"Tietysti tekstistä voi vetää väärän johtopäätöksen, että kaikki anarkistit ja aktivistit on kusipäitä, mutta siitähän ei ole kysymys. Kyse on nimenomaan siitä, että toiminnoissa näkyy hangaround-porukkaa, joka on mukana täysin itsekkäistä tarkoitusperistä ja ne ottaa rahat pois niillä asioilla."
(Timo Rautiainen [Kappaleesta "Anarkisti"])
Jukka Hankamäki kirjoitti U2 -konsertista. Hänen sävynsä oli hyvin erilainen kuin esimerkiksi sisarellani. Siinä missä siskoni tykkäsi, Hankamäki näkee konsertissa tekopyhyyttä ja kaksinaismoralismia ; "Kunpa U2 olisikin rehellisesti kaupallinen eikä pyrkisi pehmittämään bisneksentekoaan kehitysavun, rauhanliikkeen ja ituhippien ideologioilla."
Hankamäen lausunto sopii omiin ihmettelyihin. Olen nimittäin hieman huvittuneesti äimistellyt "kliseistä intellektuellin kuvaa". Kenties naurettavaa pilakuvaa, muta johon yllättävän moni kuitenkin haluaa kuulua.
1: "Intelligentit" voidaankin tavallaan jakaa "aitoon tavaraan" ja "elitistisnobeihin". Ensimmäiset ovat sydämen sivistyneitä ja jälkimmäiset haluavat olla jotain jota pidetään fiininä. ~ Eli kaiken kaikkiaan on tehtävä jotain samaa mitä Rautiainen teki aloitussitaatissani.
Hänhän on sellainen punaviiniä nautiskeleva kahvilaelämää elävä viisas, jolla on ns. "vasemmistolaisia sympatioita". Puheissa mietitään esimerkiksi sortoa ja reiluutta. Yhteiskunnallisia ja syviä asioita. Kansakunnan traumatkin käydään läpi. Hän on tiedostunut.
"Aidosti köyhät" ei kuitenkaan mitään kahvilaelämää vietä. Ja punaviinikin on liian kallista. Ja töissäkin on käytävä, koska muuten menee talo. Aidolla köyhällä ei ole aikaa tiedostua.
Avainsanana "intelligentsian" ymmärtämisessä on eräänlainen samastumisen tunne. Idea on hyvin lähellä Kaczynskin - eli julman "Unabomber" -terroristin - näkemys jossa vasemmisto tarkoitti lähinnä sitä että henkilö koki olevansa häviäjien puolella. Intellektuellin elämäntapaan ei kuulu köyhyys. Mutta siihen kuuluu sen sijaan olennaisesti jo edellä mainittu tiedostuminen.
Tiedostamalla rikas intelligentti saa luvan vapautua traumasta, eräänlaisesta "syyllisyydestä siihen että on itse rikas ja hyväosainen". Hän tietää ja miettii asioita paremmaksi. "Pelastaa maailmaa" ystäviensä avustuksessa rauhallisessa kahvilassa. Ja kokee myötätuntoa köyhiä kohtaan.
Tätä kautta hän on tunnetasolla lähellä, mutta muuten kaukana. Hän sympariseeraa köyhiä ja vähäosaisia, mutta kuitenkin itse erottuu ehdottomasti rahvaasta. Sillä köyhää kaduntallaajaa ja sydämmetöntä kapitalisti-koronkiskuria yhdistää tiedostumisen puute. Ensimmäiset ovat pelastettavia ja heihin kohdistetaan ylenkatseen sävyttämää sääliä. Jälkimmäiset ovat vihollisia.
1: Siksi intelligentti voi kaikesta rahvaaseen samastumisestaan huolimatta suhtautua innostuneesti "pakkelissa-kuunnellaan-saippuadraamaa-laulettuna-ja-jossa-selkään-miekalla-lyönyt-kuolee-vasta-minuuttien-laulukohtauksen-jälkeen" sen arkisesta erilleen ylevöittävän voiman, sen tarjoamien utooppisten ihanteiden, vuoksi. Ja halveksua "kalsarit-jalassa-munia-raapien-katsottua-kalja-urheilulinjaa-jossa-väliajalla-näkyy-tissit" -viihdettä köyhänä ja huonossa asemassa olevia passivoivana voimana joka tarjoaa valehtelua, eskapismia joka vääristää todellisuudentajun.
Mutta miksi minun pitäisi kohkata tästä? Kuulun toki ehdottomasti köyhälistöön. Minun pankkitilini on saldoltaan niin pieni että sen voisi siirtää suoraan vuokranantajalleni. Mutta itse asiassa kun minun olojani vertaa esimerkiksi ulkomaiden nälänhätää kärsivien - tai kodittomien rappioalkoholistejen tilanteeseen kotimaassa - minulla menee hemmetin hyvin. Lähetän jonkun rupiset 7,5€ kuukausittain kooltaan suureen ja hyvämaineiseen hyväntekeväisyystoimijaan. Enkä tee itse juuri mitään. Koen silti tämän vuoksi olevani jotenkin erityisen hyvä, auttavani.
1: Vaikka oikeasti annoin senkin toistuvan maksutusluvan osittain siksi että se feissari oli tuttu, sellainen jonka kanssa oli joskus ollut vispilänkauppaakin. Ja se maksukin on pyörinyt tililläni vuosia vain siksi että olen niin pirun laiska että en jaksa katkaista sitä.
Tämä oli siksi ensi sijassa itseripitys. Sellaisella kun on ennenmuinoin saanut synnit anteeksi. Ja nykyisinkin siitä saa avoimen ja rehellisen kuvan. Tämä blogiviesti on juuri kuten U2 -Bono. PR -kiillotusta ja syyllisyydentunteen vähentämistä. Maailmanparantamista. Vaikka punaviini puuttuu, on minulla kuitenkin tietokone ja laajakaistayhteys. Sellaistapa ylellisyyttä ei olekaan kaikkialla kaikilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti