Kauppalehdessä oli kuvattu Lähi-Idän asiantuntijan Debeufin mielipidettä sodasta ja yhteiskuntien romahtamisesta. Keskeinen teema on, ttä Debeufista globalisaation hidastuminen on ennakoinut sivilisaation rappeutumista. Teemana on, että Rooman kukistuttua globalisaatio loppui Euroopassa ja manner vajosi keskiaikaan. Arabimaailma jatkoi Rooman perintöä, kunnes vetäytyi kuoreensa. Kiina kukoisti dynastioineen, kunnes yksi sen keisareista sulki maan rajat 1400-luvulla. Renessanssissa oli kyse Euroopan liittymisestä takaisin globalisaatioon.
Debeuf puhuu heimoistumisesta globalisaatiolle vastakkaisesta trendistä, jossa ihmiset vetäytyvät kuoreensa. Kaupungin haasteissa eläneelle paluu heimoon tarkoittaa paluuta siihen, minkä tuntee parhaiten. Heimo on perhe, ja sen säännöt ovat selkeät.
Itsekin olen nähnyt, että kulttuurien elinvoimasta kiinnostuneiden ei pidä käyttää indikaattorina oikeaa uskontoa tai muuta vastaavaa; Paras indikaattori ovat kauppamiehet. Debeufin näkemys on sinänsä kiinnostava, sillä jos katsotaan rajat kiinni -henkistä porukkaa he jakavat oleellisen taistelulinjan globalistien ja lokalistien välillä. Heimoistuminsessa on toisin sanoen jotain oleellista myös heille.
Se, mihin on syytä keskittää huomio on heimoistumisen strategia. Useinhan sitä ajatellaan, että rauhan aikana on mahdollista ylläpitää naiveja arvoja. Että yhtiskunnat ovat niin leppoisia paikkoja että niissä katoaa suhtellisuudentaju. Sen vaihtoehtona on sitten realismina myyty kyynisyys.
Ja tavallaan suhteellisuudentaju on hyvä termi.
Sillä jos me mietimme mitä globalisaatio tekee määritelmällisesti, niin huomaamme, että se levittää asioita. Globalisaatiossa keksinnöt, uskonnot, ideat, ajatukset, tuotteet, brändit, yritykset, kauppa, rahavirrat, ihmiset ... leviävät ties minne. Globalisaation hyöty on nimenomaan tässä; Joku keksii hyvän idean jossain ja pian se on kaikilla. Tämä johtaa siihen, että asioilla on potentiaalia parantua maksimaalista tasoa kaikilla. Kun puhutaan suurista valtakunnista, niissä oleellista onkin se, että on ollut riittävä määrä ihmisiä jotka ovat voineet kehittää asioita. Ja muut ovat laajasti hyötyneet tästä. Globalisaatiossa maksimoidaan keskimääräistä hyvinvointia.
Lokalisaatio taas on jotain joka koskee kaikkea missä on salailua. Tieto, informaatio, ajatukset, ihmiset .... ei tällöin kulje maksimaalista tahtoa. Lokalisaation hyödyt ovat sensuurin ja salailun hyötyjä. Jos kaikki alueet tekevät omia salaisia innovaatioitaan ne eivät saa toistensa innovaatioita ja näin ne ovat riippuvaisia juuri oman alueensa innovaatioista. Maksimaalinen yleishyöty jää saamatta. Mutta sen kääntöpuolena on sitten se, että on mahdollisuus saavuttaa suhteellista hyötyä verrattuna naapurialueisiin. Valitettavasti jos tavoitellaan maksimaalisen menestynyttä aluetta on sen henkenä globalisaatio. Koska se maksimoi yleisen mahdin. Jos siis puhutaan mahdollisimman suuresta yleisestä menestyksestä ja halutaan maksimoida kulttuurin saavutukset, globalisaatio on ainut peli kaupungissa.
Tässä mielessä on kiinnostavaa miten esimerkiksi Venäjän asenne kyberavaruuteen on selvästi sellainen, että se pyrkii hyötymään epäsymmetrisestä informaatiomaastosta nimenomaan suhteellinen hyöty mielessä. ; Internetissä sananvapaus ja globaalit verkot ovat jotain joka haittaa alueellista erikoislaatuisuutta. Jos tavoitellaan oman kulttuurin ylivaltaa, on pakko rakentaa erilaisia keinoja joilla tätä ympäristöä muutetaan.
Tätä kautta voidaan itse asiassa huomata, että kysymys ei itse asiassa ole strategiatajuttomasta naiviudesta jossa globaalit samanarvoiset toimijat korostavat rauhaa ja yleistä ihmisarvoa. Nämä ovat vain taustaa sille, että voidaan käydä kauppaa ilman sotaa. Vastakkain ei ole naivius ja kyyninen realismi tosiasioiden edessä vaan kysymys on nimenomaan siitä mikä on relevantti näkökulma. Jolloin kysymys on nähdäkseni yksinkertainen; Globalisaation strategiset hyödyt ovat aika selvät. Ne näkyvät kaikissa suurissa menestyskulttuureissa ja toisaalta niiden romahtamisissa. Rajansa kiinni sulkevat imperiumit tuhoutuvat pitkässä juoksussa globalisaatiota tukevien naapureidensa alle. Juuri siksi, että jos menestys on etumatka, globalisaatiota tukevat alueet kehittyvät maksimitahtoa.
Kysymys onkin enemmän siitä, että milloin suhteellisesta menestyksestä on ylipäätään väliä. Ja tähän vastaus on tietenkin, että lyhytaikaisessa konfliktissa. Globalisaation vastustaminen on poikkeustilaratkaisu. Sotatila ei ole mikään reaalius joka vallitsee tai joka on kannattava tila valtiolle yleensä. Siksi globalisaatio on se mikä kannattaa valita vallitsevasi tilaksi, ja lokalisaatio on lyhytaikainen tila jonka ideana on se, että on jokin saavutettu etu josta halutaan hyötyä lyhytaikaisesti jotta lokalismi voidaan mahdollisimman pikaisesti purkaa. Globalisaatio takaa pitkäjänteisen menestyksen. Lokalisaatio voi olla lyhytjänteisesti hyödyllinen jos olet vahempi kuin muu.
Ja tästä päästään siihen perusongelmaan. Kun ajatellaan konservatiiviutta, sen sisällä on hyvin syvä ongelma. Se nimittäin kannattaa samanaikaisesti kulttuurista kohesiota, menneisyydessä nojaavia perinteitä ja muuta vastaavaa ”hyväksi havaittua käytäntöä” että tukee sota-ajan politiikkaa ja väittää olevansa esimerkiksi tieteellisen kehityksen ja rationaalisuuden huipentuma sen takia että se vastustaa kaikkea uutta haihattelua. Argumenttina on, että kulttuuri olisi kuin evoluutio jossa vahvimmat menestyvät. Ja modernit uudet ideat olisivat luonnonoikkuja.
Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että menestyneen kulttuurin ulkoisia merkkejä yhdistetään ideologiseen monomaanisuuteen. Joka ei todellakaan luo menestystä. Jos ajatellaan Natsi-Saksaa, niin Hitlerillä oli lempiarkkitehtinsa Speerin kanssa suunnitteilla ja toteutukessakin massiivisia monumentteja. Nämä ovat kuitenkin resurssien tuhlailua jotka kuvaavat yhteiskuntia joissa menestys ja kehitys on niin pitkällä, että se voi keskittää huomiota muuhunkin kuin kaikista alimpiin Maslown tarvehierarkian portaisiin. Samalla Hitlerin lähipiirin suhde tieteeseen oli sitä että nationalismi antoi tukea joillekin Hörbringerin jääkuuteorioille ja hylkäsi ison määrän oikeaa tiedettä "juutalaisena”. Tiedettä olisi kuitenkin täytynyt kehittää ja pitää mahdollisimman korkealla tasolla jotta olisi millä mällätä jotta voitaisiin heittää asioita niihin mahtimonumentteihin. Yhdistelmä oli karkeasti sanoen mahdoton saada toimivaksi.
Karkeasti sanoen konservativismin ja nationalismin liitto on hyvin epäpyhä. Se on psykologisti luonteva mutta maksimaalisen huono kombinaatio. Luomme illuusion yksinkertaisuudesta, tehokkuudesta ja varmuudesta kun oikeasti menestys vaatii sen, että tajuamme että todellisuus on kaikkea muuta.
Konservativismin ja nationalismin liitto perustuu paitsi sota-ajan glorifiointiin niin siihen, että arvot ja totuudet arvotetaan ikuisuusnäkökulmasta. Ja tämä kaikki korostaa sitä, että menneisyyttä korostetaan symbolina eri asioille sen sijaan että mietittäisiin sitä mitä rajojen kiinni laittaminen tarkoittaa nimenomaan strategisella tasolla. Menneisyyden ja symboliikan yhdistelmä on omanlaista hurskastelevaa moralismia joka nimenomaan, ironista kyllä, onnistuu mainostamaan itseään realismina koska se on kyynistä ja varsin epäeettistä.
Ironista kyllä Kaczynski vaikuttaa ymmärtäneen tämän omassa manifestissaan. Hänhän korosti sitä, että teknologia ja tiede muuttaa maailmaa. Tieteenteko on jotain jossa huipputasolla ei puhuta jo saavutetusta tieteestä vaan nimenomaan suhteellisesta edusta. Tieteellinen ja teknologinen edistys muuttavat yhteiskuntaa ja tätä kautta katoaa myös niitä oikeutuksia joiden varassa yhteiskuntajärjestykset ja niiden etiikka makaa. Näin ollen konservatiivisuus sopii huonosti yhteen innovatiivisuuden kanssa.
Mutta toisaalta jos puhutaan suhteellisen edun maksimoinnista tulisi nimenomaan panostaa innovaatioiden maksimointiin. Kilpailutilanteessa on puhuttava etujen saavuttamisesta. Jos haluaa pysyä kasassa suljettujen rajojen kanssa, täytyy olettaa että kykenee kehittämään asioita enemmän kuin ne toiset niiden rajojen ulkopuolella.
Ironista kyllä rajat kiinni vetävät ovat usein konservatiiveja ja konservativismi sisäisesti jarruttaa innovaatioita. Itse asiassa koko konservativismin psykologinen viehätys syntyy uhattuna olemisen tunteesta josta tärkeä asia on juuri siinä että koetaan että maailma hyökkää niitä omia arvoja vastaan. Henkenä on ajatus siitä että kansalainen jotenkin ansaitsee jotain, ikään kuin tyhjästä, ja kilpailitilanteessa tästä edusta jouduttaisiin luopumaan. Maahanmuuttokritiikissäkin nähdään vahvasti ja usein aivan ilmisanotustikin, että tulijat vievät resurssit ja uhkaavat arvoja ja kulttuuria. Ja suojautuminen ei tarkoita sitä, että kulttuurista tehdään mahtavampaa, vaan kulttuuri pidetään samanlaisena.
Psykologisesti kuoreen meneminen voidaan liittää enemmän ajatukseen yksilön omasta merkityksestä. Tämä on merkittävää. Sillä useinhan kansallismielisyys myy asioitaan nimenomaan sitä kautta, että yksilöt olisivat jotenkin velkaa yhteisölle. Kun kansallismielistä kritisoi, hän sanoo että ei pidä kysyä mitä valtio tekee sinulle, vaan mitä voit tehdä valtiolle. Ikään kuin olisi jokin relevantti valtio joka eläisi sen kansalaisten hyvinvoinnin ulkopuolella.
Mutta syynä on se, että hyödyt ovat liian selkeitä. Joten ne pitää enemmänkin nimetä naiveiksi. Hyvinvointi on niin aitoa että niistä pitää tehdä nössöä. ; Toisin sanoen konservativismin henkenä on säilyttää. Ja juuri siksi, että ei pidetä muutoksista. Koska muuttuneessa maailmassa on muuttuvat tarpeet. ; Tämä näkyy hyvin jo nykyaikana. Koneet ovat lopettaneet jo nyt monia työntekotyylejä. Esimerkiksi itse olin nuorena sisäänpistämässä lehtiin mainoksia. Nykyään tämä on täysin koneistettu. Menneen ajan ihmiset näkevät vain miten nössöt hipsterit eivät suostu menemään hiilikaivoksiin tai muihin kunnollisiin miehekkäihin töihin. Mutta tämä on nykyajassa yhtä relevantti taito kuin intiaanien kulttuurin hengissäsäilymistaidot olivat 1950 -luvulla. Ja niin edes päin. Tosimies voikin kokea vähentäväksi sen, että hän joutuu esimerkiksi menemään toimistoon asiakaspalveluun vastaamaan pikkumaiseen kritiikkiin asiakkailta. Minun nuoruudessani oli tyyppejä jotka valittivat kopiokoneista. Usein takana oli se, että he eivät osanneet käyttää niitä eivätkä olleet motivoituneita opettelemaan uusia työtapoja. Tämä muutosvastarinta on usein konservativismin takana. Ja takana on näiden yksilöiden pelko jossa he haluavat että muut eivät mieti mitä voivat saada vaan miettivät mitä voivat antaa tälle jäärälle. Jäärä vain tavallaan valehtelee itselleen ja muille kutsumalla itseään valtioksi ja sitten sloganoimalla "Älä mieti miten valtio voi hyödyttää sinua vaan sitä miten sinä voit hyödyttää valtiota." Jäärän hyödyllisyys on kyseenalaistunut muuttuvassa maailmassa joten ei ihme että jäärä haluaa kyseenalaistaa muuttuneen maailman. Valitettavasti tässä ei ole mitään ylevää valtion hyötyä takana. Jäärän strategia on järkevä vain jos ei välitetä tuhoutuuko valtio kilpailussa myöhemmin. Ei ajatella jäärän lapsia tai nuorempia sukupolvia. On vain jäärän vastenmielisyys kopiokonesysteemeiden opettelua kohden koska "ennenkin on pärjätty ilman".
Jos maksimoidaan suhteellinen etu eletään maailmassa jossa ei ole stabiileja tyäoloja joissa on ikään kuin ansaittu tiettyjä varmoja etuja. Tässä maailmassa menneisyys ei paina paitsi jos se antaa etulyöntiasemaa tulevaisuudessa. Jos valtion on ajateltava suhteellista etua, syntyy kansalaisille viheliäinen tilanne jossa on totuttava siihen että entiset elämäntavat automatisoidaan pois samalla kun pitää joustavasti kehittää uusia, ennen omituisia, työn tekemisen muotoja. Komminikaatio ja interaktio muuttuvat.
Valitettavasti jos me kiellämme globalisaation ajamme itsemme tilanteeseen jossa on pakko hakea suhteellista etua. Ja tämä. Tämä vaatii maksimaalista innovoimista. Joka on antiteesissä säilyttävän konservatiivisen asenteen kanssa. Koska muuten on vain ajan kysymys milloin konservatiivinen junnaava kulttuuri ohitetaan. Teknologinen muutos on oleellinen osa innovatiivisuutta ja instituutiot ovat tämän rinnalla usein lähinnä hidastava voima. ; Esimerkiksi Fukuyama näkee että institutionaalinen inertia taistelee edistystä vastaan jos ympäristö iskee kahteen psykologiseen koukkuun; Ensinnäkin ihmiset seuraavat totuttuja tapoja kyseenalaistamatta tavalla jossa totellaan auktoriteettilähtöisesti. Toinen on se, että emme olekaan meritokraatteja vaan olemme patrimonialisteja siinä mielessä että preferoimme lähiperhettä, ystäviä ja vaikka kansaa yli kykyjen. Ja näin muukalainen jolla on kykyjä saa resursseja vähemmän kuin inkompetentti oman porukan jäsen.
Tämä jälkeenjääminen on helposti huomattavissa. On selvästi ihmisiä jotka ovat Fukuyaman kuvaamanlaisia ja solmussa sen kanssa. Tietoa pidetään pysyvänä ja tiedon puoliintumisaikaa ei pidetä hyveenä tai edestä tapahtuvana asiana. Kulttuurien ylivertaisuuskin on pysyvää ja se voidaan menettää vain jos siihen sotketaan heikompia kulttuureita. Siksi itsekin olen esimerkiksi saanut nähdä miten eteeni läimitään koulukirjoja 1950 -luvulta joissa opetetaan rotujen erilaisuudesta. Ja tätä pidettiin faktuaalisena oppimateriaalina 2000 -luvulla. Ja jotenkin argumentti vanhemmalta jäärältä oli, että tämä todisti että hän ei ollut rasisti. Minusta tämä todisti että hänestä rasismi oli tieteellinen tosiasia. Koulussa opettaja oli opettanut joten tämä auktoriteetti-päntätty oppi oli sitten se joka oli kannettu aarteena mukana kyseenalaistamatta läpi puolen vuosisadan.
Haasteena on tietenkin se, että globaali maailma on johtanut kovatempoiseen yhteiskuntaan. Asiat muuttuvat nopeasti. Mutta globalisaatiossa kaikkien ei ole pakko kilpailla hampaat irvessä. Ja jämiä saattaa jäädä jopa taiteeseen, uskontoon, kulttuuriin ja muuhun joka on periaatteessa jotain joka on pois kilpailuedulta.
Itselleni se on aika sama. Innovatiivinen meritokratia toimii olivatpa rajat auki tai kiinni. Mutta näkisin, että rajojen sulkemista ajavat ihmiset ajavat yhteiskunnallisia strategioita jotka ovat rajojen kiinnipitämisen kanssa mahdollisimman huonoja. Luultavasti siksi, että kaiken takana on autoritarismi ja heimohenkisyys yhdistettynä siihen, että tiedetään että ne omat meriitit eivät ole mitenkään kovin varmoja sellaisessa yhteiskunnassa jossa arvo ja merkitys syntyy ansioista eikä siitä että olet tipahtanut pimpistä tietyllä maantieteellisellä alueella, olet genettisesti tietynnäköinen ja osaat pokkuroida Jeesukselle.
Keskeiset lähteet:
Kauppalehti, ”Belgialainen Lähi-idän asiantuntija varoittaa: Uusi sota on tulossa, merkit ovat jo ilmassa” (29.12.2018)
Puolustusvoimien tutkimuslaitos, ”GAME CHANGER: Structural transformation of cyberspace” (2017)
Theodore Kaczynski, ”Industrial Society and Its Future” (1995) [suom. ”Teollinen yhteiskunta ja sen tulevaisuus”]
Francis Fukuyama, ”Political Order and Political Decay: From the Industrial Revolution to the Globalisation of Democracy” (2015)
Hartmut Rosa, ”High-Speed Society” (2009)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Speer. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. joulukuuta 2018
lauantai 9. elokuuta 2014
Hitlerin katolisuudesta
"Opus Dein" jäsenen pitämä asiallinen blogi nimeltä "Atheists Are Idiots" nimeää meemiksi kuvan jossa korostetaan että ateistit ovat tyhmiä koska he eivät usko Jumalaan ilman todisteita. Mutta nielevät vakavissaan sen, että Hitler oli katolinen. On toki hämmentävää että henkilö kutsuu neverheard-blogiinsa itsensä kyhäilemiä kuvia jotka eivät ole ns. viraalisia meemeiksi vain siksi että niissä on kuva ja tekstiä.l Mutta kaikkea ei voi odottaa ihmisestä joka profiilissa laskee meriitiksi sen että resitoi joka päivä vulgataa latinaksi ja ääneen.
Mutta kysymys on toki relevantti ja tärkeä. Ja se on itse asiassa yllättävän mutkikas. Ei sillä että natsismin uskontosuhde olisi ollut mikään mysteeri. Se oli itse asiassa äärimmäisen teismin puolella. Itse asiassa hänen teoksensa voidaan luokitella siihen aikaan suosittuun kristilliseen ajatusmalliin, muscular christianityyn. Eli oppiin jota esimerkiksi J.R.R. Tolkien ja C. S. Lewis kannattivat. Samoin kuin minun jossain määrin fanittamani eksentrinen itsepuolustuksen opettaja Barton-Wright. Hitler korosti tätä kulmaa "My New Order" -teoksessaan (1941) sanomalla että "My feelings as a Christian points me to my Lord and Savior as a fighter. It points me to the man who once in loneliness, surrounded by a few followers, recognized these Jews for what they were and summoned men to fight against them and who, God's truth! was greatest not as a sufferer but as a fighter."
Tämän vastapainoksi on kuitenkin syytä ottaa huomiot siitä että nämä ovat julkisia puheita. On täysin mahdollista, jopa todennäköistä, että Hitler ei nimenomaan ajatellut näin, vaan että nämä uskontopuheet ja ateistien toiminnan rajoittamiset olivat keino saada kansa omalle puolelle. Nämä puheet siis kertovat toki natsismin aatteen sisällön. Sillä kansa seuraa ideologiaa joka heille ääneen sanotaan. Eikä se liiku sanomatta jäävien asioiden puolesta ja kannata niitä. Kysymys onkin siis tavallaan siinä onko Hitler vähemmän uskonnollinen kuin liikkeensä. (Natsismi ei ole sama kuin Hitlerin henkilökohtaiset ajatukset, vaikka moni näin tietysti yleistääkin.)
On kenties hyvä lähteä aivan alusta. Eli siitä millä perustein Hitler olisi katolinen. Vastaus lähtee suunnilleen siitä että hänen vanhempansa olivat katolisia. Michael Rissmann kuvaa "Hitlers Gott" -teoksessaan että Hitler myös kasteella ja hänet liitettiin katoliseen kirkkoon jonka sakramenttehihin hän osallistui. Guenter Lewy on "The Catholic Church And Nazi Germany":ssä nostanut esiin että Hitler myöskään ei koskaan eronnut katolisesta kirkosta. Ja häntä ei myöskään erotettu katolisesta kirkosta elossa ollessaan.
Hän myös maksoi "kirkollisveronsa" eli katolisen kirkon jäsenyyteen liittyvät maksut. Tämä on erikoista mieheltä joka esimerkiksi kieltäytyi maallisista veroista. Ja esimerkiksi "Mein Kampf" -kirjan rahallisesti merkittävän suuret veromaksut hän tyynesti jätti nekin maksamatta, koska hänet ikään kuin armahdettiin verorästeistä, kun hän vähän vihjaisi asiasta.
Tämä kertoo minulle kuitenkin melko vähän. Yhtenä syynä on se, että katolisesta kirkosta on ylipäätään vaikeaa päästä eroon. Tämä jäsenyys kertoo että nimellisesti Hitler oli katolinen. Samalla tavalla kuin meillä ollaan tapaluterilaisia, hän on hyvin todennäköisesti ollut lähinnä tapakatolinen. Tämän puolesta puhuu se, että Albert Speerin päiväkirjoissa on maininta siitä miten Hitleriltä puuttui aito sitoutuminen katoliseen kirkkoon.
Hitlerin pään sisälle päästäkseen on kenties hieman katsottava myös natsiliikettä.
Mutta protestantit ottivatkin Hitlerin katolisia paremmin vastaan. Richard Steigmann-Gall on kertonut "The Holy Reich. Nazi Conceptions of Christianity" -kirjassaan, että protestantit ottivat Hitlerin opit hyvin vastaan. Natsismi nähtiin hyvänä kristillisenä liikkeenä heidän silmissään. Paul Althaus, joka oli hyvin arvostettu protestanttinen teologi, esimerkiksi juhlisti natsioppia. Myös Hermann Göring oli protestantti. (Göbbels taas oli katolinen joka potkittiin pois katolisesta kirkosta. Hänet, toisin kuin Hitler, ekskommunioitiin.) Protestanttien suhde johtui osittain Lutherista itsestään. Sillä hän kirjoitti "Juutalaisista ja heidän valheistaan" varsin tanakkaa tekstiä. Tämä toki koski juutalaisuutta uskontona eikä rotuna. Mutta ihmiset ovat internetajalla tyhmiä ja vääristelevät detaljeja. Ja juuri näin kävi laajassa mitassa myös hyvien luterilaisten natsien pienissä ja yhä pienenevissä mielissä.
Ja protestanttiuteen liittyi kahta asiaa jotka voivat selittää sen miksi Hitleriä pidetään ateistisena ja uskonnonvastaisena. Protestanttiuteen nimittäin liittyy helposti vastahankaisuus papistoa kohtaan. Ja toinen, kenties hieman yllättävä, asia on se että katolisen kirkon nähtiin edustavan internationaalisuutta. Natsioppi taas korosti kansallistunnetta myös tässä asiassa. Protestanttius oli germaanisempaa ja jotenkin aidommin saksalaista. Nämä asenteet voidaan nähdä uskonnonvastustuksena ja ateistisina. Mutta ne eivät ole.
Itse asiassa tässä kohden on hyvä korostaa että natsivaltio ei ollut suuri yhtenäinen asia. Päin vastoin. Sen piirissä harrastettiin tiukkaa paikallispolitiikkaa. Hitlerin valtapiiristä löytyi myös yksi vannoutunut ateisti. Martin Bormann. Hänen valta-alueellaan, Warthegaussa, kirkko erotettiin valtiosta. Ja katolisen kirkon omaisuus otettiin hallintaan. Bormannin ei kuitenkaan sallittu puuttua kirkkojen toimintaan muutoin. Kirkkoja ei siis purettu eikä seurakuntaelämää saanut purkaa. ; Tämä on oleellisesti erilainen asenne kuin mitä tehtiin esimerkiksi kommunistien valta-alueilla. Jossa kirkot saatettiin polttaa tai rakentaa niihin ateismin museoita.
Kuitenkin natseilla oli jotain josta protestantitkaan eivät pitäneet. Nimittäin eutanasia. Steigmann-Gall kertoo miten papit eivät nostaneet asiasta mitään meteliä julkisesti. Mutta vastarinta muutoin oli melko voimakasta. Tämä johti siihen että natsipuolueessa ryhdyttiin muuttamaan teologiaa. Se perusti Forschungsheim für Weltanschauungskunden (~Maailmankuvan Tutkimuskeskuksen). Sen pääideana ja tarkoituksena oli korostaa että Jumala todistettaisiin tieteen avulla. Ja se oli itse asiassa hyvin tarkka siitä että tavoitteena ei ollut edes deismi. Vaan se, että Jumala olisi historian elävä Herra, jokin joka ohjaa kansoja ja kohtaloita sen sijaan että vain loisi maailmankaikkeuden ja nukkuisi sen jälkeen. ; Tämä evidentialistinen näkökulma jota instituutti ajoi on itse asiassa tuttu modernista nykyisestä teologiasta. Sitä löytyy hitusen evidentialisteista, eli logiikkakeskeisistä apologeetikoista ja empirismikeskeisistä kreationisteista ja vastaavista. Mutta vahviten FfW:n oppi on hyvin lähellä Alister McGrathin ja Alvin Plantingan näkemyksiä siitä että uskonto make sense ja ilman sitä mikään ei.
1: Tieteellistä maailmankuvaa sen sijaan ei oikein saanut sopimaan natseihin. Heillä oli ties mitä onton maiden teorioita joiden perustalla he rakensivat jopa sotasuunnitelmia. Einsteinin teorioita pidettiin juutalaisena ajatteluna, ja tätä ajatusta levittivät esimerkiksi Philip Lenard, joka päätyi Deutsche Forschungsgemeinschaftin johtoon. Ja niin edes päin. Natsismi oli evidentialistis-teologinen ideologiapuuro joka on opillisesti megapaljon lähempänä Tapio Puolimatkaa kuin Richard Dawkinsia.
Miten tämä liittyy Hitlerin pään sisältöön?
Hitlerin oppia sovellettiin hyvin laajasti. Myös poliittisesti epäkorrekteja asioita, kuten vaikka tuhoamisleirit, toteutettiin. Puolueen julkisuuskuva oli eri kuin puolueen toiminta. Josta voidaan huomata se, että jos Hitler halusi jotain hän myös toteutti sen. Holokaustin toteuttamisesta ei ole suoraa Hitlerin käskyä. Mutta sen sijaan tiedetään että Hitler on ollut mukana masinoimassa sitä. Hitlerin ateistisesta innosta ei sen sijaan ole oikein mitään aineistoa.
Toki tämä on syvän historiallisen uudelleenkirjoittamisen aihe. Ja itse asiassa Hitlerin ateistisuudesta pyörii hirvittävästi materiaalia. Se vain on yhtä historiallista kuin holokaustin kiistäminen. (Eli ei ollenkaan.) Kyseessä on yritys kirjoittaa historiaa uudestaan. Ja tässä mielessä se muistuttaa kovasti sellaisia pseudotieteitä kuin kreationismi. (Jonka kannattajat muuten usein harjoittavat virheilyään ja huonoa ajatteluaan myös historian kohdalla.)
On kuitenkin uskottavaa että Hitler ei ollut erityisen uskonnollinen. Hän uudelleenkirjoitti uskontoja tilanteen mukaan. Kansan kristillisyys onkin siksi paljon tärkeämpi syy natsismin kristilliseen jargoniin ja sen runsauteen kuin Hitlerin uskonto. Itse asiassa Hitler oli henkilökohtaisesta vakaumuksestaan hyvinkin diskreetti. Päälähde kaikkiin Hitlerin ateistisuuksiin onkin käytännössä jäljitettävissä Hermann Rauschningiin. Ja hän oli natsi joka 1935 lopetti natseilun ja kääntyi natsejen viholliseksi. Tältä osin hän oli hyvä mies. Mutta hänen suuhunsa on liitettävissä Hitlerin henkilökohtaisiksi sanotut ateistiset asiat. Historioitsijat ovat yleisesti sitä mieltä että Rauschning ei ollut koskaan Hitlerin lähipiiriä ja että nämä puheet ovat yleistä propagandaa ja sepitettä jota on luotu jotta natseista saataisiin huonompi kuva. Nämä puheet kertovatkin enemmän siitä että ateisteja halveksittiin ihmisinä tuohon aikaan kuin siitä että Hitler oli ateisti. ; Steigmann-Gall korostaakin että Hitler ei missään lähteessä ole suoraan tunnustautunut ateistiksi tai edes agnostikoksi. Erilaisia puheita tahdosta ja suuresta suunnitelmasta sen sijaan löytyy.
Hitlerin surmayrityksistä seuranneet lausunnot vihjaavat ainakin minulle siitä että suuruudenhullu Hitler itse asiassa ilmeisesti piti itseään jonkinlaisena Jumalan valittuna, joka taas on hitusen hankala uskomus ateistille. Hän ei selvästi ollut uskontoinstituutioiden ystävä, ilmeisesti hänen oma vakaumuksensa ja omatuntonsa kertoi Totuuden ja erimielinen kirkko oli vain vastenmielinen porttokirkko. Hän oli vähäisissä määrin uskonnollinen ja katolisen kirkon jäsen. Mutta oliko hän katolinen? En oikein jaksa uskoa tätä. Tässä mielessä Opus Dein sokeakin saattaa joskus löytää jyvän.
Tosin on paha nähdä sitäkään mitä väliä Hitlerin yksittäisellä mielipiteellä on. Jos esimerkiksi mietitään aforistiikkaa, niin "Takkiraudan" luettelo diktaattorien hyvistä ja positiivisista sanomisista auttaa kontekstoimaan asiat. Ei voi olla niin että jos Hitlerillä oli jokin mielipide, kuten teismi, että hänen mielipiteensä jotenkin välittömästi saastaisi koko teismin. Siksi en näe että natsismi tuomitsisi vaikkapa McGrathin, joka on tietämäni mukaan "lempeä ja hurskas mies" myös näin uskonnottoman silmiin. Vastaavanlaista värittämistä kun kohtaa lähinnä kokonaisuuden kannalta halveksuttavammilta idiooteilta. Kuten Tapio Puolimatkalta, joka heiluttaa ahkerasti natsikorttia tehdäkseen evoluutio-opista huonoa tiedettä ja ateisteista ideologiansa perustalta moraalittomia ihmisiä jotka voivat olla hyviä vain jos kristitty opettaa heille arvot.

Tunnisteet:
Althaus,
Bormann,
Göbbels,
Göring,
historia,
Hitler,
holokausti,
katolisuus,
Lenard,
Lewis,
Lewy,
McGrath,
Muscular Christianity,
natsismi,
Plantinga,
Rauschning,
Rissmann,
Speer,
Steigmann-Gall,
Tolkien
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
Ulkokuori
Puitteet painavat paljon. Esimerkiksi ylläoleva kuva Lontoon Greenwitchissä olevalta yliopistolta (University of Greenwitch) on otettu huikean näköisestä paikasta. Paikan rakennukset suorastaan huokuvat sivistyksen henkeä. Ei ole vaikeaa kulkea paikassa ja kokea olevansa osana jotain itseä suurempaa. Rakennus itsessään luo imagon. Hyvä arkkitehti pyrkiikin tähän ; Paikka ei ole vain kaunis vaan nimenomaan täydentää rakennuksen funktiota. Esimerkiksi yliopiston ohjaavana ideaalina, ethoksena, on sivistys. Monesti estetiikka, pathos tunteita välittävä ilmaisu jolla taiteilija tai arkkitehti luo puitteet ethokselle sekoittuukin ethokseen. Niitä on monesti hyvin vaikeaa erottaa toisistaan. Ja niitä aletaan jopa käyttämään samana asiana. Tämä on hieman sama kuin sekoittaisi lahjan sisällön sen kääreisiin. Mutta ihmiselle tämä käy melko luonnostaan.
Kenties erikoisin esimerkki tästä löytyy ns. natsiestetiikasta. Moni nimittäin pitää natsiutta jotenkin rumana. Asiaa ei tietysti auta se, että natsit vastustivat ns. rappiotaidetta. On kuitenkin nähtävä, että natsien sensuuri johtui juuri siitä että heillä on vahva esteettinen standardi. Natsit rajoittivat muotoa nimenomaan siksi, koska heillä oli mielikuva siitä miltä piti näyttää. Asia on kuten Philippe Lacoue-Labarthen ja Jean-Luc Nancyn "Natsimyytti" esittää ; Natsit olivat esteetikkoja par excellence, hyvin vahvasti symbolejen ja koristelujen varaan koko ideologiamyyttiään rakentavia. Natsit päin vastoin loivat patsastelukulttuurin, jossa symbolit, tervehdykset, paraatit ja vastaavat olivat liikkeen olennaisinta ydintä. Siksi Hitler oli epäonnistunut taiteilija. Siksi tarvittiin Hitlerin arkkitehti Speer luomaan natsipaatosta jolla kannateltiin natsieetosta.
Natsismia ei ole ilman natsiestetiikkaa ja se sai voimansa natsiestetiikasta. Jos ideologia oli se joka teki natsismista vaarallisen koneiston, estetiikka oli se joka antoi sille vallan.
Jos asiaa katsotaan aivan suoraan niin voidaan sanoa natsiroju on niin esteettistä, että se lähentelee kitschiä. On hyvä huomata, että rappiotaide edusti taidemuotoa joka pyrkii ilmaisuun, kekseliäisyyteen ja vastaavaan. Tämän riskinä on dekadenssi. Kaikkia arvoja pilkataan. Tämä ei tietysti sopinut natseille. Siksi he ottivat ilmaisuun toisen muodon. Taide on koristelua. Tämä menettää ilmaisuvoimaa ja sen ääripäässä on pikkusievä kitch.
Ja mitä enemmän valtaa natsit saivat, sitä vahvemmin esteettisyys nousi kuvioihin. SS -uniformut pääkallomerkit, musta nahka ja vastava ovat jotain hyvin muuta kuin epäesteettiset SA:n varusteet. SS -koristelut ja muut natsien symbolit ovat itse asiassa niin kitchiä että ilman ideologista taakkaansa ne ovat "lähes homoa". ; Ja tosiasiassa natsien estetiikka itsessään on useimmiten melko harmitonta. Se, mikä siitä tekee vaarallisen on se että paketin kuori ja sisältö sekoittuvat toisiinsa. Ilman tätä ideologista painolastiaan natsikoristelu olisi vain mitä harmittominta kitchiä. Kitchiä jolla ei olisi mitään sanomaa, edes vaarallista.
Ihmisten on kuitenkin melko vaikeaa erottaa näitä kahta tasoa toisistaan. Itse taas pyrin irrottelemaan asioita. Sitä voisi kutsua "illuusion puhkaisemiseksi". Ja huomio on hyvin relevantti esimerkiksi nykysuomessa. Ei, en siirrä puhettani Timo Soiniin joka valittaa postmodernista tekotaiteesta. Se voisi olla helppoa, mutta ei kovin rakentavaa. Muutenkaan en tässä itse asiassa ole tuomassa esiin natsikorttia, vaan pikemminkin pesen hieman natsismiin liittyviä ikäviä mielikuvia. Tuntuu että pelkästään se, että se on natsia tarkoittaisi että siinä ei voisi olla mitään hyvää. ; Itse taas näen että jos siinä ei olisi mitään hyvää, ei kukaan olisi mennyt mukaankaan. Natsismin vahvuus oli se, että he tuottivat erinomaista kitchiä... Tätä ei pidä sekoittaa siihen että oikeuttaisi natsien hirmutekoja. Sillä kuten taitava - tai vähemmänkin taitava - reetori voi kertoa, pathos ja ethos ovat kuitenkin hitusen eri elementtejä ilmaisussa. Siksi niillä on eri nimetkin. Siksi aiheeni ei ole Timo Soini vaan jotain vähän muuta.
Ja tämä on oleellista modernissa valtionkirkossamme. Moni ihminen ei pidä siitä että moitin kirkkoa. Heillä on toki oikeutus tähän mielipiteeseensä. Mutta en osta sitä argumenttia jonka toistuvasti kuulen. Eli sitä, että miksi vaatia kirkolta ratkaisuja, päätöksiä tai oppimuutoksia juuri nyt, aikana jolloin kirkko tunkee vähiten nenäänsä ihmisten asioihin, mukaanlukien makuuhuone. Kirkon penkiltäkään ei pelotella Helvetillä. Saarnat ja puheet ovat lempeitä.
Näkisinkin että kirkkoa vaivaa täsmälleen sama kuin natseja. Heidän ilmaisunsa on äärimmäisen kitch, ja ongelmat etiikassa pyritään lakaisemaan maton alle. Toki on väärin väittää että kirkko olisi Paha samalla tavalla kuin natsien tuhatvuotinen valtakunta, jota ei ainakaan nimestään päätellen kenties rakennettukaan kestämään ikuisesti vaan lähinnä tuottamaan jotain riittävän pitkäikäistä ja massiivista, jotain joka olisi loistelias aikansa ja joka jättäisi tuhonsakin jälkeen jäljelle ikimuistoisia raunioita.
Se on redusoitunut rituaaleiksi. Ihmiset peräti haluavat siltä juuri näitä rituaaleja. Tämä tekee kirkosta esteettisen laitoksen. Ja kirkon pathoksessa ei olekaan vikaa. Se puhuu mukavia moniarvoisuudesta ja kaikkien kuuntelemisesta. Mutta valitettavasti tämä on pelkkää kitchiä. Olen monien muiden tavoin hyvin pettynyt siihen että rakenteet, siis kirkon ethoksen syvin olemus, ei monin paikoin nimenomaan vastaa tätä pintaa. Siksi muutokset joita kirkolta vaaditaan koskevat sen toimintakäytänteitä. Harva moittii että kirkossa kuuluu liikaa helvettipelottelua. Silti helvettipelottelun puutetta käytetään kirkon puolusteluna, joka hämmästyttää siksi että kukaan ei ole esittänyt että kirkossa olisi helvettipelottelua in first place. Tämänlaisella savuverholla itse asiassa estetään syvä arvokeskustelu ja kirkon haastaminen ja kirkon moniäänisyys. Sillä heti jos keskustelu siirtyy ethokseen, aletaan puhumaan pathoksesta. Olisi jonkinlaista taikauskoista sanamaagisuuteen nojaamista uskoa että pelkkä esitetty hyminä tarkoittaisi samaa kuin asioiden toteutuminen.
Vaikka Jeesus toki kannusti olemaan lapsen kaltainen, hän ei kehottanut olemaan naïvi. Päin vastoin, hän oli "Raamatunkin" mukaan hyvin tarkka uskontoinstituution tarkkailija ja huomasi monesti että jos uskon dogmat oli tarkoitettu joskus ihmisille, niin nyt ihmiset olivatkin uhratut dogmalle. Jeesuksen lapset eivät siis selvästi olleet illuusioilla hämmennettäviä huijattavia idiootteja. Ja siihen on hyvä syy. Hän ei varmasti tarkoittanut että Hitlerin tahtiin marssijoiden kaltaisten on Jumalan valtakunta.
![]() |
| Etenkin jos paraatiovien lisäksi kohteet ovat yhtä esteettisiä myös kääntöpuolelta. |
Natsismia ei ole ilman natsiestetiikkaa ja se sai voimansa natsiestetiikasta. Jos ideologia oli se joka teki natsismista vaarallisen koneiston, estetiikka oli se joka antoi sille vallan.
Jos asiaa katsotaan aivan suoraan niin voidaan sanoa natsiroju on niin esteettistä, että se lähentelee kitschiä. On hyvä huomata, että rappiotaide edusti taidemuotoa joka pyrkii ilmaisuun, kekseliäisyyteen ja vastaavaan. Tämän riskinä on dekadenssi. Kaikkia arvoja pilkataan. Tämä ei tietysti sopinut natseille. Siksi he ottivat ilmaisuun toisen muodon. Taide on koristelua. Tämä menettää ilmaisuvoimaa ja sen ääripäässä on pikkusievä kitch.
Ja mitä enemmän valtaa natsit saivat, sitä vahvemmin esteettisyys nousi kuvioihin. SS -uniformut pääkallomerkit, musta nahka ja vastava ovat jotain hyvin muuta kuin epäesteettiset SA:n varusteet. SS -koristelut ja muut natsien symbolit ovat itse asiassa niin kitchiä että ilman ideologista taakkaansa ne ovat "lähes homoa". ; Ja tosiasiassa natsien estetiikka itsessään on useimmiten melko harmitonta. Se, mikä siitä tekee vaarallisen on se että paketin kuori ja sisältö sekoittuvat toisiinsa. Ilman tätä ideologista painolastiaan natsikoristelu olisi vain mitä harmittominta kitchiä. Kitchiä jolla ei olisi mitään sanomaa, edes vaarallista.
Ihmisten on kuitenkin melko vaikeaa erottaa näitä kahta tasoa toisistaan. Itse taas pyrin irrottelemaan asioita. Sitä voisi kutsua "illuusion puhkaisemiseksi". Ja huomio on hyvin relevantti esimerkiksi nykysuomessa. Ei, en siirrä puhettani Timo Soiniin joka valittaa postmodernista tekotaiteesta. Se voisi olla helppoa, mutta ei kovin rakentavaa. Muutenkaan en tässä itse asiassa ole tuomassa esiin natsikorttia, vaan pikemminkin pesen hieman natsismiin liittyviä ikäviä mielikuvia. Tuntuu että pelkästään se, että se on natsia tarkoittaisi että siinä ei voisi olla mitään hyvää. ; Itse taas näen että jos siinä ei olisi mitään hyvää, ei kukaan olisi mennyt mukaankaan. Natsismin vahvuus oli se, että he tuottivat erinomaista kitchiä... Tätä ei pidä sekoittaa siihen että oikeuttaisi natsien hirmutekoja. Sillä kuten taitava - tai vähemmänkin taitava - reetori voi kertoa, pathos ja ethos ovat kuitenkin hitusen eri elementtejä ilmaisussa. Siksi niillä on eri nimetkin. Siksi aiheeni ei ole Timo Soini vaan jotain vähän muuta.
| Kivat seremoniatilatkin. |
Näkisinkin että kirkkoa vaivaa täsmälleen sama kuin natseja. Heidän ilmaisunsa on äärimmäisen kitch, ja ongelmat etiikassa pyritään lakaisemaan maton alle. Toki on väärin väittää että kirkko olisi Paha samalla tavalla kuin natsien tuhatvuotinen valtakunta, jota ei ainakaan nimestään päätellen kenties rakennettukaan kestämään ikuisesti vaan lähinnä tuottamaan jotain riittävän pitkäikäistä ja massiivista, jotain joka olisi loistelias aikansa ja joka jättäisi tuhonsakin jälkeen jäljelle ikimuistoisia raunioita.
Se on redusoitunut rituaaleiksi. Ihmiset peräti haluavat siltä juuri näitä rituaaleja. Tämä tekee kirkosta esteettisen laitoksen. Ja kirkon pathoksessa ei olekaan vikaa. Se puhuu mukavia moniarvoisuudesta ja kaikkien kuuntelemisesta. Mutta valitettavasti tämä on pelkkää kitchiä. Olen monien muiden tavoin hyvin pettynyt siihen että rakenteet, siis kirkon ethoksen syvin olemus, ei monin paikoin nimenomaan vastaa tätä pintaa. Siksi muutokset joita kirkolta vaaditaan koskevat sen toimintakäytänteitä. Harva moittii että kirkossa kuuluu liikaa helvettipelottelua. Silti helvettipelottelun puutetta käytetään kirkon puolusteluna, joka hämmästyttää siksi että kukaan ei ole esittänyt että kirkossa olisi helvettipelottelua in first place. Tämänlaisella savuverholla itse asiassa estetään syvä arvokeskustelu ja kirkon haastaminen ja kirkon moniäänisyys. Sillä heti jos keskustelu siirtyy ethokseen, aletaan puhumaan pathoksesta. Olisi jonkinlaista taikauskoista sanamaagisuuteen nojaamista uskoa että pelkkä esitetty hyminä tarkoittaisi samaa kuin asioiden toteutuminen.
Vaikka Jeesus toki kannusti olemaan lapsen kaltainen, hän ei kehottanut olemaan naïvi. Päin vastoin, hän oli "Raamatunkin" mukaan hyvin tarkka uskontoinstituution tarkkailija ja huomasi monesti että jos uskon dogmat oli tarkoitettu joskus ihmisille, niin nyt ihmiset olivatkin uhratut dogmalle. Jeesuksen lapset eivät siis selvästi olleet illuusioilla hämmennettäviä huijattavia idiootteja. Ja siihen on hyvä syy. Hän ei varmasti tarkoittanut että Hitlerin tahtiin marssijoiden kaltaisten on Jumalan valtakunta.
Tunnisteet:
estetiikka,
ethos,
Hitler,
imago,
kitch,
Lacoue-Labarthe,
Nancy,
natsismi,
pathos,
sivistys,
Soini,
Speer,
symboli,
taide,
valokuvaus,
valta,
valtionkirkko,
yliopisto
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)