maanantai 23. elokuuta 2010

Mitä vahti(j)a?

Turvakameroiden käytössä arkijärjellä ajatellen käyttö keskittyy spontaaniin hetkeen. Eli kameran kautta voidaan nähdä mitä tapahtuu ja sitten rynnätä hätiin. Kameran käytössä on tietysti muutakin. Sen avulla voi jäädä nauhoite, jolloin saadaan ehkä tarkistettua mitä on tapahtunut. Sen kautta vartija voi olla piilossa mutta vaikuttavana. Ja toisaalta tieto kameravalvonnasta antaa kuvan vartijan läsnäolosta vaikka vartija olisikin oikeasti WC:ssä toteuttamassa itseään.

Lisäksi kamera on ennakoiva laitos: Tähän liittyen onkin viime aikoina tehty mielenkiintoista tutkimusta. Haluttiin selvittää miten ennakointiin voidaan harjaantua. Havaittiin, kenties hieman yllättäen, että kameran tuijottaminen ei näyttänyt lisäävän ennakointiin taitoa. Huomattiin kuitenkin että tarkkailuun on olemassa strategioita jotka toimivat paremmin kuin toiset : Avainkysymys on siinä että huonot kameraan tuijottavat katsovat yksilöitä ja heidän kasvojenilmeitään ja eleitään, kun taas taitavat katsovat sosiaalista kontekstia.

Omalta kohdaltani tämä selventää montaa asiaa. Minä olin nimittäin niin maan huono kameravalvonnassa. Tämä väline ei hyödytä minua. Toisaalta vaikka olen - vaikka itse sanonkin - varsin hyvä keksimään taikatempuissa käytettyjä sorminäppäryys keinoja, se ei auttanut työssä ; Tämä lähestymistapa vaatii liikaa kohdennettua tarkkaavaisuutta ja asiakkaita on keskimäärin "liikaa".Minut tiimitettiinkin siksi aika fiksusti melko usein erään miekkosen kanssa, joka oli erityisen hyvä huomaamaan asioita. Hän pystyi jo kauppaan tulevista sanomaan melko varmasti että tuo oli tulossa varkaisiin. Hän ei tuntenut näpistelijöitä ennalta, vaan hän osasi jotenkin nähdä tämän ihmisistä. Häntä kuitenkin lyötiin aika usein, koska hän ei osannut hoitaa kaikkia juttuja kovin hyvin - minun mielestä "lörpöttelypuolta", mutta ei hän tapellakaan osannut. Minä - maineeltani voimaa alikäyttävänä maskottina joka puhelee vielä siinä vaiheessa kun normaali pamputtaa - olin tietysti hyvä tekemään töitä yhdessä koska meidän taitomme yhteenlaskien teki meistä kahdesta yhden varsin täydellisen vartijan.

Oman kokemuksen pohjalta uskaltaisin sanoa että kyky tarkkailla sosiaalista kontekstia on jotain jota harjoitetaan tavallaan koko elämän. Siksi taito näyttää olevan "joko sellainen että se on jo valmiiksi" - kuten työparikseni laitetulla - tai sellainen jota "ei sitten kerta kaikkiaan ole eikä tule" - kuten minulla.

Ei kommentteja: