maanantai 23. elokuuta 2010

Give me something to return to in your heart.

"Nykyajan pahin sairaus ei ole lepra eikä tuberkuloosi, vaan tunne, että kukaan ei kaipaa minua ... Suurin paha on rakkauden ja laupeuden puute, hirveä välinpitämättömyys lähimmäistä kohtaan, joka elää tien ohessa."
(Äiti Teresa [eli Agnes Gonxha Bojaxhiu])


Alelaarista löytyi elokuva joka on eräänlainen floppi ; Elokuva ei itse asiassa epäonnistunut täysin. Se myi ja sitä katsottiin kohtalaisesti. Internetin arvostelut elokuvasta eivät ole yleisesti ottaen kovin mairittelevia. Kalevala -riimit kertovat sen sisältävän aivopieruja - ja lisäksi se on epäkristillinen sielunvaellusoppi-pakanallinen.

Epäonnistuminen oli vain siinä, että odotukset siitä oli asetettu niin korkealle, että mikään ei tuntunut sopivan niihin. ~ Elokuvan katsoessa olo oli siksi hieman samanlainen kuin "Raamattua" ensimmäistä kertaa kunnolla lukiessa - tuntuu että parhaat palat "on nähty jo trailerissa".

Elokuva on Antti-Jussi Annilan "jadesoturi". Se on "genrensekoitteluelokuva", jossa sekoitettiin Suomalaista elokuvaa sen kanssa hyvin erilaiseen kung -fu -elokuvaan. Lopputulos näyttää itse asiassa juuri yhtä mahdottomalta. Siksi en ihmettele että esimerkiksi "Aviisi" antoi sille huonot arvostelut. Kliseistä arvomaailmaa moitittiin : "elokuvasta ei saa selvää, mistä tapahtumien taustalla kulkevat tarinat on revitty. Ihmisten motiivit ovat epäselviä ja filosofia ontuu. "Kohtalo saavuttaa ne, jotka sitä yrittävät paeta", kaikuu sana, ja katsojaa nolottaa".

Kun muistaa samalla että "itämaista ja suomalaista mystiikkaa, zeniä ja sisua toiminnallisena sekoituksena" ei kuulosta ihan mahdottomalta - esimerkiksi ZEN -mestarissa ja perisuomalaisessa korpiörmyssä on hyvin paljonkin samaa henkeä - niin pakko on myöntää että pahaltahan se ensivaikutelma tuntuu.

Ensikatsomalta jäi olo että kyseessä on kung -fu -elokuva jossa ei ole juurikaan kung -fua - päällimmäinen tunteeni olikin että elokuvaan olisi pitänyt saada pirusti lisää viuhtomista. Mytologiaa ei käsitellä "filosofisesti", eikä se esitä mitään "suoraan fiksua". Lisäksi siinä oli paikoitellen varsin kummallisia kohtauksia, joita ei oikein osaa laittaa osaksi jatkumoa, kokonaisuutta jota "elokuvaksi" kutsutaan "klippejen" sijasta.

Jatkokatsomisilla pakka kuitenkin sekoittui lisää. Ratkaisun avain löytyy tavallaan jo Aviisista, joka muistuttaa "Vajaa parituntinen sisältää vain yhden vallitsevan tunnetilan. Rehellisesti sanottuna en tiedä, oliko minulla koko elokuvan aikana enempää kuin yksi ajatus. "Mitä tapahtui?"

Elokuva on tyylipuhtaasti tunnelmaelokuva. Sillä on yksi aihe, joka kietoo kaiken yhteen. Sitä voisi kutsua "demonin nimeksi". Elokuvan ideana ei yksinkertaisesti ole olla mikään "osoitetaan ohjaajan lukeneisuus pikkusormimaisesti löytämällä hienoja kytköksiä eri maiden myyteistä." Se ei sisällä suoraan mitään moraalista opetusta. Elokuva on tiivistynyt teema. Ja vain yksi sellainen.

Elokuvan teeman selittäminen itse asiassa lähtee siitä että suomalainen myytti on sitä että epäonnistutaan rakkaudessa väkevästi. Kung -fu -elokuvissa rakkaus on sekä väkevää ja pliisua ; Jos Suomalaiset olisivat kirjoittaneet Raamatun, olisi Maria sanonut Jumalalle, että "Minuun ei mikään tollanen vanha partapukki kosketa. Että mene ja siitä joku muu." Näin olisi syntynyt Neitsyt Maria "niin maan isolla N:ällä". Kun tämän ymmärtää, tajuaa miten ja miksi Sampo, Onnen runsaudensarvi onkin elokuvassa äärimmäinen Helvetinkone.

Sinänsä ajatus jossa Louhi lähetetään Kiinaan, ja tapettava poika yhdistetään kaikenlaiseen irtosälään, jonka seurauksena Sampo, joka oli eräänlainen runsaudensarvi yhdistyykin tässä tarinassa enemmän Pandoran lippaaseen. - Munat jotka kuoriutuvat muistuttavatkin tässä laatikossa olleeta riivauksia, ja kun demonia ei tapeta - johon liittyy sen nimeäminen - se jätetään laatikkoon - väärin Toivoksi nimettynä - elämään pimeään vankilaansa, jossa se vain odottaa yksinäisenä sitä hetkeä jona se voi vapautua mellastamaan.

Elokuvassa samasta teemasta kärsiivät kaikki. Miekkasankarin tyttö ei ensin anna, ja sitten antaa ymmärtää antavansa ja sitten lopulta antaakin jollekin toiselle. Hänen inkarnaationsa elää kylmässä Suomessa parisuhteen katkeamisen jälkeen niin yksin, että hänen keltainen kumiankkansakin alkaa tuntumaan miltei seuralaiselta. Demoni kököttää yksin kopassa odottaen. Ja muutenkin elo on yksinäistä ja kurjaa.

Sitaatit kuten "Mä en enää haluu olla yksin" ja "Ei saa jättää yksin." alkavat painamaan enemmän kuin ensikatsomalla oudolta tuntuneet sanailut "Löitsä mua miekalla mahaan?" - "Jepjep."

Tämä elokuvan teema on jotain sellaista, joka on suomalaisessa kulttuurissa hyvin vallitsevaa. Mutta jolle ei ole mitään yksiselitteistä sanaa. Se on ikään kuin termi, joka pitää sisällään monta sanaa, mutta jolle ei itselleen ole sanaa. Ja tämä teema taatusti yhdistää kaikkia ihmisiä modernissa maailmassa ; Yksilön elämän rooli ja tehtävä ja elämän arvot ovat helposti hukassa, kun mikään isompi päämäärä ei pakota, ohjelmoi, komenna ja ohjaa. (Mikä huipentuu Aviisin sitaattiin joka ilman tätä kontekstia maistuu varsin kornilta, mutta tämän kontekstin kanssa näyttää järkevämmältä.)
1: Modernin elämän kaksinaisuus tulee tietyllä tavalla hyvinkin vahvasti esiin elokuvassa : Kai saa merkityksensä demonin kautta. Demoni tarvitsee Sintaita jotta Sampo saadaan tehtyä ja avattua. Tämän vuoksi, vaikka Sintain tehtävä on tuhota demoni, demoni ensi töikseen herättää Sintain. Sintain tehtävä taas on tehdä itsestään tarpeettomaksi joka tapauksessa. Joko hän avaa Sammon jolloin tulee tuho. Tai sitten hän toteuttaa merkityksensä jolloin itämainen mystiikka aikaansaa sen, että hänen sielunkiertonsa loppuu eikä hän enää jälleensynny. Ja kontekstina tälle tuhoutumisen kahtiajaolle tämän tehtävän hylkääminen johti sekin eräänlaiseen merkityksen haipumiseen ja katoamiseen ; Valitusta sankarista Sintaista nobody looseriksi Kaiksi jolla ei ole edes ystäviä - paitsi kumiankka ja sekin vain melkein. Joka tapauksessa sankarilla menee päin persettä. Tämä on tietysti äärimmäisen suomalaista.

Tälle sanalle voisi kuitenkin antaa samanlaisen roolin kuin vaikkapa jollekin perisynnille ; Siinä missä Viha on jo nimetty, kenties tämä demoni tulisikin nimetä jotenkin? Ainakin nimeäminen tekisi siitä tiedostetun. Muuten siihen törmäävä sanoo kuten Seppä Kai demonille : "Kuka sä oikeen oot?" Elokuvassa nimi annetaan. Mutta on silti osuvaa, että demonin nimi jätetään katsojalle salaisuudeksi ; Se lausutaan niin että katsojalle kuuluu vain suhinaa. ; Sellaiset mahdolliset ja hyvin sopivat sanat kuten "nostalgia (menneisyydessä rypemisen muodossa)", "mustasukkaisuus", "itsesääli", ja "yksinäisyys" sekä "epätoivo" on syytä jättää syrjään. Ne eivät ole riittävän kattavia tähän teemaan. Määritelmän osaset ovat liian leviällä ja liian pieninä siruina maailmassa jotta niiden ydin olisi helposti käsille kaivettavissa.

Jopa elokuvan floppiuskin tuntuu korostavan teeman kaikenkattavuutta. Vähän kuten sen Sammonkin kanssa : Siitä on vain sirpaleet maailmalla. Maailma on sen vuoksi hieman korni ja tuntuu hieman kuin siinä jotnin asia olisi "tehty jotenkin väärin", tavalla jota on vaikea analysoida esille. Eli juuri sama, mikä teki elokuvasta vähän sellaisen kuin siinä olisi liikaa vähän kaikkea, mutta ei kunnolla oikein mitään. Iso buffetpöytä jossa on tarjontaa ties mille lajille, mutta jossa ei kuitenkaan tunnu olevan riittävästi kaloreja elämään. Jos minä haluaisin tehdä elokuvan, joka epäonnistuisi, haluaisin että se epäonnistuisi juuri samalla tavalla kuin tämä elokuva. Sellaisella tavalla että siitä tulee niiden kautta "rujo ja outo, mutta vähän niinq hyvä".

Harvassa on elokuvat jotka samalla tavalla jättänyt vallitsevaa määrittelemätöntä oloa, joka saa kysymään "Mitä oikein tapahtui?" sanan kaikissa eri merkityksissä. Tämä elokuva on kenties rujo, mutta sen rujous on kuin löisi rakastavasti pajavasaralla päähän -hieman kuten elokuvan "keskeinen mystinen kung-fu tekniikka" on rooliltaan.

Siksi jos joku moittii tätä elokuvaa, tälle pitäisi sanoa että "Perkele. Halusin ja yritin mutta meni ihan päin Helvettiä. Tee itte parempi!" Siinä olisi oikeaa asennetta.
Otsikko on tietysti elokuvan lopputekstien päällä oleva kappale, elokuvan tunnussävelmäksikin tituleerattu, "Fate" , joka tunnetaan kenties paremmin tuosta lauseesta kuin omalla nimellään..

Ei kommentteja: