"Sanan INDOKTRINAATIO vastineeksi ehdolla olleista - ennestään UJUTUS, PURETUS, ÄLYTYS, ISKOSTUS, PROPAGOINTI, uusina OPITUS, OPENNUS - ei mitään pidetty suositettavana."
(Arkistokaapilla)
Kulutin perjantai -iltani eräässä kaupungissa. Olin siellä muuten vain tekemässä asioitani, kun minut pyydettiin kahville. Kyseessä ei ollut kahvilan maistiaiset, vaan tarjolla oli ihan oikeaa OhMyGodia. Kun ei ollut muutakaan tekemistä, vietin aikaani. Kokemukseni pohjalta uskallan sanoa että kohtaaminen ei ollut pohjasävyltään epämiellyttävä. Valitettavasti siitä puuttui kuitenkin "ihmisten kohtaaminen". Olen tottunut siihen ihmisten kanssa.
Asenteeni kartoitus.
Kuten monet tietävät, en harjoita minkäänlaista livedebatointia. Syynä on esimerkiksi
1: Lähteiden tarkistaminen ei ole mahdollista ; Ulkomuisti tuottaa tepposia ; Fundamentalistitkin selittivät että Darwin olisi itse sanonut että bakteerien ja muiden pieneliöiden olemassaolo kumoaisi evoluution tyystin. Tämä ei pidä paikkaansa, mutta livenä tästä ei voi sanoa muuta kuin "kuulostaa epäuskottavalta".
2: Karismaelementit tulevat mukaan. Harva ihminen pitää aspergerin syndroomaa tilana jossa tämä sujuu luontevasti. Se on kuin pakottaisi ramman juoksemaan henkensä edestä. Ei kovin vakuuttavaa.
3: Ulosantini on yllättävän hankalaa. Lauserakenteitani on vaikeaa ymmärtää, vielä vaikeampaa kuin netissä.
4: Se, että lähden brassaamaan jollain osaamisellani on aika ikävä tapa lähestyä asiaa anyway. Uskoisin vakavasti kykeneväni sellaiseen jongööraamiseen että ihmisiltä "menee yli hilseen" - ja jossa ei edes palloja pudotella. En vain ymmärrä että mitä hittoa minä siitä saisin. Päteminen on toki kivaa, mutta en halua päteä noin. Se on tältä osin sama kuin osallistuisi paralympialaisiin terveenä ; Joku panostanut vammainen joka olisi työnsä ja vaivansa puolesta ansainnut palkintonsa ei saa sitä ja tämä vähentää onnellisuutta.
Toisaalta pidän uskoa parodiahorisontin ylittänenä ilmiönä, joten siitä ei voi tehdä vitsiä ; Itse asiassa yritin selittääkin fundamentalisteille miksi en aloita minkäänlaista väittelyä, jossa esitetään samanmielisyyden tai erimielisyyden osoituksia ja perustellaan niitä. Sillä voidaan sanoa että järkevässä keskustelussa on muutamia vaiheita.
1: Argumentaatiotaso toimii silloin kun asiasta voidaan keskustella rationaalisesti. Tällöin kummallakaan osapuolella ei ole maailmankuvallisia pakkositoumuksia. Käytännössä tilanne on harvinainen.
2: Stephen Lawin ajatus "Intellectual black holesta" sopii tähän tilanteeseen ; on silloin, kun ihminen on tilassa jossa hän ei ole debatoitavissa ulos ; Tällöin keskustelijoista vähintään toinen on sitoutunut maailmankuvaansa voimakkaasti. Tällöin syntyy kognitiivinen dissonanssi erimielisen materiaalin kanssa. Tämä taas torjutaan assimiloimalla se, jolloin mikä tahansa outous voidaan hyväksyä. Torsti Lehtisen mukaan tälläistä tilannetta voidaan lähestyä huumorin ja ironian keinoin. Tämä on jo yleisempää.
3: Parodiahorisontin ylittänyt kohde taas on jopa huumorinkäytön ulkopuolella. Sen pilkkaaminen on jo jonkinlaista imitoimista. Jumala ei ole ylittänyt parodiahorisonttia siksi, että pilkka vaatisi tuntemista ja tunteminen tarkoittaisi rakastamista - tarinat Jeesuksesta ovat tuttuja. Seuraajat ovat vain sen verran tiukkapipoisia, että vitsailu on joko pilkkaa josta he loukkaantuvat. Tai sitten he eivät vain erota sitä imitaatiosta.
Yllä oleva taso on hierarkinen. Argumentointi on korkein taso, ja jos parodiahorisontti tuottaa vaikeutta, on aihe suoraa "ulkona". Jokainen taso on ikään kuin "ansaittava". Neutraali kieli sanoisi että keskustelulla on erilaisia tasoja ; Keskustelutavan määrää keskustelijoiden välinen hierarkia, koulutus, aihe, - sekä mahdollisesti tila ja yleisö.
1: Esimerkiksi opettamattomia lapsia ei saa pakottaa tappelemaan tiukalla luonnontiedefaktalla, koska heillä ei ole mahdollisuutta omistaa kykyjä kyseiseen toimintaan. Se, että lapsi ei keksi vasta -argumentteja ei ole syy käyttää tätä - se on julman etulyöntiaseman ottamista, joka korostuu jos asia jota väitetään luonnontieteelliseksi onkin jotain aivan muuta. Ei lapsi voi osata erottaa näitä kahta.
Siksi päädyin käyttämään evasiivista metodia.
En osallistunut julistuksen kohteena olemiseksi, joksikin jota on tarkoitus muuttaa halutunlaiseksi hengessä "tule sellaisena kuin olet, mutta mene sellaisena kuin me haluamme". Mutta kun he niin kivasti pyysivät en hennonnut vain mennä suoraan poiskaan, olisihan se ollut epäkunnioittavaa.
Eli juttelin aivan rauhassa eri asioita. Jos he rupesivat ihmettelemään miten vaikeaa ihmisen on käsittää tieteellä vaikkapa madon toimintaa, muistutan että tiede nyt ei tiedä monia kovin yksinkertaisia ja arkisiakaan asioita. Että se ei kerro paljoakaan. (Eikä minun tarvitse selittää aukkojen Jumalan virheargumenttirakenteesta.) Kun he rupesivat ihmettelemään ihmisen koneenkaltaisuutta, rupean puhumaan mitä minulle on tullut mieleen kun olen katsonut "Terminator" -elokuvaa. Ja että sellainen robottina olo tuntuisi vähän ateistiselta. Ja että en halua edes miettiä tuollaisia koska yleensä esineiden rikkominen on pienempi paha kuin vaikka eläimen tappaminen. Ja kun aiheeksi tulee henkilökohtaiset kokemukset, muistutan että ne eivät ole minun kokemuksiani. Ja että en voi tietää mitä toinen on kokenut tai ei ole kokenut joten se ei ole järkevää. Ja tätä maustetaan sillä että "te ootte tietysti valmistautuneet, ja minut vaan nykästään kadulta spontaanisti. Varmaan tosi tasanen lähtökohta rehelliseen setvimiseen".
Yritin hakea puhdasta jutustelua. Sellaista jossa ei ole eri maailmankuvien kisaamista, voittajia ja häviäjiä, vaan ihmisiä.
Mutta sen sijaan he pistivät yhden ensin juttelemaan, hän kokeili muutamaa käännytysstrategiaa. Sitten he vaihtoivat tyyppiä, joka kokeili muutamaa käännytysstrategiaa. Ilmeistä näki että he miettivät vain yhtä asiaa. Heillä oli sanoma, viesti jonka he halusivat esittää. Minun roolini oli olla vain tämän viestin kohde. Minulla oli toki oikeus poistua milloin halusin. Mutta istuminen tuolilla olematta viestin kohde ei ollut vaihtoehtolistallani.
Kaikista huvittavinta olisi ollut se, että tilanne lähti käyntiin varsin hyvin. Syynä oli se, että minua nappasi hihasta hyvin tuoreesti kääntynyt. Hän ei osannut lajin kliseitä, joten hänen lähestymisensä oli vielä hänen omaansa ja aidon makuista. Kehuin häntä tämän uniikiudesta ääneen. Samalla kun koristelin joitain hyvin ennalta -arvaavattavia lauseita huvittuneilla huomautuksilla siitä että lause oli ennustettavaa. Muutoinkin alleviivasin sitä että perinteiset tavat kannattaa unohtaa ja vain jutella. Kertoilinkin heille mielestäni outoja pikku tempauksia elämästäni.
Sillä sitä tietä se minun lähestyminen tulee. Ei minkään opitun käännyttämisstrategioinnin kautta, vaan olemalla ihminen kontaktissa. Tämä sopisi periaatteessa heidän sisältöönsäkin, sillä he opettivat että he ovat heittäneet uskonnon romukoppaan ja elävät uskossa. He moittivat esimerkiksi Jehovan Todistajia jotka lukevat keskustelun ja sitten seuraavat normeja. Tämä oli heistä kuollutta kirjainta, jossa ei ollut henkilökohtaista suhdetta Jumalaan. He esittivät että sydämen usko tekee vanhurskaaksi ja että suun tunnustus pelastaa.
Jos jotain huonoa pitäisi kaivaa, pitää kaivaa vähän puoliväkisin, mutta onnistuu.
Eräs heistä kertoi ylpeästi kuinka oli jutellut ateistin kanssa Junassa. Hän oli kertonut henkilökohtaisesta ja sinänsä koskettavasta Jeesusnäystään. Ateisti oli selittänyt sen aivojen häiriötilaksi, joka tietysti on tapahtumalle yksi selitys - ja sopi taustakertomukseenkin varsin hyvin. Uskova oli alkanut julistamaan tämän selityksen huonoutta. Harjoittelematta ja spontaanisti olivat sanat tulleet. Ja pian tämän jälkeen ateisti ei ollut suostunut juttelemaan. Tämä olisi aika kummallinen Jumala. Sillä ateisti ei suinkaan sulanut kovuudestaan vaan pikemminkin kovetti kuortaan. Eli jos tavoitteena julistuksessa olisi pelastaa ihmisiä, olisi tässä itse asiassa tehty antikäännytys. Ja antikäännytys on helppoa. Riittää että toisen näkemys lytätään automaattisesti. Siihen ei harjoittelua edes tarvita. Järkevä ihminen lopettaa keskustelun aggressiotason ilmestyessä - ja minäkin viimeistään siinä vaiheessa kun ensimmäiset kuolapisarat roiskuvat.
Olen itse kohdannut joitakin asiattomia huomautuksia - tosin ehdottomasti en perjantaina. Ne ovat liittäneet uskoon negatiivisia mielikuvia ja tehneet kristinuskon asioihin tutustumisen vahvasti vastemielisemmäksi. Kun selitin että "sori vaan, mutta väärin teit. Nyt ateisti meni kuoreensa ja on vihaisempi ja kovemmin ateisti" oli vasta -argumenttina se, että "Jumala antoi sanat".
Tämänlaisia sanoja antavan Jumalan kaveri en halua olla.
Kuitenkin kaiken kaikkiaan olen viettänyt tylsempiä baari -iltoja. Tosin yleensä spontaanit kohtaamiset ovat antaneet minulle näitä tunteja enemmän. Mutta nyt kuitenkin tiedän että olen Matti. Ja että puolestani rukoillaan. Ei se pahalta tunnu sekään. Kätevintä on se, että olen delegoinut rukousvastuuni. Kun muut tekevät asian puolestani, ehkä minun itseni ei enää tarvitse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti