Nuorempana olin hieman yllytyshullu - kunhan hinta oli vain oikea. Tähän liittyen olen jopa hypännyt benjihypyn, 50 metristä. Nosturin huipulla oli köydet ja tukivaljaat. Kammon tunne on varmasti tuttu jokaiselle joka on jonottanut lapsena ensimmäistä kertaa johonkin hurjaan huvipuistolaitteeseen. Hypyssä putoaminenkin tuntui kestävän ikuisesti : Gravitaatioteoria sanoo jotain kiihtyvästä nopeudesta, mutta hyppy ei tuntunut kiihtyvältä kiitämiseltä. Vasta kun köysi alkoi kiristymään, putoamisen voiman saattoi tuntea. Pahin hetki oli siinä kun köysi alkaa nostamaan takaisin ylöspäin. Sillä silmät ovat menossa alaspäin, ja tästä tulee inhottava muljahtamisen tunne.
Mitä kaikkea tein voidakseni tehdä tuollaisen hypyn? Luotin ainakin siihen että hypyn turvavälineet toimivat. Ja että fysiikan lait eivät muutu hyppyni aikana. Lisäksi tietysti luotin siihen että saan suorituksestani kuitattua vedonlyönnissä olleet rahat. Mistään näistä ei ollut täyttä varmuutta - voisihan esimerkiksi olla että kaverini olisivat sattuneet olemaan varattomia, ja lyöneet vetoa siksi että eivät uskoneet että kehtaisin hypätä. Joku voisi sanoa tätä kaikkea rohkeudeksi, luottamukseksi tai sitoumukseksi. Ulkopuolisen mielestä hypyssä oli tuskin mitään järkeä.
1: Omalla kohdallani olin riittävän rohkea hyppäämään yhden kerran, mutta en enää toista. Minunkin on vaikeaa sanoa oliko se sen arvoista. Syy tehdä benjihyppy ei sisällä mitään kovin jaettavia arvoja. Toisten mielestä tekoni voisi olla jopa totaalista typeryyttä.
Ja on mahdollista että vedonlyönti ei ollut oikea syy jonka vuoksi hyppäsin. Kenties olin kaivannut hyppyä ja tarvitsin jotain tämänlaista tekosyytä voidakseni antaa itselleni luvan tehdä niin. Kenties koko yllä oleva tarina olikin vain sepitettä joka estää ihmisiä näkemästä sitä, että rationaalisen rahan laskelmoinnin sijasta olenkin tunteidensa viemä addrenaliinipiikkejä hakeva järjetön ekstremisti.
Tämän tapaisesta näkökulmasta Kierkegaard lähestyi uskoa. Hänen uskon hyppynsä ja vankka kristillisyytensä on tehnyt hänestä sellaisen, että uskova helposti viittaa häneen, vaikka olisikin "sellaista mallia" oleva uskova jonka näkemykset eivät ole kovinkaan yhdenmukaisia hänen kanssaan.
Kierkegaard piti uskoa hyvin tärkeänä asiana. Sen vuoksi käytännössä kaikki uskovat pitävät hänestä. Kuitenkin hän hylkäsi suuren osan perinteistä katsantotapaa : Hänestä doktriinit ovat jotain jolla Jumala ja hänen todellisuutensa tehdään maailmallisiksi. ; Uskonnolliset perustelut, kuten jumalatodistukset ja käytösnormit ovat luutumia jotka ovat tiedettyä. Kierkegaardille pääsijalla oli se, että varmuus puuttui. Usko oli loikkaus tuntemattomaan. ~ Uskonnon jumalatodistukset, säännöt, dogmat ja normit ovat siis jotain joka estää pääasiaan menemisen.
Kierkegaard oli tässä kohden äärimmäisen subjektiivinen. Hän ei edes yrittänyt perustella uskoaan. On kenties vaikeaa tajuta, että hän oli tavallaan samanaikaisesti kristitty että moraalirelativisti. Usein näitä pidetään toisensa poissulkevina. Mutta Kierkegaard oikeutti asiat uskon hypyllä, eikä vaatinut että kaikki hyppäisivät samalla tavalla tai samasta kohdasta. Hyppy rakentaa jokaiselle ehdottoman moraalin. Mutta tämä ei ole jaettavissa, joten "moraaleja on yhtä monta kuin moralistia".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti