä ja hoivaavana, mukavana. (Baumeister ei mielestäni tarpeeksi painota tätä vaihtoehtoa ja muistuta strategioiden rikkaudesta.)

Geeneillä selittämisen kammo : Pelko ihmisten ajattelusta biologisena reagointisysteeminä.

Moni tietenkin suutahtaa tässä kohden. Ihmisen käyttäytymistä kun ei pitäisi monien mielestä selittää lainkaan biologian kautta. Osaa tämä raivostuttaa. Osasta on fallosentristä vainoa ajatella asioita sukuelinten kautta. Ja kapitalistista miettiä selviämisstrategioita.

Tästä saadaan hauskoja esimerkkejä esimerkiksi tuoreesta "Ylioppilaslehdestä" (16/2009), jossa Johanna Laitinen kertoo leikkineensä barbeilla. Nukkejen tukka leikattiin lyhyeksi, ja tukka värjättiin vaikkapa kynsilakalla. Tehtiin arpia, käännettiin sätkä barbin huuleen ja ne pistettiin rietastelemaan keskenään. Tämä voi kuulostaa aggressiiviselta, ja rikkovan normeja. Laitinen jopa lopettaa juttunsa sanoihin "Voi meitä tyttöjä, meillä on synnynnäinen tarve ja taito hoivata, sehän näkyy muun muassa nukkeleikeissä." Jos unohdetaan sen yksittäistarinan luonne, on kuitenkin selvää että leikit eroavat niistä sotaleikeistä joita pojat leikkivät. Selvästi aikuisten valvonta ei määrää leikkien luonnetta: Olihan Laitisellakin se äiti ovensuussa kehumassa "nättiä leikkiä" tietämättömänä. Ja silti normejarikkovana kuvattuja leikkejä oli. Nuo tyttöjen leikit olivat kuitenkin erilaisia kuin poikien leikit.
1: Tosin tästä saadaan helposti jännittävä sivuraide tasa -arvopuheisiin. Jos tyttö pilkkoo barbien, hän ei suinkaan osoita naisten kilpailuviettiä ja halua sabotoida muita naisia, vaan tässä pilkotaan teennäistä naiskuvaa. Jos poika sen sijaan kärtsää muovisotilasta, hän on malliesimerkki siitä miten hän seuraa normeja ja osoittaa tuhoisia yhteiskunnan tunkemia aggressiivisuusarvoja. Teko on kuitenkin minun silmiini ihan sama. Nukke silvotaan. Nukke edustaa "samaa sukupuolta itsen kanssa". Yleisesti ottaen feministien keskusteluissa miehen harjoittama väkivalta on aina sortavaa. Naisen taistelua. Sitä yritetään jonkin verran kieltääkin.
___1.1: Tosin on vaikeaa sanoa onko esimerkiksi reagointi siihen että naiset ovat yllättävän väkivaltaisia (muotoa) : "Raiskauksesta saa ehdollisen tuomion. Miehet tappavat vaimojaan, avovaimojaan ja exiään. Työhön otetaan mieluummin mies - joka ei tule raskaaksi - kuin nainen - joka voi tulla raskaaksi. Mitä tässä oikein odotettiin, tottakai on luonnollinen seuraus että tyttöjen ja naisten väkivaltaisuus lisääntyy. Eikä se tähän jää." asian selittävä mutta ei oikeuttava, vai peräti uhkailunsävyinen asian oikeuttamisen perustelemista yrittävä. Itse en kykene näkemään miten tasa -arvosta voidaan puhua näistä lähtökohdin.
_______1.1.1: Aggressiivisuus on osa kaikkia ihmisiä, eikä tätä vastaan kai kukaan evoluutiosta tai ideologioistakaan selityksiä hakeva ole mitään sanomassa. Lyöminen ei kuitenkaan ole oikein. Vaikka aggressiivisuuteen on helppo löytää evolutiivisia hyötyjä, se ei anna tekoon oikeutta, se pikemminkin pakottaa miettimään sitä, miten tämän asiantilan kanssa tulee toimia.

Yritys toimia kriittisenä sillanrakentajana.

Suutahdukset johtuvat kuitenkin pääosin väärinymmärryksistä. Kun ymmärtää mistä ne tulevat, ymmärtää miksi ollaan vihaisia. Väärinkäsitysten korjaaminen alkaa kiinnostamaan, jos ei muuten niin yhteisymmärryksen ja sovun toive mielessä. Tosin joskus väärinymmärrykset johtuvat siitä että henkilöllä on ennakko -oletus ja ideologinen sitoumus päättää että asia on tietyllä tavalla. Mutta heidän kohdallaan ongelma on heidän. (He vain häiritsevät sillä muita.)

Syynä on se, että selityksen takana oleva biologia ymmärretään väärin, joko tahallaan tai tahattomasti. Ja tästä sitten vielä vedetään moraalisia tulkintoja tavalla joka ei suinkaan ole mikään "automaattinen seuraus". Muutamia asioita mainiten saadaan seuraava lista:
1: Ensimmäinen syy on tietysti siinä että usein evoluutioon vedetään tietynlaisia tarinoita. Ne ovat kuitenkin tarinoita, jotka kertovat lähinnä siitä että evoluution kokonaiskuvaa ei katsota. Malliesimerkkinä tästä on tietysti "itsekkyydestä" syyttäminen. Tässä on takana virheymmärrys..
2: Pelotellaan yksilöllisyyden menettämisellä. Eli jos jokin tapa on lajityypillinen se tarkoittaa että ihminen olisi tuomittu orjuuteen ja että ihminen ei voisi valita toisin. Geneettisyys ei tarkoita sitä että ajettaisiin takaa jotain geneettistä determinismiä, eli että jos on geeni se pakottaa tekemään juuri tietyllä tavalla, se ainoastaan painottaa todennäköisyyksiä. Harva biologi uskoo "puhtaisiin geeneihin" edes rakenteissa. Heritabiliteetti on prosenttiluku, joka peräti vaihtelee erilaisissa ympäristöissä. Geeni ei komenna "joko-tai" -tilaa, vaikka kyseessä olisi fyysinen ominaisuus. Ja käytöksessäkin tuoreesti kohuttu löytö "soturigeeni" tekee miespuolisista keskimäärin aggressiivisempia jos sen kantajilla on sekä geeni että huonot elintilanteet. He reagoivat kokemiinsa ikävyyksiin useammin kuin ne jotka ilman geeniä kokevat vaikeuksia. Ihminen on myös joustava olento, ja tämä liikkumisväli myönnetään. (Tosin itse asiassa aivomme, jotka ovat geenien ohjaamat, sallivat tämän joustavuuden. Mutta avaruuden tyhjiössä kuolemme, joten tietyllä tavalla aivot vaativat myös oikeanlaista ympäristöä.) Pelottelu geneettisen determinismin peikolla on siksi epäasiallinen ja kertoo lähinnä tiedon puutteesta. Ja minimivaatimus asian kritisoimiselle taas on se, että sen tuntisi. Lisäksi "yksilöllisyyden kiistossa" Evolutiivisen ja välittömän selityksen väliset erot jäävät ymmärtämättä. Yksilö ja massat erotetaan. Selitys sille mikä on keskimäärin hyvä lisääntymisstrategia selittää yleisempää ilmiötä. Ihmisyksilön ei väitetä olevan sen orja. Ja muita vastaavia virheitä tehdään. Lisäksi on hyvä muistaa että se että kun tutkitaan evoluutiota ja käytöstä, se vaatii sitä että ominaisuuden takana geenin vaikutusta. Toisin sanoen evolutiivisuus voidaan kieltää vain olettamalla että ihminen on "tabula rasa", jonka luonteessa ei ole lainkaan synnynnäisiä ominaisuuksia, kuten vaistoja. Ja toisaalta evoluutiolähtöinen käytöstutkimus ei tarkoita sitä että joka ikinen ihmisen käytöstapa olisi geneettinen. Tässä vain nähdään helposti "joko-tai" -maailma. Entä jos se onkin "sekä-että"? Silloin molempia tapoja tarvitaan.
3: Ideologioita ja harkintaa ja valitsemista korostetaan ihmisen muokkaajina, jolloin ajatellaan että ihmisen vapaa tahto ja muiden hallinta määräävät. Evoluutio voi eräiden puheiden mukaan selittää vain ja ainoastaan fyysisiä rakenteita. Kuitenkin kun muistetaan että evoluutiossa rakenteesta on "hyötyä" vain lisääntymisen kautta, on selvää että seksuaalisuuteen liittyvä käytös voi hyvinkin kuulua juuri sen ydinasioihin. Osmo Tammisaloa lainaten: "Seksuaalinen käyttäytyminenhän on alue, jonka selittämisessä evoluutioteoria on parhaimmillaan. Mikä muu kuin seksuaalinen käyttäytyminen lopulta on määrännyt sen, kuka pääsi jatkamaan sukuaan, siis siirtämään ominaisuuksiaan - eli geenejä niiden takana - tulevaisuuteen? Harvaan asiaan on kohdistunut yhtä voimakasta valintapainetta." (Valintapaine ja sen erot sukupuolten välillä ovatkin jo tässä jutussani aiemmin nostettu esiin.) Ne ovat sinällään fakta. Ihmisten moraalikäsitykset ovat hyvinkin kulttuurista riippumattomia sekä intuitiivisia. Jokainen hammaslääkärin tai kiimantunteen kokenut tietää miten vaikeaa sen hallitseminen jonkin ideologisen utopian tai järjen kautta on. Ihanteet on enemmänkin rakennettu tukemaan ja mukailemaan näitä tunnetiloja, kuin ohjaamaan niitä : Jos ideologia ei ole valmiiksi yhteensopiva ihmisen oman näkemyksen kanssa, ihminen vaihtaa uskontoa tai ideologiaa.
4: Rakennetaan teorista jonkinlainen is-ought virhe. Eli ajatellaan että jos evoluutio ohjaa ihmisten valintaa ja käytöstä, niin siitä pitäisi tehdä sitä mikä on oikein. Tämä on typerää. Voidaan jopa sanoa että eettinen yhteiskunta on mahdollista vain yhdistettynä hyvään tietoon. Mistä heitin juttua esimerkiksi noituudesta tuomitsemisen yhteydessä. Syynä on se, että jos jokin tila, esimerkiksi tasa -arvo, nähdään tavoiteltavana asiana, siihen liittyy muokkaamispyrintöjä. Ihmistä ja yhteiskuntaa halutaan kohti utopiaa. Jos asioita yritetään muokata väärällä mallilla tehdään enemmän virheitä. Toisin sanoen "luonnontieteen pelko" estää asioiden huomioonottamista, ja tätä kautta haittaa eettisiä pyrintöjämme. Tammisalolta löytyy sanottavaa tähänkin aiheeseen.
5: On hyvä muistaa että kaikki piirteemme eivät ole hyödyllisiä. Osa on neutraaleja, ne ovat yleistyneet geneettisen ajautumisen kautta. Olemassaolo ei siis tarkoita edes strategista etua.
6: On syytä muistaa myös että vaikka evoluutio tavoittelee seksuaalisuutta, se pyrkii keräämään lähinnä siihen liittyviä asioita. Esimerkiksi ruumiinrakenne auttaa selviämään hengissä lisääntymisikään. Ja lisääntyminen on myös fyysinen suorite. Tätä kautta tietyt merkit aikaansaavat siihen liittyvää toimintaa. Näin ihmiselle syntyy kummallisiakin tapoja. Esimerkiksi miehet maksavat strippareille ja ostavat pornoa lehtikioskilta. Siinä on naisen ruumiinmuotoja ilman lisääntymistä. Sen sijaan miehet eivät jonota päästäkseen maksulliseen spermapankkiin. Tämä olisi evolutiivisesti fiksua koska tähän liittyisi lisääntymistä. Kuitenkin ennen ei ole ollut spermapankkkia, ja lisääntyminen on aina tehty naisten kanssa. Evoluutiossa yleistyminen on liittynyt hyötyihin jonain ajanjaksona. Evoluutio on myös hidasta. Ihminen on geeneineen menneisyydestä, ja yleistyminen on kohti nykyhetkeä. Se ei ole tulevaisuudesta eikä se välttämättä ole ehtinyt saavuttaa nykyajan vaatimuksia. (Aikaa ei ole ollut tarpeeksi.) Evoluutio ei siksi tarjoa mitään automaattista "kaikkiviisasta järkevyyttä" ja "oikeinta strategiaa".