Yksi ihminen, kolme mielipidettä

Syksy Räsänen kirjoitti kolumnin siitä miten pitää luottaa tieteeseen mutta ei tieteiden tekijöihin. Tämä on mielenkiintoinen lausunto niin tieteentekijältä. Keskiaikainen insolubilia -filosofi miettisi tätä vähintään yhtä suurella innolla kuin valehtelijan paradoksia. Räsänen kuitenkin korostaa että tieteenteossa on usein spektaakkeleja joissa luvataan huikeita löytöjä. Usein nämä lässähtävät. Vanhat totuudetkin voivat muuttua. Siksi syntyy esimerkiksi uutisointeja ja keskustelua siitä että onko Big Bang -pätevä ja universumilla alku. Maallikko ei varmasti osaa riittävästi fysiikkaa voidakseen arvioida onko tämänlaisissa uutisissa kyseessä uudesta paradigmasta vai kohkauskuplasta.

Maallikko tietää vain sen että useimmiten kohu nousevista paradignoista on liioiteltua. Ja sen, että useimmiten asia jossa yleisestä (general) mahdollisuudesta paradigmanmuutokseen tehdään hyvin spesifi (particular) väite että juuri tietty vaihtoehtoteoria on totta on muutoinkin varsin löyhästi perusteltu. (Esimerkiksi liian moni kryptozoologi lähestyy asiaa siten että kun tuntemattomia lajeja löydetään melko usein niin juuri Loch Nessin hirviön täytyy senkin olla olemassa.)

Tämä voinee toimia innoituksena probleemaan.

Probleeman on relevantti jos tarkastellaan erästä ihmistä jolla on kolme yleistä mielipidettä. Nämä ovat skeptismiä ja skientismiä vastustavia näkemyksiä. En pidä yhtään niistä relevantteina. Mutta tässä blogauksessa katson pelkästään sitä miten nämä kolme näkemystä sopivat yhteen keskenään. Otan tämän esiin lähinnä sen vuoksi että tosimaailmassa useilla on yksi tai ehkä kaksikin näistä mielipiteistä. Mutta kyseinen ihminen on ainut tuntemani yksilö jolla on nämä kaikki kolme. Ja niiden kokonaisuus on erikoinen.
1: Tiede ei ole oikeasti itseäänkorjaava. Tieto ei voi kasautua.
2: Relativismi on totta ja tätä kautta tiede on dogmaattinen. Tämän todistaa Wittgensteinin varhaiskauden epäonnistuminen ja positivismin kumoaminen jonka mukaan tiede ei voi olla metafysiikatonta. Siksi tiede on valtajärjestelmä joka ei muuta näkemyksiään tosiasioiden edessä. Se ei ole valmis ja itse itseään todistava eikä objektiivinen.
3: Tieteen historia näyttää että ennen on uskottu moniin asioihin jotka ovat myöhemmin paljastuneet tyhmiksi. Nykyään naureskelemme kaikki näille eikä kukaan pidä niitä uskottavina. Mutta harva miettii sitä että oma suosikkiteoria on todennäköisesti aivan samanlainen.

Kokonaisuutta katsoen voi löytää ymmärrettäviä liitymiä. Mutta niistä tuntuu seuraavan vahva ristiriitaisuus. Jos ajatellaan että tietoa ei ole olemassa on luontevaa pitää tiedon kasautumista harhana. Mutta tämä tarkoittaa sitä että menneisyyden vitsit eivät olekaan mitään todisteita että tiedemiehet olisivat tehneet virheitä tai olisivat naurettavia. Ja jos tieteen pitää olla valmis niin miten se voisi niillä ehdoilla ollakaan itseäänkorjaavaa. Jos tiede ei tiedä lopullista totuutta ja se tuottaa virheitä niin silloin tiede on itseäänkorjaavaa ja opimme tekemään parempia virheitä. Ja niin edes päin.

Mutta tätä kaikkea omituisuutta voi olla vaikeaa huomata jos mielipide on se että kaikki kolme asiaa käsittelevät samaa aihetta. Eli sitä että tiede on jollain tavalla "epätäydellistä". Se miten ne sen tekevät on se mikä jää helposti huomaamatta.

Eläimen henki (mennyt, nykyisyys ja tulevaisuus)

Luonnonuskonnoilla on ollut toteemieläimiä, joka on heijastunut myös uusshamanismiin. Heraldiikassa on kauan pidetty erilaisia eläintunnuksia. Ja jos katsotaan horoskooppimerkkejä, niistä monet ovat eläimiä. Carlos Castaneda levitti ajatusta Naguaaleista jotka kykenivät muodonmuuttamaan itseään eläinhahmoon. Fiore dei Liberi kuvasi miekkailumanuaaleissaan miekkamiehen hyveet eläimiksi. (Minun kannaltani niistä tuli tatuointieläimiä.)

Orava symbolisoi kuuliaisuutta.
Mutta on hyvä huomata,
että heraldiikkaan liittyi
silti aina myös roima annos
henkilökohtaisempia mieltymyksiä.

Näillä kaikilla keskenään hivenen erilaisella puolella on yhdistävänä teemana se, että eläimen on nähty symbolisoivan ja kuvaavan myös ihmisten ominaisuuksia. Ajatus on ollut heraldisissa symboleissa toimiva. Koska ennen lukutaitoa erilaiset vaakunat ja muut tunnukset olivat helposti tunnistettavia auktoriteetin merkkejä. Toisto teki niille suunnilleen samaa kuin mitä toisto tekee nykyisille brändien logoille. Niistä tulee tunnuksia ja ne symbolisoivat tiettyjä perheitä hyvin vahvasti. Historian aikana eläimiin liitettiin tiettyjä attribuutteja. Ja itse asiassa kun siihen aikaan maalauksiin lisättiin eläimiä, niidenkin nähtiin usein heijastelevan juuri tätä tiettyyn heraldiseen eläimeen liitettyä ideaalia.

Joskus tämä asia on sitten mennyt hieman pidemmälle. Menneinä aikoina uskottiin ihmissusiin. Keskiajalla indoeurooppalaiset virtaukset toivat ihmissusien idean eurooppaan. Ja siitä tuli suosittu tarinaperinteen osa. Uskottiin että ihmiset voivat maagisesti muuttua ihmisiä syöviksi pedoiksi. Nykyään ajatellaan että yliluonnollisen transformaation sijaan kysymyksessä olisi enemmän psykologisesta asiasta, joka tapahtuu enemmänkin vain pään sisällä. Kliinisessä lykantropiassa on kysymys ihmisen minäkuvan vääristymisestä.

"Tämä Päivä" -blogi taas kuvasi tuoreesti erikoisesta alakulttuurista josta en ole aikaisemmin kuullut. Ns. otherkinit (lyhyesti otut) näkevät että he ovat eläimiä. "Otuja ei pidä sekoittaa furryihin. Furryt pukeutuvat eläimiksi, mutta ovat tietoisia etteivät ole eläimiä. Furryjen touhut ovat roolileikkiä (joka on tai ei ole seksuaalista), siinä missä otut oikeasti uskovat olevansa eläimiä." Tosin liikettä vaikuttaa kuvaavan tässä tietty epämääräisyys. Identiteetti on kenties enemmän jotain joka luodaan kuin jotain joka ensisijaisesti koetaan. Eli välttämättä kysymys ei ole kaikilla otherkineistä siitä että heidät voitaisiin suoraan luokitella samantyyliseen luokkaan kuin lykantropiaa. Tämä voi selittää miksi mukana on paljon nimenomaan "siistejä" "eläimiä", kuten susia ja lohikäärmeitä. Erikoista on kuitenkin miten liikeeseen liittyy näkemyksiä joiden mukaan ihmiset tuntevat oikean eläinhahmonsa raajat, esimerkiksi korvat tai siivet. Ja että nämä näkymättömät raajat jotenkin vaikuttaisivat jopa ulkomaailmaan. Että ihmiset alitajuisesti väistäisivät niitä ja esimerkiksi hissien ovet eivät menisi kiinni jos ne jäävät hissin ovien väliin.

Itselleni mielenkiintoiseksi teki kuitenkin blogistin vertaus transihmisiin. "Otut rinnastuvat jossain määrin transihmisiin: molemmat ryhmät väittävät olevansa jotain muuta kuin kehonsa antaisivat ymmärtää. Siinä missä transihmisillä on kuitenkin hieman tiedettä takanaan, otuilla on vain tunnetta. Näin tieteellisestä perspektiivistä voidaan tietysti suoraan sanoa, ettei otujen väitettä eläinsieluisuudesta tue yhtään mikään tosimaailman ilmiö. Fysiologisesti ihmiset eivät ole muiden eläinlajien edustajia, riippumatta siitä miten vahvasti henkilö tuntee olevansa etana, karhu tai mehiläiskuningatar. Vielä vähemmän ovat ihmiset robotteja, avaruusaluksia, porakoneita tai muita väriseviä välineitä."

En pidä tätä argumenttia kovinkaan vahvana. Sillä ihmismieli on hyvin kummallinen. Neurophilosophy -blogissa nimittäin kerrottiin siitä miten ihmisten ruumiinkokemukset ovat hyvin erikoisia. Osa ei tunne että heidän oma raajansa ei ole heidän. Ja tämän vuoksi he voivat haluta amputaatiota. Toisaalta ihmisillä saattaa olla kokemuksia raajoista joita heillä ei ole. Eikä kysymys ole pelkästä aavesärystä, jossa poistettu raaja tuntuu kuin se olisi paikalla. Vaan nimenomaan siitä että ihmisellä on raajoja joita hänellä ei ole koskaan ollutkaan. Tämä on selvästi ihmisen ruumiinkuvan vääntymä. Joten teoriassa osa otherkineistä voisi todella kokea ruumiinkuvansa jonain joka ei vastaa heidän ruumiinkuvaansa.

Aikaisemmin kommentoinkin hieman tässä aiheessa käytyyn keskusteluun. Siinä läpikäytiin sitä miten sukupuolenvaihdosleikkauksessa tavallisesti leikataan irti ruumiinosa. (Esimerkiksi munat tahi rinnat.) Ja miten taas ollaan haluttomia suostumaan ylimääräisen käden amputointiin. Molempia yhdistää se, että sisäinen kuva ei vastaa biologista todellisuutta. Kirurgiaa tarvitaan jotta sisäinen vastaa ulkoista. Ja molemmissa, sen sijaan, että muutettaisiin mielensisäistä käsitystä omasta itsestä, muutetaan ulkoista kehoa. Transgenderien sukupuolenvaihdosprosessia on moitittu juuri siitä että jos ruumiinkuva ei vastaa todellisuutta, kyseessä olisi harhaisuus. Ja harhan mukaan meneminen olisi epätotuuden varaan heittäytymistä. On helppoa nähdä argumentiston samanlaisuus siihen miten Tämä päivä -blogisti käsittelee otherkinejä. (Olentoja joista en ollut kuullut aikaisemmin ja joihin minulla ei ole mitään muuta tunnesidettä kuin ennakkokäsitys alakulttuurin syvästä sekavuudesta ja pöhköydestä. Joka taas liittää sen kenties vahviten juuri uskonnonvapauden piiriin.)

Tässä ero on toki lääketieteellisesti relevantti. Raajan amputointi on hengenvaarallisuusasteikolla eri tasolla. Ja siksi voi olla oikein tehdä yksi mutta ei toista.  -Samaa logiikkaa voidaan jatkaa muihinkin vastaaviin aiheisiin ja havaita, että tyttöjen ympärileikkaus kielletään länsimaissa mutta ei joissain kulttuureissa, poikien ympärileikkaus sallitaan paljon laajemmin. Mutta sitten taas kastrointia ei katsota hyvällä kuin hyvin marginaalisesti ja se vaatii suvaitsevaisen kulttuurin ja sukupuolenvaihdosleikkausperustelun tai vastaavan painavan syyn. (Harva selittää että jos ympärileikkaus pojille sallitaan niin pitää sallia tytöillekin ja että tämä olisi slippery slope jotta ihmiset saisivat amputoida raajojaan miten mielivät.)

Lääketieteellinen riski on kuitenkin siitä jännittävä asia, että se on argumenttina teknologinen, ei eettinen. Teknologian rajat taas ovat jotain jotka nimenomaan muuttuvat. Joten kenties uusien raajojen amputointi ja jopa uusien raajojen kasvatus tulee olemaan teknisesti paljon nykyistä helpompaa. Ja tässä mielessä otherkinit voivat kenties tulevaisuudessa tehdä ties minkälaisia ruumislisäkkeitä. Tämänlaiset eettiset kysymykset koskettavat syvästi transhumanismia. Siinä huomioidaan teknoutopian mahdollisuus identiteetin rakentamisvälineenä. Ja sitä kautta voidaan miettiä esimerkiksi sitä onko teknologiaa oikeutettua käyttää vain jos sillä normalisoidaan ihmistä, eli vaikka katkennut raaja paikataan proteesilla. Ja onko teknologia väärin heti jos raajan avulla vaikka saa supervoimat tai nopeuden jota ei ole tavallisesti edes huippujuoksijoilla.

Kenties ensimmäiset askeleet hyvinkin mutkikkaaseen kehonmuokkauksessa on tehty kun transsukupuolisuudelle on annettu tilaa. Kenties tämä on tehty jo kun ympärileikkaukset on ensimmäisen kerran tehty. Tai kenties slippery slopen portit aukesivat jo kun ihminen keksi tatuoinnin riemut. Tällä ei liene merkitystä, koska jokainen eettinen kysymys ratkaistaneen arvokeskustelun ja ostopäätösten keinoin tilannekohtaisesti.

Suoraa puhetta miekoista ; maailmankuvacrankeryä

Miekkailun parissa pyöriessä on melko rentouttavaa, että kysymys on usein taidosta eikä uskomuksista sanan vahvimmassa mielessä. Kuitenkin sen parissa on myös erilaista crankeryä. Enkä puhu niistä yellow bamboon tapaisista itsepuolustusliikkeistä jotka tarjoavat magiikkaan perustuvia tekniikoita erilaisilla KI -voimaselostuksillaan. Maallisemmissakin kulmissa erilaiset skenaariot ja tarinat ja tulkintatavat historiasta pitävät joskus sisällään ns. pseudohistoriaa. Ja kyllä mukaan eksyy sitten kaikenlaista maailmankuvallistakin.

Otan tästä esimerkiksi Michael Grosebeck. Hän on hahmo joka on kehitellyt varsin kokonaisvaltaisen tulkintamallin. Hänen mallinsa on holistinen. Hän tarjoaa kokonaisuutta jossa "History, Culture, & even Religion very nearly match." Ja koska kaikki sopivat yhteen, ne on soveliasta ilmaista matemaattisin yhtäläisyysmerkein. "Western Blades = Straight = Linear = Individual Philosophy = Realism" ; "Easter Blades = Curved = Circular = Collective Philosophy = Magic". Hänen teoriassaan on myös kysymys lohikäärmeistä. "I study the occult quite a bit. It's pretty clear there is a general divide in the world in terms of style, thought, & even religion. The Norse, Greek, & Jew, have themes which are anti-dragon (Linear). Whereas the Chinese, Japanese, & Even Persian were pro-dragon (Circular). More & more I read history & mythos....& I'm beginning to accept this idea that the Norse/Greek/Jew literally believed themselves to be at war against the Jotunn/Titan/Nephilim. Everything turns into Conspiracy Theory at some point...it's frustrating, since it's just more work to figure out what's absurd & what isn't." Lohikäärmeet taas voivat sitten olla joko todellisia tai symbolisia. "I'm wondering if Dragons really existed or if they were used only as symbols to represent a certain ideology."


Tässä näkemyksessä on toki jotain joka sopii hyvin yhteen yleisiin mielikuviin. Eli ajatukseen siitä että länsimaissa aika on lineaarista ja itämaissa syklistä ja miekanterätkin mukailevat tätä henkeä. Ja että länsimaat ovat nykyään yksilökeskeisiä kun ne taas itämaat ovat kollektivistisia. Ja että eurooppalainen pitkä miekka on suorateräinen kun taas japanilaisten katanat ovat tunnetusti käyräteräisiä. ; Toki tässä on oleellista huomata, että kulttuurillisia jakolinjoja on. Esimerkiksi islam, kristinusko ja juutalaisuus ovat seemiläisen kulttuuripiirin uskontoja. Ja näitä kulttuureja kuvaa moni yhteinen ja jaettu piirre, monoteismi. Myös kielessä ja kulttuurissa on yhteneväisyyksiä. Toisaalta myös indoeurooppalaisia kulttuureita kuvaavat omintakeiset yhteiset piirteensä. ; Seemiläiset ovat keskittyneet kieleen, indoeurooppalaiset kuviin. Seemiläiset ovat monoteistisiä kun indoeurooppalaiset ovat polyteistisiä. Jakolinja ei siis selvästi ole täysin tuulesta temmattu.

Toisaalta sitten voidaan huomata, että miekkojen suoruus voidaan nähdä suoraan melko turhaksi.
* Sillä jos katsotaan indoeurooppalaista kulttuuria, voidaan huomata että siellä on käytössä sapeleita. Itse asiassa islamistinen kulttuuri on hyvinkin samaa piiriä kristillisen kulttuuripiirin kanssa. Ja jo mielikuvissa siihen liittyy nimenomaan sapelia heilutteleva nomadi. Grosebeck itse toki korostaa tässä sitä että nomadikulttuureissa on kysymys kollektiivisuudesta ja kollektiivisesta hengestä. Mutta tämä miekan kohdalle tehty pelastava ad hoc -argumentti oikeastaan pahentaa hänen tilannettaan toisaalla. Sillä se murtaa länsimaisen ja itämaisen kulttuurin jakolinjan ja suhteet lohikäärmeiden surmaamiseen ja vastaaviin. (Suo siellä, vetelä täällä.)
* Eikä sitä tarvitse edes mennä islamilaiseen kulttuuriin. Eurooppalainen kulttuuri suosi monenlaisia käyräteräisiä aseita. (Englanninkielinen voi googlata vaikka sellaisia sanoja kuin "falchion", "messer", "saber", "cutlass", "kopis", "falcata".) Itse asiassa pitkä miekka ei ollut edes kovin yleinen varuste.
* Ja jos katsotaan itämaisia kulttureita, ei oikeastaan tarvitse tehdä mitään muuta kuin mennä mihin tahansa itsepuolustuskauppaan ostamaan kung-fu -miekkaa. Kiinalaiset miekat ovat leimallisesti suoria. Kiina taas on juuri se kulttuuri jossa lohikäärmeisiin suhtaudutaan erityisen positiivisesti.

Lohikäärmeiden kohdalla:
* Kiinassa on hyvin erilaisia lohikäärmetarinoita ; Itse asiassa lohikäärmeet ovat siellä hieman kuten ihmisetkin. Ne Myös ahneita ja pahantahtoisia lohikäärmeitä tunnetaan. Esimerkiksi 睚眦 (YaZi) on kiinalainen paha lohikäärme.
* Heraldiikka euroopassa kertoo siitä että lohikäärmeillä on ollut syvä arvostus. Walesin punainen lohikäärme tunnuksena oli kansan samastuksenkohde, eikä vihollinen.
* Grosebeck itse korostaa, että Persia on ollut itää ja siksi aasiaa. Ja tämä on tärkeää koska miekkojen muoto pitää saada mukaan. Mutta sen kulttuurissa on sitten kuitenkin myös lohikäärmeensurmauskuvia. (Puhumattakaan Zarahustralaisuuden yhteydestä seemiläisiin uskontoihin.)

Individualismin kohdalla Grosebeck tasapainoilee hyvin erikoisesti.
* Hän leimaa hyvin omintakeisella tavalla tietyt kulttuurit "taikauskoisiksi", "aasialaisiksi" ja vastaaviksi. On hyvin vaikeaa ymmärtää miten kulttuuripiirejä luokitellaan hänen päässään, koska se tietysti riippuu siitä mitä dataa ollaan sillä sekunnilla sovittamassa hänen teoriaansa.
* Euroopan historiassa individualismi ei ole mikään vakiotila ; Feodaaliajan symbolina - siis ajalla jolloin lohikäärmeensurmaamistarinat olivat osa eetosta ja puheet Pyhistä Yrjänistä syntuivät - yhteiskunta nähtiin säätyinä joissa yhteiskunta nähtiin elimistönä ja jokaiselle oli annettu oma rooli. Myös kaupungistuminen, joka oli individualisaation ytimessä euroopassa, ydinyksikkö ei ollut yksilö vaan kilta. Toki nykyään eurooppa on individualistinen, mutta jos tutustuu historiaan on tarkasteltava mitä se on ollut ennen. Se, että nykytilan siirtää menneisyyteen ja sen vakio-osaksi on pseudohistoriaa. (Kiinassakin oli pitkään vaihe jossa taidot määräsivät menestyksen, ei syntyperä. Sitten se luutui ja byrokratisoitui.)
* Kristinusko on jopa nykyaikana monin paikoin täynnä taikauskoa, ei tarvitse kuin mennä fundamentalistien pariin ja huomata siellä ihmeparannuksia ja parannusrituaaleja. Grosebeck näyttääkin olevan siitä fiksoitunut länsimaiseen kulttuuripiiriin että hänelle kristinusko ja juutalaisuus ovat vain uskontoja, ja sitten muut kulttuurit ovat taikauskoisia silloin kun he tekevät vastaavanlaisia hengellisiä rituaaleja. Kysymys on siitä että yhden hengellinen rituaali on toisen taikauskoa.

Grosebeck puolustaa näkemystään viittaamalla usein kauppaan. Kauppayhteydet ovat siis sotkeneet ja sekoittaneet puhtaat kulttuurit. Tämä on tietysti siitä kätevää että tämänlaisin kikkailuin mikä tahansa kritiikki voidaan helposti ohittaa. Käteen näyttää jäävän lähinnä se, että katanat ovat käyriä ja pitkät miekat suoria. Ja tässä on se joka miekkojen kohdalla osuu ilman vahvoja lisätulkintoja ; Kaikki muu data joudutaan sitten käsittelemään ad hoc. Mutta minkäs tekee kun kritiikki otetaan vastaan "I never said my theory was perfect & without exception. Stop treating it like it is. There is a strong pattern & it is absolutely there." Seuraavaksi voidaankin vaatia sen kumoamista. ;

Oma tuomioni onkin että Grosebeck ei ole mitenkään erityinen crank. Hän on standardi, jonka standardinomaisuutta ei kenties huomata koska monet crankit ovat lähempänä tavallista kulttuuria ja sen näkemyksiä. Grosebeck saa vain vähän myötämielisyyttä koska moni näkee hänen aukkoutensa ja itseensäkäpertymisensä siksi että kukin omassa mielessään tekee omat käpertymisensä eri suuntiin.
* Hän on itse asiassa hyvin klassinen esimerkki ihmisestä jolla on mielessään maailmanselitys ja joka näkee paljon aikaa ja vaivaa tämän maailmanselityksen eteen.
* Hänen selityksessään kaiken ytimessä on koherenssi. Kokonaisuus on kieltämättä sisäisesti ristiriidaton. Ongelmia onkin lähinnä siinä että se ei selitä kovin paljoa mitään. Vain hyvin pieni määrä aineistoa osuu itse teoriaan ja valtaosa on suoraan ristiriidassa sen kanssa mitä eri kulttuureista löytyy. Ja näitä ristiriitoja hän sitten taiteilee pois hienoin ad hoc -lisäoletuksin. (Kuten puhuessaan siitä että kristinuskon nimissä tehty taikausko on itämaista vaikutusta ja käyrät sapelit ovat perimmiltään idänkauppaa ja suorilla kung-fu -miekoillakin on pakko olla jokin kauppayhteys.)
+: Sanoisinkin suorastaan että hänen mallinsa on skeptikolle tarpeen sen vuoksi, että ihmiset voivat sen avulla huomata kätevästi miten kokonaisvaltaisuus ja sisäinen koherenttius - ja jopa tietynlainen kova lukeneisuuden ja monipuolisuuden ja älykkyyden osoitus selityste takana - eivät riitä kovin pitkälle. Historia ei toki ole eksakti tiede. Mutta se on kuitenkin tiede.

Paljonko on tuntemattomia eläinlajeja?

"Eight million seven hundred thousand (give or take 1.3 million) is the latest estimated total number of species on Earth and the most precise calculation ever offered, according to a new study co-authored by a researcher with the United Nations Environment Programme (UNEP)"
(UNEP, "How Many Species on Earth"?)

Ylläolevan kaltaisia arvioita kaikkien eläinlajien määrästä tehdään usein. Ihmiset pitävät näitä kiinnostavina ja tieteellisinä. Vaikka niiden ytimessä on mysteeri. Tuntematon eläinlaji. Siis sellainen jota ei ole havaittu.

Empiirinen tiede ymmärretään melko usein suoran havaitsemisen kautta. Tämä on kuitenkin enemmän arkijärjen kautta tehty yleistys. Tätä voidaan lähestyä sitä kautta, että eläimien kohdalla mainitaan usein eitunnettuja eläimiä. Enkä puhu pelkästään siitä että monet korostavat että Loch Nessin hirviö on mahdollinen ja tieteen avulla lähestyttävä konsepti vaikka sitä ei ole havaittu. Vaan niistä arvioista joita melko usein annetaan tuntemattomista eläimistä. Kysymys eläinlajien määrästä vaatii tietysti tuntemattomien eläinten määrän jonkinlaista arviointia, ja siksi tulokseksi tulee yleensä jotain senlaatuista että "maailman eläinten määrä on mysteeri mutta sen määrästä sanotaan silti jotain". Ja kuten kreationistinen "Taustaa" opettaa, eläinlajien lukumäärällä on jopa teologisia implikaatioita Nooan arkin tarinan vuoksi.

Tieteellinen estimointi voidaan tehdä induktion avulla. Siinä tunnetuista faktoista laajennetaan niihin joita ei tunneta. Tätä voi käyttää esimerkiksi kirjoitusvirheiden määrän arviointiin. John Barrow kertoo "100 essential things you didn't know you didn't know" mallin jolla hän voi arvioida kuinka monta vielä löytämätöntä kirjoitusvirhettä hänen tohtorinväitöskirjassaan on. Hän kertoo käyttäneensä kahta oikeinkirjoituksentarkistajaa, joista ensimmäinen löysi 32 kirjoitusvirhettä ja toinen 23. 16 virhettä olivat sellaisia, että molemmat tarkastajat löysivät ne. ; Barrow oletti, että tarkastajalla_A on tietty todennäköisyys a havaita kirjoitusvirhe ja tarkastajalla_B on tietty todennäköisyys b havaita kirjoitusvirhe. Tämä sitten realisoituu löydettyihin kirjoitusvirheisiin tarkastajan_A A  ja tarkastajan_B B. Ja että molemmat tarkastajat tekevät tarkastustyötään toisistaan riippumatta. Jos "mysteerinen" kokonainen kaikkien kirjoitusvirheiden määrä on T, voidaan tilanne arvioida. Tärkeää on, että arvioinnissa on pakko huomioida yhteinen määrä virheitä C. Todennäköisyydenlait ennustavat että A=aT ja B=bT ja C=abT. Kaiken kaikkiaan todennäköisyyteen liittyvät kaavat johtavat siihen, että löytämättömien kirjoitusvirheiden määrän arvio tiivistyy kaavaan (A-C)*(B-C)/C. Mikä on järkevää, koska jos tarkastajat eivät löydä samoja virheitä se vihjaa että tarkastajat eivät ole hyviä. Barrown väitöskirjan havaitsemattomien virheiden määräksi voidaan siis arvioida jotakuinkin 7. Tosiasiassa luku voi olla jokin aivan muu, mutta tämä on uskottavin ennustus. Siksi jos joku väittää että kirjoitusvirheitä olisi vaikka 1000 on selvästi hakoteillä ja satuilemassa, vaikka kirjoitusvirheitä ei tietysti olekaan havaittu suoraan.

On tietysti selvää että kirjoitusvirheet eivät ole eläinlajeja. Kuitenkin molempia yhdistää se, että siitä mitä tiedetään voidaan päätellä jotain siitä mitä ei tiedetä. Ja molemmissa tutkimuksen kohde on jotain jota nimenomaan ei ole havaittu, mutta jota pidetään mahdollisena. Siksi kun on tietoa siitä, että luonnossa on monta biologia, jotka tekevät havaintoja, voidaan arvioida lajien kokonaismäärästä jotain.

Ongelmana on tietenkin se, että kirjoitusvirheet ja eläinlajit ovat tietyllä tavalla oleellisesti erilaisia. Nimittäin siltä osin että eläinlajeja ei tarkastella toisistaan riippumatta.
* Eläinlajeja ei ole yhtä monta "päätä".
* Osa alueista on syrjäisiä ja niissä on vain vähän tutkijoita tai ihmisiä jotka voisivat havaintoja raportoida tiedeyhteisön ulottuville.
*  Eläimet itsessään ovat siitä kenkkuja, että osa eläimistä on helpompi havaita ja tunnistaa uusiksi lajeiksi.

Näistä viimeisin on hyvinkin mielenkiintoinen. On nimittäin mietittävä suuria lajeja.

Onko komodonvaraani
 jättikokoinen elolliseksi olennoksi?
Suuri muihin liskoihin nähden?
Noin ihmisen kokoisena
keskisuuri olento? Vai
pikkuruinen dinosaurusten
vähäväkinen serkku?
Nämä ja muut kysymykset jäävät
tässä blogauksessa vastaamatta.

1: Tämä on toki itsessään haastava kysymys ; "Mikä on suuri eläin"? Muistan kuinka oma lukion biologian kirjamme kertoi että ihminen on suuri eläinlaji. Tämä ihmetytti, koska lukiolaisena minulla oli vielä antroposentrinen kokomittakaava. Siinä ihmistä suuremmat eläimet ovat suuria ja pienemmät pieniä. Tämä on tietyllä tavalla määrittelykysymys. Jos katsotaan tunnettujen eläinten keskikokoa, ihminen onkin suuri eläin. Kuitenkin tässä tällä ei ole väliä koska argumenttini ei koske suhteellista kokoa vaan pelkästään kokoa. Suuruus johtaa tiettyihin muutoksiin jotka seuraavat koon kasvusta, koko on tässä mielessä hyvä "objektiivinen mittatikku" että ei tarvitse miettiä mikä on suuri ja mikä on pieni. Riittää että suurempi koko on suurempi kuin pienempi koko ja tässä välissä on seurauksia.

Eläinten koon mukana on useita seurauksia. Pienemmät eläimet elävät keskimäärin lyhyemmän ajan ja syövät ruumiinpainoonsa nähden enemmän. Ja eläinten uutisointiin liittyy se, että ihmiset usein etsivät suuria eläimiä. Suuria eläimiä löydetään ja niistä uutisoidaan. Kuitenkin valtaosa löydetyistä eläimistä on pienikokoisia.
1: Kryptozoologiakin on yrittänyt häivyttää mysteerikeskeisyyttään määrittelemällä että he etsivät suuria ja keskikokoisia tuntemattomia eläimiä. Jotta ei huomautettaisi että he etsivät isojalkoja ja järvihirviöitä.

Voidaan sanoa että pienet lajit löydetään keskimäärin myöhemmin kuin suuret.
* Taustalla on osittain historia ; Varhaiset eläintutkijat halusivat suuria ja näyttäviä eläimiä trofeehuoneisiin. Tämä keskittymisen painotus on johtanut siihen että suuret eläimet on jo löydetty ; Kirjoitusvirhearvio heittäisi lajien määrän arvioinnin vuoksi siksi että eläimiä ei ole etsitty "toisistaan riippumatta", eri tutkijoita on yhdistänyt into suureen kokoon..
* Suuret eläimet on helpompi havaita, pienet eläimet voivat piiloutua helppommin.
* Suurilla eläimillä on keskimäärin suuremmat elinpiirit, ne joutuvat syömään ja hankkimaan ravintoa suuremmalla alueella. Näin niihin on helpompi törmätä tutkimalla jostain pisteestä A lähtien.
* Pienet eläimet myös näyttävät enemmän toisiltaan, joten kenties uusia lajeja löydetään mutta niitä ei tunnisteta.

Todennäköisin tuntematon laji
on todennäköisemmin tämän
sauvasirkan kokoinen hyönteinen
kuin sanotaan vaikka karhua
isompi Jetin kaltainen kädellinen.

Tämä johtaa siihen että suurien lajien löytyminen on paljon todennäköisempää. Tämä voi unohtua kun näkee uusien lajien löytämisuutisia joissa on usein mainittu nimenomaan jokin suuri eläin. (Pienen eläimen löytäminen on tavallisempaa ja se olisikin "koira puri miestä" -uutinen. Todennäköisyys vaikuttaa journalismiin, jota kulttuurinen suurikokoisista lajeista ylikiinnostuminen vahvistaa.) Kuitenkin suhteellista kokoa verraten voidaan sanoa että pieniä eläimiä on lajimäärässä eniten, ja itse asiassa kun uusia lajeja löydetään niin voidaan sanoa että pieniä lajeja ei kaiken kaikkiaan ole vain enemmän, vaan myös paljon enemmän.

Kun nämä kaikki huomioidaan, saadaan arvioihin "korjattuja lukuja" jotka eroavat huomattavasti Barrown antamasta tilastollisesta perusmallista. Mutta kun todennäköisyyksien erot tiedetään, tiedetään mihin suuntaan virhe on ja tätä voidaan käyttää hyväksi arvioinnissa. Siksi uusien eläinlajien arviontimäärissä on hirvittävä vaihtelu, ja ne tuppaavat muuttumaan suurestikin eri aikoina, mutta ne eivät silti ole pelkkiä arvauksia joissa ihminen ei hyväksy sitä että ei tiedä vaan peittää tiedon aukon sanomalla jonkin luvun, minkä tahansa luvun.
1: Tässä tiede eroaa arkijärjestä; Estimaatti on arviointi, eräänlainen arvaus, mutta ei ollenkaan samassa mittakaavassa kuin ihmisen intuitiivinen säheltäminen jota arvaukseksi arkikielessä kutsutaan.

Itse asiassa pidän "tiedettyä eitiedettyä" hyvin mielenkiintoisena ja tieteenfilosofisesti validina tutkimusalueena. Se ei aika usein tyydytä ihmisten varmuusvaatimuksia, ei kaduntallaajan "henkistä loogiseen positivismiin jämähtämistä" jossa tieteelle asetetaan naurettavan tiukkoja ja obskuureja vaatimuksia. Mutta se on kuitenkin tietoa. Jotain ehtojakin tälle alueelle voisi antaa. Nyrkkisääntönä on se, että
* Kyseessä on tiedetty tuntematon. On oikeasti myös luokka "tuntemattomat eitiedetyt", joista emme tiedä edes sitä että emme tiedä niitä. Niistä on todellakin haastavaa tehdä blogikirjoitusta esimerkkejä apunakäyttäen, obviously.
* Kyseessä on jotain joka on "tiedetty mysteeri" vaan se on jollain lailla tiedetty ilmiö jonka luonne - tai tuntemattomien lajien kohdalla mittakaava - on tuntematon. (Paranormaalit ilmiöt ovat usein nimenomaan "poikkeavia" joten ne eivät täytä tätä ehtoa.) Sen täytyy kuitenkin olla jollain tavalla redusoituvissa tunnettuihin asioihin. Kuten uusiin löydettyihin lajeihin ja niiden löytymistahtiin. (Tämä puuttuu esimerkiksi kreationisteilta joista tämänlainen on "pahaa naturalismia", koska heille aika ja induktio ovat "demarkaatiokriteereitä vastustajille, mutta ei heille itselleen".)
* Ja sen ratkaisemisen tulisi olla jollain lailla "vähintään periaatteessa mahdollista". Esimerkiksi lajien kohdalla koko maa voidaan teoriassa kartoittaa. Äärellinen määrä materiaalia joka on sijoittuneena ihmisen mahdollisen elinpiirin alueelle. (Jos jokin määritellään "yliluonnolliseksi" ja joksikin jota tiede ei voi by definition tutkia, niin aika epäkiinnostavaa siitä on sitten rationaalisesti keskustella tiedenäkökulmasta.)

Tässä mielessä tuntemattomien eläinlajien määrä kertoo paljonkin siitä miten tuntematon on tärkeä asia tieteessä. Ja miten tämänlaisia puolia voi olla tervettä tuoda enemmän esiin. Nykyäänhän mysteeri on antiskientistien yksinoikeutta ja skientismiä pidetään pölyisenä, kuivana ja uuden keksimiseen kyvyttömänä. Se on kuitenkin kaikkea muuta.

Kykloopeista Towerin korppeihin ~ Faktoja ja tarinoita

"Riding with bullet" - omituinen, eikä kovin laadukas, elokuva jota voi luokitella "surreaaliksi kauhuelokuvaksi" - pitää sisällään monia löyhästi yhteennivottuja kohtauksia. Yksi niistä on lähes sketsimäinen. Siinä päähenkilö liftaa hienon auton kyytiin. Kuski ajaa ja alkaa kertomaan tarinaa siitä, miten nuori mies näkee että myynnissä on hieno loistoluokan urheiluauto. Myyjä on valmis luopumaan siitä äärimmäisen edullisesti. Poika ei usko että tarjous on todellinen, paitsi myyjän ahkeran vääntämisen jälkeen. Lopulta syyksi paljastuu se, että auton omistaja oli aikoinaan ollut matkoilla ja tämän puoliso oli kuollut autoon ja mädännyt siihen viikkoja. Haju ei vain lähde irti millään pesulla, kuten eivät muistotkaan. Kyytiin otettu liftaaja kysyy kuskilta, että miksi tämä matkoille lähtenyt puoliso ei ollut soittanut kotiinsa ja kysellyt kuulumisia. Kuskin vastaus on, että kyseessä on tarina, ja että tuollaisia ei kysytä. Että tarinoissa ei ole kysymys tosiasoista ja niiden tarkistamisesta. Että tarinassa on kysymys siitä supertarjouksesta. Ja että tarina tuli mieleen koska se sillä hetkellä ajamansa auto haisee. Ja tämä haju on tosiasia.

Todellisuus joka on liitoksissa tälläisiin faktoihin voi tietysti olla hyvinkin muuta kuin tässä tarinassa. Ja skeptikolle auton haju ei ole vielä riittävä evidenssi sitomaan tarinaa kyseiseen autoon. Humanistina osaan arvostaa hyvää ... (vitsiä?) Empiristinä taas uskon tarinoihin sitä mukaa miten ne tuetaan erilaisella aineistolla.

Toisaalta jos valtiomuoto redusoituu
pohjimmiltaan ornitologiaan,
se on ainakin luonnontieteellistä!

Itsekin joskus kehittelen tälläisiä. Esimerkiksi spekulatiivinen mieleni kehitti selityksen Towerin korpeille. Se on tarinana jotain sellaista jonka kenties melkein voisi uskoa. (Ainakin riittävän humalassa). Towerin korpeistahan on tullut symboli. Niihin on sidottu uskomus, jonka mukaan britannia kaatuu jos Towerin linnassa ei ole korppeja. Siksi korppeja esimerkiksi kasvatetaan linnan liepeillä. Ja niitä onkin pihalla. Ne ovat kesyjä ja komeaa seurattavaa. Korppitarinan uskottavuus on kuitenkin helppoa asettaa kyseenalaiseksi. Ei nimittäin tunnu olevan mitään kovin ilmiselvää rationaalista selitystä sille, miten korpeilla voisi olla tälläinen vaikutus kruunupäihin ja politiikkaan. Uskottavuus tälläiselle näkemykselle on suunnilleen sama kuin selittäisi että siilit (tai mikä parempaa avaruusolennot) hallitsisivat maailman pörssikursseja. Ihan sen takia että kysymys muuttuu välittömästi muodosta "wtf?" muotoon "miten?"

And Ladies ... Gentleman ...  You.
This is called "cheating".

Kuitenkin jos mietimme historiaa, voimme muistaa, että linnoissa on yleensä ottaen syöty. Ja lisäksi linnoissa on ollut vihollisia joita on käsitelty karustikin. (Towerin linnassakin on oma osio joka käsittelee linnassa harjoitettua kidutusta. Nykyään siellä kidutetaan tiemmä vain koululaisia niillä kidutusta käsittelevillä infotauluilla.) Joku voisi ajatella että vanhan ajan maailmankuva ja maailma on ollut karu ja tietyssä määrin konkreettisempi. Näin ollen korpit voidaan sitoa linnan hyvinvointiin kahtaa kautta ;
1: Jos britannia kukoistaa, sillä on potentiaalia ruokkia ihmisiä. Tällöin syntyy tähteitä joita ei ole kaluttu. Linnut syövät niitä. Suomessa ne olisivat todennäköisesti variksia ja naakkoja. Mutta britannian varislinnuista voisi sanoa sen, että korpit ovat yllättävän yleisiä. (Suomessa korpit mielletään helposti pohjoisemmaksi ja Lappiin.) Korpit ovat yleisiä muuallakin kuin Towerin linnalla.
2: Toisaalta korpit voidaan mieltää astetta sadistisempiin hommiin, syömään kidutettujen, teilattujen, surmattujen ja muuten kaltoinkohdeltujen kruunun vihollisten jäänteitä. Jos on kova maailmankuva, voisi sanoa että jos kuningasperhe lepsustuu, niin hampuusit ottavat vallan. Näin korppien läsnäolo kertoisi että kuningas on vahva ja hoitaa yhteiskuntaa sellaisella terveellä kädellä joka muistuttaa siitä, miten rauhaa halutessaan on valmistauduttava sotaan. Kruunu on siis vakaalla pohjalla niin kauan kuin korpeilla riittää ihmislihaa syödäkseen.
___2.1: "Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan." Kunnioitettava ohje, joka toki muistuttaa siitä miten meidän on kiitettävä Allahia, Jumalaa ja Jahvea siitä että niin moni on valmis hankkimaan rauhanaseita jotta heidän maassaan olisi heidän armeijansa eikä jonkun muun maan armeijaa. Tämä rauhantahto on esimerkiksi Lähi-idässä niin voimakasta, että emme voi päätellä muuta kuin että mellakointien olisi oltava loppusuoralla. No, mitä muutakaan tässä voisi toisaalta tapahtua. Vuosisatainen rähinähistoria muistaen, kuinka paljon sitä kiukkua muka enää edes voisi olla jäljellä? Rauha on siis vain ajan kysymys.

Tämä on tietysti spekulatiivista. Sitä on tuettu lähinnä aihetodistein. Ne ovat toki sinällään jossain määrin faktoja, ja ne kuvavat ajan henkeä joka tuo niihin jotain sellaista miksi se on voitu aikanaan keksiä. Mutta ei sitä ole mihinkään kunnon aineistoon kuitenkaan sidottu. Ja siksi se jää tarinaksi. En sano "vain saduksi", koska sadut ovat hienoja.

Kyllä tämänlainen "ronsu" saattaa
johtaa väärään lajintunnistukseen.

Otetaan esimerkiksi kryptolzoologia. Usein ihmiset sitovat uskomuksensa tarinoihin. Joku on nähnyt jotain jossakin. Tämä on periaatteessa sitä että seuraisi elokuvan liftarikertomusta ja pitäisi sitä uskottavana. Tarina ei kuitenkaan tee otusta uskottavaksi ; Otetaan vaikka kykloopit. Niille ei ole todisteita. Kuitenkin kykloopit ovat uskottavasti enemmän kuin pelkkiä tarinoita. Sillä kykloopit voidaan sitoa elefantteihin. Ne ovat niin saman näköisiä. Intuitio ei vain tahdo hyväksyä sitä. ;  "Natural History Museum" piti esillä useitakin norsujen ja niiden muinaisten esi-isien ja sukulaisten kalloja. (Ohessa yksi.) Ja niiden tyypillinen piirre on keskellä ammottava iso reikä. Ihmiset vain ajattelevat että kaikki kallot olisivat kuten vaikkapa ihmisillä, joilla kummalekin silmälle on kallossa oma reikä. Ainut erottava elementti näissä kalloissa ovat tietysti syöksyhampaat. Mutta joskus sellaiset voivat mennä poikki tai ne eivät ole ehtineet kasvaa. Onkin aivan oikeasti spekuloitu että kyklooppitarinat on keksitty kun joku on nähnyt tämäntapaisia kalloja.

On toki päivänselvää, että tämänlainen tosiasia ei riitä. Yhteys on spekulatiivinen ja analoginen. Se on kuitenkin enemmän kuin Loch Nessin hirviöillä. Näin ollen kryptozoologeilla on vahvempi case ja selitys sille että kyklooppi ei ole täysin myyttinen olento ja pelkästä taikauskosta ja mielikuvituksesta kummutettu olento, kuin mitä heillä on selityksiä Loch Nessin hirviöille. Tavallisten ihmisten ennakko-oletukset ovat luonnollisesti päinvastaisia.

Ateismi negaation todistamisena (ja teistinen ateismikritiikki negaation todistamisen vaatimuksena)

Teologisessa keskustelussa nousee hyvin usein esiin se, että ateisteja - ja jossain määrin uskontokriitikoitakin - muistutetaan sloganilla "Et voi todistaa negaatiota." tai "olemassaolemattomuutta ei voi todistaa". Nämä ovat toistettuja lausuntoja joissa on sivistyssanoja ja arvovaltaa kumpiavia sanoja kuten "todistaminen" ja "negaatio". Yleisesti ottaen en ymmärrä ollenkaan että miksi tämänlainen lausuma on niinkin toistuva.

Olen toki aikaisemminkin kirjoittanut siitä, että negaation todistaminen on itse asiassa jotain jota on helppoakin tehdä logiikan maailmassa. Ja että tiedemaailmassa tilanne on itse asiassa vielä huonompi, koska loogisen positivismin aikana ajateltiin että olemassaolon varmistaminen olisi varmuuden lähtökohta. Tämä kaatui ja sen korjaajaksi tuli Popperin falsifikationismi joka perusteli lähtökohtansa sillä että usein todistamisen kannalta tiedossa on epäintuitiivinen epäsymmetria : Yksi vastaesimerkki voi kumota hyvän teorian, mutta mikään määrä tukevaa aineistoa ei voi varmistaa että induktio olisi todella tosi. Näin ollen loogisesti aivan pätevää modus tollens -päättelyä soveltaen voidaan itse asiassa todistaa negaatio ; Popperilla kanta muuttui pikemminkin siihen suuntaan että nimenomaan vain negaation voisi todistaa. Positiivisella varmenteella on sen sijaan jonkinlaista luotettavuutta, korroboraatiota, joka syntyy siitä että se selviää testeistä joissa yhtenä vaihtoehtona on näkemyksen kumoutuminen.
1: Olen ollut huomaavinani että tässä arkijärki on verifioinnin kohdalla hyvin kevyesti hyväksyvä mutta falsifioinnin kautta todistamisessa helposti hyvin ehdotonta. Näin ihminen voi, etenkin teologisen keskustelun kohdalla, hyvinkin vahvasti selittää että mörrimöykkyjä ei ole todistettu olemattomiksi, ne voivat olla vain harvinaisia ja "kenties seuraava sienenalus asian muuttaa". Toki akateemisesti koulutetut ja muutoin fiksut kristityt eivät mene tämänlaisiin, mutta silti tämä asia tulee vastaan toistuvasti ja se on jossain määrin häiritsevää koska tämänlaiset ajattelut ovat yksinkertaisesti häiritsevän typeriä joita esittävät yksinkertaiset typerykset kun haluavat häiritä muiden elämää. Tosiasiassa todistaminen ei ole ollut "ehdotonta" pitkään aikaan, tieteessä asiat ovat aina todennäköisyyksiä suuntaan tai toiseen. Se, että mörrimöykkyjä ei ole ollut jo katsottujen kärpässienien alla on induktiivista empiiristä kokemustietoa joka ei anna mitään syytä uskoa että se mörrimöykky olisi seuraavan sienen alla. Toki mörrimöykky kumoaisi näkemyksen "ei ole mörrimöykkyä", mutta juuri tämä osoittaa että mörrimöykkyjen olemassaolemattomuuskin on teoria joka voitaisiin falsifioida. Eli jokainen sienen alle kurkistaminen ON teknisesti ottaen koe. Ja epäonnistumissarja tarjoaa korroboraatiota näkemykselle että mörrimöykkyjä ei ole. Olemassaolemattomuuskin voisi näin ollen olla periaatteessa tieteellisesti hyväksyttävä tutkimusohjelma. (Tämän epäintuitiivisuus on ilmeisen kovaa, koska sama ajattelutapa on tavallista esimerkiksi pseudotieteessä nimeltä kryptozoologia.)

Tämä on kuitenkin jotain jota ateistit nimenomaan eivät tee. Sen sijaan he ovat perinteisesti nostaneet esille sen, että Popperkin korosti että kaikki näkemykset eivät ole falsifioitavissa. Popperin kanta oli melko tiukka ; Kun positivismin ajama olemassaolon verifioiminen ei onnistu on niin että jos asiasta ei voidasaada falsifioimattomuuden vuoksi korroboraatiota, niin näkemys olisi järjetön. Ateistit näyttävät käytännössä  poikkeuksetta lähestyvät asiaa nimenomaan siten että Jumalaa ei voi kumota. Kuten aiemmin olenkin kirjoittanut, Antony Flew:n kuuluisa nuoruudentyö selittää että Jumalaa voi pelastaa ad hoc kaikenlaisella saivarteluilla ja venkoiluilla ja että Jumala ei ole ollenkaan falsifioimattomissa. Tuoreessakin teologiassa tämä näkemys on esillä.

Toisin sanoen näyttää että sekä ateistit että uskovaiset ovat liikkeellä pääosin nimenomaan niin että ateismi ei yritäkään todistaa negaatiota. Kenties jokin negaatio on jotain jota voi todistaa, mutta Jumala ei sitten ole yksi näistä. Näin ollen ateistit ja teistit ovat yllättävän usein samaa mieltä Jumalan negaation todistamiskysymyksestä ja tekevät siitä aivan erilaiset päätelmät ; Uskovainen näkee että jos Jumalaa ei ole kumottu, niin Jumala "voi olla" ja on ikään kuin lupa uskoa tähän olematta idiootti. Ateistit taas näkevät että juuri tämä tekee Jumalasta hedelmättömän ja eiälyllisen.

Flew on toki lähinnä ateismin historian kuriositeetti, mutta tämä linjama on itse asiassa hyvin vahva. Esimerkiksi Patrick Grimmin sinänsä opettavainen "Impossibility Arguments" korostaa että ateistejen esittämät Jumalakritiikit kohtaavat toistuvasti sen, että sitä vain sanotaan irrelevantiksi kritiikiksi. Tämä toki tehdään hienostunein sanakääntein "Because the arguments at issue operate in terms of a set of more or less clear specifications, of course, it is always possible for a defender of theism to deflect the argument by claiming that the God shown impossibleis not his God. If he ends up defending a God that is perhaps knowledgeable but not omniscient he may escape some arguments, but at the cost of a peculiarly ignorant God." Ateistien argumentille vaaditaan määrittely sisältöä kun taas Jumalan kohdalla tätä ei pidetä välttämättömänä "A more frequent reaction, perhaps, is not redefinition but refugein vagueness: continued use of a term “God” that is allowed to wan-der without clear specification." Grimmin argumentin ytimessä on se, että tämä tekee kuitenkin Jumalasta myös tyhjän käsitteen "Here as elsewhere - in cases of pseu-doscience, for example - resort to vagueness succeeds in deflecting criticism only at the cost of diluting content." Jumala olisi siksi jumalatodistuskritiikin kohdalla vaikeassa välikädessä ;
1: Joko tunnustaa että näkemys on väärä ja Jumala voidaan kumota eli Jumalan negaatio voidaan todistaa. Tällöin kritiikki nähdään relevanttina ja ateismi on itse asiassa kerännut itselleen todistetta (samaan tapaan kuin jokainen tyhjä kärpässieni korroboroi mörrimöykkyjä ei ole -teoriaa). Hyvin harva teologi lähtee tälle tielle.
2: Ja toisaalta tehdä Jumalasta epämääräisempi ja käsitteellisesti tyhjä, jolloin se ei enää ole minkään rationaalisen keskustelun piirissä oleva aihe ensinkään. Jolloin suora päätös onkin se, että jokainen teologi joka lähtee tekemään loogista jumalatodistusta tai vastaavaa tekee virheen ; Logiikan käyttö johonkin jolla ei ole loogista rakennetta on vähän kuin harjoittaisi hiihtoa pyöröovissa. Hiihtäminen toimii, pyöröovet toimivat, mutta nämä periaatteessa hyvät järjestelmät eivät ole yhteensovittamattomia. Toisin sanoen tässä päässä odottaa lausunto jonka mukaan jumalatodistus teologia ei olisi edes lähtökohtaisesti mahdollinen. Hyvin harva teologi

Toisin sanoen vaikka teistit vaativat että järkevän ateismin pitäisi olla Jumalan negaation todistamista, ateistit itse eivät usko tähän ja lähestyvät asiaa eri määrittein. Ja tämä erilainen lähtökohta on yksi syy sille miksi ateisteja olkiukotetaan aivan käsittämättömän usein, miksi uskovaisille naureskellaan ylettömästi, eikä keskustelu aiheesta kulje muutenkaan mihinkään molemminpuolisen ohipuhumisen ja vääristelypilkka-inttämisen ulkopuolella.
1: Ai onko muunlaista ateisti vs. uskovainen -keskustelua joka olisi tästä pohjimmiltaan oleellisesti eroavaa? Miksi minä en ole törmännyt sellaiseen? Sofistikoituneet tahot näyttävät harjoittavan tätä vain sivistyssanoin ja tieteellis-teknillisemmällä kielellä. Tämä taas on nähdäkseni niin että itse argumentaation tausta-asennoituminen ei muutu, ainoastaan puitteet koreutuvat. En nauti siitä että sisällön puutetta peitetään korealla paketoinnilla. Se, että ihmiset hakkaavat toisiaan tiilellä naamaan on lisäksi viihdyttävämpääkin jos tämän aiheen seuraamiseta jotain mieltä haluaa hankkia.

Olen hieman murheissani että yhteinen kohtaamispinta saavutetaan näinkin typerässä pikkuasiassa. Sillä rehellisyyden vuoksi on pakko ottaa esille Popperin jälkeinen tieteenfilosofian kehitys. Falsifioinnin perusongelmana kun on se, että teoria kuin teoria on käytännössä aina mahdollista suojella jonkinlaisella ad hoc -selityksellä. Toisin sanoen Flewn keksimät kiertotiet on periaatteessa sovellettavissa mille tahansa yskittäiselle näkemykselle. Tämän vuoksi Quine selittikin että falsifioinnin perusongelma on se, että modus tollens tilanteessa tiedetään että lähtökohtaa on muutettava, mutta että yksittäistä tilannetta katsoen ei ole suoraa tietoa mitä. Quine korosti että onkin katsottava kaikkea muuta ympärillä ; Yleensä teoria perustuu päättelyille joissa toiset premissit ovat vahvoja ja toiset heikompia. Heikkous ja paremmuus on nähtävissä esimerkiksi siinä miten paljon tämä perusoletus on mukana hedelmällisessä tieteenteossa. Jos tällä lähtökohdalla on paljon sovelluspintaa, se tuskin on se jota kannattaa lähteä korjaamaan koska sen korjaaminen vaatisi hirvittävän paljon muutoksia muuallakin tiedeverkostossa. On järkevintä ampua tehottomin teoria alas.

Tämä johtaa siihen näkemykseen joka korostaa tutkimusohjelmien hedelmällisyyttä. Esimerkiksi Imre Lakatos on korostanut että katoavaa tiedettä oleva "laskeva paradigma" ei falsifioidu yksittäiseen havaintoon tai kumoudu siihen että se olisi ristiriidassa havaintojen kanssa ; Olihan maakeskinen universumikin episykleineen täysin yhteensopiva taivaankappaleiden liikkeiden kanssa ; Teoria vain muuttui todella omituiseksi ja mutkikkaaksi ja episyklien taustamekaniikan ainut oikeutus näytti olevan se, että ilman niitä teoria olisi ristiriidassa havaintojen kanssa. Eli kaikki teoriat "vain suojelevat itseään kaikenlaisilla ad hoc -suojaoletuksilla" juuri siihen tapaan miten Flewn nuoruudentyössäkin tehtiin Jumalalle. Tällöin näkemyksille tietysti syntyy kritiikiltä suojaava kenttä. Mutta samalla niiden sovelluskyky heikkenee. (Teoria joka korjautuu mutta sovelluskyky pysyy samana tai paranee taas kehittyy eteenpäin. Tavallaan tässäkin "vanha teoria falsifioituu" ja "uusi teorian otetaan tilalle", mutta erot ovat hyvin pieniä.) Nousevaa tulevaisuuden tiedettä ja hyvin menestyvää tiedettä taas kuvaa juuri se, että niillä ei tämänlaista ad hoc -suojakenttää ole.
1: Hedelmällisyysnäkökulmassa tärkeää on juuri se, että hyvä teoria tarjoaa hyötyä muille. Ad hoc -tiede voi toki referoida ja viitata muuhun tieteeseen. Arkimielessä tästä lainaamisesta syntyy rationaalisuuden tunne, mutta hedelmällistä tutkimusohjelmaa miettiessä suhde lainaamiseen on oleellisesti erilainen. ; Jos näkemys lainaa jotain tieteen teoriaa, se antaa ikään kuin tukea tälle lainaamalleen kannalle. Painoarvoa saakin se jota lainataan eikä niinkään se joka lainaa. (Toki tässä on huomattava että jos lainaajataho on jokin pseudotiede jolla itsellään ei ole yleisuskottavuutta, niin arvostus ei merkitse suuntaan tai toiseen oikeastaan mitään. Lainaamisesta syntyy lainatulle arvoa siinä määrin miten tieteellisesti merkittävä taho tämä lainaaja on.)

Hupaisaa on, että tämä ei enää teknisesti ottaen ole ollenkaan falsifiointipohjaista ajattelua. Mutta siinäkin negaatio voidaan todistaa siinä mielessä missä se nyt ylipäätään on mahdollista. Näkisinkin että sekä ateistejen että teistien tulisi irtautua tästä lähtökohdasta jossa Jumalan negaation todistamista kutsutaan mahdottomaksi. Ollakseen merkittävä kanta johon ottaa tukeva kanta (teismi) tai irtautuminen (ateismi) tarkoittaa että Jumalan todistamisen ja kumoamisen tulisi olla mahdollisia. Muutoin se ei ole mitään järkevää toimintaa ja ajatus "sofistikoituneesta teologiasta" ja "rationaalisesta uskosta" tai "älykkäästä ateismista" on rakenteellinen oksymoroni.
1: Itse asiassa oma kantani onkin se, että niin kauan kuin teologit määrittelevät asenteellisesti ja a priorisesti Jumalan "joksikin jota ei voi kumota ja kritisoida" ja jotka kuitenkin vaativat kriitikoiltaan nimenomaan "Jumalan falsifiointia, kumoamista ja kritisoimista", ovat jo lähtökohdiltaan sellaisia että he pakottavat jo tällä määrittein jokaisen rationaalisen ihmisen agnostikoksi. He estävät tällä Jumalan määritelmällään rationaalisen teismin ja rationaalisen ateismin mahdollisuudetkin. Haluat siis olla älykäs uskovainen? Lopeta hölmöily. Haluat tehdä sofistikoitunutta teologiaa? Lopeta sivistyssanojen kanssa hölmöily. Kunnes lopetatte hölmöilynne, pakotatte minut ainoaan rationaalisen ihmisen vaihtoehtoon, agnostismiin. Tarkalleen ottaen agnostismiin jota kuvastaa epäilys siitä onko koko Jumalakysymyksessä yhtään mitään kehittelemisen tai ajattelemisen arvoistakaan. Olen toki ponnistellut asian eteen, mutta vain siinä toivossa että kenties seuraavan kärpässienen alla olisi jotain muuta kuin tätä.

Emme ole uskontoa koska Raamattu

Intelligent Design -ajatuksen valtakeskiössä oleva "Discovery Institute" on julkaissut kätevän ja ilmaisen oppaan lasten vanhemmille. Tämä "A Parent's Guide to Intelligent Design" -teos on hyvin tuttua materiaalia niille jotka ovat lukeneet ID -teemoja aikaisemmin. (Sen saa osoitetta, sähköpostiosoitetta ja nimeä vastaan.)

Se ohjeistaa esimerkiksi siihen, että vanhempien tulisi muistaa olla rakentavia. Kirja opettaa osiossa "How Can Parents Influence Evolution-Education in Local Schools?" että intentiot ovat irrelevantteja ja olennaista on se käyttääkä vääriä vai oikeita strategioita. Ohjeistus korostaa esimerkiksi toistamaan että "Do explain that the case for objectivity in evolution-education comes from science - and isn't an argument based upon religion." Tämä on normaalia ID:tä. Se kun korostaa että se ei ole uskontoa. Se käsittelee Suunnittelua joka ei itsessään liity yhteen ja tiettyyn Jumalaan. Kuitenkin seuraavassa osiossa nimellä "What is Theistic Evolution?" käsitellään teististä evoluutiota. Kirja esittää kolmeosaisen argumentin miksi teistinen evoluutio ei ole ID:tä. Lainaukseni on kohtuu pitkä, mutta tämä on tarpeen jotta kokonaisuus näkyy selvästi.

"While some contemporary proponents of theistic evolution maintain that their views are consistent with traditional Christian theology, many others have made clear that embracing theistic evolution requires radical revisions in how one views God.
    First, many theistic evolution proponents assert that, because Darwinian evolution is by definition "undirected," God could not have actively guided the evolutionary process, contrary to traditional Christian teachings about God's sovereignty.
    Second, many theistic evolution proponents repudiate traditional Christian teaching about the original goodness of creation and its subsequent "Fall."
    Third, theistic evolutionists who seek to retain the idea that God guided the evolutionary process typically insist that God's guidance in biology is hidden from us. (As opposed to "the psalmist who claimed that the "heavens declare the glory of God" (Psalm 19) [and] the Apostle Paul who argued in Romans 1:20 that "since the creation of the world His invisible attributes are clearly seen, being understood by the things that are made"

Tämä kohta on hyvin mielenkiintoinen, koska siinä selvästi otetaan kantaa siihen että teistinen evoluutio olisi liian darwinistinen ja tätä kautta materialismia. Mielenkiintoista on se, että vaikka ID:läiset virallisesti korostavat että design -teoria on niin avomielinen että vaikkapa avaruusolennot voisivat teknologisesti tuottaa eliöt, niin tässä kuitenkin tehdään selvä irtiotto teologisin syin. Siinä korostetaan että teistinen evoluutio ei ole kristillistä koska se kieltää syntiinlankeemuksen joka on tietysti tuttu "Raamatusta". Lisäksi Raamatunjakeiden heitteleminen on mielenkiintoista jos kyseessä olisi aidosti design -teoria.

Ensimmäinen mielikuva on tietysti hämmästys (tai jos tunnet ID:liikettä niin ei hämmästytä yhtään). Sillä on omituista että asiaa perustellaan Raamatulla. Tämä korostaa sitä teoriaa jonka mukaan ID olisi jonkinlainen kreationismin ja fundamentalismin troijan hevonen. Esimerkiksi William Dembski on korostanut että hänen CSI -teoriansa on "Intelligent design is just the Logos theology of John's Gospel restated in the idiom of information theory." Eli ID olisi sitä että keksitään teknisen kuuloisia sanoja ja kiertoilmauksia joilla uskonto kierretään. Jos jokin teoria vain uudelleenmuotoillaan eri sanoilla, sisältö ei muutu. Ja kuten tunnettua, uskonto on sisällössä.

Minun on tässä kohden oltava hieman ID:läisten puolella. On nimittäin selvää että heidän argumentaatiossa ei kyseessä ole suinkaan hypoteesinmuodostamisen taustaluonteen korostamisesta. On siis muistettava että idean lähtökohta ei ole itsessään tieteellinen tai epätieteellinen vaan se, miten tätä koetellaan. Intelligent Designin kannattajat ovatkin hyvin kärsivällisesti yrittäneet tuoda tätä aivan oikeaa tieteenteon piirrettä esiin. Usein tämä kuitenkin jää huomaamatta ID -vastustajilta, jotka ovat jämähtäneet provenienssikeskeiseen ajatteluun, jossa on suoraan sanoen taikauskon makua ; Ajatellaan että jos idean lähtökohta on jokin, tämä maailmankuva ja idea sitten ikään kuin kontaminoi koko aiheen ja saastaa sen. ; Tämä ajatus on pelle, aivan yhtä pelle kuin selittäisi että "jos darwinismi kumpuaa ateismista niin evoluutio on ateismia ja tämä ateismi tekee siitä maailmankuvallisesti saastaisen ja epätoden". (Ja se olisi sitä vaikka darwinismi olisi ateistista mitä se ei ole.)

Koska heistä se, että idea on lähtöisin uskonnosta tai on uskonnollisesti motivoitu tarkoittaisi samaa kuin se, että se ei voisi olla tiedettä.   Kuitenkin tämä pehmennys jättää täysin auki sen, miksi ID -piirit käyttävät ID -teksteissään uskonnollista erottelua. On selvää että esimerkiksi jos olet raelilainen, eli uskot että avaruusolennot ovat tehneet ihmisen maahan. Että olemme "ufojen luomuksia", on moraalisilta implikaatioiltaan helposti aivan erilainen kuin vaikkapa kristityn näkemys designeristä. Mutta koska ID esittää neutraalia, sen ei pitäisi välittää näistä eroista. Itse asiassa koko "suuren teltan" idea on juuri siinä että keskenään ristiriitaiset ja aisoista erimieltä olevat näkemykset suunnittelusta saadaan katettua yhden ja saman tutkimusohjelman alle. Lisäyllätyksiä tulee siitä että teistisen evoluution kohdalla nostetaan esille esimerkiksi suunnittelijan käyttämät mekanismit ja intentiot. Jumalan suvereeniteetti esimerkiksi nostetaan oleelliseksi kysymykseksi. Miksi helvetissä tälläistä asiaa pitää laittaa ID -oppaaseen joka korostaa olevansa ID -opas eikä opas kristillisyyteen? Miksi ID ylipäätään laittaa uskonnollista materiaalia teoksiinsa niin runsaasti?
1: Samalla teistisen evoluution esilletuominen näyttää että ID ei suinkaan pidä naturalismina sitä olettaako Jumalan olevan olemassa vai ei. Jumalaa ei tässä naturalismissa suinkaan lähtökohdissaan kielletä. Tämä kuitenkin usein korostuu muualla ID:n lausumissa. Niissä darwinismi ja naturalismi on nimenomaan ateismia.

Tämä johtaakin mietteet siihen että Intelligent Design itse asiassa muotoilee puolustuspuheensa likimain aina sen varaan mitä design -teorisointi voisi parhaimmillaan olla sen sijaan että se käsittelisi Intelligent Designin puolustamista sitä kautta mitä se käytännössä tutkimusohjelmana tekee ja aikaansaa. Intelligent Designin kannattajat puhuvat usein siitä että suunnittelua tutkitaan esimerkiksi arkeologiassa, SETI -projektissa ja rikostutkimuksessa. He jättävät toistuvasti kertomatta sen, että heidän metodinsa ovat hyvin erilaisia. SETI -projekti toimii siis muka puolustuksena jollekin joka on hyvin erilaista kuin mitä ID:läisten mekanismit ovat. Itse asiassa tämä näkyy siinä miten esimerkiksi Dembski ja Behe viittaavat SETI -projektiin argumenteissaan. Esille nousee toistuvasti "Contact" -elokuva ja muut populaarikulttuurista tutut esimerkit. Sen sijaan he eivät viittaa siihen metodiikkaan ja tieteeseen jota SETI -projekti itse soveltaa.

On yksinkertaisesti hieman vaikeaa uskoa ID:n olevan kovinkaan tieteellisellä pohjalla kun he viittaavat siihen miten heidän käyttämänsä kikat toimivat tieteiskirjallisuudessa. He viittaavat SETIin näytteenä että designiä voidaan tutkia. Tämä nojaa oletukseen että SETIn projektit ovat sisällöltään ja toteutukseltaan oleellisesti analogisia ID:n oman tutkimustavoitteen kanssa samanlaisia, aka. yhtä tieteellisiä. Kuitenkin näyttää siltä että he eivät onnistu rakentamaan tätä analogiaa, vaan heidän metodinsa ovat nimenomaan sellaisia että niissä on tieteen kannalta oleellisia epäanalogisuuksia SETI -projektien ja muiden suunnittelua tutkivien tahojen kanssa.
1: Epäanalogia on huima. Seth Shostak, joka työskentelee SETI Institutessa, on kommentoinut ID:n mekanismeja. Hän ihmettelee sitä että miten ihmeessä ID:läiset voivat vakavalla naamalla sanoa että SETI -projekti jotenkin tukisi ID:tä. Hän vertaa ID:n ehdottamien mekanismien suhdetta tieteeseen ja ajatuksen hänessä synnyttämiä tuntemuksia "Cheers" -episodissa syntyneeseen tilanteeseen ; "Cliff, the postman who's stayed by neither snow, nor rain, nor gloom of night from his appointed rounds of beer, exclaims to Norm that he's found a potato that looks like Richard Nixon's head. This could be an astonishing attempt by taters to express their political views, but Norm is unimpressed. Finding evidence of complexity (the Nixon physiognomy) in a natural setting (the spud), and inferring some deliberate, magical mechanism behind it all, would be a leap from the doubtful to the divine, and in this case, Norm feels, unwarranted."
2: Hupaisin epäanalogia on itse asiassa se, että SETI tutkii mutta ei väitä löytäneensä. ID:läisille metodinrakennus on jo sellainen saavutus että jos jollakulla on esittää sellainen, siitä suoraan päätellään että asia on jo todistettu. Eli he oikovat tutkimusten tekemisvaiheen yli ja päätyvät siihen että he rakentavat metodin ja päättelevät tutkimusmetodin olemassaolosta että Designin etsiminen on tiedettä joten Designin uskominenkin olisi tiedettä. Se on ajatuksena sama kuin jos pitäisi uskoa avaruusolentojen olemassaoloon tai että niihin uskominen on rationaalista jo pelkästään sen takia että SETI kartoittaa em. aihetta. Ajatus tälläisestä tekee ID:stä vitsin, eikä pellen pidä loukkaantua jos joku hänelle tämänlaisen esilletuomisesta nauraa.

Itse asiassa ID:tä katsellessa on selvää että se ei ole tieteellinen tutkimusohjelma, toisin kuin SETI. Tärkein suhde on vertaisarvioituihin tutkimuksiin. Vertaisarvioinnilla kun on monivaiheinen merkitys ; Ensinnäkin tutkimus arvioidaan ja se saa tätä kautta ennakkomerkinnän siitä että se on jollain tavalla laadukas ja tutkimusaiheensa kannalta relevantti. Tätä vieläkin tärkeämpi puoli on se, että se tekee tulokset julkisesti kritisoitavaksi, jolloin tieteilijät jatkoarvioivat tutkimuksia. Esittävät esimerkiksi kritiikkiä. Tämä on tärkeää koska arvioija on kuitenkin yksi ihminen joka (a) ei välttämättä huomaa kaikkia pukkeja (b) on ideologisesti suuntautunut niin että päästää läpi huonojakin tutkimuksia. Jälkiarviointi on tärkeää koska se antaa lopulisen arvioin siitä onko tutkimus hyvä ja relevantti.

Itse asiassa tässä kohden on hyvä huomata että design -aihe on sellainen että sitä voisi lähestyä montaa kautta. Esimerkiksi design -filtterin voisi kehittää arkeologisiin kysymyksiin. Eli se ratkaisisi vaikkapa susiluolan kohdalla paljon keskustelua herättäneen ongelman siitä onko jokin kivi ihmisen muokkaama, alkeellista teknologiaa, vai onko se vain luonnollista kiven sirpaloitumista. Sitä voisi soveltaa maailmankuvariippumattomissa informaatiotutkimuksissa joissa selvitetän vaikkapa että onko joku napattu viesti vihollisen lähettämä hämäys jonka purkamiseen halutaan sitoa kryptografeja. Vai onko se maksimaalisesti salattu ja pakattu ja tätä kautta ulkoisesti kolmogorov-kompleksisuudeltaan mielivaltaisen ja satunnaisen näköinen viesti, jolloin sen purkamiseen kannattaa laittaa kryptografeja ja työtunteja. Ja sitten kun se olisi vakiintunut hyväksi keinoksi näissä aloissa (joita vaivaa kovasti se rajoite, että nyt täytyy tietää jotain konkreettista informaation saantilähteestä, kuten esimerkiksi arkeologien tulee tietää työkaluista joilla esineitä on valmistettu voidakseen todeta sen tehdyksi. ID:hän ei omien sanojensa mukaan tarvitse tietoa intentioista tai tekomekanismeista.) Ja kun se olisi vakiinnutettu tässä ja sitä arvostettaisiin yleisesti metodina, voitaisiin nostaa esille että "hei, sovelsimme sitä sattumalta ja huvin vuoksi myös DNA:han ja katsokaa tuloksia. Ja tämän jälkeen saataisiin keskustelua siitä mistä tämä tulos johtuu ja kertooko se tosiaan siitä että meidät on suunniteltu. Ja kun metodi olisi muutoin käytetty ja hedelmällinen olisi hyvin vaikeaa vedota siihen että "metodi on paska". Tällä hetkellä ID on konkreettisen haluton tekemään mitään tälläistä vaan he päin vastoin toimivat nimenomaan kontroversiaalilla teologiasävyisellä maastolla. Jos kyseessä olisi aito tiede ja design -aiheen tutkiminen neutraalisti tämä olisi käsittämätöntä. Koska kyseessä ei ole aito tiede vaan teologisten näkemysten uudelleenmuotoilu ja naamiointi mukatieteeksi jonka tavoitteena ei ole tehdä tiedettä vaan levittää uskonnollisia ajatuksia ja vaikuttaa politiikkaan kuten kouluopetukseen, ei ole yllätys että ID ei tee mitään tämän kaltaistakaan, vaan päinvastoin kirjoittaa lasten vanhemmille millä keinoin saadaan muutosta koulutuspolitiikkaan...

Vertaisarvioinnin kohdalla ID:läiset tunnustavat hedelmättömyytensä. He kuitenkin syyttävät tässä kohden kahdessa vaiheessa. Ensinnä he moittivat evolutionisteja vainoamisesta. Näin tutkimuksia ei synny. Lisäksi he hokevat sellaisia omituisuuksia kuin että kun he tuottavat jonkun tutkimuksen vertaisarvioinnin läpi, ja sitten tätä julkaisua käydään läpi osana tieteellistä väittelyä, he suuttuvat. Että "ensin sanotte että ette ole hyviä kun ei ole tutkimuksia ja sitten kun annetaan tutkimuksia niin haukutaan". Näissä hokemissa unohdetaan että tieteessä on kysymys laadusta. Tiedejulkaisu ei ole itsessään mikään kiveen lyöty absoluutti, samaan tapaan kuin se, että joki professorin arvonimellä oleva kannattaa jotain fringeä ideaa ei tarkoita että idea olisi hyvä.  Se tarkoittaa oikeasti vain että tämä kyseinen professori on oppineisuudestaan huolimatta fringe. ID:läisten asenne on tässä sellainen että he ovat selvästi haluttomia osallistumaan autonomisen tiedemaailman sisäiseen keskusteluun, ja vaativat että keskustelua käytäisiin heidän ehdoillaan, eli että kaikki tiedemiehet vain hyväksyisivät automaattisesti juuri heidän ajattelutapansa, vaikka siitä löytyykin sekä loogisia virheitä että tiedevirheitä. (Että ID:läiset sortuvat vastustajiensa törkeään herjaamiseen syyttäessään vainoamisesta ja julmasta maailmankuvasta, joka näyttää miten epäeettisiä he itse ovat.)
1: Esimerkiksi miten meidän tulisi suhtautua William Shatnerin haastattelemaan astronomiin joka viittaa muinaisuskontoihin. Tarkalleen ottaen niiden auringonjumaliin. Ja selittää sitten että he käyttävät aurinkoa teleportaatiokeinona. Todisteena hänellä on avaruuskuvaa jossa on liikkuvia pisteitä. Pisteitä joiden etäisyyttä ei ole arvioitu ja joiden ei näin ollen voida sanoa (a) olleen planeettojen kokoisia (b) törmänneen aurinkoon. Näiden kautta on vaikeaa vetää yhteyksiä etenkään siihen teleportaatiopuoleen...  Hänestä ne ovat todiste. Hänellä oli kiistatta arvostettu tutkinto ja hän on tätä yhtä omituisuuttaan lukuunotamatta muutoin hyvä astronomi.

ID on tässä epäonnistunut. Itse asiassa sen perustunnistusmekanismit kuten CSI ja RC ovat täynnä aukkoja ja päättelyvirheitä. (Olen niitä itsekin tuonut tässä blogissa esiin.) Näin ollen heidän metodiikassaan on virheitä. Tämä on tärkeää koska kun tutkitaan on tutkimusmekanismi ehdottomasti tärkeää. Esimerkiksi palopaikan tutkija voi selvittää onko palo syntynyt vaikka sähköjohdon rikkoutumisesta (valokaaren jättämiä jälkiä) vai onko se sytytetty sytkärillä (kolmionmuotoinen osa palopaikan syttymiskohdan lähellä) vai onko se sytytetty bensiinillä (joka palaa tehokkaasti ja jättää omat palojälkensä.) Se ei tarkoita että mikä tahansa hosuminen palopaikalla jossa lopputuloksena syntyy tulos "tämä on tihutyö" ei ole järkevä. Tämä pukkisuus tulee esille esimerkiksi jos lukee Pascal Boyerin "Ja ihminen loi Jumalat" -teosta jossa kerrotaan heimoista jotka selittävät onnettomuuksia noituudella. Sillä heistä se että termiitit syövät palkin poikki on normaalia. Mutta se, että termiitit syövät palkin poikki niin että se hajottaa talon juuri kun joku tietty ihminen on sisällä on selvä merkki intentiosta. Heidän logiikallaan palo on pakosti noituutta jos siinä kuolee joku. On selvää että tämä on sisäisesti koherentti mekanismi arvioida onko teon takana design vai ei. Mutta samalla on selvää että se ei ole perusteltu tai hyvä.

Kaiken kaikkiaan Intelligent Designin ongelmana onkin se, että se vetoaa hienoihin periaatteisiin. Olen heidän kanssaan yksimielinen siitä että design ei ole lähtökohtaisesti epätieteellinen kysymys. En yksinkertaisesti usko että NoMa on muuta kuin "kun ei Jumalaa ole vielä osattu tutkia niin sen täytyy olla joko kumottu tai tieteen tutkimuksen ulkopuolella". Sen sijaan ID:läiset unohtavat että tämä voi olla on halpaa. On helppoa kuvitella olosuhteita joissa avaruusolennoista ja Loch Nessin hirviöistä saadaan hyvää tutkimusta. Eihän havaittujen isojalkojen tutkiminenkaan eroa oleellisesti vaikkapa harvinaisten vuorigorillojen tutkimisesta. Ongelmana on se, että tämä voi olla ei nimenomaan toteudu. Eli vaikka designiä voitaisiin tutkia tieteellisesti, eli sitä ei ole a priorisesti osoitettu mahdottomaksi tai pidetä sellaisena, Intelligent Designin ehdottamat metodit sen tutkimiseen ovat kuitenkin läpeensä epätieteellisiä. Kenties ID:läiset joskus onnistuvat tavoitteessaan ja rakentavat menetelmän. Mutta tämä ei tarkoita että heidän nykyiset räpellyksensä olisivat mitenkään kunnioitettavia tai laadukkaita. Päin vastoin voidaan sanoa että jos he eivät piakkoin kehitä "jotain aivan muuta", eli korjaa heidän metodeissaan olevia logiikka -aukkoja ja päättelyvirheitä, ja vastaa relevantisti heihin kohdistettun kritiikkiin sen sijaan että jatkaisivat esimerkiksi evoluutio-olkiukkojen rakentelua, heitä ei enää oikein edes saa ottaa vakavasti. Ja tältä epäkunnioitukselta ei pelasta mikään Raamattusitaatti. Pikemminkin päinvastoin.

---

Kirjoittaja ei usko avaruusolentoihin. Hän ei usko että miehet tanssivat. Mutta kun niiden olemassaolosta ilmoitetaan vakuuttavasti, hän lupaa tanssia. Ja hän tanssii "Gangnam style".

Saanko ylpeänä esitellä?

Katso: "Löllö"!

Heideggerin mukaan löytäminen on nimeävän sanan osoittamista. Tämä näkökulma voi tuntua hieman omituiselta. Ja tavallaan se sitä onkin. Kuitenkin hyvin suuri osa ihmisistä ajattelee jollain tavalla juuri näin.

Tästä saa viitteitä maantieteestä. Meille kerrotaan että Kolumbus löysi Amerikan. Intiaanit olivat kuitenkin ensin. (Tosin Kolumbus ei tehnyt löytöä Heideggeriläisessä mielessä, koska hän ei nimennyt kohdetta vaan ajatteli tulleensa Intiaan. Hän viittasi ja nimesi, mutta väärin. Mutta koska intiaanit unohdetaan, hän tästä puutteesta huolimatta heijastelee Heideggeriläisiä sävyjä siinä miten ihmiset suhtautuvat löytämiseen.)

Mutta selkeimmillään - ja ehkä röyhkeimmillään - tämä kuitenkin näkyy nimenomaan biologian puolella. Nimittäin kun löydetään uusia lajeja, ei keskitytä löytämiseen vaan tieteen parissa tunnetuksi tuomiseen. Näin ollen moni tieteelle uusi laji onkin ollut esimerkiksi alueen paikallisille ihmisille tuttu otus. Heitä ei kuitenkaan laiteta lajin löytäjiksi, vaan löytäjäksi päätyy se, joka keksii että laji on tieteelle tuntematon ja antaa siitä aineistoa niin että se saadaan osaksi luokittelujärjestelmää.

Eikä kryptozoologia, joka moittii usein biologeja norsunluutorniajattelusta, ole tässä kohden yhtään parempi. Kovin moni kryptozoologi kiertää järviä ja pusikoita jotta saisi tuotua riittävät todisteet. Että saisi mainetta siitä miten juuri hän ei uskonut asian kieltäviä nurjia sulkusilmäisiä biologeja, vaan sen sijaan otti ja meni ja teki ihan itse avomielisyyspäissään tuon löydön.

Merkittävintä on kuitenkin se, että kun he tekevät näin, niin kaikki tuppaavat myös uskoa tämän.

---

Kuvassa on Ropeconissa ollut herttainen fretti. Nimi "Löllö" ei käsittääkseni liity tapaukseen. Mutta jos se olisi minun omistamani fretti, sen nimi olisi taatusti "Löllö".

Enkeli taivaan ja maan?

"Meaning is what essence becomes when it is divorced from the object of reference and wedded to the word."
(Willard Van Orman Quine)

Kuvitellaan, että joku kertoo meille nähneensä enkelin. Tämän kuvittelu ei ole vaikeaa, koska tämänlaisia ihmisiä on. Filosofina tiedämme että tämä silminnäkijälausunto on väitelause. Siinä on kyseessä viittaus käsitteen ja havainnon välillä.

Näin ollen tiedämme, että meitä ei voi kiinnostaa ortografiset konventiot, vaan sanan ja sen referentin suhde ; Eli toisin sanoen meidän ei pidä sortua keskustelemaan siitä että havainto jotenkin määritellään enkeliksi, vaan meidän on jotenkin ratkaistava se, vastaako nimi "enkeli" havainnon sisältöä. Tämä on tärkeää etenkin aistihavaintojen kohdalla. Tiedämme että ulkonäkö voi pettää.

Tiedämme että tämä varovaisuus pettää esimerkiksi avaruusolentokeskustelussa. Siinä on opittu, että määrittelykikkailu ei ole kunnollista päättelyä ;
1: Useinhan UFO määritellään tuntemattomaksi lentäväksi esineeksi. Ja sitten Humanoidit liitetään jokaiseen UFO -havaintoon. Kuitenkin tosiasiassa tiedämme, että jos lentävä esine tunnistetaan avaruusolentojen alukseksi, se on sillä hetkellä IFO, identifioitu lentävä esine. Jolloin se ei by definition voi olla UFO ollenkaan. Enkeleiden kohdalla on siis oltava ovelampia. Riski on selkeästi oleellinen koska usein pelkkä havainnon mystisyys on perustelu sille että se olisi juuri enkeli.
2: Toisaalta kryptozoologia on opettanut, että joskus kohteita tulkitaan mystisiksi hirviöiksi varsin heppoisin perustein. Todisteita hankkiessa ongelmana on se, että mystisen eläimen pyydystäminen on vaikeaa jos elinalueesta ja elintavoista ei ole tietoa. Ja pyydystämisen varmistamiseksi täytyy tietysti tietää kohteen ulkonäkökin. Lisäksi eläimet voivat olla hyvin harvinaisia ja vaikeasti löydettäviä. Tämäntapaiset ovat usein kryptozoologin puolustuksena sille että elikoita ei löydykään. Nämä ad hoc -selitykset kuitenkin heikentävät hirviöiden uskottavuutta aivan käsittämättömän paljon koska samalla ilmaan nousee kysymys siitä, että epämääräinen tieto eläimestä tarkoittaa samaa kuin vaikeus varmistaa että koko otusta on koskaan edes nähty. Ja harvinaisuuskin on itse asiassa syy kalibroida epämääräisten havaintojen tulkintaa siihen suuntaan, että kyseessä on jokin muu kuin tämä hyvin harvinainen olento. Uskottavuus ja havainnointi kulkevat käsi kädessä ja oikeastaan vasta kun voidaan pyydystää Jeti ja/tai tälle saadaan karva -aineistoa jolle voidaan tehdä DNA -testejä ja muita konkreettisia ja kovia evidenssejä, voidaan saada sille kunnon uskottavuutta.

Näin ollen meillä on lähtötilanne jossa anekdootti pitää sisällään muutamia vaihtoehtoa jotka avomielisenä filosofina otamme molemmat mahdollisina lähtökohtina:
1: Hän on nähnyt enkelin. Tällöin on havainto kohteesta. Ja kohde on enkeli.
2: Hän on kuvitellut nähneensä enkelin. Havainto on, mutta sen referenssi on rikki. Tällöin enkeli voi olla hallusinaatio, tai sitten enkeli onkin ollut jotain muuta joka on nähty väärässä kulmassa, valossa tai muutoin.
3: Hän valehtelee nähneensä enkelin. Mitään havaintoa ei edes ole.

Näihin kolmeen vaihtoehtoon voidaan tarttua yhtäaikaisesti. Tämä lähtee peruslähtökohdasta, jossa oletetaan että on mahdollisesti nähty enkeli. Tämä johtaa aprikointiin siitä, millä ehdoin voidaan ajatella että mikä on havainto enkelistä. Tämä voidaan taas tehdä vain miettimällä mitä enkeli on. Tästä huomiosta päästään siihen että enkelin määritelmä on oleellisessa asemassa. Enkeli on joukko attribuutteja, ominaisuuksia. Osa näistä voi liittyä siihen ja joihinkin muihin asioihin, osa on välttämättömiä mutta ei riittäviä ehtoja, osa ominaisuuksista on peräti kriteeriattribuutteja jotka ovat välttämättömiä enkeliydelle. Tätä kautta me saamme joukon ominaisuuksia. Ne voivat olla esimerkiksi ulkonäköpiirteitä ja käyttäytymispiirteitä.

"To be is to be the value of a variable."
(Willard Van Orman Quine)

Tässä vaiheessa on helppoa takertua epäolennaisuuksiin. On selvennettävä ajatuksia enkeleistä, sen sijaan että vaivuttaisiin retoriseen epäselvyyteen jossa UFOjen ja jetien tapaan jokin havainto on ja se jälkikäteen määritellään enkeliksi. Selventäminen tarkoittaa sitä, millä ehdoin ja mistä syistä havaintoa voidaan ylipäätään sanoa enkeliksi. Selviää että tämä vaatii jonkinlaista taustatietoa. Enkelin määritelmää ei voi vain repiä hatusta, koska muuten voisin määritellä tiiliskiven enkeliksi ja tämä voisi harhaanjohtaa ihmisiä vääristä syistä uskomaan taivaallisiin henkijoukkoihin. On siis vältettävä puhdasta määritelmätasoa siksi että ei syntyisi tämänlaisia kategoriavirheitä.

Tämä on tärkeä muistutus. Sillä usein käsitteitä ja määritelmiä käsitellään siten kuin sanan muodostama kirjainjono itsessään olisi jokin konkreettinen asia. Kuitenkin määritelmä on itse asiassa pohjimmiltaan lyhennelmä ; Kun on pitkää ja aikaavievää luetella ominaisuusjoukkoja, niitä on kätevää luokitella erilaisiin joukkoihin. Näin ollen minkä tahansa sanan takana on itse asiassa viittaus pitkään litaniaan erilaisia ominaisuuksia ja piirteitä. Tämä määritelmäjoukko taas on se, joka joko liittyy ympäröivään todellisuuteen tai ei liity. Ja tämä määritelmäjoukko taas on se, joka myös värittää tulkinnalle sen oikean sisällön. Jos määrittelen tiiliskivet enkeleiksi, niin voin olla sisäisesti koherentti ja määritelmä jopa on hyvässä liitoksessa ympäröivään todellisuuteen. Mutta kun määritelmän ulkomuoto ei ratkaise, vaan sisältö, ei tästä voida päätellä mitään sellaista Jumalasta jonka itse tiiliskiven näkeminen ei voisi tehdä. (Ellei sitten Jumalaakin määritellä joksikin muuksi kuten saveksi. Ja tästä "uudelleenmääritellyn Jumalan" olemassaolosta ei tietysti voisi selittää mitään sielun pelastuksesta mitä saven löytäminen ojanpohjalta ei tekisi.)

Tämä johtaa siihen, että miten tämä tieto on saatu. Tämä johtaa siihen että yleinen selitys sille miksi enkeleitä ei voisi tutkia empiirisesti ohittuu. Enkelikokemuksia kutsutaan ihmeiksi jotka eivät ole jotain joka sopii empiiriseen maailmankuvaan:
1: Voi olla että enkelikokemus on ainutlaatuinen. Tämä tarkoittaa sitä että ei ole taustareferenssiä. Tämä on argumenttina hyvin omituinen, koska jää epäselväksi että miten tästä määritelmästä on sitten ylipäätään saatu tietoa. Miten tämä havainto on osattu luokitella enkelikategoriaan eikä esimerkiksi UFO -kategoriaan? Miten yksilö voi olla varma että havainto on todella ainutlaatuinen? Lisäksi tätä argumentaatiotapaa heikentää se, että tosiasiassa enkelihavaintoja on aika usein. Näin ollen enkeleillä on esiintymistä joka koostuu joukosta yksittäistapauksia. Tällöin enkeliin voidaan viitata järkevästi, termillä on sisältöä. Mutta tässä tapauksessa ilmiö on kuitenkin empiirisesti tutkittavissa. Näin ollen luonnontieteellistä metodia enkelitutkimuksissa ei voi välttää vaan sille on saatava samat todisteet kuin muutoinkin.
2: Enkeli on transsendentti jolloin sitä ei koske ylläoleva attribuutistokaan. Sillä attribuutti on aina propositionaalista tietoa jonka ulkopuolella enkeliys sitten on. Ongelmana on tässä sitten se, että ihminen ei voi tunnistaa enkeliä jos sen ominaisuudet ovat aivan kosmismystiset. Usein tätä selitetään siten että enkelit ottavat tietynlaisia hahmoja. Enkeleillä ei välttämättä ole siipiä, mutta näkyjen kannalta ne ovat kätevä koska ihmiset ovat tottuneet tähän. Tätä kautta enkeleistä kuitenkin tulee ilmiasultaan immanentteja. Niiden transsendentti, ihmisjärjelle vieras, luonne joustaa koska Jumala haluaa esittää enkelit ihmisjärjen mukaisina.

Tämä ylläoleva tarkoittaa sitä että havaintokokemus enkelistä on aina jollain tavalla empiirinen väite. Se ei ole absoluuttinen totuus, koska ihmiset ovat erehtyväisiä ja joskus jopa valehtelevia. Tämä tarkoittaa sitä että enkelinäkyä voidaan kutsua enkelinäyksi jos ja vain jos se täyttää tiettyjä "perinteisesti naturalistiseksi ajatteluksi koettuja vaatimuksia". Ilman tätä ei ole perusteluja, vaan pelkkä uskonvarainen kokemus enkelistä.

"The familiar material objects may not be all that is real, but they are admirable examples."
(Willard Van Orman Quine)

Nämä ja muut vastaavat enkeliperustelut johtavat toki siihen että enkelinäyn enkelinäyksi puolustava voi sanoa että rajoitteet ovat ihmisessä. Tämä on samanaikaisesti 100% totta että 100% irrelevanttia ja ainakin 80% typerehtimistä. Sillä jos joku sanoo nähneensä enkelin, hän tekee ihmisjärjellä esitetyn arviolauselman. Voi olla että enkelinäky ylittää ihmistieteen ja ihmisymmärryksen. Eli että enkelinäky on aito, mutta ihminen ei voi sitä tajuta. Tässäkin tapauksessa kuitenkin tehdään aivan suoraan omalla suulla tunnustus siitä että enkelinäkyyn ei ole rationaalista uskoa, vaan että näyn tulkinta enkeliksi on pelkkä uskonvarainen kannanotto. ; Kun enkelin nähnyt usein puuskahtelee tavalliseen tapaan, että "Minä (kyllä) tiedän mitä minä näin" niin hän ei ole epämääräinen tai ontto tai edes uskoon vetoava. Tämä väite on väärässä. Jos enkeli ylittää havainnon ja todistamisen, niin hän nimenomaan ei tiedä. Hän voi ihmisenä tietää ja esittää perustellun ja minkäänarvoisen väitelauseen kokemuksestaan jos ja vain jos enkeli ei jolltain tavalla ylitä ihmishavaintoa ja ihmistodistamista. Ja tämä tarkoittaa että enkelien todistamisella olevat ongelmat eivät olekaan todistusvaatimuksia esittävien "naturalismia ja rajoitteneisuutta" ollenkaan.

Ja tämänlaisen tunnustuksen valossa enkelinäky ei todista yhtään mitään ollenkaan. Se, että pelkästään apriorisesti olettaa että enkeleitä on on aivan yhtä vähän todistettua kuin se, että apriorisesti liittää enkelin määritelmän johonkin (mahdollisesti) näkemäänsä kohteeseen. Usein maailmassa pyörivät tarinat enkelikokemuksista eivät siksi todista yhtään mitään tai muuta mitään. Eikä tämä johdu siitä että oltaisiin määritelty enkelit mahdottomiksi. Päin vastoin. Enkelitulkinta on järkevä jos ja vain jos alkuoletuksena on määritelty että mikään muu kuin enkelitulkinta ei ole mahdollinen. (Sillä tämä päätelmä ei lähtenyt siitä että enkelit määritellään mahdottomiksi. Vaan sille että omaan kokemukseen viittaava havaintoväite on ihmistietoon viittaava kannanotto ja että aito enkelikokemus on mahdollinen.)

Siksi kun joku kertoo nähneensä enkelin, minua ei kiinnosta. Lausunto ei ole perustelua, eikä lausujakaan ansaitse ainakaan tässä kyseisessä aiheessa ja asiassa mitään rationaalisen tai järkevän ihmisen leimaa. Ne kun yleensä perustelevat sitä miten heidän havaintonsa todistusluonteen epäonnistumisilla ei ole väliä sen sijaan että perustelisivat miksi heidän havainnoillaan ja kokemuksillaan olisi merkittävä todistusvoima. Se jää auki, miksi nämä ihmiset ylipäätään kertovat näitä asioita muina kuin tarinoina ja vaativat tai vähintään olettavat että ihmiset muuttuvat näiden kertomisen myötä uskovaisiksi ja alkavat pitämään uskontoa jotenkin järkevämpänä ja paremmin perusteltuna. Auki jää moni asia.

"Language is conceived in sin and science is its redemption."
(Willard Van Orman Quine)

Tonttula

"There is no need to turn to supernatural answers just to fulfill an emotional need for explanation. Like nature, the mind abhors a vacuum, but sometimes it is better to admit ignorance than feign certainty about which one knows not. If there is one lesson that the history of science has taught us it is that it is arrogant to think that we now know enough to know that we cannot know. Science is young. Let us have the courage to admit our ignorance and to keep searching for answers to these deepest questions."

(Michael Shermer)

Töissä on ollut rauhallista, joten katsoin että sen sijaan että pelkästään pumppaisin löysäilyllä tuntipalkkaa, voin tehdä muuta. Kävinkin tämän vuoksi eilen Hämeenlinnassa, ja ihan siellä linnalinnassa (kuva yllä) myös. Tämä oli tietysti avartavaa koska on ehdottoman tärkeää että minun kaltaiseni ihminen tutustuu olennaiseen osaan historiaamme. Eli käytännössä pääsee katsomaan autenttisia varhaiskeskiajan pitkiä miekkoja. (kuva vieressä.) Niistä saa hyviä ja oleellisia arvioita, kuten esimerkiksi kyseisen kuvan miekka opettaa että kahva on ollut melkoisen pitkä, ja terä kahvaan suhteutettuna melko lyhyt. Se on hyvä (pelkästään) kahdella kädellä tehtäviin tekniikoihin. Isokokoinen kädensija toimii myös tasapainona, joten käyttö (nimenomaan kahdella kädellä) on ollut varmasti näppärää. Pystyn näkemään tämän sieluni silmillä. (Ja niin sinäkin jos katsot videota alta.)

Mutta tämä herttainen ihanuus ei ole tämän blogaukseni pääasia. Tämä reissu muistutti mieleeni pienen kuriositeetin. Nimittäin tontut.

Olen tavannut ihmisen joka uskoo tonttuihin, noihin kansanperinteestä tuttuihin pikkumiehiin. Hänestä ne eivät ole joulupukin apureita. Yhtenä todisteena hän pitää Hämeenlinnan linnan 3 -kerroksessa näytillä olevia tiilejä. Tai ei oikeastaan mitä tahansa niistä tiilistä. Sen sijaan hän pitää todisteena yhtä tiettyä tiiltä. Tontunjalanjälkitiiltä. Siinä on aivan selvä jälki jossa on aivan selvästi neljä varvasta. Lisäksi jälki on hyvin pieni.

Koska olin kerran paikalla, näin omin silmin tuon jäljen. (kuva vieressä, tiilet ovat melko normaalin kokoisia, joten kuvasta saa itse asiassa mittakaavan). Koska ihmisillä on viisi varvasta, ja isommat jalat, on jälki luonnollisesti tontun jälki. Hänestä voimme sanoa näin vaikka emme ole koskaan napanneet kiinni yhtään tonttua saati tarkastaneet niiden varpaiden määriä. Prosessi olisi ns. eliminatiivinen. Eli kun tunnetut jäljet eivät vastaa, kyseessä olisikin siksi väistämättä tuntematon jälki. Ja tämä taas voidaan jotenkin liittää "tunnettuun tuntemattomaan" eli tonttuihin. En ymmärrä tätä logiikkaa, mutta tällä ei ole väliksikään.

Olin nimittäin itse nähnyt jäljen ala-asteen luokkaretken yhteydessä. Aikaa on siis ollut vuosia. Siksi en voinut olla aivan vakuuttunut pelkistä varpaiden lukumääristä. Onhan helppoa löytää eläimiä joilla on käpälissään neljä varvasta. Esimerkiksi koiraeläimillä tämä on suorastaan normi. Nämä jäljet ovat lisäksi pieniä ihmisten jalkoihin verrattuna. Tämä hypoteesi osoittautuu selvästi vääräksi kun katsotaan kuvan tiilessä olevia jälkiä. Syynä on se, että jäljissä on muutakin kuin varpaat. On myös antura ja anturan sijainti jäljessä. Tiilen jälki on selkeästi ihmismäinen. Kynsien puute on myös olenainen huomio. Näin ollen on luontevaa sanoa että kyseessä on nelivarpainen ihmisen jälki.

Kuitenkin kuva paljasti myös jotain joka muuttaa koko tonttuteorian aivan toiseen suuntaan. Varpaiden syvyys nimittäin kertoo myös astumisasennosta. Kuvassa on selvästi iso ukkovarvas joka on syvällä. On siis ponnistettu varpailla ja päkiällä. Ja kun katsoo kuvaa oikein tarkasti, huomaakin että itse asiassa painaumassa on viisi varvasta. Pikkuvarpaan painallus on vain erityisen hentoinen. Pikkuvarvas on ilmassa juuri koska ukkovarvas ja päkiä on ollut syvällä ja kantapää ilmassa (kantapäästä ei ole painaumaa vaikka ihminen normaalisti onkin ns. kanta-astuja.) Yksinkertaisin tulkinta sanoo että kyseessä on vauvan jalan painauma. Kokokaan ei ole vauvalle mitenkään poikkeuksellinen. Väitteeni on helppo tarkistaa valokuvasta joka on lähikuva kyseisestä jäljestä. Viisivarpainen vauva ei ole nähdäkseni kovin vakuuttava tonttu.

---

Rehellisyyden nimissä: Kirjoittaja pitää vauvoja ja pieniä lapsia tonttuina. Ja monia aikuisiakin.