Asiaan palaamiseen on liitetty monenlaisia psykologisia selityksiä. Usein etenkin "kyökkipsykologiassa" innostukseen löydetään kaksi selitystä:1: Ihminen joka aina ja lakkaamatta kritisoi tai muuten vastustaa jotain asiaa, haukkuu siinä nimen omaan jotain itsessään olevaa traumaa.
___1.1: Hän joko projisoi siihen omia ominaisuuksiaan ja moittiessaan asiaa moittii itseään. Tätä kautta usein johdetaan tilanne siihen että kritisointi on itsevihaa. Ja siksi kriitikkoa ei oteta vakavasti, koska hänen pitäisi ensin saada oma elämänsä kuntoon. Tästä ollaan jopa huolestuneita - vieläpä juuri sillä omituisella tavalla jolla ne erityiset "huolestuneet kansalaiset" ovat huolestuneita.
___1.2: Tai sitten hänen elämänkokemuksensa ovat tehneet hänestä kaunaisen. Tällöin ihmisen olisi keskityttävä purkamaan kaunaa rakentavasti ja oppia suvaitsevaisemmaksi. Tällöin "huolestunut kansalainen" ei ole huolestunut siitä minkälaiset tahot synyttävät traumoja, vaan siitä että traumainen kulkee traumojensa kanssa ympäriinsä.
2: Ihminen joka positiivisesti on kiinnostunut jostain asiasta hakee jonkinlaista pönkitystä. Hänellä on obsessio siksi että hän ei saa muussa elämässään "tarpeeksi jotain". Tätä jotain kehotetaan hakemaan, jos kohdalle osuu se erityinen "huolestunut kansalainen". Joka jostain erityisestä syystä tuppaa peräti olemaan erimielinen asiaan liittyvistä jutuista.
Mielenkiintoista tässä on tietysti se, että siinä missä innostunut puhuu asiasta ja toimijatahoista - eli asioista, ilmiöistä ja ideologioista -, toinen puhuu tietyn keskusteluun osallistuvan onnellisuudesta ja mielenterveydestä. Molemmat voivat kenties olla oikeassa. Keskustelun kohteet vain menevät totaalisen ristiin. Kun ensimmäinen puhuu aidasta, toinen puhuu jonkun yhden aidantekijän laiskottelusta.
Mieleen putkahtaa siksi hermoloman lisäksi sellaisia sanoja kuten red herring [aiheen siirto irrelevantilla asioilla muualle, keskustelun ajaminen offtopic -tilaan] ja joskus jopa ad hominem [keskustelijaa ei oteta vakavasti ei argumenttiensa vuoksi vaan siksi että hän edustaa jotain tahoa].
Kunnes muistaa että sama koskee huolestuneita kansalaisiakin. Jos on todellakin niin että tuska, jonka erimielinen väittelyosapuoli tuottaa, on tehokas motivoija kommentointiin; Näin voidaankin ajatella niinkin että nämä "huolestumiset" ja niiden ääneen lausunta johtuvatkin oikeasti nekin jostain "huolestuneen" ärsytyyntymisestä eli traumasta tai omasta heikkoudesta. Ja ärsytys on, kuten niin levinneesti uskotaan, merkki itsereflektion paikasta, siitä mistä kohtaa omaa ajattelua/elämää kannattaa tarkastella.
Tätä ei ehkä kuitenkaan tule muistaa siksi että se olisi totta. Kuten valtaosaa "kyökkipsykologiasta." Se tulee muistaa sen takia että se on käytännöllistä jos joutuu sensuuripyrinnön alle.
Otsikko on luonnontieteellinen temppu: Valaistusta huoneesta pimeään katsova kuvastuu koska takana on pimeää. Symbolisenakin sen voi nähdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti