Vestigia terrent?

Lueskelin Markku Hyrkkäsen "Aatehistorian mieli" -teosta. Siinä käsitellään sitä miten aatehistorialla on osa relevanttia historiantutkimusta. Jossain määrin teos puolustautuu diskurssianalyysiä harjoittavien kritiikeiltä. Tämä kertoo siitä että teos edustaa ei-postmodernia historiantutkimusta. Tämä näkökulma on tuskin ainakaan lähtökohtaisesti kovin kammottava konservatiiveille. Se on sitä "klassista ajatusten kehittymisen historiaa" joka viehättää monia kristittyjä nykyään. Sitä tausata jonka portailta hypähtää eteenpäin sellaisia - hämmentävää kyllä sisällöltään postmodernisoituneita mutta asenteiltaan postmodernin vastaisia - ilmiöitä kuin Tapio Puolimatkan "tradition" korostaminen.

Tässä mielessä olikin hauskaa lukea Hyrkkäsen teosta.

Siellä nimittäin esitetään ajatus siitä että aatehistoriallinen yhteys nähdään kun on (1) ajallisuusehto, eli vaikutteita ottava on ollut olemassa ajallisesti ennen sitä joka on idean napannut (2) samankaltaisuusehto jossa tuotoksissa on selvää analogisuutta (3) jonkinlainen todiste yhteydestä, kuten vaikka se että on lainannut jonkin lähteeksisopivan teoksen kirjastosta. Tai on muuten uskottavasti altistunut tälle.

Tämä on siitä mielenkiintoinen että Tapio Puolimatka puolusti kovasti ajatusta siitä että ID -teorialla ei olisi mitään oleellista yhteyttä kreationismiin.Tässä nojattiin toki aatehistoriallisesti merkittäviin asioihin. Kuten siihen että selitettiin että Behe sanoi että hänellä ei olisi pääsyä niihin lähteisiin joissa oli hänen RC -konseptinsa kaltaisia ideoita. (Toisaalta on hyvin vaikeaa uskoa että USA:ssa voisi olla ihmistä joka ei ole kuullut jotain versiota "mitä tekee puolikkaalla siivellä" tai "mitä tekee puolikkaalla silmällä". Toisin sanoen puolustus vaikuttaa epäuskottavalta tai triviaalilta.)

Vahviten tämä näkyy siinä miten ID -piirit suhtautuivat kreationistisen oppikirjan "Of Pandas and People" -teoksen ns. "cdesign proponentists" -ongelmaan. Siinä on selvästi ajallisuusehto. Kreationismin lakitupatappiot ja muut vastaavat kertovat että yhteys on olemassa. Toisaalta sisältö on hyvin samanlaista - muuten ongelman takana oleva copy-paste -ongelma ei olisi mahdollinen. Se, että kirjasta on muutettu "creationism" -sanat muotoon "Intelligent Design" on jo itsessään vahva argumentti siitä että sisällöt ovat oleellisen samanlaisia. Samaa toki kertoo se, että ID -argumentisto pikemminkin etääntyi joistain kannanotoista - esim. koskien maan ikää - kuin olisi luonut argumentteja joilla ei olisi varhaisempia hyvin samanlaisia versioita kreationistisessa kirjallisuudessa. Ja yhteys on melko selvä. Kun tässä puhutaan saman kirjan eri versioista, on selvää että juuri vahvempaa ideologista linkkiä ei voi saada. (Samaa linkkiä vahvistavat myös kaikki ne runsaat Matti Leisolan tyyppiset YEC -aktiivit jotka sitten yht'äkkiä olivatkin massana ja joukolla yhdessä suuren teltan ID -guruja.)

Cdesign proponentists -kohun aikana Puolimatka esitti nettipseudonyyminsä takaa viisauksia siitä miten Intelligent Design ei voi olla kehitelmä kun sanaparia oli käytetty kauan ennen niitä lakitupakriisejä joiden jälkeen teosta muutettiin. ; Hän kiinnitti huomiota ensimmäiseen kertaan kun sanaparia on käytetty. Aatehistoriallinen vaikutus kuitenkin tarkastelee leviämistä. Puolimatka tuli itse asiassa omalla kritiikillään vahvistaneeksi ajallisuusehdon ; On selvää että ID -sana on sellaisenaan vaikute joka on napattu. Onkin mielenkiintoista katsoa miksi se on napattu juuri sinä aikana kun se on. (Samoin voidaan toki nähdä että Puolimatkalla on takanaan muitakin "luovan panoksen minimointeja", esimerkiksi Pianka -kriisin tapauksessa.)

Kysymys ei - tietenkään - ollut koskaan aatehistoriasta.

On tietenkin hienoa tarkastella sitä onko aatehistoriallisen argumentaation mukaan perusteltua nähdä sitä opportunismia ja kikkailua jota tässä on tapahtunut. Mutta tosisaiassa esimerkiksi Puolimatka ei ole taatusti tarttunut tähän siksi että se olisi hänestä huonoa tiedettä. Syy oli se, että asia kävi hänen identiteetilleen.

Asia on itse asiassa vielä pahempi monien muiden kreationistien kanssa. (Puolimatka on eräässä mielessä fiksuistoa.) Suomessa kreationistit tuppaavat olemaan karismaattisista piireistä tai siihen vivahtavista muista suuntauksista. (Esim. helluntailaisuus ja ns. "viidesläisyys".)

Karismaattinen liike korostaa armolahjoja. Tämä suuntaus painottaa erityisiä Jumalan tarjoamia armolahjoja ja Pyhän Hengen suorittamaa uudistusta ihmisessä. Usko on henkilökohtainen ja se näkyy yksilön moralisudessa. Tämä voi saada erikoisiakin muotoja ; se voi olla jopa jotain selvästi havaittavaa merkkiä, kuten kykyä parantaa sairaita rukouksella, profetoimisen lahjan, joka kykyä kertoa muille tai vaikka jollekin henkilölle Jumalan tahdon siitä miten hänen tulisi toimia jossain tilanteessa.

Liike korostaa sitä että kontakti Jumalaan on henkilökohtainen ja sitä miten usko muuttaa ihmisiä. Henkilökohtaisuus ja ei-poliittisuus johtaa siihen että kohtaamiset ovat henkilökohtaisia. Sivutuotteena on erikoinen taipumus pitää ad hominemia asiallisena pohjana keskustelulle.

Karismaattiseen piiriin kuuluvalle on aivan luontevaa ajatella niin että asiallinen kritiikki evoluutiolle on se, että korostetaan että Charles Darwin oli vastenmielinen mies - meni naimisiin serkkunsa kanssa, nappasi isänsä ja isoisänsä ajatuksia kirjaansa, oli muuten plagioija ja muutenkin halveksuttava koiranpotkija. Ideana on se että "jäljet pelottavat" ja pahan ihmisen ajatukset tuottavat pahoja ideologioita. On toki selvää että jos "evolutionisti" mustamaalataan jollain "Expelled" -dokumentin tyylisellä holokaustainarraatiolla, ei ole kyseessä mikään evoluutioteorian tieteellinen kritiikki. Koska tieteessä ei keskitytä siihen minkälainen ääliö tai pyhimys teorian on rakentanut, vaan se onko teoria tosi. Ikonoklasmiin painottaminen on sekin liitoksissa myös tähän. Karismaattisille tämä ei ole mikään hairahtuminen vaan asian syvää ydintä. Kysymys heille on ennen kaikkea pelastuksesta ja siitä että miten eri ideologiat vaikuttavat ihmisissä eettisesti. Tätä alleviivaa sekin että he vastustavat miltei mieluummin "darwinismia" joka on jonkinlainen harhaoppi. (Ideologisointi tällä tavalla on muuten temppuna jotain äärimmäisen postmodernia. Tämä on diskurssianalyysin ydintä.)

Kreationistit ovatkin kirjoittaneet paljon ad hominem -materiaalia, kuten tuore Petteri Niemisen väitöskirja esiintoikin. Ja toisaalta he ovat innokkaimmin puolustautuneet siltä kritiikiltä jossa on esimerkiksi aatehistoriallista taustaa. Aatehistoriallinen tausta kun kertoo ideologisista yhteyksistä. Jotka taas viestivät myös ajatuksista ja motiiveista. Kun miettii jotain ideologisia kytköksiä onkin "puhtaasti aatehistorian näkökulmasta" katsoen hämmentävää että ei vain todeta että ideologinen yhteys on. Ja jatketa eteenpäin. Ja jos joku sanoo että tyyppi on epäeettinen niin sanoo että totta mutta että on tärkeämpää puhua teoriasta eikä teorian keksijöistä. Miksi, hyvin ilmiselvissäkin tapauksissa, ei yhteyttä todisteta. Tuntuu että puhuessaan vaihtoehtoisista maailmankuvista ei valehdella vaan puhutaan muunneltua totuutta erikoisilla älyllisillä puolivolteilla. Valehtelua ylimääräisillä askelilla. (It's not lying, it's lying with extra steps!)

Sillä tässä kysymys on heille jostain muusta. Jos joku moittii heidän teoriaansa he voivat aina selittää että heillä on eri taustaoletukset ja premissit. Ja tätä kautta he voivat etääntyä kaikesta tiedeperustaisesta kritiikistä hyvinkin kevyesti. Mutta jos joku tulee sanomaan että heidän mestarinsa ovat plagioijia ja kiusaajia, se iskee karismaattisen ytimeen. Tämä moite on monista pelkkää henkilöönkäymistä. Mutta karismaattisessa kontekstissa tämä on sama kuin vihjaisi että olisi vahva syy pitää kaikkea epäeettisten tuottamaa "todistetusti harhaopiksi". Tässä mielessä ad homimen auktoriteeteista ideologiasisältöön ja ideologiasisällöstä ideologian seuraajiin on identtinen sen kanssa miten "evolutionisteja" kohdellaan sen perusteella minkälaisia karmeita jälkiä evoluutioteorialle milloinkin maalataan. Aatehistoria on tässä keino eikä päämäärä. Ja jos aatehistoria ei aja päämäärää niin aatehistoria saa mennä.

Väärin marttyroitu ; Profeetan myrkyttyminen

"Takkiraudassa" otettiin esille kaksi myrkytyskuolemaa, Buddhan ja Muhammadin. Tekstin idea oli olla maailmankuvia valottava. Buddhan reaktio oli lempeä kuten uskontonsa. Muhammad haki kostoa kuten uskontonsa.
1: Itse jäin toki junnaamaan teknisiin yksityiskohtiin. Siihen mitä myrkkyä Muhammadin kohdalla oli todennäköisesti käytetty. Tämänlainen historiallinen tulkinta ei aina ole yksiselitteistä ja monia vaihtoehtoisia malleja voidaan tarjota. Jotkut niistä ovat sitten vain huonoja. Esimerkiksi Muhammadin kohdalla on otettava esille se, että (a) Myrkyillä on tietty saatavuus, myrkyn on oltava sellainen että se on ollut saatavilla. (b) Myrkyillä on tietyt vaikutusajat, oireet ja niiden toipumisajat vaihtelevat. ; Siksi esimerkiksi teoria paternosterpavuista on epätodennäköinen, siihen osuu oikeastaan vain saatavuus. Arsenikki tai jokin muu vastaava mineraalipohjainen myrkky sen sijaan kuulostaa Muhammadin kohdalla osuvalta. Arsenikki esimerkiksi sekä tunnettiin että sitä oli helpostikin saatavilla Lähi-Idässä. Sillä ne tappavat nopeasti ja niistä toivutaan hyvin hitaasti. (Muhammad kitui kolmisen vuotta, samaa ruokaa syönyt kuoli miltei heti.) En kuitenkaan jatka tätä tämän enempää. En pidä myrkyttämiseen liittyvien asioiden opettamista ja levittämistä hirveän eettisenä tapana.

Myrkkyyn kuoleminen on liitettävissä muuhunkin. Takkiraudassa viitattiin Buddhan ja Jeesuksen samanlaisuuteen. Itse saattaisin rinnastaa Jeesuksen ennemminkin Sokrateen kuolemaan, sillä Sokrateskin teloitettiin juridisesti, hän olisi kenties saanut mahdollisuuden väistää tilanteen, mutta hän kuoli ennemmin kuin rikkoi periaatteensa.

Itse liittäisin myrkkykuolemat kuitenkin Paavaliin. Sillä Paavalilla oli erityinen suhde myrkytyksiin. Tämä suhde oli siinä, että hän ei kuollut. "Apostolien teot 28:3-6" kertoo Paavalin seikkailuista Maltalla "Paavali keräsi sylyksen risuja ja pani ne nuotioon, mutta kuumuus ajoi sieltä esiin kyyn, ja se kävi kiinni Paavalin käteen. Kun saarelaiset näkivät käärmeen riippuvan hänen kädessään, he sanoivat toisilleen: "Tuo on varmaankin murhamies. Merestä hän pelastui, mutta kostotar ei sallinut hänen elää." Mutta Paavali ravisti käärmeen tuleen, eikä hänelle tapahtunut mitään, vaikka saarelaiset odottivat käden ajettuvan tai Paavalin kaatuvan äkkiä kuolleena maahan. Kun he olivat aikansa odottaneet ja näkivät, ettei Paavalille tapahtunut mitään merkillistä, he tulivat toisiin ajatuksiin ja sanoivat: "Hän on joku jumala."" Myrkyllä ja sen kestolla onkin erityinen asema. "Markus 16:17-18" neuvoo "Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat." Monet kristityt ovat kiusallisen varovaisia näyttämään ja demonstroimaan uskovaisuuttaan, mutta toisaalta pahempaa kiusallisuutta aikaansaavat ne jotka demonstroivat. Käärmeiden käsittelijät pitävät myrkkykäärmeiden käsittelyä oman vakaumuksen todistamisena. Ja pureman jälkeinen lääkehoidosta kieltäytyminen on heille jopa kunnia-asia. Käärmeiden käsittelijät kuitenkin omalla tavallaan näyttävät että kristinuskon piirissä myrkkyihin suhtaudutaan yhä erityisellä kiinnostuksella. Aihe on kristinuskossa yllättävän syvällä. Itse asiassa jopa "Takkiraudan" viestiin, latteassa itsemyrkyttelyjä välttelevässä kulttuurissamme, viestiin tuli kommentti joka korosti että "Eiköhän tuo tapaus osoittanut aika selkeästi, että Muhammed oli väärä profeetta. Hän kuoli siihen myrkkyyn eikä Herra pelastanut häntä. Hän maksoi rikoksistaan hyvin tuskallisella kuolemalla." Samaa kieltä puhuvat myös englanninkieliset. "Paul's miraculous protection led the people to wrongly conclude that he was a god! Although not a god, this miraculous intervention did prove that Paul was a real emissary of the true God. Allah could have done something similar for his messenger, but he didn't, thereby solidifying the doubts of the unbelievers regarding Muh"

Tämä on minusta surkuhupaisaa kieltä kristityltä jonka (a) päämessias Jeesus Kristus kuoli, tosin nousten kuolleista (b) Marttyyrikuolemat kuvaavat vahvasti Jeesuksen seuraajien tietä. Kuolevaisuus ei itsessään ole ongelma. Kristityt vain ovat liittäneet nimen omaan myrkkyyn jotain sellaista, mitä he pitävät universaalina. Hyvin harva kuitenkin yhtyy tähän "universaaliuteen". Ja se onkin hyvin samantapainen kuin kristillisyyden sävyttämät universaaliväitteet ylipäätään. Niitä väitetään ilmiselviksi ja suorastaan pakotetuiksi näkemyksiksi joista järkevä ihminen ei poikkea. Usein tämäntapainen horse laugh -asenteinen suhde asioihin kuitenkin lähinnä viittaa lähinnä johonkin mielivaltaiseen dogmiin, perimmiltään koko tämän strategian käyttöönotto kertoo että tässä kohden on se väitteen heikoin ja oletuksenvaraisin paikka.

Muhammadin tai Buddhan erityisasema tuskin muuttuu miksikään buddhalaisten tai islaminuskoisten mielessä sillä että he kuolivat myrkkyyn. Myrkky on tässä mielessä tärkeä Tosi Uskovan merkki vain kristittyjen piirissä. - Vain kristitty voi arvostaa marttyyriyttä ja uskovan kuolemaa todella hirvittävästi, mutta sanoa sitten muiden marttyyrien kohdalla että marttyyrit osoittivat kuolevaisuutensa ihan väärällä metodologialla. Heille minulla ei ole muuta sanottavaa kuin että Paavali kuoli ristillä ja että sellainen nyt vaan on täysin väärin marttyroiduttu. Obviously.

Joona

Kenellekään ei liene yllätys, että en pidä valtaosasta evankelioivia fundamentalisteja. Pääsyynä ei ole edes se, että katson heidän kannattavan epätotta maailmankuvaa. On toki totta, että en ymmärrä miksi minun pitäisi kunnioittaa irrationaalista ja epätotta, mutta valtaosa on siinä tunteessa joka tulee heidän kanssaan ollessaan. Heillä on yksinkertaisesti samantapainen asenne kommunikaatioon kuin "Stargate" -sarjan "maailmojen tuhoajalla". Hänellä on suora mieli, jossa on tavoite ja sitten hän suoraviivaisesti pyrkii tekemään tämän. Kritiikki ja vastustus ovat esteitä. Ei jotain jota harkitaan jotta tavoite muuttuisi vaan jotain josta on päästävä läpi.

Näin ollen hahmon kommunikaatio muistuttaa pumpuliin käärittyä talttaa. Toinen sanoo, että älä lyö ja hän selittää että hän vain vähän pumpulilla pyyhkäisee. Hahmo on niin ovelasti rakennettu, että jopa muistinmenetysjaksossa tämä piirre on esillä. Hahmo ei ole tällöin kostonhimoinen koska häneltä puuttuu muistin kautta kauna. Eikä hän ole tekemässä julmia asioita koska hän on unohtanut tavoitteensa. Mutta tämä asenne näkyy kaikessa muussa mitä hän milloinkin kokee haluttavaksi tavoitteekseen.

Tämänlainen pömpöösi asenne on toki jotain joka solahtaa sujuvasti suomalaiseen perivakavaan mielenmaisemaan. Mutta tämä asenne on vieläkin vahvempana amerikoissa. Kalvinismi on sävyltään perivakavaa ja peritotista ja perisuoraviivaista. Lopputuloksena syntyy omituinen ambivalenssi joka näkyy esimerkiksi siinä miten suomessakin voi olla niin että henkilö kertoo kuolleen olevan nauttimassa kivoista oloista paratiisissa mutta hän samalla haluaa välttää tätä ahdistavaa vaihetta. Ja toisaalta he seuraavat maailmanloppua riemukkaana asiana ja jokainen katastrofi ja paha tapaus on ennakointi tästä ja tässä on jotain omituista mukasyvällistä besserwisseristisen riemun paikkaa. Ja kirkossa uskovat jotka kuulevat ilosanomaa Jeesuksen ylösnousemuksesta eivät jaksa riemastua edes haukotukseen.

Tämä asenne kulminoituu suhtautumiseen profeetoihin. Tietyn sortin uskovaiset asettavat profeetan klassiseen tarinankerronnalliseen rooliin, jossa sääntönä on se, että profeetta hankkii jotenkin viisauden, voittaa epäilyt tai pääsee viimeistään sanomaan viimeisen sanan joka on hieman sama kuin viimeisenä nauramista, mutta nauruvertaus olisi tähän asenteeseen liian vakava. Profeetta on siis besserwisser -tietäjä. Tämän vuoksi profeetallisuuteen liittyy aina tietty ikään kuin itsetarkoituksellisesti omituinen pömpöösi sankarieetos.

Profeetta suhtautuu kritiikkiin hyvin "maailmojen tuhoajan" asenteella ja vallalla näyttää olevan kompensationaarinen taustaoletus siitä että kun profetia toteutuu saa profeetta nauraa takaisin potut pottuina ja kyllä niitä kriitikoita sitten hävettää. Tämänmallinen karisma-status -oletus profetioinnin takana tekeekin tästä armolahjasta tai ominaisuudesta hyvän keinon saavuttaa statusta uskovaisten yhteisössä.

Kuitenkin kun katsotaan "Raamatusta", voisi olla kaikista hedelmällisintä vilkaista tarinaa Joonasta. Joonan tarina nimittäin näyttää miten profeetta ei välttämättä saa mitään kunniaa ennustuksestaan. On turhaa odottaa kompensaatiota kärsimyksistä joita profetian välittämiseksi on tehty. Koska ihminen ei voi aina olla varma siitä onko vaikeus sitä että maailma ja etenkin Saatana vastustaa. Vai johtuuko se siitä että ihminen on itse puusilmäinen, tyhmä ja tunkee asioita väkisin haluamaansa suuntaan.

Se on hyvin lyhyt tarina. Ihmiset muistavat Joonasta lähinnä sen että hän oli pinokkion tapaan valaan vatsassa. Mutta tarinakokonaisuus on itse asiassa mahtavan surkuhupaisa. Joona todellakin saa Jumalalta tehtävän mennä valistamaan ihmisiä ylimaallisesta totuudesta. Totuus on vakava koska se varoittaa odottavasta totaalituhosta. Jumala uhkaa nukettaa kokonaisen kaupungin muusiksi. Hän osaa ennakoida tämän suuttumisensa (kenties Hänellä osaa odottaa Taivaan Rouvan PMS -oireita). Varoitus on siis tarpeen, jotta ihmiset voisivat lepyttää Jumalan tai ainakin paeta kaupungista johonkin paikkaan jonne Herran raivo iskee kenties vasta seuraavalla viikolla.

Mutta Joona suhtautuu tähän "oh shit oh shit" -asenteella. Hän lähtee täsmälleen päinvastaiseen suuntaan ja mahdollisimman kauas. On vaikeaa tietää, onko Joonan tavoitteena paeta niin kauas Jumalan Jerusalemin temppelistä että Jumala ei jaksa lähteä häntä kotoaan noutamaan, vai onko Joona vain niin vastahankainen tehtävän suorittamisesta että hän laittaa oman ruumiillisen rajoittuneisuutensa Jumalan tehtävän esteeksi. Jos hän on jossain aivan muualla kuin pitää, ja hän ei kuolevaisena osaa itse olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, niin tehtävä jää toteuttamatta. Tarinan sisäisen logiikan mukaan Jumalaa pakeneminen niin kauas että olisi todella Jumalan selän takana on tietysti mahdottomuus. Absurdi pakomatka on siksi lopputulokseltaan vääjäämätön. Auki jää vain se, mitä Jumala tekee kun Hänen tahtonsa toteutuu.

Joonan laiva joutuukin myrskyyn. Merimiehet ovat hädissään ja rukoilevat omia Jumaliaan. Meri ei tyynny. Joonaa taas ei uskonto vähääkään kiinnosta, ja hän haluaa nimenomaan välttää Jumalan huomaamaksi tulemista, pakomatkallahan ollaan. Ja niin hän nukkuu. Kun muu toivo on menetetty, merimiehet tarttuvat mielellään viimeiseen oljenkorteen. Kun käytössä on enää vain yksi Jumala, niin se alkaa tässä epätoivossa tuntua erityisen haluttavalta. Joonan asenne vaikuttaa suorastaan stoalaiselta joka lisää tämän Jumalan karismaa. Eli Joona joka oli erityisen vastahankainen oli juuri maksimaalisen tehokas käännyttäjämies.

Lopulta Joona pyytää että merimiehet heittävät hänet pois. Tässä itsemurhassakin on nähtävissä keskisormen näyttämistä Jumalalle. Että hukun sitten, että yritäppä siinä sitten teetättää minulle jotain juoksupojan hommia, oi taivainen Partaukko! Meri tyyntyykin tämän jälkeen ja Joona joutuu valaan nielaisemaksi. Tässä vaiheessa Joona sitten valaan vatsassa kertoo omituisen hyvin uskovaisen psalmin. Tämä on vahvassa kontrastissa kaikkeen tarinassa aikaisemmin olevaan (ja rehellisyyden vuoksi se liittyy loppuosan tarinan Joonan luonteenheikkouteen johon palaan myöhemmin). Kenties tämä rukous on epätoivoinen keino teeskennellä Jumalalle hyvää uskovaa. Joona näyttääkin ylistyksessään esittää itsensä olosuhteiden uhrina, eikä suinkaan omien pakoretkiensä vuoksi tehtävästä harhautuneelta.

Jumala päättää antaa valaan oksentaa Joonan maalle. Tämä on varsin irvokas pelastus. Etenkin kun Joona juuri ennen oksentamista kertoo että vain Jumala voi hänet tästä pulasta pelastaa. Saastasta toivon mukaan siistiytynyt Joona viekin sitten sen saamansa viestin kaupunkiin. Ja nyt tulee se paras juttu. Jumala päättää armahtaa kaupungin. Toisin sanoen Joona saa viestin siitä että kaupunki tuhoutuu. Laskuri tikittää eikä ole mitään ihmemies MacGyveriä joka tämän pommin purkaa. Ja sitten hän välittää varoitusviestin ja ihmiset ottavat sen vakavasti. Ulkoisen arjen tasolla maailmassa ei tapahdu mitään muutosta. Taivaalla ei häämöttänyt mitään meteoriittia jonka varjo olisi kaupungin yllä ja joka olisi häipynyt. Maailma ennen Joonan viestiä ja Joonan viestin jälkeen näyttävät täsmälleen samalta. Ainut ero on siinä että ihmiset osaavat kenties arvostaa aikaa Joonan jälkeen koska heidän mielessään on käynyt "ehkä huomenna aurinko ei nouse".

Joona tekee tässä vaiheessa sen, mitä jokainen ihminen tässä vaiheessa tekisi. Hän menee lähivuorelle odottamaan että se kaupunki tuhoutuu. Hän on vihainen siitä että maailma on sama ja viesti ei muuttanut mitään konkreettista. Hän näyttää houkalta. Profetia epäonnistui koska mitään loppua ei tullut. Täällä vuorella Joona nauttii kasvin varjosta ja katselee kaupunkiin. Seuraavana päivänä hän raivostuu ja toivoo omaa kuolemaansa kun tämä sattuu kuihtumaan.

Kun katson Joonan tarinaa, siinä on jotain jonka kristityt tuntuvat unohtaneen. Se on se, että profeetta on houkka. Kun katselen nykykristittyjen kenttää, siellä ei ole nähtävissä tämänlaisia surullisen hahmon ritareita. He ovat kaikki sitä pömpöösiä besserwisserismiä pullollaan olevia henkilöitä joiden kesken unia herätyt ja muistetut unet muuttuvat joksikin jonka mukaan pitäisi vakavasti suunnitella tulevaisuus.

Tai siis kaikki paitsi Jouko Piho. Minun on joskus vaikeaa sanoa onko mies trolli vai ei, sen verran sekapäisiä ja mielipuolisia hänen profetiansa paikoin ovat ; Mutta hän on kuitenkin, profetiointiennustustensa mahtipontisuudesta huolimatta, samalla kaikkea muuta kuin pömpöösi. Hänet voi todellakin kuvitella Pähkinänsaaren rauhan rajan kohdalle istumaan. (Hänen kannattamansa profetiaperinne näyttää jostain syystä ajavan sitä että Suomi ajataan todellakin alkuperäiseen minisuomeen eli että Venäjä valloittaa pohjois-Suomen ja raja muotoutuu sinne pähkinäsaaren rauhassa määritettyyn.) Piho siellä istuisi jollain harjulla aurinkotuoleineen odottamaan ja ihmettelemään että miksei se Venäjä jo hyökkää. Että hyökkäis jo!

Jalka oven väliin

Palatessani miekkailuharjoituksista bussissa samassa bussissa oli mies. Hän avasi jään tervehtimällä ja kyselemällä että millä asioilla olen. Hän jatkoi juttelemalla tikanheitosta ja shakista. Pian hän kertoi olevansa helluntailainen, mutta että hän ei halua julistaa. Koin tilanteen aivan asiallisena ja huomautin että huomasin sen, ja että ei asian ääneenmainitseminen haittaa. Pian hän esittelikin ohimennessään seurakuntansa paikan ja kertoi että heillä helluntailaisilla oli kahvilakin. Että sinne saa mennä jos haluaa, että ei väkisin ketään. Ja lopulta hän kertoi että minkälaista veljellisen rakkauden meininkiä on heidän tapahtumissaan. Hän kysyi nimeni ja kerroin sen.

Tilanne ei tuntunut minusta ollenkaan ahdistavalta. Jos tietää minusta sen, että en yleensä suostu esimerkiksi kertomaan nimeäni tuntemattomille. Vaikka minulla on matala kynnys paljastaa joitain yleensä noloja piirteitä itsestäni, pidän yleensä aika tarkasti huolta anonymiteetistäni. ~ Kukaan ei tiedä kuka olen ja missä oikeasti asun. (Muita asioita voikin sitten tietää.) Itse asiassa jopa se, että teen blogia omalla nimelläni on johtunut periaatteesta. Minulle helpointa ja luontevinta olisi rakentaa hahmo ja kirjoittaa pseudonyyminä ja pseudopersoonana ikään kuin semiomaelämänkerrallisesti tavalla jossa on liitoksia omaan elämääni mutta vain rajallisesti. Itse asiassa nykyään olen blogistina omalla naamallani. Aloittaessani blogausta minulla oli useampi vuosi itseä kuvaavan valokuvan sijasta erilaisia piirroksia ja karrikatyyrejä.

Se, että annan nimeni tuntemattomalle on merkittävää. Vielä merkittävämmäksi sen tekee se, että olin juuri samana päivänä lukenut Richard Wisemanin "Yliluonnollinen ilmiö" -kirjaa. Siinä on nimittäin yksi luku siitä miten ihmisiä saadaan ohjailtua mukaan erilaiseen toimintaan. Wisemanin esittelemät keinot ovat olennaisia esimerkiksi silloin kun halutaan suostutella ihmiset tekemään asioita ; Wiseman esittelee ensin miten hypnoosin toiminta on rajallista ja jatkaa siihen millä keinoin ihmiset saadaan tekemään asioita joita he eivät muutoin voisi ollenkaan tehdä. Näitä tarvitaan jos halutaan liittää ihmisiä vaikkapa kulttuun. Wiseman ei toki puhu helluntailaisista jotka ovat vain uskovaisia. Wiseman ottaa esimerkiksi Jim Jonesin. Henkilön joka sai ihmiset tekemään massaitsemurhan vapaaehtoisesti tai ainakin puolivapaaehtoisesti.

Kirja esittelee neljä psykologisten kokeiden toimivaksi osoittamaa menetelmää (joista yksi on hemmetin epäintuitiivinen mutta toimii hyvin siitä huolimatta. Arkipsykologia ei yksinkertaisesti toimi kovin hyvin.) Jonesin suosio ja saavutukset kuuluivat näihin. Helluntailainen osasi soveltaa näitä keinoja kohtuullisen hyvin.

Julistajan soveltama päästrategia oli se, jonka Wiseman esittelee ensimmäisenä. Sivulta 267 eteenpäin Wiseman kuvaa strategiaa nimeltä "Jalka oven väliin". Tässä ideana on ikään kuin pohjustaa ja koputtaa ensin kepillä jäätä. Mutta ei vain sen takia että tiedetään miten pitkälle yksilön kanssa voidaan mennä. Vaan sen takia että tällä tavalla ihmiset saadaan hivutettua tekemään asioita joita he eivät muuten olisi tehneet. Wiseman kuvaa taktiikan seuraavalla tavalla (s. 268) ""jalka oven väliin" -tekniikka tarkoittaa, että ihminen saadaan suostumaan isoon vaatimukseen suostuttelemalla hänet ensin suostumaan paljon vaatimattomampaan pyyntöön." Jos esimerkiksi kyseinen uskova olisi suoraan istunut penkille ja kertonut että "Moi, olen helluntailainen" , kertonut heti perään minkälaista uskonnollista kivaa heidän kohtaamisissaan on, ja kysynyt sitten nimeäni olisin itselleni luonteenomaisesti provosoitunut. Olisin sanonut jotain sellaista että "With all respect, sir. Fuck You!" Tämä muistuttaa siitä että provokatiivisuus on usein kontekstointikysymys. Ja suostuttelun ja julistamisen taito onkin yleensä juuri siinä että osaa soveltaa tilannetta niin että se, mikä muuten olisi provokatiivista onkin aivan asiallista. Vähitellen hivuttamalla tilannetta pelkästä puhumisesta vakaumulksen esilletuomiseen oli portti jonka kautta minäkin olin suostuvainen juttelemaan uskontokokemuksista varsin leppoisasti.

Tämä on huomattavaa, koska olen (a) eiuskonnollinen joka ei pidä uskontokokemusten kuuntelusta ja muusta osallistuttamisessta (b) tunnettu provosoituja (c) olin juuri lukenut Wisemanin teoksen. Taktiikka yksinkertaisesti toimii.

Siksi ei olekaan ihmeellistä että Jones onnistui. Wiseman kuvaakin sitä että Jonesin kaltainen houkuttelee ihmisiä tekoihin hyvinkin paljon tätä strategiaa käyttäen. "Jones käytti tekniikkaa manipuloidakseen seurakuntaansa. Ensin kannattajia pyydettiin lahjoittamaan pieni osa tuloistaan Temppelille, mutta ajan mittaan vaadittu summa kohosi, kunnes ihmiset olivat antaneet Jonesille koko omaisuutensa ja säästönsä. Sama koski omistautumisen astetta. Kun jäsen oli juuri liittynyt kirkkoon, häntä pyydettiin tekemään yhteisölle töitä vain muutama tunti viikossa. Kun aikaa kului, muutama tuntu laajeni vähä vähältä, kunnes jäsen osallistui pitkiin jumalanpalveluksiin, auttoi houkuttelemaan organisaatioon uusia jäseniä ja kirjoitti kirjeitä poliitikoille ja tiedotusvälineille. Hivuttamalla vaatimuksiaan "jalka oven väliin" -tekniikalla valmistellessaan seuraajiaan tekemään viimeisen uhrauksen." Tämä muistuttaa siitä että tekniikka todella toimii tehokkaasti, ja että helluntailaiset ovat tässä kohden vaatimuksissaan ja tempuissaan vielä varsin vaatimattomia ja vaarattomia.

Toinen julistajan soveltama taktiikka olikin sitten enemmän kuvausta siitä minkälaisia suostuttelun ja manipuloinnin keinoja löytyy seurakunnan puolesta. En tartu niihin sen tarkemmin koska nämä eivät liity suoraan tähän kohtaamistilanteeseeni. Kuitenkin kuvaan niitä lyhyesti. "kaikki yhdessä" -henkisyys. Veljellinen yhteys kun on samanmielisyyttä, joka kasvattaa ryhmäpainetta (vaikka se ei tunnu miltään paineelta ja kiusaamiselta se kuitenkin ohjaa ihmisten mieltymyksiä suuresti). Sitoutumista ja vaatimuksia rakennetaan usein myös "Ihmeiden ihmeen" kautta, jossa erilaiset ihmeteot kertovat suuresta mahdista ja viisaudesta joka johtaa kritiikki-immunisointiin ja vahvaan auktoriteetin saamiseen. Helluntailaisissa piireissä ihmeet ja armolahjat ovat tärkeitä. Lisäksi Wiseman ottaa esille epäintuitiiviselta tuntuvan "itsensä puolusteleminen" -strategian jossa kaikki haasteet ja vaikeudet joita liike käskee tekemään - mukaanlukien rangaistukset joita se antaa sisäisesti omille jäsenilleen ja kaikki kritiikki jota ulkopuoliset ryhmäläiselle antavat - sitovat lujemmin ryhmään. Mitä enemmän joutuu opiskelemaan "oikeat mielipiteet", sitä vahvemmin henkilö sitoutuu ryhmään. Näin ollen vaativa initiointi tekee sitoumuksen vahvaksi. Ihminen ikään kuin ajattelee että kun hän on jo nyt panostanut näin paljon tilanteeseen, niin kaiken tämän poisheittäminen on ylitsepääsemätöntä.

Tämän tekstin tarkoituksena onkin muistuttaa siitä että oikeasti manipulointi ei ole sitä mitä ihmiset sen usein pelkäävät tai ajattelevat olevan. Ihmiset ajattelevat että joku hunajaisesti kuiskaa esille salaiset tuntemusket ja toiveet ja niitä nykien ohjaa ihmistä. - Samoin manipuloinnin nähdään olevan jotain joka on eksklusiivista joillekin hyvin tiukoille ja julmille tahoille. Tämä tuntuu olevan jopa niillä jotka ovat opiskelleet hieman manipuloimisen taktiikoita. He ymmärtävät että manipulointi ei tunnu ahdistavalta tai ole mitään "naruista vetelyä" jossa olo on hieman kuin kiristetyllä. Että aluksi annetaan koukku ja sitten raahaudutaan. Manipulointi ei ole tämänlaista pakottamista, vaan luonteeltaan hyvin hienovaraista. Se on sitä että toinen ohjataan tekemään omasta halustaan ja vapaaehtoisesti se mitä halutaan. Manipuloiduksi tuleminen tuntuu mukavalta, joskus jopa toiveikkaalta. Manipuloitu voi saada itseluottamusta sitoumuksestaan, koska se eriyttää hänet muista ja antaa hänelle tunteen siitä että hänellä on ratkaisu muiden ongelmiin vaikka ei toista ihmistä ja hänen tilannettaan oikein tietäisikään. (Helluntailainenkin sanoi minulle että "Mitäpä siinä vierailussa menetät, korkeintaan murheesi.")

Kuitenkin manipulointi on arkista. Jokainen meistä käyttää sitä. Osa käyttää sitä luonnostaan. Bussin helluntailainen ei varmasti ajatellut harjoittavansa manipuloinnin perustaktiikoita. Hän ajatteli varmaan olevansa mukava ja sosiaalinen ihminen. Hän muistuttaa sen, että manipulointi ei ole mystistä ja pelottavaa vaan arkista ja turvallisen tuntuista. Se on kaikkialla ympärillämme. Ja juuri sen vuoksi että se on yleistä eikä ole pelottavaa,  on sen tunnistaminen on hyvinkin tarpeellinen osa aivan normaalia arkielämän ajattelusettiä. Paitsi jos haluat tulla huijatuksi, tämä on.

---

Kirjoittaja muistuttaa siitä, että manipulointitekniikoiden havaiseminen mainoksissa, poliittisessa puheessa tai uskonnossa on vähän kuin näkisi alastoman koiran tai kissan yläosattomissa.

Profetia - ennustus

Katsoin eilen illalla televisiosta elokuvan "Knowing - Tieto". Puolisoni luokitteli elokuvan yllättävän huonoksi uskonnolliseksi elokuvaksi jonka tekijöillä on perversio elävältä polttamiseen. Ihan sen takia että elokuvassa esimerkiksi lento-onnettomuudessa vaarallisinta ei todellakaan näyttänyt olevan "se äkkipysäys" vaan jälkitulipalot ja koko elokuvassa aurinko polttaa kaikki hengiltä.
1: Kaikille tiedoksi ; Meidän perheessämme yleensä minä heitän tämäntyyppisiä lausuntoja. Puolisoni ei keskimäärin yleensä lauo mitään ikinä, hän on sellainen kunnioittava, myös niille haahuille jotka ovat typeriä ja totaalisen väärässä. (Mikä on tietysti minun kannaltani helpotus kun asun hänen kanssaan.) Tämä kertoo omalta osaltaan siitä miten alleviivaava tämä elokuva kaiken kaikkiaan on.

Luokitelma on toki olennaisilta osin oikea, mutta kenties mielenkiintoisempaa on pureutua sen yksityiskohtiin. Tätä kautta voidaan esimerkiksi havaita että paitsi että elokuva "sisältää hihhulointia", se sisältää "hyvin tietynlaista hihhulointia". ~ Itse en kuulu niihin ihmisiin joista "elokuvan huonous" tarkoittaa esimerkiksi "väärää/turmelevaa/epämiellyttävää sanomaa". Ja kun tämän osaa ottaa, elokuva onkin varsin mielenkiintoinen avattava ; Sille voi tehdä ajatteluanalyysin ja sovittaa sen hyvinkin tiettyyn ajatteluperinteeseen.

Elokuvan pääteema on todellakin voimakkaan uskonnollinen. Se rinnastaa, jo tutuksi tulleeseen tyyliin UFO:t ja jumalalliset voimat. Uskonnollissävyisissä teoksissa tätä rinnastusta tehdään yllättävän usein. Ja tässä käytössä on kaksi perustapaa ; Ensimmäisessä avaruusolennot ovat enkeleitä ja toisessa ne ovat demoneja. Tässä elokuvassa avaruusolennot edustavat enkelien voimia.

Päähenkilö : Kuinka kaikki ateistit ovat juoksuhaudoista.

Elokuvan päähenkilö, John Koestler, on astrofyysikko ja hän on elokuvan alussa ateisti. Tämä tulee selväksi kun hänen vakaumustaan kysytään astrofysiikan tunnilla (jonka sisältöön palaan hieman myöhemmin.) Hänen vastauksensa on "I think shit just happens. But that's me." Häntä kuvataan selvästi ateistina joka antaa kenen tahansa uskoa miten haluaa ja joka näkee tämänlaiset kysymykset pelkästään maailmankuvallisena.

Hänen vakaumuksensa esitellään ja kontekstoidaan elokuvan avaruusolentoteemaan jo alkukeskustelussa poikansa kanssa. Kun poika kysyy "Has anyone found life on other planets?" ja vastaus on "Not yet. Guess it's just us for now." ja poika ahdistuu tästä. Tässä vaiheessa ateistiastrofyysikkomme esittää asian seuraavasti "When I said it was just us out there, you know I was talking about space, right? I didn't mean heaven, or anything." Ja kun hänen poikansa kuvaa että "Dad, you don't even believe in heaven." on puolustus "I never said that, Caleb. I just said we can't know for sure, that's all. If you want to believe, you go ahead and believe, okay?" Tämä kuvaa sitä kuvaa mikä on usein käsitys agnostikoista. Heitä pidetään de facto ateisteina jotka antavat muiden uskoa mitä haluavat. Tämä kuva agnostikoista on oleellinen etenkin niille uskonsuuntauksille joista Jumala on niin voimakas ja merkityksellinen että neutraali kulma koko aiheeseen olisi mahdoton. Että asia on niin yleisinhimillinen että jokaisen on pakko valita. Tämä tietysti johtaa ehdottomuuteen jossa agnostikot nähdään likimain ainoastaan kohteliaina ateisteina. (Tähänkin palaan myöhemmin.)

Ja koska kyseessä on uskonnollinen elokuva, on ateistisuus selitettävä asia. Tämän perustelun tarve kovenee sen vuoksi että astrofyysikko on järkevä ja älykäs mies. (Kenties lievennys on tarvittu tämänkin vuoksi. Epäkohtelias ateisti olisi yksinkertaisesti liikaa USA:ssa, etenkin kun elokuva on itsessään leimallisesti uskonnollinen.) Tämä selitetään sillä klassisella selityksellä jonka mukaan ateisti on traumaattinen, jotenkin säälittävä, olento. Ateistiksi kääntymistä kuvataankin vaimon kuolemalla ; Seuraavalla tavalla "While she was dying, I was at home, in the front yard. I always thought you were supposed to sense when the people you love are in danger, but I didn't feel anything. Nothing. I was just blowing leaves off the lawn."'
1: Traumaattisen ateistin jännitteessä on toki se huvittava puoli, että vaikka ateistit yleensä selitetään traumaattisina hahmoina, heitä kuvataan usein nimen omaan kärsimyksistä irtautuneina. Esimerkiksi Lewis "Paholaisen kirjeopistossa" selittää omalta osaltaan miksi juoksuhaudoissa ei ole ateisteja ; Hänestä tuskan kuvitteleminen on yksi demonien ovelin kikka. Jos ihminen räytyy pinnallisesti kuvitteellisessa, hän kuitenkin helposti ymmärtää tuskan mitättömyyden jos kokisi vaikka vain viisi minuuttia aitoa hammassärkyä. Siksi demonien pitäisikin suojella tämänlaisilta, todellinen tuska ja kärsimys kun on ateistille vierasta. Ateistikuva onkin fundamentalisteilla likimain poikkeuksetta tällä tavalla sisäisesti ristiriitainen-

Ideologioiden jännite.

Elokuvassa taistelevat ensi sijassa maailmankatsomukset. Tämä korostuu sillä, että elokuvan lopussa tapahtuu maailmanloppu ja astrofyysikkomme kuolee auringon flarepurkaukseen, johon hänen tietäväisyytensä on antanut lähinnä pari päivää aikaa jona tietää että maailma loppuu ja että oikein mitään ei voi tehdä. Nämä maailmankuvat itse asiassa esitellään alun yliopistoluennolla (joka on sinänsä omituisen lapsenomainen, aikuiset ihmiset pallottelevat palloilla ja kertovat yksittäisiä irtofaktoja auringosta ja tätä kutsutaan "astrofysiikaksi".) Vastakkain on determinismi ja indeterminismi -nimilappujen alle ohjatut näkemykset.

Elokuva yrittääkin itse asiassa tehdä samaa kuin astrofyysikkomme luennossa "We're going to pose a topic to get you thinking along the right lines for your term paper. It's the subject of randomness versus determinism in the universe." Ja käsitteet on määritelty hyvin erikoisella, filosofiasta ja luonnontieteistä hyvin poikkeavilla, tavoilla. Tavoilla jotka ovat kuitenkin tuttuja erilaisista uskonnollisista pseudotiedehörhötyksistä.
1: Determinismi käsitteistötään seuraavalla tavalla "Determinism says
that occurrences in nature are causally decided by preceding events or natural laws,
that everything leading up to this point has happened for a reason." ... "Now, I want you to think about the perfect set of circumstances that put this celestial ball of fire at just the correct distance from our little blue planet for life to evolve, making it possible for you to be sitting here in this riveting lecture. But that's a nice thought, right? Everything has a purpose, an order to it, is determined." Toisin sanoen determinismi yhdistetään lainomaisuuden ja ennustettavuuden sijasta hieman eri asiaksi ; Se määritetään enemmänkin samaksi asiaksi kuin tarkoitus ja tarkoituksellisuus, ja tätä kautta determinismi esimerkiksi sidotaan antrooppiseen periaatteeseen.
2: Satunnaisuuden (indeterminismin) se sen sijaan määrittelee seuraavalla tavalla "But then there's the other side of the argument, the theory of randomness, which says it's all simply coincidence. The very fact we exist is nothing but the result of a complex yet inevitable string of chemical accidents and biological mutations. There is no grand meaning. There's no purpose." Eli tässä determinismin puute nähdään automaattisesti samana asiana kuin tarkoituksettomuus. On erikoista huomata evoluutioviitteitä astrofysiikan luennolla, sen sijaan että olisi annettu vaikkapa toinen selitys antrooppiseen periaatteeseen.

Luentokohtaus määrittää vastakkain olevat näkemykset ja tässä astrofyysikko laitetaan ottamaan tähän kantaa. Koska elokuva on kasvukertomus, hän tietysti lähtee "väärältä puolelta" jotta oppimiskokemus on maksimaalinen. (Tällä ateistisankari oikeutetaan.) Elokuvan sanoma tosin voidaan arvata jo tästä kohtauksesta. Oppilaat nimittäin komppaavat, nauravat ja taputtelevat siinä determinismin kohdalla, kun taas indeterminismin kohdalla he ovat tyrmistyneitä ja hiljaa. Näin luodaan samastumiskenttä jota katsojan sosiaalisena olentona oletetaan mukailevan. Samalla professorin selityksen tarkkuus eroaa. Antrooppista periaatetta on alustettu ja se on astrofysiikan kannalta olennaisempi. Näin näyttää että determinismin takana on enemmän tiedettä. Samaa epäbalanssia ajaa myös se, että determinismiä käytetään hyvin voimakkaasti ja tavalla joka korostaa että se on hieno sivistyssana. Indeterminismiä taas kutsutaan omituisen arkisella, jopa vähättelevällä termillä "randomness".
1: Itse sanoin tässä vaiheessa että määritelmät ovat hyvin omituiset, ja että tämä on "eksplisiittisesti antidarwinistinen elokuva" ja aloin laskemaan hihhulipisteitä, eli keskityin vahvemmin seuraamaan uskonnollisia symboleja ja retorisia kikkoja. Syy oli selvä. Kun elokuva käyttää astrofysiikan kovan tieteen mainetta, heittää tämän sijaan irtofaktoja ja perusfilosofian yläastekursseja joissa on vain karkeita peruskäsitteitä. Ja jos peruskäsitteet ja yksinkertaisuus voisivat olla hyväksyttyjä koska kyseessä on elokuva, niin tämä selitys katoaa sillä että nämä peruskäsitteet on läpikäyty totaalisen virheellisesti. Väärä filosofia taas on juuri sen laista kuin on hihhuleille tyypillistä. Se, että joku vahingossa tekisi joukon juuri samoja massivisen typeriä virheitä kuin tietyt uskonnolliset suuntaukset ei ole uskottavaa. Ergo.

Profetoinnin armolahja

Elokuvassa ytimeen nousee 50 vuotta haudattuna ollut paperi jossa on numeroita. Astrofyysikkotiedemies ajautuu purkamaan tätä ja selviää että tässä on listattuna ennaltatiedettyjä onnettomuuksia ja niiden paikkoja ja kuolinmääriä. Samalla hänen poikansa kohtaa kuiskailijoita. Matkan varrella ajatus siitä että lappu olisi vain sattumaa hylätään. Se on profetia.

Näin ollen epävarmuus ja maailmankuvallisuus oli vain tiedon vajavaisuudesta johtuva asiantila, jolloin ateismiin oikeuttaa lähinnä jonkinlainen ignoraatio.

Huipentumassa astrofyysikon poika Caleb ja lukujen penkomisessa auttanut lapun kirjoittajan tyttären tytär Abby lentävät avaruusolentojen mukana taivaaseen ja päätyvät pupuineen paratiisimaiseen tilaan jossa on jättimäinen puu (hyvän ja pahan tiedon puun vertaus) odottamassa. Astrofyysikko tietysti tässä vaiheessa tietää että kaiken takana olevan totuuden, että determinismi on voittanut. Mutta tämä ei riitä. UFOon pääsevät vain valitut "He's saying only the chosen must go, those who heard the call." Astrofyysikko tajuaa että "They haven't chosen us, Caleb. They've chosen you, both of you." Lopussa kaikki muut paitsi taivaisiin temmatut kuolevat, mutta astrofyysikko päätyy (herännäisen) pappisisänsä luo positiivisella mielellä "This isn't the end, Son." - "I know."

Mitä näistä voi raapia esiin?

Elokuvan näkemys on selkeästi kalvinismin sävyttämää. Kalvinismissahan opin ytimessä on predestinaatio, joka olettaa että ihmisten valinnat ja päätöksetkin ovat ennaltamäärättyjä. Tämä sävytys tietysti leimaa determinismin tärkeyden korostamista. Siksi unohtuu, että determinismi tarkoittaa likimain vain sitä että olisi mahdollista olla "Laplacen demoni" , joka tilan nykytilan tietäen kykenee arvioimaan mitä tapahtuu tulevaisuudessa ja menneisyydessä. (Determinismi koskee enemmän todellisuuden epäsatunnaista luonnonlakien seuraamista ja jossain määrin episteemisiä tietämisen rajoja ; Tutkija voi deterministisessä maailmassa olla laplacen demoni jos hänellä olisi tiedot lähtötilasta. Luonnonlaeilla ei determinismissä tarvitse olla luojaa, kysymys on seurauksien vääjäämättömyydestä.)
1: Tarkoitus on siis liitetty filosofisella uskonnollisella vakaumuspuolivoltilla. ~ Determinismi sanoo vain että luonnonlait ovat asettaneet planeetat tietylle etäisyydelle, eikä tässä tarvita mitään tarkoitusta koska tähtiä ja planeettoja on hyvin paljon, jolloin on selvää että osa niistä on elämälle sopivalla etäisyydellä. Ja että kun olemme elossa, emme luonnollisesti ole satunnaisesti valitulla planeetalla ollenkaan. Determinismissä sattuma näyttäytyy lähinnä (a) epätiedon määreenä ja (b) jos on iso määrä luonnonlakien määräämiä tapahtumia, ja lähtökohdissa on tiettyjä eroja, tulee jakauma jossa on esimerkiksi planeettoja tietyllä etäisyydellä ja tämän tunnetuin syin syntyneen sijainti/etäisyyseron koemme sattumana.

Elokuva on liitettävissä dispensationalistiseen suuntaukseen. Enkeli-avaruusolentojen osuus maailmanlopussa taas vertautuu ylöstempauksen tematiikkaan, joka on dispensationalismissa olennaisin asia. Tämä suuntaus keskittyy myös lopun aikojen tuntemiseen. Tässä mielessä tämä olisi hyvä arvaus elokuvan pääsanomaksi. Kuitenkin tätä tulkintaa rikkoo se, että dispensationalismissa korostetaan tuskan aikaa. Siinä ylöstempauksen jälkeinen maanpäällinen vaivan aika kestää 7 vuotta, ja tämän aikana on vielä mahdollista pelastua. Elokuvassa "Taivaaseen tempaamisen" ja maailmantuhon välillä on erona tunteja.

Todellinen tarkka kuvaus on tarkempi löytää. Elokuva nimittäin sanoo sen ääneen. Se kun nostaa eksplisiittisesti esiin karismaattiset liikkeet. Tämä ei tietysti yllätä kun elokuvassa astrofyysikon isä on läpipositiivisesti kuvattu tunnustuksellinen karismaattinen pastori. Tässä maailmankuvassa korostuvat maailmanlopun, ylöstempauksen ja vastaavien lisäksi myös erilaiset armolahjat : Tässä maailmankuvassa yhteys Jumalan kanssa ilmenee usein erilaisilla ihmekyvyillä, joista profetoimisen lahja on yksi arvostetuimmista. Elokuva juoni siis pyörii erään karismaattisen liikkeen peruselementtien kanssa.

Ja näin auringon polttaminen ja fiksoituminen palaviin ihmisiin ja eläimiin joita elokuva on pullollaan ovat vain helvettimetaforaa. Ne ovat ikään kuin ennakkonäyte Helvetin liekeistä, ja tämän vuoksi niiden käyttäminen on osa elokuvan sanoman taustaideologista kuvastoa.

Siksi, kaiken kaikkiaan, elokuva pitäisikin määritellä uusiksi. Tietämisellä tai asioiden episteemisellä punnitsemisella on hyvin vähän tekemistä sen alleviivaavan juonen kanssa. Tuolla otsikolla elokuva osuisi paremmin siihen kulmaan mihin se osuu, ja se luultavasti kutsuisi elokuviin niitä ihmisiä joita tämäntyyppinen alleviivaaminen kiinnostaa.

Täysin eksyksissä ~ I get message

Sain itselleni kummallisen viestin. Se käsitteli ihmeparantamista. Tämä ei sinänsä ihmetytä. Aina säännöllisen epäsäännöllisesti saan erinäköisiä viestejä uskovaisilta. Yleensä niiden sävy ja sisältö ei kuitenkaan ole tämänlainen. Jotta ymmärtäisitte ällistykseni, laitan koko viestin.

"Oletko koskaan arvoitellut tai epäröinyt sen kanssa, mikä voima sinussa vaikuttaa? Oletko miettinyt, että jos vaikkapa parantumisia ja muita erikoisia asioita tapahtuu kauttasi, niin mistä lähteestä "lahjasi" ovat? On hyvä ottaa huomioon, että vaikka ihminen vilpittömästi ajattelisi välittävänsä "Kristuksen ja Pyhän Hengen" voimaa, tämä ei takaa, että hänen lahjansa olisivat Jumalasta. Saatana saattaa helposti jäljitellä parantamista, profetoimista, kielilläpuhumista, tiedon sanoja ja muita Raamatun mainitsemia armolahjoja. Hän voi antaa näitä jäljitelmälahjoja ihmisille, jotta he joutuisivat vain kauemmas eroon
Jumalasta.

Lisäksi Raamatun omat kuvaukset antavat mallia tältä alueelta. Yksi esimerkki on Simon-noita, joka mainitaan Apostolien tekojen 8:ssa luvussa. Tämä henkilö teki ihmeitä magian avulla ja ihmisten nähden, niin että nämä luulivat hänen toimivan Jumalan avulla. Kuitenkaan hänessä ei ollut Jumalan Pyhän Hengen voima, vaan hän oli koko ajan eksyksissä. (Samoin tunnettu on kertomus faaraon taikureista; nämä magiaa harjoittavat taikurit pystyivät tekemään vastaavankaltaisia ihmeitä kuin Mooses.)

Lisäksi meidän ei tarvitse katsoa muuta kuin Jeesuksen omia sanoja tältä alueelta. Hän totesi, että viimeisellä tuomiolla tulisi esiintymään monia ihmisiä, jotka olisivat ennustaneet ja tehneet voimallisia tekoja hänen nimessään; ihmisiä, joita Jeesus ei kuitenkaan tuntenut, eli he eivät olleet hänen omiaan. Nämä jakeet todistavat hyvin sen seikan, että vaikka ihminen vilpittömästi ajattelee toimivansa Jumalan voimassa, voi hän silti olla täysin eksyksissä."

Kun muistaa että vaikka olen Jumalasuhteeltani agnostikko, olen kuitenkin suhteessa uskontoinstituutioon uskonnoton. Enkä usko sielun kaltaisiin konsepteihin ~ eli jos Jumala on, ei ihmisessä silti ole mitään joka säilyisi kuoleman jälkeen. Ja tämän kommentin kannalta ; ihmeparanemistarinat ovat ainakin toistaiseksi näyttäytyneet perusteettomilta ; Tarinoita joko ei voi varmistaa edes tapahtuneeksi, jolloin ne ovat vain tyhjiä tarinoita. Tai sitten niille on olemassa "jotain ihan muita" syitä.

En siis ymmärrä miksi sain tämän viestin. Paitsi jos sen lähettäjä halusi olla jonkinlainen esimerkkitapaus ja todiste siitä miten Jumalan nimessä voi todellakin olla ns. totaalisen pihalla asioista, eksynyt.

Mutta toisaalta, tässä viestissä on - kaikesta eksyneisyydestään ja kontekstifuckupistaan huolimatta - nyt sellaista hyvinkin oikeaoppisen kristillissävyistä materiaalia jossa ihmeparanemisanekdoottien perusvoima kumotaan. Ihme ei olisi toteutuessakaan itsessään todiste Jumalallisesta hyvyydestä. Tai edes siitä että ihmeiden välittäjänä/välikappaleena/mediumina toimiva ihminen olisi väistämättä oikealla tiellä. Nyt voinkin suoralta kädeltä selittää että pelkään heidän vain olevan saatanallisien voimien välittäjiä. Ja mokuttaa heitä kauemmas saatananpelkooni vedoten..

Pieniä neuvoja paikallisille julistajille.

Puolisoni kävi tänään kaupassa ja pääsi tutustumaan uudehkon asuinkaupunkimme Keravan paikallisiin erikoispiirteisiin. Asumme aseman lähellä ja asemalla on aktiivinen fundamentalistien seurakunta. Ja asumme myös kaksi korttelia IRR TV:stä. Siksi tietty uskovaistiiviys ikään kuin tulee ilmiselväksi osaksi normaaliarkea. Matkalla hän nimittäin törmäsi innokkaaseen uskonmieheen, joka kertoi kaikille halukkaille ja vähän muillekin Jeesuksesta. Tässä ei tietysti ole sinällään mitään hirveän kiellettyä tai pahaa. Suomi on hyvä maa juuri koska se antaa luvan uskonhihhuleidenkin kannattaa, pitää ja levittää ehdottoman vääriä mielipiteitään. Ongelmana oli vain se, että hän oli asettunut keskelle kulkuväylää. Niinpä puolisoni, joka on kiltti ihminen, mutta suorastaan negatiivisesti kiinnostunut kristinuskonnosta, joutui pysähtymään. Mies oli ollut aika saastainen, narkomaaninoloinen. Hän kuitenkin jakoi ihan uskonjärjestöjen virallisia lappuja joten hän oli järjestön asialla. Mies halusi antaa itsestään kuvan viisaana ja erikoislaatuisena miehenä. Vakavasti otettavana. Siksi hän kertoikin innokkaasti siitä, miten hänellä on erikoiskyky, jonka avulla hän saa suoraan neuvoja Jumalalta. Lahja antaa hänen julistaa oikeissa paikoissa. Esimerkiksi ohje voi sanoa että jos kävelee kaksi kilometriä johonkin suuntaan, sieltä löytyy henkilö joka on innokas kuulemaan Sanasta. Näin miehellä oli omakohtainen kokemus Jumalallisesta armolahjasta. Joten hänet tietysti pitäisi ottaa vastaan erityisen kunnioittavasti. Kuitenkin tässä kävi niin kuin aina. Eli julistaja näyttäytyi suorastaan uskosta kauemmas ajavaksi. Se, että kertoo todellisuudentajun järkkymiseen yleensä liitettävistä "psykoosioireista" ei tuo uskottavuutta. Kun selitykset ja jutut on liian outoja, ne vahvistavat mielikuvaa siitä että uskovaisilla viiraa. Joka taas ei liene kovin hyvä asia, kun muistetaan mitä ne ateistitkin aina sanoo. Näin ollen vaikka ihmeominaisuudet olisi tottakin, ei kannattaisi aloittaa kertoilemalla tämänlaisia anekdootteja. Päin vastoin, ne tulisi ensin todistaa tieteellisesti ja saada niille yleinen suosio. Siihen asti eiuskova ei pidä niitä ihmeenä vaan todisteena uskovaisen mielenterveyden vajauksesta. Juttu on yksinkertaisesti "liian iso pala" nieltäväksi aluksi. ; Erityisen omituista tässä mainitussa tilanteessa oli tietysti ollut se, että Jumala osaa ohjata henkilön puhumaan uskosta kiinnostuneille. Mutta hän päätyykin puhumaan jollekin joka ei ole kiinnostunut. Myös tapa, jolla mies torppasi sarjatulella viittasi pikemminkin siihen että tilastollisesti harvalukuiset halukkaat ja kiinnostukset löytyvät kun yritetään tarpeeksi ; Mies kiitti Jumalaa asiasta josta hänen tulisi kiittää omaa ahkeruuttaan. Lisäksi Jumala olisi voinut kertoa että hampaiden peseminen olisi hyvä keino tehostaa sanankuuntelemisen intoa.

Tärkein minun ohje on tietysti se, että ei välttämättä kannattaisi pelotella minun eukkoa. Enkä puhu mistään abstraktilla Helvetillä kertoilemisesta vaan sellaisen pelottelun jota saa aikaan kun narkomaanilta vaikuttava tyyppi estää kulkemista ja aloittaa kohtaamisen kertomalla hulluusoireistaan. Pelottelu ei liene kenenkään etu, eikä mikään innostus oikeuta tointa. Enhän minäkään voi innostua niin itsepuolustustekniikoista että unohdan Suomen Lain ja lähden murjomaan miekanpommelilla ihmisten suusta neljä hammasta vain siksi että keskiaikaiset taistelumanuaalit ohjeistaa tempun näin.

Venyttelyä ennen ääriliikkeitä II : Koivuniemen herra.

Tämä on jatkoa keskustelukenttäaiheeseen, jota alustin aiheella "retoriikka vs. ideologian sisältö". Kun uskonnottomuus ja ateismi liitetään hyvin usein erilaisin negatiivisin kutsumanimin ja ilmaisuin fanatismiin, unohtuu itse asiassa vielä yksi elementti, josta en aiemmin kertonut yhtään. Se on itse asiassa luultavasti se kaikista tärkein asia. Nimittäin, jos aletaan puhumaan erilaisista ääriliikkeistä, on mukana kuitenkin vielä yksi lisäelementti : Ryhmädynamiikka.

Koska tämä on vasta "venyttelyä" en ota esiin aivan äärimmäisiä esimerkkejä. Sen sijaan nostan esiin sellaisia liikkeitä, joiden normaalius rupeaa olemaan jo hieman kyseenalaista. Niissä on ikään kuin oireita, jotka ovat "huolestuttavia". Tämänlaisten havaitsemisen pitäisi alkaa miettimään sitä missä ja mikä on se rajanveto siihen fanaattisuuteen, jota esimerkiksi ateistejen esitetään edustavan.

Camp -henkistä Jeesustelua.

Ryhmädynamiikalla viattomaankin ideologiaan saadaan huolestuttavia sävyjä. Tästä ehkä helpoin tapa on hakea huolestuttavia piirteitä. Tälläiseen voi hakea kimmokkeita "Jesus Camp" -dokumentti vuodelta 2006. Se kuvasi helluntailaista hurmoshenkistä leiriä. Siinä pieniä lapsia kannustetaan uhraamaan elämänsä Jumalan sotureina. Dokumentissa opitaan muun muassa se, että hurmoksellisuus on aitoa uskoa : Jos käy vaan kirkossa rukoilemassa kevyesti ja lähtee pois, on se liian passiivista. Hurmoshenkisyys tarkoittaa sitä että usko vaikuttaa elämään.

Olen itse lapsuudessani ollut parillakin Helluntailaisten leirillä. Ne eivät olleet aivan yhtä rajuja kuin tuossa dokumentissa ollut. Siellä käytiin uimassa ja lueskeltiin Raamattua pari tuntia päivässä ja laulettiin Jeesustelevia lauluja. Kerran leirissä oli iltamenot, jotka olivat huolestuttavampia.

Niissä rukoiltiin erilaisten aiheiden puolesta. Nukkumaan pääsi esirukouksen kautta. Eli oli käytävä edessä kun joku sanoo jonkun tietyn aiheen. Jos ajatteli että asia oli omalla kohdalla merkittävä, oli käytävä esirukouksessa. Useastikin sai käydä. Tämä edessäkäyminen oli tehty avoimesti, joten kyseessä oli ikään kuin rippi, jossa papilla ei ole rippisalaisuutta. Tämänlainen vaatii ryhmälle alistumista ja on yllättävän raskasta mielelle.

Leirillä oli aika paljon lapsia. Siellä myös saatiin silloin tällöin Pyhää Henkeä. Tämä oli arvostettu tapahtuma, jota ei tapahtunut kaikille. Siihen ei voinut käskeä. Mutta jos se tapahtui, sitä arvostettiin. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että joku makaa ja pyörii lattialla ja huutaa "jeesusjeesusjeesus". Tai muuta ihmeellistä örveltämistä. Helluntailaisten lastenlehdissäkin tälläisen tapahtuman mahdollisuudesta kerrottiin, niiden "Enkeli nostaa rekan eikä lapsi jäänytkään auton alle" -ihmekertomusten vieressä. Muistutettiin että vaikka tilanne voi näyttää pelottavalta, kyseessä on positiivinen asia. Silti kun muistelen kieriskelijöitä, uskaltaisin sanoa että looks like psychosis to me. Lapsena olin tietysti kohteliaampi.

Vastaavanlainen hulluutta kunnioittava ja sellaiseen kannustava on toki nykyäänkin. Kun viimeksi kävin juttelemassa karismaattisen piirin kanssa, kohtasin henkilön, joka kertoi miten usko oli vaikuttanut hänen omaan elämäänsä. Hän kertoi olleensa vasta melko vähän aikaa uskossa. Hän oli yrittänyt hirttää itseään, kun hän oli nähnyt Jeesuksen. Näin hän luopui narkomaanielämästään. Ja parani hepatiitistaan. Toki hepatiitti voi parantua itsestäänkin, mutta hirttäytymisestä ei näkynyt arpeakaan. Jutussa rupesi olemaan liian monta ihmettä ja outoutta jotta se olisi minulle uskottavaa ; Tuntuu että mitä järjettömämpiä elämäntarinoita kerrotaan, sitä enemmän ne pitäisi uskoa ilman todisteita. Luultavasti tarinat värittyvät matkalla, kokemukset kasvavat. Osa valehdellaan ja osaan rakennetaan valemuistoja.

Itse asiassa armolahjapelistä tuleekin valtakamppailun väline. Jos minä olisin lapsena halunnut statusta, olisin kieriskellyt lattialla. Ei kukaan olisi voinut erottaa "aitoa psykoosia" näytellystä kieriskelystä. En itse asiassa tiedä olivatko ne näkemäni kieriskelytkään muuta kuin tämänlaista. Arvostuksen saa kuin tarjottimella ja tarina tapahtumasta muuttuu muillekin ikään kuin uskon todisteeksi. Henkilö joka kieriskelee on tietysti spesiaali, koska Jumala pitää hänestä.

Myös uudelleensyntymisen käsite on tärkeä : Siinä vanhasta persoonasta luovutaan ja uusi otetaan tilalle. Tämä tarkoittaa sitä, että kukin voi aloittaa sellaisena kuin on, mutta ei kelpaa sellaisena alun jälkeen. Tämänlainen anti-individualistinen ryhmädynamiikka on merkkinä huolestuttava.

Omien kokemuksieni pohjalta tiedän, että helluntailaisten rekrytointijuttelut ovat varsin kevyttä tavaraa. Sisään pääsee melko helposti, mutta moni asia kaunistellaan. Saapuvia kohdellaan silkkihansikkain vaatimukset ja odotukset tulevat samalla kun ovesta astuu sisemmälle.

Opin perässä kipittävät ovikellonsoittajat.

Toki ekstreemiä ryhmäpainetta saadaan toistakin kautta. Jehovan Todistajia seuratessa eräs erikoisin ominaispiirre on sen parissa tapahtuvat oppimuutokset. Siinä, missä Helluntailaisilla on tiukat ja tietyt mielipiteet jotka eivät vaihdu, Jehovan Todistajilla on asioita joissa tapahtuu jatkuvia päivityksiä. Opin sisällä tätä kutsutaan valon kirkastumiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että tieto täsmentyy. Näin he voivat pitää kiinni muuttumattomasta ehdottomasta totuudesta vaikka heidän näkemyksensä muuttuvatkin koko ajan.
Yksi syy muutoksiin on se, että he tekevät ennustuksia. Sen sanomaan on liitetty maailmanlopun ennusteita. Kun ennusteet ovat epäonnistuneet, ovat he tehneet aivan kuten kaikki uskomukset jotka epäonnistuvat näissä. He antavat uuden ajankohdan. Onkin kenties yllättävää, että melko usein uskonnot jotka epäonnistuvat maailmanlopun ennustuksissaan eivät romahda. Pelastus voi jopa vahvistaa jäävien uskoa.

Monet tunnuspiirteiset uskonnäkemykset ovat myös varsin pysyviä. Esimerkiksi joululahjojen antamattomuus liitetään Jehovan Todistajiin varsin tiiviisti. Kuitenkin Jehovan Todistajat antoivat joululahjoja toimintansa alkuaikoina. Tämä oppimuutos on kuitenkin ollut sen jälkeen varsin pysyvä.

Jehovan Todistajilla tapahtuu kuitenkin hyvin paljon aivan erilaista oppimuutosta. Esimerkiksi rokotukset kiellettiin ja sallittiin mukavasti vuorovuosina 1921-1926, Ensin se kiellettiin 1921, sallittiin 1922, kiellettiin 1923... Lopulta pysyväksi jäi vuoden 1926 säädös, joka parillisen vuosiluvun mukaisesti salli rokotukset. Jehovan Todistajat tekivät vastaavan alumiinikattiloilla. Alumiiniin suhtautuminen alkoi 1925 ja jatkuivat. Alumiinikannanotot säilyivät mukana järjestön toiminnassa 1950 -luvulle asti. Alumiinikattiloihin liittyvä kirjoittelu sai valtavan määrän kirjoittelua.

Tuoreemmin keskustelun alla on ollut esimerkiksi verensiirron kieltämisen suhde elinsiirtoihin.

Näillä oppimuutoksilla on tärkeä sosiaalisen liiman suhde. Ne rakentavat opista sellaisen, että jäsen pakkoaktivoidaan. Parissa vuodessa on tullut uusia sääntöjä ja vanhoja on mennyt pois. Tätä kautta passiiviseksi jäänyt Jehovan Todistaja ikään kuin ajautuu selvästi epätodistajaksi. Hän "ei osaa asioita". Hän ei enää tiedä mitä on olla Jehovan Todistaja. Hänestä tulee harhaoppinen. Näin "Kysy-vastaa" -palsta jokaisessa Vartiotornissa onkin tärkeä osa sitä sosiaalista liimaamista, jolla yksilö sidotaan järjestöön ja pakotetaan päivittämään tietojaan asiasta. Kysymys on ryhmäpaineesta.

Asiaa ei auta se, että Jehovan Todistajat eivät suhtaudu "kovin normaalisti" eronneisiin. Siinä missä vaikka minun kirkosta eroaminen on vain asia. Jehovan Todistajilla "luopioiden" kanssa täytyy olla hyvin harkitsevainen. Päätös on sydämen asia, mutta käytännön tasolla kaikki tietävät että luopioiden kanssa tapahtunut sosiaalinen aktiviteetti on epäilyttävää. Ajan voisi käyttää hedelmällisemmin ovikelloa soittelemalla.

Ideologian sisältö onkin ryhmän äärimmäisyyden kannalta irrelevantti. Keskeisempää onkin se, minkälaisia asioita ideologialla tehdään. Pysyvällä opillakin voidaan rakentaa vallankäyttövälineistöksi jolla kannattajat vapaaehtoisesti orjuuttavat itsensä. Muuttuva oppi pakottaa päivittämään kantojaan koko ajan, jolloin voidaan koko ajan seurata kuka yrittää. Koska olen käynyt Jehovan Todistajien "seitsemän askelta" varsin pitkälle - olen itse asiassa käynyt koulutuksen "kastetta vaille", kynnyskysymyksenä oli evoluutioteoria - tiedän että Jehovan Todistajien tilaisuudet ovat avoimesti sellaisia, että kaikki hymyilevät koko ajan. Tulokkaita kohdellaan silkkihansikkain aivan kuten jäseniäkin. Koska kaikilla on koko ajan rooli päällä.

Jehovan Todistajissa huolestuttavaa on myös maailmanlopun odotus. Se kun kannustaa vahvasti panostamaan ideologiaan elämän sijasta.

Koivuniemen herraa pieksämäille.

Suomalaisesta lahkotoiminnasta saa hyvää alustusta lukaisemalla "Helsingin Sanomien" joulukuun kuukausiliitteen vuodelta 2010. Siinä käsiteltiin Tapani Koivuniemen "maanantaipiiriä" / "maitobaaria". Se alkoi teekkareiden Raamattupiirinä, josta kehittyi uskonlahko. Sen parissa oli karismaattisia piirteitä, eli kielillä puhuttiin ja profetioitiin. Koivuniemen mukaan nämä olivat kaikkien tavoitettavissa. Opit eivät olleet harvinalslaatuisen tiukkoja tai erityisen ekstreemejä. Helsingin Sanomien juttu tuo varsin vakavahenkisen ja huolestuttavan kuvan ryhmästä.

Ideologia ei korostanut mitään vauvojen syöntiä. Sen parissa ei murhattu tai tehty rikoksia. Sen parissa oleva parrankasvatuspakko ei ole ideologisesti mitenkään erityisen kova vaatimus. Eikä kannustus laihduttamiseen. Ekstreemiksi rynmän teki ryhmäpaine. Ideologisen sisällön sijasta huolestuttavaa oli ryhmän sisäinen rakenne, jossa oli valvontaa ja vaatimuksia ; Esimerkiksi jäsenten painoa ja laihdutusta vaadittiin kovasti. Paino oli hyvä mittari, jolla voitiin mitata jäsenten sitoutumista. Ryhmästä tuli piilotteleva, ulkopuolisille ei vuodettu tietoja. Tapahtumista ei saanut kertoa. Ryhmä oli autoritaarinen ja sisäänpäinlämpiävä.

"Helsingin Sanomien" kuukausiliitteeseen oltiin pyydetty Hannu Lauerman kommentti. Hän ei ollut ihmeissään. Tämänlainen toiminta on hyvinkin tavallista pienissä uskonpiireissä. Ihmetystä ei herättänyt myöskään se, että "maitobaari" piti sisällään hyvin korkeasti koulutettuja ihmisiä : Yhden alan asiantuntijuus ei tarkoita sitä että ihminen toimisi järkevästi kaikilla elämän osa -alueilla. Koulutus ei tätä kautta suojaa kulttiutumiselta. Maitobaarin luonne oli "juuri sellaista josta äiti varoitti".

Huolestuttavin piirrä tässä kohden olikin salailu ja sosiaalinen rakenne, jossa apostasiaan suhtaudutaan äärimmäisen kovasti ; Eli järjestöstä eronneisiin kohdistetaan keskustelemattomuutta kaikella tavalla. Samoin huolestuttava oli ryhmän sisäinen rakkauspommitus.

Näin ollen uskallan jatkaa.

Näin ollen esimerkiksi ateismin kohdalla ateismia syytetään usein "militantiksi ateismiksi". Se ampuu melkoisen kovasti yli, koska uusateismi ei liikkeen luonteen puolesta täytä mitään vaarallisten liikkeiden sosiodynamiikkaa. Tämä aihe on helppo unohtaa uskovaisten puolelta, koska se korostaa sitä, miten lahkomainen toiminta on nimenomaan uskontojen parissa yleistä. Uusateismi on vain julkisuudessa näkyvää, aktiivisesti mainostavaa ja suosittua. Jopa muodikasta. Esimerkiksi maitobaari taas ei ollut koskaan mitään tämänlaista. Eikä varsinkaan kultiksi kehittymisensä jälkeen.

Fundamentalistinen ateismi ei myöskään toimi. Sillä ateistit eivät täytä fundamentalististen liikkeiden "huolestuttavia piirteitä" läheskään siinä määrin kuin ne fundamentalistit joihin tässä yritetään rinnastaa.

Se, miksi ateisteja syytetään fundamentalisteiksi on se, että he ovat avoimia, individualistisia ja äänekkäitä. He ajavat yhteiskunnallisen asemaansa normalisointia. Heitä halutaan hiljentää. Ateistit ovat kokeilleet hiljentymistä, uskonnottomat ovat olleet näkyvyyteensä nähden yliedustettuja. ;Mutta se ei selvästi toiminut. Äänekkyys on uusi asia ja tästä ei pidetä. Kuitenkin ateismilta puuttuvat ääriliikkeille tutut ruhmäpaineen muodot.

Aiheen ja sisällön lisäksi on siis olemassa vakavampi ja suurempi ero, joka tekee rinnastamisen suorastaan harhaanjohtavaksi. Ateisteja syytetään fanaattisiksi, vaikka se ei ole samanlainen edes "huolestuttavia joskaan ei vaarallisien" oppejen kanssa. Se kun on niihinkin rinnastettuna "liian kesy". On jännittävää, miten tämä ilmiselvä asia tuppaa uskovaisilta unohtumaan. Etenkin niiltä fundamentalisteilta, joille fundamentalismin pitäisi olla omasta elämästä tuttua.

Mistä on pienet oikeistokristityt tehty?

"Fundamentalismi on vain uskonnollista konservatiivisuutta, mutta se tarkoittaa, ettei tarvitse koskaan sanoa 'olin väärässä' : Sillä jos filosofia alkaa ihmetyksestä, fundamentalismi loppuu siihen."

Lueskelin brännäriä Markku Ruotsilan historiikkia, "Yhdysvaltojen kristillinen oikeisto." Kirjan mukaan Amerikkalaiset ovat aina olleet kirjaimellisessa uskossa, ja että modernismin noustessa Amerikkoihin, syntyi sille vastavirtauksia. Fundamentalismia (lat. fundamentum, perustus, pohja) eli Raamatun kirjaimellisesti tulkitseminen, ja tieteen ja etiikan perustaksi asettaminen, ei tätä aikaisemmin ollut varsinaisesti esillä ja eriteltynä, koska käytännössä aikaisemmin kaikki kannattivat Raamatun kirjaimellista tulkintaa. Kirjassa kerrotaan että vaikka USA:ssa kirkko erotettiin valtiosta varhain, vuonna 1787, se kuitenkin perustettiin yhdeksi kansakunnaksi jonka laki pohjautui Raamattuun. Ja tämän vuoksi fundamentalismi on samanaikaisesti vanha että läpeensä nykyaikainen ilmiö. (Itselle syntyi ajatus, että fundamentalismin "nykyaikaisuus" johtuu osittain siitä että aiemmin ei ollut ristiriitaa tieteen ja uskon välillä. Tiede oli työkalu Jumalan luoman maailman ymmärtämiseen. Tulkinnassa oltiin vapaita, koska Totuus oli monitasoista: Yksi oli allegoriaa, vertausta, toinen mitattavaa todellisuutta. Molemmat olivat yhtä arvokkaita. Vasta modernistien synnyttämä uskontokritiikki, joka on kohdistunut uskonnon kaikille osa -alueille ja joka salli erilaisen, ei kristillisyyteen perustuvan ajattelutavan, pakotti vakaumuksellisia kehittämään reagointitavan, joka julisti Raamatun totuutta kaikilla tasoilla ainoana totuutena.)

Kirja kertoo myös että USA:n presidentti G. W. Bush on ollut maineestaan huolimatta melko lepsulla linjalla verrattuna uskonnollisiin tahoihin, joiden sätkynukkena hänet on haluttu nähdä; Vaikka hän ennen vaaleja esittikin rajaavansa homojen oikeuksia ja harkitsevansa abortin kieltämistä, hän ei kuitenkaan konkreettisesti tehnyt asialle mitään. Bush ei hyökännyt Roe vs. Wade -päätökseen, joka teki abortista perustuslaillisen oikeuden, toisin kuin esimerkiksi presidentti Ronald Reagan teki. Bush ei myöskään ole ajanut aktiivisesti monien oikeistouskovaisten näkemyksien ajamista. Esimerkiksi YK on monien oikeistokristittyjen mielestä antikristuksen järjestö, ilmestyskirjassa mainittu lopun ajan portto. Maailmanpankkia ja Kansainvälistä valuuttarahastoa syytetään okkultistiseksi juutalaisten dominoimaksi Illuminati -järjestön alajaostoksi. (Kuten toki muitakin tahoja.) Ja Illuminatia taas johtaa - kuinkas muuten - itse Saatana/Antikristus.

Kirjasta selviää valtavasti asioita. "Jokaisen ateistin pitäisi lukea tämä kirja." Eikä pelkästään siksi että siinä on messeviä ja ikäviä yksityiskohtia arvon kristityistä, vaan sen vuoksi että eivät menisi eri oppisuunnat sekaisin : Ettei hän olkinukettaisi kristittyjä, näkemättä mitä tämä itse asiassa kannattaa. Niputtaminen on helppoa, ymmärtäminen vaikeaa. Tosin on myönnettävä että kirjaa selailtua uskonnollisen oikeiston ymmärtäminen on entistä vaikeampaa. Eniten kuitenkin siksi että on selvää että he vaativat muilta ymmärtämistä vaikka he itse ovat kaikista vähiten valmiita sitä muille tarjoamaan. Valitettavasti ne asiat näyttävät siltä että Amerikan oikeisto on rakennettu vainoharhasta, evoluution, homojen ja abortin vastustamisesta, ja ylemmyydentunnosta. (Oikeistokentän hengen voi ilmaista sanomalla kaksi sanaa: "epäily" ja "tuomitseminen". Tai lauseen muodossa voisi sanoa että "Doubt is our weapon in fight for justice - which is in our side") Kirja sisältää myös paljon tietoa erilaisista näkemyksistä. Toki tämä johtaa myös siihen että kirja on hitusen raskas. Ruotsila ei myöskään leimaa oikeistoa pelkästään pahaksi vaan kirjassaan ymmärtää myös syitä miksi oikeisto toimii, kuten toimii: Iskee vastaan kun omaa uskontoa ajetaan nurkkaan valta -asemasta. (Voin silti kuvitella muutaman tahon, jotka eivät kirjaa tule mainostamaan.) Minä suosittelen.

Tiivistetysti voisi sanoa että fundamentalismiin sisältyy käsitys Raamatun erehtymättömyydestä, näkemystä jonka mukaan Raamattu on vähäisintä yksityiskohtaa myöten erehtymätöntä jumalallista ilmoitusta. Mutta jatkan kuitenkin hieman kuvaamaan fundamentalistista uskoa. Sillä vaikka se toki julistaa olevansa ainut oikea Totuus, myös oikeistolaiset kristityt jakautuvat useisiin erilaisiin aatesuuntiin. Tätä ei ole tehty kirjan pohjalta, mutta kirja on ollut sille suuri inspiraatio. Myönnän että näkemys on pintaraapaisu, sillä erilaisia ajatussuuntauksia on todella runsaasti tälläkin osa -alueella. Keskittymisnäkökulmani on tässä tapauksessa ensisijaisesti suhde politiikkaan, ei uskonasiat. Samoin olen pyrkinyt jättämään "hassuilla opeilla" retostelun muille. Niille joita sellainen kiinnostaa ja jotka näkevät sen asiaankuuluvana.

1: Dispensationalismi (lat. dispensatio, erivapauden myöntäminen) on eskatologinen (eskatos, äärimmäinen, logos, tieto), eli lopun aikoijen tietämiseen perustuva suuntaus. Olennaista on siksi viimeisten aikojen julistaminen. Dispensationalismin eräs keskeisimmistä ajatuksista on seurakunnan ylöstempaus, jossa oikein uskovat otetaan kirjaimellisesti maan päältä taivaaseen. Dispensationalismin perustajana voidaan pitää John Nelson Darbya, joka rakensi ajanjaksoja, ja jakoi nämä osiin ikään kuin viikoksi, ja esittämällä jokaiselle ajalle tietynlaisen sisällön. (Numerologisella luvun 7 korostamisella ja yhdistämällä tämä viikonpäiviin saadaan joidenkin intuition vakuuttava rinnastus.) Tapahtumien ketju ajatellaan siten, että ensin tulee ahdistus ja sitten tulee loppu. Vaivan aikaa (joka kestää 7 vuotta.) edeltää seurakunnan ylöstempauksen, koska hyvä Jumala ei salli omilleen ahdinkoa. Tämä ylöstempaus tapahtuu yllättäen, ilman ennakkovaroitusta, kun kaikki "elävässä uskossa olevat" kristityt temmataan taivaaseen. Tämän jälkeen juutalaiset käsittäisivät Jeesuksen luvatuksi Messiaaksi ja evankelioisivat kansaa. Myös Antikristus nousisi valtaan, ja tämän jälkeen alkaisivat Ilmestyskirjassa kuvatut hirveydet. Tässäkin maailmassa uskoon tuleminen on mahdollista, mutta heidän pelastuksensa tapahtuisi vain marttyyrikuoleman kautta. (Miksi siis odottaisit todisteita, eli tempausta?) Tämän jälkeen Jeesus palaa ja alkaa 1000-vuotinen valtakunta juutalaisten hallitseman maan päällä. Dispensationalistit siis korostavat tempauksen läheisyyttä ja pelottelevat uskon heikkoudesta : Lyhytaikainekin hairahtuminen uskon tieltä olisi vaarallista, koska tempaus voi olla vaikka yöllä kun nukut. Tässä näkemyksessä Jeesuksen paluu ei ole merkittävin vedenjakaja, vaan se kun uskovaiset temmataan. Jäljelle jäämisellä pelotellaan. Esimerkiksi Tim LaHaye ja Jerry Jenkins ovat korostaneet kuinka jäljelle jääville koittaa pelottavat hetket jo sillä kun valtava ihmisjoukko katoaa samalla hetkellä. Suomessa tästä on tietääkseni käytetty ainakin nimeä armotalouskausi. Dispensationalistit tukevat erityisen suuresti juutalaisia, koska he näkevät juutalaiset jumalan valittuna kansana. Tämä tarkoittaa sitä että dispensationalistit pyrkivät politiikassakin tukemaan Israelin valtiota ja juutalaisten oikeuksia, ja suhtautuvat vihamielisesti kaikkia sellaisia tahoja kohtaan jotka suhtautuvat juutalaisiin yhtään kriittisesti.

2: Karismaattinen liike (kreik. kharismata, armolahja) painottaa erityisiä Jumalan tarjoamia armolahjoja ja Pyhän Hengen suorittamaa uudistusta ihmisessä. Armolahjat tarkoittavat jotain selvästi havaittavaa merkkiä, kuten kykyä parantaa sairaita rukouksella, profetoimisen lahjan, joka kykyä kertoa muille tai vaikka jollekin henkilölle Jumalan tahdon siitä miten hänen tulisi toimia jossain tilanteessa. Tai vaikkapa glossolaliaa, ei ihmisten käytössä olevalla erityisellä enkelten kielellä puhumista. Osa saa tietysti lahjan tämän kielen tulkintaan. Liike korostaa sitä että kontakti Jumalaan on henkilökohtainen. Tosin armolahjat voivat myös antaa valtaa liikkeessä, kun voimakkaan armolahjan saaminen kuitenkin tarkoittaa yhteyttä Jumalan kanssa, mikä luonnollisesti liikkeen kannattajien mielestä tuo luottamusta ihmisen sanomisiin. Oppiin kuuluu myös se, että hyvään uskonelämään kuuluu uskosta juopuminen. Kuuluisin karismaattinen liike Suomessa on luultavasti helluntaiherätys. Karismaattisen liikkeen edustajat eivät välttämättä ole innokkaita politiikkaan vaikuttajia, koska liike kuitenkin korostaa henkilökohtaisuutta. (Toki myös poliittisesti aktiivisia on.)

3: Dominionismi. (dominion, yliherruus) Liikkeelle tärkeässä sijassa on ajatus siitä, että seurakunta on maailmanlaajuisen herätyksen kynnyksellä. Tämän herätyksen uskottiin tuottavan voittoisan seurakunnan, ja pyhät saavuttaisivat synnittömän täydellisyyden. Siten täydellinen seurakunta perisi maan ja hallitsisi kansoja. Liike siis (ts.) uskoo että pian valtava määrä ihmisiä kääntyy heidän uskoonsa, ja sen jälkeen heidän uskonsa saa valta -aseman elämän jokaisessa osa -alueessa, syntyy käytännössä kristillinen valtio. Ja kun tämä projekti toteutuu, Jeesus palaa. Liikkeessä keskeisenä sijana oli aluksi impartation, joka tarkoitti sitä että Pyhän Hengen voimaa voitiin jakaa toisille. Tämä tarkoitti sitä että liikkeen tärkeimmästä keskuksesta, Pensascolasta, voitiin hakea kyky muuntaa tajuntaa, saada hypnoottisia tiloja ja muita transsikokemuksia, mutta tästä näkemyksestä luovuttiin. Dominionistien tavoitteena USA:ssa on kristillinen teokratia, uskon hallitsema valtio. Heidän mukaansa USA:n perustajien todellisena tarkoituksena oli perustaa kristillinen valtio, ja virhe pitäisi korjata. Tietenkään mikä tahansa kristillisyys ei kelpaa, vaan sen täytyy olla nimen omaan dominionismia. Uskonnonvapaus on heistä haitallista, koska se sallii väärät näkemykset. Dominionismi on siis (ts.) konservatiivinen, poliittisesti aktiivinen ja kristillinen liike jonka tavoitteena on joko vaikuttaa sekulaareihin ajatuksiin tai kontrolloida niitä poliittisella toiminnalla. Tähtäimenä on joko valtio jota johtavat kristityt jotka ymmärtävät kristillisen lain ja hallitsevat sen pohjalta, tai valtio jossa ei ole kuin kristittyjä dominionisteja.
___3:1. Dominionismin luultavasti levinnein alatyyppi on rekonstruktionismi (reconstruction, ennallistaminen.) Siinä ei kannateta ylöstempausta. Sen sijaan korostetaan näkemystä, jonka mukaan uskovaisten tulee ensin pystyttää Kristuksen Valtakunta maan päälle, jotta hän voisi palata. Tämä näkemys on korostetun tärkeä suurelle osalle uskonnollita oikeistoa siksi että he saavat tästä oikeutuksen, suorastaan velvollisuuden, voimakkaalle politiikkaan sekaantumiselle: Kristuksen valtakunta kun ei tule Jumalan kautta vaan se on rakennettava evankelioinnilla ja Raamatun lain toteuttamisella. On tärkeää huomata, että rekonstruktionistien laki on puhtaasti Raamatullinen laki, johon sisältyy kuolemanrangaistus abortusta, homoseksistä, väärästä vakaumuksesta, jumalanpilkasta... Tämä katsantokanta näkyy voimakkaasti Yhdysvalloissa, jossa on henkilöitä jotka haluavat tehdä USA:sta kristillisen teokratian. Tämän opin kuuluisin harjoittaja on luultavasti Pat Robertson.